Merialuesuunnittelun lainsäädäntö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Merialuesuunnittelun lainsäädäntö"

Transkriptio

1 Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Ajankohtaista merialuesuunnittelussa Ympäristöministeriön Pankkisali Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman

2 Merialuesuunnitteludirektiivi 2014/89/EU Edistää merialueiden talouden kestävää kasvua, merialueiden estävää kehitystä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä. Suunnitelmien avulla pyrittävä edistämään meren energia-alojen, meriliikenteen, kalastuksen ja vesiviljelyn kestävää kehitystä sekä ympäristön säilyttämistä, suojelua ja parantamista. Suunnitelmissa otettava huomioon maa- ja merialueiden välinen vuorovaikutus ja merialueen erityispiirteet. Käytettävä parhaita käytettävissä olevia tietoja. Tehtävä yhteistyötä naapurimaiden kanssa merialuesuunnitelmien yhteensovittamiseksi. Suunnitelmat laadittava mennessä. Tiina Tihlman 2

3 Täytäntöönpanon valmistelu ympäristöministeriön merialuesuunnittelutyöryhmässä Toimikausi: Kokoonpano: LVM, MMM, OKM, PLM, TEM, UM, YM, Suomen Kuntaliitto, Maakunnan liitot, ELY-keskukset Työryhmän tehtävänä oli valmistella ehdotukset direktiivin kansallista täytäntöönpanoa varten. Ehdotusten tulee sisältää ehdotukset tarvittavista säännöksistä ja hallinnollisista menettelyistä merialuesuunnittelun järjestämiseksi Suomessa. Tiina Tihlman 3

4 Hallituksen esitys 62/2016 Kuva Riku Lumiaro Ympäristöministeriö Tiina Tihlman 4

5 Merialuesuunnittelu järjestetty muuttamalla maankäyttö- ja rakennuslakia 132/1999 (482/2016) ja lakia Suomen talousvyöhykkeestä 1058/2004 (483/2016) Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 17 Ympäristöministeriö vastaa merialuesuunnittelun yleisestä kehittämisestä ja ohjauksesta sekä yhteistyöstä naapurivaltioiden kanssa. MRL 19 Maakunnan liiton tehtävänä on merialuesuunnittelu. Maankäyttö- ja rakennuslakiin lisätty uusi merialuesuunnittelua koskeva 8 a luku. Laki Suomen talousvyöhykkeestä Talousvyöhykelain 3 muutettu lisäämällä siihen, että MRL:n merialuesuunnittelua koskevia säännöksiä sovelletaan talousvyöhykkeellä. Lainmuutokset tulivat voimaan Tiina Tihlman 5

6 MRL 8 a luku Merialuesuunnittelu Kuva Riku Lumiaro Ympäristöministeriö Tiina Tihlman 6

7 8 a luku Merialuesuunnittelu 67 a Merialuesuunnittelun tarkoitus ja sisältö 67 b Merialuesuunnitelman laatiminen ja hyväksyminen 67 c Osallistuminen ja lausunnot 67 d Merialuesuunnitelmasta tiedottaminen Sisältää valtuutuksen antaa asetus, jossa säädettäisiin merialuesuunnitelmien esitystavasta, lukumääristä, suunnittelualueista ja määräajoista Tiina Tihlman 7

8 67 a Merialuesuunnittelun tarkoitus ja sisältö Merialuesuunnittelun tarkoituksena on edistää merialueen eri käyttömuotojen kestävää kehitystä ja kasvua, merialueen luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä meriympäristön hyvän tilan saavuttamista. Merialuesuunnittelussa on tarkasteltava eri käyttömuotojen tarpeita ja pyrittävä sovittamaan ne yhteen. Tarkasteltavia käyttömuotoja ovat erityisesti energia-alat, meriliikenne, kalastus ja vesiviljely, matkailu, virkistyskäyttö sekä ympäristön ja luonnon säilyttäminen, suojelu ja parantaminen. Merialuesuunnittelussa on kiinnitettävä huomiota merialueen ominaispiirteisiin sekä maan ja meren vuorovaikutukseen. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota maanpuolustuksen tarpeisiin. Tiina Tihlman 8

9 67 b Merialuesuunnitelman laatiminen ja hyväksyminen Merialuesuunnitelma laaditaan aluevesille ja talousvyöhykkeelle. Merialuesuunnitelman laatimisesta ja hyväksymisestä vastaavat ne maakuntien liitot, joiden alueeseen kuuluu aluevesiä. Maakuntien liittojen tulee valmistella merialuesuunnitelma yhteistyössä. Merialuesuunnitelmat on sovitettava yhteen. Tarkemmat säännökset merialuesuunnitelman esitystavasta sekä merialuesuunnitelmien lukumääristä, suunnittelualueista ja määräajoista annetaan valtioneuvoston asetuksella. Tiina Tihlman 9

10 67 c Osallistuminen ja lausunnot Maakuntien liittojen on järjestettävä merialuesuunnitelman valmistelu siten, että viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään, on mahdollisuus osallistua suunnitelman valmisteluun. Maakuntien liittojen on pyydettävä lausunto niiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaan tai tehtäviin suunnitelma olennaisesti liittyy. Ulkoasiainministeriöltä on pyydettävä lausunto talousvyöhykkeen osalta. Muille kuin 1 momentissa tarkoitetuille tahoille on varattava mahdollisuus tutustua valmisteluaineistoon sekä esittää siitä mielipiteensä julkaisemalla asiaa koskeva ilmoitus internetissä. Mielipiteiden esittämiselle on varattava vähintään 30 päivää. Tiina Tihlman 10

11 67 d Merialuesuunnitelmasta tiedottaminen Maakuntien liittojen on tiedotettava hyväksytystä merialuesuunnitelmasta ja sen perusteluista internetissä. Tieto hyväksytystä merialuesuunnitelmasta on lähetettävä valmisteluun osallistuneille viranomaisille ja yhteisöille. Merialuesuunnitelman on oltava kaikkien saatavilla internetissä. Maakuntien liittojen tulee toimittaa hyväksytty merialuesuunnitelma ja siihen tehdyt muutokset viipymättä tiedoksi ympäristöministeriöön. Ympäristöministeriö Ajankohtaista merialuesuunnittelussa Tiina Tihlman 11

12 kuva Visa Hietalahti Tiina Tihlman 12

13 Muutos lakiin Suomen talousvyöhykkeestä 2 luku Talousvyöhykkeellä sovellettava lainsäädäntö 3 Ympäristönsuojeluun, vesirakentamiseen ja merialuesuunnitteluun sovellettava lainsäädäntö ( /483) Talousvyöhykkeellä sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettua lakia (468/1994), ympäristönsuojelulakia (527/2014), vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annettua lakia (1299/2004), vesilakia (587/2011) sekä maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) merialuesuunnittelua koskevaa 8 a lukua ja niiden nojalla annettuja säännöksiä. ( /483) Tiina Tihlman 13

14 Valtioneuvoston asetus merialuesuunnittelusta 816/ Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 67 b :ssä tarkoitettuja merialuesuunnitelmia laaditaan kolme siten, että alueiden rajat kulkevat maakuntarajoja noudattaen Uudenmaan ja Varsinais-Suomen sekä Satakunnan ja Pohjanmaan maakuntien välissä. Suunnittelualueiden rajat jatkuvat Suomen alueveden ulkorajalta suuntaansa muuttamatta Suomen talousvyöhykkeen ulkorajaan saakka. 2 Maakuntien liittojen tulee laatia ja hyväksyä merialuesuunnitelmat 31 päivään maaliskuuta 2021 mennessä. Maakuntien liittojen tulee tarkastella merialuesuunnitelmien ajantasaisuutta vähintään kymmenen vuoden välein. 3 Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta Tiina Tihlman 14

15 Merialuesuunnitelmaalueet Merialuesuunnitelmat kattavat aluevedet ja talousvyöhykkeen 3 merialuesuunnitelma-aluetta Merialuesuunnitelmat tulee laatia mennessä Ahvenanmaalla toimivalta sille kuuluvilla aluevesillä Ympäristöministeriö Tiina Tihlman, kartta Juhana Rautiainen 15

16 Merialuesuunnitelmien valmistelu Taustaselvityksiä/YM: Merialueiden suunnittelu Suomessa, Jari Paldanius, 2013 Merialuesuunnitelmien lähtökohdat, WSP, 2016 Käynnistettäviä selvityksiä/ym: Merialuesuunnitelmien yhtenäinen lähestymistapa 2017 Merialueen tulevaisuusskenaariot Yhteistyötä: Merialuesuunnittelun yhteistyöverkosto ja koordinaatioryhmä Rahoitusta: EMKR meripolitiikan rahoitus Tiina Tihlman 16

17 KIITOS! Kuva Riku Lumiaro Ympäristöministeriö Tiina Tihlman 17

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö. Merialuesuunnittelun ajankohtaistilaisuus Säätytalo Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö. Merialuesuunnittelun ajankohtaistilaisuus Säätytalo Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Merialuesuunnittelun ajankohtaistilaisuus Säätytalo 21.4.2017 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnittelu järjestetty muuttamalla maankäyttö- ja rakennuslakia

Lisätiedot

Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos

Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos 24.9.2015 ympäristöministeriö Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivin vaatimukset Direktiivin tavoitteena on edistää

Lisätiedot

Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus

Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus Tiina Tihlman, ympäristöministeriö Merialueiden suunnittelu Suomessa seminaari 30.1.2014 SYKE & WWF Puitedirektiiviehdotus merialueiden suunnittelun

Lisätiedot

HE 62/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain ja Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 :n muuttamisesta

HE 62/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain ja Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain ja Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi maankäyttö-

Lisätiedot

Merialuesuunnittelun käynnistäminen Merialuesuunnittelun ajankohtaispäivä / Heikki Saarento / Varsinais-Suomen liitto

Merialuesuunnittelun käynnistäminen Merialuesuunnittelun ajankohtaispäivä / Heikki Saarento / Varsinais-Suomen liitto Merialuesuunnittelun käynnistäminen Merialuesuunnittelun ajankohtaispäivä 11.11.2016 / Heikki Saarento / Varsinais-Suomen liitto 1. Lainsäädäntö 2. Kahdeksan maakuntaa kolme suunnitelmaa 3. Organisoituminen

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain ja Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 :n muuttamisesta

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain ja Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 :n muuttamisesta 1(23) Ympäristöministeriön asettaman merialuesuunnittelutyöryhmän ehdotus 30.10.2015 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain ja Suomen talousvyöhykkeestä annetun

Lisätiedot

Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012. Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012. Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto EU Meripolitiikka, merialuesuunnittelu, meristrategiadirektiivi

Lisätiedot

Merialuesuunnittelun edistäminen

Merialuesuunnittelun edistäminen Merialuesuunnittelun edistäminen EMKR:n meripolitiikan rahoituksen painopisteet Ovatko valitut painopisteet valittu oikein? Havaittuja puutteita, kommentteja? Keltainen, otsikoksi tilannekuva Sinisiin

Lisätiedot

Ekosysteemilähtöinen merialuesuunnittelu jäsentelyä. Rauno Yrjölä

Ekosysteemilähtöinen merialuesuunnittelu jäsentelyä. Rauno Yrjölä Ekosysteemilähtöinen merialuesuunnittelu jäsentelyä Rauno Yrjölä Merialuesuunnittelun keskeisiä tekijöitä Ekosysteemien huomioiminen Ihmistoiminnan tarpeiden ja vaikutusten kattava analyysi Tiedon saatavuuteen,

Lisätiedot

Meripolitiikan kehittäminen

Meripolitiikan kehittäminen Meripolitiikan kehittäminen Turun ja Varsinais-Suomen meripäivä 1.2.2017 Jussi Soramäki EU-erityisasiantuntija Valtioneuvoston kanslia Meripolitiikan keskeisiä toimijoita Keskeiset ministeriöt VNK, LVM,

Lisätiedot

Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen

Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen 1 Lainsäädäntö Tulvadirektiivi (2007/60/EY) Laki tulvariskien hallinnasta (620/2010) Valtioneuvoston asetus tulvariskien hallinnasta (659/2010)

Lisätiedot

Katsaus Ruotsin merialuesuunnitteluun (Lähde: Joacim Johannesson & Thomas Johansson, Swedish Agency for Marine and Water Management)

Katsaus Ruotsin merialuesuunnitteluun (Lähde: Joacim Johannesson & Thomas Johansson, Swedish Agency for Marine and Water Management) Katsaus Ruotsin merialuesuunnitteluun (Lähde: Joacim Johannesson & Thomas Johansson, Swedish Agency for Marine and Water Management) 21.4.2017 Karoliina Saarniaho, WSP Lähtökohtia suunnittelulle Merellisen

