ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ"

Transkriptio

1 MUISTIO 1 (8) ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ Aika tiistai klo Paikka Osanottajat Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Maakuntasali, Pielisjoen linna, Siltakatu 2, Joensuu aluejohtoryhmän varsinaiset jäsenet ja varajäsenet, kutsutut asiantuntijat 1. Kokouksen avaus, osanottajien toteaminen ja edellisen kokouksen muistion hyväksyminen 2. Valtionavustuksen 2010 saaneet hankkeet Puheenjohtaja Tuomo Meriläinen avasi kokouksen. Todettiin osanottajat luettelon mukaisesti ja hyväksyttiin edellisen kokouksen muistio. Sosiaali- ja Terveysministeriö on myöntänyt valtionavustusta Itä- ja Keski-Suomen alueellisen johtoryhmän puoltamalle kolmelle jatkohakemukselle sekä yhdelle uudelle hakemukselle. Rahoituksen ovat saaneet myös pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman mukaisesti Kuopio (uusi hakemus) sekä Jyväskylä ja Joensuu (jatkohakemukset) Valtionavustusta saaneet hankkeet: Lapset ja perheet Kaste II (jatkohakemus, valtionavustus 2,4 miljoonaa euroa vuonna 2008). Haettu valtionavustus 2010 oli euroa. Myönnetty valtionavustus on euroa. Vanhus Kaste II, Aktiivinen ikääntyminen Itä- ja Keski-Suomessa (jatkohakemus, valtionavustus 0,7 miljoonaa euroa vuonna 2008). Haettu valtionavustus 2010 oli euroa. Myönnetty valtionavustus on euroa. Kanerva II, Kansansairauksien ehkäisyn ja hoidon yhtenäisyys (jatkohakemus, valtionavustus 1,4 miljoonaa vuonna 2008). Haettu valtionavustus 2010 oli euroa. Myönnetty valtionavustus on Rautaisia ammattilaisia perusterveydenhuoltoon RAMPE. Haettua valtionavustus 2010 oli yhteensä Myönnetty valtionavustus oli lähes hakemuksen mukaisesti yhteensä euroa. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma: Jyväskylä valtionavustus 2010 on yhteensä euroa Joensuu valtionavustus 2010 on yhteensä euroa Kuopio valtionavustus 2010 on yhteensä euroa

2 Rahoituksen on saanut myös Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittäminen hanke. Myönnetty valtionavustus on yhteensä Hankkeen nimi Haettu VA VA 2010 Lapset ja perheet Kaste II (jatkohakemus, 2,4 milj vuonna 2008) Vanhus Kaste II, Aktiivinen ikääntyminen Itä- ja Keski-Suomessa (jatkohakemus, 0,7 milj. vuonna 2008) Kanerva II, Kansansairauksien ehkäisyn ja hoidon yhtenäisyys (jatkohakemus, 1,4 milj. vuonna 2008) Rautaisia ammattilaisia perusterveydenhuoltoon RAM PE Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittäminen Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma Kuopio Joensuu Jyväskylä Jatkohankkeiden toteuttamisen linjaaminen Meneillään olevien hankkeiden jatkosuunnitelmissa pyrittiin löytämään myös uusia piirteitä ja toimijatahoja kehittämiskokonaisuuteen keskenjääneiden kehittämistavoitteiden loppuunsaattamisen lisäksi. Näin ollen hankkeiden suunnitellut kokonaiskustannukset nousivat hankkeiden ensimmäistä vaihetta korkeammiksi. Myönnetyt valtionavustukset meneillään olevien kehittämishankkeiden jatkohakemuksille ovat nyt kuitenkin merkittävästi pienemmät haettuihin valtionavustuksiin verrattuna. Alueellisen johtoryhmän tehtävänä on linjata yleisesti hankkeiden etenemistä. Viimekädessä hankehakemuksen jättäneet kunnat vastaavat hankkeiden toteuttamisesta. Hankkeiden ohjausryhmien tehtävänä on konkreettisten suuntaviivojen laatiminen siitä kuinka kehittämistoiminnalle asetetut tavoitteet saavutetaan. Ohjausryhmien tehtävänä on myös tehdä selkeä linjaus kehittämistoiminnan jatkamisesta ja tiedottaa siitä hankkeisiin osallistuville kunnille. Hankkeiden projektijohtajat ovat myös keskeisessä asemassa uutta suunnitelmaa laadittaessa. Projektijohtajilla on laaja-alainen näkemys oman hankkeensa kokonaisuudesta sekä he käytännössä vastaavat hankkeensa etenemisestä. Ensimmäinen Kaste-ohjelman valtionavustusta saaneiden hankkeiden kehittämiskausi on ollut lyhyt. Tämä on vaikeuttanut hankkeiden arviointia. Nyt alueellinen johtoryhmä näkee hankkeiden ensimmäisessä vaiheessa kehitettyjen asioiden loppuun saattamisen ensisijaisena ja uusia avauksia tai laajennuksia täytyy tarkastella kriittisesti. Alueellinen johtoryhmä pitää ensiarvoisen tärkeänä, että meneillään oleva kehittäminen voidaan saattaa hallitusti päätökseen.

