Kanavagolfin tipsit lajin aloittamiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kanavagolfin tipsit lajin aloittamiseen"

Transkriptio

1 Kanavagolfin tipsit lajin aloittamiseen Hienoa, olet siis kiinnostunut tietämään miksi golfista tulisi sinulle uusi harrastus. Tätä varten olemme tehneet tietopaketin, jonka avulla sinun on helppo aloittaa ja jatkaa tämän hienon lajin parissa. Näin haluamme antaa kaikille mahdollisuuden nauttia harrastuksestaan ja jakaa tietoa lajiin liittyen eli muistiinpanovälineet valmiiksi! Golf harrastuksena Pelin suurimpia etuja on, että se sopii harrastuksena ja liikuntamuotona kaikenikäisille. Näin ollen sinulla on mahdollisuus löytää itsellesi harrastus loppuiäksesi. Jokainen tietää, että aloittaminen on monessa asiassa hankalin vaihe ja oppiminen vie aikaa. Ei siis kannata tuskastua, vaikka ensimmäisillä kerroilla pallo ei lennä 200 metriä viivasuoraan. Siksi on hyvä oppia golfin kokeilemisen ja harrastamisen ero. Jos olet esimerkiksi käynyt lyömässä palloa golfkentän harjoitusalueilla, ei siitä kannata luoda hirvittävän laajaa kokonaiskuvaa lajista. Tähän vaikuttaa olennaisesti myös se, että golfin pelaaminen kentällä ei ole mahdollista kenelle tahansa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Anna siis lajille mahdollisuus haastaa sinua pelaajana, koska sen hienoutta ja onnistumisen tunnetta ei kukaan pysty kokemaan puolestasi. Harjoitteluun voit perehtyä syvemmin esimerkiksi kentän golfopettaja eli pron opastuksella. Vaikka pelaaminen on erinomaista harjoittelua, kehittyäkseen on siihen hyvä käyttää aikaa myös kentän ulkopuolella. Tähän kannattaa kiinnittää huomioita varsinkin silloin, jos pelaaja haluaa osallistua kilpailuihin. Monet kentät Suomessa järjestävät aktiivisesti erilaisia yksilö- ja joukkuekilpailuja. Esimerkiksi

2 Kanavagolfissa on kaiken tasoisilla pelaajilla mahdollisuus haastaa itseään ja muita kilpailujen muodossa. Tutustuminen Vaikka et olisikaan kiinnostunut aloittamaan golfin parissa heti, toivotamme tervetulleeksi kaikki, jotka haluavat tutustua Kanavagolfin klubiin ja tunnelmaan. Tulkaa vaikka porukalla pelaamaan kierros minigolfia tai nauttimaan ravintolan palveluista perheen kanssa. Voit kääntyä lajiin liittyvissä asioissa palvelutiskin eli caddiemasterin puoleen. Monella on varmasti käsitys siitä, että golfkentillä on käytössä jonkinlainen pukeutumisetiketti. Siitä ei kuitenkaan tarvitse tässä vaiheessa huolehtia eli normaali vapaa- ajan vaatetuksesi on oikein toimiva ratkaisu. Voit tutustua lajiin saman tien, kun ajatus aloittamisesta kutittelee mieltäsi. Erilaisia lyöntejä harjoitellessa on ensisijaisen tärkeää pitää huolta omasta ja muiden turvallisuudesta. Muista, että lyöt golfkentän alueella aina omalla vastuulla, jos et ole minkään golfseuran jäsen. Jos sinulla on mahdollisuus perehtyä lajiin tutun ihmisen opastuksella, käytä tilaisuus ehdottomasti hyväksesi. Et tarvitse omia mailoja, sillä voit lainata niitä klubilta. Lyhyempiin lyönteihin pääset käsiksi kentän harjoitusalueella. Näitä lyöntejä kokeiltaessa on muistettava pitää harjoitusalueen kunnosta huolta samalla tavalla kuin kentänkin. Tästä ja turvallisuudesta kerrotaan tarkemmin Kentällä toimiminen- kohdassa, mutta caddiemaster auttaa myös tässä asiassa. Kentän range on tarkoitettu pitkien lyöntien harjoitteluun. Siellä käytetään ainoastaan range- palloja, joita saa paikan päältä löytyvästä koneesta. Se toimii Kanavagolfissa caddiemasterilta ostettavilla poleteilla tai mobiilin kautta. Tutustu rangen sääntöihin paikan päällä ennen lyömistä.

3 Pelaajaksi Jotta voit siirtyä syvään päähän, sinun kannattaa ensimmäisenä suoritettaa Green Card. Se antaa sinulle tasoituksen, joka tarkoittaa pelaajan tasoa mittaavaa lukua. Green Card on yksi edellytys päästä pelaamaan golfkentälle muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Vaikka sinulla olisi Green Card suoritettuna, jokaisella kentällä on mahdollisuus rajoittaa pelaamista esimerkiksi pelaajien tasoon vedoten. Yleistä on, että pelaamaan lähtevän ryhmän yhteenlaskettu tasoitus ei saa ylittää tiettyä rajaa. Voit hankkia Green Cardin Kanavagolfin golfopettajan vetämällä alkeiskurssilla, johon kuuluu lyöntiopetusta sekä sääntö- ja pelikoe. Jos taidot riittävät, voit suorittaa sääntö- ja pelikokeen suoraan saadaksesi sen. Yleensä tässä vaiheessa kannattaa miettiä omien välineiden hankkimista. Golfin erikoisliikkeistä saat varmasti asiantuntevaa palvelua. Älä epäröi kertoa olevasi aloittelija, sillä se säästää aikaa ja rahaa. Myös hyvin varustelluilla urheiluliikkeillä on omat golfosastonsa, joista on hyvä mahdollisuus löytää itselle sopivat välineet. Etiketti Ehkä tässä vaiheessa on hyvä palata takaisin golfvaatetukseen. Vaikka golfkentillä on edelleen käytössä tiettyjä sääntöjä pukeutumiseen, suhtaudutaan siihen nykyisin huomattavasti vapaammin. Siksi esimerkiksi harjoitusalueilla riittää normaali tai urheilullinen vapaa- ajan pukeutuminen. Kentällä suositellaan pukeutumaan pikeepaitaan sekä suoriin housuihin, shortseihin tai golfhameeseen. Golfkentällä on tavallista, että myös tuntemattomia ihmisiä tervehditään. Eli jos vastaantulija tervehtii sinua, hän ei välttämättä ole pyytämässä sinua treffeille. Vastaa tervehdykseen rohkeasti. Voit myös itse tervehtiä ensin. Muilta osin golfkentillä pärjää normaalilla, kohteliaalla käyttäytymisellä.

4 Kentällä toimiminen Golfkentällä jokaisen pelaajan on ennen kaikkea pidettävä huolta kolmesta asiasta: omasta ja muiden pelaajien turvallisuudesta, kentän kunnosta sekä pelin sujuvuudesta. Kaikissa kysymyksissä kannattaa kääntyä kokeneempien pelikavereiden puoleen. Kentällä tulee liikkua siten, että oman tai toisen ryhmän pelaajan pallolla ole mahdollisuutta osua sinuun. Lyödessäsi sinun on oltava varma, että edellä menevä ryhmä on turvallisen matkan päässä. Jos kuitenkin pallosi suuntautuu toisia pelaajia päin, huuda kuuluvalla äänellä FORE. Tämän huudon kuuluessa on tärkeää mennä esimerkiksi mailalaukun eli bagin taakse ja suojata pään alue. Ukkosella pelaaminen on ehdottomasti kielletty. Kentän kunnosta huolehtiminen ei kuulu pelkästään kenttähenkilökunnalle. Lyöntijäljet on aina paikattava. Poikkeuksena tästä ovat teeboksit eli väylän aloituspaikat. Niihin syntyvät lyöntijäljet paikataan siihen tarkoitetulla kasvuseoksella. Sitä löytyy aloituspaikkojen vierestä tai sitten sitä on otettava mukaan kierrokselle klubilta. Hiekkaesteiden huolellinen haravoiminen on myös pelaajan vastuulla. Viheriö on alue, johon reikä on sijoitettu. Siihen osuessaan pallo synnyttää ison alastulojäljen, joka pelaajan on aina korjattava erityisellä viheriöhaarukalla. Ohje oikeaoppiseen korjaukseen löytyy tästä. Huomioitavaa on, että useissa tapauksissa alastulojälki ei ole pallon vieressä. Viheriöillä on muutenkin toimittava varoen, koska vahingot vaikuttavat olennaisesti niiden kuntoon ja sitä kautta kaikkien viihtyvyyteen. Golfkärryjä ei saa viedä teebokseihin tai viheriöille ja lisäksi niitä ei saa vetää viheriön ja hiekkaesteen välistä. Golfautolla pelatessa pätevät samat säännöt ja lisäksi golfkentillä voi olla omia lisäyksiä golfauton

5 käyttöön. Yleisesti suositellaan, että ajaminen tapahtuisi lähinnä teitä ja mahdollisimman vähän väyliä eli kentän lyhyeksi leikattuja alueita pitkin. Pelin sujuvuus eli toisin sanoen pelinopeus on asia, johon lajin parissa kiinnitetään valtavasti huomiota. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että pelaajaa voidaan rangaista kilpailussa hitaasta pelistä. Liikkuminen kentällä tulee olla ripeää. Kun ryhmä on menossa viheriölle, kannattaa kaikkien sijoittaa baginsa niin, että pääsette siirtymään sujuvasti seuraavaan teeboksiin. Lyö aina varapallo, jos varmuutta pallosi löytymisestä tai sen päätymisestä vesiesteeseen ei ole. Palloja saatetaan joutua etsimään kierroksen aikana ja etsimisaikaa on rajoitettu golfin säännöissä. Ryhmän muut pelaajat voivat suorittaa seuraavat lyöntinsä ja lisäksi pallonsa hukannut pelaaja voi pelata varapalloansa eteenpäin ennen etsimisen aloittamista, jos tilanne sallii sen. Ryhmä voi myös jakautua etsimään samanaikaisesti, jos useampi pallo on hukassa. Jos pelaajalle alkaa kertyä harjoituskierroksella väylälle paljon lyöntejä, pelin nopeuttamiseksi hänen kannattaa nostaa pallo taskuun ja jatkaa jälleen seuraavan väylän teeboksista. Kilpailuissakin tämä on mahdollista, mutta vain tietyissä pelimuodoissa. Pelinopeuden kannalta olennaista on se mitä pelaaja tekee silloin, kun hän ei ole lyöntivuorossa. Tämän lisäksi omaan lyömiseen liittyvien rutiinien nopeus edistää peliä. Jokaisella pelaajalla on aikaa ja kykyä suunnitella seuraava lyöntinsä varsinkin tutulla kentällä vaikkapa muiden ryhmäläisten lyöntivuorojen aikana. Esimerkiksi avaulyöntisi jälkeen saapuessasi pallolle olet jo miettinyt valmiiksi minkälainen lyönti sinun pitää seuraavaksi lyödä ja miten aioit toteuttaa sen. Tämän jälkeen sinun täytyy vain todeta tilanne, tehdä päätös lyönnistä ja antaa palaa. Puttaamisen osalta suunnittelu tarkoittaa pitkälti sitä, että pelaaja arvioi putin suunnan ja tarvittavan vauhdin ennen omaa lyöntivuoroaan. Golfia voi pelata huonosti, mutta ei hitaasti.

6 Pelaaminen Pohjimmiltaan golfin tarkoitus on se, että pelataan tietty määrä väyliä mahdollisimman vähän lyöntejä käyttäen. Sekä harjoitus- että kilpailukierroksia pelatessa on asioita, joita tulee ottaa huomioon. Päästäksesi pelaamaan täysimittaista, vähintään yhdeksän reiän golfkenttää, sinulla täytyy olla Green Card, jäsenyys golfseurassa ja useissa tapauksissa pelioikeus jollakin kentällä. Pelaaja joko vuokraa pelioikeuden golfkentältä tai yksityishenkilöltä. Toinen keino on hankkia kentän osake. Kenttäkohtaisesti tarjolla voi olla myös muita vaihtoehtoja pelioikeuden hankkimiseksi esimerkiksi pelilippujen muodossa. Tyypillinen pelioikeus toimii kausikortin lailla. Tietyllä kausimaksulla saat rajattomasti pelata kentällä, johon se on osoitettu. Kentillä, joilla pelaajalla ei ole pelioikeutta, on maksettava kierroskohtainen pelimaksu eli green fee. Osake toimii pelaamisen osalta samalla tavalla, mutta silloin pelaaja omistaa osan kentästä. Silloin pelaaja pääsee vaikuttamaan kenttää koskeviin asioihin ja tekemään päätöksiä esimerkiksi siitä, kuinka paljon kentälle otetaan vieraspelaajia. Alussa oma tasoitukseksesi on 54. Pelitasoitus määräytyy pelaajan tarkan tasoituksen mukaan ja kertoo, kuinka monta lyöntiä (slope) voit pelata yli kentän oman ihannetuloksen eli parin päästäksesi omaan tasoitukseesi. Otetaan esimerkki. Pelaajaa A:n tarkka tasoitus on 12,3 ja hän pelaa Kanavagolfissa 18 reikää keltaiselta teeltä. Oheisen taulukon mukaan hänen slopensa on siis 13 eli päästäkseen tasoitukseensa hänen pitää pystyä pelaamaan kierros 85 lyönnillä (72+13). Tätä pelimuotoa kutsutaan tasoitukselliseksi lyöntipeliksi. Eli jos pelaaja A onnistuu kiertämään Kanavagolfin 82 lyönnillä, hänen tasoituksensa laskisi. Tasoitus

7 voi myös nousta, jos pelaaja A lyö vaikkapa 88 lyöntiä. Tarkemmat tiedot tasoitusjärjestelmästä voit lukea täältä. Kanavagolfin slope- taulukko miehille 2016 Helpompi pelimuoto aloittelijana on pistebogey. Se perustuu myös pelaajan henkilökohtaiseen slopeen. Jokaisella kentällä väylät on laitettu vaikeusjärjestykseen (HCP 1 vaikein, 18 helpoin). Näin ollen pelaaja A saa 13 vaikeimmalle väylälle yhden lyönnin edun väylän pariin nähden. Väylä 10 on Kanavagolfin vaikein väylä ja sen par on neljä. Pelatessaan väylän viidellä lyönnillä, pelaaja A saa väylästä kaksi bogeypistettä. Neljällä lyönnillä A saa kolme pistettä, kuudella yhden ja seitsemällä nolla. Tässä pelimuodossa ei voi saada miinuspisteitä. Siksi pelaaja A voi lopettaa 10. väylän pelaamisen, jos hän ei saa palloa reikään kuudella lyönnillä. Jotta pelaajan tasoitus olisi aktiivinen, hänen on pelattava tietty määrä tasoituskierroksia kauden aikana. Tällaiseksi lasketaan etukäteen caddiemasterille ilmoitettu harjoituskierros

8 tai kilpailussa pelattu kierros. Jos pelaaja pelaa tasoituskierroksen harjoituskierroksella, pelimuotona on pistebogey. Tässä pelimuodossa on mahdollista saada tasoitusta alentava tulos, vaikka joltakin väylältä ei saisi pisteitä. Tasaisella kaavalla tasoitukseen pelattu tulos on 36 pistettä (2 pistettä x 18 väylää). Pelaaja A saisi siis 82 lyönnin kierroksestaan 39 pistettä ja 88 kierroksesta 33 pistettä. Kun kaikki edellä mainittu on kunnossa, on aika lähteä pelaamaan. Voit varata itsellesi ajan joko soittamalla caddiemasterille tai suoraan kentän ajanvarausjärjestelmästä omilla jäsentunnuksillasi. Saavu ajoissa, jotta ehdit ilmoittautua caddiemasterille ennen kierrosta. Ensimmäisessä teeboksissa muista esittäytyä, jos tapaat ryhmän pelaajia ensimmäistä kertaa. Pelaajien järjestys avauslyöntien osalta määräytyy aina edellisen väylän lyöntien mukaan eli vähiten lyöntejä käyttänyt avaa ensin. Ensimmäisellä väylällä järjestys arvotaan. Pelaaja A lyö ensimmäisellä väylällä neljä kertaa ja B viisi. Seuraavalla molemmat lyövät kuusi kertaa. Silloin pelaaja A avaa kolmannella väylällä ensin, koska hän teki ensimmäisellä väylällä paremman tuloksen. Pelinopeuden kannalta käytäntö on se, että jos ryhmässä pelataan useammasta teeboksista, taaempaa pelaavat lyövät aina ensin edellä mainitun järjestyssäännön mukaisesti. Varapallo lyödään, kun kaikki muut samassa teeboksissa ovat suorittaneet avauslyöntinsä. Jos varapalloja joudutaan lyömään useampi, määräytyy järjestys alkuperäisen lyöntijärjestyksen mukaan. Muita lyöntejä suorittaessa kauimpana reiästä oleva pelaaja lyö perinteisesti ensin. Tämä pätee myös varapalloihin. Tässä kohdassa voit vaikuttaa pelinopeuteen huomattavasti. Mene aina suoraan omalle pallollesi valmistautumaan, jos et ole

9 lyöntivuorossa ja se on turvallista eikä häiritse muita pelaajia. Kaikissa tilanteissa lyöntijärjestystä voidaan muuttaa pelin sujuvuuden kannalta, kunhan se sopii kaikille pelaajille ja on turvallista. Aloittelijan ei kannata vältellä kentälle lähtemistä siksi, että hän tuntee olevansa tiellä. Kaikki pelaajat ovat joskus olleet aloittelijoita, joten he tietävät millaista golfin aloittaminen on. Kunhan jokainen pitää kentällä toiminen- kohdan asiat kirkkaana mielessä, kaikilla on mahdollisuus nauttia lajista. Pelaaminen on kuitenkin se tekijä, joka tekee golfista harrastamisen arvoista ja auttaa kehittymään pelaajana. Sanastoa Pro à Golfopettaja tai ammattilaispelaaja Caddiemaster à Kentän asiakaspalvelupiste Range à Pitkien lyöntien harjoituspaikka Tasoitus à Pelaajan tasoa ilmentävä luku Par à Kentän ihannetulos lyöntimäärässä Slope à Lyöntimäärä, jonka pelaaja saa etua kentän ihannetulokseen nähden Bagi à Mailojen kuljettamiseen suunniteltu laukku Väylä à Nimitys kentän yksittäisille radoille sekä lyhyeksi leikatuille alueille Teeboksi à Väylän aloituspaikka Bunkkeri à Hiekkaeste Viheriö à Alue, jossa reikä ja lippu sijaitsevat Viheriöhaarukka à Pallon alastulojälkien korjaamiseen tarkoitettu väline Vesieste à Keltaisilla paaluilla merkitty vesieste Sivuvesieste à Punaisilla paaluilla merkitty vesieste Out of Bounds à Valkoisilla paaluilla merkityt kentän ulkorajat Putti à Yleensä viheriöllä suoritettava lyönti Chippi à Viheriön läheisyydessä suoritettava lyönti

10 Lopuksi Tässä oli läpileikkaus siitä millaista golfin aloittaminen ja harrastaminen aloittelijalle on. Kaikkea tietoa olisi mahdotonta saada nidottua yhteen pakettiin ymmärrettävässä muodossa. Siksi golfista ja sen lajikulttuurista oppii parhaiten käytännössä. Jos sinulle tuttu ihminen pelaa golfia, pyydä häntä neuvomaan ja opastamaan. Näin apu on aina lähellä ja saat vastauksia kysymyksiin, joihin vastauksia et tästä saanut. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Caddiemaster on olemassa kaikkia varten ja tuntemattomatkin auttavat mielellään niitä, jotka ovat valmiita oppimaan. Toivottavasti tästä oli sinulle apua matkalla uuden harrastuksen pariin! Heräsikö lisää kysymyksiä? Oheisten linkkien takaa löytyy lisätietoa. golf/ saannot/

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee Oikea vastaus B ja

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista asioista teet

Lisätiedot

SÄÄNTÖOSIO. Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe VASTAUKSET. Golfpelissä sääntöjen noudattamisesta on vastuussa

SÄÄNTÖOSIO. Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe VASTAUKSET. Golfpelissä sääntöjen noudattamisesta on vastuussa GREEN CARD Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe Nimi: VASTAUKSET Kysymykset ovat monivalintakysymyksiä, joihin voi olla yksi tai useampi oikea vastaus. Oikea vastaus on tummennettu. Vastaukset kannattaa

Lisätiedot

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata!

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata! Tutustu Lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin! Tutustu lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin Oletko innostunut kokeilemaan golfia? Ota lähin golfseura rohkeasti suunnaksi ja lähde kokeilemaan! Tarvitset vain

Lisätiedot

KURSSIMATERIAALI PERUSKURSSILLE 2018

KURSSIMATERIAALI PERUSKURSSILLE 2018 KURSSIMATERIAALI PERUSKURSSILLE 2018 Tutustu myös: www.golf.fi www.golfpiste.com You tube hakusanoilla: säännöt ja etiketti pelikäytännöt GOLF PELINÄ JA SEN TARKOITUS Golfissa on tarkoitus pelata pallo

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee GOLFIN ETIKETTI 2 Miksi

Lisätiedot

GREEN CARD LAPSET JA NUORET

GREEN CARD LAPSET JA NUORET 1 GREEN CARD LAPSET JA NUORET GREEN CARD GOLFPELIN AJOKORTTI OHJEISTUS LASTEN JA NUORTEN GOLFHARRASTUKSEEN ALOITTAMISEEN Tämä ohjeistus on tarkka kuvaus lasten ja nuorten Green Card käytännöistä osana

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

GOLFIN PERUSTEET Tuusulan Golfklubi 2012

GOLFIN PERUSTEET Tuusulan Golfklubi 2012 GOLFIN PERUSTEET Tuusulan Golfklubi 2012 ALUSTAVA AIKATAULU 1. päivä 18.00 Kurssin avaus 18.30 Putin perusteet 19.15 Chipin perusteet 19.45 Svingin perusteet 20.30 Päivän päätös 2. päivä 18.00 Päivän aloitus

Lisätiedot

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta KILPAILUKÄSIKIRJA Sisällysluettelo 1 Kilpailusäännöt... 3 2 Paikallissäännöt... 4 3 Kilpailut... 5 3.1 Mestaruuskilpailut... 5 3.1.1 Seuran lyöntipelimestaruus... 5 3.1.2 Seuran reikäpelimestaruus... 6

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013 - huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9 -

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä on

Lisätiedot

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa.

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa. 1(5) GOLF 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton (SGL) sääntöjä näissä säännöissä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin. Sääntökirjoja saa golfkentiltä ja niitä

Lisätiedot

Seniorikirje 2/2019 REIKÄPELI TUTUKSI. Reikäpeli on erilaista kuin lyöntipeli! Eero Aro Seniorivastaava

Seniorikirje 2/2019 REIKÄPELI TUTUKSI. Reikäpeli on erilaista kuin lyöntipeli! Eero Aro Seniorivastaava 1 Seniorikirje 2/2019 REIKÄPELI TUTUKSI Eero Aro Seniorivastaava Reikäpeli on golfin perinteisin pelimuoto. Reikäpelissä pelaaja ja vastustaja kilpailevat toisiaan vastaan voittaen, häviten tai tasaten

Lisätiedot

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT HARRI HONKATUKIA,

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT HARRI HONKATUKIA, TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT 2.3.2017 HARRI HONKATUKIA, harri.honkatukia@kolumbus.fi SISÄLTÖ Uusi paikallissääntö Kentän merkinnät, ulkorajat, vesiesteet Vesiesteiden sillat Pickalassa Pelinopeus

Lisätiedot

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa.

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa. Kankaisten Golfpuisto Oy:n osakkaille OSAKASTIEDOTE 24.11.2015 Ohessa on yhtiökokouskutsu. Sen mukaisesti viralliset yhtiökokousasiakirjat löytyvät yhtiön www-sivuilta. Seuraavassa tiivistettyjä poimintoja

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 14.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 7.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Tapahtumat Johtokunta

Lisätiedot

Peliohje 20.4.2011 1(6)

Peliohje 20.4.2011 1(6) 1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä kesänä

Lisätiedot

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT HARRI HONKATUKIA.

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT HARRI HONKATUKIA. TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT 6.3.2018 HARRI HONKATUKIA harri.honkatukia@kolumbus.fi Tiiauspaikka PALLO PELATTAVA PAIKALTAAN SÄÄNTÖ 13. PALLO PELATTAVA PAIKALTAAN Pelaaja ei saa parantaa eikä sallia

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa en ja cranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 7.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 5.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Klikkaa linkkiä. Tapahtumat

Lisätiedot

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT GOLF YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan R&A Rules Limited ja The United States Golf

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat Oikea vastaus B ja C GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista

Lisätiedot

1. Green Card Golfpelin ajokortti... 2. 2. Green Cardin myöntäminen ja Green Card suorituksen vastaanottaminen... 3

1. Green Card Golfpelin ajokortti... 2. 2. Green Cardin myöntäminen ja Green Card suorituksen vastaanottaminen... 3 1 GREEN CARD GREEN CARD GOLFPELIN AJOKORTTI OHJEISTUS Tämä ohjeistus on tarkka kuvaus Suomen Golfliiton Green Card (GC) -järjestelmästä. Sen sisältöön tulisi golfseuran johtohenkilön sekä GC suoritusten

Lisätiedot

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 4.5.2004 RRu / Muutokset 2.0 18.5.2015 RRu / JymyGolf versio Sisälysluettelo 1 JYMYGOLF REIKÄPELI... 2

Lisätiedot

Suomi on mukana Euroopan Golfliiton ns. EGA-tasoitusjärjestelmässä. Sen perustana ovat:

Suomi on mukana Euroopan Golfliiton ns. EGA-tasoitusjärjestelmässä. Sen perustana ovat: TIIVISTELMÄ TASOITUSMÄÄRÄYKSISTÄ v. 2007-2010 (Linkki: Tasoitusmääräykset kokonaisuudessaan) Yleistä Suomi on mukana Euroopan Golfliiton ns. EGA-tasoitusjärjestelmässä. Sen perustana ovat: 1. GONGU-järjestelmän

Lisätiedot

Messilä golfin paikallissäännöt

Messilä golfin paikallissäännöt Messilä golfin paikallissäännöt Pelialueen rajat ja merkinnät Valkoinen paalu Punainen paalu/punainen mittalaatta Keltamusta paalu/keltainen mittalaatta Keltainen paalu/harjakset maassa tai viiva Punainen

Lisätiedot

Aura Golf. Yhteenveto N = 452

Aura Golf. Yhteenveto N = 452 Aura Golf Yhteenveto N = 452 07.01.2014 1 Sisällys Sivu Kyselyn mittari 3-5 Taustatiedot 6 Kuluneen kauden toiminta 7 Caddiemastertoiminta 8 Pelaaminen 8 Kentän kunto 9 Kilpailutoiminta 10 Klubitalo ja

Lisätiedot

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Sports Coach -golfsimulaattoreissa Simulaattorin perusasetukset PariScambleen (Personal kisassa normaali lyöntipeli) Valitaan pelattava kenttä - Linna

Lisätiedot

Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa

Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013- huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

Tervetuloa GoGolfin Green Card -kurssille

Tervetuloa GoGolfin Green Card -kurssille Tervetula GGlfin Green Card -kurssille Glfin alkeiskurssisi lähestyy ja tähän materiaaliin n kerätty muutamia asiita, jtta glfharrastuksesi lähtee mahdllisimman hyvin käyntiin. Ennen kurssia Vaatetuksena

Lisätiedot

Sääntöpähkinä 1 / 2013

Sääntöpähkinä 1 / 2013 Sääntöpähkinä 1 / 2013 1 Sääntöpähkinä 1 / 2013 Vastaukset kysymyksiin perusteluineen. Kysymys 1. Haitta vesiesteessä Pelataan reikää, jonka greenin toisella sivulla on lampi, jonka griinin puoleisella

Lisätiedot

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 1.1 4.5.2004 RRu / Tuomaritoimikunnan tarkastama versio 1.2 27.4.2005 RRu / Muutettu mm. tasoitustenlaskentaa

Lisätiedot

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012 Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu HGK:n valmennus 2012 Mitä pelitaktiikalla tarkoitetaan? Omien vahvuuksien hyödyntämistä maksimaalisesti. Omien heikkouksien välttämistä pelissä. Pelin, kentän

Lisätiedot

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia SGL aluekierros 10.11.2016 Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf pähkinänkuoressa 629 C-osakasta (yksityishenkilöt) ja 100 B-osakasta (yritykset)

Lisätiedot

Sääntöpähkinä 2 / 2013

Sääntöpähkinä 2 / 2013 Sääntöpähkinä 2 / 2013 1 Sääntöpähkinä 2 / 2013 Vastaukset kysymyksiin perusteluineen. Vastauksia 75 kappaletta. (SHG 49, VaG 16, Muut 10) Määritelmä: Alla olen käyttänyt lyhennettä Dec. viittamaan annettuihin

Lisätiedot

Golfsimulaattorin käyttö- ja peliohjeet

Golfsimulaattorin käyttö- ja peliohjeet Golfsimulaattorin käyttö- ja peliohjeet 1. Käynnistys 1.1 Koneiden käynnistys Käynnistettäviä laitteita on yhteensä Kolme: tietokone, monitori ja videotykki, myös tarvittaessa lasertulostin. Tietokoneen

Lisätiedot

SÄÄNTÖJEN IHMEELLINEN MAAILMA LADYKAPTEENIT TIMO HUVINEN,

SÄÄNTÖJEN IHMEELLINEN MAAILMA LADYKAPTEENIT TIMO HUVINEN, SÄÄNTÖJEN IHMEELLINEN MAAILMA LADYKAPTEENIT 20.1.2018 TIMO HUVINEN, timo.huvinen@ramboll.fi SÄÄNNÖT ERITASOISILLE PELAAJILLE 45 % kaikista golfaajista omaa aktiivisen tasoituksen Golfin lopettaneista enemmistö

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ LADYKAPTEENIT TIMO HUVINEN,

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ LADYKAPTEENIT TIMO HUVINEN, TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ LADYKAPTEENIT 21.1.2017 TIMO HUVINEN, timo.huvinen@ramboll.fi Tiiauspaikka PALLOA ON LYÖTÄVÄ KUNNOLLA SÄÄNNÖT KITEYTETTYNÄ Pallo pelattava paikaltaan SÄÄNTÖ 13. PALLO PELATTAVA PAIKALTAAN

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

1. Green Card Golfpelin ajokortti Green Cardin myöntäminen ja Green Card suorituksen vastaanottaminen... 3

1. Green Card Golfpelin ajokortti Green Cardin myöntäminen ja Green Card suorituksen vastaanottaminen... 3 1 GREEN CARD OHJEISTUS GREEN CARD GOLFPELIN AJOKORTTI OHJEISTUS GOLFSEUROILLE Tämä ohjeistus on tarkka kuvaus Suomen Golfliiton Green Card -järjestelmästä. Sen sisältöön tulisi golfseuran johtohenkilön

Lisätiedot

Jäsenten tyytyväisyys golfseurojen palvelujen laatuun. Toimeksiantajana Suomen Golfliitto ry.

Jäsenten tyytyväisyys golfseurojen palvelujen laatuun. Toimeksiantajana Suomen Golfliitto ry. Jäsenten tyytyväisyys golfseurojen palvelujen laatuun Toimeksiantajana Suomen Golfliitto ry. Kaksi eri kyselyä: Yleistä 1. Seurakysely postitus valtakunnallisesti 5591 golfseuran jäsenelle 2. Internet-kysely

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ Helsingin Golfklubin kilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton kilpailukäsikirjaa, tasoitusmääräyksiä, paikallissääntöjä ja soveltuvin osin ohjetta

Lisätiedot

Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005

Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005 Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005 Tutkimus tehdään opinnäytetyönä Suomen Golfliitto ry:n toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa otoksella Suomen Golfliiton

Lisätiedot

Päivitetty 23.7.2012. Yleiset kilpailumääräykset

Päivitetty 23.7.2012. Yleiset kilpailumääräykset Yleiset kilpailumääräykset 1 Sisällys Ilmoittautuminen 3 Tapa 3 Maksut 3 Jälki-ilmoittautuminen 3 Yli-ilmoittautuminen 3 Sarjan peruuttaminen 3 Toimenpiteet kilpailun keskeyttämiseksi 4 Kilpailua ei voida

Lisätiedot

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET Tuusulan Golfklubi 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. ILMOITTAUTUMINEN Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Tapa 3 Maksut 3 Jälki-ilmoittautuminen 3 Yli-ilmoittautuminen 3 Sarjan peruuttaminen

Lisätiedot

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy 1 Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy Caddiemasterin toimisto ja ajanvaraus Nettivaraus Tasoitusrajat Valvonta Caddiemasterit työskentelevät aiempaan tapaan Classic-, Coach-

Lisätiedot

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta KILPAILUKÄSIKIRJA Sisällysluettelo 1. Kilpailusäännöt... 3 1 Kilpailut... 4 1.1. Mestaruuskilpailut... 4 1.1.1. Seuran lyöntipelimestaruus... 4 1.1.2. Seuran reikäpelimestaruus... 4 2.2. Muut kilpailut

Lisätiedot

RAUMA GOLF JUNIORITOIMINTA

RAUMA GOLF JUNIORITOIMINTA Rauma Golf on rento ja monipuolinen RAUMA GOLF JUNIORITOIMINTA ISÄ JA POIKA - YHDESSÄ KENTÄLLÄ Jouni ja Jonatan Raatikainen aloittivat golfin yhdessä muutama vuosi sitten. Jonatan meni tutustumaan lajiin

Lisätiedot

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN.

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. MEILLÄ JUNIORIT SAAVAT HYVÄT EVÄÄT GOLFIIN! Tule kokeilemaan golfia lajia, jossa saat nauttia ulkoilmasta kavereiden seurassa. Espoon Golfseura on Golfliiton

Lisätiedot

VÄYLÄOPAS. par 72 6 134 m 5 778 m 5 346 m 5 005 m

VÄYLÄOPAS. par 72 6 134 m 5 778 m 5 346 m 5 005 m VÄYLÄOPAS par 72 6 134 m 5 778 m 5 346 m 5 005 m Tervetuloa golfkentälle! Tämä väyläopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä tuloskortti perustuu omien taitojesi

Lisätiedot

Keljonkankaan frisbeegolfrata

Keljonkankaan frisbeegolfrata P Kisakeskus Keljonkankaan OB Katsomo OB 18 OB 1 100m 83m Frisbeegolfradan säännöt 6 Frisbeegolf Frisbeegolf on peli, jota voivat harrastaa kaikki ikään tai sukupuoleen katsomatta. Frisbeegolfin periaate

Lisätiedot

YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2014

YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2014 Kankaisten Golf Masku 18.10.2013 YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2014 1. Säännöt, ohjeet ja määräykset 2. Paikallissäännöt 3. Tasoitukset ja oikeus kilpailla 4. Tasoituskortin jättäminen Säännöt,

Lisätiedot

KESKEISIÄ GOLFSÄÄNTÖJÄ KÄYTÄNNÖSSÄ. Jarmo Siekkinen

KESKEISIÄ GOLFSÄÄNTÖJÄ KÄYTÄNNÖSSÄ. Jarmo Siekkinen KESKEISIÄ GOLFSÄÄNTÖJÄ KÄYTÄNNÖSSÄ MÄÄRITELMIÄ (tärkeimpiä) Neuvo Sääntökirjan käyttäminen Neuvo on ohje tai ehdotus, joka saattaa vaikuttaa pelaajan pelisuunnitelmaan, mailan valintaan tai lyöntiin. Neuvoksi

Lisätiedot

GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT

GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT OSALLISTUMISOIKEUS GOLF LIIGA 2019 (WAGC) on kaiken tasoisille mies- ja nais klubipelaajille suunnattu avoin golfkiertue. Kiertue koostuu ympäri Suomen eri LIIGA paikkakunnilla

Lisätiedot

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja.

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja. KARAMBOLEN SÄÄNNÖT Kolmen vallin kara Yhden vallin kara Suora kara - Cadre YHTEISET SÄÄNNÖT KAIKILLE PELIMUODOILLE 1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä

Lisätiedot

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas SHG Lakisto Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m golfkenttäopas Tervetuloa golfkentälle! Tämä kenttäopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä pelitulos perustuu

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU FINNISH MOS OPEN 2017

KILPAILUKUTSU FINNISH MOS OPEN 2017 KILPAILUKUTSU FINNISH MOS OPEN 2017 Suomen Ratagolfliitto järjestää yhteistyössä Lampila Golfin kanssa The Pirate Adventuregolf -kentällä Minigolf Open Standard -kilpailun su 07.05.2017 http://www.pirateadventuregolf.fi

Lisätiedot

KUMPPANUUDET TAPAHTUMAT

KUMPPANUUDET TAPAHTUMAT KUMPPANUUDET TAPAHTUMAT Keimolassa on kaksi toisistaan eroavaa 18 reikäistä golfkenttää. Kentät sijoittuvat luonnonkauniiseen ja vaihtelevaan maastoon. Keimola on ollut vuodesta toiseen suosittu pelipaikka

Lisätiedot

Vuosaari Golf Helsinki paikallissäännöt 2019

Vuosaari Golf Helsinki paikallissäännöt 2019 Vuosaari Golf Helsinki paikallissäännöt 2019 10.6.2019 A. Ulkona ja kentän ulkorajat B. Estealueet Kentän ulkoraja on valkoisten tolppien tai raja-aidan pylväiden kentän puoleisten reunojen välinen maan

Lisätiedot

JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU

JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Impivaarassa sunnuntaina 21.5. Lähtöaika Kilpailu alkaa massalähdöllä klo 9.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu parannusyrityksillä, tarkempi

Lisätiedot

YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2019

YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2019 Kankaisten Golf Masku 1.5.2019 YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2019 1. Säännöt, ohjeet ja määräykset 2. Paikallissäännöt 3. Tasoitukset ja oikeus kilpailla 4. Tasoituskortin jättäminen 5. Muu ohjeistus

Lisätiedot

Golf sääntöjen kertausta. Jarmo Siekkinen Tarina Golf 2016

Golf sääntöjen kertausta. Jarmo Siekkinen Tarina Golf 2016 Golf sääntöjen kertausta Jarmo Siekkinen Tarina Golf 2016 Sisältö GOLF SÄÄNNÖT 2016 ALKAEN SÄÄNTÖKIRJA HTTP://GOLF.FI/WP-CONTENT/UPLOADS/SITES/4/2016/03/RULES2016_FIN_FINAL_VER040316.PDF (Golfsääntöjen

Lisätiedot

St. Laurence Golf - Golfia Parhaimmillaan

St. Laurence Golf - Golfia Parhaimmillaan St. Laurence Golf - Golfia Parhaimmillaan St. Laurence Golfin arvot Golfperinteiden kunnioittaminen Ympäristön huomioiminen Jatkuva kehittäminen Toisten huomioiminen Toimivat palvelut Sujuva peli Aukiolo

Lisätiedot

KUMPPANUUS- JA TAPAHTUMAPALVELUT. KEIMOLA GOLF Kirkantie Vantaa keimolagolf.com

KUMPPANUUS- JA TAPAHTUMAPALVELUT. KEIMOLA GOLF Kirkantie Vantaa keimolagolf.com KUMPPANUUS- JA TAPAHTUMAPALVELUT 2019 KEIMOLA GOLF Kirkantie 32 01750 Vantaa keimolagolf.com Keimolassa on kaksi toisistaan eroavaa 18 reikäistä golfkenttää. Kentät sijoittuvat luonnonkauniiseen ja vaihtelevaan

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET KAUDELLE 2016

KILPAILUMÄÄRÄYKSET KAUDELLE 2016 Messilän Golf ry Kilpailutoimikunta Messilä 28.01.2016 KILPAILUMÄÄRÄYKSET KAUDELLE 2016 Nämä kilpailumääräykset ovat voimassa kaudella 2016 kaikissa Messilä Golfin järjestämissä kilpailuissa. Mikäli Messilä

Lisätiedot

Sääntöpähkinä 3 / 2013

Sääntöpähkinä 3 / 2013 Sääntöpähkinä 3 / 2013 1 Sääntöpähkinä 3 / 2013 Vastaukset kysymyksiin perusteluineen. Määritelmä: Alla olen käyttänyt lyhennettä Dec. viittamaan annettuihin sääntötulkintoihin, engl. Decision. Nämä soveltavat

Lisätiedot

Kortteliliigan idea ja tavoitteet

Kortteliliigan idea ja tavoitteet Kortteliliiga 2017 Kortteliliigan idea ja tavoitteet Kilpailu on ainutlaatuinen ja sopii erityisesti Tapiola Golfiin, jossa suuri osa jäsenistöä asuu aivan kentän lähistöllä ja jäsenistöä leimaa paikallisuus.

Lisätiedot

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta KILPAILUKÄSIKIRJA Sisällysluettelo 1. Kilpailusäännöt... 3 1 Kilpailut... 4 1.1. Mestaruuskilpailut... 4 1.1.1. Seuran lyöntipelimestaruus... 4 1.1.2. Seuran reikäpelimestaruus... 5 2.2. Muut kilpailut

Lisätiedot

SÄÄNTÖUUDISTUS TULEE OLETKO VALMIS? SGS SYYSKOKOUS TIMO HUVINEN,

SÄÄNTÖUUDISTUS TULEE OLETKO VALMIS? SGS SYYSKOKOUS TIMO HUVINEN, SÄÄNTÖUUDISTUS TULEE OLETKO VALMIS? SGS SYYSKOKOUS 13.11.2018 TIMO HUVINEN, timo.huvinen@ramboll.fi HISTORIALLINEN SÄÄNTÖMUUTOS 1.1.2019 Edellinen suuri sääntömuutos oli 1984, jolloin mm. nykyinen sääntökirja

Lisätiedot

Mikan ja Kaisan Golfkoulu

Mikan ja Kaisan Golfkoulu Mikan ja Kaisan Golfkoulu ALOITTAJAN ABC Sisällysluettelo 2. Tästä se lähtee, Kenttä 4. Green Card 8. Varusteet 10. Keskeisimmät säännöt 11. Etiketti 13. Pelaamisen säännöt 17. Tasoitusjärjestelmä 21.

Lisätiedot

Golfseura Jäsentutkimus. Golfseura. Loppuraportti. Reconos

Golfseura Jäsentutkimus. Golfseura. Loppuraportti. Reconos RECONOS Golfseura Loppuraportti Johdanto Tutkimuksen toimeksiantaja, tekijä ja ajankohta Projekti Golf jäsentutkimus Tutkimuksen tekijä Ky Vastaava tutkija Kari Ehari Ajankohta Joulukuu 5 Toimeksiantaja

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset Edelliset uutiset 10.5.2011 Kevättiedote lähetetty sähköpostilla (mm. alkeiskurssit, reikäpeli -cup jne.) 14.3.2011 KoKe + KoHo mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011

Lisätiedot

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2015 Vierumäki Golf Club Oy

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2015 Vierumäki Golf Club Oy 1 Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2015 Vierumäki Golf Club Oy Caddiemasterin toimisto ja ajanvaraus Nettivaraus - lähtöajat Caddiemasterit työskentelevät Classic-, Coach- ja Cooke- kenttien frontline

Lisätiedot

Kapteenin blogi. next

Kapteenin blogi. next Kapteenin blogi Golfkausi 2017 avautui kohdaltani vähän yllättäen, kun talviloma suuntautui Dubliniin. Mukaan pakkasin myös golfkengät, tiipussin, griinihaarukan, hanskan sekä jonkun pallon. Varustelu

Lisätiedot

Seuratiedote 2/09 LIITE 4

Seuratiedote 2/09 LIITE 4 CSA-järjestelmä Johdantoa USGAn Course Rating -järjestelmässä todetaan: USGAn Course Ratingin ja Slope Ratingin määritysten tulee vastata olosuhteita kauden aikana, jolloin suurin osa kierroksista pelataan.

Lisätiedot

N= N=367

N= N=367 Master Golf Jäsentyytyväisyystutkimus vertailu 2010 vs 2011 14.10.2011 2010 N=517 2011 N=367 (vastaamisen aloittaneet) 1 Taustatiedot 2010: 2011: Vastaajan sukupuoli Ikäjakautuma Olen Masterin Tasoitus

Lisätiedot

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET Tuusulan Golfklubi 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. ILMOITTAUTUMINEN Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Tapa 3 Maksut 3 Jälki-ilmoittautuminen 3 Yli-ilmoittautuminen 3 Sarjan peruuttaminen

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 1. Vuoden 2014 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2014 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2014 1.4 Tase 2014 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista

Lisätiedot

YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2016

YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2016 Kankaisten Golf Masku 4.5.2016 YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2016 1. Säännöt, ohjeet ja määräykset 2. Paikallissäännöt 3. Tasoitukset ja oikeus kilpailla 4. Tasoituskortin jättäminen Säännöt, ohjeet

Lisätiedot

Green Golf Events Social Golf Days

Green Golf Events Social Golf Days Green Golf Events Social Golf Days Hill Side Golf & Country Club Hill Side Golf & Country Club sijaitsee Vihdin Jokikunnalla, perinteikkäässä uusmaalaisessa maisemassa. Kentät sijaitsevat historiallisen

Lisätiedot

Toukokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE 30.4.2016 CADDIE MASTER KILPAILUJA

Toukokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE 30.4.2016 CADDIE MASTER KILPAILUJA Toukokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE 30.4.2016 CADDIE MASTER Classic caddie master 9-17, 4.5. alkaen 8-18, 14.5. alkaen 7-18 Cooke caddie master 8-17 Back office (ajanvaraus) 9-17 Kenttien ja caddiemasterin

Lisätiedot

SÄÄNTÖILTA, PEURAMAA GOLF

SÄÄNTÖILTA, PEURAMAA GOLF SÄÄNTÖILTA, PEURAMAA GOLF 4.5.2018 AGENDA TÄNÄÄN Pelimuotoja Peuramaan paikallissäännöt Golfsääntöjä REIKÄPELI Reikäpelissä pelataan kunkin reiän voitosta Pelaaja voi luovuttaa reiän koska tahansa ennen

Lisätiedot

Messilä Golfin paikallissäännöt

Messilä Golfin paikallissäännöt Messilä Golfin paikallissäännöt Messilän kentän paikallissäännöt sisältävät toistaiseksi voimassa olevat paikallissäännöt LIITE 1 - Pelialueen rajat ja merkinnät - Etäisyysmittarin käyttö - Kentän polut/tiet

Lisätiedot

Aineiston rakenne % Sukupuoli Mies Nainen

Aineiston rakenne % Sukupuoli Mies Nainen Aineiston rakenne % 2009 2011 2012 2014 2015 Sukupuoli Mies 79 70 70 80 81 Nainen 21 30 30 20 19 Ikä alle 18 4 1 3 1 1 18-29 8 7 8 4 4 30-54 39 40 32 45 44 yli 55 48 51 57 49 51 Onko osakas osakas 49 48

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 9.2.2016 1. Vuoden 2015 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2015 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2015 1.4 Tase 2015 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista 1.6

Lisätiedot

Gumböle Golfin jäsenkysely

Gumböle Golfin jäsenkysely Gumböle Golfin jäsenkysely 1. Sukupuoli? Nainen 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 34 36 38 40 42 44 46 48 Mies 2. Ikä? 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 alle 22 22-35 36-50 51-65

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU 2011 SUOMEN GOLFLIITON. Green Card -uudistus

SEURATIEDOTE MAALISKUU 2011 SUOMEN GOLFLIITON. Green Card -uudistus SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE MAALISKUU 2011 Green Card -uudistus GREEN CARD -UUDISTUS Seuratiedote maaliskuu 2011 Uudistuksen aikataulu 10-13.3. 2011 Uudistuksen julkistaminen toimialapäivillä ja golfmessuilla

Lisätiedot

SHG. Lakisto. Par m m m m. golfkenttäopas

SHG. Lakisto. Par m m m m. golfkenttäopas SHG Lakisto Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m golfkenttäopas Tervetuloa golfkentälle! Tämä kenttäopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä pelitulos perustuu

Lisätiedot

KEIMOLA GOLFIN ASIAKASOPAS. eli Käsikirja 2012

KEIMOLA GOLFIN ASIAKASOPAS. eli Käsikirja 2012 KEIMOLA GOLFIN ASIAKASOPAS eli Käsikirja 2012 Ohjeita & neuvoja kentällä ja klubilla käyttäytymiseen. Sisältää käytännön tietoa toiminnasta, aukioloajoista, golfauton vuokraamisesta, green fee-eduista

Lisätiedot

GREEN CARD SELVITYS 2012 RAPORTTI

GREEN CARD SELVITYS 2012 RAPORTTI GREEN CARD SELVITYS 2012 RAPORTTI Yli 1400 vuonna 2011 Green Cardin suorittanutta vastasi Golfliiton kyselyyn lajin aloittamisesta. Tässä raportissa käydään läpi heidän vastauksiaan liittyen golfin aloittamiseen,

Lisätiedot

Eagle Stroke 3D golfpeliohjelma ohjeet:

Eagle Stroke 3D golfpeliohjelma ohjeet: Eagle Stroke 3D golfpeliohjelma ohjeet: Eagle Stoke on monipuolisempi ja myös vaativampi kuin Double Eagle -peli. Varaa siis ainakin ensimmäisellä kerralla vähintään 50-100% enemmän aikaa kuin mitä olet

Lisätiedot

PELAAMINEN UUSITARINA, HARD CARD JA KESKEISIÄ GOLFSÄÄNTÖJÄ KÄYTÄNNÖSSÄ. Jarmo Siekkinen

PELAAMINEN UUSITARINA, HARD CARD JA KESKEISIÄ GOLFSÄÄNTÖJÄ KÄYTÄNNÖSSÄ. Jarmo Siekkinen PELAAMINEN UUSITARINA, HARD CARD JA KESKEISIÄ GOLFSÄÄNTÖJÄ KÄYTÄNNÖSSÄ SUOMEN GOLFLIITON KILPAILUJEN KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA PAIKALLISSÄÄNNÖT HARD CARD Kilpailuissa noudatettavat säännöt ovat Suomen Golfliiton

Lisätiedot

Kysely PGK:n naisjäsenille. Luotu :49

Kysely PGK:n naisjäsenille. Luotu :49 Kysely PGK:n naisjäsenille Luotu 19.04.2017 18:49 Vastaajasta1s1ikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut PGK:n naiset 55 36 24 Yhteensä 55 36 24 Vastausprosen@ 65.5% LopeBaneet 43.6% Kesken jäbäneet 21.8%

Lisätiedot