Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta"

Transkriptio

1 Oikeusministeriö Lausuntopyyntö OM 17/41/2016 Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Johdanto Hallituksen hyväksymissä hallituksen maahanmuuttopoliittisissa toimenpiteissä todettiin eräänä kansallisena toimena se, että ulkomaalaiselle määrätyn maahantulokiellon rikkomuksen seuraamuksena tulisi olla mahdollisesti myös vankeusrangaistus kuten muissa Pohjoismaissa. Hallituksen julkistaman turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman mukaan maahantulokiellon rikkomisesta säädetään seuraamukseksi vankeusrangaistus. Maahantulokiellon rikkomisesta on voitava kussakin tapauksessa määrätä teon paheksuttavuutta eli vahingollisuutta tai vaarallisuutta vastaava rangaistus. Kiellon rikkomista koskevien rangaistussäännösten soveltamisala ja suhde toisiinsa on nykyisin jossakin määrin epäselvä. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttää, että rangaistussäännökset ovat täsmällisinä ja tarkkarajaisina soveltamisalaltaan selkeitä. Huomioon on otettava myös se, että rikoslain uudistamisessa omaksutun keskittämisperiaatteen mukaan rikoksista, joista voidaan tuomita vankeusrangaistus, tulee pääsääntöisesti säätää rikoslaissa. Luonnoksessa ehdotetaan rikoslakiin lisättäväksi uusi säännös maahantulokiellon rikkomisesta. Mainittuun rikokseen syyllistyisi se, joka tulee Suomeen, vaikka hänelle on määrätty maahantulokielto. Rangaistusasteikoksi säädettäisiin sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta. Valtionrajarikosta ja ulkomaalaisrikkomusta koskeviin rangaistussäännöksiin tehtäisiin muutokset, joiden perusteella maahantulokiellon rikkojaa ei enää voitaisi tuomita valtionrajarikoksesta, lievästä valtionrajarikoksesta tai ulkomaalaisrikkomuksesta. Vastausohjeet vastaanottajille Oikeusministeriö pyytää lausuntoanne luonnoksesta hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta. Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähetää erikseen sähköpostitse tai postitse. Lausuntopalautteen käsittelyn helpottamiseksi oikeusministeriö pyytää, että lausunto jaotellaan mahdollisuuksien mukaan lausuntopyynnössä ilmoitettujen väliotsikoiden Lausuntopalvelu.fi 1/5

2 mukaisesti (Yleistä, uuden rangaistussäännöksen säätäminen, uuden rangaistussäännöksen sisältö, rangaistusasteikko ja esityksen vaikutukset). Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta HUOM! Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä. Aikataulu Lausunto pyydetään toimittamaan oikeusministeriölle viimeistään perjantaina Valmistelijat Lisätietoa asiasta antaa lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva, puh , sähköpostiosoite Lisätietoa lausuntopalvelu.fi:n käytöstä voi pyytää palvelun ylläpidosta osoitteesta Liitteet: Maahantulokiellon rikkominen.pdf Jakelu: Amnesty International Suomen osasto ry Eduskunnan oikeusasiamies Etelä-Karjalan käräjäoikeus Helsingin hovioikeus Helsingin poliisilaitos Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto Keskusrikospoliisi Maahanmuuttovirasto Oikeusministeriö/kriminaalipoliittinen osasto Oikeusministeriö/oikeushallinto-osasto Pakolaisneuvonta ry Poliisihallitus Rajavartiolaitoksen esikunta Sisäministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Suomen Asianajajaliitto Suomen Pakolaisapu ry Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry Suomen Syyttäjäyhdistys ry Suomen tuomariliitto ry Ulkoasiainministeriö Lausuntopalvelu.fi 2/5

3 Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtioneuvoston oikeuskansleri Valtiovarainministeriö Vantaan käräjäoikeus Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto Lausuntopalvelu.fi 3/5

4 Lausunnon saate Tähän voitte halutessanne kirjoittaa saatteen lausunnollenne: Yleistä Mitä mieltä olette luonnoksesta hallituksen esitykseksi? o Kannatan luonnosta pääosin tai kokonaan taikka siitä ei ole huomautettavaa o Kannatan luonnosta osittain o En kannata luonnosta o Luonnokseen ei oteta yleisesti kantaa, kommentoin vain eräitä yksityiskohtia o En anna luonnoksesta lausuntoa Uuden rangaistussäännöksen säätäminen Näkemyksenne maahantulokiellon rikkomista koskevan uuden rangaistussäännöksen säätämistarpeesta Uuden rangaistussäännöksen sisältö Näkemyksenne siitä, miten teko ehdotetaan säädettäväksi rangaistavaksi uudessa rangaistussäännöksessä (rikoksen tunnusmerkistö) Rangaistusasteikko Näkemyksenne maahantulokiellolle ehdotettavasta rangaistusasteikosta (sakko-yksi vuosi vankeutta) Esityksen vaikutukset Näkemyksenne luonnoksessa ehdotettujen lainsäädäntömuutosten arvioiduista vaikutuksista Manninen Sami Oikeusministeriö Lausuntopalvelu.fi 4/5

5 Kanerva Janne Oikeusministeriö Lausuntopalvelu.fi 5/5

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista Lausuntopyyntö 06.06.2017 OM 23/41/2016 Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista Johdanto Maahanmuuton ministerityöryhmän

Lisätiedot

Oikeusprosessien keventäminen

Oikeusprosessien keventäminen Lausuntopyyntö 04.07.2017 OM 8/41/2015 Oikeusprosessien keventäminen Johdanto Oikeusministeriö asetti 14 päivänä syyskuuta 2016 työryhmän kehittämään keinoja oike-usprosessien keventämiseksi. Työryhmän

Lisätiedot

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Lausuntopyyntö 07.11.2017 OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Johdanto Euroopan

Lisätiedot

Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista

Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Lausuntopyyntö 15.05.2017 OM 8/41/2017 Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Johdanto Arviomuistiossa selvitetään julkisiin kuulutuksiin liittyvä nykyinen sääntelytilanne

Lisätiedot

Lausuntopyyntö terrorismirikosdirektiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä

Lausuntopyyntö terrorismirikosdirektiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä Lausuntopyyntö 09.11.2017 OM 1/481/2016 Lausuntopyyntö terrorismirikosdirektiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä Johdanto Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2017/541/EU terrorismin

Lisätiedot

Tuomioistuinviraston perustaminen

Tuomioistuinviraston perustaminen Lausuntopyyntö 21.04.2017 OM 9/021/2016 Tuomioistuinviraston perustaminen Johdanto asetti 10.5.2016 toimikunnan valmistelemaan tuomioistuinviraston perustamista. Toimikunnan määräaika päättyi 28.2.2017.

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen 3D-kiinteistöjen käyttöönoton vuoksi

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen 3D-kiinteistöjen käyttöönoton vuoksi YM Lausuntopyyntö 15.03.2018 YM3/600/2018 Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen 3D-kiinteistöjen käyttöönoton vuoksi Johdanto Ympäristöministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta asetusluonnoksesta

Lisätiedot

Konkurssilain tarkistaminen

Konkurssilain tarkistaminen Lausuntopyyntö 16.04.2018 OM 25/41/2015 Konkurssilain tarkistaminen Johdanto Oikeusministeriö asetti 14.10.2015 työryhmän valmistelemaan ensi vaiheessa EU:n uudelleenlaaditun maksukyvyttömyysasetuksen

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiöiden purkava lisärakentaminen ja asuntoosakeyhtiölain

Asunto-osakeyhtiöiden purkava lisärakentaminen ja asuntoosakeyhtiölain Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 30.01.2017 OM 14/41/2016 Asunto-osakeyhtiöiden purkava lisärakentaminen ja asuntoosakeyhtiölain muutostarve Johdanto Pääministeri Sipilän hallitusohjelman yhtenä tavoitteena

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi pelastuslain muuttamisesta (nuohous)

Luonnos hallituksen esitykseksi pelastuslain muuttamisesta (nuohous) Lausuntopyyntö 20.04.2017 SM 007:00/2016 Luonnos hallituksen esitykseksi pelastuslain muuttamisesta (nuohous) Johdanto Sisäministeriössä on valmisteltu liitteenä oleva luonnos hallituksen esitykseksi nuohousta

Lisätiedot

Saamelaiskäräjälakitoimikunnan esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi

Saamelaiskäräjälakitoimikunnan esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi Lausuntopyyntö 19.06.2018 VN 675/2018 Saamelaiskäräjälakitoimikunnan esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi Johdanto Lausunnolle lähetetty luonnosehdotus on saamelaiskäräjälain uudistamista valmistelleen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kieli- ja käännöslinjaukset

Valtioneuvoston kieli- ja käännöslinjaukset Valtioneuvoston kanslia Lausuntopyyntö 10.01.2017 276/73/2016 Valtioneuvoston kieli- ja käännöslinjaukset 2017-2020 Johdanto Valtioneuvoston kanslia asetti 13.5.2016 työryhmän valmistelemaan valtioneuvoston

Lisätiedot

Kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta annetun lain ja asetuksen voimassaoloaikojen pidentäminen viidellä vuodella

Kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta annetun lain ja asetuksen voimassaoloaikojen pidentäminen viidellä vuodella YM Lausuntopyyntö 06.06.2018 VN/2803/2018 Kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta annetun lain ja asetuksen voimassaoloaikojen pidentäminen viidellä vuodella Johdanto Ympäristöministeriö

Lisätiedot

Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta

Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta Lausunto ID-1791956 1 (5) 05.05.2017 POL-2017-5972 Oikeusministeriö Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta

Lisätiedot

Pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdot

Pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdot Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 20.02.2017 OM 16/41/2016 Pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdot Johdanto Oikeusministeriössä on laadittu arviomuistio pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdoista. Vastausohjeet

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Lausuntopyyntö VM/1143/ /2018

Valtiovarainministeriö. Lausuntopyyntö VM/1143/ /2018 Lausuntopyyntö 04.06.2018 VM/1143/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle Digi-ja väestötietovirastoa koskevaksi lainsäädännöksi sekä laeiksi eräiden rekisterihallintoa koskevien lakien

Lisätiedot

Maksupalvelulain uudistaminen

Maksupalvelulain uudistaminen Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 10.03.2017 OM 1/479/2016 Maksupalvelulain uudistaminen Johdanto Oikeusministeriön asettaman työryhmän mietinnössä ehdotetaan muutettavaksi maksupalvelulakia (MPL) ja eräitä

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta

Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Suomen Asianajajaliitto Lausunto 27.04.2017 16/2017 Asia: OM 17/41/2016 Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Lausunnon saate Tähän voitte halutessanne

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta

Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta MIETINTÖJÄ JA LAUSUNTOJA BETÄNKANDEN OCH UTLÅTANDEN 30 2017 Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Lausuntotiivistelmä Mietintöjä ja lausuntoja 30/2017

Lisätiedot

Valtionhallinnon riskienhallintapolitiikkamalli

Valtionhallinnon riskienhallintapolitiikkamalli Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö 16.12.2016 VM036:00/2015 Valtionhallinnon riskienhallintapolitiikkamalli Johdanto Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan neuvottelukunnan tehtävänä on seurata ja arvioida

Lisätiedot

Maakuntien viitearkkitehtuuri - Landskapens referensarkitektur

Maakuntien viitearkkitehtuuri - Landskapens referensarkitektur Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö 27.02.2018 VM040:00/2017 Maakuntien viitearkkitehtuuri - Landskapens referensarkitektur Johdanto Tämä lausuntopyyntö koskee maakuntien viitearkkitehtuuria, jota on

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta, laiksi ympäristövaikutusten

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta, laiksi ympäristövaikutusten Ympäristöministeriö Lausuntopyyntö YM029:00/2016 06.02.2018 YM008:00/2015, Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta, laiksi ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Lunastuslainsäädännön korvausperusteiden tarkistaminen - Lunastuslakityöryhmän mietintö

Lunastuslainsäädännön korvausperusteiden tarkistaminen - Lunastuslakityöryhmän mietintö Lausuntopyyntö 02.04.2019 VN/882/2018 Lunastuslainsäädännön korvausperusteiden tarkistaminen - Lunastuslakityöryhmän mietintö Johdanto Oikeusministeriö asetti 21.2.2018 työryhmän valmistelemaan ehdotuksen

Lisätiedot

Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö

Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö Lausuntopyyntö 02.05.2017 OM 24/41/2015 Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö Johdanto Nimilain uudistamistyöryhmän mietinnössä ehdotetaan säädettäväksi uusi etu- ja sukunimilaki. Laki korvaisi voimassaolevan

Lisätiedot

Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta

Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriö Lausuntopyyntö 20.08.2018 LVM/1436/03/2018 Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Johdanto

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta

Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Pakolaisneuvonta ry Lausunto 28.04.2017 Asia: OM 17/41/2016 Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Lausunnon saate Tähän voitte halutessanne kirjoittaa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö /41/2016

Lausuntopyyntö /41/2016 Lausuntopyyntö 30.06.2017 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuoja-asetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi tietosuojalaiksi Johdanto

Lisätiedot

Ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (VM140:06/2013)

Ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (VM140:06/2013) Ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (VM140:06/2013) Vastausaika päättyy: 8.1.2016 Lausuntopyynnön taustatiedot Johdanto, Tausta, Tavoitteet Johdanto

Lisätiedot

Luonnos korruption vastaiseksi strategiaksi

Luonnos korruption vastaiseksi strategiaksi Lausuntopyyntö 21.09.2016 OM 5/69/2015 Luonnos korruption vastaiseksi strategiaksi Johdanto Oikeusministeriön koordinoiman korruption vastaisen yhteistyöverkoston tavoitteena on myötävaikuttaa siihen,

Lisätiedot

90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta

90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2018 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 25, 22.02.2018 Kaupunginhallitus, 90, 06.03.2018 90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta MliDno-2018-433

Lisätiedot

Asia: HE 146/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain 17 luvun, ulkomaalaislain 185 :n ja aluevalvontalain 44 :n muuttamisesta

Asia: HE 146/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain 17 luvun, ulkomaalaislain 185 :n ja aluevalvontalain 44 :n muuttamisesta Eduskunnan lakivaliokunnalle 17.10.2018 Asia: HE 146/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain 17 luvun, ulkomaalaislain 185 :n ja aluevalvontalain 44 :n muuttamisesta :n lausunto Pakolaisneuvonta

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi julkisista kuulutuksista annetun lain kumoamiseksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi julkisista kuulutuksista annetun lain kumoamiseksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausuntopyyntö 09.02.2018 OM8/41/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi julkisista kuulutuksista annetun lain kumoamiseksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Johdanto Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi

Lisätiedot

Matkapakettityöryhmän mietintö

Matkapakettityöryhmän mietintö Lausuntopyyntö 20.04.2017 OM 1/471/2016 Matkapakettityöryhmän mietintö Johdanto Matkapakettityöryhmän mietinnössä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki matkapalveluyhdistelmistä, joka koskisi matkapaketteja

Lisätiedot

Sijoitusrahastolainsäädännön uudistaminen -arviomuistio

Sijoitusrahastolainsäädännön uudistaminen -arviomuistio Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö 02.11.2016 VM111:00/2016 Sijoitusrahastolainsäädännön uudistaminen -arviomuistio Johdanto Sijoitusrahastolaki (48/1999) on tullut voimaan 1 päivänä helmikuuta 1999

Lisätiedot

Arviomuistio rangaistusten oikeasuhtaisuudesta

Arviomuistio rangaistusten oikeasuhtaisuudesta Lausuntopyyntö 13.03.2018 OM 1/41/2018 Arviomuistio rangaistusten oikeasuhtaisuudesta Johdanto Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategisen ohjelman (29.5.2015) mukaan oikeuspolitiikan eräänä tavoitteena

Lisätiedot

Lainvalmisteluosasto OM 3/41/2014 26.2.2014 LUONNONSUOJELU- JA YMPÄRISTÖRIKOSSÄÄNNÖSTEN TARKISTAMISTA VALMISTELEVA TYÖRYHMÄ

Lainvalmisteluosasto OM 3/41/2014 26.2.2014 LUONNONSUOJELU- JA YMPÄRISTÖRIKOSSÄÄNNÖSTEN TARKISTAMISTA VALMISTELEVA TYÖRYHMÄ ASETTAMISPÄÄTÖS Lainvalmisteluosasto OM 3/41/2014 26.2.2014 LUONNONSUOJELU- JA YMPÄRISTÖRIKOSSÄÄNNÖSTEN TARKISTAMISTA VALMISTELEVA TYÖRYHMÄ 1 Asettaminen 2 Toimikausi 3 Tausta Oikeusministeriö on tänään

Lisätiedot

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen

Lisätiedot

Talousvaliokunnalle. Asia: HE 206/2017 vp, rangaistussäännöstä koskeva lisäselvitys

Talousvaliokunnalle. Asia: HE 206/2017 vp, rangaistussäännöstä koskeva lisäselvitys Lainvalmisteluosasto Rikos- ja prosessioikeuden yksikkö Lainsäädäntöneuvos Sami Kiriakos SELVITYS 19.3.2018 Talousvaliokunnalle Asia: HE 206/2017 vp, rangaistussäännöstä koskeva lisäselvitys Talousvaliokunta

Lisätiedot

Eduskunnan hallintovaliokunnalle

Eduskunnan hallintovaliokunnalle MUISTIO Lainvalmisteluosasto Lainsäädäntöneuvos Arja Manner 21.2.2017 Eduskunnan hallintovaliokunnalle HE 228/2016 vp: Hallituksen esitys laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä, laiksi

Lisätiedot

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Liite : (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) TYÖNANTAJAVIRASTO (virasto) 0 Eduskunta 0000 Eduskunta 0002 Eduskunnan kanslia 2 Eduskunta 0004 Eduskunnan oikeusasiamiehen

Lisätiedot

Hallituksen esitys asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän kehittämiseksi

Hallituksen esitys asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän kehittämiseksi Ympäristöministeriö Lausuntopyyntö 19.09.2017 YM1/600/2017 Hallituksen esitys asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän kehittämiseksi Johdanto Valtio tukee kohtuuhintaisten, sosiaalisin perustein valituille

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain 17 luvun, ulkomaalaislain 185 :n ja aluevalvontalain

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain 17 luvun, ulkomaalaislain 185 :n ja aluevalvontalain Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain 17 luvun, ulkomaalaislain 185 :n ja aluevalvontalain 44 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikoslakiin lisättäväksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista Suomen tuomariliitto - Finlands domareförbund ry Lausunto 28.08.2017 Asia: OM 23/41/2016 Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista

Lisätiedot

Hallitus esitys eduskunnalle rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta (Luonnos)

Hallitus esitys eduskunnalle rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta (Luonnos) 1 Hallitus esitys eduskunnalle rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta (Luonnos) ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikoslakiin lisättäväksi uusi säännös maahantulokiellon

Lisätiedot

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista MIETINTÖJÄ JA LAUSUNTOJA BETÄNKANDEN OCH UTLÅTANDEN 50 2017 Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista Lausuntotiivistelmä Mietintöjä

Lisätiedot

Arviomuistio alaikäisavioliittojen sääntelytarpeesta

Arviomuistio alaikäisavioliittojen sääntelytarpeesta Lausuntopyyntö 29.06.2018 OM 33/41/2015 Arviomuistio alaikäisavioliittojen sääntelytarpeesta Johdanto Oikeusministeriössä on valmistunut arviomuistio (OM Selvityksiä ja ohjeita 21/2018), jossa käsitellään

Lisätiedot

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN 6 :N MUUTTAMISESTA

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN 6 :N MUUTTAMISESTA LsN Jussi Matikkala LAUSUNTO 14.2.2017 Eduskunnan hallintovaliokunta HE 266/2016 vp LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN

Lisätiedot

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI YLIMÄÄRÄISISTÄ URHEILIJAELÄKKEISTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI YLIMÄÄRÄISISTÄ URHEILIJAELÄKKEISTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI Lausuntopyyntö OKM/24/040/2018 22.10.2018 Jakelussa mainituille Viite Asia Urheilijaeläkejärjestelmän uudistaminen Lausuntopyyntö LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI YLIMÄÄRÄISISTÄ URHEILIJAELÄKKEISTÄ

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Lausuntopyyntö VM037:00/2016

Valtiovarainministeriö. Lausuntopyyntö VM037:00/2016 Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Hallituksen esitys uudeksi laiksi Syyttäjälaitoksesta. Lausunnonantajan lausunto. Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto lausunto

Hallituksen esitys uudeksi laiksi Syyttäjälaitoksesta. Lausunnonantajan lausunto. Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto lausunto Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto Lausunto 30.08.2017 Asia: 1/66/2016 Hallituksen esitys uudeksi laiksi Syyttäjälaitoksesta Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Liikenne- ja viestintäministeriö Lausuntopyyntö 15.02.2017 LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Johdanto Lausuntopyyntö sisältää hallituksen

Lisätiedot

Lausunto Ulkoasiainministeriö pitää ehdotettua säännöstä tarkoituksenmukaisena ja perusteltuna.

Lausunto Ulkoasiainministeriö pitää ehdotettua säännöstä tarkoituksenmukaisena ja perusteltuna. Ulkoasiainministeriö Lausunto 28.08.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi

Lisätiedot

Esitysluonnoksessa on monilta osin päädytty katsomaan, että tarvetta rikoslain muuttamiseen ei ole. Näiltä osin minulla ei ole huomauttamista.

Esitysluonnoksessa on monilta osin päädytty katsomaan, että tarvetta rikoslain muuttamiseen ei ole. Näiltä osin minulla ei ole huomauttamista. 1 Oikeusministeriölle Oikeusministeriö on pyytänyt minulta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi rikoslain 34 a luvun muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (luonnos

Lisätiedot

Lakivaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 53/2006 vp. Hallituksen esitys alkoholirikoksia koskevien säännösten uudistamisesta JOHDANTO

Lakivaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 53/2006 vp. Hallituksen esitys alkoholirikoksia koskevien säännösten uudistamisesta JOHDANTO PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 53/2006 vp Hallituksen esitys alkoholirikoksia koskevien säännösten uudistamisesta Lakivaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 2 päivänä maaliskuuta 2004 lähettäessään

Lisätiedot

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 27/2006 vp Hallituksen esitys aserikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 15 päivänä kesäkuuta 2004 lähettänyt lakivaliokuntaan valmistelevasti

Lisätiedot

HE 30/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun ja poliisilain 5 luvun muuttamisesta

HE 30/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun ja poliisilain 5 luvun muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun ja poliisilain 5 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lainsäädäntömuutoksia, joiden tekemistä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

Lausunto Kuntayhtymien tehtävät puolestaan perustuvat kuntalain lisäksi kuntayhtymän perussopimukseen (kuntalaki 55 ja 56 ).

Lausunto Kuntayhtymien tehtävät puolestaan perustuvat kuntalain lisäksi kuntayhtymän perussopimukseen (kuntalaki 55 ja 56 ). Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

.I. OIKEUSMINISTERIÖ Kriminaalipoliittinen osasto OM 13/69/2008

.I. OIKEUSMINISTERIÖ Kriminaalipoliittinen osasto OM 13/69/2008 .I. OIKEUSMINISTERIÖ Kriminaalipoliittinen osasto OM 13/69/2008 30.3.2012 lakelussa mainitut Asia LAUSUNTOPYYNTÖ yhdyskuntaseuraarnuksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistusta valmistelleen toimikunnan

Lisätiedot

Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta

Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta Lausunto 1 (4) Valtiovarainministeriölle Lausuntopyyntönne 16.8.2018, VM115:00/2016 Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta

Lisätiedot

ASIA. Käräjätuomarin ja kihlakunnansyyttäjän tekemä virkarikos ASIAN VIREILLE TULO

ASIA. Käräjätuomarin ja kihlakunnansyyttäjän tekemä virkarikos ASIAN VIREILLE TULO ANONYMISOITU PÄÄTÖS 03.11.2017 Dnro OKV/17/30/2015 1/6 ASIA Käräjätuomarin ja kihlakunnansyyttäjän tekemä virkarikos ASIAN VIREILLE TULO Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 3 :n 3 momentin mukaan

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HUONEISTOTIETOJÄRJES- TELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HUONEISTOTIETOJÄRJES- TELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI LAUSUNTOPYYNTÖ 251422 1(5) m m m. A 23.3.2018 1463/01.01/2016 Jakelussa mainitut MMM045:00/2016 LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HUONEISTOTIETOJÄRJES- TELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Maa-ja

Lisätiedot

Case: Työnantaja hakee esille tai avaa työntekijän sähköpostin JASMINA HEINONEN

Case: Työnantaja hakee esille tai avaa työntekijän sähköpostin JASMINA HEINONEN Case: Työnantaja hakee esille tai avaa työntekijän sähköpostin 1 Esityksen sisältö Mistä on kysymys? Sovellettava lainsäädäntökehikko Vastakkaiset intressit ja niiden punninta? Työelämän tietosuojalain

Lisätiedot

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen

Lisätiedot

HE 232/2008 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman

HE 232/2008 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman HE 232/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain 24 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan rikoslakia muutettavaksi siten, että kotirauhan rikkomiseen voitaisiin syyllistyä myös tekstiviestejä

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Korkein oikeus Lausunto 26.09.2018 OH2018/203 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle 1 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Perustuslakivaliokunta on pyytänyt minulta lausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun, pakkokeinolain 10 luvun ja poliisilain 5 luvun

Lisätiedot

'f5;i)jcqj Robin Lardot. Poliisihallitus Hallintoyksikkö 1 (1) /2011/2368. Sisäasiainministeriö Poliisiosasto

'f5;i)jcqj Robin Lardot. Poliisihallitus Hallintoyksikkö 1 (1) /2011/2368. Sisäasiainministeriö Poliisiosasto Poliisihallitus Hallintoyksikkö 1 (1) 26.7.2011 2020/2011/2368 Sisäasiainministeriö Poliisiosasto Lausuntopyyntö 20.6.2011 SM046:00/2011 LAUSUNTO POLIISIN HALLINNOSTA ANNETUN ASETUKSEN 16 :N MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

Lausunto RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset.

Lausunto RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset. Rakli Lausunto 01.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi tietosuojalaiksi

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 178. Laki. Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 178. Laki. Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 1999 N:o 178 182 SISÄLLYS N:o Sivu 178 Laki Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden

Lisätiedot

OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta

OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta KEMINMAAN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus 07.08.2018 Sivu 1 D/610/00.04.00/2018 327 Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 7 ja :n muuttamisesta PERUSTELUT ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ annettuun lakiin

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Liikennevirasto Lausunto 30.05.2017 LIVI/3067/00.03.02/2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita

Lisätiedot

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä KIRKKONUMMI.,-YRKSLfrTI Liite PatuL 12 / 29.9.2016 ESPOO ESBO Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Kirje 0303.00 6.9.2016 lw 09. 09, 2016, O. ^1/6^ Kftsil. Buhanri. 1(2) 13746/2016 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö

Lisätiedot

Nuohousta koskevan sääntelyn uudistaminen. Kuulemistilaisuus Helsinki

Nuohousta koskevan sääntelyn uudistaminen. Kuulemistilaisuus Helsinki Nuohousta koskevan sääntelyn uudistaminen Kuulemistilaisuus Helsinki Hankkeen aikataulu Hankkeen aikataulu 15.3.2016-31.12.2017 Valmistelu vuosi 2016 Lausuntokierros 20.4.-13.6.2017 Jatkovalmistelu Uudistus

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 30/2010 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 26 päivänä lokakuuta 2010 lähettänyt hallintovaliokuntaan valmistelevasti

Lisätiedot

SUHTEELLISUUSPERIAATE. Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto

SUHTEELLISUUSPERIAATE. Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto MITÄ SE TARKOITTAA? - viranomaisten toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden - ei ole yksiselitteinen eikä täsmällinen

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 Jt\ mmm.pi LAUSUNTOPYYNTÖ 244207 1(2) 23.11.2017 1881/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LUONNON HAITTAKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN

Lisätiedot

Asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaaminen

Asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaaminen Asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaaminen YLEINEN OHJE Dnro 25/31/15 15.10.2015 Voimassa 1.11.2015 - toistaiseksi Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Telekopio Sähköpostiosoite Albertinkatu

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp) 19.10.2017 Lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro Valtioneuvoston kanslia / Istuntoyksikkö Muutos

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI RIKOSLAIN 34 a LUVUN, PAKKOKEINOLAIN 10 LU- VUN JA POLIISILAIN 5 LUVUN MUUTTAMISESTA (HE 93/2016 vp)

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI RIKOSLAIN 34 a LUVUN, PAKKOKEINOLAIN 10 LU- VUN JA POLIISILAIN 5 LUVUN MUUTTAMISESTA (HE 93/2016 vp) Lainvalmisteluosasto 12.9.2016 LsN Janne Kanerva Eduskunnan lakivaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI RIKOSLAIN 34 a LUVUN, PAKKOKEINOLAIN 10 LU- VUN JA POLIISILAIN 5 LUVUN MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI

Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI 1 Yleinen tietosuoja-asetus ehdotettu tietosuojalaki Asetuksen säännösten täydentäminen ja täsmentäminen 1.

Lisätiedot

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Henkinen väkivalta, vaino ja väkivaltainen ero (Väkivaltatyön foorumi, Kotka 22. 23.8.2018) -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Rikoskomisario Kai Virtanen Kaakkois-Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Lausuntopalvelu.fi valtion virastojen lausuntomenettelyn työkaluna

Lausuntopalvelu.fi valtion virastojen lausuntomenettelyn työkaluna Lausuntopalvelu.fi valtion virastojen lausuntomenettelyn työkaluna Avoimen hallinnon virkamiesverkoston tilaisuus 13.10.2016 Liisa Männistö Oikeusministeriö, Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden

Lisätiedot

VAK-lainsäädäännön kokonaisuudistus. Kimmo Kiiski

VAK-lainsäädäännön kokonaisuudistus. Kimmo Kiiski VAK-lainsäädäännön kokonaisuudistus Kimmo Kiiski 7.2.2019 VAK-uudistus Miksi tehdään? Mitä tehdään? Kuka tekee? Millä välineillä tehdään? Milloin tehdään? Millä tavoitteilla tehdään? Miksi uudistus? Voimassa

Lisätiedot

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista Suomen Asianajajaliitto Lausunto 28.08.2017 Dnro 45/2017 Asia: OM 23/41/2016 Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista Yleistä

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma Ympäristöministeriö Lausuntopyyntö 08.05.2017 YM014:00/2015 Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma Johdanto Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma on laadittu ensimmäistä kertaa

Lisätiedot

Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä.

Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä. Nets Oy Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi tietosuojalaiksi

Lisätiedot

Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015

Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015 Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015 Sisäministeriö Timo Kerttula Viite: Sisäministeriön lausuntopyyntö: hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 180 / 2017 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 180 / 2017 vp) Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 180 / 2017 vp) Liikenne- ja viestintävaliokunta 16.2.2018 Ari Herrala Johtava asiantuntija, Suomen Kuljetus ja

Lisätiedot

Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä.

Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä. Lausunto TRAFI/236806/04.04.05.03/2017 07.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuoja-asetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain 17 luvun 7 ja 8 :n sekä rajavartiolain 72 :n muuttamisesta

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain 17 luvun 7 ja 8 :n sekä rajavartiolain 72 :n muuttamisesta LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain 17 luvun 7 ja 8 :n sekä rajavartiolain 72 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta LAUSUNTOPYYNTÖ 1(1) 06.03.2017 476/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2016 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN KANSALLISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun :n ja 7 luvun :n muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeudenkäynnissä

Lisätiedot

Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat

Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 177/2000 vp). Lakivaliokunta on

Lisätiedot

Viite: HE 268/2016 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Viite: HE 268/2016 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi 1 Timo Ojala LAUSUNTO Hovioikeudenneuvos, Osastonjohtaja Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki tel. 02956 40501 email. timo.j.ojala@oikeus.fi 29.3.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Viite:

Lisätiedot

Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut

Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut A LAUSUNTOPYYNTÖ 248230 1 (2) Ämmm.n 31.1.2018 232/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄVI EN EHTOJEN HYVÄN MAATALOUDEN JA YMPÄRISTÖN VAATIMUKSISTA

Lisätiedot