Työnhaun perusteet Jaana Pollari
|
|
- Jutta Härkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työnhaun perusteet Jaana Pollari
2 Tavoitteet Omien henkilökohtaisten tavoitteiden ja osaamisen kirkastuminen Omien vahvuuksien ja kehittämisalueiden tunnistaminen Oman osaamisen esilletuonnin kehittyminen Työnantajan näkökulman ymmärtäminen Työnhaun asiakirjojen päivittäminen
3 Urasuunnittelu ja urakehitys Urasuunnittelu on oman suunnan ja motivaatiotekijöiden löytämistä sekä valmistautumista tuleviin haasteisiin ja muutoksiin. Urakehitys on oman työmarkkina-arvon ylläpitämistä ja kehittämistä. Urakehitys ei enää tarkoita sitä, että siirrytään uuteen työpaikkaan, urapolkua ylöspäin. Se voi merkitä myös sivuttaissiirtoja tai siirtymistä esimerkiksi esimiehestä asiantuntijaksi. Nämä ovat viime kädessä meidän kunkin omalla vastuulla.
4 Urasuunnittelun hyödyt Itsetuntemuksen lisääntyminen Tukea ja rohkeutta ratkaisujen tekoon Uusi näkökulma asioihin/ vanhan vahvistuminen Omat mahdollisuudet realisoituvat Suunnitelmiin liittyvä varmuus ja motivaatio sen toteuttamiseen kasvavat Työelämätietous vahvistuu
5 Oman osaamisen esilletuominen Perusedellytys on, että tuntee oman osaamisensa ja osaa kuvata sitä käytännön esimerkkien ja aikaansaannosten kautta. Tärkeää on uskoa omaan osaamiseensa, mutta myös tunnistaa kehittymiskohteensa. Työpaikkahakemus kannattaa lukea huolella läpi: mitä työnantaja etsii? ja sen jälkeen räätälöidä hakemuksensa ja cv:nsä sen mukaan. Haastatteluun tulee varautua hyvin. Ota selvää työnantajasta ja toimialasta. Edelleen tapaa valitettavan paljon huonosti haastatteluun valmistautuneita.
6 Työmarkkinat Työmarkkinat ovat markkinapaikkoja, jossa kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Työnantajalla on oikeus valita hakijoiden joukosta itselleen paras vaihtoehto. Myös työntekijällä on oikeus valita itselleen sopiva työnantaja. Jokaisella meistä on työmarkkina-arvo, joka on Henkilön se osaaminen ja kokemus, josta joku on valmis maksamaan. Tunnetko oman työmarkkina-arvosi? Työmarkkina-arvon kasvattaminen vaatii jatkuvaa kehittymistä ja oppimista. Tiedon puoliintumisaika on n. 5-8 vuotta alasta riippuen. Paljonko olet valmis panostamaan urakehitykseesi?
7 Työmarkkina-arvon kartoitus OSAAMINEN JA KYVYT Millaisia kykyjä ja osaamista sinulla on? Missä tehtävissä olet urallasi onnistunut parhaiten? Mitkä tehtävät ovat olleet sinulle vaikeimpia? Onko jatkaminen uralla samalla alalla samanlaisissa tehtävissä ainoa vaihtoehtosi? Onko sinulla sellaista osaamista, jolle olisi käyttöä jollain muulla alalla? Mitä muutoksia työssäsi tulee tapahtumaan lyhyellä ja pidemmällä aikajänteellä? Mitä osaamista sinun tulee kehittää tai hankkia? PERSOONA JA MOTIVAATIO Mitä haluat tehdä 2-3 vuoden kuluttua? Entä viiden vuoden kuluttua? Mitkä ovat vahvuutesi ja heikkoutesi? Mikä sinua motivoi? Mitkä ovat päämääräsi? Mitkä ovat tärkeimmät arvosi?
8 Työelämänkaari Missä vaiheessa työelämäsi kaarta olet? Kypsyys Ammatillinen kasvu työmarkkinoilla Vauhdin hidastus Työelämään tulo Työelämänkaari n. 40 vuotta
9 Ura-ankkureita kartoittava tehtävä Mieti taaksepäin omaa työuraasi. Mieti niitä aikoja, jolloin olet ollut kaikkein tyytyväisin työhösi. Kirjoita paperille kuvaus kolmesta työurasi tyydyttävimmästä jaksosta. Pohdi, mitkä tekijät olivat vaikuttamassa tyytyväisyyteesi. Mitkä tekijät ovat olleet läsnä kaikissa hyvän työmotivaation tilanteissa?
10 Ura-ankkurit 1. Asiantuntijapätevyys 2. Itsenäisyys 3. Turvallisuus 4. Palvelu ja omistautuminen 5. Haasteellisuus 6. Elämäntyyli ja elämän tasapaino 7. Esimiehenä ja liikkeenjohtajana toimiminen 8. Yrittäjyys
11 Persoonallisuuden ja motivaation lyhyt itsearvio
12 Työpaikkailmoitusten analysointi
13 Yhteydenotto työnantajiin Mieti etukäteen mitä kysyt. Älä soita vain soittamisen takia. Älä kysy tietoja, jotka löytyvät ilmoituksesta tai merkityksetöntä nippelitietoa. Lyhyet ytimekkäät kysymykset. Muista, että vastapuoli saattaa tehdä muistiinpanoja Valmistaudu kertomaan itsestäsi. Listaa etukäteen asioita, joita työnantajan olisi tärkeä tietää osaamisestasi ja joiden arvelet herättävän työnantajan kiinnostuksen. Yritä selvittää oman kiinnostuksesi kannalta kriittiset asiat (matkustus, palkkarakenne, alaisten määrä yms.) Kirjoita ylös keskeiset asiat. Erityisesti henkilön nimi, jonka kanssa keskustelit sekä keskustelun ydinasiat. Laadi hakemus, jos työ ja työpaikka kiinnostaa sinua vielä puhelun jälkeen! Käytä hakemuksen laatimisessa pohjana puhelimessa saamiasi tietoja. Vältä sekä liiallista itsevarmuutta että yliampuvaa nöyryyttä Myy itsesi
14 Hakemus on myyntiesite ja cv on tuotekuvaus osaamisestasi.
15 Millainen on hyvä CV? ulkoasultaan siisti ei kirjoitusvirheitä kieliasultaan moitteeton helposti luettava, selkeä ja sopivan pituinen (max. 2 sivua) ajan tasalla oleva haettavaan tehtävään räätälöity
16 CV:n pakolliset tiedot Yhteystiedot: cv:n vasempaan yläkulmaan Otsikko: Ansioluettelo tai CV Henkilötiedot: nimi, syntymäaika ja paikka Koulutus: (ajallisesti käänteinen järjestys) Yleensä tärkein tutkinto tai kurssi ilmoitetaan ensimmäisenä. Laita näkyviin tutkinto, pääaine tai suuntautumisvaihtoehto, oppilaitos. Mikäli tutkinto on kesken, kuvaus tilanteesta ja loppuvaiheessa arvio valmistumisajankohdasta. Mikäli lopputyösi/tutkielmasi liittyy hakemaasi työhön, kannattaa siitä kertoa työnantajan kannalta keskeisiä asioita. Opiskelu ulkomailla/kansainvälinen kokemus: Jos sinulla on paljon sekä ulkomaisia opintoja että työkokemusta, ne voi laittaa myös erikseen omien otsikoidensa alle. Tarkkoja päivämääriä tärkeämpää on kertoa täällä hankkimastasi osaamispääomasta.
