SRL / Pohjois-Suomen aluejaosto Toimintakertomus 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SRL / Pohjois-Suomen aluejaosto Toimintakertomus 2009"

Transkriptio

1 8. Pohjois-Suomi 8.1. Yleistä Pohjois-Suomen Ratsastus (P-SR) on yksi Suomen kahdeksasta aluejaostosta. Jaoston tehtävänä on huolehtia liiton nimittämistä tehtävistä aluetasolla, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. Vuonna 2009 P- SR:n alueella toimi SRL:n tilastojen mukaan 52 ratsastusseuraa, joissa jäseniä yhteensä Alueella toimi 18 SRL :n hyväksymää ratsastuskoulua ja 4 harrastetallia. SRL:n luokitukseen kuuluvia yksityistalleja ei P- SR:n aluuella ollut vuonna 2009 yhtään kappaletta. Jaosto toimii yhteistyössä jäseniensä eli alueen ratsastusseurojen, ratsastuskoulujen ja harrastetallien kanssa. Käytännössä aluejaostojen jäsenet valitsevat syyskokouksessa aluejaoston hallituksen hoitamaan alueella tapahtuvaa operatiivista toimintaa. Aluejaostojen lisäksi jäsenistöä palvelevat aluesihteerit. Alueiden tehtäviä ovat mm. Kilpailutoiminnan koordinointi, joka toteutetaan myöntämällä aluekilpailujen järjestämisoikeudet seuroille sekä laatimalla aluekilpailukalenteri ja julkaisemalla ohjeet aluekilpailujen järjestämisestä Alueellinen tiedottaminen Alueellisen valmennuksen, koulutuksen ja kykyjenetsinnän toteutus Nuorisotyö: alueilla on omat nuorisovastaavat, jotka koordinoivat alueen nuorisotoimintaa ja järjestävät mm. kerhonohjaajakoulutusta. Koulutus: alueet järjestävät erilaisia koulutuksia ja seminaareja (esim. toimihenkilökoulutusta) Hallinto P-SR:n hallitukseen ovat vuonna 2009 kuuluneet vuosikokouksen valitsemina puheenjohtaja ja kahdeksan (8) varsinaista jäsentä ja neljä (4) varajäsentä. Hallitus kokoontui vuoden aikana kahdeksan (8) kertaa. Kokoukset pidettiin seuraavasti: Oulussa Oulussa Oulussa Oulussa Oulussa Oulussa Oulussa P-SR:n kevätkokous pidettiin Oulussa ja syyskokous samoin Oulussa Superviikonlopun yhteydessä Hallituksen jäsenet, heidän edustamansa ratsastusseurat (kokousmäärät) ja vastuualueet Hinni Koskenniemi, RanRat, Oulu (8) Ulla Alanko, ORK, Oulu (5) Satu Myllykangas, RanRat, Ylivieska (7) Marjukka Manninen, ABC, Haukipudas (2) Emmi Manninen, KaKo, Paltamo (1) Tanja Hynynen, OR, Oulu (6) Ossi Moilanen, RanRat, Kemple (8) Mari Päivärinta, Ken-98, Oulu (4) Marianne Vuollet, RanRat, Ylivieska (4) Mikko Törmänen, Eri, Liminka (6) Jaakko Tuomikoski, Eri, Liminka (5) Laura Koskelo, KRS, Kajaani (5) Antti Reponen, OR, Oulu, (2) puheenjohtaja sihteeri, Equipe varapuheenjohtaja, esteratsastus, esteratsastuksen kilpailukutsujen tarkastus kouluratsastus nuoriso kenttäratsastus ATK, Equipe rahastonhoitaja vikellys, vammaisratsastus, tiedotus kenttäratsastus, turvallisuusasiat lännenratsastus kouluratsastus esteratsastus, alget SRL :n aluejaostojen yhteisen toimielimen, aluevaliokunnan, kokouksissa P-SR:sta edustivat Hinni Koskenniemi ja Satu Myllykangas. Lisäksi Marjukka Manninen toimi SRL:n hallituksen jäsenenä sekä liiton Kouluratsastusjaoston jäsenenä.

