Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintakertomus 2017
|
|
- Väinö Sala
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintakertomus 2017 Yleistä Kuva: Partioparaati 2017 Mynämäen Maahiset on lähes 100- jäseninen maapartiolippukunta, jonka taustayhteisönä toimii Mynämäen Seurakunta. Lippukunta toteuttaa Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n virallista partio-ohjelmaa. Vuonna 2017 lippukunnassa oli aktiivista viikkotoimintaa. Suurimmalle osalle partion kohderyhmän (7-22 -vuotiaat) ikäkausista oli tarjolla toimintaa. Sudenpenturyhmiä (7-9 -vuotiaat) oli kaksi keväällä ja kolme syksyllä. Seikkailijaryhmiä ( vuotiaat) oli kaksi keväällä ja kolme syksyllä, kun vanhimmat sudenpennut siirtyivät seikkailijoiksi. Tarpojaryhmiä ( vuotiaat) oli yksi keväällä ja syksyllä. Samoajavartioita ( vuotiaat) oli kaksi keväällä ja syksyllä. Vaeltajilla ( vuotiaat) ei ollut vuoden aikana aktiivista omaa toimintaa, mikä johtui ikäkauden pienestä jäsenmäärästä, paikkakunnalta muutosta ja luotsiresurssien puutteesta. Jokaista ryhmää johtaa yksi tai useampi tehtävään koulutettu vapaaehtoinen johtaja. Tavallinen viikkotoiminta sisälsi kullakin ryhmällä (sudenpennut, seikkailijat ja tarpojat) puolentoista tunnin partiokokouksen, jossa toteutetaan partio-ohjelmaa kunkin ryhmän toimintasuunnitelman mukaisesti. Tämän lisäksi ryhmät tekivät omia retkiä sekä osallistuivat lippukunnan ja piirin tapahtumiin ja leireille. Vanhemmat ryhmät (samoajat) kokoontuivat noin kerran kuukaudessa parin tunnin partiokokoukseen, jonka lisäksi he toimivat aktiivisesti johtajatehtävissä erilaisissa lippukunnan tapahtumissa.
2 1. Toiminnan kehittäminen painopisteiden avulla vuonna 2017 Lippukunnan toimintasuunnitelmaan vuodelle 2017 asetettiin kaksi erityistä tavoitetta, joihin luotiin tukitoimet sekä mittarit. Molemmat tavoitteet toteutuivat melko hyvin, kehitettävää jäi lähinnä tavoitteiden toteutumisen seurannassa Kolo ja kalusto Tavoitteena oli, että lippukunnalla olisi toimiva ja tarkoituksenmukainen kalusto. Tarkoituksena oli kehittää koloa palvelemaan viikkotoimintaa parhaalla mahdollisella tavalla ja saada johtajistolle tuntemusta lippukunnan kalustosta sekä sen tarkoituksenmukaisesta käytöstä ja huollosta. Lisäksi tavoiteltiin ikäkausiohjelmien mukaisten kalustoaktiviteettien ja siivousvuorojen toteutumista. Kalustoaktiviteetit ja siivousvuorot toteutuivat hyvin. Ryhmänjohtajat huolehtivat hyvin omien ryhmiensä kanssa tarpeellisista kaluston huollosta. Kaluston kehittämissuunnitelma, merkintä ja pidemmän aikavälin kalustonhankintasuunnitelma jäivät kokonaan tekemättä. Vuoden aikana pidettiin yhdet kolon siivoustalkoot, jolloin kalustoa saatiin hieman järjestykseen. Lisäksi saimme hieman järjestetyksi perähuonetta, kun säilytysjärjestelmät saatiin asennetuksi. Tavoitteiden saavuttamiseksi valitsimme vuoden 2018 painopisteeksi ainoastaan kolon ja kaluston. Pestasimme myös syyskokouksessa 2017 uuden kalustovastaavan sekä hänen työparikseen kolovoudin tavoitteiden loppuun saattamiseksi vuoden 2018 aikana Lippukunnan retki- ja leiritoiminnan laadun parantaminen Tavoitteena oli, että lippukunnan jokainen ryhmä retkeilee vähintään kaksi kertaa vuodessa, ja että ryhmien retket suuntautuvat monipuolisesti erilaisiin retkiympäristöihin. Tässä tavoitteessa onnistuttiin hyvin. Tavoiteltiin, että lippukunnan kaikki ikäkaudet osallistuvat aktiivisesti kesän leireille, lippukunnan omalle kesäleirille Vesihiidelle sekä lippukunnan ja seurakunnan yhteiselle Lapin vaellukselle. Ikäkausikohtaiset retkeilyaktiviteetit toteutuivat pääsääntöisesti hyvin. Lippukunnan retki-ja leiritoiminnan laadun parantamisen tueksi valmistui myös Pia Aallon Ko-Gikurssin kehittämistehtävä RetkiGuru. RetkiGurun myötä lippukuntaan lanseerattiin oma retkeilymerkki, jonka ensimmäiset suoritukset valmistuivat jouluksi.
3 2. Lippukunnan toiminta 2.1. Sudenpentutoiminta 7-9 v. Keväällä 2017 lippukunnassa toimi kaksi laumaa. Syksyllä laumojen määrä nousi kolmeen, ja jokainen ikäluokka sai oman laumansa. Kaikki sudenpentulaumat kokoontuivat viikoittain omiin laumailtoihinsa kololle. Jokainen lauma toteutti sudenpentujen partio-ohjelmaa aktiivisesti ja teki yli kuusi jälkeä vuoden 2017 aikana. Akelat saivat tukea pestiinsä ikäkausivastaavalta yhteisissä tapaamisissa yhdessä sampojen kanssa ja kommunikoiden joko viestein, puheluin tai kasvotusten ikäkausivastaavan kanssa. Sudenpentulaumat retkeilivät ahkerasti. Jokainen lauma teki yhden omaretken tai yhteisen ikäkausiretken keväällä ja yhden syksyllä. Retkiä tehtiin yhteensä viisi, ja retkien yhteenlaskettu osallistujamäärä oli 40 sudenpentua. Sudenpennut osallistuivat myös sudenpentukisoihin, lippukunnan omalle kesäleirille, Käkkärämänty -retkipäivään sekä lippukunnan joululeirille Seikkailijatoiminta v. Keväällä 2017 lippukunnassa toimi kaksi seikkailijajoukkuetta, ja syksyllä niiden määrä nousi kolmeen. Seikkailijajoukkueet kokoontuivat viikoittain kololle. Ne toteuttivat aktiivisesti partioohjelmaa, ja suorittivat ilmansuuntia sekä seikkailijoiden taitomerkkejä. Sammot saivat tukea pestiinsä ikäkausivastaavalta yhteisissä tapaamisissa yhdessä akeloiden kanssa ja kommunikoiden joko viestein, puheluin tai kasvotusten ikäkausivastaavan kanssa. Seikkailijajoukkueet retkeilivät aktiivisesti vuonna Jokainen joukkue teki vähintään yhden oman retken sekä syksyllä, että keväällä. Retkiä tehtiin yhteensä seitsemän, joista yksi oli viikonloppuvaellus, ja yhteen retkeen sisältyi Sepeli. Näiden retkien yhteenlaskettu osallistujamäärä oli 69 seikkailijaa. Seikkailijat osallistuivat seikkailijakisoihin, lippukunnan omalle kesäleirille, Urbaanimetsä -retkipäivään ja lippukunnan omalle joululeirille. Vanhimmat seikkailijat osallistuivat Lapin vaellukselle ja suunnistuskisoihin Tarpojatoiminta v. Vuoden 2017 aikana lippukunnassa toimi yksi tarpojavartio. Syksyllä vartion toiminta kuihtui hyvin pieneksi nuorten vähäisen lukumäärän vuoksi. Joululeirillä pidettiin viimeisen vuoden seikkailijoille siirtymätapahtuma tarpojiksi. Siirtymään osallistui noin 15 nuorta. Tarpojavartio osallistui lippukunnan talviretkelle. Yksi tarpoja osallistui lippukunnan kesäleirille sekä Lapin vaellukselle. Yksittäinen tarpoja osallistui myös moniin muihin lippukunnan tapahtumiin ja joululeirille Samoajatoiminta v. Lippukunnassa toimi vuonna 2017 kaksi samoajaryhmää. Molemmat samoajaryhmät toimivat aktiivisesti, ja syksyllä kokoontumiset järjestettiin yhdessä. Samoajat johtivat pääsääntöisesti itse omia kokoontumisiaan kahden aikuisen luotsin tuella. Samoajat kokoontuivat noin kolmen viikon välein, joskin keväällä hieman harvemmin. Samoajat suorittivat monipuolisesti omaa partio-ohjelmaa. Samoajavartiot järjestivät oman samoajaretken keväällä ja osallistuivat syksyllä valtakunnalliseen samoajatapahtuma Exploon. Lähes kaikki lippukunnan samoajat toimivat myös ikäkausiryhmien viikkotoiminnan johtajina. Tämän lisäksi samoajat osallistuivat aktiivisesti piirin samoajatapahtumiin ja koulutuksiin sekä vastasivat osaltaan
4 lippukunnan johtajiston järjestämistä koko lippukunnan tapahtumista. Useita samoajia osallistui myös lippukunnan kesäleirille ja Lapin vaellukselle Vaeltajatoiminta v. Vuonna 2017 lippukunnassa toimi yksi vaeltajavartio, joka koostui kaikista lippukunnan yksittäisistä vaeltajaikäisistä. Vaeltajavartio ei kokoontunut vuoden aikana, mutta yksittäiset vaeltajat toteuttivat vaeltajaohjelmaa oman kiinnostuksensa mukaan. Vaeltajat osallistuivat lippukunnan yhteisiin tapahtumiin sekä piirin ja SP:n tapahtumiin satunnaisesti. Osa vaeltajista ei asu paikkakunnalla Alueellinen toiminta Lippukunta osallistui aktiivisesti Leijankorven alueen toimintaan. Alue järjesti yhdessä kaikkien lippukuntien kesken ryhmänohjaajakoulutuksen, johon lippukunnan aloittavat samoajat osallistuivat. Alue järjesti myös Lounais-Suomen Partiopiirin kevätkisat Heteka2017, joissa lippukunta oli aktiivisesti mukana erilaisissa järjestelytehtävissä. Lippukunnan johtajiston edustajat osallistuivat alueen kokouksiin. Alueen toiminnasta viestittiin lippukunnan sisällä sekä alueen yhteisessä Facebook-ryhmässä Ohjelmapainotus Vuoden 2017 valtakunnallisena ohjelmapainotuksena oli Suomi 100 v - Yhdessä Metsään. Ohjelmapainotus näkyi vaihtelevasti valtakunnallisissa ja piirin tapahtumissa, joihin lippukunta osallistui. Lippukunnan toimintaryhmät toteuttivat ohjelmapainotusta heikosti. Metsäretkiä kyllä tehtiin, mutta ohjelmapainotuksen materiaaleja ei hyödynnetty. Vuoden aikana suoritettiin muutama retkiyöhaastemerkki, johon kuului yöpyminen ulkona jokaisena vuodenaikana. Kolme johtajaa osallistui Suomen Partiolaisten järjestämille Johtajatulille, joka oli Suomen suurin johtajuustapahtuma ja järjestettiin täysin metsässä ilman sisätiloja. Suomi 100 v. -juhlavuosi näkyi lippukunnan sudenpenturyhmien toiminnassa aktiivisesti. Jokainen sudenpentulauma suoritti erillisen Suomi100 -merkin. Lisäksi lippukunnassa järjestettiin Suomi100 - teemainen joululeiri Johtajisto ja koulutukset Lippukunnan johtajistoon on kuulunut vuoden 2017 aikana n. 20 johtajaa, joista merkittävä osa toimi ryhmänjohtajina viikoittaisessa toiminnassa vastaten koloiltojen suunnitelusta ja toteutuksesta sekä järjestäen retkiä omalle ryhmälleen. Koko johtajisto kokoontui 1-2 kertaa kuussa yhdessä kokoustamaan ja kehittämään lippukunnan toimintaa. Johtajisto järjesti ja suunnitteli kaikki lippukunnan tapahtumat, retket ja leirit. Lippukuntaa vuonna 2017 johti lippukunnanjohtaja Venla Viitasalo apunaan apulaislippukunnanjohtaja Pia Aalto. Lippukunta on rekisteröity yhdistys, jonka toimintaa säätelee hallitus. Hallitukseen kuuluivat lippukunnanjohtajan ja apulaislippukunnanjohtajan lisäksi Sanda Kantelo, Teemu Kummila, Sannamari Meronen ja Helmi Sippola. Johtajisto teki vuoden aikana merkittävän määrän vapaaehtoistyötä. Vuonna 2017 yksittäinen ryhmänjohtaja teki keskimäärin 200 tuntia omaan ryhmäänsä liittyvää vapaaehtoistyötä. Tämä sisältää viikoittaisten kokoontumisten vetämisen ja suunnittelun sekä oman ryhmän retkien toteuttamisen ja suunnittelun. Ryhmänjohtajien lisäksi lippukunnassa johtajat toimivat erilaisissa pesteissä, kuten lippukunnanjohtajana tai kalustonhoitajana. Pesteihin käytetty tuntimäärä vaihteli suuresti riippuen pestin laajuudesta. Keskimääräinen omaan pestiin käytetty työtuntimäärä oli 75 tuntia vuoden aikana. Edellä mainittujen lisäksi johtajisto suunnitteli ja veti vaihtelevalla kokoonpanolla suuren määrän erilaisia lippukunnan omia tapahtumia, kuten retkiä ja leirejä. Näiden
5 tapahtumien suunnittelu ja toteutus vaatii valtavat määrät tekijöitä ja heidän panostustaan. Esimerkiksi yksittäinen suuri, miltei 60 lapsen joululeiri vaati noin 1250 tuntia vapaaehtoistyötä toteutuakseen. Kun koko johtajiston kaikki vapaaehtoistyö lasketaan yhteen, voidaan lippukunnan johtajiston katsoa tehneen vuoden 2017 aikana yli 8200 tuntia vapaaehtoistyötä. Tämä vastaa noin neljän täyspäiväisesti palkatun nuorisotyöntekijän vuosityöpanosta. Johtajisto osallistui aktiivisesti sekä omiin, alueen, piirin että kattojärjestön järjestämiin koulutuksiin kehittäen omia taitojaan. Toimintasuunnitelman mukaisesti koulutuksissa käytiin nousujohteisesti. Valtaosa johtajistosta kävi tavoitteidenmukaisesti vähintään yhden kurssin vuoden aikana ja osa useampia kursseja. Vuoden 2017 aikana koulutuksissa on käyty seuraavanlaisesti: Ryhmänohjaajakoulutus 5 johtajaa Lippukuntaleirin johtamiskurssi 2 johtajaa Akelavihjarit 1 johtaja Partiojohtajan peruskurssi 1 johtaja Erätaitoperuskurssi 5 johtajaa Muonituskurssi 1 johtaja Riehakas ryhmä haltuun -koulutus 3 johtajaa Hygieniapassi 1 johtaja Rastipäällikkökoulutus 1 johtaja Johtajatulet 3 johtajaa Ohjelmajohtajakurssi 1 johtaja Ässis eli ryhmänjohtajien jatkokurssi 2 johtajaa Partiokamukoulutus 1 johtaja Lisäksi useita erilaisia lyhyitä koulutuksia esim. lippukuntapäivässä Tavoitteet yhdestä partiojohtajan peruskurssista ja kaikkien uusien samoajien ryhmänohjaajakoulutuksen suorittamisesta toteutuivat. Lippukunnassa järjestettiin aktiivisesti johtajahuoltoa, jolla kiitettiin ja motivoitiin johtajistoa. Vuoden 2017 aikana johtajisto järjesti mm. kauden aloitusseminaarin laivalla sekä johtajarentoutuksen Megazonessa ja partiotoimistolla. Syksyllä oli johtajahuoltotapahtuma, joka sisälsi koulutusta ja rentoutumista, Kivijärvellä yhdessä Mietoisten Kolopuutinttien kanssa. Johtajahuoltoa toteutettiin pienemmässä mittakaavassa myös kesä-ja joululeirillä. Osana johtajien tukemista lippukunta maksoi johtajiston osallistumiset kursseille ja koulutuksiin. Johtajarentoutuksessa Kivijärvellä
6 2.9. Ansiomerkit ja muistamiset Vuonna 2017 lippukunnassamme ansioituneita henkilöitä: Suomen Partiolaisten hopeinen ansioristi: Petri Hömppi Suomen Partiolaisten Collanin solki: Hanna Varjonen Suomen Partiolaisten Louhisuden solki: Helmi Sippola Maahispatsas: Sirkka Asikainen Johtajiston kolmivuotispuukko: Elmiina Huhtala, Helmi Sippola, Hanna Varjonen Kisasaavutukset Toimintasuunnitelmassa vuodelle 2017 asetettiin tavoitteeksi, että sudenpennut ja seikkailijat osallistuvat aktiivisesti omiin kilpailuihinsa. Sudenpentuja ja seikkailijoita olikin niissä runsaasti. Tarpojille tavoitteeksi asetettiin, että he osallistuvat partiotaitokilpailuihin vähintään kerran vuodessa, mutta heistä ei yksikään osallistunut kisoihin vartion pienen koon vuoksi. Samoajien tavoitteena on osallistua kerran ikäkautensa aikana partiotaitokilpailuihin. Osa nykyisistä samoajista oli syysmestaruuskilpailuissa. Johtajia osallistui kilpailuihin oman mielenkiintonsa mukaan. Lippukunnan seikkailijoita ja samoajia osallistui myös suunnistuskilpailuihin. Vuoden 2017 aikana lippukunnasta on osallistuttu Lounais-Suomen Partiopiirin mestaruuskilpailuihin, muihin partiotaitokilpailuihin sekä hupikisoihin. Näistä lippukunta saavutti seuraavat kisatulokset: Lounais-Suomen Partiopiirin talvimestaruuskilpailut Raumalla: harmaa sarja Kermavaahtosankarit 13. sija Lounais-Suomen Partiopiirin kevätmestaruuskilpailujen koekisat Nousiaisissa: seikkailijat Pingut 1. sija ja Liskopingut 5. sija Lounais-Suomen Partiopiirin sudenpentukilpailut Uudessakaupungissa: Siilit 31. sija ja Sudet 34. sija Turku Rogaining Sprint Naantalissa: JH14 3. sija ja JHD sija Lounais-Suomen Partiopiirin syysmestaruuskilpailut Gyltössä: punainen sarja Pallokalat 3. sija ja harmaa sarja Pia ja Pojat 4. sija Syys-SM-kilpailut Äkäslompolossa: punainen sarja Pallokalat 15. sija ja harmaa sarja Gulahallu! 29. sija ja Jänkäkurpat 32. sija Turku Rogaining NightSprint Turussa: JH14 2. sija ja D18 2. sija Kaikki Rastit Hukassa -autosuunnistuskilpailut Turussa: Heses eka heses vika 23. sija, Leijankorven hurjat 28. sija ja XIP-Maahinen 33. sija Siilit ja Sudet Lounais-Suomen Partiopiirin sudenpentukilpailuissa
7 2.11. Retket, leirit ja tapahtumat Lippukunnassa järjestettiin aktiivista retki- ja leiritoimintaa vuonna Helmikuussa lippukunta järjesti 4.-luokkalaisista seikkailijoista ylöspäin kaminatelttaretken, jossa osallistujia oli 30. Kesällä järjestettiin nuoremmille ikäkausille kesäleiri Vesihiisi (40 osallistujaa) sekä loppukesästä vaellus Lappiin (25 osallistujaa, joista 19 Maahista). Keväällä järjestettiin myös partioviikolla Yrjönpäiväjuhla ja osallistuttiin Lounais-Suomen Partiopiirin partioparaatiin. Toukokuussa oli omat päättäjäiset, joissa jaettiin kevään aikana suoritetut jäljet ja merkit. Syyskaudella järjestettiin syyskauden aloitusmetsäkirkko yhdessä Mietoisten Kolopuutinttien kanssa. Lippukunta järjesti joulukuussa jäsenilleen yhteisenä tapahtumana kaikille ikäkausille Suomi100 - teemaisen joululeirin, jonne osallistui yhteensä 78 jäsentä. Ryhmänjohtajat järjestivät omille ryhmilleen yhden tai kahden yön pituisia retkiä. Retket sijoittuivat usein luontoon ja metsään, mikä mahdollisti lapsille läheisen suhteen luonnon kanssa suojellen ja kunnioittaen ympäristöä. Retkiä järjestetään myös kaupunkiympäristöissä, mikä tuo vaihtelevuutta retkiin. Vuonna 2017 järjestettiin 15 ryhmien omaa retkeä Toimitilat ja kalusto Lippukunnan kolo sijaitsee seurakuntatalon alakerrassa. Kolon siisteydestä huolehdittiin jakamalla jokaiselle ryhmälle siivousvuoro, joita oli joka toinen viikko. Jokainen johtaja huolehti kolon yleissiisteydestä koloiltansa jälkeen. Kololla myös siivottiin ja järjesteltiin paikkoja kahteen otteeseen johtajien kesken. Kolon perähuoneeseen asennettiin kaappeja tavaran säilytykseen. Lippukunnan kalustoa säilytetään pääasiassa kololla, ja osa tavaroista säilyy Pappilan takana olevassa ulkovarastossa. Lippukunnan kalustonhoitaja huolehti kaluston ylläpitämisestä ja uuden kaluston hankinnasta. Jokainen johtaja vastasi kaluston perushuollosta käytön jälkeen. Johtajat opettivat oman ryhmänsä käyttämään ja huoltamaan kalustoa asianmukaisesti. Kalustoon hankittiin 2017 mm. tavaraa lainavarustepankkiin sekä kaksi uutta vaellustelttaa Leijankämppä Toimintasuunnitelman mukaisesti lippukunta toimi Leijankorven Yhteismetsän omistaman Leijankämpän isäntälippukuntana. Leijankämpällä pidettiin isommat kesätalkoot, ja pieniä korjauksia tehtiin pitkin vuotta. Lippukunta käytti kämppää aktiivisesti retkeilyyn vuoden aikana Viestintä Johtajisto huolehti yhteistuumin lippukunnan sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä, joka tapahtui nettisivujen, Facebook-sivujen, Instagramin, sähköpostin sekä paperisten tiedotteiden kautta. Johtajiston sisällä viestintä tapahtui omassa Facebook-ryhmässä, WhatsApp-ryhmässä ja Google Driven kautta. Ryhmien omasta tiedotuksesta huolehtivat ryhmien omat johtajat, jotka tiedottivat omalle ryhmälleen myös lippukunnan yhteisistä asioista. Lippukunnassa pestattiin nettisivuvastaava
8 huolehtimaan nettisivujen ajantasaisuudesta. Lippukunnan Lapin reissusta oli juttu Vakka-Suomen Sanomissa Uusien jäsenten rekrytointi Kevään alussa pyrittiin saamaan ryhmät täyteen rekrytoimalla uusia jäseniä. Keväällä järjestettiin eskarikampanja kolmelle eskariryhmälle. Toimintasuunnitelmassa oli tavoitteena osallistua Laurin markkinoille mainostamaan partiota, mutta resursseja sen järjestämiseen ei ollut. Syksyllä pidettiin ilmoittautuminen, jota mainostettiin jakamalla tiedotteita kauppoihin, kouluihin sekä Haloo Mynämäki -Facebookryhmään. Mainoksia partiosta jaettiin myös kouluihin, ja muutamassa koulussa pidettiin koulukampanjaa aamunavauksen tai pienen esitelmän muodossa. Oltiin myös mukana koko kunnan harrastemessuilla esittelemässä partiotoimintaa yhdessä Mietoisten kolopuutinttien kanssa Aikuisten toiminta ja sidosryhmäyhteistyö Lippukunnalla on oma Maarinki -niminen toimintaryhmä aikuisille. Vuonna 2017 Maaringin toiminta oli tauolla, koska toiminnan pyörittämiseen ei löytynyt lippukunnalta resursseja. Yksittäiset lippukunnan ulkopuoliset aikuiset osallistuivat toimintaan toimien mm. saattajina lasten kilpailuissa, apukäsinä koloilloissa ja retkillä sekä apuna talkoissa. Lasten vanhempien panostuksesta oli merkittävä apu johtajistolle vuoden 2017 aikana. Lippukunta osallistui SPR:n Nälkäpäiväkeräykseen toimimalla lipaskerääjinä. Lippukunta osallistui Mynämäen kunnan järjestämään yhdistysiltaan. Yhteistyötä Mynämäen seurakunnan kanssa tehtiin monipuolisesti. Kunnan ja seurakunnan kanssa järjestettiin yhteistyössä Lapin vaellus, mutta kunnan kautta osallistujia ei tullut. Keväällä pidettiin yhteistyössä Yrjönpäiväjuhla ja syksyllä ensimmäistä kertaa yhteinen metsäkirkko. Talvella osallistuttiin seurakunnan yhteisvastuukeräyksen talviriehaan, ja kaikki lippukunnan toimintaryhmät suorittivat Yhteisvastuuhankkeen myötä Yhteiseen Partioon - toimintamerkin. Itsenäisyyspäivänä osallistuttiin itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen lipun kanssa ja tuotettiin kunniakuja sankarihaudoille. Tämän lisäksi lippukunta osallistui aktiivisesti seurakunnan nuorisotyön johtokunnan kokouksiin. Seurakunnan partiotyöntekijä on myös ollut aktiivisesti yhteydessä lippukuntaan. Mynämäen Yrittäjien kanssa tehtiin yhteistyötä osallistumalla Joulukadun avajaisiin. Lippukunta osallistui myös Mynämäen Säästöpankin huutokauppaan toimien huutokauppa-avustajina. Yhteistyötä Partiolippukunta Mietoisten Kolopuutinttien kanssa aktivoitiin vuonna Keväällä pidettiin yhteistyökokous, jossa suunniteltiin kuluvan vuoden toimintaa. Kokouksen perusteella luotiin yhteinen Facebook-ryhmä yhteydenpitoon molempien lippukuntien vastuujohtajien kanssa. Keväällä pidettiin yhteiset haravointitalkoot Kumiruonassa. Syksyn alussa järjestettiin yhteinen metsäkirkko sekä johtajistoille yhteinen koulutus- ja rentoutusretki. Yhteydenpito on jatkunut aktiivisena koko vuoden. 3. Lippukunnan talous 3.1. Anomukset ja tuet Lippukunta sai tukea perustoimintaansa Mynämäen seurakunnan talousarvioavustuksena 2400 euroa. Mynämäen kunnan nuorisoyhdistysten avustus jäi tällä kertaa saamatta hakemuksen
9 myöhästyttyä määräajasta. Lions Club lahjoitti lippukunnalle Lapin retkeä varten 2000 euroa. Vanhempien ryhmä Maarinki avusti retkeä 1000 eurolla. Vuonna 2017 edeltävän vuoden Yhteisvastuukeräyksen tuotosta ohjattiin lippukuntien toimintaan varoja Suomen Partiolaisten 100 uutta tapaa tehdä partiota -projektin kautta tavoitteena ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Maahiset saivat hakemuksensa perusteella projektista 152 euroa tukea lippukunnan lainavarustepankin perustamiseen. Lisäksi saatiin vielä seurakunnalta 300 euroa sen oman Yhteisvastuu-osuuden lahjoituksena Varainhankinta Lippukunnan oma varainhankinta perustui perinteiseen tapaan suurimmaksi osaksi partiolaisten adventtikalentereiden sekä joulukorttien myymiseen. Kalentereita myytiin 477 kappaletta ja korttipaketteja 225 tuottaen lippukunnan toimintaan 1750 euroa. Muita, pienempiä varainhankintatempauksia olivat haravointitalkoot (120 euroa), kalusteiden roudaus Säästöpankin konttorin avajaisissa (200 euroa) sekä jo traditioksi muodostunut osallistuminen Mynämäen Yrittäjien joulukadun avajaisiin soihtukulkueen ja rummuttajien kera (200 euroa). Vanhempien ryhmä Maarinki osallistui aikaisempien vuosien tapaan Bauhausin inventaarioon. Mukana oli 17 laskijaa partiolaisten vanhemmista ja johtajistosta. Lippukunnan jäsenmaksu toimintavuonna oli 12 euroa/hlö. Jäsenmaksutuloa kertyi yhteensä 841 euroa Varojen käyttökohteet Suurin osa lippukunnan varoista menee perustoimintaan, kuten retki- ja leiritoimintaan, merkkeihin ja huiveihin, erilaisiin tapahtumiin ja koulutuksiin. Vuonna 2017 investoitiin myös pariin uuteen telttaan, ompelukoneeseen, lainavarustepankin varusteisiin sekä sekalaisiin muihin tarvikkeisiin ja työkaluihin. Maahispaitoja hankittiin varastoon lisää myytäviksi jäsenistölle tulevina vuosina Taloudellinen tila Lippukunnan taloudellinen tila on vakaa, mikä johtuu sekä aikaisempien tilikausien voitoista että nyt päättyneen toimintakauden onnistuneesta varainhankinnasta. Tämänkin tilikauden positiivisesta tuloksesta huolimatta Mynämäen Maahiset ovat kuitenkin jatkossakin riippuvaisia kunnan ja seurakunnan myöntämistä yleisavustuksista. Niiden avulla voidaan varmistaa tulevalle kaudelle laaditun toimintasuunnitelman mukaisen laadukkaan partiotoiminnan toteutuminen jäsenistölle. Toimintasuunnitelman perusteella tehdyn talousarvion toteutumista lippukunnassa seurataan ajantasaisin neljännesvuosiraportein.
10 Nostot vuoden 2017 tapahtumista Lippukunnan talviretki Lippukunnan talviretki järjestettiin Mynämäen Karjalassa Korvenkävijöiden majalla Talviretki oli suunnattu seikkailijaikäkaudesta aina aikuisille asti. Retkelle osallistui kolmekymmentä Maahista. Retkellä opittiin mm. talviretkeilyyn liittyviä ensiaputaitoja, kuten paleltumien ja hypotermian hoitoa, tutustuttiin metsästysseuran toimintaan Karjalan Korvenkävijöiden jäsenen johdolla, ja halukkaat saivat ampua ilmakiväärillä. Retki oli hyvin onnistunut talviretki saunaa ja avantoa unohtamatta. Talviretkellä mm. ilmakiväärillä ampumista ja sytykeruusujen tekoa Lippukunnan kesäleiri Vesihiisi17 Lippukuntamme kesäleiri järjestettiin sudenpennuille ja seikkailijoille Laitilan Tulirannassa Retkelle osallistui 31 lasta sekä tämän lisäksi yhteensä 10 johtajaikäistä ja aikuista. Vesihiidellä seikkailtiin Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi suomalaisten taruolentojen kanssa maa, vesi, tuli ja ilma -ohjelmissa. Metsänhenki Tapion kanssa päästiin tutustumaan mm. luonnonkasveihin, ja vedenvaltias Ahti tutustutti lapset mm. veden ominaisuuksiin ja pintaeliöihin, Tulenhenki Panun kanssa tutustuttiin tuleen ja nuotioihin, sekä Ukko ilmanjumalan kanssa kokeiltiin leijojen lennättämistä. Ohjelman lisäksi Vesihiidellä uitiin, saunottiin ja nautittiin kesästä.
11 Lippukunnan Lapin vaellus järjestetty Lapin vaellus oli kesän 2017 huippuhetki. Vaellus toteutettiin 25 (joista 19 oli Maahisia) innokkaan vaeltajan kanssa Urho Kekkosen kansallispuistossa. Hinta saatiin tavallista ja ennakoitua halvemmaksi yllättäen saatujen tukien ansiosta. Lippukunta haluaa osoittaa suuren kiitoksensa erityisesti Mynämäen Lions Clubille vaelluksen mahdollistamisesta. Vaelluksella porukka jaettiin kahtia, ja toinen osa teki hieman haastavamman lenkin. Vaelluksella koettiin maisemia tunturin huipulta hillasuolle ja kuivuneista puroista jokiin ja järviin. Vaelluksella opittiin monia uusia taitoja ja haettiin uusia kokemuksia. Vaellus sai paljon kehuja, ja vaeltajat olivat tyytyväisiä reissuunsa. Lippukunnan Joululeiri Perinteinen joululeiri järjestettiin , ja sille osallistui 25 sudenpentua + 28 seikkailijaa + 1 tarpoja + 24 johtajaa/aikuista. Leirin teema oli juhlavuoden kunniaksi Suomi 100, ja teeman mukaan leirillä käytiin läpi suomen itsenäisyyden vaiheita. Joululeiri oli hyvin suosittu, ja lapset sekä nuoret pääsivät kokeilemaan monia hieman tavallisesta poikkeavia juttuja. Leirillä mm. leivottiin karjalanpiirakoita, ammuttiin hernepyssyillä ja osallistuttiin vanhanajan oppitunnille.
Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018
Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Yleistä: Mynämäen Maahiset ry on sekalippukunta, joka toimii Mynämäen kunnan alueella. Lippukunta tarjoaa partiotoimintaa kaikenikäisille.
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta
Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.
1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä
Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä.
Sivu 2 (14) Toimintakertomus Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2009 Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:n partio-ohjelmaa toteuttaen. Lippukunta järjesti kesällä oman noin 80 henkilön
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 1. Yleistä Vuosi 2018 on Reippaitten Poikien 101. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2017 lopussa noin 120-130 jäsenen tasolla ja sitä pyritään kasvattamaan. Toiminnassa
PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry
PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2008 kevätkauden Suomen Partiolaiset - Finlands
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta
2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat
NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie
Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry
Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA
Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.
1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä
PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry
PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi toimintakauden 1.1.-14.8.2010 Suomen
Toimintasuunnitelma 2016
Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena
1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto
1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta ylläpitää Sodankyläläistä partiotoimintaa.
TOIMINTASUUNNITELMA
Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2011-14.8.2012 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta
LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY
LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 Sisältö YLEISTÄ... 2 LAHTELAISTEN LIPPUKUNTIEN TOIMINTA... 2 TOIMINTAA KAIKILLE IKÄKAUSILLE... 3 Muistelemispäivä... 3 Ryhmänohjaajakoulutus...
Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen
Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma
Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.
Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2012-14.8.2013 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma
Toimintakertomus vuodelta 2010
MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime
Toimintasuunnitelma 2019
Toimintasuunnitelma 2019 1. Yleistä Vuosi 2019 on Reippaitten Poikien 102. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2018 lopussa noin 130 jäsenen tasolla ja se pyritään pitämään vähintäänkin samalla
Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014
Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 Kesä
TOIMINTASUUNNITELMA 2009
Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2009 uutta partiohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtuma on Susiveikkojen oma 30-vuotisjuhlakesäleiri.
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta
Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015
Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 3. SUDENPENTUJEN
Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014
Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014 Toimintakertomuksessa käytetään lippukunnan tavan mukaisesti lippukunnan yhteisistä viikonloppuretkistä nimitystä leiri, vaikka ne Suomen Partiolaisten
Toimintasuunnitelma vuodelle 2010
MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme
TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 5.3.2017 YLEISTÄ Rajamäen Metsänkävijät Ry on nurmijärveläinen yhteislippukunta, joka on tarjonnut partiotoimintaa rajamäkeläisille sekä lähialueiden lapsille, nuorille ja aikuisille
Toimintasuunnitelma vuodelle 2014
Mankkaan Eräsudet ry 1 / 7 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 21. toimintavuotenaan nykyisen partio-ohjelman toteuttamista. Vuonna 2014
LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry
LPKJ-BAROMETRI 213 21.1.213 Jarno Hakulinen SISÄLLYSLUE TTE LO 1. Yleistä... 3 2. Taustaa... 3 2.1. Vastanneet piireittäin... 3 2.2. Lippukunnanjohtajan ikä... 4 2.3. Lippukunnanjohtajan toimikaudet lippukunnassa...
Toimintakertomus!vuodelle!2008!
TÖÖLÖNSINISETRY TOIMINTAKERTOMUS 12.3.2009 Toimintakertomusvuodelle2008 Yleistä Vuosi 2008 oli partiolippukunta Töölön Siniset ry:n 75. toimintavuosi. Toimipaikkamme on edelleentöölöjakolotöölönkatu34:ssä.uusirakenteillaolevaeräkämppäonkirkkonummella,
Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 16.11.2014 Yleistä Vuosi 2015 on Kirkkonummen Metsänkävijöiden (KiMe) 39. toimintavuosi. Vuoden päätapahtumat ovat kaikille lippukunnan
Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.
VUOSISELOSTE 2015 TÄYTTÖOHJE Tässä täyttöohjeessa käydään läpi jokainen vuosiselosteen kysymys, ja annetaan ohjeita eri kohtien täyttämiseen. Ohjeet on kirjoitettu harmaalle pohjalle sisennettynä, kysymykset
Toimintakertomus vuodelta 2008
MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2008 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Syksyllä siirryttiin useimpien ryhmien kohdalla partion
TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä
Sivu 1/6 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2017 on Töölön Sinisten 85. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme on Töölönkadun Kolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii Långvikin Kämppämme Kirkkonummella.
TOIMINTASUUNNITELMA 2013
TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Partiolippukunta Nummen Samoojat ry:ssä vuoden 2013 toiminnan painopisteinä ovat seuraavat asiat: 1. 40 v juhlavuosi 2. Tarpojaikäkausi 3. omatoiminen varainhankinta 4. Retkitoiminta
HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013
HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuoden painopisteinä ovat johtajien
Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008
Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 5 4. Talousarvio sivu 7 Perustiedot
Toimintasuunnitelma vuodelle 2019
Mankkaan Eräsudet ry 1 (6) MANKKAAN ERÄSUDET RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 25. toimintavuotenaan partio-ohjelman toteuttamista viikottaisten partiokokousten,
Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous
Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA
Toimintasuunnitelma vuodelle 2013
Mankkaan Eräsudet ry 1 / 6 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 20. toimintavuotenaan nykyisen partio-ohjelman toteuttamista. Vuonna 2013
Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014
33730 TMPERE Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Meripartiolippukunta ry on partiolippukunta itätampereella, joka tarjoaa kaiken ikäisille pojille partiotoimintaa. Toiminnan kehittäminen
Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.
Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...
Partiolippukunta Tornipääskyt ry
Partiolippukunta Tornipääskyt ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIPPUKUNNAN TAVOITTEET VUODELLE 2009 3 2 VARSINAINEN TOIMINTA 3 2.1 Sudenpentutoiminta 3 2.2 Seikkailijatoiminta
TOIMINTASUUNNITELMA 2005
Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna
TOIMINTAKERTOMUS 2018
10.3.2019 TOIMINTAKERTOMUS 2018 YLEISTÄ Vuoden 2018 tavoitteet toteutuivat suurimmalta osin. Lippukunta on kärsinyt vuoden aikana johtajapulasta, mikä on ajoittain vaikeuttanut tapahtumien järjestämistä
Toimintasuunnitelma vuodelle 2012
MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme
Toimintasuunnitelma vuodelle 2018
1 (7) MANKKAAN ERÄSUDET RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Partiolippukunta jatkaa 24. toimintavuotenaan partio-ohjelman toteuttamista viikottaisten partiokokousten, retkien, leirien, vaellusten ja kilpailujen
TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos
TILASTOT 2015 4 Yhteenveto 7 Jäsenistö Suomen Partiolaisten jäsenet Jäsenmäärän muutos edellisvuoteen verrattuna: Jäsenmaksun maksaneet jäsenet Rekisteriin kirjatut jäsenet Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset
- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -
- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla
TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä
Sivu 1/6 14.10.2009 Yleistä Vuosi 2010 on Töölön Sinisten 77. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme tullee olemaan Töölönkadun kolo ja retkipaikkamme Långvikin uusi kämppä. Alkavan vuoden tavoitteena on
LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA
LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19
TOIMINTASUUNNITELMA 2009
TOIMINTASUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO Toimintasuunnitelma 2009... 3 Yleistä... 3 Toiminta... 3 Toimintaryhmät... 3 Koulutus... 4 Muu toiminta... 4 Tiedotus ja viestintä... 4 Tapahtumat... 4 Tossu...
Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös 2009 Tasekirja
Tilinpäätös 2009 Tasekirja Sivu 1 (12) Sisällysluettelo Sivu Toimintakertomus 2-6 Tuloslaskelma 7-8 Tase 9 Liitetiedot 10 Tilinpäätöksen allekirjoitus 11 Tilinpäätösmerkintä 11 Tilintarkastuskertomus 12
Toimintakertomus vuodelta 2015
Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Vuosi 2015 oli Mankkaan Eräsusille toiminnantäytteinen. Lippukunnan jäsenmäärä on tasaantunut ja vuoden lopussa Mankkaan Eräsusissa oli 159 jäsentä. Maaliskuussa pidettiin
Partiolippukunta Lahden siniset ry
Partiolippukunta Lahden siniset ry TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2011 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 6 4. Talousarvio
Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä
Tästä versiosta Tämä Sipoon Hukkien pestijärjestelmän versio on päivitetty vastaamaan uuden partio-ohjelman pestejä. Vanha pestijärjestelmä on ollut voimakkaasti tämän version kehityksen pohjalla, kiitokset
Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018
Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018 Partiolippukunta Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:ssä vuoden 2018 toiminnan painopisteinä ovat seuraavat asiat: 1. Tarpojaikäkausi. Tarpojaikäkausi on
-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja
Ikäkaudet Perhepartio -Uusin lisäys partiotoimintaan -Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja -Perhepartio ei käytä vielä partio-ohjelmaa
HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi.
HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi. Vuonna 2014 Hespartossa painotetaan erityisesti lippukuntamme kehittämistä ja
Toimintasuunnitelma 2014
Olarinmäen Samoojat ry Toimintasuunnitelma 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 24.11.2013 SISÄLTÖ YLEISTÄ. 3 PARTIO-OHJELMA/TOIMINTA 4 SUDENPENNUT.. 5 SEIKKAILIJAT.. 6 TARPOJAT.. 7 KOULUTUSJOUKKUE.. 8 SAMOAJAT..
sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen: Ralf Baumann, lippukunnanjohtaja Juho Häme, sihteeri
Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2013 oli Töölön Sinisten 80-vuotisjuhlavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli
Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.
TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016
Mankkaan Eräsudet ry 1 (6) MANKKAAN ERÄSUDET RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 23. toimintavuotenaan partio ohjelman toteuttamista viikkokokousten, retkien, leirien, vaellusten
Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018
Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Lippukunnan pääteemana vuonna 2018 on viettää ikimuistoista Viialan Metsänkävijöiden 80- vuotis-juhlavuotta, joka sisältää mm. pääjuhlan helmikuussa ja
AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA
AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 5.11.2013 8.11.2013 2 SISÄLLYS JÄSENISTÖ... 5! TOIMINTA... 6! SUDENPENTUTOIMINTA... 7! SEIKKAILIJATOIMINTA... 7! TARPOJATOIMINTA... 8! SAMOAJATOIMINTA... 9!
Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan!
Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan! Harjun Pojat-partiolippukunta Perustettu 1929 Jäseniä n. 120 Tukikohtana toimii kirkonkylän kolo, toinen kolo Suoramalla sekä Havisevalla Kangasalan seurakunnan
Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä
TAPAHTUMAKALENTERI 2017 TAMMIKUU 6.-8.1. Kinkunpolttajaiset samo TaLo, TaKo 8.1. LL&HK2018 suunnittelukokous TaLo, TaKo 13.-15.1. YSP-koulutus samo, vaelt SP 21.1. Organisaatiossa toimiminen koulutus vaelt,
Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös Tasekirja
Tilinpäätös 2011-2012 Tasekirja Sivu 1 (14) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Partiolippukunta Susiveikot ry... 2 Yleistä... 2 Ikäkausitoiminta... 4 Lippukunnan merkittäviä tapahtumia vuonna 2010-2011...
TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä
Sivu 1/6 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2016 on Töölön Sinisten 84. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme ovat Töölönkadun Kolo ja Siltasaarenkadun Kallionkolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii
Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017
Sivu 1 (7) Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 YLEISTÄ Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry toimii yhteislippukuntana. Toiminnan perustana ovat sudenpentulaumojen,
Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.
TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy
TOIMINTAKERTOMUS 2011
TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. YLEISTÄ Leppävaaran Korvenkävijät ry:ssä (LeKo) toimi kaudella 2011 noin 40 alle 18-vuotiasta partiolaista sekä 18 täysi-ikäistä johtajaa ja 4 aikuispartiolaista. Lippukunta on
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017
Mankkaan Eräsudet ry 1 (8) MANKKAAN ERÄSUDET RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 23. toimintavuotenaan partio-ohjelman toteuttamista viikottaisten partiokokousten,
Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös 2010 Tasekirja
Tilinpäätös 2010 Tasekirja Sivu 1 (17) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Partiolippukunta Susiveikot ry... 2 Toimintakertomus 2010... 2 Ikäkausitoiminta... 4 Tuloslaskelma 01.01.2010-14.8.2010...
Seuraa meitä somessa
Seuraa meitä somessa FACEBOOK: Lounais-Suomen partiopiiri INSTAGRAM: lspartiopiiri TWITTER: lspartiopiiri SNAPCHAT: lspartiopiiri Kun julkaiset omia partiokuviasi, muistathan tägit #lspartiopiiri ja #partioscout!
Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.
TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy
Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen
Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2014 oli Töölön Sinisten 82. toimintavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen:
Toimintasuunnitelma vuodelle 2008
MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien viidettätoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa syksyllä 2008 käyttöön Suomen Partiolaisten
Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista
Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Kuva: Antti Kurkinen Ei-Vielä-Partiolaiset mukaan Roihuamaan! Lippukunnat saavat Sp:n lippukuntapostin mukana materiaalia Roihun ja partion markkinointitapahtuman
Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä
TAPAHTUMAKALENTERI 2017 TAMMIKUU 6.-8.1. Kinkunpolttajaiset samo TaLo, TaKo 8.1. LL&HK2018 suunnittelukokous TaLo, TaKo 13.-15.1. YSP-koulutus samo, vaelt SP 21.1. Organisaatiossa toimiminen koulutus vaelt,
Toimintakertomus vuodelta 2012
MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 7 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille vuosi 2012 oli jälleen aktiivinen ja toiminnantäyteinen. Lisäksi lippukunnan jäsenmäärä kasvoi vahvasti syksyllä,
Toimintasuunnitelma vuodelle 2012
MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme
VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT
YHTEINEN TEHTÄVÄMME Partiokasvatuksen ansiosta yhä useammat lapset ja nuoret kasvavat tasapainoisiksi, vastuuntuntoisiksi, aktiivisiksi ja itsenäisiksi yhteisön jäseniksi SIKSI TAVOITTEENAMME ON: VAHVAT,
% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!
MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelma2015 Partiolippukunta MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelmavuodelle2015 MankkaanEräsudetryjatkaa22.toimintavuotenaanpartio=ohjelmantoteuttamista.Vuonna2015 lippukuntakiinnittääerityistähuomiotatoimintansalaadukkuuteensekäyli15=vuotiaidenpysymiseen
Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry
1 Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry Partiovuoden 2003 toiminta oli monipuolista ja aktiivista. Jokaisella laumalla ja vartiolla oli osaavat ja innostuneet johtajat, mistä tuloksena oli lukuisat suoritetut
KASVUKYSELYN TULOKSET
KASVUKYSELYN TULOKSET Taustaa Osana Strategiaa 2020 tukevan kasvusuunnitelman valmistelua järjestettiin lippukunnille kysely kasvua estävistä tekijöistä sekä lippukuntien hyvistä toimintatavoista. Tätä
Toimintasuunnitelma vuodelle 2011
MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Mankkaan Eräsusien kahdeksantenatoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme
Toimintasuunnitelma vuodelle 2009
MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(4) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 Mankkaan Eräsusien kuudettatoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa käyttöön
TOIMINTASUUNNITELMA 2006
Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2006 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,
ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA!
ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA! Lippukunta saa sähköpostitse linkin esitäytettyyn vuosiselosteeseen joulukuun alussa. Linkki lähetetään lpkj:lle, sihteerille ja jäsenrekisterinhoitajalle.
Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös 2011 Tasekirja Julkinen versio
Tilinpäätös 2011 Tasekirja Julkinen versio Sivu 1 (16) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Partiolippukunta Susiveikot ry... 2 Toimintakertomus 2010... 2 Yleistä... 2 Ikäkausitoiminta... 4 Tuloslaskelma
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
1/5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 JOHDANTO JÄSENISTÖ KILPAILUTOIMINTA KOULUTUS JA IKÄKAUSITAPAHTUMAT POIMINTOJA TOIMINNASTA TIEDOTUS TALOUS KOKOONTUMISTILAT JA KALUSTO TAUSTAYHTEISÖ JA YHTEISTYÖKUMPPANIT
ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.
PARTION IKÄKAUDET ESITYKSEN KULKU Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. Esityksen päättäminen. YLEISTÄ IKÄKAUSISTA, PARTIOPOLUSTA
Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.
Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuosaston johtaminen: - seuraa laumojen toimintaa ja huolehtii, että se on sudenpentuohjelman mukaista,
Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?
Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin
Toimintasuunnitelma vuodelle 2010
MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme
Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018
Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 FRAMIL =Lounais-Suomen Partiopiirin järjestämä suurtapahtuma Porissa 8.-10.6. Tapahtumaan voi osallistua myös ei-partiolainen kaveri ja aikuinen Huom! Ilmoittautuminen
Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille!
Vakka Partio kuuluu myös aikuisille! Syksy 2014 Hämeen Partiopiiri ry Aikuisjaosto Syksy 2014 Kannen kuva: Hannu Halmejärvi Seuraavan sivun kuva: Hannu Strömberg Tervehdys aikuisjaostosta! Aikuinen partiossa
Partiolippukunta Lahden siniset ry
Partiolippukunta Lahden siniset ry TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2010 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintakertomus sivu 3 3. Tuloslaskelma sivu 7 Perustiedot Partiolippukunta Lahden Siniset ry