3 Osahankkeistetussa Lapset- ja perheet Kaste II hankekokonaisuudessa johtoryhmä näki tärkeänä, ettei jokaista osahanketta typistettäisi, vaan arvioitaisiin mitkä osahankkeet jatkaisivat täyspainoisesti. Keskittymällä kehittämisteemoihin jotka nyt on saatu liikkeelle turvaa myös koko hankekokonaisuuden toimintakyvyn säilymisen. Uudella hankesuunnitelmalla on oltava vankat perusteet siitä mitkä osahankkeet jatkavat ja mitkä jätetään pois tulevasta kokonaisuudesta. Lähtökohtaisesti halukkuutensa ilmaisseet kunnat ovat mukana kehittämishankkeessa. Tärkeätä on löytää osahankkeista ne asiat ja kehittämistulokset jotka hyödyttävät koko Kaste-aluetta ja on levitettävissä kansallisesti. Vanhus Kaste II, Aktiivinen ikääntyminen Itä- ja Keski-Suomessa hankkeen osalta tulee miettiä mitkä hankkeen kehittämisteemoista ovat ensisijaisesti toteutettavia. Hankkeen neljästä kehittämisteemasta ennen kaikkea vanhuspalvelujen rakennemuutoksen edistäminen tukemalla kuntia valtakunnallisten laatusuositusten ja asumisen kehittämislinjausten toteuttamisessa sekä toisena teemana ikäihmisten asumisen ja asuinympäristöjen kehittämisen vahvistaminen niin, että laitoshoito ja ikäihmisten siirtyminen paikasta ja palvelumuodosta toiseen vähenee ja asumisen valinnanmahdollisuudet paranevat nähtiin tärkeinä jatkaa hankkeen toisessakin vaiheessa. Lähtökohtana on myös se, että ne kunnat jotka ovat ilmoittaneet halukkuutensa olla mukana edistämässä ikäihmisten osallisuutta ja oman ikääntymisen suunnittelua sekä vahvistaa järjestöjen ja kuntien yhteistyötä ovat mukana kehittämistyössä, vaikka erillistä resurssia ei olisi kohdennettavissa tähän teemaan. Tärkeänä alueellisessa johtoryhmässä nähtiin myös Vanhus Kaste II kohdalla löytää kehitettävistä teemoista ne asiat ja kehittämistulokset jotka hyödyttävät koko Kastealuetta ja on levitettävissä kansallisesti. Kanerva II, Kansansairauksien ehkäisyn ja hoidon yhtenäisyys hankkeen kohdalla niin ikään hankkeen ohjausryhmällä ja projektijohtajalla on merkittävä rooli uuden hankesuunnitelman laatimisessa ja kehitettävien teemojen priorisoinnissa. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen Kaste-ohjelma päällikkö Meri Larivaara organisoi asiantuntija-apua uusien hankesuunnitelmien laadinnassa. Tarkennetut hankesuunnitelmat rahoituslaskelmineen tulee toimittaa ministeriöön mennessä. Tähän aikatauluun on mahdollista hakea muutosta ministeriöstä. Uusista hankkeista Rautaisia ammattilaisia perusterveydenhuoltoon RAMPE ja Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittäminen etenevät hankesuunnitelmiensa mukaisesti. 4. THL:n asiantuntijatuki alueellisille hankkeille Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kaste-ohjelmapäällikkö Meri Larivaara kertoi THL:n roolista Kaste-ohjelmassa ja kuinka THL osallistuu Kaste-ohjelman toimeenpanoon. THL on tiiviisti mukana aluejohtoryhmien työskentelyssä. THL:n vastuualueeseen kuuluu myös hyvien käytäntöjen levittäminen ja asiantuntijatuen antaminen alueellisille valtionavustushankkeille.

4 Nyt on nimitetty kuudelle teema-alueelle asiantuntijatiimit tukemaan valtionavustushankkeita: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteet (pj Kerttu Perttilä) Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstö (pj Marja-Leena Perälä) Osallisuuden lisääminen ja syrjäytymisen ehkäisy (pj Vappu Karjalainen) Lasten, nuorten ja perheiden palvelut (pj Jukka Mäkelä) Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteet ja prosessit (pj Markku Pekurinen) Perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon vahvistaminen (pj Simo Kokko) Lisäksi asiantuntijatukea antavat: Ikäihmisten palvelut yksikkö (vastuuhenkilö Kirsi Kiviniemi) Mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittäminen -yksikkö (vastuuhenkilöt mm. Airi Partanen, Juha Moring ja Viveca Bergman) Asiantuntijatiimien tehtävänä on: Ohjata ja tukea alueellisten kehittämishankkeiden suunnittelua ja toteutusta Antaa asiantuntija-apua alueellisten hankkeiden erityiskysymyksissä Osallistua uusien hankehakemusten arviointiin Tukea hankkeiden verkostoitumista järjestämällä valtakunnallisia / alueellisia oppimisfoorumeita Huolehtia THL:n omien hankkeiden koordinaatiosta ja yhteistyöstä alueellisten hankkeiden kanssa Asiantuntijatiimit kutsuvat eri alojen ja tahojen asiantuntijoita kuultaviksi tiimin työskentelyyn tarpeiden mukaan. Myös alueellisten hankkeiden asiantuntijoita ja muita Kastehankkeen toimijoita voidaan kutsua tiimin kokouksiin. Yhteydenotot asiantuntijatiimiin THL:n Kaste-ohjelmapäällikön kautta (meri.larivaara@thl.fi, p ) Arviointituen asiantuntijaryhmä aloittaa työskentelynsä huhtikuussa Ryhmä koostuu THL:n hankearvioinnin asiantuntijoista. Ryhmän puheenjohtaja toimii Hanna Heinonen. Ryhmän tehtävänä on tukea valtionavustushankkeita niiden oman arviointisuunnitelman rakentamisessa ja toteuttamisessa. Ryhmä ei kuitenkaan toteuta arviointia hankkeiden puolesta, vaan ohjaa arvioinnin apuvälineiden valinnassa ja toimii menetelmällisenä tukena hakkeiden arvioinnin toteuttamisessa. Ryhmän kautta saa myös menetelmällistä tukea Kaste-hankkeiden toteuttamaan arviointiin erotuksena teemaaluekohtaisista asiantuntijatiimeistä, jotka tarjoavat sisällöllistä tukea ja ohjausta hankkeiden toteutuksen suunnitteluun ja toteutukseen. Arviointituen asiantuntijaryhmä järjestää kaksiosaiset arviointituen suunnittelupäivät. Suunnittelupäivien ohjelma koostuu yleisluennoista ja työpajatyöskentelystä. Syksyllä 2010 työpajatyöskentely keskittyy arviointisuunnitelman rakentamiseen. Keväällä 2011 aiheena on arviointisuunnitelman päivittäminen ja seuranta. Suunnittelupäivien välisenä ajanjaksona ja kevään 2011 suunnittelupäivien jälkeen hankekohtainen tutor on tukemassa arviointia. Hankkeiden tehtävänä on

5 nimetä 3-5 arvioinnin vastuuhenkilöä, jotka osallistuvat suunnittelupäiville. 5. Maakuntaseminaarit Alueellinen johtoryhmä järjestää jokaisessa Itä- ja Keski-Suomen Kaste-alueen maakunnassa seminaarin. (Joensuu 26.4., Jyväskylä 11.5., Kuopio ja Mikkeli 27.5.) Seminaareissa käsitellään maakuntien kehittämisnäkymiä ja Kaste-ohjelman osuvuutta kehittämistarpeisiin. Jokaisessa seminaarissa on maakuntajohtajien, sosiaali- ja terveysministeriön alustukset sekä puheenvuoroja kuntien, sairaanhoitopiirien sekä järjestöjen toimijoilta. Seminaareissa esitellään myös alueen kehittämishankkeiden erinomaisia käytäntöjä. Seminaariohjelmat päivittyvät Kuopion kaupungin Kaste-sivulle. > Kaste 6. Linjaus 2011 haettaviin hankkeisiin Maakuntaseminaarien jälkeen järjestetään Itä- ja Keski- Suomen yhteinen Kaste-seminaari, jossa tilaisuuden avaa ministeri Risikko. Valtionavustusten painopisteet vuonna 2011 haettaviin hankkeisiin ovat: 1. Sosiaali- ja terveydenhuollon aluemallin kokeilu. Tässä olennaista on perusterveydenhuollon, sosiaalihuollon ja perustason erikoissairaanhoidon rakenteellinen ja toiminnallinen eheä kokonaisuus. 2. Perusterveydenhuollon (toimiva terveyskeskus) ja sosiaalihuollon vahvistaminen. 3. Osallisuuden lisääminen ja syrjäytymisen vähentäminen. 4. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen rakenteiden vahvistaminen. Valtionavustusta kehittämishankkeille on jaettavana yhteensä noin 27 miljoonaa euroa. Tästä summasta on varattu 4 miljoonaa euroa pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseen. Johtoryhmä käsitteli kahta alustavaa hankeaihiota. 1) Iäkkäiden ja monisairaiden lyhytaikaisen sairaalahoidon rakenteet ja prosessit 2) Päihde- ja mielenterveysasiat kuntoon Itä- ja Keski-Suomessa Näiden aihioiden lisäksi alustavaa aihiota on rakennettu kuntien ja oppilaitosten yhteistyöhankkeeksi nuorten koulupudokkuuden vähentämiseksi ja opiskelukyvyn turvaamiseksi. Alueellinen johtoryhmä totesi, että tärkeää hankeaihioiden jatkotyöstämisessä on selvittää kuntien halukkuus näiden aihealueiden kehittämiseen sekä löytää hallinnoija asian etenemisen varmistamiseksi. Johtoryhmä totesi myös, että Toimiva terveyskeskus ohjelma olisi hyvä huomioida seuraavaa valtionavustuskierrosta ajateltaessa. Kunnat ovat nyt jo mukana useissa hankkeissa ja on tärkeää, että nyt meneillään olevat hankkeet saadaan kunnialla maaliin. Tämän vuoksi hankesuunnittelu on hyvin tärkeässä roolissa.

