Harrastustoiminta osana koulupäivää

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Harrastustoiminta osana koulupäivää"

Transkriptio

1 Harrastustoiminta osana koulupäivää

2 LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖT Yhdessä enemmän Perustehtävämme on suomalaisten hyvinvoinnin edistäminen liikunnan ja urheilun avulla liikuntakulttuurin elinvoimaisuuden ja monipuolisuuden varmistaminen - erityisesti paikallisella tasolla. Tavoitteenamme on laaja-alainen liikunnan ja urheilun edistäminen

3 LIIKKUVA ILTAPÄIVÄ JA AKTIIVINEN KOULUPÄIVÄ OSANA LAPSEN HYVÄÄ PÄIVÄÄ Kehittämistyön perustana toimivat Liikkuva koulu ohjelman valtakunnalliset tavoitteet ja hallitusohjelman kirjaukset Matkalla liikkuvaksi kouluksi kokonaisuus AKTIIVINEN KOULUPÄIVÄ Päämääränä on että jokaiselle oppilaalle mahdollistuu tunti fyysistä aktiivisuutta koulupäivän aikana. Tuemme kouluja ja kuntia aktiivisen ja viihtyisän koulupäivän kehittämistyössä. Innostamme uusia kouluja mukaan Liikkuva koulu ohjelmaan ja tuemme kehittämistyötä tekeviä kouluja toiminnan vakiinnuttamisessa. LIIKKUVA ILTAPÄIVÄ Päämääränä on että lapset saavat mahdollisuuden liikunnalliseen iltapäivään ja mahdollisimman moni lapsi innostuu liikunnasta / urheilusta. Tuemme ja kehitämme eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Toimenpiteinä Verkostotyö Osaamisen lisääminen Viestintä

4 HARRASTAMINEN OSANA KOULUPÄIVÄÄ TAVOITE; Mahdollisimman moni lapsi innostuisi liikkumisesta ja saisi mahdollisuuden liikunnan harrastukseen osana koulupäivää aamulla, keskellä koulupäivää tai heti koulupäivän jälkeen Alakoululaisista 20 % ja yläkoululaisista 30 % on ilman mieluisaa harrastusta Liikkuva koulu -ohjelman seurannan mukaan jo joka toisessa koulussa on urheilu- tai liikuntaseuran järjestämää kerhotoimintaa. Lisäksi yli puolet kouluista haluaisi järjestää lisää kerhotoimintaa yhteistyössä urheilu- ja liikuntaseurojen kanssa.

5 LIIKKUVA KOULU NYKYTLANARVIOINTI Koulu tekee yhteistyötä paikallisten järjestöjen kanssa kerhotoiminnan toteuttamisessa?

6 LIIKKUVA KOULU NYKYTILANARVIOINTI Yhteistyö oppilaiden liikkumisen edistämiseksi; Koulu tekee yhteistyötä muiden paikallisten toimijoiden kanssa (mm. järjestöt, yritykset)?

7 Miten voidaan edistää koulujen ja urheiluseurojen yhteistyötä ja lisätä liikuntajärjestöjen toimintamahdollisuuksia aktiivisessa koulupäivässä? NÄIN SE ON TEHTY Lappeenrannassa ja Vaasassa

8 Lauritsalan koulu, Lappeenranta Facebook Lauritsalan koulu #myöollaanmyöjahy viäsiinä

9 Helsingin Sanomat Uuden opetussuunnitelman perusteissa puhutaan laaja-alaisesta oppimisesta, oppilaiden aktiivisuudesta ja osallisuudesta. Hieman yli viikko sitten opetus- ja kulttuuriministeriön peruskoulufoorumi esitti, että koulupäivän rakennetta kehitettäisiin niin, että se tukisi oppilaiden hyvinvointia. Haluamme auttaa ja aktivoida kaikkia nopeampaan ja ketterämpään kokeiluun. Myös silläkin uhalla, että epäonnistutaan ja todetaan, ettei tämä toimi, sanoo kokeilukeskuksen päällikkö Anneli Rautiainen Opetushallituksesta. Koulupäivän yhteydessä järjestettyä harrastetoimintaa nosti vuosi sitten esiin myös opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä, joka etsi keinoja taata kaikille lapsille ja nuorille mieleinen harrastus. Työryhmä esitti koulujen tilojen avaamista lasten harrastetoiminnalle ja harrastetoiminnan tuomista koulujen iltapäiviin.

10 Koulupäivän rakenne ja järjestöyhteistyö Opetustoimen järjestämät seminaarit 2015 ja 2016: koulupäivän rakenne ja järjestöyhteistyö Syksyllä 2016 koko 800 oppilaan yhteiskoulun 1-9 lk vaihtoivat 90 min oppitunteihin ja 30 min välitunteihin PUOLEN TUNNIN välitunti antaa aikaa peleille, leikeille ja myös palautumiselle. Lauritsalassa välitunneilla liikunnanohjaaja järjestää liikunnallista toimintaa välillä isoille, välillä pienille. Myös koulun ulkopuoliset tahot ovat mukana välitunneilla ja järjestävät koululla kerhotoimintaa aamupäivisin ja iltapäivisin heti koulupäivän jälkeen. Kerhot ovat ilmaisia. Lauritsalan lukuvuosi koostuu neljästä jaksosta, joissa toiminnat vaihtelevat. Tällä hetkellä nuorten kanssa viettää välitunneilla aikaa kaupungin nuoriso-ohjaaja. Seurakunta järjestää omia liikuntatuokioitaan, ja myös partiotoimintaa suunnitellaan. Rehtorin kommentteja Oppitunnin toiminnallisuus vie tuntia eteenpäin ja auttaa jaksamisessa. Liikunnan lisäännyttyä oppilaat pystyvät paremmin keskittymään oppimiseen. Oppilaiden osallisuus on lisääntynyt. Rauhallisuus on lisääntynyt. Ei ole enää kiireen tuntua. En missään nimessä enää muuttaisi päivärytmiä.

11 Seurayhteistyö Lauritsalan koululla Käynnistyi opetustoimen seminaarien vauhdittamana Seurojen ohjaamia kerhoja vuodesta 2015 Jaksoittain vaihtuvia liikunnallisia kerhoja eri kohderyhmille pitkillä välitunneilla ja iltapäivisin Jalkapallo, koripallo, beach volley Resurssina OPH:n kerhotoiminnan tuki ja seurojen omat hankkeet Apulaisrehtori koordinoi

12 Koululiikunnanohjaaja Koululiikunnanohjaaja aloitti syksyllä 2017, työaika 38,5 h/vko Resurssina Liikkuva koulu avustus 2 krt/pv liikkavälkät pihalla ja salissa / kuntosalikerho Välkkärien (oppilasohjaajat) koordinointi liikunnanohjaaja + liikunnanopettaja IP-toiminta, oppituntien toiminnallistaminen, pakohuone, tapahtumat Henkilökunnan liikunta Jatkossa koordinoi mahdollisesti seurayhteistyötä

13 Matalan kynnyksen harrastekerhot kouluissa (harrastustakuu) Valtuustoaloite 2016 Lappeenrannan lasten ja nuorten harrastustakuu Opetustoimen kokoon kutsuma harrastetakuu työryhmä kevät 2017 harrastustakuun toteuttaminen koulupäivän yhteydessä Osana LAPE-muutosohjelmaa Lappeenrannan nuorisotoimi palkkasi matalan kynnyksen harrastustoimintaan koordinaattorin syksyllä 2017 Joka koululle pyrittiin löytämään liikunta- ja kulttuurikerhoja Toiminnan järjestäjille kilpailutus loppuvuodesta 2017, sen jälkeen myös suoraostot Matalan kynnyksen harrastekerhot käynnistyivät kouluilla tammikuussa 2018 kaikkien 26 perusasteen koulun oppilaille 8 toimijaa liikuntakerhoissa, 9 toimijaa kulttuurikerhoissa, suurin osa toimijoista yhdistyksiä Yhteensä kerhoja 83, joista 47 liikuntaa ja 36 kulttuuria Lauritsalan koululla LrNMKY koriskerho 3-4 lk ja näytelmäkerho 1-3 lk ja 7-9 lk

14 Syke Sataan! vuotiaille Maksutonta viikoittaista liikuntaa vuotiaille ympäri kaupunkia Liikuntatoimen hanke, liikunnallisen elämäntavan paikalliset kehittämisavustukset (AVI) Hanketyöntekijä kokoaa toimintakalenterin, ohjaajina seuroja, yrityksiä ja liikuntatoimen henkilökuntaa Toiminta käynnistyi syksyllä 2017 Avoimia vuoroja (ei ilmoittautumista): kiipeily, uinti, hiihto, kuntosali, crossfit, jääpelit, capoeira, sähly, koripallo, temppuilu, tennis, ryhmäliikunta Kursseja: ratsastus Lauritsalan koululla sählykerho torstaisin klo 16-17

15 Harrastaminen osana koulupäivää Lappeenrannan perusopetuksessa, case Lauritsala Kaikki Lappeenrannan perusopetuksen koulut liikkuva koulu ohjelmaan Opetustoimen seminaari rehtoreille ja järjestöille KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA JÄRJESTÖ- YHTEISTYÖ Koulupäivän rakennemuutos Lauritsalassa Koululiikunnanohjaaja aloittaa Lauritsalassa Matalan kynnyksen kerhotoiminta käynnistyy perusopetuksen kouluissa Opetustoimen seminaari rehtoreille ja järjestöille KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA JÄRJESTÖ- YHTEISTYÖ Seurojen ohjaamia kerhoja käynnistyy Lauritsalassa Välitunti- ja kerhokalenteri käyttöön Lauritsalassa Syke Sataan toiminta käynnistyy koko kaupungissa

16 Suosituimpia ovat liikunnalliset kerhot Kaikille koulun oppilaille avoimia Osallistujat pääosin ei seuroissa harrastavia oppilaita Maksutonta, ei ilmoittautumista Osallistujat vakuutettuja (pois lukien Syke sataan) Seurat saaneet uusia harrastajia / paluumuuttajia ohjaamistaan kerhoista Lisätietoja rehtori heidi.laari@lappeeranta.fi Lauritsalan koulu

17

18

19 Hyvät käytänteet Action-toimintaa Sirkusta, tanssia, parkouria ja akrobatiaa Kuntosaliryhmät yläkouluikäisille Arkkitehtuurin kautta liikettä Luistelua ja lätkää iltapäivätoiminta Vepsuvälkät Golffia BeActive harrastusviikko Gimme 5 koululaisten liikunta- ja kulttuuriviikko

20 KOHTI TOIMINNAN VAKIINNUTTAMISTA - Yhteiset strategiset tavoitteet - Resurssit (Henkilö, liikuntatilat, aika ) - Kartoita osallistujien tarpeet - Arvioi ja priorisoi hyvin toimivat mallit ja käytännöt - KEHITÄ YHDESSÄ ÄLÄ YKSIN! Vaasan kaupunki Liikuntapalvelut Jaakko Saarinen Puh Jaakko.saarinen@vaasa.fi

21

22

23

24 MATERIAALILINKKEJÄ OLYMPIAKOMITEAN LASTEN LIIKE SIVUSTO KERHO- JA HARRASTUSTOIMINNAN RAHOITUSOPAS _paivitetty.pdf KERHOMATERIAALIEN TILAUS -> linkki materiaaleihin IDEOITA KERHOTOIMINTAAN LISÄÄ HARRASTAMISEN MAHDOLLISUUKSIA KOULUPÄIVÄN YHTEYTEEN

25 LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN TUKIPALVELUJA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE LISÄÄ LIIKETTÄ KOULUPÄIVIIN JA AKTIIVISUUTTA ILTAPÄIVIIN LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN JA VALON YHTEISISTÄ TUKITOIMISTA LIIKKUVILLE

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke 2016-2018 Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM 30.5.2017 Hallitusohjelman kärkihanke:

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

Ideapysäkit ideoita, keskustelua, suunnittelua (4 x 30 min)

Ideapysäkit ideoita, keskustelua, suunnittelua (4 x 30 min) 8.30 AAMUKAHVIT (SALI) 9.00 Johdatus päivän ohjelmaan Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry 9. Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana Minna Paajanen, pääsihteeri, Valtion liikuntaneuvosto

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

HARRASTETOIMINTA JA SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖ

HARRASTETOIMINTA JA SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖ HARRASTETOIMINTA JA SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖ Moi! Jaakko Saarinen Vaasan kaupunki Liikuntapalvelut Liikuntasuunnittelija Puh. 0400983993, jaakkosaarinen@vaasa.fi www.vaasa.fi/ liikunta Esityksen sisältö 1.

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Turun Liikkuva koulu. Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa

Turun Liikkuva koulu. Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa Turun Liikkuva koulu Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari 1.11.2018 Turun Liikkuva koulu Tavoite: jokainen peruskouluikäinen

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 28.9.2017 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Jukka Karvinen, Liikkuva koulu Ville Laivamaa, Lappeen koulun rehtori (aluerehtori) TYÖPAJAN KUVAUS: Koulujen välisen vuorovaikutuksen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 7.12.2016 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä  Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä www.liikkuvakoulu.fi Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu -ohjelmassa on tärkeää lisätä liikettä ja vähentää istumista koulupäivän

Lisätiedot

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Ajankohtaista Opetushallituksesta Ajankohtaista Opetushallituksesta 27.5.2019 Ajankohtaista Koulun kerhotoiminnan tukeminen, valtionavustus 2019 OPH:n kysely aamu- ja iltapäivätoiminnan tilasta 2018 Valtakunnallinen koululaiskysely 2019

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2016-2017 Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi 1 Liikkuvan koulun tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi

Lisätiedot

Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla rehtori Ville Laivamaa

Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla rehtori Ville Laivamaa Liikkuva koulu Lappeenranta Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla 3.2.2016 rehtori Ville Laivamaa Liikkuva Lappeen päiväkotikoulu Lappeen päiväkotikoulussa on varhaiskasvatuksen piirissä

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Oppilaiden luontainen energisyys halutaan nähdä voimavarana, joka oikein kanavoituna tuottaa sekä hyviä oppimistuloksia että koulussa viihtymistä.

Oppilaiden luontainen energisyys halutaan nähdä voimavarana, joka oikein kanavoituna tuottaa sekä hyviä oppimistuloksia että koulussa viihtymistä. Siilinjärvi Hankkeessa mukana alakoulu Siilinlahti ja yläkoulu Ahmo Haasteena kehittää kahden ison koulun (n. 1200 oppilasta) liikunnallista toimintakulttuuria ja yhteistyötä Liikuntamyönteisen kasvun

Lisätiedot

KOULUJEN LIIKUNNALLINEN KERHOTOIMINTA

KOULUJEN LIIKUNNALLINEN KERHOTOIMINTA KOULUJEN LIIKUNNALLINEN KERHOTOIMINTA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Koulun henkilökunnan fyysinen aktiivisuus (oma jaksaminen) Liikuntatunnit Opettajien osaamisen lisääminen Toiminnalliset

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT. Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT. Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä KESKEISET PALVELUT KOULUILLE Mentorointi Koulutukset Kampanjat (VALO ry) Opintomatka Mikkelin liikkuviin

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö Liikkuvassa koulussa MOVE- kiertue 2015 Seinäjoki Kirsti Siekkinen, LIKES

Monialainen yhteistyö Liikkuvassa koulussa MOVE- kiertue 2015 Seinäjoki Kirsti Siekkinen, LIKES Monialainen yhteistyö Liikkuvassa koulussa MOVE- kiertue 2015 Seinäjoki8.9.2015 Kirsti Siekkinen, LIKES Sisältö Liikkuva koulu, tutkimus Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Kouluterveydenhuolto osana Liikkuvaa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 25.2.2016 1 LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KÄRKIHANKE: LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2016-2017 Lapin aluehallintovirasto 25.2.2016 2 o OKM toimeenpanee Sipilän

Lisätiedot

Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen

Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen Valtakunnallinen Liikkuva Koulu seminaari 2017 Työpaja Case Salon kaupunki Olympiakomitea yhteistyössä Salon kaupungin toimijoiden ja LiikU:n kanssa

Lisätiedot

Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen. CASE: Matalan kynnyksen harrastustoiminnan käynnistäminen Salossa

Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen. CASE: Matalan kynnyksen harrastustoiminnan käynnistäminen Salossa Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen CASE: Matalan kynnyksen harrastustoiminnan käynnistäminen Salossa Kaupungin sisäinen työ käynnistyy Vaihe 1 Miksi Tavoitteena löytää keinoja lisätä

Lisätiedot

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Liikkuva koulu -ohjelma Valtakunnallinen ohjelma, hallitusohjelman kärkihanke: VN: Tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään.

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu Ry Juha Virtanen Koululiikunnan kehittäjä Juha.virtanen@liiku.fi 0440-595204 LIIKUNTA ON ENEMMÄN KUIN

Lisätiedot

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Mentorointi Nuoren Suomen ja aluejärjestöjen toteuttamaa Liikkuva koulu ohjelmaan kuuluvaa maksutonta toimintaa Mentoreina aluejärjestöjen

Lisätiedot

Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma. Antti Blom, Varkaus,

Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma. Antti Blom, Varkaus, Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma Antti Blom, Varkaus, 11.04.17 Rehtorin rooli opettajien Liikkuva koulu toiminnan mahdollistajana Keskustelua väittämistä Rehtorin tehtävä on luoda edellytyksiä

Lisätiedot

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari, Mikkeli 17.4.2013 Työryhmä Annaleena Aira Henna Haapala Harto

Lisätiedot

Savitaipaleen koulut ovat Liikuttavia kouluja! Timo Mikkola. Liikunnan lehtori / liikuntatoimenohjaaja

Savitaipaleen koulut ovat Liikuttavia kouluja! Timo Mikkola. Liikunnan lehtori / liikuntatoimenohjaaja Savitaipaleen koulut ovat Liikuttavia kouluja! Timo Mikkola. Liikunnan lehtori / liikuntatoimenohjaaja Liikuntaolosuhteet Uimahalli Jäähalli Curlinghalli Tennishalli Ulkotenniskentät Lumilautarinne Skeittipaikka

Lisätiedot

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari ONKO KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari 5. 6.10.2011 KT Riitta Asanti, Turun yliopisto/ Rauma LitT Anneli Pönkkö, Oulun yliopisto/kajaani KOULUYHTEISÖ/TYÖYHTEISÖ Rehtori Oppilaat

Lisätiedot

Harrastetoiminta osana koulupäivää Turun Liikkuva koulu. Rehtori Jyrki Välimäki ja hankekoordinaattori Marie Rautio-Sipilä/2.11.

Harrastetoiminta osana koulupäivää Turun Liikkuva koulu. Rehtori Jyrki Välimäki ja hankekoordinaattori Marie Rautio-Sipilä/2.11. Harrastetoiminta osana koulupäivää Turun Liikkuva koulu Rehtori Jyrki Välimäki ja hankekoordinaattori Marie Rautio-Sipilä/2.11.2017 Turun Liikkuva koulu harrastetoiminta Harrastetoiminta osana Turun Liikkuvaa

Lisätiedot

Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA

Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä Molemmat avaavat ovia lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi KOULU JA SEURA Yhteisen kuvan ja tekemisen vahvistaminen Koulussa opitaan ja innostutaan

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu.8.1 LIKES-tutkimuskeskus 0 35 30 5 15 10 5 0 35 Arvioinnin täyttäneet koulut 1 Alakoulut Yläkoulut Yhtenäiskoulut (Tilastokeskuksen (1) mukaan kouluja yhteensä 5)

Lisätiedot

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa Mikä Liikkuva koulu? Valtakunnallinen ohjelma, osa hallitusohjelmaa Tavoitteena aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 Kasva urheilijaksi tilaisuus 2.2.2016 Jukka Karvinen Liikunnallisen elämäntavat

Lisätiedot

Lasten ja nuorten seuratoiminta

Lasten ja nuorten seuratoiminta Seuratoiminnan aamukahvit Lasten ja nuorten seuratoiminta Lokakuu 2019 https://www.youtube.com/watch?v=suzbtozahwk&feature=youtu.be Koululaisten omaa harrastusviikkoa ovat toteuttamassa: OKM, OPH, Suomen

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

Liikkuva koulu rehtoritapaaminen 9.6.2015

Liikkuva koulu rehtoritapaaminen 9.6.2015 Liikkuva koulu rehtoritapaaminen 9.6.2015 OHJELMA Aamupäivän aikana mahdollisuus InBody kehonkoostunmusmittaukseen. EKLU on toteuttanut testejä myös koulujen koko henkilökunnalle. klo 9.15 klo 9.45 klo

Lisätiedot

Liikkuva koulu etenee koulujen toimintakulttuurissa

Liikkuva koulu etenee koulujen toimintakulttuurissa liikkuvakoulu.fi Liikkuva koulu etenee koulujen toimintakulttuurissa Liikkuvan koulun eteneminen Rekisteröityminen Liikkuva koulu -ohjelman eri vaiheissa Pilottivaihe 2010 2012 21 kuntaa Ohjelmavaihe 2012

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 TUTKIMUS 2009-2010 Miten suomalaiset 19-65-vuotiaat liikkuvat, mitä lajeja he harrastavat, missä he liikkuvat? Liikunnan harrastuskertojen määrä Liikunnan ja kuntoilun luonne Suomalaisten jakaantuminen

Lisätiedot

LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS

LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS Lasten liikunnan ohjaajakoulutus (ent. liikuntakerho-ohjaajan koulutus) Osat: 1. Tervetuloa lasten liikunnan ohjaajaksi 2. Monipuolinen lasten liikunta 3. Fyysinen toimintakyky

Lisätiedot

Etelä-Karjalan liikkuva koulu kunta/hankekoordinaattorien verkostotapaaminen

Etelä-Karjalan liikkuva koulu kunta/hankekoordinaattorien verkostotapaaminen Ennakkotehtävät olivat - pohdit omia odotuksiasi/tavoitteittasi koordinaattoriverkoston toiminnalle - tutustut oman kuntasi/hankkeesi koulujen nykytilan arviointi yhteenvetoon - pohdi kuntasi/koulujesi

Lisätiedot

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson LAPSET JA LIIKUNTA Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari 20.11.2007 Teemu Japisson Lasten ja nuorten osalta terveyttä edistävä liikunta kiteytyy päivittäisen liikunnan

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Olkahisen koulu, Olkahisen ja Sorilan koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Olkahisen koulu, Olkahisen ja Sorilan koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Olkahisen koulu, Olkahisen ja t lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot

Lisätiedot

Ehdotuksia koulupäivän rakenteeksi Jämsänkosken yhtenäiskouluun JOHANNES LEPPÄNEN, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, LUOKANOPETTAJA OPISKELIJA

Ehdotuksia koulupäivän rakenteeksi Jämsänkosken yhtenäiskouluun JOHANNES LEPPÄNEN, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, LUOKANOPETTAJA OPISKELIJA Ehdotuksia koulupäivän rakenteeksi Jämsänkosken yhtenäiskouluun JOHANNES LEPPÄNEN, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, LUOKANOPETTAJA OPISKELIJA Juridista taustaa: Perusopetusasetus (20.11.1998/852) säätää opetukseen

Lisätiedot

Liikkuva koulu , havainnot koulujen ja liikuntajärjestöjen yhteistyöstä Lupa liikkua ja urheilla koulussa -seminaari, Helsinki 3.3.

Liikkuva koulu , havainnot koulujen ja liikuntajärjestöjen yhteistyöstä Lupa liikkua ja urheilla koulussa -seminaari, Helsinki 3.3. Liikkuva koulu 2012-2014, havainnot koulujen ja liikuntajärjestöjen yhteistyöstä Lupa liikkua ja urheilla koulussa -seminaari, Helsinki 3.3.2015 Kati Lehtonen, LIKES-tutkimuskeskus, Kirsi Räty, Liikkuva

Lisätiedot

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.

Lisätiedot

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 lisää liikettä koulupäivän aikana rakenteilla, asenteilla, yhteistyöllä! FAKTAA HANKKEESTA - Hallinnoija Hämeen Liikunta ja

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016

Lisätiedot

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN Lisää liikettä! Perusopetuksen opetussuunnitelma ja varhaiskasvatuslaki edellyttävät lasten ja nuorten aktiivisuuden

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto sivistysvaliokunnalle harrastustakuusta: Jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus säännölliseen harrastamiseen

Asiantuntijalausunto sivistysvaliokunnalle harrastustakuusta: Jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus säännölliseen harrastamiseen VALO Jukka Karvinen Asiantuntijalausunto sivistysvaliokunnalle harrastustakuusta: Jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus säännölliseen harrastamiseen Harrastaminen on keskeistä lasten ja nuorten

Lisätiedot

Lapin Liikunta ry yksi Suomen 15:sta liikunnan aluejärjestöstä

Lapin Liikunta ry yksi Suomen 15:sta liikunnan aluejärjestöstä Lapin Liikunta ry yksi Suomen 15:sta liikunnan aluejärjestöstä koulutustoiminta toimisto-, kirjanpito- ja talouspalvelu leiri- ja tapahtumatuotanto edunvalvonta- ja viestintätehtävät Liikkuvien koulujen

Lisätiedot

Koululaisilla paljon kiinnostusta harrastaa monipuolisesti - mieleinen harrastus löytymättä joka viidennellä

Koululaisilla paljon kiinnostusta harrastaa monipuolisesti - mieleinen harrastus löytymättä joka viidennellä Valtakunnallinen Koululaiskysely 2017: Koululaisilla paljon kiinnostusta harrastaa monipuolisesti - mieleinen harrastus löytymättä joka viidennellä Varatoimitusjohtaja Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park Toivoisin,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Leinolan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa

Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa Hyvinvointiareena 18.9.2019 Ylilääkäri Eija Puhalainen Rehtori Antti Lautala 20.9.2019 Eija Puhalainen ja Antti Lautala 1 Kouvolan Liikkuva koulu

Lisätiedot

Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri?

Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Liikkuva koulu -ohjelman kärkihankekauden tulokset Ohjelmajohtaja Antti Blom, opetushallitus Tutkimusjohtaja Tuija Tammelin, LIKES-tutkimuskeskus Lapset ja nuoret

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Liikkuva-koulu. Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013

Liikkuva-koulu. Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013 Liikkuva-koulu Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013 KOULUN LIIKUNTAPAIKAT Koulun sali, sorakenttä, tenniskenttä, yleisurheilukenttä, monitoimiareena ja jäähalli. Pienen kävelymatkan päässä

Lisätiedot

KUKA HUOLEHTII LAPSEN LIIKKUMISESTA?

KUKA HUOLEHTII LAPSEN LIIKKUMISESTA? LIIKUNNAN MÄÄRÄ (h/vko) KUKA HUOLEHTII LAPSEN LIIKKUMISESTA? 20 KOTI JA VAPAA-AIKA Perheen arkirutiinit, liikunnallinen elämäntapa, omaehtoinen liikunta URHEILUVALMENNUS AKATEMIAT 10 KERHOT KOULU Liikuntatunnit,

Lisätiedot

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Liikkuva koulu -ohjelma Valtakunnallinen ohjelma, hallitusohjelman kärkihanke: VN: Tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään.

Lisätiedot

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE Etelä-Savon perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 7.3.2018 2 3 LAPE muutosta ohjaavat periaatteet 1 LAPSEN ETU KESKIÖSSÄ Lapsen

Lisätiedot

Härmälän koulu lv

Härmälän koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Härmälän koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 16.8.2016 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

KOULUN HENKILÖKUNTA PASSIIVISUUDEN PURKUTALKOISSA

KOULUN HENKILÖKUNTA PASSIIVISUUDEN PURKUTALKOISSA KOULUN HENKILÖKUNTA PASSIIVISUUDEN PURKUTALKOISSA Seminaari Mikkeli 17.4.2013 Katariina Kämppi, LIKES Vesa Karjalainen, Myrskylä Jari Noponen, Seinäjoki Lähtökohtia onnistuneelle Liikkuva koulu toiminnalle

Lisätiedot

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Kysely koski perheen yhteistä harrastamista ja harrastamiseen liittyviä toiveita Pirkkalassa. Kyselyyn vastanneiden perheiden lasten ikäryhmät jakautuivat seuraavasti:

Lisätiedot

Liikkuva koulu -hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteenä. Antti Blom,

Liikkuva koulu -hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteenä. Antti Blom, Liikkuva koulu -hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteenä Antti Blom, 13.06.2017 Liikkuva koulu -ohjelma hallituksen kärkihankkeena Mitä tarkoittaa Liikkuva koulu? Jokainen koulu ja oppilaitos toteuttaa

Lisätiedot

Lappeenranta liikkuu toimivia käytänteitä

Lappeenranta liikkuu toimivia käytänteitä Lappeenranta liikkuu toimivia käytänteitä 2,62 Koulun lukuvuosisuunnitelma ohjaa toiminnan organisointia 2,57 Lauritsalan yhtenäiskoulun välkkälukkari 2,3 Opettajille oma happy hour Liikuntakeskuksessa

Lisätiedot

Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta

Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta ANTTI BLOM, antti.blom@oph.fi JOHANNA KUJALA, johanna.kujala@oph.fi Liikkuva opiskelu -seminaari 12.9.2018 WWW. LIIKKUVAOPISKELU. FI Liikkuva koulu -ohjelmakokonaisuus

Lisätiedot

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat

Lisätiedot

Millaista muutosta ollaan tekemässä?

Millaista muutosta ollaan tekemässä? Millaista muutosta ollaan tekemässä? Liikkuva koulu Valtakunnallinen ohjelma, osa hallitusohjelmaa Pilottivaihe 2010-12: 45 koulua Lukuvuonna 2013-14 n. 500 koulua kaikissa maakunnissa Jokainen koulu toteuttaa

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2019-2020 8.8.2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

Oulun Liikkuvat koulut. Susanna Hellsten Kai Lotvonen

Oulun Liikkuvat koulut. Susanna Hellsten Kai Lotvonen Oulun Liikkuvat koulut Susanna Hellsten Kai Lotvonen Liikkuvat koulut Oulussa Liikkuva koulu hankkeessa on tällä hetkellä mukana 3+1 koulua On lähdetty liikkeelle koulujen omista lähtökohdista Uusia hankekouluja

Lisätiedot

Meidän koulumme on Liikkuva koulu

Meidän koulumme on Liikkuva koulu Meidän koulumme on Liikkuva koulu Opettajista liikuntatiimi Liikkuva koulu -ohjelman toteutus Liikuntatapahtumien suunnittelu mm. koululaisten liikuntapäivä seuraesittelyrastien merkeissä perheliikuntapäivät

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite harrastustakuusta Lappeenrannan lapsille ja nuorille. 1. Harrastustarjonta ja käyttömahdollisuudet

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite harrastustakuusta Lappeenrannan lapsille ja nuorille. 1. Harrastustarjonta ja käyttömahdollisuudet Kulttuurilautakunta 70 15.12.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite harrastustakuusta Lappeenrannan lapsille ja nuorille 1073/00.02.04.00/2016 KULA 70 Valmistelija/lisätiedot Kulttuuritoimenjohtaja Päivi-Linnea

Lisätiedot

huippu-urheilunmuutos.fi

huippu-urheilunmuutos.fi Urheilun ja opiskelun yhdistäminen Urheilijan opintopolku Korkea-aste Yliopistot Ammattikorkeakoulut Toinen aste Lukiot Ammattioppilaitokset Peruskoulu Yläkoulut Alakoulut Alakoulut Monipuolinen ja laadukas

Lisätiedot

Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia. Oulu Juho Silvasti

Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia. Oulu Juho Silvasti Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia Oulu 7.9. 2015 Juho Silvasti Liikkuva Kalajoki- Hyvinvointia meille kaikille Kaikki koulut mukana Liikkuva koulu- toiminnassa 7 alakoulua 1 yläkoulu 1 yhtenäiskoulu

Lisätiedot

Valtakunnalliset liikunnan edistämisen ohjelmat Suomessa. Liikkuva koulu -ohjelma Ilo kasvaa liikkuen Liikkuva opiskelu

Valtakunnalliset liikunnan edistämisen ohjelmat Suomessa. Liikkuva koulu -ohjelma Ilo kasvaa liikkuen Liikkuva opiskelu Valtakunnalliset liikunnan edistämisen ohjelmat Suomessa Liikkuva koulu -ohjelma Ilo kasvaa liikkuen Liikkuva opiskelu OHJELMISSA YHTENEVÄT TAVOITTEET Lisää liikettä ja vähemmän istumista Toimintakulttuurin

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä kerhotoiminnan ajankohtaiskatsaus

Aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä kerhotoiminnan ajankohtaiskatsaus Aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä kerhotoiminnan ajankohtaiskatsaus 4.5.2016 Varkaus Pia Kola-Torvinen, erityisasiantuntija Opetushallitus Päivän ohjelman sisältö 1. Aamu- ja iltapäivätoiminta sekä koulun

Lisätiedot

Tukea turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen liikunnan, nuorisotyön ja kulttuurin avulla - mitä tehdään tällä hetkellä?

Tukea turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen liikunnan, nuorisotyön ja kulttuurin avulla - mitä tehdään tällä hetkellä? Tukea turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen liikunnan, nuorisotyön ja kulttuurin avulla - mitä tehdään tällä hetkellä? Annika Kattilakoski, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Maahanmuuttajien kotouttaminen

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

Ketolanperän koulu. Liikkuva koulu voi hyvin!

Ketolanperän koulu. Liikkuva koulu voi hyvin! Ketolanperän koulu Liikkuva koulu voi hyvin! Liikkuva koulu -koulutus Juha Isosaari & Laura Isoaho 20.9.2012 Ketolanperän koulu 94 oppilasta, 6 opettajaa Luokat 0-4 Haja-asutusalueen koulu Suuri osa kyyditysoppilaita

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000

Lisätiedot

J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS

J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS 13.9.2018 klo 12 16 Monitoimitalo 13, Wivi Lönn -sali Esittäytyminen ja virittäytyminen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite harrastustakuusta Lappeenrannan lapsille ja nuorille. Kokoomuksen valtuustoaloite :

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite harrastustakuusta Lappeenrannan lapsille ja nuorille. Kokoomuksen valtuustoaloite : Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite harrastustakuusta Lappeenrannan lapsille ja nuorille Taustamuistio 25.11.2016 Kasvatus- ja opetustoimi Nuoriso- ja liikuntatoimi Kulttuuritoimi Konsernihallinto Kokoomuksen

Lisätiedot

Taiteen, kulttuurin ja muun harrastustoiminnan (extended education) merkitys koululaisten hyvinvoinnille

Taiteen, kulttuurin ja muun harrastustoiminnan (extended education) merkitys koululaisten hyvinvoinnille Taiteen, kulttuurin ja muun harrastustoiminnan (extended education) merkitys koululaisten hyvinvoinnille Lea Pulkkinen Haukkalan säätiö ja Jyväskylän yliopisto Seminaari, Jyväskylä, 20.9.2018 Extended

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Verkostoitunut hallinto ja monialaiset kumppaniverkostot Liikkuva koulu -ohjelmassa

Verkostoitunut hallinto ja monialaiset kumppaniverkostot Liikkuva koulu -ohjelmassa liikkuvakoulu.fi Verkostoitunut hallinto ja monialaiset kumppaniverkostot -ohjelmassa -ohjelma on rakentunut verkostomaiseksi. Verkostomainen toimintatapa on ollut erittäin merkityksellistä ohjelman laajenemiselle

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen

Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen KOULUTUS UUDISTUU Varhaiskasvatuksen laadun kehittäminen Uusi peruskoulu -ohjelma Lukiouudistus Ammatillisen koulutuksen reformi Korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminta oppilaan hyvinvoinnin tukena

Aamu- ja iltapäivätoiminta oppilaan hyvinvoinnin tukena KT, projektipäällikkö Leevi Launonen: Aamu- ja iltapäivätoiminta oppilaan hyvinvoinnin tukena Hyvä alku messut 10.-11.1.2005 Aamu- ja iltapäivätoiminnan yhteiskunnallista taustaa Koululaisten iltapäivähoidon

Lisätiedot