Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Jaosto kokoontui neljä kertaa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Jaosto kokoontui neljä kertaa."

Transkriptio

1 Keski-Suomi Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna alueella oli 21 (21) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 1854 (1854) jäsentä. Alueella toimi 11 (10) SRL:n hyväksymää ratsastuskoulua, 4 (6) harrastetallia sekä 2 (1) yksityistallia. Alueen seurat järjestivät valmennusten ja kilpailujen ohella runsaasti muuta toimintaa mm. heppakerhoja, retkiä ja koulutuksia. Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Jaosto kokoontui neljä kertaa. Vuoden 2014 jaosto Varsinaiset jäsenet: Susanna Kallioinen, JsR, puheenjohtaja, toiminnan ja talouden suunnittelu Ulla Kelonen, JsR, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja Suvi Kiviniemi, ÄseRa, esteratsastus Sanna Vuolle-Apiala, Kurret, seuravastaava Tanja Lampinen, RieRat, pienlajit Elina Elijoki, JsR, kokoussihteeri Katja Lehtinen, KoRa Anni Roivas, Aramara, nuorisovastaava Eija Sevon, seura- ja harrastevastaava Varajäsenet: Pirjetta Komi, JsR, koulurratsastus, seremonia- ja palkintovastaava Minna Argillander, ÄseRa, kenttäratsastus, kilpailuvastaava, kutsujen tarkastus Jaoston ulkopuolelta: Mari Varonen, JsR vammaisratsastusvastaava Outi Tiainen, Equipe -tukihenkilö Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin Jyväskylässä, paikalla 27 henkilöä. Kevättapaaminen järjestettiin Jyväskylässä, paikalla 17 henkilöä. Keski-Suomi oli edustettuna SRL:n aluejaostojen yhteisen toimielimen, aluepuheenjohtajiston, kokouksissa. Keski-Suomea kaikissa aluepuheenjohtajiston kokouksissa edusti puheenjohtaja Susanna Kallioinen, joka toimi myös puheenjohtajiston puheenjohtajana. Susanna Kallioinen edusti aluetta liiton hallituksen kevään ja syksyn suunnittelupäivillä. Seura- ja tallipalveluiden työryhmän (SETAPin) kokouksissa aluetta edusti Sanna Vuolle-Apiala. Keski-Suomen alue järjesti aluekohtaamisen Jyväskylässä Tapahtumaan osallistui 65 aluetoimijaa. Lajiseminaarissa Helsingissä aluetta edustivat Susanna Kallioinen, Ulla Kelonen, Minna Argillander, Pirjetta Komi, Suvi Kivi ja Sanna Vuolle-Apiala. Alueassistenttina toimi Sanna Sassi pääasiallisina tehtävinään jäsenistön tiedusteluihin vastaaminen puhelimitse ja sähköpostitse, alueen internet-sivujen päivitys, muut tiedotustehtävät, tapahtumien järjestelyt sekä sporttirekisterin ylläpito.

2 Sanna Vuolle-Apiala osallistui kouluttajaseminaariin Turvallisuuspäällikkökouluttajana. Tanja Lampinen palkittiin KesLin Vuoden urheiluteko 2013 lajipalkinnolla ja Keski-Suomen alueen kenttäjoukkue palkittiin Vuoden 2014 lajipalkinnolla. Minna Argillander palkittiin hopeisella ansiomerkillä. Seura- ja harrastetoiminta Keski-Suomen alueen seurat saivat opetusministeriön seurakehittämistukea seuraavasti: Jyvässeudun Ratsukot Alueella toimi yksi sinettiseura. Alue on KesLi:n jäsen. Ratsastusseura Aramara järjesti alueelliset hevostaitomestaruuskilpailut. Alue järjesti yhteistyössä seurojen kanssa kursseja ja ohjasi seura-ja harrastetukia myös seurojen järjestämiin, kaikille avoimiin koulutuksiin: Kinkunsulatustalkoot Kuntohaasteen hengessä Kuivaleiri (kaikki olympialajit) Seurakohtaaminen Ruokintaluento Tampereen Hevosmessujen yhteiskyyti Ratsastusseura Aramara: Paintball- lajikokeilu Hevostaitokurssi, Petäjäveden Ratsastajat ry Seurakohtaaminen Nuorten hevosten kurssi Hyväntekeväisyyskisojen talutusratsastus- ja keppihevosteluosuus Kilpailu Keski-Suomen alueella järjestettiin 29 (22) aluekilpailua, joista 16 (15) esteratsastuksessa, 10 (7) kouluratsastuksessa, 2 (2) kenttäratsastuksessa ja 1 (1) matkaratsastuksessa. Aluekilpailuissa oli yhteensä 117 (105) luokkaa, joista 71 (67) esteratsastuksessa, 42 (31) kouluratsastuksessa, 6 (5) kenttäratsastuksessa ja 1(2) matkaratsastuksessa. Aluekilpailuluokissa oli yhteensä 1535 (1058) lähtöä, joista esteratsastuksessa 866 (613) lähtöä, kouluratsastuksessa 604 (388) lähtöä ja kenttäratsastuksessa 62 (57). Alueella järjestettiin useita seurakilpailuja, joista alueen kalenteriin Kipaan ilmoitettiin 60 (34). Aluekilpailuluvan hinta oli vuonna euroa. Aluekilpailulupia lunastettiin 168 kpl (169). Kansallisen A- kilpailuluvan hinta oli 150 euroa. Keski-Suomen alueella A-lupia lunastettiin 59 kpl (54). Maksuttomia seurakilpailulisenssejä alueella lunastettiin 207 (84) kappaletta. Alue järjesti esteratsastuksen alueidenvälisen joukkuemestaruuden Polleparkissa. Kilpailu järjestettiin yhteistyössä muiden alueiden kanssa ja koko sen tuotto, 4752 euroa lahjoitettiin Ratsastajainliiton nuorisopilottihankkeelle, joka tukee syrjäytyneiden ja vähävaraisten perheiden lasten ratsastusharrastusta. PowerCupin valtakunnallisessa kilpailussa hevosten kultaa voitti Anni Lappalainen ja Aino Sevon sijoittui 10. sijalle.