2 P-SR osti aluesihteeripalvelut Suomen Ratsastajainliitolta. Aluesihteerinä toimi Emmi Kupiainen. Aluesihteerin pääasiallisina tehtävinä olivat: jäsenasiat, nettisivut, ranking, tulokset, sporttirekisteri, KIPA ja Equipe. Aluekilpailujen tilastointi, Seura-ranking ja kalustevuokraus hoidettiin alueen hallituksen voimin Koulutus- ja valmennustoiminta Valmennukset Valmentajat lajeittain esteratsastus: Suvi Juntunen kouluratsastus: Heidi Svanborg-Lodman kenttäratsastus: Paavo Huttunen Valmennukset lajeittain Esteratsastus: Esteratsastuksen aluevalmennus pyöri koko vuoden. Valmennustilaisuuksia oli yhteensä 15. Kajaanissa 7, Oulussa/Kiimingissä 8. Aluevalmennusrenkaassa oli 25 ratsukkoa, joista Kajaanin ryhmissä oli 9 ja Oulun ja Kiimingin tyhmissä 16. Kauden 2010 katsastukset pidettiin Kajaanissa ja Oulussa sekä Kiimingissä Hakijoita tuolloin oli yhteensä 38 ratsukkoa jotka kaikki kutsuttiin mukaan valmennusrenkaaseen. Kajaanin ryhmiin valittiin 15 ratsukkoa ja Oulun ja Kiimingin ryhmiin 23 ratsukkoa. Valtaosa nimetyistä ratsastajista on juniori- tai poniratsastajia. Kouluratsastus: Vuoden 2009 aikana kouluratsastuksen aluevalmennus pyöri Pohjois-Suomen alueella normaaliin tapaan. Aluevalmentajana toimi Heidi Svanborg-Lodman. Ryhmään (alue+kehitys) valittiin yhteensä 21 ratsukkoa, mutta useampia hevosia oli sairaana lähes koko kauden ajan. Sen ja muiden yhteensattumien vuoksi valmennuksessa oli 7-12 ratsukkoa ja kolme valmennusta jouduttiin perumaan vähäisen osallistujamäärän takia. Valmennusviikonloppuja järjestettiin seitsemän, joista yhteen yhdistettiin myös "kuivaleiri", jossa käytiin läpi sääntömuutoksia ja kilpailukalenteria ja - tavoitteita. Aluejaos järjesti myös IV K-IV-tuomareiden skaalan tarkastuksen. Samassa yhteydessä pidettiin myös Anders Sucksdorffin valmennusklinikka. P-SR:n alueelta oli myös edustus kouluratsastuksen joukkue SM-kisoissa Ypäjällä Joukkueessa ratsastivat Marjukka Manninen, Johanna Riihijärvi ja Hanne-Mari Kiuttu. Kenttäratsastus: Aluvalmentajana vuonna 2009 toimi Paavo Huttunen. Valmennuksen hinta oli 60 /2pv. Aluerenkaaseen valittiin 21 senioriratsukkoa ja 7 junioriratsukkoa. Valmennuksia järjestettiin yhteensä 10 kahden päivän valmennusta seuraavasti: ( , Oulu, Äimärautio valmennus peruuntui Paavon sairastumisen takia) Oulu, Äimärautio, Kenttäratsastus, rataesteet Ruukki, kenttäratsastus, lajiharjoittelu maneesissa, siirrettävät maastoesteet Ruukki, kenttäratsastus, lajiharjoittelu maneesissa, siirrettävät maastoesteet Kuivasjärvi, Kenttäratsastus, maastoharjoitus Kuivasjärvi, Kenttäratsastus, maastoharjoitus Purola, Kenttäratsastus, maastoharjoitus, yhteistreeni Itä-Suomi ja Pohjanmaa , Pudasjärvi, Kenttäratsastus, maastoharjoitus Oulu, Äimärautio, Katsastus 2010 I Oulu, Äimärautio, Katsastus 2010 II Aluevalmennuksissa toteutui kaikissa valmennuksissa yhteensä 131 kahden päivän valmennuskertaa renkaaseen kuuluneiden osalta ja 38 kahden päivän valmennuskertaa renkaan ulkopuolisten osalta. Valmennusten osalta talous oli koko vuoden osalta arviolta 950 plussalla. Neljä aluerenkaaseen valittua ratsukkoa osallistui Pohjanmaan aluevalmennukseen Uudessakaarlepyyssä

3 Alice Naber-Lozemanin valmennus toteutettiin lähinnä Itä-Suomen toimesta Purolassa. Valmennukseen osallistui muutamia pohjoissuomalaista ratsukoita. Paikallista kenttävalmennusta on ollut kysynnän mukaan tarjolla Kuivasjärvellä ja Limingassa. Limingassa järjestettiin maastoratsastuksen viikonloppukurssi heinäkuussa Koulutukset, seminaari, luennot P-SR:n alueella järjestettiin vuonna 2009 seuraavat koulutus- ja luentotilaisuudet: , Kiiminki Piia Pantsun esteklinikka , Haukipudas Estetuomareiden ja ratamestareiden lisenssikoulutus , Kello Sääntökoulutus , Kaakamo Marko Björsin klinikka , Oulu Hevosen ruokinta luento , Haukipudas Kouluratsastusklinikka , Haukipudas IV- ja IVK-koulutuomareiden lisenssikoulutus, , Kajaani Alueratamestarikurssi , Haukipudas Estetuomari- ja stewardkurssi , Oulu Steward-koulutus , Oulu Ratsastuksen superviikonloppu , Oulu Aluepuheenjohtajatuomarikurssi Lisäksi Kajaanissa järjestettiin SRL:n kevätkokous ja seuraseminaari. Koulutuksista, luennoista ja seminaareista ilmoitettiin alueen tapahtumakalenterissa nettisivuilla. Muut lajit Vammaisratsastus Pohjois-Suomen vammaisratsastuksen osalta vuosi 2009 oli välivuosi. Pohjoisessa ei järjestetty yksiäkään kilpailuja eikä valmennuksia Vikellys Pohjois-Suomessa oli vuonna 2009 säännöllistä vikellystoimintaa vain Äimärautiolla, Oulussa. Oulun Ratsastajien Äimänvikeltäjillä on kaksi kilpailujoukkuetta. Joukkueet valmentautuivat Hanna Pääkkösen ohjauksessa keskimäärin 1-2 kertaa viikossa koko vuoden ajan. Molemmat joukkueet sekä yksinvikeltäjiä osallistui aluetason vikellyskilpailuihin Siilinjärvellä ja Turussa Vikeltäjät myös esiintyivät useissa ratsastuskilpailuissa ja muissa tapahtumissa. Lännenratsasustus Oululainen jutta Kontio osallistui Ruotsin Svedalassa järjestettyihin NRHA European Affiliate Championships kilpailuihin eli reiningin EM kilpailuihin ratsullaan Two Eyed Bueno Jac (QH Ruuna) Kontio osallistui kilpailuihin Suomen maajoukkueen jäsenenä ja saavutti tuloksia useissa eri luokissa Nuorisotoiminta Pohjois-Suomen alueen nuorisovastaavana vuonna 2009 toimi Emmi Manninen. Alue kannustaa ja auttaa seuroja järjestämään sekä Nuori Suomi- että muita koulutuksia ja hevostaitokilpailuja ja osallistuu järjestelyihin tarpeiden ja toiveiden mukaisesti, sekä kannustaa seuroja valitsemaan hallituksiinsa nuorisoedustajia. Tavoitteena on myös järjestää alueellinen nuorisotapaaminen vuosittain. Seuroja kannustetaan hakemaan Nuoren Suomen seuratoiminnan paikallistukea. Nuorisotoimintaan liittyvästä tiedotuksesta seurojen hallituksille huolehtivat alueen nuorisovastaava ja aluesihteeri. Nuorisojaos toimii äänitorvena kentän ja aluejaoksen välillä. Nuorisojaos on koottu vuoden 2004 nuorisotapaamisen pohjalta Kilpailutoiminta P-SR:n alueella järjestettiin kaikissa lajeissta (ko, re, ke) 23 aluekilpailua. Lisäksi alueella järjestettiin 11 kansallista kilpailua (kaikki lajit). Kansainvälisiä kilpailuja ei P-SR:n alueella järjestetty vuonna Alueluokkia kaikissa kilpailuissa oli yhteensä 157, joissa yhteensä 2868 lähtöä.

4 Alueen seurojen järjestämistä seuratasonkilpailuista koottiin kalenteri, joka julkaistiin P-SR:n omassa verkkojulkaisussa. Seuroille tarjottiin mahdollisuus julkaista omia kilpailukutsujaan ja mainoksia sekä tiedotteita omista kilpailuistaan jaoston verkkojulkaisun www-sivuilla. Aluelupia P-SR:n alueella myönnettiin vuonna kappaletta. Kansallisia kilpailulupia puolestaan 111. Aluemestarit 2009 Esteratsastus Esteratsastuksen aluemestaruuskilpailut ratsastettiin Oulussa Poniratsukot 1. Minna-Maria Taskila - Golden Heart RoUr 16+18=34 2. Eerika Iinatti - Silhouette OR 18+14=32 (uusinta) 3. Tiia Kanto - Monday's Malvir MELARA 18+14=32 Suomenhevoset 1. Jonna Pajala - Luovuus PRT 20+14=34 2. Tanja Kokko - Partikka ABC 13+18=31 (uusinta) 3. Suvi Juntunen - Kihin Sisu KRS 15+16=31 (uusinta) Juniorit 1. Ida Hoskari - Dina VI LUR 15+20=35 (uusinta) 2. Sara Nevala - Ever Toulouse ORK 20+15=35 3. Anna-Elisa Orajärvi - Chablis van Vrijhern MELARA 16+16=32 1. Jaana Mäkelä - Naomi XIII ORK 15+16=31 2. Pia Lidström - Akovadi Lidrid Team 20+8=28 3. Sonja Mäkelä - Solitär ORK 12+15=27 (uusinta) Ponien harrastemestaruus 1. Aino Veijola - Fairytale Felicia OR 2. Petteri Paananen - Midnight Lady OR 3. Sara Lapaainen - Tell Me KSR Hevosratsukoiden harrastemestaruus 1. Henna Lantto - Santo Utajärven Ratsastajat 2. Salla Korpela - Chaprille OR 3. Tuuli Mustonen - Rosie OR Nuorten hevosten harrastemestaruus 1. Julia Heikkilä - Gervin ORK 2. Laura Sorri - Emyras Mg Oulunsalon Ratsastajat 3. Pia Lidström - Betina Beakley Lidrid-Team Joukkuemestaruus 2009 I. ORK 2. LidRid Team 3. OR Kouluratsastus Kouluratsastuksen aluemestaruuskilpailut ratsastettiin Äimärautiolla Juniorit 1.Ida-Maria Kesti Pektavius Meri-Lapin Ratsastajat ry 2. Anni Takalahti - Lucky Lady Oulun Ratsastajat ry 3. Jutta Kuusela - Garey Moesgård Kentaurit 98

5 1. Kati Haataja Salomo Oulun Ratsastajat 2. Johanna Riihijärvi Pioneer ABC Ratsastajat 3. Laura Sassi - Black Horse Parzival ABC Ratsastajat Suomenhevoset 1. Laura Sassi Punnus-Tähteri ABC Ratsastajat 2. Leena Jaakkola Valssandra Oulun Ratsastajat 3. Pauliina Korhonen Tosi-Tykki Jokilaakson Ratsastajat Nuoret hevoset 1.Johanna Riihijärvi Lloyd ABC Ratsastajat 2. Katariina Pajari Adar Meri-Lapin Ratsastajat 3. Tuuli Mustonen Zenith Oulun Ratsastajat ry Harrastemestaruus 1. Kati Liedes - Chirac II Oulun Ratsastajat ry 2. Tiina Marttila Kandine Iin Hevosharrastajat ry 3. Henna Lantto Tavor Utajärven Ratsastajat ry Joukkuemestaruus 1. Oulun Ratsastajat 2. ABC Ratsastajat 3. Meri-Lapin Ratsastajat Ponien aluemestaruutta ei jaettu liian vähäisen osanottajamäärän takia Kenttäratsastus Kenttäratsastuksen mestaruuskilpailut järjestettiin Pudasjärvellä Maria Nori - Salomon Blue LIDRID Marianne Vuollet - Centus RanRat Taina Vesa - Marilyn LIDRID Juniorit ja ponit: Eeva Niemi - Princess Sparkle OR Roosa-Maria Romppainen - Corinessa Soraset Aluejoukkueiden mestuudet Kenttäratsastuksessa P-SR:Nn aluetta edusti Ypäjällä joukkue (Marianne Vuollet, Eeva Niemi, Maria Pohjolainen, Taina Vesa, Kirsi Oksanen), joka oli kokonaistuloksissa viides. Muissa lajeissa (koulu, este) ei P-SR:n alue osallistunut joukkuemestaruuksiin Suhde- ja tiedotustoiminta P-SR:n ulkoisesta ja sisäisestä tiedotuksesta vastasi aluesihteeri Emmi Kupiainen. Suurin osa tiedotuksesta tapahtui P-SR:n nettisivujen ja verkkojulkaisun, Avut&Ohjat, kautta sekä aluesihteerin laatimien sähköpostitiedotteiden välityksellä. Verkkojulkaisun päivittämisestä aleueella vastasi pääasiassa aluesihteeri Talous Alueen tulot muodostuivat suurimmaksi osaksi seurojen palvelumaksuista 3739,40, aluekilpailuluvista 6835,00 ja SRL:n valmennus- ja projektituista (yht. 9226,00 ). Tämän lisäksi pienempiä tulonlähteitä olivat osallistumismaksut erilaisiin alueen järjestämiin tilaisuuksiin ja valmennuksiin, kalustovuokra ja nettisivujen mainostuotot. Alueen tulos esitellään tilinpäätöksellä, joka sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Jaoston tilinpäätös 2009 on 1397,41 ylijäämäinen. Alueen tulos esitetään hyväksyttäväksi Suomen Ratsastajainliiton kevätkokouksessa

Koulutus: alueet järjestävät erilaisia koulutuksia ja seminaareja (esim. toimihenkilökoulutusta)

Koulutus: alueet järjestävät erilaisia koulutuksia ja seminaareja (esim. toimihenkilökoulutusta) 4.8. Pohjois-Suomi 4.8.1. Yleistä Pohjois-Suomen Ratsastus (P-SR) on yksi Suomen kahdeksasta aluejaostosta ja seurojen määrällä mitattuna alueista kolmanneksi suurin. Jaoston tehtävänä on huolehtia liiton

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2008

POHJOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2008 POHJOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2008 1. YLEISTÄ Pohjois-Suomen Ratsastus (P-SR) on yksi Suomen kahdeksasta aluejaostosta. Jaoston tehtävänä on huolehtia liiton nimittämistä tehtävistä

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

(1) esteratsastus, kalustovuokraus (3) kouluratsastuksen lajivastaava, koulukutsujen tarkastus, kouluvalmennustilastointi,

(1) esteratsastus, kalustovuokraus (3) kouluratsastuksen lajivastaava, koulukutsujen tarkastus, kouluvalmennustilastointi, 4.8. Pohjois-Suomi 4.8.1. Yleistä Tilivuosi 2013 on Pohjois-Suomen alueen (PSR) yhdeksästoista toimintavuosi. Pohjois-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista ESRAn hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä Ohjelma: 18.00 alueen syyskokous 18.30 Ratsastusseura Aramara:

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio vuodelle 2013 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 18.9.2014 klo 17.30- n. 20.30 Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä, kokoustilaan ohjaus hotellin vastaanotosta Ohjelma:

Lisätiedot

4.8. Pohjois-Suomi. Toimintakertomus Yleistä

4.8. Pohjois-Suomi. Toimintakertomus Yleistä 4.8. Pohjois-Suomi 4.8.1. Yleistä Tilivuosi 2014 oli Pohjois-Suomen alueen (PSR) kahdeskymmenes toimintavuosi. Pohjois-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

Ilmoita myös osallistutko ruokailuun. Esityslista

Ilmoita myös osallistutko ruokailuun. Esityslista Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 11.10. klo 18 alkaen Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä Ohjelma: 18.00 Alueen syyskokous ja kahvitarjoilu 18.30 Seuratapaaminen

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015)

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015) Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015 (päivitetty 13.4.2015) 1 10 Yleinen osa Lounais-Suomen alueen mestaruuskilpailut ovat avoimia Lounais-Suomen alueen seuroja sekä Lounais-Suomen alueella asuville

Lisätiedot

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja

Lisätiedot

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella.

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella. ALUEJAOSTON KOKOUS 3/2019 Aika Paikka 12.3.2019 klo 20.00 21.35 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 3(3) puheenjohtaja Tarja Kallio 3(3) sihteeri Mila Munsterhjelm 2(3) rahastonhoitaja Antero Salja 3(3)

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Kajaanin Ratsastusseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012 1 Toiminta-ajatus 2 Päätavoitteet vuonna 2012 3 Hallinto 4 Jäsenistö 5 Koulutustoiminta 6 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Aika: 29.10.2012 klo 19.00 Paikka: Ravintola Aseman vintti, Kouvolan Rautatieasema, Kouvola Esityslista 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja kutsutaan

Lisätiedot

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm.

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm. ALUEJAOSTON KOKOUS 2/2019 Aika Paikka 18.2.2019 klo 18.00 21.05 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 2(2) puheenjohtaja Tarja Kallio 2(2) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(2) rahastonhoitaja, poissa

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio vuodelle 2013 ESRAn hallitus 2012, erovuoroiset

Lisätiedot

Merkillinen Häme -kilpailuun osallistui kaksi seuraa, jotka palkitaan lahjakorteilla jollekin tulevalle luennolle.

