Turvallinen trukkityö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvallinen trukkityö"

Transkriptio

1 Turvallinen trukkityö

2 Julkaisija: Työturvallisuuskeskus TTK, rakennusaineteollisuuden työalatoimikunta Teksti: Juha Merjama, Tapaturva Oy Valokuvat: Tapaturva Oy Kuvitus: Jorma Pulkkanen Taitto: Pen&Pen Oy Paino: Paintek Pihlajamäki Oy ISBN (nid.) ISBN (pdf) Tuotenumero 27102

3 Turvallinen trukkityö Trukkeja ovat kaikki moottorilla varustetut ja pyörillä liikkuvat materiaalinsiirtovälineet, joissa kuljettaja kulkee laitteen mukana. Koska kaikissa trukeiksi luetuissa välineissä ei ole perinteistä trukkihaarukkaa vaan tavaraa siirretään esimerkiksi työntämällä tai vetämällä, on trukkien tunnistaminen toisinaan vaikeaa. Määrittely on kuitenkin oleellista, sillä lainsäädäntö edellyttää, että trukin kuljettajalla on työnantajan antama kirjallinen lupa trukin käyttöön. Työturvallisuuskeskus 3

4 Pelkkä kirjallinen lupalappu ei kuitenkaan riitä, vaan työnantajan on ennen luvan antamista varmistettava, että kuljettajalla on riittävät kyvyt ja taidot työvälineen turvalliseen käyttämiseen (Valtioneuvoston asetus työvälineiden turvallisesta käytöstä ja tarkastamisesta, VNa 403/2008, 14 ). Hyvänä käytäntönä useat työnantajat edellyttävät, että trukkikuskeilla on tämän työnantajan kirjallisen luvan lisäksi taskussaan myös trukkikortti todistuksena trukkikoulutuksen hyväksytystä suorittamisesta. Trukinkuljettajan ammattitaito on hänen itsensä ja trukkien vaikutuspiirissä olevien turvallisuudelle aivan oleellista. Tapaturmavakuutuskeskuksen tilastojen mukaan Suomessa sattuu jokaisena arkipäivänä n. kolme tilastomerkinnän aiheuttanutta tapaturmaa, jossa trukit ovat osallisena. Näistä tapaturmista noin 10 %, eli 1 2 viikossa, on vakavia ja aiheuttaa yli 30 päivän poissaolon. Trukki on vuosittain jollakin tavalla mukana n. 1 %:ssa kaikista työpaikkatapaturmista. Kuolemaan johtaneissa ja muissa erittäin vakavissa trukkiturmissa uhri tyypillisesti puristuu trukin tai taakan alle tai väliin. Kuolleista n. 40 % on trukinkuljettajia, 25 % trukkityössä avustaneita ja 35 % sivullisia. Tämä julkaisu käsittelee pääosin sisäkäyttöön tarkoitettuja trukkeja, mutta ohjeita ja käytäntöjä voi soveltaa myös muihinkin työkoneisiin. 4 Työturvallisuuskeskus

5 Trukinkuljettaja Trukinkuljettaja tekee turvallisuuden kannalta tärkeät valinnat. Hän mm. valitsee ajonopeuden, taakan korkeuden siirron aikana ja sen, käyttääkö työn edellyttämiä turvavälineitä ja ennen kaikkea noudattaako annettuja ohjeita. Trukinkuljettajan tulee aina käyttää turvavyötä, kun sellainen on asennettu turvakenkiä ja näkyvää vaatetusta ollessaan trukin ohjaamon ulkopuolella muita työn ja olosuhteiden edellyttämiä suojaimia. Lisäksi trukinkuljettajan tehtävänä on tarkistaa, että trukki on kunnossa. Jokaisella on oikeus käyttää kunnossa olevaa konetta ja vastaavasti velvollisuus olla käyttämättä vaarallista konetta. Etenkin on tarkistettava turvalaitteiden kunto. Näitä ovat mm. seuraavat: varoitusvalot, kuten bluespot-, vilkku- ja ajovalot peilit, peruutuskamera/-hälytin/-tutka, äänimerkki käyttö- ja seisontajarrut. Trukkityö on henkisesti ja fyysisesti kuluttavaa. Vammojen lisäksi työkyvyttömyyttä voi aiheuttaa mm. staattinen työasento ja istumatyö, koneesta tai alustasta aiheutuva tärinä (esim. selkävaivat), taakkojen käsittely lihasvoimin (selkä- ja hartiavaivat) sekä kiertynyt ajo- Työturvallisuuskeskus 5

6 asento (selkä- ja niska-/hartiaseudun vaivat). Kuormitusta lisäävät tyypillisesti veto, kylmyys, runsas voiman käyttö, kiertoliike jne. Henkistä kuormitusta puolestaan voi aiheuttaa kiire, vastuu hankalien taakkojen pystyssä pysymisestä sekä toisinaan yksitoikkoinen työ. Siksi trukinkuljettajan ammattitaitoon kuuluu omasta fyysisestä kunnosta sekä henkisestä vireydestä huolehtiminen myös vapaa-ajalla. Lisäksi lihasten lämmittely ennen raskasta fyysistä työtä sekä esim. taukojen aikainen venyttely kuuluvat myös itsestä huolehtimiseen. 6 Työturvallisuuskeskus

7 Trukki Trukin ja taakan yhteispaino on tyypillisesti useita tonneja. Siksi on selvää, että vahinkotapauksessa sattuu helposti pahasti. Onkin tärkeää, ettei epäkuntoista laitetta käytetä, ja trukin kuntoa pitääkin tarkkailla jatkuvasti: kaapelit ja ketjut: kiinnitykset, vuodot, viillot, murtumat akun, nestekaasupullon tms. kiinnitys ja kunto turva- ja suojalaitteet: ovatko ne paikallaan ja ehjiä nestemäärät, lataustaso nostolaitteen, kuten maston ja haarukan, liikkeet hallintalaitteet sekä jarrut ja ohjaus, äänimerkki renkaat: paineet ja kunto. Itse ei pidä tehdä muita kuin sellaisia huoltoja ja korjauksia, joihin on osaaminen ja lupa. Trukin ja trukin lisälaitteiden pitää soveltua tehtävään työhön. Mikäli taakan siirron turvallisuus yhtään epäilyttää, tulee työ keskeyttää ja suunnitella uusiksi. Työturvallisuuskeskus 7

8 Kuorma Taakan painopisteen tulee olla mahdollisimman alhaalla ja lähellä haarukoiden tyveä. Vetotrukilla junan maksimipituutta ei saa ylittää. Kuorman on pysyttävä trukinkuljettajan hallinnassa kaikissa olosuhteissa. Tarvittaessa taakka on esim. sidottava. Mikäli lastaat kuljetusyksiköitä, huomio ainakin seuraavat seikat: Viallisia välineitä ei saa käyttää, esim. lavojen puiden on oltava ehjät, rullakoiden renkaat pyörivät, säkit ovat ehjät. Lastaa raskaat esineet alas. Valmistajat ilmoittavat FIN- ja EUR-lavojen maksimikantavuudeksi tyypillisesti kg. 8 Työturvallisuuskeskus

9 Rullakon maksimikantavuus on tyypillisesti 420 kg. Kuormaamisessa on kuitenkin huomioitava kuljetuksen aikaiset esteet, kuten kynnykset ja luiskat esim. 420 kg:n rullakko ei nouse yhden miehen voimalla kynnyksen yli. Kuormattavien tavaroiden yhteensopivuus on otettava huomioon, esim. kemikaalien reagoiminen keskenään. On ennakoitava myös pakkausvauriot ym. vahingot. Valmiin kuorman merkinnät ovat näkyvissä käsittelysuunnissa. Työturvallisuuskeskus 9

10 Henkilönostot haarukkatrukilla Haarukkatrukkia saa käyttää henkilönostoihin poikkeuksellisesti vain, mikäli henkilönostimen käyttö ei ole tarkoituksenmukaista tai turvallista. Lisäksi huomaa seuraavat asiat: Trukin suurin sallittu kuorma on vähintään 5-kertainen henkilönostossa syntyvään kuormitukseen. Trukki on suunniteltu ja tarkastettu henkilönostoihin. Henkilönoston aikana nosto-/laskuliike saa olla enintään 0,3 m/s; on kytkettävä hidasliike päälle. Henkilönostokorin ja trukin tarkastuksesta ei ole pidempää aikaa kuin yksi vuosi. Henkilönostokori on kiinnitetty trukkiin luotettavasti. Alusta on painumaton ja tasainen. Jos on riski putoamiseen, on käytettävä putoamissuojausta. 10 Työturvallisuuskeskus

11 Lisäksi on otettava huomioon seuraavat asiat: Trukin kuljettajan on oltava nostotyön aikana trukin ohjaamossa tai hallintalaitteiden välittömässä läheisyydessä ja seurattava jatkuvasti henkilönostokorin liikkeitä. Henkilönostokorissa saa olla vain työssä tarvittavat henkilökohtaiset työvälineet. Lainsäädäntö sallii trukin siirtämisen nostokori yläasennossa vain vähäisessä määrin silloin, kun nostokorissa on henkilö. Tällöin on kuitenkin huolehdittava, ettei aiheudu puristumis-, putoamis-, tms. vaaraa. Hyvä käytäntö on, ettei koria liikuteta yläasennossa lainkaan. Trukin haarukoita ei saa käyttää henkilönostoihin! Korkeakeräilytrukki, jossa kuljettaja nousee yli 0,5 m korkeuteen, tulkitaan myös henkilönostimeksi. Työturvallisuuskeskus 11

12 Ajaminen Trukin kuljettajan on tunnettava ajamansa koneen ominaisuudet. Osaamattoman käsissä trukki voi aiheuttaa suurta tuhoa. Muutamia muistettavia asioita: Pidä vähintään kahden sekunnin etäisyys edellä ajavaan. Huomioi jalankulkijat. Kaikki eivät ymmärrä varoa trukkia tai taakkaa. Jos et näe, et aja. Ajon aikana ei saa käyttää sellaisia laitteita, jotka häiritsevät kuljettajan keskittymistä tai havainnointia. Näitä ovat esim. musiikin kuuntelu kuulokkeilla, puhelimeen puhuminen tai puhelimen muu räplääminen. Pidä raajasi trukin sisäpuolella. Pidä sarvet ajon aikana alhaalla, n. 10 cm lattiasta. Pyri ylittämään kynnykset ym. viistosti. Mikäli trukki kaatuu, pysy ohjaamossa ja pidä kiinni. Trukin ohjaamo suojaa kuljettajaa koneen kaatuessa. Turvavyön tehtävä on puolestaan pitää kuljettaja istuimellaan ja näin estää puristuminen trukin alle. 12 Työturvallisuuskeskus

13 Trukinkuljettaja voi ajotavallaan vaikuttaa trukin, kuorman ja itsensä kestävyyteen. Nykivä ajotyyli, kiertynyt asento sekä tärinä voivat aiheuttaa ongelmia tuki- ja liikuntaelimistössä. Vaaraa lisäävät mm. veto ja kylmyys sekä staattinen kuormitus. Työturvallisuuskeskus 13

14 Trukin vakavuus Trukin kaatuessa on aina vakavan tapaturman vaara. Siksi on pidettävä huoli siitä, että trukin painopiste pysyy aina tasapainoalueen sisäpuolella. Tasapainoalueen muoto riippuu trukin renkaiden lukumäärästä ja sijainnista. Painopisteen sijainti puolestaan riippuu trukin ja taakan yhteisen painopisteen sijainnista. PP 14 Työturvallisuuskeskus

15 Trukin kaatumista voi välttää mm. ajamalla hiljaa ajamalla taakka alhaalla huolehtimalla alustan tasaisuudesta poistamalla ylimääräiset kappaleet ja tavarat lattialta pitämällä luiskassa taakkaa ylärinteen puolella. PP PP Työturvallisuuskeskus 15

16 Liikennesäännöt Lähtökohtaisesti liikennelajit on eroteltu, eikä trukilla saa ajaa muualla kuin trukeille tarkoitetuilla alueilla. Mikäli tieliikennelaista halutaan poiketa, tulee pääsyn liikennealueelle olla vain henkilöillä, jotka tuntevat alueella noudatettavat säännöt. Trukkiliikenteessä noudatetaan yleisesti seuraavia periaatteita: oikeanpuoleinen liikenne vasemmalta tuleva väistää oikealta tulevaa, lisäksi tyhjänä ajava trukki väistää kuorma päällä ajavaa hyllyväleistä tai vastaavista tuleva väistää pääkäytävällä kulkevia. 16 Työturvallisuuskeskus

17 2 1 3 Jos et ole varma toisen aikeista, väistä itse! Työturvallisuuskeskus 17

18 Trukkityö Lastaaminen ja purkaminen Mikäli kuormalle on annettu lastaus-/purkuohjeita, niitä on noudatettava. Lähtökohtaisesti kuormatilan on oltava vaakasuorassa. Vinolla alustalla vaarat on arvioitava tarvittaessa kirjallisesti. Kuormatilan ja kuormaussillan paikallaan pysymisestä on varmistuttava luotettavasti. Paikallaan pysyminen varmistetaan esim. kiilloilla, sitomalla tms. Trukilla saa ajaa vain trukin ja taakan yhteispainon kestävään kuormatilaan. 18 Työturvallisuuskeskus

19 Avustamassa olevan autonkuljettajan, apumiehen tms. sijainti on tiedettävä jatkuvasti, ensisijaisesti näköyhteydellä. Purkamisen aikana on huomioitava kuorman sortumisvaara: kuormatilan ovien avaaminen, kuorman sidonnan avaaminen, kuljetuksen aikana liikkuneen lastin irrottaminen jne. ovat vaarallisia vaiheita. On varmistuttava kuorman pysymisestä paikallaan siirron aikana. Etenkin putkikuormien alle on jäänyt useita työntekijöitä (väärä tartuntaväline). Taakkaa ei saa siirtää, mikäli ihminen on sen päällä. Hyllyttäminen, pinoaminen, nostaminen Älä nosta, hyllytä tai pinoa viallisia lavoja tai kuormia. Laita hyllyissä raskaat tai usein tarvittavat taakat alas. Hyödynnä kameroita korkeuden arvioimisessa etenkin korkeavarastoissa. Haarukoiden on oltava vaakatasossa, kun lavan alle ajetaan tai alta poistutaan. Vaarana on lavojen tai niiden sisällön putoaminen. Taakkaa ei saa nostaa ihmisten yli. Varmistamattoman taakan tai tyhjien haarukoidenkaan alle ei saa mennä. Työturvallisuuskeskus 19

20 Lisäksi on otettava huomioon seuraavat seikat: Varmistu kuormalavahyllyn kunnosta. Mikäli vaaka-, vino- tai pystyjohteissa on vääntymiä, kiertymiä tms., ne tulee vaihtaa uusiin. Kuormalavahyllyjen kantavuus perustuu rakenteen oikeaan muotoon ja kuntoon. Viallinen hylly saattaa sortua romahtamalla. Jos kolhit tai havaitset viallisia hyllyjä, ilmoita siitä esimiehellesi (vrt. edellinen). Varmista, että vaakapalkkien sokat ovat paikallaan. Varmistu hyllyn kuormankantokyvystä: kuormalavahyllyn vaakapalkkiin merkitty suurin sallittu kuorma ei ole välttämättä se, mitä hyllyn pystypalkit kestävät. 20 Työturvallisuuskeskus

21 Työympäristö Hyvä järjestys on turvallisen trukkityön perusta. Pienipyöräiset koneet pysähtyvät äkkinäisesti pieniinkin roskiin, kuten puunpalasiin, renkaisiin sotkeutuviin naruihin jne. Kuormat tai isot koneet puolestaan voivat kaatua kulkiessaan vaikkapa laudankappaleen yli. Ihmiset puolestaan liukastuvat vesi- tai öljylätäköihin ja voivatpa niissä myös trukit liukastella. Trukinkuljettajan tehtävänä on pitää huolta siitä, ettei vät varastoidut tavarat valtaa kulkuteitä. Myös henkilöliikenteen väyliä pitää kunnioittaa. Sähkökaapeille, EA-pisteisiin, alkusammutusvälineisiin tms. tulee olla vapaa kulkutie. Poistumisreittejä ei saa tukkia. Jokaisen tehtävänä on ilmoittaa havaitsemistaan puutteista työympäristössä. Kriittisiä ovat esim. kulkuteiden valaistuksessa, putoamisvaarallisissa paikoissa, kuten lastauslaitureilla, turvallisuus- ja varoitusjärjestelmissä jne. olevat viat ja puutteet. Työturvallisuuskeskus 21

22 Muistiinpanoja 22 Työturvallisuuskeskus

23

24 Työturvallisuuskeskus, p , Turvallinen trukkityö Julkaisu käsittelee sujuvaa ja turvallista trukkityöskentelyä. Keskeinen sisältö liittyy trukin ajamisen ja taakan käsittelyn turvallisuuteen, sisäisen liikenteen pelisääntöihin ja turvalliseen työympäristöön. Julkaisu soveltuu trukinkuljettajille, kuljettajien opastajille ja esimiehille sekä työsuojeluhenkilöille. Kuva: Tapaturva Oy Parempi työ

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Lastaukseen ja purkuun liittyvän taakkojen käsittelyn ergonomia Kuljettajat & taakkojen käsittely 1 taakkojen käsittelyyn

Lisätiedot

Parhaat käytännöt työvälineasioissa

Parhaat käytännöt työvälineasioissa Jussi Aarnivuo, ABB Oy Turvallisuusmessut 9.9.2010, Tampere Parhaat käytännöt työvälineasioissa September 3, 2010 Slide 1 Parhaat käytännöt työvälineasioissa ABB Suomessa Työturvallisuuslaki taustalla

Lisätiedot

Toyota Material Handling. Työturvallisuus. www.toyota-forklifts.fi

Toyota Material Handling. Työturvallisuus. www.toyota-forklifts.fi Toyota Material Handling Työturvallisuus www.toyota-forklifts.fi Trukkien turvallisuus -Ei mikään pieni asia Yrityksen vastuu trukkien työturvallisuudesta: Suomessa on aktiivikäytössä noin 30 000 trukkia.

Lisätiedot

Turvallisesti tikkailla

Turvallisesti tikkailla Turvallisesti tikkailla Turvallisesti tikkailla Tämä ohje on tehty teollisuuden työpaikkojen turvallisuustyön tukemiseksi. Ohjeessa on huomioitu lainsäädännön vaatimusten lisäksi myös hyviä käytäntöjä.

Lisätiedot

DINO 80R Pikaopas. Nostimen rekisteriote ja käyttöohjeet sijaitsevat putkessa puomin tyvessä.

DINO 80R Pikaopas. Nostimen rekisteriote ja käyttöohjeet sijaitsevat putkessa puomin tyvessä. DINO 80R Pikaopas Nostimen rekisteriote ja käyttöohjeet sijaitsevat putkessa puomin tyvessä. Yhteystiedot: 040 6736064 Mikko Jokiranta 050 3171745 Jukka Jokiranta veljeksetjokiranta@gmail.com YLEISET TURVALLISUUSOHJEET

Lisätiedot

KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET

KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET SIIRRETTÄVÄ NOSTOTASO SSK 500 kg SARJANUMEROT 0234-0235 Päivitetty 22.3.2019 Huolto- ja käyttöohje 2/12 Sisällys EY-vaatimustenmukaisuusvakuutus koneesta... 3 1 Nostotason esittely...

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetuksen 403/2008 muutokset (xx/xxx)

Valtioneuvoston asetuksen 403/2008 muutokset (xx/xxx) Valtioneuvoston asetuksen 403/2008 muutokset (xx/xxx) Ylitarkastaja Harri Patrikainen 20.5.2019 1 Työturvallisuussäännöksiä valmisteleva neuvottelukunta (TTN) asetti työryhmän arvioimaan käyttöasetuksen

Lisätiedot

Kuormalavahyllyt ja työturvallisuus

Kuormalavahyllyt ja työturvallisuus Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 25 Kuormalavahyllyt ja työturvallisuus TYÖSUOJELUHALLINTO Tampere 2007 ISBN 978-952-479-051-2 ISSN 1456-257X Multiprint Oy, Tampere 2007 Johdanto Työsuojelutarkastajien tutkimista

Lisätiedot

Käyttöasetus potilassiirtojen

Käyttöasetus potilassiirtojen Käyttöasetus potilassiirtojen näkökulmasta Ylitarkastaja Riina Perko Valtioneuvoston asetus työvälineiden turvallisesta käytöstä ja tarkastamisesta (403/2008) Käyttöasetus Asetus voimaan 1.1.2009 Käyttöasetuksen

Lisätiedot

Kuljeta ja siirrä kaapelikelat oikein

Kuljeta ja siirrä kaapelikelat oikein Kuljeta ja siirrä kaapelikelat oikein Kaapeli on arvokas tuote. Kaapelin kuljetuspakkaus on yleensä kela. Paksut laipat voivat vaikuttaa särkymättömiltä, mutta yli neljä tonnia painava kela on suhteellisen

Lisätiedot

Rakennusalan työterveys käytännön esimerkkejä Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari Tampereella 20.11.

Rakennusalan työterveys käytännön esimerkkejä Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari Tampereella 20.11. Rakennusalan työterveys käytännön esimerkkejä Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari Tampereella 20.11.2007 Minna Savinainen, tutkija Työterveyshuollon tutkimus ja kehittäminen

Lisätiedot

Nostolaitteen mitat käyvät ilmi erillisestä piirustuksesta. Ohjeiden mukainen käyttö sallii tuotetta käytettäväksi ainoastaan seuraavalla tavalla:

Nostolaitteen mitat käyvät ilmi erillisestä piirustuksesta. Ohjeiden mukainen käyttö sallii tuotetta käytettäväksi ainoastaan seuraavalla tavalla: KÄYTTÖOHJE KIVILOHKAREKAHMARI Z65 (Nostolaite) 1. Yleistä Nostolaitteen käyttäjän on ehdottomasti noudatettava näitä ohjeita. 1.1 Ohjeidenmukainen käyttö Nostolaitteen mitat käyvät ilmi erillisestä piirustuksesta.

Lisätiedot

Vaijerivinssi DELTA 160-300 kg / 230V

Vaijerivinssi DELTA 160-300 kg / 230V Vaijerivinssi DELTA 160-300 kg / 230V Käyttöohje (Mallit: CWS 160,230 ja 300) Maahantuoja Suomessa : Carl Stahl Oy Jonkankatu 2, 20360 Turku Puh: 02 2750060 e mail: myynti@carlstahl.fi 1. Teknisiä tietoja

Lisätiedot

Korkeatason keräilytrukki 1000 kg 20.5.1998

Korkeatason keräilytrukki 1000 kg 20.5.1998 ROCLA PICKUP PHL-10 TEKNISET TIEDOT Korkeatason keräilytrukki 1000 kg 20.5.1998 Yleistä Kaikki mallit CE-vaatimusten mukaisia. Materiaaleista on n. 95% kierrätettäviä. Kuljettajan tila Ergonomisesti haarukoiden

Lisätiedot

Tietoa ja työvälineitä. Työn riskien arviointi Vaaratekijäkortit

Tietoa ja työvälineitä. Työn riskien arviointi Vaaratekijäkortit Tietoa ja työvälineitä Tietoa ja www.tapiola.fi Työn riskien arviointi Vaaratekijäkortit TYÖN RISKIEN ARVIOINNIN SUUNNITTELU Yritys: Suunnitelman tekijät: Päiväys: Lähtötiedot: Aiemmin tehdyt selvitykset,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2011. 1455/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. kaivosten nostolaitoksista

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2011. 1455/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. kaivosten nostolaitoksista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2011 1455/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus kaivosten nostolaitoksista Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011 Työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

Tapahtumaan vaikutti useita syitä:

Tapahtumaan vaikutti useita syitä: 2011 Trukkiliikenne Trukki peruutti taakan nstamisen jälkeen. Samaan aikaan varastnhitaja li kulkemassa trukin takana levalle velle. Trukki sui varastnhitajan jalkaan, minkä takia hän kaatui ja sai kulemaan

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta

Lisätiedot

Mark Summary Form. Taitaja 2012. Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka. Competitor Name

Mark Summary Form. Taitaja 2012. Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka. Competitor Name Summary Form Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka ing Scheme Lock 23-04-2012 13:54:52 Final Lock 26-04-2012 13:04:01 Criterion Criterion Description s Day 1 Day 2 Day 3 Day 4 Total Award A B C D

Lisätiedot

KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET

KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET SIIRRETTÄVÄ NOSTOTASO MLP-1-800-S SSK 800 kg Päivitetty 31.5.2019 Huolto- ja käyttöohje 2/14 Sisällys EY-vaatimustenmukaisuusvakuutus koneesta... 3 1 Käyttäjälle... 4 2 Nostotason

Lisätiedot

Perävaunun käyttöohje

Perävaunun käyttöohje Perävaunun käyttöohje Ennen ajoa tarkistakaa: vetolaitteen ja sen kiinnitysosien kunto perävaunun ja auton kiinnityksen varmuus, perävaunun turvavaijerin tulee olla kiinnitetty autoon valojen kunto pyörien

Lisätiedot

Betonielementtien käsittelyohjeet

Betonielementtien käsittelyohjeet Betonielementtien käsittelyohjeet Seinäelementit, kampafakki... 2 Eristetyt elementit, A-pukki... 3 Väliseinä- ja kuorielementit, A-pukki... 4 Laattaelementit... 5 Pilari-ja palkkielementit... 6 Nosto-ohjeet...

Lisätiedot

Työturvallisuus. Pohjatutkimuspäivät Jani Lepistö

Työturvallisuus. Pohjatutkimuspäivät Jani Lepistö Työturvallisuus Pohjatutkimuspäivät 19.9.2019 Jani Lepistö Sisältö Työturvallisuuden kehitys Suomessa Lait ja asetukset Työn turvallinen suunnittelu Suojautuminen Onnettomuuksien syyt ja häiriötekijät

Lisätiedot

Valmis 8 m alumiinitelinepaketti

Valmis 8 m alumiinitelinepaketti Valmis 8 m alumiinitelinepaketti Ota peräkärry hinaukseen! www.ramirent.fi www.ramirent.fi Peräkärryn sisältö Telinepaketti koostuu Instant Span 300 7,9 m korkeasta alumiinitelineestä, joka on valmiiksi

Lisätiedot

Talonrakennus TOT 5/06. Laitosmies putosi kattotuoleja korjattaessa 4 metriä betonilattiaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT

Talonrakennus TOT 5/06. Laitosmies putosi kattotuoleja korjattaessa 4 metriä betonilattiaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT TOT-RAPORTTI 5/06 Laitosmies putosi kattotuoleja korjattaessa 4 metriä betonilattiaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kiinteistöyhtiö saneerasi teollisuushallia. Meneillään oli kattotuolien vahvistaminen.

Lisätiedot

Varoitusjärjestelmä turvallisemman työympäristön puolesta

Varoitusjärjestelmä turvallisemman työympäristön puolesta Varoitusjärjestelmä turvallisemman työympäristön puolesta www.toyota-forklifts.fi Turvallisuus osana päivittäistä liiketoimintaasi Työtapaturmilla on alentava vaikutus tuottavuuteen. Tutkimukset Euroopassa

Lisätiedot

Maxipackerin oikean aseman tasolla. Yhdellä radiopäätteellä voidaan ohjata useampaa Maxipackeria.

Maxipackerin oikean aseman tasolla. Yhdellä radiopäätteellä voidaan ohjata useampaa Maxipackeria. MAXIPACKER EAB:n Maxipacker on ainutlaatuinen hyllyjärjestelmä, joka mahdollistaa järkevän ja taloudellisen lavavarastoinnin koko varaston tilavuudelta joko normaalilämpötilassa tai pakkasessa. Maxipacker

Lisätiedot

5. KÄYTTÖOHJEET SC4000 K Ä Y T T Ö O H J E K I R J A SC4000 1

5. KÄYTTÖOHJEET SC4000 K Ä Y T T Ö O H J E K I R J A SC4000 1 5. KÄYTTÖOHJEET 5. KÄYTTÖOHJEET... 3 5.1. KÄYTTÖOHJEET JA VAROITUKSET...3 5.2. KÄYTTÖOHJEET...4 5.2.1. KONEENKÄYTTÄJÄN VASTUU...5 5.2.2. MENETTELY HÄTÄTAPAUKSISSA...6 5.3. LAITTEEN OHJAUS...8 5.3.1. NOSTO

Lisätiedot

TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE

TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE SEINÄJOEN KAUPUNKI TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE 15.2.2016 Tämä asiakirja koskee Seinäjoen Kaupungin Törnävänsaaren sillan rakennustöitä. 1 (5) TYÖTURVALLISUUSLIITE 0. YLEISTÄ 0.1 TURVALLISUUSLIITTEEN

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Työ- ja elinkeinoministeriön asetus LUONNOS 29.8.2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus kaivosten nostolaitoksista Annettu Helsingissä päivänä kuuta 20 Työ- ja elinkeinoministeriön päätöksen mukaisesti säädetään kaivoslain (621/2011) 134

Lisätiedot

Jäteautonkuljettaja puristui auton jätepuristimeen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Jätepuristimella varustettu jäteauto (molemmat vm.

Jäteautonkuljettaja puristui auton jätepuristimeen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Jätepuristimella varustettu jäteauto (molemmat vm. TOT-RAPORTTI Jäteautonkuljettaja puristui auton jätepuristimeen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT 7/07 Tapahtumakuvaus Jäteautonkuljettajat NN (61-v.) ja MM lastasivat jätepahvia auton automaattisesti toimivaan

Lisätiedot

Vaakahaarukkavaunun HAVA2000V KÄYTTÖOHJE

Vaakahaarukkavaunun HAVA2000V KÄYTTÖOHJE Vaakahaarukkavaunun HAVA2000V KÄYTTÖOHJE Maahantuoja Haklift ABT Oy Asessorinkatu 3-7 20780 Kaarina Kiitos, että valitsit ABT Yellowline vaakahaarukkavaunun. Lue tämä käyttöopas ennen käyttöä. ABT Yellowline

Lisätiedot

PULLEY-MAN porakonevinssi. Käyttö- ja huolto-ohje

PULLEY-MAN porakonevinssi. Käyttö- ja huolto-ohje PULLEY-MAN porakonevinssi Käyttö- ja huolto-ohje SISÄLLYSLUETTELO 3 4 SUORITUSARVOT JA TIEDOT TURVALLINEN KÄYTTÖ 5 7 8 10 11 LAITTEEN OSAT JA VAIJERIN ASENNUS LAITTEEN KÄYTTÖ NOSTOISSA LAITTEEN HUOLTO

Lisätiedot

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue [Tekijän nimi ja osasto] 13.12.2018 1 Mikä on yhteinen työpaikka? TtL 49 : Yhteisellä

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Ajoergonomia ja hyvä ajoasento Ajoergonomian tarkastelukohteet istuminen ja ajoasento istuin ohjaamon hallinta-

Lisätiedot

Johdanto. 20.8.2014 Trukinkuljettajan tehtävät ( 5ov )

Johdanto. 20.8.2014 Trukinkuljettajan tehtävät ( 5ov ) Johdanto Tällä kurssilla opit trukin käytön keskeiset periaatteet ja tiedostat turvallisuuteen vaikuttavat tekijät Kurssin läpikäynti ei poista tarvetta käytännön harjoitteluun trukilla todellisessa työympäristössä

Lisätiedot

Kuljetuslogistiikka, 15 Trukin käsittely- ja kuormaustehtävä, osio A

Kuljetuslogistiikka, 15 Trukin käsittely- ja kuormaustehtävä, osio A Kuljetuslogistiikka, 15 Trukin käsittely- ja kuormaustehtävä, osio A Ka Umpikontti Trukin käsittely ja kuormaustehtävä, A: I Lastaus II Kuorman varmistaminen ja välitarkistus, III Kuorman purkaminen I

Lisätiedot

MITSUBISHI PBF25N2. Lavansiirtovaunu kiinteällä seisomatasolla

MITSUBISHI PBF25N2. Lavansiirtovaunu kiinteällä seisomatasolla MITSUBISHI PBF25N2 Lavansiirtovaunu kiinteällä seisomatasolla P= Power Pallet B= Battery F= Fixed platform 25 = 2500kg kapasit. PBF25N2 kiinteällä seisontatasolla ja sivusuojilla/selkänojalla. - Max ajonopeus12km/h

Lisätiedot

Fontaine-vetopöydät turvallinen ja kestävä valinta

Fontaine-vetopöydät turvallinen ja kestävä valinta Fontaine-vetopöydät turvallinen ja kestävä valinta Vetotapin tunnistin Kahvan tunnistin Lukitushaan tunnistin (LED-valo) TURVAJÄRJESTELMÄ, VOITELU & PAINEILMA Voiteluyksikkö Paineilmajärjestelmä Kiinnityksen

Lisätiedot

Työturvallisuus elementtien valmistuksessa ja kuljetuksessa. torstai, 7. kesäkuuta 2012 Timo Teräs 1

Työturvallisuus elementtien valmistuksessa ja kuljetuksessa. torstai, 7. kesäkuuta 2012 Timo Teräs 1 Työturvallisuus elementtien valmistuksessa ja kuljetuksessa torstai, 7. kesäkuuta 2012 Timo Teräs 1 Turvallisuus lähtee suunnittelusta OHJAA VAHVASTI SUUNNITTELUA -> ESIM. ONTELOLAATTOJEN REI ITYSOHJEET,

Lisätiedot

Sisäinen liikenne tuotantolaitoksissa

Sisäinen liikenne tuotantolaitoksissa Sisäinen liikenne tuotantolaitoksissa Sisältö Lukijalle... 3 1 Sisäisen liikenteen suunnittelun ABC... 4 2 Sisäisen liikenteen keskeiset vaarat... 6 3 Keskeisten vaarojen torjuminen ja suojaimet... 8

Lisätiedot

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Pidä pelivaraa JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Sisältö 3 Jalan ja pyörällä 4 Omilla teillä 5 Ajo pyöräkaistalla 6 Risteyksissä tarkkana 6 Opettele väistämissäännöt 7 Liikennemerkin mukaan 8 Kääntyvä väistää

Lisätiedot

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi.

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Iveco Daily Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Olet ostanut pakettiauton, joka voi olla liiketoimintasi tärkein osa pitkänkin aikaa. Pakettiauto on kuitenkin vain kuori, ja sinun tulee miettiä

Lisätiedot

Arvioinnin kohde: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia. Melu. Lämpötila ja ilmanvaihto. Valaistus. Tärinä. Säteilyt

Arvioinnin kohde: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia. Melu. Lämpötila ja ilmanvaihto. Valaistus. Tärinä. Säteilyt FYSIKAALISET VAARATEKIJÄT (F) VAAROJEN TUNNISTAMINEN Yritys: Päiväys: Arvioinnin kohde: Tekijät: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia esiintyy vaaraa tietoa Melu F 1. Jatkuva melu F 2. Iskumelu

Lisätiedot

Työturvallisuuslaki. Lakimies Jouni Kallioluoma

Työturvallisuuslaki. Lakimies Jouni Kallioluoma Työturvallisuuslaki Lakimies Jouni Kallioluoma Työturvallisuuslaki 8 Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Tässä tarkoituksessa

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuuden edistäminen kuljetusalan yrityksissä Kuljetusalan työturvallisuustilanne

Lisätiedot

Agrifab_A4_Lawn_sweeper.book Seite 1 Freitag, 4. März 2005 5:30 17. Printed in U.S.A. Form 48882

Agrifab_A4_Lawn_sweeper.book Seite 1 Freitag, 4. März 2005 5:30 17. Printed in U.S.A. Form 48882 Agrifab_A4_Lawn_sweeper.book Seite 1 Freitag, 4. März 2005 5:30 17 GR DK Printed in U.S.A. Form 48882 Agrifab_A4_Lawn_sweeper.book Seite 40 Freitag, 4. März 2005 5:30 17 Suomi Ruohon- ja lehtienkeräimien

Lisätiedot

EAB Built to last Tarkkuus ja laatu ovat mukana kaikessa toiminnassamme, raakamateriaalin valinnassa,

EAB Built to last Tarkkuus ja laatu ovat mukana kaikessa toiminnassamme, raakamateriaalin valinnassa, KUORMALAVAHYLLY EAB KUORMALAVAHYLLY 1 EAB:n kuormalavahylly kattaa vakiona laajan valikoiman eri levyisiä, syvyisiä ja korkuisia hyllyjä. Monipuolisilla lisävarusteilla rakennetaan tehokas ja toimiva varasto.

Lisätiedot

EUROOPPALAINEN KUNNOSSAPIDON TURVALLISUUSKAMPANJA

EUROOPPALAINEN KUNNOSSAPIDON TURVALLISUUSKAMPANJA EUROOPPALAINEN KUNNOSSAPIDON TURVALLISUUSKAMPANJA 2010-2011 Terveydenhuoltoalan siirtoergonomian asiantuntija -työseminaari 10. - 11.6.2010 Folkhälsan, Helsinki Hannu Stålhammar ylitarkastaja Teema Kunnossapitotyöntekijöiden

Lisätiedot

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita. Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan

Lisätiedot

Työvälineet ja -menetelmät E 16. Työkalut, koneet ja laitteet E 17. Käsiteltävät kappaleet E 18. Työpisteen tuet ja apuvälineet

Työvälineet ja -menetelmät E 16. Työkalut, koneet ja laitteet E 17. Käsiteltävät kappaleet E 18. Työpisteen tuet ja apuvälineet ERGONOMIA (E) Yritys: Päiväys: Arvioinnin kohde: Tekijät: VAAROJEN TUNNISTAMINEN Työpiste E 1. Työpisteen siisteys ja järjestelyt E 2. Kulkutiet, uloskäytävät ja pelastustiet E 3. Portaat, tikapuut ja

Lisätiedot

Ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus TOT 18/2003. Trukinkuljettaja jäi puristuksiin anturakaivantoon peruuttamansa trukin alle

Ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus TOT 18/2003. Trukinkuljettaja jäi puristuksiin anturakaivantoon peruuttamansa trukin alle TOT-RAPORTTI 18/03 Trukinkuljettaja jäi puristuksiin anturakaivantoon peruuttamansa trukin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus 21-vuotias trukinkuljettaja NN peruutti trukkia tehtaan pihalla

Lisätiedot

Turvallinen lastaus- ja purkutyö

Turvallinen lastaus- ja purkutyö Turvallinen lastaus- ja purkutyö Toimittaja: Markku Tolvanen Työturvallisuuskeskus Julkaisija: Työturvallisuuskeskus TTK, Teollisuusryhmä Teksti/Työryhmä: Pekka Moilanen, Timo Salminen, Markku Tolvanen

Lisätiedot

ASC-Alumiinitelineet

ASC-Alumiinitelineet ASC-Alumiinitelineet ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ALUMIINITELINEILLE MALLIT: ASC JA EURO VAROITUS! Tämä ohje opastaa ASC-alumiinitelineiden oikeaan ja turvalliseen asennukseen. Käyttäjä on vastuussa ohjekirjan

Lisätiedot

MACCO BF Haarukkavaunu KÄYTTÖOHJEET. Oy Machine Tool Co

MACCO BF Haarukkavaunu KÄYTTÖOHJEET. Oy Machine Tool Co MACCO BF Haarukkavaunu KÄYTTÖOHJEET Oy Machine Tool Co 1. Käyttökohteet Käsikäyttöinen MACCO BF -haarukkavaunu on matalarakenteinen, vain kuormalavalla olevan, kovilla pinnoilla liikuteltavan tavaran siirtelyyn

Lisätiedot

LaatuPeda KIERROS HEINOLASSA

LaatuPeda KIERROS HEINOLASSA LaatuPeda KIERROS HEINOLASSA 7.5.2014 Lehtinen Armi, työsuojeluvaltuutettu, opettaja, ympäristöala Eskeli Heidi, opettaja, laboratorioala xx, opiskelija, KOMEN13AOP xx, opiskelija, KOMEN12AOP xx, opiskelija,

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET HAKLIFT KETJUVIPUTALJOILLE. Kapasiteetti: 0.8 t, 1.6 t, 3.2 t, 6.0 t, 9.0 t

KÄYTTÖOHJEET HAKLIFT KETJUVIPUTALJOILLE. Kapasiteetti: 0.8 t, 1.6 t, 3.2 t, 6.0 t, 9.0 t KÄYTTÖOHJEET HAKLIFT KETJUVIPUTALJOILLE Kapasiteetti: 0.8 t, 1.6 t, 3.2 t, 6.0 t, 9.0 t Huomio: Lue tämä käyttöohje ennen ketjuviputaljan käyttöönottoa. Sisällys 1. Esipuhe 2. Erittely 3. Turvallisuusohjeet

Lisätiedot

Ergonomia. Janita Koivuranta

Ergonomia. Janita Koivuranta Ergonomia Janita Koivuranta Lainsäädäntö Työturvallisuudesta sekä työympäristön turvallisuudesta ja työnkuormittavuudesta säädetään lainsäädännössä. Työturvallisuuslaki pykälä 24 edellyttää työnantajaa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun valtioneuvoston asetuksen (1257/1992)

Lisätiedot

Lue tämä käyttöohje turvallisuusohjeineen huolellisesti ja tarkista, että ramppi on moitteeton ennen quick2go rampin käyttöönottoa.

Lue tämä käyttöohje turvallisuusohjeineen huolellisesti ja tarkista, että ramppi on moitteeton ennen quick2go rampin käyttöönottoa. Lue tämä käyttöohje turvallisuusohjeineen huolellisesti ja tarkista, että ramppi on moitteeton ennen quick2go rampin käyttöönottoa. KÄYTTÖTARKOITUS quick2go alumiiniramppi mahdollistaa esteettömän kulun

Lisätiedot

RATAKISKOJEN KÄSITTELY TYÖMAALLA

RATAKISKOJEN KÄSITTELY TYÖMAALLA Ratakiskojen käsittely 1 (9) 4.7.1998 111/71/98 Ratahallintokeskuksen työmaat Työmaavastaavat Työpäälliköt Urakoitsijat Kunnossapitäjät RATAKISKOJEN KÄSITTELY TYÖMAALLA Kiskot ovat hankalasti käsiteltävästä

Lisätiedot

Volkswagen Caddy Transporter Crafter

Volkswagen Caddy Transporter Crafter Volkswagen Caddy Transporter Crafter Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Olet ostanut pakettiauton, joka voi olla liiketoimintasi tärkein osa pitkänkin aikaa. Pakettiauto on kuitenkin vain kuori,

Lisätiedot

Maatalous YTOT 3/00. YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia

Maatalous YTOT 3/00. YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia TOT-RAPORTTI YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia YTOT 3/00 Maanviljelijä jäi renkaanvaihdossa tuelta pudonneen leikkuupuimurin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus

Lisätiedot

Työturvallisuus. Vuonna Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme

Työturvallisuus. Vuonna Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme Työturvallisuus Vuonna 2020 Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme Kuolemaan johtaneet työtapaturmat vuonna 2014 Työpaikkakuolemat

Lisätiedot

URAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY

URAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY Työn turvallisuussuunnitelma (TTS) ja yhteistyökumppanit ALIURAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI 17.9.2019 ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY yit.fi Välittömät toimenpiteet Seuranta ja palaute

Lisätiedot

Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo

Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Henkilökunnan työturvallisuus Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojeluvastuualue, Paula Moilanen 1 Lainsäädännön tavoite Työturvallisuuslain(

Lisätiedot

Betonipumppuautot. Yleisiä tietoja betonipumppuautoista. Rakenne. Betonipumppuautojen päällirakennetta pidetään erityisen vääntöjäykkänä.

Betonipumppuautot. Yleisiä tietoja betonipumppuautoista. Rakenne. Betonipumppuautojen päällirakennetta pidetään erityisen vääntöjäykkänä. Yleisiä tietoja betonipumppuautoista Yleisiä tietoja betonipumppuautoista Betonipumppuautojen päällirakennetta pidetään erityisen vääntöjäykkänä. Rakenne Tee päällirakenteesta niin vahva ja jäykkä, että

Lisätiedot

VUOROVAIKUTTEISEN ROBOTIIKAN TURVALLISUUS

VUOROVAIKUTTEISEN ROBOTIIKAN TURVALLISUUS MASINA loppuseminaari 14.5.2008 Tampere talo Timo Malm VUOROVAIKUTTEISEN ROBOTIIKAN TURVALLISUUS PUOLIAUTOMAATIORATKAISUT IHMINEN KONE JÄRJESTELMISSÄ (PATRA) Kesto: 5/2006 12/2007 Resurssit: n. 39 htkk;

Lisätiedot

Sapa Korimanuaali - Korien käsittely

Sapa Korimanuaali - Korien käsittely Sapa Korimanuaali - Korien käsittely Datum 2010-12-10 Senast uppdaterad av Hans Björk Dokumentägare Fabrikschef Vetlanda Revisio 0 Dok. nr 3511 Sivu 1 (8) 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1 RAJOITUKSET 3 2

Lisätiedot

Turvallisuus. Asennuksessa tarvittavat työkalut. Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä.

Turvallisuus. Asennuksessa tarvittavat työkalut. Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä. Kuomun asennusohje Turvallisuus Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä.! kuomun nostaminen, siirtäminen ja kääntäminen kevennysjousien asentaminen tuulihaan asentaminen varmistettava peräkärryn

Lisätiedot

Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon.

Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon. Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon. PERUSASIAT KUNTOON työssä ja kotona Siisteys ja järjestys ehkäisevät tapaturmia, lisäävät työtehoa ja viihtyvyyttä merkittävästi niin työpaikalla kuin kotonakin.

Lisätiedot

Muutokset. Sisällysluettelo 2 (8) KÄYTTÖSUUNNITELMA. Opastinportaali 28.7.2014 Dnro 3597/090/2014. Kohta Muutettu (pvm) Kuvaus

Muutokset. Sisällysluettelo 2 (8) KÄYTTÖSUUNNITELMA. Opastinportaali 28.7.2014 Dnro 3597/090/2014. Kohta Muutettu (pvm) Kuvaus 2 (8) Muutokset Kohta Muutettu (pvm) Kuvaus Sisällysluettelo 1 KÄYTTÖTARKOITUS... 3 1.1 Rakennetyyppikohtaiset erityispiirteet... 4 1.2 Käyttö ja sijoittelu... 4 2 OPASTINPORTAALIN KÄYTTÖTURVALLISUUS...

Lisätiedot

KUORMALAVAHYLLY ALFA

KUORMALAVAHYLLY ALFA KUORMALAVAHYLLY ALFA EAB KUORMALAVAHYLLY EAB:n kuormalavahylly kattaa vakiona laajan valikoiman eri levyisiä, syvyisiä ja korkuisia hyllyjä. Monipuolisilla lisävarusteilla rakennetaan tehokas ja toimiva

Lisätiedot

Nostopöytä 250 ja 500 kg

Nostopöytä 250 ja 500 kg Nostopöytä 250 ja 500 kg Käyttöohje Osaluettelo Nostopöytä 250 ja 500kg käyttö ja huolto ohje Ennen nostopöydän käyttöä lue tämä ohje huolellisesti läpi. 1. Varoitukset 1. Älä laita jalkaa tai kättä saksimekanismiin

Lisätiedot

Lasten turvalaitteet 1

Lasten turvalaitteet 1 Lasten turvalaitteet 1 Nollavisio: Ettei yksikään lapsi kuolisi tai loukkaantuisi vakavasti liikenteessä Lapsille turvallisen liikenneympäristön suunnittelun lähtökohdaksi lapsen ominaisuudet ja sietokyky.

Lisätiedot

PUTOAMISSUOJAUKSEN SUUNNITTELU

PUTOAMISSUOJAUKSEN SUUNNITTELU PUTOAMISSUOJAUKSEN SUUNNITTELU LAINSÄÄDÄNTÖ - Putoamissuojausta koskeva lainsäädäntö edellyttää työnantajalta toimenpiteitä putoamistapaturmien estämiseksi, jos työntekijä työskentelee yli 2 metrin korkeudella

Lisätiedot

Pinoamistrukkimallisto SPE10/12(i)/14(i)/16(i)/16s

Pinoamistrukkimallisto SPE10/12(i)/14(i)/16(i)/16s Roclan ajotasolla varustetut Solid-pinoamistrukit lisäävät työn tuottavuutta ja sujuvuutta monikäyttöisyytensä ansiosta. Hyllyttämiseen ja lavansiirtoon pidemmilläkin ajomatkoilla suunnitellut ulkomitoiltaan

Lisätiedot

TYÖLAITTEET KA250/400 KA300/450 KERÄÄVÄ AURAN KÄYTTÖOHJE. Mateko Oy Punasillantie 6 40950 Muurame PUH. 014 3349 400 FAX 014 2440 61

TYÖLAITTEET KA250/400 KA300/450 KERÄÄVÄ AURAN KÄYTTÖOHJE. Mateko Oy Punasillantie 6 40950 Muurame PUH. 014 3349 400 FAX 014 2440 61 TYÖLAITTEET KA250/400 KA300/450 KERÄÄVÄ AURAN KÄYTTÖOHJE Mateko Oy Punasillantie 6 40950 Muurame PUH. 014 3349 400 FAX 014 2440 61 EY-Vaatimustenmukaisuusvakuutus koneesta Lapinlahden levypalvelu Oy vakuuttaa,

Lisätiedot

Suorita trukin ajo-opastus vaiheittain muistilistaa ja liikenneohjeistusta käyttäen, jolloin vaiheiden kulku on seuraava:

Suorita trukin ajo-opastus vaiheittain muistilistaa ja liikenneohjeistusta käyttäen, jolloin vaiheiden kulku on seuraava: 1 Liite 2f III:Trukin käytönopastusja perehdytys s. 1 Opastettava työntekijä: Opastaja ja pvm: Trukkityyppi/-tyypit: Suorita trukin ajo-opastus vaiheittain muistilistaa ja liikenneohjeistusta käyttäen,

Lisätiedot

FIRST -MALLISTO. First -mallisto. Trukit tehtaan perusvarusteilla nopeaan toimitukseen! Mikä on First-mallisto ja mitä se tarjoaa.

FIRST -MALLISTO. First -mallisto. Trukit tehtaan perusvarusteilla nopeaan toimitukseen! Mikä on First-mallisto ja mitä se tarjoaa. First -mallisto Mikä on First-mallisto ja mitä se tarjoaa Nykypäivän hektisessä materiaalinkäsittely-ympäristössä on tärkeää, että trukkikalusto on oikein valittua. Oikein valitulla kalustolla toiminta

Lisätiedot

Rakennusmies putosi betonilattialle maatilan rakennustyömaalla TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT

Rakennusmies putosi betonilattialle maatilan rakennustyömaalla TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT TOT-RAPORTTI Rakennusmies putosi betonilattialle maatilan rakennustyömaalla TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT 10/07 Tapahtumakuvaus Koneet ja laitteet Työnantajan toimiala Vahingoittuneen ammatti Työympäristö Työtehtävä

Lisätiedot

Aikaisemmat toimenpiteet. Riskitaso (1-5)

Aikaisemmat toimenpiteet. Riskitaso (1-5) 1 VAAROJEN TUNNISTAMINEN Työpaikka: Päiväys: Arvioinnin kohde: Tekijät: FYSIKAALISET VAARATEKIJÄT (F) Melu Jatkuva melu Iskumelu Häiritsevä ääniympäristö Lämpötila ja ilmanvaihto Työpaikan lämpötila Yleisilmanvaihto

Lisätiedot

Turvallisuusohjeet. Vaarat. Turvatoimenpiteet kaikkien ajoneuvojen kanssa työskentelyyn. Erikoistoimenpiteet ilmajousitetuissa ajoneuvoissa VAROITUS!

Turvallisuusohjeet. Vaarat. Turvatoimenpiteet kaikkien ajoneuvojen kanssa työskentelyyn. Erikoistoimenpiteet ilmajousitetuissa ajoneuvoissa VAROITUS! Työskentely nostetun ajoneuvon ja päällirakenteen kanssa Työskentely nostetun ajoneuvon ja päällirakenteen kanssa Mekaaniset ja hydrauliset nostolaitteet voivat kaatua tai laskeutua vahingossa virheellisen

Lisätiedot

Talonrakennus TOT 13/03. Purkutyömaalla betonipalkki putosi rakennusmiehen päälle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Rakennusmies.

Talonrakennus TOT 13/03. Purkutyömaalla betonipalkki putosi rakennusmiehen päälle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Rakennusmies. TOT-RAPORTTI 13/03 Purkutyömaalla betonipalkki putosi rakennusmiehen päälle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Koulun korjausrakennuskohteessa purettiin ovea karmeineen. Yläpuolinen palkki putosi

Lisätiedot

OHJEISTUS NOSTINPUTKEEN KIINNITTYMISELLE

OHJEISTUS NOSTINPUTKEEN KIINNITTYMISELLE OHJEISTUS NOSTINPUTKEEN KIINNITTYMISELLE ID 47905 JOHDANTO Näyttämötyössä korkealla työskenteleminen on esillä muun muassa lavasteiden pystytyksessä, purussa ja tarvittavissa huoltotöissä. Tämä ohjeistus

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. että istuin on kiinnitetty oikein.

KÄYTTÖOHJE. että istuin on kiinnitetty oikein. KÄYTTÖOHJE LASTENVAUNUJEN AVAAMINEN Aseta vaunut lattialle (kuva 1a) ja vedä lujasti kahvasta, kunnes taittomekanismi lukittuu (kuva 2, 3). HUOMAUTUS! Ennen kuin alat käyttää vaunuja, varmista, että ne

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä

Hyvinvointia työstä Hyvinvointia työstä www.ttl.fi/sujuva Julkaistu 11.05.2015 1 Inhimilliset virheet ja niiden vähentäminen työpaikoilla Sujuvaa työtä, vähemmän virheitä -tutkimushankkeen tuloksia Vuokko Puro, Henriikka

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA

TURVALLISUUSASIAKIRJA KAJAANIN KAUPUNKI Ympäristötekninen toimiala Tilakeskus TURVALLISUUSASIAKIRJA TYÖKOHDE: Menninkäisen päiväkodin liikennejärjestelyt TURVALLISUUSASIAKIRJA: Menninkäisen päiväkodin liikennejärjestelyt, KAJAANI

Lisätiedot

Asennus. Vaihtojarrusarja Twister - tai Workman -työajoneuvo VAARA. Irralliset osat. Asennusohjeet

Asennus. Vaihtojarrusarja Twister - tai Workman -työajoneuvo VAARA. Irralliset osat. Asennusohjeet Vaihtojarrusarja Twister - tai Workman -työajoneuvo Mallinro: 136-1199 Form No. 3407-726 Rev A Asennusohjeet VAARA KALIFORNIA Lakiesityksen 65 mukainen varoitus Tämä tuote sisältää kemikaaleja, jotka Kalifornian

Lisätiedot

Rovaniemi 13.11. 2009 Hyvää matkaa, ehjänä kotiin!

Rovaniemi 13.11. 2009 Hyvää matkaa, ehjänä kotiin! Rovaniemi 13.11. 2009 Hyvää matkaa, ehjänä kotiin! Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK Paivi.rauramo@ttk.fi - Koulutusta - Julkaisuja - Telma -Verkkopalvelut: www.ttk.fi, www.nolla.fi

Lisätiedot

TALOUDELLINEN AJOTAPA. Ennakoiva ajotapa

TALOUDELLINEN AJOTAPA. Ennakoiva ajotapa TALOUDELLINEN AJOTAPA Ennakoiva ajotapa Mitä voi tehdä 10 sekunnin aikana? Ennakoiva autoilija ajattelee liikenteessä siten, että hän miettii omaa tilannettaan 10 sekunnin päähän. Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Lisätiedot

Arviointikooste Taitaja 2010 (Competition)

Arviointikooste Taitaja 2010 (Competition) Lomake 6 Arviointikooste Sivu 1 / 1 19-04-2010 15:19:51 Lajinumero 104 Laji Kuljetlogistiikka Osio Osio - kuva Päivä 1 Päivä 2 Päivä 3 Päivä 4 Yhteensä A B C D E F G H Ennakoiva ja taloudellinen ajaminen

Lisätiedot

KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT. Hinnasto 1.3.2015. www.nokiantyres.com/heavy

KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT. Hinnasto 1.3.2015. www.nokiantyres.com/heavy KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT Hinnasto 1.3.2015 www.nokiantyres.com/heavy 19 Eturenkaat Nokian Hakkapeliitta Truck F 295/80 R 22.5 152/148M Nokian Hakkapeliitta Truck F x x D C 74 )) 860, 1 066, T675020

Lisätiedot

Miten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta

Miten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta Miten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta Turvallisuus osana laatua ja tuottavuutta seminaari 6.6.2012 Tarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun

Lisätiedot

Kouvolan laskumäen käyttöohje

Kouvolan laskumäen käyttöohje OHJE 1 (5) Korvaa/muuttaa Järjestelyopastimien käyttö laskumäessä Dnro 2338/741/2008 Kouvolan laskumäen käyttöohje 0400 109 E 111 LIVI/1685/06.04.01/2015 (soveltuvin osin) Kohdistuvuus Asiasanat Voimassa

Lisätiedot

Kuormien purku ja turvalliset elementtien asennukset

Kuormien purku ja turvalliset elementtien asennukset Kuormien purku ja turvalliset elementtien asennukset AJANKOHTAISTA 2017 ESITYS 1. Turvallisuuskehitys Parmassa 2. Parman projektinhallinta numeroina 3. Parman ajankohtaiset turvallisuutta parantavat tuoteratkaisut

Lisätiedot

Huomioi, että täytät lomakeeseen ko. lomakkeessa käsiteltävän riskiluokan vaaroja esim. fysikaaliset vaaratekijät, tapaturman vaarat jne.

Huomioi, että täytät lomakeeseen ko. lomakkeessa käsiteltävän riskiluokan vaaroja esim. fysikaaliset vaaratekijät, tapaturman vaarat jne. Työpaikka/toimipiste: Päiväys: Vastaajan nimi: Liittyy: Arvioinnin kohde/kohteet: Hyvä vastaaja, Tässä lomakkeet/tarkistuslistat työpaikan työtehtävän / aiheuttavien kuormitustekijöiden kartoittamisen

Lisätiedot

Opetussuunnitelma AM 120 ja 121 -luokkien kuljettajaopetukseen

Opetussuunnitelma AM 120 ja 121 -luokkien kuljettajaopetukseen Opetussuunnitelma AM 120 ja 121 -luokkien kuljettajaopetukseen Sisältö JOHDANTO Kuljettajaopetuksen tavoitteet Opetukselliset periaatteet Opetuksen järjestäminen käytännössä TEORIAOPETUS AJO-OPETUS OPETUSLUPA

Lisätiedot

Talonrakennus TOT 4/01. Toimistorakennuksella trukki ja kuljettaja putosivat 4 m hissille varatun kuilun pohjalle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT

Talonrakennus TOT 4/01. Toimistorakennuksella trukki ja kuljettaja putosivat 4 m hissille varatun kuilun pohjalle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT TOT-RAPORTTI 4/01 Toimistorakennuksella trukki ja kuljettaja putosivat 4 m hissille varatun kuilun pohjalle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Päätoteuttajan johdon ja valvonnan alla työskennellyt

Lisätiedot