3 Alueelle hankittiin ATU-ajanottolaite, joka on alueen ja koko Suomen seurojen lainattavissa. Alueranking 2014 Este 1. Jenni Karstinen 2. Nea Hulkko 3. Laura Turunen Koulu 1. Tuija Rummukainen 2. Helkky Ylönen 3. Hanne Masalin Kenttä 1. Virpi Palonen 2. Ulla Lehtolainen 3. Säde Torkki Aluemestarit 2014 Kouluratsastus, joukkuemestaruus, LvR/Killeri Jyvässeudun Ratsukot ry Täysin Cool :Janita Varjonen- Sommertaum, Mari Varonen- Bonny B, Tiina Aatsalo- Veli Viimeinen ja Laura Hartikainen- Erazmas 2. Korpilahden Ratsastajat ry: Jenna Markkanen- Laureen, Riikka Niemi- Pandora III, Virpi Kangas- Murteri ja Anna Johansson- E.V. Sirmakka 3. Jämsänseudun Urheiluratsastajat ry: Nea Valkeinen- S.O. Vonkamies, Vilhelmiina Ruusu- Tähti-Janne, Kati Vainiola- Ilon Varma ja Tuija Rummukainen- Korven Velho Esteratsastus, joukkuemestaruus, HanRa/Hankasalmi Pohjois-Päijänteen Ratsastajat: Matilda Saarikoski - Matador III, Hanne Masalin Mentols ja Auli Lamers Balans 2. JsR Gold Hunters: Nora Tourunen - Kaltt Texas, Hanna Mäkinen - Niisun Nestori ja Luukas Myllykoski - Nocturne Sara 3. Korpilahden Ratsastajat: Lyydia Reitmaa - HL Astor, Susanna Pirttinen - Arvolan Aapeli, Nea Hulkko - Melview Extra Bounce ja Anna-Stiina Leppänen - Lotusas Henkilökohtaiset estemestaruudet Laajavuoren ratsukot/killeri Nuorten hevosten mestaruus 1. Heidi Mäkinen - Valon Nopea Jyvässeudun Ratsukot ry 2. Kati Sikiö - Kipikiin Lopitano Suomenratsut ry 3. Meri Auterinen - Papaija Jämsänseudun Urheiluratsastajat Suomenhevosten mestaruus 1. Heidi Mäkinen - Hessin Jussi Jyvässeudun Ratsukot ry 2. Taija Kaasalainen - Hilun Hissu Jyvässeudun Ratsukot ry 3. Hanna Mäkinen - Niisun Nestori Jyvässeudun Ratsukot ry Ponien mestaruus 1. Nea Hulkko - Melview Extra Bounce Korpilahden Ratsastajat ry 2. Erika Mäki - Kantje s Vianey Korpilahden Ratsastajat ry

4 3. Ilona Mäkinen - Destiny Korpilahden Ratsastajat ry Seniorien mestaruus 1. Tea Finni - Gerkus M Korpilahden Ratsastajat ry 2. Säde Torkki - Miss Daisy Ääneseudun Ratsastajat ry 3. Jenna Stenroth - Cara Laajavuoren Ratsukot ry Kouluratsastuksen henkilökohtaiset aluemestarit , Korpilahden Ratsastajat/Suojakallio Ponit 1. Janna Pursiainen - Marit's Rosanella, HanRa 2. Nea Hulkko - Melview Extra Bounce, KoRa 3. Pinja Nieminen - Golosny, KeSeRa Juniorit 1. Nea Hulkko Sam III, KoRa 2. Janna Pursiainen - Marit's Flamenco, HanRa 3. Nea VAlkeinen - S.O. Vonkamies, JäRa Seniorit 1. Helkky Ylönen - Lyckebo's Laico; JsR 2. Hanne Masalin Mentols, PoPRa 3. Heidi Leiniäinen Samstar, JsR Suomenhevoset 1. Tuija Rummukainen Korven Velho, JäRa 2. Helkky Ylönen Jaan, JsR 3. Sisko Tiirinen Jeremias Jermu, JäRa Nuoret hevoset (4-6v) 1. Julia Karstinen Sommerliebe, JsR 2. Tanja Hauru Tähden Jokeri, JäRa 3. Anne Pentsinen - Katallin Leidilei, JäRa Kenttäratsastus, alueidenvälinen mestaruus, Niinisalo Hopeaa. Kilpailussa aluetta edustivat Virpi Palonen - Janella, Pinja Laine - Zwotta Z, Aino Sevon - Vivaldi ja Säde Torkki - B. Tahti Sara. Kouluratsastus, alueidenvälinen mestaruus Kilpailussa aluetta edustivat Nea Hulkko - Sam III, Janna Pursiainen - Marit s Rosanella, Annariina Suomäki - Egon IV ja Nea Valkeinen - S.O. Vonkamies Esteratsastus, alueidenvälinen mestaruus Kilpailussa aluetta edustivat Säde Torkki - Miss Daisy, Meri Auterinen - Don Diablo II ja Annastiina Leppänen Lotusas. Kouluratsastus, hallimestaruus, , JsR/Leppävesi Ponit 1. Janna Pursiainen- Marit's Rosanella Hanra 2. Nea Hulkko-Sam III Kora 3. Ventla Olkkonen-Beauty III JsR

5 Juniorit 1. Janna Pursiainen-Marit's Flamenco Hanra 2. Säde Torkki-Vribalia Äsera 3. Jenni Hömmö-Kvatro JsR Suomenhevoset 1. Virpi Kangas-Murteri Kora 2. Anna Johansson-E.V.Sirmakka Kora 3. Säde Torkki-Liekin Luoti Äsera Seniorit 1. Anna Johansson-Referents Kora 2. Anu Himanen-Linda V Kora 3. Tuija Rummukainen-Korven Velho Jära Esteratsastus, hallimestaruus ÄseRa/Polleparkki, Jyväskylä Suomenhevoset 1. Mäkinen Heidi - Hessin Jussi, JSR 2. Juvonen Tiina Manopoika, JSR 3. Mäkinen Heidi Lunastus, JSR Juniorit 1. Torkki Säde Miss Daisy, ÄSeRa 2. Hulkko Nea Melview Extra Bounce, KoRa 3. Hömmö Sanna Kvatro, JSR Seniorit 1.Turunen Laura Ulan Bator du Grand Champs, ÄseRa 2. Stenroth Jenna Cara, LvR 3. Finni Tea Gerkus M, KoRa Valmennus Aluevalmennuksia pidettiin este-, koulu- ja kenttäratsastuksessa. Henkisen valmennuksen kuivaleiri järjestettiin 1.2. Jyväskylässä. Osallistujia 22 ja pienryhmätyöskentelyyn osallistujia 4. Esteratsastus Valmentajana toimi Tuomas Jauhiainen. Valmennuksia pidettiin Korpilahdella ja Laukaassa. Valmennukset 2014: ratsastajaa; ratsastajaa; ratsastajaa; ratsastajaa; ratsastajaa; ratsastajaa ja ratsastajaa. Kouluratsastus Aluevalmentajana toimi Emilia Kaikkonen. Valmennukset pidettiin Polleparkissa Laukaassa. Aluevalmennuksia järjestettiin 4x 1pv. Liiton B-valmennusrenkaaseen nimettiin 1 junioriratsukko ja aluevalmennusrenkaaseen 8 ratsukkoa. Valmennukset 2014: ratsastajaa; ratsastajaa; ratsastajaa; ratsastajaa Kenttäratsastus Aluevalmentajana toimi Kalle Nykänen. Valmennuksia pidettiin Niinisalossa ja Laukaassa. Aluevalmennuksia järjestettiin 1x1 pv ja 1x 2pv. Valmennukset 2014: ratsastajaa ja maastovalmennus Niinisalo 10 ratsastajaa

6 Vammaisratsastus Ratsukot valmentautuvat muiden lajien aluevalmennuksissa ja alue kannusti ratsukoita osallistumaan liiton valmennuksiin. Koulutus Alue järjesti 11 tapahtumaa, joissa oli yhteensä 207 osallistujaa: Lisenssikoulutus ratamestarit, estetuomarit ja aluestewardit, Jyväskylä, 13 osallistujaa 1.2. Ratamestarikurssi, Jyväskylä, 19 osallistujaa 1.2. Henkinen valmennus, Jyväskylä, 22 osallistujaa 2.2 Henkinen valmennus pienryhmät, Jyväskylä, 4 osallistujaa Sääntökoulutus, Jyväskylä, 48 osallistujaa Kilpailunjärjestäjäkoulutus, Jyväskylä, 22 osallistujaa Kevättapaaminen, Jyväskylä, 17 osallistujaa Stewardikoulutus, Jyväskylä, 10 osallistujaa Lajistewardikoulutus ko+re, Jyväskylä, 6 osallistujaa Seuratapaaminen, Jyväskylä, 27 osallistujaa Nuorten hevosten arvostelukurssi koulutuomareille, Korpilahti, 19 osallistujaa Viestintä Keski-Suomen alueen tiedotuksesta vastasivat alueassistentti ja aluejaosto. Tiedotus hoidettiin internetsivujen ja sähköisten seuratiedotteiden sekä Facebook-sivujen avulla. Lisäksi alue tiedotti Ratsastajainliiton sähköisessä seuratiedotteessa. Keski-Suomen Ratsastusjaosto käyttää tiedotuksessa apunaan SRL:n rekisteritietoja. Alueen internet -sivuilla julkaistiin myös seurojen ja tallien tapahtumatiedotteita. Talous Alue antoi taloudellisesta tukea vuoden aikana mm. jäsenseurojen kilpailujen ja tapahtumien järjestämistä, toimihenkilökouluttautumista sekä kansainvälisiä kilpailuedustamista varten. Alueen tulos esitetään tilinpäätöksellä, joka sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Alueen tulos hyväksytään Suomen Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa.

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 26.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 17.3. Jyväskylässä.

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 26.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 17.3. Jyväskylässä. Keski-Suomi Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna alueella oli 20 (19) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 1844 (1985) jäsentä.

Lisätiedot

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 27.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 19.3. Jyväskylässä

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 27.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 19.3. Jyväskylässä 4.5. Keski-Suomi 4.5.1. Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto (jatkossa: jaosto) toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena alueellisena organisaationa, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. Toimintavuonna

Lisätiedot

Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja yksi varajäsen. Jaosto kokoontui kuusi kertaa.

Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja yksi varajäsen. Jaosto kokoontui kuusi kertaa. Keski-Suomi Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna alueella oli 20 (21) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 1787(1854) jäsentä.

Lisätiedot

SRL Häme kevättapaaminen 2019

SRL Häme kevättapaaminen 2019 SRL Häme kevättapaaminen 2019 Tervetuloa! Alkusanat Marissa Henttinen, SRL Hämeen aluejaoston pj Potkua Pirkanmaalle hanke esittäytyy Tiina Brandt, projektipäällikkö Liiton terveiset Petri Pesonen, SRL

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 18.9.2014 klo 17.30- n. 20.30 Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä, kokoustilaan ohjaus hotellin vastaanotosta Ohjelma:

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä Ohjelma: 18.00 alueen syyskokous 18.30 Ratsastusseura Aramara:

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

Ilmoita myös osallistutko ruokailuun. Esityslista

Ilmoita myös osallistutko ruokailuun. Esityslista Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 11.10. klo 18 alkaen Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä Ohjelma: 18.00 Alueen syyskokous ja kahvitarjoilu 18.30 Seuratapaaminen

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2013 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Talousarvio vuodelle 2014 ESRAn hallitus 2013, erovuoroiset

Lisätiedot

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella.

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella. ALUEJAOSTON KOKOUS 3/2019 Aika Paikka 12.3.2019 klo 20.00 21.35 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 3(3) puheenjohtaja Tarja Kallio 3(3) sihteeri Mila Munsterhjelm 2(3) rahastonhoitaja Antero Salja 3(3)

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2014

Syyskokousmateriaali 2014 Syyskokousmateriaali 2014 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2014 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Talousarvio vuodelle 2015 ESRAn aluejaosto

Lisätiedot

Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen

Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen Aika: 23.9.2015 klo 18 alkaen Paikka: Vermon ravirata, Vermo-kabinetti Vermon ravirata sijaitsee Helsingin puolella aivan Leppävaaran kupeessa. Raviradan osoite on Ravitie

Lisätiedot

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Aika: 29.10.2012 klo 19.00 Paikka: Ravintola Aseman vintti, Kouvolan Rautatieasema, Kouvola Esityslista 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja kutsutaan

Lisätiedot

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Aika: 15.10.2013 klo 18.30 Paikka: Ravintola Aseman vintti, Kouvolan Rautatieasema, Kouvola Esityslista 1.Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja kutsutaan

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 23.1.2014 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2014 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

Alueiden toimintasuunnitelmat 2015

Alueiden toimintasuunnitelmat 2015 Suomen Ratsastajainliitto ry Alueiden toimintasuunnitelmat 2015 www.ratsastus.fi 1 ALUEiden TOIMINTASUUNNITELMAT 2015 Yleistä aluetoiminnasta Ratsastajainliiton toiminta on jakaantunut maantieteellisesti

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio vuodelle 2013 ESRAn hallitus 2012, erovuoroiset

Lisätiedot

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden.

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden. ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2019 Aika Paikka 7.1.2019 klo 18.00-20.50 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 1(1) puheenjohtaja Tarja Kallio 1(1) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(1) rahastonhoitaja Antero Salja

Lisätiedot

4.8. Pohjois-Suomi. Toimintakertomus Yleistä

4.8. Pohjois-Suomi. Toimintakertomus Yleistä 4.8. Pohjois-Suomi 4.8.1. Yleistä Tilivuosi 2014 oli Pohjois-Suomen alueen (PSR) kahdeskymmenes toimintavuosi. Pohjois-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2018

Syyskokousmateriaali 2018 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2018 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma2019 ESRAn aluejaosto 2018, erovuoroiset Talousarvio vuodelle 2019 Valtakirja

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio vuodelle 2013 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

(1) esteratsastus, kalustovuokraus (3) kouluratsastuksen lajivastaava, koulukutsujen tarkastus, kouluvalmennustilastointi,

(1) esteratsastus, kalustovuokraus (3) kouluratsastuksen lajivastaava, koulukutsujen tarkastus, kouluvalmennustilastointi, 4.8. Pohjois-Suomi 4.8.1. Yleistä Tilivuosi 2013 on Pohjois-Suomen alueen (PSR) yhdeksästoista toimintavuosi. Pohjois-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista ESRAn hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011

Lisätiedot

Hallituksen ulkopuolelta aluesihteerit Tuula Pöyhiä, Emmi Kupiainen ja Sanna Sassi.

Hallituksen ulkopuolelta aluesihteerit Tuula Pöyhiä, Emmi Kupiainen ja Sanna Sassi. 4.4. Kaakkois-Suomi 4.4.1. Yleistä Tilivuosi 2011 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 17. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm.

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm. ALUEJAOSTON KOKOUS 2/2019 Aika Paikka 18.2.2019 klo 18.00 21.05 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 2(2) puheenjohtaja Tarja Kallio 2(2) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(2) rahastonhoitaja, poissa

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015)

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015) Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015 (päivitetty 13.4.2015) 1 10 Yleinen osa Lounais-Suomen alueen mestaruuskilpailut ovat avoimia Lounais-Suomen alueen seuroja sekä Lounais-Suomen alueella asuville

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen alueen syyskokous pidettiin 4.11. Kymen Paviljongissa, Kouvolassa. Paikalla valtakirjalla edustettuna 10 seuraa ja 1 talli.

Kaakkois-Suomen alueen syyskokous pidettiin 4.11. Kymen Paviljongissa, Kouvolassa. Paikalla valtakirjalla edustettuna 10 seuraa ja 1 talli. Kaakkois-Suomi Yleistä Vuosi 2015 oli Kaakkois-Suomen alueen 21. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen alue on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna Kaakkois-Suomen alueeseen

Lisätiedot

Koulutus: alueet järjestävät erilaisia koulutuksia ja seminaareja (esim. toimihenkilökoulutusta)

Koulutus: alueet järjestävät erilaisia koulutuksia ja seminaareja (esim. toimihenkilökoulutusta) 4.8. Pohjois-Suomi 4.8.1. Yleistä Pohjois-Suomen Ratsastus (P-SR) on yksi Suomen kahdeksasta aluejaostosta ja seurojen määrällä mitattuna alueista kolmanneksi suurin. Jaoston tehtävänä on huolehtia liiton

Lisätiedot

Equipe- ja Kipa-vastaava, dokumentointi, kilpailutiimin vetäjä: kouluratsastus

Equipe- ja Kipa-vastaava, dokumentointi, kilpailutiimin vetäjä: kouluratsastus 4.3. ITÄ-SUOMI 4.3.1. Yleistä Tilivuosi 2014 oli Itä-Suomen alueen 20. toimintavuosi. Itä-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys.

Lisätiedot

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 1. YLEISTÄ / Borgå Mustang rf on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsenseura ja kuuluu jäsenenä myös Etelä-Suomen Ratsastusjaostoon (ESRA). Seura toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014 Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014 (päivitetty 11.8.2014) Yleinen osa... 2 HENKILÖKOHTAISET MESTARUUDET... 3 Esteratsastus... 3 Kouluratsastus... 3 Kenttäratsastus... 4 JOUKKUEMESTARUUDET... 5 Esteratsastus...

Lisätiedot

SRL/APU:n budjettipalaveri pe jossa käydään läpi liiton budjettia.

SRL/APU:n budjettipalaveri pe jossa käydään läpi liiton budjettia. ALUEJAOSTON KOKOUS 6/2018 Aika Paikka 15.10.2018 klo 18.00-20.15 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marja Nuuttila 6(6) puheenjohtaja Tarja Kallio 6(6) sihteeri Mila Munsterhjelm 4(6) rahastonhoitaja Riikka Pyykkö

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry MUISTIO Hämeen Ratsastusjaosto 5 / 2013

Suomen Ratsastajainliitto ry MUISTIO Hämeen Ratsastusjaosto 5 / 2013 Hallituksen kokous Aika 31.08.2013 Paikka Hahkialan kartano, Hauho Talousasiat SRL on esittänyt Alueille että näillä tulee olla pankkitili Tapiola Pankissa. Tämän vuoksi esitetään Suomen Ratsastajainliitto

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 18.4.2016 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2016 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika keskiviikko 30.11.2011 klo 19.00 Paikka Aseman Vintti (Rautatieasema), Hallituskatu 3, Kouvola 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen a. Valitaan puheenjohtaja

Lisätiedot

ESRAn kevään suunnittelukokous pidettiin 16.3. Helsingissä (17 osallistujaa) ja syyskokous 11.10. Rajamäellä (17 osallistujaa).

ESRAn kevään suunnittelukokous pidettiin 16.3. Helsingissä (17 osallistujaa) ja syyskokous 11.10. Rajamäellä (17 osallistujaa). Etelä-Suomi Yleistä Vuosi 2014 oli Etelä-Suomen ratsastusalueen (ESRA) kahdeskymmenes toimintavuosi. Etelä-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit.

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit. ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2018 Aika Paikka 25.9.2018 klo 18.00 20.50 Hahkialan kartano, Hauho Läsnä Marja Nuuttila 5(5) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 5(5) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2008

POHJOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2008 POHJOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2008 1. YLEISTÄ Pohjois-Suomen Ratsastus (P-SR) on yksi Suomen kahdeksasta aluejaostosta. Jaoston tehtävänä on huolehtia liiton nimittämistä tehtävistä

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012)

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012) Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012) Vaalivaliokunta: Ari Eriksson, pj. Osmo Metsälä Hinni Koskenniemi Valituslautakunta: Henrik

Lisätiedot

Mitä uutta hevosalalla -tapahtumaan Vierumäellä osallistuvat Marja Nuuttila, Antero Salja ja Marissa Henttinen.

Mitä uutta hevosalalla -tapahtumaan Vierumäellä osallistuvat Marja Nuuttila, Antero Salja ja Marissa Henttinen. ALUEJAOSTON KOKOUS 7/2017 Aika 31.10.2017 kello 18.00 20.00 Paikka Aapiskukko Pälkäne Läsnä Marja Nuuttila 7(7) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 7(7) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Urjalan Hevosurheilijat ry (UrHu) 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Urjalan Hevosurheilijat ry:n neljästoista toimintavuosi. Vuoden pääteemoina olivat vapaaehtoistoiminnan vuosi sekä Baltic Cup-valjakkokilpailu.