17 Työkokemus: (ajallisesti käänteinen järjestys) Laita näkyviin työnantaja, aika ja tehtävänimike, voit laittaa avainsanoilla kuvauksen työstä tai vastuualueesta varsinkin hakemasi tehtävän kannalta relevanteista töistä, OLE YTIMEKÄS! Mikäli työkokemusta on kertynyt runsaasti voit jäsennellä alaotsikoita, jotka helpottavat työnantajaa löytämään hakemansa asiat. Esimerkiksi asiakaspalvelukokemus, informaatioalan työkokemus, projektikokemus jne.
18 Suositeltavat tiedot Täydennyskoulutus; ainakin haetun tehtävän kannalta olennaiset, jos paljon niin viimeisen viiden vuoden ajalta. Mikäli olet käynyt erilaisilla lyhemmillä kursseilla, voit luoda myös otsikon; Muu koulutus/ muut opinnot Kielitaito, myös oma arvio osaamisestasi esim. asteikolla erinomainen, hyvä, tyydyttävä, alkeet. On hyvä, jos pystyt verifioimaan käytännön esimerkkien kautta kielitaitosi tasoa. Tietotekniset taidot, varsinkin erityisosaaminen Kerro mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti mitä ohjelmia ja käyttöjärjestelmiä olet käyttänyt, millaisia tietoverkko- ja ohjelmointitaitoja omaat. Tutkimus- ja julkaisutoiminta Varusmiespalvelu/siviilipalvelus, jos ei aiemmin Siviilisääty/lasten lukumäärä Osaaminen ja vahvuusalueet
19 Vapaavalintaiset tiedot Luottamustehtävät/järjestötoiminta Omat luottamustoimet kannattaa nostaa esiin, jos ne edistävät työpaikan saamista tai oman alan työkokemusta on vähän. Osa luottamustoimista voi herättää ennakkoluuloja (esim. poliittiset)- valitse vain käyttökelpoisimmat. Harrastukset Harrastuksistasi kertomalla annat persoonallisemman kuvan itsestäsi. Niiden kautta sinulle on voinut myös kehittyä tulevassa työssäsi tarvittavia ominaisuuksia. Mieti harrastuksia kirjatessasi, mitä ne kertovat sinusta ja miten ne edistävät pyrkimyksiäsi työllistyä. Tulevaisuuden tavoitteet Tuo tässä esille työurasi pidemmän tähtäimen suunnitelmia. Millaisista tehtävistä olet erityisen kiinnostunut. Lisätietojen antajat Ilmoita lisätietojen antajan nimi, titteli, yhteystiedot ja miten ko. henkilö liittyy sinuun. Mikäli alan työkokemusta on kertynyt sinulle vähän, voit pyytää suosittelijaksi lopputyösi ohjaajan tai muun opiskeluasi seuranneen henkilön.
20 Hakemus luo ensivaikutelman 1) Korosta osaamistasi tehtävän vaatimukset huomioiden. 2) Tuo esiin persoonaasi. 3) Räätälöi hakemuksesi tehtävään sopivaksi. 4) Tuo esiin lisäarvosi tehtävään. 5) Muista olla totuudenmukainen. 6) Suomeksi suomenkieliseen ilmoitukseen.
21 Millainen on hyvä hakemus? Asiallinen - mieti, millaisen kuvan haluat työnantajan saavan sinusta - lue ilmoitus huolella, mitä haetaan - ole totuudenmukainen, älä ylimyy - asetu hakijan asemaan Selkeä - sekä ulkoasu että sisältö - ei liian pientä tai outoa tekstiasua - mieti etenemisen logiikka Lyhyt - keskity olennaiseen - useimmiten cv ja hakemus riittää aluksi, todistusjäljennökset pyydettäessä - halutessasi voit liittää valokuvan hakemuksen / cv:n yläreunaan - mielellään 1 sivu
22 Persoonallinen - säilytä oma tyylisi - jos tyylisi ei sovi yrityksen kulttuuriin, et sinäkään sovi - vältä standardihakemuksia osoita, että olet valmis näkemään vaivaa asian eteen, sopivassa määrin - muista, että huumori on vaikea laji Kertoo miksi - kertoo motivaatiosta, miksi haluat paikan - mikä sinussa persoonana ja osaamisen puolesta sopii tähän tehtävään - hae vain tehtäviä, joista olet aidosti kiinnostunut - innostus näkyy ja osumatarkkuus kasvaa
23 Oma Nimi TYÖHAKEMUS Katuosoite Postinro ja Postitoimipaikka Puh. känny xx.xx.200x Puh. työ tms. Asema yrityksessä Nimi (kenelle hakemus lähetetään) Katuosoite Postinro ja Postitoimipaikka Helsingin Sanomat (Viite esim. työpaikkailmoitus lehdessä) (Maininta mitä tehtävää haetaan) Olen kiinnostunut! Perustelut, miksi olen kiinnostunut tästä tehtävästä, yrityksestä ja toimialasta, millaista osaamista ja kokemusta voin tuoda yritykseenne. Minä osaan! Mitä lisäarvoa minä voin omalla panoksellani tuoda yritykselle, mitä aikaisempia saavutuksia ja kokemusta minulla on tehtävästä, mikä on koulutukseni ym. Olen se, jota haette! Perustelut siitä, miksi juuri sinä olet sopiva tehtävään, oma persoonallisuus, taidot, motivaatio, sopeutumiskyky, yhteistyökyky, innokkuus kyseiseen työtehtävään sekä halu oppia uutta ym. Haluan keskustella kanssanne ja vakuuttaa teidät! Lopuksi vielä osoitus siitä, että olet halukas tulemaan mahdolliseen haastatteluun kertomaan itsestäsi lisätietoja kasvotusten ja vakuuttamaan työnantaja siitä, että sinä olet heille juuri se oikea työntekijä jota paikkaan haetaan. Jos palkkatoivetta pyydetty, tässä kommentti siihen. Joko selkeä toive tai esim. maininta, ettei vielä tässä vaiheessa tehtävää ja organisaation mahdollista palkitsemisjärjestelmää tuntematta toivoo, että palkkauksesta voitaisiin keskustella myöhemmin prosessin edistyessä. Ystävällisin terveisin (allekirjoitus) Oma nimesi
24
25 Haastattelu Viestintä- ja vuorovaikutustilanne Tiedonhankintaa, jossa molemmilla osapuolilla on selkeät tavoitteet ja motiivit Voidaan toteuttaa yksilö- tai ryhmähaastatteluna tai puhelinhaastatteluna Haastattelukokoonpano vaihtelee Haastattelija pyrkii saamaan haastateltavasta mahdollisimman aidon ja oikean kuvan, jotta hän tietää, onko tämä sopiva henkilö tiettyyn työtehtävään Haastateltavaa puolestaan motivoi mahdollisuus saada tavoittelemansa työ, jonka vuoksi hän pyrkii antamaan itsestään tietynlaisen kuvan Työpaikkahaastattelussa tulevat esiin myös ihmisten erilaiset viestintätaidot -> niitä kannattaa harjoitella Jatketaanko keskusteluja?
26 Haastattelussa ei saa kysyä Henkilötietolaki (523/1888) määrittelee arkaluontoiseksi tiedot, jotka koskevat: - Rotua tai etnistä alkuperää - Henkilön yhteiskunnallista, poliittista tai uskonnollista vakaumusta tai ammattiliittoon kuulumista - Rikollista tekoa, rangaistusta tai muuta rikoksen seuraamusta - Henkilön terveydentilaa, sairautta tai vammaisuutta tai häneen kohdistettuja hoitotoimenpiteitä tai niihin verrattavia toimia - Henkilön seksuaalista suuntautumista tai käyttäytymistä - Henkilön sosiaalihuollon tarvetta tai hänen saamiaan sosiaalihuollon palveluja, tukitoimia ja muita sosiaalihuollon etuuksia Työhaastattelussa saa kysyä työhön liittyviä asioita. Työelämään nivoutumattomat kysymykset on pystyttävä perustelemaan.
27 Mihin haastattelija mm. kiinnittää huomiota? Toiminta vuorovaikutustilanteessa Ensivaikutelma, keskusteleeko, kyseleekö, puhuuko päälle, pyrkiikö hallitsemaan keskustelua, kielenkäyttö, aktiivisuuden aste Osaaminen Näyttö osaamisesta, esimerkit onko oikeasti hyvä vai pelkästään sosiaalisesti ja verbaalisesti taitava Vaikeat aiheet Kiertääkö joitakin asioita, loogisuus, vastausten uskottavuus vs. ulkoa opitut lauseet Perehtyneisyys tehtävään Mitä tietää tehtävästä ja organisaatiosta, millaisia kysymyksiä osaa esittää, motivaatio, miten sopii porukkaan
28 Haastattelussa käsiteltäviä asioita mm. työkokemus koulutus ja opinnot haettava tehtävä työminä ja tulevaisuuden suunnitelmat tehtäväkohtaiset kysymykset haastateltavan kysymykset
29 Työkokemus Nykyinen tehtävä Mitä teet nykyisessä työssäsi? Missä tehtävissä onnistut parhaiten? Mitkä ovat pahimmat epäonnistumisesi? Mitkä ovat nykytehtäväsi plussat ja miinukset? Miten viihdyt? Kuvaa suhteitasi työtovereihin ja esimieheesi. Entä millaista palautetta olet heiltä saanut?
30 Aikaisemmat työsuhteet Kuvaa tiiviisti aikaisempia työsuhteitasi ja työpaikan vaihdon syitä. Millaisissa asioissa olet tyypillisesti onnistunut parhaiten? Pohdi syitä tähän. Mitkä ovat parhaat saavutuksesi? Mitä olet oppinut edellisissä työpaikoissasi?
31 Koulutus ja opinnot tietoa hakijan kyvyistä ja kiinnostuksen kohteista asennoituminen koulutuksen rasitukseen tutkinnot, kurssit, koulut, aineyhdistelmät => miksi ne on valittu kuinka selviytyi koulusta omasta mielestään (rasitteet/tulokset) missä aineissa oli parhaat/huonoimmat arvosanat mitä opintosuunnitelmia on opiskelijaelämästä
32 Haettava tehtävä Millainen kuva sinulla on tästä tehtävästä? Mitä tiedät yrityksestämme? Mitä uskot menestyksen yrityksessämme vaativan? Miten arvioisit omia vahvuuksiasi suhteessa tehtävään? Miksi haet? Mikä on se muutos, jota tavoittelet? Mistä hakuprosessi lähti liikkeelle? Mitä odotat tehtävältä? Entä esimieheltä? Miksi meidän pitäisi valita sinut? Tunnistatko jotakin riskejä? Mitä teet, jos et tule valituksi?
33 Työminä ja tulevaisuuden suunnitelmat Kerro lyhyesti itsestäsi. Mitkä ovat vahvuutesi ja miten käytät niitä työssäsi? Miten kuvaisit omaa työskentelytapaasi ja tyyliäsi? Millainen on tapasi tehdä päätöksiä? Kerro kehityskohteistasi. Mitä muuttaisit urassasi, jos voisit? Miksi valitsit alan, jolla työskentelet / jota opiskelit? Millaisia urasuunnitelmia sinulla on? Mikä motivoi sinua? Entä demotivoi? Mistä tiedät, että olet stressaantunut? Miten toimit paineen alla? Työskenteletkö mieluummin yksin vai ryhmässä? Miten reagoit kritiikkiin? Miten toimit yllättävässä ongelmatilanteessa? Kerro arvoistasi.
34 Tehtäväkohtaiset kysymykset, esim. Johtaminen ja esimiestyö johtamistyyli alaisilta saatu palaute esimiestyön ongelma-alueet millaisen esimiehen haluaisi mikä saa suuttumaan tapasi asettaa tavoitteita ja seurata niiden toteutumista Asiantuntijatehtävät joku substanssiin liittyvä kysymys esim. alan tulevaisuuden näkymistä mihin suuntaan haluaisi oman tehtävänsä ja vastuiden kehittyvän jatkossa mitkä tehtävät erityisesti kiinnostavat, mihin haluaa pistää paukkuja Uskalla kysyä, jos et ymmärrä kysymystä!
35 Omat kysymykset osoittavat valmistautuneisuutta ja aktiivisuutta Millaisia odotuksia teillä on valittavalle työntekijälle? Millaiset etenemismahdollisuudet yrityksessänne ovat? Millaista työ on käytännössä? Mitkä työtehtävät ovat työssä tärkeimpiä? Millaiset koulutusmahdollisuudet / itsensä kehittämismahdollisuudet työssä on? Mitkä ovat työn suurimmat haasteet?
36 Joitakin haastattelun virheitä Valmistautumisen puute Myöhästyminen Epärehellisyys Asenne Epäjohdonmukaisuus Kuuntelemattomuus Sivuraiteille eksyminen Aikataulussa pysymättömyys Jännittäminen Ilmaisun niukkuus tai liika rönsyily Yliolkaisuus, liiallinen itsevarmuus Puutteellinen itsetuntemus Kyvyttömyys ilmaista omia kehityskohteita tai vahvuuksia Epäaitous, liika esiintyminen
37 Haastatteluvaikutelman kuvailuadjektiiveja Yleisvaikutelma - Pitäytyvä, varautunut, mietteliäs, rauhallinen / eloisa puhelias, toiminnallinen, optimistinen - avoin, vireä, dynaaminen, kehityshaluinen, omaksumiskykyinen / jäyhä, hidas, totinen, varovainen Hahmottaminen ja päätöksenteko - tarkka, suunnitteleva, huolellinen, varmisteleva, maltillinen/ suurpiirteinen, nopea, huolellinen, impulsiivinen - laaja-alainen, jäsentynyt, teoreettinen / kapea-alainen, konkreettinen - ideoiva, intuitiivinen, luova / looginen, selkeä, sovinnainen Lähde: Niitamo Petteri 2000: TYÖHAASTATTELU Henkilöarviointi työhönotossa ja työuralla
38 Toiminta - tasatahtinen, ennakoitu etenemistyyli / vaihtelevantahtinen, nopea tyyli - energinen, puuhakas, toimeen tarttuva, nopea, oma-aloitteinen, joustava / epäröivä, harkitseva, hitaasti käynnistyvä, huolellinen - itsenäinen, järjestelmällinen, läpivientikykyinen, perusteellinen, tunnollinen, vastuuntuntoinen, yksityiskohtainen Vuorovaikutus - hiljainen, jähmeä, ujo, yksin viihtyvä / äänekäs, esiin tuleva, estoton, seurallinen - hallitseva, ohjaileva, mutkaton, suorasanainen / hillitty, muodollinen, korrekti, hitaasti tutustuva - luonteva, lämminhenkinen, neuvotteleva, vastaantuleva, seurallinen, sopuisa, toiset huomioiva, vilkas, vilpitön, yhteistyöhenkinen Motivaatio - kohdentunut / kohdentumaton Lähde: Niitamo Petteri 2000: TYÖHAASTATTELU Henkilöarviointi työhönotossa ja työuralla
39 Soveltuvuusarviointi auttaa henkilövalinnassa Soveltuvuusarvioinnin tarkoituksena on tuottaa henkilön ominaisuuksista tietoa, joka auttaa tekemään ennusteita henkilön työelämässä menestymisestä. Soveltuvuusarvioinnissa kartoitetaan asioita (mm. valmiudet, odotukset, toimintatavat), jotka ovat yhteydessä työtehtävässä suoriutumiseen. Organisaatio ja esimies saavat henkilöarviosta lisätietoa päätöksenteon tueksi. Riskitekijät tulevat huomioitua paremmin, jolloin virhevalinnat vähenevät. Soveltuvuusarviointi varmistaa ehdokkaiden objektiivista ja tasapuolista kohtelua. Arvioidun itsetuntemus lisääntyy ja hän saa lisätietoa ja tukea urasuunnitteluunsa. Soveltuvuusarviointi tehdään aina suhteessa tehtävän vaatimusprofiiliin ja siksi se on aina tehtäväkohtainen. Lausuntoa voidaan käyttää myös perehdyttämisessä ja urasuunnittelussa. Ei haeta hyviä tai huonoja henkilöitä, vaan soveltuvinta. Oikea valinta on kaikkien etu.
40 Yleistä soveltuvuudenarvioinnista Laki yksityisyyden suojasta säätelee. Käytettävä tieteellisesti tutkittuja ja luotettaviksi havaittuja menetelmiä. Osallistuminen on aina vapaaehtoista. Tieto ja tulokset ovat luottamuksellisia. Arviointi on yksi tiedonlähde muiden joukossa. Soveltuvuusarviointi on kokonaisuus, yksi asia ei ratkaise. Kestää usein koko päivän sisältäen erilaisia tehtäviä ja haastattelun. Lausunnot ovat suuntaa antavia. Ihmisen persoona on aina laajempi kuin mihin arviossa ylletään ja mitä lausunnossa kerrotaan. Valitsematta jäävien lausunnot hävitettävä. Yleinen suositus on, että lausuntoja ei säilytetä yli kahta vuotta.
41 On oiva tilaisuus osoittaa soveltuvuutensa. Se kannattaa ottaa positiivisena haasteena. Siihen ei tarvitse erikseen valmistautua. Toki arvioon on hyvä mennä levänneenä ja avoimin mielin. Tärkeää on olla oma itsensä. Arvioinnista saa palautetta. Jos sinusta tehdään kirjallinen lausunto, sinulla on oikeus saada se. Muussa tapauksessa saat suullisen lausunnon. Sinulla on oikeus samaan palautteeseen kuin toimeksiantajalla. Sinulla on oikeus esittää näkemyserosi lausuntoon.
42 Soveltuvuusarviointien käyttö Suomessa pitkä historia. Suomessa tehdään enemmän kuin useimmissa muissa Euroopan maissa. Ulkoisten rekrytointien lisäksi käytetään myös sisäisessä rekrytoinnissa. Myös osana organisaatioiden kehittämistä (kyvykkyyskartoitus, osaamiskartoitus, resurssikartoitus, capability review ) Ulottuu kaikkiin työntekijäryhmiin ja organisaatiotasoihin.
43 Käytettävät menetelmät Monimenetelmäinen arviointi Aikarajoitteiset kykytestit kielellistä käsitteellisyyttä mittaavat matemaattisloogista päättelykykyä mittaavat kokonaisuuksien hahmottamiskykyä mittaavat jne. Haastattelu henkilöarvioinnin päämenetelmä Persoonallisuustestit itsearviot projektiiviset testit (käytetään vähenevässä määrin) Simulaatiot erilaisia tilannetestejä ja ongelmanratkaisutehtäviä Työhön liittyvät kyselyt
44 Muistilista Työnhaku on kovaa työtä. Keskity ja tsemppaa. Käytä energiaa ja aikaa. Tartu tarjottuihin haastatteluaikoihin, jousta! Varaudu siihen, että turhia yrityksiä ja hylätyksi tulemisia tapahtuu. Älä ota vastoinkäymisiä liian henkilökohtaisesti. Paikan saamatta jääminen ei ole niin paljon persoonallisuus- ja pärstäkysymys kuin luulet! Lähde: Oma ura, paras ura. Airo, Rantanen, Salmela
45 Yhteistyöterveisin, Jaana Pollari Management Consultant Mercuri Urval
Työnhaun kohdentaminen 9.11.2010
Työnhaun kohdentaminen 9.11.2010 Jaana Pollari Go On Yhtiöt 1 Päivän teemoja Työmarkkinoista Työnhaun fokus ja verkostojen merkitys työnhaussa Työnhaun dokumentit ohjeistusta hyvän CV:n, hakemuksen ja
Työhakemuksen tekeminen
Työhakemuksen tekeminen Annamari Rovamo Työelämäpalvelut kevätlukukausi 2015 annamari.rovamo@jyu.fi CV-työpaja 20.2. Lähetä CV osoitteeseen annamari.rovamo@jyu.fi Deadline ke 18.2. Työskentely pienryhmissä
Kohti duunia: työnhaun opas nuorille
Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 2013 Uudenmaan TE-toimisto/ Marina Misukka Perusohjeita työnhakuun - Kaiken perusta on oma aktiivisuutesi. Kyse on Sinun työnhaustasi,
Hyvä CV ja hakemus. Janne Loikkanen
Hyvä CV ja hakemus Janne Loikkanen 16.1.2018 Oman osaamisen ja omien vahvuuksien tunnistaminen Osaamisesta ja vahvuuksista kertominen Työn hakeminen Työnhaku vaatii valmistautumista ja aikaa Kohdentaminen
Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta
Tampere 12.2.2014 Työhakemus ja CV: - Työhakemuksen tarkoitus on myydä à Myydä osaamistasi ja taitojasi - Kyse on mielikuvien luomisesta à Mitkä ovat tärkeimmät myyntivalttini, joilla vakuutan työnantajan
TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA
TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä
TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille.