Lisätiedot

Merialuesuunnittelu. Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntahallituksien yhteiskokous , Rauma

Merialuesuunnittelu. Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntahallituksien yhteiskokous , Rauma Merialuesuunnittelu Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntahallituksien yhteiskokous 8.5.2017, Rauma Maakuntainsinööri, Anne Nummela, Satakuntaliitto Esityksen sisältö 1. Taustaa merialuesuunnittelulle

Lisätiedot

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Kaavoituksen ajankohtaispäivä 14.6.2016 Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 13.6.2016 Kartoituksen vaihe Tärkeät pohjavesialueet

Lisätiedot

Lausunto MV/13/ / (7) Ympäristöministeriö PL VALTIONEUVOSTO

Lausunto MV/13/ / (7) Ympäristöministeriö PL VALTIONEUVOSTO Lausunto 29.01.2016 MV/13/03.00.00/2015 1 (7) Ympäristöministeriö PL 35 00023 VALTIONEUVOSTO Viite Asia YM43:00/2014 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle maankäyttö- ja rakennuslain ja talousvyöhykelain

Lisätiedot

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia EMKR varojen jakauma Komissio: - 650 milj. euroa, josta meripolitiikka noin

Lisätiedot

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy 710 Kaustisen kunta Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

1(5) YM:n toimiala (YM:ssä tarkitettu versio): Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999)

1(5) YM:n toimiala (YM:ssä tarkitettu versio): Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 1(5) YM:n toimiala (YM:ssä tarkitettu versio): Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) - Tehtävänä maakunnan suunnittelu (19 ), johon kuuluu maakuntasuunnitelma ja maakuntakaava sekä maakuntaohjelma, josta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Päiväys Datum. AIKA kello Ympäristöministeriö, Aleksanterinkatu 7, 7. kerros a730/tähtitaivas

Päiväys Datum. AIKA kello Ympäristöministeriö, Aleksanterinkatu 7, 7. kerros a730/tähtitaivas Päiväys Datum Dnro Dnr 30.9.2015 YM043:00/2014 Viite Hänvisning Asia Ärende Merialuesuunnittelutyöryhmän kokous AIKA 24.9.2015 kello 9.00 12.00 PAIKKA Ympäristöministeriö, Aleksanterinkatu 7, 7. kerros

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja

Lisätiedot

Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4. Timo Yrjänä

Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4. Timo Yrjänä Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4 Timo Yrjänä 16.11.2016 Organisointi ja ohjaus Vesitalous, vesihuolto ja pohjavesitehtäviä, vesien- ja merenhoitoa, ympäristötiedon

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Pohjavesialueiden suojelusuunnitelma

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Pohjavesialueiden suojelusuunnitelma Tekninen lautakunta 43 18.11.2015 Tekninen lautakunta 4 03.02.2016 Pohjavesialueiden suojelusuunnitelma Tekla 43 Vetelin kunnan alueella sijaitsee yhteensä 11 pohjavesialuetta. Vedenhankinnan kannalta

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu?

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Hallitussihteeri Sara Viljanen Vaikuta vesiin päivät 2017 5.9.2017, Turku ALUEHALLINTOUUDISTUS VESIEN- JA MERENHOIDOSSA / LAINSÄÄDÄNTÖ

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus 1.12.2015 Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos MRL:n uudistamisen yleiset tavoitteet Kansanedustaja Matti Vanhanen KIRA -foorumissa 17.11.2015: Kaavoituksen

Lisätiedot

MRL:n 9 ja uusi YVA-laki

MRL:n 9 ja uusi YVA-laki MRL:n 9 ja uusi YVA-laki MRL-neuvottelupäivät 30.8.2017 Kemissä Leena Ruokanen, LAPELY/Y/Alu 4.9.2017 YVA-menettely sisältää tarvittaessa kansainvälisen kuulemisen YVA-ohjelman laatiminen (14 ) ja toimittaminen

Lisätiedot

Kuntien vastuulla oleva tulvariskien hallinnan suunnittelu Marika Kämppi yhdyskuntatekniikan asiantuntija Suomen Kuntaliitto

Kuntien vastuulla oleva tulvariskien hallinnan suunnittelu Marika Kämppi yhdyskuntatekniikan asiantuntija Suomen Kuntaliitto Kuntien vastuulla oleva tulvariskien hallinnan suunnittelu 29.3.2010 Marika Kämppi yhdyskuntatekniikan asiantuntija Suomen Kuntaliitto 1. Tulvalainsäädännön toimenpiteet kunnille 5.4.2011 2 LAINSÄÄDÄNTÖ

Lisätiedot

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin Kimmo Heikkinen Jorma Jantunen 23.8.216 Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin 1994-215 Laki (468/1994)- ja valtioneuvoston asetus (792/1994) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994.

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallinnossa

Ajankohtaista aluehallinnossa Ajankohtaista aluehallinnossa 21.11.2016 Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivät Timo Jokelainen 2 Maakunta-/aluehallintouudistus 1.1.2019 ELY-keskus (maakunnan liitot, AVIt jne.) lakkaavat ja tilalle

Lisätiedot

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu

MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu Soidensuojelutyöryhmän loppuseminaari 17.12.2015 MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu Ympäristöpäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan liitto Soidensuojelu asettuu aika hyvin kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302c NAKKILAN KUNTA SÄKKIMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

Merialuesuunnittelu käytännössä: Kymenlaakson kaupan ja merialueen kaavoitusprosessi

Merialuesuunnittelu käytännössä: Kymenlaakson kaupan ja merialueen kaavoitusprosessi Merialuesuunnittelu käytännössä: Kymenlaakson kaupan ja merialueen kaavoitusprosessi Merialueiden suunnittelu Suomessa seminaari 30.1.2014 Suomen ympäristökeskus ja WWF Suomi Ympäristösuunnittelija Frank

Lisätiedot

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille 2016-2022 Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus 2.3.2015 Merenhoidon suunnittelu Meristrategiadirektiivi 2008 Laki vesien- ja merenhoidosta (muutos) 2011 Suomen

Lisätiedot

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund 1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,

Lisätiedot

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1 HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1 ELY-keskuksen kirje 11.3.2011 ÖSTERSUNDOMIN YLEISKAAVA-ALUEEN RAIDEYHTEYS HA - HANKKEEN YVA-MENETTELYN SOVELTAMISTARPEEN SELVITTÄ- MINEN Dnro 2011-440, Östersundom-toimikunta

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu?

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Rakennerahastokausi 2014 2020 Päijät-Hämeessä Info- ja keskustelutilaisuus 14.3.2013 Tarja Reivonen Neuvotteleva virkamies TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki Meren pelastaminen Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta 15.12.2016 Helsinki Sisältö 1. Miksi meri tulee pelastaa? Meren hyödyt 2. Mikä on muuttunut sitten 2009

Lisätiedot

HE 220/2016 vp MRL:n muuttamisesta Lähes nollaenergiarakennukset. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos

HE 220/2016 vp MRL:n muuttamisesta Lähes nollaenergiarakennukset. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos HE 220/2016 vp MRL:n muuttamisesta Lähes nollaenergiarakennukset Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.10.2016 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos MRL 115 a Lähes nollaenergiarakennuksen määritelmä Lähes

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi

Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi Puitedirektiivi on Euroopan laajuinen, uusi järjestelmä. Direktiivi luo jatkuvan prosessin, jolle on annettu määräajat ja tavoitteet. Kansallinen toteutus sovitetaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vihtorila ja Koivula) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen

Lisätiedot

Tilastokatsaus YVA-menettelyihin

Tilastokatsaus YVA-menettelyihin Sofia Lakka Jorma Jantunen 23.1.217 Tilastokatsaus YVA-menettelyihin 1994-216 Laki ja asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994. YVA-lain mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, 10-405-23-89 Kuusikallio Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302c NAKKILAN KUNTA SÄKKIMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 28.8.2013 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

HE 146/2009 vp laiksi alueiden kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 146/2009 vp laiksi alueiden kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 146/2009 vp laiksi alueiden kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallintovaliokunta 14.10.2009 Hallitusneuvos Tuula Manelius Neuvotteleva virkamies Tarja Reivonen Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 205 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 118-AK1501 SAUVON KUNTA NUMMENPAKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 116 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2015 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Suunnittelualue

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muutoksiksi annetun hallituksen esityksen (HE 112/2004 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan eduskunnalle annettua

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.01.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus

Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Mika Salmi, Projektipäällikkö 10.10.2017 Metsätalous ja kaavoitus hanke Suomen metsäkeskus Hankeaika on 1.3.2017 31.12.2018 Hanke tukee Kansallisessa metsästrategiassa

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO PÄÄTÖS UUDELY/1/07.04/2012 9.1.2013 Hangon Satama Länsisatama 10900 Hanko SAANTITODISTUKSELLA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.09.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain soveltamisala ja yhteydet muuhun ympäristölainsäädäntöön. kesä 2011 Hilkka Heinonen 1

Ympäristönsuojelulain soveltamisala ja yhteydet muuhun ympäristölainsäädäntöön. kesä 2011 Hilkka Heinonen 1 Ympäristönsuojelulain soveltamisala ja yhteydet muuhun ympäristölainsäädäntöön kesä 2011 Hilkka Heinonen 1 YSL:n soveltamisala 1 (2) Ympäristön pilaantumisentorjunnan yleislaki YSL:a sovelletaan toimintaan,

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue käsittää osan asemakaavoitetusta pääradan varresta Kaustarissa. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen sijainti

SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue käsittää osan asemakaavoitetusta pääradan varresta Kaustarissa. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen sijainti OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄÄRADAN KAKSOISRAITEET KAUSTARI Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh.

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

VESIYMPÄRISTÖJEN OIKEUDENMUKAINEN KAAVOITUS JA KÄYTTÖ

VESIYMPÄRISTÖJEN OIKEUDENMUKAINEN KAAVOITUS JA KÄYTTÖ VESIYMPÄRISTÖJEN OIKEUDENMUKAINEN KAAVOITUS JA KÄYTTÖ Puheenvuoroja Ympäristötiedon foorumin tilaisuudesta 11/2016 Ympäristöoikeudenmukaisuus tarkoittaa ympäristöasioihin liittyvää tasa-arvoisuutta ja

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 557. Laki. Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 557. Laki. Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 557 563 SISÄLLYS N:o Sivu 557 Laki Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2001 N:o 682 687 SISÄLLYS N:o Sivu 682 Laki Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 118-AK1303 SAUVON KUNTA KALLENMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.5.2013 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus: Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä on esitetty OAS:n tarkoitus. Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi Maiseman huomioon ottaminen alueidenkäytön suunnittelussa ja rakentamisessa Workshop/26..20. Erja Werdi, hallitussihteeri, YM/RYMO/Elinympäristön ryhmä Taustaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302a NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIT 4 JA 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (8)

Lisätiedot

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 26.5.2014 HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kulttuuriympäristön suojelussa ja kaavoituskysymyksissä. Kulttuuriympäristö kunniaan

Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kulttuuriympäristön suojelussa ja kaavoituskysymyksissä. Kulttuuriympäristö kunniaan Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kulttuuriympäristön suojelussa ja kaavoituskysymyksissä Kulttuuriympäristö kunniaan 23.4.2012 1 SISÄLTÖ ELY-keskuksen tehtävät VAT ja kaavoitusjärjestelmä VAT ja kulttuuriympäristö

Lisätiedot

Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön yhteensovittamisesta

Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön yhteensovittamisesta Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön yhteensovittamisesta DILACOMI HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 27.9.2013 TUTKIJA, ANNIINA OKSANEN Tutkimuksen lähtökohdat Uusi kaivoslaki 2011, mitä uutta vuoden 1965 lakiin

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 236. Laki

SISÄLLYS. N:o 236. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen

Lisätiedot

Puumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Puumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PUUMALAN KUNTA KESKUTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava

Satakunnan vaihemaakuntakaava Satakunnan maakuntakaavoituksen tilannekatsaus Satakunnan aluesuunnittelun yhteistyöryhmä Kokemäellä 25.8.2011 Maakunta-arkkitehti Sirkka Lehto Satakuntaliitto Satakunnan maakuntakaavan vahvistettavat

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta

Lisätiedot

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

Osa tiloista Stusnäs Östergård ja Stusnäs Vestergård Stusnäsin kylässä

Osa tiloista Stusnäs Östergård ja Stusnäs Vestergård Stusnäsin kylässä KEMIÖSAAREN KUNTA DRAGSFJÄRFIN LÄNTEISEN SAARISTON RANTAYLEISKAAVA RANTAYLEISKAAVAMUUTOS Osa tiloista Stusnäs Östergård 322-516-1-0 ja Stusnäs Vestergård 322-516-2-10 Stusnäsin kylässä OSALLISTUMIS- JA

Lisätiedot