6 Kehittämishankkeita ideoitaessa on ensisijaisen tärkeää tietää kokonaisuudessaan kehittämishankkeille suunnattavan valtioavustuksen määrä. Jos valtionavustuksesta tullaan korvamerkitsemään muihinkin kuin pitkäaikaisasunottomuusohjelmaan, olisi se hyvä olla tiedossa hyvissä ajoin myös alueellisella johtoryhmällä. Iäkkäiden ja monisairaiden lyhytaikaisen sairaalahoidon rakenteet ja prosessit hankeaihiosta johtoryhmä totesi, että aihealue on tärkeä ja sen työstämistä on hyvä jatkaa ja suunnitelmaa konkretisoida edelleen. Päihde- ja mielenterveyteen liittyvään hankeaihioon johtoryhmä totesi, että Itä- ja keski-suomen Kaste-alueen kehittämistarpeet alueen eri puolilla ovat hyvin erilaisia ja haasteeksi tulee se kuinka voidaan yhteismitallistaa nämä eri tarpeet yhdeksi hankekokonaisuudeksi. Tässä teemassa kiinnostavat myös sisältöjen ja prosessien kehittäminen toisaalta rakenteiden kehittäminenkin on tullut esille. Päihdepalvelujen osalta kiinnostaa ennen kaikkea sisältökysymykset, avohoidon ja ostettavien kuntoutuspaikkojen suhde ja kuinka se järjestetään. Mielenterveys ja päihdepalvelut ovat nyt pirstaloituneita ja saatavuudessa on pulmia. Ehkäisevien palvelujen lisääminen on myös yksi tärkeistä kysymyksistä. Kuntouttavan työotteen kehittäminen myös nousee vahvasti esiin. Tärkeää tässä teemassa on huomioida myös jo tehty kehittämistyö, ettei uudelleen tehtäisi samaa. Järjestöillä on myös runsaasti liittymäpintoja tässä teemassa. Johtoryhmälle esitetystä aihiopaperista johtoryhmä totesi, että se painottuu nyt päihdeasioiden kehittämiseen ja se on vahvasti myös Itä- Suomea koskeva. Kuntien ja oppilaitosten yhteistyöhankeaihio nuorten koulupudokkuuden vähentämiseksi ja opiskelukyvyn turvaamiseksi johtoryhmässä nähtiin ajankohtaiseksi ja tärkeäksi. Tätä aihiota voidaan työstää eteenpäin. Johtoryhmä totesi lopuksi, että tässä vaiheessa ei tyrmätä uusia avauksia. Jos syntyy hyviä aihioita, niin niitä voidaan vielä hyvin tuoda esiin. 7. Alueellisen johtoryhmän jäsenten tietojen päivitys Johtoryhmän Markku Tervahaudan tilalle tulisi nimittää seuraaja. Ehdotuksia voi esittää johtoryhmän puheenjohtajalle. Jos johtoryhmän yhteys- tai muissa tiedoissa on ollut muutoksia, tulisi ne toimittaa johtoryhmän tekniselle sihteerille Jaana Ronkaiselle. 8. Muut asiat Seuraava alueellisen johtoryhmän kokous on Jyväskylässä. Johtoryhmä päätti valmistella ja selvittää mahdollisuutta osallistua kokoukseen myös videoneuvottelun muodossa. 9. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja kiitti johtoryhmää hyvästä keskustelusta ja päätti kokouksen.

7 Muistion vakuudeksi Jouko Miettinen Kaste-suunnittelija JAKELU TIEDOKSI Itä- ja Keski-Suomen aluejohtoryhmän varsinaiset jäsenet ja varajäsenet Jouko Miettinen, Kuopion kaupungin sosiaali- ja terveyskeskus Jaana Ronkainen, Kuopion kaupungin sosiaali- ja terveyskeskus Satu-Mari Tolonen, Kuopion kaupungin sosiaali- ja terveyskeskus Meri Larivaara, terveyden- ja hyvinvoinnin laitos Soile Paahtama, Jaana Viemerö, Kuntaliitto Olli Kerola, Salme Kallinen-Kräkin, STM Jaana Kemppainen, Lapset ja perheet -Kastehanke Heimo Lajunen, Kanerva Kastehanke Tuulikki Hassinen-Ali-Azzani, Vanhus -Kastehanke

8 MUISTIO 8 (8)

16.12.2009. aluejohtoryhmän varsinaiset jäsenet ja varajäsenet

16.12.2009. aluejohtoryhmän varsinaiset jäsenet ja varajäsenet MUISTIO 1 (5) 16.12.2009 ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ Aika keskiviikko 16.12.2009 klo 12.45 16 Paikka Osanottajat Jätkänkämppä, Kylpylähotelli Rauhalahti, Katiskaniementie 8, Kuopio aluejohtoryhmän

Lisätiedot

Kuopion sosiaali- ja terveyskeskus, Tulliportinkatu 17 B 3. kerros kokoushuone 331

Kuopion sosiaali- ja terveyskeskus, Tulliportinkatu 17 B 3. kerros kokoushuone 331 PÖYTÄKIRJA 1 (5) ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ Aika tiistaina 16.12.2008 klo 12 15.50 Paikka Osanottajat Kuopion sosiaali- ja terveyskeskus, Tulliportinkatu 17 B 3. kerros kokoushuone 331

Lisätiedot

Kaste-ohjelman hallittu loppuunsaattaminen - Tulokset esille! Olli Kerola ja Salme Kallinen

Kaste-ohjelman hallittu loppuunsaattaminen - Tulokset esille! Olli Kerola ja Salme Kallinen Kaste-ohjelman hallittu loppuunsaattaminen - Tulokset esille! Olli Kerola ja Salme Kallinen 2.12.2014 Käytettävissä olevat määrärahat 2015 Käytettävissä oleva valtionavustus on 6 miljoonaa euroa (2 milj.

Lisätiedot

POSKE-PÄIVÄT

POSKE-PÄIVÄT POSKE-PÄIVÄT 13-14.6.2013 Sote-rakenneuudistus t sekä tutkimus- tki ja kehittämistoiminnan haasteisiin vastaaminen Pohjois-Suomessa Leena Meriläinen Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku

Lisätiedot

Holiday Club Vesileppis, Vokkolantie, Leppävirta

Holiday Club Vesileppis, Vokkolantie, Leppävirta PÖYTÄKIRJA 1 (5) ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ Aika tiistaina 19.8.2008 klo 12 15.50 Paikka Osanottajat Holiday Club Vesileppis, Vokkolantie, 79100 Leppävirta liitteessä Työjärjestyksen muutos

Lisätiedot

Kaste-ohjelman Itä- ja Keski-Suomen aluetilaisuus

Kaste-ohjelman Itä- ja Keski-Suomen aluetilaisuus Kaste-ohjelman Itä- ja Keski-Suomen aluetilaisuus Kaste-ohjelman tavoitteet ja osaohjelmat Itä- ja Keski-Suomi 843 000 asukasta,15.6 % Suomen väkiluvusta 75 KUNTAA 4 MAAKUNTIEN LIITTOA 2 AVIA 5 SAIRAANHOITOPIIRIÄ

Lisätiedot

ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ

ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ MUISTIO 1 (7) 28.1.2009 ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ Aika torstai 28.1.2010 klo 12.00 15.30 Paikka Osanottajat Kuopion kaupungin sosiaali- ja terveyskeskus, Savotalo, Tulliportinkatu 17 B,

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 KASTE-OHJELMA Margit Päätalo Kaste-suunnittelija, Pohjois-Suomi puh. 044-703 4093 margit.paatalo@ouka.fi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) 2008-2011

Lisätiedot

Paikalla Juha Fränti Oulun kaupunki Auvo Kilpeläinen Rovaniemen kaupunki Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä

Paikalla Juha Fränti Oulun kaupunki Auvo Kilpeläinen Rovaniemen kaupunki Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 19.2.2009 POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS Aika torstai 19.2.2009 klo 13.00 15.00 Paikka Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö, Oulun seudun ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS 31.8.2012 Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ

ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ PÖYTÄKIRJA 1 (6) ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ Aika keskiviikko 4.11.2009 klo 12 16 Paikka Osanottajat Itä-Suomen lääninhallitus, Torikatu 36 C, 2. kerros kokoushuone C aluejohtoryhmän varsinaiset

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta 1 2 15.6.2017 Etunimi Sukunimi Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään

Lisätiedot

EDISTETÄÄN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ VÄHENNETÄÄN ERIARVOISUUTTA OTTAMALLA HYVÄT KÄYTÄNNÖT PYSYVÄÄN KÄYTTÖÖN

EDISTETÄÄN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ VÄHENNETÄÄN ERIARVOISUUTTA OTTAMALLA HYVÄT KÄYTÄNNÖT PYSYVÄÄN KÄYTTÖÖN EDISTETÄÄN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ VÄHENNETÄÄN ERIARVOISUUTTA OTTAMALLA HYVÄT KÄYTÄNNÖT PYSYVÄÄN KÄYTTÖÖN 16.6.2016 Johtaja Taru Koivisto 28.6.2016 1 2 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 1(5) LUONNOS 11.10.2019 Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 2020 2023 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 8. VIRTA RAAHEN SEUDUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät

Lisätiedot

Poske/Lapin toimintayksikön ohjausryhmän kokous

Poske/Lapin toimintayksikön ohjausryhmän kokous Poske/Lapin toimintayksikön ohjausryhmän kokous 29-4-2008 KASTE - 23.4. aluejaoston kokous Toimeenpanosta: - 24.4 annetaan valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista

Lisätiedot

PaKaste 2 kokous

PaKaste 2 kokous PaKaste 2 kokous 3.9.2010 Lapsen hyvä arki Pohjois-Pohjanmaan osahanke Margit Päätalo, Pohjois-Suomen alueellinen Kastesuunnittelija puh. 044-703 4093 margit.paatalo@ouka.fi Väkiluku Pohjois-Suomessa yhteensä

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ

ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ MUISTIO 1 (5) 10.11.2010 ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ Aika perjantai 5.11.2010 klo 10.00 12.30 Paikka Itä-Suomen aluehallintovirasto, Mikkelin toimipaikka, Maaherrankatu 16, 2. krs., kokoushuone

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste 2012-2015 STM

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste 2012-2015 STM Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste 2012-2015 STM Kaste-ohjelman tavoitteet ja osaohjelmat Kaste-ohjelma muodostuu kuudesta toisiaan täydentävästä osaohjelmasta Osaohjelmien

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Etunimi Sukunimi 1.7.2016 2 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma 2008-2011 Kaikille mahdollisuus terveyteen ja turvalliseen elämään Kaste-ohjelma on sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 1. VIRTA KAINUUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät Virta

Lisätiedot

KASPERI II - Väli-Suomen lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen kehittämishanke

KASPERI II - Väli-Suomen lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen kehittämishanke KASPERI II - Väli-Suomen lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen kehittämishanke Ohjausryhmän kokous Muistio 3/2012 AIKA: 7.9.2012 klo 9.15-12.05 PAIKKA: Kokouskeskus Juvenes, Åkerlundinkatu 1, Kokoustila

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

Iisalmen sairaalan kokoushuone, Riistakatu 21 23, IISALMI. 2. Itä- ja Keski-Suomen alueellisen kehittämistoiminnan suunnitelman päivittäminen

Iisalmen sairaalan kokoushuone, Riistakatu 21 23, IISALMI. 2. Itä- ja Keski-Suomen alueellisen kehittämistoiminnan suunnitelman päivittäminen PÖYTÄKIRJA 1 (6) ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ Aika perjantaina 21.11.2008 klo 11.30 15.10. Paikka Osanottajat Iisalmen sairaalan kokoushuone, Riistakatu 21 23, 74100 IISALMI luettelo Työjärjestyksen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

KASTE-ohjelma kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työkaluna

KASTE-ohjelma kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työkaluna 14.11.2010 KASTE-ohjelma kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työkaluna HYTE-PÄIVÄT 4.11.2010 Margit Päätalo Kaste-ohjelman Pohjois-Suomen alueellinen suunnittelija margit.paatalo@ouka.fi, puh

Lisätiedot

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA Jorma Posio

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA Jorma Posio TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA 1 Hankkeessa mukana 2 Kainuun maakunta-kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa) Keski-Pohjanaan sairaanhoitopiiri 137 952 euroa (kokonaiskustannukset

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö, jossa on moniammatillinen terveysalan asiantuntemus ja joka tukee alueen

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan

Lisätiedot

Vaasa Kimmo Mäkelä

Vaasa Kimmo Mäkelä Vaasa 17.12.2009 Kimmo Mäkelä Välittäjä 2009 Hankkeessa mukana: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (31%) Vaasan sairaanhoitopiiri(26%) Tampereen kaupunki(13%) Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä(30%) Kustannusarvio

Lisätiedot

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA 1 Hankkeessa mukana 2 Kainuun maakunta-kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa) Keski-Pohjanaan sairaanhoitopiiri 137 952 euroa (kokonaiskustannukset

Lisätiedot

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu KASTE-katsaus 2012-2015 Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu 16.4.2015 Miksi Kaste-ohjelmaa tarvitaan? Hyvinvointi- ja terveyseroja on kavennettava sosioekonomisten ryhmien väliset erot huono-osaisuus

Lisätiedot

KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE-

KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE- KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE- YHTEISTYÖN SEMINAARI o Mikä on maakuntien tuleva rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työn ohjauksessa ja koordinoinnissa? -Maarita Mannelin Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta 1 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään terveitä elintapoja, kuten

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun kehittäminen Lokakuu 2011, päivitetty 1.2.2012 Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta SUUNNITELMA Aika 19.9.2011 31.5.2012 Kumppanit Nurmijärven kunnan vammaispalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupungin sosiaali- ja terveyskeskus, Tulliportinkatu 17 B, 3. krs. lautakunnan kokoushuone 331

Kuopion kaupungin sosiaali- ja terveyskeskus, Tulliportinkatu 17 B, 3. krs. lautakunnan kokoushuone 331 MUISTIO 1 (5) ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ Aika torstai 9.12.2010 klo 9.30 11.30 Paikka Osanottajat Kuopion kaupungin sosiaali- ja terveyskeskus, Tulliportinkatu 17 B, 3. krs. lautakunnan

Lisätiedot

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Anita Dufholm Hankekoordinaattori 2013 2 1. Hankkeen tilannekatsaus KASTE II-JATKOHANKE, Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Tiedosta hyvinvointia 1 Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Hankkeista kansalliseksi suunnitelmaksi Tiedosta hyvinvointia 2 Taustaa 106 kansanedustajan toimenpidealoite keväällä 2005 Kansallinen mielenterveysohjelma

Lisätiedot

Vaikuttavia ratkaisuja vanhustyöhön

Vaikuttavia ratkaisuja vanhustyöhön Vaikuttavia ratkaisuja vanhustyöhön -seminaari 11.11.2010 Kauhava Pirjo Knif Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA Ikääntyvä yhteiskunta Suomi on nopeimmin vanheneva EU-maa Suomalaisten

Lisätiedot

HYVÄ- ALUEFOORUM 5.11.2009. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste)

HYVÄ- ALUEFOORUM 5.11.2009. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) HYVÄ- ALUEFOORUM 5.11.2009 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) 2008-2011 Valtakunnallisen sosiaali- ja

Lisätiedot

ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ

ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ MUISTIO 1 (8) 24.8.2010 ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ Aika tiistai 24.8.2010 klo 12 15.30 Paikka Jyväskylä, Matarankatu 4, Jyväskylän Tourulassa, Kosken tiloissa 2 krs, Kokoustila 202 Videoneuvotteluyhteys

Lisätiedot

HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä

HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ 2013 2015 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Nina Peronius projektipäällikkö 1 Hankekuvaus Päihde- ja mielenterveyspalveluketjun, kuntoutusyhteistyön ja työmenetelmien

Lisätiedot

Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke

Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke Hanke-esittely Kuosmanen Lauri, hankejohtaja Kurki Marjo, hankekoordinaattori Lepistö Päivi, hankesuunnittelija Positiivisuus Luottamus Yhtenäisyys

Lisätiedot

Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku. Anja Noro projektipäällikkö STM,

Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku. Anja Noro projektipäällikkö STM, Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku Anja Noro projektipäällikkö STM, 21.3.2016 STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta: Hyvät käytännöt pysyvään käyttöön

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta: Hyvät käytännöt pysyvään käyttöön Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta: Hyvät käytännöt pysyvään käyttöön Hyvät käytännöt pysyvään käyttöön: valtionavustukset Valtionavustusten hakuaika 17.6. 30.9.2016 Hankkeiden

Lisätiedot

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Eskoon alueellinen vammaissosiaalityöntekijöiden tapaaminen 6.9.2016 13.9.16 Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa / Stina Sjöblom 1 THL:n

Lisätiedot

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn AVAUS RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn 23.5.2013 Kirsti Riihelä Yksikön päällikkö 1 Aluehallintovirastojen toiminta-ajatus Aluehallintovirasto

Lisätiedot

Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista

Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista Pirkanmaan vammaisalan kehittämisfoorumi 22.8.2013, Ylöjärvi Marketta Salminen, projektipäällikkö Vammaispalvelujen valtakunnallinen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä Kontiolahti 7.5.2013 Turvallisuus on yhteinen etumme Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 7.5.2013 1 KAMU kaikki mukaan

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta 3.5.2011 Sosiaalialan osaamiskeskukset 10 vuotta - Kompetenscentrumverksamheten inom det sociala området 10 år Osaamiskeskusjohtajien

Lisätiedot

Voimaa verkostoista. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp, Perusterveydenhuollon yksikkö 17.3.2014

Voimaa verkostoista. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp, Perusterveydenhuollon yksikkö 17.3.2014 Voimaa verkostoista Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp, Perusterveydenhuollon yksikkö 17.3.2014 2 17.3.2014 Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation organisaatio Koordinaatio taso

Lisätiedot

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä - erityisvastuualue - sote-kehittäminen Pohjois-Suomen Kaste - aluejohtoryhmän puoliväliriihi 28.2.2014 Apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, STM

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste Ajankohtaista Väli-Suomessa

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste Ajankohtaista Väli-Suomessa Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste 2012-2015 Ajankohtaista Väli-Suomessa Leena-Kaisa Nikkarinen, Kaste-ohjelmapäällikkö, Väli-Suomen alue 24.5.2012 Kaste-ohjelman toimeenpanosuunnitelmien

Lisätiedot

Jorma Posio

Jorma Posio Tervein mielin Pohjois- - Suomessa 2009-2011 Koko hanke Lapin osahanke Jorma Posio 26.11.2009 1 Hankkeessa mukana Kainuun maakunta-kuntayhtymä kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa)

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

Sote-valmistelijat

Sote-valmistelijat Sote-valmistelijat 9.5.2016 Uusia resursseja kärkihankkeista HALLITUKSEN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Hyvinvointi ja terveys Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmä sosiaali- ja terveysministeri Hanna

Lisätiedot

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila

Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 4.6.2010 PaKaste - Lapin -osahankkeen ohjausryhmän kokous

Lisätiedot

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Hyvä ikääntyminen mahdollisuuksien Seinäjoella seminaari, 6.9.2010 Peruspalveluministeri Paula Risikko TAVOITTEET

Lisätiedot

MUISTIO ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ / 5. Aika maanantai klo 10 14

MUISTIO ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ / 5. Aika maanantai klo 10 14 ITÄ-JA KESKI-SUOMEN ALUEELLINEN JOHTORYHMÄ Aika maanantai 4.6.2012 klo 10 14 4.6.2012 1 / 5 Paikka Osanottajat Kuopio, sosiaali- ja terveyskeskus Verkkokokousyhteys Jyväskylä ja Joensuu johtoryhmän varsinaiset

Lisätiedot

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla. TerveSos Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla. TerveSos Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla TerveSos 13.5.2009 Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Hankkeen toteuttaminen 1.11.2008 31.10.2010 Hallinnoija

Lisätiedot

MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT?

MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 19.3.2010 Helsinki Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali- ja terveyspalvelujen lähivuosien haasteet

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tiina Saarela

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tiina Saarela Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta 1 15.2.2017 Tiina Saarela Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään terveitä

Lisätiedot

Pohjanmaa hanke. mielenterveystyön ja päihdehuollon kehittäminen kolmen sairaanhoitopiirin alueella

Pohjanmaa hanke. mielenterveystyön ja päihdehuollon kehittäminen kolmen sairaanhoitopiirin alueella Pohjanmaa hanke mielenterveystyön ja päihdehuollon kehittäminen kolmen sairaanhoitopiirin alueella 2005 2014 Tausta Kansallinen terveydenhuollon hanke Sosiaalialan kehittämishanke Alkoholiohjelma Terveys

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija 12.10.2009 1 KASTE Pohjois Suomen monialaiset sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Saamelaiset Pohjois-Suomen kasteohjelmassa Sakaste päätösseminaari

Saamelaiset Pohjois-Suomen kasteohjelmassa Sakaste päätösseminaari Saamelaiset Pohjois-Suomen kasteohjelmassa Sakaste päätösseminaari Inari 20.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Yhdessä olemme yhteisö rakennamme jotain uutta kohtaamisista syntyy yhteinen

Lisätiedot

Kaikki hankkeeseen osallistuvat kunnat ja sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymät sekä kunkin rahoitusosuus.

Kaikki hankkeeseen osallistuvat kunnat ja sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymät sekä kunkin rahoitusosuus. Hakemus saapunut Diaarinro HAKEMUS VALTIONAVUSTUKSEN SAAMISEKSI KASTE-OHJELMAA TOTEUTTAVAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISHANKKEESEEN Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta/kuntayhtymä

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 6. VIRTA OULUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Virta Oulu alahankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin viestintäohjetta: http://www.ouka.fi/viestinta/pdf/viestintaohje.pdf Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPOTILAIDEN SUUN TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMINEN KERAVALLA JA VANTAALLA OSANA SATEENVARJO-PROJEKTIA. Professori Heikki Murtomaa

MIELENTERVEYSPOTILAIDEN SUUN TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMINEN KERAVALLA JA VANTAALLA OSANA SATEENVARJO-PROJEKTIA. Professori Heikki Murtomaa MIELENTERVEYSPOTILAIDEN SUUN TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMINEN KERAVALLA JA VANTAALLA OSANA SATEENVARJO-PROJEKTIA Professori Heikki Murtomaa Helsingin yliopisto Hammaslääketieteen laitos Mielenterveystyön

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

"Pohjoisen tulevaisuus"

Pohjoisen tulevaisuus "Pohjoisen ihmisen hyvä tulevaisuus" Hyvinvointi- ja terveyspäivät 22.-23.9.2014 Oulussa Hotelli-ravintola Lasaretti, Kasarmintie 13, Oulu Hyvinvointi- ja terveyspäivät 2014 Aika 22. 23.9.2014 Paikka Hotelli-ravintola

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma 2008-2011 Kaikille mahdollisuus terveelliseen ja turvalliseen elämään KASTE-ohjelma on sosiaali- ja

Lisätiedot

Ihminen edellä -valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa hankkeen jatkaminen

Ihminen edellä -valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa hankkeen jatkaminen Yhtymähallitus 88 24.05.2016 Yhtymähallitus 129 16.08.2016 Yhtymähallitus 221 07.12.2016 Ihminen edellä -valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa hankkeen jatkaminen 2017-2018 129/00.01.05/2016 Yhall 24.05.2016

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

1 Arvioinnin tausta ja tarpeet... 2. 2. Arvioinnin tavoitteet, tiedonkeruu ja resurssit... 3. 3 Arviointitiedon käsittely ja tulosten koostaminen...

1 Arvioinnin tausta ja tarpeet... 2. 2. Arvioinnin tavoitteet, tiedonkeruu ja resurssit... 3. 3 Arviointitiedon käsittely ja tulosten koostaminen... Arviointisuunnitelma Sisältö 1 Arvioinnin tausta ja tarpeet... 2 2. Arvioinnin tavoitteet, tiedonkeruu ja resurssit... 3 3 Arviointitiedon käsittely ja tulosten koostaminen... 5 6 Hyvien käytäntöjen käyttöönotto

Lisätiedot

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelujen laatu Suositus tulossa !

Ikäihmisten palvelujen laatu Suositus tulossa ! 1 Ikäihmisten palvelujen laatu Suositus tulossa 13.2.2008! Kehittämispäällikkö Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö / Perhe- ja sosiaaliosasto 24.11.2008 2 Ikääntyneiden palvelujen kehittämistä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, STM Neuvotteleva virkamies Salme Kallinen-Kräkin, STM Neuvotteleva

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN KANNATUSYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS

KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN KANNATUSYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS 1 (5) KESKISUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN KANNATUSYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS Aika Keskiviikko 2.11.2016 klo 9.03 10.45 Paikka Koske, Matarankatu 4, 1. krs, pieni kokoustila 118 Osallistujat Hauvala,

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Pöytäkirja 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Aika 19.4.2016 kello 18:00-19:53 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika 24.3.2017 kello 13:00-14.23 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen ajankohtaista

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

Maria-Katariinan talo, Kehityspoliklinikan kokoushuone

Maria-Katariinan talo, Kehityspoliklinikan kokoushuone KESKI-POHJANMAAN ERIKOISAIRAANHOITO- PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Aika 27.05.2015 Klo 14:00-15:30 Paikka Maria-Katariinan talo, Kehityspoliklinikan kokoushuone SISÄLLYSLUETTELO Sivu 22 Kokouksen avaus 3 23 Kokouksen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jarno Turunen Muutosjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Järjestöt maakuntauudistuksessa, Joensuu 21.6.2017 Uudistuksen päätavoitteet o maakunnan elinvoima ja kestävä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KOORDINAATIORYHMÄN KOKOUS

KESKI-SUOMEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KOORDINAATIORYHMÄN KOKOUS 1 (5) KESKI-SUOMEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KOORDIN KOKOUS Aika 10.3.2011 klo 14.15-16.00 Paikka Keski-Suomen keskussairaala, neuvottelutila 5, 0 krs Osallistujat: K-S sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa ja laatusuosituksessa Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä -seminaari 27.9.2017 Paasitorni Riitta Saksanen erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 20.5.2019 thl.fi/tervekunta 1 Mikä on Terve Kunta verkosto? Kokoaa yhteen kuntia, jotka painottavat hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot