Koulutus: alueet järjestävät erilaisia koulutuksia ja seminaareja (esim. toimihenkilökoulutusta)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutus: alueet järjestävät erilaisia koulutuksia ja seminaareja (esim. toimihenkilökoulutusta)"

Transkriptio

1 4.8. Pohjois-Suomi Yleistä Pohjois-Suomen Ratsastus (P-SR) on yksi Suomen kahdeksasta aluejaostosta ja seurojen määrällä mitattuna alueista kolmanneksi suurin. Jaoston tehtävänä on huolehtia liiton nimittämistä tehtävistä aluetasolla, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. Vuonna 2010 P-SR:n alueella toimi SRL:n tilastojen mukaan 54 ratsastusseuraa, joissa jäseniä yhteensä Alueella toimi 20 SRL :n hyväksymää ratsastuskoulua ja 4 harrastetallia. SRL:n luokitukseen kuuluvia yksityistalleja ei P-SR:n aluella ollut vuonna 2010 yhtään kappaletta. Jaosto toimii yhteistyössä jäseniensä eli alueen ratsastusseurojen, ratsastuskoulujen ja harrastetallien kanssa. Käytännössä aluejaostojen jäsenet valitsevat syyskokouksessa aluejaoston hallituksen hoitamaan alueella tapahtuvaa operatiivista toimintaa. Aluejaostojen lisäksi jäsenistöä palvelevat aluesihteerit. Alueiden tehtäviä ovat mm. Kilpailutoiminnan koordinointi, joka toteutetaan myöntämällä aluekilpailujen järjestämisoikeudet seuroille sekä laatimalla aluekilpailukalenteri ja julkaisemalla ohjeet aluekilpailujen järjestämisestä Alueellinen tiedottaminen Alueellisen valmennuksen, koulutuksen ja kykyjenetsinnän toteutus Nuorisotyö: alueilla on omat nuorisovastaavat, jotka koordinoivat alueen nuorisotoimintaa ja järjestävät mm. kerhonohjaajakoulutusta. Koulutus: alueet järjestävät erilaisia koulutuksia ja seminaareja (esim. toimihenkilökoulutusta) Hallinto P-SR:n hallitukseen ovat vuonna 2010 kuuluneet vuosikokouksen valitsemina puheenjohtaja ja kahdeksan (8) varsinaista jäsentä ja neljä (4) varajäsentä. Hallitus kokoontui vuoden aikana kaksitoista (12) kertaa lisäksi järjestäytymiskokous oli edellisen toimintavuoden puolella Kokoukset pidettiin seuraavasti: Oulussa Oulussa Oulussa sähköpostikokous Oulussa Oulussa Oulussa sähköpostikokous sähköpostikokous Oulussa Oulussa Oulussa Oulussa P-SR:n kevätkokous pidettiin Oulussa ja kokoukseen osallistui kuusi (6) henkilöä kolmesta (3) seurasta. Alueen syyskokous pidettiin samoin Oulussa Superviikonlopun yhteydessä Vuosikokoukseen osallistui 9 henkilöä seitsemästä (7) alueen seurasta. Hallituksen jäsenet, heidän edustamansa ratsastusseurat (kokousmäärät) ja vastuualueet Hinni Koskenniemi, OR, Oulu (13) puheenjohtaja, esteratsastus, esteratsastusvastaava Ulla Alanko, ORK, Oulu (9) harrastevastaava, sihteeri, Equipe Satu Myllykangas, RanRat, Ylivieska (10) varapuheenjohtaja, esteratsastuksen lajivastaava esteratsastuksen kilpailukutsujen tarkastus Tanja Hynynen, OR, Oulu (3) kenttäratsatuksen lajivastaava Ossi Moilanen, Ken-98, Kemple (11) Equipe, atk, LA-puhelimien vuokraus

2 Mari Päivärinta, Ken-98, Oulu (10) kouluratsastuksen lajivastaava, koulukutsujen tarkastus, kouluvalmennustilastointi Marianne Vuollet, RanRat, Ylivieska (4) vikellys, vammaisratsastus Mikko Törmänen, OR, Oulu (8) kenttäratsastus, turvallisuusasiat, markkinointi Jaakko Tuomikoski, OR, Oulu (4) lännenratsastuksen lajivastaava, yrittäjät, ratsastuskoulut Laura Koskelo, KRS, Kajaani (8) rahastonhoitaja, nuorisovastaava Kati Valjus, O-Ri, Oulu (10) tiedotus, markkinointi Tomi Niinivirta, OR, Oulu (7) esteratsastus, estekontin ja Alge-ajanottolaitteiden vuokraus Emmi Manninen, KaKo (0) - SRL :n aluejaostojen yhteisen toimielimen, aluevaliokunnan, kokouksissa P-SR:sta edustivat Hinni Koskenniemi ja Tomi Niinivirta. P-SR osti aluesihteeripalvelut Suomen Ratsastajainliitolta. Aluesihteerinä toimi Emmi Kupiainen. Aluesihteerin pääasiallisina tehtävinä olivat: seurojen palvelu (jäsenasiat, nettisivut, ranking, tulokset, sporttirekisteri, KIPA ja Equipe), laskutus ja maksuseuranta. Aluekilpailujen tilastointi ja kalustevuokrauksen hoidettiin alueen hallituksen voimin Koulutus- ja valmennustoiminta Valmennukset Valmentajat lajeittain esteratsastus: Suvi Juntunen, sykystä 2010 toisena valmetajana Pia Lidström kouluratsastus: Heidi Svanborg-Lodman kenttäratsastus: Paavo Huttunen ja Salla Aario Este-, koulu- ja kenttävalmennettavien yhteinen kuivaleiri pidettiin Haukiputaalla Virpiniemen Liikuntaopistolla Ohjelmaan oli luennot ratsastajan ja hevosen kuntovalmennuksesta, lajikohtaiset tapaamiset sekä ratsastajien kuntotestit. Valmennukset lajeittain Esteratsastus: Esteratsastuksen aluevalmennus pyöri koko vuoden.valmennustilaisuuksia oli yhteensä 13. Kajaanissa 7, Oulussa/Kiimingissä 6. Aluevalmennusrenkaassa oli 40 ratsukkoa, joista Kajaanin ryhmissä oli 17 ja Oulun ja Kiimingin tyhmissä 23.Kauden 2011 katsastukset pidettiin Kajaanissa ja Kiimingissä Hakijoita tuolloin oli yhteensä 49 ratsukkoa joista 34 on kutsuttu (11 Kajaani) (23 Oulu/Kiiminki) mukaan valmennusrenkaaseen. Lisäksi kehitysryhmään on nimetty 6 ratsukkoa. Valtaosa nimetyistä ratsastajista on juniori- (16 ratsastajaa) tai poniratsastajia (15 ratsastajaa). Syksyllä Superviikonlopun yhteydessä ollut urheilupsykologi Seppo Heinon luento ratsastajan psyykkisestä valmentautumisesta oli estealuevalmennettaville ilmainen. Valmennuskerrat: 1 Kajaani , 3+3 ryhmää, 13 ratsukkoa 2 Oulu/Kiiminki , 4+4 ryhmää, 19 ratsukkoa 3 Kajaani , 2+2 ryhmää, 8 ratsukkoa 4 Oulu/Kiiminki , 5+4 ryhmää, 18 ratsukkoa 5 Kajaani , 3+3 ryhmää, 15 ratsukkoa 6 Oulu/Kiiminki , 3+3 ryhmää, 15 ratsukkoa 7 Kajaani , 3+3 ryhmää, 11 ratsukkoa 8 Kajaani , 3+3 ryhmää, 10 ratsukkoa 9 Oulu , 4+3 ryhmää, 16 ratsukkoa 10 Kiiminki 9.10., 5 ryhmää (katsastus), 18 ratsukkoa 11 Kajaani , 3 ryhmää (katsastus), 14 ratsukkoa 12 Kiiminki , 5+4 ryhmää (valmennus + katsastus), 17 ratsukkoa 13 Kajaani , 2+2 ryhmää, 12 ratsukkoa Yhteensä 182 ratsukkoa

3 Kouluratsastus: Vuoden 2010 aikana kouluratsastuksen aluevalmennus pyöri Pohjois-Suomen alueella normaaliin tapaan. Aluevalmentajana toimi Heidi Svanborg-Lodman. Tarkempia tietoja alueen kouluvalmennuksista ei ollut saatavilla tätä toimintakertomusta kirjoitettaessa. Kenttäratsastus: Aluevalmentajana vuonna 2010 toimi Paavo Huttunen ja alkaen Salla Aario. Aluerenkaaseen valittiin 17 senioriratsukkoa, 7 nuorta ratsastajaa ja 3 juniori/poniratsukkoa. Valmennuksia toteutui yhteensä 8 kahden päivän valmennusta seuraavasti: Äimärautio Äimärautio ( Ruukki, helmikuun Ruukin valmennus jouduttiin perumaan kovan pakkasen takia) Ruukki Kuivasjärvi Purola (yhteistreeni Itä-Suomi ja Pohjanmaa) Pudasjärvi Äimärautio, katsastus Äimärautio, katsastus 2011 Aluevalmennuksissa toteutui kaikissa valmennuksissa yhteensä 109 kahden päivän valmennuskertaa renkaaseen kuuluneiden osalta ja 52 kahden päivän valmennuskertaa renkaan ulkopuolisten osalta. Pohjois- Suomi teki yhteistyötä Itä-Suomen ja Pohjanmaan aluerenkaiden kanssa ja aluevalmennuksiin osallistui myös näiden renkaiden ratsukoita. Paikallista kenttävalmennusta on ollut kysynnän mukaan tarjolla Kuivasjärvellä ja Limingassa. Limingassa järjestettiin maastoratsastuskursseja vuonna Koulutukset, seminaari, luennot P-SR:n alueella järjestettiin vuonna 2010 mm. seuraavat koulutus- ja luentotilaisuudet: , Haukipudas Ratsastajan kuntoreenaus -koulutus , Haukipudas Hevosen kuntoreenaus koulutus , Haukipudas Aluevalmennettavien kuivaleiri , Haukipudas Vammaisratsastuksen avustajakurssi , Haukipudas Ratamestareiden, estetuomareiden ja stewardien lisenssikoulutus , Kempele Centerd Riding -kurssi , Haukipudas Kyvyt esiin -karsina ja luentotilaisuus , Oulu HevosAgro-seminaari , Haukipudas Kyvyt esiin -karsinta II , Muhos Matkaratsastuksen starttikurssi , Oulu Nuori Suomi ohjaajakoulutus(peruskurssi) , Oulu Hevosen hyvinvointi luento , Oulu Psyykkinen valmentautuminen luento , Oulu Seurojen nuorisovastaavien ja -jäsenten tapaaminen , Oulu Equipe tulospalvelutyökalun koulutus , Oulu Kilpailujen järjestäminen koulutus , Oulu Kilpailukuuluttajakoulutus , Oulu Kilpailukanslian toiminnot - koulutus , Kiiminki Piia Pantsun esteklinikka Muut lajit Vammaisratsastus Pohjois-Suomen vammaisratsastuksen osalta vuosi 2010 oli välivuosi. Pohjoisessa ei järjestetty yksiäkään kilpailuja eikä valmennuksia Vikellys

4 Pohjois-Suomessa oli vuonna 2010 säännöllistä vikellystoimintaa vain Äimärautiolla, Oulussa. Oulun Ratsastajien Äimänvikeltäjillä on kaksi kilpailujoukkuetta. Joukkueet valmentautuivat Hanna Pääkkösen ohjauksessa keskimäärin 1-2 kertaa viikossa koko vuoden ajan Nuorisotoiminta Pohjois-Suomen alueen nuorisovastaavana vuonna 2010 toimi Laura Koskelo. Alue kannustaa ja auttaa seuroja järjestämään sekä Nuori Suomi- että muita koulutuksia ja hevostaitokilpailuja ja osallistuu järjestelyihin tarpeiden ja toiveiden mukaisesti, sekä kannustaa seuroja valitsemaan hallituksiinsa nuorisoedustajia. Tavoitteena on myös järjestää alueellinen nuorisotapaaminen vuosittain. Seuroja kannustetaan hakemaan Nuoren Suomen seuratoiminnan paikallistukea. Nuorisotoimintaan liittyvästä tiedotuksesta seurojen hallituksille huolehtivat alueen nuorisovastaava ja aluesihteeri. Nuorisojaos toimii äänitorvena kentän ja aluejaoksen välillä. Nuorisojaos on koottu vuoden 2004 nuorisotapaamisen pohjalta. Vuonna 2010 Pohjois-Suomen alueen nuorisotoiminnassa elettiin aktivoimisen aikaa, kun alueella järjestettiin marraskuussa Pohjois-Suomen Ratsastuksen Superviikonlopun yhteydessä alueen Nuorisovastaavien tapaaminen sekä Nuori Suomi -ohjaajakoulutuksen peruskurssi Kilpailutoiminta P-SR:n alueella järjestettiin kaikissa lajeissta (ko, re, ke) 24 aluekilpailua. Lisäksi alueella järjestettiin 13 kansallista kilpailua (kaikki lajit). Kansainvälisiä kilpailuja ei P-SR:n alueella järjestetty vuonna Alueluokkia kaikissa kilpailuissa oli yhteensä 75, joissa yhteensä 2786 lähtöä. Alueen seuroille tarjottiin mahdollisuus julkaista omia kilpailukutsujaan ja mainoksia sekä tiedotteita omista kilpailuistaan jaoston verkkojulkaisun www-sivuilla. Aluelupia P-SR:n alueella myönnettiin vuonna kappaletta. Kansallisia kilpailulupia puolestaan 113. Kilpailukalusto Kilpailuiden järjestäjille vuokrattava kalusto sisältää estekontin, ajanottolaitteiston ja LA-puhelimia. Kalustolle otettiin käyttöön varausjärjestelmä jaoston www-sivuilla, jota kautta vuokravaraukset välittyvät aluesihteeriltä jaoston kalustovastaavalle. Kalusto oli aktiivisessa käytössä pääsääntöisesti Pohjois-Suomen alueen kilpailuissa. Estekontin kalusto inventoitiin, sekä kunnostettiin ja uusittiin osittain. Kunnostustyöt pitivät sisällään mm. estekaluston maalausta, sekä puomikannattimien ja hyppysuuntaviirien uusimista. Lisäksi rakennettiin porttieste johteineen HevosAgro -hankkeen kanssa solmitun yhteistyösopimuksen mukaisesti. Alge Sporttele Oy huolsi Alge -ajanottolaitteiston. Aluemestarit 2010 Esteratsastus Esteratsastuksen aluemestaruuskilpailut ratsastettiin Rovaniemellä Ponit: 1. Tiia Kanto - Niwek - Meri-Lapin Ratsastajat 40 p. 2. Janette Kyyriäinen - Golden Heart - Rovaniemen Urheiluratsastajat 33 p. 3. Nea Ponkala - Muhamed - Meri-Lapin Ratsastajat 29 p. Suomenhevoset: 1. Tanja Kokko - Partikka - Abc Ratsastajat 38 p. 2. Anna Airaksinen - Rasker - Lidrid-Team 35 p. 3. Hanna Takkula - Kossun Poika - Ratsastuseura Win Win 34 p.

5 Nuoret hevoset: 1. Henna Toppi - Celek - Ratsastusseura Win Win 36 p. 2. Sara Nevala - Mr Easy - Ratsastusseura Ork 36 p. 3. Jaana Mäkelä - Mefisto - Ratsastusseura Ork 35 p. Juniorit: 1. Suvi Määttä - Lumine - Kajaanin Ratsastusseura 38 p. 2. Heidi Kamppinen - Grosetto - Lapin Urheiluratsastajat 36 p. 3. Sara Kumpulainen - Peppoli - Ratsastusseura Ork 22 p. Seniorit: 1. Mari Yliniemi - Ingvers - Oulun Ratsastajat 38 p. 2. Sonja Mäkelä - Primrose K - Ratsastusseura Ork 38 p. 3. Tiina Porali - Josefina II - Oulun Ratsastajat 32 p. Kouluratsastus Kouluratsastuksen aluemestaruuskilpailut ratsastettiin Äimärautiolla Seniorit 1. Katariina Pajari / Moneta, MeLaRa 2. Johanna Riihijärvi / Lloyd, ABC 3. Marjukka Manninen / Nurejev, ABC Juniorit 1. Roosa Riihijärvi / Pioneer, ABC 2. Jutta Kuusela / Garey Moesgård, ABC 3. Eerika Iinatti / Loesje, OR Suomenhevoset 1. Kaisa Vilkuna / Ilo-Ilmari, PRT 2. Leena Jaakkola / Valssandra, OR 3. Pauliina Korhonen / Tosi-Tykki, JoRa Ponit 1. Roosa Haipus / Bonaza, WinWin 2. Mirka Niskala / Mary II, IIHA 3. Sofia Hietanen / Filphus Wäst, Pyra Nuoret hevoset 1. Tuuli Mustonen / Zenith v, OR 2. Marjukka Manninen / Amadora, ABC 3. Ulla Seuranen / Hercegnö, IIHA Harraste 1. Irene Mäkimartti / Störtebecker, KRTS 2. Henna Jussila / Raconda, WinWin 3. Salla Korpela / Chamir, OR Joukkuemestaruus 1. ABC, joukkue 1

6 2. OR, joukkue 1 3. OR, joukkue 2 Kenttäratsastus Kenttäratsastuksen mestaruuskilpailut järjestettiin Pudasjärvellä Juniorit ja ponit: 1. Eerika Iinatti / Loesje OR 2. Eeva Niemi / Princess Sparkle OR 3. Juuli Heiskanen / Viktooria M-Ra Seniorit: 1. Maria Nori / Salomon Blue LidRid 2. Saara Pyykkönen / Felans SoRaSet 3. Tuomas Vesa / Marilyn LidRid Aluejoukkueiden mestuudet Esteratsastuksessa P-SR:n aluetta edusti Ypäjällä ponijoukkue (Tiia Kanto - Niwek ( MELARA ) Janette Kyyriäinen - Golden Heart ( RoUr ), Nea Ponkala - Muhamed ( MELARA ), Liisa Sassi-Päkkilä - Zauberflöte ( M-Ra )). Joukkueenjohtaja toimi Anne-Mari Engman. Joukkue oli lopputuloksissa neljäs Suhde- ja tiedotustoiminta P-SR:n ulkoisesta ja sisäisestä tiedotuksesta vastasi aluesihteeri Emmi Kupiainen. Suurin osa tiedotuksesta tapahtui P- SR:n nettisivujen ja verkkojulkaisun, Avut&Ohjat, kautta sekä aluesihteerin laatimien sähköpostitiedotteiden välityksellä. Verkkojulkaisun päivittämisestä alueella vastasi pääasiassa aluesihteeri Talous Alueen tulot muodostuivat suurimmaksi osaksi seurojen palvelumaksuista 3886,75, aluekilpailuluvista 7540,00 ja SRL:n valmennus- ja projektituista (yht. 7307,00 ). Vuonna 2010 P-SR solmi ProAgria Oulun alaisuudessa toimivan HevosAgro -hankkeen kanssa näkyvyyspaketista yhteistyösopimuksen, jonka kesto on vuoden 2012 loppuun saakka. Tämän lisäksi pienempiä tulonlähteitä olivat osallistumismaksut erilaisiin alueen järjestämiin tilaisuuksiin ja valmennuksiin, kalustovuokra ja nettisivujen mainostuotot. Alueen tulos esitellään tilinpäätöksellä, joka sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Jaoston tilinpäätös 2010 varsinaisen toiminnan osalta on 2617,21 ylijäämäinen. Alueen tulos esitetään hyväksyttäväksi Suomen Ratsastajainliiton kevätkokouksessa Pohjois-Suomen Ratsastusjaoston hallitus

SRL / Pohjois-Suomen aluejaosto Toimintakertomus 2009

SRL / Pohjois-Suomen aluejaosto Toimintakertomus 2009 8. Pohjois-Suomi 8.1. Yleistä Pohjois-Suomen Ratsastus (P-SR) on yksi Suomen kahdeksasta aluejaostosta. Jaoston tehtävänä on huolehtia liiton nimittämistä tehtävistä aluetasolla, eikä ole itsenäinen rekisteröity

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2008

POHJOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2008 POHJOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2008 1. YLEISTÄ Pohjois-Suomen Ratsastus (P-SR) on yksi Suomen kahdeksasta aluejaostosta. Jaoston tehtävänä on huolehtia liiton nimittämistä tehtävistä

Lisätiedot

(1) esteratsastus, kalustovuokraus (3) kouluratsastuksen lajivastaava, koulukutsujen tarkastus, kouluvalmennustilastointi,

(1) esteratsastus, kalustovuokraus (3) kouluratsastuksen lajivastaava, koulukutsujen tarkastus, kouluvalmennustilastointi, 4.8. Pohjois-Suomi 4.8.1. Yleistä Tilivuosi 2013 on Pohjois-Suomen alueen (PSR) yhdeksästoista toimintavuosi. Pohjois-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä Ohjelma: 18.00 alueen syyskokous 18.30 Ratsastusseura Aramara:

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 18.9.2014 klo 17.30- n. 20.30 Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä, kokoustilaan ohjaus hotellin vastaanotosta Ohjelma:

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio vuodelle 2013 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista ESRAn hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry MUISTIO Hämeen Ratsastusjaosto 5 / 2013

Suomen Ratsastajainliitto ry MUISTIO Hämeen Ratsastusjaosto 5 / 2013 Hallituksen kokous Aika 31.08.2013 Paikka Hahkialan kartano, Hauho Talousasiat SRL on esittänyt Alueille että näillä tulee olla pankkitili Tapiola Pankissa. Tämän vuoksi esitetään Suomen Ratsastajainliitto

Lisätiedot

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Aika: 29.10.2012 klo 19.00 Paikka: Ravintola Aseman vintti, Kouvolan Rautatieasema, Kouvola Esityslista 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja kutsutaan

Lisätiedot

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 26.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 17.3. Jyväskylässä.

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 26.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 17.3. Jyväskylässä. Keski-Suomi Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna alueella oli 20 (19) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 1844 (1985) jäsentä.

Lisätiedot

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu sen alaiseen Pohjanmaan aluejaostoon. Toimintavuonna 2014 seuraan kuului

Lisätiedot

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Aika: 15.10.2013 klo 18.30 Paikka: Ravintola Aseman vintti, Kouvolan Rautatieasema, Kouvola Esityslista 1.Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja kutsutaan

Lisätiedot

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 27.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 19.3. Jyväskylässä

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 27.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 19.3. Jyväskylässä 4.5. Keski-Suomi 4.5.1. Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto (jatkossa: jaosto) toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena alueellisena organisaationa, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. Toimintavuonna

Lisätiedot

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2009 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2009

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2009 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2009 SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2009 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2009 1. YLEISTÄ Tilivuosi 2009 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 15. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Hallituksen ulkopuolelta aluesihteerit Tuula Pöyhiä, Emmi Kupiainen ja Sanna Sassi.

Hallituksen ulkopuolelta aluesihteerit Tuula Pöyhiä, Emmi Kupiainen ja Sanna Sassi. 4.4. Kaakkois-Suomi 4.4.1. Yleistä Tilivuosi 2011 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 17. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

Aluekilpailukalenteri 2011

Aluekilpailukalenteri 2011 Aluekilpailukalenteri 2011 Pohjanmaan aluekilpailujärjestäjät laativat kauden aluekilpailukalenterin yhteisessä suunnittelutilaisuudessa 9.1. Seinäjoella. Kalenteri on nähtävissä tiedotteen lopussa ja

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu sen alaiseen Pohjanmaan aluejaostoon. Toimintavuonna 2012 seuraan kuului??

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Kajaanin Ratsastusseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012 1 Toiminta-ajatus 2 Päätavoitteet vuonna 2012 3 Hallinto 4 Jäsenistö 5 Koulutustoiminta 6 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

KIMITOÖNS RYTTARE RF

KIMITOÖNS RYTTARE RF KIMITOÖNS RYTTARE RF KEMIÖNSAAREN RATSASTAJAT RY ÅRSBERÄTTELSE TOIMINTAKERTOMUS Toimintakertomus 2008 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. Yleistä Toimintavuosi 2011 on Kurikan Ratsastajat ry:n kahdeksastoista toimintavuosi. Kurikan Ratsastajat on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu

Lisätiedot

Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Jaosto kokoontui neljä kertaa.

Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Jaosto kokoontui neljä kertaa. Keski-Suomi Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna alueella oli 21 (21) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 1854 (1854) jäsentä.

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015)

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015) Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015 (päivitetty 13.4.2015) 1 10 Yleinen osa Lounais-Suomen alueen mestaruuskilpailut ovat avoimia Lounais-Suomen alueen seuroja sekä Lounais-Suomen alueella asuville

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012)

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012) Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012) Vaalivaliokunta: Ari Eriksson, pj. Osmo Metsälä Hinni Koskenniemi Valituslautakunta: Henrik

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Laji- ja aluejaostojen toimintasuunnitelmat 2008

Suomen Ratsastajainliitto ry Laji- ja aluejaostojen toimintasuunnitelmat 2008 LAJI- JA ALUEJAOSTOJEN TOIMINTASUUNNITELMAT 2008 LAJIJAOSTOT 1. Esteratsastus 2 2. Kouluratsastus 4 3. Kenttäratsastus 6 4. Valjakkoajo 9 5. Vikellys 10 6. Matkaratsastus 11 7. Vammaisratsastus 12 8. Lännenratsastus

Lisätiedot

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2007

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2007 SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12. 2007 1. YLEISTÄ Tilivuosi 2007 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 13. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

OULUN RATSASTAJAT RY:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011

OULUN RATSASTAJAT RY:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 OULUN RATSASTAJAT RY:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 Oulu 24.11.2010 2 1. TARKOITUS JA STRATEGINEN PÄÄMÄÄRÄ Tarkoitus Oulun Ratsastajien tarkoituksena on edistää toimialueellaan ratsastuksen harrastamista

Lisätiedot

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011 4.6. Lounais-Suomi 4.6.1. Yleistä Tilivuosi 2011 on Lounais-Suomen Ratsastusjaoston (L-SR) seitsemästoista toimintavuosi. Lounais-Suomen Ratsastusjaosto toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena

Lisätiedot

Alueiden toimintasuunnitelmat 2015

Alueiden toimintasuunnitelmat 2015 Suomen Ratsastajainliitto ry Alueiden toimintasuunnitelmat 2015 www.ratsastus.fi 1 ALUEiden TOIMINTASUUNNITELMAT 2015 Yleistä aluetoiminnasta Ratsastajainliiton toiminta on jakaantunut maantieteellisesti

Lisätiedot

Laji- ja aluejaostot JAOSTOJEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2011. Suomen Ratsastajainliitto ry. Kuva: Heini Vanhanen

Laji- ja aluejaostot JAOSTOJEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2011. Suomen Ratsastajainliitto ry. Kuva: Heini Vanhanen Suomen Ratsastajainliitto ry Laji- ja aluejaostojen toimintasuunnitelmat 2011 Suomen Ratsastajainliitto ry 2011 Laji- ja aluejaostot JAOSTOJEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2011 Kuva: Heini Vanhanen LAJI-

Lisätiedot

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa Meri-Lapin ratsastajat ry LEHDISTÖTIEDOTE Lahentie 95430 Tornio 29.6.2014 Järjestäjä MeLaRa ry Kilpailu Kansalliset kouluratsastuskilpailut Aika 28.-29.6.2014 Paikka Meri-Lapin Hevospalvelun talli MeLaRan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kajaanin Ratsastusseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 Toiminta-ajatus 2 Päätavoitteet vuonna 2015 3 Hallinto 4 Jäsenistö 5 Koulutustoiminta 6 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

ESRAn kevätkokous pidettiin 20.3. Kokousmyllyssä, Ilolassa ja syyskokous 16.10.2011 Majatalo Onnelassa, Tuusulassa (18 osallistujaa).

ESRAn kevätkokous pidettiin 20.3. Kokousmyllyssä, Ilolassa ja syyskokous 16.10.2011 Majatalo Onnelassa, Tuusulassa (18 osallistujaa). 4.1. Etelä-Suomi 4.1.1. Yleistä Tilivuosi 2011 on Etelä-Suomen Ratsastuksen (ESRA) seitsemästoista toimintavuosi. Etelä-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kajaanin Ratsastusseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1 Toiminta-ajatus 2 Päätavoitteet vuonna 2013 3 Hallinto 4 Jäsenistö 5 Koulutustoiminta 6 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 1. YLEISTÄ / Borgå Mustang rf on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsenseura ja kuuluu jäsenenä myös Etelä-Suomen Ratsastusjaostoon (ESRA). Seura toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Kaakkois-Suomi Yleistä

Kaakkois-Suomi Yleistä Kaakkois-Suomi Yleistä Tilivuosi 2012 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 18. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena, eikä ole itsenäinen rekisteröity

Lisätiedot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot Toimintasuunitelma 2015 Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet Kouvolan Ratsastajat ry edustaa Kaakkois-Suomen alueen ratsastusurheilua. Seuran toiminnan tarkoituksena on tehdä seuran toimialueella

Lisätiedot

KANSALLISET ESTEKILPAILUT 8.4.2012 TOIMIHENKILÖLISTA

KANSALLISET ESTEKILPAILUT 8.4.2012 TOIMIHENKILÖLISTA KANSALLISET ESTEKILPAILUT 8.4.202 TOIMIHENKILÖLISTA HUOM! - Kilpailut alkavat jo klo 0.00! - Radan rakennus lauantaina 7.4. klo 8.00 alkaen, kaikki kilpailijat ja tukijoukot tervetuloa! - Tuomarit: Jaakko

Lisätiedot

Sallitut arvostelumenetelmät: esteratsastus: A.1.0, A.1.1., 367.1, 367.2, AM5, AM3, AM4, AM6,

Sallitut arvostelumenetelmät: esteratsastus: A.1.0, A.1.1., 367.1, 367.2, AM5, AM3, AM4, AM6, Infoa kilpailuista Kilpailujen tasot: Kilpailuharjoitus Seura- tai Green Card-jäsenyys osallistujilta suositeltavaa. Ratsastusasu vapaa, pitää kuitenkin olla ratsastussaappaat tai -kengät, ratsastushousut

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 1 / 5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ HALLITUS Vuosi 2008 oli edelleen myönteisesti tuloksellinen seuramme alati kehittyvälle toiminnalle. Kangasalan Ratsastajat jatkoi kuluneena vuonna aktiivista

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING Sisällysluettelo 1. KILPAILUJÄRJESTELMÄ...2 2. OHJEITA KILPAILIJOILLE...2 2.1. ALUEEN JAKAMAT PALKINNOT... 2

Lisätiedot

Aseman Vintti, Rautatieaseman yläkerta, Kouvola

Aseman Vintti, Rautatieaseman yläkerta, Kouvola 17.1.2011 1 HALLITUKSEN KOKOUS 1 / 2011 Aika keskiviikko 17.1.2010 klo 18.00 Paikka Aseman Vintti, Rautatieaseman yläkerta, Kouvola Läsnä Osmo Metsälä 1/5 Merja Jormanainen-Ylijoki 1/5 Kimmo Petriläinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 TOIMINTAKERTOMUS 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä 2. Toiminnan painopisteet ja päätavoitteet 3. Jäsenet 4. Toimihenkilöt 5. Hallinto 6. Toimitilat ja kalusto 7. Nuorisotoiminta 8. Senioritoiminta 9. Ratsastuskoulu

Lisätiedot

Näkymiä hevosten Pohjois-Pohjanmaalta. projektipäällikkö Heini Iinatti

Näkymiä hevosten Pohjois-Pohjanmaalta. projektipäällikkö Heini Iinatti Näkymiä hevosten Pohjois-Pohjanmaalta projektipäällikkö Heini Iinatti Hevosten Pohjois-Pohjanmaa - hevostalouden kehittämisohjelma Laadittiin 2008, valmis 2009 Tunnistettiin kehittämistarpeet Määriteltiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Urjalan Hevosurheilijat ry (UrHu) 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Urjalan Hevosurheilijat ry:n neljästoista toimintavuosi. Vuoden pääteemoina olivat vapaaehtoistoiminnan vuosi sekä Baltic Cup-valjakkokilpailu.

Lisätiedot

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING Sisällysluettelo 1. KILPAILUJÄRJESTELMÄ... 2 2. OHJEITA KILPAILIJOILLE... 2 2.1. SÄÄNTÖVIHKONEN... 2 2.2. ALUEEN

Lisätiedot

Aluekilpailusäännöt. Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty 29.1.2003 / päivitetty 8.8.2008

Aluekilpailusäännöt. Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty 29.1.2003 / päivitetty 8.8.2008 Aluekilpailusäännöt Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty 29.1.2003 / päivitetty 8.8.2008 ALUEKILPAILUT Kilpailujen taso Kilpailut jaetaan tason mukaan seuraavasti: kilpailuharjoitus, seurakilpailut,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kajaanin Ratsastusseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 Toiminta-ajatus 2 Päätavoitteet vuonna 2014 3 Hallinto 4 Jäsenistö 5 Koulutustoiminta 6 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011 4.3. ITÄ-SUOMI 4.3.1. Yleistä Tilivuosi 2011 on Itä-Suomen Ratsastusjaoston 17. toimintavuosi. Itä-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena, eikä ole itsenäinen rekisteröity

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 (7) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. Yleistä Vuosi 2013 oli Husaariratsastajat ry:n 42. toimintavuosi ja Husaarien Nuorten kerhon 37. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli yhteensä 374 jäsentä, joista

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry 1(6) Hallitus 7/2010

Suomen Ratsastajainliitto ry 1(6) Hallitus 7/2010 Suomen Ratsastajainliitto ry 1(6) HALLITUKSEN KOKOUS 7/2010 Aika Perjantai 20.8.2010 klo 10.00 Paikka Pirkkahalli, Tampere Läsnä JukkaPekka Leskinen, puheenjohtaja 7 (7) Laura Airaksinen 6 (7) Tomi Jalkanen

Lisätiedot

TOI MI HEN KI LÖT KANSALLISET ESTEKILPAILUT SU 6.10.2013

TOI MI HEN KI LÖT KANSALLISET ESTEKILPAILUT SU 6.10.2013 TOI MI HEN KI LÖT KANSALLISET ESTEKILPAILUT SU 6.0.203 KILPAILUN JOHTAJA: Hannu Rytkönen TUOMARIT: Satu Myllykangas pj., Leena Särkelä-Huttunen, Riikka Saastamoinen ja tuomariharjoittelija Kati Aavakare.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. Yleistä Vuosi 2014 oli Husaariratsastajat ry:n 43. toimintavuosi ja Husaarien Nuorten kerhon 38. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli yhteensä 322 jäsentä, joista senioreita

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Kangasalan Ratsastajien toiminta jatkui tuttuun tapaan aktiivisena vuonna 2013. Kangasalan Ratsastajien tavoitteena on tarjota toimintaa kaikille jäsenilleen iästä

Lisätiedot

ALUEIDEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAT 2014

ALUEIDEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAT 2014 Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEIDEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAT 2014 www.ratsastus.fi 1 ALUEIDEN TOIMINTASUUNNITELMAT 2014 Yleistä aluetoiminnasta Ratsastajainliiton toiminta on jakaantunut maantieteellisesti

Lisätiedot

SRL palkitsi Alavuden Ratsastajat Vuoden Ratsastusseurat -kilpailussa!

SRL palkitsi Alavuden Ratsastajat Vuoden Ratsastusseurat -kilpailussa! Toukokuu 2011 SRL palkitsi Alavuden Ratsastajat Vuoden Ratsastusseurat -kilpailussa! Valtakunnallinen Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu toteutettiin nyt toisen kerran niin, että palkinnot jaettiin viideltä

Lisätiedot

Equipe- ja Kipa-vastaava, dokumentointi, kilpailutiimin vetäjä: kouluratsastus

Equipe- ja Kipa-vastaava, dokumentointi, kilpailutiimin vetäjä: kouluratsastus 4.3. ITÄ-SUOMI 4.3.1. Yleistä Tilivuosi 2014 oli Itä-Suomen alueen 20. toimintavuosi. Itä-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys.

Lisätiedot

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2012

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2012 4.6. Lounais-Suomi 4.6.1. Yleistä Tilivuosi 2012 on Lounais-Suomen Ratsastusjaoston (L-SR) kahdeksastoista toimintavuosi. Lounais-Suomen Ratsastusjaosto toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena

Lisätiedot

Seuran tavoite on menestyä srl:n vuoden seura kilpailussa kolmen parhaan joukkoon.

Seuran tavoite on menestyä srl:n vuoden seura kilpailussa kolmen parhaan joukkoon. RATSASTUSSEURA MT-TEAM RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINNAN TAVOITE Seuramme pyrkii toimimaan siten, että eri-ikäisille seuramme jäsenille löytyy sopivia tapoja kehittää ratsastusharrastusta taitotasosta

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖT ALUE-ESTEKILPAILUT SU 5.10.2013

TOIMIHENKILÖT ALUE-ESTEKILPAILUT SU 5.10.2013 TOIMIHENKILÖT ALUE-ESTEKILPAILUT SU 5.0.203 KILPAILUN JOHTAJA: Leena Särkelä-Huttunen TUOMARIT: Laura Koskelo pj., Leena Särkelä-Huttunen, Kati Aavakare ja Riikka Saastamoinen RATAMESTARI: Elina Salmela

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

Varajäsenet Irmeli Heliö TRS (5/8) esteratsastusvastaava, estekutsujen tarkastaja Heidi Sinda UrHu (5/8)

Varajäsenet Irmeli Heliö TRS (5/8) esteratsastusvastaava, estekutsujen tarkastaja Heidi Sinda UrHu (5/8) Häme Yleistä Vuosi 2014 oli Hämeen aluejaoston 20. toimintavuosi. Alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. SRL:n alaisia aluejaostoja on

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2012 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY

VUOSIKERTOMUS 2012 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY VUOSIKERTOMUS 2012 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY VUOSIKERTOMUS 2012 Johdanto 1. Hallinto 2. Tuntitoiminta 3. Valmennustoiminta 4. Kilpailutoiminta 5. Seurapokaalit 6. Tuomaritoiminta 7. Nuorisotoiminta 8.

Lisätiedot

AKTIIVIRATSASTAJAT RY

AKTIIVIRATSASTAJAT RY 2015 AKTIIVIRATSASTAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS www.aktiiviratsastajat.seura.info AKTIIVIRATSASTAJIEN TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 Seura 2 Katsaus vuoteen 2015 - AktiiviRatsastajat Ry yhdenmukaisti ilmeensä - Seuralle

Lisätiedot

ESRAn kevään suunnittelukokous pidettiin 16.3. Helsingissä (17 osallistujaa) ja syyskokous 11.10. Rajamäellä (17 osallistujaa).

ESRAn kevään suunnittelukokous pidettiin 16.3. Helsingissä (17 osallistujaa) ja syyskokous 11.10. Rajamäellä (17 osallistujaa). Etelä-Suomi Yleistä Vuosi 2014 oli Etelä-Suomen ratsastusalueen (ESRA) kahdeskymmenes toimintavuosi. Etelä-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 1. YLEISKATSAUS VUODEN 2014 TOIMINTAAN Kymijoen Ratsastajat ry:n (vuoteen 2006 asti Ratsastusseura Hirnakat ry) tarkoituksena on edistää ratsastusharrastusta

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen alueen syyskokous pidettiin 18.11. Kymen Paviljongissa, Kouvolassa. Paikalla valtakirjalla edustettuna 13 seuraa ja 2 tallia.

Kaakkois-Suomen alueen syyskokous pidettiin 18.11. Kymen Paviljongissa, Kouvolassa. Paikalla valtakirjalla edustettuna 13 seuraa ja 2 tallia. Kaakkois-Suomi Yleistä Vuosi 2014 oli Kaakkois-Suomen alueen 20. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen alue on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna Kaakkois-Suomen alueeseen

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 22. 23.11.2014 Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 22. 23.11.2014 Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 22. 23.11.2014 Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 22. 23.11.2014. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus 2014. Yhdistyksen 84. toimintavuosi

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus 2014. Yhdistyksen 84. toimintavuosi Hallituksen esitys kevätkokoukselle 25.03.2015 HELSINGIN RATSASTAJAT RY Toimintakertomus 2014 Yhdistyksen 84. toimintavuosi HELSINGIN RATSASTAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sivu 1/ 5 YLEISTÄ Seuran toiminta

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009

Toimintakertomus 2009 2009 Toimintakertomus 2009 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon kuuluva ratsastusseura. Seura perustettiin vuonna 1990 ja rekisteröitiin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Valjakkokomitean kokous

Valjakkokomitean kokous Valjakkokomitean kokous Aika Ke klo 17.30 Paikka Paikalla Leena Vähä-Erkkilän kotona, Sipoo Kati Honkanen, puheenjohtaja Heikki Heiskanen Hannu Kalalahti Leena Vähä-Erkkilä Juuso Ström, kohdat 1 10 Ben

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. PERUSARVOT Hevosen ja luonnon kunnioittaminen Jokainen jäsen on tärkeä Monipuolinen, suvaitsevainen ja tasa arvoinen harrastus Jäsenen koskemattomuuden turvaaminen

Lisätiedot

ALUEVALMENNETTAVAN OPAS

ALUEVALMENNETTAVAN OPAS - 1 - Etelä-Suomen Ratsastusjaoston ALUEVALMENNETTAVAN OPAS Hyödyllisiä vinkkejä ja tärkeää tietoa aluevalmennuksiin hakeville ja niissä oleville ratsukoille Sanna Backlund vesihaudassa. Kuva SRL / Sonja

Lisätiedot

HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma. Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria.

HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma. Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria. HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria.fi Hevosten Pohjois-Pohjanmaa - hevostalouden kehittämisohjelma

Lisätiedot

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus 2012. Yhdistyksen 82. toimintavuosi

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus 2012. Yhdistyksen 82. toimintavuosi Hallituksen esitys kevätkokoukselle 15.03.2013 HELSINGIN RATSASTAJAT RY Toimintakertomus 2012 Yhdistyksen 82. toimintavuosi HELSINGIN RATSASTAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 Sivu 1/ 5 YLEISTÄ Seuran toiminta

Lisätiedot

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2012

Itä-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2012 4.3. ITÄ-SUOMI 4.3.1. Yleistä Tilivuosi 2012 oli Itä-Suomen Ratsastusjaoston 18. toimintavuosi. Itä-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena, eikä ole itsenäinen rekisteröity

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Kevätkokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Valtakirja Vuoden 2011 toimintakertomus Vuoden

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Kevätkokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Valtakirja Vuoden 2011 toimintakertomus Vuoden Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Kevätkokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Valtakirja Vuoden 2011 toimintakertomus Vuoden 2011 tilinpäätös SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen alueen syyskokous pidettiin 4.11. Kymen Paviljongissa, Kouvolassa. Paikalla valtakirjalla edustettuna 10 seuraa ja 1 talli.

Kaakkois-Suomen alueen syyskokous pidettiin 4.11. Kymen Paviljongissa, Kouvolassa. Paikalla valtakirjalla edustettuna 10 seuraa ja 1 talli. Kaakkois-Suomi Yleistä Vuosi 2015 oli Kaakkois-Suomen alueen 21. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen alue on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna Kaakkois-Suomen alueeseen

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus 2011. Yhdistyksen 81. toimintavuosi

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus 2011. Yhdistyksen 81. toimintavuosi Hallituksen esitys kevätkokoukselle 23.03.2012 HELSINGIN RATSASTAJAT RY Toimintakertomus 2011 Yhdistyksen 81. toimintavuosi HELSINGIN RATSASTAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2011 Sivu 1/ 5 YLEISTÄ Seuran toiminta

Lisätiedot

TOIMINTALINJA. Oulujärven Ratsastajat ry Tapulitie 11 91700 VAALA

TOIMINTALINJA. Oulujärven Ratsastajat ry Tapulitie 11 91700 VAALA 1 Oulujärven Ratsastajat ry Tapulitie 11 91700 VAALA TOIMINTALINJA Seuran toimintalinjan tekemisen tarkoituksena on, että seura miettii toimintansa tarkoitusta, periaatteita ja tapoja toimia. Seuran toimintalinjan

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

Tampereen Ratsastusseura ry:n toimintakertomus vuodelta 2014

Tampereen Ratsastusseura ry:n toimintakertomus vuodelta 2014 Tampereen Ratsastusseura ry:n toimintakertomus vuodelta 2014 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota laadukkaat harrastus- ja kilpailumahdollisuudet Tampereella ratsastajille aina aloittelijoista

Lisätiedot

TAMPEREEN RATSASTUSSEURAN PALKITSEMISJA PALKINTOSÄÄNNÖT 2011

TAMPEREEN RATSASTUSSEURAN PALKITSEMISJA PALKINTOSÄÄNNÖT 2011 TRSH TAMPEREEN RATSASTUSSEURAN PALKITSEMISJA PALKINTOSÄÄNNÖT 2011 SISÄLLYSLUETTELO sivut Keväällä rankinglistojen valmistuttua 1. KILPAILUAVUSTUKSET JA STIPENDIT 3-5 Kevätkokouksessa maaliskuussa 2. TRS

Lisätiedot

Poneille ja junioreille hopeaa aluejoukkueiden mestaruuskilpailuista

Poneille ja junioreille hopeaa aluejoukkueiden mestaruuskilpailuista Lokakuu 2011 Syyskokous ja palkitsemiset Seinäjoella Pohjanmaan Ratsastusjaoston syyskokous pidetään 8.10. klo 16 Sorsanpesässä, Seinäjoella (osoite Törnäväntie 27, Seinäjoki). Ohjelma: 16.00 Kahvit, INTO-Riding-hankkeen

Lisätiedot

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto II MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 ALUEMESTARUUSKILPAILUSÄÄNNÖT...2 1.1 YLEINEN OSA... 2 1.2 ESTEALUEMESTARUUS... 2 1.3 KOULUALUEMESTARUUS...

Lisätiedot

Toimintakertomus 2008

Toimintakertomus 2008 JÄRVENPÄÄN RATSASTUSSEURA RY 1/7 Toimintakertomus 2008 Seuran tarkoitus Järvenpään ratsastusseura ry:n tarkoituksena on edistää ratsastus-urheilua, kohottaa jäsentensä ratsastustaitoa ja - tietoutta sekä

Lisätiedot

Ala-Keiteleen Ratsastajat ry. Toimintalinja Tukeminen tekemiseen

Ala-Keiteleen Ratsastajat ry. Toimintalinja Tukeminen tekemiseen Ala-Keiteleen Ratsastajat ry Toimintalinja Tukeminen tekemiseen 1 Sisältö Johdanto s. 3 Ratsastusseuran visio s. 4 Ratsastusseuran arvot s. 5 Toiminnan tavoitteet s. 6 Vuosikello 2014 s. 7 Käytännön toiminta

Lisätiedot

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto III MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1. ALUEMESTARUUSKILPAILUSÄÄNNÖT...2 1.1. YLEINEN OSA... 2 1.2. ESTEALUEMESTARUUS... 2 1.3. KOULUALUEMESTARUUS...

Lisätiedot

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS Suomen Ampumaurheiluliitto TOIMINTAKERTOMUS ETELÄ-SUOMEN ALUE SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 2 1. YLEISTÄ Vuonna 2010 jaoston toiminnan kannalta suurin satsaus

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot