Kuva 1. Yhteinen teknologia-alusta nykytilassa (Meta I)
|
|
- Juho Lahtinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 m m m. A ASETTAMISPÄÄTÖS, MUUTOS (6) MMM016:00/2016 HALLINNONALAN M ETA II -HANKKEEN JATKAMINEN Toimikausi Tausta Maa-ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään päättänyt jatkaa Meta II -hanketta, jonka tavoitteena on uudistaa usean viraston yhteiskäytössä olevan ICTtuotantoympäristö ja siihen liittyvä sovelluskehitysympäristö. Hanke on käynnistynyt Jatkaminen liittyy päätettyyn sovellusten vaiheistettuun käyttöönottoon. Hankkeen toimikausi on Osa MMM:n hallinnonalan virastojen tietojärjestelmistä ja niiden kehittäminen nojautuvat vahvasti yhteisesti ylläpidettyyn ja kehitettyyn ICT-tuotantoympäristöön. Laajimmin tämä ympäristö on käytössä maatalous-ja elintarviketurvallisuushallinnossa. Ympäristö koostuu tietoverkoista, palvelimista, ohjelmistoista lisensseineen, sovelluksista sekä palveluista ja sovituista toimintamalleista, joilla kokonaisuus pidetään toimivana. Tämän tuotantoympäristön rinnalla toimii teknisesti yhteensopiva sovellusten testaus- ja kehitysympäristö. Tietoverkoista, palvelimista ja erilaisista perusohjelmistoista muodostuvaa kokonaisuutta kutsutaan myös perustietotekniseksi alustaksi. Tässä päätöksessä tuotantoympäristöstä käytetään lyhennettä Meta -ympäristö. Hankkeen tavoitteena on siirtyä nykyisestä tuotanto- ja sovelluskehitysympäristöstä (Meta I) uuteen tuotanto-ja sovelluskehitysympäristöön (Meta II). Maanmittauslaitoksen yhteydessä toimiva tietotekniikan palvelukeskus Mitpa huolehtii nykyisen ympäristön hallittavuudesta ja yhteentoimivuudesta sekä kehittää sovelluksia ja ratkaisuja MMM:n toimialan tukena. Järjestelmät on rakennettu yhteentoimiviksi käyttäen yhteistä teknologia-alustaa, yhteiskäyttöisiä tietovarantoja sekä yhteisiä ratkaisuja, mistä syystä monet järjestelmät ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Kuva 1. Yhteinen teknologia-alusta nykytilassa (Meta I) A MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ' JORO- OCH SKOGSBRUKSMINISTERIET A MINiSTRY OF AGRICULTURE AND FORESTRY PL 30, VALTIONEUVOSTO (Helsinki). PB 30, STATSRADET (Helsingfors) * PO Box 30, FI GOVERNMENT, Finland (Helsinki). puh faksi (09) * tfn fax (09) * tel * fax
2 2(6) Nykyinen tuotantoympäristö ja siihen liittyvät tietoliikennepalvelut on hankittu hallinnonalan yhteishankintana. Näihin liittyvät sopimukset ovat päättymässä, mistä syystä hallinnonalalla on ryhdytty toimenpiteisiin siirtymiseksi uuteen tuotantoympäristöön (Meta II). Periaatteessa Valtorin tulisi huolehtia perustietoteknisten palveluiden tuottamisesta ja kehittämisestä, mutta EU-lainsäädännöstä johtuvien ns. maksajavirastovaatimusten takia Meta-ympäristöä ei ole toistaiseksi pystytty siirtämään Valtorin vastuulle (ns. poikkeama). Edellytyksiä siirron tekemiseksi ja poikkeaman purkamiseksi selvitettiin yhteistyössä Valtorin ja VM:n kanssa keväällä 2016 ja poikkeamaa jatkettiin vuoden 2017 loppuun saakka. Siirtoa Valtorille on tarkasteltava uudelleen syksyllä 2017 valtioneuvoston ratkaisun mukaisesti. Valtori on osallistunut Meta II - hankkeeseen asiantuntijana. Mahdollinen alustan teknisen hallintavastuun siirtyminen Valtorille jossakin vaiheessa ei vaikuta tämän hankkeen toteuttamiseen. Meta II -hankkeen tarkoituksena on suunnitella ja ohjata tuotantoympäristön siirto nykyisestä ympäristöstä uuteen ympäristöön (Meta I -> Meta II). Koska kyseessä olevat konesali- ja kapasiteettipalvelut on kilpailutettu Hanselin toimesta, erillistä kilpailuttamista ei ole tarvittu, vaan hankkeessa on edetty suoraan suunnitteluvaiheen kautta toteutusvaiheeseen. Hanselin kilpailuttama toimittaja Tieto Oyj on sama kuin nykyisen tuotantoympäristön toimittaja. MMM tilasi esisuunnitteluprojektin Tieto Oyj:Itä jo ennen hankkeen aloittamista loppuvuodesta Lisäksi Tieto Oyj:Itä on tilattu useita prosessiin kuuluvia uuden ympäristön suunnitteluun, rakentamiseen, toteuttamiseen ja käyttöönottoon liittyviä osaprojekteja. Vastaavasti Mitpa on osallistunut tukipalveluita tuottamalla siirron valmistellun ja toteuttamiseen sekä sovellusten yhteensovittamiseen. Prosessin aikana aikaisemmin Mitpan tuottama sovelluskehitysympäristö on päätetty siirtää uuden rakennettavan ympäristön yhteyteen. Hanke on edennyt sinänsä hyvin, mutta keväällä ja kesällä 2017 hankkeessa todettiin, että päätetty aikataulu (elo-syyskuun vaihde 2017) ei riitä ympäristöjen ja sovelluskokonaisuuden jatkuvuuden kannalta turvalliselle siirrolle. Uusi tekninen ympäristö on käytännössä valmis, mutta laajaa sovelluskokonaisuutta ei ole saatu vielä sovitettua kokonaan uuteen ympäristöön ja riittävästi testattua. Tarvittava sovellusten sovitus-ja testaustyön määrä on ylittänyt ennakkoarviot merkittävästi. Tästä syystä hankkeen ohjausryhmä päätti, että hankkeessa siirrytään vaiheistettuun käyttöönottoon siten, että uudesta ympäristöstä otetaan ensin elo-syyskuussa käyttöön osa uusista teknisistä palveluista (tietokantaympäristöjä) ja sovellukset siirretään vaiheittain helmikuuhun 2018 mennessä. Hankkeen kokonaisaikataulun venymisen ja vaiheistettuun käyttöönottoon siirtymisen vuoksi hanketta on jatkettava saakka. Aikataulun venymisen, vaiheistetun käyttöönoton ja ennakoitua suuremman työmäärän takia myös hankkeen kustannukset kasvavat. Samalla käyttöönottoon liittyvät riskit ja vaikutukset virastojen liiketoimintaan kuitenkin merkittävästi pienenevät. Vanha ympäristö on käytettävissä siihen saakka kunnes siirto on saatu kokonaan onnistuneesti tehtyä. Tehtävät Hankkeen lopullisena tavoitteena on ottaa hallitusti käyttöön uusi usean viraston ja ministeriön yhteiskäytössä oleva tuotanto-ja sovelluskehitysympäristö (Meta II), joka pohjautuu Hanselin toteuttamaan konesali- ja kapasiteettipalveluiden kilpailutukseen vuosille Hankkeen tehtävänä on tuottaa hallinta- ja toimintamalli sopimuksen kohteena olevalle teknologiaympäristölle. Hankkeessa noudetaan käyttöönoton osalta Hansel-puitesopimuksen mukaista toimintamallia.
3 3(6) Hankkeen tuotokset ovat: Ympäristön arkkitehtuurin kuvaukset, Alustapalvelut ja käyttöönotettu ympäristö, Ympäristön dokumentaatio, Uuden toimintaympäristön mukainen sovelluskehityksen ympäristö ja menetelmät, Hallinta- ja toimintamallit, jotka kuvaavat toimijoiden roolit ja Tarvittavat sopimukset Hankkeen ohjausmalli Strateginen ohjausryhmä Tehtävät: Päättää hankkeen linjauksista ja suunnasta, suunnitelmien hyväksyminen Hankkeen etenemisen seuranta Mahdollisten hanketason ristiriitojen yms. selvittäminen Hankkeen kustannusten seuranta Kokoonpano: Minna-Mari Kaila, osastopäällikkö puheenjohtaja, MMM/RO Taina Aaltonen, apulaisosastopäällikkö jäsen, varapuheenjohtaja, MMM/RO Juha S. Niemelä, ylijohtaja jäsen, MMM/LVO varajäsen kalatalousneuvos Risto Lampinen Pentti Lähteenoja, ylijohtaja jäsen, MMM/HSO varajäsen johtaja Raimo Vajavaara Matti Aho, pääjohtaja jäsen, Elintarviketurvallisuusvirasto Johanna Laiho-Kauranne, tilastojohtaja jäsen, Luonnonvarakeskus varajäsen Esa Katajamäki, päällikkö varajäsen Anna Louhivaara, päällikkö Marja Rantala, ylijohtaja Oikarinen Antti-Jussi, ylijohtaja jäsen, Maanmittauslaitos jäsen, Maaseutuvirasto varajäsen Tuija Riukulehto, osastonjohtaja Ohjausryhmän kokoukset pidetään hankkeen etenemisen edellyttämässä aikataulussa, vähintään kahden kuukauden välein. Hankepäällikkö toimii ohjausryhmän sihteerinä.
4 4(6) Hankkeen johtoryhmä Tehtävät: Hankkeen johtoryhmän tehtävänä on huolehtia koko hankkeen ja osaprojektien toteutumisesta suunnitelmien ja ohjausryhmän linjausten mukaisesti sekä seurata hankeen riskejä ja resurssien käyttöä. Ryhmän toiminnasta huolehtii käytännössä hankepäällikkö. Johtoryhmä raportoi strategiselle ohjausryhmälle suunnitelman/tarpeiden mukaisesti. Päätöksenteko ohjausryhmän linjausten puitteissa Mahdollisten muutosesitysten valmistelu ohjausryhmälle esiteltäväksi Projektien etenemisen seuranta Projektien välisten ristiriitojen yms. selvittäminen Projektien budjetin ja välillisten vaikutusten seuranta (esim. sovellusten muutostarpeet tms.) Kokoonpano: Antti Vertanen, tietohallintojohtaja puheenjohtaja, MMM/HSO Juha Palonen, neuvotteleva virkamies jäsen, MMM/Ruokaosasto Ari Mannonen, erityisasiantuntija jäsen, MMM/Luonnonvaraosasto varajäsenenä RO:n edustaja Pasi Valli, neuvotteleva virkamies jäsen, MMM/Hallinto- ja suunnitteluosasto varapuheenjohtaja Johanna Knekt, tietohallintojohtaja jäsen, Elintarviketurvallisuusvirasto Anna Louhivaara, päällikkö jäsen, Luonnonvarakeskus varajäsen Hanna Kastikainen, johtava asiantuntija Jenni Mielikäinen, johtaja Juha Antila, tietohallintojohtaja jäsen, Maanmittauslaitos jäsen, Maaseutuvirasto varajäsen Tuija Riukulehto, osastonjohtaja Hankkeen johtoryhmä kokoontuu tarpeen mukaan ja vähintään valmistelemaan ohjausryhmän kokoukset. Hankepäällikkö toimii myös hankkeen johtoryhmän sihteerinä. Johtoryhmässä ovat pysyvinä asiantuntijoina hankkeeseen kuuluvien projektien projektipäälliköt (vastuutahot). Heidän tehtävänään on huolehtia projektien tilanteen ajantasaisesti raportoinnista johtoryhmälle. Tiedon ja Valtorin edustajat osallistuvat johtoryhmän työskentelyyn asiantuntijoina pääsääntöisesti mutta aina erikseen kutsuttuna.
5 5(6) Hankepäällikkö, MMM:n hanketiimi Hankepäällikkö seuraa koko hankkeen ja sen toteutusprojektien etenemistä ja huolehtii ohjaus- ja johtoryhmien käytännön toiminnasta. Hankepäällikön tukena toimii MMM:n asiantuntijoiden muodostama tiimi. Hankepäällikkönä toimii tietohallinnon erityisasiantuntija Jaana Merta (MMM/RO). Projektit Valmisteluprojektit ovat päättyneet, toteutusprojektit ovat päättymässä ja hankkeessa on käytännössä siirrytty käyttöönottovaiheeseen. Hanke etenee siten, että käynnissä olevat osaprojektit (teknisen alustan toteutus, sovellusten yhteensovitus ja testaus, sovelluskehitysympäristön siirto, toimintamallien ja sopimusten valmistelu) jatkavat siihen saakka, että johto-ja ohjausryhmä päättävät niiden päättämisestä. Lisäksi käynnistetään tai liitetään johonkin nykyiseen uusi osaprojekti, jonka puitteissa suunnitellaan ja toteutetaan sovellusten vaiheittainen siirto uuteen tuotantoympäristöön. Aikataulu Hankkeen loppuvaiheen aikataulu on seuraava: jatketaan teknisen alustan viimeistelyä syys- ja lokakuussa (mm. QA-ympäristö) täsmennetään työjakoa käytännön operointitehtävissä (ns. toimintamallin jalkautus) loka- ja marraskuussa yhteistyössä toimittajan kanssa valmistellaan sovellusten vaiheistetun siirron tarkennettu suunnitelma syys- lokakuussa käynnistetään sovellusten vaiheittainen siirto virastojen hyväksymän aikataulun mukaisesti lokakuussa, tavoitteena saada siirrot valmiiksi helmikuussa 2018 seurataan vaiheittaisen siirron etenemistä sekä uuden ympäristön hallintamallin toimivuutta (johtoryhmä) keväälle 2018 saakka Kustannusten jakautuminen Siirtoprojektin kustannusten jaosta sovitaan strategisessa johtoryhmässä. Kustannusten jako noudattaa seuraavia periaatteita: Kukin hallinnonalan osapuoli vastaa oman hanke/projektihenkilöstönsä kustannuksista mukaan lukien mahdolliset matkustus-, työväline-, yms. kustannukset. Työ tehdään virkatyönä. Tieto Oyj:n kustannukset maksetaan MMM:n määrärahoista (tuottavuusraha) varausten puitteissa. Mitpan tähän hankkeeseen liittyvien palveluiden kustannukset maksetaan MMM:n määrärahoista (tuottavuusraha) varausten puitteissa siltä osin, kun työ/palvelu ei sisälly palvelusopimuksiin.
6 6(6) Valterin osallistumisen mahdollista kustannuksista ja niiden maksamisesta sovitaan erikseen MMM:n ja Valterin kesken. Mahdolliset kertaluonteiset investointikustannukset katetaan ensisijaisesti MMM:n määrärahoista (tuottavuusraha) varausten puitteissa. Strateginen ohjausryhmä ratkaisee miten varattua tuottavuusrahaa käytetään tai miten toimitaan tilanteessa, jos varattu rahoitus ei riitä. Pääperiaate on, että virastot ja ministeriö osallistuvat mahdollisiin varaukset ylittäviin kustannuksiin nykyisen ympäristön käytön suhteessa. Kansliapäällikkö (sij.) Lainsäädäntöneuvos JAKELU MMM/Osastot Elintarviketurvallisuusvirasto Luonnonvarakeskus Maanmittauslaitos Maaseutuvirasto
Lmmm.Fi. Hankkeen toimikausi on
- -- ASETrAMISPÄÄTÖS 1(6) Lmmm.Fi 14.4.2016 MMM16:00/2016 HALLINNNALAN META II -HANKKEEN ASETTAMINEN Toimikausi Tausta Maa-ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään asettanut hallinnonalan Meta II - hankkeen
Maa ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään asettanut sähköisen asunto osakerekisteri hankkeen.
ASETTAMISPÄÄTÖS 1 (5) 10.5.2016 MMM024:00/2016 SÄHKÖISEN ASUNTO-OSAKEREKISTERI -HANKKEEN ASETTAMINEN Toimikausi Tausta Maa ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään asettanut sähköisen asunto osakerekisteri
n i iii n,.fi SÄHKÖISEN ASUNTO-OSAKEREKISTERI -HANKKEEN ASETTAMINEN Toimkausi Tausta Kuva 1. Asunto-osakerekisterin keskeiset tietoryhmät
ASETTAMISPÄÄTÖS 1 (5) n i iii n,.fi 10.5.2016 MMM24:00/2016 SÄHKÖISEN ASUNT-SAKEREKISTERI -HANKKEEN ASETTAMINEN Toimkausi Tausta Maa-ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään asettanut sähköisen asunto-osakerekisteri
rri rri rri.fi
1 rri rri rri.fi 15.3.2016 PYYNTÖ 1 (2) Jakelun mukaan N]MEÄMISPYYNTÖ YHTEISEN TUTANTYMPÄRISTÖN SIIRTHANKKEEN (META II) HJAUS- JA HANKERYRMIIN sa hallinnonalan virastojen tietojärjestelmistä ja niiden
PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO -HANKE. Tausta
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETTAMISPÄÄTÖS 1807/07.01.00/2016 4.1.2017 PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO -HANKE Asettaminen Maa- ja metsätalousministeriö on tänään asettanut hankkeen, jonka tehtävänä
mmm.fi /06.02/2017
PYYNTÖ 1(2) mmm.fi 31.8.2017 399/06.02/2017 Jakelun mukaan NIMEÄMISPYYNTÖ JULKISEN HALLINNON PAIKKATIETOALUSTA (PTA) -HANKKEEN TOTEUTUSVAIHEEN OHJAUSRYHMÄÄN Julkisen hallinnon paikkatietoalusta (PTA) on
Asiakkaan TORI-siirtoprojekti ohjausryhmä 6
Pöytäkirja 1 (5) Asiakkaan TORI-siirtoprojekti ohjausryhmä 6 Aika 10.3.2015, klo 8:00-10:00 Paikka Osallistujat HKI: VM: Mariankatu 9 Tasapaino / videoneuvotteluhuoneet / Valtori Virtuaalihuone 3 / lync
MMM TORI-siirtoprojektin ohjausryhmän 5 pöytäkirja
Pöytäkirja 1 (5) MMM TORI-siirtoprojektin ohjausryhmän 5 pöytäkirja Aika 3.3.2015, klo 9:0 11:30 Paikka Osallistujat, Läsnä HKI: VM: Mariankatu 9 Pullonkaula / videoneuvotteluhuoneet / Valtori Virtuaalihuone
Lisätietoja tästä asiasta antaa osastopäällikkö Minna-Mari Kaila, puh ,
LUOLUOL 241606 1 (5) 26.9.2017 MMM032:00/2017 1568/01.01./2017 Jakelussa mainitut NIMEÄMISPYYNTÖ, ELINTARVIKEMARKKINALAINSÄÄDÄNTÖÄ VALMISTELEVA TYÖ- RYHMÄ Jakelussa mainittuja tahoja pyydetään nimeämään
MMM:n hallinnonalan TORI-siirtoprojekti: ylimääräinen ohjausryhmä
Pöytäkirja 1 (5) MMM:n hallinnonalan TORI-siirtoprojekti: ylimääräinen ohjausryhmä Aika Paikka Osallistujat 10.2.2015, klo 12-13.30, Ympyrätalo Sääksi / videoneuvottelu / virtuaalihuone 1 / lync Puheenjohtaja:
MMM hallinnonalan yhteinen TORI-siirtoprojekti ohjausryhmä 2
Pöytäkirja 1 (6) MMM hallinnonalan yhteinen TORI-siirtoprojekti ohjausryhmä 2 Aika 02.12.2014 klo 14:00 16:00 Paikka Valtori, Siltasaarenkatu 18-20 A, nh. Merikotka, video, lync Osallistujat Puheenjohtaja:
/01.02/2017
Jt\ mmm.pi LAUSUNTOPYYNTÖ 244207 1(2) 23.11.2017 1881/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LUONNON HAITTAKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN
LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HUONEISTOTIETOJÄRJES- TELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI
LAUSUNTOPYYNTÖ 251422 1(5) m m m. A 23.3.2018 1463/01.01/2016 Jakelussa mainitut MMM045:00/2016 LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HUONEISTOTIETOJÄRJES- TELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Maa-ja
Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(1) 06.03.2017 476/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2016 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN KANSALLISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON
MMM ha TORI-siirtoprojekti ohjausryhmä 3
Pöytäkirja 1 (6) MMM ha TORI-siirtoprojekti ohjausryhmä 3 Aika 28.1.2015 klo 13-15.30 Paikka Valtori, Siltasaarenkatu 18-20 A, nh. Merikotka, Lync Osallistujat Puheenjohtaja: Raimo Vajavaara, johtaja,
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 224375 1(2) mmm.fi 18.10.2016 1620/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ELÄINTEN HY- VINVOINTIKORVAUSTA KOSKEVAN SITOUMUKSEN ANTAMISESTA
LVM/810/01/
1(6) Asettamispäätös KOH 22.4.2016 LVM/810/01/2016 Otsikko 1 Asettaminen 2 Toimikausi Liikenne- ja viestintäministeriö on tänään tekemällään päätöksellä asettanut hankkeen, jossa selvitetään liikenneverkon
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
LAUSUNTOPYYNTÖ 247736 1(2) 25.1.2018 175/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EI- TUOTANNOLLISIA INVESTOINTEJA KOSKEVAN KORVAUKSEN JA ERÄIDEN SOPIMUSTEN
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
LAUSUNTOPYYNTÖ 258761 1(2) 2.10.2018 1595/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2019 MAK SETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KANSALLISESTA TUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 22.11.2018 1902/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA
/01.02/2017
A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
Miten saat Valtion konesali- ja kapasiteettipalvelun käyttöösi?
Miten saat Valtion konesali- ja kapasiteettipalvelun käyttöösi? Palvelupäällikkö Timo Karppanen, Valtori Konesali- ja kapasiteettipalvelujen myyntipäällikkö Keijo Sukanen, Tieto Tavoitteena hallittu polku
/06.02/2016
^mmm.fi ASETTAMISPÄÄTÖS 227602 1(8) 15.2.2017 2076/06.02/2016 Jakelussa mainitut ELINTARVIKETURVALLISUUSVIRASTON JA MAASEUTUVIRASTON YHDISTÄMISTÄ SEKÄ MAANMITTAUSLAITOKSEN TIETOTEKNIIKKAPALVELUKESKUS MITPAN
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 242844 1(2) mmm.fi 24.10.2017 1726/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
Valtorin asiakasneuvottelukunnan kokous 1/2015
Muistio 1 (5) n asiakasneuvottelukunnan kokous 1/2015 Aika ti 3.2.2015 klo 14.05 16.00 Paikka Osallistujat nh Merikotka, Ympyrätalo (9. krs), Siltasaarenkatu 18 20 A, Helsinki Jäsenet: tietohallintojohtaja
Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut
A LAUSUNTOPYYNTÖ 248230 1 (2) Ämmm.n 31.1.2018 232/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄVI EN EHTOJEN HYVÄN MAATALOUDEN JA YMPÄRISTÖN VAATIMUKSISTA
Toimialariippumattomien tieto- ja viestintäteknisten tehtävien kokoamishankkeen asettaminen
Asettamispäätös VM035:00/2012 16.5.2012 Toimialariippumattomien tieto- ja viestintäteknisten tehtävien kokoamishankkeen asettaminen 1 Asettaminen 2 Toimikausi 3 Tausta Valtiovarainministeriö on tänään
/01.02/2017
is m m m.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 234435 1(2) 24.4.2017 849/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI POIKKEUK SELLISESTA MUKAUTUSTUESTA JA SEN LISÄTUESTA MAIDONTUOTTAJILLE
TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT
TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari 28.10.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Projektin ensisijaisena tavoitteena on yhteisesti suunnitella ja arvioida alueellisen ja paikallisen tason tietojärjestelmäarkkitehtuurin
fll ff1 rr ifi Toimikausi Projektin toimikausi on
ASETTAMISPÄÄTÖS 1 (4) fll ff1 rr ifi 23.5.2016 MMM 023:84/2016 MAVIN JA EVIRAN YHDISTÄMISEN TIETOHALLINNON OSA-ALUETTA SELVITTÄVÄN PRO JEKTIN ASETTAMINEN Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään asettanut
LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA
A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 121/01.02/2018 18.1.2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA
Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti
Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti Palvelutuotannon tietojärjestelmäratkaisut Uudenmuotoiset yliopistot ja tietohallinto
Tietohallinnon nykytilan analyysi. Analyysimenetelmä (sovitettu Tietohallintomallista) 9.10.2013
Tietohallinnon nykytilan analyysi Analyysimenetelmä (sovitettu Tietomallista) 9.10.2013 Haastattelurunko Kerättävät perustiedot Budjetti (edellisvuoden) Henkilöstökustannukset IT-ostot Muut Liite - Kypsyysanalyysin
Maistraattien uudelleenorganisointi
Asettamispäätös VM100:00/2017 24.8.2017 luonnos 1662/00.01.00.01/2017 Maistraattien uudelleenorganisointi Asettaminen Toimikausi Tausta Valtiovarainministeriö on tänään asettanut hankkeen valmistelemaan
Yhteentoimivuus - kattaa strategisen, lainsäädännnöllisen, organisaatioiden välisen, semanttisen ja teknisen yhteentoimivuuden
Yhteentoimivuus - kattaa strategisen, lainsäädännnöllisen, organisaatioiden välisen, semanttisen ja teknisen yhteentoimivuuden Leena Kononen 25.10.2013 1 Yhteentoimivuustyö EU:ssa ja Suomessa Tavoitteena
1. Johtaminen ja riskienhallinta 2. Toiminnan jatkuvuuden hallinta 3. Turvallisuus kehittämisessä 4. Turvallisuuden ylläpito 5. Seuranta ja arviointi
Nimeämispyyntö 1 (2) VM/2155/00.01.00.01/2016 Liite 1 Liite 2 25.01.2017 Julkinen JulkICT Kimmo Rousku Nimeämispyyntö Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän sihteeristöön (VAHTIsihteeristö)
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 251757 1(2) mmm.fi 9.4.2018 730/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
Paikkatietoasiain neuvottelukunta
29.3.2011 Tausta paikkatietojen yhteiskäytön edistämistyö edelliset neuvottelukunnat (2001-2004, 2004-2007) kansallinen paikkatietostrategia 2005-2010, 2011-2015 INSPIRE-direktiivi 2007/2/EY laki paikkatietoinfrastruktuurista
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 251299 1(2) 22.3.2018 664/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN
YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ
YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ Tampere 1.3.2007 Opetusneuvos Juhani Dammert Opetusministeriö 1 Taustaa palvelukeskushankkeelle Palvelukeskushanke on osa tuottavuusohjelmaa
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2017
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 8.3.2017 495/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2017/2018 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 233673 1(2) mmm.fi 25.4.2017 872/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
ASETTAMISPÄÄTÖS. Tavoitteena on parantaa elintarvikemarkkinoiden toimivuutta.
