39. Vesilaitos 1 ) Yleistä
|
|
- Kaarlo Sariola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 ) Yleistä Toimintavuosi 1971 oli vesilaitoksen 95. Vettä valmistettiin kaikkiaan 78.5 milj. m 3 ja se merkitsi 4.3 %:n vuotuista kasvua, joka oli 1.1 %-yksikköä suurempi kuin keskimäärin viimeisten viiden vuoden aikana. Vedenmyynti oli yhteensä 74.4 milj. m 3. Kokonaismyynnistä edusti myynti muille kunnille milj. m 3. Vedenhankintalähteenä oli pääasiallisesti Vantaanjoen vesistö, josta saatiin 94.9 % tarvittavasta raakavedestä. Hiidenvedestä otettiin 4.5 % ja pohjavettä käytettiin 0.6 %. Vedentutkimustoimintaa suoritettiin pääpiirteissään saman laajuisena ja laatuisena kuin edellisinäkin vuosina. Yhteistyö vedenhankinnan alalla Helsingin kaupungin, Espoon kauppalan ja Helsingin maalaiskunnan kesken laajeni entisestään käsittäen lisätehtävänä yhteisen puhdistuslaitoksen suunnittelun sekä yhteisen Pitkäkoski-Konala -syöttöjohdon suunnittelun, rakentamisen sekä kunnossapidon. Päijänne-hankkeen osalta tehtiin vesioikeudellisen lupakäsittelyn edellytyksenä olevat sopimukset ja selvitykset valmiiksi. Samoin tunnelin rakentamista varten tarvittavia maa-alueita koskevat kaupat ja sopimukset saatiin päätökseen pääpiirteissään kuluneen vuoden aikana. Kysymys Päijännehankkeen organisaatiosta sekä rahoituksesta jäi vielä avoimeksi. Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksen peruskorjauksen II vaiheeseen liittyvät kalliotilojen rakennustyöt valmistuivat pääosiltaan toimintavuoden aikana. Kuninkaankartanon saaren vanhojen vesilaitosrakennusten kunnostetut tilat luovutettiin Tekniikan museon säätiön käyttöön Roihuvuoren vesisäiliön suunnittelutyöt aloitettiin toimintavuoden aikana. Henkilökuntaorganisaatio Laitoksen organisaation tehokkuuden parantamiseksi asetettiin toimintavuoden tavoitteeksi koko organisaatiosääntöjärjestelmän uusiminen ja siihen sisältyvien organisaatiosääntöjen laatiminen. Työ saatiin vuoden aikana siihen asteeseen, että toimintayksikköjen ja niiden alaisten yksikköjen toimintasääntöjen lopullinen tarkistustyö, hyväksyminen ja julkaiseminen tapahtuu v:n 1972 alkupuolella. 1 ) Kertomukseen kuuluvat tilastotaulukot, joita ei ole otettu tähän teokseen, on julkaistu vesilaitoksen toimintakertomuksen eripainoksessa. 263
2 Organisaatiosääntöjen valmistelutyön ja uusimisen yhteydessä toteutettiin eräitä muutoksia yksikköjen tehtävissä. Näistä mainittakoon palkka-, keskusarkisto- ja lomakeasioiden hoidon siirtäminen kassa- ja tilitoimistolta yleisen osaston tehtäväksi. Lisäksi laitoksen ATK-järjestelmien suunnittelua, toteuttamista ja ylläpitoa varten perustettiin kassa- ja tilitoimistoon ATK-jaos. Toimintavuoden marraskuussa tapahtui vesilaitoksen johtajan vaihdos. Korkein hallinto-oikeus kumosi valituksen kaupunginvaltuuston päätöksen johdosta, joka koski laitoksen toimitusjohtajan vaalia. Virkaan oli valittu dipl.ins. Leo Neuvo. Hän ehti hoitaa ko. virkaa 1971 alusta lukien saakka. Kaupunginhallitus julisti viran uudelleen haettavaksi ja määräsi viransijaiseksi rakennusosaston osastopäällikön, tekn.tri Seppo Prihan. Koko laitoksen henkilökunta käsitti vuoden lopussa 526 henkilöä vastaavan luvun ollessa edellisenä vuonna 531. Toimintavuoden aikana siirtyi eläkkeelle 19 henkilöä. Taloudellinen tulos Kertomusvuonna laitoksen kokonaiskustannukset kasvoivat edellisen vuoden arvosta 8.6 %. Tulojen kasvu oli vastaavasti 5.2 %. Kokonaismenojen määrä oli 43.1 mmk ja kokonaistulojen 40.7 mmk, joten tilivuoden tappion määrä oli 2.4 mmk. Tappion määrä johtui lähinnä alhaisesta vedenmyyntihinnasta 45 p/m 3, joka on ollut laitoksella käytössä v:sta 1965 lukien. Kaupunginvaltuusto on tehnyt päätöksen korottaa vedenhintaa 50 p/m 3 :een, mutta hintaviranomaisten suostumus ko. veden hinnalle saatiin vasta , josta alkaen hinnankorotus myös astui voimaan. Kokonaiskustannuksista oli kiinteiden pääomakustannusten osuus 56.8 (ed.v. 57.3) %, palkkojen 19.7 (23. i) %, kemikaalien ja sähkön 10. l (9.6) % sekä muiden kustannusten 13.4 (10.o) %. Toimintavuoden tappion määrä oli l.o % vesilaitoksen vuoden alussa olleesta käyttöomaisuuden arvosta, joka oli mmk. Kun otetaan huomioon käyttömenojen kustannuksiin sisältyvä 6 %:n mukainen käyttöomaisuuden korko 14.9 mmk, voidaan todeta laitoksen tuottaneen n. 5.0 %:n koron sijoitetulle pääomalle. Vedenhankinta Hydrologinen katsaus. Toimintavuodelle erityisenä piirteenä on mainittava tammikuun sade- ja sulakausi, jolloin Vantaanjoen tulvavirtaama nousi 79 m 3 :iin/s, sekä kesän ja syksyn niukkavetisyys. Vuoden sadanta Vantaanjoen vesistöalueella, 525 mm, oli huomattavasti vähäisempi kuin vuosijakson keskimääräinen sadanta (663 mm). Lumipeitteen vesiarvon maksimi, 115 mm, oli hieman yli normaalin. Kevättulvan huippuvirtaama, 107 m 3 /s, oli kuitenkin pienempi kuin mainitun vuosijakson keskiarvo (MHQ=144 m 3 /s). Koko kesä ja syksy olivat verraten kuivia. Touko-elokuussa satoi vain n. kaksi kolmasosaa normaalista ja vielä syys-joulukuussakin huomattavasti alle normaalin. Veden määrä vesistöissä oli vuoden lopulla poikkeuksellisen vähäinen. Vuoden keskivirtaama Vantaanjoessa, 13.1 m 3 /s, oli keskimääräistä pienempi (MQ=15. i m 3 /s). 264
3 Vantaanjoen säännöstely. Vuoden alussa olivat säännöstellyt järvet täynnä. Kevättulvan aikana kaikki säännöstellyt järvet täyttyivät. Kesällä Vantaanjoen virtaamaa jouduttiin lisäämään säännöstely varastojen avulla. Vesistöalueella tehtiin eräitä kunnossapitotöitä. Hiidenveden säännöstely ja vedenotto Hiidenvedestä. Vuoden alkupuolella Hiidenveden vedenpinta oli verraten korkealla. Kevättulvien aikana Hiidenvesi ja latvajärvet täyttyivät ylärajakorkeuksiinsa. Kesä- ja syyskauden vähävetisyyden vuoksi vedenkorkeudet järvissä laskivat huolimatta minimijuoksutuksista. Loppuvuodesta latvajärvien vesivarasto oli melko pieni. Sen sijaan Hiidenvedessä tapahtui tällöin vesivaraston vähäistä kasvua. Hiidenvedestä pumputtiin vettä heinä- ja elokuussa yhteensä 3.6 milj. m 3. Hiidenvesi-suunnitelman katselmuksen eteenpäin viemiseksi neuvoteltiin toimitusinsinöörin kanssa sitä koskevista asioista. Latvajärvillä aloitettiin loppusyksyllä täydentävät maastotutkimukset. Vesistöalueella hoidettiin vesioikeuden päätöksen ja perkauksista tehtyjen sopimusten velvoittamia korvausasioita. Vesijohtoveden valmistus V edenpuhdistus- ja pohjavesilaitosten toiminta. Puhdistuslaitosten toiminta puhdistusprosessin suhteen oli normaalia. Pääpaino veden puhdistuksessa oli edelleen Pitkäkosken laitoksella. Raakaveden niukkuuden takia joutui Vanhakaupunki ottamaan raakaveden suoraan Vantaanjoesta ajanjaksoina , ja Toimintavuoden kokonaispumppuaminen oli m 3, josta Vanhankaupungin osuus oli m 3 eli 32.9 %, Pitkäkosken m 3 eli 66.4 % ja pohjavesilaitosten m 3 eli 0.7 %. Keskimääräinen vuorokautinen pumppuaminen oli m 3. Suurin vuorokautinen pumppuaminen, m 3, oli 3.6. ja pienin, m 3, oli Kemikaalien kulutus. Raakaveden niukkuudesta johtuen joutui Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitos käyttämään raakavetenä Silvolan tekoaltaan veden asemasta suhteellisesti enemmän Vantaanjoen vettä. Pääasiassa jokiveden huonommasta laadusta johtui, että ennen kaikkea alumiinisulfaatin kulutus nousi arvoon 66. i (ed. v. 59.o) g/m 3, mutta myös kloorin ja aktiivihiilen kulutukset nousivat, edellinen määrään 12.o (10.9) g/m 3 ja jälkimmäinen, jota käytettiin vain Vanhankaupungin laitoksella, määrään 4.3 (l.o) g/m 3. Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksella muutokset kemikaalien kulutuksessa olivat vähäisemmät. Olennaisin muutos tapahtui kloorin kulutuksessa, mikä raakaveden keskimääräistä ammoniakkipitoisuuden vähenemistä vastaten laski arvoon 8.6 (10.3) g/m 3. Energian kulutus ja tuotanto. Sähköenergiaa kulutettiin koko laitoksella yht milj. kwh, josta määrästä 32.5 milj. kwh oli ostettua ja 1.8 milj. kwh vesilaitoksen itse tuottamaa energiaa. Puhdistus- ja pohj avesilaitoksilla käytettiin energiaa yhteensä 31.6 milj. kwh ja laitoksen muu energiankäyttö oli 2.7 milj. kwh. Vesijohtoverkkoon pumputtua vesiyksikköä kohti oli energian kulutus 0.4o kwh/m
4 Vedentutkimustoiminta Vedenhankintavesistöjen tutkimukset ja veden laatu. Jätevesillä sekä jäteainepitöisillä ja kasviravinnerikkailla valumavesillä raskaasti kuormitetun Vantaanjoen vesistön tilan seuraamiseksi tehtiin tehokasta tutkimustyötä samoin kuin myös lievemmin kuormitetun Hiidenveden suhteen. Vantaanjoen vesistön vedenlaadun tutkimusta kehitettiin. Jokivesien kerran kuussa 21 havaintokohdasta ja näiden lisäksi kolme kertaa vuodessa 7 kohdasta suoritettu vedenlaadun tutkimus antaa vedenpuhdistusta silmälläpitäen riittävän materiaalin raakavesilähteen tarkkailussa. Vantaanjoen vesistön järvistä yleensä kaksi kertaa vuodessa ja Tuusulanjärvestä vähintään kerran kuussa tehtyjen tutkimusten tarpeen perusteet ovat samat kuin jokivesienkin. Uutena raakavesilähteenä Hiidenvesi edellytti yhä laajaa vedenlaadun ja järven ilmiöiden tutkimusta hyvän käyttötuloksen saavuttamiseksi. Tämän lisäksi vesioikeudellinen lupa velvoittaa suorittamaan tutkimuksia Hiidenvedessä ja sen yläpuolisessa vesistössä mahdollisten vesiensuojelullisten ja kalataloudellisten vahinkojen varalta. Vesijohtoveden valvontatutkimuksetja laadun tarkkailu. Kuluttajien vesijohdosta saaman veden laatua tarkkailtiin kaikkialla vesijohtoverkon alueella. Viitenä päivänä viikossa haettiin kaupungin eri alueilta näytteitä vesijohtoveden bakteriologisen, kemiallisen ja esteettisen laadun tutkimiseksi. Vedessä erittäin pienissä määrin tavattavista raskasmetalli-, fenoli- tms. aineista suoritettiin tutkimuksia nykyaikaisimman analysointitekniikan kehittämin laittein. Vedenhankintasuunnitelmiin liittyvät tutkimukset. Tulevan raakavesilähteen Päijänteen vesiensuojelun tarvitsemaa tutkimusta vesilaitoksen ja kolmisopimuskuntien toimesta jouduttiin toteuttamaan laajassa mitassa. Päijännehankkeeseen liittyvänä selvitettiin koko vesialtaan tutkimustarve. Tähän ohjelmaan liittyviä tutkimuksia tilattiin Jyväskylän Hydrobiologiselta tutkimuslaitokselta, joka keskitetysti hoitaa Päijänteen vedenlaatututkimuksia. Samaan kokonaisuuteen liittyviä osatoimintoja suoritettiin vesilaitoksen toimesta. Lisäksi laitoksen toimesta suoritettiin raakaveden puhdistuskokeita ja selvitettiin raakaveden laadulle asetettavia erityisvaatimuksia. Veden myynti Varsinaisille kuluttajille myydyn veden määrä kasvoi 3.4 % edelliseen vuoteen verrattuna. Myynnin kasvu oli pienempi kuin edellisenä vuonna, jolloin se oli 4.4 %. Keskimääräinen kasvu viimeisten 10 vuoden aikana on ollut 3.9 %. Veden myynti kolmisopimuskunnille Espoon kauppalalle ja Helsingin maalaiskunnalle oli yht m 3, joka oli 2.8 % koko vesilaitoksen myynnistä. Laskutetun myynnin lisäksi puhdistuslaitoksilta toimitettuun vesimäärään sisältyi mm. tulipalojen sammutukseen ja kadunrakennustöihin käytetty vesi sekä vesijohtoverkon vuotojen yhteydessä hukkaan mennyt vesi. Tämä vesimäärä on laskettu 4. l milj. m 3 :ksi, joka on 5.3 % puhdistetun veden kokonaismäärästä. Kuluttajien määrä lisääntyi 650:llä, joten laitoksella oli vuoden lopussa yht kuluttajaa. Lisäys johtui etupäässä kaupungin pohjoisten ja itäisten alueiden omakotitalojen liittymisistä vesijohtoverkkoon. Tonttijohtojen määrä lisääntyi 537:llä. Vuoden lopussa oli tonttijohtoja kaikkiaan kpl. 266
5 Vedenjakelu Vesijohtoverkon kokonaispituus oli kertomusvuoden lopussa 833 km. Pää- ja jakelujohtojen määrä lisääntyi 25.4 km:llä. Kun otetaan huomioon samana aikana käytöstä poistetut johdot 2.1 km, oli vesijohtoverkon todellinen lisäys 23.3 km. Tämä oli n. 24 % enemmän kuin edellisvuonna, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin keskimäärin PTS-suunnitelman mukaan verkon oli oletettu kasvavan. On kuitenkin todettava, että pääjohtojen, NS 450 ja sitä suurempien johtojen, joiden rakentaminen ei ole riippuvainen viemäreiden rakentamisesta, osuus kasvoi erittäin merkittävästi. Niitä rakennettiin yht. 6.0 km, kun edellisen vuoden määrä oli vain 2. l km. Pääjohtojen kokonaispituus vuoden vaihteessa oli 92.5 km. Merkittävimpiä pääjohtotöitä olivat: Vanhakaupunki-Viikki NS 1 000, rakennettu m; Viikki-Myllypuro NS 800, rakennettu m; Vanhakaupunki-Siltasaari NS 1000, rakennettu 640 m sekä Koskelantie NS 1000, rakennettu 515 m. Vanhakaupunki-Viikki -pääjohto sijoitettiin kalliotunneliin, muut maakanaviin. Jakelujohtojen kokonaispituus oli vuoden lopussa km. Huomattavimmat alueelliset rakennuskohteet olivat Vartiokylässä, Mellunkylässä, Suutarilassa, TapaninkyIässä ja Suurmetsässä. Mainittava työ oli myös uuden 408 m pitkän NS 300 merenalaisen johdon rakentaminen Salmisaaren ja Lauttasaaren välille. Vesijohtoverkon suunnittelu jatkui pääasiassa samoilla esikaupunkialueilla kuin verkon rakentaminenkin. Uusina suunnittelukohteina olivat mm. Itä-Pasilan, Pohjois- Haagan, Kannelmäen ja Puistolan-Heikinlaakson alueet. Vedenjakelu järjestelmä. Toimintavuoden aikana suoritettiin kaupungin vedenjakelujärjestelmän yleissuunnitelman kokonaistarkistus sekä aloitettiin vedenj akeluj ärjestelmän automatisointia koskeva selvittelytyö. Asuntotuotanto-ohjelman vv ja yleiskaavan pohjalta tarkasteltuna valmistui kaupungin koillisosien (MaTaPuPu-alue) vedenj akeluj ärj estelmän yleissuunnitelma. Suunnitelmaan liittyen etsittiin koillisosien vesisäiliölle teknillis-taloudellisesti edullista sijoituspaikkaa ja päädyttiin Jakomäkeen. Vesijohtoverkon vuodot. Kertomusvuoden aikana tapahtui jakelujohdoissa yht. 122 vuotoa eli yksi vuoto m kohti. Lukumäärää on pidettävä keskimääräistä vähäisempänä. Tonttijohtovuotoja sattui 68 eli yksi vuoto 132 tonttijohtoa kohti. Tarkastustoiminta. Tarkastustoimisto tarkasti ja hyväksyi kertomusvuonna yhteensä 824 (ed. v. 959) kiinteistön vesijohto- ja viemäripiirustukset. Vesijohto- ja viemäriasennustöiden tarkastuskäyntejä tehtiin (3 512) kpl. Kiinteistöjen vesijohdoissa ja viemäreissä sattuneista vuodoista tai muista häiriöistä aiheutuneita tarkastuksia suoritettiin 24 kpl. Laitokselle hyväksymistä varten toimitettuja vesijohto- ja viemärilaitteita ja -tarvikkeita koskevia lausuntoja annettiin 31 kpl. Kaupungin vesijohto- tai viemäriverkkoon liitettävien kiinteistöjen vesijohto- ja viemäritöitä suorittamaan oikeutettuja urakoitsijoita oli vuoden lopussa yht. 101 toiminimeä, kuten edellisenäkin vuonna. Sisäjohtotoimisto. Kertomusvuonna sisäjohtotoimiston suorittamat huomattavimmat työt olivat Vanhankaupungin puhdistuslaitoksen kalliotilojen lämpö-, vesi-, viemäri- ja kemikalioputkistojen asennukset, Tekniikan museon LVI-työt sekä Erottajan kalliosuojan putkistoasennukset. Kaupungin omistamissa kiinteistöissä tehtiin putkistokorjaus- ja huoltotöitä yht kpl. 267
6 Rakennustoiminta Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksen peruskorjaus. Puhdasvesialtaiden ja korkeapainepumppaamon rakennusteknilliset työt valmistuivat pääosiltaan toimintavuoden aikana ja asennustyöt olivat vuoden lopussa käynnissä. Peruskorjauksen täten kokonaisuudessaan valmistuttua on Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksen minimiteho l/s. Muut rakennustyöt. Vanhankaupungin laitokselta Viikkiin johtavan vesijohtotunnelin louhintatyöt valmistuivat ja Lahden moottoritien alitus oli valmis Kuninkaankartanon saaren vanhojen vesilaitosrakennusten kunnostetut tilat luovutettiin Tekniikan museon säätiön käyttöön 1.6. Roihuvuoren vesisäiliön suunnittelutyöt aloitettiin toimintavuoden aikana ja suunnitelmat valmistuivat luonnosasteelle. Päijänne-hanke. Valtion osallistuminen Päijänne-hankkeen rahoitukseen odotettiin määriteltäväksi valtion v:n 1972 tulo- ja menoarvion käsittelyn yhteydessä. Tätä koskeva kohta puuttui kuitenkin budjettiesityksestä. Koska hankkeen toteuttamista edeltävillä toimenpiteillä oli kiire ja valtion osallistuminen entistä epävarmempaa, aloittivat perustajakunnat syksyllä neuvottelut seudun muiden kuntien ja eräiden hankkeesta kiinnostuneiden yhtymien kanssa. Neuvotteluja on käyty toistaiseksi virkamiestasolla kolmisopimustoimikunnan johdolla. Vesioikeudellisen lupakäsittelyn alkukokous pidettiin helmikuussa ja katselmuskokoukset syys-lokakuussa. Toimitusmiehet saivat lausuntonsa valmiiksi joulukuun lopulla. Suostumus veden ottoon Päijänteestä ja sitomus sopimuksesta, joka koskee Kymijoen vesivoiman vähenemisen korvaamista, allekirjoitettiin keväällä. Samoin tunnelin rakentamista varten tarvittavia maa-alueita koskevat kaupat ja sopimukset saatiin päätökseen toimintavuoden aikana lukuun ottamatta niitä kuutta aluetta, joihin on anottu lunastusoikeutta vesioikeudelta. Tunnelin rakentamissuunnitelmaan liittyviä tutkimus- ja mittaustöitä, kartoitusta sekä rakennuttamisasiakirjojen laatimista jatkettiin edelleen. Ensimmäisen rakennusjakson urakka-asiakirjat olivat luonnosasteella. Niiden lopullinen sisältö riippuu kuntien rakentamispäätöksistä sekä myös vesioikeuden luvan ehdoista. Vastaavat työt on aloitettu myös toisen ja kolmannen rakennusjakson osalta. Kolmisopimuskuntien yhteistoiminta Kolmisopimuskuntien ja vesihallituksen toimesta selvitettiin alkuvuodesta Päijänteen suojelutoimenpiteitä ja niiden perusteita. Sopimuskuntien ja valtion kesken v perustettu Päijänne-hankkeen neuvottelukunta luovutti selvityksen toimintavuoden kesällä vesihallitukselle. Myöhemmin neuvottelukunta esitti vesihallitukselle pysyvän yhteistyöelimen perustamista koordinoimaan Päijänteen valvonta- ja tutkimusohjelmia. Päijänteen vedenlaatututkimusten kustannuksiin osallistuivat ensi kertaa myös Espoo ja Helsingin maalaiskunta. Aikaisempina vuosina tutkimukset on kustantanut Helsingin kaupunki. Kysymys Päijänne-hankkeen organisaatiosta on avoin. Asiaa valmisteli kolmisopimustoimikunnan ja lainopillisen asiantuntijan muodostama työryhmä. Vuoden lopulla työryhmä sai valmiiksi ehdotuksen organisaatiovaihtoehdoista, joiden valinnasta se on pyytänyt Pääkaupunkiseudun yhteistyö- 268
7 toimikunnan lausuntoa ennen asian jättämistä kuntien päätettäväksi. Toimintavuoden lopulla kolmisopimuskunnat niin ikään käynnistivät neuvottelut Päijänne-hankkeen vedentarvealueen muiden kuntien ja eräiden yhteisöjen kanssa näiden osallistumisesta hankkeeseen ja sen rahoitukseen. Vuoden alkupuoliskolla kolmisopimuskunnat tilasivat edellisvuonna tehdyssä vesilaitossopimuksessa rakennettavaksi edellytetyn yhteisen puhdistuslaitoksen suunnittelutyön kaupungin vesilaitokselta. Suunnittelutyö käsitti mm. puhdistuslaitoskokeita kaupungin nykyisten puhdistuslaitosten tehon lisäämismahdollisuuksien ja yhteislaitoksen rakentamisajankohdan selvittämiseksi. Kokeet osoittivat, että edellytykset rakentamisajankohdan siirtämiseksi 1980-luvun alkuvuosiin ovat olemassa. Kolmisopimuskunnat allekirjoittivat vuoden loppupuolella niiden kesken v tehtyyn vesijohtoveden valmistusta ja myyntiä sekä syöttöj ohtojen rakentamista koskevaan yhteistoimintasopimukseen perustuvan lisäsopimuksen yhteisesti rakennettavasta syöttöj ohdost a Pitkäkoski-Konala. Vesilaitoksen toimesta suoritettiin syöttöj ohtolinj alla pohjatutkimus kesän ja syksyn aikana. Johdon suunnittelutyö aloitettiin vesilaitoksella vuoden lopulla. Päij änne-hankkeen rahoituskysymyksen jäätyä yhä avoimeksi kolmisopimuskuntien kunnallishallitukset päättivät jatkaa kolmisopimuksen 6 :ssä edellytettyä vedenhankinnan lähiohjelmaa koskevaa määräaikaa kolmisopimustoimikunnan ehdottamalla tavalla v:n 1972 loppuun. Tulojen ja menojen Tulot jakautuminen Muutos mmk mmk % Vedenmyynti Vesipostit Sivutoiminta Satunnaiset tuotot Sisäiset viennit Menot Vedenhankinta Puhdistuslaitokset Vesijohtoverkko ja vesisäiliöt Vesipostien hoito,,,, Vedenmyynti ja kuluttajalaitteet Sivutoiminta Hallinto Vajaus o Investoinnit Vedenhankintalaitokset Puhdistuslaitokset Pääjohdot Vesisäiliöt ja pumppuasemat o Jakeluverkko Muut kiinteistöt Kuluttajalaitteet ja kalusto
39. Vesilaitos 1 ) säiliöiden, jälkikemikalointitilojen ja kalliopumppuaseman
1 ) Yleistä Toimintavuosi 1970 oli vesilaitoksen 94. Vettä valmistettiin kaikkiaan 75.3 milj. m 3 ja se merkitsi 3. l %:n vuotuista kasvua, joka oli 0.6 %-yksikköä pienempi kuin keskimäärin viimeisten
41. Vesilaitos 1 ) tyydyttävänä sekä taloudelliselta että toiminnalliselta
1 ) Yleistä Vuodelle 1973 oli luonteenomaista korkeasuhdanne ja voimakas hintojen nousu. Vesilaitokselle tämä taloudellinen kehitys aiheutti painetta veden hintaan. Nousseet materiaali- ja palkkakustannukset
41. Vesilaitos 1 ) Yleistä. lähivuosina toteutuvat lisävelvotteet tulevat aiheuttamaan voimakasta korotustarvetta vedenhintaan,
1 ) Yleistä Vuonna 1972 eli vesilaitoksen 96. toimintavuonna veden valmistus oli 83 milj.m 3, joka merkitsee 6%:n kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Vedenmyynti oli toimintavuonna 73.9 milj.m 3, josta
Vuoden 1974 aikana korkeasuhdanne kääntyi laskuun, joskin hintojen ja palkkojen nousu jatkui edelleen voimakkaana.
451 41.Vesilaitos Yleistä Vuoden 1974 aikana korkeasuhdanne kääntyi laskuun, joskin hintojen ja palkkojen nousu jatkui edelleen voimakkaana. Aikaisempina vuosina vedentuotanto lisääntyi nopeasti, esim.
39. Vesilaitos Vedenhankinta
Toimintavuosi 1969 Vesilaitoksen 93. toimintavuonna veden valmistus kohosi 73,0 milj. m 3 :iin. Kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli 5,5 %. Vedenmyynti nousi 67,9 milj. m 8 :iin lisäyksen edelliseen
38. Vesilaitos. Toimintavuosi 1968
Toimintavuosi 1968 Vesilaitoksen 92. toimintavuotena veden valmistus kohosi 69,24 milj.m 3 :iin. Kasvu edelliseen vuoteen oli 1,4 % ja viiteen edelliseen vuoteen verrattuna 3,2 %. Vedenmyynti nousi 65,6
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2017 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen
Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden
Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007.
Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007. Toimintakertomus 2011 Vesiosuuskunnan viidennen toimintakauden
Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta
Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuoltopäivät Jyväskylä 11.5.217 Toivo Lapinlampi Suunnitteluinsinööri Suomen ympäristökeskus
Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus
Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella Vesistökunnostuspäivät 13.-14.6.2017, Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Valuma-alue 380 km 2 Pituus n. 40 km Laskee Suomenlahteen Haminassa
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 70100 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden
Kuinka erinomainen juomavesi syntyy? Helsingin seudun ympäristöpalvelut
Kuinka erinomainen juomavesi syntyy? Helsingin seudun ympäristöpalvelut 2 3 Pääkaupunkiseudun raikkaan veden salaisuus on maailman pisin kalliotunneli. Raakavesi virtaa pääkaupunkiseudulle yli 120 kilometriä
Verkoston WSP. Talousvesikoulutus 21.9./26.9./ HSY, Eeva Huhtanen / Miia Hyttinen / Sami Sillstén
Verkoston WSP Talousvesikoulutus 21.9./26.9./28.9.2017 HSY, Eeva Huhtanen / Miia Hyttinen / Sami Sillstén Toimintaympäristö Perustehtävä Asiakkaat Jäsenkunnat Tuotamme ja järjestämme vesihuoltopalveluja,
VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta
VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve Toivo Lapinlampi Suomen ympäristökeskus 23.1.2017 1 Vesihuolto-osuuskuntien valinta - Vuonna 2014
Valtion vesihuoltotyöt Laki vesihuollon tukemisesta 30.7.2004/686
Akanojan ja Mäkikylän välisen jäteveden siirtolinjan ja pumppaamon toteutus Rakentamispäällikkö Juhani Leppikangas Valtion vesihuoltotyöt Laki vesihuollon tukemisesta 30.7.2004/686 Valtion vesihuoltotyössä
Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069
OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009
OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni
Porvoon vesi johdossa 100 vuotta Borgå vatten i ledning i 100 år. Risto Saarinen
Porvoon vesi johdossa 100 vuotta Borgå vatten i ledning i 100 år Risto Saarinen 1900-luvun alku Laajat epidemiat uhkasivat terveyttä Puutalokaupungin tulipalojen torjuminen oli vaikeaa Asiaa oli pohjustettu
Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa.
3.11.2014 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 VR-konsernin liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä 348,9 (382,5) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto laski 7,0 prosenttia. Raportoitu
Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 22 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.2003 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-325-0 Painettuna ISSN 1455-7231
KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO
Kaarinan kaupunginvaltuuston kokouksessaan 21.10.2013 130 hyväksymä KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO Voimaantulo 1.1.2014 1. YLEISTÄ Vesihuollon verkostojen rakentamisesta ja ylläpidosta sekä veden
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012
2014:28 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012 Helsingissä mediaanitulo 26 300 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 32 800 euroa Pääomatuloja huomattavasti edellisvuotta vähemmän Veroja
Inarijärven säännöstelyn sopeuttaminen ilmastonmuutokseen
Inarijärven säännöstelyn sopeuttaminen ilmastonmuutokseen Inarijärven säännöstelyn seurantaryhmä 18.9.2014 Juha Aaltonen @jkaalton Suomen ympäristökeskus Sää muuttuu, ilmasto muuttuu Sää kuvaa maapallon
Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014
Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Taustaa Pohjaveden puolesta kansalaisaloite (2007) LrV esitys Lpr KH:lle toiminta-alueista 30.3.2010 Lpr Seudun Ympäristötoimen selvitys alueen vesihuollosta
Asuntotuotantokysely 1/2017
Asuntotuotantokysely 1/2017 Sami Pakarinen Helmikuu 2017 1 (2) Helmikuun 2017 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmasti
TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto
Kiinteistöjen myynnit Tulot 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Menot 0 0 0 Netto 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Kiinteistöomaisuuden myyntitulot, toteutuneita kauppoja 5. UUDISRAKENTAMINEN Nilsiän terveys- ja
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (5) 151 Tripla-rakennushankkeen HKL:n kustannusosuuksien hyväksyminen HEL 2016-008432 T 02 08 03 01 Päätös Käsittely päättää hyväksyä Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksen
1. Organisaatio ja henkilökunta
36 Vesilaitos Vesilaitoksen kaikilla toiminta-aloilla oli tänäkin toimintavuonna havaittavissa nopeata ja voimakasta kehitystä niin tutkimuksen, suunnittelun kuin rakentamisenkin osalla. Vesijohtoverkkoon
Putket upoksissa, haittaako se? Sopeutumisen haasteet pääkaupunkiseudun vesihuollolle
Putket upoksissa, haittaako se? Sopeutumisen haasteet pääkaupunkiseudun vesihuollolle Helsingin seudun ilmastoseminaari 2013: Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Tommi Fred, osastonjohtaja 1 Pääkaupunkiseudun
HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN
HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN Hyväksytty: KV 14.11.2011 168 Vesihuoltolaitoksen toiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Heinolan kaupungin vesihuoltolaitos laitokseen
Asuntotuotantotoimikuntaan ja
Toimikunnan ja sen teknillisen jaoston kokoonpano. Asuntotuotantotoimikuntaan ja sen teknilliseen jaostoon kuuluivat v. 1973 samat jäsenet kuin edellisenä vuonna, paitsi että sihteerinä toimi Lauri Rautiainen
Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut
Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot
Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 29 2012 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010 Helsingissä keskitulot 31 200 euroa Pääomatulot nousivat kolmanneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 400 euroa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2014 1 (5) 620 Alueiden vuokraaminen Länsimetro Oy:lle länsimetron toteuttamista ja käyttöä varten HEL 2013-010854 T 10 01 01 02 Päätös päätti vuokrata Länsimetro Oy:lle
Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 27 2011 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009 Helsingissä keskitulot 30 000 euroa Pääomatulot laskivat viidenneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 200 euroa
Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030
Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.
LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017
LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI LOIMAAN VEDEN OSAVUOSIKATSAUS 1 YLEISTÄ Loimaan veden johtosäännössä mainitaan kaupunginvaltuuston ja kuntalain liikelaitokselle määrittämät oikeudet
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 ESITYS 24.7.2006 Liikevaihdon jakauma 1-6/2006 97,0 milj. euroa Joustopakkaukset 37,1 milj. euroa 38 % Kosteuspyyhkeet 35 % Kuitukankaat 27 % Pyyhkeet
9. Kaasulaitos 1 ) 1. Yleistä. %:iin sopimuksen edellyttämästä tuotantomäärästä.
1 ) 1. Yleistä Vuosi 1972 oli kaasulaitoksen 112. toimintavuosi ja 72. vuosi kaupungin omistuksessa. Keväällä 1971 v:lle 1972 laadittu talousarvio perustui toimintasuunnitelmaan, jonka mukaan uusi nestekaasua,
kokouksessa päivänä kuuta 20
VUOLIJOEN KUNNAN VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty kokouksessa päivänä kuuta 20 Voimaantulopäivä: Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Vuolijoen kunta laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos
TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO
1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 30.11.2011 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteutti tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.
Asuntotuotantotoimikuntaan ja
2. Asuntotuotantotoimikunta Toimikunnan ja sen teknillisen jaoston kokoonpano. Asuntotuotantotoimikuntaan ja sen teknilliseen jaostoon kuuluivat v. 1972 samat jäsenet kuin edellisenäkin vuonna. Toimikunnan
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 ESITYS 26.4.2006 Liikevaihdon jakauma 1-3/2006 49,2 milj. euroa Joustopakkaukset 18,6 milj. euroa 38 % Kosteuspyyhkeet 34 % Kuitukankaat 28 % Pyyhkeet
TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen toimi TOIMINNALLISET TAVOITTEET TALOUSARVIOVUODELLE JA NIIDEN TOTEUTUMINEN TAVOITE TOIMENPIDE TOTEUTUMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekla 16.6.2015 29, liite no 10 Tekninen toimi TOIMINNALLISET TAVOITTEET TALOUSARVIOVUODELLE JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Lapinlahden terveyskeskuksen peruskorjauksen jatkaminen Alapitkän
RT:n kuntatilaisuus kaupunginjohtaja Timo Koivisto
RT:n kuntatilaisuus 18.1.2017 kaupunginjohtaja Timo Koivisto Väestönmuutosten ennakkotiedot marraskuu 2016 Jyväskylän ennakkoväkiluku 30.11.2016 138 760 Muutos 11 kk + 1 392 Lähde: Tilastokeskus 17.11.2016
Yhtiökokous 19.4.2011
Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon
3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS
1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 26.4.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.
38«Vesilaitos. Vedenhankinta
38«Vesilaitos Vesilaitoksen 91. toimintavuoden kehitys oli normaalinen. Vedenvalmistus kohosi 68,3 milj. m 3 :iin. Tosin kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli vain 2,0 %, mutta viiteen edelliseen vuoteen
Inarijärven seurantaryhmän kokous Ajankohtaiset velvoite- ja kunnossapitoasiat sekä suositusten toimeenpano 2014
Inarijärven seurantaryhmän kokous 2014 Ajankohtaiset velvoite- ja kunnossapitoasiat sekä suositusten toimeenpano 2014 Esityksen sisältö: LAP-Ely:n rooli velvoitetöissä Velvoitetöiden volyymit ja painopistealueet
Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä
12.11.2016 Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä KEMIN VESI OY Kemin Vesi vastaa Kemissä Vedenjakelusta Jäteveden
Turun kaupunki Paimionjoen säännöstelijänä Irina Nordman/Liisa Piirtola 15.6.2011/27.5.2013
Turun kaupunki Paimionjoen säännöstelijänä Irina Nordman/Liisa Piirtola 15.6.2011/27.5.2013 Lupatilanne Säännöstely perustuu Länsi-Suomen vesioikeuden 26.3.1964 antamaan päätökseen (Nro S-81/706), jonka
Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta
Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston
t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN
H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2009 20 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2008 Käänne työttömyyden kehityksessä Helsingin työttömyysaste
Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOS Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti kaupungin vesihuollosta, joka sisältää vedentuotannon
Asuntotuotantokysely 2/2015
Asuntotuotantokysely 2/2015 Sami Pakarinen Kesäkuu 2015 1 (2) Kesäkuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti
Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen
Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen 1 Vesilaitoksen toimittaman veden käyttö- ja perusmaksu 2 Liittymismaksu 4 Vesimittarin tarkistusmaksu 6 Sammutusvesilaitteistojen liittämisestä perittävä maksu 9 Vesimittarin
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2016
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI
PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI OHJEITA UUDELLE LIITTYJÄLLE 2015 Paavolan Vesi Oy vastaa vesihuollosta eli talousveden toimittamisesta ja jäteveden poisjohtamisesta Siikajoen kunnan alueella.
Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus
Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Lähtökohtia Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan 31 kunnasta 21 vedenhankinta perustuu pohjaveden tai tekopohjaveden käyttöön
Osakas A-osakkeet B-osakkeet
1 (5) LISÄSOPIMUS 28.2.2013 PÄIVÄTTYYN TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY:N OSAKASSOPIMUKSEEN A-lisäosakkeet / VSS-tila 1. OSAPUOLET Osakas A-osakkeet B-osakkeet Finprop Tapiola Oy (Y-tunnus: 1749679-4) 460
PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA
PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2004 1 ASIA HAKIJA Siikajoen yhteistarkkailuohjelman vahvistaminen Uljuan tekoaltaan rakentamisen ja Siikajoen säännöstelyyn liittyvän
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut
Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden
Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 26 31 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.25 Helsingin kaupungin kuvapankki/ Paul Williams Verkkojulkaisu ISSN 1458-577 ISBN
Asuntotuotantokysely 2/2017
Asuntotuotantokysely 2/2017 Sami Pakarinen Kesäkuu 2017 1 (2) Kesäkuun 2017 asuntokatsaus Asuntotuotantokyselyn tulokset: Asuntotuotannossa ennätys, omistusasuntojen kysyntä paikkaa kovan rahan vuokra-asuntojen
TOIMINTAKERTOMUS 2016
TUNTURI-LAPIN VESI OY MARTINSAARENTIE 3 95970 ÄKÄSLOMPOLO TOIMINTAKERTOMUS 2016 1 KATSAUS VUOTEEN 2016 Ylläksen kaltaisen matkailukeskuksen ympäristön ja vesistön hoidon parantaminen vaikuttaa kansainvälisen
3. Asunto tuotantotoimikunta
3. Asunto tuotantotoimikunta Toimikunnan ja sen teknillisen jaoston kokoonpano. Asuntotuotan to toimikunnan kokoonpano oli v. 1971, joka oli toimikunnan 23. toimintavuosi, muuten sama kuin edellisenä vuonna,
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 16/215 [1] Syntyneet Vuonna 215 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.
Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY:N JA RANTASALMEN KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS VESI- JA VIEMÄRILAITOSTEN YLLÄPIDOSTA VUONNA 2015
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY:N JA RANTASALMEN KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS VESI- JA VIEMÄRILAITOSTEN YLLÄPIDOSTA VUONNA 2015 1. SOPIJAOSAPUOLET: Tilaaja: Rantasalmen kunta / vesi- ja viemärilaitos Y-tunnus 0166507-1
t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S
H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2010 35 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2009 Alle 25-vuotiaiden työttömyysaste peruspiireittäin Helsingissä 2009. Nuorten
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2016
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 14/216 [1] Syntyneet Tammi-marraskuussa 216 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.
Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys
Osavuosikatsaus 1.1. - 3.9. Esitys 24.1. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q3/ Q3/26 1-9/ 1-9/26 26 Liikevaihto 55,7 51,4 161,2 148,4 22,6 Liikevoitto,5,3 2,2,4
Ravintola Gumböle Oy
Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 128 Virastotalo K31:n uuden panimoravintolan hankehinnan korotuksen hyväksyminen HEL 2012-012430 T 10 06 00 Päätös päätti myöntää Panimoravintolan toteuttamisen
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain
Toinen vahvan kehityksen vuosi
Toinen vahvan kehityksen vuosi Tanskan konevuokrausliiketoiminnan myynti vaikutti lukuihin 2018 kohokohdat Liikevaihto ja vertailukelpoinen kannattavuus paranivat 2 LIIKEVAIHTO 711,7 (685,5) miljoonaa
Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö
Asuntotuotantokysely 3/2014
Asuntotuotantokysely 3/2014 Sami Pakarinen Lokakuu 2014 1 (3) Lokakuun 2014 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti
Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys
Suominen Yhtymä Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3. Esitys 25.4. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q1 Q1 26 26 Liikevaihto 54,3 49,3 22,6 Liikevoitto 1,3,6 1,2 Katsauskauden
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria
KOKEMUKSIA VEDENOTTOLUPAPROSESSEISTA Jukka Ikäheimo
KOKEMUKSIA VEDENOTTOLUPAPROSESSEISTA 3.11.2016 Jukka Ikäheimo KOME ESIMERKKITAPAUSTA LÄHIVUOSILTA Hakija Kohde Haettu vesimäärä, m 3 /d Ylikunnallinen ELY-keskus AVI Lakeuden Vesi Oy Karvia (6500) >> 4500
Korjaushankkeen laadun haasteet
KORJAUSHANKKEEN LAADUN HAASTEET 12.11.2013 Esko Lindblad Valvontapäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm Suomen Sisäilmakeskus Oy 1 Case ullakkorakentaminen 5 kerroksinen kerrostalo rakennettu 1920
Vesilaitoksen vedenotto Vantaanjoesta Vattenmängden som tagis från Vanda ån av vattenverket Amount Pumped from the Vantaa River by the Water Works
294 Vesilaitoksen vedenotto Vantaanjoesta Vattenmängden som tagis från Vanda ån av vattenverket Amount Pumped from the Vantaa River by the Water Works 8! v. 20 27.40 57X10.Woo 23JO 12-00 8Ä) nifi' saao
Henkilöstöpalvelut. Henkilöstövuokrauspalveluiden liikevaihdon. arvo oli 1 019,76 miljoonaa euroa. Kasvua vuoteen 2014 nähden oli 13,9 prosenttia.
Liikevaihtotiedustelu Henkilöstöpalvelut zhenkilöstöpalvelualan kokonaisliikevaihto oli joulukuussa 95,62 vuoden 214 joulukuuhun verrattuna 28,5 prosenttia. Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton
LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE
Askolan vesihuoltolaitos LIITTYJÄT,93 % Väkiluku as 4 988 Vesijohdon liittymis-% % 65 % Vesijohtoon liittyneet as 3 242 Viemärin liittymis-% % 34 % Viemäriin liittyneet as 1 696 VOLYYMIT m 3 /a Veden pumppaus
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt
Oriola KD Oyj varsinainen yhtiökokous 2013. Helsinki, Messukeskus 20.3.2013
Oriola KD Oyj varsinainen yhtiökokous 2013 Helsinki, Messukeskus 20.3.2013 Toimitusjohtajan katsaus Eero Hautaniemi toimitusjohtaja, Oriola KD Oyj Sisältö 1 Oriola KD:n kehitys vuosina 2008 2012 2 Liiketoiminnat
Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HANKESUUNNITELMA Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen hallirakenteiden peruskorjaus
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HANKESUUNNITELMA Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen hallirakenteiden peruskorjaus 1 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Opastinsilta 6 A 00520 Helsinki puhelin
Aloite merkittiin tiedoksi. TEKVLK 16 Tekninen valiokunta 24.4.2014 Valmistelija: Vesihuoltopäällikkö Matti Huttunen, matti.huttunen(at)sipoo.
Valtuusto 32 07.04.2014 Aloite kaksoisviemäröintijärjestelmään siirtymisestä/sami Virpiö 338/10.03.01/2013 KV 108 Valtuusto 9.9.2013 Sami Virpiö jätti aloitteen, jossa hän ehdottaa, että Sipoossa siirrytään
LAN TULVIIN JA SIIKAJOEN BIFURKAATIO MUSTAJOEN KAUTTA TEMMESJOKEEN
Vastaanottaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Asiakirjatyyppi Alustava selvitys Päivämäärä 10.10.2014 Viite 1510007427 RUUKINKOSKEN POHJAPADON VAIKUTUS MANKI- LAN TULVIIN JA SIIKAJOEN BIFURKAATIO MUSTAJOEN
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ypv/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (5) Asia tulisi käsitellä 346 Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston päätökseksi koskien siirtymäsuunnitelmaa rajoittaa tiettyjen yli 50 megawatin polttolaitosten
KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010
KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla
Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen
Vesihuoltolaitoksen hinnasto Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 Vesihuoltolaitoksen hinnasto Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2019 alkaen toistaiseksi ja korvaavat 1.1.2017 voimaan
TOIMINTAKERTOMUS 2017
TUNTURI-LAPIN VESI OY MARTINPISTO 2 95970 ÄKÄSLOMPOLO TOIMINTAKERTOMUS 2017 1 KA T SAUS VUOTEEN 2017 Ylläksen kaltaisen matkailukeskuksen ympäristön ja vesistön hoidon parantaminen vaikuttaa kansainvälisen