SISÄMINISTERIÖN TAVOITTEET JA RESURSSIT
|
|
- Santeri Laakso
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SISÄMINISTERIÖN TAVOITTEET JA RESURSSIT
2 1. Johdanto Suomen sisäisen turvallisuuden toimintaympäristö on aiempaa monimutkaisempi ja turvallisuusympäristön muutokset voivat olla erittäin nopeita myös jatkossa. Nämä edellyttävät laajempaa yhteistyötä sekä kansallisesti että kansainvälisesti kattavan tilannekuvan luomiseksi ja tehokkaimpien toimenpiteiden löytämiseksi. Sisäisen turvallisuuden toimintaympäristön muuttuminen ja ennätyksellinen turvapaikanhakijoiden määrä viime vuosien aikana vaikuttavat ministeriön toimintaan myös vuonna Huhtikuussa 2017 järjestetyn hallituksen puolivälitarkastelun tuloksena laadittiin hallituksen toimintasuunnitelma ja muodostettiin siihen liittyvä turvallisuuden painopistealue. Hallitusohjelman mukaisesti jatkona sisäisen turvallisuuden selonteolle julkaistiin sisäisen turvallisuuden strategia Konkreettisia toimenpiteitä sisältävä strategia tulee olemaan tiekartta, jonka avulla Suomesta tulee hallitusohjelman mukaisesti maailman turvallisin maa. Strategian on tarkoitus ohjata koko suomalaisen yhteiskunnan toimintaa turvallisemmaksi. Hallituskauden aikana on jo tehty useita Suomen turvallisuutta parantavia toimia. Hallitus tehostaa edelleen terrorismin vastaista toimintaa. Terrorismin torjunnan toimenpideohjelman tavoitteena on varautua ja ehkäistä terroritekoja. Valtion talouden kehyksiin kohdistuneet viime vuosien määrärahaleikkaukset tulevat lähivuosina aiheuttamaan suuria haasteita ministeriön hallinnonalalla johtuen hallinnonalan työvoimavaltaisuudesta. Sisäministeriö tukee aktiivisesti hallinnonalan virastoja muutoksissa ja pyrkii varmistamaan riittävät resurssit toimialojen toiminnalle. Hallitus lisäsi määrärahoja poliisille ja suojelupoliisille sekä kevään 2017 kehysriihessä että syksyn budjettiriihessä. Ministeriön kansainvälinen ja EU tason yhteistyö on vuonna 2018 laajaa ja aktiivista kaikilla toimialoilla. Ministeriö edistää maahanmuuttovirtojen hallintaa ja ulkorajojen valvontaa sekä ennakoi kansainvälisen turvallisuustilanteen kehittymistä ja ulkoisen turvallisuusympäristön muutoksia. Muuttoliikekriisin vaikutukset ja EU:n toimenpiteet turvapaikkapolitiikan kehittämiseksi ja maahanmuuton hallinnan parantamiseksi painottuvat edelleen voimakkaasti ministeriön toiminnassa. Vuonna 2018 valmistaudutaan vuoden 2019 EU:n puheenjohtajakauteen ja sen hyödyntämiseen Suomen tavoitteiden edistämisessä. Tulevina vuosina valmistellaan aktiivisesti myös EU:n tulevaa monivuotista rahoitusohjelmakautta (2021 ) ja pyritään saamaan sisäasioiden EU rahastojen osalta Suomen tavoitteita edistettyä kattavasti. Sisäministeriössä on käynnissä useita lainsäädäntöhankkeita sisäisen turvallisuuden kehittämiseksi. Samoin myös hallitusohjelman kärkihanke säädösten sujuvoittamiseksi näkyy säädösvalmisteluhankkeissa. Hallitusohjelman mukaan pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta, valvontaa ja koordinaatiota vahvistetaan ja parannetaan. Tavoitteeseen pyritään vastaamaan pelastustoimen uudistushankkeessa, jonka työ jatkuu vuonna Pelastustoimen uudistus toteutetaan osana maakuntauudistusta. 2
3 Ministeriö muutti kesäkuussa 2017 uusiin toimitiloihin, jotka on suunniteltu mahdollistamaan uudenlaisia työn tekemisen tapoja sekä tehostamaan tiedonvälittämistä. Työtapojen ja välineiden uudistamista jatketaan edelleen vuonna Samalla lisätään innovatiivisten ratkaisujen ja kokeilujen käyttöönottoa ministeriön tehtäväalueella. Vuoden 2018 aikana jatketaan tulosohjauksen kehittämistoimia edellisen syksyn aikana käynnistyneen selvityshankkeen sekä edellisen tuloskeskustelukierroksen havaintojen pohjalta. Tässä asiakirjassa on yhdistetty suunnittelumääräyksen edellyttämät yhteiset tavoitteet sekä TTS asiakirjan tavoiteasetanta, joista on johdettu sisäministeriön tavoitteet seuraavalle vuodelle ja suunnittelukaudelle. 2. Sisäministeriön tavoitteet vuosina Suunnittelukauden keskeisimpiä tavoitekokonaisuuksia sisäministeriössä ovat: sisäisen turvallisuuden strategian ja hallituksen turvallisuus painopistealueen toimeenpano, maakuntauudistukseen liittyvä valmistelu ja vaikuttaminen sekä hallitun, työllisyyttä ja talouskasvua tukevan maahanmuuton varmistaminen. Hallinnonalan ohjaus ja kehittäminen, säädösvalmistelu ja sen kehittäminen sekä EUja kansainvälisen tason vaikuttaminen hallinnonalan yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden toteuttamiseksi. Huomioidaan erityisesti EU puheenjohtajakauden menestyksellinen hoitaminen. Ministeriön toiminnan kehittäminen valtion konsernitavoitteiden sekä omien tehtäviensä tuottavammaksi ja taloudellisemmaksi toteuttamiseksi Hallitusohjelma ja valtioneuvostotasoinen kehittäminen Sisäisen turvallisuuden strateginen kehittäminen TAVOITE 1 Sisäisen turvallisuuden strategiassa linjattujen toimenpiteiden sekä hallituksen Turvallisuus painopisteen mukaiset toimenpiteet toteutetaan ja seuranta järjestetään Edistetään sisäisen turvallisuuden strategian mukaisten linjausten viemistä toimialojen strategioihin ja muihin toimintaa ohjaaviin strategioihin. Päivitetään poliisin ennalta ehkäisevän toiminnan strategia sekä terrorismin torjunnan strategia. Hätäkeskustoiminnan strategian valmistelu. Varmistetaan kansallisen väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennalta ehkäisyn strategian toimeenpano. Kehitetään strategista turvallisuusviestintää osana viranomaisten tavanomaista viestintää ja kriisiviestintää yhteistyössä yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Huolehditaan siitä, että kansainvälinen toiminta tukee kansallisesti tehtävää työtä. 3
4 Jatketaan säädöshankkeissa sisäisen turvallisuuden vahvistamista ja arvioidaan (voimaan tulleiden) säädösten toimivuutta muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Vaikutetaan EU:n uuteen sisäisen turvallisuuden strategiaan (2021 ) ja varmistetaan strategian tehokas täytäntöönpano. Osallistutaan EU:n tulevan rahoitusohjelmakauden (2021 ) valmisteluun. TAVOITE 2 Yhteinen tilannekuva vahvistuu. Päivitetään kansallinen riskiarvio ja laajennetaan sitä kattamaan yhteiskunnan turvallisuusstrategian edellyttämät uhkamallit. Perustetaan sisäministeriöön analyysi ja ennakointitoiminto ja muodostetaan sen tueksi poikkihallinnollinen tutkimus ja ennakointiverkosto (ml. ennakointi ja analyysitoiminnon käynnistäminen ja verkoston aktivoiminen). Osallistutaan siviilikriisinhallinnan keinoin yhteisen tilannekuvan tuottamiseen mm. hyödyntämällä konfliktialueilta tuotettua tilannetietoa. Vahvistetaan tilannekuvaa hallinnonalan riskien osalta ottamalla käyttöön riskienhallinnan konsernityökalu. TAVOITE 3 Sisäisen turvallisuuden edellyttämät toimivaltuudet selkiytyvät. Parannetaan Rajavartiolaitoksen mahdollisuuksia antaa poliisille virka apua terrorismin torjunnassa. Toimeenpannaan säädösmuutokset koskien Rajavartiolaitoksen rikostorjuntalakia, henkilötietojen käsittelyä Rajavartiolaitoksessa koskevaa lakia ja rajavartiolainsäädäntöä hybridiuhkiin varautumiseksi. Valmistellaan kaksoiskansalaisuutta Rajavartiolaitoksen sotilasviroissa rajoittavat säännökset. Valmistellaan merialueilla tapahtuvien ympäristöonnettomuuksien johtovastuun siirron edellyttämät säädösmuutokset ja toimenpiteet. Valmistaudutaan tiedustelulain voimaantuloon. Valmistaudutaan selvittämään vuosien muutostarpeet turvallisuusviranomaisten välisen virka avun parantamiseksi sekä poliisin tiedonsaantioikeutta koskevien säännösten tarkastaminen. Annetaan reservipoliisitoimintaa koskeva lainsäädäntöesitys eduskunnalle. Valmistaudutaan reservipoliisilainsäädännön toimeenpanoon (Poliisihallitus ja suojelupoliisi). Valmistaudutaan selvittämään vuosien aikana miehittämättömien ilmaaluksien viranomaisvalvontaan liittyvät toimivaltuudet. Toimintaohjeen laatiminen sotilaallisen voimankäytön (puolustusvoimat, rajavartiolaitos) virka avun prosessin varmistamiseksi sekä kansainvälisen avun pyytämisen ja vastaanottamisen toteuttamiseksi. 4
5 TAVOITE 4 Turvataan yhteiskunnan kriisinkestokyky sekä turvallisuusviranomaisten ydintoiminnot ja palvelutaso. JTS valmistelun yhteydessä kehitetään resurssisuunnittelumalli hallinnonalan virastojen resurssitason varmistamiseksi. Toimeenpannaan Rajavartiolaitoksen lisääntyviin tehtäviin kohdistetut resurssit sekä rajaturvallisuutta ja merellistä turvallisuutta koskevat sopeuttamistoimet. Huolehditaan ydintoimintojen ja investointien vaatimasta resursoinnista. Vahvistetaan valtakunnallisen ja alueellisen varautumisen ohjausta. Pelastustoimen uudistushankkeen läpivienti ja siihen liittyen pelastustoimen valtakunnallisen ohjauksen JTS simuloinnin toteuttaminen, maakuntien ja valtion ohjauksen käynnistyminen syksyllä 2018 ja sen kehittäminen Pelastustoimen viestintää vahvistetaan ja yhdenmukaistetaan osana pelastustoimen uudistushanketta. Poliisin toiminnassa ja resursoinnissa huomioidaan taloudelliset reunaehdot. Vaikutetaan aktiivisesti siihen, että sisäministeriön tai muiden hallinnonalojen lainsäädäntö tai muissa kehittämishankkeissa ei lisätä poliisin työmäärää ilman siihen erikseen osoitettavia resurssilisäyksiä. Poliisin resursoinnissa eriytetään henkilöstömenojen osuus kehyksestä asetettujen henkilöstötavoitteiden varmistamiseksi. Poliisihallituksen ja sen alaisten yksiköiden sekä suojelupoliisin valmiussuunnittelu ja varautuminen varmistetaan. Poliisin yksiköihin laaditaan uusien uhkien (terrorismi, hybridi, kyber) paikallinen torjuntamalli moniviranomaismallilla. Kehitetään kriisinkestokykyä vahvistamalla kansainvälisen kokemuksen ja osaamisen sekä kansallisen valmiuden suhdetta ministeriön eri toimialoilla. Varmistetaan kansallinen valmius ja kyky ennalta ehkäistä väkivaltaista radikalisoitumista ja ekstremismiä ottaen huomioon toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset. Yhteisen varautumisen koordinaation vahvistaminen (suunnittelu) Selvitetään kehittämisvaihtoehdot SM:n valmiustoiminnon uudelleen järjestelemiseksi. Edistetään toimintokriittisen viranomaisviestintäpalvelun suunnittelua ja kehittämistä vastaaman turvallisuusviranomaisten tarpeita. TAVOITE 5 Kehitetään suorituskykyjä muuttuneen toimintaympäristön vaatimuksiin. Vahvistetaan itärajan valvontaa ja parannetaan Rajavartiolaitoksen välitöntä valmiutta. Toimeenpannaan Rajavartiolaitoksen kalustoinvestoinnit ja EU:n lisävaatimukset rajaturvallisuudelle. Suunnitellaan EU:n älykkäät rajat ohjelman ja Suomen Schengen arvioinnin edellyttämät kansalliset toimenpiteet. Parannetaan /kehitetään keinoja mitata ja todentaa suorituskyvyn muutokset. 5
6 Varaudutaan nopeasti muuttuvaan ja vaikeasti ennakoitavaan toimintaympäristön muutokseen huolehtimalla uskottavasta operatiivisesta suorituskyvystä ja suojauksesta osana kokonaisturvallisuuden ylläpitämistä. Laittoman maassa oleskelun ehkäisyn ja hallinnan toimenpidesuunnitelman toimet sekä laittoman maahantulon ja maassa oleskelun vastainen toimintaohjelma Laittoman maassa oleskelun seurannan kehittämistä jatketaan osana poliisin kokoamaa, laittoman maassa oleskelun valtakunnallista tilannekuvaa. Poliisin vastuulla olevan paluutoiminnan täytäntöönpano varmistetaan mm. valtakunnallisella, poliisilaitosten yhteisellä palautuspoolilla. Sisäministeriön tilannekeskuksen asianmukainen toimintakyky ja nopea rakentuminen varmistetaan. Poliisin johto ja tilannekeskusten toimintakykyä edistetään analyysitoimintaa johtamisjärjestelmien yhteyteen kehittäen. Painopisteenä on poliisin ympärivuorokautisen suorituskyvyn varmistaminen ja saumaton yhteistyö sekä tiedonvaihto poliisin yksiköiden välillä. Turvallisuusviranomaisten saumaton yhteistyö varmistetaan kaikilla tasoilla. Pyritään saamaan EUSA rahastojen kautta lisärahoitusta hallinnonalalle sisäisen turvallisuuden haasteisiin vastaamiseen ja suorituskykyjen vahvistamiseen. TAVOITE 6 Ennakoidaan kansainvälisen turvallisuustilanteen kehittymistä ja ulkoisen turvallisuusympäristön muutoksia. Ennakoidaan turvallisuusympäristön muutoksista johtuvia yhteistyötarpeita ja ylläpidetään suoria yhteyksiä strategisiin kumppanimaihin sekä turvataan erityisesti yhteistyön sujuvuus Venäjän kanssa. Edistetään Suomen turvallisuustilannetta edistävien sopimusten solmimista. Kehitetään kansainvälistä tiedonhankintaa ja analyysitoimintaa kansallisen ja sisäisen turvallisuuden tilannekuvan tarkentamiseksi ja hybridiuhkien torjumiseksi. Osallistutaan tiedonvaihdon ja EU tason tietojärjestelmien kehittämiseen terrorismin ja vakavan rikollisuuden torjumiseksi. Vaikutetaan kokonaisturvallisuuteen vakauttamalla kriisimaita ja lisäämällä sisäisen turvallisuuden asiantuntijuutta Suomen siviilikriisinhallintaosallistumisessa. Kehitetään valmiutta antaa ja vastaanottaa kansainvälistä apua vakavien ja kriisien ja katastrofien sattuessa Hallittu, työllisyyttä ja talouskasvua tukeva maahanmuutto TAVOITE 7 Maahanmuuttopolitiikkaa koskevien linjausten toimeenpano Hallituksen maahanmuuttopoliittisen ohjelman viimeistely ja ohjelman linjausten toimeenpano 6
7 Tulosohjauksen ja resursoinnin kautta turvapaikkaprosessin tehokkuuden ja laadun turvaaminen sekä varautumisen ylläpito hakijamäärien vaihteluihin vastaamiseksi. EUSA rahastojen hyödyntäminen lisärahoituksen saamiseksi maahanmuuton hallintaan liittyviin keskeisiin painopisteisiin TAVOITE 8 Edistetään EU ja kansainvälisissä asioissa maahanmuuttovirtojen hallintaa ja ulkorajojen valvontaa. Vapaaehtoisen paluuseen kannustetaan täysimääräisesti menettelyitä tehostamalla mm. neuvontaa lisäämällä. Paluuta ja palauttamista koskevien kahdenvälisten yhteistyöpöytäkirjojen ja järjestelyjen edistämistä Irakissa, Afganistanissa ja Somaliassa jatketaan. Erityisesti pyritään lisäämään vapaaehtoisen paluun houkuttelevuutta Irakiin. EU:n yhteisen turvapaikkajärjestelmää koskevan lainsäädännön uudistustyöhön ja muun politiikan valmisteluun osallistuminen ja siinä vaikuttaminen sekä kansallisen lainsäädännön muutostarpeisiin varautuminen. Osallistutaan EU:n yhdennetyn rajapolitiikan ja meripolitiikan valmisteluun EU:n toimielimissä Ministeriön sisäinen kehittäminen Hallinnonalan ohjaus TAVOITE 9 Hallinnonalan ohjausta vahvistetaan ja vastuita selkeytetään ohjauksen kehittämishankkeen toimenpiteinä. Poliisin ohjauksen kehittäminen. Poliisihallinnossa toimintatavat ovat yhtenäisiä ja hyvin yhteen sovitettuja. Vahvistetaan ja kehitetään pelastustoimen valtakunnallista ohjausta. Kehitetään Kriisinhallintakeskuksen tulosohjausta, tuloksellisuutta ja toimintakykyä sekä toimeenpannaan keskuksen asemasta, tehtävistä ja tulevaisuudesta tehtyjä päätöksiä. Ryhdytään toimenpiteisiin siviilitiedustelun ja suojelupoliisin ohjauksen järjestämiseksi. Huolehditaan syksyn 2017 budjettiriihen poliisia koskevien linjausten toimeenpanosta ja varmistetaan niiden toimeenpano alaisissa virastoissa erityisesti terrorismin torjunnan ja sen ennaltaehkäisyn osalta. Tuetaan Maahanmuuttoviraston toiminnan ja talouden suunnittelun kehittämistä. 7
8 Osaamisen kehittäminen TAVOITE 10 Ministeriön osaamista kehitetään siten, että se tukee tavoitteiden saavuttamista ja ministeriön ydintehtävien hoitamista. Valmistaudutaan Suomen vuoden 2019 EU puheenjohtajakauteen osallistumalla puheenjohtajatrion valmisteluun sekä turvaamalla henkilöstöresurssit sitouttamalla ja kouluttamalla henkilöstöä. Kartoitetaan keskeiset osaamisen hallinnan painopistealueet ja määritellään osaamisen hallinnan prosessit: osallistutaan VNHY:n osaamisen kehittämisen linjausten valmisteluun ja tehdään niiden pohjalta osaamisen hallinnan prosessin linjaukset. Jalkautetaan osaamisen hallinnan tavoitteet ministeriössä yksilötasolle ja tuetaan hallinnonalan virastoja osaamisen hallintaan liittyvässä kehittämistyössä Toimintatapojen kehittäminen, digitalisaatio ja uudet teknologiat TAVOITE 11 Huolehditaan ministeriön perustehtävien lainsäädäntötyön, henkilöstö ja taloussuunnittelun sekä tulosohjauksen sujumisesta. Kehitetään näihin liittyviä osaamisia ja toimintatapoja, riskienhallintaa sekä johdon päätöksentekoa tukevaa raportointia. Toimintatapoja kehitetään ja palvelutasoa ylläpidetään digitalisaation ja uusien teknologioiden avulla. Parannetaan toiminnan ja talouden suunnittelun yhteensovittamista, vahvistetaan riskienhallintaa sekä kehitetään raportointijärjestelmän tuottamaa tietoa johdon päätöksentekoa tukevaksi. Tuetaan toimialojen operatiivisia ICT hankkeita ja poikkihallinnollisen yhteistyön onnistumista varmistaen järjestelmien käyttöönoton onnistumisen sekä tunnistamalla järjestelmien väliset keskinäiset riippuvuussuhteet. Vahvistetaan entistä viestivämpää ja vaikuttavampaa sisäministeriötä. Osastojen ja asiantuntijoiden viestintävalmiuksia parannetaan laatimalla ja toteuttamalla osastokohtaiset viestintäsuunnitelmat sekä tarjoamalla asiantuntijoille tukea viestinnän osaamisen kasvattamiseen Kehitetään työyhteisöviestintää: Sisäisen viestinnän parantamista varten tehdään suunnitelma, joka viedään käytäntöön yhteistyössä viestintäyksikön ja HKO:n kesken. Intranet uudistetaan ja siirretään Sharepoint pohjalle. Parannetaan ministeriön kriisiviestintävalmiuksia jalkauttamalla ministeriön kriisiviestintäohje ja harjoittelemalla sen mukaista toimintaa. Hallinnonalan viestinnän valmiuksia parannetaan kehittämällä yhteistä viestinnän koulutusta sekä viestinnän substanssiosaajille että eri asiantuntijaryhmille. Käynnistetään pelastusosaston uudistettu organisaatio ja kehitetään toimintakulttuuria sekä tapoja Kehitetään sisäministeriön ja hallinnonalan laillisuusvalvontaa, sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa sekä raportointia johtoa paremmin tukevaksi, arviointi ja 8
9 vahvistuslausuman edellytykset huomioiden, tarkastustoiminnan laadunmittaaminen ja toiminnan kehittämissuunnitelman laatiminen Jatketaan ministeriön säädösvalmistelun kehittämistä VN:n säädöspoliittisten tavoitteiden ja riskienhallinnan linjausten mukaisesti. Luodaan ministeriöön uusi yhteinen työkulttuuri: tarkastellaan osastojen ja erillisyksiköiden käytännöt erillisen mallin mukaisesti ja kehitetään ministeriön yhteiset toimintatavat mm. hyödyntämällä toimitilahankkeeseen liittyvät kehittämistyöpajat. Kehitetään henkilöstön työyhteisötaitoja mm. keväällä 2018 järjestettävän työyhteisövalmennuksen avulla. Käytetään resurssipankin mahdollistamat lisärekrytoinnit keskeisten tavoitteiden mukaisiin tehtäviin. Lisätään digitaalisten palvelujen käyttöastetta sekä jatketaan tukipalvelujen keskittämistä ja automatisointia (mm. Sharepontin hyödyntäminen). TAVOITE 12 Edistetään kaikessa toiminnassa yhdenvertaisuutta sekä naisten ja miesten välistä tasa arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti Tunnistetaan ministeriön ja sisäasiainhallinnon keskeiset tasa arvohaasteet ja tehdään toimenpiteet hallituksen tasa arvo ohjelman mukaisesti mm. hyödyntämällä Turvallisuuden tasa arvo ja yhdenvertaisuus hankkeen tuloksia. Toimeenpannaan yhdenvertaisuus ja tasa arvosuunnitelmien toimenpiteet. TAVOITE 13 Henkilöstön työhyvinvointia ja työturvallisuutta edistetään systemaattisesti. Työsuojelun riskien arviointi ja toimenpiteiden käynnistäminen tulosten pohjalta Työterveyshuollon toimintasuunnitelman toteuttaminen Johtamisen kehittäminen ja esimiesarvioinnit Henkilöstösuunnitelman linjausten toteuttaminen etenkin henkilöstön määrän turvaamisen ja resurssipankkikokeilun sekä osaamisen hallinnan prosessien osalta 3. Sisäministeriön resurssit vuosina Sisäministeriön toimintamenoihin on viime vuosina kohdistunut muuta julkista taloutta vastaavat määrärahaleikkaukset, joista uusimpana kilpailukykysopimuksesta aiheutuneet vähennykset, joista työantajamaksujen vähennys ja lomarahojen leikkaus vähentävät vastaavasti myös kuluja. Sisäministeriö on sopeuttanut toimintaansa viime vuosina laskeviin kehyksiin, eikä ministeriölle olla hakemassa lisärahoitusta suunnittelukaudelle. Ministeriön toimintamenojen tasoon jatkovuosina vaikuttaa aluehallintovirastojen pelastustoimen ja varautumisen vastuualueen tehtävien siirtyminen aluehallintovirastolta sisäministeriölle 2020 alkaen ja lomarahaleikkausten poistuminen 2019 alkaen. Muiden toimintamenojen taso säilyy vuoden 2017 tasolla. Tulojen ennakoidaan hieman pienevän. 9
10 v v v v v v v v toteuma suunn. ennuste ennuste ennuste ennuste ennuste ennuste Kehysrahoitus Tulot Palkkaukset Muut toimintamenot Menot yhteensä Nettokäyttö Vuosien palkkausmenojen lähtökohtana vuoden 2018 palkkabudjetti Vuoden kehysrahoituksessa ja palkkausmenoissa on mukana 26 htv:n siirto aluehallintovirastoilta (1,87 milj. euroa) Vuosien palkoissa huomioitu lomarahojen leikkauksen päättyminen (0,22 milj. euroa) Tämän lisäksi ministeriöllä on käytettävissä suunnittelukaudella toimintamenomäärärahoja EU:n sisäasioiden rahastojen rahoituksesta teknisen tuen menoihin, pelastustoimen toimintamenoihin, poliisitoimen ministeriöstä maksettaviin menoihin ja maahanmuuttohallinnon kehittämiseen. Rajavartioosaston menot maksetaan rajavartiolaitoksen toimintamenoista. Henkilöstön määrä kehittyy suunnittelukaudella seuraavasti: TP 2016 TA 2017 TA 2018 v v v v.2022 HTV (SM:n toimintamenot) * HTV (kaikki momentit) Sukupuolijakauma N/M % 65/35 64/36 63/37 63/37 62/38 62/38 61/39 Sairauspoissaolot (pv/htv) 6,4 6,7 6,7 6,7 6,6 6,6 6,5 Työtyytyväisyys (1 5) 3,8 3,8 3,9 3,9 3,9 3,9 4,0, *PEO AVI PEVA siirrot Ministeriön työpanoksen suunnitellaan kohdentuvan vuonna 2018 seuraavasti: Toteuma 2016 Ennuste 2017 Suunnitelma 2018 HTV (%) HTV (%) HTV (%) Henkilötyövuodet yhteensä 187,8 100,0 % 189,8 100,0 % 195,0 100,0 % Tehtävät ja painopisteet Ydintoiminnot ministeriössä (htv), josta 26,5 14,1 % 25,9 13,7 % 26,6 13,7 % Poliisitoimi 6,6 3,5 % 6,9 3,6 % 7,1 3,6 % Pelastustoimi ja hätäkeskustoiminta 13,1 7,0 % 12,7 6,7 % 13,1 6,7 % Maahanmuuttohallinto 4,1 2,2 % 3,3 1,7 % 3,4 1,7 % Ohjaustoiminnot (htv), josta 67,0 35,7 % 71,2 37,5 % 73,1 37,5 % Hallitusohjelma ja VN tasoinen kehittäminen 9,5 5,1 % 11,2 5,9 % 11,5 5,9 % Hallinnonalan ohjaus, suunnittelu ja seuranta 10,9 5,8 % 12,1 6,4 % 12,4 6,4 % Lakien ja asetusten valmistelu ja säädösvalmistelun kehittäminen 24,6 13,1 % 25,0 13,2 % 25,7 13,2 % Kansainväliset ja EU asiat 10,9 5,8 % 12,6 6,6 % 12,9 6,6 % Sisäasioiden rahastot 8,7 4,6 % 9,3 4,9 % 9,5 4,9 % Tukitoiminnot (esimiestyö ja hallinnolliset tehtävät, ministeriön sisäiset 47,1 25,1 % 48,1 25,3 % 49,4 25,3 % Lomat, muut palkalliset poissaolot 40,3 21,5 % 40,8 21,5 % 41,9 21,5 % Kohdentamaton 6,8 3,6 % 3,8 2,0 % 3,9 2,0 % 10
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus: Parannamme yhteiskunnan
Sisäisen turvallisuuden selonteko uutena strategisena avauksena. SPPL:n jouluseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg
Sisäisen turvallisuuden selonteko uutena strategisena avauksena SPPL:n jouluseminaari 8.12.2015 Kansliapäällikkö Päivi Nerg Toimintasuunnitelma strategisen hallitusohjelman toimeenpanemiseksi 9.12.2015
Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio
Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista
Hallinto Sisäministeriön julkaisuja 2019:13
Hallinto Sisäministeriön julkaisuja 2019:13 Sisäministeriön kirjanpitoyksikön (KPY 200) tilinpäätös 2018 Sisäministeriön julkaisuja 2019:13 Sisäministeriön kirjanpitoyksikön (KPY 200) tilinpäätös 2018
Pelastustoimi 2007-2012. 28.11.2007 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen
Pelastustoimi 2007-2012 Vuosi 2007 Pelastustoimi vahvasti hallitusohjelmaan Sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpano Lääkäri- ja pelastushelikopteriselvitys Selonteko hätäkeskusuudistuksesta Väestön
Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana
Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus Parannamme yhteiskunnan
Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo
Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen Vesa-Pekka Tervo Valmius- ja varautumistehtävien organisoinnin valmisteluryhmä Tehtävät:» laatia ehdotukset yhteiskunnan
Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet
Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen
Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen
Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun Kehittämisneuvos Harri Martikainen Sisäisen turvallisuuden strategian laadinta Hankkeen toimikausi jakautuu kahteen osaan: 20.1.2015-31.3.2015,
Varautuminen ja valmius ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio
Varautuminen ja valmius 2020 ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio 15.11.2017 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 15.11.2017 2 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia
Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM
Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma
Sisäisen turvallisuuden strategia ja selonteko
Sisäisen turvallisuuden strategia ja selonteko 31.1.2019 Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi 53 Ari Evwaraye, sisäministeriö Esityksen sisältö 1. Sisäisen turvallisuuden selonteko (2016) 2. Sisäisen
Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä
Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston
SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi
SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 6. 8.4.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Hallitusohjelman
Sisäisen turvallisuuden strategiahanke
Sisäisen turvallisuuden strategiahanke Projektijohtaja Kimmo Himberg 15.05.2017 Sisäinen turvallisuus Sellainen yhteiskunnan tila, jossa jokainen voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025 Pelastusylijohtaja Esko Koskinen 25.5.2016 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 26.5.2016 2 Toiminta-ajatus:
Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk
Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi 2016 PelJk 18.8.2016 Palvelutasopäätös 2014-2018 Pelastustoimen palvelutasopäätös on pelastuslain 28 :n mukainen päätös alueen palvelutasosta ja suunnitelma
Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin
Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Kuntamarkkinat 15.9.2016 16.9.2016 1 2 Työ- ja elinkeinopalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan
Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020
Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Sisältö 1. Maakunnan varautumistehtävät; toimialojen varautuminen ja konsernin varautumisen yhteensovittaminen 2. Alueellinen yhteinen varautuminen 3. Maakuntauudistuksen
Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa
Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa PAREMMIN PÄRJÄTÄÄN YHDESSÄ järjestöt yhteiskunnan tukena seminaari Pori 13.4.2018 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter@PousiJouni Sisäisen turvallisuuden
Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta
Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa
Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille
Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,
Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen
Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee Varautuminen Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 22.11.2018 Varautumisjohtaja Jussi Korhonen, SM Varautuminen: pelastustoimen uudistus ja maakuntauudistuksen
JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta. Hankejohtaja Taito Vainio
JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta Hankejohtaja Taito Vainio Yleiset pelastustoimen tavoitteet Mahdollistaa tarvittaessa nykyistä paremmin valtakunnalliset ja yhdenmukaiset toimintamallit, yhteiset
Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014-
Tutkimuksen painopistealueet sisäasiainministeriön hallinnonalalla Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014- Tiina Ranta-Lassila, sisäasiainministeriö Kuopio 27.9.2013 27.9.2013 Tausta
Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio
Pelastustoimen kehittäminen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 2.12.2015 2 Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta,
Ajankohtaisia asioita turvallisessa Suomessa. Sisäministeri Paula Risikko, Turku
Ajankohtaisia asioita turvallisessa Suomessa Sisäministeri Paula Risikko, Turku 13.12.2016 Seitsemän teemaa 1. Sisäisen turvallisuuden strategia ja toimenpideohjelma 2. Poliisi resurssit 3. Pelastustoimen
Muuttuva Suomi, turvallisempi Suomi
Muuttuva Suomi, turvallisempi Suomi Sisäministeri Paula Risikko Valtakunnallinen turvallisuusseminaari 25. 26.1.2017, Turku Suomen turvallisuus on murroksessa Suomi muuttuu ikääntyminen kaupungistuminen
Tulostavoiteasiakirja 2016
Sisäministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö SMDno-201S-3S7 Hätäkeskuslaitos Tulostavoiteasiakirja 2016 Toiminta-ajatus, arvot ja tulevaisuuden tavoitteet (visio) Hätäkeskuslaitos on avun ja turvan
Sisäisen turvallisuuden strategia ohjaa myös pelastustoimea. Rehtori Kimmo Himberg Poliisiammattikorkeakoulu
Sisäisen turvallisuuden strategia ohjaa myös pelastustoimea Rehtori Kimmo Himberg Poliisiammattikorkeakoulu Sisäinen turvallisuus Sellainen yhteiskunnan tila, jossa jokainen voi nauttia oikeusjärjestelmän
Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari
Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari 9.6.2015 Kehittämisneuvos Harri Martikainen Keskeinen toimintaympäristö SM:n tulevaisuuskatsaus
Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma
Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Turvallinen Suomi 26.3.2019 Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka Pelastustoimen ja siviilivalmiuden tavoitteet lainsäädännöstä
Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina
Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakunnat varautumisen toimijoina -seminaari 26.9.2017 Varautumispäällikkö Jussi Korhonen, sisäministeriö Maakuntauudistuksen valmius- ja varautumistehtävien
Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö
Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö 17.4.2013 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma 20.6.2011 Suomi on Euroopan
Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa
Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Harri Martikainen kehittämisjohtaja Sisäisen turvallisuuden strategian valmistelu, Etelä-Suomen alueellinen työpaja 4.10.2016 Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha
Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio,
Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, normit ja kokeilut 1.9.2015 STRATEGINEN PAINOPISTEALUE:
VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA
VARAUTUMISSEMINAARI 4.12.2008 VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA Pelastusylijohtaja Pentti Partanen VARAUTUMINEN Tarkoitetaan kaikkia niitä hallinnon ja elinkeinoelämän, tai jopa yksittäisen
Sisäinen turvallisuuden selonteko ja strategia
Sisäinen turvallisuuden selonteko ja strategia Rehtori Kimmo Himberg, Poliisiammattikorkeakoulu Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 52 Luosto 1.2.2018 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan
Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.
Varautumisen uudet rakenteet Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.22 Alueellinen varautumisen yhteensovittaminen Malli on rajattu
Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään?
Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään? Vt kansliapäällikkö Jukka Aalto Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Järvenpäässä 24.1.2018 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri
HALLITUSOHJELMA-HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMA. Grand Marina Congress Center, Helsinki Kim Nikula Järjestön johtaja
HALLITUSOHJELMA-HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMA Grand Marina Congress Center, Helsinki Kim Nikula Järjestön johtaja 26.3.2019 GROUND ZERO (palattu ns. lähtöruutuun) MAKU-SOTE KAATUI MITÄ SEURAA- VAKSI? EDUSKUNTA-
Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet
Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan
Sisäisen turvallisuuden strategian ohjausryhmän kokous Ohjausryhmän tehtävät ja kokoonpano
1.3.2018 1 Sisäisen turvallisuuden strategian ohjausryhmän kokous 7.12.2017 1. Kokouksen avaus 2. Ohjausryhmän tehtävät ja kokoonpano 3. Sisäisen turvallisuuden strategian toimeenpano 4. Alueellinen ja
Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,
MAAKUNNAN VARAUTUMINEN JA ALUEELLISEN VARAUTUMISEN YHTEENSOVITTAMINEN
MAAKUNNAN VARAUTUMINEN JA ALUEELLISEN VARAUTUMISEN YHTEENSOVITTAMINEN Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 53 31.1.2019 30.1.2019 Martti Soudunsaari Prosessisuunnittelija / maakuntauudistuksen valmistelu
Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen
Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen SPEK Varautumisseminaari 1.12.2010 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) TE-keskukset (15) Alueelliset
OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA
POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä
Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö
Sisäisen turvallisuuden strategia Ari Evwaraye Sisäministeriö 26.1.2018 2 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista
Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta
Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta 7.4.2017 Hanna Nordström lainsäädäntöjohtaja hallintopoliittinen osasto, lainvalmistelu- ja oikeusyksikkö Hallituksen esitykset HE 94/2016
Maakuntien varautumisen kehittäminen - Riskien arviointi. Varautumisjohtaja Jussi Korhonen Maakuntien kriisiviestintäseminaari
Maakuntien varautumisen kehittäminen - Riskien arviointi Varautumisjohtaja Jussi Korhonen 4.12.2018 Maakuntien kriisiviestintäseminaari Varautumisen alueellinen koordinaatiotehtävä maakunnille Yhteensovittamiselle
SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET
P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan
POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA
POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset
Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä
Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen Maakuntalaki Maakuntauudistus ja pelastustoimi Siirto maakunnille "Kuntalaki" Maakuntahallinto Organisaatio Liikelaitos Maakunnat ja JTS Maakuntien
Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO
Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO 18.9.2017 Kuntien valtionavut (mom. 28.90.30) Valtionavut kunnille ja kuntayhtymille ovat yhteensä 10,59 mrd. euroa v. 2018, ja ne lisääntyvät edellisestä vuodesta
Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen
Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen
Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017
Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 edellisenä vuonna käynnistyneellä yhteistyöhankkeella Kuntaliiton kanssa. Projektipäällikkönä toimi Piia Vähäsalo.
Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät
Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät 9.12.2015 Tiina Männikkö Pelastustoimen strategiahanke SM asetti hankkeen ajalle 12/2014 5/2016 Ohjausryhmä Strategiaryhmä 8.1.2016 2 Strategiahankkeen
Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta
Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta Aluehallintovirastojen strateginen ohjaus ja tulosohjaus HAUS 15.6.2010 Neuvotteleva virkamies Anu Nousiainen ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS, AVI-laki
Valtioneuvoston Selonteko 2008
Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö
Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi
1 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Pirjo Berg, Anna Maksimainen & Olli Tolkki 16.11.2010 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Taustaa STM velvoittaa sairaanhoitopiirit laatimaan
Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva
Kansallinen varautuminen kriiseihin Yleissihteeri, Jari Kielenniva 24.1.2019 www.turvallisuuskomitea.fi 1 www.turvallisuuskomitea.fi UHKAMALLIT 2018 Globaali Yhteiskunta Terveysturvallisuuden häiriöt Terrorismi
Sisäisen turvallisuuden selonteko
Sisäisen turvallisuuden selonteko Kansliapäällikkö Päivi Nerg Kehittämisneuvos Harri Martikainen Tänään aiheena 1. Onko Suomi turvallinen maa? 2. Mikä meitä Suomessa uhkaa? 3. Mikä parantaisi sisäistä
Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sisäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 857 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa
Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia
Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia Valokuvat: We are here Oy, 2019 Suomi on maailman turvallisin maa Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa, joissa mitataan luottamusta viranomaisiin
Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä
Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen toiminta perustuu 16.8.2011
Sisäisen turvallisuuden strategia ja kunnat
Sisäisen turvallisuuden strategia ja kunnat Turvallinen ja kriisinkestävä kunta 14.11.2018 Ari Evwaraye, SM Turvallisuus luo pohjan hyvinvoinnille Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta väestö voi
KEHU JA MUITA TURVALLISUUTEEN
KEHU JA MUITA TURVALLISUUTEEN VAIKUTTAVIA HANKKEITA Turvallisuusjohtaja Rauli Parmes Liikenne- ja viestintäministeriö Keskushallinnon uudistushanke Nykyisen hallituksen ohjelmassa on linjattu, että hallitus
Sisäisen turvallisuuden strategia. Rehtori Kimmo Himberg Poliisiammattikorkeakoulu
Sisäisen turvallisuuden strategia Rehtori Kimmo Himberg Poliisiammattikorkeakoulu Sisäinen turvallisuus Sellainen yhteiskunnan tila, jossa jokainen voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista
Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta ja väkivaltatyön mallin (Lapehanke)
Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kanta- ja Päijät-Hämeen toimijoille Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta
LARK alkutilannekartoitus
1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti
Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - SM:n strateginen tutkimushanke
keskinäisriippuvuus - SM:n strateginen tutkimushanke Kansainvälisen turvallisuusympäristön nopea ja jatkuva muutos sekä maailman-laajuiset turvallisuusongelmat (mm. terrorismi ja laajamittainen maahanmuutto)
Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...
Ministeriön kansainvälisten asioiden yksikkö
LAUSUNTO Ministeriön kansainvälisten asioiden yksikkö 15.11.2016 Puolustusvaliokunta HE 225/2016 vp - Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta, tapaturman
Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja
Väliraportti Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio Harri Setälä Pelastusjohtaja Tehtäväkentän analysointi ja lähitulevaisuuden haasteet Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta:
HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,
Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa
Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa (käyttöönotto osana hyvinvointiohjelmaa) TE-johdon ajakohtaisfoorumi 20.8.2014 Matti Hermunen Sisältö Mitä tapahtuu toimistoissa syksyllä 2014 => Miksi
VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys
Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin
MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN
MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN RIKOKSENTORJUNNAN ALUESEMINAARI TRE 22.3.2017 Poliisipäällikkö Timo Vuola "Käsityksemme turvallisuudesta on muuttunut." Tasavallan presidentti Sauli Niinistö MUUTOSVOIMAT
Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.
Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019
JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.
Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta
Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta
YM:n lainvalmistelun nykytilanne ja tulevaisuus
YM:n lainvalmistelun nykytilanne ja tulevaisuus 8.9.2011 Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn 8.9.2011 1 Säädösvalmistelun kehittämisen tarve Keskeisten tahojen lausumat ministeriöiden säädösvalmistelun laadun
Euroopan unionin sisäasioiden rahastot
Euroopan unionin sisäasioiden rahastot Euroopan unionin sisäasioiden rahastot EU:n rahoitusohjelmakaudelle 2014 2020 on perustettu kaksi sisäasioiden rahastoa. Sisäasioiden EU-rahastot Sisäisen turvallisuuden
VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys
Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n
Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö
Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku numeroina Yhteinen Kieku-tietojärjestelmä korvaa vanhat (yli 100 kpl) talousja henkilöstöhallinnon
Turvallisuussuunnittelu, varautuminen vai molemmat? Varautumisjohtaja Jussi Korhonen
Turvallisuussuunnittelu, varautuminen vai molemmat? Varautumisjohtaja Jussi Korhonen 24.1.2019 Sisäministeriön pelastusosaston tehtävät ja varautuminen Sisäministeriön pelastusosasto johtaa, ohjaa ja kehittää
YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010
YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 Pääsihteeri Aapo Cederberg 1 PERUSTANA KOKONAISMAANPUOLUSTUS Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla
Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet
Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...
KAINUUN PELASTUSLAITOS
KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS
Ympäristölainsäädännön kehittyminen; mihin olemme menossa? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn
Ympäristölainsäädännön kehittyminen; mihin olemme menossa? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn 4.5.2017 Vaalikauden TOP 6 säädöshankkeet Yhden luukun palvelujen säädöshanke Ympäristönsuojelulain uudistamisen
Pelastustoimen uudistus
Pelastustoimen uudistus Länsi-Suomen Pelastusalan liitto, koulutusseminaari 29.-30.10.2016 Erityisasiantuntija Jouni Pousi 29.10.2016 2 29.10.2016 3 29.10.2016 4 29.10.2016 5 29.10.2016 6 Pelastustoimen
LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ
LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimijoiden yhteistyöpäivä 17.11.2015 /ESavi Orientaatioksi..
Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä
Sosiaali- ja terveysministeriö Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017-2021 Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Ensimmäinen kansallinen potilasturvallisuussuunnitelma
Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi
Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi 1 Tiina Männikkö 2 Sisältö Valtion ja maakuntien neuvottelut Simuloinnin tehtävät mitä asioita SM:n ja maakuntien välisissä neuvotteluissa käydään läpi? maakuntien
Yhteinen savotta, yhteinen strategia
Yhteinen savotta, yhteinen strategia AVIen ja ELY-keskusten yhteisen strategia-asiakirjan 2016-2019 valmistelu Aluetilaisuudet Rovaniemi, Helsinki, Seinäjoki ja Mikkeli Anu Nousiainen ja Marja-Riitta Pihlman
Turvallisuudesta kilpailuetua. Mika Susi Elinkeinoelämän keskusliitto EK Turvallisuus 2.0 valtakunnallinen turvallisuusseminaari 24.1.
Turvallisuudesta kilpailuetua Mika Susi Elinkeinoelämän keskusliitto EK Turvallisuus 2.0 valtakunnallinen turvallisuusseminaari 24.1.2019 Vastaajien profiili Tutkimuksen tulokset Turvallisuutemme on hyvällä
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 42/
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 105 Lausunto luonnoksesta sisäisen turvallisuuden rahaston kansalliseksi toimenpano-ohjelmaksi 2014-2020 HEL 2014-008586 T 02 05 02 Päätös Päätöksen perustelut