Merkillinen Häme -kilpailuun osallistui kaksi seuraa, jotka palkitaan lahjakorteilla jollekin tulevalle luennolle. ALUEJAOSTON KOKOUS 2/2018 Aika Paikka Ti 20.2.2018 klo 18.30-20.30 Humppila, Café Lasikello Läsnä Marja Nuuttila 2(2) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 2(2) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila

Lisätiedot

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika keskiviikko 30.11.2011 klo 19.00 Paikka Aseman Vintti (Rautatieasema), Hallituskatu 3, Kouvola 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen a. Valitaan puheenjohtaja

Lisätiedot

SRL Häme kevättapaaminen 2019

SRL Häme kevättapaaminen 2019 SRL Häme kevättapaaminen 2019 Tervetuloa! Alkusanat Marissa Henttinen, SRL Hämeen aluejaoston pj Potkua Pirkanmaalle hanke esittäytyy Tiina Brandt, projektipäällikkö Liiton terveiset Petri Pesonen, SRL

Lisätiedot

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019 Aika Paikka ti 28.5.2019 klo 18.00-20.30 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 5(5) puheenjohtaja Tarja Kallio 5(5) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(5) rahastonhoitaja, poissa Antero

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 26.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 17.3. Jyväskylässä.

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 26.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 17.3. Jyväskylässä. Keski-Suomi Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna alueella oli 20 (19) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 1844 (1985) jäsentä.

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2018

Syyskokousmateriaali 2018 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2018 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma2019 ESRAn aluejaosto 2018, erovuoroiset Talousarvio vuodelle 2019 Valtakirja

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2013 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Talousarvio vuodelle 2014 ESRAn hallitus 2013, erovuoroiset

Lisätiedot

KRS ja KHK Alue-estekilpailut

KRS ja KHK Alue-estekilpailut KRS ja KHK Alue-estekilpailut 25.3.202 TULOKSET sunnuntai 25. maaliskuuta 202 Luokka Estekorkeus 75cm, arv. A..0, Seuraluokka 0 lähtöä, 6 Sijoittuu. SUSANNA KURKINEN PRINCE OF THE NIGHT (70) Sotkamon Ratsastusseura

Lisätiedot

SRL/APU:n budjettipalaveri pe jossa käydään läpi liiton budjettia.

SRL/APU:n budjettipalaveri pe jossa käydään läpi liiton budjettia. ALUEJAOSTON KOKOUS 6/2018 Aika Paikka 15.10.2018 klo 18.00-20.15 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marja Nuuttila 6(6) puheenjohtaja Tarja Kallio 6(6) sihteeri Mila Munsterhjelm 4(6) rahastonhoitaja Riikka Pyykkö

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 23.1.2014 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2014 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu sen alaiseen Pohjanmaan aluejaostoon. Toimintavuonna 2014 seuraan kuului

Lisätiedot

Hallituksen ulkopuolelta aluesihteerit Tuula Pöyhiä, Emmi Kupiainen ja Sanna Sassi.

Hallituksen ulkopuolelta aluesihteerit Tuula Pöyhiä, Emmi Kupiainen ja Sanna Sassi. 4.4. Kaakkois-Suomi 4.4.1. Yleistä Tilivuosi 2011 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 17. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Aika: 15.10.2013 klo 18.30 Paikka: Ravintola Aseman vintti, Kouvolan Rautatieasema, Kouvola Esityslista 1.Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja kutsutaan

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry MUISTIO Hämeen Ratsastusjaosto 5 / 2013

Suomen Ratsastajainliitto ry MUISTIO Hämeen Ratsastusjaosto 5 / 2013 Hallituksen kokous Aika 31.08.2013 Paikka Hahkialan kartano, Hauho Talousasiat SRL on esittänyt Alueille että näillä tulee olla pankkitili Tapiola Pankissa. Tämän vuoksi esitetään Suomen Ratsastajainliitto

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. Yleistä Toimintavuosi 2011 on Kurikan Ratsastajat ry:n kahdeksastoista toimintavuosi. Kurikan Ratsastajat on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2017

Syyskokousmateriaali 2017 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2017 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma2018 Talousarvio vuodelle 2018 ESRAn aluejaosto 2017, erovuoroiset Valtakirja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kajaanin Ratsastusseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1 Toiminta-ajatus 2 Päätavoitteet vuonna 2013 3 Hallinto 4 Jäsenistö 5 Koulutustoiminta 6 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden.

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden. ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2019 Aika Paikka 7.1.2019 klo 18.00-20.50 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 1(1) puheenjohtaja Tarja Kallio 1(1) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(1) rahastonhoitaja Antero Salja

Lisätiedot

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 27.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 19.3. Jyväskylässä

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 27.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 19.3. Jyväskylässä 4.5. Keski-Suomi 4.5.1. Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto (jatkossa: jaosto) toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena alueellisena organisaationa, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. Toimintavuonna

Lisätiedot

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta. .Aluekilpailuissa noudatetaan SRL:n kilpailusääntöjä ja kilpailuiden järjestämismääräyksiä ja ohjeita tässä ohjeessa mainituin poikkeuksin. Lajisäännöissä voidaan tarkentaa tätä ohjetta lajikohtaisesti.

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu sen alaiseen Pohjanmaan aluejaostoon. Toimintavuonna 2012 seuraan kuului??

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

OULUN RATSASTAJAT RY:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011

OULUN RATSASTAJAT RY:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 OULUN RATSASTAJAT RY:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 Oulu 24.11.2010 2 1. TARKOITUS JA STRATEGINEN PÄÄMÄÄRÄ Tarkoitus Oulun Ratsastajien tarkoituksena on edistää toimialueellaan ratsastuksen harrastamista

Lisätiedot

Aluekilpailukalenteri 2011

Aluekilpailukalenteri 2011 Aluekilpailukalenteri 2011 Pohjanmaan aluekilpailujärjestäjät laativat kauden aluekilpailukalenterin yhteisessä suunnittelutilaisuudessa 9.1. Seinäjoella. Kalenteri on nähtävissä tiedotteen lopussa ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 TOIMINTAKERTOMUS 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä 2. Toiminnan painopisteet ja päätavoitteet 3. Jäsenet 4. Toimihenkilöt 5. Hallinto 6. Toimitilat ja kalusto 7. Nuorisotoiminta 8. Senioritoiminta 9. Ratsastuskoulu

Lisätiedot

KIMITOÖNS RYTTARE RF

KIMITOÖNS RYTTARE RF KIMITOÖNS RYTTARE RF KEMIÖNSAAREN RATSASTAJAT RY ÅRSBERÄTTELSE TOIMINTAKERTOMUS Toimintakertomus 2008 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon

Lisätiedot

Sallitut arvostelumenetelmät: esteratsastus: A.1.0, A.1.1., 367.1, 367.2, AM5, AM3, AM4, AM6,

Sallitut arvostelumenetelmät: esteratsastus: A.1.0, A.1.1., 367.1, 367.2, AM5, AM3, AM4, AM6, Infoa kilpailuista Kilpailujen tasot: Kilpailuharjoitus Seura- tai Green Card-jäsenyys osallistujilta suositeltavaa. Ratsastusasu vapaa, pitää kuitenkin olla ratsastussaappaat tai -kengät, ratsastushousut

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kajaanin Ratsastusseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 Toiminta-ajatus 2 Päätavoitteet vuonna 2015 3 Hallinto 4 Jäsenistö 5 Koulutustoiminta 6 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

ESRAn kevätkokous pidettiin 20.3. Kokousmyllyssä, Ilolassa ja syyskokous 16.10.2011 Majatalo Onnelassa, Tuusulassa (18 osallistujaa).

ESRAn kevätkokous pidettiin 20.3. Kokousmyllyssä, Ilolassa ja syyskokous 16.10.2011 Majatalo Onnelassa, Tuusulassa (18 osallistujaa). 4.1. Etelä-Suomi 4.1.1. Yleistä Tilivuosi 2011 on Etelä-Suomen Ratsastuksen (ESRA) seitsemästoista toimintavuosi. Etelä-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole

Lisätiedot

Laji- ja aluejaostot JAOSTOJEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2011. Suomen Ratsastajainliitto ry. Kuva: Heini Vanhanen

Laji- ja aluejaostot JAOSTOJEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2011. Suomen Ratsastajainliitto ry. Kuva: Heini Vanhanen Suomen Ratsastajainliitto ry Laji- ja aluejaostojen toimintasuunnitelmat 2011 Suomen Ratsastajainliitto ry 2011 Laji- ja aluejaostot JAOSTOJEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2011 Kuva: Heini Vanhanen LAJI-

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 1 / 5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ HALLITUS Vuosi 2008 oli edelleen myönteisesti tuloksellinen seuramme alati kehittyvälle toiminnalle. Kangasalan Ratsastajat jatkoi kuluneena vuonna aktiivista

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 18.4.2016 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2016 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Jaosto kokoontui neljä kertaa.

Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Jaosto kokoontui neljä kertaa. Keski-Suomi Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna alueella oli 21 (21) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 1854 (1854) jäsentä.

Lisätiedot

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2007

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2007 SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2007 1. YLEISTÄ Tilivuosi 2007 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 13. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2019 Aika Paikka ti 23.4.2019 klo 18.00-20.40 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 4(4) puheenjohtaja Tarja Kallio 4(4) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(4) rahastonhoitaja Antero

Lisätiedot

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit.

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit. ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2018 Aika Paikka 25.9.2018 klo 18.00 20.50 Hahkialan kartano, Hauho Läsnä Marja Nuuttila 5(5) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 5(5) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Laji- ja aluejaostojen toimintasuunnitelmat 2008

Suomen Ratsastajainliitto ry Laji- ja aluejaostojen toimintasuunnitelmat 2008 LAJI- JA ALUEJAOSTOJEN TOIMINTASUUNNITELMAT 2008 LAJIJAOSTOT 1. Esteratsastus 2 2. Kouluratsastus 4 3. Kenttäratsastus 6 4. Valjakkoajo 9 5. Vikellys 10 6. Matkaratsastus 11 7. Vammaisratsastus 12 8. Lännenratsastus

Lisätiedot

Kaakkois-Suomi Yleistä

Kaakkois-Suomi Yleistä Kaakkois-Suomi Yleistä Tilivuosi 2012 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 18. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena, eikä ole itsenäinen rekisteröity

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 1. YLEISTÄ / Borgå Mustang rf on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsenseura ja kuuluu jäsenenä myös Etelä-Suomen Ratsastusjaostoon (ESRA). Seura toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014 Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014 (päivitetty 11.8.2014) Yleinen osa... 2 HENKILÖKOHTAISET MESTARUUDET... 3 Esteratsastus... 3 Kouluratsastus... 3 Kenttäratsastus... 4 JOUKKUEMESTARUUDET... 5 Esteratsastus...

Lisätiedot

Aluekilpailusäännöt. Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty 29.1.2003 / päivitetty 8.8.2008

Aluekilpailusäännöt. Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty 29.1.2003 / päivitetty 8.8.2008 Aluekilpailusäännöt Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty 29.1.2003 / päivitetty 8.8.2008 ALUEKILPAILUT Kilpailujen taso Kilpailut jaetaan tason mukaan seuraavasti: kilpailuharjoitus, seurakilpailut,

Lisätiedot

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2009 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2009

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2009 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2009 SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2009 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2009 1. YLEISTÄ Tilivuosi 2009 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 15. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kajaanin Ratsastusseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 Toiminta-ajatus 2 Päätavoitteet vuonna 2014 3 Hallinto 4 Jäsenistö 5 Koulutustoiminta 6 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä.

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2018 Aika Paikka Ti 24.4.2018 klo 18.00 20.30 Pälkäneen Aapiskukko Läsnä Marja Nuuttila 4(4) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 4(4) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen

Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen Aika: 23.9.2015 klo 18 alkaen Paikka: Vermon ravirata, Vermo-kabinetti Vermon ravirata sijaitsee Helsingin puolella aivan Leppävaaran kupeessa. Raviradan osoite on Ravitie

Lisätiedot

APU alueiden puheenjohtajisto

APU alueiden puheenjohtajisto APU Aluejaostot APU alueiden puheenjohtajisto APU * Alueiden yhteistyöelin ja ohjausryhmä * Ohjaa ja koordinoi aluetoiminnan toteutusta liiton strategian ja toimintasuunnitelman mukaisesti hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS (7) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS (7) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2008 1 (7) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2008 1. YLEISTÄ Tilivuosi 2008 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 14. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011 4.6. Lounais-Suomi 4.6.1. Yleistä Tilivuosi 2011 on Lounais-Suomen Ratsastusjaoston (L-SR) seitsemästoista toimintavuosi. Lounais-Suomen Ratsastusjaosto toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2014

Syyskokousmateriaali 2014 Syyskokousmateriaali 2014 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2014 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Talousarvio vuodelle 2015 ESRAn aluejaosto

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009

Toimintakertomus 2009 2009 Toimintakertomus 2009 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon kuuluva ratsastusseura. Seura perustettiin vuonna 1990 ja rekisteröitiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 (7) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. Yleistä Vuosi 2013 oli Husaariratsastajat ry:n 42. toimintavuosi ja Husaarien Nuorten kerhon 37. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli yhteensä 374 jäsentä, joista

Lisätiedot

Mitä uutta hevosalalla -tapahtumaan Vierumäellä osallistuvat Marja Nuuttila, Antero Salja ja Marissa Henttinen.

Mitä uutta hevosalalla -tapahtumaan Vierumäellä osallistuvat Marja Nuuttila, Antero Salja ja Marissa Henttinen. ALUEJAOSTON KOKOUS 7/2017 Aika 31.10.2017 kello 18.00 20.00 Paikka Aapiskukko Pälkäne Läsnä Marja Nuuttila 7(7) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 7(7) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019 Suomen Ratsastajainliitto ry KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019 SISÄLTÖ: Kenttäcup 2019 Nuorten hevosten kenttäratsastuksen sarjakilpailu, Avant Trophy 2019 Taitoluokka juniori- ja poniratsukoille,

Lisätiedot

ALUEIDEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAT 2014

ALUEIDEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAT 2014 Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEIDEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAT 2014 www.ratsastus.fi 1 ALUEIDEN TOIMINTASUUNNITELMAT 2014 Yleistä aluetoiminnasta Ratsastajainliiton toiminta on jakaantunut maantieteellisesti

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruus- ja cupsäännöt 2016

Lounais-Suomen aluemestaruus- ja cupsäännöt 2016 Lounais-Suomen aluemestaruus- ja cupsäännöt 2016 (päivitetty 7.4.2016/KS) Sisällys Sisällys... 1 YLEINEN OSA... 2 HENKILÖKOHTAISET MESTARUUDET... 3 Esteratsastus... 3 Kouluratsastus... 4 Kenttäratsastus...

Lisätiedot

Poneille ja junioreille hopeaa aluejoukkueiden mestaruuskilpailuista

Poneille ja junioreille hopeaa aluejoukkueiden mestaruuskilpailuista Lokakuu 2011 Syyskokous ja palkitsemiset Seinäjoella Pohjanmaan Ratsastusjaoston syyskokous pidetään 8.10. klo 16 Sorsanpesässä, Seinäjoella (osoite Törnäväntie 27, Seinäjoki). Ohjelma: 16.00 Kahvit, INTO-Riding-hankkeen

Lisätiedot

Seuran kevätkokous pidettiin ja syyskokous Lisäksi hallitus piti ylimääräisen

Seuran kevätkokous pidettiin ja syyskokous Lisäksi hallitus piti ylimääräisen Myllyn Ratsukot ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vuosi 2014 oli seuran ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Seuran toiminnan tavoitteena on edistää ratsastusurheilua ja muuta siihen liittyvää toimintaa siten,

Lisätiedot

Alueiden toimintasuunnitelmat 2015

Alueiden toimintasuunnitelmat 2015 Suomen Ratsastajainliitto ry Alueiden toimintasuunnitelmat 2015 www.ratsastus.fi 1 ALUEiden TOIMINTASUUNNITELMAT 2015 Yleistä aluetoiminnasta Ratsastajainliiton toiminta on jakaantunut maantieteellisesti

Lisätiedot

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011 4.3. ITÄ-SUOMI 4.3.1. Yleistä Tilivuosi 2011 on Itä-Suomen Ratsastusjaoston 17. toimintavuosi. Itä-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena, eikä ole itsenäinen rekisteröity

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2017

ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2017 ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2017 Aika ti 17.1.2017 Paikka Pälkäneen ABC Läsnä Marja Nuuttila 1(1) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 1(1) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm 1(1) Rahastonhoitaja,

Lisätiedot

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015 KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015 Sisältö RACING KENTTÄ-TROPHY 2015... 2 KENTTÄRATSASTUKSEN HELPPO KENTTÄCUP 2015... 3 KENTTÄRATSASTUKSEN PONICUP 2015... 4 KENTTÄRATSASTUKSEN ALUEJOUKKUEMESTARUUSKILPAILUT

Lisätiedot

SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. SAIRILAN RATSASTAJAT Sairilan ratsastajat ry on Suomen ratsastajainliiton jäsenseura, joka toimii tiiviissä yhteistyössä ratsastuskoulu

Lisätiedot

LAJI- JA ALUEJAOSTOJEN TOIMINTASUUNNITELMAT 2009

LAJI- JA ALUEJAOSTOJEN TOIMINTASUUNNITELMAT 2009 Suomen Ratsastajainliitto ry Laji- ja aluejaostojen toimintasuunnitelmat 2009 LAJI- JA ALUEJAOSTOJEN TOIMINTASUUNNITELMAT 2009 LAJIJAOSTOT 1. Esteratsastus 2 2. Kouluratsastus 4 3. Kenttäratsastus 6 4.

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2017

Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2017 Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2017 (päivitetty 20.3.2017/UT) Sisällys Yleistä... 2 Esteratsastus... 3 Kouluratsastus... 3 Kenttäratsastus... 3 JOUKKUEMESTARUUDET... 4 Esteratsastus... 4 Kouluratsastus...

Lisätiedot

FF Dressage Team 2014

FF Dressage Team 2014 FF Dressage Team 2014 Kouluratsastus joukkuelajina Kouluratsastus on ratsastuslaji, jossa ratsukko eli hevosen ja ratsastajan yhdistelmä pyrkii suorittamaan sileällä radalla ennalta määrätyt liikesarjat

Lisätiedot

Toimintakertomus 2018

Toimintakertomus 2018 Toimintakertomus 2018 Seuramme jäsenet kilpailivat menestyksekkäästi koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa. Jäsenet myös valmentautuivat ahkerasti ja moni saavutti tason nousua kilpailuluokissa. Jäsenemme

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Valjakkokomitean kokous

Valjakkokomitean kokous Valjakkokomitean kokous Aika Ke klo 17.30 Paikka Paikalla Leena Vähä-Erkkilän kotona, Sipoo Kati Honkanen, puheenjohtaja Heikki Heiskanen Hannu Kalalahti Leena Vähä-Erkkilä Juuso Ström, kohdat 1 10 Ben

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Ratsastusseura Majoran ry Perustettu 1989 Kotipaikka Espoo TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Johdanto Ratsastusseura Majoranin toiminta jatkui vilkkaana vuoden 2008. Seuran perusajatus on pysynyt perustamisesta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Kangasalan Ratsastajien toiminta jatkui tuttuun tapaan aktiivisena vuonna 2013. Kangasalan Ratsastajien tavoitteena on tarjota toimintaa kaikille jäsenilleen iästä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. Yleistä Vuosi 2014 oli Husaariratsastajat ry:n 43. toimintavuosi ja Husaarien Nuorten kerhon 38. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli yhteensä 322 jäsentä, joista senioreita

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Urjalan Hevosurheilijat ry (UrHu) 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Urjalan Hevosurheilijat ry:n neljästoista toimintavuosi. Vuoden pääteemoina olivat vapaaehtoistoiminnan vuosi sekä Baltic Cup-valjakkokilpailu.

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry 1(6) Hallitus 7/2010

Suomen Ratsastajainliitto ry 1(6) Hallitus 7/2010 Suomen Ratsastajainliitto ry 1(6) HALLITUKSEN KOKOUS 7/2010 Aika Perjantai 20.8.2010 klo 10.00 Paikka Pirkkahalli, Tampere Läsnä JukkaPekka Leskinen, puheenjohtaja 7 (7) Laura Airaksinen 6 (7) Tomi Jalkanen

Lisätiedot

ESTERATSASTUKSEN POHJOIS-SUOMEN HALLIMESTARIT 2011

ESTERATSASTUKSEN POHJOIS-SUOMEN HALLIMESTARIT 2011 ESTERATSASTUKSEN POHJOIS-SUOMEN HALLIMESTARIT 2011 PONIRATSUKOIDEN POHJOIS-SUOMEN HALLIMESTARUUS 2011 1. Liisa Sassi-Päkkilä - Pin Rock s Mermaid (Oulun Ratsastajat, Oulu) 2. Laura Mattila - Sheila III

Lisätiedot

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 1. YLEISKATSAUS VUODEN 2014 TOIMINTAAN Kymijoen Ratsastajat ry:n (vuoteen 2006 asti Ratsastusseura Hirnakat ry) tarkoituksena on edistää ratsastusharrastusta

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012)

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012) Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012) Vaalivaliokunta: Ari Eriksson, pj. Osmo Metsälä Hinni Koskenniemi Valituslautakunta: Henrik

Lisätiedot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot Toimintasuunitelma 2015 Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet Kouvolan Ratsastajat ry edustaa Kaakkois-Suomen alueen ratsastusurheilua. Seuran toiminnan tarkoituksena on tehdä seuran toimialueella

Lisätiedot