Peltolan uutiset 3/2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Peltolan uutiset 3/2011"

Transkriptio

1 Peltolan uutiset 3/2011

2 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras neuvonantaja

3 Golfin sääntöjä Golf on hieno laji, johon on kehitetty tukku hienoja sääntöjä. Golfin säännöt ovat hyvin tulkinnanvaraisia, ihmekös tuo, kun säännöt ovat pitkälti englantilaista alkuperää. Olen pelivuosien karttuessa huomannut, että golfissa on myös paljon kirjoittamattomia sääntöjä, jotka olisi hyvä kirjata ylös. 1. Rangella kaikki lyönnit onnistuvat täydellisesti. Draiveri lennättää palloa reilusti yli 200 metriä ja piikkisuoraan. Rautamailat toimivat kuin unelma, ja tuntuvat erittäin hyviltä. Kentällä draivit lentävät yli 200 metriä, metsään. Ainoa suora draivi onnistuu kentän pisimmällä väylällä, pallo tosin vierii juuri ja juuri tiiboxin ulkopuolelle. Rautamailat ovat muuttuneet painajaiseksi, josta ei herää vaikka tekisi mitä. 2. Kun peli alkaa kulkea, se kulku loppuu kyllä nopeasti ja kovalla rytinällä. 3. Jos peli ei ala kulkea, se ei ala kulkea. 4. Televisiosta nähty helppo lyönti on oikeasti vaikea, televisiosta nähtyä vaikeaa lyöntiä ei kannata edes lähteä yrittämään. 5. Jos väylällä on puu, pallosi osuu siihen varmasti. Jos puun lähettyvillä on este, pallo putoaa siihen. 6. Juuri kun olet tuskastunut koko lajiin, ja olet valmis kierroksen huipennukseksi heittämään bägisi järveen, teet holarin. 7. Vastoinkäymisistä huolimatta tulet taas seuraavana päivänä pelaamaan, jos se menisi vähän paremmin. Terveisin Hepa

4 Sääntökertaus Jokainen Green Cardin suorittanut on joksus aikanaan tehnyt sääntö- ja etikettikokeen, mutta kovin monelta säännöt ja etiketti tuntuvat pelivuosien mittaan unohtuvan. Vastaalkajalta säännöt voivat tuntua hankalilta ja epäkäytännölisiltä, etiketistä puhumattakaan. Tässä kaksi yleisintä sääntöpulmaa, jotkaa pelaaja useimmin kentällä kohtaa. 1. Pelaaja lyö pallonsa metsään. Pallo löytyy, mutta se on sellaisessa paikassa, josta sitä on lähes mahdoton lyödä. Mitähän pelaaja voisi nyt tehdä? (Kiroilu ei ole golfkentällä suotavaa.) Vaihtoehtoja ovat: 1. Pallo pelataan siitä missä se makaa. Tämä on yksi golfin perussääntöjä, mutta joissain tapauksissa se ei päde (esim. pallo on Out of Bounds). 2. Pelaaja julistaa (ei uskonnollisessa mielessä) pallon olevan pelaamattomassa paikassa. Tällöin pelaaja voi yhden lyönnin rangaistuksella a) pudottaa pallon enintään Joskus pallo voi päätyä vesiesteeseen (keltaiaset paalut) tai sivuvesiesteeseen (punaiset paalut). Vesiesteessä pelaaja voi menetellä seuraavaasti: a) esteestä voi yrittää lyödä (paino sanalla yrittää); b) pelaaja voi pelata edellisen lyönnin paikalta, 1 rangiastuslyönti; tai c) pudottaa pallo miten kauas tahansa linjalla, josta pallo viimeksi ylitti vesiesteen rajan, 1 rangaistulyönti. Sivuvesiesteessä pelaaja voi yllämainittujen menetelmien lisäksi tehdä seuraavat ratkaisut: a) pudottaa pallo kahden mailanmitan päähän esteen rajalta, ei lähemmäksi lippua, 1 rangaistuslyönti; tai b) pudottaa pallo kahden mailanmitan päähän esteen vastakkaiselle puolelle, 1 rangaistuslyönti. Säännöistä voisi kirjoittaa vaikka kuinka ja paljon, ja niin on myös tehty. Golfin säännöt on pieni kirjanen, joka tulisi olla jokaisen pelaajan bägissä. Sääntökirjan käyttäminen ei ole rangaistavaa. Parhaassa tapauksessa sääntökirjan avulla voit säästyä turhilta rangaistuslyönneiltä, ja ennen kaikkea hyvä sääntötuntemus säästää myös hermoja. kahden mailanmitan päähän pallon sijaintikohdasta, ei lähemmäksi lippua; b) pudottaa pallo lipun linjassa sijaintikohtansa taakse miten kauas tahansa; tai c) pelata pallo edellisen lyönnin paikalta.

5 Tulevia tapahtumia Peltolan Malja. Tule katsomaan kun Peltolan parhaista pelaajista seulotaan se kaikkein paras. Upeita draiveja, tarkkoja putteja ja jännittäviä tilanteita, sitä on Peltolan Malja. Ja tietenkin mukavaa yhdessäoloa! Kisaillaan kinkusta. Kinkkukisan voittaja saa yllätys yllätys, joulukinkun! Pelataan kenttämestarin kinkkukisa. Jos kinkkukisassa ei onnistanut, tässä on vielä mahdollisuutesi. Osallistu myös Peltola Golf Ry: n vuosikokoukseen ennen kisaa klo 10.30, niin voit vaikuttaa seurasi asioihin. Ilmoittaudu kisoihin hyvissä ajoin klubilla tai numeroon

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee GOLFIN ETIKETTI 2 Miksi

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat Oikea vastaus B ja C GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista asioista teet

Lisätiedot

SÄÄNTÖOSIO. Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe VASTAUKSET. Golfpelissä sääntöjen noudattamisesta on vastuussa

SÄÄNTÖOSIO. Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe VASTAUKSET. Golfpelissä sääntöjen noudattamisesta on vastuussa GREEN CARD Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe Nimi: VASTAUKSET Kysymykset ovat monivalintakysymyksiä, joihin voi olla yksi tai useampi oikea vastaus. Oikea vastaus on tummennettu. Vastaukset kannattaa

Lisätiedot

Messilä Golfin paikallissäännöt

Messilä Golfin paikallissäännöt Messilä Golfin paikallissäännöt Messilän kentän paikallissäännöt sisältävät toistaiseksi voimassa olevat paikallissäännöt LIITE 1 - Pelialueen rajat ja merkinnät - Etäisyysmittarin käyttö - Kentän polut/tiet

Lisätiedot

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ LADYKAPTEENIT 16.1.2016 TIMO HUVINEN, timo.huvinen@ramboll.fi

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ LADYKAPTEENIT 16.1.2016 TIMO HUVINEN, timo.huvinen@ramboll.fi TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ LADYKAPTEENIT 16.1.2016 TIMO HUVINEN, timo.huvinen@ramboll.fi SISÄLTÖ Golfin sääntömuutokset 2016 Mailan ankkurointi Kielletään mailan tukeminen vartaloon kyynärvarsia lukuun ottamatta

Lisätiedot

Peltolan uutiset 2/2011

Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa

Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013- huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9

Lisätiedot

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013 - huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9 -

Lisätiedot

Tätä klubilehteä muutimme, jättämällä taustakuvan pois, jotta lehden latautuminen onnistuisi helposti kaikilla nettiyhteyksillä.

Tätä klubilehteä muutimme, jättämällä taustakuvan pois, jotta lehden latautuminen onnistuisi helposti kaikilla nettiyhteyksillä. 8.5.2009 Tervehdys Klubilaiset! Golfkautta jo kohtalaisesti takanapäin, mutta paljon sitä on vielä edessäpäinkin. Tuttuja on tavattu ja uusia tuttavuuksia syntynyt mukavalta tuntuu. Juhannusta juhlistettiin

Lisätiedot

PELAAMINEN TARINASSA, PAIKALLISSÄÄNNÖT JA KESKEISIÄ GOLFSÄÄNTÖJÄ KÄYTÄNNÖSSÄ 18.5.2013. Jarmo Siekkinen

PELAAMINEN TARINASSA, PAIKALLISSÄÄNNÖT JA KESKEISIÄ GOLFSÄÄNTÖJÄ KÄYTÄNNÖSSÄ 18.5.2013. Jarmo Siekkinen PELAAMINEN TARINASSA, PAIKALLISSÄÄNNÖT JA KESKEISIÄ GOLFSÄÄNTÖJÄ KÄYTÄNNÖSSÄ 18.5.2013 Tarinan paikallissäännöt 2013 SGL PAIKALLISSÄÄNNÖT VOIMASSA KAIKILLA KENTILLÄ IRTOKIVET HIEKKAESTEISSÄ Hiekkaesteissä

Lisätiedot

VÄYLÄOPAS. par 72 6 134 m 5 778 m 5 346 m 5 005 m

VÄYLÄOPAS. par 72 6 134 m 5 778 m 5 346 m 5 005 m VÄYLÄOPAS par 72 6 134 m 5 778 m 5 346 m 5 005 m Tervetuloa golfkentälle! Tämä väyläopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä tuloskortti perustuu omien taitojesi

Lisätiedot

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle.

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. 14.12.2009 Tervehdys Klubilaiset! Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. Kauden viimeinen

Lisätiedot

LIPPUPALLOTUOMARIN PIKASÄÄNTÖKOE

LIPPUPALLOTUOMARIN PIKASÄÄNTÖKOE LIPPUPALLOTUOMARIN PIKASÄÄNTÖKOE 1. Ottelun aikana saa blokata eli estää muita pelaajia asettumalla koripallon tapaan scriiniin. 2. Puolustava joukkue saa syötönkatkon ja palauttaa pallon 4 jaardin päähän

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

Sääntöpähkinä 1 / 2013

Sääntöpähkinä 1 / 2013 Sääntöpähkinä 1 / 2013 1 Sääntöpähkinä 1 / 2013 Vastaukset kysymyksiin perusteluineen. Kysymys 1. Haitta vesiesteessä Pelataan reikää, jonka greenin toisella sivulla on lampi, jonka griinin puoleisella

Lisätiedot

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org KILPAILUVIIKONLOPPU - ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN - EDELLINEN PÄIVÄ - KILPAILUPÄIVÄN AAMU - MATKA - KILPAILUPAIKALLA ENNEN PELEJÄ - PELIEN KESTÄESSÄ - PELIEN JÄLKEEN - KOTIMATKA ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN

Lisätiedot

Peltolan uutiset 4/2011

Peltolan uutiset 4/2011 Peltolan uutiset 4/2011 Golfkausi on tältä erää paketoitu. Talvi on tullut taas ja yllättää autoilijat. Vaikka talvi ikävästi katkaisee vauhtiin pääseen golffarin harrastuksen, on toisaalta hyvä pitää

Lisätiedot

PELAAMINEN UUSITARINA, HARD CARD JA KESKEISIÄ GOLFSÄÄNTÖJÄ KÄYTÄNNÖSSÄ. Jarmo Siekkinen

PELAAMINEN UUSITARINA, HARD CARD JA KESKEISIÄ GOLFSÄÄNTÖJÄ KÄYTÄNNÖSSÄ. Jarmo Siekkinen PELAAMINEN UUSITARINA, HARD CARD JA KESKEISIÄ GOLFSÄÄNTÖJÄ KÄYTÄNNÖSSÄ SUOMEN GOLFLIITON KILPAILUJEN KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA PAIKALLISSÄÄNNÖT HARD CARD Kilpailuissa noudatettavat säännöt ovat Suomen Golfliiton

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas SHG Lakisto Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m golfkenttäopas Tervetuloa golfkentälle! Tämä kenttäopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä pelitulos perustuu

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE TAMMI-/HELMIKUU 2013 TAMMI-/HELMIKUU 2013 TÄSSÄ SEURATIEDOTTEESSA: Uusi henkilö Golfliiton toimistolla Golflehden Kansallinen Golfviikko 3-9.6.2013 Jäsenkortin käyttöohje

Lisätiedot

BLUES MK -01 Blue. Nimi Nro

BLUES MK -01 Blue. Nimi Nro BLUES MK -01 Blue Nimi Nro Harjoituspäiväkirja Kesä 2013 Hyvä Blues 01 Blue pelaaja, Olet päässyt edellisen kauden aikana hieman maistamaan sitä, miltä kilpakiekon pelaaminen tai jääkiekon treenaaminen

Lisätiedot

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy 1 Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy Caddiemasterin toimisto ja ajanvaraus Nettivaraus Tasoitusrajat Valvonta Caddiemasterit työskentelevät aiempaan tapaan Classic-, Coach-

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Toukokuu 2012 SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Tervehdys toiminnanjohtajalta koskien NGU-kortin käyttöä koulutus golfseuroille 21.5. Hämeenlinna Honda

Lisätiedot

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Sports Coach -golfsimulaattoreissa Simulaattorin perusasetukset PariScambleen (Personal kisassa normaali lyöntipeli) Valitaan pelattava kenttä - Linna

Lisätiedot

Pyramidin yleiset säännöt

Pyramidin yleiset säännöt Pyramidin yleiset säännöt 1. Biljardivälineet ja tarvikkeet Seuraavassa kuvattuihin pyramidi -pelin versioiden pelaamiseen tarvittavat välineet ovat biljardipöytä, pallot sekä apuvälineet (mm. resti).

Lisätiedot

... 5 ... 5 ... 5 ... 6 ... 7 ... 8 ... 8 ... 9 ... 11 ... 12

... 5 ... 5 ... 5 ... 6 ... 7 ... 8 ... 8 ... 9 ... 11 ... 12 BILJARDI 2 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 5 1.1 KOLMIO/ 9-KEHIKKO... 5 2. PELIN ALOITUS... 5 3. LYÖNTIVUORON VAIHTO... 5 4. VIRHELYÖNNIT... 6 4.1 ERILAISET VIRHEET... 6 4.2 RANGAISTUS VIRHEESTÄ... 7

Lisätiedot

Kisaviikonloppu. www.oifbadminton.org info@oifbadminton.org

Kisaviikonloppu. www.oifbadminton.org info@oifbadminton.org Ennen kisaa hyvissä ajoin Edellinen päivä Kilpailupäivän aamu Matka Kilpailupaikalla ennen pelejä Pelien kestäessä Pelien jälkeen Kotimatka 1 Ennen kisaa hyvissä ajoin Ilmoittautuminen kilpailuun AINA

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016 LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016 Lions Quest elämisentaitoja-ohjelman pääkouluttaja Ulla Sirviö-Hyttinen TAVOITE: Jokainen meistä tarvitsee tunteen siitä, että kuulumme

Lisätiedot

KEVÄT TIEDOTE 24.5.2016. Hyvä osakkeenomistaja. Moro!

KEVÄT TIEDOTE 24.5.2016. Hyvä osakkeenomistaja. Moro! KEVÄT TIEDOTE 24.5.2016 Hyvä osakkeenomistaja Moro! Kirjoitin lähes tasan kaksi vuotta sitten, aloittaessani ensimmäistä kesää Levillä, että klubimme imago olisi sosiaalinen, helposti lähestyttävä, viihtyisä

Lisätiedot

Golfin säännöt. ja amatöörisäännöt. voimassa 1. tammikuuta 2016 alkaen

Golfin säännöt. ja amatöörisäännöt. voimassa 1. tammikuuta 2016 alkaen Golfin säännöt ja amatöörisäännöt voimassa 1. tammikuuta 2016 alkaen Play the ball as it lies, play the course as you find it, and if you cannot do either, do what is fair. But to do what is fair, you

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA ALKUPOTKU JA PELIN JATKAMINEN JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 Ottelun alku Ennen ottelun alkua kenttäpuoli arvotaan kolikon heitolla. Veikkauksen voittaja saa valita kenttäpuolen. Vastajoukkue saa oikeuden

Lisätiedot

Peliohje 20.4.2011 1(6)

Peliohje 20.4.2011 1(6) 1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 28.4.2014 Alkeiskursseja kokelaisille. Golf-jaos tukee osallistumista 14.4.2014 Pelilippuja myynnissä kokelaisille 6.2.2014 Mestaruuskisa 2014 pelataan Hyvinkäällä

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Toimiston terveiset. Kurk Golfin juniorit kiittävät kaikkia Euro per bogeypiste -tapahtumaan osallistuneita

Toimiston terveiset. Kurk Golfin juniorit kiittävät kaikkia Euro per bogeypiste -tapahtumaan osallistuneita Toimiston terveiset Kesäkuussa caddiemasterin tiskin taakse saapuu viimeisetkin kesätyöntekijät; edellisen kauden Anna ja uutena Aleksi. Jotta palvelu ja ajanvaraus toimii jatkossakin sujuvasti toivomme

Lisätiedot

Viikkokilpailut pelataan torstaisin (vapaat lähdöt). Lähtöaikoja voi varata kilpailua edeltävästä sunnuntaista alkaen.

Viikkokilpailut pelataan torstaisin (vapaat lähdöt). Lähtöaikoja voi varata kilpailua edeltävästä sunnuntaista alkaen. ESPOON GOLFSEURA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Yleiset kilpailumääräykset Ilmoittautumisia otetaan vastaan aikaisintaan kaksi viikkoa ennen kilpailua. Ilmoittautuminen tehdään kirjallisesti, faxilla,

Lisätiedot

GREEN CARD LAPSET JA NUORET

GREEN CARD LAPSET JA NUORET 1 GREEN CARD LAPSET JA NUORET GREEN CARD GOLFPELIN AJOKORTTI OHJEISTUS LASTEN JA NUORTEN GOLFHARRASTUKSEEN ALOITTAMISEEN Tämä ohjeistus on tarkka kuvaus lasten ja nuorten Green Card käytännöistä osana

Lisätiedot

Yhden pelaajan pallokontrollitemput

Yhden pelaajan pallokontrollitemput Taso 1 Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI Heitä pallo, tee 1 sormilyönti ja ota koppi 10 x Heitä pallo, tee 2 sormilyöntiä ja ota koppi 10 x Heitä pallo, tee 3 sormilyöntiä ja ota

Lisätiedot

Säännöt. Pelivalmistelut

Säännöt. Pelivalmistelut Haasteet Haasteet 1. Lusikka kuppiin 2. Posse Pong 3. Räkäpallo 4. Syömäpuikkohaaste 5. hamsteriposket 6. Lattian kautta kuppiin 7. Korttipalapeli 8. Lajitteluhaaste 9. Pingis ristinolla 10. Lusikkaflipperi

Lisätiedot

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT GOLF YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan R&A Rules Limited ja The United States Golf

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset Edelliset uutiset 10.5.2011 Kevättiedote lähetetty sähköpostilla (mm. alkeiskurssit, reikäpeli -cup jne.) 14.3.2011 KoKe + KoHo mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011

Lisätiedot

Päivitetty 23.7.2012. Yleiset kilpailumääräykset

Päivitetty 23.7.2012. Yleiset kilpailumääräykset Yleiset kilpailumääräykset 1 Sisällys Ilmoittautuminen 3 Tapa 3 Maksut 3 Jälki-ilmoittautuminen 3 Yli-ilmoittautuminen 3 Sarjan peruuttaminen 3 Toimenpiteet kilpailun keskeyttämiseksi 4 Kilpailua ei voida

Lisätiedot

HGK:n junioritoiminnan runko. Kesäkausi 2014

HGK:n junioritoiminnan runko. Kesäkausi 2014 HGK:n junioritoiminnan runko Kesäkausi 2014 FARMIN VIIKOITTAINEN OHJELMA 2014 Farmilaisilla on viikoittain valmentajan tunti, ohjaustunti ja peli-ilta. Näiden lisäksi kesän aikana järjestetään farmilaisille

Lisätiedot

KUUDELLA PELAAMINEN. Kuudella pelaamisen opettelu. Pertti Honkanen

KUUDELLA PELAAMINEN. Kuudella pelaamisen opettelu. Pertti Honkanen KUUDELLA PELAAMINEN Kuudella pelaamisen opettelu Pertti Honkanen Avain asiat KOLME VERKOLLE KOLME TAAKSE KESKIPASSARI VASTAANOTTO,etu ja takapelaajien vastuut OMA SYÖTTÖVUORO - Kuutonen edessä pelaaminen

Lisätiedot

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET Tuusulan Golfklubi 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. ILMOITTAUTUMINEN Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Tapa 3 Maksut 3 Jälki-ilmoittautuminen 3 Yli-ilmoittautuminen 3 Sarjan peruuttaminen

Lisätiedot

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html Sivu 1/5 Pelin sisältö 104 numeroitua laattaa (numeroitu 1-13) 2 laattaa kutakin neljää väriä (musta, oranssi, sininen ja punainen) 2 jokerilaattaa, 4 laattatelinettä, pelisäännöt Pelin tavoite Tavoitteena

Lisätiedot

H55 SM 2014 Ohjeet. AIKATAULU Perjantai 4.7. ja Lauantai 5.7. Aamupäivä Lähdöt 8.00-10.00 tiiltä B1 ja C1

H55 SM 2014 Ohjeet. AIKATAULU Perjantai 4.7. ja Lauantai 5.7. Aamupäivä Lähdöt 8.00-10.00 tiiltä B1 ja C1 AIKATAULU Perjantai 4.7. ja Lauantai 5.7. Aamupäivä Lähdöt 8.00-10.00 tiiltä B1 ja C1 Toimitsijat paikalla viimeistään Startterit ja aputuomarit klo 7.30 Forecaddie kuljettaja klo 7.30 Forecaddiet: B1

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

Kärkipallo sijoitetaan alapisteelle, ja muut pallot sen taakse kiinni toisiinsa.

Kärkipallo sijoitetaan alapisteelle, ja muut pallot sen taakse kiinni toisiinsa. (Nämä säännöt ovat lyhennelmä virallisesta sääntökirjasta). Yleiset säännöt 1.1 PÖYTÄ Ennen pelin aloittamista pöytä merkitään seuraavasti: 1. Yläpiste 4. Alapiste 2. Ylälinja 5. Pakan paikka (3. Keskipiste)

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 6.2.2014 Mestaruuskisa 2014 pelataan Hyvinkäällä su 25.5. 15.6.2013 Mestaruuskisan 2013 tuloksia Tapahtumat Johtokunta 2013-2014 Uutiset Jäsentiedote Valokuvia

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA Sormilyönti (passi) o liike nopeasti pallon alle, lantio pallon alle o juoksuvauhdin pysäytys, tasapainoinen asento, toinen (oikea) jalka hiukan eteen: pienellä askeleella

Lisätiedot

Mikan ja Kaisan Golfkoulu

Mikan ja Kaisan Golfkoulu Mikan ja Kaisan Golfkoulu ALOITTAJAN ABC Sisällysluettelo 2. Tästä se lähtee, Kenttä 4. Green Card 8. Varusteet 10. Keskeisimmät säännöt 11. Etiketti 13. Pelaamisen säännöt 17. Tasoitusjärjestelmä 21.

Lisätiedot

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 4.5.2004 RRu / Muutokset 2.0 18.5.2015 RRu / JymyGolf versio Sisälysluettelo 1 JYMYGOLF REIKÄPELI... 2

Lisätiedot

Sääntöpähkinä 2 / 2013

Sääntöpähkinä 2 / 2013 Sääntöpähkinä 2 / 2013 1 Sääntöpähkinä 2 / 2013 Vastaukset kysymyksiin perusteluineen. Vastauksia 75 kappaletta. (SHG 49, VaG 16, Muut 10) Määritelmä: Alla olen käyttänyt lyhennettä Dec. viittamaan annettuihin

Lisätiedot

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 uutiskuvat kotiotteluista paikallislehdessä näkyvyys kentällä myös pelien ulkopuolella näkyvyys peliasuissa näkyvyys netissä näkyvyys mainoksissa koko Lohjan alueella Kaikki

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 30.7.2014 Osallistu Wine-kisaan. Pelilippuja myynnissä kokelaisille 15.6.2014 Mestaruuskisat onnistuivat hyvin. Voittajat kisatuloksia sivuilla ja valokuvissa

Lisätiedot

Blackjack on korttipeli, jossa pelaajan tavoitteena on voittaa pelinhoitaja.

Blackjack on korttipeli, jossa pelaajan tavoitteena on voittaa pelinhoitaja. POHDIN projekti Blackjack Blackjack on pelinhoitajaa vastaan pelattava korttipeli mutta myös ns. uhkapeli 1. Kun kyseessä on ns. rahapeli, niin ikäraja Suomessa on tällaiselle pelille K-18. Blackjackissä

Lisätiedot

BILJARDI: KAISAN SÄÄNNÖT

BILJARDI: KAISAN SÄÄNNÖT BILJARDI: KAISAN SÄÄNNÖT 1. YLEISTÄ Kaisaa pelataan viidellä pallolla, joista kaksi on valkoista (lyöntipallot), kaksi punaista ja yksi keltainen (kaisa). Peli pelataan 60 pisteeseen. Molemmat pelaajat

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Sepän Heitto 2016. PELAAJAN OPAS Alkusanat Kiitos ilmoittautumisesta ja tervetuloa Sepän heitto 2016 kilpailuun su 29.5.!

Sepän Heitto 2016. PELAAJAN OPAS Alkusanat Kiitos ilmoittautumisesta ja tervetuloa Sepän heitto 2016 kilpailuun su 29.5.! Sepän Heitto 2016 PELAAJAN OPAS Alkusanat Kiitos ilmoittautumisesta ja tervetuloa Sepän heitto 2016 kilpailuun su 29.5.! Tämä pelajaan opas sisältää tärkeimpiä tietoja kisaan liittyen. Mikäli jokin asia

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 14.4.2014 Pelilippuja myynnissä kokelaisille 15.6.2013 Mestaruuskisa 2014 pelataan Hyvinkäällä su 25.5. Tapahtumat Jäsentiedote + sähköpostitiedote Johtokunta

Lisätiedot

GOLFIN PERUSTEET Tuusulan Golfklubi 2012

GOLFIN PERUSTEET Tuusulan Golfklubi 2012 GOLFIN PERUSTEET Tuusulan Golfklubi 2012 ALUSTAVA AIKATAULU 1. päivä 18.00 Kurssin avaus 18.30 Putin perusteet 19.15 Chipin perusteet 19.45 Svingin perusteet 20.30 Päivän päätös 2. päivä 18.00 Päivän aloitus

Lisätiedot

KANSALLINEN GOLFVIIKKO 2014 materiaali/palvelutarjotin

KANSALLINEN GOLFVIIKKO 2014 materiaali/palvelutarjotin KANSALLINEN GOLFVIIKKO 2014 materiaali/palvelutarjotin Golfliitto tarjoaa seuroilleen mahdollisuuden käyttää erilaisia materiaaleja ja palveluita Golfviikon toteuttamista varten. Alle on listattu, mitä

Lisätiedot

TURNAUSOHJEET. Turnauksen tavoite. Ennen aloitusta. Taistelukierroksen Pelaaminen. www.ninjago.com

TURNAUSOHJEET. Turnauksen tavoite. Ennen aloitusta. Taistelukierroksen Pelaaminen. www.ninjago.com Turnauksen tavoite Ennen aloitusta Haluatko Spinjitzumestariksi? Valitse vastustaja ja mittele taitojasi monella kierroksella. Voitat ottamalla vastustajaltasi kaikki aseet! Jokainen pelaaja tarvitsee

Lisätiedot

Uppgårds Fotisgolf. Tällä radalla pitää potkaista pallo alustalta reikään joka sijaitsee juuri ratalipun kohdalla.

Uppgårds Fotisgolf. Tällä radalla pitää potkaista pallo alustalta reikään joka sijaitsee juuri ratalipun kohdalla. Uppgårds Fotisgolf Yleiset ohjeet kaikille radoille: Jokainen rata alkaa aina pienen keltaisen pöydän kohdalla. Pöydältä näkee myös mite kyseinen rata pelataan. Radan lopussa oleva lippu ei aina osoite

Lisätiedot

SÄÄNTÖKYSYMYKSIÄ 2010

SÄÄNTÖKYSYMYKSIÄ 2010 1) Joukkueen A maalivahti on aikeissa vapauttaa pallon peliin käsistään pompauttaen palloa kerran kentän kautta potkaistakseen pallon kohti vastustajan maalia. Vastustajan B pelaaja yrittää ja onnistuu

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

Piha: Nurmikko, muutamia puita, hiekkainen kävelytie. - Annika, Katja, Marika, Paula, Pia, Raman, Sirpa (Tomi, Jarno)

Piha: Nurmikko, muutamia puita, hiekkainen kävelytie. - Annika, Katja, Marika, Paula, Pia, Raman, Sirpa (Tomi, Jarno) Sivu 1 / 6 Tapahtuma: Paikka: Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskuksen grilli-ilta Puistokatu 31, Mänttä (asuntojen takapiha) Piha: Nurmikko, muutamia puita, hiekkainen kävelytie. Aika: Keskiviikko 08.05.2013

Lisätiedot

Peli-idea Hyökkäyspeli

Peli-idea Hyökkäyspeli Peli-idea Hyökkäyspeli Pelijärjestelmä 1-4-4-2 Niin paljon kuin mahdollista avataan peliä puolustuslinjasta-pelirohkeus! Nopealla pallonhallintapelillä yritetään löytää hyökkäyssuuntaan kääntynyt keskikenttäpelaaja

Lisätiedot

Osoite. Puhelin Sposti

Osoite. Puhelin Sposti Nimi Seura Osoite Puhelin Sposti 1) Muistathan tuomarina seuraavat asiat? a) Milloin tuomarin on saavuttava kentälle? minuuttia ennen peliä. b) Montako pelaajaa joukkueessa on vähintään oltava? pelaajaa.

Lisätiedot

VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ

VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ LYHYESTI VIISIPALLOSTA Viisipallo muistuttaa pohjimmiltaan paljon polttopalloa: Siinä on sisäjoukkue ja ulkojoukkue. Sisäjoukkue lyö pallon

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA http://www.futsal.fi/mp/db/file_library/x/img/17429/file/futsalsaannot_08.pdf Futsalin sääntömuutokset kaudelle 2010-2011 Futsalin sääntöihin on kaudelle 2010 2011 tehty melko paljon muutoksia. Tässä ohjeessa

Lisätiedot

Leiriydy. Iso Kirja Camping. Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille!

Leiriydy. Iso Kirja Camping. Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille! 1 Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille! Rata on tarkoitettu pelattavaksi puttikiekoilla. Muista varoa muita alueella liikkujia sekä autoja yms. Kiekko on aina heittäjän vastuulla. Kiekkoja saa kesäaikaan

Lisätiedot

Pelaajat siirtävät nappuloitaan vastakkaisiin suuntiin pelilaudalla. Peli alkaa näin. Tuplauskuutio asetetaan yhtä kauas kummastakin pelaajasta.

Pelaajat siirtävät nappuloitaan vastakkaisiin suuntiin pelilaudalla. Peli alkaa näin. Tuplauskuutio asetetaan yhtä kauas kummastakin pelaajasta. DVD Backgammon Pelin tavoite Pelin tavoitteena on siirtää kaikki omat pelinappulat omalle sisäkentälle ja sieltä pois laudalta. Se pelaaja, joka ensimmäisenä on poistanut kaikki pelinappulansa pelilaudalta,

Lisätiedot

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 Näissä määräyksissä säädetään liiton otteluissa annetuista varoituksista ja kentältäpoistoista seuraavista pelikielloista. Pelikiellot ovat kilpailun

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

GOLFPALLOT 2012 PARHAAT/ARVOPALLOT HYVÄT/KESKIHINTAISET PERUSPALLOT/EDULLISET

GOLFPALLOT 2012 PARHAAT/ARVOPALLOT HYVÄT/KESKIHINTAISET PERUSPALLOT/EDULLISET GOLFPALLOT 2012 PARHAAT/ARVOPALLOT HYVÄT/KESKIHINTAISET PERUSPALLOT/EDULLISET HEX BLACK TOUR uusi 5-osainen kilpapallo ammattilaisten suosima alk. 36 e/tusina HEX CHROME uusi 3-osainen huippupallo pehmeä

Lisätiedot

Poikkaisutaulukko. T=tripla, D=tupla ja S=singeli

Poikkaisutaulukko. T=tripla, D=tupla ja S=singeli Poikkaisutaulukko T=tripla, D=tupla ja S=singeli jäljellä oleva lopetus perustelut tulos 170 T20 T20 50 169 ei mene poikki yhdellä heittovuorolla 168 ei mene poikki yhdellä heittovuorolla 167 T20 T19 50

Lisätiedot

Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten?

Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten? Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten? Pelin tarkoitus Kerätä pisteitä arvaamalla kanssapelaajien mieltymyksiä. Alkuvalmistelut 1. Asettakaa pistekiekot

Lisätiedot

TYÖKALUT SEUROJEN KÄYTTÖÖN 2014

TYÖKALUT SEUROJEN KÄYTTÖÖN 2014 Näin toivotetaan uudet pelaajat tervetulleiksi TYÖKALUT SEUROJEN KÄYTTÖÖN 2014 Seurojen toiminnan kannalta on elintärkeää houkutella uusia harrastajia lajin pariin. Kuten tiedämme, golf on kaiken ikäisille

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö Merisuo & Storm 1 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Hiiri räätälinä (kansansatua mukaellen).............. 5 Tiainen ja karhu (kansansatua mukaellen)............ 7 Taikapata (kansansatua

Lisätiedot

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta KILPAILUKÄSIKIRJA Sisällysluettelo 1 Kilpailusäännöt... 3 2 Paikallissäännöt... 4 3 Kilpailut... 5 3.1 Mestaruuskilpailut... 5 3.1.1 Seuran lyöntipelimestaruus... 5 3.1.2 Seuran reikäpelimestaruus... 6

Lisätiedot

Tietoraketti Hauskasti pelillinen tuntisuunnitelma tiedonhaun opetukseen

Tietoraketti Hauskasti pelillinen tuntisuunnitelma tiedonhaun opetukseen Tietoraketti Hauskasti pelillinen tuntisuunnitelma tiedonhaun opetukseen Pelin sisältö Tietoraketti on pelillinen opetussisältö tiedonhaun oppimiseen 7-luokkalaisille. Koko pelin sisältö on ladattavissa

Lisätiedot

Ordo Aboensis Ry ja Boostep.fi yhdessä esittävät:

Ordo Aboensis Ry ja Boostep.fi yhdessä esittävät: Ordo Aboensis Ry ja Boostep.fi yhdessä esittävät: Warmachine/Hordes-turnauksen Turussa 12.-13.06.2010 Yleistä Ordo Aboensis Ry ja Boostep.fi järjestävät Warmachine/Hordes-turnauksen Turussa T-Talolla 12.-13.06.2010.

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

Sisällysluettelo. CityGolf Hiekkis toimitus:

Sisällysluettelo. CityGolf Hiekkis toimitus: CITYGOLF Hiekkis Kevät 2014 Sisällysluettelo Pääkirjoitus...3 Tikkurilan Golfkeskus Oy:n kuulumisia...4 Kentänhoitoa ja sähköistä informaatiota...6 Kilpailu- ja tapahtumakalenteri...8 Kauden opetustarjonta

Lisätiedot

Muutokset pelisääntöihin 2010

Muutokset pelisääntöihin 2010 Muutokset pelisääntöihin 2010 Yhteenveto selittämään uutta IHFn sääntökirjaa Lukuisten muotoseikkojen muutosten lisäksi IHFn sääntökirjan uusi versio tarjoaa selkeyttäviä selityksiä tukemaan johdonmukaista

Lisätiedot

7th European Golf Championship for Disabled 25-27.7.06 Koski Golf, Kuusankoski

7th European Golf Championship for Disabled 25-27.7.06 Koski Golf, Kuusankoski 7th European Golf Championship for Disabled 25-27.7.06 Koski Golf, Kuusankoski Koski Golfissa, Kuusankoskella pelataan parhaillaan liikuntarajoitteisten EM kilpailuja. Kilpailuun osallistuu golfareita

Lisätiedot

St. Laurence Golf Kenttien kehityssuunnitelma

St. Laurence Golf Kenttien kehityssuunnitelma St. Laurence Golf Kenttien kehityssuunnitelma 15-6-2012 Licons Oy Mika Lindroos Kalkki-Petteri 2/10 Väylä 1 Uudet teepaikat ja suuntaukset. Väylän pidennys ja ennen viheriötä olevan ojan uudelleen linjaus

Lisätiedot

Venla, Joona ja Simone. Tennis

Venla, Joona ja Simone. Tennis Venla, Joona ja Simone Tennis Tennistunti Maanantaina 7.4.2014 tenniskiertue pysähtyi päiväksi koulullemme opettamaan meille oppilaille tennistä. Salissa oli kolme pistettä, tutka, tarkkuuslyönti ja minitennispeli.

Lisätiedot

Jokamieskentän rakentaminen ja harjoitusalueiden perusparannus sekä niihin liittyvä vanhan kentän kunnostus Hanke 2014 - Kråklund Golf Oy hallitus

Jokamieskentän rakentaminen ja harjoitusalueiden perusparannus sekä niihin liittyvä vanhan kentän kunnostus Hanke 2014 - Kråklund Golf Oy hallitus Jokamieskentän rakentaminen ja harjoitusalueiden perusparannus sekä niihin liittyvä vanhan kentän kunnostus Hanke 2014 - Kråklund Golf Oy hallitus Jokamieskenttä ja perusparannus Harjoittelu-, peli- ja

Lisätiedot

GOLF CENTER LOGOTUOTTEET 2 0 1 3

GOLF CENTER LOGOTUOTTEET 2 0 1 3 GOLF CENTER LOGOTUOTTEET 2 0 1 3 Golf Centerin logotuoteet Golf Center Logotuotteet Oy on Suomen johtavan golfalan yrityksen Golf Centerin tytäryhtiö. Palvelemme vahvalla ammattitaidolla ja laadukkailla

Lisätiedot