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2017

Syyskokousmateriaali 2017 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2017 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma2018 Talousarvio vuodelle 2018 ESRAn aluejaosto 2017, erovuoroiset Valtakirja

Lisätiedot

JOHEKA TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Paukunkuja 9 B 3 61800 Kauhajoki

JOHEKA TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Paukunkuja 9 B 3 61800 Kauhajoki Sivu 1 / 5 HALLINNOLLINEN TOIMINTA Seuran hallitus vuonna 2014: JOHEKA TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Paukunkuja 9 B 3 61800 Kauhajoki Peltoniemi Juha, puheenjohtaja Jokinen Niina, sihteeri Kokko Henna

Lisätiedot

SRL / Pohjois-Suomen aluejaosto Toimintakertomus 2009

SRL / Pohjois-Suomen aluejaosto Toimintakertomus 2009 8. Pohjois-Suomi 8.1. Yleistä Pohjois-Suomen Ratsastus (P-SR) on yksi Suomen kahdeksasta aluejaostosta. Jaoston tehtävänä on huolehtia liiton nimittämistä tehtävistä aluetasolla, eikä ole itsenäinen rekisteröity

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009

Toimintakertomus 2009 2009 Toimintakertomus 2009 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon kuuluva ratsastusseura. Seura perustettiin vuonna 1990 ja rekisteröitiin

Lisätiedot

Kaakkois-Suomi Yleistä

Kaakkois-Suomi Yleistä Kaakkois-Suomi Yleistä Tilivuosi 2012 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 18. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena, eikä ole itsenäinen rekisteröity

Lisätiedot

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011 4.6. Lounais-Suomi 4.6.1. Yleistä Tilivuosi 2011 on Lounais-Suomen Ratsastusjaoston (L-SR) seitsemästoista toimintavuosi. Lounais-Suomen Ratsastusjaosto toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena

Lisätiedot

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS (7) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS (7) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2008 1 (7) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2008 1. YLEISTÄ Tilivuosi 2008 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 14. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen alueen syyskokous pidettiin 18.11. Kymen Paviljongissa, Kouvolassa. Paikalla valtakirjalla edustettuna 13 seuraa ja 2 tallia.

Kaakkois-Suomen alueen syyskokous pidettiin 18.11. Kymen Paviljongissa, Kouvolassa. Paikalla valtakirjalla edustettuna 13 seuraa ja 2 tallia. Kaakkois-Suomi Yleistä Vuosi 2014 oli Kaakkois-Suomen alueen 20. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen alue on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna Kaakkois-Suomen alueeseen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

KIMITOÖNS RYTTARE RF

KIMITOÖNS RYTTARE RF KIMITOÖNS RYTTARE RF KEMIÖNSAAREN RATSASTAJAT RY ÅRSBERÄTTELSE TOIMINTAKERTOMUS Toimintakertomus 2008 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon

Lisätiedot

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2007

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2007 SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2007 1. YLEISTÄ Tilivuosi 2007 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 13. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2009 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2009

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2009 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2009 SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2009 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2009 1. YLEISTÄ Tilivuosi 2009 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 15. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2017

ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2017 ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2017 Aika ti 17.1.2017 Paikka Pälkäneen ABC Läsnä Marja Nuuttila 1(1) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 1(1) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm 1(1) Rahastonhoitaja,

Lisätiedot

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta. .Aluekilpailuissa noudatetaan SRL:n kilpailusääntöjä ja kilpailuiden järjestämismääräyksiä ja ohjeita tässä ohjeessa mainituin poikkeuksin. Lajisäännöissä voidaan tarkentaa tätä ohjetta lajikohtaisesti.

Lisätiedot

ALUEIDEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAT 2014

ALUEIDEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAT 2014 Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEIDEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAT 2014 www.ratsastus.fi 1 ALUEIDEN TOIMINTASUUNNITELMAT 2014 Yleistä aluetoiminnasta Ratsastajainliiton toiminta on jakaantunut maantieteellisesti

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. Yleistä Toimintavuosi 2011 on Kurikan Ratsastajat ry:n kahdeksastoista toimintavuosi. Kurikan Ratsastajat on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu

Lisätiedot

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2019 Aika Paikka ti 23.4.2019 klo 18.00-20.40 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 4(4) puheenjohtaja Tarja Kallio 4(4) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(4) rahastonhoitaja Antero

Lisätiedot

Merkillinen Häme -kilpailuun osallistui kaksi seuraa, jotka palkitaan lahjakorteilla jollekin tulevalle luennolle.

Merkillinen Häme -kilpailuun osallistui kaksi seuraa, jotka palkitaan lahjakorteilla jollekin tulevalle luennolle. ALUEJAOSTON KOKOUS 2/2018 Aika Paikka Ti 20.2.2018 klo 18.30-20.30 Humppila, Café Lasikello Läsnä Marja Nuuttila 2(2) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 2(2) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila

Lisätiedot

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä.

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2018 Aika Paikka Ti 24.4.2018 klo 18.00 20.30 Pälkäneen Aapiskukko Läsnä Marja Nuuttila 4(4) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 4(4) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu sen alaiseen Pohjanmaan aluejaostoon. Toimintavuonna 2012 seuraan kuului??

Lisätiedot

Merkillinen Häme tulokset on selvillä, ratsastustunnit arvotaan seuraavassa kokouksessa

Merkillinen Häme tulokset on selvillä, ratsastustunnit arvotaan seuraavassa kokouksessa ALUEJAOSTON KOKOUS 2/2017 Aika ti 7.3.2017 Paikka Pälkäneen Aapiskukko Läsnä Marja Nuuttila 2(2) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 2(2) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm 2(2) Rahastonhoitaja,

Lisätiedot

ESRAn kevätkokous pidettiin 20.3. Kokousmyllyssä, Ilolassa ja syyskokous 16.10.2011 Majatalo Onnelassa, Tuusulassa (18 osallistujaa).

ESRAn kevätkokous pidettiin 20.3. Kokousmyllyssä, Ilolassa ja syyskokous 16.10.2011 Majatalo Onnelassa, Tuusulassa (18 osallistujaa). 4.1. Etelä-Suomi 4.1.1. Yleistä Tilivuosi 2011 on Etelä-Suomen Ratsastuksen (ESRA) seitsemästoista toimintavuosi. Etelä-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole

Lisätiedot

Aluekilpailukalenteri 2011

Aluekilpailukalenteri 2011 Aluekilpailukalenteri 2011 Pohjanmaan aluekilpailujärjestäjät laativat kauden aluekilpailukalenterin yhteisessä suunnittelutilaisuudessa 9.1. Seinäjoella. Kalenteri on nähtävissä tiedotteen lopussa ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 1 / 5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ HALLITUS Vuosi 2008 oli edelleen myönteisesti tuloksellinen seuramme alati kehittyvälle toiminnalle. Kangasalan Ratsastajat jatkoi kuluneena vuonna aktiivista

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 (7) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. Yleistä Vuosi 2013 oli Husaariratsastajat ry:n 42. toimintavuosi ja Husaarien Nuorten kerhon 37. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli yhteensä 374 jäsentä, joista

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Laji- ja aluejaostojen toimintasuunnitelmat 2008

Suomen Ratsastajainliitto ry Laji- ja aluejaostojen toimintasuunnitelmat 2008 LAJI- JA ALUEJAOSTOJEN TOIMINTASUUNNITELMAT 2008 LAJIJAOSTOT 1. Esteratsastus 2 2. Kouluratsastus 4 3. Kenttäratsastus 6 4. Valjakkoajo 9 5. Vikellys 10 6. Matkaratsastus 11 7. Vammaisratsastus 12 8. Lännenratsastus

Lisätiedot

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019 Aika Paikka ti 28.5.2019 klo 18.00-20.30 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 5(5) puheenjohtaja Tarja Kallio 5(5) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(5) rahastonhoitaja, poissa Antero

Lisätiedot

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2012

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2012 4.6. Lounais-Suomi 4.6.1. Yleistä Tilivuosi 2012 on Lounais-Suomen Ratsastusjaoston (L-SR) kahdeksastoista toimintavuosi. Lounais-Suomen Ratsastusjaosto toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena

Lisätiedot

Sallitut arvostelumenetelmät: esteratsastus: A.1.0, A.1.1., 367.1, 367.2, AM5, AM3, AM4, AM6,

Sallitut arvostelumenetelmät: esteratsastus: A.1.0, A.1.1., 367.1, 367.2, AM5, AM3, AM4, AM6, Infoa kilpailuista Kilpailujen tasot: Kilpailuharjoitus Seura- tai Green Card-jäsenyys osallistujilta suositeltavaa. Ratsastusasu vapaa, pitää kuitenkin olla ratsastussaappaat tai -kengät, ratsastushousut

Lisätiedot

Varajäsenet Irmeli Heliö TRS (5/8) esteratsastusvastaava, estekutsujen tarkastaja Heidi Sinda UrHu (5/8)

Varajäsenet Irmeli Heliö TRS (5/8) esteratsastusvastaava, estekutsujen tarkastaja Heidi Sinda UrHu (5/8) Häme Yleistä Vuosi 2014 oli Hämeen aluejaoston 20. toimintavuosi. Alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. SRL:n alaisia aluejaostoja on

Lisätiedot

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011 4.3. ITÄ-SUOMI 4.3.1. Yleistä Tilivuosi 2011 on Itä-Suomen Ratsastusjaoston 17. toimintavuosi. Itä-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena, eikä ole itsenäinen rekisteröity

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu sen alaiseen Pohjanmaan aluejaostoon. Toimintavuonna 2014 seuraan kuului

Lisätiedot

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019 Suomen Ratsastajainliitto ry KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019 SISÄLTÖ: Kenttäcup 2019 Nuorten hevosten kenttäratsastuksen sarjakilpailu, Avant Trophy 2019 Taitoluokka juniori- ja poniratsukoille,

Lisätiedot

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2012

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2012 4.3. ITÄ-SUOMI 4.3.1. Yleistä Tilivuosi 2012 oli Itä-Suomen Ratsastusjaoston 18. toimintavuosi. Itä-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena, eikä ole itsenäinen rekisteröity

Lisätiedot

FF Dressage Team 2014

FF Dressage Team 2014 FF Dressage Team 2014 Kouluratsastus joukkuelajina Kouluratsastus on ratsastuslaji, jossa ratsukko eli hevosen ja ratsastajan yhdistelmä pyrkii suorittamaan sileällä radalla ennalta määrätyt liikesarjat

Lisätiedot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot Toimintasuunitelma 2015 Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet Kouvolan Ratsastajat ry edustaa Kaakkois-Suomen alueen ratsastusurheilua. Seuran toiminnan tarkoituksena on tehdä seuran toimialueella

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 www.sairilanratsastajat.net 1 SAIRILAN RATSASTAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2017

Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2017 Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2017 (päivitetty 20.3.2017/UT) Sisällys Yleistä... 2 Esteratsastus... 3 Kouluratsastus... 3 Kenttäratsastus... 3 JOUKKUEMESTARUUDET... 4 Esteratsastus... 4 Kouluratsastus...

Lisätiedot

Lounais-Suomen alue TOIMINTAKERTOMUS 2014

Lounais-Suomen alue TOIMINTAKERTOMUS 2014 4.6. Lounais-Suomi 4.6.1. Yleistä Tilivuosi 2014 on Lounais-Suomen alueen (L-SR) kahdeskymmenes toimintavuosi. Lounais-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 21. 22.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 21. 22.11.2015. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

Toimintakertomus 2018

Toimintakertomus 2018 Toimintakertomus 2018 Seuramme jäsenet kilpailivat menestyksekkäästi koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa. Jäsenet myös valmentautuivat ahkerasti ja moni saavutti tason nousua kilpailuluokissa. Jäsenemme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Kajaanin Ratsastusseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012 1 Toiminta-ajatus 2 Päätavoitteet vuonna 2012 3 Hallinto 4 Jäsenistö 5 Koulutustoiminta 6 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

APU alueiden puheenjohtajisto

APU alueiden puheenjohtajisto APU Aluejaostot APU alueiden puheenjohtajisto APU * Alueiden yhteistyöelin ja ohjausryhmä * Ohjaa ja koordinoi aluetoiminnan toteutusta liiton strategian ja toimintasuunnitelman mukaisesti hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 1. YLEISKATSAUS VUODEN 2014 TOIMINTAAN Kymijoen Ratsastajat ry:n (vuoteen 2006 asti Ratsastusseura Hirnakat ry) tarkoituksena on edistää ratsastusharrastusta

Lisätiedot

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto III MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1. ALUEMESTARUUSKILPAILUSÄÄNNÖT...2 1.1. YLEINEN OSA... 2 1.2. ESTEALUEMESTARUUS... 2 1.3. KOULUALUEMESTARUUS...

Lisätiedot

Lounais-Suomen alue TOIMINTAKERTOMUS 2013

Lounais-Suomen alue TOIMINTAKERTOMUS 2013 4.6. Lounais-Suomi 4.6.1. Yleistä Tilivuosi 2013 on Lounais-Suomen alueen (L-SR) yhdeksästoista toimintavuosi. Lounais-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Kevätkokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Valtakirja Vuoden 2011 toimintakertomus Vuoden

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Kevätkokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Valtakirja Vuoden 2011 toimintakertomus Vuoden Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Kevätkokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Valtakirja Vuoden 2011 toimintakertomus Vuoden 2011 tilinpäätös SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

ESRAn kevään suunnittelukokous pidettiin Rajamäellä, osallistujia 15 ja syyskokous Vermossa, osallistujia 11 osallistujaa.

ESRAn kevään suunnittelukokous pidettiin Rajamäellä, osallistujia 15 ja syyskokous Vermossa, osallistujia 11 osallistujaa. Etelä-Suomi Yleistä Vuosi 2015 oli Etelä-Suomen ratsastusalueen (ESRA) 21. toimintavuosi. Etelä-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen rekisteröity

Lisätiedot

Laji- ja aluejaostot JAOSTOJEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2011. Suomen Ratsastajainliitto ry. Kuva: Heini Vanhanen

Laji- ja aluejaostot JAOSTOJEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2011. Suomen Ratsastajainliitto ry. Kuva: Heini Vanhanen Suomen Ratsastajainliitto ry Laji- ja aluejaostojen toimintasuunnitelmat 2011 Suomen Ratsastajainliitto ry 2011 Laji- ja aluejaostot JAOSTOJEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2011 Kuva: Heini Vanhanen LAJI-

Lisätiedot

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Ohjelma: Ranking pokaalien jako All around komitea 2017 Lisäykset lajisääntöihin vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Kauden 2018 kilpailut 2018 komitean jäsenet

Lisätiedot

kouluratsastus: Vähintään 3-tason kilpailussa järjestettävä vähintään helppo A (ei kuitenkaan Helppo A Kenttäkilpailuohjelma n:o 6)

kouluratsastus: Vähintään 3-tason kilpailussa järjestettävä vähintään helppo A (ei kuitenkaan Helppo A Kenttäkilpailuohjelma n:o 6) Prix de Suomen Hippos luokilla pyritään edistämään suomenhevosten ratsastuskäyttöä monipuolisesti. Jaettavien luokkien määrä vaihtelee vuosittain ja luokat jakaa Suomenratsut ry. hakemuksiin perustuen.

Lisätiedot

KRS ja KHK Seuraestekilpailut

KRS ja KHK Seuraestekilpailut KRS ja KHK Seuraestekilpailut 25..202 Luokka Estekorkeus 65cm, arv. 367.(A2/A2) KRS:n aikuisten ja suomenhevosten seuramestaruus 202 6 lähtöä, 4 Sijoittuu. ELISA TOLONEN NASH BRIDGES (28) Kajaanin Ratsastusseura

Lisätiedot

TILASTOLIITE 2014 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen 2014. www.ratsastus.

TILASTOLIITE 2014 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen 2014. www.ratsastus. SRL:n toimintakertomukseen 2014 Hyväntekeväisyyshanke ilahdutti monia! TILASTOLIITE 2014 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset www.ratsastus.fi TOIMINTAKERTOMUKSEN 2014 LIITTEET

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 YLEISTÄ Seuran hallituksen puheenjohtajana on toiminut 16.3.2011 alkaen Johanna Höglund (9/9). Hallituksen jäsenet ovat Katarina Fellman (varapuheenjohtaja, jäsensihteeri) (8/9),

Lisätiedot

20.1.2015. Läsnä: Heikki Kankainen puheenjohtaja paikalla. Heikki Hämäläinen Marjo Moilanen paikalla, saapui klo 17.20

20.1.2015. Läsnä: Heikki Kankainen puheenjohtaja paikalla. Heikki Hämäläinen Marjo Moilanen paikalla, saapui klo 17.20 PÖYTÄKIRJA 1(6) Keski-Suomen Hevosjalostusliitto ry:n johtokunnan kokous Aika: Maanantaina 12.1.2015 klo 17.00 Paikka: Killerjärvi, Perinneravintola Läsnä: Markku Koskela Markku Hatakka Heikki Hämäläinen

Lisätiedot