AAPA:n toimintakertomus vuodelta 2016 (tiivistelmä)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AAPA:n toimintakertomus vuodelta 2016 (tiivistelmä)"

Transkriptio

1 AAPA:n toimintakertomus vuodelta 2016 (tiivistelmä) AAPA-verkoston toiminnassa on noudatettu sen strategiaa. Koska useat toimenpiteet on joko saavutettu tai niitä ei ole mielekästä jatkaa, on nähtävissä strategian päivitystarve. Esimerkiksi Palvelukeskusselvityksen jälkeinen tulos oli, ettei mikään korkeakoulu halunnut vetovastuuta suunnitteluprojektista ja tavoitteita on mietittävä uudelleen. Myös konesalipilotti päättyi ja jatko edellyttää uudelleensuunnittelua. AMK:jen toimintaprosessit uudistuvat, kun Peppi-ekosysteemin järjestelmät otetaan käyttöön. Peppi ollaan ottamassa käyttöön 80% AMK:sta. Tähän liittyvinä monet valtakunnalliset palvelut (Opintopolku.fi, EXAM, VIRTA, suomi.fi) kasvattavat merkitystään. Myös avoimen tieteen linjaukset tulevat jatkossa vaikuttamaan prosesseihin (ATT/TKI), samoin EU:n tietosuojadirektiivin voimaanastuminen. Kaikkia näitä linjoja AAPA on seuraamassa, tukemassa ja niihin vaikuttamassa. Vuoden 2016 aikana ydintoiminnoista on AAPAssa noussut esille TKI. Kesän AAPA-kokouksessa oli TKI-teema ja alkusyksystä osallistuttiin ATT/TKI-työpajaan. Siinä tunnistettiin puolisen tusinaa yhteistä kehittämiskohdetta, joita olivat mm. data/aineistonhallintapolitiikka, tietosuojakysymykset ja ATTviitearkkitehtuuri. Yhteistyö ARENEn suuntaan toimii hyvin. Keskinäinen tietojenvaihto, pääsihteerin vierailut ARENEn kokouksissa ja Arene koordinoiman eamk-hankehakemuksen tukeminen asiantuntijatyöllä ovat tästä esimerkkejä. Eri alueilla on syntynyt vuoden 2016 aikana uudentyyppisiä ratkaisuja tietohallintojen organisoinnissa. AAPA-verkoston toimintaa ja sääntöjä on pyritty sopeuttamaan näihin muutoksiin niin, että kaikki AMK:t osallistuisivat edelleen aktiivisesti toimintaan ja saavat siitä yhä täyden hyödyn. Yliopistojen suuntaan AAPAn yhteistyö on tiivistynyt Esimerkiksi asiantuntija (SIG)-ryhmissä toimitaan yhdessä, AAPA- ja FUCIO-verkostojen työvaliokunnat pitävät yhteisiä kokouksia ja verkostojen sääntöjä on yhdenmukaistettu. Korkeakouluista tuli CSC:n osakkeenomistajia syksyllä Tämä on tuottanut keskustelua CSC:n palveluportfoliosta. TH& ICT-ohjausryhmässä AAPAn ja FUCIOn edustajat esittivät CSC:n ulkoista arviointia palveluportfolion, ohjausmallin (nykyinen päättyy 2016 lopussa) ja eri roolien selkiyttämiseksi. AAPA-verkoston ohella toimii lukuisia tietohallintoon liittyviä yhteistyöryhmiä (Special Interest Group, SIG), esimerkiksi lisenssi-, kokonaisarkkitehtuuri-, tietoturva- ja työasemaryhmät. AAPA-verkostolla on ollut 2016 neljä yhteiskokousta. Yhtä merkittävimmistä yksittäisistä lisenssisopimuksista Microsoftin kanssa on alettu valmistella yhteistyössä yliopistojen ja myös toisen asteen toimijoiden (AMKE ry) kanssa. Tiedonhankintaa on toteutettu systeemikyselyn, IT-barometrin, opiskelijoiden ns. ECAR-kyselyn sekä Bencheit (BM)-kartoituksen kautta. Kansainvälinen toiminta on ollut jäsenten osallistumista mm. Pohjoismaisiin NUAS- ja NordUnet- ja eurooppalaiseen EUNIS-konferensseihin sekä EDUCAUSEtapahtumaan USA:ssa. AAPA-verkoston työvaliokuntaan ovat 2016 kuuluneet pj. Jukka Ivonen Haaga-Helia, Tuomo Rintamäki Metropolia, Juha Venho Turun AMK, Ilpo Olkkonen Saimia, Ari Ilkka JAMK ja Ari Kuusio HAMK. Työvaliokunnan kokouksia on ollut 8 ja vastaava määrä yhteiskokouksia FUCIO-verkoston työvaliokunnan kanssa. ARENEn hallituksesta AAPAn yhteysrehtoriksi on valittu Metropolian rehtori Riitta Konkola. AAPA-pääsihteeriksi 2015 lopussa valittu Saku Vina irtisanoutui toukokuussa Uudeksi pääsihteeriksi valittiin julkisen haun kautta FT Jaakko Riihimaa Seinäjoelta, joka aloitti tehtävässä heinäkuun lopulla. Kesä-heinäkuun ajan tointa hoiti (oto.) AAPAn varapj Juha Venho Turun AMK:sta.

