YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS 2018
|
|
- Maria Heino
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS 2018 Suomen kansallinen ympäristörikosseurantaryhmä
2 Johdanto Suomen kansallinen ympäristörikosseurantaryhmä antoi ensimmäisen raporttinsa 1998 Interpolille. Vuosittaisissa katsauksissaan seurantaryhmä on esittänyt useita suosituksia ja kehitysnäkymiä, joista keskeiseksi suositukseksi on noussut yhteisen kansallisen ympäristörikostorjunnan strategian laatiminen kaikille ympäristörikosten torjuntaan osallistuville viranomaisille tehokkaan ympäristörikostorjunnan varmistamiseksi. Seurantaryhmän suosituksien mukaan viranomaisten tulee kehittää yhteistyötään ympäristörikosten paljastamiseksi ja torjumiseksi. Toimiva viranomaisyhteistyö on ympäristörikosten torjunnan ja tutkinnan välttämätön edellytys. Yhteisillä ja säännöllisesti järjestetyillä koordinointi- ja koulutustilaisuuksilla parannetaan valvontaviranomaisten, esitutkintaviranomaisten ja syyttäjien erityisosaamista. Edelleen seurantaryhmä on ehdottanut, että myös paikallisella tasolla on tärkeää henkilökunnan vaihtuessa huolehtia osaamisen ja vastuualueiden siirtämisestä. Viime vuosina kansallisesti ja kansainvälisesti on painotettu viranomaisten yhteistyön tärkeyttä ympäristörikostorjunnassa. Ympäristöministeriö on asettanut ympäristörikostorjunnan valtakunnallisen toimeenpanotyöryhmän kaudelle Toimeenpanoryhmän tehtävänä on toimialarajat ylittävällä yhteistyöllä varmistaa ympäristörikostorjunnan strategian ja toimenpideohjelman käytännön toteuttaminen. Toimeenpanotyöryhmä on julkaissut toimenpideohjelman kaudelle Ympäristörikoskatsauksessa on esitetty poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen tietoon tulleet ympäristörikokset rikosnimikkeittäin vuosilta Ympäristörikostilastot perustuvat siihen, millä rikosnimikkeellä tapausta on tutkittu esitutkintavaiheessa. Jos asia etenee syyteharkintaan ja tuomioistuinkäsittelyyn, rikosnimike on voinut muuttua. Katsauksessa esitetään myös esimerkkitapauksia ympäristörikoksista eri rikosnimikkeellä. Esitutkintaviranomaisten kirjaamien rikoslain luvussa 48 tarkoitettujen ympäristörikosten määrä on vuonna 2017 ollut keskimääräistä suurempi edellisiin vuosiin verrattuna. Tosin Tullin ja Rajavartiolaitoksen tutkimien ympäristörikosten määrät ovat selkeästi laskeneet. Rajavartiolaitoksen osalta lasku johtuu osin Rajavartiolaitoksen suorittaman kalastuksenvalvonnan vähentymisestä sekä eräiden kaupallista kalastusta koskevien tekojen siirtymisestä yhteisen kalastuspolitiikan hallinnollisten sanktioiden piiriin. Luvun 48 ympäristörikoksista siirtyy syyttäjille vuosittain vajaa kolmannes. Tilastojen perusteella luonnonsuojelurikosten määrä on vuonna 2017 kasvanut lähes 60 %. Poliisin tutkimat luonnonsuojelurikokset liittyvät yleensä luvattomaan eläin- tai kasvilajien hävittämiseen. Koska ympäristörikokset ovat suurelta osin piilorikollisuutta, viranomaisten tehostunut paljastava yhteistoiminta on ollut tärkeää ympäristörikosten selvittämiseksi. Ennalta suunniteltujen yhteisten operatiivisten projektien johdosta on voitu paljastaa merkittävästi uusia ympäristörikoksia, jotka eivät muutoin olisi tulleet esitutkintaviranomaisen tietoon, ja joista on käynnistetty esitutkintoja. Kansikuva: Silja Hallenberg Ympäristörikoskatsaus
3 Sisällysluettelo 1 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantaryhmän perustaminen 4 2 Viranomaisyhteistyö Alueellinen ympäristörikostorjunnan viranomaisyhteistyö Valvontaviranomaisten yhteistyö Rikostutkintaan liittyvien ympäristönäytteiden otto Rikoshyödyn määrittämiseen liittyviä kysymyksiä Poliisin kansainvälinen virka- ja oikeusapu ympäristörikosasioissa 7 3 Ympäristöön ja ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia Ympäristöön liittyviä uhkakuvia Tilanne Suomessa Tilanne naapurimaissamme Kansainvälinen toiminta Kansainvälinen valvontaoperaatio - 30 Days of Action 9 4 Ympäristörikoksiin liittyvät kansainväliset sopimukset ja lainsäädäntö Ympäristörikoksia koskevat kansainväliset sopimukset Euroopan unionin ympäristörikoslainsäädäntö Suomen ympäristörikoslainsäädäntö Lainsäädännön muutoksia 11 5 Valvonta Ympäristölainsäädännön valvonta Rajavartiolaitos Rajavartiolaitoksen tehtävät Hallinnollinen öljypäästömaksu Rikosoikeudelliset seuraamukset ja hallinnollinen öljypäästömaksu Tulli Tullin tehtävät Uhanalaisten eläin- ja kasvilajien tuonnin, viennin ja kauttakuljetuksen valvonta Vaarallisten aineiden ja säteilevien kuljetusten valvonta Otsonikerrosta heikentävien aineiden ja fluorattujen kasvihuonekaasujen valvonta Kansainvälisten jätesiirtojen valvonta Jäteveron kantaminen 17 6 Viranomaisten tietoon tulleet ympäristörikokset Ympäristörikosten käsittelyketjusta Rikoslain ympäristörikokset Ympäristön turmeleminen RL 48 luku Törkeä ympäristön turmeleminen RL 48 luku Ympäristörikkomus RL 48 luku Tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen RL 48 luku Luonnonsuojelurikos RL 48 luku Törkeä luonnonsuojelurikos RL 48 luku 5 a Rakennussuojelurikos RL 48 luku Rikoslain luonnonvararikokset Metsästysrikos RL 48 a luku Törkeä metsästysrikos RL Kalastusrikos RL 48 a luku Metsärikos ja puutavararikos (RL 48 a luku 3 ja 3 b ) Laittoman saaliin kätkeminen ja törkeä laittoman saaliin kätkeminen (RL 48 a luku 4 ja 4 a ) Ympäristöön liittyvät rikoslain terveyttä ja turvallisuutta vaarantavat rikokset Terveysrikos, terveyden vaarantaminen ja törkeä terveyden vaarantaminen (RL 44 luku 1 sekä 34 luku 4 ja 5 ) Räjähderikos ja radioaktiivisen aineen hallussapitorikos (RL 44 luku 9-11 ja 12 a ) Varomaton käsittely RL 44 luku Vaarallisten aineiden kuljetusrikos RL 44 luku Vesilain vastaiset menettelyt Muita lakeja koskevat rikokset Jätelain rikkominen Havaitut öljypäästöt ja määrätyt öljypäästömaksut Alusöljypäästöjen esitutkinta Ympäristörikosten määristä syyttäjillä ja tuomioistuimissa Esitutkintaviranomaisen tietoon tulleet sekä syyteharkintaan siirtyneet ympäristörikokset Tilastollinen analyysi vuoden 2017 tuomioista 34 7 Loppuarviointi 35 3 Ympäristörikoskatsaus 2018
4 1 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantaryhmän perustaminen Interpolin pidetyn yleiskokouksen antaman päätöslauselman AGN/65/RES/25 johdosta Keskusrikospoliisin yhteyteen perustettiin kansallinen työryhmä, jonka tehtäviksi sovittiin muun muassa ympäristörikosten seuranta ja yhteistyön kehittäminen eri valvontaviranomaisten välillä. Työryhmä laatii myös vuosittaisen katsauksen ympäristörikostilanteesta Suomessa. Ryhmän puheenjohtajana toimi poliisitarkastaja Arto Hankilanoja Poliisihallituksesta ja sihteerinä rikoskemisti Niina Viitala Keskusrikospoliisista. Ryhmän jäseniä ovat poliisitarkastaja Juha Tuovinen sisäministeriöstä, lainsäädäntöneuvos Ville Hinkkanen oikeusministeriöstä, hallitussihteeri Tia Laine-Ylijoki-Laakso ympäristöministeriöstä, rikostarkastaja Janne Järvinen Keskusrikospoliisista, tulliylitarkastaja Tarja Koskenlaakso Tullin rikostorjunnasta, rajavartioylitarkastaja Silja Hallenberg sisäministeriön rajavartio-osastolta, kihlakunnansyyttäjä Leila Suvantola Itä-Suomen syyttäjänvirastosta, ylitarkastaja Hannele Nikander Suomen ympäristökeskuksesta ja lakimies Satu Lyytikäinen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. Ryhmä myös avustaa ja neuvoo Suomeen suuntautuvien oikeusapupyyntöjen osalta. Työryhmä on antanut vuosittaisen raportin 1997 alkaen. 2 Viranomaisyhteistyö Seurantaryhmä on aiempien vuosikatsausten suosituksinaan esittänyt, että tehokkaan ympäristörikostorjunnan varmistamiseksi tulee kaikille ympäristörikosten torjuntaan osallistuville viranomaisille laatia yhteinen kansallinen ympäristörikostorjunnan strategia. Vuoden 2014 loppupuolella ympäristöministeriö ja sisäministeriö asettivat keskeisistä viranomaisista koostuvan yhteistyöryhmän, jonka tehtäväksi tuli muodostaa kokonaiskuva ympäristörikoksiin liittyvästä kansallisesta yhteistyöstä, tunnistaa sen ongelmakohdat ja näiden selvitysten pohjalta valmistella ehdotus ympäristörikosten torjuntaa koskevaksi strategiaksi ja toimenpideohjelmaksi. Strategiset linjaukset vuoteen 2020 sekä toimenpideohjelma vuosille valmistuivat vuonna Ympäristöministeriö on asettanut ympäristörikostorjunnan valtakunnallisen toimeenpanoryhmän kaudelle Toimeenpanoryhmän tehtävänä on toimialarajat ylittävällä yhteistyöllä varmistaa ympäristörikostorjunnan strategian ja toimenpideohjelman käytännön toteuttaminen. Toimeenpanotyöryhmä on julkaissut uuden toimenpideohjelman kaudelle Ensimmäisessä toimenpideohjelmassa päätettiin perustaa alueellisia yhteistyöryhmiä, joiden toiminta on käynnistynyt hyvin ja kattaa koko valtakunnan alueen. Kunkin poliisilaitoksen alueelle on perustettu 1-3 operatiivisen tason yhteistyöryhmää, jotka muodostuvat useista ympäristörikosten torjuntaa toteuttavista viranomaisista. Alueellisuuden lisäksi yhteistyöryhmiä on muodostettu myös teemakohtaisesti ja yhteistyöryhmillä on keskinäistä yhteistoimintaa. Esimerkiksi Helsingin poliisilaitoksen aloitteesta on perustettu pääkaupunkiseudun alueellinen yhteistyöryhmä, johon osallistuu edustajia Helsingin poliisilaitoksen lisäksi Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta, Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta, Keskusrikospoliisista, Suomen ympäristökeskuksesta sekä Helsingin Ympäristökeskuksesta. Alueellisten yhteistyöryhmien kokouksissa on käsitelty ajankohtaisia asioita, eri viranomaisten rooleja ympäristörikosten torjunnassa, rikoksesta ilmoittamisen kynnystä, konkreettisia rikosjuttuja, asiantuntijatodistelua, uusia ympäristörikosten ilmiöitä sekä yhteistoiminnan kehittämistä. Yhteistyöryhmissä on sovittu säännönmukaisista kokouksista ja järjestelyvastuun kierrosta, keskinäisestä yhteistoiminnasta, toiminnan tavoitteista, tiedonvaihdosta ja yhtenäisistä menettelyistä sekä järjestetty yhteisiä koulutustilaisuuksia ja toteutettu yhteisiä operatiivisia projekteja. Ennalta suunniteltujen yhteisten operatiivisten projektien johdosta on voitu paljastaa merkittävästi uusia ympäristörikoksia, jotka eivät muutoin olisi tulleet esitutkintaviranomaisen tietoon, ja joista on käynnistetty esitutkintoja. Vuonna 2017 on valmisteltu toimialarajat ylittävä kaksivuotinen ympäristörikostorjunnan koulutusohjelma, jota on toteutettu laajalle kuulijakunnalle. Kuva 1 Viranomaisyhteistyön alueellinen strategiaryhmä ympäristörikostutkinnassa (Jari Särkiniemi, Pohjanmaan poliisilaitos). Ympäristörikoskatsaus
5 2.1 Alueellinen ympäristörikostorjunnan viranomaisyhteistyö 1 Yhteistoimintatapaamiset Poliisi järjestää 1-2 kertaa vuodessa alueellisia yhteistoimintatapaamisia ympäristöviranomaisten kanssa. Tilaisuuksissa on mukana myös syyttäjä sekä tullin edustaja. Ympäristöviranomaisista mukana on kaupunkien ja kuntien ympäristöasiantuntijoita sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen asiantuntijoita, jotka ovat lupa- ja valvontaviranomaisia. Pohjanmaalla yhteistyötapaamisia järjestetään laajasta maantieteellisestä alueesta johtuen kolmella eri alueella. Tilaisuudet ovat samansisältöisiä ja osallistujat vaihtelevat alueen kaupunkien ja kuntien mukaan. Yhteistoimintatapaamiset ovat tavallisesti yhden päivän mittaisia ja sisältönä on ajankohtaista koulutusta lainsäädännöstä ja oikeuskäytännöistä, kokemusten vaihtoa, ilmiötunnistamista, yhteisten käytäntöjen ja toiminnan kehittämistä sekä valvontateemoista keskustelua. Tiedonvaihto ja toimintavaihtoehtojen pohtiminen yhdessä Yhteistoiminnalla on saatu hyviä tuloksia ja se on lyhyessä ajassa tehostanut ympäristörikosten tutkintaa ja lisännyt tiedonkulkua poliisin ja ympäristöviranomaisten kesken. Hyvän vuoropuhelun kautta on voitu jo ennen tutkinnan aloittamista yhdessä pohtia miten toimitaan, mihin toimenpiteisiin ryhdytään ja mitä asioita olisi huomioitava myös esitutkinnan näkökulmasta. Samalla on opittu ymmärtämään paremmin toistemme toimintamalleja ja lainsäädäntöä. Alueellisen viranomaisyhteistyön avulla eri viranomaisten roolit ja toimintamalli ympäristörikosten tutkinnassa on selkeytynyt. Kun tiedetään toistensa toimintavaltuudet ja toimintatavat, voidaan keskittyä oman viranomaistehtävän hoitamiseen ja tarvittaessa keskustella matalalla kynnyksellä eri toimintavaihtoehdoista. Ympäristörikostutkinta vaatii luonteeltaan erityisosaamista ympäristölainsäädännön sekä tutkinnan teknisen ja taktisen osaamisen osalta, minkä vuoksi niiden tutkinta on keskitetty ympäristörikoskoulutuksen saaneille tutkijoille. Ympäristöviranomaisilla on kyseisen alueen tutkijoiden yhteystiedot mikä helpottaa suoraa yhteydenottoa ja keskustelua. Toiminta käytännössä Tieto mahdollisesta ympäristörikoksesta tulee tavallisesti ympäristöviranomaiselle, joka lähtötietojen ja oman selvityksen perusteella ensin harkitsee onko asia sellainen, että se voidaan käsitellä pelkästään hallinnollisesti ja kyseessä on lainvastaisesti vähäinen asia. Ympäristöviranomaisella on käytössään poliisin laatima alkutietolomake mihin kirjataan tarvittavat tiedot asian arvioimiseksi ja tarvittaessa esitutkinnan käynnistämiseksi. Tarvittaessa ympäristöviranomainen keskustelee asiasta poliisin yhteyshenkilön kanssa ja he voivat sopia yhdessä miten asiassa edetään. 1 Kirjoittaja vanhempi konstaapeli Jari Särkiniemi Pohjanmaan Poliisilaitoksella. Esitutkinta Kun kyseessä on vakavampi lainvastainen toiminta, toiminnasta on ollut ympäristölle vähäistä suurempaa vaaraa tai merkittävää taloudellista hyötyä tai vahinkoa, niin viranomaisyhteistyö käynnistyy välittömästi yhteydenotolla poliisin yhteyshenkilöön. Poliisi ja ympäristöviranomaiset käyvät asian yhdessä läpi ja tässä vaiheessa poliisilla on käytössä alkutietolomakkeen tiedot sen arvioimiseksi onko asiassa syytä epäillä rikosta ja samalla tiedot rikosilmoituksen kirjaamiseksi. Tämä on poliisin osalta asian esikäsittelyvaihe ja tarvittaessa poliisi lähtee ympäristöviranomaisen mukaan tapahtumapaikalle lisäselvyyden saamiseksi. Saadun tiedon perusteella poliisi tekee päätöksen esitutkinnan käynnistämisestä ja sopii yhdessä ympäristöviranomaisen kanssa miten paikkatutkinta ja muut toimenpiteet suoritetaan. Paikkatutkinnassa on mukana poliisin ympäristörikos- sekä tekninen tutkija, ympäristöviranomaiset ja tarvittaessa syyttäjä. Ennen paikkatutkintaa tehdään näytteenottosuunnitelma, minkä tekemiseen käytetään tarvittaessa apuna rikosteknisen laboratorion asiantuntijaa. Esitutkinnassa tarvittavat asiantuntijalausunnot saadaan usein juuri samoilta ympäristöviranomaisilta, jotka ovat mukana tutkinnan alkuvaiheessa ja paikkatutkinnassa. Tiedottaminen Yhteistyöhön liittyy myös toiminnasta tiedottaminen, mitä tehdään juttujen tutkinnasta sekä yhteisistä tapaamisista tai muuten ajankohtaisista ympäristötutkintaan liittyvistä ajankohtaisista asioista. Yhteisellä toimintamallilla ja hyvällä vuoropuhelulla viranomaisten välillä saadaan aikaan tehokas prosessi ympäristörikosten tutkintaan ja ennalta estävään toimintaan. Kuva 2 Poliisin suorittamaa näytteidenottoa yhdessä ympäristöviranomaisen kanssa. (Pohjanmaan poliisilaitos). 2.2 Valvontaviranomaisten yhteistyö Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset tekevät säännöllistä valvontayhteistyötä, koska kyseessä olevien viranomaisten tehtävät ovat samankaltaisia ja osin rinnakkaisia. Ympäristöviranomaiset, poliisi, Rajavartiolaitos, Tulli ja pelastusviranomaiset tekevät yhteistyötä ympäristöasioissa yhteis- 5 Ympäristörikoskatsaus 2018
6 2.3 Rikostutkintaan liittyvien ympäristönäytteiden otto Kuva 3 Tullin ja poliisin yhteisen PTR-operaation myötä tarkastettiin kuljetuksia raja-asemilla. työryhmissä sekä tapauskohtaisesti. Viime vuosina Tullin tutkittavina on ollut laajempia luonnonsuojelurikosten sarjoja. Näiden tapausten tutkinnan yhteydessä on selkeästi korostunut viranomaisyhteistyön tarve ympäristöministeriön, Suomen ympäristökeskuksen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja Tullin kesken. Tätä yhteistyötä tullaan jatkossa tiivistämään ja kehittämään. Ympäristöministeriön, Suomen ympäristökeskuksen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien rooli asiantuntijana kytkeytyy kulloinkin tutkittavana olevan rikoksen eri vaiheisiin useissa kohdissa. Tullin selkeä rooli taas on tuoda esitutkinnan, syyttäjäyhteistyön ja kansainvälisen tutkintayhteistyön osaaminen tähän ketjuun. Tämän vuoksi säännöllisen tietojenvaihdon ja koulutusyhteistyön kehittäminen on tarpeellista erityisesti koska kansainväliset rikollisuusilmiöt näkyvät Suomessa entistä nopeammin. Tulli toimii osana Euroopan unionin tullijärjestelmää ja on siten valvontaviranomainen tavaroiden maahantuonnin-, maastaviennin sekä kauttakuljetuksen osalta. Näin ollen on luonnollista, että Tulli tekee säännöllistä valvonta- ja esitutkintayhteistyötä eri ympäristöviranomaisten kanssa. Erityisesti kansainvälisten jätesiirtojen valvonnassa Tullin ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyö on avainasemassa laittomien kansainvälisten jätesiirtojen paljastamiseksi ja torjumiseksi. Vuoden 2017 alusta käyttöönotetun kansallisen tarkastussuunnitelman myötä kansainvälisten jätesiirtojen valvontaan osallistuvat entistä enemmän myös muut valvontaviranomaiset, kuten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kunnan ympäristönsuojeluviranomaiset sekä poliisi. Myös luvanvaraisten eläinten ja kasvien siirtojen valvonnassa sekä esitutkintaan siirtyneissä tapauksissa Tullin ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyö on tärkeässä roolissa, jotta luvattomia ja laittomia siirtoja voidaan selvittää sekä torjua. Öljypäästövalvonnassa viranomaisten välinen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. Rajavartiolaitos tekee yhteistyötä poliisin, Suomen ympäristökeskuksen ja Liikenteen turvallisuusviraston kanssa öljypäästövalvonnassa niin hallinnollisen öljypäästömaksun määräämisen perusteiden selvittämisessä kuin öljypäästöön liittyvässä rikosoikeudellisessa esitutkinnassakin. Ympäristörikoksiin liittyvän teknisen tutkinnan yhtenä tehtävänä on tunnistaa rikosepäilyihin liittyvät ympäristölle tai terveydelle vaaralliset aineet, niiden sijainti ja määrä sekä mahdollinen alkuperä. Yleensä tämä vaatii näytteidenottoa tapahtumapaikalta ja mahdollisesta päästölähteestä. Viranomaiset arvioivat saatujen tulosten ja olosuhteiden perusteella tapahtuman haitallisuutta ja todennäköistä aiheuttajaa. Tavanomaisessa ympäristörikostutkimuksessa ympäristönäytteenoton avulla vastataan tarkkaan määriteltyyn ja rajattuun kysymykseen rajaamalla ympäristö ja ottamalla siitä edustava näyte tarkoituksenmukaisella tavalla. Tällöin ympäristönäytteenottoa varten laaditaan näytteenottosuunnitelma. Ympäristörikosepäilyssä ei aina tarkan näytteenottosuunnitelman tekeminen ole mahdollista, koska tapahtumaketjun yksityiskohtia tai etsittäviä myrkyllisiä yhdisteitä ei vielä näytteenottohetkellä tunneta tai näytteenotolla on kiire esimerkiksi muuttuvien olosuhteiden vuoksi. Ympäristörikoksiin liittyvät tapahtumapaikat ovat myös monimuotoisia ja näytematriisit vaihtelevia. ELY-keskusten virkatyönä näytteenottoa tekevien näytteenottajien määrä on laskenut viimevuosien aikana. Tämän vuoksi käytännön näytteenotto useilla ympäristörikospaikoilla on siirtynyt poliisille. Poliisin tekniset tutkijat hallitsevat rikospaikkanäytteiden ottamiseen liittyvät kontaminaatioriskit sekä oikeusvarmuuteen ja jäljitettävyyteen liittyvät näytteen tarkan yksilöinnin ja sinetöinnin. Keskusrikospoliisin Rikostekninen laboratorio on hankkinut poliisin teknisille tutkimuskeskuksilla uutta välineistöä ympäristörikosnäytteiden ottoon. Laboratorio on myös yhdessä Suomen ympäristökeskuksen kanssa laatinut näytteenotto-oppaan viranomaisille. Tämän oppaan tarkoitus on Ympäristörikoskatsaus Kuva 4 Rikosteknisen laboratorion koordinaattori suorittamassa tynnyreiden tarkistusta maastossa. (Sisä-Suomen poliisilaitos).
7 luoda viranomaisille kuten poliisi, Rajavartiolaitos, Tulli ja ympäristöviranomaiset yhteiset käytänteet ympäristörikosnäytteiden ottamiseen, kun näytteenottoon ei voida käyttää muita vakioituja menettelyjä. Tämä opas ei ohjeista ympäristöntilan seurantaan liittyvää näytteenottoa. Näytteenotossa tulee huomioida näytteen edustavuus sekä näytteiden tai näytteenottovälineiden mahdollinen kontaminaatio. Näytteenoton ja koko näyteketjun jäljitettävyydestä huolehditaan sinetöinnillä ja tarkalla dokumentoinnilla. Lisäksi tulee varmistaa, että tapahtumapaikka on kuvattu niin tarkasti, että johtopäätöksiä näytteen edustavuudesta voidaan tehdä jälkikäteen. 2.4 Rikoshyödyn määrittämiseen liittyviä kysymyksiä Rikosprosessissa menettämisseuraamuksen määrittäminen on yksi koko rikosprosessiketjun monimutkaisimmista kysymyksistä. Rikoksella saadun hyödyn arviointi on usein vaikeaa ja tuomioistuinkäsittelyssä juuri saadun hyödyn määrä on kenties keskeisin riidanalainen kysymys. Vastaajat ovat useimmiten voimakkaastikin eri mieltä siitä, mitä hyödyn määräksi on arvioitu ympäristö- ja esitutkintaviranomaisen tekemissä ympäristö- ja rikoshyötylaskelmissa. Rikoksen tuottaman hyödyn laskennassa puhutaan nettohyödystä ja toisaalta bruttohyödystä. Tuomioistuin joutuukin harkitsemaan, onko kyseessä rikoksena epäilty toiminta ollut sellaista, että siitä voidaan tehdä toiminnan kuluista aiheutuneet vähennykset saadun (rikos-)hyödyn määrää tuomittaessa. Rikosasian vastaajan intressinä on, että menettämisseuraamuksena tuomittava hyöty olisi määrältään mahdollisimman vähäinen ja hyödyn määrää ns. nettohyötynä tuomittaessa tuomioistuin hyväksyisi mahdollisimman paljon toiminnasta aiheutuneita kuluja vähennettäväksi tuomiossaan. Seurantatyöryhmän tiedossa on, että parhaillaan hovioikeuksissa on yhä vireillä useampi eri rikosasia, jossa käräjäoikeus on tuominnut huomattavasti vähäisemmän menettämisseuraamuksen kuin syyttäjä on asiassa suoritettuun esitutkintaan perustuen vaatinut rikoksen tuottamana hyötynä tuomittavaksi. Ainakin yhteen näistä oikeustapauksista on kevättalvella 2018 saatu tuomio, jolla käräjäoikeuden ratkaisua muutettiin kokonaisuudessaan. Käräjäoikeus oli jättänyt betonijätemurskaamotoiminnan monikertaisen ympäristölupamäärien ylittämisen tuomitsematta kokonaan, kun hovioikeudessa katsottiin yhtiön toimitusjohtajan syyllistyneen ympäristön turmelemiseen ja saaneen asiassa euroa valtiolle tuomittavaksi määrättyä rikoksen tuottamaan hyötyä (kyseinen päätös ei ole vielä lainvoimainen). 2.5 Poliisin kansainvälinen virka- ja oikeusapu ympäristörikosasioissa Kansainvälisten virka- ja oikeusapupyyntöjen ja muun tiedonvaihdon osalta Keskusrikospoliisi kansainvälisellä osastolla on vuonna 2017 käsitelty kansainvälisessä tiedonvaihdoissa muutamia ympäristörikoksiin liittyviä virka-apuasioita. Lisäksi INTERPOL ja Europol lähettävät säännöllisesti jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisille tiedoksi tarkoitettuja ympäristörikoksiin liittyviä ajankohtaisraportteja ja tiedonantoja. 3 Ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia 3.1 Ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia Tilanne Suomessa Kansallisesta näkökulmasta katsottuna ympäristörikollisuuteen liittyvissä uhkakuvissa ei edellisten raporttien laatimisen jälkeen ole sinänsä tapahtunut muutoksia. Vuonna 2016 tietoon tulleessa poikkeuksellisessa tapauksessa Suomesta oli kuorma-autolla kuljetettu vuonna 2015 Viroon useita kymmeniä jätekuormia ns. dumpattavaksi. Asiasta on Virossa annettu vankeustuomio helmikuussa 2017 ja tapausta on käsitelty mm. Viron mediassa. 2 Erityisesti Keski-Euroopassa rajat ylittävä jätteiden kuljetus ja dumppaus on vakavaa ja osittain järjestäytyneen rikollisuuden harjoittamaa toimintaa, jossa tavoitellaan suuria rikoshyötyjä. Mikäli Suomesta ryhdyttäisiin yleisimminkin kuljettamaan esimerkiksi kuorma-autoilla laivaliikenteessä dumpattavaa jätettä ulkomaille (etenkin Baltiaan), olisi kyseessä erityisen huolestuttava uhkakuva, niin Suomen kuin jätevirran kohteena olevan valtionkin näkökulmasta katsottuna. Viime vuosina ei ole eräitä yksittäistapauksia lukuun ottamatta paljastunut erityisen vakavia, suurimittaisia tai järjestelmällisesti toteutettuja törkeitä ympäristön turmelemisia. On kuitenkin ilmeistä, että vain osa ympäristörikoksista tulee esitutkintaviranomaisten tietoon. Arvio ympäristörikosten piilorikollisuudesta perustuu erityisesti lähialuevertailuun Suomen ja naapurimaidemme Ruotsin ja Norjan rikostilastojen välillä. Ruotsissa tilastoidaan noin kymmenkertaisesti ympäristörikoksia verrattuna Suomeen, koska Ruotsissa valvontaviranomaisella on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa poliisille kaikki rikosepäilyt toisin kuin Suomessa. Silti ruotsalaiset viranomaiset arvioivat, että ympäristörikokset ovat suuressa määrin piiloon jäävää rikollisuutta myös Ruotsissa. Suomessa marraskuussa 2017 vieraillut Euroopan unionin neuvoston alainen GENVAL ympäristörikosten maa-arviotyöryhmä jätti loppuraporttinsa helmikuussa Kyseisessä raportissa ei myöskään todeta, että Suomessa olisi esimerkiksi olemassa sellaisia ympäristörikollisuuden uhkakuvia, jotka olisivat jääneet Suomen viranomaisilta huomiotta. (Kyseisen raportti tulee myöhemmin julkiseksi asiakirjaksi sen lopullisen hyväksynnän jälkeen). 2 Viron Ohtuleht lehden artikkeli ( soomest-eestisse-prugi-tassinud-tegelane-lopetas-kohtupingis) ja Viron ns. silminnäkijä TV-ohjelman asiasta tekemä ohjelma: ( pealtnagija-eestlane-sai-pretsedenditu-suudistuse-ebaseaduslikus-riikidevahelises-prugiveos) 7 Ympäristörikoskatsaus 2018
8 Alhainen kiinnijäämisriski Yhtenä keskeisenä ympäristörikollisuuden uhka- ja torjuntakuvana voidaan pitää sitä, että ympäristörikosten alhainen kiinnijäämisriski lisäisi jatkossa taloudellista voittoa tavoittelevan järjestäytyneesti osana liiketoimintaa toteutetun ympäristörikollisuuden määrä. Alhaisen kiinnijäämisriskin ohella ympäristörikosten osalta on tuomioistuimissa omaksuttu rangaistuskäytäntö, joka on varsin lievä. Ympäristön turmelemisesta tuomitaan käytännössä yleisesti päiväsakkoja tai harvoin ehdollista vankeutta. Ehdoton vankeusrangaistus on Suomessa vuoden 1995 rikoslain ympäristörikoksia koskevan muutoksen jälkeen tuomittu vain niin sanotussa Lokapojat-tapauksessa Tilanne naapurimaissamme Lähialuerikollisuutemme tilannekuva syntyy suorien yhteyksien, julkisten rikoslakitilastojen sekä tiedotusvälineiden kautta saatujen tietojen perusteella. Venäjä Naapurimaidemme tilanteesta vähiten tietoa on saatu Venäjän ympäristörikollisuustilanteesta. Toukokuussa 2014 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantatyöryhmän toimintaa esiteltiin Pietarissa järjestetyssä viranomaisympäristöfoorumissa rikostarkastaja Järvisen toimesta. Tällöin saatiin myös jossain määrin tietoa ympäristörikoksista ja niiden tutkimisesta Venäjän Federaation alueella. Yleisimmin Venäjällä tutkitut ympäristö- ja luonnonvararikokset ovat joko ns. metsävarkauksia tai liittyvät uhanalaisten suurpetojen salametsästykseen. Esimerkiksi ns. jäte- ja dumppausrikosten osalta kerrottiin toukokuun 2014 Pietarin foorumissa niiden tutkinnan ja toteennäyttämisen olevan erityisen vaikeaa erityisesti konkreettisen ympäristöhaitan toteennäyttämisen osalta, jota maan rikosprosessissa ilmeisesti edellytetään ympäristörikosten osalta. Ruotsi Ruotsissa vuosittain tilastoitujen ympäristörikosten määrä on noin tapausta. Vuonna 2017 tapahtuneita ympäristörikoksia ei vielä tätä raporttia kirjoittaessa oltu julkaistu tilastoina, mutta vuonna 2016 tilastoitiin kaikkiaan 5450 ympäristörikosta/-rikkomusta. Tapauksista varsinaisia ympäristörikoksia on tilastoitu yht tapausta ja jäterikkomustyyppisiä ilmoituksia on ollut 1941 kappaletta. Vuoden 2016 tilastoissa on ollut laskua n. 5 % verrattuna vuoden 2015 tilastoihin. Ruotsin rikoslakirikokset on tilastoitu Ruotsin rikostorjuntaneuvoston kotisivulla. 3 Rikosten selvitysprosentti on tilastoitu alhaiseksi (3 % selvitysprosentti kaikista rikoksista). 165 henkilön todettiin syyllistyneen ympäristörikokseen. Rikostorjuntaneuvoston sivuilla on myös havainnekaavio, joka osoittaa rikosten selvitysprosentin olevan vuosittain ainakin hienoisessa laskussa, sillä ennen vuotta 2010 selvitysprosentti on ollut vähintään 5 % tai enemmän. 4 Asiasta on laadittu myös Poliisiammattikorkeakoulun tutkimusraportti Vihreämpää rajan toisella puolella? Vertaileva tutkimus ympäristörikollisuuden torjunnasta ja tutkinnasta Suomessa ja Ruotsissa (Iina Sahramäki ja Terhi Kankaanranta, Tampere 2014). 5 Norja Vastaavasti Norjassa on tilastoitu vuonna 2017 kaikkiaan 3645 ympäristörikosta-/rikkomusta sekä kaikkiaan 1340 metsästys- ja kalastusrikosta tai rikkomusta. Ympäristörikoksista/-rikkomuksista on selvitetty tilastojen mukaan kaikkiaan 1916 tapausta ja metsästys- ja kalastusjutuista 587 tapausta. Norjan rikoslakitilastot löytyvät Norjan valtiollisen tilastokeskuksen kotisivuilta. 6 Norjassa ympäristörikostorjunnan valtakunnallinen asiantuntijayksikkö toimii valtakunnallisen talous- ja ympäristörikostorjuntayksikön (Okokrim) alaisuudessa. Kyseinen virasto myös julkaisee sähköistä Miljökrim -lehteä, joka 3 Ruotsin Rikostorjuntaneuvoston sivu 4 Ruotsin Rikostorjuntaneuvoston sivu 5 Kyseisen POLAMK:n raportin voi ladata osoitteesta ( Norjan valtiollinen tilastokeskus, 6 Norjan valtiollinen tilastokeskus, Kuva 5 Saastunut oja asuinalueen raja-alueella (Niina Viitala). Ympäristörikoskatsaus
9 on ladattavissa Okokrimin internetsivuilta. 7 Tämän lisäksi erillisen ympäristörikoskoulutuksen saaneet rikostutkijat suorittavat ympäristörikosten tutkintaa myös paikallisissa poliisipiireissä. Viro Viron tilanteesta voidaan todeta siellä tapahtuneen ympäristörikosten torjunnassa ja tutkinnassa merkittävää kehitystä vuoden 2011 viranomais- ja lainsääntöuudistuksessa. Viron ympäristötarkastusvirasto 8 on lähtien toiminut keskitettynä vastuuviranomaisena ympäristörikkomusten osalta. Lisäksi virasto on tällöin samalla saanut myös täydet esitutkintavaltuudet ja viraston palvelukseen on palkattu rikostutkijoiksi muun muassa entisiä poliisin rikostutkijoita. Varsinaisten ympäristörikosten tilastoitu määrä Virossa on varsin vähäinen. Varsinaiset rikoslain ympäristörikokset ovat Viron rikoslain 20 luvussa ( 20. ptk. Keskkonnavastased kuriteod ). Viron rikoslakitilastotietojen mukaan viime vuosina maassa tilastoidaan noin 30 varsinaista ympäristörikosta 9. Viron ympäristötarkastusviraston kotisivulta on kuitenkin nähtävissä myös Virossa hallinnollisesti käsiteltyjen ympäristörikkomusten tilastot sekä hallinnolliset sakot ja maksut, joita näissä hallinnollisissa rikkomustapauksissa on asetettu. Hallinnollisesti käsiteltyjä ympäristörikkomuksia Virossa on vuonna 2016 tilastoitu kaikkiaan 2147 tapausta (vuonna 2015 yhteensä 2906 tapausta), joiden osalta valvontaviranomainen on määrännyt kaikkiaan euroa sakkoa (vuonna 2015 yht euroa sakkoa) hieman yli tuhannelle henkilölle. Henkilöiden suurta lukumäärää selittää se, että luvussa on mukana myös kalastus- ja metsästysrikkomukset. Aiemmin vuoden 2017 seurantaraportissa on ympäristörikoksiin liittyvien uhkakuvien osalta tuotu esiin vuonna 2016 tietoon tullut vuonna 2015 tapahtunut rikos, jossa Virossa on helmikuussa 2017 annettu rikostuomio Suomesta Viroon ns. dumpattavaksi vietyjen useiden kymmenien jätekuormien osalta Kansainvälinen toiminta Ympäristö- ja luonnonvararikosten vastustamisen piirissä työskentelee useita eri kansainvälisiä organisaatioita ja järjestöjä. Lainvalvontaviranomaisen näkökulmasta näistä keskeisimmät ovat: Interpol, Europol ja Maailman tullijärjestö (WCO). Lisäksi uhanalaisten villieläinten ja kasviston kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus (CITES) ja kyseistä yleissopimista toimeenpaneva CITES-sihteeristö on lainvalvontaviranomaisille tärkeä tietojenvaihto- ja yhteistyöelin. Yhteistyötä ympäristörikosasioissa tehdään myös IMPEL:n (European Union Network for the Implementation and Enforcement of Environmental Law), ENPE:n (The European Network of Prosecutors for the Environment) ja EVF- JE:n (The EU Forum of Judges for the Environment) piirissä. Interpolin ympäristörikosohjelman piirissä toimii kolme eri sektorityöryhmää vastuualueina: jäterikollisuus, villieläinrikokset sekä kalastusrikokset. Suomesta on ollut pysyvä edustus erityisesti jäterikollisuustyöryhmässä. Parhaiten tietoa Interpolin ympäristörikosten vastaisesta toiminnasta saa Interpolin kotisivuilta. 10 Vastaavasti EUROPOL on vuonna 2011 perustanut ympä Keskkonnainspektsioon, ristörikostorjunnan parhaiden käytänteiden kehittämiseen keskittyvän EnviCrimeNet -yhteistyöelimen. 11 Suomella on ollut poliisijäsen EnviCrimeNet-kokouksissa toiminnan alusta alkaen. Keväällä 2016 EnviCrimeNet järjesti Haagissa Europolissa laajemman koulutus- ja tietojenvaihtoseminaarin ympäristörikosten tutkimisesta osana talousrikostutkintaa, erityisesti rikoshyödyn selvittämisen näkökulmasta tarkasteltuna. Vuoden 2016 viimeisen puolikkaan EU:n neuvoston puheenjohtajuuskautta hoiti ensimmäistä kertaa Slovakia, joka nosti puheenjohtajuuskaudellaan ympäristörikosten torjunnan yhdeksi painopistealueeksi. Slovakian aktiivisuuden ansiosta EU:n neuvosto nosti ympäristörikokset yhdeksi rikostorjunnan keskeisistä painopistealueista, eli ns. EMPACT-kohteektsi (European multidisciplinary platform against criminal threats). Jäsenvaltioiden väliseen EM- PACT-yhteistyömenettelyyn voi tutustua tarkemmin alaviitteessä olevan kotisivulinkin kautta: ( europa.eu/crime-areas-and-trends/eu-policy-cycle-empact). Kuva 6 30 Days of Action - operaation aikana löydetty autonpuolikkaita sisältävä jätekontti. (Tulli) Kansainvälinen valvonta operaatio - 30 Days of Action Vuonna 2017 tulli osallistui laittomiin jätteisiin kohdistuneeseen operaatio 30 Days of Actioniin. Operaatio 30 Days of Action oli Interpolin koordinoima maailmanlaajuinen valvontaoperaatio, jonka tarkoituksena oli torjua laitonta jätteiden käsittelyä, sekä jätteiden ja otsonikerrosta tuhoavien aineiden laittomia kansalliset rajat ylittäviä kuljetuksia maa, meri- ja lentoliikenteessä. 30 Days of Action-operaatioon osallistuivat Suomen tulli mukaan luettuna kaiken kaikkiaan 43 eri maan toimivaltaiset viranomaiset, ja se oli tähän mennessä suurin Interpolin koordinoima laittomiin jätteisiin kohdistunut operaatio. Operaation aikana löydettiin maailmanlaajuisesti 1,5 miljoonaa tonnia laittomia jätteitä. Suurin osa operaation aikana löydetystä jätteestä oli elektroniikkajätettä, tai käytöstä poistettuihin ajoneuvoihin liittyvää jätettä. Operaation aikana osallistujamaiden viranomaiset raportoivat Interpolille 226 jäterikosta, ja rikkomusta. Tähän lukuun sisältyi 141 jätekuljetusta, jotka sisälsivät yhteensä tonnia laittomia jätteitä. Lisäksi operaatiossa havaittiin kaiken kaikkiaan 11 Ympäristörikoskatsaus 2018
10 85 laitonta kaatopaikkaa, joihin oli säännösten vastaisesti viety yli miljoona tonnia jätettä. Operaation valmisteluvaiheen aikana Suomessa tehdyissä tarkastuksissa löydettiin yksi jätteitä sisältänyt vientiin tarkoitettu konttikuljetus. Tavarantarkastuksessa todettiin kontin sisältävän 11 auton puolikasta, 5 auton akkua ja muuta sekalaista tavaraa. Auton puolikkaat ja akut ovat käytöstä poistettuihin ajoneuvoihin liittyvää jätteiksi luokiteltua tavaraa, jota ei voida asettaa vientimenettelyyn. Kuljetus pysäytettiin ja tavarantarkastuksen jälkeen jätteeksi todetut tavarat otettiin tullin haltuun. Asian jatkoselvittely on kesken. Kuljetuksen kokonaispaino oli 19 tonnia ja jätteeksi luokiteltua tavaraa oli kuljetuksessa yhteensä 12 tonnia. 4 Ympäristörikoksiin liittyvät kansainväliset sopimukset ja lainsäädäntö 4.1 Ympäristörikoksia koskevat kansainväliset sopimukset Suomi on sitoutunut useisiin ympäristöä ja energiaa koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin. Sopimukset käsittelevät muun muassa ilman- ja vesiensuojelua, luonnonvarojen hyödyntämistä ja suojelua, jätteitä, kasvistoa ja eläimistöä, energiaa sekä avaruutta. Esimerkkeinä monenvälisistä sopimuksista mainittakoon kansainvälinen yleissopimus vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvontaa koskeva Baselin yleissopimus (Basel , SopS 44 45/1992), villieläimistön ja -kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus (CITES), (Washington , SopS 44 45/1976), vuoden 1973 kansainvälinen yleissopimus aluksista aiheutuvan meren pilaantumisen ehkäisemisestä (MARPOL) (Lontoo , SopS 51/1983), Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvä ympäristönsuojelupöytäkirja (Madrid , SopS 5/1998) sekä Helsingin sopimus (HELCOM) Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelusta (SopS:2/2000). Uhanalaisten luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kauppaa sääntelevässä CITES-yleissopimuksessa on mukana 180 jäsenmaata, ja sääntelyn piirissä on noin kasvilajia ja runsaat eläinlajia, joista yli 900 lajin kauppa on täysin kiellettyä ja muiden lajien kauppa on luvanvaraista (termillä kauppa tarkoitetaan kansainvälisten rajojen ylittävää tuontia tai vientiä). EU:n yhteistä CITES-lainsäädäntöä on noudatettu vuodesta 1984 lähtien ja uudistettuna vuodesta 1997 lähtien (neuvoston asetus 338/97/EY). Neuvoston ja komission CITES-asetukset säätelevät ulkorajat ylittävän tuonnin ja viennin lisäksi jäsenmaiden välistä ja jäsenmaiden sisäistä toimintaa. Tuontisäännökset ovat yleissopimusta tiukempia ja sääntelyn piirissä on enemmän lajeja kuin sopimuksen lajiliitteessä. Suomi on ratifioinut kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) painolastivesiyleissopimuksen ja asiaa koskevat kansallisen lainsäädännön mukaan lukien merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) muutokset tulivat voimaan Ulkomaanliikenteessä kulkeviin laivoihin tulee lähtökohtaisesti asentaa painolastivesien käsittelylaitteistot. Painolastivesien vaihto Itämeren alueella kielletään ja lähin vaihtopaikka sijaitsee Pohjanmerellä. Alusten painolastivesien puhdistuslaitteistojen asentamiseen tulee 5 vuoden siirtymäaika. Valvontavastuu on Liikenteen turvallisuusvirasto Trafilla. Myös Rajavartiolaitos ja poliisi osallistuvat säännösten valvontaan merialueella. Määräykset eivät koske Rajavartiolaitoksen aluksia eivätkä myöskään meripelastukseen käytettäviä aluksia. Painolastivesien vaihdon myötä voi etenkin trooppisilta vesialueilta kulkeutua uusia eliölajeja (ns. vieraslajeja) Itämeren herkälle merialueelle. Vieraslajit voivat aiheuttaa merkittävääkin vahinkoa meren ekosysteemille ja sitä kautta kalastuselinkeinolle ja veden laadulle. Suomi ratifioi vuonna 2017 myös hylkyjen poistamista koskevan kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) valmisteleman niin sanotun Nairobin sopimuksen, joka velvoittaa aluksen omistajaa poistamaan haitallisen mereen uponneen hylyn meren pohjasta. Bruttovetoisuudeltaan vähintään 300 gt:n aluksilla tulee myös olla tätä koskeva vastuuvakuutus. Merilakiin (674/1994) tehdyt muutokset tulivat voimaan Säännökset koskevat lain voimaantulon jälkeen uppoavia aluksia. Toimivaltainen viranomainen on Liikennevirasto. 4.2 Euroopan unionin ympäristörikoslainsäädäntö Merkittävä osa Suomen ympäristölainsäädännöstä on nykyisin peräisin Euroopan unionista. Koska suurin osa unionin säädöksistä annetaan direktiiveinä, ne on saatettava kansallisesti voimaan joko lailla tai valtioneuvoston asetuksella. Direktiivit ovat yleensä luonteeltaan niin sanottuja minimidirektiivejä, joten kansallisesti voidaan säätää myös direktiiviä tiukemmasta suojelun tasosta. Unionin ympäristölainsäädännön tehokkuutta heikentäväksi tekijäksi on eräissä tapauksissa nähty muun muassa rangaistusten ja rangaistusasteikkojen vaihtelu eri jäsenvaltioiden välillä. Koska jäsenvaltiot eivät ole rikossanktioiden osalta samalla viivalla, on Eurooppaan muodostunut eritasoisia järjestelmiä, jotka eivät ole yhdenmukaisia kaikille eurooppalaisille ja jotka ovat omiaan siirtämään rikollisuutta niihin osiin Eurooppaa, jossa sääntely ja valvonta eivät ole tehokkainta mahdollista. Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/99/ EY ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin eli niin sanotun ympäristörikosdirektiivin. Direktiivin tavoitteena on taata jäsenvaltioissa ympäristönsuojelun korkea taso säätämällä vähimmäisvaatimukset vakavien ympäristöä vahingoittavien tekojen rangaistavuudesta. Direktiivin säätämisen taustalla on ollut huoli ympäristörikosten lisääntymisestä ja niiden vaikutuksista, jotka ulottuvat yhä useammin niiden valtion rajojen ulkopuolelle, joissa rikokset tehdään. Direktiivin edellyttämät muutokset täytäntöön pantiin Suomessa voimaantulleilla lainmuutoksilla. Syyskuussa 2017 tulivat voimaan kansalliset täytäntöönpanosäännökset, jotka täydentävät Euroopan unionin aluskierrätysasetuksen (asetus (EU) N:o 1257/2013) säännöksiä. Asetus pohjautuu Hongkongin yleissopimukseen alusten turvallisesta ja ympäristön kannalta asianmukaisesta pur- Ympäristörikoskatsaus
