Viikkoraportti. Vuoden viimeinen neljännes käyntiin
|
|
- Outi Halttunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Viikkoraportti Vuoden viimeinen neljännes käyntiin Viikko osakemarkkinoilla jatkui odottavissa tunnelmissa ja pörssit sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa olivat viikkotasolla kevyessä laskussa. Viikon päätteeksi myös kolmas neljännes saatiin päätökseen ja erityisesti Yhdysvalloissa S&P 500 -indeksi kirjasi vahvan yli 7 %:n neljännestuoton, kun taas Euroopassa laaja Stoxx 600 -indeksi nousi vain 1,7 prosenttia. Öljyn hinta jatkoi nousuaan ja aamun kaupankäynnissä pohjanmeren Brent -öljyllä käydään kauppaa jo yli 83 dollarin hintaan. Italian 10-vuotinen korko nousi jopa 23 korkopisteellä perjantaina. Markkinat huolestuivat Italian korkeasta budjettialijäämästä seuraavalle kolmelle vuodelle. Viikonlopun aikana Kanada ja Yhdysvallat vahvistivat päässeensä myös sopuun uuden vapaakauppasopimuksen päälinjoista. Osakemarkkinoiden kehityksiä Indeksit Muutos, % 1 pv 5 pv 1 kk 2018 Pohjoismaat OMX Helsinki Cap -1,0-0,5-1,7 8,1 OMX Helsinki 25-1,0-0,4-1,1 10,7 OMXS30, Ruotsi -0,8 0,0-0,5 5,4 OBX, Norja -0,4 1,9 2,7 17,3 OMXC20, Tanska -0,1-0,4-4,7-4,4 Eurooppa Stoxx 600, EU 0,3 1,0 0,2-0,7 DAX, Saksa -1,5-1,5-2,2-5,2 FTSE 100, UK -0,5 0,3-1,4-2,3 USA S&P 500 0,0-0,5 0,6 9,0 Dow Jones 0,1-1,1 1,5 7,0 Nasdaq 0,1 0,7 0,2 16,6 Aasia ja kehittyvät markkinat Nikkei 225, Japani 0,5 1,9 5,7 6,0 Hang Seng, Hongkong 0,0-0,6-2,0-7,1 Shanghai Comp, Kiina 0,0 3,4 1,6-14,7 Sensex 30, Intia -0,4-1,7-6,9 6,4 RTS, Venäjä 0,4 3,7 10,6 3,3 Indeksifutuurit Nasdaq 100, USA 1,0 S&P 500, USA 0,7 Suunta säilyy osakkeet ylipainossa Osakekurssien suunta on tänä vuonna ollut huojuen ylöspäin. Maailmantalouden näkymiin liittyvä epävarmuus on hellittänyt kesän mittaan. Rahapolitiikan kiristyminen vähitellen lisää markkinaheiluntaa, muttei vielä estä osakkeiden voittokulkua. Kun tuloskehitys jatkuu erinomaisena, niin uskomme, että markkinoiden suunta säilyy, ja siten suosittelemme osakkeille ylipainoa. Lisää sivulla 2. Öljynporauslauttojen operaattorien uusi paluu? Tuoreessa öljysektorin teemaraportissa olemme pureutuneet Norjan öljysektorin porauslauttasegmentin tulevaisuuden näkymiin. Näkemyksemme mukaan porauslauttasegmentin syklin käänne parempaan on käynnistynyt. Öljyn hinnanlaskun myötä syvällä vaikeuksissa rämpineen sektorin näkymiä tukee kohonnut öljyn hinta sekä öljyntuottajien viimevuosien ali-investoinnit uusien öljyvarantojen etsimiseen. Lisää sivulla 3. Peugeot Globaaliin mallisalkkuun Autosektori on tänä vuonna ollut heikko useiden tekijöiden painaessa tunnelmia samanaikaisesti. Euroopan Stoxx 600 -autosektori on vuodenvaihteesta luisunut jo noin 12 %. Alakulosta huolimatta autoyhtiöiden joukosta löytyy myös kiinnostavia poimintoja, joista Peugeot nousee Globaaliin mallisalkkuumme. Tilaa Peugeotille tekee WW Grainger vahvan nousunsa jälkeen. Osake tuotti yli 30 % lisättyämme sen salkkuun noin puoli vuotta sitten. Lisää sivulla 4. Osakemarkkinaindeksejä Lähde:Thomson Reuters OMX Helsinki S&P 500 Katso video: Suunta säilyy osakkeet ylipainossa Teemu Mäkelä Markus Sourander Eemil Palmén Head of Equity Strategy & Quant, Finland Senior Analyst Analyst teemu.makela@nordea.com markus.sourander@nordea.com eemil.palmen@nordea.com
2 Suunta säilyy osakkeet ylipainossa Osakekurssien suunta on tänä vuonna ollut huojuen ylöspäin. Maailmantalouden näkymiin liittyvä epävarmuus on hellittänyt kesän mittaan. Rahapolitiikan kiristyminen vähitellen lisää markkinaheiluntaa, muttei vielä estä osakkeiden voittokulkua. Kun tuloskehitys jatkuu erinomaisena, niin uskomme, että markkinoiden suunta säilyy, ja siten suosittelemme osakkeille ylipainoa. Tulokset ja liikevaihdot vakuuttavassa vauhdissa Talousepävarmuus hälvennyt Sijoittajan näkökulmasta talouteen liittyvä epävarmuus on hälvennyt kesällä. Vaikka talouden kasvutahti ei enää kiihdykään, riittää nykymeno hyvin tukemaan osakemarkkinoita. Keväällä nähdyt riskit alueiden välisestä erkanemisesta ovat hälventyneet. Euroalueella kovin kasvun hidastuminen on takanapäin. Samoin Japanissa kyyti on tasaantunut. Kiinassa taas viranomaiset ovat aloittaneet elvytyksen, joka parantaa tulevia kasvunäkymiä. Lyhyellä tähtäimellä selvin riski näille näkymille on Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin käymä kauppasota. Toistaiseksi toimet ovat koskeneet lähinnä Kiinaa, mutta myös muihin suuntiin on heitelty uhkauksia. Sijoittajat ovat kuitenkin ehtineet varautua jo moneen, emmekä usko kauppasodan pysäyttävän osakkeiden voittokulkua, vaikka epävarmuus leijaileekin ilmassa. Välivaalien aikana markkinatuotot yleensä erinomaisia 1,5 1,0 0,5 0,0 % Q1 Q2 Q3 Q4 S&P 500 -indeksin keskimääräinen kuukausituotto 1970 alkaen Q4 välivaalivuosina Hurjaa tuloskasvua Hyvä talous tukee myös yritysten tuloksia. Tämän vuoden kuluessa näkymiä on jälleen nostettu, vaikka yleensä kuvio on päinvastainen. Yhdysvaltain veroale yksin tukee globaalia tuloskasvua noin viidellä prosenttiyksiköllä. Sen lisäksi myös liikevaihtojen kasvutahti on vakuuttavaa, joten tulosten vahvuus ei tule pelkästään verokikkailusta. Vaikka veroale tukee erityisesti Yhdysvaltalaisia tuloksia, myös muualla menee hyvin. Kehittyvillä markkinoilla kasvutahti on lähes Yhdysvaltain veroista, ja Euroopassakin näkymät ovat kohtalaiset. Kun tulokset kasvavat hurjaa kyytiä ja markkina kulkee huojuen ylöspäin, on osakkeiden arvostus maltillistunut reippaasti alkuvuodesta. Tulosperusteinen arvostus onkin jo historiakeskiarvon alapuolella. Historiallisen mataliin korkoihin verrattuna osakkeiden tuottonäkymät ovat ylivertaiset. Välivaaleista lisätukea osakkeille USA:ssa järjestetään marraskuussa välivaalit. Yleensä istuvan presidentin puolue menettää valtaansa kongressissa. Viimeisimpien kyselyjen perusteella näin näyttäisi käyvän nytkin, mutta tilanne voi kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Markkinoiden näkökulmasta riskinä on, että Trump alkaa ajaa entistä kärkevämpää kauppapolitiikkaa, jossa hänellä on ainakin toistaiseksi melko paljon vapauksia. Toisaalta demokraattien voittaessa myös Trumpin vastaiset tutkinnat saavat lisäpontta, mikä vie presidentin keskittymistä pois politiikan teosta. Yleensä osakemarkkinatuotot ovat välivaalineljännesten aikana erinomaiset. Uskommekin välivaalien tuovan lisätukea osakemarkkinoille, ja siten suosittelemme osakeylipainoa salkkuun. Antti Saari, sijoitusstrategi, Nordea Varallisuudenhoito 2
3 Öljynporauslauttojen operaattorien uusi paluu? Tuoreessa öljysektorin teemaraportissa olemme pureutuneet Norjan öljysektorin porauslauttasegmentin tulevaisuuden näkymiin. Näkemyksemme mukaan porauslauttasegmentin syklin käänne parempaan on käynnistynyt. Öljyn hinnanlaskun myötä syvällä vaikeuksissa rämpineen sektorin näkymiä tukee kohonnut öljyn hinta sekä öljyntuottajien viimevuosien ali-investoinnit uusien öljyvarantojen etsimiseen. Arviomme mukaan öljy-yhtiöiden projektit pysyvät kassavirta positiivisina osingonmaksun jälkeen vielä öljyn hinnan olessa 50 dollaria luvulla öljypalveluala on nähnyt jo useita voimakkaita syklejä Ennustamme öljynporauslauttoja operoivien yhtiöiden käyttöasteiden parantuvan piristyneiden kysyntänäkymien myötä. Parantuneita käyttöasteita sekä kysynnän ja tarjonnan tasapainoa tukee myös vanhojen öljylauttojen romutukset. Pohjanmerellä vapaiden porauslauttojen määrä on kutistunut merkittävästi jo kuluvan vuoden aikana. Maailmanlaajuisesti porauslauttoja on kuitenkin edelleen paljon vapaana ja kilpailu sopimuksista on kiivasta. Parhaassa asemassa ovat yhtiöt, joiden kalusto on uutta ja modernia luvulla useita voimakkaita käänteitä alan näkymissä Edellisissä sykleissä syklinkäänteessä mukaan uskaltautuneita on palkittu korkeilla tuotoilla. Öljynporausosakkeet ovat nousseet jo lähes 60 % vuoden 2016 puolivälin jälkeen. Tästä huolimatta Ennusteemme mukaan suurimpien yhtiöiden nousuvara pitkällä tähtäimellä on %:n haarukassa olettaen, että lauttojen päivävuokrat palautuvan historian keskiarvoihin. Yhtiöiden osakkeet ovat kuitenkin erittäin riskisiä, koska yhtiöt ovat erittäin raskaasti velkaantuneita tällä hetkellä ja porauslauttayhtiöt ovat korkeanriskin suhdanneherkkiä yhtiöitä. Vuoden mittaan käytöstä poistettujen lauttojen määrä on positiivinen signaali, mutta käyttöasteiden nouseminen 90 %:n tasolle vaatisi noin 40 % vähemmän porauslauttoja kuin tällä hetkellä. Kasvaneen kysynnän avulla odotamme käyttöasteiden nousevan 90 %:n tasolle vuoden 2020 lopussa. Suositukset ja tavoitehinnat norjalaisille öljynporausyhtiöille Yhtiö Suositus Valuutta Tavoitehinta Lähde: Nordea ennusteet Matka tavoitehintaan Awilco Drilling Osta NOK % Ensco Osta USD 11,5 36 % Odfjell Drilling Osta NOK % Northern Drilling Osta NOK % Seadrill Osta NOK % Transocean Osta USD % Borr Drilling Pidä NOK Ocean Rig Pidä USD Noble Pidä USD Rowan Companies Pidä USD Diamond Offshore Myy USD 15,5-21 % Fred. Olsen Energy Myy NOK 0,1-97 % Pacific Drilling Myy USD % Sektorin suosikkipoimintojamme tällä hetkellä ovat Seadrill, Odfjell Drilling sekä Northern Drilling. Yhteistä yhtiöille on toimialan keskiarvoa uudemmat porauslautat sekä vapaat tilauskirjat, jotka mahdollistavat nopeamman hyödyn ennustetuista porauslauttojen nousevista päivävuokrista. Seadrill oli vasta muutama kuukausi sitten selvitystilassa Nostimme elokuun lopulla Norjalaisen öljyporauslauttoja operoivan Seadrillin suosituksen tasolle osta tavoitehinnalla 227 kruunua. Konkurssin partaalta rahoitusjärjestelyjen tukemana selvinnyt yhtiön tase on aikaisempaa paremmassa kunnossa, mutta velkaisuusaste on edelleen korkea. Odotamme yhtiön kykenevän keventämäään velkataakkaansa edelleen myymällä ydinliiketoiminnan ulkopuolisia omistuksiaan. Rahoitusjärjestelyjen myötä Oslon pörssiin heinäkuun lopulla kaupankäyntiin palautuneen Seadrillin osakkeen arvosta oli pahimmillaan sulanut yli 99 % vuoden 2013 huipuista. Ennustemme mukaan näkymät porauslauttamarkkinoilla ovat hiljalleen piristymässä öljyn hinnan ja öljyn investointien tukemana. Seadrillin uudet ja modernit porauslautat ovat haluttuja kysyntänäkymien piristyessä. Odotammekin yhtiön tilauskirjan kasvavan investointisyklin edetessä. 3
4 Peugeot Globaaliin mallisalkkuun Autosektori on tänä vuonna ollut heikko useiden tekijöiden painaessa tunnelmia samanaikaisesti. Euroopan Stoxx 600 -autosektori on vuodenvaihteesta luisunut jo noin 12 %. Viimeisin muistutus sektorin vastatuulista saatiin saksalaisjätti BMW:ltä, joka antoi tulosvaroituksen viime viikolla. Sektorin alakulosta huolimatta autoyhtiöiden joukosta löytyy myös kiinnostavia poimintoja. Yksi näistä on Peugeot, joka nousee Globaaliin mallisalkkuumme. Osakekurssi Markkina-arvo (meur) 21,075 Maa Ranska Sektori Kulutustavarat ISIN FR Liikevaihdon kasvu 15% 23% 3% EPS-kasvu 0% 60% 14% EBIT-marginaali 5% 6% 7% ROCE% EV/EBIT P/E Osinkotuotto 3.1% 3.4% 4.0% Nettovelat/EBITDA Vapaan kassavirran tuotto 7% 10% 5% Peugeotin osakekurssi, 12 kk EUR Autoyhtiöiden näkymiä ovat painaneet useat tekijät. Isossa kuvassa epävarmuutta on aiheuttanut sektorin tuleva murros sähköautoihin ja lupaus itseohjautuvista ajoneuvoista. Lisähuolia ovat aiheuttaneet dieselkohu, kauppasodan uhka sekä kustannusten nousu. BMW:n viime viikon tulosvaroituksessa useimmat yllä olevat tekijät saivat maininnan. BMW:n tuotanto on maailmanlaajuista, joten kauppakiista USA:n ja Kiinan välillä on jo aiheuttanut vastatuulia. Lisäksi dieselsotkun seurauksena testimenetelmiä on muutettu Euroopassa, mikä aiheuttaa hetkellisesti pullonkauloja. Etuna Eurooppa-keskeisyys Ranskalainen Peugeot on kuitenkin monelta osin eri tilanteessa verrattuna muihin autovalmistajiin. Yhtiö kävi vuonna 2013 lähellä konkurssia, jonka jälkeen liiketoimintaa on muokattu rajusti. Uuden toimitusjohtajan johtamana Peugeot onkin noussut ongelmayhtiöstä kannattavaksi ja vakavaraiseksi yhtiöksi. Peugeot, jonka automerkkeihin kuuluvat myös Citroen, DS, Opel sekä Vauxhall, on hyvin keskittynyt Eurooppaan. Yhtiön liikevaihdosta vajaat 80 % tehtaillaan Euroopassa, mikä tarkoittaa että kauppakiista ei ole yhtiölle iso ongelma. Sijoittajia on myös huolestuttanut maailmanlaajuisen automyynnin orastava hidastuminen. Tämä ei kuitenkaan päde samalla tavalla Euroopassa kuin USA:ssa ja Kiinassa. Kannattavuus alan korkeimpia Peugeotin kannattavuuden käänne on ollut raju. Vuonna 2013 yhtiö teki tappiota, mutta viime vuonna kannattavuus nousi jo alan parhaimmiston joukkoon. Kuluvan vuoden alkupuoliskolla kannattavuus on parantunut entisestään. Tästä voidaan kiittää yhtiön strategiamuutosta, jonka ytimessä on ollut hinnoitteluvoiman parantaminen ja tuotantoalustan tehostaminen automyyntimäärän kustannuksella. Nykyinen kannattavuustaso ei välttämättä ole vielä kestävä, mutta analyytikoiden konsensusennusteet ovat myös kaukana nykytasosta. Mittava nettokassa ja edullinen arvostus Uuden strategian toimivuudesta kielii myös esimerkki Opel. Opel teki 19 vuotta putkeen tappiota General Motorsin alaisena, mutta Peugeotin ostettua Opelin viime vuonna yhtiö on käännetty jo kannattavaksi. Suuri osa tehostustoimista on yhä tekemättä. Peugeotin osakkeen arvostus on verrokkejaan matalampi vahvasta kannattavuudesta huolimatta. Lisäksi yhtiön markkina-arvosta noin kolmannes on nettokassaa. Odotamme Peugeotin jatkavan kannattavuusparannuksiaan ja analyytikoiden vähitellen nostavan ennusteitaan. Yhtiöllä on myös ydinliiketoimintaan kuulumattomia omistuksia reilun 7 miljardin euron edestä, jotka saatetaan myydä lähivuosina. 4
5 Osakemarkkinat ylipainossa Kansainväliset osakemarkkinat jatkoivat varovaista nousuaan syyskuussa. Kauppasotaan liittyvä epävarmuus on yhä olemassa, mutta tällä hetkellä talouden myönteiset perustekijät painavat vaakakupissa enemmän. Uskomme yritysten hyvän tuloskehityksen jatkuvan, joten pidämme osakemarkkinat pienessä ylipainossa. Joukkolainat jatkavat alipainossa. Osakemarkkinoiden tuottoja Osakkeet Joukkolainat Rahamarkkinat Suositus suhteessa peruspainoon (%-yks.) Kiina yhä suosikki, voitot kotiin Pohjois-Amerikasta Kiina jatkaa osakemarkkinoilla suosikkinamme. Maan yhtiöt ovat kärsineet paikalliseen talouteen ja Trumpin kauppasotaan liittyvästä epävarmuudesta. Mielestämme markkinat ovat kuitenkin ryhtyneet liian synkiksi varsinkin, kun tulosnäkymät ovat yhä vahvat. Euroopan osakkeet pysyvät suosituksessamme alipainossa. Osakemarkkinat Suositus P/E Peruspaino Suosituspaino Tuloskasvu 12kk E Tuotto, 3kk Pohjois-Amerikka Peruspaino 40 % 40 % % 8 % Länsi-Eurooppa Alipaino 25 % 20 % 13 9 % 1 % Suomi Peruspaino 15 % 15 % % 2 % Japani Peruspaino 5 % 5 % 13 4 % 4 % Kehittyvät markkinat Ylipaino 15 % 20 % % 0 % Itä-Eurooppa Peruspaino 2 % 2 % 6 8 % 3 % Kaukoitä Ylipaino 10 % 15 % % -1 % Latinalainen Amerikka Peruspaino 3 % 3 % % 5 % Joukkolainamarkkinoiden tuotto Kaikki joukkolainamarkkinat peruspainossa Korkomarkkinoilla on tällä hetkellä hankalaa löytää hyviä lisätuoton lähteitä. Kehittyvien maiden korot houkuttelevat, mutta yksittäisten maiden haasteet samentavat näkymiä. Muualla taas riskit ovat nousseet kaventuneiden marginaalien takia. Suosittelemmekin peruspainoa kaikille joukkolainamarkkinoille ja alipainoa joukkolainoille kokonaisuutena. Joukkolainamarkkinat Suositus Peruspaino Suosituspaino Korko, % Tuotto, 3kk Tuotto, 12kk Valtionlainat Peruspaino 30 % 30 % 0,32-0,9 % 1,1 % Yrityslainat Peruspaino 45 % 45 % 1,07* 0 %* 0,1 %* Riskiyrityslainat Peruspaino 15 % 15 % 6,03 1,6 % -0,4 % Kehittyvät korkomarkkinat Peruspaino 10 % 10 % 5,59 1,5 % -4,8 % *euroalue Antti Saari, sijoitusstrategi, Nordea Varallisuudenhoito 5
6 Nordea Marketsin seurannassa olevat suomalaisosakkeet Yhtiö Kurssi, eur Tavoite- Suositus Tuotto (osinko huomioiden) P/E P/E Osinko Osinko-% Suositus hinta, eur päivitetty 1 pv 5 pv 1 kk 12 kk 2018E 2019E 2017, eur 2018E 2019E Ahlstrom-Munksjö 16, ,6% -2,4% 5,0% -3 % 15,2 11,3 0,52 3,5% 3,9% Alma Media 6,36 Osta 8, ,3% -1,2% -2,5% 1 % 14,2 12,8 0,24 4,7% 5,3% Altia 7,90 Osta 10, ,3% 4,4% 0,0% 2 % 13,2 12,3 1,67 5,7% 7,6% Amer Sports 35,20 Pidä ,3% 1,2% 20,8% 61 % 25,1 22,1 0,70 2,1% 2,2% Aspo 10,30 Osta 11, ,9% 2,0% 4,7% 20 % 15,0 11,3 0,43 4,2% 4,2% Atria 9,27 #N/A #N/A #N/A -0,1% 3,5% 1,6% -20 % #N/A #N/A Basw are 35,60 Osta 50, ,5% 3,5% 10,9% -11 % nm nm 0,00 0,0% 0,0% Cargotec 38,72 Osta 53, ,3% -3,0% -7,0% -25 % 14,6 11,5 1,05 3,1% 3,5% Caverion 6,88 Osta 8, ,1% 0,3% -0,4% -11 % 26,6 14,4 0,00 1,9% 3,5% Citycon 1,80 Pidä ,2% 0,6% -2,4% -14 % 12,8 12,1 0,13 7,2% 7,2% Cramo 19,43 Osta 23, ,1% 3,6% 8,4% -8 % 10,3 11,3 0,85 4,8% 4,8% Detection Technology 20,30 Osta 23, ,0% -4,7% -9,4% 4 % 16,7 15,1 0,35 2,0% 2,2% Elisa 36,53 Pidä ,5% -1,2% -2,7% 5 % 18,4 17,6 1,65 4,9% 5,2% DNA 19,26 Osta 19, ,2% -1,0% 3,3% 40 % 24,0 21,8 0,63 5,7% 5,7% Etteplan 9,50 Osta 10, ,0% -4,0% 3,3% 16 % 16,4 14,8 0,23 2,7% 3,1% Finnair 7,17 Pidä ,8% -0,3% -6,1% -34 % 8,0 8,0 0,30 2,1% 2,1% Fiskars 17,66 #N/A #N/A #N/A -1,6% -2,9% -4,7% -10 % #N/A #N/A Fortum 21,59 Myy 19, ,2% -1,1% -2,1% 36 % 24,0 18,2 1,10 5,1% 5,1% HKScan 2,18 #N/A #N/A #N/A 0,7% 4,8% -18,5% -34 % #N/A #N/A Huhtamaki 27,61 Osta 31, ,0% -5,0% -12,0% -17 % 15,6 13,5 0,80 2,7% 3,0% Kemira 11,61 Osta 14, ,4% -0,3% 1,1% 10 % 16,7 13,4 0,53 4,6% 4,6% Kesko 46,79 Pidä ,3% -1,3% -7,9% 8 % 18,3 16,8 2,20 5,2% 5,7% Kojamo plc 9,42 Osta 11, ,1% -2,4% -1,2% 10 % 21,4 16,9 0,20 2,9% 3,7% Kone 46,02 Pidä ,0% -2,9% -1,8% 7 % 25,2 24,1 1,65 3,8% 4,0% Konecranes 32,98 Osta 43, ,5% 0,4% -4,2% -9 % 19,7 12,6 1,20 3,8% 3,9% Lassila & Tikanoja 16,20 Osta 20, ,1% -3,6% -1,7% -6 % 16,5 14,5 0,92 5,8% 5,9% Marimekko 19,50 #N/A #N/A #N/A 0,0% 2,9% 5,1% 108 % #N/A #N/A Metsä Board 8,71 Osta 9, ,9% -0,4% 0,3% 54 % 16,3 13,7 0,21 3,1% 3,9% Metso 30,54 Pidä ,3% 2,8% 0,1% 3 % 19,8 17,1 1,05 3,6% 3,8% Neste 71,20 Osta 80, ,8% -1,2% -6,5% 96 % 18,1 16,7 1,70 2,8% 3,0% Nokia 4,78 Osta 5, ,4% 0,5% -2,9% -2 % 22,2 15,5 0,19 4,2% 4,4% Nokian Renkaat 35,29 Osta 44, ,5% 1,2% -3,2% -2 % 15,3 14,9 1,56 4,6% 4,7% Nordea 9, ,2% 0,7% 3,2% -11 % 13,2 12,5 0,68 7,4% 7,6% Olvi 28,60 Pidä ,4% -3,1% -8,9% 2 % 14,9 14,6 0,80 3,0% 3,1% Oriola 2,83 Osta 3, ,9% -1,6% 0,2% -14 % 19,1 13,4 0,09 3,5% 3,9% Orion 32,62 Osta 35, ,3% 2,4% 3,9% -12 % 13,7 20,8 1,45 4,4% 4,4% Outokumpu 5,06 Pidä ,4% -4,3% -5,2% -40 % 13,6 9,5 0,25 4,9% 4,9% Outotec 5,63 Pidä ,6% -3,6% -14,7% -16 % 35,1 18,7 0,00 1,8% 2,7% Ponsse 29,85 Pidä ,3% 0,0% -5,4% 29 % 17,3 15,4 0,75 2,9% 3,2% Pöyry 7,58 Osta 9, ,3% -0,3% 1,6% 52 % 16,3 16,0 0,05 2,0% 2,6% Raisio 2,82 #N/A #N/A #N/A 0,5% -2,4% -7,9% -20 % #N/A #N/A Ramirent 6,96 Osta 9, ,0% 1,9% 0,0% -15 % 9,6 8,9 0,44 6,8% 7,3% Rapala 3,58 #N/A #N/A #N/A 2,3% 0,8% -1,9% -7 % #N/A #N/A Sampo 44,60 Osta 50, ,8% 0,5% 1,0% 6 % 16,2 15,8 2,60 6,5% 7,0% Sanoma 8,48 Osta 10, ,3% -0,9% -5,8% -6 % 10,4 10,3 0,35 5,3% 5,9% Silmäasema 4,56 Osta 6, ,0% -2,1% -7,1% -43 % 14,4 12,1 0,00 1,1% 2,2% SSAB B 3,49 Osta 3, ,7% 0,2% 12,5% 7 % 9,0 8,0 0,10 5,6% 6,1% Stockmann 3,89 #N/A #N/A #N/A -0,8% -1,5% -8,1% -35 % #N/A #N/A Stora Enso 16,48 Osta 18, ,1% 0,9% 2,7% 42 % 12,8 11,8 0,41 3,3% 3,9% Technopolis 4, ,1% 0,2% 0,2% 24 % 14,2 13,3 0,17 3,9% 4,1% Telia 3,96 Osta 4, ,4% -0,7% 2,2% 5 % 12,9 13,2 0,22 5,6% 5,6% Terveystalo 7,99 Osta 10, ,2% -1,4% -7,6% -20 % 16,1 14,3 0,05 1,9% 2,5% Tieto 26,64 Pidä ,4% -2,7% -6,6% 9 % 15,0 14,4 1,20 5,4% 5,5% Tikkurila 13,50 #N/A #N/A #N/A 0,0% -3,8% -8,7% -10 % #N/A #N/A Tokmanni 7,52 Osta 9, ,5% 1,0% -0,9% 11 % 10,9 9,4 0,41 7,5% 9,0% UPM-Kymmene 33,80 Osta 36, ,2% 0,1% 4,1% 53 % 15,0 13,8 1,15 3,7% 4,0% Uponor 11,26 Osta 14, ,1% -3,2% -16,0% -20 % 16,4 12,4 0,44 4,0% 4,4% Valmet 19,21 Osta 19, ,6% 2,1% 1,4% 19 % 19,0 16,4 0,55 3,6% 4,4% Verkkokauppa.com 4,35 Pidä ,9% -1,1% -7,8% -45 % 25,2 17,9 0,18 5,1% 5,7% Wärtsilä 16,79 Osta 21, ,0% -1,9% -8,2% -14 % 19,1 16,2 0,46 2,8% 3,3% YIT 6,03 Osta 6, ,9% 3,2% 4,0% -10 % 13,1 9,1 0,25 4,8% 5,5% Lähde: Nordea Markets, Thomson Reuters. Ennusteet Nordea Markets 6
7 Kotimainen mallisalkku Mallisalkun sektorijakauma 5% 0%3%0% 0% 5% 10% 15% 40% Neste kotimaiseen mallisalkkuun Vähennämme Nesteen tieltä salkussa Koneen osaketta, joka on noussut ThyssenKruppin hissiliiketoimintojen ja Koneen yhdistymishuhujen jälkeen. Osake on jo hinnoitellut yhdistymistä, vaikka emme pidä sitä läheskään varmana. Koneen tuloskunnon suhteen tilanne on hieman paranemassa vuoden loppua kohden, mutta ei merkittävästi. Koneen paino salkussa on tämän jälkeen alipainossa suhteessa indeksiin. Nesteen nostamme salkkuun, koska uusiutuvien polttoaineiden marginaalit ovat nousseet ympäristötietoisten asiakkaiden määrän lisääntyessä. Mielestämme yhtiö pystyy myös aiempaa paremmin puolustamaan marginaaleja raaka-aineiden hinnan muutoksista huolimatta. Myös yhtiötä varjostaneet viranomaissääntelyn riskit ovat lähes poikkeuksetta päättyneet Nesteen kannalta positiivisesti. 23% Teollisuus Rahoitus Yhdyskuntapalvelut Terveydenhuolto Kulutustavarat Perusteollisuus IT Tietoliikenne Energia Päivittäistavarat Heinäkuun toisella viikolla poistimme salkusta Fortumin osakkeen vahvan nousun jälkeen. Siirsimme painoa UPM:ään, jonka odotamme saavan tukea vahvana jatkuneesta sellusyklistä. Pienensimme samalla hyvin nouseeen Koneen, josta irronneen painon siirsimme Wärtsilään. Wärtsilän osake on laskenut houkutteleville tasoille mm. kauppasotapelkojen myötä. Viimeisimmät muutokset: Koneen painoa pienennettiin (-5 %), Neste lisättiin (+5 %) Fortum poistettiin salkusta (-2,5 %), UPM:n painoa lisättiin (+2,5 %) Koneen painoa pienennettiin (-2,5 %), Wärtsilän painoa lisättiin (+2,5 %) Teimme muutoksen Kotimaisen mallisalkun yhtiöpainoihin vuoden 2018 alusta alkaen. Muutoksen myötä salkkuyhtiöiden painot määritetään 2,5 %-yksikön välein pienimmän yhtiökohtaisen salkkupainon ollessa siis 2,5 %. Yhtiöiden enimmäismäärä on silti edelleen 20 yhtiötä. Aiemmin yhtiöpainot määriteltiin 5 %-yksikön välein. Sektori/yhtiö Paino M.arvo, meur Tuotto, % P/E Osinko, % 1 kk 3 kk 12 kk 2018E 2019E 2018E 2019E Energia 5 % Neste 5 % ,1 16,7 2,8 3,0 Perusteollisuus 22,5% Kemira 5 % ,7 13,4 4,6 4,6 Outokumpu 5 % ,6 9,5 4,9 4,9 UPM-Kymmene 7,5% ,0 13,8 3,7 4,0 Stora Enso 5 % ,8 11,8 3,3 3,9 Teollisuustuotteet 35 % Caverion 2,5% ,6 14,4 1,9 3,5 KONE 5 % ,2 24,1 3,8 4,0 Konecranes 5 % ,7 12,6 3,8 3,9 Uponor 5 % ,4 12,4 4,0 4,4 Valmet 5 % ,0 16,4 3,6 4,4 Wärtsilä 7,5% ,1 16,2 2,8 3,3 YIT 5 % ,1 9,1 4,8 5,5 Kulutustavarat 2,5% Sanoma 2,5% ,4 10,3 5,3 5,9 Päivittäistavarat 0 % Terveydenhuolto 5 % Orion 5 % ,7 20,8 4,4 4,4 Rahoitus 15 % Sampo 15 % ,2 15,8 6,5 7,0 Informaatioteknologia 10 % Nokia 10 % ,2 15,5 4,2 4,4 Tietoliikennepalvelut 5 % Telia 5 % ,9 13,2 5,6 5,6 Yhdyskuntapalvelut 0 %, ennusteet Nordea Markets 7
8 Pohjoismainen mallisalkku Mallisalkun maajakauma Tanska 25% Norja 12% Mallisalkun sektorijakauma 11 % Suomi 5% 9 % Ruotsi 58% 38 % Kesäkuussa nostimme salkkuun Tanskalaispankki Danske Bankin. Danske Bankin kurssikehitystä on viimeaikoina painanut pankkiin liitetyt rahanpesuepäilyt Baltian liiketoimintayksikössä. Danske Bankilla on yhä edellytykset parantaa oman pääoman tuottoaan, ja vakavaraisuus on korkealla tasolla, mikä mahdollistaa avokätisen kokonaisvoitonjaon osinkojen ja omien osakkeiden takaisinostojen muodossa. 6 % 19 % Teollisuus Kulutustavarat Terveydenhuolto Tietoliikenne 11 % Viimeisimmät muutokset: Elekta poistettiin, Telia lisättiin Swedish Match poistettiin, Danske Bank lisättiin Autoliv poistettiin, ABB lisättiin 6 % Päivittäistavarat Rahoitus Energia Munters ja WWL poistettiin, JM lisättiin Telia pohjoismaiseen mallisalkkuun Lisäsimme syyskuun alussa salkkuun Telian. Yhtiö on uuden strategiansa myötä viimeaikoina investoinut lähinnä kotimarkkinoilleen pohjoismaihin, joka mielestämme nostaa yhtiön laatua ja tekee siitä entistä defensiivisemmän. Markkinat sen sijaan ovat suhtautuneet skeptisesti Telian viimeaikaisiin yritysostouutisiin. Negatiivinen reagointi on mielestämme ylimitoitettua, joten pidämme heikkoa tunnelmaa osakkeen ympärillä lähinnä hyvänä ostonpaikkana. Telian osakkeen defensiivinen luonne yhdistettynä yhtiön reippaaseen voitonjakoon sopii myös hyvin tällä hetkellä suosimaamme osakepoimintatyyliin. Sektori/yhtiö Maa Paino Osakekursshinta 1 kk 12 kk 2018E 2019E 2018E Tavoite- Muutos, % P/E Osinko, % % Energia BW Offshore Norja 1,6 64,6 70,0 NOK ,4 9,7 0,0 Petroleum Geo-Services Norja 3,1 36,6 43,0 NOK nm 20,5 0,0 Subsea 7 Norja 6,3 120,4 180,0 NOK ,8 25,3 4,2 Perusteollisuus Teollisuustuotteet ABB Ruotsi 6,3 211,3 234,0 SEK ,2 15,6 3,4 Bravida Ruotsi 1,6 72,9 80,0 SEK ,9 14,8 2,6 Intrum Ruotsi 3,1 231,1 283,0 SEK ,2 9,1 4,2 NCC Ruotsi 3,1 157,5 220,0 SEK ,9 9,3 5,1 Securitas Ruotsi 6,3 154,8 174,0 SEK ,2 13,4 2,9 Uponor Suomi 1,6 11,3 14,8 EUR ,4 12,4 4,0 Valmet Suomi 3,1 19,2 19,5 EUR ,0 16,4 3,6 Vestas Wind Systems Tanska 6,3 434,4 535,0 DKK ,7 14,7 1,9 Volvo Ruotsi 6,3 157,1 190,0 SEK ,2 10,2 7,6 Kulutustavarat Europris ASA Norja 1,6 22,9 33,0 NOK ,7 9,3 8,3 JM Ruotsi 3,1 174,5 265,0 SEK ,7 8,5 6,3 Pandora Tanska 6,3 401,1 DKK ,5 7,8 4,5 Päivittäistavarat Essity Ruotsi 6,3 223,4 290,0 SEK -6-19,0 14,3 2,7 Terveydenhuolto Novo Nordisk Tanska 6,3 302,4 380,0 DKK ,4 17,7 2,7 Rahoitus Danske Bank Tanska 6,3 168,7 240,0 DKK ,4 7,6 6,5 Investor Ruotsi 6,3 410,7 540,0 SEK ,2 SEB Ruotsi 6,3 99,2 109,0 SEK ,1 11,1 6,3 Informaatioteknologia Tietoliikennepalvelut Millicom Ruotsi 3,1 510,5 735,0 SEK ,7 14,0 4,6 Telia Company Ruotsi 6,3 40,8 47,0 SEK ,9 13,2 5,6, Nordea Markets. 8
9 Globaalissa mallisalkussa suosikit Pohjoismaiden ulkopuolelta Globaalin mallisalkun maajakauma Saksa 7% Ranska 10% Mallisalkun sektorijakauma 10% 13% Irlanti 3% Belgia Italia3% 7% UK 10% 7% 7% 3% 3% 3% Rahoitus Terveydenhuolto Perusteollisuus Energia Tietoliikenne Hollanti 3% 17% Viimeisimmät muutokset: Peugeot lisättiin WW Grainger poistettiiin Technip lisättiin Constellation Brands poistettiiin Brinker lisättiin Ralph Lauren poistettiiin Kellogg lisättiin Fortune Brands poistettiiin 20% USA 57% 17% IT Teollisuus Kulutustavarat Päivittäistavarat Yhdyskuntapalvelut Lisäsimme Peugeotin salkkuun Lisäsimme lokakuussa Ranskalaisen autonvalmista Peugeotin salkkuumme. Autoyhtiöiden näkymiä ovat painaneet useat tekijät. Isossa kuvassa epävarmuutta on aiheuttanut sektorin tuleva murros sähköautoihin ja lupaus itseohjautuvista ajoneuvoista. Lisähuolia ovat aiheuttaneet dieselkohu, kauppasodan uhka sekä kustannusten nousu. Ranskalainen Peugeot on kuitenkin monelta osin eri tilanteessa verrattuna muihin autovalmistajiin. Yhtiö kävi vuonna 2013 lähellä konkurssia, jonka jälkeen liiketoimintaa on muokattu rajusti. Uuden toimitusjohtajan johtamana Peugeot onkin noussut ongelmayhtiöstä kannattavaksi ja vakavaraiseksi yhtiöksi. Lisäsimme elokuussa Ranskalais -Yhdysvaltalaisen öljysektorille palveluita myyvän TechnipFMC:n salkkuun, joka on hyvissä asemissa hyötyäkseen käänteestä öljyalan investoinneissa niin maalla kuin merellä. yhtiön liikevaihto ja kannattavuus ovat olleet paineessa, koska viime aikoina on toteutettu viime vuosien matalan öljyn hinnan ja öljyalan aktiviteetin aikaan sovittuja projekteja. Tämän hetkinen vahva tilauskirja tukee kuitenkin liikevaihdon ja kannattavuuden kehitystä jatkossa. Sektori/Yhtiö Maa Osake- Muutos Muutos P/E P/E Osinko kurssi 1 kk 12 kk 2018E 2019E 2018E Energia 1,6% 13,0% EOG Resources USA 127,57 USD 8,1% 31,8% 22,9 18,1 0,6% Total Ranska 55,84 EUR 1,9% 23,5% 12,1 10,6 4,6% TechnipFMC UK 31,25 USD 2,1% 12,2% 23,3 20,6 1,6% Perusteollisuus -0,7% 3,9% Crow n Holdings USA 48,00 USD 10,4% -20,3% 9,2 8,2 Dow DuPont USA 64,31 USD -9,1% -6,9% 15,5 13,3 2,6% Teollisuustuotteet ja -palvelut 1,1% 6,9% Masco USA 36,60 USD -5,9% -5,6% 14,6 12,6 1,2% Kulutustavarat ja -palvelut 0,8% 18,6% Lear Corp USA 145,00 USD -14,2% -16,6% 7,6 7,1 1,8% Macy's USA 34,73 USD -4,4% 57,7% 9,5 8,6 4,5% Brinker USA 46,73 USD 7,4% 42,7% 13,3 12,4 3,3% Peugeot Ranska 23,23 EUR -3,7% 17,0% 6,7 5,9 3,4% Päivittäistavarat -0,2% 1,1% Kellogg USA 70,02 USD -2,0% 11,5% 15,5 14,9 3,2% Mondelez USA 42,96 USD 1,7% 6,0% 17,8 17,1 2,2% Terveydenhuolto 2,3% 13,9% Bayer Saksa 76,51 EUR -7,0% -31,1% 12,8 10,2 3,7% ICON Irlanti 153,75 USD 5,5% 37,6% 26,1 22,6 Johnson & Johnson USA 138,17 USD 2,9% 6,7% 17,0 16,0 2,6% Shire UK 46,24 GBP 1,3% 22,4% 11,9 11,2 0,6% Stryker USA 177,68 USD 4,6% 26,7% 24,5 22,3 1,0% Rahoitus -1,6% 1,3% ABN-Amro Hollanti 23,45 EUR -0,9% -5,4% 9,9 9,6 6,0% Allianz Saksa 192,00 EUR 2,5% 2,8% 10,9 10,2 4,6% Bank of America USA 29,46 USD -5,8% 15,8% 11,6 10,2 1,8% KBC Groep Belgia 64,10 EUR 2,0% -10,2% 10,5 10,8 5,6% LPL Financial USA 64,51 EUR -3,9% 25,1% 12,6 10,4 1,6% Prudential UK 17,60 GBP 0,0% -1,1% 11,7 10,7 2,8% Informaatioteknologia 0,4% 28,2% Alphabet USA 1207,08 USD -3,1% 25,1% 30,3 25,1 Cap Gemini Ranska 108,40 EUR -2,9% 8,8% 18,5 16,5 1,6% Cisco Systems USA 48,65 EUR 3,6% 45,9% 18,8 16,3 2,5% Facebook USA 164,46 USD -6,7% -2,5% 22,9 19,8 HP USA 25,77 USD 5,2% 29,0% 12,8 11,9 2,2% Tietoliikennepalvelut 0,6% -3,9% Telecom Italia Italia 0,52 EUR -11,9% -34,5% 7,5 7,1 1,4% Yhdyskuntapalvelut -0,6% -0,8% Enel Italia 4,41 EUR 1,3% -12,5% 10,9 9,6 6,4% 9
10 Korko- ja valuuttamarkkinat Valtionlainakorot Ohjauskorot Korko, % Seuraava kokous Nordean ennuste, EKP (talletuskorko) -0, ,40 Fed 2, ,50 Markkinakorot Korko, % Muutos 3 kk, korkop. Muutos 1 v, korkop. Nordean ennuste, euribor 3kk -0, ,33 euribor 12kk -0, Saksa 2v -0, ,55 Saksa 10v 0, ,55 USA 2v 2, ,90 USA 10v 3, ,25 Luottoriskimarginaalit Yrityslainat Korko, % Marginaali, korkop. Koron muutos, 3 kk, korkop. Marginaalin muutos, 3 kk, korkop. Yrityslainat, euroalue 1, Yrityslainat, USA 4, Riskiyrityslainat, Eurooppa 3, Riskiyrityslainat, kansainväliset 6, Luottoriskijohdannaiset Marginaali, korkop. Muutos 3 kk, korkop. Muutos 1 v, korkop. Itraxx Main Itraxx Crossover Valuutat ja raaka-aineet EUR/USD-valuuttakurssi Nyt Muutos 3kk Muutos 1v. Nordean ennuste, EUR/USD 1,16 0,00-0,02 1,17 EUR/JPY 131,93 4,14-0,91 131,00 EUR/SEK 10,33-0,11 0,74 10,00 Öljy, Brent, USD 82,72 4,87 25,31 Kulta, USD/unssi 1191,49-58,5-93,6 ja Nordea Markets 10
11 Kalenteri Maanantai 1. lokakuuta T A LOUSLUVUT - Saksan teollisuuden ostopäällikköindeksi, syyskuu (lopullinen) (klo 10.55) - Euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksi, syyskuu (lopullinen) (klo 11.00) - Euroalueen työttömyysaste, elokuu (klo 12.00) - USA:n teollisuuden ISM -indeksi, syyskuu (klo 17.00) M UUT A - Hongkongin ja Kiinan markkinat kiinni Tiistai 2. lokakuuta T A LOUSLUVUT - Euroalueen tuottajahintaindeksi, elokuu (klo 12.00) M UUT A - Kiinan markkinat kiinni Keskiviikko 3. lokakuuta T A LOUSLUVUT - Saksan palvelualojen ostopäällikköindeksi, syyskuu (lopullinen) (klo 10.55) - Euroalueen palvelualojen ostopäällikköindeksi, syyskuu (lopullinen) (klo 11.00) - Euroalueen vähittäiskauppa, elokuu, ennuste (klo 12.00) - USA:n M arkit-ostopäällikköindeksi, syyskuu (lopullinen) (klo 16.45) - USA:n palvelualojen ISM -indeksi, syyskuu (klo 17.00) M UUT A - Saksan ja Kiinan markkinat kiinni Torstai 4. lokakuuta T A LOUSLUVUT - USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset (klo 15.30) - USA:n kestohyödykkeiden tilaukset, elokuu (lopullinen) (klo 17.00) - USA:n tehdastilaukset, elokuu (klo 17.00) M UUT A - Kiinan markkinat kiinni Perjantai 5. lokakuuta T ULOSR A P OR T T EJA Suomi: Admicom T A LOUSLUVUT - Saksan tehdastilaukset, elokuu (klo 09.00) - Saksan tuottajahinnat, elokuu (klo 09.00) - USA:n maatalouden ulkopuoliset työpaikat, syyskuu (klo 15.30) - USA:n työttömyysaste, syyskuu (klo 15.30) M UUT A - Kiinan markkinat kiinni, Bloomberg 11
12 Vastuuvarauma ja juridisten tietojen antaminen Vastuuvarauma Julkaisun tai suosituksen alkuperä Tämän julkaisun tai raportin ovat laatineet: Nordea Bank Abp (publ) ja sen sivuliikkeet Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa (Nordea Danmark, filial af Nordea Bank AB (publ), Nordea Bank Abp (publ), Ruotsin sivuliike ja Nordea Bank AB (publ), filial i Norge) (jäljempänä yhdessä Nordea-yksiköt ), Nordea Markets- ja Investment Center (IC) -yksikköjensä välityksellä. Nordea-yksiköitä valvoo Euroopan Keskuspankki ja Suomen Finanssivalvonta sekä kunkin Nordea-yksikön kotimaan kansallinen finanssivalvontaviranomainen. Julkaisun tai suosituksen sisältö Tämä julkaisun tai raportin ovat laatineet Nordea Markets ja IC. Nordea Marketsin ja IC:in antamat suositukset ja arviot voivat poiketa toisistaan tai muiden Nordea-konsernin yksiköiden tai konserniin kuuluvien yhtiöiden antamista suosituksista ja arvioista. Tämä voi johtua esimerkiksi erilaisista tarkasteluajanjaksoista, menetelmistä, asiayhteydestä taikka muista tekijöistä. Sijoituksia koskevat arviot, luokitukset, suositukset ja tavoitehinnat perustuvat yhteen tai useampaan arvostusmenetelmään, kuten kassavirta-analyysiin, tunnuslukujen käyttöön tai markkinoiden tekniseen analyysiin markkinatilanne, tarkasteluajanjakso ja liikkeeseenlaskijan luottokelpoisuus huomioon ottaen. Julkaisussa tai raportissa siteeratut luokitukset, suositukset ja tavoitehinnat sekä ennusteiden taustalla olevat keskeiset oletukset perustuvat nimettyyn lähdemateriaaliin. Niiden julkaisuajankohta ilmenee lainatusta materiaalista. Ennusteita ja arvioita voidaan muuttaa julkaisun tai raportin myöhemmässä versiossa, mikäli asianomaista yhtiötä/liikkeeseenlaskijaa arvioidaan uudelleen lähdemateriaalin myöhemmissä versioissa. Julkaisun tai raportin oikeellisuus Kaikki tässä julkaisussa tai raportissa esitetyt arviot ja ennusteet on lähteestä riippumatta annettu vilpittömässä mielessä. Ne saattavat pitää paikkansa vain julkaisussa tai raportissa mainittuna ajankohtana, ja niitä voidaan muuttaa ilman eri ilmoitusta. Kaikki tässä Nordea Marketsin ja IC:in laatimassa julkaisussa tai raportissa esitetyt näkemykset ja arviot edustavat ainoastaan nimetyn analyytikon / nimettyjen analyytikkojen henkilökohtaisia näkemyksiä julkaisussa tai raportissa käsiteltävästä aiheesta julkaisuhetkellä. Ne eivät siis välttämättä pidä paikkaansa julkaisuhetken jälkeen. Ei yksilöllistä sijoitus- tai veroneuvontaa Tämän julkaisun tai raportin tarkoitus on ainoastaan tarjota yleistä ja alustavaa tietoa sijoittajille, eikä sitä tule sellaisenaan käyttää sijoituspäätösten perustana. Nordea Markets ja IC ovat laatineet tämän julkaisun tai raportin yleisesti tiedoksi henkilökohtaiseen käyttöön niille sijoittajille, joille se on jaettu. Julkaisua tai raporttia ei ole tarkoitettu tiettyjä arvopapereita tai sijoitusstrategioita koskeviksi henkilökohtaisiksi sijoitusneuvoiksi, eikä se ota huomioon kenenkään yksittäisen sijoittajan henkilökohtaista taloudellista tilannetta, olemassa olevia omistuksia tai vastuita, sijoituskokemusta tai -tietämystä, sijoitustavoitetta ja -aikaa tai riskiprofiilia ja mieltymyksiä. Sijoittajan tulee itse varmistua siitä, että sijoitus soveltuu hänen taloudelliseen tilanteeseensa, verotuskohteluunsa ja sijoitustavoitteisiinsa. Sijoittaja vastaa kaikista sijoituspäätöksiinsä liittyvistä tappioriskeistä. On suositeltavaa, että sijoittaja ottaa yhteyttä taloudelliseen neuvonantajaansa ennen kuin tekee sijoituspäätöksiä tässä julkaisussa tai raportissa esitettyjen tietojen perusteella. Tämän julkaisun tai raportin tietoja ei tule pitää sijoituspäätöksen veroseuraamuksia koskevana neuvontana. Kunkin sijoittajan tulee itse arvioida sijoituspäätöstensä veroseuraamukset sekä muut taloudelliset hyödyt tai haitat. Lähteet Tämä julkaisu tai raportti voi perustua seuraavista lähteistä peräisin oleviin tietoihin, arvioihin, ennusteisiin, suosituksiin, tavoitehintoihin ja arvostuksiin tai sisältää niitä: Nordea Markets, IC tai nimetty analyytikko / nimetyt analyytikot. Analyytikon tietyn näkemyksen muodostamisessa käyttämät tiedot ovat peräisin julkisesti saatavilla olevista tai muista nimetyistä lähteistä. Sikäli kun tämä julkaisu tai raportti perustuu muista lähteistä ( muut lähteet ) kuin Nordea Markets- ja IC -yksiköistä peräisin oleviin tietoihin tai sisältää tällaisia tietoja ( ulkopuoliset tiedot ), Nordea Markets ja IC ovat arvioineet muut lähteet luotettaviksi. Nordea-konserniin kuuluvat yhtiöt tai niiden osakkuus- tai tytäryhtiöt taikka muut henkilöt eivät kuitenkaan takaa, että ulkopuoliset tiedot ovat paikkansapitäviä, riittäviä tai täydellisiä. Arvioiden tai suositusten (esim. osta, myy tai muut vastaavat ilmaukset) merkitys saattaa vaihdella, joten ilmaukset on määritelty julkaisussa tai raportissa tai kunkin nimetyn lähteen verkkosivuilla. Vastuuvarauma Nordea-konserni tai yhtiön osakkuus- tai tytäryhtiöt eivät vastaa sijoittajan tämän julkaisun tai raportin perusteella tekemistä arvopapereiden ostamiseen, myymiseen tai pitämiseen liittyvistä päätöksistä. Nordea-konserni tai yhtiön osakkuus- tai tytäryhtiöt eivät missään olosuhteissa vastaa tässä julkaisussa tai raportissa esitetyistä tiedoista aiheutuvista välittömistä, välillisistä, satunnaisista tai erityisistä vahingoista. Arvopapereihin liittyvät riskit Tiettyihin, myös tässä asiakirjassa mainittuihin, arvopapereihin liittyy yleisesti ottaen korkea riski. Tämä johtuu siitä, että niiden markkina-arvoon vaikuttavat monet tekijät, kuten arvopaperin liikkeeseenlaskijan operatiivinen ja taloudellinen tilanne, kasvunäkymät, luottoluokituksen ja korkotason muutokset, taloudellinen ja poliittinen toimintaympäristö, lainsäädännön muutokset, valuuttakurssit, muutokset sijoittajien odotuksissa jne. Mikäli arvopaperi noteerataan muussa kuin sijoittajan kotivaluutassa, valuuttakurssien muutos voi joko heikentää tai parantaa sijoituksen arvoa, hintaa tai tuottoa. Historialliset tuotot eivät ole tae tulevasta kehityksestä. Arviot tulevasta kehityksestä perustuvat oletuksiin, jotka eivät välttämättä toteudu. Osakkeisiin sijoitetun pääoman voi menettää joko kokonaan tai osittain. Eturistiriidat Nordea-konserniin kuuluvat yhtiöt ja konsernin osakkuusyhtiöt sekä Nordea-konsernin henkilöstö voivat tarjota palveluja julkaisussa mainituille yhtiöille, pyrkiä saamaan niiltä liiketoimintaa, omistaa pitkiä tai lyhyitä positioita niissä tai olla muulla tavalla osallisena niiden sijoituksissa (johdannaiset mukaan lukien). Mahdollisten eturistiriitojen ja sisäpiiritiedon väärinkäytön ehkäisemiseksi tämän julkaisun tai raportin laatineet Nordea Markets- ja IC-yksikköjen analyytikot ovat sitoutuneet noudattamaan konsernin sisäisiä ohjeita eettisistä toimintatavoista, sisäpiiritiedon hallinnoinnista, julkaisemattoman tutkimusmateriaalin käsittelystä, muiden konserniyhtiöihin kuuluvien yksiköiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä sekä henkilökohtaisesta kaupankäynnistä. Sisäiset ohjeet ovat voimassa olevan lainsäädännön ja alan markkinakäytäntöjen mukaiset. Sisäisten ohjeiden tarkoituksena on varmistaa esimerkiksi, että analyytikot eivät käytä väärin luottamuksellista tietoa tai myötävaikuta luottamuksellisen tiedon väärinkäyttöön. Osake- ja joukkolainatutkimukseen osallistuvat analyytikot työskentelevät erillään (sekä fyysisesti että teknisesti ja organisatorisesti erotettuna) muista Nordean investointipankkipalveluihin liittyvää neuvontaa tarjoavista yksiköistä (mukaan lukien asiakkaiden joukkolainojen liikkeeseenlaskujen järjestäminen). Nordea Marketsin ja IC:in periaatteena on, että pääomamarkkinatoiminnan tuottojen ja yksittäisen analyytikon palkitsemisen välillä ei ole yhteyttä. Konserniyhtiöt ovat kansallisten arvopaperinvälittäjien yhdistysten jäseniä siinä maassa, jossa konserniyhtiöllä on päätoimipaikka. Sisäiset ohjeet on laadittu arvopaperinvälittäjien yhdistysten suositusten mukaisesti. Tämä julkaisu tai raportti noudattaa Nordea-konsernin eturistiriitoja koskevia periaatteita, jotka ovat luettavissa osoitteessa Julkaisun laatimisesta vastaavien osakeanalyytikoiden henkilökohtaiset osakeomistukset: Mallisalkkujen ja suosituslistojen viimeisimmät muutokset: 12
13 Jakelua koskevat rajoitukset Tässä julkaisussa tai raportissa mainituilla arvopapereilla ei välttämättä voi käydä kauppaa kaikilla lainkäyttöalueilla. Tätä julkaisua tai raporttia ei ole tarkoitettu eikä sitä saa jakaa Yhdysvalloissa eikä yhdysvaltalaisille yksityishenkilöille. Mikäli tätä julkaisua tai raporttia jaetaan Singaporessa, se on tarkoitettu ainoastaan Singaporessa toimiville akkreditoiduille sijoittajille, asiantuntijasijoittajille tai institutionaalisille sijoittajille ja sitä saa jakaa ainoastaan heille. Nämä sijoittajat voivat ottaa yhteyttä Nordea Bankin Singaporen konttoriin, jonka osoite on 3 Anson Road, #22-01, Springleaf Tower, Singapore Tämän julkaisun tai raportin jakelijana voi toimia Nordea Bank S.A., Singapore Branch, jota valvoo Monetary Authority of Singapore. Luxemburgissa tämän julkaisun tai raportin jakelijana voi toimia Nordea Bank Luxembourg S.A., 562, rue de Neudorf, L-2015 Luxembourg, jota valvoo Commission de Surveillance du Secteur Financier. Isossa-Britanniassa tätä julkaisua tai raporttia voi jakaa institutionaalisille sijoittajille Nordea Bank AB, London Branch, 6th Floor, 5 Aldermanbury Square, London, EC2V 7AZ, jonka toimiluvan on antanut Ruotsin Finansinspektionen ja jota valvovat rajoitetusti Ison-Britannian Financial Conduct Authority ja Prudential Regulation Authority. Financial Conduct Authorityn ja Prudential Regulation Authorityn sääntelyn laajuutta koskevat yksityiskohdat ovat pyynnöstä saatavissa Nordeasta. Tätä julkaisua tai raporttia tai sen osaa ei saa monistaa, kopioida tai muuten jäljentää siihen soveltuvien tekijänoikeuslakien mukaisesti. Lisätietoja: Nordea Bank AB (publ) Smålandsgatan 17 SE Stockholm Sweden Reg.no Stockholm Nordea Danmark, filial af Nordea Bank AB (publ) Strandgade 3 DK-1401 Copenhagen K Denmark Reg.no Copenhagen Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Satamaradankatu 5, Helsinki FI Nordea Suomi Y-tunnus Helsinki Nordea Bank AB (publ), filial i Norge Essendrops gate 7 PO box 1166 Sentrum 0107 Oslo Reg.no MVA Nordea Bank S.A. Luxemburg 562 Rue de Neudorf L-2220 Luxembourg Luxemburg Reg.no. B Luxemburg Nordea Bank S.A. Zweigniederlassung Zürich Mainaustrasse CH-8008 Zürich Switzerland Reg.no. CH Zürich Nordea Bank S.A., Singapore Branch 3 Anson Road, #20-01 Springleaf Tower Singapore nordea@nordea.sg 13
h h i i h i i Veoneerin osakekurssi 12 kk, SEK
ǀ ǀ h h i i h i i Veoneerin osakekurssi 12 kk, SEK 550 500 450 400 350 300 250 200 150 07-18 10-18 01-19 Booztin osakekurssi 12 kk, SEK 90 80 70 60 50 40 03-18 06-18 09-18 12-18 Millicomin osakekurssi
i i h h h i i Stora Enson osakekurssi, 12 kk
ǀ ǀ i i h h h i i Stora Enson osakekurssi, 12 kk 20 18 16 14 12 10 8 03-18 06-18 09-18 12-18 Metsä Boardin osakekurssi, 12 kk 11 10 9 8 7 6 5 4 03-18 06-18 09-18 12-18 UPM-Kymmenen osakekurssi, 12 kk 36
h h h i h h h Finnairin osakekurssi 12 kk, EUR
ǀ ǀ i Finnairin osakekurssi 12 kk, EUR 13 12 11 10 9 8 7 6 5 03-18 06-18 09-18 12-18 Sammon osakekurssi 12 kk, EUR 48 46 44 42 40 38 36 03-18 06-18 09-18 12-18 Norsk Hydron osakekurssi 12 kk, NOK 60 55
Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013
Markkinakatsaus Muuttuva maailma Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Lähde: ThomsonReuters Taloudet piristymässä, mutta tuskaisen hitaasti 65 Teollisuuden
Aamuraportti. Pörssit nousussa tulleista huolimatta
Aamuraportti 19.9.2018 Pörssit nousussa tulleista huolimatta Pandora nousi lehtihuhujen jälkeen Valmetilla yllätyksetön pääomamarkkinapäivä YIT:ltä aamulla uusi strategia Uusien tullien tuoma epävarmuus
Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012
Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Markus Sourander Nordea Investment Strategy & Advice Sijoittajilla haastava vuosituhat 2 mutta viime aikoina parempaa Lähde: ThomsonReuters 3 Osinkotuotto houkuttelee
Aamuraportti. Huhtamäen suositus tasolle osta
Aamuraportti 21.9.2018 Huhtamäen suositus tasolle osta Orion varautuu tuotekehitysputken etenemiseen YIT saa tukea Itä-Euroopan kasvusta Novon lääke voitti tutkimuksessa kilpailijan lääkkeen Viikko osakemarkkinoilla
ǀ ǀ. h h h i h i h. Pohjanmeren Brent -öljyn hinta, USD/tynnyri, 24 kk
i i Pojanmeren Brent -öljyn inta, USD/tynnyri, 24 kk 90 85 80 75 70 65 60 55 50 08-17 11-17 02-18 05-18 08-18 11-18 02-19 05-19 Yaran osakekurssi 12 kk, NOK 440 420 400 380 360 340 320 300 08-18 11-18
Markkinakatsaus Muuttuva maailma. Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013
Markkinakatsaus Muuttuva maailma Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Keskuspankeilla iso rooli Taloudet piristymässä 65 Teollisuuden luottamus,
Viikkoraportti. Hyviä ja huonoja uutisia. Viime viikon uutisvirrassa
Viikkoraportti Hyviä ja huonoja uutisia Viime viikon uutisvirrassa oli sijoittajille hyvää ja huonoa Viikkoraportti 29.7.219 Hyviä ja huonoja uutisia Sijoittajat saivat viime viikolla hyviä ja huonoja
Aamuraportti. Kiinan toimet nostavat osaketunnelmaa
Aamuraportti 13.12.2018 Kiinan toimet nostavat osaketunnelmaa Uponor poistuu Aasiasta Viimeinen naula Telian Euraasian toimintojen arkkuun ABB neuvottelee sähköverkkoliiketoiminnan myynnistä Euroopan pörssit
Markkinakatsaus. Marraskuu 2015
Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi
Aamuraportti. Nesteeltä odotettu investointi Singaporeen
Aamuraportti 12.12.2018 Nesteeltä odotettu investointi Singaporeen Rantautuuko Amazonin verkkokauppa Pohjoismaihin? Sanomalta yritysosto oppimissegmentissä H&M:ltä viimeisen kvartaalin myyntiluvut maanantaina
Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito
Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Sijoittajilla jo viiden vuoden juhlat! 2 Kriiseillä vähenevä markkinavaikutus 3 Tulokset ja talous edelleen ylämäessä
Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014
Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014 Jo viiden vuoden ralli Lähde: ThomsonReuters 2 Kriiseillä vähenevä markkinavaikutus Lähde: ThomsonReuters Talous
Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016
Markkinakatsaus Huhtikuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja mutta Euroopassa pieniä positiivisia signaaleja, kun ostopäällikköindeksit nousivat ja Saksan IFO -indeksi ylitti
Aamuraportti. Pörssit laskussa Trumpin viestien perässä
Aamuraportti 23.5.2018 Pörssit laskussa Trumpin viestien perässä Aasian pörsseissä selvää laskua Hennes & Mauritzin pääomistaja kasvattanut omistustaan Macy s laskussa Kohl sin viestien painamana Viikko
Markkinakatsaus. Joulukuu 2015
Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa
PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus
9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,8 % 50 % Korkosijoitukset 45,2
Aamuraportti. Vestaksen vauhti kiihtyy
Aamuraportti 10.1.2019 Vestaksen vauhti kiihtyy Teleoperaattorit laskussa Helsingissä Wärtsilällä mahdollisuus yllättää tilauksissa Laskemme Finnairin suosituksen tasolle pidä Euroopassa pörssit kirjasivat
Viikkoraportti. Pilviä taivaanrannalla osakkeet peruspainoon
Viikkoraportti 2.7.2018 Pilviä taivaanrannalla osakkeet peruspainoon Edellisviikolla saimme seurata Trumpin tekojen vaikutuksia osakemarkkinoihin. Trumpin asettamien tullien aiheuttamat korkeammat teräksen
Aamuraportti. Marraskuu pakettiin ennätyskurssein
Aamuraportti 1.12.2017 Marraskuu pakettiin ennätyskurssein Amer seurantaan myy- suosituksella Verkkokauppa.com tarkensi ohjeistustaan SEB pankkisektorin suosikkipoiminta Marraskuu paketoitiin osakemarkkinoilla
Viikkoraportti. Osakkeilla kova laskuviikko takana
Viikkoraportti 29.10.2018 Osakkeilla kova laskuviikko takana Globaalit osakemarkkinat liikkuivat viime viikolla alaspäin Kiinan elvytysvihjailusta huolimatta. Euroissa laskettuna globaalit osakkeet peruuttivat
Aamuraportti. Neljän päivän laskuputki katkesi. Trump jatkaa tulliuhkailuaan kritiikistä huolimatta. Osakemarkkinoiden kehityksiä
Aamuraportti 6.3.2018 Neljän päivän laskuputki katkesi Trump jatkaa tulliuhkailuaan kritiikistä huolimatta Telia myi Azertel omistuksensa Novo Nordiskin uutuuslääke lanseerattu uusille markkinoille Osakemarkkinoiden
PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus
9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 6/2018 PROFIILI TASAPAINOINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset
Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014
Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014 Sijoittajan onnenpäivät Lähde: ThomsonReuters kriiseistä huolimatta! USA:n valtion toimintojen sulkeminen
Viikkoraportti. Osakkeet peruspainoon
Viikkoraportti 7.1.2019 Osakkeet peruspainoon Viime viikko päätettiin Yhdysvalloissa kovaan nousuun. Osakemarkkinat hyppäsivät reilusti ylöspäin S&P 500 - indeksin kiivetessä 3,4 % ja Nasdaqin 4,3 %. Eurooppa
Viikkoraportti. USA:n välivaalit huomenna
Viikkoraportti 5.11.2018 USA:n välivaalit huomenna Pörssiviikko paketoitiin kevyessä myötätuulessa ja pääpörssit sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa päätyivät viikon päätteeksi lähes 3 %:n nousuun. Talousrintamalla
PROFIILI KASVU Salkkukatsaus
3/2005 12/2005 9/2006 6/2007 3/2008 12/2008 9/2009 6/2010 3/2011 12/2011 9/2012 6/2013 3/2014 12/2014 9/2015 6/2016 3/2017 12/2017 9/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,0 % 75 % Korkosijoitukset
Aamuraportti. UPM kotimaiseen mallisalkkuun
Aamuraportti 29.11.2017 UPM kotimaiseen mallisalkkuun Kotimaisten metsäyhtiöiden näkymät hyvät Pandora vahvassa nousussa Oriolalle uusi kilpailija Ruotsin apteekkimarkkinoilla Pörssit kääntyivät nousuun
Viikkoraportti. Tuloskausi käynnistyy kotimaassa
Viikkoraportti 21.1.2019 Tuloskausi käynnistyy kotimaassa Osakemarkkinat jatkoivat vahvaa alkuvuottaan viime viikolla. Euroopassa Stoxx 600 -indeksi nousi viikon aikana yli 2 %. Yhdysvalloissa vuosi on
Aamuraportti. Alkuvuoden vahva vire jatkui
Aamuraportti 9.1.2019 Alkuvuoden vahva vire jatkui Veoneerilta vahvat tilauskasvuluvut Vuoden 2019 alun sellumarkkinakuulumiset TGS:n vuoden viimeinen neljännes jäi odotuksista Osakemarkkinat olivat eilen
Aamuraportti. Securitas edelleen houkuttelevilla tasoilla
Aamuraportti 31.8.2017 Securitas edelleen houkuttelevilla tasoilla Securitaksen osake alennusmyynnissä Konttilaivakysyntä tukee Wärtsilää ja Cargotecia Amer täsmensi tavoitteitaan pääomamarkkinapäivän
Pohjoismaista potkua portfolioon
Arvopaperi Sijoitusristeily 2007 Toni Teppala Equities Finland 24.3.2007 Ms Galaxy Esityksen sisältö Nordean tuki pohjoismaiseen osakekaupankäyntiin Pohjoismaisten osakemarkkinoiden näkymät Nordic 10 -suosituslista
Aamuraportti. USA:n veroleikkauksista tuloskasvua
Aamuraportti 20.12.2017 USA:n veroleikkauksista tuloskasvua Trumpin verouudistus valmistumassa Pohjoismaisille yhtiöille merkittävääkin tulostukea veroleikkauksesta Intrum Justitian osake luisui talousjohtajan
Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015
Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen
Markkinakatsaus. Syyskuu 2015
Markkinakatsaus Syyskuu 2015 Talouskehitys Suomen vienti hienoisessa kasvussa heinäkuussa Pk-yritysten työllistämisnäkymät ovat Suomessa parantuneet keväästä Euroopan keskuspankki (EKP) valmis tarvittaessa
Viikkoraportti. Omaisuuslajisuositukset
Viikkoraportti 25.2.2019 Nousu jatkuu kauppatoiveiden tuella Osakkeet jatkoivat viime viikolla nousuaan sijoittajien toivoessa sopua USA:n ja Kiinan väliseen kauppasotaan. Myös keskuspankkirintamalta saatiin
Viikkoraportti. Poliittiset riskit parrasvaloissa
Viikkoraportti 4.6.2018 Poliittiset riskit parrasvaloissa Otsikoiden parrasvaloissa paistattelivat viime viikolla erityisesti poliittiset riskit, kun Yhdysvallat vahvisti asettavansa tullit Euroopan Unionista,
Markkinakatsaus. Lokakuu 2015
Markkinakatsaus Lokakuu 2015 Talouskehitys Maailmanpankki laski Itä- ja Kaakkois-Aasian sekä Kiinan kasvuennusteita Kansainvälinen valuuttarahasto laski globaalin kasvuennusteen tasoille 3,1 prosenttia
Viikkoraportti. Kotimainen tuloskausi käyntiin
Viikkoraportti 15.10.2018 Kotimainen tuloskausi käyntiin Markkinoilla alavireisyys on jatkunut pitkin lokakuuta, mutta viime viikolla markkinoilla koettiin selvempi laskurysäys, joka lähti liikkeelle Yhdysvaltain
Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016
Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue
Markkinakatsaus. Elokuu 2015
Markkinakatsaus Elokuu 2015 Talouskehitys EK:n heinäkuussa julkaisemien luottamusindikaattoreiden mukaan Suomen teollisuuden näkymät ovat edelleen vaimeat Saksan teollisuuden näkymiä kuvaava Ifo-indeksi
Viikkoraportti. Omaisuuslajisuositukset
Viikkoraportti 25.3.219 Teollista heikkoutta Osakemarkkinoiden liikkeet jäivät viime viikolla melko pieniksi, mutta korkomarkkinoilla tuotot olivat selvästi positiivisia, kun korot laskivat. Yhdysvaltain
Markkinakatsaus. Toukokuu 2016
Markkinakatsaus Toukokuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja, IMF laski ennusteensa maailmantalouden vuoden 2016 ja 2017 kasvulle Euroalueen ensimmäisen neljänneksen BKT:n
Viikkoraportti. Sijoitusstrategia: Utuiset näkymät suosittelemme osakkeille peruspainoa NORDEA VARALLISUUDENHOITO
Viikkoraportti a: Utuiset näkymät suosittelemme osakkeille peruspainoa Euroalueen yritysten luottamusindeksit olivat pettymys Rahapoliittinen elvytys on käynnissä, investointien piristymistä vielä odotellaan.
Viikkoraportti. Kotimainen tuloskausi alkoi kompastellen
Viikkoraportti 23.7.2018 Kotimainen tuloskausi alkoi kompastellen Edellisviikko alkoi Trumpin ja Putinin Helsingin kokouksella, jonka lehdistötilaisuudessa Trump tuki räikeästi Putinin kommenttia siitä,
Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015
Markkinakatsaus Huhtikuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo oli helmikuussa ennakkotietojen mukaan noin 4,2 mrd euroa eli neljä prosenttia alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin Euroalueella ostopäällikköindeksit
Markkinakatsaus. Helmikuu 2016
Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun
Viikkoraportti. Fed ottaa vakuutuksen syklin mahdollista heikentymistä vastaan NORDEA VARALLISUUDENHOITO
Viikkoraportti Fed ottaa vakuutuksen syklin mahdollista heikentymistä vastaan Osakeindeksit USA:ssa rikkoivat psykologisesti tärkeitä tasoja NORDEA VARALLISUUDENHOITO Viikkoraportti 15.7.219 Fedin Powellin
Markkinakatsaus. tammikuu 2017
Markkinakatsaus tammikuu 2017 Talouskehitys IMF:n odotukset Maailman BKT-kasvun suhteen ennallaan (3,4 prosenttia 2017 ja 3,6 prosenttia 2018). Talousennusteisiin liittyy kuitenkin tällä hetkellä tavallista
Viikkoraportti. Metsäsektorin tuotoissa isoja eroja
Viikkoraportti 20.8.2018 Metsäsektorin tuotoissa isoja eroja Edellisviikon otsikoissa paistatteli Turkin heikko talouden tilanne ja etenkin maan valuutan liiran heikentyminen. Valuutan heikentyminen on
Markkinakatsaus. Kesäkuu 2016
Markkinakatsaus Kesäkuu 2016 Talouskehitys Maailmantalous on OECD:n mukaan hitaan kasvun ansassa, tarvetta on kokonaisvaltaisille vero- ja rahapoliittisille sekä rakeenteellisille toimenpiteille Suomen
Aamuraportti. Fediltä odotetaan koronnostoa
Aamuraportti 13.12.2017 Fediltä odotetaan koronnostoa Caverionilta ja NCC:ltä tulosvaroitukset Neste valitsi biodieseltehtaan sijainniksi Singaporen Orionin osakkeessa piristymisen merkkejä? Sijoittajien
RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus
7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 RAHASTO MALTILLINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,2 % 25 % Korkosijoitukset
Viikkoraportti. Trumpin tulleista myyntipainetta. Osakemarkkinoiden kehityksiä
Viikkoraportti 26.3.2018 Trumpin tulleista myyntipainetta Markkinat olivat viime viikolla vastatuulessa. Suurin paine tuli Trumpin Kiina-tulleista, mutta lasku sai lisäpontta teknologiayhtiöiden haasteista
ǀ ǀ. h i i i i i i. S&P 500 -indeksin pisteluku 12 kk
h S&P 500 -ndeksn psteluku 12 kk 3 100 3 000 2 900 2 800 2 700 2 600 2 500 2 400 2 300 2 200 08-18 11-18 02-19 05-19 Valmetn osakekurss 12 kk, EUR 27 25 23 21 19 17 15 09-18 12-18 03-19 06-19 Huhtamäen
Viikkoraportti. USA:n teollisuussektori yskähtelee NORDEA VARALLISUUDENHOITO. Teollisuussektorin luottamus alamaissa, palvelut kannattelevat taloutta
Viikkoraportti USA:n teollisuussektori yskähtelee Teollisuussektorin luottamus alamaissa, palvelut kannattelevat taloutta Kehittyvien maiden lainat ylipainoon korkosalkussa NORDEA VARALLISUUDENHOITO Viikkoraportti
TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % Ylituotto vs. MSCI World AC +20,1 %
TOIMINNAN ALUSTA (2.2.2015) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % Ylituotto vs. MSCI World AC +20,1 % 1 MENESTYKSESTÄ YKSITTÄISTEN SUOSITUSTEN TASOLLA 64 suositusta nyt maalissa: vertailuindeksiin nähden 51 x
ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,2 % 75 % Korkosijoitukset
Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018
Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -
ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA Salkkukatsaus
9/2008 3/2009 9/2009 3/2010 9/2010 3/2011 9/2011 3/2012 9/2012 3/2013 9/2013 3/2014 9/2014 3/2015 9/2015 3/2016 9/2016 3/2017 9/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino
Markkinakatsaus: - riittävän hyvä
Markkinakatsaus: - riittävän hyvä Juha Kettinen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2016 Viimeinen vuosi nousujohteista kautta linjan Source: ThomsonReuters 2 Osakkeet yhä 2015 huippujen alapuolella Lähde:ThomsonReuters/Nordea
Viikkoraportti. Kiinan maltti on valttia NORDEA VARALLISUUDENHOITO. Kiina pidättäytyy uusista kostotoimista
Viikkoraportti Kiinan maltti on valttia Kiina pidättäytyy uusista kostotoimista Epävarmuutta ja elvytystä sijoittajan horisontissa NORDEA VARALLISUUDENHOITO Viikkoraportti 2.9.219 Kiinan maltti on valttia
ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,5 % 50 %
ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA Salkkukatsaus
10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 1/2018 ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,4 % 25 % Korkosijoitukset
Viikkoraportti. Osakkeet ylipainossa suosituksissamme
Viikkoraportti 30.4.2018 Osakkeet ylipainossa suosituksissamme Positiiviset tulosviestit pitivät menneellä viikolla pörssit pääosin plussalla, vaikka korkojen noususta saatiinkin markkinoille värinää.
RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,6 % 75 % Korkosijoitukset
Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010
Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010 2 Taantumapelot heiluttaneet markkinoita 3 Osakkeiden nousu tasaantunut Ristiriitaisia viestejä Taloudesta
Markkinakatsaus. helmikuu 2017
Markkinakatsaus helmikuu 2017 Talouskehitys Trumpin ajamien veronkevennysten uskotaan siivittävän USA:n talouskasvua selvästi lähivuosina, mikä vauhdittaisi maailmankaupan kasvua. Talouspoliittisista uudistuksista
Aamuraportti. Tuloskausi käyntiin Yhdysvalloissa
Aamuraportti 12.10.2017 Tuloskausi käyntiin Yhdysvalloissa Elektan osakkeessa eilen perusteettoman jyrkkä lasku Orionin tavoitehintaan korotus NKT jakautuu kaapeli- ja siivouslaiteliiketoimintoihin Alkuviikon
INSTITUUTIO RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus
9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,5 % 25 % Korkosijoitukset 69,5 % Joukkolainat
INSTITUUTIO RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 75,8 % 75 % Korkosijoitukset 24,2 % Joukkolainat 19,0
ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 75,4 % 75 %
RAHASTO KASVU Salkkukatsaus
8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,1 % 75 % Korkosijoitukset
http://investorsonclimatechange.org/200- global-investors-managing-15-trillionassets-urge-g7-stand-paris-agreementdrive-swift-implementation/ http://unfccc.int/paris_agreement/items/ 9485.php http://www4.unfccc.int/ndcregistry/page
Kansainvälinen sijoitusstrategia Ylös, alas vai vaakalentoa. Investment Strategy and Advice Syyskuu 2011
Kansainvälinen sijoitusstrategia Ylös, alas vai vaakalentoa Investment Strategy and Advice Syyskuu 2011 Markkinat reippaassa pudotuksessa Omaisuuslajien kehitys, viimeiset 12 kk 2 Osakkeet eivät saavuttaneet
RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus
8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 49,3 % 50 % Korkosijoitukset
RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus
7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 1/2018 7/2018 1/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 24,5 % 25 % Korkosijoitukset
Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset
Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset Sijoitusnäkymät ja suositukset perustuvat Sijoitussuositukset 27.8.2018 -raporttiin Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Elokuu 2018 Lähde: S-Pankki (FIM) Analyysimetodi
ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,5
KOMMENTTEJA
KOMMENTTEJA Salkumme kärsi viimeisimmästä markkinamyllerryksestä hieman laajaa markkinaa enemmän, mutta se on myös toipunut siitä laajaa markkinaa nopeammin. Uusin ideamme (avattu 13.3.) Automaatio ja
Aamuraportti. Sellumarkkinoiden veto vauhdittaa Valmetia
Aamuraportti 15.3.2018 Sellumarkkinoiden veto vauhdittaa Valmetia Wall Streetillä kolmas peräkkäinen pakkaspäivä Ruotsin asuntojen hinnat jatkoivat laskussa Valmetin osake yhä 20 %:n alennuksessa Eurooppalaispörssien
Markkinakatsaus. Syyskuu 2016
Markkinakatsaus Syyskuu 2016 Talouskehitys Talouden makroluvut vaihtelevia viime kuukauden aikana, kuitenkin enemmän negatiivisia kuin positiivisia yllätyksiä kehittyneiden talouksien osalta Euroopan keskuspankki
RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset
Osakkeet Joukkolainat Rahamarkkinat
Viikkoraportti 8.4.219 Business as usual Sijoitusmarkkinoilla viime viikko oli mitäänsanomaton siinä mielessä, että erityisen merkittäviä uutisia tai tapahtumia ei nähty. Puheenaiheet ja markkinateemat
Markkinakatsaus. Lokakuu 2016
Markkinakatsaus Lokakuu 2016 Talouskehitys IMF nosti euroalueen kasvuennustettaan 1,7 prosenttiin kuluvalle vuodelle, ensi vuoden kasvun kuitenkin ennustetaan hidastuvan 1,5 prosenttiin. Euroalueella Brexit
Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille
Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Keitä olemme Miten pörssi toimii Miten voit hyötyä pörssinoteeratuista sijoitustuotteista Keitä
Osakemarkkinoiden näkymät loppuvuonna parhaat suomalaiset osakkeet
Osakemarkkinoiden näkymät loppuvuonna parhaat suomalaiset osakkeet Rahapäivä 20.9.2007 Jukka Hemmi, johtaja Varainhoito Puh. 010 444 2573, jukka.hemmi@handelsbanken.fi Sijoittajilla mielessä: Yhdysvaltain
KOMMENTTEJA. Q4-tulosyllättäjä Pandora, joka on ollut raportin jälkeen voimakkaassa nousussa laskumarkkinassa
KOMMENTTEJA Salkumme kärsi viimeisimmästä markkinamyllerryksestä hieman laajaa markkinaa enemmän, mutta se on myös toipunut siitä laajaa markkinaa nopeammin. Defensiivisyyttä lisätty markkinaturbulenssia
RAHASTO TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 55,8 % 50 % Korkosijoitukset
Aamuraportti. USA:sta odotettu koronnosto
Aamuraportti 14.12.2017 USA:sta odotettu koronnosto Koroissa pientä laskua Fedin viestien jälkeen Ruotsalaisyhtiö Muntersilta tulosvaroitus Metsä Boardille 8 euron tavoitehinta näkymien noston jälkeen
Markkinakatsaus. Huhtikuu 2017
Markkinakatsaus Huhtikuu 2017 Talouskehitys Vuoden ensimmäiset isommat poliittiset Eurooppavaalit Hollannissa menivät markkinoiden kannalta hyvin Vapauspuolueen kannatuksen jäädessä selvästi odotuksia
Aamuraportti. YIT:lle päivitetty osta-suositus
Aamuraportti 11.4.2017 YIT:lle päivitetty osta-suositus Geopolitiikka hermostuttanut Aasian aamussa Markkinoiden paraneminen ei näy YIT:n arvostuksessa Sanomalle osta-suositus Hollannin myyntien jälkeenkin
Markkinakatsaus. Toukokuu 2015
Markkinakatsaus Toukokuu 2015 Talouskehitys IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan kuluvana vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,8 prosenttia IMF:n mukaan euroalueen talous on piristymässä vähitellen,
Aamuraportti. Fediltä vihjailuja lisäkiristyksestä. Osakemarkkinoiden kehityksiä
Aamuraportti 21.3.2017 Fediltä vihjailuja lisäkiristyksestä DNA:n näkymät edelleen suotuisat Amerin arvostus houkuttelee, mutta Q1-odotukset haastavat PKC Groupin ostotarjous päättyy Osakkeet painuivat
Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007
AVAIMESI VAHVAAN VARAINHOITOON Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 Markus Salin Salkunhoitaja Elina Pankkiiriliike Oy www.elinavh.fi Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö
Markkinakatsaus. joulukuu 2016
Markkinakatsaus joulukuu 2016 Talouskehitys Maailman BKT kasvun odotetaan olevan 3,1 prosenttia 2016, vuosille 2017-2018 kasvun odotetaan olevan vähän kovempi. Taloudellisiin ennusteisiin liittyy kuitenkin
Viikkoraportti. Edellytyksiä hyvälle sijoitusvuodelle. Osakemarkkinoiden kehityksiä
Viikkoraportti 2.1.2018 Edellytyksiä hyvälle sijoitusvuodelle Yhdysvalloissa pörssivuoden viimeinen kauppapäivä paketoitiin laskevin kurssein ja S&P 500 -indeksi sulkeutui pörssiviikon päätteeksi 0,5 %
Viikkoraportti. Keskuspankkinousu loiveni. Keskuspankkiralli jatkui vaisumpana. Venäjä alkuvuoden tähtimarkkina
Viikkoraportti Keskuspankkinousu loiveni Keskuspankkiralli jatkui vaisumpana Venäjä alkuvuoden tähtimarkkina Viikkoraportti 17.6.219 Keskuspankkiralli jatkui vaisumpana Viime viikko sujui osakemarkkinoilla