RAMPPI-TEATTERI RY Kangasala. Rampin Pikkuteatterin toimintakertomus Kun minä tuen Sinua ja Sinä tuet minua, onnistumme yhdessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAMPPI-TEATTERI RY Kangasala. Rampin Pikkuteatterin toimintakertomus 2010. Kun minä tuen Sinua ja Sinä tuet minua, onnistumme yhdessä"

Transkriptio

1 RAMPPI-TEATTERI RY Kangasala Rampin Pikkuteatterin toimintakertomus 2010 Kun minä tuen Sinua ja Sinä tuet minua, onnistumme yhdessä 1

2 Rampin Pikkuteatteri: toimintakertomus vuodelta Pikkuteatterin perustaminen ja ensimmäinen toimintavuosi Rampin Pikkuteatteri aloitti toimintansa osana Ramppi-teatteria keväällä Näyttelijöitä uuteen lasten ja nuorten teatteriin rekrytoitiin koulukierroksella ja tiedottamalla uudesta teatterista. Elokuussa 2009 noin viidenkymmenen innokkaan ja uteliaan lapsen ja nuoren ryhmä kokoontui Kangasalan kesäteatterilla, ja ohjaaja Mika Eerola otti joukkion suojiinsa. Talvella ryhmä harjoitteli viikoittain, syksyllä ja keväällä kesäteatterilla sekä sydäntalven ajan Huutijärven koululla. Helmikuussa 2010 myös joukko vanhempia lähti innolla mukaan toiminnan taustajoukkoihin Ramppi-teatterin puheenjohtajan Erkki Frickin luotsaamana. Pikkuteatterin ensimmäistä näytelmää, Saapasjalkakissaa, esitettiin kahden eri näyttelijäryhmän voimin yhteensä kymmenen esityksen ajan Kangasalan kesäteatterilla ( ). Näytelmästä tuli menestys monellakin mittapuulla katsottuna: katsomon täyttöaste ensimmäisenä näytäntövuonna kipusi 92 prosenttiin, ja kaikkiaan näytelmää kävi katsomassa reilut 2700 katsojaa. Yksi tärkeimpiä mittapuita on kuitenkin tapa, jolla ohjaaja Mika Eerola sai eri ikäiset lapset ja nuoret ylittämään itsensä näyttämöllä. Suurin osa oli lavalla ensimmäistä kertaa, mutta nuoret näyttelijät onnistuivat hienosti. Yleisö piti näkemästään, ja esiintyjät saivat ensimaistiaisen teatterin ihmeellisestä maailmasta. Yhdessä esityksessä oli mukana myös kuulovammaisten tulkkaus, mistä saatiin myönteistä palautetta. Lehtijuttuja Pikkuteatterista tehtiin 15 kappaletta sekä yksi pidempi radiolähetys. Joukko aktiivisia vanhempia osallistui markkinointiin, graafiseen suunnitteluun, viestintään, lavastesuunnitteluun, maskeeraukseen, puvustukseen, lipunmyyntiin sekä näyttelijöiden ruokailun järjestämiseen näytöspäivinä. Yhteishenki oli käsin kosketeltava. Pikkuteatteri keräsi varoja toimintaansa syksyn aikana mm. toimimalla narikassa hotelli Urussa Se on siinä -joulushown yhteydessä. Pikkuteatterin alle 12-vuotiaat näyttelijät osallistuivat Improvisaatioteatteri Snorkkelin vetämään improvisaatiokoulutukseen Liuksialan koululla Isommille näyttelijöille järjestettiin oma koulutus Pikkujoulut ja edellisen näytöskesän tallenteiden katselutilaisuus järjestettiin sunnuntaina Pitkäjärven koulun auditoriossa. 2

3 2. Ramppi ja Pikkuteatteri yhdessä kohti tulevaa Ramppi-teatterin kainalosta Pikkuteatterin oli hyvä ponnistaa, onhan Ramppi-teatteri laajalti tunnettu ja arvostettu kesäteatteri. Käytännön syistä syksyllä 2010 Rampin johtokunta päätti, että Rampin Pikkuteatterille perustetaan oma itsenäinen jaostonsa. Syyskuun 2010 alusta alkaen Rampin Pikkuteatteri toimi taloudellisesti ja sisällöllisesti itsenäisenä jaostona, joka raportoi toiminnastaan Ramppi-teatterille Pikkuteatterin sääntöjen edellyttämällä tavalla Rampin Pikkuteatterin johtokunta piti järjestäytymiskokouksen. Jaoston perustamisen jälkeen syksyn 2010 aikana käytiin avointa ja rakentavaa keskustelua erilasista toimintamalleista Rampin ja Pikkuteatterin välillä. Hyvässä hengessä ja yhteisellä päätöksellä marraskuussa 2010 Rampin ja Pikkuteatterin johtokunnat päättivät, että Pikkuteatteri perustaa oman yhdistyksensä. Rakentavan yhteistyön jatkumisen merkeissä tehtiin yhteistyösopimus, jonka mukaisesti hyvää yhteistyötä kahden erillisen teatterin kesken jatketaan. Kangasalan Pikkuteatteri piti perustamiskokouksensa Yhteistyösopimuksen mukaisesti Pikkuteatteri otti markkinoinnissaan uuden nimensä käyttöön heti perustamiskokouksen jälkeen. Varsinainen uuden yhdistyksen rekisteröityminen vahvistuu kevät-talvella 2011, jolloin myös Rampin Pikkuteatterin tilin varallisuus siirretään Kangasalan Pikkuteatterin uudelle tilille. Pikkuteatterin taloustilanne ensimmäisen toimintavuoden jälkeen on hyvä, mikä antaa hyvät eväät uuden itsenäisen teatteriyhdistyksen toiminnalle. Rampin Pikkuteatteri toimii hautomona Ramppi-teatterille tarjoamalla vuosi vuodelta kokeneempia lapsia ja nuoria näyttelijöiksi myös Ramppi-teatterin esityksiin. Lisäksi Ramppi-teatteri ja Pikkuteatteri jatkavat yhteistyötä yhteistyösopimuksen mukaisesti mm. markkinoinnissa ja viestinnässä lavasteiden käytössä, rekvisiitan hankinnassa ja käytössä näyttelijöiden sosiaalitilojen käytössä puvustuksessa äänentoistolaitteiston käytössä (korvausta vastaan) ohjelmiston ajankohtien sopimisessa ja teatteritilojen käytön suhteen nimeämällä puheoikeuden omaavan jäsenen kummankin yhdistyksen johtokuntaan toimittamalla kokouspöytäkirjat toinen toisensa tietoon Kangasalan Pikkuteatteri esittää vuonna 2011 kahta eri satunäytelmää yhteensä 14 näytöksen verran: vuotiaiden Satumainen seikkailu Lasten löytöretken yhteydessä - Yli 12-vuotiaiden esittämä Iso Paha Susi Tampereen teatterikesän off-ohjelmiston yhteydessä 3

4 3. Pikkuteatterin visio ja arvot Rampin Pikkuteatterin ja alkaen Kangasalan Pikkuteatterin arvot ja visio hyväksyttiin Rampin Pikkuteatterin johtokunnan kokouksessa sekä uuden teatterin perustamiskokouksessa Visiona on kehittyä Pirkanmaan alueella tunnetuksi ja arvostetuksi lasten ja nuorten teatteriksi. Tämä näkyy panostuksessa viestintään ja tyytyväisiin katsojiin. Ohjauksen ja käsikirjoitusten taiteellinen taso pidetään korkeana, samaten puvustus ja lavastus toteutetaan tasokkaalla tavalla. Kangasalan kesäteatterin miljöö tarjoaa hyvät edellytykset näiden tavoitteiden toteuttamiseksi. Arvojensa mukaisesti Pikkuteatteri on kannustava, luova, reilu ja iloinen yhteisö, jonne jokainen on tervetullut omana itsenään on kaikkien ulottuvilla taloudelliseen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta (sekä näyttelijät että katsojat) tekee tasokasta lasten ja nuorten kulttuurityötä antaen samalla näyttelijöille hyvät eväät itsetunnon kehittymiseen ja sitä myötä elämään viestii sisäisesti avoimesti toiminnan jatkuvan kehittymisen varmistamiseksi, viestii ulkoisesti päämäärätietoisesti ja laadukkaalla tavalla tarjoaa onnistumisen elämyksiä näyttelijöille, iloa ja oivalluksia katsojille! Pikkuteatterin visio ja arvot kiteytettynä: Pikkuteatterin arvot Kaikkien ulottuvilla tal. tai sos. asemaan katsomatta Tasokas lasten ja nuorten kulttuurityö Avoin sisäinen ja osaava ulkoinen viestintä Kannustava, luova, reilu ja iloinen yhteisö Onnistumisen elämyksiä, iloa ja oivalluksia Pikkuteatterin visio: Pirkanmaan alueella tunnettu ja arvostettu lasten ja nuorten teatteri 4

5 4. Rampin Pikkuteatterin johtokunta , Kangasalan Pikkuteatterin johtokunta alkaen Paula Hakola Puheenjohtaja Markkinointi ja sisäinen viestintä Kirsi Valden Sihteeri, ulkoinen viestintä Katja Saarinen Mika Eerola Talous, lisäksi alkaen edustaja Rampin jk-kokouksissa Taiteellinen vastuu Merja Palin Tuottaja Graafinen suunnittelu Heidi Jaakkola Jukka Lampinen Erkki Frick Puvustus ja rekvisiitta Lavastevastaava, lisäksi alkaen varapuheenjohtaja Asiantuntija, jolla puheoikeus kokouksissa 5

Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys Ry. Kangasalan Pikkuteatterin toimintakertomus 2011. En minä, et sinä, vaan me!

Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys Ry. Kangasalan Pikkuteatterin toimintakertomus 2011. En minä, et sinä, vaan me! Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys Ry Kangasalan Pikkuteatterin toimintakertomus 2011 En minä, et sinä, vaan me! 1 Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys Ry: toimintakertomus vuodelta 2011 1. Taustaturinoita Kangasalan

Lisätiedot

Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys Ry. Kangasalan Pikkuteatterin toimintakertomus 2013. En minä, et sinä, vaan me!

Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys Ry. Kangasalan Pikkuteatterin toimintakertomus 2013. En minä, et sinä, vaan me! Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys Ry Kangasalan Pikkuteatterin toimintakertomus 2013 En minä, et sinä, vaan me! 1 Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys ry: toimintakertomus vuodelta 2013 1. Taustaturinoita Pikkuteatteri

Lisätiedot

Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys Ry. Kangasalan Pikkuteatterin toimintakertomus 2012. En minä, et sinä, vaan me!

Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys Ry. Kangasalan Pikkuteatterin toimintakertomus 2012. En minä, et sinä, vaan me! Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys Ry Kangasalan Pikkuteatterin toimintakertomus 2012 En minä, et sinä, vaan me! 1 Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys Ry: toimintakertomus vuodelta 2012 1. Taustaturinoita Kangasalan

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula

Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE Hillevi Avikainen, Disa Kamula Joshua Salzmanin kirjoittama ja Ryan Cunninghamin säveltämä I LOVE YOU BECAUSE -musikaali käsittelee rakkautta ja sydänsuruja

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Hallitus ja toimihenkilöt Airtime ry:n johtokunnan puheenjohtajana on toiminut Hannes Björninen, sihteerinä ja varapuheenjohtajana Jukka Mäennenä ja rahastonhoitajana Vesa Ulvila.

Lisätiedot

Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy. Emmi Salo & Mervi Laaksonen

Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy. Emmi Salo & Mervi Laaksonen Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy Emmi Salo & Mervi Laaksonen Historiaa Tyttöjen tila sai alkunsa Tyttöprojekti Helmestä vuonna 2003, jossa koottiin tyttötyötä tekeviä tahoja yhteen ja

Lisätiedot

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa? Kuinka saada lisää arvoa kalalle ja kalan kasvattajalle? Osallistujat ohjattiin ideoimaan keinoja kalan ja kalankasvattajien

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1 Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1.1.2015 Swimming Team Nurmijärvi Kevään aikaansaannoksia Seurojen yhdistämistoimikunta on käynyt neuvotteluja vuoden 2014 alusta lähtien Timo Koivuniemi, Mauri

Lisätiedot

Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014

Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014 Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014 Toimintasuunnitelma 2013-2014 Pöytyän nuorisovaltuusto Nuorisosihteeri Anna-Leena Ranto Härkätien 4H:n hanketyöntekijä Ville Kyllönen Pöytyän kunta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenesensimmäinen toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys jatkaa vuonna 1982 perustetun Palotutkimuksen

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI. Toimintakertomus 2017

VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI. Toimintakertomus 2017 VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI Toimintakertomus 2017 Vuosi 2017 Valkeakosken Kaupunginteatterissa Teatterin vuosi 2017 alkoi Suomi 100 hengessä ja kevään ohjelmisto rakennettiin sen mukaisesti. Ohjelmistopolitiikan

Lisätiedot

30 Kaupinojan vedenpuhdistuslaitoksen saneerauksen tilanne. 31 EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja tietojärjestelmien resursointi Tampereen Vedessä

30 Kaupinojan vedenpuhdistuslaitoksen saneerauksen tilanne. 31 EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja tietojärjestelmien resursointi Tampereen Vedessä Tampere Pöytäkirja 5/2018 1 (14) Aika 20.03.2018, klo 16:00-20:20 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus 29 Läsnäolo-

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 2/2019

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 2/2019 AIKA: 23.3.2019 klo 13.45-14.40 PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Laurila Niklas Vuorela Ilmari Saloniemi Oskari Antola Maria Harikkala Heta Hiekka Anne Koskela

Lisätiedot

Aika: 18.10.2006, kello 18:00-21:22 Paikka: Lahdesjärven ABC Liikenneaseman kokoustilat, Tampere

Aika: 18.10.2006, kello 18:00-21:22 Paikka: Lahdesjärven ABC Liikenneaseman kokoustilat, Tampere Suomen Paaritaksit ry Perustamiskokous Aika: 18.10.2006, kello 18:00-21:22 Paikka: Lahdesjärven ABC Liikenneaseman kokoustilat, Tampere Läsnä: Tarmo Vuorinen, Tampere Markku Tuulinen, Pori Lauri Savolainen,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin. 1 PALOTUTKIMUSRAATI - 22.3.2012 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenes toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI 6.9.2010, Muistiinpanot Tampereen yliopisto Tutkivan teatterityön keskus Ylös Ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen Anna-Mari Tuovinen 24.11.2010 Lahden

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 YLEISTÄ HALLITUS YHDISTYKSEN KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ Kokoukset Yhdistyksen jäsenet

Lisätiedot

Koko kaupungin henkilö V

Koko kaupungin henkilö V Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Uuden toimintamallin kehittäminen Merikeskus Vellamossa. Kokemuksia, näkemyksiä ja oivalluksia 6.5.2013

Uuden toimintamallin kehittäminen Merikeskus Vellamossa. Kokemuksia, näkemyksiä ja oivalluksia 6.5.2013 Uuden toimintamallin kehittäminen Merikeskus Vellamossa Kokemuksia, näkemyksiä ja oivalluksia 6.5.2013 Sirpa Kantola-Pakkanen Hallitusohjelmat Säädökset Ohjaus OKM strategiat ja ohjelmat Maakuntasuunnitelmat

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

olla konkurssissa Hallituksen jäsenen ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen

olla konkurssissa Hallituksen jäsenen ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen HALLITUS (1/4) Yhdistyksellä on oltava hallitus Hallituksessa on oltava vähintään kolme jäsentä, joista yksi on puheenjohtaja Puheenjohtajan tulee olla täysi-ikäinen ja täysivaltainen, jonka kotipaikka

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus

Lisätiedot

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2017

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2017 LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2017 Hyvä Suomi! -konsertit 19.2 ja 17.5.2017 Tampere-talo - Suomi 100 vuotta Lasten Tampere ry Vuosikertomus 2017 Sisältö 1. Yleistä 2. Toiminta 2.1. Hyvä Suomi! lastenkonsertti

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan

Lisätiedot

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Työtä teatterista. Avauksia yhteistyöhön. Marja Kettunen, projektityöntekijä

Työtä teatterista. Avauksia yhteistyöhön. Marja Kettunen, projektityöntekijä Työtä teatterista Avauksia yhteistyöhön Teatteritreffit 1-3 Kolmet treffit: Iisalmi, Lapinlahti ja Kiuruvesi Annettu vinkkejä paikkakuntakohtaisista yhteistyökumppaneista työllistämisessä ja teatteritoimijoista

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Harjoittelu vuotiaat

Harjoittelu vuotiaat Palautekyselyt 2019 Palautekyselyt 2019 Olympiakomitean laatima Toteutettiin erillisinä kyselyinä n. 10-13 vuotiaille harrastajille keväällä n. 13+ vuotiaille harrastajille keväällä Vanhemmille syksyllä

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135 133 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 5.9.2016 Klo 16.45 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...135 2 KOKOUKSEN AVAUS...135 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS, LÄSNÄOLIJOIDEN TOTEAMINEN, KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

1 KOKOUKSEN AVAUS, LÄSNÄOLIJOIDEN TOTEAMINEN, KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS NUORET LAKIMIEHET RY, UNGA JURISTER RF (NULA), PÖYTÄKIRJA 1/2010 Sivu 1 / 6 HALLITUKSEN KOKOUS Aika 5.1.2010 kello 17.00 Paikka Läsnä Poissa Lakimiesliiton Ylähuone (Uudenmaankatu 4-6 B, Helsinki) Korhonen

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

KUUMA-seutu liikelaitos

KUUMA-seutu liikelaitos KUUMA-johtokunta 14.3.2018 12 Liite 12d KUUMA-seutu liikelaitos Toiminta- ja talouskertomus 2017 KUUMA-johtokunta 14.3.2018 7.3.2018 Antti Kuusela Toimintakertomus tiiviisti 1/3 KUUMA-seutu liikelaitoksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135 133 Nuorisovaltuuston kokous PÖYTÄKIRJA AIKA 5.9.2016 Klo 16.45 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...135 2 KOKOUKSEN AVAUS...135 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

ampereen seudun Atopiayhdistys

ampereen seudun Atopiayhdistys ampereen seudun Atopiayhdistys Jäsenkirje syksy 2011 Syyskokous/ jäsentapaaminen Aika Torstaina 27.10.2011 klo 17.30 Paikka IHOPISTE, Hämeenkatu 25 B 4 krs. Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle kuuluvat

Lisätiedot

VERTAISUUDESTA VOIMAA - SPARRAUSRYHMISTÄ TUKEA VERKKO-OPINTOIHIN. ITK foorumiesitys 16.4.2015 Saara Kotkaranta & Eveliina Pöysti

VERTAISUUDESTA VOIMAA - SPARRAUSRYHMISTÄ TUKEA VERKKO-OPINTOIHIN. ITK foorumiesitys 16.4.2015 Saara Kotkaranta & Eveliina Pöysti VERTAISUUDESTA VOIMAA - SPARRAUSRYHMISTÄ TUKEA VERKKO-OPINTOIHIN ITK foorumiesitys 16.4.2015 Saara Kotkaranta & Eveliina Pöysti NETTILUKIO Nettilukio täydentää olemassa olevaa koulutustarjontaa ja sopii

Lisätiedot

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista. Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti

Lisätiedot

Kotimaisesta palvelusta kansainväliseen menestykseen Kehittämiskeskus Häme Oy, InFAcTo/ Pauliina Airaksinen-Aminoff 1.12.2010

Kotimaisesta palvelusta kansainväliseen menestykseen Kehittämiskeskus Häme Oy, InFAcTo/ Pauliina Airaksinen-Aminoff 1.12.2010 Kotimaisesta palvelusta kansainväliseen menestykseen Kehittämiskeskus Häme Oy, InFAcTo/ Pauliina Airaksinen-Aminoff 1.12.2010 Footer 1 Työjärjestys 1. Osallistujien esittelyt ja tavoitteet 2. Identiteettianalyysin

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/ ( 9) Kajaanin kaupunginteatteri - liikelaitoksen johtokunta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/ ( 9) Kajaanin kaupunginteatteri - liikelaitoksen johtokunta Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 ( 9) Aika, klo 14:47-15:58 Paikka Kaupunginteatteri, Kauppakatu 14 Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus 19 Kajaanin

Lisätiedot

Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017

Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017 Hallituksen 2017 kokous 4 Aika: 22.3.2017 klo 21 Paikka: Eläinlääkärinkatu 7 B 55 Läsnä Olga Heino (puheenjohtaja) Nina Miettinen Ainokaisa Tarnanen (sihteeri) Petra Manninen Ville Jantunen Liitteet Liite

Lisätiedot

Hankkeessa kehitetään teattereiden luovien ja teknisten työntekijöiden ammattiosaamista ja valmistetaan uusia näytöksiä.

Hankkeessa kehitetään teattereiden luovien ja teknisten työntekijöiden ammattiosaamista ja valmistetaan uusia näytöksiä. Hankkeen tavoite on uudistaa Karjalan tasavallan ja Pohjois-Karjalan alueiden teatteripalveluita, tehdä niistä kilpailukykyisempiä ja suunnata niitä enemmän nuorten ja lapsiperheiden käyttöön. Hankkeessa

Lisätiedot

Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja. Jokioja Sanni. Markkola Roosa

Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja. Jokioja Sanni. Markkola Roosa Kihniön nuorisovaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokousaika tiistai 20.2.2018 klo 16:30-18:40 Kokouspaikka Kihniön yhtenäiskoulu Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja Hylkinen

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå 1 Pernajan Agricola-seura ry, Agricolasällskapet I Pernå 2013 Kertomus toiminnasta vuosina 2009- YHDISTYKSEN HALLITUS Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå rekisteröitiin 08.12.2005.

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2012 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012... 1 Toiminnan tarkoitus..... 1 Yleistä..... 1 Hallitustyöskentely vuonna 2012... 1

Lisätiedot

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl. Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.fi 1 Tekijänoikeuden ratio Tekijänoikeuden avulla tavoitellaan yhteiskunnallista

Lisätiedot

KJY tänään ammatilliseen malliin. 25.11.2009 Sampo Suihko, Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry.

KJY tänään ammatilliseen malliin. 25.11.2009 Sampo Suihko, Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry. KJY tänään ammatilliseen malliin 25.11.2009 Sampo Suihko, Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry. Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry. 2 Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry. 3 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996 TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen

Lisätiedot

41 Tampereen Vesi Liikelaitoksen johtokunnan kokousten pöytäkirjanpitäjän määrääminen

41 Tampereen Vesi Liikelaitoksen johtokunnan kokousten pöytäkirjanpitäjän määrääminen Tampere Pöytäkirja 8/2017 1 (9) Aika 24.08.2017, klo 13:00-15:46 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 40 Läsnäolo- ja puheoikeuden myöntäminen

Lisätiedot

Tapahtumien ja mainonnan maailmaan!

Tapahtumien ja mainonnan maailmaan! Tervetuloa Tapahtumien ja mainonnan maailmaan! Mainos Sario on Pohjois-Savossa toimiva yritys joka tarjoaa monipuolisia palveluja niin yksityisille, yhdistyksille kuin yrityksillekin. Mainos Sariolta erilaisia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Yleistä Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Kiuruveden Urheilijat on urheilun yleisseura, jonka yhtenä jaostona toimii hiihtojaosto. Hiihtojaoston tavoitteena on tarjota eri-ikäisille

Lisätiedot