Professori Jaana Sorvari

Transkriptio

1 PILAANTUNEEN YMPÄRISTÖN 1 RISKINHALLINTA Professori Jaana Sorvari Mitä merkitystä maaperällä ja sen puhtaudella on? Maaperällä on monta tehtävää kuten - toimia kasvualustana kasveille, sienille yms. ja kotina maaperäeläimille, jotka voivat olla ravintoa ravintoketjussa ylempänä oleville eliöille; Huom! yhteys ihmisravinnon tuotantoon - tarjota ravinteita ja vettä kasveille - toimia vesivarastona (vrt. pohjaveden käyttö talousvetenä) ja veden suodattajana (kyllästymätön kerros) - osallistua aineiden kiertoon, mm. hapen ja hiilidioksidin sitominen - toimia materiaalilähteenä, esim. rakennusmateriaalit - toimia perustana rakennetulle ympäristölle. Maaperällä on siis merkittävä rooli paitsi elollisen luonnon ylläpitäjänä, myös mm. raaka-aineiden lähteenä. Haitta-aineiden kulkeutumisen ja maaperän pilaantumisesta aiheutuvien vaikutusten kannalta maaperän kerrostuneisuus on olennainen tekijä (kuva 1). Kuva 1. Maaperän kerrostuneisuus. Haitta-aineiden ominaisuuksista riippuen maaperän pilaantumiseen voi liittyä myös alapuolisen pohjaveden pilaantuminen. Esimerkiksi öljyllä pilaantuneet maat sisältävät yleisesti yhdisteitä, jotka kul- 1 Tässä keskitytään maaperän ja pohjaveden pilaantumiseen

2 keutuvat helposti pohjaveteen. Maaperän kyky pidättää haitta-aineita on tässä kulkeutumisessa olennainen tekijä. Haitta-aineiden liukoisuuden lisäksi maaperän vedenläpäisevyys on olennainen parametri arvioitaessa haitta-aineiden kulkeutumista maaperän kyllästymättömästä vyöhykkeestä kyllästyneeseen vyöhykkeeseen. Mikä on pilaantunut alue Pilaantuneella alueella tarkoitetaan aluetta, jolla maaperä 2 tai pohjavesi on pilaantunut siten, että siitä voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Pilaantuneisuus voi liittyä siis todentamattomiin, mahdollisiin haittoihin (eli riskeihin). Ympäristön pilaantumisen ehkäisystä ja pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamisesta on säädetty Ympäristönsuojelulaissa (YSL, ). YSL:n (5 ) mukaan ympäristön pilaantumisella tarkoitetaan päästöä, jonka seurauksena aiheutuu joko yksin tai yhdessä muiden päästöjen kanssa: a) terveyshaittaa; b) haittaa luonnolle ja sen toiminnoille; c) luonnonvarojen käyttämisen estymistä tai melkoista vaikeutumista; d) ympäristön yleisen viihtyisyyden tai erityisten kulttuuriarvojen vähentymistä; e) ympäristön yleiseen virkistyskäyttöön soveltuvuuden vähentymistä; f) vahinkoa tai haittaa omaisuudelle taikka sen käytölle; tai g) muu näihin rinnastettava yleisen tai yksityisen edun loukkaus. Maaperän pilaamiskiellossa (YSL 16 ) säädetään, että maahan ei saa jättää tai päästää jätettä tai muuta ainetta taikka eliöitä tai pieneliöitä siten, että seurauksena on sellainen maaperän laadun huononeminen, josta voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, viihtyisyyden melkoista vähentymistä tai muu niihin verrattava yleisen tai yksityisen edun loukkaus. Pohjaveden pilaamiskielto (17 ) puolestaan määrittelee, ettei pohjaveteen saa kohdistaa päästöjä, joista voi aiheutua 1) tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella pohjaveden laadun muutosta, joka voi aiheuttaa vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle taikka pohjaveden laadun muutoin olennaista huonontumista; 2) toisen kiinteistöllä olevan pohjaveden laadun muutosta, joka voi aiheuttaa vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle taikka tehdä pohjaveden kelpaamattomaksi tarkoitukseen, johon sitä voitaisiin käyttää; tai 3) pohjaveden laadun muutos, joka muutoin saattaa loukata yleistä tai toisen yksityistä etua. YSL velvoittaa tietyt toiminnanharjoittajat (lähinnä teollisuuslaitokset), jotka käsittelevät tai joiden toiminnassa syntyy vaarallisia ja maaperän tai pohjaveden pilaantumisen riskin aiheuttavia aineita, tekemään toiminta-alueellaan maaperän ja pohjaveden perustilaselvityksen (82 ). Ajatuksena on, että toiminnan päättyessä ympäristön tilaa arvioidaan suhteessa perustilaan ja määritellään tarvittavat toimet ympäristön palauttamiseksi tähän tilaan. Toimet voivat sisältää alueen kunnostamista eli pilaavien aineiden poistamista, vähentämistä tai leviämisen estämistä. Vastaava toimenpidetarve syntyy myös, vaikkei perustilaselvitystä olisi tehty, jos alueesta voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Alueen pilaantuneisuus on siis joka tapauksessa selvitettävä viimeistään toiminnan päättyessä tai maankäytön muuttuessa. Myös alueen omistajanvaihdoksen yhteydessä myyjä on velvollinen ilmoittamaan ostajalle alueen mahdollisesta tai todennetusta pilaantumisesta. Alueen pilaantuneisuutta ja puhdistamistarvetta arvioidaan paitsi ympäristön haitta-aineiden pitoisuuksien, myös niiden määrän, ominaisuuksien ja sijainnin perusteella. Lisäksi on otettava huomioon haitta-aineiden luontaiset taustapitoisuudet; alueen maaperä- ja pohjavesiolosuhteet; alueen ja sen ympäristön ja pohjaveden nykyinen tai tuleva käyttö; sekä altistumismahdollisuudet haitta-aineille ja tästä aiheutuvat 2 Ympäristönsuojelulaissa pohjavesi ja maaperä määritellään erillisiksi. Muissa yhteyksissä maaperän katsotaan usein kattavan myös pohjaveden.

3 mahdolliset haitat. Mikäli alueen olosuhteet muuttuvat, pilaantuneisuus ja puhdistustarve on tarvittaessa arvioitava uudestaan. Maaperän pilaantuminen meillä ja muualla Ihmistoiminnasta aiheutuva maaperän pilaantuminen on maailmanlaajuinen ongelma. On arvioitu, että Euroopassa (kattaa 38 maata) olisi noin 2,5 miljoonaa mahdollisesti pilaantunutta maa-aluetta, joista yli kohdetta on todellisuudessa pilaantunut (Panagos ym. 2013). Näiden kunnostuskustannukset voivat nousta kaikkiaan noin kuuteen miljardiin euroon. Jätteiden käsittely on Euroopan tasolla yleisin pilaantumista aiheuttanut toiminta. Erilaisen teollisen ja kaupallisen toiminnan osuus pilaantumisessa on lähes yhtä suuri. Teollisista toimijoista metalliteollisuus on merkittävän maaperän pilaaja. Suomessa tiedot mahdollisesti pilaantuneista maa-alueista kerätään Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ylläpitämään valtakunnalliseen Maaperän tilan tietojärjestelmään (MATTI). MATTI-järjestelmästä voi hakea tietoja mm. eri tyyppisten pilaantuneiden alueiden lukumääristä eri ELY-keskusten alueella sekä tehtyjen kunnostusten määrästä. MATTI-tietojärjestelmä sisältää tällä hetkellä lähes kohdetta, joista yli 5000 on kunnostettuja alueita tai kohteita, joissa ei ole merkittävässä määrin haitallisia aineita (MATTI-tietojärjestelmä, ). Vuosittainen kunnostuspäätösten lukumäärä samoin kuin kunnostettavien kohteiden lukumäärä vaihtelee. Keskimäärin kunnostetaan kohdetta vuosittain, mihin kuluu rahaa M. On arvioitu, että nykytahdilla kaikki MATTI-järjestelmän kohteet olisi arvioitu ja kunnostusta vaativat kunnostettu sadan vuoden päästä eli 2120-luvulla. Alustavan arvion mukaan olisi kunnostettava n kohdetta, josta muodostuisi noin 4 miljardin euron kustannukset (Pyy ym. 2013). päätökset ja luvat Kuva 2. Vuosittaisten pilaantuneiden alueiden kunnostuspäätösten ja lupien lukumäärä (Söderström ym., 2016). HUOM! Päätösten lkm toteutuneiden kunnostusten lkm On huomattava, että suurimmassa osassa (n. 1/3) MATTI-tietojärjestelmän kohteista pilaantumista ei ole vielä lainkaan selvitetty (kuva 3). Lähes yhtä suuri osuus on kohteita, jotka ovat edelleen toiminnassa. Nämä kohteet on siis sisällytetty järjestelmään sen perusteella, että kyseessä tiedetään olevan maaperää mahdollisesti pilaava toiminto. Ainoastaan alle kolmannes MATTI-järjestelmän kohteista on tutkittu vähintäänkin alustavasti.

4 Kuva 3. MATTI-tietojärjestelmässä olevien maa-alueiden jakautuminen eri jatkotoimenpideluokkiin, tilanne (Ympäristöministeriö 2015). Suomessa yleisimpiä pilaantuneita alueita ovat huoltamokiinteistöt, joiden osuus on lähes kolmannes kaikista PIMA-kohteista (kuva 4). Kuva 4. MATTI-tietojärjestelmässä olevien kohteiden toimialajakauma, tilanne (Ympäristöministeriö 2015). Tieto mahdollista maaperän (ja pohjaveden) pilaamista aiheuttaneiden toiminnoista on olennainen, sillä toiminnan tyyppi määrää pitkälti sen, mitä haitta-aineita ympäristöön on voinut päätyä (taulukko 1).

5 Taulukko 1. Eräistä toiminnoista ympäristöön pääseviä, maaperää ja pohjavettä pilaavia haitta-aineita. Toiminta Polttoaineiden jakelu, öljytuotteiden varastointi Korjaamot ja romuttamot Kaatopaikat, jätteiden käsittely Metalliteollisuus Pintakäsittelylaitokset Elektroniikkateollisuus Kaivokset Kriittiset haitta-aineet Öljyhiilivedyt: PAH 1, BTEX 2 ; bensiinin lisäaineet: MTBE 3, TAME 4, lyijy VOC 5, öljyhiilivedyt, metallit Useita, jätteistä riippuen esim. raskasmetallit, bromatut palonestoaineet (PBDE-yhdisteet) Raskasmetallit, öljyhiilivedyt, liuottimet Raskasmetallit, syanidit Raskasmetallit, liuottimet Raskasmetallit, arseeni, rikastuskemikaalit mm. syanidi Sahat Kloorifenolit, PCDD/PCDF 6 Puunkyllästämöt Kaasulaitos Ampumaradat Pesulat Kauppapuutarhat ja taimitarhat Rakennusten korjaus ja purku Venesatamat Tulipalojen sammutus Arseeni, kromi, kupari, kreosoottiöljy (PAHt) Syanidi, fenolit Lyijy, arseeni, antimoni, (nikkeli, sinkki), PAHt (savikiekoista), TNT 7 (sotilasalueet) Tri- ja tetrakloorieteeni Torjunta-aineet (useita) PCB 8 (elementtitalojen saumausaineista), asbesti, lyijy (maaleista) TBT 9 ja muut vastaavat orgaaniset tinayhdisteet PFOS 10 ja muut vastaavat perfluoratut yhdisteet 1 PAH = poly(sykliset) aromaattiset hiilivedyt 2 BTEX = bentseeni, tolueeni, etyylibentseeni, ksyleeni 3 MTBE = metyyli-tert-butyylieetteri 4 TAME = tert-amyylimetyylieetteri 5 VOC = haihtuvat orgaaniset yhdisteet (volatile organic compounds) 6 PCDD/PCDF = polyklooratut dibentso-p-dioksiinit ja furaanit eli dioksiinit 7 TNT = trinitrotolueeni 8 PCB = polyklooratut bifenyylit 9 TBT = Tributyylitina 10 PFOS = perfluorioktaanisulfonaatti Riskeistä ja riskinarvioinnista Riskillä tarkoitetaan yleisesti tietyn haitallisen tapahtuman kuten vahingon tai muun konkreettisen ja todennettavissa olevan vaikutuksen eli haitan todennäköisyyttä ja sen suuruutta: Riski = todennäköisyys x seuraus Siis mitä suurempia ovat haitan aiheutumisen todennäköisyys ja seuraukset sitä suuremmaksi kasvaa myös riski.

6 Riskinarviointi on prosessi, jossa arvioidaan tunnistettujen haittojen/vaaran suuruus ja todennäköisyys. Pilaantuneella alueella riskit aiheutuvat maaperän haitallisista aineista, jolloin riskinarvioinnin kohteena voi olla ihminen (terveysriski), eliöstö (ekologinen riski) ja ympäristön laatu (kulkeutumisriski). Riskinarvioinnin toteutustapa ja sisältövaatimukset vaihtelevat tapauskohtaisesti arvioinnin tavoitteiden ja tarkoituksen mukaan. Riskin muodostuminen edellyttää kaikkien sen osatekijöiden olemassaoloa (kuva 5). Mikäli jokin osatekijä, esimerkiksi altistumiseen tai ympäristön laadun huononemiseen johtavat kulkeutumisreitit puuttuvat, ei riskiä ole. Riskien hallinta perustuu tähän perusperiaatteeseen (ks. alla). Lähde Ympäristössä oleva haitallinen aine Reitti 1) Kulkeutumisreitti, -mekanismi esim. maavesi, suotautuminen 2) Altistumisreitti, -mekanismi esim. hengitys, maansyönti, ravinnonkäyttö Kohde Ihminen, eliöt, ekosysteemi, pohjavesi, johon haitallinen aine voi vaikuttaa vahingollisesti Kuva 5. Riskin muodostuminen. Riskinarviointi on vaiheittain etenevä prosessi, jonka kaikkiin vaiheisiin liittyy olennaisena tiedonkeruu (kuva 6). Kerättäviä tietoja ovat mm. kohteen olosuhteisiin liittyvät tiedot kuten maankäyttö, ympäristöolot (esim. pohjaveden esiintyminen, maaperätyyppi) ja pilaantuneisuus, haitta-aineiden ominaisuudet ja mahdollisissa altistuslaskelmissa käytettävät yleiset parametriarvot. Riskinarviointiprosessin aikana hankittavan lisätiedon avulla voidaan täsmentää tietoa riskiin vaikuttavista tekijöistä ja siten tarkentaa lopullista arviota riskeistä. Riskinarviointi aloitetaan riskien tunnistamisella (ongelman kuvaus). Tässä käydään läpi kohteen toimintahistoria, maankäyttö ja ympäristöolosuhteet sekä tiedot kohteen haitta-aineista ja näiden ominaisuuksista. Tässä vaiheessa saattaa olla käytössä jo alustavaa tietoa haitta-aineiden pitoisuuksistakin, kaikkia olennaisia haitta-aineita ei kuitenkaan ole välttämättä vielä tunnistettu. Näiden alueen toimintaa ja ympäristöä kuvaavien tietojen perusteella muodostetaan ns. käsitteellinen malli (conceptual model), jonka avulla tunnistetaan kohteessa olennaiset haitta-aineet ja näiden ympäristökäyttäytyminen. Käsitteellinen malli on kuvaus siitä, miten maaperässä tai pohjavedessä olevat haitta-aineet voivat kulkeutua ympäristössä, miten niille voidaan altistua ja mitkä ovat mahdolliset vaikutusten kohteet (ks. jäljempänä Esimerkki, kuva 11). Kulkeutumisreitit, altistustilanteet ja vaikutusten kohteet tunnistetaan aineiden kemiallisten, fysikaalisten ja toksisten ominaisuuksien perusteella. Tässä voidaan käyttää apuna yksinkertaista luokittelua (taulukot 2 ja 3). Käsitteellistä mallia yleensä täs-

7 mennetään kun kohteesta saadaan lisää tietoa ja tutkimustuloksia. Esimerkiksi jotkut kulkeutumisreitit saattavat lähemmissä kohdetutkimuksissa osoittautua merkityksettömiksi, jolloin niitä ei ole tarpeen tarkastella riskinarvioinnissa. Aineiden ominaisuudet ja päästölähteet RAn päätepisteiden valinta Altistuvat kohteet Olemassa oleva tieto ONGELMAN KUVAUS Käsitteellinen malli ANALYYSI RISKIEN LUONNEHDINTA Päästölähde Tulosten yhdistäminen Arviointisuunnitelma Altistus Tulosten luotettavuuden arviointi Yhteenveto, tulosten tulkinta,raportointi Vaikutukset Epävarmuusanalyysi Tiedon keruu (mittaukset, ym.) & tiedonhallinta RISKINHALLINTA Kuva 6. Riskinarviointiprosessin vaiheet Taulukko 2. Haitta-aineista aiheutuvien riskien alustava tunnistaminen haitta-aineiden käyttäytymistä kuvaavien muuttujien avulla: suotautuminen maaperässä (vesiliukoisuus), kulkeutuminen ilmaan (höyrynpaine ja Henryn lain vakio), pitkäaikaispysyvyys (puoliintumisaika) ja kertyvyys. Mukaeltu lähteestä Nikunen Ominaisuus huomattava riski merkittävä riski vähäinen riski ei riskiä vesiliukoisuus 1, mg l -1 > ,1 10 < 0,1 höyrynpaine 1, Pa > 10 0,1 10 0,001 0,1 < 0,001 Henryn lain vakio H (Pa m 3 mol -1 ) < 0,01 0, > 100 puoliintumisaika maaperässä > 8kk 1 8 kk 1 vko 1 kk < 1 vko kertyvyys log Kow 5,0 3,0 3,0 - Riskien kannalta olennaiset eli kriittiset aineet, joihin kohdekohtaisessa riskinarvioinnissa tulee keskittyä, voidaan tunnistaa vertaamalla alueelta analysoitujen haitta-aineiden pitoisuuksia maaperän kynnys- tai ohjearvoihin tai ja alueellisiin taustapitoisuuksiin. Riskien muodostumisen kannalta myös haitta-aineen kokonaismäärä on olennainen. On huomattava, että kriittisiä haitta-aineita määriteltäessä pitoisuuden (ja määrän) ohella tulee ottaa huomioon myös haitta-aineiden myrkyllisyys. Erityisesti ekologisten riskien osalta merkittäviä haitta-aineiden ominaisuuksia ovat lisäksi pysyvyys ja kertyvyys. Myös hormonitoimintaa häiritseviin aineisiin (esim. PCDD/F-yhdisteet) tulisi kiinnittää

8 erityistä huomiota. Terveysriskien kannalta olennaisia ovat erityisesti syöpävaaralliset, perimää vaurioittavat ja lisääntymismyrkylliset aineet. Pohjaveden suojelun kannalta on olennaista tunnistaa maaperässä helposti suotautuvat haitta-aineet (esim. öljytuotteiden kevyet hiilivedyt kuten bentseeni). Taulukko 3. Kemikaalien myrkyllisyyteen perustuvaa luokittelua (Nikunen 1993), LC50 / LC50= lethal dose/concentration, annos/pitoisuus joka tappaa 50% testieliöistä, NOEC = no observed effect concentration eli pitoisuus, joka ei aiheuta haittavaikutuksia testieliöissä. Toksisuutta kuvaava muuttuja erittäin myrkyllinen myrkyllinen kohtalainen / lievästi myrkyllinen hyvin lievästi myrkyllinen - maalla elävät nisäkkäät, akuutti myrkyllisyys, suun kautta, LD 50 (mg kg -1 ) < (haitallinen) > linnut, akuutti myrkyllisyys, suun kautta, LD 50 (mg kg -1 ) - liero, akuutti myrkyllisyys, LC 50 (mg kg -1, maa) - vesieliöt, akuutti myrkyllisyys, LC/EC/IC 50 (mg l -1 ) - vesieliöt, pitkäaikainen myrkyllisyys, NOEC (mg l -1 ) < > 2000 < 1 1, > < 1 1, (haitallinen) > 100 < 0,01 0,01-0,1 0,1-1,0 > 1,0 Altistumisen ja kulkeutumisen kannalta on olennaista, missä ympäristönosassa ja millä syvyydellä maaperässä haitta-aineet sijaitsevat. Pilaantunut pintamaa mahdollistaa ihmisten ja maan päällä elävien eläimien suoran altistumisen haitta-aineille, mikäli maan pinta avoin eli siinä ei ole kasvillisuutta tai päällystettä. Pintavalunta ja eroosio voivat myös tällöin kuljettaa maa-aineksia lähivesistöön tai ilmaan. Maaperäeliöidenkään suoran altistumisen kannalta syviin maakerroksiin rajoittunut pilaantuminen ei yleisesti aiheuta merkittävää riskiä (vrt. kuva 1). Kun riskit on alustavasti tunnistettu käsitteellisen mallin pohjalta, toteutetaan varsinainen riskinarviointi (analyysi). Arvioinnin alussa määritellään sen tavoitteet ja rajaukset. Näiden perusteella valitaan arviointimenetelmät, joiden avulla riskit määritetään. Se, mitä menetelmiä käytetään, riippuu arvioinnin tavoitteista mm. siitä, mitä halutaan suojella ja missä määrin, miten realistinen kuva riskeistä halutaan ja minkälaista lähtötietoa on käytettävissä. Nykyään suositellaan ns. portaittaista riskinarviointia, jossa edetään yksinkertaisista menetelmistä yksityiskohtaisempiin ja enemmän lähtötietoja edellyttäviin menetelmiin kuten esim. yksityiskohtaisten pohjaveden kulkeutumismalleihin, jotka ottavat huomioon paitsi kohteen täsmälliset pohjavesiolosuhteet myös haitta-aineiden hajoamisen. Kun riskien suuruus on määritetty, kuvaillaan niiden luonne ja merkittävyys. Tämä vaihe sisältää myös arvioinnin epävarmuuden tarkastelun. Lopullisen riskinarvioinnin tuloksen tulisi palvella päätöksentekoa eli sen perusteella tulisi pystyä määrittelemään tarvittavat riskinhallintatoimet ja mahdolliset kunnostustavoitteet. Koska riskinarvioinnilla pyritään ennustamaan tulevaa tai määrittämään ei-mitattavissa olevaa seurausta, arvioinnissa joudutaan usein käyttämään erilaisia malleja mm. arvioitaessa haitta-aineiden kulkeutumista tai niille altistumista. Riskin määrittelyyn sisältyy aina epävarmuutta. Tämä epävarmuus aiheutuu mm. tiedon puutteesta, riskiin vaikuttavien olosuhteiden satunnaisesta vaihtelusta sekä riskin määrittelyyn käytettävien menetelmien, kuten mallien, rajoitteista. Monesti epävarmuutta ei voida täysin poistaa, etenkin kun kyseessä ovat ajallisesti pitkälle ulottuvat haitat. Päätöksenteko edellyttääkin tällöin hyväksyttävän riskitason määrittelyä. Tätä määrittelyä tarvitaan myös erilaisten

9 yleisten haitta-aineiden sallittujen, vielä turvallisiksi arvioitujen maksimipitoisuuksien ja annosten laskemisessa. Riskien hyväksyttävyyden määrittely ja epävarmuuden huomioiminen sisältyvät olennaisena osana pilaantuneen alueen päätöksentekoon. Lainsäädäntö ei kuitenkaan anna tähän yksityiskohtaisia ohjeita vaan määrittelee ainoastaan yleiset periaatteet. Riskinhallinta Riskinhallinta on toimintaa, joka kattaa koko riskejä koskevan suunnittelu- ja päätöksentekoprosessin. Sitä voidaan toteuttaa useilla eri tasoilla eli EU:n tasolla, kansallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. EU:n ja kansallisen tason riskinhallintatoimia ovat erilaiset strategiat (kuten maaperästrategia) ja säädökset (kuten YSL), joilla pyritään vähentämään tai eliminoimaan maaperän pilaantumisesta aiheutuvia riskejä. Kansallisella ja alueellisella tasolla voidaan mm. priorisoida tietyn tyyppisiä kohteita, joihin riskinhallintatoimet kohdennetaan. Tässä keskitytään kuitenkin paikallisen tason riskinhallintaan jota toteutetaan yksittäisellä pilaantuneella alueella. Tähän riskinhallintaan sisältyvät kaikki toimet riskien tai haittojen vähentämiseksi hyväksyttävälle tasolle. Riskinhallintatoimet sisältävät toimien suunnittelun, vertailun, valinnan ja käytännön toteuttamisen. Pilaantuneilla alueilla maaperän ja pohjaveden puhdistaminen tai muu käsittely ovat olennaisia paikallisia riskinhallintatoimia. Joissain tapauksissa maankäytön rajoittaminen voi olla riittävä riskinhallintatoimenpide. Riskinhallinta perustuu yhden tai useamman riskien muodostumiseen tarvittavan tekijän poistamiseen tai vähentämiseen (kuva 7). Kuva 7. Riskinhallintavaihtoehdot: a) päästölähteen poistaminen tai muuntaminen haitattomaksi, b) kulkeutumisen ja/tai altistumisen estäminen/rajoittaminen, c) kohteen eli altistujan poistaminen (yleensä maankäytön muutos). Maaperän (lähde) pilaantumisen tapauksessa maa-aineksen sisältämän haitta-aineen poiston, eristämisen tai saattamisen liikkumattomaan muotoon tulisi olla aina ensisijainen riskinhallintamenetelmä erityisesti silloin, kun riskinä on pohjaveden pilaantuminen. Tämä siksi, että pohjaveden kunnostus on lähes poikkeuksetta vaikeasti toteutettavissa, kallista ja aikaa vievää. Pohjaveden puhdistamiseen kuluvan ajan arviointi on ylipäätään yleisesti vaikeaa. Vaikka kunnostuksen tai muiden riskinhallintatoimien tarve määräytyy ensi sijassa riskien perusteella, riskinhallintapäätökseen ja etenkin riskinhallintamenetelmään vaikuttavat myös useat muut tekijät (kuva 8).

10 Kuva 8. Pilaantuneen alueen riskinhallintaratkaisuun vaikuttavia tekijöitä. Maaperän ja pohjaveden kunnostaminen Maaperän tai pohjaveden kunnostamisella tarkoitetaan riskinhallintaa, jossa riskejä vähennetään tai eliminoidaan poistamalla tai käsittelemällä haitta-aineita taikka rajoittamalla haitta-aineiden kulkeutumista tai niille altistumista. Lainsäädännössä termiä puhdistaminen käytetään kunnostamisen synonyyminä. Kunnostusmenetelmät Maailmalla on olemassa lukuisia maaperän ja pohjaveden kunnostusmenetelmiä; näitä on esitelty tarkemmin esim. Yhdysvaltojen ympäristöviraston (USEPA) sivuilla ( ja julkaisussa Penttinen (2001). Tässä esitellään lyhyesti vain yleisimmät Suomessa käytettävät kunnostusmenetelmät. Maa-ainesten kaivu ja loppusijoitus/hyödyntäminen. Maaperästä kaivetut pilaantuneet maa-ainekset ovat jätettä, joten niihin sovelletaan jätelain säädöksiä. Suuri osa kaivetuista pilaantuneista maa-aineksista on toistaiseksi toimitettu sijoitettavaksi kaatopaikoille. Haitta-ainepitoisuudeltaan alhaiset maamassat on hyödynnetty suurelta osin sellaisenaan kaatopaikan peitemaina tai rakenteissa. Monitoroitu luontainen puhdistuminen (MLP) on paikalla tehtävä eli in situ- kunnostusmenetelmä, jossa maaperän tai pohjaveden puhdistuminen perustuu maassa luontaisesti tapahtuvien biologisten, kemiallisten ja fysikaalisten prosessien vaikutuksesta. Puhdistuminen voi perustua haitta-aineiden pitoisuuksien laskuun ja/tai liikkuvuuden vähenemiseen siten, että haitta-aineiden kokonaismäärä pysyy samana. Tällaisia mekanismeja ovat mm. epäorgaanisten haitta-aineiden sitoutuminen esim. orgaaniseen ainekseen tai mineraaleihin ja dispersio (ns. ei-tuhoavat 3 menetelmät). Vaikutuksen pysyvyys voi olla ongelma. Biologisissa hajoamisprosesseissa samoin kuin monissa kemiallisissa reaktioissa myös haitallisen aineen tai yhdisteen määrä maaperässä/pohjavedessä vähenee. Biologisissa prosesseissa hajoaminen perustuu maassa luontaisesti olevien mikrobien toimintaan, jota voidaan edistää esim. ravinnelisäyksellä (ns. tehostettu luontainen puhdistuminen, enhanced natural attenuation). MLP-menetelmää on käytetty etenkin biohajoavilla orgaanisilla yhdisteillä kuten öljyhiilivedyillä ja klooratuilla liuottimilla pilaantuneiden maa-alueiden kunnostuksessa. MLP tulee käytännössä kyseeseen alueilla, joilla ei ole maankäyttöpaineita. MLP:ta joudutaan usein täydentämään muilla käsittelymenetelmillä esim. poistamalla pilaantunein maa-aines ja käsittelemällä tämä erikseen. 3 non-destructive