11 kamisesta, joka ei ole tullut vielä voimaan. Suomen ratifiointi on valmisteilla. 4.3 Suomen ympäristörikoslainsäädäntö Ympäristörikoksista säädetään sekä rikoslaissa että useissa ympäristöä koskevissa erityislaeissa. Vakavimmat teot, joista voi seurata vankeusrangaistus, on koottu rikoslain (RL) 48 lukuun. Rangaistusasteikot vaihtelevat teon vakavuuden mukaan sakosta enintään kuuteen vuoteen vankeutta. RL 48 luvun ympäristörikoksiin sovelletaan myös oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevia RL 9 luvun säännöksiä yhteisösakosta. Rangaistussäännösten sijoittaminen rikoslakiin korostaa tekojen moitittavuutta. Rikoslain ulkopuolisessa, varsinaisessa ympäristölainsäädännössä kuten jätelaissa, vesilaissa, luonnonsuojelulaissa ja ympäristönsuojelulaissa, on lukuisia ympäristöä koskevia rikkomussäännöksiä, joiden nojalla voidaan tuomita sakkorangaistukseen. RL 48 a luvussa tarkoitetut luonnonvararikokset ovat läheistä sukua ympäristörikoksille. Ne ovat metsästykseen, kalastukseen ja metsän käsittelyyn liittyviä tekoja, joista voidaan tuomita myös vankeuteen. Yhteisösakko ei näissä asioissa ole mahdollinen lukuun ottamatta 48 a luvun 1 a :ssä tarkoitettua törkeää metsästysrikosta. Vähäisemmistä rikkomuksista säädetään muun muassa metsästyslaissa, kalastuslaissa ja metsälaissa. Menettämisseuraamuksia koskevia säännöksiä sovelletaan myös ympäristö- ja luonnonvararikoksiin. Laiton hyöty tulee niissäkin tuomita valtiolle menetetyksi. Kyse voi silloin olla esimerkiksi laittomalla menettelyllä säästettyjen jätteenkäsittelykustannusten korvaamisesta. Rikoksella saatu hyöty, rikoksentekovälineet, rikoksella tuotettu, valmistettu, aikaansaatu tai rikoksen kohteena oleva esine voidaan tietyin edellytyksin tuomita valtiolle menetetyksi. 4.4 Lainsäädännön muutoksia 11 Luonnonsuojelu- ja ympäristörikoksia koskevia säännöksiä muutettiin vuoden 2016 alusta (1683/2015). Uudistuksen tavoitteena on, että luonnonsuojelu- ja ympäristörikoksia arvioitaessa otetaan jatkossa aiempaa paremmin huomioon rikosten luonne talousrikoksina ja että määrättävät seuraamukset vastaavat paremmin rikosten moitittavuutta. Rikoslakiin lisättiin uusi säännös törkeästä luonnonsuojelurikoksesta (RL 48 luku 5 a ). Luonnonsuojelurikos voidaan arvioida törkeäksi, jos se on kokonaisuutena arvostellen törkeä ja aiheuttaa vakavaa vaaraa luonnolle, sillä tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai on erityisen suunnitelmallinen. Rangaistusasteikko on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta. Luonnonsuojelurikoksista on tähän asti voitu tuomita enintään kaksi vuotta vankeutta. Törkeää ympäristön turmelemista koskevaa säännöstä (RL 48 luku 2 ) muutettiin siten, että teon törkeyden arviointiperusteet ilmentävät aiempaa paremmin velvoitteiden laiminlyönnin ja taloudellisen hyödyn tavoittelun laajuutta. Ympäristön turmeleminen voidaan jatkossa arvioida törkeäksi, jos teko on erityisen suunnitelmallinen tai sillä tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä. Ympäristön turmelemisrikos on usein luonteeltaan talousrikos, jossa rikoksentekijä yrittää saavuttaa taloudellista hyötyä lainsäädännössä asetettuja velvoitteita laiminlyömällä. EU:n jätteensiirtoasetukseen (1013/2006) muutosta 660/2014 on sovellettu vuoden 2016 alusta. Muutoksen pääkohtana oli maakohtaisten tarkastussuunnitelmien teko jätesiirtojen valvonnan tehostamiseksi. Suomessa tarkastussuunnitelma vuosiksi otettiin käyttöön vuoden 2017 alusta. Suunnitelmassa on tarkasteltu mm. Suomen ympäristökeskuksen tietoon tulleita laittomia jätesiirtoja jätelajeittain. Riskiarvioinnin perusteella tarkastusten painopisteiksi valittiin käytetyt lyijyakut, sähkö- ja elektroniikkalaiteromu, romuautot ja niiden varaosat sekä rakennusjäte. Tarkastuksia tullaan tekemänä jätelajista riippuen sekä jätteen syntypaikalla että keräyksen, kuljetuksen tai käsittelyn aikana. 5 Valvonta 5.1 Ympäristölainsäädännön valvonta Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä kunnan ympäristösuojeluviranomaisten tehtävät Ympäristölakien valvonta Suomessa kuuluu pääsääntöisesti alueelliselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) sekä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille. ELY-keskuksen ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivalta valvonta-asioissa on osittain rinnakkaista. Myös Suomen ympäristökeskuksella ja turvallisuus- ja kemikaalivirastolla on tiettyjä valvontatehtäviä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kuuluu ympäristönsuojelulain, luonnonsuojelulain, vesilain ja jätelain lupa- ja valvontatehtäviä. ELY-keskuksen yleisenä tehtävänä on edistää ympäristönsuojelua, valvoa yleistä etua ympäristö- ja vesiasioissa sekä kantaa ja vastata tuomioistuimissa. Tehtävistä on säädetty elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetussa laissa (897/2009). Vesilain, ympäristönsuojelulain ja jätelain mukaan ELY-keskus on asianomistaja ympäristörikosasioissa, jos yleistä etua on loukattu. Ympäristönsuojelulaissa sekä ympäristönsuojelun erityislainsäädännössä on kunnille määrätty keskeisiä lupa- ja valvontatehtäviä. Kunnissa ympäristölainsäädännön mukaisista lupa- ja valvontatehtävistä vastaa kunnanvaltuuston asettama ympäristösuojeluviranomainen, joka usein on kunnan ympäristölautakunta. Yksi ja sama toimielin voi toimia myös usean kunnan yhteisenä viranomaisena. Valvontaviranomaisella on havaitessaan lainvastaisen tilan velvollisuus ryhtyä toimiin tilanteen saattamiseksi lailliseksi. Valvontaviranomainen toimii valvonta-asioissa kyseessä olevan valvottavan lain ja hallintolain säännösten mukaisesti. Mahdollisia tapoja edetä valvonta-asiassa ovat muun muassa selvityspyyntö, tarkastus (tarkastuspöytäkirja mahdollisine kehotuksineen), kehotus ja hallintopakkomääräys. Valvontaviranomaisella on myös velvollisuus ilmoittaa havaitsemistaan lainvastaisista teoista tai laiminlyönneistä poliisille, jollei laissa säädettyjä edellytyksiä ilmoittamatta jättämiselle ole. Ympäristönsuojelulaki (527/2014) edellyttää, että valtion valvontaviranomaisen (ELY-keskuksen) ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on laadittava alueelleen ympä- Ympäristörikoskatsaus 2018
12 ristönsuojelulain mukaista säännöllistä valvontaa varten valvontasuunnitelma. Valvontasuunnitelmassa on oltava tiedot alueen ympäristöoloista ja pilaantumisen vaaraa aiheuttavista toiminnoista sekä käytettävissä olevista valvonnan voimavaroista ja keinoista. Suunnitelmassa on kuvattava valvonnan järjestämisen ja riskinarvioinnin perusteet ja valvonnasta vastaavien viranomaisten yhteistyö. Valvontasuunnitelma on tarkistettava säännöllisesti. Valtion valvontaviranomaisen ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on valvottava ympäristöluvanvaraisia ja rekisteröitäviä toimintoja säännöllisesti määräaikaistarkastuksin. Tarkastuskohteet ja -tiheys on määriteltävä ympäristöriskien arvioinnin perusteella. Valvontasuunnitelma on pakollinen vain ympäristöluvan omaavien laitosten valvonnassa. Osa valvontaviranomaisista on kuitenkin sisällyttänyt suunnitelmaan myös esimerkiksi jätelain, vesilain ja kemikaalilain mukaiset valvontatoimet. Valtion valvontaviranomaisen ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on laadittava luvanvaraisten ja rekisteröitävien toimintojen määräaikaistarkistuksista ja niiden muusta säännöllisestä valvonnasta ohjelma (valvontaohjelma). Valvontaohjelmassa on oltava tiedot valvottavista kohteista ja niihin kohdistettavista säännöllisistä valvontatoimista. Valvontaohjelma on pidettävä ajan tasalla. Ympäristölupien valvonta tuli osittain maksulliseksi alkaen. Valvontamaksuista on määrätty annetussa valtioneuvoston asetuksessa 1397/2014. Valvontaviranomainen voi periä maksun mm. valvontaohjelmaan perustuvista määräaikaistarkastuksista samoin kuin rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaisemiseen, onnettomuustilanteisiin tai toiminnan keskeyttämiseen liittyvistä tarkastuksista. Ympäristöluvanvaraisten laitosten laitosvalvonta käsittää ennakkovalvonnan ja jälkivalvonnan. Ennakkovalvonnalla tarkoitetaan tässä suunnitelmassa toimintojen ympäristölupatarpeen arviointia ja lupahakemuksista aluehallintovirastolle ja kunnille annettavia lausuntoja, osallistumista luvan käsittelyyn liittyviin tarkastuksiin ja neuvotteluihin sekä muutoksenhakua. Jälkivalvonta on laillisuusvalvontaa ja se kohdistuu lupamääräysten tai muiden säännösten noudattamisen valvontaan. Jälkivalvontaan sisältyy raporttien (vuosi- ja kuukausiraportit, häiriöraportit ja ympäristön tilan seurantaraportit) tarkastamista, laitoksiin tehtäviä määräaikais- ja muita tarkastuksia sekä poikkeustilanteita koskevien ilmoitusten ja yleisöilmoitusten käsittelyä sekä hallinnollisia toimia laillisen tilan saavuttamiseksi. Valvonnan tehostamisessa käytetään kehotusta, hallintopakkoa ja/tai ilmoitusta poliisille esitutkintaa varten. Eri lakien mukaisten tehtävien hoitamisen kehittämisen ja ohjaamisen ohella ympäristöministeriö voi antaa valvontaviranomaisille tarkempia valvontaohjeita ympäristönsuojelulain nojalla. Ympäristöministeriö on antanut uuden, ensisijaisesti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille suunnatun ympäristölupien valvontaohjeen (Ympäristöhallinnon ohjeita 2/2016). ELY-keskukset voivat olla asianomistajan asemassa jätelain, vesilain ja ympäristönsuojelulain tarkoittamissa ympäristörikosasioissa. ELY-keskuksella on tällöin oikeus tulla kuulluksi esitutkinnassa ja tuomioistuimessa, itsenäinen syyteoikeus ja oikeus hakea muutosta tuomioistuimen päätökseen. Ympäristöministeriö myönsi vuosina Uudenmaan ELY-keskukselle määrärahaa ohjauksen kehittämishankkeeseen, jonka tuloksena valmisteltiin toimintamalli asianomistajana toimivan ELY-keskuksen näkökulmasta, kuten asianomistajalausunnot, yksityisoikeudelliset vaatimukset, loppulausunnot, muutoksenhakukirjelmät sekä osin myös asiantuntijalausunnot. Hankkeen lopuksi perustettiin vapaamuotoinen asiantuntija / yhteistyöverkosto ELY-keskusten asiantuntijoista antamaan neuvontaa ja vertaistukea ympäristörikosasioissa ELY-keskuksille ja tarvittaessa myös kuntien ympäristöviranomaisille. Suomen ympäristökeskuksen tehtävät Suomen ympäristökeskus on merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisesti johtava valvontaviranomainen aluksista veteen menevien päästöjen valvonnassa merialueilla. Lisäksi Suomen ympäristökeskus vastaa ympäristövahinkojen torjuntatehtävästä öljyvahinkojen torjuntalain (1673/2009) mukaisesti. Sekä valvonta- että torjuntatehtävän hoitamisessa keskeistä on yhteistyö muiden laissa määriteltyjen viranomaisten kanssa. Öljyntorjunnassa ja päästövalvonnassa tärkeimmät yhteistyöviranomaiset ovat Rajavartiolaitos, Merivoimat ja Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi). Suomen ympäristökeskus vastaa kansainvälisestä öljyntorjunta- ja valvontayhteistyöstä edustamalla Suomea mm. kansainvälisten sopimusten kokouksissa, erityisesti Itämeren suojelukomissiossa (HELCOM) sekä pohjoismaisen yhteistyön kokouksissa (Kööpenhaminan sopimus). Myös yhteistyö Euroopan meriturvallisuusviraston (EMSA) CleanSeaNet satelliittikuvapohjaisen öljypäästöjen havainnointipalvelun sekä EMSA:n öljyntorjunta-asioita käsittelevän työryhmän kanssa on oleellisessa asemassa öljyntorjunta- ja päästövalvonta-asioita kehitettäessä. Suomen ympäristökeskus toimii myös toimivaltaisena öljyntorjuntaviranomaisena arktisten maiden öljyntorjuntasopimuksen (MOSPA, Agreement on Cooperation on Marine Oil Pollution Preparedness and Response in the Arctic) mukaisissa tehtävissä. Valtioneuvoston asetuksessa 249/2014 asetuksessa säädetään alueen pelastustoimen öljyvahinkojen torjuntasuunnitelman ja alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan yhteistoimintasuunnitelman sisällöstä, laatimisesta ja vahvistamisesta sekä öljyn varastoijalta, sataman ylläpitäjältä ja laitoksen toiminnan harjoittajalta vaadittavasta torjuntavalmiudesta. Torjuntasuunnitelmat vahvistaa Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, yhteistoimintasuunnitelmat Ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskuksen valvoessa prosessiin liittyviä lausuntoja Ympäristöministeriön suuntaan. Suomen ympäristökeskus on jätteensiirtoasetuksessa (EY) N:o 1013/2006 tarkoitettu toimivaltainen viranomainen, joka toimii lupa- ja valvontaviranomaisena kansainvälisissä jätesiirtoasioissa ja vastaa yhteistyöstä muiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa jätteen kansainvälisen siirron valvonnassa. Suomen ympäristökeskus on otsoniasetuksen (EY) N:o 1005/2009 ja F-kaasuasetuksen (EY) N:o 517/2014 toimivaltainen viranomainen. Kylmälaitteiden huoltoa valvovat ympäristönsuojelulain mukaiset valvontaviranomaiset muun valvontatyön ohessa. Suomen ympäristökeskus valvoo POP-asetuksen (EY) N:o 850/2004 ja PIC-asetuksen (EY) N:o 649/2012 sekä kansainvälisen kaupan kohteina olevia tiettyjä vaarallisia kemikaaleja ja torjunta-aineita koskevan ilmoitetun ennakkosuostumuksen menettelystä tehdyn Rotterdamin yleissopimuksen (SopS 107/2004), noudattamista. Suomen ympäristökeskus hoitaa myös uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen (CITES) ja valaiden ja hylkeiden suojelua koskevan lain mukaisia lupa-asioita. Ympäristörikoskatsaus
13 Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tehtävät Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tehtävänä on teknisen turvallisuuden ylläpitämiseksi mm. valvoa, tarkastaa ja myöntää luvat laajamittaista vaarallisten kemikaalien teollista käsittelyä ja varastointia varten. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto suorittaa onnettomuustutkintaa ja kerää tiedot toimialalla tapahtuneista onnettomuus- ja vahinkotapauksista sekä vaaratilanteista vaurio- ja onnettomuusrekisteriin (VARO). Vaarallisten kemikaalien vähäisen teollisen käsittelyn ja varastoinnin tehtävät keskittyvät kemikaalilain (599/2013) mukaisiin valvontatehtäviin. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto pitää yllä kylmäalalla työskentelevien pätevyysrekisteriä ja valvoo pätevyysvaatimuksien noudattamista. Kuva 7 Tulliviranomaiset suorittamassa junavalvontaa (Tulli). 5.2 Rajavartiolaitos Rajavartiolaitoksen tehtävät 13 Rajavartiolaitos on muiden lakisääteisten tehtäviensä ohella toimivaltainen myös ympäristörikosten ja luonnonvararikosten esitutkinnassa. Rajavartiolaitos valvoo muun muassa metsästyslain (615/1993), kalastuslain (379/2015) luonnonsuojelulain (1096/1996), ympäristönsuojelulain (527/2014), muinaismuistolain (295/1963) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) noudattamista. Käytännössä Rajavartiolaitos suorittaa pääosin luonnonvararikosten esitutkintaa ja niiden osalta lähinnä metsästys- ja kalastusrikosten sekä edellä mainittujen aineellisten Rajavartiolaitoksen valvontavastuulla olevien lakien mukaisten rikkomusluonteisten tekojen tutkintaa. Rajavartiolaitoksella on myös keskeinen rooli merellisen ympäristörikollisuuden ehkäisyssä ja torjunnassa. Rajavartiolaitoksen puuttumiskynnys ympäristörikoksiin on matala. Kaikkiin Rajavartiolaitoksen omassa valvontatoiminnassa havaittuihin ympäristörikoksiin puututaan. Oman toimivallan piiriin kuuluvat tapaukset tutkitaan itse tai tarvittaessa ne siirretään poliisin tutkittavaksi esimerkiksi tutkinnan laajuuteen tai resursseihin liittyvistä syistä. Rajavartiolaitoksen tietoon tulleiden oman toimivallan ulkopuolelle jäävien rikosten osalta tehdään ilmoitus toimivaltaiselle esitutkintaviranomaiselle. Rajavartiolaitos voi myös poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta annetun lain (687/2009) 2 :n 2 momentin nojalla suorittaa poliisin tai tullin tehtäväalueeseen kuuluvaan kiireellisen rikostorjuntaan liittyvän toimenpiteen näiden puolesta käyttäen omia säädettyjä toimivaltuuksiaan, jos toimenpidettä ei voida viivyttää. Toimenpiteestä ilmoitetaan ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaiselle esitutkintaviranomaiselle. Edellä mainittujen esitutkintaviranomaisten yhteistoimintaa koskevalla lailla turvataan viranomaisten toiminnan joutuisuus sekä niille säädettyjen tehtävien tehokas suorittaminen. Rajavartiolaitos ja poliisi ovat tarvittaessa muodostaneet yhteisiä tutkintaryhmiä erityisesti metsästysrikosten tutkinnan tehostamiseksi. Rajavartiolaitos hoitaa Suomen merialueella lukuisia eri viranomaistehtäviä. Rajavartiolaitos on jatkuvassa (24/7) valmiudessa vuoden ympäri oleva toimintakykyinen monialainen merellinen viranomainen, jolla on näiden vaatimusten mukaisesti koulutettu ammattitaitoinen henkilöstö ja toiminnan edellyttämä aluskalusto ilma-aluksineen sekä tekninen valvontavälineistö. Rajavartiolaitos on nykyaikainen Eurooppalainen Rannikkovartioviranomainen ja osa Eurooppalaista Raja- ja merivartiostoa, johon kuuluvat Euroopan Raja- ja merivartiovirasto Frontex, Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSA, Euroopan Kalastuksenvalvontavirasto EFCA sekä EU-jäsenvaltioiden rajavalvontaa suorittavat merivartiostot. Rajavartiolaitos suorittaa muun ohella öljypäästöjen valvontaa merialueilla sekä osallistuu onnettomuustilanteissa öljyntorjuntaan. Öljypäästövalvonnan tavoitteena on Suomen merialueilla havaittujen päästöjen osalta laittoman toiminnan keskeyttäminen, torjuntatoimenpiteiden aloittaminen, hallinnollisen öljypäästömaksututkinnan turvaaminen sekä asiassa suoritettavan esitutkinnan turvaaminen. Valvontaa suoritetaan Rajavartiolaitoksen Dornier-lentokoneilla merialueilla lähes päivittäin. Partiot lennetään kattavasti Suomen merialueilla ja talousvyöhykkeellä. Lisäksi lentovalvontaa on sovitettu yhteen sekä Ruotsin että Viron viranomaisten kanssa ja valvontaa suoritetaan osin myös edellä mainittujen maiden merialueilla. Dornier-lentokoneet on varustettu yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa erityisesti öljypäästöjen valvontaan soveltuvalla laitteistolla. Edellä kuvatulla ja kattavalla öljypäästövalvonnalla on myös laittomia aluspäästöjä ennaltaehkäisevä vaikutus. Öljypäästövalvonnan kokonaisuutta täydentää Euroopan meriturvallisuusviraston (EMSA) CleanSeaNet-satelliittikuvapalvelu, jonka kautta saatiin vuonna 2017 yhteensä 267 satelliittikuvaa Suomen merialueilta. Satelliittikuvista voidaan havaita mahdollisia päästöjä myös pimeällä ja pilvipeitteen läpi. Satelliittikuvat Ympäristörikoskatsaus 2018
14 ja niistä havaitut öljypäästöepäilyt toimitetaan sekä Suomen ympäristökeskukselle (SYKE) että Rajavartiolaitokselle. Länsi-Suomen merivartioston johtokeskus tarkastaa kuvat ja lähettää valvontalaitteistolla varustetun ilma-aluksen tai muun yksikön tarkastamaan havainnon sekä selvittämään onko kyse öljystä vai jostain muusta aineesta. Rajavartiolaitos osallistuu myös aluksesta ilmaan menevien päästöjen valvontaan sekä aluksen suojaamiseen käytettävien haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien valvontaan. Euroopan unionin valvonta-asetus yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattamiseksi edellyttää, että kaikkien jäsenvaltioiden on ylläpidettävä kalastuksenseurantakeskuksia, joiden tehtävänä on ammattikalastustoiminnan ja pyyntiponnistuksen seuranta. Rajavartiolaitos hoitaa neuvoston valvonta-asetuksessa tarkoitetun kalastuksenseurantakeskuksen tehtävät. Vuonna 2017 on valmisteltu lainsäädäntöä, jolla ympäristöonnettomuuksien operatiivista johtovastuuta merialueilla ollaan hallitusohjelman mukaisesti siirtämässä ympäristöministeriöltä sisäministeriön hallinnonalalle. Valmisteilla olevan lainsäädännön mukaan Rajavartiolaitos johtaisi jatkossa öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaa merialueilla. Öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntatehtävän siirron olisi tarkoitus tulla voimaan vuonna Hallinnollinen öljypäästömaksu Yksi keskeisistä Rajavartiolaitoksen ympäristönsuojelullisista tehtävistä on osallistuminen alusöljypäästöjen ja muiden ympäristövahinkojen havainnointiin sekä onnettomuustilanteissa öljyntorjuntaan merialueilla ja talousvyöhykkeellä. Rajavartiolaitos on merenkulun ympäristönsuojelulain mukaan ainoa viranomainen, joka määrää laittomasta alusöljypäästöstä hallinnollisen öljypäästömaksun. Öljypäästömaksusääntely on ulotettu Ahvenanmaan maakuntalailla koskemaan myös Ahvenanmaan maakunnan aluetta. Rajavartiolaitos huolehtii öljypäästömaksun määräämiseen liittyvistä tehtävistä myös Ahvenanmaan maakunnan alueella. Merenkulun ympäristönsuojelulain mukaan Rajavartiolaitoksen tulee määrätä öljypäästömaksu alukselle, joka päästää mineraaliöljyä tai öljypitoista seosta aluevesillä tai Suomen talousvyöhykkeellä. Vain pienistä sekä määrältään että muilta ympäristöön kohdistuvilta vaikutuksiltaan vähäisistä päästöistä maksu voidaan jättää määräämättä. Talousvyöhykkeellä kauttakulussa olevan ulkomaisen aluksen osalta edellytetään lisäksi, että siitä aiheutuu Suomen luonnolle huomattavaa vahinkoa tai sen vaaraa. Lisäksi poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa öljyn päästäminen mereen on tapahtunut esimerkiksi hätävarjelu- tai pakkotilanteessa ihmishengen pelastamiseksi tai muussa senkaltaisessa hätä- tai onnettomuustilanteessa, voidaan maksu jättää määräämättä tai alentaa sitä. Öljynpäästömaksun suuruus määräytyy päästön määrän ja aluksen bruttovetoisuuden perusteella merenkulun ympäristönsuojelulain yhteydessä olevan maksutaulukon mukaisesti. Maksun määrääminen ei edellytä sen selvittämistä, kuka päästön aluksella aiheutti, ja toimiko hän tahallaan tai huolimattomasti. Rajavartiolaitoksen on kuitenkin hankittava objektiivista näyttöä siitä, että päästö on peräisin tietyltä alukselta eikä kyse ole edellä kerrotuista aivan poikkeuksellisista tilanteista. Rajavartiolaitos suorittaa hallinnollista öljypäästömaksumenettelyä varten tarvittavan tutkinnan. Lausuntoja öljypäästöjen ympäristövaikutuksista pyydetään tarvittaessa Suomen ympäristökeskukselta. Öljynäytteiden analysointi sekä niitä koskevat lausunnot tehdään Keskusrikospoliisin Rikosteknisessä laboratoriossa. Rajavartiolaitoksessa hallinnollisen öljypäästömaksun määräämistoimenpiteet on keskitetty Turkuun Länsi-Suomen merivartiostoon, jonka johdolla tutkintatoimenpiteet maksun määräämiseksi suoritetaan. Edellä mainituissa tutkintatoimenpiteissä Länsi-Suomen merivartiostoa avustavat kaikki Vartiolentolaivueen ja Suomenlahden merivartioston yksiköt Rikosoikeudelliset seuraamukset ja hallinnollinen öljypäästömaksu Merenkulun ympäristönsuojelulaissa alusöljypäästöjen valvonta on säädetty sekä Rajavartiolaitoksen että poliisin tehtäväksi. Merenkulun ympäristönsuojelulain 12 luvun 6 :n mukaan Rajavartiolaitoksella on valvontatoimivalta Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä. Merenkulun ym- Kuva 8 Rajavartiolaitoksen lentokone valvontatyössä (Katsuhiko Tokunaga). Ympäristörikoskatsaus
15 päristönsuojelulain 12 luvun 8 :n mukaan poliisilla on valvontatoimivalta sisävesialueella sekä Suomen aluevesillä. Rikosoikeudellinen järjestelmä on ensisijainen suhteessa hallinnolliseen öljypäästömaksuun. Mikäli oikeus on rikosprosessissa tuominnut jonkun rangaistukseen luvattomasta öljyn päästämisestä mereen, esimerkiksi ympäristön turmelemisesta, ei hallinollista öljypäästömaksua tule määrätä samalle taholle. Samalle taholle jo ennen langettavaa tuomiota määrätty hallinnollinen öljypäästömaksu tulee hakemuksesta poistaa. Ainuttakaan Rajavartiolaitoksen määräämää hallinnollista öljypäästömaksua ei ole vielä toistaiseksi poistettu. Kuva 10 Tullin RIB-vene tekemässä tarkastusta merialueella. Suomen Tulli on osa Euroopan unionin tullijärjestelmää ja valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa Uhanalaisten eläin- ja kasvilajien tuonnin, viennin ja kauttakuljetuksen valvonta Kuva 9 Öljynäytteenottoa ETFE-liinalla (Rajavartiolaitos). 5.3 Tulli Tullin tehtävät Tullin tehtävänä on edistää tavarakaupan sujuvuutta sekä varmistaa sen oikeellisuus, kantaa tehokkaasti tavaraverot ja suojata toimialallaan yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli huolehtii tulliverotuksesta, maahan tuotavien ja maasta vietävien tavaroiden ja ulkomaanliikenteen tullivalvonnasta ja muista tullitoimenpiteistä sekä ulkomaankaupan tilastoinnista. Tulli toimii esitutkintaviranomaisena ja tutkii toimivaltansa puitteissa tullirikoksia. Päätehtäviä varten Tullissa on ulkomaankauppa- ja verotusosasto, valvontaosasto, hallinto-osasto sekä toimipaikkaosasto. Tullissa on yhdeksän itsenäisesti toimivaa tullia niihin kuuluvine toimipaikkoineen. Tullit ovat Helsingin tulli, Lentotulli, Kotka, Vaalimaa, Nuijamaa, Imatra, Turku, Tornio ja Maarianhamina. 15 Uhanalaisten eläin- ja kasvilajien ja niistä saatavien tuotteiden, jotka on tarkemmin määritelty CITES-sopimuksen (villieläimistön ja -kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus CITES) liitteessä, tuonti, vienti ja kauttakuljetus ovat luvanvaraista. Suuri osa ns. CITES-tuotteista tuodaan Euroopan unioniin kolmansista maista, joten tuontirajoituksilla suojellaan näiden maiden ympäristöä ja luonnon monimuotoisuutta. CITES-vientirajoituksilla taas suojellaan ympäristöä EU:n sisällä. Asetus 338/97/EY sääntelee myös EU-jäsenmaiden välistä ja jäsenmaan sisäistä ko. lajeihin kohdistuvaa toimintaa. Suomessa Tullin tehtävänä on valvoa edellä mainitun EU-lainsäädännön mukaisten uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien kansainvälistä kauppaa koskevien määräysten noudattamista. Uhanalaisten lajien suojelua Lapissa Tulli on jo useita vuosia järjestänyt Lapissa kohdennettua valvontaa lintujen pesinnän turvaamiseksi ja laittoman linnunmunien keräilyn estämiseksi. Tehostettua valvontaa on suoritettu lintujen pesinnän ajan ja se on kohdistettu ennakkoprofiloinnin perusteella matkustajaliikenteeseen rajoilla sekä valvontaan luonnossa ennakkoon suunnitelluilla riskialueilla. Tehostettujen toimien perusteella tarkastukseen on saatu lukuisia lähinnä ulkomaalaisia henkilöitä, joilla on ollut taustaa kyseisenlaisesta laittomasta toiminnasta. Valvonnan tehostamistoimet saivat alkunsa Tullin yhteistyöstä Iso-Britannian poliisin kanssa ja nykymuodoissaan mukana tehostetussa valvonnassa on viranomaisia myös poliisista, rajavartiolaitoksesta ja Metsähallituksesta. Ympäristöministeriön kiinnostuttua hankkeesta yhteistyöhön ollaan saamassa mukaan enemmän alueellisia ympäristöviranomaisia sekä luontoharrastajia. Suomen Lappi ja koko Pohjoiskalotti on ollut lintuharrastajien kansainvälisen mielenkiinnon kohteena jo 1900-luvun alusta Ympäristörikoskatsaus 2018
16 yksilöä vuonna Koko Euroopassa arvioidaan olevan yli sutta Vaarallisten aineiden ja säteilevien kuljetusten valvonta Kuva 11 Linnunmunien luvattomaan keräilyyn käytettyjä välineitä (Tulli). asti, sillä siellä tavataan lintulajeja, lähinnä kahlaajia, joita ei pesi missään muualla maailmalla. Tämä tekee alueesta erittäin suositun ja samalla myös pesimäkannasta helposti haavoittuvan. CITES-tapauksena susi Tulli otti Vaalimaan rajanylityspaikalla tarkastukseen miehen, joka saapui maahan henkilöautolla Venäjältä. Tullitarkastuksessa ajoneuvon tavaratilasta löytyi suuri täytetty susi (canis lupus). Susi on suojeltu CITES-yleissopimuksessa, jolla rajoitetaan uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa. Sääntely kattaa elävät ja kuolleet yksilöt sekä niiden osat ja niistä valmistetut tuotteet. Susi kuuluu CITES-asetuksen tiukimmin säänneltyihin lajeihin. Tällaisten lajien tuontiin vaaditaan aina tuontilupa, jonka saaminen edellyttää viejämaan myöntämää asianmukaista CITES-vientiasiakirjaa. Tuontilupa on haettava hyvissä ajoin ennen tuontia, ja sen on oltava voimassa tuontihetkellä. Tuontilupaa ei myönnetä kaupallisiin tarkoituksiin eikä yleensä takautuvasti. Tapauksessa epäiltynä oleva mieshenkilö kertoi saaneensa suden lahjaksi ystäviltään ja olleensa kuljettamassa sitä Suomen kautta Saksaan. Epäillyllä ei ollut esittää sudesta mitään asiakirjoja. Luvan tarve tuli epäillyn mukaan hänelle yllätyksenä, koska kyseessä oli lahja. Tulli takavarikoi suden ja asiaa tutkittiin luonnonsuojelurikoksena. Rikosasia on tällä hetkellä syyteharkinnassa. Suden lopullinen kohtalo selviää oikeudenkäynnin jälkeen. Venäjän susikannan arvioidaan lähteestä riippuen olevan yksilöä, eikä susi ole Venäjällä suojeltu laji. Suomen susikannan puolestaan on arvioitu olevan Tullilla on merkittävä rooli ympäristönsuojelussa myös radioaktiivisten aineiden ja vaarallisten aineiden kuljetusten valvontaviranomaisena. Suomesta lähteviä ja Suomeen tulevia kuljetuksia tarkastaa sekä rajanylityspaikkojen valvontahenkilöstö että liikkuvat valvontaryhmät. Tehokkaalla valvonnalla pyritään siihen, että säännösten vastaisiin kuljetuksiin puututaan heti rajalla. Suomessa tärkeimmillä rajanylityspaikoilla on automaattiset kiinteät säteilymittausasemat eli portit tavara- ja matkustajaliikenteelle. Säteilyporttien lisäksi tullilla on käytössä käsikäyttöisiä mittareita luvun vaihteessa säteilykuljetuksia vielä jouduttiin käännyttämään takaisin lähtömaihin; sen jälkeen tapauksia ei ole ollut enää lainkaan. Vuosittain ajoneuvoista aiheutuu muutamia porttihälytyksiä, mutta nekin ovat osoittautuneet säteilymääriltään niin vähäisiksi, että aiheuttajaa ei ole pystytty paikallistamaan esineeksi. Hälytyksiä aiheuttavat esimerkiksi maantiesuola, keramiikka ja lannoitteet. Toistaiseksi ei ole havaittu varsinaisten ydinmateriaalien (plutonium, uraani) laittomia kuljetuksia. Tulli on järjestänyt vaarallisten aineiden tiekuljetuksiin ja ADR-kuljetuksiin kohdistettavia tehotarkastuksia, joiden lisäksi Tulli on osallistunut Suomen ympäristökeskuksen EU/ ETA-laajuisiin jätteensiirtojen valvontaoperaatioihin. Suomen rajavalvonta on Euroopan huippuluokkaa, ja erilaisia valvontajärjestelmiä on kehitetty viime vuosina merkittävästi Otsonikerrosta heikentävien aineiden ja fluorattujen kasvihuonekaasujen valvonta Otsonikerroksen suojelemiseksi otsonikerrosta heikentävien aineiden valmistus, käyttö, maahantuonti ja vienti on pääosin kielletty. Tullin valvomat maahantuontirajoitukset ja vientirajoitukset koskevat sekä otsonikerrosta heikentäviä aineita, että niitä sisältäviä tuotteita. Rajoitukset koskevat sekä uusia, regeneroituja että kierrätettyjä otsonikerrosta heikentäviä aineita. Myös F-kaasujen tuonti EU:n ulkopuolelta kemikaalina tai laitteissa on säänneltyä ja edellyttää kiintiötä tai lupaa kiintiön käyttöön. Tullin tehtäviin kuuluu edellä mainittujen aineiden ja niitä sisältävien laitteiden tuonnin ja viennin valvonta. Valvonnan yhteydessä tavattujen laittomien aineiden ja laitteiden tuonnista ja viennistä ilmoitetaan Suomen ympäristökeskukselle ja tarvittaessa aloitetaan esitutkinta. Edelleen otsonikerrosta heikentävien aineiden ja F-kaasujen laittomasta kaupasta raportoidaan Suomen ympäristökeskuksen kautta komissiolle Kansainvälisten jätesiirtojen valvonta Kuva 12 Tullin takavarikoima susi (Tulli). Tullin tehtäviin kuuluu myös valvoa kansainvälisiä jätesiirtoja. Jätesiirtoja säädellään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1013/2006 (jätteensiirtoasetus). Jätelain (646/2011) 22 :n mukaan Suomen ympäristökeskus on jätteensiirtoasetuksen 53 artiklassa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen, joka valvoo jätteiden kansainvälisiä siirtoja koskevien säännösten noudattamista Ympäristörikoskatsaus
17 Suomessa. Tulli ja Suomen ympäristökeskus ovat tehneet vuonna 2017 yhteistyötä jätesiirtojen valvontaan liittyen. Tehokas viranomaisvalvonta ja yhteiset valvontaoperaatiot ovat varmasti osasyy siihen, että laittomia jätevientejä on paljastunut edelleen Jäteveron kantaminen Tullilla on myös merkittävä verotuksellinen rooli ympäristönsuojelun alueella, sillä tulli kantaa jäteverolain mukaisesti jäteveroa kaatopaikalle toimitetusta jätteestä. Jäteverokysymykset ovat joissakin tapauksissa muodostuneet hyvin haasteellisiksi. Ongelmana on, että laitonta kaatopaikkaa ei ole pidetty verotuksellisessa mielessä kaatopaikkana, jonne läjittämisestä voitaisiin siten kantaa jätevero. Tällaisessa tulkinnallisessa tilanteessa veropetostutkintakin on tullut siten käytännössä usein poissuljetuksi. Laittomasta toiminnasta koitunut kustannussäästö on kuitenkin mahdollista takavarikoida rikoshyötynä mahdollisen ympäristörikoksen oikeuskäsittelyn yhteydessä Jäteverolaki (1126/2010) tuli voimaan , mutta tilanne laittomien kaatopaikkojen jäteverottamisen osalta näyttää olevan edelleen ongelmallinen. 6 Viranomaisten tietoon tulleet ympäristörikokset 6.1 Ympäristörikosten käsittelyketjusta Poliisi on rikostorjunnan yleisviranomainen ja tutkii rikoksia rikosnimikkeestä riippumatta. Tieto mahdollisesta ympäristörikoksesta tulee poliisille pääasiassa kolmea eri kautta; yksityisiltä kansalaisilta, valvontaviranomaisilta tai poliisin omina havaintoina esimerkiksi tavanomaisen valvonnan tai muun rikostutkinnan yhteydessä. Valvontaviranomaisen tulee pääsääntöisesti tehdä ilmoitus toimialallaan havaitsemastaan rikosepäilystä. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä silloin, jos rikos on vähäinen ja sillä ei ole loukattu yleistä etua. Poliisin on toimitettava ilmoitetussa asiassa esitutkinta, jos on syytä epäillä, että rikos on tehty. Esitutkinnan toimittaa yleensä tapahtumapaikan poliisilaitos, mutta asian laadun niin vaatiessa tutkintatoimet voidaan siirtää Keskusrikospoliisin suoritettavaksi. Ympäristörikokset edellyttävät lähes Kuva 13 Poliisi tekemässä dokumentointia ympäristörikospaikalla (Niina Viitala). aina esitutkintaviranomaisen ennakkoilmoitusta syyttäjälle ja tiivistä esitutkintayhteistyötä. Myös Tulli ja Rajavartiolaitos suorittavat esitutkintaa toimialoillaan ympäristörikosasioissa. Poliisin tietoon tulleista ympäristörikoksista noin kolmannes selvitetään. Kun esitutkinta on valmis, siirtyy asia syyttäjälle. Syyttäjän on pääsääntöisesti nostettava syyte epäillystä rikoksesta, jos hän katsoo että teko on laissa säädetty rangaistavaksi, asiassa on todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi ja muut syytteen nostamisen edellytykset täyttyvät. Syyttäjä voi tietyin edellytyksin myös jättää asiassa syyttämättä. Jos syyte nostetaan, asia käsitellään käräjäoikeudessa (KO) ja mahdollisen muutoksenhaun johdosta edelleen hovioikeudessa (HO) sekä joskus myös korkeimmassa oikeudessa (KKO). 6.2 Rikoslain ympäristörikokset Rikoslain 48 luvussa säädetään ympäristörikoksista. Nämä ovat ympäristön turmeleminen, törkeä ympäristön turmeleminen, ympäristörikkomus, tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen, luonnonsuojelurikos, törkeä luonnonsuojelurikos ja rakennussuojelurikos. Rikosten rangaistusuhka on vähintään sakkoa ja maksimirangaistukset vaihtelevat kuudesta kuukaudesta kuuteen vuoteen vankeutta. Rikoslain ympäristörikokset Ympäristön turmeleminen RL 48 luku Törkeä ympäristön turmeleminen RL 48 luku Ympäristörikkomus RL 48 luku Tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen RL 48 luku Luonnonsuojelurikos RL 48 luku Rakennussuojelurikos RL 48 luku Yhteensä Taulukko 1: Esitutkintaviranomaisen kirjaamat rikoslain luvussa 48 tarkoitetut ympäristörikokset Ympäristörikoskatsaus 2018
18 6.3 Ympäristön turmeleminen RL 48 luku 1 Ympäristön turmelemisella tarkoitetaan muun muassa esineen tai aineen saattamista, päästämistä tai jättämistä ympäristöön taikka tiettyjen ympäristönsuojelu- tai jätelainsäädännössä säädettyjen velvollisuuksien rikkomista siten, että teko on omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista tai vaaraa terveydelle. Tunnusmerkistö on hyvin monipolvinen ja sisältää lukuisia tekotapoja sekä runsaasti viittauksia aineelliseen ympäristölainsäädäntöön. Rikos on rangaistava sekä tahallaan että törkeästä huolimattomuudesta tehtynä. Ympäristön turmelemisesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Suurimman osan ympäristön turmelemisia koskevista rikosepäilystä tutkitaan poliisin toimesta. Yleisesti esitutkinta epäillyn ympäristörikoksen osalta suoritetaan alueellisen poliisilaitoksen talousrikostutkinnan rikostutkinnassa. Tyypillisesti esitutkintaan tulevat ympäristörikokset koskevat mm. eri jätteiden luvaton hävittämistä tai niiden säilyttämistä joko pien- tai teollisuuskiinteistöjen alueella. Yleisesti rikoksesta epäiltynä ympäristön turmelemisessa on keski-ikäinen mies. Poliisin ohella myös Tulli tai Rajavartiolaitos voi suorittaa esitutkinnan epäillystä ympäristön turmelemisesta. Tullin tietoon ja tutkintaan edenneet ympäristön turmelemiset ovat vuonna 2017 koostuneet käytettyjen autojen sekä elektroniikkaromun ja romuakkujen viennistä. Kahdessa vuonna 2017 tutkitussa tapauksessa yritettiin viedä autoja elektroniikkalaiteromua jätteensiirtoasetuksen vastaisesti yhteisöalueen ulkopuolelle. Näissä tapauksissa Suomessa toimivat tahot olivat keränneet em. romua Suomessa kontteihin ja pyrkineet lähettämään ne meriteitse eri Afrikan valtioihin. Ympäristön turmelemis- ja ympäristön rikkomustapauksissa on usein kirjattu myös vaarallisten aineiden kuljetusrikos tai rikkomus (ns. VAK-tapaus) johtuen kuljetusajoneuvojen puutteellisista varusteista ja/tai tavaroiden puutteellisesta pakkaustavasta. Kaikki tilastoidut VAK-tapaukset eivät kuitenkaan liity ympäristörikoksiin. Rajavartiolaitoksen esitutkintaan tulleiden tapausten osalta tässä rikostyypissä on pääosin kyse laittomista alusöljypäästöistä. Esimerkkejä tuomioista oikeudessa vuodelta 2017 YMPÄRISTÖN TURMELEMINEN (RL 48 luku 1 ) Helsingin KO , tuomio 17/136991, asianumero R 17/4654, (ei lainvoimainen) Henkilö vei toiminimimuotoisena elinkeinonharjoittajana maasta vastoin jätelakia ja sen nojalla annettua asetusta sekä vastoin jätteiden siirrosta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavaa materiaalia siten, että hänen pakkaamassaan ja sinetöimässään ja OECD-maihin kuulumattomaan Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin lähetetyssä merikontissa oli ollut 20 käytöstä poistettua auton puolikasta, joista ei oltu poistettu vaarallisia nesteitä. Ajoneuvoissa oli öljyä noin 110 litraa ja jäähdytysnesteitä noin 55 litraa. Laiva oli lähtenyt Suomesta Vuosaaren satamasta ja poistunut EU:n alueelta. Kontti on tarkastettu Hollannissa ja palautettu Suomeen, koska sen oli todettu sisältävän jätettä. Kun kontti avattiin Suomessa, kontissa oli näkynyt auton etupuolikkaita, joissa oli ollut nesteet sisällä ja kontista oli avattaessa tuntunut selvä öljyn haju. Käräjäoikeus totesi, että 20 auton etupuolikasta olivat peräisin käytöstä poistetuista ajoneuvoista ja siten jätettä, eikä niitä todistajan mukaan voitu katsoa varaosiksi, vaikka niistä mahdollisesti voitaisiinkin irrottaa käyttökelpoisia osia. Näin ollen kyseessä oli jäte. Koska romuajoneuvoja ei ollut esikäsitelty poistamalla niistä öljyä ja jäähdytysnesteitä, ne olivat vaarallista jätettä, jonka vienti OECD:n ulkopuolisiin maihin, kuten Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin on kielletty. Vastaaja oli elinkeinonharjoittajana vastuussa yrityksen toiminnasta ja hänellä oli selonottovelvollisuus sen liiketoimintaa koskevasta sääntelystä. Yrityksen toimiala oli auton varaosien osto ja vienti, joten kyse oli sen toiminnan ydinalueesta. Käräjäoikeus katsoi, että vastaaja oli elinkeinonharjoittajana suhtautunut piittaamattomasti ja välinpitämättömästi toimialaa koskeviin lain säädöksiin ja hänen menettelynsä on ollut törkeän huolimatonta. Sillä seikalla, että hän oli toiminut viranomaisten ohjeistuksen mukaisesti jäteöljyjen hävittämisessä kontin palattua Suomeen, ei ollut merkitystä hänen toimintaansa arvioitaessa, koska rikos oli tapahtunut, kun kontti oli lähtenyt Suomesta eikä vastaaja miltään osin vaikuttanut itse sen palauttamiseen. Vastaaja vetosi siihen, että teosta ei ole aiheutunut ympäristölle vahinkoa. Käräjäoikeus totesi, että ympäristön turmeleminen on vaarantamisrikos, jonka tunnusmerkistön täyttymiseen riittää abstrakti vaara. Jätteensiirtoasetuksessa säädetyn vientikiellon tarkoituksena on nimenomaisesti estää vaarallisen jätteen päätyminen sellaisiin maihin, joiden osalta vaarallisen jätteen asianmukaisesta käsittelystä ei ole varmuutta. Myös merikuljetuksen aikana öljyn ja muiden nesteiden vuotaminen on mahdollista. Näin ollen teko oli ollut omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista. Vaikka auton puolikkaissa ollut nestemäärä ei ollut erityisen suuri, se ympäristöön päästessään olisi aiheuttanut pilaantumista. Kun kyse oli elinkeinonharjoittajasta ja teko oli tehty liiketoiminnassa, sitä ei voitu pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Vastaajan katsottiin menetelleen törkeän huolimattomasti ja teko luettiin hänelle syytteen mukaisesti syyksi. Hänet tuomittiin 60 päiväsakon sakkorangaistukseen. YMPÄRISTÖN TURMELEMINEN (RL 48 luku 1 ) Pohjanmaan KO , tuomio 17/124584, asianumero R 15/1555, (ei lainvoimainen) Kuljetus- ja maanrakennusalan yritys Oy oli ilman maa-aineslaissa ja vesilaissa edellytettyä lupaa harjoittanut maa-ainesten ottoa omistamillaan kiinteistöillä, jotka sijaitsivat vedenhankintaa varten tärkeällä pohjavesialueella (I-luokan pohjavesialue). Yhtiö oli myynyt maa-aineksen sora-alan kommandiittiyhtiölle, joka suoritti maa-aineksen kaivamisen ja murskasi maa-ainesta siirrettävillä murskauslaitteistoilla edellä mainituilla kiinteistöillä ilman murskaustoimintaan vaadittua ympäristölupaa. Vastaajilla oli vastuuasema molemmissa yhtiöissä: molemmat olivat kommandiittiyhtiön vastuunalaisia yhtiömiehiä ja toinen heistä oli osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja toinen sen toimitusjohtaja. Maa-aineksia oli otettu ilman lupaa yhteensä noin m3, joiltain osin pohjaveden pinnan tason alapuolelta tai ainakin otto on ulotettu hyvin lähelle pohjaveden pinnan tasoa. Noin m2:n alalta oli Ympäristörikoskatsaus
19 maa-aineksia otettu syvemmältä kuin neljä metriä pohjaveden pinnan tasosta ylöspäin, ja kokonaisottomäärä neljän metrin suojatason alapuolelta oli ollut noin m3 (rakenneteoreettinen määrä). Maa-aineksia otettaessa ei oltu suoritettu pohjaveden tarkkailua. Lisäksi maa-ainesten ottoon ja murskaustoimintaan liittyen alueella säilyttiin öljyjä erilaisissa astioissa ilman vuotosuojia ja yksittäisiin kohtiin alueen maaperässä oli toiminnan yhteydessä vuotanut öljyä, ja maaperä oli saastunut öljystä. Edelleen alueella oli ollut jätekasa sekalaista toiminnan yhteydessä syntynyttä jätettä (betonia, metallia, kanistereita ja purkkeja, tynnyreitä ja puujätettä). Syyttäjä vaati rikoshyötynä menetettäväksi ,00 euroa kommandiittiyhtiön saamana taloudellisena hyötynä, mikä perustui yhtiön toiminnan käyttökatteeseen perustuneeseen arvioon. Lisäksi osakeyhtiöltä ja vastaajilta yhteisvastuullisesti vaadittiin rikoshyötynä ,00 euroa perustuen tiedossa olleeseen luvattoman maa-ainesoton nettotuottoon osalta tekoaikaa ja kirjanpidon poistolaskelmista ilmenevä poistetun maa-aineksen määrän ja massalaskentaraporteista ilmenevän maa-ainesten oton kokonaismäärän suhteuttamiseen. Syyttäjä vaati osakeyhtiön tuomitsemista ,00 euron yhteisösakkoon. Kunta vaati luvattomasti viedyistä soramääristä korvausta yhteensä 9960 euroa ja viivästyskorkoa. Käräjäoikeus luki teon vastaajille syyksi. Molemmat vastaajat tuomittiin vankeusrangaistuksiin, joiden pituus oli 60 päivää. Käräjäoikeus katsoi, että luvattoman maa-aineksen oton määrää ei kyetty luetettavasti selvittämään ja se arvioi otetun maa-aineksen määräksi kuutiota. Tästä johtuen osakeyhtiön saaman rikoshyödyn määrää ei voitu luotettavasti selvittää ja esitettyyn nettotuottoarvion käräjäoikeus katsoi sisältävän heikkouksia, minkä vuoksi käräjäoikeus arvioi saadun hyödyn määrän ja katsoi sen olleen euroa. Kommandiittiyhtiön saaman hyödyn määräksi käräjäoikeus arvioi euroa. Käräjäoikeus hylkäsi yhteisösakkovaatimuksen, koska se katsoi, että yhteisösakko olisi sen päätarkoituksen vastaisesti käytännössä kohdistunut henkilövastaajiin Törkeä ympäristön turmeleminen RL 48 luku 2 Törkeä ympäristön turmeleminen on ympäristön turmelemisen törkeä tekomuoto. Jos ympäristön turmelemisessa aiheutettu vahinko tai vahingon vaara on erityisen suuri, rikoksessa tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti, voidaan tekijä tuomita törkeästä ympäristön turmelemisesta. Teon vähimmäisrangaistus on neljä kuukautta ja enimmäisrangaistus kuusi vuotta vankeutta. Poliisi kirjasi vuonna 2017 yhteensä 6 törkeää ympäristön turmelemista. Kaikissa tapauksissa tutkintapyynnön epäillystä törkeästä ympäristörikoksesta on tehnyt ELY-keskus tai kunnan ympäristöviranomainen. Kaikki vuonna 2017 kirjatut törkeät ympäristörikokset ovat esitutkinnassa paikallispoliisissa ja ainoastaan yhdessä tapauksessa rikoksesta epäilty ei ole ollut viranomaisten tiedossa rikosilmoituksen tekohetkellä. Kaikkien tapausten voidaan katsoa tapahtuneen osana yritystoimintaa. Enin osa tapauksista liittyy erilaisten jätteiden muodossa tapahtuneeseen ympäristön pilaamiseen /roskaamiseen, mutta esitutkintaan on myös tullut luvanvastaista/luvatonta maa-ainesten hyödyntämistä. Seurantatyöryhmä ei ole havainnut, että yksikään tutkintaan tulleista törkeistä ympäristön turmelemisrikoksista olisi saanut laajempaa mediajulkisuutta. Törkeinä ympäristön turmelemisina kirjatut tapaukset ovat sijoittuneet vuonna 2017 lähinnä Uudellemaalle sekä Lounais-Suomeen. Ainoastaan yksi tapaus on kirjattu tapahtuneen muualla, Pohjanmaalla. Se, että rikoksesta epäillyt ovat törkeiden ympäristörikosten osalta tiedossa lähtökohtaisesti jo ilmoituksentekovaiheessa, osoittaa osaltaan sitä tosiseikkaa, että poliisin tietoon ei tule ympäristörikoksia läheskään siinä laajuudessa kuin niitä tosiasiassa tapahtuu. Esimerkki tuomiosta oikeudessa vuodelta 2017 TÖRKEÄ YMPÄRISTÖN TURMELEMINEN (RL 48 luku 2 ) Hyvinkään käräjäoikeus , tuomio 17/116237, asianumero R 16/515, (ei lainvoimainen) Kuva 14 Säiliönäytteenottoa ympäristörikospaikalla (Niina Viitala). Maanrakennusalan Oy:n toimitusjohtaja ja yhtiön osaomistaja, jotka molemmat tosiasiallisesti vastaavat yrityksen toiminnasta olivat yhtiön toiminnassa ottaneet vastaan ja kuljettaneet 1-luokan pohjavesialueella ja lähellä kunnallisen liikelaitoksen omistamaa vedenottamoa sijaitsevalle kiinteistölle Nurmijärvellä eri työmailta hakemiaan muun muassa savipitoisia maa-aineksia ja välittäneet maa-ainesta internetissä toimivan kauppasivuston kautta kyseiselle kiinteistölle ottaen siitä vastaanottomaksun. Laittomasti kiinteistölle tuodun ja siellä käsitellyn maa-aineksen määrä oli m3. Maa-aineksia oli käsitelty kiinteistöllä levittämällä ja tasoittamalla niitä kiinteistön omistajan ja hänen puolisonsa teettämänä maisemointityönä. Maanrakennusalayhtiö ei ollut perinyt maa-aineksesta tai maisemointityöstä maksua vaan sen sijaan oli luovuttanut kiinteistön omistajalle euron arvoiset maisemointiurakkasopimukseen liittyvät tarvikkeet. Maa-aineksen vastaanottaminen olisi vaatinut ympäristöluvan, mikäli sellaista olisi alueelle edes voitu myöntää. Menettely oli vaarantanut vedenottamon, sillä savipitois- 19 Ympäristörikoskatsaus 2018
20 ten maiden läjittäminen voi hidastaa veden imeytymistä pohjavesiesiintymään ja savipitoiset maat kuluttavat imeytyvässä vedessä olevaa happea, jolloin pohjaveteen imeytyvän veden happipitoisuus pienenee. Maaperään sijoittunut mangaani muuttuu liukoiseen muotoon hapettomissa olosuhteissa ja savipartikkelien johdosta vesi voi samentua. Tutkimustulosten mukaan mangaanin laatusuositus oli vedenottamolla ylittynyt. Vedenottamon vedenlaatua oli menettelystä johtuen tarkkailtu enemmän ja veden pumppausmäärää oli vähennetty, mistä kunnalliselle liikelaitokselle aiheutui ,41 euron kustannukset ylimääräisistä veden laadun tarkkailu- ja tutkimustoimenpiteistä. Teko oli ollut törkeä, koska vahinko oli uhannut tärkeää pohjavesialuetta, jonka pilaantuminen aiheuttaisi suuria vaikeuksia ja kustannuksia alueelliselle vedensaannille, ilman viranomaisten puuttumista menettely olisi saattanut jäädä huomaamatta ja vahingot pysyviksi, ympäristölle aiheutettujen vahinkojen ennallistamiskustannukset on arvioitu euroksi, yhtiö toimi ammattimaisesti, rikos oli tehty taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi ja sillä oli saatu euron rikoshyöty. Syyttäjä vaati yhtiön tuomitsemista yhteisösakkoon. Käräjäoikeus katsoi, että kiinteistöllä tehty maisemointityö oli sellainen vesitaloushanke, joka oli voinut muuttaa pohjaveden laatua tai määrää ja näin olennaisesti vähentää tärkeän vedenhankintaan soveltuvan pohjavesiesiintymän antoisuutta ja muutoin huonontaa sen käyttökelpoisuutta sekä aiheuttaa haittaa vedenotolle. Näin ollen toiminta olisi edellyttänyt vesilain mukaista vesilupaa. Käräjäoikeus myös katsoi, että kiinteistölle ajettua maa-ainesta oli noissa olosuhteissa pidettävä jätteenä, sillä syytteessä tarkoitettu maa-aines ei täyttänyt jätedirektiivin 5 artiklan sivutuotteelle asettamaa vaatimusta. Artiklan vaatimuksessa jatkokäyttö on laillista eikä aiheuta haitallisia kokonaisvaikutuksia ympäristölle tai ihmisten terveydelle. Myöskään ei täyttynyt direktiivin 6 artiklan jätteen luokittelun päättymiselle (end of waste) asettamaa vaatimusta siitä, että aine tai esine täyttää tiettyjen tarkoitusten mukaiset tekniset vaatimukset ja on tuotteisiin sovellettavien olemassa olevien säännösten ja standardien mukainen sekä että aineen tai esineen käytöstä ei aiheudu haitallisia kokonaisvaikutuksia ympäristölle eikä ihmisten terveydelle. Käräjäoikeus edelleen piti jätteeksi katsomaansa savimaan levittämistä kiinteistölle jätelain 13 :n 1 momentin mukaisena jätteen hallitsemattomana käsittelynä. Käräjäoikeus katsoi jääneen selvittämättä, että yhtiön suorittamasta läjitystyöstä olisi aiheutunut ympäristöön ympäristönsuojelulaissa tarkoitettu päästö, josta olisi aiheutunut maaperän tai pohjaveden pilaantumista taikka sellaisen vaaraa, koska pilaantumisen käsite edellyttää päästöä. Sen sijaan käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että kyse oli maankaatopaikasta, joka olisi edellyttänyt ympäristölupaa ja että läjitystoiminnasta oli aiheutunut konkreettinen, varteenotettava vaara pohjaveden määrän ja laadun haitallisille muutoksille ja siten konkreettista pilaantumiseen verrattavaa ympäristön haitallisen muuttumisen vaaraa. Vastaajien tahallisuuden osalta käräjäoikeus katsoi näytetyn, että yhtiön osaomistaja, joka oli tehnyt sopimuksen kiinteistön omistajan kanssa, oli ollut tietoinen siitä, että läjitysalue sijaitsee pohjavesialueella ja hänen olleen tietoinen siitä, että suuren maa-ainesmäärän sijoittaminen pohjavesialueelle edellyttää ympäristölupaa. Teko katsottiin hänen osaltaan tahalliseksi. Yhtiön toimitusjohtajan osalta ei näytetty hänen olleen tietoinen mainituista seikoista, mutta Kuva 15 Näytteenonttopaikan mittaus haitallisten aineiden määrän arvioimiseksi maaperässä. (Pohjanmaan poliisilaitos). hänen katsottiin rikkoneen merkittävää huolellisuusvelvollisuuttaan ja laiminlyönnin katsottiin tapahtuneen törkeästä huolimattomuudesta. Kiinteistön omistajan ja hänen puolisonsa katsottiin myös toimineen asiassa tahallisesti ottaen huomioon heidän suunnittelutarveratkaisun hakemisen yhteydessä viranomaisilta tietoonsa saamat seikat pohjavesialueen merkityksestä kiinteistön maanrakennustöiden kannalta sekä laajamittaisen maanajon katsomisen maankaatopaikkatoiminnaksi. Vastaajista yhtiö osaomistaja tuomittiin 8 kuukauden vankeusrangaistukseen ja muut kukin 6 kuukauden pituisiin vankeusrangaistuksiin. Käräjäoikeus hylkäsi yhteisösakkovaatimuksen, koska vaikka tuomitsemisen perusteet olisivat olleet olemassa, sitä pidettiin kohtuuttomana ottaen huomioon vastaajien yli 50 % omistusosuus yhtiöstä ja sekä se, että yhtiölle kiinteistön ennallistamistöistä aiheutuneiden kustannusten määrä todennäköisesti ylitti tavoitellun rikoshyödyn määrän ainakin eurolla. Edellä mainitun perusteella yhtiölle ei asiassa jäänyt rikoshyötyä, joka olisi tuomittava valtiolle. Kiinteistön omistaja määrättiin menettämään yhtiöltä maa-aineksen vastaanottamisesta vastikkeena maisemointiurakkaan saamiensa putki- ja rakennustarvikkeiden arvona euroa Ympäristörikkomus RL 48 luku 3 Jos rikoslain 48 luvun 1 :ssä tarkoitettu ympäristön turmeleminen on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, tekijä tuomitaan ympäristörikkomuksesta. Rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Ympäristörikkomuksia tuli esitutkintaviranomaisten tietoon viime vuonna keskimääräistä enemmän, yhteensä 214 kappaletta. Ympäristörikkomukset ja ympäristön turmelemiset muodostavat suurimman osan esitutkintaviranomaisten tietoon tulleiden ympäristörikosten määrästä. Ympäristörikkomuksesta on kyse kun mainitunlainen teko on kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Lähes poikkeuksetta epäillyt ympäristörikkomukset ilmoitetaan poliisille esimerkiksi silloin, kun erilaisia jätteitä tai romua on hylätty tai jätetty vähäisempiä määriä luvattomiin paikkoihin. Ympäristörikkomukset ovat luonteeltaan usein sellaisia, ettei niiden tekijä ole ilmoitushetkellä tiedossa. Mikäli tekijä saadaan tiedoksi, on seuraamus useimmiten poliisin määräämä rangaistusvaatimus. Ympäristörikoskatsaus
21 Rajavartiolaitoksen esitutkintaan tulleiden tapausten osalta ympäristörikkomuksina tutkitut teot ovat olleet pääosin kokonaisuutena vähäiseksi arvioituja laittomia alusöljypäästöjä. Esimerkki tuomiosta oikeudessa vuodelta 2017, lainvoimaisuustietoja ei ole tarkistettu YMPÄRISTÖRIKKOMUS (48 luku 3 ) Varsinais-Suomen KO , tuomio 17/141112, asianumero R 17/3263, lainvoimainen Henkilö oli vesirakennus alan kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä suorittanut toimeksiannosta ruoppauksen, josta hänen tieten ei oltu tehty vesilain 2 luvun 15 :ssä säädettyä kirjallista ilmoitusta valtion valvontaviranomaiselle eikä läjityspaikkaa määritelty. Henkilö oli ottanut ruoppausmassat (noin 50 kuutiometriä) alukseensa ja sijoittanut massat hylkäämistarkoituksessa yleiselle vesialueelle, mihin ei ole ollut vesilain edellyttämää lupaa. Teko luettiin vastaajalle syyksi ja hänet tuomittiin 25 päiväsakon sakkorangaistukseen Tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen RL 48 luku 4 Tuottamuksellista ympäristön turmelemista koskeva rangaistussäännös ulottaa rangaistavuuden eräisiin huolimattomiin menettelyihin, jotka eivät syyksiluettavuutta koskevan vaatimuksen vuoksi muutoin olisi rangaistavia ympäristön turmelemisena. Perustunnusmerkistön mukainen ympäristön turmeleminen on rangaistavaa vain tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tehtynä. Säännöksen soveltaminen edellyttää, että ympäristölle tai terveydelle aiheutettu vahinko tai sen vaara on erityisen suuri. Rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi. Tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen on harvinainen rikosnimike, joita otetaan poliisin esitutkintaan vain muutamia vuosittain. Esimerkki tuomiosta oikeudessa vuodelta 2016, lainvoimaisuustietoja ei ole tarkistettu TUOTTAMUKSELLINEN YMPÄRISTÖN TURMELEMINEN (RL 48 luku 4 ) Helsingin käräjäoikeus , tuomio 16/125340, asianumero R 14/7560 Yhtiön varastomies oli syytteen mukaan laiminlyönyt huolehtia siitä, että sadevesiviemärin, instrumenttikaivon tai membraanikaivon tyhjennyksen yhteydessä ei liuotinbensiiniä joudu ympäristöön. Varastomies oli laiminlyönyt huolehtia, että hänellä on riittävä ohjeistus instrumenttikaivon tai membraanikaivon tyhjennykseen sitä ensimmäistä kertaa suorittaessaan. Varastomies oli saanut ohjeistusta tyhjentämisestä ja siitä huolimatta hän oli tyhjentäessään pumpannut instrumenttikaivon tai membraanikaivon sijaan liuotinsäiliöstä ympäristölle vaarallista ja terveydelle haitallista liuotinbensiiniä noin kahden tunnin ajan. Säiliöstä pumpattua kemikaalia oli johtunut sadevesiviemäriä pitkin jokeen ainakin litraa ja se oli aiheuttanut siellä kalakuolemia, haitallisia vaikutuksia pohjaeläimiin välittömästi päästön jälkeen ja myöhemmin liuottimen sitoutuessa orgaaniseen ainekseen sekä joen veden tilapäisen käyttökelvottomuuden. Syytteen mukaan ympäristön turmelemisessa ympäristölle ja terveydelle aiheutunut vahinko ja/tai tällaisen vahingon vaara on ollut erityisen suuri ottaen huomioon aiheutetun ja/tai uhkaavan vahingon pitkäaikaisuus, laaja ulottuvuus sekä muut seikat kuten tapahtuman sijoittuminen keskelle asumiskeskittymää. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen, koska katsoi että työntekijä oli saanut luottaa saamaansa tietoon, siitäkin huolimatta, että ohjeeksi mielletty tieto oli osoittautunut vääräksi. Työntekijän ei ollut osoitettu toimineen huolimattomasti ryhtyessään tyhjennystehtävään. Hän oli ottanut yhteyttä esimieheensä sen jälkeen, kun hän on alkanut epäillä, ettei tyhjennettävä neste ollut pelkkää hulevettä. Esimiehen kehotettua jatkamaan lievästä liuottimen hajusta huolimatta työntekijä oli pumpannut nestettä parin tunnin ajan. Näin toimiessaan työntekijän ei ollut näytetty syyllistyneen tuottamukselliseen ympäristön turmelemiseen Luonnonsuojelurikos RL 48 luku 5 Luonnonsuojelurikoksesta tuomitaan muun muassa se, joka oikeudettomasti hävittää tai turmelee luonnonsuojelulaissa suojeltavaksi tai rauhoitetuksi määrätyn luonnonalueen, eläimen, kasvin tai muun luontoon kuuluvan kohteen. Rangaistavaa on myös muun muassa rauhoitettujen eläinten tai kasvien maahantuonti tai maastavienti CITES-sopimuksen vastaisesti. Rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Poliisin tutkimat luonnonsuojelurikokset liittyvät yleensä luvattomaan eläin- tai kasvilajien hävittämiseen. Vuoden 2017 aikana Tullissa tutkittiin CITES-sopimuksen vastaisesti tuotuja tapauksia seitsemän kertaa, joista kuusi tapausta oli rikosnimikkeellä luonnonsuojelurikkomus ja yksi tapaus oli rikosnimikkeellä luonnonsuojelurikos. Yhdessä tapauksessa rikosnimikkeinä olivat sekä lievä salakuljetus että luonnonsuojelurikkomus. Cites-tapauksissa oli tilattu krokotiilin nahkaisia hattuja, toisissa tapauksissa oli karhun ja valaan lihaa yritetty tuoda maahan ilman tarvittavia lupia. Vuonna 2017 Tullissa kirjattiin yksi luonnonsuojelurikos, jossa täytetty susi yritettiin tuoda maahan ilman lupaa, joka kerrottu kappaleessa Luonnonsuojelurikos RL 48 luku Poliisi Tulli Rajavartiolaitos Yhteensä Taulukko 2: Esitutkintaviranomaisen kirjaamat rikoslain luvussa 48 tarkoitetut luonnonsuojelurikokset Ympäristörikoskatsaus 2018
22 Esimerkki tuomiosta oikeudessa vuodelta 2017 LUONNONSUOJELURIKOS (RL 48 luku 5 ) Oulun KO , tuomio 17/131509, asianumero R 17/1134, (ei lainvoimainen) Henkilö ampui haulikolla viirupöllön emolinnun pesäpöntön ulkopuolella ja sen muutaman viikon ikäiset neljä poikasta kuoliaiksi pesäpönttöön ampumalla pesäpöntön läpi. Pönttö oli sijainnut Metsähallituksen metsäalueella peltoalueen reunassa. Syyttäjä vaati menetettäväksi rikoksentekovälineenä käytetyn haulikon ja sen piipun sekä hävitettyjen lintujen luonnonsuojelullisena arvona 1514 euroa (emo ja poikue). Käräjäoikeus luki teon osittain syyksi ja tuomitsi vastaajan 35 päiväsakon rangaistukseen. Käräjäoikeus piti uskottavana, että vastaaja oli joutunut pöllön hyökkäyksen kohteeksi ja ollut välittömässä vakavan terveyden vahingoittumisen vaarassa, jolloin hänellä ei ole ollut vaaran torjumiseksi todennäköisesti muuta vaihtoehtoa kuin ampua pöllöä itsensä ja terveytensä suojelemiseksi. Käräjäoikeus piti vastaajan tekoa kokonaisuutena arvioiden puolustettava ja pakkotilatekona sallittuna, joten emolinnun osalta kyse ei ollut tahallisesta teosta. Sen sijaan poikasten osalta käräjäoikeus katsoi vastaajan tienneen, että emolinnun läheisyydestä löytyneessä linnunpöntössä oli ollut ammutun emopöllön poikasia, jotka eivät uhanneet häntä millään tavalla. KO katsoi, että poikasten ampumiseen ei liittynyt oikeuttamisperustetta vaan vastaaja olisi voinut jättää ampumatta poikaset ja toimittaa ne esimerkiksi luonnonvaraisten eläinten suunnitelmallinen. Rangaistus rikoksesta on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta. Vuonna 2017 poliisin rikosilmoitusjärjestelmään on kirjattu yksi tällainen rikostapaus ja se on koskenut Merimetsojen/niiden pesinnän tuhoamista Pohjanmaalla merialueen saaressa. Myös vuonna 2016 kirjatut kaksi epäiltyä törkeää luonnonsuojelurikosta liittyivät merimetsojen häirintään sekä niiden pesien että munien tuhoamiseen Rakennussuojelurikos RL 48 luku 6 Rakennussuojelurikoksesta tuomitaan muun muassa se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta ilman lupaa purkaa, hävittää, turmelee tai peittää ympäristöön kuuluvan kohteen, joka on suojeltu maankäyttö- ja rakennuslain nojalla. Varsinaisen rakennussuojelun lisäksi säännös koskee myös muun muassa muinaismuistolaissa tarkoitettujen muinaisjäännösten hävittämistä. Rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Rakennussuojelurikoksia ilmoitetaan poliisin tutkintaan vuosittain 1-5 tapausta. 6.4 Rikoslain luonnonvararikokset Rikoslain 48 a luvussa säädetään luonnonvararikoksista, jotka esitetään taulukossa 9. Luvun rangaistussäännökset koskevat metsästystä, kalastusta, metsiä ja puutavaraa sekä Etelämanneralueen suojelua. Luvussa säädetään myös metsästyskiellosta, joka voidaan määrätä vähintään yhdeksi ja enintään viideksi vuodeksi. Rikoslain luonnonvararikokset Metsästysrikos RL 48 a luku Törkeä metsästysrikos RL 48 a luku 1 a Kalastusrikos RL 48 a luku Metsärikos RL 48 a luku Laiton Etelämanneralueen mineraaliesiintymään kajoaminen RL 48 a luku 3 a Puutavararikos RL 48 a luku 3 b Laittoman saaliin kätkeminen RL 48 a luku Törkeä laittoman saaliin kätkeminen RL 48 a luku 4 a Yhteensä Taulukko 3: Esitutkintaviranomaisen kirjaamat luonnonvararikokset hoitopaikkaan tai ilmoittaa asiasta viranomaisille. Tekoa pidettiin tältä osin tahallisena. Käräjäoikeus tuomitsi vastaajan menettämään tekovälineenä käytetyn aseen ja piipun, koska ei pitänyt sitä kohtuuttomana sekä syyksi lukemiensa poikasten arvona 757 euroa Törkeä luonnonsuojelurikos RL 48 luku 5 a Vuoden 2016 alusta Rikoslakiin tuli uusi törkeää luonnonsuojelurikosta koskeva säännös. Aiemmin laissa ei luonnonsuojelurikoksesta ollut tätä tekomuotoa. Rikos voidaan arvioida törkeäksi, jos se on kokonaisuutena arvostellen törkeä ja se aiheuttaa vakavaa vaaraa luonnolle, sillä tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai se on erityisen Ympäristörikoskatsaus Metsästysrikos RL 48 a luku 1 Metsästysrikoksesta tuomitaan muun muassa se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta metsästää kielletyllä pyyntivälineellä tai -menetelmällä, vastoin riistaeläimen rauhoitusta tai ilman pyyntilupaa taikka aiheuttaa metsästäessään vaaraa ihmiselle tai omaisuudelle. Rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Metsästysrikoksia tuli esitutkintaviranomaisten tietoon viime vuonna keskimääräistä vähemmän, yhteensä 133 kappaletta. Rajavartiolaitoksen tutkintaan tulleet metsästysrikokset ovat tekotavoiltaan moninaisia. Metsästysrikoksina tutkittiin muun muassa laittomien pyyntivälineiden käyttöä. Tutkintaan saapuneiden epäiltyjen rikosten kohteena oli hirviä, susi, jänis sekä riistalinnuista teeri.
23 Metsästysrikos RL 48 a luku Poliisi Rajavartiolaitos Yhteensä Taulukko 4: Esitutkintaviranomaisen kirjaamat metsästysrikokset Aikaisemmin metsästysasetuksen 25 :n 2 momentin (816/2014) mukaan muun muassa hirven naaras, jota vuotta nuorempi jälkeläinen seuraa, oli aina rauhoitettu. Yksi tyypillisimmistä metsästysrikoksista oli juuri sellaisen hirvinaaraan ampuminen, jota seurasi alle vuoden ikäinen vasa. Metsästysasetusta muutettiin sen 25 :n osalta voimaan tulleella asetuksella (759/2016) siten, että pykälän 3 momentin mukaan hirven naaras, jota saman vuoden jälkeläinen seuraa, on rauhoitettu syyskuun 1 päivästä lokakuun toista lauantaita edeltävään päivään. Käytännössä tämän muutoksen pitäisi vähentää aikaisemman asetuksen perusteella rangaistavaksi tulleita rikoksia. Henkilö ampui luvallisessa karhun metsästyksessä vuotta nuoremman karhun pennun, joka on aina rauhoitettu. Syyttäjä vaati vastaajan määräämistä menettämään metsästysrikoksessa käyttämänsä takavarikoitu kivääri ja takavarikoidut karhunpennun osat sekä hänen tuomitsemistaan vuoden metsästyskieltoon. Asiassa hankitun asiantuntijalausunnon mukaan karhu oli ollut 26,6 kiloinen eli varsin pienikokoinen. Vastaajan mukaan hän oli metsästystilanteessa nähnyt kahden karhun liikkuvan ja tulevan lähemmäksi. Erauskarhuiksi arvelemiensa karhujen ollessa noin 30 metrin päässä hän oli tehnyt päätöksen ampua. Laukauksen jälkeen oli tullut näkyviin kolmas karhu, joka oli selvästi isompi kuin mainitut kaksi aiempaa karhua ja tullut niitä noin 200 metriä jäljessä. Käräjäoikeus totesi selkeäksi lähtökohdaksi, että metsästäjälle kuuluu korostunut huolellisuusvelvoite, joka edellyttää, että metsästäjä varmistuu ampumatilanteessa kohteestaan. Käräjäoikeus piti vastaajan kertomusta uskottavana karhujen iän arvioinnista ennen ampumista ja totesi olevan tunnetusti vaikeaa erottaa pentukarhu erauksesta maastossa pelkkien ulkoisten tuntomerkkien perusteella. Vastaajan huolimattomuutta ei pidetty törkeänä, vaan tavanomaisena, joten vastaajan katsottiin syyllistyneen metsästysrikkomukseen ja hänet tuomittiin 40 päiväsakon sakkorangaistukseen. Vaatimukset metsästyskiellosta ja aseen menettämisestä hylättiin, mutta karhunpennun osat määrättiin valtiolle menetetyksi. Esimerkkejä tuomioista oikeudessa vuodelta 2017 METSÄSTYSRIKOS (Rikoslaki 48 a luku 1 ) Päijät-Hämeen käräjäoikeus , tuomio 17/116358, asianumero R 17/429, (lainvoimainen) Henkilö oli ampunut ilmakiväärillä oravan sen rauhoitusaikana asuinkiinteistön pihalla. Syyttäjä vaati vastaajan tuomitsemista menettämään oravan arvon 100 euroa perustuen maa- ja metsätalousministeriön asetukseen riistaeläinten ohjeellisista arvoista. Vastaaja piti tekoaan oikeutettuna, koska hänen mukaansa kyse oli sairaan eläimen lopettamisesta. Käräjäoikeus ei pitänyt eläimen lopettamista oikeutettuna, koska eläin oli mm. vastaajan kertomuksen mukaan kiivennyt talon yläosiin. Teko luettiin syyksi ja vastaaja tuomittiin 20 päiväsakon sakkorangaistukseen ja menettämään asetuksen mukainen eläimen arvo 100 euroa. METSÄSTYSRIKOS (Rikoslaki 48a luku 1 ) Kainuun käräjäoikeus , tuomio 17/116507, asianumero R 16/822, (lainvoimainen) Kuva 16 Luvallisesti metsästettyä riistaa (Silja Hallenberg) Törkeä metsästysrikos RL 48 Törkeä metsästysrikos lisättiin rikoslakiin vuonna Metsästysrikos määritellään törkeäksi, jos se on tehty erityisen julmalla tavalla tai jos kohteena on erityisen suuri määrä riistaeläimiä. Törkeästä tekomuodosta voi olla kyse myös silloin, jos teko on suunnitelmallinen tai sillä on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä. Tiettyjen lajien, kuten ahman, ilveksen, karhun, metsäpeuran, saukon tai suden tappaminen tai vahingoittaminen voi myös täyttää törkeän metsästysrikoksen tunnusmerkistön silloin, jos teko on kokonaisuutena arvostellen törkeä. Niin sanottua susivihaa ja susien sekä muiden suurpetojen salakaatoja on viimeisten vuosien aikana käsitelty useasti mediassa. Rikoslain törkeää metsästysrikosta koskevan voimaantulon jälkeen esitutkintaviranomaiset ovat vuoden 2016 loppuun mennessä kirjanneet yhteensä 87 törkeää metsästysrikosta. Vuoden 2017 osalta epäiltyjä törkeitä metsästysrikoksia kirjattiin rikosilmoitusjärjestelmään 16 kappaletta vuoden 2016 tapausten määrän ollessa 15 rikosilmoitusta. Vain viidessä tapauksessa kirjatuista rikosilmoituksista tekijä ei ole tullut poliisin tai Rajavartiolaitoksen tietoon. Esitutkintaviranomaiset ovat onnistuneet suorittamaan tutkintaa erityisen tehokkaasti mm. eri valvontamuotojen kautta epäiltyjä rikoksia paljastamalla. Suoritetuissa esitutkinnoissa on tehty myös vapauteen kohdistuvia pakkokei- 23 Ympäristörikoskatsaus 2018
24 Törkeä metsästysrikos RL Poliisi Rajavartiolaitos Yhteensä Taulukko 5: Esitutkintaviranomaisen kirjaamat törkeät metsästysrikokset noja, erilaista teknistä rikostutkintaa sekä maastossa että laboratoriossa. Törkeissä metsästysrikoksissa laittoman metsästyksen kohteena olevat eläimet olivat viime vuonna kahdeksassa tapauksessa susi, neljässä tapauksessa karhu ja kahdessa tapauksessa ilves ja yhdessä tapauksessa ahma ja metsäkauris. Vuoden 2017 aikana kirjattujen törkeiden metsästysrikosten osalta voidaan todeta tekopaikkojen osalta seuraavaa: Teot ovat lähes kokonaan keskittyneet Pohjois- ja Itä-Suomeen. Pohjois-Suomessa on kirjattu 7 rikosilmoitusta ja Itä-Suomessa 6 rikosilmoitusta. Lounais-Suomessa ja Pohjanmaalla on ollut tutkinnassa kummassakin yksi törkeä metsästysrikos. Metsästysrikollisuuden osalta on syytä olettaa, että piilorikollisuuden (salametsästyksen) määrä on erityisen suuri. Metsästysrikosten ilmituloa ja esitutkintaa vaikeuttaa myös alueen paikallisten asukkaiden ja metsästäjien parissa mahdollisesti esiintyvä niin sanottu vaikenemisen laki. Tarkasteltaessa rikosilmoituksia erityisesti susien osalta voidaan todeta ensinnäkin ns. haulisudet, kun lopetetuista tai luvallisesti kaadetuista susista on löytynyt hauleja. Lisäksi susien ja myös yhden ilveksen osalta on muutama tapaus, jossa koiranomistaja on ilmoittanut suojelleensa koiraansa kaataessaan suden/ilveksen. Vastaavia ns. pakkotilaoikeutusväitteitä ei aiempina vuosina rikosilmoituksia tarkasteltaessa ole ollut eikä tässä raportissa (tapauksia tarkemmin tuntematta) ole tarkoitus ottaa mitenkään kantaa siihen, mikä kaatotilanteen todellinen luonne on ollut. Karhun metsästyksessä on toistunut jälleen luvattoman houkutinmetsästyksen käyttö. Rajavartiolaitos on myös tutkinut erittäin harvinaista törkeää laittoman saaliin kätkemistä, kun karhunmetsästyksessä on ammuttu alle 1-vuotias karhunpentu, jonka kaatopaino on ilmoitettu huomattavasti todellista suuremmaksi. Lisäksi Pohjanmaalla on ollut esitutkinnassa harvinainen metsäkauriin ampumistapaus. Esimerkkejä tuomioista oikeudessa vuodelta 2017 TÖRKEÄ METSÄSTYSRIKOS (Rikoslaki 48a luku 1a ) Pohjois-Karjalan käräjäoikeus , tuomio 17/127835, asianumero R 17/555, (lainvoimainen) Vastaaja oli yksin tai yhdessä tuntemattomaksi jääneiden henkilöiden kanssa tahallaan oikeudettomasti metsästänyt aina rauhoitettua sutta jäljittämällä sitä ja ampumalla sitä useita kertoja haulikolla tappaen sen. Kyseinen susi oli Luonnonvarakeskuksen tutkimustarkoituksessa pannoittama hyväkuntoinen, lisääntymisikään tulossa oleva, nuori, vajaa kaksivuotias urossusi ja ennen sen metsästämistä vastaaja oli seurannut sen liikkeitä internet-palvelusta. Syyttäjä katsoi teon kokonaisuutena arvostellen törkeäksi ottaen huomioon tekotapa pantasusien liikkeiden seuraamiseen tarkoitettua internet-palvelua hyväksi käyttäen. Syyttäjä vaati vastaajan tuomitsemista menettämään valtiolle ri- Kuva 17 Lapin helmiä eli laillisesti pyydettyjä/metsästettyjä riekkoja (Silja Hallenberg). Ympäristörikoskatsaus
25 koksentekovälineenä käytetyn haulikon ja lain vastaisesti metsästetyn suden arvona euroa sekä hänen määräämistään metsästyskieltoon 3 10 vuodeksi. Lisäksi vastaajaa vaadittiin korvaamaan Luonnonvarakeskukselle tutkimuspannan akusta 651 euroa sekä omana työnä tehdyistä akun vaihdosta, puhdistuksesta ja testauksesta aiheutuneista kolmen tunnin työkustannuksista yhteensä 300 euroa eli yhteensä 951 euroa. Vastaaja myönsi ampuneensa syytteessä mainitun suden yritettyään karkottaa suden ampumalla ilmaan, minkä jälkeen hän oli kertomansa mukaan havainnut suden takaruumiistaan jo ennestään vaikeasti haavoittuneeksi ja päättänyt lopettaa suden. Suden takaosasta oli löydetty kolmen 3,5 4,5 millimetrin haulin lisäksi myös kolme 7 8 millimetrin haulia ja yksi 2,5 3,5 millimetrin hauli. Käräjäoikeus katsoi, että todennäköisesti pelkästään suden takaosaan ammuttu ainakin kolmesti ja käyttäen ainakin kolmenlaisia patruunoita, joten ei voitu sulkea varteenotettavan epäilyn ulkopuolelle sitä vaihtoehtoa, että sutta oli ammuttu takaosaan jo ennen kuin vastaaja oli ampunut sutta edes ensimmäistä kertaa. Vastaajan syyttömyysolettaman takia hänen oli katsottava ampuneen kolmesti sutta, jota on jo sitä ennen ammuttu haulikolla. Käräjäoikeus totesi, että vastaaja oli puhelimensa selaushistorian perusteella seurannut puhelimella suden liikkeitä jo ennen sen ampumista ja samana päivänä ollut puhelinyhteydessä eräisiin muihin alueella olleisiin henkilöihin, mitkä seikat saattoivat viitata siihen, että hän oli metsästänyt sutta yhdessä joidenkin muiden henkilöiden kanssa jo ennen suden haavoittumista. Asiassa jäi kuitenkin varteenotettava epäilys siitä, että hän ei ollut sopinut metsästykseen osallistumisesta tai ettei hän ainakaan ollut sopinut siitä ennen suden haavoittumista. Näin ollen käräjäoikeus katsoi vastaajan tappaneen suden, jonka hän oli tiennyt jo aikaisemmin loukkaantuneeksi. Luonnonvarakeskuksen lausunnon mukaan suden mahassa oli nisäkkään karvaa ja metson jalka. Suden mahan sisällöstä voitiin päätellä, että susi oli ennen kyennyt hankkimaan ravintonsa, joten silloin se ei todennäköisesti ollut vahingoittunut, mitä myös tuki eläinlääkärin lausunto paranemassa olleiden vammojen puuttumisesta. Karttoihin tutkapannan signaalin perusteella tehdyistä sijaintimerkinnöistä ilmeni, että susi oli liikkunut klo noin 1,5 kilometriä ja klo yhteensä noin 1,7 kilometriä sekä että susi klo ei enää liikkunut kuin lyhyen matkan. Vastaajan oman kertomuksen mukaan hän oli joutunut seuraamaan näkemäänsä sutta ja että suden tavoittamisen jälkeen susi oli lähtenyt tulemaan häntä kohti, joten susi ei ollut eläinsuojelulain 14 :n 4 momentin mukaisessa tilassa, jossa sen tappamatta jättäminen olisi ollut julmuutta sitä kohtaan. Rikos ei kuitenkaan ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska vastaaja oli tappanut haavakoksi havaitsemansa suden. Teko luettiin syyksi metsästysrikoksena. Vastaaja tuomittiin 60 päiväsakon sakkorangaistukseen ja menettämään rikoksessa käytetty haulikko. Kun susi oli jäänyt valtion haltuun, suden arvoa ei määrätty menetettäväksi, koska muutoin sekä susi että sen arvo olisivat jääneet tosiasiassa valtiolle. Vastaaja velvoitettiin korvaamaan Luonnonvarakeskukselle pannan testauksesta aiheutuneet työkustannukset 100 eurolla. TÖRKEÄ METSÄSTYSRIKOS (Rikoslaki 48a luku 1a ) Kainuun käräjäoikeus , tuomio 17/103636, asianumero R 16/672, (ei lainvoimainen) Syytteen mukaan kolme vastaajaa olivat yhdessä metsästäessään tappaneet vuotta nuoremman karhun pennun ja tekoa oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. Syyttäjä vaati vastaajia menettämään tapetun karhun elävän riistaeläimen arvona euroa sekä vastaajien määräämistä 4 vuoden metsästyskieltoon. Vastaajat olivat metsästysseurueessa luvallisesti hirvimetsällä Martinselkosen luonnonsuojelualueella, jossa ei saa metsästää karhua. Metsästysseurueeseen kuuluneiden todistajien kertomusten perusteella käräjäoikeus katsoi riittävällä varmuudella näytetyksi, että kaksi vastaajaa toivat puheena olevan karhun repussa tai rinkassa mökkiin ja toinen heistä oli ampunut karhun. Näytön valossa oli riittävät perusteet katsoa, että vastaajat olivat toimineet yhdessä ja he olivat tietoisia teon oikeudettomuudesta. Karhun koosta oli saatu selvitys, että se oli sopinut reppuun tai rinkkaan ja kaksi vastaajaa olivat itsekin kertomustensa mukaan pitäneet karhua pienikokoisena. Käräjäoikeus piti riittävästi näytetyksi, että kyseessä oli syytteessä alle vuoden ikäinen karhunpentu. Käräjäoikeus piti metsästysrikosta kokonaisuutena arvioiden törkeänä ottaen huomioon, että oikeudeton metsästys oli tapahtunut luonnonsuojelualueella ja että metsästyksen kohteena oli karhunpentu. Kolmannen vastaajan ei ollut näytetty osallistuneen karhunpennun ampumiseen, vaan hänen osallisuutensa oli alkanut siitä, kun hän oli mökillä auttanut karhun nylkemisessä ja lisäksi pidellyt karhua. Hänen katsottiin syyllistyneen toissijaisen syytteen mukaisesti laittoman saaliin kätkemiseen, mitä käräjäoikeus piti kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Törkeään metsästysrikokseen syyllistyneet tuomittiin molemmat 7 kuukauden vankeusrangaistuksiin, 4 vuoden metsästyskieltoon sekä menettämään valtiolle riistaeläimen arvona euroa. Törkeään laittoman saaliin kätkemiseen syyllistynyt tuomittiin 3 kuukauden vankeusrangaistukseen Kalastusrikos RL 48 a luku 2 Kalastusrikoksesta tuomitaan muun muassa se, joka kalastaa huomattavassa laajuudessa vastoin kalojen tai rapujen rauhoitusta, pyydyksiä tai alamittaa koskevaa säännöstä. Rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Kalastusrikos RL 48 a luku Poliisi Rajavartiolaitos Yhteensä Taulukko 6: Esitutkintaviranomaisen kirjaamat kalastusrikokset Ympäristörikoskatsaus 2018
26 Esimerkki tuomiosta oikeudessa vuodelta 2017 KALASTUSRIKOS RL 48 a luku 2 Satakunnan käräjäoikeus , tuomio 17/100564, asianumero R 16/1695, (lainvoimainen) Henkilö oli vastoin kalastuslain pyydyksiä koskevaa säännöstä ja lohenkalastuksen rajoituksista Pohjanlahdella ja Simojoessa annetun valtioneuvoston asetuksen pyyntirajoitusta kalastanut lohta käyttäen pyyntivälineenä 80 kappaletta kiellettyjä ajoverkkoja, joiden yhteispituus on ollut noin 2 kilometriä ja saanut saaliiksi huomattavan määrän eli noin 550 kiloa lohta. Syyttäjä vaati vastaajan tuomitsemista menettämään rikoksentekovälineenä käytettyjen ja omistajalleen luovutettujen ajoverkkojen arvona 1440 euroa. Käräjäoikeus totesi, että ajoverkkojen käyttö on kokonaan kiellettyä. Saatu saalis oli erittäin huomattava, vaikka kyse oli yhdestä kerrasta ja verkkojen määrä ja yhteispituus suuri, joten teko täytti kalastusrikoksen tunnusmerkistön. Teko luettiin syyksi ja vastaaja tuomittiin 40 päiväsakon sakkorangaistukseen. Menettämisseuraamuksen osalta verkkojen arvo oli riitaisaa ja käräjäoikeus arvioi yhden verkon arvoksi 8 euroa ja määräsi vastaajan menettämään rikoksentekovälineiden arvona 768 euroa Laittoman saaliin kätkeminen ja törkeä laittoman saaliin kätkeminen (RL 48 a luku 4 ja 4 a ) Laittomasta saaliin kätkemisestä tuomitaan se, joka kätkee, hankkii, kuljettaa, välittää tai kauppaa metsästysrikoksella tai kalastusrikoksella saatua saalista. Rangaistusasteikko on perustunnusmerkistössä sakkoa tai enintään vuosi vankeutta, törkeässä tekomuodossa sakkoa tai enintään kolme vuotta vankeutta. Edellä esitetyssä Kainuun käräjäoikeuden ratkaisemassa asiassa oli kyse myös törkeästä laittoman saaliin kätkemisestä. 6.5 Ympäristöön liittyvät rikoslain terveyttä ja turvallisuutta vaarantavat rikokset Rikoslain 44 luvun terveyttä ja turvallisuutta vaarantaviin rikoksiin sisältyy tekoja, joilla voi olla huomattavia vaikutuksia myös ympäristöön. Säännösten suojeluobjekteina ovat muun muassa ihmisen henki ja terveys sekä omaisuus. Ympäristön osalta voivat tulla sovellettavaksi myös rikoslain edellä mainitut muut rangaistussäännökset. Terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia rikoksia Terveysrikos RL 44 luku Terveyden vaarantaminen (RL 34:4) Törkeä terveyden vaarantaminen (RL 34:5) Eläintaudin leviämisvaaran aiheuttaminen (RL 44:4 a) Geenitekniikkarikos (RL 44:9) Ydinenergian käyttörikos (RL 44:10) Räjähderikos RL 44 luku Varomaton käsittely RL 44 luku Radioaktiivisen aineen hallussapitorikos (RL 44:12 a) Vaarallisten aineiden kuljetusrikos RL 44 luku Yhteensä Taulukko 7: Esitutkintaviranomaisen kirjaamat rikoslain 44 luvun terveyttä ja turvallisuutta vaarantavat rikokset Metsärikos ja puutavararikos (RL 48 a luku 3 ja 3 b ) Metsärikoksesta tuomitaan se, joka rikkoo suojametsäaluetta tai suoja-aluetta koskevaa metsälain säännöstä taikka vahingoittaa metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeää luonnontilaista elinympäristöä. Puutavararikoksesta tuomitaan se, joka EU:n puutavara-asetuksen vastaisesti saattaa markkinoille laittomasti korjattua puutavaraa tai siitä valmistettuja puutuotteita. Metsärikoksen enimmäisrangaistus on kaksi vuotta ja puutavararikoksen kuusi kuukautta vankeutta. Metsä- ja puutavararikoksia tulee poliisin tutkintaan vuosittain muutamia tapauksia Terveysrikos, terveyden vaarantaminen ja törkeä terveyden vaarantaminen (RL 44 luku 1 sekä 34 luku 4 ja 5 ) Terveysrikoksesta tuomitaan muun muassa se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta kasvinsuojeluainelain, kuluttajaturvallisuuslain, kemikaalilain, kosmeettisista valmisteista annetun lain, terveydensuojelulain, elintarvikelain tai vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain vastaisesti valmistaa, käsittelee, tuo, pitää hallussaan, varastoi, kuljettaa, pitää myynnissä, välittää tai luovuttaa tavaraa tai ainetta siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen hengelle tai terveydelle. Rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Ympäristörikoskatsaus
27 Rikoslain 34 luvun 4 :ssä tarkoitetusta terveyden vaarantamisesta tuomitaan muun muassa se, joka käyttää säteilylähdettä säteilylain vastaisesti, käyttää ydinainetta ydinenergialain vastaisesti tai levittää ympäristöön muuntogeenisiä organismeja geenitekniikkalain vastaisesti siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa. Rangaistusasteikko on vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Jos teko aiheuttaa vakavaa hengen tai terveyden vaaraa suurelle ihmismäärälle, tekijä voidaan tuomita törkeästä terveyden vaarantamisesta vankeuteen 2-10 vuodeksi. Esimerkki tuomiosta oikeudessa vuodelta 2017 TERVEYSRIKOS RL 44 luku 1 Etelä-Savon käräjäoikeus , tuomio 17/ asianumero R 17/270 (lainvoimainen) Henkilöt A ja B olivat riidattomasti hakeneet sikalasta sian, jonka aiemmin teurastajana toiminut A oli paloitellut. Ulkopuoliset henkilöt olivat kertoneet eläinlääkärille nähneensä sian osia kaupan pihassa ja sikaa kaupitellun heille. Tämä oli mennyt tarkastamaan asian ja havainnut lumihangessa sian osia ja paloittelualustana käytetyn vanhaa kirjoituspöytää. Eläinlääkäri oli dokumentoinut paikan valokuvaamalla. Vastaajat kiistivät tarjonneensa sian osia muille ja kertoivat teurastamisen tapahtuneen sikalalla. Käräjäoikeudessa kuultu todistaja vahvisti esitutkinnassa antamansa kertomuksen, jonka mukaan vastaajat olivat käyneet hänen kotonaan tarjoamassa sian lihaa ostettavaksi. Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että vastaajat olivat elintarvikelain vastaisesti paloitelleet kokonaisen sianruhon paikassa, johon ei oltu haettu asianmukaiselta valvontaviranomaiselta laitoshyväksyntää elintarvikehuoneistona, käsitelleet sianruhoa asumansa asunnon piha-alueella taivasalla, vaikka paikka ei ole täyttänyt paloittelu- ja käsittelypaikalle asetettuja rakenteellisia vaatimuksia eikä se ole ollut riittävän hygieeninen sekä tarjonneet paloittelemiaan lihapaloja ostettavaksi ulkopuolisille henkilöille, vaikka lihaa ei ole oltu asianmukaisesti viranomaisen toimesta tarkastettu. Kirjallisena todisteena esitetty Eviran lausunto ja todistajana kuullun eläinlääkärin kertomus osoittivat, että lihan syömisestä olisi voinut aiheutua terveysriskejä ihmiselle. Koska kysymyksessä on abstrakti vaarantamisrikos, käräjäoikeus piti riittävänä, että seurauksen syntyminen oli ollut mahdollista, ja että oli ollut varteenotettava mahdollisuus, sille, että joku olisi voinut olla vaaran piirissä. Teko luettiin molemmille syyksi, vaikka vain A oli käsitellyt lihaa, koska B oli ollut sianruhon paloittelussa paikalla ja ollut tietoinen lihan käsittelypaikasta ja -tavasta sekä yhdessä A:n kanssa yrittänyt myydä sianlihaa todistajalle. Molemmat vastaajat tuomittiin 20 päiväsakon sakkorangaistukseen Räjähderikos ja radioaktiivisen aineen hallussapitorikos (RL 44 luku 9-11 ja 12 a ) Räjähderikoksessa on kyse vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain tai sen nojalla annettujen säännösten rikkomisesta. Rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Räjähderikoksia tutkitaan poliisin toimesta vuosittain noin ilmoitettua tai poliisin paljastamaa tapausta. Räjähderikos paljastuu tavanomaisesti siten, että poliisi suorittaa koti- tai paikanetsintää toisen epäillyn rikoksen osalta, jolloin etsinnän yhteydessä löytyy myös luvattomia (esim. anastettuja) räjähteitä. Esimerkki tuomiosta oikeudessa vuodelta 2017 RÄJÄHDERIKOS JA RADIOAKTIIVISEN AINEEN HALLUSSA- PITORIKOS (RL 44 luku 9-11 ja 12 a ) Etelä-Savon käräjäoikeus , tuomio 17/110269, asianumero R 16/1235, (lainvoimainen) Henkilöt olivat tunkeutuneet seurakunnan hautausmaan varastorakennukseen riippulukon auki murtamalla, vääntäneet auki varastossa olleen paloturvakaapin ja anastaneet siitä 18 kappaletta 130 gramman dynamiittipötköä, 81 aikatulilankanallia ja viisi metriä aikatulilankaa ja pitäneet mainittuja dynamiittipötköjä hallussaan ilman vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetussa laissa edellytettyä lupaa. Dynamiitit oli saatu takaisin toisen vastaajan kätköpaikasta ja hävitetty poliisin toimesta. Vastaajat olivat myöntäneet menettelyn. Samassa asiassa oli kyse lukuisista muista rikoksista, joista vastaajat tuomittiin vankeusrangaistuksiin Varomaton käsittely RL 44 luku 12 Varomattomasta käsittelystä tuomitaan muun muassa se, joka käyttää, käsittelee tai säilyttää ampuma-asetta, tulta tai räjähdettä, terveydelle tai ympäristölle vaarallista kemikaalia taikka radioaktiivista ainetta siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen hengelle tai terveydelle tai omaisuudelle. Rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Poliisin esitutkintaan tulee vuosittain noin epäiltyä varomaton käsittely rikosta. Esimerkki tuomiosta oikeudessa vuodelta 2017, lainvoimaisuustietoja ei ole tarkistettu VAROMATON KÄSITTELY (Rikoslaki 44 luku 12 ) Etelä-Savon käräjäoikeus , tuomio 17/120113, asianumero R 17/288 (ei lainvoimaisuustietoa) Henkilö oli huolimattomuudesta varomattomasti käsitellyt tulta asuinkerrostalon vuokra-asunnon parvekkeella siten, että hän oli polttanut roskia muovisessa lampun kuvussa, sammuttanut tulen huolimattomasti vedellä ja laittanut palojätteet muoviseen astiaan, jonka oli sijoittanut parvekkeella olleen sohvan päälle. Astiassa ollut palojäte oli myöhemmin sytyttänyt sohvan ja parvekkeella olleen muun irtaimen palamaan ja tuli oli levinnyt ikkunan kautta myös vastaajan vuokra-asuntoon tuhoten asuntoa ja sen rakenteita kauttaaltaan. Asunnon omistavalle yhtiölle aiheutui yli euron vahingot. Vastaaja oli myöntänyt menettelyn ja hänet tuomittiin teosta 55 päiväsakon sakkorangaistukseen. Vastaaja velvoitettiin rakennuksen omistajan ja sille vakuutuksen perusteella korvausta suorittaneen vahinkovakuutusyhtiön vaatimuksesta aiheuttamansa taloudellinen vahinko kokonaisuudessaan. 27 Ympäristörikoskatsaus 2018
28 Vesilain rangaistussäännökset, 16 luku Vesilain luparikkomus VL 16 luku Vesilain rikkominen VL 16 luku Yhteensä Taulukko 8: Poliisin kirjaamien vesilaissa rangaistavaksi säädettyjen rikosten määrä Vaarallisten aineiden kuljetusrikos RL 44 luku 13 Vaarallisten aineiden kuljetusrikoksesta tuomitaan se, joka rikkoo tunnusmerkistössä määritellyllä tavalla vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lain säännöksiä siten, että menettely on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen hengelle tai terveydelle taikka vaaraa toisen omaisuudelle. Viranomaisten tietoon tapauksia on tullut vuosittain hieman alle kaksikymmentä. 6.6 Vesilain vastaiset menettelyt Vesilakia koskevat rangaistussäännökset on koottu lain 16 lukuun. Rangaistavia tekoja ovat vesilain luparikkomus ja vesilain rikkominen. Luparikkomuksena pidetään muun muassa luvanvaraiseen vesitaloushankkeeseen ryhtymistä ilman lupaviranomaisen myöntämää lupaa, vesilain rikkominen koskee muun muassa veden juoksun tai vesistössä kulun estämistä tai ilmoitusvelvollisuuden laiminlyömistä. Esimerkki tuomiosta oikeudessa vuodelta 2016, lainvoimaisuustietoja ei ole tarkistettu VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUSRIKOS (RL 44 luku 13 ) Helsingin käräjäoikeus , tuomio 16/134505, asianumero R 15/9030 Vastaajat olivat ilman vaadittavia lupia ja ilmoituksia maastavientitarkoituksessa ja edelleen hyödynnettäväksi keränneet, kuormanneet ja pakanneet eri puolilla Suomea pakettiautoon yhteensä 37 kpl käytettyjä akkuja, yhteispainoltaan 923 kg; kuljettaneet ylikuormitetulla ajoneuvolla ja puutteellisin turvatoimin akkulastia yleisillä teillä Helsingin Länsisatamaan ja olleet satamassa lähdössä lastin kanssa matkustajalaivalla Viroon, kun viranomaiset olivat keskeyttäneet tai estäneet jätteiden viennin. Käräjäoikeus katsoo, että ongelmajätettä olevien käytettyjen akkujen kuljettaminen maastavientitarkoituksessa ilman vaadittavaa jätteensiirtolupaa on menettelynä sellainen, että se on omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista tai roskaantumista taikka vaaraa terveydelle. Lupamenettelyn tarkoituksena on valvoa, että ongelmajätteen kuljetus ja maastavienti tapahtuu asianmukaisesti säädöksiä noudattaen ja että ongelmajätteen lopullinen sijoituspaikka sekä loppukäsittely vastaavat ympäristön suojelemiseksi asetettuja vaatimuksia. Vastaajien menettelyn seurauksena ei ole ollut varmuutta siitä, mihin paikkaan ja tarkoitukseen akut ovat lopulta päätyneet. Vaarana on tällöin ympäristön pilaantuminen akkujen väärän hävittämismenettelyn seurauksena. Vastaajat olivat yhdessä tuumin toteuttaneet kysymyksessä olevan teon ja siten syyllistyneet syytteen mukaisesti ympäristön turmelemisen yritykseen ja ympäristön turmelemiseen. Vastaajien käyttämä ajoneuvo varustuksineen ei ole täyttänyt säädettyjä vaatimuksia eikä lastia ollut pakattu ja kuormattu asianmukaisesti mm. oikosulkujen, vuotojen ja tahattoman liikkumisen estämiseksi ja suojaamiseksi. Vastaajat olivat siten syyllistyneet vaarallisten aineiden kuljetusrikokseen ja heidät tuomittiin ympäristön turmelemisesta ja vaarallisten aineiden kuljetusrikoksesta, yhteiseen 50 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen sekä kuljettajana toiminut henkilö yli seitsemän kuukauden pituiseen ajokieltoon. Esimerkki tuomiosta oikeudessa vuodelta 2017 VESILAIN LUPARIKKOMUS (Vesilaki 16 luku 2 ) Pohjois-Karjalan KO , tuomio 17/123776, asianumero R 17/345, (lainvoimainen) Henkilö oli suorittanut omistamansa kiinteistön edustalla olevalla osakaskunnan omistamalla vesialueella n. 300 m2:n suuruisella alueella ruoppauksen, jossa hän kaivoi vesialueelta maamassoja ja sijoittanut ne rannalle omalle kiinteistölleen. Ruopattu vesialue sisältyi valtioneuvoston vuonna 1982 hyväksymään valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan ja perustettuun Pitkälahti-Laikanlahden luonnonsuojelualueeseen. Samalla teolla henkilö myös rikkoi luonnonsuojelulain nojalla luonnonsuojelemiseksi annettua säännöstä ja määräystä laiminlyömällä hakea ennen ruoppauksen suorittamista poikkeusta luonnonsuojelualuetta koskevista rauhoitusmääräyksistä. Luonnonsuojelualueen perustamispäätöksessä yleisenä rajoituksena alueella oli kiellettyä maa-aineksien ottaminen sekä alueella tapahtuva kuivattaminen, säännöstely ja muut vesitaloushankkeet. Vastaajan katsottiin syyllistyneen sekä vesilain luparikkomukseen että luonnonsuojelurikkomukseen ja hänet tuomittiin 30 päiväsakon sakkorangaistukseen. 6.7 Muita lakeja koskevat rikokset Ympäristöä välittömästi koskevia tai sitä sivuavia rangaistussäännöksiä on edellä esiteltyjen rangaistussäännösten lisäksi yli toistakymmentä. Esimerkiksi jätelain 147, ympäristönsuojelulain 225, kalastuslain 118, maastoliikennelain 25, luonnonsuojelulain 58, maa-aineslain 17 ja kalastuksesta Tornionjoen kalastusalueella annetun lain 7 sisältävät kukin rangaistussäännöksen. Näitä erityissäännöksiä koskevien vähäisten rikkomusten lukumäärä on selvästi suurempi kuin rikoslaissa tarkoitettujen ympäristöja luonnonvararikosten. Taulukossa 9 on esitettynä edellä mainittujen rikkomusten osalta esitutkintaviranomaisten tietoon tulleet tapaukset vuosina Jätelain rikkomisia kirjattiin viime vuonna yhteensä 215 kappaletta. Vuonna 2016 kirjattiin kalastusrikkomuksia yhteensä 602 kappaletta. Rangaistussäännöksiä yksittäin tarkastellen muutamat nimikkeet eivät ole ajankohtaistuneet juuri Ympäristörikoskatsaus
29 Kuva 18 Ruoppausta saaristoalueella. (Rajavartiolaitos) Muita lakeja koskevat rikokset Jäterikkomus Jätelain rikkominen Kalastusrikkomus Maastoliikennerikkomus Luonnonsuojelurikkomus Maa-ainesrikkomus Kalastuksesta Tornionjoen kalastusalueella annetun lain rikkominen Vaarallisten aineiden kuljetusrikkomus Yhteensä Taulukko 9: Esitutkintaviranomaisen kirjaamia muita ympäristöä koskevia rangaistavaksi säädettyjä rikoksia koskaan. Tällaisia ovat esimerkiksi kemikaalirikkomus, rakennussuojelurikkomus ja muinaismuistorikkomus. Hyvin harvoin sovellettuja rangaistussäännöksiä ei ole sisällytetty alla olevaan taulukkoon. Esimerkkejä tuomioista oikeudessa vuodelta 2017 MAA-AINESRIKKOMUS (Maa-aineslaki 17 ) Pohjanmaan KO , tuomio 17/111595, asianumero R 16/798, (lainvoimainen) Maa-ainesyhtiö Oy:n hallituksen puheenjohtajaa, joka toimi myös yhtiön toimitusjohtajana, syytettiin siitä, että hän oli ottanut maa-aineksia ilman lainvoimaista ottolupaa yhtiön kahdelta kiinteistöltä ja jatkanut ottamista kunnan keskeytysmääräyksestä huolimatta. Luvatta otetun maa-aineksen määrä toisella kiinteistöllä oli ainakin kuutiota ja toisella kiinteistöllä ennen ottoluvan myöntämistä ainakin kuutiota. Syyttäjä vaati rikoshyötynä vastaajaa ja yhtiötä yhteisvastuullisesti menettämään euroa, mikä muodostui kuution eli maa-ainestonnin arvosta tuottomarginaalilla 2,05 euroa/tonni. Asiassa oli kyse myös vakuustakavarikkovaatimuksesta euron arvosta omaisuutta. Teko luettiin syyksi ja vastaaja tuomittiin 40 päiväsakon sakkorangaistukseen. Rikoshyödyn menettämisen oalta vastaaja oli itse oikeudessa kertonut tuotoksi tonnilta 2,05 euro, mikä asetettiin rikoshyödyn perustaksi. KO piti tehtyä massalaskelmaa sinänsä luotettavana, mutta piti vastaajan kertomusta aiemmasta ottopaikasta (3 m syvä x 0,5 ha laaja) uskottavana. Rikosperusteisessa erityistarkastuksessa kirjanpidon mukaan todettiin ajalla myydyn yhteensä ,55 tonnia ja ostetun ,24 tonnia eli yhtiö oli ottanut maa-ainesta noin tonnia. Ajalla oli myyty ja siten myös otettu yhteensä noin tonnia maa-ainesta. Tämän mukaan otetun maa-aineksen määrä oli tonnia, minkä määrän vastaaja oli myöntänyt (= m³). Rikoshyötynä tuomittiin tonnia x 2,05 /tonni = vastaajalta ja yhtiöltä yhteisvastuullisesti. Vastaaja vaati, että hänen ilman ottolupaa arvottomana pitämänsä kiinteistön kauppahinta oli vähennettävä rikoshyödystä. Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen to- Ympäristörikoskatsaus 2018
30 deten, että kiinteistön hankinnassa oli kyse yritysriskistä. Myöskään ELY-keskuksen ilmoitus siitä, ettei vesilain lupaa maa-aineksen ottamiseen voida myöntää, ei ollut käräjäoikeuden mielestä asiassa lopullinen ratkaisu. YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN RIKKOMINEN (Ympäristönsuojelulaki 225 ) Hyvinkään KO , tuomio 17/133699, asianumero R 17/308, (ei lainvoimainen) Henkilö oli laiminlyönyt ympäristöluvan lupamääräyksen mukaisen velvollisuuden betonituote Oy:n betonituotetehtaan tuotantopäällikkönä huolehtia siitä, että tehtaalla noudatetaan ympäristöluvan lupaehtoa 16 jäteveden ph-arvon tarkkailun, mittauksen, seurannan, tulosten tallentamisen ja jätteiden käsittelyyn liittyvän informaation toimittamisen vesiliikelaitokselle ja ympäristölautakunnalle osalta sekä jäteveden käsittelyä tietyissä tilanteissa. Yhtiö oli saanut taloudellista hyötyä vähintään euroa, minkä syyttäjä vaati rikoshyötynä valtiolle menetettäväksi. Käräjäoikeus luki rikoksen syyksi syytteen mukaisesti. Se totesi, että lupamääräys oli tullut lainvoimaiseksi ja yhtiö oli hakenut tarkkailumääräyksen muuttamista vasta vuonna Sitä ennen vuonna 2013 yhtiö oli tehnyt mittaustapaa koskevan esityksen, jota viranomainen ei ollut voinut hyväksyä. Yhtiö oli ollut ennen muutoksen lainvoimaiseksi tuloa velvollinen noudattamaan määräystä, jonka rikkomisesta rikosasiassa oli kysymys. Ympäristöluvassa ei oltu asetettu määräaikaa jatkuvaa mittausta koskevan suunnitelman esittämiselle. KO katsoi, ettei määräajan puuttuminen oikeuttanut vuosien laiminlyöntiin. Vastaaja tuomittiin 15 päiväsakon sakkorangaistukseen. Oy määrättiin menettämään rikoshyötynä 4 000,00 euroa, mikä perustui siihen, että mittarin hinta oli euroa ja esitetyn selvityksen perusteella mittarin asentaminen oli poikkeuksellisen vaativaa, minkä hinnaksi käräjäoikeuden käsityksen mukaan muodostui ainakin euroa Jätelain rikkominen Suurin osa ympäristöviranomaisten tai kansalaisten ilmoituksista, jotka on kirjattu jätelain rikkomiseksi, on todennäköisesti roskaamistapauksia tai jätteiden hylkäämistä tai hallitsematonta käsittelyä. Yksityishenkilöt tai yritykset ovat laiminlyöneet velvollisuutensa huolehtia omista jätteistään ja jätteet (esimerkiksi kotitalousjätteet, huonekalut, kodinkoneet tai rakennusjätteet) on hylätty metsiin tai muihin paikkoihin, jonne ne eivät kuulu. Siivoamisesta aiheutuu yhteiskunnalle ja joskus myös yksityisille kiinteistönomistajille kuluja. Tullin tutkimissa jätelain rikkomisessa on ollut pääasiassa kyse käytettyjen akkujen viennistä Suomesta Viroon ja muualle Baltiaan. Tekijöinä ovat toimineet Viron, Latvian ja Liettuan kansalaiset. Esimerkki tuomiosta oikeudessa vuodelta 2017 JÄTELAIN RIKKOMINEN (jätelaki 147 ) Kanta-Hämeen KO , tuomio 17/140301, asianumero R 17/721, (lainvoimainen) Henkilö oli jättänyt omistamilleen kiinteistöille jätettä ainakin romuautoja, sähkö- ja elektroniikkaromua, kodinkoneita, puujätettä, öljyn säilytykseen käytettyjä tynnyreitä ja astioita, renkaita ja renkaiden vanteita, metalli- ja peltijätettä sekä käyttämättä jääneitä lannoitesäkkejä ja betoni- ja tiilijätettä. Kunnan toimesta vastaajalle oli lähetetty kaksi siistimiskehotusta, joita ei oltu noudatettu. Kiinteistöille oli edelleen asetettu puhdistamismääräys sekä uhkasakko kyseisen velvoitteen noudattamiseksi. Syyttäjä vaati rikoshyötynä 2.000,00 euroa kiinteistölle jätettyjen jätteiden asianmukaisen käsittelyn ja loppukäsittelyyn toimittamisen laiminlyönnistä saaduksi arvioituna säästönä. Teko luettiin vastaajalle syyksi ja hänet tuomittiin 30 päiväsakon sakkorangaistukseen sekä määrättiin menettämään rikoshyöty vaaditusti. Kuva 19 Kiinteistöalueelle luvattomasti jätettyjä romuajoneuvoja ja muuta jätettä. (Niina Viitala) Havaitut öljypäästöt ja määrätyt öljypäästömaksut Rajavartiolaitoksen suorittama alusöljypäästöjen valvonta ulottuu Suomen merialueiden ja talousvyöhykkeen lisäksi Suomenlahdella Viron ja Pohjanlahdella Ruotsin merialueille. Alusöljypäästövalvonnan yhteydessä aluemerellä ja talousvyöhykkeellä verekseltään havaitut öljypäästöt saadaan tehokkaasti todennettua sekä saatettua päästön aiheuttaja hallinnollisen öljypäästömaksusääntelyn piiriin. Valvontaa suoritetaan Rajavartiolaitoksen Dornier-lentokoneilla merialueilla lähes päivittäin. Rajavartiolaitos osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön Itämeren alueen merellisen ympäristönsuojelukomission (HELCOM) yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaisesti. Edellä mainittu yhteistyö öljypäästöjen havaitsemiseksi on käytännön tasolla osoittanut toimivuutensa. Vilkkaimpia laivareittejä valvotaan yhteistyössä etenkin Ruotsin ja Viron kanssa. Päästövalvonnassa kansainvälinen rajat ylittävä yhteistyö on tärkeää erityisesti kapealla Suomenlahdella, jossa laivat kulkevat Viron ja Suomen talousvyöhykkeiden rajalla. Suomi osallistuu aktiivisesti myös kansainvälisiin valvontaoperaatioihin, joissa ennalta määriteltyä merialuetta tarkkaillaan tehostetusti usean maan valvontalentokoneen voimin. Ympäristörikoskatsaus
31 Sekä Suomen, Ruotsin että Viron valvontalentokoneissa on viime vuosina uusitut ympäristövalvontalaitteet, joilla meriliikennettä voidaan seurata myös huonolla säällä ja pimeässä. Sivukulmatutkalla voidaan havaita öljypäästöjä jopa kymmenien kilometrien päästä valvontakoneen lentoreitistä. Koneissa on myös alusten tunnistamiseen soveltuvat laitteistot. Euroopan meriturvallisuusvirasto (EMSA) satelliittikuvapalvelun kautta vuonna 2017 Suomen alueelta saatiin 267 satelliittikuvaa. Vuoden 2017 aikana Rajavartiolaitoksen tietoon tuli 30 öljypäästöä, kun vuonna 2016 tietoon tulleita tapauksia oli 41 Suomen merialueilla. Valtaosa toimintavuonna havaituista päästöistä tapahtui sataman tai rannikon tuntumassa ja ne olivat määrältään erittäin pieniä. Öljypäästövalvonnan painopistealueet ovat talousvyöhyke ja aluemeri. Näillä tapahtuneet päästöt ovat viimevuosien tapaan pysyneet vähäisinä. Vuonna 2017 aloitettiin seitsemän hallinnollista öljypäästötutkintaa öljypäästömaksun edellytysten selvittämiseksi. Kaikki päästöt olivat päästetyn öljyn määrällä arvioiden pieniä ja suurelta osin satama-alueella tapahtuneita. Öljypäästömaksupäätöksiä tehtiin viisi kappaletta ja kaikissa tapauksissa määrättiin öljypäästömaksu. Kahdeksan tapauksen tutkinta jatkuu edelleen vuonna Korkeimmassa oikeudessa oli vireillä Rajavartiolaitoksen vuonna 2011 määräämää öljypäästömaksua koskeva valitus. Kyseistä öljypäästömaksua koskeva valitusprosessi on käynnistynyt vuonna 2011 ja asiaa on käsitelty eri oikeuskysymysten osalta kaikissa oikeusasteissa. Vuonna 2014 korkein oikeus kumosi Rajavartiolaitoksen valituksesta hovioikeuden päätöksen, jolla hovioikeus oli kirjallisessa menettelyssä tekemällään päätöksellä vapauttanut valittajan Rajavartiolaitoksen määräämästä öljypäästömaksusta. Samalla korkein oikeus palautti asian vielä tietyiltä osin hovioikeuden käsiteltäväksi. Hovioikeus käsitteli asian uudelleen ja päätöksellään pysytti Rajavartiolaitoksen määräämän öljypäästömaksun. Vuonna 2015 korkein oikeus myönsi valittajalle valitusluvan hovioikeuden viimeisimmästä päätöksestä. Korkein oikeus on vuonna 2016 lykännyt asian käsittelyä ja tehnyt Euroopan Unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön asiassa. Joulukuussa 2017 Euroopan Unionin tuomioistuin järjesti asiassa suullisen käsittelyn, johon myös Suomi osallistui. Euroopan Unionin tuomioistuimen julkisasiamiehen ratkaisu julkistetaan helmikuussa 2018, jonka jälkeen tuomioistuin antaa ratkaisunsa korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön. Saatuaan ennakkoratkaisun, korkein oikeus antaa asiassa tuomion. Siten asian käsittely jatkuu edelleen vuonna Alusöljypäästöjen esitutkinta Rajavartiolaitoksen ja Poliisihallituksen välisen yhteisymmärrysmuistion mukaisesti alusöljypäästöjen esitutkintavastuut siirrettiin poliisilta Rajavartiolaitokselle vuoden 2011 alusta lukien. Yhteisymmärrysmuistiolla toimivaltaiset esitukintaviranomaiset sopivat esitutkintavastuun siirtämisestä aluevesillä ja Suomen talousvyöhykkeellä Rajavartiolaitokselle. Poliisi suorittaa kuitenkin edelleen alusöljypäästöjen esitutkinnan sisävesialueilla sekä myös niissä tapauksissa, joissa esitutkintatoimenpiteiden laatu tai laajuus sitä edellyttää tai poliisi vaatii esitutkintaa siirrettäväksi itselleen esimerkiksi muuhun vakavaan rikokseen olevan liitynnän johdosta. Rajavartiolaitoksessa alusöljypäästöjen esitutkinta, kuten myös öljypäästömaksua koskeva hallinnollinen tutkinta, on keskitetty Länsi-Suomen merivartiostoon. Merelliseen ympäristörikosten esitutkintaa suorittavat aihealueeseen erikoistuneet tutkinnanjohtaja ja tutkija. Suomenlahden merivartiosto ja Vartiolentolaivue tukevat Länsi-Suomen merivartiostoa myös alusöljypäästöjen esitutkintaan liittyvissä toimenpiteissä. Toimintavuonna suoritettiin neljä alusöljypäästötapauksen esitutkintaa, joista kolme saatiin päätökseen. Yhdessä tapauksessa annettiin sakkovaatimus ympäristörikkomuksesta sakkomenettelyssä, yhdessä tapauksessa tutkinta päätettiin rikoksen vähäisyyden vuoksi ja yksi tapaus päätettiin tutkinnanjohtajan päätöksellä, koska asiassa ei voitu nostaa syytettä ketään vastaan. Yhden tapauksen tutkinta jatkuu vuonna Kuva 20 Merikarhu valvontatehtävissä merialueella (Rajavartiolaitos). 31 Ympäristörikoskatsaus 2018
32 6.8 Ympäristörikosten määristä syyttäjillä ja tuomioistuimissa Syyttäjälaitoksen tilastojen mukaan ympäristö- ja luonnonvararikoksia ( jatkossa ympäristörikoksia) on vuosittain saapunut syyttäjille seuraavasti. Syyttäjät nostivat vuonna 2017 syytteen rikoslain 48 luvun mukaisissa rikoksissa 64 kertaa eli 49,6 % tapauksista. Syyteharkinta-aika oli keskimäärin 4,9 kuukautta. Rikoslain 48a luvun mukaisissa rikoksissa syytteitä nostettiin 23 kappaletta, mikä vastasi 59 % kaikista tapauksista. Näissä syyteharkinta-aika oli keskimäärin 3,11 kuukautta. Luonnonvararikossyytteiden lukumäärän huomattava väheneminen Ympäristörikokset Ympäristön turmeleminen RL 48 luku Törkeä ympäristön turmeleminen RL 48 luku Ympäristörikkomus RL 48 luku Tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen RL 48 luku Luonnonsuojelurikos RL 48 luku Rakennussuojelurikos RL 48 luku Yhteensä Taulukko 10: Syyttäjille saapuneet ympäristörikokset sekä rikkomukset. Rikoslain luonnonvararikokset Metsästysrikos RL 48 a luku Törkeä metsästysrikos RL 48 a luku 1 a Kalastusrikos RL 48 a luku Metsärikos RL 48 a luku Laiton Etelämanneralueen mineraaliesiintymään kajoaminen RL 48 a luku 3 a Puutavararikos RL 48 a luku 3 b Laittoman saaliin kätkeminen RL 48 a luku Törkeä laittoman saaliin kätkeminen RL 48 a luku 4 a Yhteensä Taulukko 11: Syyttäjille saapuneet luonnonvararikokset. Terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia rikoksia Terveysrikos RL 44 luku Terveyden vaarantaminen (RL 34:4) Törkeä terveyden vaarantaminen (RL 34:5) Eläintaudin leviämisvaaran aiheuttaminen (RL 44:4 a) Geenitekniikkarikos (RL 44:9) Ydinenergian käyttörikos (RL 44:10) Räjähderikos RL 44 luku Varomaton käsittely RL 44 luku Radioaktiivisen aineen hallussapitorikos (RL 44:12 a) Vaarallisten aineiden kuljetusrikos RL 44 luku Yhteensä Taulukko 12: Syyttäjille saapuneet terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia rikokset. Ympäristörikoskatsaus
33 Vesilain rangaistussäännökset Vesilain luparikkomus VL 16 luku Vesilain rikkominen VL 16 luku Yhteensä Taulukko 13: Syyttäjille saapuneet vesilain rangaistussäännökset. Muita lakeja koskevat rikokset Jäterikkomus Jätelain rikkominen Kalastusrikkomus Maastoliikennerikkomus Luonnonsuojelurikkomus Maa-ainesrikkomus Yhteensä Taulukko 14: Syyttäjille saapuneet muut ympäristöä koskevat rangaistavaksi säädetyt rikokset. Vuosi Tuomittu syytteen mukaisesti Syyte hylätty kokonaan tai osittain Hylkäämis-prosentti Kaikki ratkaisut ,80 % ,40 % ,50 % % ,72 % 105 Taulukko 15: Ympäristö- ja luonnonvararikosten kokonaan tai osittain hylättyjen syytteiden lukumäärien ja prosenttiosuuksien kehitys johtui metsästysasetuksen (666/1993) 25 :n muutoksesta, jolla rajoitettiin saman vuoden vasan emähirven rauhoitusaika kestämään syyskuun 1 päivästä lokakuun toista lauantaita edeltävään päivään. Tämä vähensi merkittävästi emähirvien ampumiseen liittyviä metsästysrikoksia. Tuomioistuimissa syyksi luetuista ympäristörikoksista tuomitaan useimmiten sakkoa (keskimäärin noin 30 päiväsakkoa). Vakavimmista ympäristörikoksista on seurannut vankeusrangaistuksia. 6.9 Esitutkintaviranomaisen tietoon tulleet sekä syyteharkintaan siirtyneet ympäristörikokset Kuva 21 Ympäristöviranomaiset ja poliisi tekemässä katselmusta epäillyllä ympäristörikospaikalla. 33 Kansallinen ympäristörikosseurantaryhmä on seurannut ympäristörikollisuutta jo vuodesta 1997 alkaen. Ympäristörikoksia koskevat rangaistussäännökset on koottu Suomessa rikoslakiin siltä osin, kun teosta voi seurata vankeusrangaistus. Lievempiä rangaistussäännöksiä on lisäksi useissa muissa laeissa. Tämä vaikuttaa ympäristörikosten seurantaan kuin myös se, mitkä rikokset määritellään ympäristörikoksiksi. Lainsäädännössämme on säädetty rangaistaviksi useita tekoja, jotka sivuavat myös ympäristöasioita. Kaikkia ympäristöön liittyviä laiminlyöntejä ja rikoksia on siten vaikea ottaa seurannassa huomioon. Tässä raportissa seurataan pääsääntöisesti rikoslaissa rangaistavaksi määriteltyjä ympäristörikoksia. Esitutkintaviranomaisten tietoon tulleet taulukossa mainitut ympäristörikokset ovat esitettynä tässä raportissa rikosnimikkeittäin. Ympäristörikoksia tutkivia esitutkintaviranomaisia ovat poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos. Ympäristörikostilastot perustuvat siihen, millä rikosnimikkeellä tapausta on tutkittu esitutkintavaiheessa. Jos asia etenee Ympäristörikoskatsaus 2018
Keskusrikospoliisi POLAMK Suomen ja Euroopan ympäristörikostilanteesta. rikostarkastaja Janne Järvinen
Keskusrikospoliisi POLAMK 8.5.2017 Suomen ja Euroopan ympäristörikostilanteesta rikostarkastaja Janne Järvinen Ympäristörikoskatsaus 2 Millaisia ympäristörikoksia meillä Suomessa tehdään? 3 Ympäristörikokseen
YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS 2017
YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS 2017 Suomen kansallinen ympäristörikosseurantaryhmä 22.5.2017 Johdanto Suomen kansallinen ympäristörikosseurantaryhmä antoi ensimmäisen raporttinsa 1998 Interpolille. Vuosittaisissa
YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS 2019
YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS 2019 Suomen kansallinen ympäristörikosseurantatyöryhmä 26.7.2019 JOHDANTO Vuosittaisissa katsauksissaan seurantatyöryhmä on esittänyt useita suosituksia ja kehitysnäkymiä, joista
Valtakunnalliset jätehuoltopäivät Tullin rikostorjunta/ talousrikostutkintayksikkö tyt Mikko Laaksonen
Valtakunnalliset jätehuoltopäivät 4.10.2016 Tullin rikostorjunta/ talousrikostutkintayksikkö tyt Mikko Laaksonen Ympäristörikollisuuden seuranta Ympäristörikosseurantatyöryhmä: Seuraa kansallista ympäristörikostilannetta
Kansikuva: Silja Hallenberg
Tiivistelmä Suomen kansallinen ympäristörikosseurantaryhmä antoi ensimmäisen raporttinsa 1998 Interpolille. Vuosittaisissa katsauksissaan seurantaryhmä on esittänyt useita suosituksia ja kehitysnäkymiä,
Jätealan ympäristörikokset
Jätealan ympäristörikokset Jätehuoltopäivät 10.-11.10.2012 Satu Lyytikäinen, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 8.10.2012 Ympäristöviranomaisen roolit YSL:ssä ja jätelaissa säädetty valvontaviranomaiselle
STRATEGINEN LINJAUS: Kehitetään valtakunnalliselle ja alueelliselle tasolle toimialarajat ylittävä ympäristörikostorjunnan viranomaisyhteistyö
YMPÄRISTÖRIKOSTORJUNNAN TOIMENPIDEOHJELMA VUOSILLE 2017-2018 Toimenpideohjelmaan on kirjattu ne konkreettiset ja ajankohtaiset toimenpiteet, joilla pyritään täyttämään strategisissa linjauksissa asetetut
YMPÄRISTÖRIKOSTORJUNNAN TOIMENPIDEOHJELMA vuosille
YMPÄRISTÖRIKOSTORJUNNAN TOIMENPIDEOHJELMA vuosille 2019 2020 Toimenpideohjelmaan on kirjattu ne konkreettiset ja ajankohtaiset toimenpiteet, joilla pyritään strategisissa linjauksissa asetettujen tavoitteiden
Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin.
11.02.2014 Mustiala Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin. 39 Tarkastus: Jos on aihetta epäillä,
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta ja rikoslain 48 a luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
Laki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 302/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi rikoslain 48 a luvun, pakkokeinolain ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi
Valvonnan kehittäminen ja maksullisuus Uudenmaan ELY-keskuksen kuntien neuvottelupäivä
Valvonnan kehittäminen ja maksullisuus Uudenmaan ELY-keskuksen kuntien neuvottelupäivä Helsinki 18.9.2014 Ylitarkastaja Juha Lahtela Ympäristöministeriö Valvonta ja hallintopakko YSL 18 Luku (167 189 )
YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö
YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivät 19.-20.3.2013 Rovaniemi 21.3.2013 1 YM:n valvontaohje Annettu 7.11.2012, korvaa aiemmin 2005
MITEN YMPÄRISTÖRIKOSTEN TORJUNTASTRATEGIAN JALKAUTTAMINEN ETENEE? KIS LEILA SUVANTOLA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJOIDEN LAMMIN PÄIVÄT
MITEN YMPÄRISTÖRIKOSTEN TORJUNTASTRATEGIAN JALKAUTTAMINEN ETENEE? KIS LEILA SUVANTOLA 6.10.2016 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJOIDEN LAMMIN PÄIVÄT YMPÄRISTÖRIKOSTORJUNNAN TYÖRYHMÄ Ympäristöministeri (Grahn-Laasonen)
Ympäristönsuojelulain valvonnan maksullisuus, valvontaohjelma, taksa. UUDELYn alueen kuntien neuvottelupäivä
Ympäristönsuojelulain valvonnan maksullisuus, valvontaohjelma, taksa UUDELYn alueen kuntien neuvottelupäivä 23.9.2015 Esityksen sisältö Valvontasuunnitelma ja -ohjelma Maksullinen valvonta Kunnan päättämä
15184/16 pm/vp/akv 1 DGD 1C
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 15184/16 ENFOPOL 455 ENV 766 ENFOCUSTOM 230 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto
YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS VUODELTA 2014
YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS VUODELTA 2014 Suomen kansallinen ympäristörikosseurantaryhmä 15.5.2015 Tiivistelmä Ympäristörikoskatsaus 2014 2 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantaryhmän tehtävänä on ympäristörikosten
SISÄLLYS. N:o 236. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o Laki. N:o 628. kemikaalilain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 628 631 SISÄLLYS N:o Sivu 628 Laki kemikaalilain muuttamisesta... 3087 629 Laki rikoslain 44 luvun 1 :n ja 48 luvun 1 :n muuttamisesta...
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin
Eläinsuojien ympäristölupien valvonta. Ympäristönsuojelun viranhaltijat Lamminpäivät Anne Polso Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Eläinsuojien ympäristölupien valvonta Ympäristönsuojelun viranhaltijat Lamminpäivät 6.10.2017 Anne Polso Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Yleistä valvonnasta Valvontaviranomaisten tehtävänä yleisen edun valvonta
VUOSIRAPORTTI VUODEN 2011 YMPÄRISTÖRIKOKSISTA SUOMESSA
VUOSIRAPORTTI VUODEN 2011 YMPÄRISTÖRIKOKSISTA SUOMESSA Suomen kansallinen ympäristörikosseurantaryhmä (20.11.2012) 1 Sisällysluettelo 1 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantaryhmän perustaminen...2
Ympäristörikosten syyteharkinta yksi näkökulma monitahoiseen kysymykseen
Ympäristörikosten syyteharkinta yksi näkökulma monitahoiseen kysymykseen LEILA SUVANTOLA, YLIOPISTOTUTKIJA, YMPÄRISTÖOIKEUDEN DOSENTTI (UEF), KIHLAKUNNANSYYTTÄJÄ (VV.) Esitys Ympäristörikosprosessin yleiskuva
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7079/17 ENFOPOL 116 JAI 225 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 7078/17 Asia: Ehdotus neuvoston
Tulliylitarkastaja Juha Havumäki
Ympäristörikosten tutkinta Tullissa Tulliylitarkastaja Juha Havumäki Ympäristörikos - talousrikos Lainmukainen jätteiden hävittäminen maksaa ja/tai on kontrolloitua à kustannusten välttelyä Lainmukainen
III RIKOLLISUUSKONTROLLI
III RIKOLLISUUSKONTROLLI Tässä jaksossa käsitellään virallisen kontrollijärjestelmän toimintaa kuvailemalla muun muassa rikosten ilmituloa, ilmi tulleiden rikosten selvittämistä, rikoksentekijöiden syytteeseen
Ympäristörikokset/Lokapojat; päästöt ja rikoshyöty
Ympäristörikosten torjunnan koulutuspäivä 28.11.2017 POLAMK/Tampere Kihlakunnansyyttäjä Heidi Nummela, Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto Syytekohta 1) Törkeä petos Erehdyttäminen; yhtiö tarjosi ammattimaista
HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä
ILMOITUSKYNNYS, SYYTEKYNNYS, TUOMITSEMISKYNNYS
ILMOITUSKYNNYS, SYYTEKYNNYS, TUOMITSEMISKYNNYS Poliisiammattikorkeakoulu 8.5.2017 Kihlakunnansyyttäjä Pohjanmaan syyttäjänvirasto ILMOITUSKYNNYS Ympäristönsuojelulaki 188 1 mom.: Valvontaviranomaisen tulee
SISÄLLYS. N:o 748. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.9.2007 KOM(2007) 525 lopullinen 2007/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS euron väärentämisen torjunnan edellyttämistä toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1338/2001
Lainvalmisteluosasto OM 3/41/2014 26.2.2014 LUONNONSUOJELU- JA YMPÄRISTÖRIKOSSÄÄNNÖSTEN TARKISTAMISTA VALMISTELEVA TYÖRYHMÄ
ASETTAMISPÄÄTÖS Lainvalmisteluosasto OM 3/41/2014 26.2.2014 LUONNONSUOJELU- JA YMPÄRISTÖRIKOSSÄÄNNÖSTEN TARKISTAMISTA VALMISTELEVA TYÖRYHMÄ 1 Asettaminen 2 Toimikausi 3 Tausta Oikeusministeriö on tänään
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) 10343/1/16 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 209 JAIEX 67 COEST 161 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS hyväksynnän antamisesta Euroopan
Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä
Lausuntopyyntö 07.11.2017 OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Johdanto Euroopan
Lausunto muistioluonnoksesta "Rangaistusluonteisia hallinnollisia seuraamuksia koskevan lainsäädännön kehittäminen"
Lausunto 1 (5) Oikeusministeriölle Lausuntopyyntö 10.11.2017 OM 7/41/2017 Lausunto muistioluonnoksesta "Rangaistusluonteisia hallinnollisia seuraamuksia koskevan lainsäädännön kehittäminen" Pirkanmaan
Uusi valvontaohje ja hyvät valvontakäytännöt. VARELY, Turku Ylitarkastaja Juha Lahtela Ympäristöministeriö
Uusi valvontaohje ja hyvät valvontakäytännöt VARELY, Turku 30.9.2015 Ylitarkastaja Juha Lahtela Ympäristöministeriö Esityksen sisältö Valvontaohje Valvontasuunnitelma Valvontaohjelma Valvonnan maksullisuus
VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN
VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Salo 6.3.2013 Oikeus vesialueen ruoppaukseen VL 2:6: Lietteestä, matalikosta tai muusta niihin verrattavasta
YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS VUODELTA 2013
YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS VUODELTA 2013 Suomen kansallinen ympäristörikosseurantaryhmä 12.5.2014 1 Tiivistelmä Suomen kansallisen ympäristörikosseurantaryhmän tehtävänä on ympäristörikosten seuranta ja yhteistyön
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain
YMPÄRISTÖVIRANOMAISTEN ROOLI RIKOSPROSESSISSA
YMPÄRISTÖRIKOSTEN TORJUNNAN KOULUTUSOHJELMA 2017-2018 JAKSO 1: YMPÄRISTÖRIKOSOIKEIDEN YLEISET OPINNOT 8.-9.5.2017 YMPÄRISTÖVIRANOMAISTEN ROOLI RIKOSPROSESSISSA YMPÄRISTÖNTUTKIMUSPÄÄLLIKKÖ CARITA FORSBERG-HEIKKILÄ
Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 177/2000 vp). Lakivaliokunta on
Laki. biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta. Lain tarkoitus
Laki biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tällä lailla pannaan täytäntöön biologista
Ympäristörikosten torjunnan koulutusohjelma
Ympäristörikosten torjunnan koulutusohjelma 2017-2018 Ympäristörikosten torjunnan strategian 2020 kolmas strateginen tavoite on suunnitella yhteinen ympäristörikoskoulutus ja luoda koulutuksen järjestämiseen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) 13683/14 ADD 1 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 26. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: PROAPP 18 JAI 715 CATS 137 SCHENGEN 30 COMIX 501 Euroopan komission
Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,
Kalastuksenvalvontaa (ko?) 1.4.2012 Tuntuipa hyvältä 2012-2013 löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten?
Kalastuksenvalvontaa (ko?) 1.4. Tuntuipa hyvältä -2013 löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten? Toimivaltuudet mikä muuttuu? Myyjän varastoa ei saa tarkastaa Velvollisuus hävittää laittomia
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2016 Ympäristölautakunta
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2016 Ympäristölautakunta 8.12.2015 163 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Ympäristölupalaitosten valvonta... 3 3 Ympäristönsuojelulain mukaisti rekisteröitävien
SISÄLLYS. N:o 778. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2008 N:o 778 784 SISÄLLYS N:o Sivu 778 Laki Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä niiden taloudellisten
KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOM AINEN JA YMPÄRISTÖRIKOKSET
KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOM AINEN JA YMPÄRISTÖRIKOKSET Hämeenlinnan seudun ympäristöfoorumi, Toiminta ympäristörikostilanteissa 3.4.2012 Katariina Serenius Ympäristövalvontapäällikkö Keski-Uudenmaan
Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA ALKAEN
Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA 1.7.2016 ALKAEN Hartolan ympäristölautakunta 14.4.2016 Hartolan kunnanhallitus 25.4.2016 Hartolan kunnanvaltuusto 16.6.2016 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden
Sipoon kunnan ympäristönsuojelun valvontaohjelma vuodelle Rakennus- ja ympäristövaliokunta
Sipoon kunnan ympäristönsuojelun valvontaohjelma vuodelle 2016 Rakennus- ja ympäristövaliokunta 16.3.2016 30 16.3.2016 1 (4) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Ympäristöluvallisten laitosten valvonta...
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella
YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS VUODELTA 2012
YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS VUODELTA 2012 Suomen kansallinen ympäristörikosseurantaryhmä (20.09.2013) 1 Sisällysluettelo 1 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantaryhmän perustaminen... 3 2 Ympäristöön ja ympäristörikoksiin
RAPORTTI VUOSIEN 2009-2010 YMPÄRISTÖRIKOKSISTA SUOMESSA
RAPORTTI VUOSIEN 2009-2010 YMPÄRISTÖRIKOKSISTA SUOMESSA Suomen kansallinen ympäristörikosseurantatyöryhmä (30.6.2011) 1 Sisällysluettelo 1 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantatyöryhmän perustaminen...
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen
Trafin VAK-päivä Kihlakunnansyyttäjä Heikki Ylisirniö Itä-Suomen syyttäjänvirasto, Kuopio
Trafin VAK-päivä 1.2.2018 Kihlakunnansyyttäjä Heikki Ylisirniö Itä-Suomen syyttäjänvirasto, Kuopio Syyttäjälaitos Valtakunnansyyttäjänvirasto 10 syyttäjänvirastoa ja Ahvenanmaa Organisaatiouudistus 1.9.2018
Syyttämis- ja. tuomitsemiskäytäntö. Analyysi Leila Suvantola, tutkija, Poliisiammattikorkeakoulu VT, HTT, Ympäristöoikeuden dosentti
Syyttämis- ja tuomitsemiskäytäntö Analyysi 2013-2016 Leila Suvantola, tutkija, Poliisiammattikorkeakoulu VT, HTT, Ympäristöoikeuden dosentti Teemat Syyttäjän harkinta: ratkaisut esitutkinnan aikana ja
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain 117 a ja 124 :n muuttamisesta
1 Luonnos 7.7.2015/kp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain 117 a ja 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä jätelakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset jätelain mukaisten
Rajat ylittävä jäterikollisuus LEILA SUVANTOLA, YLIOPISTOTUTKIJA, YMPÄRISTÖOIKEUDEN DOSENTTI (UEF), KIHLAKUNNANSYYTTÄJÄ (VV.)
Rajat ylittävä jäterikollisuus LEILA SUVANTOLA, YLIOPISTOTUTKIJA, YMPÄRISTÖOIKEUDEN DOSENTTI (UEF), KIHLAKUNNANSYYTTÄJÄ (VV.) 13.11.2018 Jätevienti / -tuonti = ympäristön turmeleminen (RL 48:1) 4) tuo
Ympäristönsuojelun tietojärjestelmän uudistaminen
Ympäristönsuojelun tietojärjestelmän uudistaminen Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä, Kouvola 29.11.2016 Päivi Laurila Sisällysluettelo Ympäristönsuojelun tietojärjestelmästä määrätään YSL:ssä Mikä on
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0136 (NLE) 14112/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUSTCIV 263 TRANS 364 MAR 148 ENV 710 NEUVOSTON PÄÄTÖS
HE 127/2016 vp: laki laivavarustelain muuttamisesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio
HE 127/2016 vp: laki laivavarustelain muuttamisesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.9.2016 Jenni Rantio 1 Esityksen tausta ja tavoitteet Esityksellä pantaisiin täytäntöön laivavarusteita koskevan direktiivin
Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta
Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 17.03.2017 OM 17/41/2016 Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Johdanto Hallituksen 11.9.2015 hyväksymissä hallituksen
Vesilain vastainen rakentaminen Ympäristörikosten torjunnan koulutusohjelma
Vesilaki yleistä Vesilain vastainen rakentaminen Ympäristörikosten torjunnan koulutusohjelma 2017-2018 14.2.2018 Ympäristöneuvos Arto Paananen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 13.6.2016- Pirkanmaan
YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN UUDISTUS
YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN UUDISTUS Lahti 12.3.2013 Ympäristövalvontapäällikkö Katariina Serenius Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Esityksen lähtökohdat Esitys perustuu pääosin ympäristöneuvos Oili Rahnaston
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston
Kansainvälisten jätesiirtojen valvonta. Jätehuoltopäivät 2012
Kansainvälisten jätesiirtojen valvonta Jätehuoltopäivät 2012 Jätteiden siirtoja maasta toiseen valvotaan, koska jätteet saattavat sisältää aineita, jotka ovat haitallisia ihmisten terveydelle ja ympäristölle
HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA 2019
HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA 2019 Hollolan kunnan valvontajaosto 30.1.2019 1 / 6 Yleistä valvontaohjelmasta Ympäristönsuojelulain (527/2014) 168 :n neljännen momentin mukaan kunnan
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
L 162/14 23.6.2017 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1111, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2017, seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevien tietojen toimittamiseen liittyviä menettelyjä ja muotoja koskevista
LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY MIKKELI
LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY 28.9.2015 MIKKELI Erikoissyyttäjä Pia Mäenpää/ Itä-Suomen syyttäjänvirasto, Mikkeli ESITYSLISTALLA. NÄKÖKULMA RIKOSPROSESSI LAPSIIN KOHDISTUVAT RIKOSEPÄILYT
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan
Viranomaisten varautuminen öljyntorjuntaan ja viranomaisten roolit
Viranomaisten varautuminen öljyntorjuntaan ja viranomaisten roolit SPEKin Perehdytys öljyntorjuntaan ja työturvallisuuteen -kurssi10.10.2015 Heli Haapasaari, Suomen ympäristökeskus (SYKE) Viranomaisten
Ympäristöuhat eivät pysähdy kansallisilla rajoilla
YMPÄRISTÖ VALVONTA Mitä etua siitä on sinulle? Ympäristöuhat eivät pysähdy kansallisilla rajoilla Tästä syystä EU:n jäsenvaltiot ovat päättäneet ottaa käyttöön toimia, joilla suojellaan kansalaisten terveyttä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 1114/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 3 Asianro 1114/00.01.02.00/2017 Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma vuosille 2016-2017 ja valvontaohjelma vuodelle 2017 Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen Ympäristö-
Ympäristövalvonnan ohje ja kuntien hyvät valvontakäytännöt
Ympäristövalvonnan ohje ja kuntien hyvät valvontakäytännöt Varsinais-Suomen ELY-keskus 11.11.2016 Neuvotteleva virkamies Juha Lahtela Esityksen rakenne Valvontaohje Valvonnan järjestäminen Valvonnan toimenpiteet
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto
PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA
PELASTUSOSASTO PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA Valmiusjohtaja Janne Koivukoski Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Öljyntorjuntaprojektin (SÖKÖ) julkistamistilaisuus Kotka 6.3.2007 PELASTUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖÄ
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
(SLMV) Kalastuksenvalvojien valtakunnalliset jatkokoulutuspäivät 9.6.2015
Suomenlahden merivartiosto (SLMV) Kalastuksenvalvojien valtakunnalliset jatkokoulutuspäivät 9.6.2015 Kapteeniluutnantti Tuomas Luukkonen Sisällys Merivartiosto osana Rajavartiolaitosta Suomenlahden merivartiosto
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp Hallituksen esitys lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0285 (NLE) 15528/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: MAR 175 ETS 29 MI 884 COMPET 624 EDUC 324 MARE 12 PECHE
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
Ympäristönsuojeluviranomaisen delegoinnit Kittilän kunta. RakYmp ltk
Ympäristönsuojeluviranomaisen delegoinnit Kittilän kunta RakYmp ltk 17.12.2018 172 Viranomaistoimiin määrääminen Rakennus- ja ympäristölautakunta määrää ympäristösihteerin ja ympäristötarkastajan suorittamaan
Terhi Kankaanranta, erikoistutkija, FT
Laittomien jätekuljetusten ja laittoman jätekaupan torjunnan tehostaminen Euroopassa 13.11.2018 Terhi Kankaanranta, erikoistutkija, FT terhi.kankaanranta@poliisi.fi Aamulehti 15.6.2017 Kimmo Kaivanto:
Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta
Lausunto ID-1791956 1 (5) 05.05.2017 POL-2017-5972 Oikeusministeriö Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi
Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän
Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän sotarikostuomioistuimen toimivallasta ja tuomioistuimelle annettavasta oikeusavusta 12/1994 Annettu Helsingissä 5 päivänä tammikuuta 1994
HE 122/2015 vp Ympäristövaliokunta Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö
HE 122/2015 vp Ympäristövaliokunta 8.12.2015 Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö Painolastivedet ja vieraslajit, taustaa Ihmisten mukanaan tuomat vieraslajit eivät kuulu
Ympäristörikosten selvittämisen pullonkaulat ja syyttäjän rooli. Leila Suvantola VT, LLM, HTT, kihlakunnansyyttäjä
Ympäristörikosten selvittämisen pullonkaulat ja syyttäjän rooli Leila Suvantola VT, LLM, HTT, kihlakunnansyyttäjä Ympäristörikosten (RL 48 luku) selvittäminen Poliisin i tietoon tulleet Selvitetyt rikokset
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen
Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa *
P6_TA(2006)0373 Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi tuomioiden huomioon
Merialuesuunnittelun lainsäädäntö
Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Ajankohtaista merialuesuunnittelussa Ympäristöministeriön Pankkisali 11.11.2016 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivi 2014/89/EU Edistää merialueiden
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1 Soveltamisala Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 12.3.2013 Voimaantulopäivä 1.4.2013 Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 13.12.2016
POLAMK , Tampere
POLAMK 22.-23.5.2018, Tampere Metsästysrikokset, metsästykseen liittyvät menettämisseuraamukset ja kiellot Kihlakunnansyyttäjä Heikki Ylisirniö Itä-Suomen syyttäjänvirasto, Kuopio Yleistä Metsästyslaki
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten