Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry
|
|
- Kimmo Nieminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry VUOSIKERTOMUS
2 POHJOIS-KARJALAN TEATTERIYHDISTYS RY Pohjois-Karjalan teatteriyhdistys ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää näyttämötaidetta toimialueellaan. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys ylläpitää Joensuun kaupunginteatteri Pohjois-Karjalan Alueteatteri - nimistä ammattiteatteria, joka esiintyy toimialueellaan Joensuun kaupungissa ja Pohjois-Karjalan maakunnassa sekä myös alueen ulkopuolella. 1. Hallinto 1.1. Jäsenet Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry:n yhdeksän jäsenkuntaa vuonna 2017 olivat: Joensuun kaupunki Kiteen kaupunki Lieksan kaupunki Outokummun kaupunki Ilomantsin kunta Kontiolahden kunta Liperin kunta Polvijärven kunta Rääkkylän kunta (Jäsenkunnat merkattu karttaan vihreällä värillä.) Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry:n sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset pidettiin Joensuussa Hallitus Yhdistyksen hallituksen kokoonpano vuonna 2017 oli seuraava: Pasi Hartikainen, puheenjohtaja Päivi Ikonen, varapuheenjohtaja Riitta Myller Tiina Mustonen Leo Leino Martti Karvinen Timo Ventola Markku Sivonen Kaisa Saari Anna Ojanne Joensuu Joensuu Joensuu Polvijärvi Joensuu Liperi Joensuu Joensuu Kitee Joensuun Näyttelijäyhdistys ry:n edustaja Lisäksi kokouksiin osallistuivat: Iiristiina Varilo Leena Kinanen Marko Pölönen teatterinjohtaja talous- ja hallintopäällikkö, yhdistyksen sihteeri käyttöpäällikkö 2
3 Olli-Kalle Heimo Joensuun Näyttelijäyhdistys ry:n edustaja Maria Karhapää Joensuun Näyttelijäyhdistys ry:n edustaja ( alkaen) Aino Kivi ohjaajien ja dramaturgien edustaja Reijo Tuononen Joensuun Teatterityöntekijät ry:n edustaja Hallitus kokoontui viisi (5) kertaa Johtoryhmä Teatterin johtoryhmä kokoontui viikoittain. Johtoryhmään kuuluivat: Iiristiina Varilo, teatterinjohtaja Leena Kinanen, talous- ja hallintopäällikkö Marko Pölönen, käyttöpäällikkö 3
4 1.4. Laajennettu johtoryhmä Hallituksen asioita valmisteleva sekä yhteistoimintaelimenä toimiva laajennettu johtoryhmä piti neljä (4) kokousta. Laajennettuun johtoryhmään kuuluivat: Iiristiina Varilo Leena Kinanen Marko Pölönen Iris Routa Juha Kerkkonen Olli-Kalle Heimo Maria Karhapää teatterinjohtaja talous- ja hallintopäällikkö käyttöpäällikkö Joensuun Teatterityöntekijät ry:n edustaja Joensuun Teatterityöntekijät ry:n edustaja Joensuun kaupunginteatterin Näyttelijäyhdistys ry Joensuun kaupunginteatterin Näyttelijäyhdistys ry ( alkaen) 1.5. Taiteellinen toimikunta Teatterissa toimii taiteellinen toimikunta, joka käsittelee taiteellista työtä ja suunnittelua koskevia asioita. Osa toimikunnan kokouksista oli avoin kaikille teatterin työntekijöille. Taiteellisen toimikunnan kokouksia ja koko henkilökunnalle avoimia taiteellisia keskustelutilaisuuksia pidettiin kaksi kertaa vuonna Henkilökunta 2.1. Vakinaiset ja tilapäiset työntekijät Vuonna 2017 teatterilla oli vakinaisessa palveluksessa keskimäärin 58 henkilöä. Tilapäistä henkilöstöä eri tehtävissä oli 30 henkilöä. Vuonna 2017 teatteri sai valtionosuutta 53 henkilötyövuoden mukaan. 4
5 3. Toiminta 3.1. Yleistä 3.2. Esitystoiminta Vuosi 2017 oli yhä edellisen vuoden tapaan koko henkilökunnalle valtava rutistus. Taloudellisella säästöliekillä jatkettiin jo toista vuotta, jotta teatterin talous saataisiin vakaalle pohjalle. Tästä huolimatta talon henkilöstö teki jälleen huikeaa työtä kuten edellisenäkin vuonna. Vuosien 2015 ja 2016 raskaus alkoi näkyä, kuten ennustettu, henkilöstön uupumisena. Onneksi erityisesti syyskauden 2017 esitysten saamat huikean positiiviset palautteet ja katsomoiden täyttyminen auttoivat jaksamaan. Kevään ensimmäinen ensi-ilta suurella näyttämöllä oli Meinanderin ja Porkan kirjoittama Paha äitipuoli Suuren näyttämön kevään toinen ensi-ilta oli Yrjö Kokon romaaniin perustuva lasten näytelmä Pessi ja Illusia. Tammi-helmikuussa 2017 suurella näyttämöllä jatkoi myös edellisvuoden esityksistä Koukussa -farssi yhteensä kahdeksan esityksen verran. Kevään 2017 pienen näyttämön ensi-illaksi lämmitettiin vuoden 2015 suosikki Kuusenkaatajaiset. Lisäksi yhteistuotantojen ensi-iltoja vietettiin Kansa kalliolla ja tuotannolla Muistipalatsi. Syksyllä 2017 suurelle näyttämölle valmistui kaksi uutta ensi-iltaa. Ensimmäinen ensi-ilta oli musiikkinäytelmä Harmony Sisters Toinen ensi-ilta suurella näyttämöllä oli Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi Väinö Linnan romaaneihin perustuva Täällä Pohjantähden alla , jossa oli mukana lähes koko henkilökunta ja suuri määrä paikallista nuorta ja vähän vanhempaakin voimaa vakituisen henkilöstön vahvistuksena. Syksyn pienen näyttämön ensimmäinen ensi-ilta Koirantähdestä pohjoiseen vietettiin pitkästä aikaa maakunnassa; tällä kertaa Kiteellä. Nuorten ryhmän Tähtikartta 2017 sai ensi-iltansa pienellä näyttämöllä Vuonna 2017 katsojia oli kaiken kaikkiaan , edellisenä vuonna 2016 luku oli Katsomoihimme kerääntyi siis edellisvuotta vähemmän väkeä. Katsojamäärien lasku selittynee edellisvuotta vähemmillä esitysmäärillä. Esitysten täyttöasteet ja lipputulot olivat kuitenkin vuonna 2017 ilahduttavasti suuremmat kuin vuonna Kaikkiaan vuonna 2017 teatterilla oli 16 eri tuotantoa, joista esityksiä oli yhteensä 168. Vuonna 2017 oli siis 28 esitystä vähemmän kuin vuonna 2016, jolloin luku oli 196. Teatteri valmisti omin voimin sekä yhteistuotantoina 10 eri tuotantoa, joista 5 suurella ja 5 pienellä näyttämöllä. Kiertueella oli vuoden 2017 aikana kolme eri tuotantoa. Näiden lisäksi teatterilla vieraili kuusi vierailuesitystä. 5
6 Suuri näyttämö Ensi-illat: Marina Meinander Kirsi Porkka Paha äitipuoli kun rakastuminen ei ole kahden kauppa Ohjaus: Kai Paavilainen ensi-ilta Yrjö Kokko - Ilmari Pursiainen - Roosa Helenius Pessi ja Illusia Ohjaus: Ilmari Pursiainen ensi-ilta
7 Elina Snicker Harmony Sisters Ohjaus: Aino Kivi ensi-ilta Väinö Linna - Janne Rosenvall - Iiristiina Varilo Täällä Pohjantähden alla Ohjaus: Iiristiina Varilo ensi-ilta
8 Vuodelta 2016 jatkoi: Ray Cooney Koukussa -farssi Ohjaus: Anna- Maria Klintrup Yhteensä näissä oli 91 näytäntöä, joita seurasi katsojaa. Pieni näyttämö Ensi-illat: Niina Miettinen Kuusenkaatajaiset Ohjaus: työryhmä uusintaensi-ilta
9 Pirkko Kurikka Muistipalatsi (yhteistuotanto) Ohjaus: Raija-Sinikka Rantala ensi-ilta Useita runoilijoita Kansa kalliolla (yhteistuotanto) Anna-Liisa Alanko ja Arto Tarkkonen ensi-ilta
10 Katri Mehto Koirantähdestä pohjoiseen Ohjaus: Merja Pennanen ensi-ilta Kitee Tähtikartta: nuorten ryhmä Tähtikartta 2017 Fasilitointi: Merja Pennanen ja työryhmä ensi-ilta Yhteensä pienellä näyttämöllä oli 51 näytäntöä, joissa kävi katsojaa. 10
11 Kiertueet ja muut yhteistyöt Vuonna 2017 teatterilla oli kiertueohjelmistossa kolme (3) tuotantoa: Koirantähdestä pohjoiseen Muistipalatsi Tähtikartta 4 näytöstä 2 näytöstä 5 näytöstä Vuonna 2017 kiertuenäytäntöjä oli 11 ja katsojia niissä oli Edellisenä vuonna kiertuenäytäntöjä oli yhteensä 15, joissa katsojia Vierailevat esitykset Teatterissa vieraili vuoden 2017 aikana kuusi eri tuotantoa, viisi suurella näyttämöllä ja yksi pienellä näyttämöllä. Esityskertoja oli yhteensä 15 kpl, joissa katsojia kävi yhteensä Suuri näyttämö: Leena Tamminen Valtteri Roiha - Panu Vauhkonen Laura Siltala Ulla Tapaninen Kari Hotakainen Pieni näyttämö: Mansa Stycz Annukka Waara Avomielinen Anneli Luolamiehen poika Ilta Lauran kanssa Lava-ammuntaa V Palvelija Joulu on jo ovella 3.3. Ilmaisukasvatus Teatteri järjesti erilaisia tilaisuuksia, joissa teatterin toimintaa tehtiin tutuksi kiinnostuneille. Kummiluokkatapaamisia oli seitsemän ja kulissi-, teatteri- ja lavastamokierroksia oli yhteensä 23 kappaletta. Näihin osallistui koululaisia, yhteisöjä ja muita ryhmiä yhteensä 629 henkilöä Muut tapahtumat ja prosessit 11
12 Yhteisölliset prosessit - Joensuun kaupunginteatterin näyttelijät esittivät kevään aikana vaihtelevissa kokoonpanoissa Runosikermää Metsämiehen laulut % suomalaista eri puolilla Joensuuta ja Pohjois- Karjalaa. - Keväällä osana teatterin Tähtikartta hanketta kiersi ympäri maakunta rasismin vastainen työpaja nuorille. Työpajan vetäjinä toimivat teatteri-ilmaisun ohjaaja Sanna Kärkkäinen ja näyttelijä Seppo Timonen - Kesäkuussa järjestettiin monikulttuurinen teatterileiri nuorille. Leirin osallistujista koottiin Nuorten teatteriryhmä, joka valmisti syksyn aikana pienelle näyttämölle esityksen nuorten omista aiheista: Tähtikartta Esitystä esitettiin sekä pienellä näyttämöllä että kouluissa eri puolilla Pohjois- Karjalaa - Teatteriklubilla järjestettiin kaksi tilaisuutta. Kirjailijat Marina Meinander ja Kirsi Porkka keskustelivat ohjaaja Kai Paavilaisen isännöimässä tilaisuudessa uusperheiden arjesta ja haasteista. Toinen tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Pohjois-Karjalan historiallisen yhdistyksen kanssa teemalla Täällä kaupungintalon tornin alla Joensuun kaupunginteatteri teki IskelmäRexin kanssa yhteistyössä radio-ohjelmaa nimeltä RunoSuoni. Ohjelmassa luettiin kuulijoiden toiverunoja sekä kuulijoiden itsensä kirjoittamia runoja ja kerrottiin teatterin ajankohtaisia kuulumisia. Tavoitettujen kuulijoiden määrää on vaikea arvioida. - Teatterilla kävi koeyleisöä 26 harjoituksissa yhteensä kiinnostunutta katsojaa. - Joensuun kaupunginteatteri osallistui Joen Yö tapahtumaan sekä pienen että suuren näyttämön avoimilla harjoituksilla. - Harmony sisters esiintyi musiikkimakupalojen muodossa Teatteriravintolan lasiterassilla ja Wanhan kaupungin päivässä Teatteri teki toimintaan tutuksi myös erilaisissa tilaisuuksissa tavaten mm. yliopiston opiskelijoita, Perheentalon väkeä, senioriyhdistyksen jäseniä sekä Taiteen edistämiskeskuksen työpajan osallistujia. 12
13 3.5. Projektitoiminta Yhteistuotannot Yhteensä näillä kaupunginteatterin perustehtävästä poikkeavilla yleisötyön tapahtumilla ja prosesseilla teatteri keräsi vuoden 2017 aikana noin kontaktia Pohjois- Karjalan asukkaiden kanssa. Joensuun kaupunginteatteri sai vuosille erityisavustuksen yhteistuotantoihin tuottamiseen ja yhteistyötuottajan palkkaamiseen. Heikon taloustilanteemme vuoksi yhteistyötuottajaa ei voitu palkata. Projektin rahoituksen avulla teimme neljä yhteistuotantoa eri toimijoiden kanssa. Vuonna 2015 valmistui I am trying to tell you Ymmärrätkö? yhdessä Kajaanin Tanssin Edistämisyhdistyksen kanssa. Koreografina ja äänisuunnittelijana toimivat australialaiset Lucy Guerin ja Robin Fox. Kahden näyttelijän ja kahden tanssijan teosta esitettiin vuoden 2015 aikana eri puolella Suomea. Vuoden 2016 yhteistuotantomme oli Momotaro Legend of the Peach Brougt Boy yhdessä Joensuun ylioppilasteatteriyhdistyksen kanssa. Teos oli sanaton fantasiaseikkailu aikuisille. Näytäntöjä pienellä näyttämöllä ensi-ilta mukaan lukien oli kahdeksan huhti-toukokuussa Lausuja Anna-Liisa Alangon ja muusikko-laulaja Arto Tarkkosen kanssa teimme yhteistuotantona helmikuussa 2017 teoksen Kansa kalliolla suomalaisia runoja ja lauluja itsenäisen Suomen juhlavuoden kunniaksi. Vuoden 2017 keväällä teimme yhteistuotannon Joensuun Vapaa Teatteriyhdistyksen kanssa. Muistipalatsi kertoi tarinan kahden vanhenevan naisen, lapsuudenystävän kohtaamisesta, muistoista ja muistisairauden lähenevästä uhasta. Ensi-iltaa vietettiin pienellä näyttämöllä. Näytäntöjä oli teatterilla kaikkiaan yhdeksän ja kiertueella kaksi. Kiertue-esityksiä on tulossa kolme Espooseen tammikuussa Hankkeen näytöksissä oli katsojia kaikkiaan Tähtikartta 2017 Tähtikartta 2017 oli Joensuun kaupunginteatterin Opetus- ja kulttuuriministeriön erillisrahoituksella toteutettu yhteisöteatterihanke vuodelle Hanke koostui Pohjois-Karjalan kouluille suunnatuista 13
14 prosessidraamatyöpajoista, nuorten teatterileiristä sekä nuorille suunnatusta teatteriryhmästä. Koirantähdestä pohjoiseen - esitys kuului harjoitusprosessin osalta myös hankkeeseen. Hankkeen teemoina olivat monikulttuurisuus, pakolaisuus ja sisällissota sekä rauhanomaisen rinnakkaiselon korostaminen. Nuorille suunnatussa toiminnassa sisältöinä olivat myös teatteriin ja sen ammatteihin tutustuminen sekä yhdessä ryhmässä työskentelyn ilo. Hankkeen tilaisuuksissa oli noin osallistujaa. Yhteistyökumppaneina hankkeessa toimivat Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys, Joensuun Monikulttuurisuusyhdistys Jomoni, Suomen Punainen Risti/ Paiholan ja Kiteen vastaanottokeskukset sekä Lukkarila kodit Oy/Joensuun tukiasunnot. Hankevastaavana toimi yhteisötaiteilija Merja Pennanen ja hankeassistenttina teatteri-ilmaisunohjaaja Sanna Kärkkäinen Muuta huomioitavaa Tämä vuosi on jälleen näyttänyt, että Joensuun kaupunginteatterin henkilökunnasta löytyy paitsi huikeaa ammattitaitoa myös tahtoa painaa läpi vaikka harmaan kiven. Henkilöstöstä löytyy kykyä venyä kovissa paikoissa. Venymisen jäljet alkoivat ikävä kyllä vuonna 2017 myös jo näkyä henkilökunnan väsymisenä, kuten viime vuonna uumoiltiin; ja tulevat varmasti näkymään myös tulevina vuosina, jos resursseja ei saada talon volyymin tasalle. Esimerkkinä teatterimme kyvystä tehdä näillä vajaillakin resursseilla upeaa jälkeä voitaneen pitää musiikkinäytelmän Harmony Sistersin toteuttamista ilman orkesteria ja vierailevaa lauluvoimaa sekä Suomi 100 -juhlatuotantomme Täällä Pohjantähden alla toteuttamista Vuoden Kulttuuriteko 2017 palkinnon arvoisesti, teatterimme pienellä näyttelijäkaartilla, jota täydennettiin osittain vain amatöörivoimin. Kolmanneksi huomion arvoiseksi asiaksi voisi nostaa teatterin täyttöasteiden kasvun. Viestintä Vuosi 2017 oli viestinnällisesti vahva. Tiedotteita ja erilaisia nostoja julkaistiin vuoden aikana yli 30 kpl ja jokainen niistä sai näkyvyyttä. Sekä kevät- että syyskauden ohjelmisto julkaistiin suunnitellusti ja tavoiteltu näkyvyys toteutui. Nostoja ja henkilöhaastatteluja oli teatterinjohtaja Iiristiina Varilosta sekä näyttelijä Olli Haatajasta. 14
15 Valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittivät uutinen Sofi Oksasen Stalinin lehmät -näytelmän tulosta teatterin näyttämölle Joensuuhun. Paikallinen media huomioi teatterin ensi-illat ja päivittäiset toiminnot hyvin tiedotteina, ennakkojuttuina, menovinkkeinä, henkilöhaastatteluina ja kritiikkeinä. Pohjois-Karjalan Kulttuurirahaston hallinnoiman Tie teatteriin hankkeen kautta saimme paljon näkyvyyttä, myös valtakunnallisesti. Somekanavien (Facebook, Twitter ja Instagram) kattavuus oli vuonna 2017 hyvä. Seuraajia Joensuun kaupunginteatterin Facebook-sivuilla oli yli 2 300, Twitterissä yli 300 ja Instagramissa lähes 700. Nettisivuilla ( oli vuonna 2017 yli istuntoa ja sivun katselukertaa. Markkinointi Sähköistä markkinointia lisättiin edelleen. S-hotelli Vaakunan info-tv:n lisäksi saatiin sovittua vakioteatterimainospaikka myös Kimmelin vastaanoton info-tv:hen. Osallistuimme Suomen Teatterit ry:n järjestämään #munteatteri-somekampanjaan ja Täällä Pohjantähden alla tuotanto oli mukana VR:n kuukauden kiva-somekampanjassa. Käsiohjelmat saatettiin digitaaliseen muotoon eli asiakkaat voivat nyt ladata veloituksettoman kappaleensa nettisivuiltamme. Yrityspuolella tehtiin epassipalvelun kanssa käyttöpaikkasopimus. Opiskelijoiden äkkilähtöjulisteille tehtiin ulkoasu-uudistus ja jakelu sekä vakionäkyvyydestä Karelia AMK:n opiskelijakunnan fb:ssä ja yliopiston WiikkoÄrsykeuutiskirjeessä sovittiin. Markkinointiyhteistyötä tehtiin kuluneena vuonna erityisesti KareliaExpertin, Pohjois-Karjalan Osuuskaupan, S-ryhmän hotelliketjun, Restel-Cumulus-hotelliketjun, Pohjolan Matkan, K-Plussan, Ylen Nenäpäivän, lähiteatterien, Taitokorttelin ja Pohjois-Karjalan kesäteatterien kanssa. Sanomalehti Karjalaisen kanssa syvensimme yhteistyötä mm. osallistumalla teatterilippueduin heidän uuden mobiilietukortin lanseeraukseen ja Karjalaisen lukijaraadissa olivat ruodittavana sekä näyttelijästämme tehty haastattelu että teatterimainonta. Metsämiehen laulut makupaloja vietiin kahvila- ja ravintolaympäristöön (Kauppaneuvoksen kahvila ja Sointula), olimme perinteisesti mukana myös Wanhan kaupunginpäivässä ja Joen yössä. Uusia tuotteistuksiakin tehtiin mm. teatterileirit ja kerhot nuorille, leiri pidettiin poikkeuksellisena toimintakautena eli kesäaikaan. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettiin esitelmä- ja keskustelutilaisuus vuoden 1918 sisällissodasta Pohjois-Karjalan alueella, uutena yhteistyökumppanina oli P-K:n histo riallinen yhdistys. IskelmäRexin radiotaajuudella oli mainosajan sijaan taiteellista henkilökuntaa tuottamassa RunoSuoni-ohjelmaa. Teatterin autot saivat uudet huomiota herättävät logoteippaukset samoin kuin Rantakadun puoleiset näyteikkunat ja julkisivu sai uuden näyttävän seinäbanderollin. Teatterin markkinoinnista tehtiin rekisteriseloste, joka päivitetään vielä vuonna 2018 vastaamaan uutta lain vaatimaa tietosuojaselostetta. 15
16 4. Yhteistyö Erilaista yhteistyötä tehdään jatkuvasti lähialueen toimijoiden kanssa. Tärkeitä yhteistyökumppaneita koulutuspuolella olivat Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Outokumpu, Pohjois-Karjalan Aikuisopisto, Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulu sekä Itä-Suomen yliopisto. Lisäksi eri koulujen kanssa jatkettiin TET-toimintaa. Pyrimme kehittämään yhteistyötä myös kaikkien Pohjois-Karjalan kuntien kulttuuritoimijoihin. Johtoryhmä aloitti vuonna myös 2017 kuntakierrokset, joissa tavattiin kuntien päättäjiä. Näitä tapaamisia jatketaan vuonna 2018, tarkoituksena on tavata myös ei-jäsenkuntien edustajia. Joensuun kulttuurilaitosten kanssa tehtiin yhteistyötä teatterin yhteiskausiesitteen, Joensuun kulttuuriklubi uutiskirjeen, Lasten Joensuu-, K9- verkostojen kanssa. Näiden tavoitteena on poistaa kulttuurin käyttöön liittyviä pelkoja ja ennakkoluuloja. Vuonna 2017 kaupunginteatteri toteutti yhteistyössä Pohjois- Karjalan kulttuurirahaston kanssa Tie teatteriin -hankkeen. Hankeen tarkoituksena oli tasoittaa tietä teatteriin niille pohjoiskarjalaisille, jotka jostain syystä eivät olleet koskaan tai viimeksi hyvin kauan aikaa sitten käyttäneet oman maakuntateatterinsa palveluja. Hankkeen tarjoamat 800 ilmaista lippua kaupunginteatteriin jaettiin niille ihmisille, jotka kirjoittivat meille tarinansa syistä, jotka olivat vieraannuttaneet heidät teatterista. Viestejä saimme yli 500 ja kaikki vapaaliput olivat jaettu marraskuun loppuun mennessä. Tie teatteriin hanke oli Pohjois-Karjalan kulttuurirahaston oma maakunnallinen hanke. 5. Talous Vuonna 2017 yhdistys sai avustuksia: Joensuun kaupungilta Vuosiavustusta ,00 (vuonna ,00 ) Vuokra-avustusta ,00 (vuonna ,00 ) Opetusministeriö Vuosiavustusta ,00 (vuonna ,00 ) Lipputuloja kertyi vuonna 2017 Yhteensä ,86 (vuonna ,69 ) Tilinpäätös osoitti ylijäämää ,22 euroa, kirjataan aikaisempien vuosien ali/-ylijäämien tilille. 16
17 6. Yhteenveto Tärkeimmät tunnusluvut tavoite 2017 toteuma 2017 toteuma 2016 tavoite 2018 Näytäntöjen kokonaismäärä Ensi-iltojen määrä Kiertuenäytäntöjen osuus % (omasta tuotannosta) Kokonaiskatsojamäärä Pääsylipputulot Hyväksytty kevätkokouksessa. 17
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry:n sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset pidettiin Joensuussa.
POHJOIS-KARJALAN TEATTERIYHDISTYS RY VUOSIKERTOMUS 2018 n kaupunginteatteri Rantakatu 20 80100 Pohjois-Karjalan teatteriyhdistys ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää näyttämötaidetta toimialueellaan.
POHJOIS-KARJALAN TEATTERIYHDISTYS RY VUOSIKERTOMUS 2016 Joensuun kaupunginteatteri Rantakatu Joensuu
POHJOIS-KARJALAN TEATTERIYHDISTYS RY VUOSIKERTOMUS 2016 n kaupunginteatteri Rantakatu 20 80100 Pohjois-Karjalan teatteriyhdistys ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää näyttämötaidetta toimialueellaan.
Yleistä. Toiminnan painopistealueet Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry Toimintasuunnitelma 2017
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää näyttämötaidetta toimialueellaan sekä ylläpitää Joensuun kaupunginteatteri - Pohjois-Karjalan Alueteatteri - nimistä ammattiteatteria,
Yleistä. Toiminnan painopistealueet Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry Toimintasuunnitelma 2018
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää näyttämötaidetta toimialueellaan sekä ylläpitää Joensuun kaupunginteatteri - Pohjois-Karjalan Alueteatteri - nimistä ammattiteatteria,
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry Toimintasuunnitelma 2016
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry:n tarkoituksena on edistaa ja kehittää näyttämötaidetta toimialueellaan sekä ylläpitää Joensuun Kaupunginteatteri - Pohjois-Karjalan Alueteatteri - nimistä ammattiteatteria,
Yleistä. Toiminnan painopistealueet Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry Toimintasuunnitelma 2019
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää näyttämötaidetta toimialueellaan sekä ylläpitää Joensuun kaupunginteatteri - Pohjois-Karjalan Alueteatteri - nimistä ammattiteatteria,
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry:n sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset pidettiin Joensuussa.
POHJOIS-KARJALAN TEATTERIYHDISTYS RY VUOSIKERTOMUS 2015 n kaupunginteatteri Rantakatu 20 80100 Pohjois-Karjalan teatteriyhdistys ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää näyttämötaidetta toimialueellaan.
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry:n sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset pidettiin Joensuussa. Joensuun Näyttelijäyhdistys ry:n edustaja
1 POHJOIS-KARJALAN TEATTERIYHDISTYS RY VUOSIKERTOMUS 2013 n Kaupunginteatteri Rantakatu 20 80100 Pohjois-Karjalan teatteriyhdistys Ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää näyttämötaidetta toimialueellaan.
MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI
MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI kun rakastuminen ei ole kahden kauppa Joensuun kaupunginteatteri HYVÄ KATSOJA Kun luin näytelmän Paha äitipuoli ensimmäisen kerran, ihastuin oitis. Tunnistettavia arjen
Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
Tähtikartta 2017-hanke. Raportti Joensuun kaupunginteatteri / Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry
Raportti 20.12.2017 Tähtikartta 2017-hanke Joensuun kaupunginteatteri / Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry Tähtikartta 2017 oli Joensuun kaupunginteatterin Opetus- ja kulttuuriministeriön erillisrahoituksella
Hankkeessa kehitetään teattereiden luovien ja teknisten työntekijöiden ammattiosaamista ja valmistetaan uusia näytöksiä.
Hankkeen tavoite on uudistaa Karjalan tasavallan ja Pohjois-Karjalan alueiden teatteripalveluita, tehdä niistä kilpailukykyisempiä ja suunnata niitä enemmän nuorten ja lapsiperheiden käyttöön. Hankkeessa
HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERIN JOHTOA ERI AIKAKAUSINA 1
HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERIN JOHTOA ERI AIKAKAUSINA 1 HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERIN JOHTOA 1.8.1965-31.7.1966 Teatterinjohtaja Sakari Puurunen Apulaisjohtaja Matti Aro Koulutusohjaaja Wilho Ilmari Ohjaaja
14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 14 Pohjois-Karjala 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 14.1. POHJOIS-KARJALA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 4 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys Ry Sivu 1 / 7
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys Ry Sivu 1 / 7 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää näyttämötaidetta toimialueellaan sekä ylläpitää
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ
TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/ ( 9) Kajaanin kaupunginteatteri - liikelaitoksen johtokunta
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 ( 9) Aika, klo 14:47-15:58 Paikka Kaupunginteatteri, Kauppakatu 14 Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus 19 Kajaanin
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).
RAMPPI-TEATTERI RY Kangasala. Rampin Pikkuteatterin toimintakertomus 2010. Kun minä tuen Sinua ja Sinä tuet minua, onnistumme yhdessä
RAMPPI-TEATTERI RY Kangasala Rampin Pikkuteatterin toimintakertomus 2010 Kun minä tuen Sinua ja Sinä tuet minua, onnistumme yhdessä 1 Rampin Pikkuteatteri: toimintakertomus vuodelta 2010 1. Pikkuteatterin
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI. Toimintakertomus 2017
VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI Toimintakertomus 2017 Vuosi 2017 Valkeakosken Kaupunginteatterissa Teatterin vuosi 2017 alkoi Suomi 100 hengessä ja kevään ohjelmisto rakennettiin sen mukaisesti. Ohjelmistopolitiikan
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
Järjestöasiain neuvottelukunta JANE.
Järjestöasiain neuvottelukunta JANE www.jelli.fi/jane 1 Taustaa Pohjois-Karjalan Pohjois-Karjalassa on 3715 rekisteröityä yhdistystä (PRH 9/2017) järjestötoiminnasta Järjestöyhteistyön kehittäminen Pohjois-Karjalassa
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto
1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmien toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden
TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY
TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara
ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA
ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA PÖRINÄÄ JA PÖHINÄÄ taivuttaa Rollon monipuoliset esiintyjät mielikuvituksellisiin suorituksiin. Lavalla nähdään ja kuullaan mm. jumppapalloja, maihinnousukenkiä
Yhistykset yhessä. JärjestöRalli 2016 Yhteenvetoa
Yhistykset yhessä JärjestöRalli 2016 Yhteenvetoa Yhistykset yhessä - JärjestöRalli2016 Kaikki tilaisuudet klo 17-19 6.10 Rääkkylä 8.11 Juuka 10.10 Kesälahti 9.11 Kontiolahti 12.10 Pyhäselkä 9.11 Eno 25.10
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus
1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat
Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE
Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE Järjestöt maakuntauudistuksessa -tilaisuus, 21.6.2017 Hanna Kääriäinen, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry Järjestöasiain neuvottelukunta JANE
VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015
VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston
Kaupungintalo, Torni-kabinetti Maanantaina 13.4.2015 klo 13.00 alkaen Lounas Teatteriravintolassa klo 12.00 alkaen
POHJOIS-KARJALAN TEATTERIYHDISTYS RY Rantakatu 20 80100 JOENSUU KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA Sääntömääräinen kevätkokous PAIKKA: AIKA: KUTSUTAAN: Kaupungintalo, Torni-kabinetti Maanantaina 13.4.2015 klo 13.00
Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016
SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Kesä on tullut, pääskyset ovat jälleen täällä! Suuret kiitokset kaikille ohjaajille menneestä kerhokaudesta. Olette tehneet arvokasta ja tärkeää työtä!! Kesä tuo tulleessaan
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.
TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen
Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.
Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun
TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-
TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
TOIMINTAKERTOMUS 2016
TOIMINTAKERTOMUS 2016 Vuonna 2012 perustettu Filmex on näyttelijöiden oma tekijänoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on näyttelijöiden tekijänoikeudellisen tilanteen parantaminen. Filmex neuvottelee näyttelijöiden
JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS
JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen
Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.
JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma
Toimintakertomus 2015
Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,
AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto
1 AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Tavoitteiden ja teemojen mukainen toiminnan
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
toimintakertomus Teatteri Rollon kannatusyhdistys ry
2014 toimintakertomus Teatteri Rollon kannatusyhdistys ry 1. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli Teatteri Rollolle hyvä ja toiminnantäyteinen vuosi. Esityksille oli runsaasti kysyntää ympäri Suomen, uusi tuotanto
Esittävän taiteen rahoitus ja näkökulmia arkeen
Esittävän taiteen rahoitus ja näkökulmia arkeen Teatterimäärärahat valtion tulo- ja menoarviossa 2010 Suomen Kansallisteatteri 10 634 000 Teatteri- ja orkesterilain piiriin kuuluvien teattereiden valtionosuudet
Parvinen Heli jäsen 3 Tiainen Jarmo 1. Saukkonen Mia jäsen - Jääskeläinen Juha-Matti 1
240 Maaseutuelinkeinolautakunta Maaseutuelinkeinolautakunta Lautakunnan kokoonpano Varsinainen jäsen Asema Läsnä Henkiökohtainen Läsnä varajäsen Pekonen Kari puheenjohtaja 4 Repo Minna Jantunen Timo varapuheenjohtaja
Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015
Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta
VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI. Toimintakertomus 2018
1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI Toimintakertomus 2018 2 Vuosi 2018 Valkeakosken Kaupunginteatterissa Teatterin vuosi 2018 alkoi surullisissa merkeissä kun teatterin uudeksi johtajaksi valittu Antti Majanlahti
Paikka Kajaanin kaupunginteatterin Sissilinnan näyttämön kahvio, Asemakatu 6
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (10) Aika 24.02.2017, klo 15:00-15:43 Paikka Kajaanin kaupunginteatterin Sissilinnan näyttämön kahvio, Asemakatu 6 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 4/ ( 9) Kajaanin kaupunginteatteri - liikelaitoksen johtokunta
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 ( 9) Aika, klo 15:02-16:30 Paikka Kajaanin kaupunginteatterin Sissilinnan nä yttä mö n kahvio, Asemakatu 6 Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Yhdistys- tai säätiöpohjainen teatteri EDUT budjettivuosi ei rajoita omaa suunnittelua, mahdollistaa pitkäjänteisen suunnittelun valtionosuudet
HALLINTOMUOTOJA Suomen Kansallisteatteri ja Suomen Kansallisoopperan lisäksi Suomessa toimii 56 ns. VOS-teatteria, joista 13 ryhmiä tai ns. pienteattereita ja 11 on tanssiteattereita. Rovaniemen teatteriin
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.
Sivistyslautakunta 146 09.09.2014 Kaupunginhallitus 437 15.09.2014 Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistäminen 594/44.449/2011 SL 146 Selostus: Kulttuurijaoston esityslistalta 9.9.2014
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa
Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna
Itä-Suomen alueverkosto 9.5.2017, Savonlinna Alueverkostot Osa toimii useamman maakunnan alueella. Yhteystietolistalla 750 henkilöä. Osallistujat sote-alan järjestöammattilaisia (ammattilaisuus ei kuitenkaan
Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat
Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,
Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
Paikka Kajaanin kaupunginteatterin Sissilinnan näyttämön kahvio, Asemakatu Kajaanin kaupunginteatterin osavuosiraportti
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (10) Aika 22.09.2017, klo 15:07-16:09 Paikka Kajaanin kaupunginteatterin Sissilinnan näyttämön kahvio, Asemakatu 6 Käsitellyt asiat 30 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Osallisuustyö Pohjois-Karjalassa
Osallisuustyö Pohjois-Karjalassa 16.11.2018 Hanna Kääriäinen ja Minna Tuuva Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry Maakunnalliset järjestöpäivät ja järjestöfoorumit säännöllisesti vuodesta 2009 alkaen
Johto- ja luottamustehtävät. Ilmoitettavia. sidonnaisuuksia. muissa yhteisöissä. Joensuun tulkkikeskus Arife Oy: Toimitusjohtaja 1 (5)
Nimi Puolue Luottamustehtävät (maakuntaliitto) Ilmoitettavia Aaltonen Iina Sdp Antikainen Sanna Perussuomalaiset Pohjois-Karjalan Osuuskauppa: Juuan kunta: Kunnanvaltuuston vara, kuntarakennelautakunnan
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Työttömiä pohjoiskarjalaisia 600 enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa
Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle
11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri
JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet
1 (6) JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan 13.4.2016 ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa 20.4.2016
Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018
Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2
Itä-Suomen Ammattitaito ry.
Itä-Suomen Ammattitaito ry. yhdistys perustettu vuonna 2003 toimialue: Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan ja Kainuun maakunnat jäseninä toimialueen merkittävimmät ammatillisen koulutuksen järjestäjät
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!
Matti Jormakka Sivu 1 (4) Hyvät sukulaiset! Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Sukuseuran kuulumiset Kuluva vuosi on sukuseuran 30. toimintavuosi. Ensi helmikuussa tulee kuluneeksi 30
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry Rantakatu 20 80100 JOENSUU. Kotipaikka Joensuu Y-tunnus 1033663-2 TASEKIRJA 31.12.2013 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry 80100 JOENSUU Kotipaikka Joensuu Y-tunnus 1033663-2 TASEKIRJA 31.12.2013 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1.2013-31.12.2013 Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry 80100 JOENSUU
Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012
Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO UNELMISTA INNOSTUMISTA, BLOGGAAJIA JA UUSIA YRITYKSIÄ Vuosi 2016 alkoi varsin vilkkaasti oppisopimuskoulutuksen osalta uusia oppisopimuksia aloitettiin ensimmäisen
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY Järjestökoulutus, Joensuu, ti 5.2.18 Mikä ISYY? Ylioppilaskunta tavoitteena on opiskelijoiden aseman ja hyvinvoinnin edistäminen yliopistossa ja yhteiskunnassa
Seurojen rekrytointi- ja kannustejärjestelmä -pilotti 2014-2015 Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pohjois-Savon Liikunta ry, lajiliitot ja TUL
Seurojen rekrytointi- ja kannustejärjestelmä -pilotti 2014-2015 Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pohjois-Savon Liikunta ry, lajiliitot ja TUL Seurakehittämisprosessin sisältö Seuratyöpajojen teemat Seuratyöpaja
Itä-Suomen ESR ohjelma NUORTEN TUKI HANKE. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Joensuun Nuorisoverstas ry
Itä-Suomen ESR ohjelma NUORTEN TUKI HANKE 11.01.2010 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Joensuun Nuorisoverstas ry NUORTEN TUKI HANKE Taustaa 1. Nuoret työttömät, maaliskuu 2009 Koko P-K kesäk.09 yht.
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Sivu 30 Kokouksen avaus 3
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Vanhusneuvosto Aika 17.04.2018 klo 09:30-11:35 Paikka Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, 80100 Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Käsitellyt asiat Sivu 30 Kokouksen
Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma
Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?
JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017
JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä
Keski-Suomen Yrittäjänaiset:
Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen
Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen
Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön 27.11.2014 Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Taide ja kulttuuri tukevat monin tavoin ihmisten hyvinvointia. Taiteen ja kulttuurin
Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea
Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,
Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu 7, kokoushuone Harbin
Sote-sparrausryhmä valmistelutyöryhmän kokous 7.2.2018 Aika 7.2.2018 klo 10:00 12:00 Paikka Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu 7, kokoushuone Harbin Esittelijät / sihteerit Palo Miia. Lapin maakunta-
TOIMINTASUUNNITELMA 2018
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen
1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014
Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014 Yleistä Nuortenpaja Apaja on Nurmeksessa ja Juuassa sijaitseva työhön, koulutukseen tai elämänhallintaan liittyvissä asioissa tukea tai ohjausta tarvitsevien
LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012
LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012 Lasten Tampere ry Vuosikertomus 2012 Sisältö 1. Yleistä 2. Toiminta 2.1. Hyvät tavat kampanja 2.2. Lasten konsertti 2.3. Vuoden veturi 2.4. LOP tapahtuma 2.5. Yhteistyö
Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018
Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit! -keikkasarja toi yhteen naapuruston lapsia eri puolilla Helsinkiä loppuvuodesta 2018. Vuoden pimeimpänä aikana olohuoneiden nurkissa nähtiin viisi erilaista elämystä:
TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016
TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto
1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen
Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:
Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan
APU alueiden puheenjohtajisto
APU Aluejaostot APU alueiden puheenjohtajisto APU * Alueiden yhteistyöelin ja ohjausryhmä * Ohjaa ja koordinoi aluetoiminnan toteutusta liiton strategian ja toimintasuunnitelman mukaisesti hyviä käytäntöjä
;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12
;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 Miettinen Heikki 9 Seppälä Janne 9 Tikkanen Toivo 9
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry
STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA Seinäjoen Yrittäjät ry 1 2 Strategia 2017 2020 (Strategiakausi 2015 2020 ) MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Innostava jäsenyritysten