11 Eristämisellä tarkoitetaan haitallisten aineiden pysyvää eristämistä ympäristöstään. Eristäminen voidaan tehdä myös kaivetulle pilaantuneelle maa-ainekselle pilaantuneen alueen sisällä (on site) tai sen ulkopuolella (ex situ). Tiivistysrakenteiden, tiiviiden seinämien ja eristyskerrosten tarkoitus on estää pilaantuneiden maa-ainesten sisältämien haitta-aineiden leviäminen ympäristöön. Pintaeristyksessä pyritään estämään sadeveden pääsy kosketuksiin haitta-aineiden kanssa, pystyeristyksellä voidaan mm. estää kontakti pohjaveden kanssa. Pohjaeristeitä käytetään etenkin kaivetun pilaantuneen maaaineksen loppusijoituksessa. Eristämisessä käytetään erilaisia heikosti vettä läpäiseviä materiaaleja, kuten bentoniittia, muovia tai savea. Tiivistysrakenteita voidaan käyttää myös muiden kunnostusmenetelmien yhteydessä. Eristämistä on käytetty lähinnä epäorgaanisilla aineilla, kuten metalleilla, syanidilla tai asbestilla pilaantuneiden sekä sekapilaantuneiden maa-ainesten käsittelyssä. Stabiloinnissa ja kiinteytyksessä käytetään epäorgaanisia ja orgaanisia sideaineita tai niiden seoksia, joilla sidotaan pilaantuneen maa-aineksen haitta-aineet. Tällöin haitta-aineiden liikkuvuus ja/tai haitallisuus vähenee. Bitumi ja sementti ovat yleisiä sideaineita. Kiinteytys ja stabilointi tarkoittavat hieman eri asioita, vaikka niitä usein käytetään synonyymeina. Kiinteytyksessä käytetään sideaineita kapseloimaan haitta-aineet ja estämään niiden kulkeutuminen. Stabiloinnissa muunnetaan haitta-aineet siten, että niiden aiheuttama riski pienenee. Tämä perustuu muuttamalla haitta-aineiden ominaisuuksia siten, että ne ovat niukkaliukoisemmassa, heikommin kulkeutuvassa tai myrkyllisyyden osalta haitattomammassa muodossa. Käsiteltävän aineksen fysikaalista olomuotoa ei välttämättä muuteta. Stabilointi ja kiinteytys voidaan tehdä joko in situ tai kaivetuille maa-aineksille (on site tai ex situ). Stabilointia/kiinteytystä on käytetty etenkin öljyhiilivedyillä ja metalleilla pilaantuneiden maa-ainesten käsittelyssä. On site tai ex situ stabiloidut/kiinteytetyt maa-ainekset voidaan sijoittaa hyötykäyttörakenteisiin (mm. tiealueet ja kompostointikentät) tai niille soveltuvalle kaatopaikalle. Kompostoinnissa orgaanisia haitta-aineita hajotetaan aerobisesti eli hapellisissa olosuhteissa mikrobitoiminnan avulla. Menetelmä soveltuu orgaanisten, biologisesti hajoavien haitta-aineiden käsittelyyn ja sitä on käytetty etenkin öljyhiilivedyillä ja kloorifenoleilla pilaantuneen maa-aineksen käsittelyyn. Mikäli kompostoitava maa-aines sisältää haihtuvia haitta-aineita, on käsittelyyn yhdistettävä kaasujen keräys ja näiden käsittely. Kompostointi tehdään käytännössä paikan päällä eli on site tai alueen ulkopuolisella käsittelyalueella (ex situ) ja se voidaan toteuttaa eri tavoin. Aumakompostoinnissa massat sijoitetaan läpäisemättömällä kentällä oleviin kompostiaumoihin. Aumoja seurataan ja niitä käännetään ja kastellaan. Allaskompostoinnissa, useimmiten onnettomuuksista peräisin olevat öljyllä voimakkaasti pilaantuneet massat valutetaan ensin altaassa ja ne voidaan myöhemmin siirtää aumakompostiin. Bioreaktori on suljettu systeemi, jossa hajoaminen on helposti hallittavaa ja nopeampaa kuin aumakompostoinnissa. Suomessa on ollut tarjolla myös siirrettäviä bioreaktoreita. Kompostointia tehdään myös rumpu- ja lietekompostoreissa. Maa-aineksessa olevia haihtuvia ja osittain haihtuvia yhdisteitä voidaan poistaa in situ -huokosilmakäsittelyllä. Huokosilmakäsittelyssä haitta-aineet imetään maaperästä alipaineen avulla. Haitta-aineet sisältävä poistokaasu johdetaan käsiteltäväksi esim. aktiivihiilisuodatuksella. In situ -huokosilmakäsittely soveltuu erityisesti rakennetulle alueelle, jossa maan kaivu alueen käytön vuoksi ei ole mahdollista. Huokosilmakäsittelyä on käytetty yleisesti yhtenä menetelmänä öljyhiilivedyillä pilaantuneiden alueiden kunnostamisessa, mm. entisillä huoltoasemakiinteistöillä. Huokosilmakäsittelyä on käytetty myös kaivettujen maa-ainesten käsittelyssä (ex situ). Tällöin käsittely toteutetaan yleensä hallissa tai peitetyssä aumassa ja kaasunimuputket asennetaan läjitettyyn maa-ainekseen. Maa-aineksen pesussa maahiukkasiin sitoutuneet haitta-aineet erotetaan veden avulla eli liuotetaan tai lietetään pesuveteen, josta ne erotetaan jatkokäsiteltäviksi tai loppusijoitettaviksi. Pesu voidaan toteuttaa joko ex situ erillisessä käsittelylaitoksessa tai on site paikan päälle siirrettävällä pesulaitteistolla. Pilaantuneen maa-aineksen tilavuus pienenee pesussa hienoaineksen erottuessa raskaammista jakeista ja käsitelty maa-aines voidaan usein palauttaa takaisin kohteeseen tai hyödyntää muualla. Menetelmä soveltuu vain mineraalimaille ja erityisesti hiekkaisille maille ja sekä orgaanisille että

12 epäorgaanisille haitta-aineille. Suomessa mentelmää on käytetty metalleilla pilaantuneiden maa-ainesten käsittelyssä. Pesussa käytetään tarvittaessa erilaisia apuaineita, kuten pinta-aktiivisia aineita, ph-säätäjiä ja kompleksinmuodostajia. Terminen käsittely kattaa termodesorption ja polton. Termodesorptio on fysikaalinen erotusmenetelmä, jossa haitta-aineet haihdutetaan maa-aineksesta lämmön avulla. Käsittelylämpötila ja -aika valitaan siten, että orgaaniset yhdisteet haihtuvat, mutta eivät hapetu. Tavoitteena ei siis ole haitta-aineiden tuhoaminen tai muuttaminen haitattomaan muotoon. Poltossa pyritään tuhoamaan pilaantuneessa maa-aineksessa olevat haitta-aineet. Poltto soveltuu myös huonosti haihtuville yhdisteille ja sitä on tyypillisesti käytetty sellaisten haitta-aineiden käsittelyyn, joille ei ole juurikaan olemassa muita käsittelyvaihtoehtoja. Polttoa korkeassa lämpötilassa (ns. tehopoltto) on käytetty etenkin dioksiineja, PCB:tä tai torjunta-aineita sisältävien pilaantuneiden maa-ainesten puhdistamiseen. Pohjaveden käsittelyssä Suomessa yleisin menetelmä on ollut ns. in situ pump & treat eli pohjaveden pumppaus ja käsittely. Pump & treat menetelmiä käytetään myös estämään haitta-aineiden leviäminen pohjaveden mukana laajemmalle alueelle (suojapumppaus). Menetelmä soveltuu helppoliukoisille ja pohjaveden mukana liikkuville haitta-aineille. Maasta poistetun pohjaveden käsittelymenetelmä riippuu käsiteltävistä haitta-aineista, mutta yleisimmin on käytetty aktiivihiilisuodatusta. Orgaanisilla haitta-aineilla pilaantunut pohjavesi voidaan puhdistaa esim. bioreaktorissa. Pumpattu vesi voidaan toimittaa myös sellaisenaan käsiteltäväksi ongelmajätelaitokselle. Kestävä kunnostus Viime vuosina maaperän kunnostuksen pääteemana on ollut kestävä kunnostus. Kunnostuksella tai muilla riskinhallintatoimilla saavutettavan riskin vähenemän ohella päätöksenteossa olisi siten otettava huomioon toimien kokonaisympäristövaikutukset (esim. maamassojen kuljetuksesta aiheutuvat päästöt, pohjaveden pumppauksen energiankulutus, syntyvät jätteet), taloudelliset näkökohdat sekä sosiaaliset tekijät. Tavoitteena on maksimoida pitkän aikavälin kokonaishyödyt. Suomessa pilaantuneiden alueiden riskinhallinta perustuu edelleen pitkälti maa-ainesten kaivamiseen ja loppusijoitukseen, jolloin kestävän kehityksen ja sitä käytännössä toteuttavan kiertotalouden periaatteet (kuva 9) eivät juurikaan konkretisoidu. Kuva 9. Pilaantuneiden maa-alueiden kiertotalousmalli (Pyy ym. 2017).

13 Kestävyyden toteutumisen edistämiseksi joulukuussa 2015 julkaistiin Valtakunnallinen pilaantuneiden maa-alueiden riskienhallintastrategia (Ympäristöministeriö 2015). Sen päämääränä on saada pilaantuneiden maa-alueiden merkittävät riskit terveydelle ja ympäristölle hallintaan kestävällä tavalla vuoteen 2040 mennessä. Strategiaa toteutetaan mm. ohjaamalla rahoitusta kokeiluohjelmaan, jossa testataan uusien, kestävyysperiaatteiden mukaisten kunnostusmenetelmien toimivuutta Suomen olosuhteissa. In situ- kunnostusmenetelmien katsotaan yleisesti olevan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia. In situ tehtävässä kunnostuksessa ei kulu energiaa maa-ainesten kaivuun tai pohjaveden pumppaukseen, lisäksi vältetään näihin toimiin liittyvät päästöt. Myös maisemahaitat jäävät yleensä vähäisiksi. Monitoroitu luontainen puhdistuminen (MLP) on in situ menetelmä, joka perustuu siihen, että haittaaineet hajoavat luonnon omien prosessien kuten mikrobitoiminnan seurauksena. Hajoamistoiminta todennetaan erilaisin mittauksin eli menetelmä vaatii seurantaa. MLP:n haittapuolena on etenkin kunnostuksen pitkä aikajänne, jonka vuoksi se ei sovellu kohteisiin, joissa on merkittäviä maankäyttöpaineita. Menetelmän toimivuuteen ja saavutettavaan kunnostuksen lopputulokseen liittyy myös enemmän epävarmuutta kuin perinteisempiin menetelmiin. Muodostuvien jätteiden määrän minimointi on osa kestävää kunnostusta. Perinteisessä kaivuun perustuvassa pilaantuneiden alueiden kunnostuksessa syntyy jätteeksi luokiteltavia pilaantuneita maaaineksia. Kaivetut maamassat myös tyypillisesti korvataan puhtailla maa-aineksilla, mikä kuluttaa neitseellisiä luonnonvaroja. Kaivun rajoittaminen välttämättömään ja kaivettujen maa-ainesten hyödyntäminen tai käsitteleminen hyödyntämiskelpoisiksi voidaankin katsoa kestävyyden toteutumisen kannalta tärkeiksi tavoitteiksi. Loppusijoitusta kaatopaikoilla tulisi välttää (vrt. jätehierarkia). In situ -tekniikoita käytettäessä jätteen synty voidaan usein estää ja myös luonnonvarojen käyttöä merkittävästi vähentää. Puhtaan veden kulutusta kunnostuksessa (etenkin pesumenetelmät) voidaan minimoida mm. suljetuilla prosessikierroilla. Kunnostusvaihtoehtojen pitkän aikavälin ympäristövaikutusten vertailua voi perustua elinkaaritarkasteluun, johon kestävyystarkastelussa yhdistyvät riskinarvioinnin tulokset. Elinkaarianalyysissä arvioidaan toiminnan ympäristövaikutukset koko elinkaaren ajalta. Pilaantuneen alueen kunnostushankkeessa tämä merkitsee kaikkien kunnostusprosessiin tulevien aine-, materiaali- ja energiavirtojen ja sieltä lähtevien vastaavien virtojen huomioon ottamista. Esimerkki Ampumarata-alueen riskinarviointi ja riskinhallinta Ongelman kuvaus Kohteen historiatiedot: Ampumaratatoimintaa vuodesta 1968 lähtien, edelleen toiminnassa Toiminta: hirvikiväärirata ja haulikkorata (8 ampumapaikkaa) (kuva 10).

14 Kuva 10. Haitta-aineiden leviäminen ympäristöön ampumaradalla. Vasemmalla: Kivääriradalla luodit kertyvät taustapenkkaan. Oikealla: Haulikkoradalla (skeet) haulit leviävät laajalle alueelle, lentomatka on verrannollinen haulien kokoon (Ø 2 mm hauli lentää n. 200 m). Pilaantuneen alueen laajuudeksi arvioitiin 19 ha (ks. kuva 8), tietoa käytettiin pilaantuneisuustutkimusten näytteenoton perustana. Ammukset sisältävät lyijyä, antimonia, arseenia, sinkkiä, kuparia, nikkeliä. Laukaisumäärien perusteella alueella arvioitiin olevan lyijyä 44 tonnia. Haitta-aineiden leviämiseen (osin myös altistumiseen) vaikuttavat tekijät Maasto ja maan peitto: harjua, kiväärirata avointa hiekkamaata, haulikkorata kangasmetsää ja suota Maaperä: hieno hiekka ( haitta-aineiden kulkeutuminen suotoveden mukana), metsäalueella ja suolla turvekerros ( haitta-aineiden sitoutuminen?). Suoalueella ph < 4 ja pohjaveden pinta etenkin keväisin sulamisaikaan lähellä maan pintaa haitta-aineiden kulkeutuminen pohjaveteen? Altistumiseen vaikuttavat tekijät Pohjaveden ottamo 400 m, soiden suojelualue 600 m, asutus 1000 m Lähtökohta: yleinen käsitteellinen malli (kuva 11) Kuva 11. Terveysriskien muodostumista kuvaava alustava käsitteellinen malli. Huom! Kuvan malli on yleinen ja sitä täsmennetään kohdekohtaiseksi arvioinnin edetessä.

15 Arvioinnin tavoitteiden määrittely Tavoitteena oli arvioida ihmisiin kohdistuvat terveysriskit ja eliöstöön kohdistuvat ekologiset riskit nykytilanteessa ja tulevaisuudessa (ampumaratatoiminnan päätyttyä, ei kaavoitettu eli jää metsäalueeksi) ja pohjaveden pilaantumisriski Arviointimenetelmien valinta Kyseessä oli alustava arviointi, joka perustui kemiallisiin tutkimuksiin. Riskinarviointi perustui siten erilaisten laskentamallien käyttöön. Arvioinnin suoritus (analyysi) Pilaantuneisuuden selvitys Kemialliset tutkimukset tehtiin kenttämittarilla, >> 100 näytettä, viideltä syvyydeltä 0,5 m asti. Näiden tulosten perusteella laboratoriossa analysoitaviksi valittiin 70 näytettä. Pitoisuus vs. maaperän ohjearvot vertailun perusteella kriittisimmiksi aineiksi tunnistettiin lyijy, arseeni ja antimoni. Taulukko 4. Näytteistä analysoidut suurimmat lyijypitoisuudet. Lisäksi ympäristöstä löytyi kohonneita pitoisuuksia muita metalleja (ks. yllä). maaperä mg/kg-ka. pohjavesi, mg/l sienet, mg/kg marjat, mg/kg sammal, mg/kg max. pit. tausta kynnysarvo ohjearvot > (0,1-5) /750* 0, ,01** ,3-0,1 25 0,05-0,07-0, *alempi/ylempi ohjearvo **talousveden laatuvaatimus Altistuksen ja vaikutusten arviointi Ihmisten altistuminen arvioitiin käyttäen yleisesti käytettyjä laskentakaavoja ja näissä pääosin kirjallisuudessa esitettyjä laskentaparametrien oletusarvoja (kuva 12). Kuva 12. Esimerkki ihmisten terveysriskien arvioinnissa käytetystä laskentakaavasta, arvioitavana ihmisten altistuminen hengityksen kautta ilmassa oleville haitta-aineille (sitoutuneet pölyhiukkasiin). Tarkasteltavien eliöiden määrittelyssä otettiin huomioon: esiintymistodennäköisyys, saatavilla olevat toksisuustiedot (kirjallisuudesta), lajin herkkyys kriittisille haitta-aineille, lajin tärkeys ekosysteemin toiminnan kannalta, sopiva mittakaava (elinpiiri vs. pilaantuneen alueen koko). Päädyttiin seuraavien eliöiden tarkasteluun; maaperäeliöt (mikrobit, kasvit, lierot) ja niitä ravintonaan käyttävät päästäiset.

16 Lieron altistumista arvioitiin kirjallisuudessa esitettyjen kertymistä kuvaavien laskentakaavojen avulla, jotka olettavat lieroon kertyvän pitoisuuden korreloivan lieron pitoisuuden kanssa. Päästäisen altistumista arvioitiin vastaavantyyppisillä laskentakaavoilla kuin ihmisen altistumista (ks. kuva 9). Mikrobitoimintaan ja kasveihin kohdistuvia riskejä arvioitiin vertaamalla maaperän pitoisuuksia kirjallisuudessa ilmoitettuihin, suurimpiin vielä vaikutuksettomiin pitoisuuksiin. Kulkeutumista pohjaveteen arvioitiin liukoisuustestien ja yksinkertaisten maa-vesi jakautumiskerrointen ja arvioidun laimenemiskertoimen avulla. Kriittisille haitta-aineille (lyijy, arseeni, antimoni) lasketut päivittäisen kokonaissaannin arvot suhteutettiin sallittuihin eli vielä turvallisina pidettyihin päivittäisen altistuksen arvoihin (arvot kirjallisuudesta) riskien suuruus (kun todennäköisyys = 1). Tulokset ja niiden tulkinta ja luonnehdinta Sienien ja marjojen syönti ihmisillä osoittautui merkittävimmäksi altistusreitti, mutta arvioitu päivittäinen kokonaisaltistus suurin turvallinen päivittäissaanti välittömät terveysriskit vähäisiä. Ekologiset riskit ovat todennäköisiä, mutta alueellisesti rajallisia. Pohjaveden pilaantumisen riski on merkittävä. Haulien rapautuminen jatkuu, joten pohjaveden pilaantumisen riski todennäköisesti kasvaa terveysriskit kasvavat. Toteutetut riskinhallintatoimet Lopetettiin talousveden otto, lopetettiin haulikkoratatoiminta, metsäalueelle asetettiin varoituskyltit, ettei siellä tulisi poimia sieniä eikä marjoja. Kirjallisuus Nikunen, E Ympäristölle vaaralliset kemikaalit. Chemas Oy, Helsinki. Panagos, P., Van Liedekerke, M., Yigini, Y. ja Montanarella, L Contaminated Sites in Europe: Review of the Current Situation Based on Data Collected through a European Network. J. Environ. Public Health 2013, 11s. Penttinen, R Maaperän ja pohjaveden kunnostus yleisimpien menetelmien esittely. 227 Suomen ympäristökeskuksen moniste 227. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 51s. Pyy, O, Haavisto, T., Niskala, K. ja Silvola, M Pilaantuneet maa-alueet Suomessa. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 27. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 57s. Pyy, O., Tikkanen, S., Reinikainen, J., Nihtilä, M. ja Sorvari, J Pilaantuneiden maa-alueiden kestävät riskinhallintakeinot. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 25/2017. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki. 108s. Sorvari, J. ja Assmuth, T Saastuneiden alueiden riskinarviointi mitä, miksi, miten. Ympäristöopas 50. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 150s. Sorvari, J., Antikainen, R., Kosola, M.-L., Jaakkonen, S., Nerg, N., Vänskä, M. ja Pyy, O Pilaantuneiden maa-alueiden riskinhallinnan ekotehokkuus. Suomen ympäristö 33/2009. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 93s.

17 Söderström, S., Tuomainen, J., Karppanen, J., Mäenpää, M. ja Pyy, O Pilaantuneiden maaalueiden kunnostuksiin liittyvät lupapäätökset vuonna Suomen ympäristökeskus raportteja 44/2016. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 26s. Ympäristöministeriö Ympäristöhallinnon ohjeita 6/2014. Pilaantuneen maa-alueen riskinarviointi ja kestävä riskinhallinta. Ympäristöministeriö, Helsinki. 235s. Ympäristöministeriö Valtakunnallinen pilaantuneiden maa-alueiden riskienhallintastrategia. Suomen ympäristö 10/2015. Ympäristöministeriö, Helsinki. 68s. Ympäristönsuojelulaki 527/