39. Vesilaitos Vedenhankinta
|
|
- Markku Ketonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toimintavuosi 1969 Vesilaitoksen 93. toimintavuonna veden valmistus kohosi 73,0 milj. m 3 :iin. Kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli 5,5 %. Vedenmyynti nousi 67,9 milj. m 8 :iin lisäyksen edelliseen vuoteen verrattuna ollessa 3,4%. Vuoden 1965 jälkeen on laitoksen toiminnassa tapahtunut hidastumista, mihin on vaikuttanut mm. teollisuuden siirtyminen pois kaupungista ja asumistason muutoksessa tapahtunut hidastuminen. Tämä tilanne näyttää edelleen jatkuvan. Vedenhankintavesistönä oli pääasiallisesti Vantaanjoki. Erittäin kuivan kauden johdosta otettiin lisävettä Hiidenvedestä heinä- ja elokuun aikana yhteensä 1,8 milj. m 3. KHO :n lupapäätös lisäveden ottoon Hiidenvedestä saatiin Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksen peruskorjaustöitä jatkettiin. Työt olivat keskittyneet uuden suodatinlaitoksen rakentamiseen, joka rakennusteknillisten töiden osalta valmistui vuoden loppuun mennessä. Ilmalan 2. vesisäiliörakennus valmistui myös vuoden loppuun mennessä. Toimintavuoden aikana rakennettiin vesijohtoja yhteensä 33,8 km ja vesijohtoverkkoon liittyi 872 kiinteistöä. Kaupungin asukasmäärästä arvioidaan tällä hetkellä noin 95 % :n olevan vesijohtoveden kuluttajia. Muut ovat vesijohtoverkotfcomalla alueella kaivo- tai ajoveden käyttäjiä. Vesilaitoksen varsinaiset menot vuoden 1969 aikana olivat yhteensä 34,4 milj. mk sekä tulot yhteensä 35,4 milj. mk. Tilivuoden ylijäämä oli 1,0 milj. mk. Laitoksen pääoma-arvo vuoden lopussa oli 238,2 milj. mk. Laitoksen organisaatiossa ei vuoden aikana tapahtunut muutoksia. Henkilökunnan määrä vuoden lopussa oli 531 henkeä. Vesilaitoksen tärkeimpiä toimintoja sekä saavutuksia eri toiminta-alueilla selostetaan lähemmin tämän toimintakertomuksen sivuilla. Korostaakseen omalta osaltaan tänä vuonna vietettävän luonnonsuojeluvuoden ja erityisesti vesiensuojelun tärkeyttä, on vesilaitos käyttänyt luonnonvesiä esittelevää kuva-aineistoa tämän toimintakertomuksensa kuvituksena. 39. Vesilaitos Vedenhankinta HYDROLOGINEN KATSAUS Luonteenomaisena piirteenä toimintavuodelle on mainittava kesän poikkeuksellinen kuivuus. Koko vuoden sadanta Vantaanjoen alueella, 566 mm, jäi alle vuosijakson keskimääräistä sadantaa, 636 mm. Kesä-elokuussa satoi yhteensä vain 114 mm eli jonkin verran yli puolet vastaavan ajanjakson keskimääräisestä. Kuivan kesän vuoksi pysyivät jokien virtaamat verraten pieninä aina syyskuun loppupuolelle saakka. Kevättulvan suurin virtaama Vantaanjoen alajuoksulla, 172 m 3 /s, oli normaalia (MHQ = 144 m 3 /s) suurempi. Vuoden keskivirtaama, 14,4 m 3 /s, oli hieman mainitun vuosijakson keskiarvoa (15,1 m 8 /s) pienempi. Heinä-syyskuun virtaamakeskiarvo Pitkäkosken vedenottamon yläpuolella oli vain 2,5 m 3 /s, mikä määrä sisältää samanaikaiset säännöstelyjuoksutukset Vantaanjoen järvistä, keskimäärin 0,8 m 3 /s, ja vedenoton Hiidenvedestä, keskimäärin 0,2 m 3 /s. VANTAANJOEN SÄÄNNÖSTELY Vantaanjoen luonnollinen virtaama ja minimi juoksutukset säännöstelyjärvistä eivät kesällä ja alkusyksystä riittäneet tyydyttämään raakavedentarvetta, vaan tällöin jouduttiin turvautumaan Vantaanjoen säännösteltyihin vesivarastoihin aina lupaehtojen sallimiin enimmäismääriin saakka, minkä lisäksi johdettiin raakavettä myös Hiidenvedestä. Juoksutus Vantaanjoen säännöstelyjärvistä raakavesivajauksen täyttämiseksi kesti kesäkuun lopulta syyskuun puoliväliin, jolloin järvien yhteinen säännöstelty vesitilavuus oli pienimmillään. Vuoden loppuun mennessä olivat säännöstelyjärvet Suolijärveä lukuunottamatta täyttyneet ylärajaansa. Suolijärvessä vedenkorkeus jäi noin puoli metriä alle ylärajan. HIIDENVESI-HANKE Vedenjohtamista Hiidenvedestä koskevan 20 - Hels. kaup. virastot ja laitokset
2 hankkeen vesioikeudellinen katselmus jatkui toimintavuonna. Länsi-Suomen vesioikeuden antamasta päätöksestä tehtyjen valitusten johdosta asia oli siirtynyt korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltäväksi, joka antoi oman päätöksensä Tämän mukaan kaupungille myönnettiin lupa säännöstelyihin ja vedenottoon pääosiltaan hakemuksen mukaisesti lukuunottamatta sitä, että vedenotto-oikeus on voimassa vuoden 1980 loppuun, jonka jälkeen se on riippuvainen uudesta hakemuksesta. Kahden rahakorvauksia koskevan vaatimuksen osalta korkein hallintooikeus siirsi asian vesiylioikeuden käsiteltäväksi, joka puolestaan antoi niitä koskevan päätöksensä , jossa vesidistuslaitoksen rakennus- ja muutostyöt. Pääpaino vedenpuhdistuksessa siirtyi tästä syystä tavanomaista enemmän Pitkäkosken laitokselle. Harvinaisen pitkän kuivakauden takia otettiin Vanhankaupungin puhdistuslaitokselle raakavettä suoraan Vantaanjoesta 69 vrk:n ajan yhteensä m 3. Puhdistuslaitoksilla ei ollut huomattavia käyttöhäiriöitä toimintavuonna. Vesijohtoverkkoon pumputtiin eri laitoksilta yhteensä m 3. Tästä oli Vanhankaupungin osuus m 3 (37,2 %) ja Pitkäkosken osuus m 3 (61,8 %). Pohjavesilaitosten osuus kokonaispumppuamisesta oli m 3 (1,0 %). Keskimääräinen vuorokautinen pumpoikeuden päätös pysytettiin ennallaan. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteella ja erittäin kuivan kauden johdosta lisävettä otettiin Hiidenvedestä heinä-elokuussa yhteensä m 3. Pumppuaminen oli välisenä aikana m 3 ja välisenä aikana m 3 eli keskimäärin 0,7 m 3 /s kuukauden kestäneen vedenoton aikana. Vesijohtoveden valmistus VEDENPUHDISTUS- JA POHJAVESILAITOSTEN TOIMINTA Vedenpuhdistuslaitosten toimintaan vaikuttivat erityisesti Vanhankaupungin puhpuaminen oli m 3 /vrk. Vuorokautinen pumppuaminen oli suurin m 3, ja pienin m 3. KEMIKAALIEN KULUTUS Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksel - la raakaveden keskimääräinen kaliumpermanganaatin kulutus oli alhaisempi kuin edellisenä vuonna. Siitä huolimatta pysyi saostuskemikaalina käytetyn alumiinisulfaatin kulutus siellä käytännöllisesti katsoen samana. Pääasiallisena syynä tähän on pidettävä sitä, että Vanhankaupungin laitos joutui kesän kuivuudesta johtuen käyttämään suhteellisesti enemmän raakavetenä jokivettä, % ja %, 306
3 joka nopeiden laatuvaihteluittensa johdosta tarvitsee suuremman yliannostuksen kuin hitaasti muuttuva Silvolan tekoaltaan vesi. Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksella sen sijaan oli alumiinisulfaatin kulutus vuoteen 1968 verrattuna jonkin verran suurempi, ,9 g/m 3 ja ,8 g/m 3. Kasvu johtui siitä, että alumiinisulfaattia jouduttiin kesällä käyttämään raakaveden korkean alkaliniteetin johdosta myös saostus-ph:n alentamiseen. Raakaveden lisääntynyt ammoniakkipitoisuus aiheutti molemmilla laitoksilla kloorin kulutuksen kasvua: Vanhassakaupungissa v ,3 g/m 3 ja v ,1 g/m 3 sekä Pitkäkoskella v ,8 g/m 3 ja v ,5 g/m 3. Pääasiassa tämän seurauksena, mutta osittain myös lisääntyneestä rikkidioksidin kulutuksesta johtuen, kasvoi Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksella, missä mainittujen kemikaalien lisäystä huomattavammin esiintyi, myös neutralisoimiskalkin menekki: ,6 g/m 3 ja ,6 g/m 3. Muutokset muiden kemikaalien keskimääräisessä kulutuksessa vesikuutiometriä kohti laskettuna olivat vähäisiä. ENERGIAN KULUTUS JA TUOTANTO Sähköenergiaa kulutettiin koko laitoksella yhteensä kwh, mistä määrästä kwh oli ostettua ja kwh vesilaitoksen itse tuottamaa energiaa. Puhdistus- ja pohjavesilaitoksilla käytettiin energiaa yhteensä kwh ja laitoksen muu energiankäyttö oli kwh. Vesijohtoverkkoon pumputtua vesiyksikköä kohti oli energian kulutus sama kuin edellisenäkin vuonna eli 0,41 kwh/m 3. Vedentutkimustoimmta VEDENHANKINTA VESISTÖJEN TUTKIMUKSET JA VEDEN LAATU Vantaanjoen vesistön jokivesien tutkimuksessa toiminta jonkin verran lisääntyi Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry :n aikaansaaman jätevesipuhdistamoiden yhteistarkkailun aloittamisen johdosta. Vesilaitoksen hoitaessa yhteistarkkailuun liittyvät vesistötutkimukset lisättiin lokakuusta alkaen aikai* sempaan oman raakaveden laadun varmistavaan tutkimukseen kaksitoista uutta havaintopistettä. Näistä vesistön kaikkiaan 33 havaintopisteestä tehtiin veden laatututkimus kahden viikon välein. Vesistön järvien tutkimus tehtiin yleensä kaksi kertaa järvien tilanteen arvostelun kannalta sopivimpina vuoden ajankohtina. Pahoin likaantuneesta Tuusulanjärvestä tutkimus tehtiin lähes kuukausittain. Raakaveden laatua koskevien keskiarvotuloksien perusteella vedenlaadussa ei kokonaisuudessaan edelliseen vuoteen verrattuna ole tapahtunut suuria muutoksia vedenpuhdistuslaitoksien kohdalla Pitkäkoskella ja Vanhassakaupungissa. Kuitenkin johtokyvyssä ilmentyvä elektrolyyttien määrä lisääntyi selvästi molemmissa kohdissa ja typpipitoisten aineiden kasvu oli tuntuva jokivedessä Pitkäkoskella. Huolestuttavinta olivat kesäaikana ajoittain todetut korkeat ammoniakkipitoisuudet Vantaanjoen koko pääuomassa. Tällainen ammoniakin säilyminen vedessä kesällä kaukaa jokivesistön latvoilla sijaitsevilta jäteveden puhdistamoilta aina jokisuulle asti osoittaa veden vakavaa pilaantumista. Ammoniakin ja muidenkin typpipitoisten aineiden vuosikeskiarvojen kasvu olikin erittäin tuntuva jätevesipuhdistamoiden alapuolella sijaitsevien havaintopaikkojen tuloksissa. Vantaanjoen vesistön järvien osalta havaittiin talvikautena edelliseen vuoteen verrattuna happivajauksen ja hiilidioksidin määrän sekä pohjan pelkistymisen lisääntyneen. Tutkimuksia Hiidenveden tilasta ja sen muutoksista suoritettiin vuoden aikana tehokkaasti. Tiheävälisellä järven biologisten toimintojen tarkkailulla pyrittiin tarkoin selvittämään vesistön nykyhetken ja tulevaisuuden kehityksen mahdollisuuksia sen käyttämiseksi kaupungin vedentarpeen tyydyttämisessä. VESIJOHTOVEDEN VALVONTA- TUTKIMUKSET JA LAADUN- TARKKAILU Lääkintöhallituksen määräysten mukaisissa valvontatutkimuksissa ei vesijohtover- 307
4 kon vedessä todettu koiimuotoisia bakteereja. Vedenpuhdistuksessa ja -jakelussa tarvittavan perusteellisen käyttötutkimuksen lisäksi kiinnitettiin erityistä huomiota vesijohtoveden terveydellisissä laatuvaatimuksissa nimettyjen myrkyllisten aineiden mahdollisen esiintymisen selvittämiseen sekä puhdistuslaitoksilta lähtevässä vesijohtovedessä että puhdistukseen käytetyssä raakavedessä. Jatkuva tarkkailu osoitti veden laadun täysin turvalliseksi. VEDENHANKINTASUUNNITELMIIN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET Suunnitelmien mukaisen vedenhankintalähteen, Päijänteen, veden laatua ja vesistön tilaa seurattiin laajoin tutkimuksin paikalta tuotua vettä. Koepuhdistuksissa käytettiin erilaisia kemikaaliannostuksia, eräitä uusia kemikaaleja ja lisäpuhdistusmenetelmiä. Näiden tutkimusten perusteella saatiin valaisevia tietoja Päijänteen vedestä puhdistettavan vesijohtoveden laadusta ja puhdistuskustannuksista tietyin edellytyksin. Otsonointia on näissä yhteyksissä kokeiltu erityisesti esikäsittelynä tavanomaisessa vedenpuhdistuksessa. Käytettäessä otsonia makua ja hajua aiheuttavien tekijöiden poistamiseen kloorilla hapettamisen sijasta, on ensin mainitun menetelmän todettu tehokkaasti vähentävän mm. fenoleista syntyviä ja veden biologisista tekijöistä aiheutuvia puhdistetun veden laatua pilaavia vaikutuksia. m erityisesti järven keski- ja eteläosissa. Tutkimustoiminta tapahtui nyt yhteistyönä Jyväskylän Hydrobiologisen Tutkimuslaitoksen kanssa. Tutkimuksissa noudatettiin vesilaitoksen aikaisemmin omissa Päijänteen tutkimuksissaan kehittämiä ja käyttämiä menetelmiä, joita käytettiin tiheävälisin havainnoin tehtyihin veden biologisten tapahtumien tarkasteluun. Lisäksi tehtiin Keski-Päijänteellä erityisesti teollisuuden jäteaineiden, sekä hiilen ja ravinneaineiden tiheävälisiä havaintoja vesistön kuormitusta keventämään tähdättyjen toimenpiteiden vaikutuksien selvittämiseksi. Päijänteen veden puhdistettavuutta tutkittiin koepuhdistamalla Pitkäkoskella keskimäärin kerran kuukaudessa vedenotto- Vedenjakelu VESIJOHTOVERKKO JA SEN RAKENTAMINEN Pää- ja jakelujohtaja rakennettiin vuoden 1989 aikana yhteensä m ja vanhoja johtoja poistettiin m, joten vesijohtoverkon kokonaispituus lisääntyi m:llä. Verkon kokonaispituus oli vuoden lopussa m. Pääjohtoja, joista m on kallioon louhituissa johtotunneleissa, oli vuoden vaihteessa m. Huomattavimmat pääjohtojen rakennustyöt olivat Ilmalan - 308
5 Alppilan välisen pääjohdon loppuunrakentaminen Alppilan puistossa, Myllypuron Mellunkylän pääjohdon rakentamisen 2. vaihe, Oulunkylän pääjohdon rakentamisen aloittaminen sekä Helsingin mlk:n syöttö johdon rakentaminen Pitkäkoskelta. Jakelujohtojen kokonaispituus vuoden lopussa oli m. Huomattavimmat alueelliset rakennuskohteet sijaitsivat edelleenkin kaupungin itäisillä ja pohjoisilla alueilla. Suunnittelun painopiste kohdistui samoille alueille. Eniten jakelujohtoja rakennettiin Vartiokylän Mellunkylän ja Tapaninkylän Suurmetsän alueilla ja kaikkiaan niitä asennettiin m. Talojohtojen määrä lisääntyi 965:11a. talojohdolla. Näistä huomattavin osa oli pohjoisten ja itäisten alueiden omakotitalojen liitoksia. Verkkoon liitettyjen vesimittarien kokonaismäärä oli vuoden vaihteessa kpl. VESIJOHTOVERKON VUODOT Kertomusvuoden aikana tapahtui pää- ja jakelujohdoissa yhteensä 142 vuotoa eli 1 vuoto/5 567 m. Näistä yksi, tapahtunut pääjohtovuoto aiheutti osittaisen vesipulan noin 8 tunnin ajaksi lähes kaikkialla Vantaanjoen itäpuolisilla alueilla. Talojohtovuotoja oli 82 kpl eli 1 vuoto/174 talojohtoa. Vuotojen määrää voitaneen pitää normaalina. TARKASTUSTOIMINTA Tarkastustoimisto tarkasti ja hyväksyi kertomusvuonna yhteensä 1187 kiinteistön vesijohto- ja viemäripiirustukset, edellisen vuoden määrän ollessa 1325 kpl. Kiinteistöjen vesijohto- ja viemäriasennustöiden tarkastuskäyntejä tehtiin kpl. Vuonna 1968 vastaava luku oli kpl. Laitokselle hyväksymistä varten toimitettuja vesijohto- ja viemärialan tuotteita koskevia lausuntoja annettiin 36 kpl. Kaupungin vesijohto- tai viemäriverkkoon liitettyjen tai liitettävien kiinteistöjen vesijohto- ja viemäritöitä suorittamaan oikeutettujen urakoitsijoiden 3-vuotistoimikausi päättyi Uusi toimikausi alkoi , jolloin myös urakoitsijasopimukset ja takuusitoumukset uusittiin. Urakoitsijoita oli vuoden lopussa yhteensä 96 toiminimeä. SISÄJOHTOTYÖT Vesilaitoksen sisäjohtotoimisto suoritti kertomusvuoden aikana lämpö-, vesi- ja viemäriputkistoasennuksia pääasiallisesti vesilaitoksen omilla työmailla, jotka olivat Ilmalan uusi vesisäiliö- ja toimistorakennus sekä Vanhankaupungin selkeytysallasrakennus. Helsingin kaupungin rakennusviraston tilaaman Erottajan kalliosuojan putkityöt aloitettiin kertomusvuoden aikana. Muu asennustoiminta käsitti kaupungin omistamissa kiinteistöissä suoritettuja korjaus- ja huoltotöitä. Tämän lisäksi laadittiin sisäjohtotoimistossa lämpö-, vesija viemäriputkistopiirustukset Vanhankaupungin laitoksen peruskorjauksen II vaihetta varten. Vedenmyynfi Toimintavuoden 1969 vedenmyynti oli m 3 eli 92,9 % vuoden kokonaiskulutuksesta. Kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli 3,4 %. Vesilaitoksen kuluttajille myytiin vettä m 3, mistä määrästä kaupungin hallinnollisten rajojen ulkopuolelle Otaniemeen myytiin m 3. Tämän lisäksi myytiin vettä Espoon kauppalalle m 8 ja Helsingin maalaiskunnalle m 3. Laitoksen puhdistetun veden omakäyttö oli ja muu käyttö ja häviöt, joihin luetaan vesijohtoverkon vuodot, mittaushäviöt, katurakennustöiden yhteydessä käytetty vesi, palonsammutusten vaatima vesi ym. oli noin m 8. Kuluttajien määrä vuoden lopussa oli Vastaava määrä oli edellisenä vuonna , joten kuluttajien määrä kasvoi 872:11a. m 3 Rakennustoiminta HIIDENVESI-HANKE Toimintavuonna aloitettiin Hiidenveden säännöstelyyn liittyvät työt. Helsingin Maansiirto Oy:n kanssa allekirjoitettiin urakkasopimus niiden töiden 309
6 suorittamisesta, jotka vesioikeuden lupapäätöksessä oli määrätty tehtäväksi säännöstelyn rannanomistajille aiheuttamien haittojen korvaamiseksi. Mainitut työt jatkuvat vielä seuraavana vuonna. Lisäksi suoritettiin noin 75 % lupapäätöksen mukaisista rahakorvauksista. Perusyhtymä Oy :n kanssa allekirjoitettiin laskutyösopimus Väänteenjokeen rakennettavan Hiidenveden säännöstelypadon rakentamista varten tarvittavien työpatojen tekemisestä allekirjoitettiin sopimus saman urakoitsijan kanssa varsinaisen säännöstelypadon rakennustöiden suorittamisesta. Nämä työt aloitettiin välittömästi työpatojen valmistuttua. ILMALAN II VESISÄILIÖ Ilmalan II vesisäiliön rakennustyöt valmistuivat kaikilta osin vuoden 1969 loppuun mennessä. Vastaanottotarkastuspövtäkirja pääurakoitsijan Rakennus- ja insinööritoimisto Teräsbetoni Oy :n kanssa allekirjoitettu n Vuokratut tilat luovutettiin vuokralaisille MUUT RAKENNUSTYÖT Ilmalan I vesisäiliön katolle on sen korkean sijainnin vuoksi sijoitettu erilaisia radio- ja tietoliikennetoimintaa palvelevia laitteita. Koska näiden tilantarve on jatkuvasti kasvanut, rakennettiin laitteille toimintavuoden aikana yhtenäiset, ajanmukaiset tilat. Urakkasopimus työn suori- VANHANKAUPUNGIN VEDEN- PUHDISTUSLAITOKSEN PERUSKORJAUS Suodatinlaitoksen ja siihen välittömästi liittyvien kohteiden rakennustöitä jatkettiin ja ne valmistuivat kertomusvuoden aikana vähäisiä viimeistelytöitä lukuunottamatta. Vesi- ja sähköteknillisten laitteiden asennustyöt jatkuivat vielä vuoden lopussa. Rakennustöiden osalta pidettiin vastaanottotarkastus allekirjoitettiin kokonaisurakkasopimus Elovuori Oy:n kanssa viemäriyhdystunnelin rakentamisesta kallioon louhitulta pumppuasemalta Vantaanjokeen johtavaan varavedenottotunneliin. tuksesta allekirjoitettiin rakennusliike Vasa Oy:n kanssa Töiden vastaanottotarkastus pidettiin Edellisenä vuonna aloitetut Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen varavoima- ja huoltorakennuksen rakennustyöt valmistuivat Urakoitsijana toimi rakennusliike Häyrinen Oy. Vedenhankinnan kaukosuunnitfelu Tie- ja vesirakennushallitus pyysi vuoden 1969 lopulla vesilaitosta tekemään yleissuunnitelman Päijänne-tunnelin vedenotta- 310
7 mosta sekä tunnelin päätekohdan liittämisestä Silvolan tekoaltaaseen ja kolmisopimuskuntien vedenhankintajärjestelmiin. Toimintavuoden aikana ei vielä saatu ratkaisua valtion taholta sille ehdotetusta tavoitteesta osallistua Päijänne-tunnelihankkeen rahoitukseen 35 % :11a eikä muista Päijänne-tunnelin toteuttamiseen liittyvistä seikoista. Vastaavasti kolmisopimuskunnat joutuivat jatkamaan kolmisopimuksessa edellytettyä määräaikaa vedenhankinnan lähiohjelman lopullisesta sopimisesta vuoden 1970 loppuun. Toimintavuonna kolmisopimustoimikunta esitti kunnille sopimusehdotuksen vesilaitosyhteistoiminnasta. Ehdotettu sopimus määrittelee kokonaisratkaisun, jolla kuntien nykyiset vedenhankintajärjestelmät voidaan joustavasti niveltää Päijännetunneliin. Ehdotuksen mukaan Espoo ja Helsingin maalaiskunta eivät 1970-luvulla rakenna lisää omaa puhdistuslaitoskapasiteettia, vaan ostavat vesivajauksiaan vastaavat määrät vesijohtovettä aluksi kaupungin omistamalta Pitkäkosken puhdistuslaitokselta ja myöhemmin sopimuskuntien yhteishankkeena rakennettavalta puhdistuslaitokselta. Yhteinen laitos on suunniteltu rakennettavaksi 1970-luvun puolivälissä ja sen hoidosta tulee huolehtimaan Helsingin kaupunki. Vedentoimitus sekä Pitkäkosken puhdistuslaitokselta että kuntien yhteiseltä laitokselta tapahtuu ns. laitosmyyntinä suoraan ostajakuntien syöttöjohtoihin kaupungin vesijohtoverkkoa rasittamatta, mikä otetaan huomioon laitosmyynnin vedenhinnassa. Sopijakunnat voivat rakentaa yhteistoiminnassa tai erikseen syöttöjohtoja puhdistuslaitoksista kuntakohtaisiin vesijohtoverkkoihin. Kuntakohtaisten verkkojen rakentaminen ja hoito ei sen sijaan kuulu sopimuksen piiriin. Sopimus allekirjoitettiin Materiaa I toi m innot Vesilaitoksen materiaalitoimintoihin katsotaan kuuluviksi laitoksen hankinta- ja va~ rastotoiminnat, kuljetukset sekä konepajan työt niiltä osin kuin ne käsittävät vakiotarvikeluontoisten vesijohtoverkon laitteiden ja erikoisosien valmistusta laitoksen varastoon. Hankintojen yhteisarvo oli uudisrakennusten koneita ja laitteita lukuunottamatta 9,20 mmk. Tästä oli raakaaineiden ja vakiotarvikkeiden osuus 6,28 mmk, vedenpuhdistuskemikaalien 1,71 mmk, kalusto- ja kuluttajalaitteiden 0,27 mmk sekä muiden tavara- ja palvelusluontoisten hankintojen arvo 0,94 mmk. Vastaavat arvot olivat vuonna ,52 mmk, 1,66 mmk, 0,25 mmk ja 1,47 mmk eli yhteensä 10,90 mmk. Ulkopuolelta suoritettujen hankintojen lisäksi laitoksen konepaja toimitti kertomusvuonna vesijohtoverkon laitteita ja erikoisosia yhteensä 1,24 mmk:n arvosta vastaavan luvun oltua edellisenä vuonna 1,38 mmk. Edellä mainittuihin materiaalitoimintoihin kuulumattomina konepajalla valmistettiin lähinnä Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksen uudisrakenteisiin sulkuluukkuja, hämmentimiä ja sähkökäyttöisiä venttiilejä. Tämän lisäksi suoritettiin kiinteistöissä vuoden aikana normaaliluontoisia korjaustöitä. Näiden toimintojen yhteisarvo oli noin 1,41 mmk. Varastojen yhteisarvo oli vuoden lopussa 4,18 mmk vastaavan arvon oltua edellisenä vuonna 4,36 mmk. Taloudellinen tulos Vuoden ylijäämä oli mk. Taloudellinen tulos oli hyvä. Kokonaiskustannuksista oli kiinteiden pääomakustannusten osuus 52,0 %, palkkojen 21,2 %, kemikaalien ja sähkön 8,9 % sekä muiden kustannusten 17,9 %. Vuoden 1968 vastaavat luvut olivat 49,3 %, 22,4 %, 8,1 % ja 20,2 %. Toimintavuoden ylijäämä oli 0,4 % omaisuustaseen osoittamasta käyttöomaisuuden arvosta, joka oli mk. Jos lisäksi otetaan huomioon kustannuksiin sisältyvä käyttöomaisuuden korko mk, joka on laskettu 6 %:n mukaan, todetaan laitoksen tuottaneen noin 6,4 % :n koron sijoitetulle pääomalle. VESIMAKSU Veden hinta toimintavuoden aikana oli 311
8 45 p/m 3. Kaupunginvaltuusto korotti tekemällään päätöksellä hinnan 50 p/m 3 :iin. Vakauttamisesta johtuen ei hinnankorotukselle ole saatu hinta- ja palkkaneuvoston vahvistusta. Organisaatio ja henkilökunta Toimintavuoden aikana valmisteltiin organisaation kehittämiseksi eräitä vähäisempiä ja muutamia merkittäviä tarkistuksia ja muutoksia osastojen tehtäviin, jotka teollisuuslaitosten lautakunta oli vahvistanut T 5 koska katsottiin, ettei kaupungin ja naapurikuntien välisen yhteistoiminnan kehittyessä tulevaisuudessa yhä kiinteämmäksi. Organisaation uudistamisesta johtuvat uudelleenjärjestelyt koskevat lähinnä toimitusjohtajalle alistettua vedenhankinnan kaukosuunnittelutoimistoa ja käyttöosastolle alistettua laitossuunnittelutoimistoa. Molemmat mainitut toimintayksiköt siirtyvät vuoden 1970 alusta lukien rakennusosaston alaisuuteen. Henkilökunta käsitti vuoden lopussa 531 henkilöä. Luvusta puuttuu 3 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtynyttä henkilöä, joiden palvelussuhde jatkuu. Edellisen vuoden vastaava luku oli 545. Eläkkeelle siirtyi vuoden aikana 7 s» * ' m» mainitun päätöksen mukainen tehtäväkohtainen organisaatio vastannut täysin muuttuneita tai muuttumassa olevia olosuhteita. Lautakunta vahvisti osastojen uusitut tehtävät siten, että ne tulevat voimaan vuoden 1970 alusta lukien. Vahvistetuista organisaatiomuutoksista mainittakoon ennen kaikkea vedentoimi» tusprosessiin kuuluvien laitosten kokonaissuunnittelun keskittäminen rakennusosastolle, jolle jo aiemmin on kuulunut rakennushankkeiden koordinointi ja toteuttaminen. Lisäksi mainitun osaston tehtäviin lisättiin kokonaan uutena tehtävänä vesilaitostoiminnan yleissuunnittelutehtävä, jonka merkitys tulee kasvamaan Helsingin 312
39. Vesilaitos 1 ) säiliöiden, jälkikemikalointitilojen ja kalliopumppuaseman
1 ) Yleistä Toimintavuosi 1970 oli vesilaitoksen 94. Vettä valmistettiin kaikkiaan 75.3 milj. m 3 ja se merkitsi 3. l %:n vuotuista kasvua, joka oli 0.6 %-yksikköä pienempi kuin keskimäärin viimeisten
38. Vesilaitos. Toimintavuosi 1968
Toimintavuosi 1968 Vesilaitoksen 92. toimintavuotena veden valmistus kohosi 69,24 milj.m 3 :iin. Kasvu edelliseen vuoteen oli 1,4 % ja viiteen edelliseen vuoteen verrattuna 3,2 %. Vedenmyynti nousi 65,6
39. Vesilaitos 1 ) Yleistä
1 ) Yleistä Toimintavuosi 1971 oli vesilaitoksen 95. Vettä valmistettiin kaikkiaan 78.5 milj. m 3 ja se merkitsi 4.3 %:n vuotuista kasvua, joka oli 1.1 %-yksikköä suurempi kuin keskimäärin viimeisten viiden
41. Vesilaitos 1 ) tyydyttävänä sekä taloudelliselta että toiminnalliselta
1 ) Yleistä Vuodelle 1973 oli luonteenomaista korkeasuhdanne ja voimakas hintojen nousu. Vesilaitokselle tämä taloudellinen kehitys aiheutti painetta veden hintaan. Nousseet materiaali- ja palkkakustannukset
41. Vesilaitos 1 ) Yleistä. lähivuosina toteutuvat lisävelvotteet tulevat aiheuttamaan voimakasta korotustarvetta vedenhintaan,
1 ) Yleistä Vuonna 1972 eli vesilaitoksen 96. toimintavuonna veden valmistus oli 83 milj.m 3, joka merkitsee 6%:n kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Vedenmyynti oli toimintavuonna 73.9 milj.m 3, josta
Vuoden 1974 aikana korkeasuhdanne kääntyi laskuun, joskin hintojen ja palkkojen nousu jatkui edelleen voimakkaana.
451 41.Vesilaitos Yleistä Vuoden 1974 aikana korkeasuhdanne kääntyi laskuun, joskin hintojen ja palkkojen nousu jatkui edelleen voimakkaana. Aikaisempina vuosina vedentuotanto lisääntyi nopeasti, esim.
Kuinka erinomainen juomavesi syntyy? Helsingin seudun ympäristöpalvelut
Kuinka erinomainen juomavesi syntyy? Helsingin seudun ympäristöpalvelut 2 3 Pääkaupunkiseudun raikkaan veden salaisuus on maailman pisin kalliotunneli. Raakavesi virtaa pääkaupunkiseudulle yli 120 kilometriä
Turun kaupunki Paimionjoen säännöstelijänä Irina Nordman/Liisa Piirtola 15.6.2011/27.5.2013
Turun kaupunki Paimionjoen säännöstelijänä Irina Nordman/Liisa Piirtola 15.6.2011/27.5.2013 Lupatilanne Säännöstely perustuu Länsi-Suomen vesioikeuden 26.3.1964 antamaan päätökseen (Nro S-81/706), jonka
Putket upoksissa, haittaako se? Sopeutumisen haasteet pääkaupunkiseudun vesihuollolle
Putket upoksissa, haittaako se? Sopeutumisen haasteet pääkaupunkiseudun vesihuollolle Helsingin seudun ilmastoseminaari 2013: Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Tommi Fred, osastonjohtaja 1 Pääkaupunkiseudun
LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010
LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO 2010 1 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2010 Kaupunginvaltuuston hyväksymät Loimaan kaupungin
Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007.
Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007. Toimintakertomus 2011 Vesiosuuskunnan viidennen toimintakauden
Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen
Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen 1 Vesilaitoksen toimittaman veden käyttö- ja perusmaksu 2 Liittymismaksu 4 Vesimittarin tarkistusmaksu 6 Sammutusvesilaitteistojen liittämisestä perittävä maksu 9 Vesimittarin
Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä
12.11.2016 Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä KEMIN VESI OY Kemin Vesi vastaa Kemissä Vedenjakelusta Jäteveden
TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO
1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 30.11.2011 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteutti tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.
3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS
1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 26.4.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.
Tampereen Veden WSP ja vedenkäsittelyn riskienhallinta. Riitta Kettunen käyttöpäällikkö (vedentuotanto), TkT
Tampereen Veden WSP ja vedenkäsittelyn riskienhallinta Riitta Kettunen käyttöpäällikkö (vedentuotanto), TkT 1 Tre Veden talousvedentuotanto pähkinän kuoressa Vedentuotanto yht. 18,6 milj. m 3 vuonna 2016
Taustamuistio PSV:n osakassopimuksen käsittelyä varten
Muistio (oheisaineistoa) Taustamuistio PSV:n osakassopimuksen käsittelyä varten 1 PSV:n oikeudellinen asema 1.1 Yhtiön toimiala Pääkaupunkiseudun Vesi Oy (PSV), on Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymän
Hyväksytty Tekla 1.4.2014 14 Voimaantulo 1.6.2014
Punkalaitumen kunta VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty Tekla 1.4.2014 14 Voimaantulo 1.6.2014 Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi Punkalaitumen kunta perii laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut
1. Organisaatio ja henkilökunta
36 Vesilaitos Vesilaitoksen kaikilla toiminta-aloilla oli tänäkin toimintavuonna havaittavissa nopeata ja voimakasta kehitystä niin tutkimuksen, suunnittelun kuin rakentamisenkin osalla. Vesijohtoverkkoon
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY:N JA RANTASALMEN KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS VESI- JA VIEMÄRILAITOSTEN YLLÄPIDOSTA VUONNA 2015
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY:N JA RANTASALMEN KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS VESI- JA VIEMÄRILAITOSTEN YLLÄPIDOSTA VUONNA 2015 1. SOPIJAOSAPUOLET: Tilaaja: Rantasalmen kunta / vesi- ja viemärilaitos Y-tunnus 0166507-1
kokouksessa päivänä kuuta 20
VUOLIJOEN KUNNAN VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty kokouksessa päivänä kuuta 20 Voimaantulopäivä: Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Vuolijoen kunta laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut
Ajankohtaista vesioikeutta korkeimmassa hallintooikeudessa
Ajankohtaista vesioikeutta korkeimmassa hallintooikeudessa Ympäristöoikeuden VII ajankohtaispäivä 10.4.2008 Joensuun yliopisto Hallintosihteeri Sinikka Pärnänen Korkein hallinto-oikeus Tilastoa Vesitalousasiat
ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018
ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen
Vesihuoltolaitos toimii resurssit huomioon ottaen erittäin hyvin, ja valmius kehittää toimintaa taloudellisempaan ja toimintavarmempaan ovat hyvät.
Ot sikko 3 Toiminta 2016 Vesihuoltolaitoksen henkilöstö 2016: 1 Vesihuoltomestari sekä 2,75 vesi- ja viemärilaitoksen hoitajaa. Yksi ympäristötekniikanopiskelija sijaisti vuosilomia 2kk. Ulkopuolisia urakoitsijoita
38«Vesilaitos. Vedenhankinta
38«Vesilaitos Vesilaitoksen 91. toimintavuoden kehitys oli normaalinen. Vedenvalmistus kohosi 68,3 milj. m 3 :iin. Tosin kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli vain 2,0 %, mutta viiteen edelliseen vuoteen
Valtion vesihuoltotyöt Laki vesihuollon tukemisesta 30.7.2004/686
Akanojan ja Mäkikylän välisen jäteveden siirtolinjan ja pumppaamon toteutus Rakentamispäällikkö Juhani Leppikangas Valtion vesihuoltotyöt Laki vesihuollon tukemisesta 30.7.2004/686 Valtion vesihuoltotyössä
UPM Kajaanissa. UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit. UPM Brite UPM News. UPM, Kajaani
UPM, Kajaani Ympäristönsuojelun kehitys 26 UPM, Kajaani Tuotantokyky 61 paperia Henkilöstön määrä 6 Tuotteet päällystämätön aikakauslehtipaperi UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit
Vesilaitoksen vedenotto Vantaanjoesta Vattenmängden som tagis från Vanda ån av vattenverket Amount Pumped from the Vantaa River by the Water Works
294 Vesilaitoksen vedenotto Vantaanjoesta Vattenmängden som tagis från Vanda ån av vattenverket Amount Pumped from the Vantaa River by the Water Works 8! v. 20 27.40 57X10.Woo 23JO 12-00 8Ä) nifi' saao
TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO
1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 18.1.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.
Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut
Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot
Porvoon vesi johdossa 100 vuotta Borgå vatten i ledning i 100 år. Risto Saarinen
Porvoon vesi johdossa 100 vuotta Borgå vatten i ledning i 100 år Risto Saarinen 1900-luvun alku Laajat epidemiat uhkasivat terveyttä Puutalokaupungin tulipalojen torjuminen oli vaikeaa Asiaa oli pohjustettu
TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 24.6.2010
1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 24.6.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.
TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO
1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 25.10.2011 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2014 1 (5) 620 Alueiden vuokraaminen Länsimetro Oy:lle länsimetron toteuttamista ja käyttöä varten HEL 2013-010854 T 10 01 01 02 Päätös päätti vuokrata Länsimetro Oy:lle
Jäteveden ja purkuvesistön mikrobitutkimukset kesällä 2016
Tutkimusraportti 121 / 2017 Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Nenäinniemen puhdistamo Jäteveden ja purkuvesistön mikrobitutkimukset kesällä 2016 Nab Labs Oy Arja Palomäki Sisällys 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA...
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA VESIMAKSUTAKSA
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA VESIMAKSUTAKSA Nakkilan kunta Voimaantulo 1.8.2015 VESILAITOKSEN TAKSA (VESIMAKSUTAKSA) SISÄLLYSLUETTELO 1 VESILAITOKSEN LIITTYMISMAKSU... 2 2 VESILAITOKSEN KULUTUSMAKSU... 3
MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS
MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällysluettelo 1. TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1. KATSAUS VUOTEEN 2018... 3 1.2. ORGANISAATIO... 3 1.3. TOIMINNAN JA TALOUDEN KEHITYS... 3 2. TALOUS...
TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018
TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 JOENSUUN VESI Tuupovaaran jätevedenpuhdistamo 1 VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Tuupovaaran taajaman jätevedet puhdistetaan
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2017 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen
Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden
KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO
Kaarinan kaupunginvaltuuston kokouksessaan 21.10.2013 130 hyväksymä KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO Voimaantulo 1.1.2014 1. YLEISTÄ Vesihuollon verkostojen rakentamisesta ja ylläpidosta sekä veden
Uudenkaupungin makeanvedenaltaan nykytila ja. käyttö tarvittavat toimet tilan ylläpitämiseksi ja. parantamiseksi
Uudenkaupungin makeanvedenaltaan nykytila ja käyttö tarvittavat toimet tilan ylläpitämiseksi ja parantamiseksi Kyösti Hallikainen 25.3.2014 2 Uudenkaupungin makean veden allas, perustietoa - rakennettu
(Taksarakenteen uudistus hyväksytty liikelaitosten keskuksen johtokunnassa 8.10.2003 123, käyttöönotettu 1.1.2004)
SAVONLINNAN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.2015 alkaen (Taksarakenteen uudistus hyväksytty liikelaitosten keskuksen johtokunnassa 8.10.2003 123, käyttöönotettu 1.1.2004) Vesihuollon kustannusten
Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030
Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.
Tampereen Veden talous
3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2015 31.12.2014 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 205 474,19 8 661 352,05 Kiinteät rakenteet ja laitteet 103 247 712,04 99 123 603,03 Koneet
PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI
PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI OHJEITA UUDELLE LIITTYJÄLLE 2015 Paavolan Vesi Oy vastaa vesihuollosta eli talousveden toimittamisesta ja jäteveden poisjohtamisesta Siikajoen kunnan alueella.
Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.
Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLLON MAKSUT 1.1.2018 ALKAEN 1 Käyttömaksut Käyttömaksu peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella. Maksua peritään erikseen
METROPOLI JA VESI toimitusjohtaja Raimo Inkinen 17.3.2011 1
METROPOLI JA VESI 1 Helsingin seudun toimintaympäristö 14 kuntaa, ylikunnalliset organisaatiot 1.3 miljoonaa asukasta Liikenne ja ympäristöpalvelut kaupunkiseudulla: HSY 4 kaupunkia,vesi- ja jätehuolto,
KEHITTÄMISKOHDE KOHDE ONGELMA TOIMENPIDE VAIKUTUS KUSTANNUKSET AJANKOHTA VASTUUTAHO
Vesijohto- ja viemäriverkosto - Lamala-Venesilta vesijohto- ja 1.1 - alue sijaitsee ranta-alueella - vesijohtoverkoston rakentaminen - veden laadun paraneminen 200 000 2005-2010 kunnan viemäriverkosto
Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.
Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLTOTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Käyttömaksut Vedenhankinnasta ja viemäröinnistä peritään vesimäärään perustuvaa käyttömaksua. Vesimäärä mitataan HSY:n asentamalla ja omistamalla vesimittarilla.
TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO
1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 14.9.2011 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.
Taksa. HSY:n vesihuollon taksa alkaen
Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2016 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2016 alkaen HSY:n hallitus päätti 16.10.2015 kokouksessaan 1.1.2016 alkaen voimassa olevan HSY:n vesihuollon taksan. Lisätietoja
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/215 [1] SYNTYNEET Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin
Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus
Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella Vesistökunnostuspäivät 13.-14.6.2017, Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Valuma-alue 380 km 2 Pituus n. 40 km Laskee Suomenlahteen Haminassa
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 70100 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden
Inarijärven säännöstelyn sopeuttaminen ilmastonmuutokseen
Inarijärven säännöstelyn sopeuttaminen ilmastonmuutokseen Inarijärven säännöstelyn seurantaryhmä 18.9.2014 Juha Aaltonen @jkaalton Suomen ympäristökeskus Sää muuttuu, ilmasto muuttuu Sää kuvaa maapallon
UURAISTEN KUNTA. Vesihuoltolaitoksen maksut alkaen. Hyväksytty: Tekninen lautakunta
UURAISTEN KUNTA Vesihuoltolaitoksen maksut 1.1.2018 alkaen Hyväksytty: Tekninen lautakunta 28.11.2017 48 Uuraisten vesihuoltolaitos perii yleiset toimitusehdot ja sopimusten ehdot huomioon ottaen tässä
No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017
No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016 Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 Johanna Kaarlampi tutkija SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 KUORMITUSTARKKAILU
Vatulan alueen jätevesiosuuskunta
Vatulan alueen jätevesiosuuskunta Projektin päättäjäiset 25.9.2010 Vatulan Nykäyksellä Hankkeen käynnistäminen 24.5.2005 pidettiin ensimmäinen yleinen viemäröintihankkeen keskustelutilaisuus Vatulan Nykäyksellä.
HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON
HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (5) 151 Tripla-rakennushankkeen HKL:n kustannusosuuksien hyväksyminen HEL 2016-008432 T 02 08 03 01 Päätös Käsittely päättää hyväksyä Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksen
4 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta Vesiliikelaitoksen vakituisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä
Mikkeli Pöytäkirja 1/2016 1 (10) Aika 18.02.2016, klo 16:30-18:35 Paikka Sokos Hotel Vaakuna -neuvottelutila, Mikkeli Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/215 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt hieman enemmän lapsia kuin viime vuonna. Syntyneiden määrä
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden
TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos
TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun
TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO
1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 6.7.2011 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.
TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO
1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 23.5.2011 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.
Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 22 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.2003 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-325-0 Painettuna ISSN 1455-7231
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt hieman vähemmän
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON
ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo
Verkoston WSP. Talousvesikoulutus 21.9./26.9./ HSY, Eeva Huhtanen / Miia Hyttinen / Sami Sillstén
Verkoston WSP Talousvesikoulutus 21.9./26.9./28.9.2017 HSY, Eeva Huhtanen / Miia Hyttinen / Sami Sillstén Toimintaympäristö Perustehtävä Asiakkaat Jäsenkunnat Tuotamme ja järjestämme vesihuoltopalveluja,
UURAISTEN KUNTA 1 (4) Tekninen osasto. Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 12.6.2013 241. Voimaantulopäivä 1.9.
UURAISTEN KUNTA 1 (4) Tekninen osasto UURAISTEN KUNNAN VESI- JA JÄTEVESITAKSA Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 12.6.2013 241. Voimaantulopäivä 1.9.2013 (perusmaksut) Liittyy Yleisiin määräyksiin
Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö
Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kirsti Lahti, VHVSY 1.2.
Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vantaanjoen vesistön yhteistarkkailut Vantaanjoen vesistön yhteistarkkailuohjelma
VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ
FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman
SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS
SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Sisältö 1 HALLINTO... 1 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TUOTTAMAT PALVELUT... 1 2.1 Talousvesi... 1 2.2 Jätevesi... 1 3 VEDEN KULUTUS JA MYYNTI...
Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus
Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Lähtökohtia Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan 31 kunnasta 21 vedenhankinta perustuu pohjaveden tai tekopohjaveden käyttöön
Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain
Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen
Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut
TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto
Kiinteistöjen myynnit Tulot 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Menot 0 0 0 Netto 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Kiinteistöomaisuuden myyntitulot, toteutuneita kauppoja 5. UUDISRAKENTAMINEN Nilsiän terveys- ja
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HANKESUUNNITELMA Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen hallirakenteiden peruskorjaus
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HANKESUUNNITELMA Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen hallirakenteiden peruskorjaus 1 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Opastinsilta 6 A 00520 Helsinki puhelin
Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät
Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta
Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuoltopäivät Jyväskylä 11.5.217 Toivo Lapinlampi Suunnitteluinsinööri Suomen ympäristökeskus
LVI-työselitys HATTULAN SEURAKUNTA VIRASTO- JA SEURAKUNTATALO. Ulkopuoliset viemäriputket 09.06.2015
LVI-työselitys HATTULAN SEURAKUNTA VIRASTO- JA SEURAKUNTATALO Ulkopuoliset viemäriputket 09.06.2015 HATTULAN SEURAKUNTA LVI SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 1 1.1 RAKENNUSKOHDE 1 1.3 SUUNNITTELIJAT 1 1.4 HANKINNAN
KALKKIA VEDENPUHDISTUKSEEN
KALKKIA VEDENPUHDISTUKSEEN Vesi tärkein elintarvikkeemme SMA Mineral on Pohjoismaiden suurimpia kalkkituotteiden valmistajia. Meillä on pitkä kokemus kalkista ja kalkin käsittelystä. Luonnontuotteena kalkki
KAICELL FIBERS OY Paltamon biojalostamo
LUPAHAKEMUKSEN TÄYDENNYS, LIITE 5 1111188-2 16.3.217 Draft 2. KAICELL FIBERS OY Paltamon biojalostamo Lupahakemuksen täydennys, kohta 48 Täydennys mallinnusraporttiin 1 Korkeimmat pitoisuudet 216 kesällä
TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA
TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN 2019-2021 TALOUSSUUNNITELMA Tampereen Vesi Liikelaitoksen johtokunta 7.9.2017 1 2 TAMPEREEN VESI Tampereen Vesi tuottaa toiminta-alueensa vesihuoltopalvelut
Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima
Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen
Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut
Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö
Halpa vesi vai hyvä palvelu? Tampereen yliopisto 11.5.2012
Halpa vesi vai hyvä palvelu? Tampereen yliopisto 11.5.2012 Hämeenlinnan veden hinta kotitalouksille 2011 euroiksi muutettuna Tampere 1.1.2012 talousvesi 1,11 /m 3 jätevesi 1,70 /m 3 yhteensä 2,81 /m 3
9. Kaasulaitos 1 ) 1. Yleistä. %:iin sopimuksen edellyttämästä tuotantomäärästä.
1 ) 1. Yleistä Vuosi 1972 oli kaasulaitoksen 112. toimintavuosi ja 72. vuosi kaupungin omistuksessa. Keväällä 1971 v:lle 1972 laadittu talousarvio perustui toimintasuunnitelmaan, jonka mukaan uusi nestekaasua,
Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017
Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Soihdutusmäärä laski hieman vuodesta 2016 Normaalivuodeksi suuri soihdutusmäärä johtui huolloista ja käyntihäiriöistä jalostamolla. Soihdutuksiin liittyen saatiin
ENNUSTEEN ARVIOINTIA
ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville
2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo
2.2. JALASJÄRVEN KUNTA 2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo Jalasjärven kunnan 8 281 asukkaasta 3 5 on liittynyt kunnallisen viemäriverkoston piiriin. Viemäriverkostoon piiriin kuuluu lisäksi juustola, kenkätehdas,
KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2002
KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2002 1. Toimintakatsaus 1.1. Perustehtävät ja toiminnan kuvaus, toiminta-ajatus Kuluttajavalituslautakunta antaa kirjallisia ratkaisusuosituksia kuluttajien
ASIALUETTELO. Yh 27 PERUSSOPIMUKSEN PÄIVITTÄMINEN. Yh 28 OSAVUOSIKATSAUS 1-4/2018 Liite 1 Tuloslaskelma 1-4/2018. Yh 29 TOIMITUSJOHTAJAN VUOSILOMA
Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä Yhtymähallitus 14.6.2018 2 ASIALUETTELO Yh 27 PERUSSOPIMUKSEN PÄIVITTÄMINEN Yh 28 OSAVUOSIKATSAUS 1-4/2018 Liite 1 Tuloslaskelma 1-4/2018 Yh 29 TOIMITUSJOHTAJAN VUOSILOMA