Maa- ja metsätalousministeriö Ruokaosasta ASETTAMISPÄÄTÖS 26.9.2017 1568/01.01/2017 MMM032:00/2017 Elintarvikemarkkinalainsäädännön valmistelu Toimikausi 26.9.2017-31.12.2018 Tausta Tuottajan heikko asema
Liikenne- ja viestintäministeriön toimialariippumattomien ict-tehtävien toimintosiirtoprojektin loppuraportti
Raportti 1 (8) Liikenne- ja viestintäministeriön toimialariippumattomien ict-tehtävien toimintosiirtoprojektin loppuraportti Raportti 2 (8) MUUTOSHISTORIA Versio Päiväys Laatija Muutoksen kuvaus 0.1 24.11.2014
/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 7.3.2018 551/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
- edistää maa- ja metsätalouden geenivarojen kestävää käyttöä
ASETTAMISPÄÄTÖS 114603 1 (5) 20.2.2012 MMM055:00/2011 GEENIVARANEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN Maa- ja metsätalousministeriö on tänään asettanut geenivaraneuvottelukunnan toimikaudeksi 1.3.2012-31.12.2016.
OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne. Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014
OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014 Aiheita RAKETTI hanke päättyi, työ jatkuu OKM:n CSC:ltä korkeakouluille ostamat palvelut Korkeakoulujen tietohallinnon
rri rii ih1hhi.f i misestä.
rri rii ih1hhi.f i 1(2) 6.6.2016 960/00.03.09/2016 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Aleksanterinkatu 18 15140 LAHTI Ville Laki Suomen metsäkeskuksesta (418/2011)14 (muut. 1421/2014) Asia SUOMEN METSÄKESKUKSEN
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi /01.02/2017
LAUSUNTOPYYNTÖ 229839 1(2) mmm.fi 2.2.2017 194/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖ- KORVAUKSEN, LUONNONHAITTAKORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON
JulkICTLab Eteneminen 2015. 4.3.2015 Mikael Vakkari, VM
JulkICTLab Eteneminen 2015 4.3.2015 Mikael Vakkari, VM JulkICTLab lyhyesti Kokoaa yhteen julkisen hallinnon eri projektien kehittämistoimintaa Edistää palveluiden kehittämistä ja referenssitoteutusten
LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 21.2.2018 363/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS
Asettamispäätös VM120:00/2015 Kunta- ja aluehallinto-osasto 2.12.2015 luonnos ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettaminen Toimikausi Valtiovarainministeriö on tänään asettanut aluehallintovirastojen ohjausryhmän
TIETOHALLINTOLAKI (LUONNOS) Korkeakoulujen IT-päivät Erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen
TIETOHALLINTOLAKI (LUONNOS) 13.10.2010 Korkeakoulujen IT-päivät Erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen Keskeisenä tavoitteena Toteuttaa eduskunnan 7.12.2009 tekemä päätös, että hallituksen tulisi valmistella
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) Ämmm.R /01.02/2016. Jakelussa mainitut
LAUSUNTOPYYNTÖ 223642 1 (2) Ämmm.R 10.10.2016 1580/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA
LAUSUNTOPYYNTÖ (2)
LAUSUNTOPYYNTÖ 248833 1(2) 14.2.2018 331/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TULVIEN JA RANKKASATEIDEN VUOKSI KIIREELLISENÄ TUKITOIMENPITEENÄ VILJELIJÖILLE
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
Ammm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 289/01.02/2018 6.2.2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAITOTUOT TEIDEN, HEDELMIEN JA VIHANNESTEN KOULUJAKELUTUESTA KEVÄTLUKUKAUDELLA
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ 262812 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 17.1.2019 66/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS 22.5.2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö Avauspuheenvuoro Ylijohtaja Håkan Mattlin KOULUTUS, TIEDE JA KULTTUURI KOHDEALUEEN KOKONAISARKKITEHTUURITYÖN
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 235783 1(2) mmm.fi 15.5.2017 1003/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2018
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 06.06.2018 1072/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSISTA; 1) VUODELTA 2018 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 258499 1(2) mmm.fi 2.10.2018 1593/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄ VIEN EHTOJEN LAKISÄÄTEISISTÄ HOITOVAATIMUKSISTA SEKÄ NIIDEN
YJA ohjaus- ja tuotteenhallintaprosessi
YJA ohjaus- ja tuotteenhallintaprosessi Muodostaminen ja toteutus Mikael Vakkari, neuvotteleva virkamies. VM Mitä tuotteenhallinta käsittää? - Yhteiset toimintatavat ja prosessit, joilla tuotteen ylläpito
Valtorin asiakasneuvottelukunnan kokous 4/2016
Muistio 1 (6) Valtorin asiakasneuvottelukunnan kokous 4/2016 Aika ma 16.5.2016 klo 10.00 12.00 Paikka Osallistujat Poissa Valtori, Lintulahdenkatu 5, Helsinki, nh Monitoimi B (1. krs) toimialajohtaja Max
Liikenteen turvallisuusviraston Trafin toimialariippumattomien ict-tehtävien toimintosiirtoprojektin loppuraportti 1.0
Raportti 1 (8) Liikenteen turvallisuusviraston Trafin toimialariippumattomien ict-tehtävien toimintosiirtoprojektin loppuraportti 1.0 Raportti 2 (8) MUUTOSHISTORIA Versio Päiväys Laatija Muutoksen kuvaus
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
LAUSUNTOPYYNTÖ 224586 1(2) 7.11.2016 1708/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
VALTION JÄRJESTELMÄT VJ- HANKE Esittely Kick Off 5.9
VALTION JÄRJESTELMÄT VJ- HANKE Esittely Kick Off 5.9 Ruokavirasto JÄRJESTELMIEN UUSI TOIMINTAYMPÄRISTÖ Valtiolta siirtyvät 2 5.4.2017 VIITEARKKITEHTUURI Keltaisella ympyröity ELYiltä ja TE-toimistoilta
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
Kansallisen palveluarkkitehtuurin toteuttamisohjelma
Asettamispäätös VM140:00/2013 Julkisen hallinnon ICT-toiminto 28.04.2014 LUONNOS Kansallisen palveluarkkitehtuurin toteuttamisohjelma Asettaminen Toimikausi Valtiovarainministeriö on tänään asettanut kansallisen
< Projekti > ICT ympäristön yleiskuvaus 11.10.2013
< Projekti > ICT ympäristön yleiskuvaus 11.10.2013 ICT ympäristön yleiskuvaus Esityspohjien sisältö 1. ICT ympäristön yleiskuvauspohja: toimijat, henkilöstömäärät, budjetit 2. Tietohallinnon / ICT:n hallintomalli
KATe-hanke. (KokonaisArkkitehtuurin Teknologiataso) Ammattikorkeakoulujen yhteiset IT-palvelut
KATe-hanke (KokonaisArkkitehtuurin Teknologiataso) Ammattikorkeakoulujen yhteiset IT-palvelut KATe-hankkeen taustaa Tällä hetkellä pääsääntöisesti kukin ammattikorkeakoulu suunnittelee, hankkii, toteuttaa
1) VUODELTA 2019 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN 20 :N MUUTTAMISESTA
Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 06.06.2019 1 (2) 901/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSISTA;
Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio touko - kesäkuussa 2015
KATSAUS 12.6.2015 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio touko - kesäkuussa 2015 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on touko - kesäkuun vaihteessa tehty arvio
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministrg of Agriculture and Forestrg LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) 22.3.2019 508/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
TORI-siirtoprojektit. Toukokuu 2014
TORI-siirtoprojektit Toukokuu 2014 Aikataulutus Toimialariippumattomien ICT-tehtävien siirtoaikataulu on hyväksytty kansliapäällikkökokouksessa 24.6.2013 Yksikkökohtaisesta siirtoprojektista on laadittu
Luonnonvarakeskuksen (Metla, MTT, RKTL) TORI siirtoprojektin 2. ohjausryhmäkokouksen pöytäkirja
Pöytäkirja 1 (5) Luonnonvarakeskuksen (Metla, MTT, RKTL) TORI siirtoprojektin 2. ohjausryhmäkokouksen pöytäkirja Aika: 15.9.2014 klo 15-17 Paikka: Videoneuvottelu ja Lync / Helsinki Siltasaarenkatu 18-20
Konesalit kompaktiin pakettiin: Valtori toteuttaa valtion konesalistrategiaa
Konesalit kompaktiin pakettiin: Valtori toteuttaa valtion konesalistrategiaa Valtio Expo Tuotevastaava Marko Altonen, Valtori Valtion konesalistrategian taustaa Valtion konesali- ja kapasiteettipalvelustrategia
JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASIANTUNTIJAJAOSTON ASETTAMINEN
Asettamispäätös 1 (5) VM130:01/2015 12.5.2016 JulkICT-osasto JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASIANTUNTIJAJAOSTON ASETTAMINEN Tausta Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnasta
SOPIMUS TYÖASEMIEN KILPAILUTTAMISESTA. eps työasemakonseptointi
SOPIMUS TYÖASEMIEN KILPAILUTTAMISESTA eps työasemakonseptointi SOPIMUS TYÖASEMIEN KILPAILUTTAMISESTA 1.Johdanto Pohjois-Suomen kaupungit: Kuusamo, Oulu ja Rovaniemi (jäljempänä: eps-kaupungit) ovat allekirjoittaneet
Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurijaoston työsuunnitelma 2014
Suunnitelma Valtiovarainministeriö/Julkisen hallinnon ICT - toiminto/vaatimukset ja suositukset JHKA-sihteeristö 22.1.2014 Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurijaoston työsuunnitelma 2014 Julkisen hallinnon
Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa 2016
Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa 2016 14.12.2016 Jari Kallela JUHTA JulkICT Sisältö Yhteentoimivuuden haaste Kokonaisarkkitehtuurikyvykkyyden edistyminen Uudistuva sisältö Tietohallintolaki
1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille
Nimeämispyyntö VM078:00/2012 1 (2) Julkisen hallinnon ICT-osasto 31.3.2016 Jakelussa mainituille NIMEÄMISPYYNTÖ KUNTIEN TALOUSTIETOJEN, TILASTOINNIN JA TIETOHUOLLON KEHITTÄMISOHJELMAN PROJEKTIRYHMÄÄN Valtiovarainministeriö
Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Tietohallinnon vastuualue
Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen 12.9.2012 Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Tietohallinnon vastuualue Aiheita Muistio tietohallinnon kehittämisestä RAKETTI-hankkeen
Onnistunut julkinen hankinta? ICT- Hankintafoorumi. Timo Valli Julkisen hallinnon tieto- ja viestintätekninen toiminto
Onnistunut julkinen hankinta? ICT- Hankintafoorumi Timo Valli Julkisen hallinnon tieto- ja viestintätekninen toiminto JulkICT-toiminto ICT-johtaja Timo Valli Osastopäällikön sihteeri Maija Haltia Strateginen
Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla
1 (5) Kirje VM/1609/02.02.03.09/2018 6.9.2018 Ministeriöiden tietohallinto- ja taloushallintojohdolle jaettavaksi edelleen virastoille ja laitoksille Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan,
KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOSTEN ICT-TUKIOHJELMA. Tilannekatsaus JUHTA, Tommi Oikarinen
KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOSTEN ICT-TUKIOHJELMA Tilannekatsaus JUHTA, 11.6.2013 Tommi Oikarinen Kuntauudistuksen muutostukiohjelma Hallituksen 5.6.2012 linjausten mukaisesti kunnille käynnistetään kuntauudistukseen
Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan
Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan 1.1.2020 Mistä on kyse? 2 3 Työnjako kunta-maakunta-valtio Maakunta- ja sote - uudistuksen myötä Suomen julkinen hallinto järjestetään kolmella tasolla,
Maakuntauudistuksen projektiryhmä vastaa eri reformikokonaisuuksien yhteensovittamisesta.
Asettamispäätös 1 (5) VM/884/00.01.00.01/2017 STM068:00/2015 30.5.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen digimuutoksen ja toimeenpanon strateginen ohjausryhmä Maakuntauudistuksen projektiryhmä, sosiaali- ja
Pöytäkirja Valtionhallinnon toimialariippumattomien ICT-tehtävien kokoamishankkeen (TORI) ohjausryhmän kokous
Pöytäkirja 1 (5) 19.12.2012 Valtionhallinnon toimialariippumattomien ICT-tehtävien kokoamishankkeen (TORI) ohjausryhmän kokous Aika keskiviikko 19.12.2012 klo 13:00 15:00 Paikka Osallistujat Valtiovarainministeriö,
Varda varhaiskasvatuksen tietovaranto. Erityisasiantuntija Tero Huttunen
Varda varhaiskasvatuksen tietovaranto Erityisasiantuntija Tero Huttunen 20.11.2018 Varda - esittely 21.11.2018 GOVERNMENT.FI 2 Lähtökohdat Varhaiskasvatuksen yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluvat
Julkisen hallinnon ICT:n kehittäminen. Kuntien paikkatietoseminaari Tommi Oikarinen, valtiovarainministeriö
Julkisen hallinnon ICT:n kehittäminen Kuntien paikkatietoseminaari 6.2.2013 Tommi Oikarinen, valtiovarainministeriö Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia Linjausalueet ja erityiskysymykset VISIO
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 255535 1(2) mmm.fi 12.7.2018 1291/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
MMM ha:n (Evira, Mavi, MML) toimialariippumattomien ict-tehtävien toimintosiirtoprojektin loppuraportti
Raportti 1 (11) MMM ha:n (Evira, Mavi, MML) toimialariippumattomien ict-tehtävien toimintosiirtoprojektin loppuraportti Raportti 2 (11) MUUTOSHISTORIA Versio Päiväys Laatija Muutoksen kuvaus 0.9 21.3.2014
Pöytäkirja 10.2.2015. Valtionhallinnon toimialariippumattomien ICT-tehtävien kokoamishankkeen (TORI) ohjausryhmän kokous
Pöytäkirja 1 (6) 10.2.2015 Valtionhallinnon toimialariippumattomien ICT-tehtävien kokoamishankkeen (TORI) ohjausryhmän kokous Aika torstai 5.2.2015 klo 12.00 13.30 Paikka Valtiovarainministeriö, Mariankatu
TORI-siirtojen tilannekatsaus. TORI-hankkeen ohjausryhmä
TORI-siirtojen tilannekatsaus TORI-hankkeen ohjausryhmä 2.9.2015 Siirtojen kokonaistilanne 1.6.2015 Työntekijät Yht n.1000 Sopimukset M Yht n. 250 M 250 50 132 618 37 163 Siirretty TORI Siirrettävä TORI
Valtorin asiakasyhteistyö
Valtorin asiakasyhteistyö Asiakaspalvelujohtaja Jukka Rautanen Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Valtio Expo 2014 Esityksen sisältö Asiakasyhteistyön käynnistyminen Asiakasyhteistyön toimintamalli
Tekoälyn hyödyntäminen asiakaspalvelun parantamiseksi Valtorissa ja Palkeissa
Pyyntö 1 (7) Tietopyyntö Tekoälyn hyödyntäminen asiakaspalvelun parantamiseksi Valtorissa ja Palkeissa Pyyntö 2 (7) Sisällys 1 Yleistä tietopyynnöstä... 3 2 Hankkeen ja tulevan hankinnan tausta sekä osa-alueet...
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) toimialariippumattomien ict-tehtävien toimintosiirtoprojektin
Raportti 1 (9) Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) toimialariippumattomien ict-tehtävien toimintosiirtoprojektin loppuraportti 1.0 Raportti 2 (9) MUUTOSHISTORIA Versio Päiväys Laatija Muutoksen
Palkeet Asiakasneuvottelukunnan uudet tuulet. Kieku-foorumi Risto Hakoila, UM
Palkeet Asiakasneuvottelukunnan uudet tuulet Kieku-foorumi Risto Hakoila, UM Uudistettu asiakasneuvottelukunta on aloittanut tänä vuonna Valtiovarainministeriön asettamispäätös 6.2.2017 Asiakasneuvottelukunta
Pyyntö OKM Nimeämispyyntö Kieku-tietojärjestelmähankkeen organisointi OKM:n hallinnonalalla
Pyyntö OKM/35/040/2011 31.03.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM058:00/2011 OKM Nimeämispyyntö Kieku-tietojärjestelmähankkeen organisointi OKM:n hallinnonalalla Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala
Puolustusvoimien toimialariippumattomien icttehtävien toimintosiirtoprojektin loppuraportti
Raportti 1 (7) Puolustusvoimien toimialariippumattomien icttehtävien toimintosiirtoprojektin loppuraportti Raportti 2 (7) MUUTOSHISTORIA Versio Päiväys Laatija Muutoksen kuvaus 1.0 30.12.2014 Marjut Siintola