TYÖNHAKUINFO Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. SISÄLTÖ: Työnhausta Työnantajan odotuksia työnhakijaa kohtaan Työnhakuprosessi Työhakemus Ansioluettelo (CV) Työhaastattelu
Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb
Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas Linkkejä työpaikkasivustoille
Työhakemus ja CV. Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014
Työhakemus ja CV Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014 Työhakemus Osaaminen Luettavuus Lisäarvo Työkokemus Koulutus Erottuminen Motivaatio
TYÖHAKEMUS. Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa.
TYÖHAKEMUS Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa. Työhakemuksen tarkoituksena on vakuuttaa työnantaja osaamisestasi ja sopivuudestasi avoimeen työpaikkaan. Hakemuksesi
Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi
Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi 19.10.2015 1 Agenda Lyhyesti atalentista Miksi LinkedIn Profiilin hionti Kansikuva Otsikko Yhteystiedot Summary Skills Kiinnostuksenkohteet
TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla
TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA - Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelujen koulutusmateriaalia - mitä haluat mitä osaat millä ehdoilla TYÖNHAUN SUUNNITELMA Tavoite saavutettu? Haastattelu Aloita tästä: Mitä
TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV
TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TAVOITTEET Annetaan tietoa ja valmiuksia työnhakuun liittyvistä taidoista ja menetelmistä, mukaan lukien simuloitu työhaastattelu. Työnhakuun liittyvien
CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä
CV-OPAS Ansioluettelon lyhyt oppimäärä Millainen on hyvä CV? Ansioluettelo, Curriculum Vitae eli CV, on työnhaun tärkein ja käytetyin asiakirja ja se kannattaa tehdä ajatuksella. Hyvä CV on looginen ja
Hakemus/cv Todistukset Suosittelijat Haastattelut Testit
Tiedonkeruumenetelmät Hakemus/cv Todistukset Suosittelijat Haastattelut Testit Haastattelun runko Koulutus ja kurssit Jatko-opintosuunnitelmat Aiempi työkokemus Nykyinen työpaikka Hakemisen perusteet /
Miten teet vaikutuksen työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina
työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina 23.1.2018 Osuuskauppa Arinalla on 174 toimipaikkaa ja työllistää yli 2600 työntekijää Marketkauppaa Hakemusvaihe Ota selvää työantajasta Panosta työhakemukseen
TYÖHAASTATTELIJANA ONNISTUMINEN. 30.6.2015 I Risto Kökkö Kevätkarkelot 2012
TYÖHAASTATTELIJANA ONNISTUMINEN I Risto Kökkö Kevätkarkelot 2012 MIKSI HAASTATELLA? - Rekrytointi on arvaamista, tarvitaan tietoja työnhakijoista! - Tiedonkeruun tärkein menetelmä 2 HAASTATTELUMENETELMÄT
Suomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi
Suomen Ekonomien hallitukseen 2018-2020 Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Infoa haastattelijalle Nina Juhava, 29.8.2017 5.9.2017 Hallitushaastattelut Hallitushaastattelut 1. Esityö: Tehtävän
Millainen on hyvä työhakemus?
TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän
Urakirja opiskelijoille ja valmistuneille. Osa II. 8 askelta urapolullani
This tool was created by Urakirja opiskelijoille ja valmistuneille Osa II 8 askelta urapolullani Yhteystiedot Nimi: Osoite: Puhelin: Matkapuh: Email: Tuutorini / Ohjaajani: Osoite: Puhelin: Matkapuh: Email:
TYÖHAASTATTELU- OPAS
TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon
Ole kärsivällinen Hae työtä laajalta alueelta Tunne vahvuutesi ja hae työtä usealta alalta monella tavalla
Pieni Työnhakuopas Tervetuloa Pienen Työnhakuoppaan pariin! Opas on tuotettu osana Työllistyvä Keski- Karjala hanketta. Voit hyötyä oppaan vinkeistä oletpa sitten kokenut työnhakija tai vasta-alkaja urapolkusi
Miten tulkita työpaikkailmoituksia Työhakemuksen tekeminen
Miten tulkita työpaikkailmoituksia Työhakemuksen tekeminen kevätlukukausi 2013 työelämäasiantuntija Annamari Rovamo Jyväskylän yliopiston työelämäpalvelut annamari.rovamo@jyu.fi, p. 050 376 1198 Mitä työnantaja
SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50
SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla
SIKATILOJEN TYÖNANTAJAOSAAMINEN
SIKATILOJEN TYÖNANTAJAOSAAMINEN 2.10.2012 14.2.2013 Rekrytointi REKRYTOINTI Työnantajakuva? Työn sisällöt? Osaava työvoima? Työn kannustearvo (palkkaus/palkitseminen)? Työvoiman liikkuvuus/pysyvyys? Mitä
Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?
TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun
UUDELLE%URALLE% %ASKELMERKIT%ALANVAIHTOON!%
UUDELLE%URALLE% %ASKELMERKIT%ALANVAIHTOON!% Riikka%Pajunen,%KM % % %% riikka.pajunen@montevista.fi 2 22 0402732217302 www.montevista.fi2 www.facebook.com/montevistavalmennus2 2Montevista2Oy2201522 VALMENTAJANNE%TÄNÄÄN%
Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava
Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava 10-12 asiantuntijaluentoa vuosittain 1 000 osallistujaa Teemoina mm. työnhaun uudet tuulet, työnantajien
Hallat ry 25.11.2015 Saara Paavola, Kehittämisasiantuntija
Hallat ry 25.11.2015 Saara Paavola, Kehittämisasiantuntija Miten päästä työhaastatteluun? Aseina hakemus, CV ja puhelin Näytä motivaatiosi! - Hakupapereissa: sanavalinnat, yleisvire tekstissä, käytä myönteisiä
URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK
4.5.2017 Riku Rimmi URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK 2 99,0%, jos hakijoita on 100 99,5%, jos hakijoita on 200 99,7%, jos hakijoita on 300 1. Kannattaako tällaiseen kisaan edes lähteä?
SPARRAUSAAMU Työnhaun dokumentit 26.1.2010 klo 9.00-11.00. Sirja Kulmala, KTM SEFE
SPARRAUSAAMU Työnhaun dokumentit 26.1.2010 klo 9.00-11.00 Sirja Kulmala, KTM SEFE Workshop 4-5 henkilön ryhmissä Ryhmä jakaa keskenään hyviä käytäntöjä ja onnistuneita ratkaisuja - omat vahvuudet - osaamisesta
Urapalvelut. CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija into.aalto.fi/careerweb
Urapalvelut CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija susanna.saarinen@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas CV- ja hakukirjemalleja
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.
Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta
Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta 1. Selaa työpaikkoja Löydät Seuren avoimet työpaikat kotisivultamme seure.fi kohdasta HAE TYÖTÄ Voit hakea työpaikkoja toimialan, kaupungin ja työn luonteen
Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi.
Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi. Selvitä ilmoituksesta pyydetäänkö sinua ottamaan yhteyttä: soittamalla, lähettämällä hakemus tai täyttämällä lomake.
KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK
KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK Riku Rimmi @TEK_akateemiset 2 99,0%, jos hakijoita on 100 99,5%, jos hakijoita on 200 99,7%, jos hakijoita on 300 1.
MITÄ HUOMIOIDA VIDEOHAASTATTELUN TEKEMISESSÄ?
MITÄ HUOMIOIDA VIDEOHAASTATTELUN TEKEMISESSÄ? 1 2 3 4 KERRO VIDEOHAASTATTELUSTA TYÖPAIKKAILMOITUKSESSA Jos mahdollista, kannattaa videohaastattelusta ensimmäisen kierroksen haastatteluvälineenä mainita
Tietoa kesätyönhausta
Tietoa kesätyönhausta 8.2.2011 Urapalvelut, suunnittelija Eric Carver Urapalvelut/ Eric Carver www.helsinki.fi/yliopisto 8.2.2011 1 Tänään 1.Kesätyönhaun sykli 2.Urataidot työnhaun perustana 3.Erilaiset
TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työnhakijana. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi
TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja Minä työnhakijana ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS - Opintopiirin työkirja Työelämään ohjauksen opintopiirin työkirja muodostuu
CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla on ollut tähän asti.
TYÖNHAUN ASIAKIRJAT Työnhaun asiakirjat eli paperit 1. CV eli ansioluettelo CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla
Tietosuoja käytännössä
Tietosuoja käytännössä Tehtävälista vai organisaatiokaavio? Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry Ihmisen asialla vuodesta 1938 Painopisteemme ovat 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen
Masto-projekti Maahanmuuttajien työllisyyden ja osallisuuden edistäminen
Masto-projekti 2016-2017 Maahanmuuttajien työllisyyden ja osallisuuden edistäminen Työelämä Suomessa Suomalaisuudesta ja kielestä https://www.youtube.com/watch?v=9ew MlCusxjQ Suomi kodiksi johdanto https://www.youtube.com/watch?v=0-
Kehitys- ja urakeskustelu urakehitysmahdollisuuksien ja uudelleensijoittumisen edistäjänä
1 Kehitys- ja urakeskustelu urakehitysmahdollisuuksien ja uudelleensijoittumisen edistäjänä Miten tuloksellisia keskusteluja työurasta käydään? Mistä hyvä työurakeskustelu koostuu? Miksi urakehitysmahdollisuuksista
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla
Tervetuloa työelämään!
Tervetuloa työelämään! VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN Etsi kiinnostava työpaikka Panosta hakemukseen Valmistaudu haastatteluun Ole aktiivinen ja ota yhteyttä sinua kiinnostaviin työpaikkoihin. Joskus työpaikka voi
Työhaastattelu - näin onnistut haastattelussa Webinaari
Työhaastattelu - näin onnistut haastattelussa Webinaari Nina Juhava ja Satu Myller Uravalmentajanne Nina Juhava Suomen Ekonomit Satu Myller Tekniikan akateemiset TEK 1 Webinaarin teemat Miten pääsen työhaastatteluun?
Työnhaku suomessa Insinööriliitto
Työnhaku suomessa 1 28.9.2017 Insinööriliitto Työllisyystilanne Työttömyys laskee kaikilla insinöörialoilla Paras tilanne rakennusalalla Työpaikkaa vaihtaneita insinööreistä n. 13% 2 28.9.2017 Insinööriliitto
Omien vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen työnhaussa LAL ry
Omien vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen työnhaussa LAL ry 11.5.2016 12.5.2016 Copyright - InCoaching Oy - www.incoaching.fi 3 Illan agenda Miksi omien vahvuuksien tunnistaminen on niin tärkeää
Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb
Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Mistä löydän vinkkejä työnhakuun? Kandiopiskelijan CV ja hakukirje Urapalvelut Apua työnhakuun - Aalto
Ohjeet hakupapereiden laatimiseen ulkomaan työssäoppimisjaksoa varten
Ohjeet hakupapereiden laatimiseen ulkomaan työssäoppimisjaksoa varten Johdanto Työssäoppimispaikkaa haetaan ulkomailta samoin kuin muutakin työtä. Hakupapereista: - CV kertoo, kuka olet - Hakukirje kertoo,
TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ
TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAUN ALOITTAMINEN Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella heti
Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö
Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö Taitava työnhakija 1 -verkkokurssi Taitava työnhakija 1- verkkokurssilla käydään läpi työnhaun keskeisiä elementtejä. Kurssilla pääset hiomaan omia taitojasi
MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE
1 Hakemus on saapunut käsiteltäväksi (pvm) MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE Tällä lomakkeella tutkintoa suorittavat opiskelijat hakevat korvaavuuksia Vaasan
Työnhaun lähtökohtia. mitä osaat. mitä haluat. millä ehdoilla
Työnhaun lähtökohtia mitä osaat mitä haluat millä ehdoilla Työpaikat haussa.. Avoimet paikat julkinen haku Kaikki näkee, kaikki hakee Kilpailutilanne Hakemuksia paljon Avoimet paikat ei julkinen Tieto
HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi
Aiemmin hankitun n osaamisen tunnistaminen HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi Osaamisen tunnistamisesta Osaamisen hallinta muuttuvassa toimintaympäristössä i i ä Tilanteen ja tavoitteiden
Työnhaun asiakirjat eli paperit. 1. CV eli ansioluettelo
TYÖNHAUN ASIAKIRJAT Työnhaun asiakirjat eli paperit 1. CV eli ansioluettelo CV:ssä on perustiedot, koulutukset ja tutkinnot, työkokemus eli edelliset työpaikat, työharjoittelut ja työkokeilut, kielitaito,
Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi Nina Juhava ja Taija Keskinen
Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 15.12.2015 Nina Juhava ja Taija Keskinen TYÖNHAKUVETURI 18 asiantuntijaluentoa vuosittain N. 1 000 osallistujaa Teemoina mm. työnhaun
Ohjaa oppilaat tekemään oma ansioluettelo. Tästä löydät vastaukset tehtäviin.
VASTAUKSET OPETTAJALLE Ohjaa oppilaat tekemään oma ansioluettelo. Tästä löydät vastaukset tehtäviin. Ennen CV:n, eli ansioluettelon tekoa, pohdi mitä voisit siihen laittaa. Miksi CV tehdään? Miksi työnantaja
Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä
Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä Työelämän muutostuulet Työelämä muuttuu, oletko valmis? - Millainen tulevaisuus sinun kohdallasi on? Otatko vastaan sen mitä tulee vai voisitko mahdollisesti
Vuorovaikutustaidot työnhaussa. Juha Koikkalainen
Vuorovaikutustaidot työnhaussa Päivän tavoite Tiedostamme vaikuttamisen merkityksen ja keinot työnhakuprosessissa sekä osaamme täsmentää omaa osaamistamme tulevia työnhakutilanteita varten Päivän sisältö
Työnhakuvalmennus 10.2.2011. Oman osaamisen ja vahvuuksien kartoittaminen
Työnhakuvalmennus 10.2.2011 Oman osaamisen ja vahvuuksien kartoittaminen Tunnetko itsesi, hahmotatko osaamisesi? Urasuunnittelun ja työnhaun onnistuminen perustuu hyvään itsetuntemukseen Työnhaku on osaamisesi
Työhaastattelut ja henkilöarvioinnit. Sari Anetjärvi
Työhaastattelut ja henkilöarvioinnit Sari Anetjärvi Työhaastattelu Virkaan tai työsuhteeseen hakijoiden haastattelun tarkoituksena on selvittää heidän soveltuvuuttaan tehtävään ja syventää tietoa heidän
Oulun yliopiston mentorointiohjelma
n mentorointiohjelma Info 19.9.2017 Karoliina Kekki / Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet Koordinaatio: Alumnisuhteet, Tellus-tiimi, kauppakorkeakoulu, tutkijakoulu (UniOGS) 1997 - Maisteritaso:
OSAAMINEN KAIVETAAN ESIIN
OSAAMINEN KAIVETAAN ESIIN EN MINÄ OSAA KERTOA MITÄ MINÄ OSAAN OSAAMINEN ANALYSOIDAAN HENKILÖKOHTAISESTI HAASTATTELEMALLA JA DOKUMENTTIEN AVULLA KOULUTUSTAUSTA TYÖKOKEMUS JA TAIDOT PERSOONAALLISET OMINAISUUDET
KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK
KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK Riku Rimmi @TEK_akateemiset 2 99,0%, jos hakijoita on 100 99,5%, jos hakijoita on 200 99,7%, jos hakijoita on 300 1.
TYÖNHAUN DOKUMENTIT OTTY RY:N SPARRAUSAAMU 23.11.2010 INSINÖÖRIT JA EKONOMIT TALO, SEMINAARILUOKKA
TYÖNHAUN DOKUMENTIT OTTY RY:N SPARRAUSAAMU INSINÖÖRIT JA EKONOMIT TALO, SEMINAARILUOKKA TYÖNHAUSSA TEHOKKAAT CV JA TYÖHAKEMUS Opit tunnistamaan osaamistasi ja kohdentamaan työnhakuasi Ura- ja rekryasiamiehet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
Kotimainen kirjallisuus
Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen
EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN
EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen
Ohjaus Oulun yliopistossa
Ohjaus Oulun yliopistossa Lähinnä sinua: oman tiedekuntasi lähipalvelut ja omaopettaja O Opintojen suunnittelu ja aikatauluttaminen Kaikille yhteisissä palveluissa: opintopsykologi ja suunnittelijat O
Vinkkejä työnhakuun ympäristöasiantuntijoille
Vinkkejä työnhakuun ympäristöasiantuntijoille Henri Immonen Opiskelijatoiminnan koordinaattori Ympärisöasiantuntijoiden keskusliitto YKL ry Opiskelijat@ykl.fi Aineiston käytöstä Näitä ansioluetteloita
TYÖNHAKU Työnhaun lyhyt oppimäärä
TYÖNHAKU Työnhaun lyhyt oppimäärä Työnhaun aloittaminen Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella
OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä
OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut Ohjausta ja neuvontaa O Opintojen suunnittelussa ja aikatauluttamisessa O Jumiutuneiden opintojen eteenpäin saattamisessa O Työnhaku- ja urasuunnittelussa
Työnhaun prosessit ja piilotyöpaikat
Työnhaun prosessit ja piilotyöpaikat Arffman Consulting Oy Yritys on perustettu 1993 Toimintaa eri puolilla Suomea Työnhakuprosessin kolme vaihetta Ennen hakemista CV ja hakemus kuntoon Haastattelu ja
Hyvän CV:n rakennuspalikat Työnhakuveturin webinaari Urapalvelupäällikkö Suvi Liikkanen
Hyvän CV:n rakennuspalikat 13.2.2018 Työnhakuveturin webinaari Urapalvelupäällikkö Suvi Liikkanen CV Kiteytetty, kiinnostuksen herättävä asiantuntijaesittely Räätälöity kuten hakemuskin Asiantuntijuus
Nuorten kesätyöhaku Lempäälän työllisyyspalvelut Maija Heino Pia Siekkinen
Nuorten kesätyöhaku 2018 Lempäälän työllisyyspalvelut Maija Heino Pia Siekkinen Nuorten kesätyöhaku 2018 Kunnan kesätyöpaikat 1998 2002 syntyneille nuorille Kunnan esimiehet kertovat oman vastuualueensa
Savonlinnan kaupunki 2013
Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä
Työnhakuvalmennus Löydä paikkasi auringossa
Työnhakuvalmennus Löydä paikkasi auringossa CV = ansioluettelo = resume Millainen on hyvä CV? 1. Mene heti asiaan - Panosta helppolukuisuuteen - Lukijan on löydettävä CV:stasi kymmenessä sekunnissa oleellisimmat
TYÖNHAKUOPAS Maahanmuuttajat yritysten resurssina -projekti
Työnhakuopas maahanmuuttajille TYÖNHAKUOPAS Maahanmuuttajat yritysten resurssina -projekti Sisältö Lukijalle Lukijalle... 3 Työpaikat, työnantajat... 5 Ole valmis työnhakuun... 7 Työnhaku... 9 Oman osaamisen
Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU
Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU Tämä lomake on kehityskeskustelua varten laadittu mallilomake, jota voidaan käyttää keskustelun sisällön jäsentämiseen ja joka auttaa keskittymään olennaisiin kysymyksiin.
Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008
, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 1 1 Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Sinä voit osoittaa eli näyttää ammattitaitosi, kun teet näyttötutkinnon. Näyttötutkinnon jälkeen voit saada tutkintotodistuksen,
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Kirsi Viitanen Palautteen merkitys oppijalle Oppimisen edistäminen Osaamisen tunnistaminen Ongelmanratkaisun kehittäminen Ryhmässä toimiminen vuorovaikutustaidot Itsetuntemuksen
Urapalvelut opiskelijoille
Urapalvelut opiskelijoille Lukuvuosi 2019-2020 Uraohjaajat Kirsi Vallius-Leinonen, Outi Suorsa, Saara Puittinen ja Janne Saarela Henkilökohtainen uraohjaus Uraohjauksen tavoitteena on tukea sinua rakentamaan
Olen valmis. Työnhakuopas valmistuneille
Olen valmis Työnhakuopas valmistuneille OLEN VALMIS TYÖNHAKUOPAS VALMISTUNEILLE MIHIN? >> TYÖHÖN TÄRKEÄÄ PANOSTA NÄIHIN: TYÖHAKEMUS JA CV MIKSI? ANNAT NIISSÄ KUVAN ITSESTÄSI TYÖNANTAJALLE MIKSI? TYÖNANTAJALLE
VALMISTAUDU HUOLELLISESTI HAASTATTE- LUUN. Ennen haastattelua valmistaudu haastatteluun
VALMISTAUDU HUOLELLISESTI HAASTATTE- LUUN Mikäli hakemuksesi on herättänyt tarpeeksi kiinnostusta työnantajassa, sinut kutsutaan työhönottohaastatteluun. Haastattelu on varsin ratkaiseva vaihe työnhaussa,
Liite 2. KEHITYSKESKUSTELU
Liite 2. KEHITYSKESKUSTELU Yleistä Kehityskeskustelut ovat yksi suunnittelun, arvioinnin ja kehittämisen väline. Näitä keskusteluja esimiehen ja alaisen välillä kutsutaan myös tavoite-, tulos-, arviointi-,
Uranoste avainkohdat. KOULUTUSMATERIAALI LADATTAVISSA: uranoste.fi/tilaisuudet
Uranoste 31.1.2018 Vakuuttavan CV:n avainkohdat Jaana Lauri jaana.lauri@koreko.fi Puh 040 5822494 www.koreko.fi KOULUTUSMATERIAALI LADATTAVISSA: uranoste.fi/tilaisuudet 2 Curriculum Vitae (CV) eli ansioluettelo
Asenne, motivaatio ja kompetenssi työnhaussa. Työnhakuveturi Seija Utriainen
Asenne, motivaatio ja kompetenssi työnhaussa Työnhakuveturi 22.3.2017 Seija Utriainen Tänään kanssanne Seija Utriainen Urahallinta-asiantuntija Insinööriliitto IL ry Kyky on se, mitä pystyt tekemään. Motivaatio
Kehityskeskustelut urasuunnittelun välineenä
Kehityskeskustelut urasuunnittelun välineenä Tohtorit ja työelämä 29.10.2008 Kehityskeskustelu Kehityskeskustelulla tarkoitetaan ennalta sovittua ja suunniteltua esimiehen ja hänen alaisensa välistä keskustelua,
Kuinka teen Heebo-profiilistani myyvän ja työnantajia houkuttelevan. Copyright HR Kakspistenolla Oy v.1.0 24.5.2011
Kuinka teen Heebo-profiilistani myyvän ja työnantajia houkuttelevan Copyright HR Kakspistenolla Oy v.1.0 24.5.2011 Heebo on koulutettujen nuorten ammattilaisten Talent Pool, jossa voit yhdellä hyvin tehdyllä,
Työhaastattelut ja henkilöarvioinnit. Sari Anetjärvi lakimiesasessori
Työhaastattelut ja henkilöarvioinnit Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työhaastattelu Virkaan tai työsuhteeseen hakijoiden haastattelun tarkoituksena on selvittää heidän soveltuvuuttaan tehtävään ja syventää
Osaamisen johtaminen Tilastokeskuksessa
Osaamisen johtaminen Tilastokeskuksessa Tilastokeskus valtiovarainministeriön hallinnonalaan kuuluva, mutta itsenäisesti toimiva valtion virasto yli 900 ihmisen työpaikka tuottaa yhteiskuntaoloja kuvaavia
Kokoustila Porina 19.4.2011
Vinkkejä työntekijän valintaan Kokoustila Porina 19.4.2011 KAJO-keskus Polkuja yrityksiin- projekti Näkökulma: Työllistämistuella työllistävät järjestöt Valmistautuminen Paikka auki hyvissä ajoin (itse
MITEN MENESTYN TYÖPAIKKAHAASTATTELUSSA? Toni Koskinen
MITEN MENESTYN TYÖPAIKKAHAASTATTELUSSA? Toni Koskinen KOLME TAPAA LÖYTÄÄ UUSI TYÖ Avoimet työpaikat Työpaikat, joista on ilmoitettu esim. päivälehdissä, aikakauslehdissä, internetissä tai yrityksen kotisivuilla.
Soveltuvuusarvioinnit
Soveltuvuusarvioinnit Helsingin yliopiston urapalvelut www.helsinki.fi/urapalvelut/ Tähän dokumenttiin kootut tiedot perustuvat ura- ja rekrytointipalvelujen järjestämiin soveltuvuusarviointiluentoihin
Vuorovaikutustaidot työnhaussa. Gailla Oy
Vuorovaikutustaidot työnhaussa Paritehtävä Esittele itsesi ja ammatillinen osaamisesi vasemmalla puolella istuvalle vierustoverillesi Aikaa 2 min Paritehtävä Esittele (uusi tuttavuus) äskeinen toverisi
Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus
1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat
Vertaisarvioijien hakulomake
- kansallinen ja kansainvälinen vertaisarviointi Henkilötiedot Titteli Etunimi Valokuva: Sukunimi Sukupuoli: Nainen Mies Syntymäaika: Kansallisuus: Osoite: Puhelinnumero: E-mail: Vertaisarvioinnin kannalta
Onnistu työhaastattelussa. Leena Erola
Onnistu työhaastattelussa Leena Erola Haastattelun tarkoitus Työnantaja selvittää haastateltavan Osaamisen Motivaatio, sitoutuminen Työyhteisöön sopivuuden, oikea tyyppi Haastateltava saa tietoa Tehtävänkuvasta