2 AAPA:n toimintakertomus vuodelta 2016 AAPA-verkosto totesi toimintasuunnitelmassaan vuodelle 2016 tärkeimmät linjaukset ja painopistealueet seuraavasti: 1. Ammattikorkeakoulujen toiminnan strateginen tukeminen a. Ammattikorkeakoulujen strategian pohjalta käynnistynyt yhteinen palvelukeskus-hanke Selvitysvaihe valmistui Ammattikorkeakoulujen saatujen vastauksien jälkeen päätetään siirrytäänkö Suunnitteluvaiheeseen ( ). Kesällä, mikäli hanke saa ammattikorkeakoulujen ja omistajien ja rahoittajien riittävän laajan hyväksynnän hanke etenee toteutusvaiheeseen ja Palvelukeskuksen perustamiseen vuoden 2016 loppuun mennessä. AAPA-verkosto 1. Seuraa hankkeen etenemistä 2. Edistää hankkeeseen liittyvää tiedottamista 3. Edistää osakkuus- ja yhteistyöhalukkuuden selvittämistä 4. Tukee hankkeen osallistujien välistä yhteistyötä AAPAn pääsihteeri osallistuu hankkeeseen soveltuvin osin. - Vuoden 2016 toiminnassa on noudatettu verkoston strategiaa. Useat siinä mainitut tavoitteet on joko saavutettu tai hankkeita ei ole mielekästä jatkaa. On nähtävissä, että strategiaa tulee päivittää, ja tämä on tavoitteena tehdä vuoden 2017 alkupuoliskolla sekä vuoden 2017 toimintasuunnitelmia laadittaessa. - Palvelukeskuksen selvitysvaiheen jälkeen Metropolia kutsui alustavan kiinnostuksensa suunnitteluvaiheeseen ilmoittautuneet yhdeksän ammattikorkeakoulua aloitusworkshopiin Tampereelle Myös Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja Turun yliopisto ilmoittivat kiinnostuksensa tulla mukaan suunnittelukokoukseen ja heidät toivotettiin tervetulleeksi. Kokouksessa sovittiin suunnitteluprojektin aloittamisesta. Sitoutumisesta kustannustenjakoon pyydettiin mennessä. Muutama ammattikorkeakoulu ilmoitti halukkuutensa osallistua projektiin, mutta aloituskokouksen osanottajilta tuli myös kielteisiä vastauksia. Tuloksena oli, että mikään korkeakoulu ei halunnut ottaa vetovastuuta suunnitteluprojektista. b. Riippumatta Ammattikorkeakoulujen palvelukeskuksen etenemisestä, varaudutaan myös muilla tavoin Ammattikorkeakoulujen digitalisoinnin kehittämisohjelman mukaisesti edelleen kehittämään organisoitumista monin tavoin kuten mm. yliopistoyhteistyö, toiseen asteen yhteistyö ja alueellinen yhteistyö. Ammattikorkeakoulujen yhteisiä osaamisja palvelukeskuksiksi huomioidaan erilaisia vaihtoehtoja, joita avautuu meneillään olevissa rakenneuudistuksissa kuten esimerkiksi uusi Hansel-sopimus ja hankintalaki. - Yliopistojen suuntaan yhteistyö on tiivistynyt vuoden 2016 aikana; SIG-ryhmissä toimitaan yhdessä ja verkostojen työvaliokunnat ovat pitäneet yhteisiä kokouksia. Verkostojen sääntöjä on pyritty yhdenmukaistamaan tarkoituksenmukaisilta osiltaan, kyselyt yms. kartoitukset korkeakoulujen tietohallinnoille on pyritty tekemään yhdessä, samoin eräät kilpailutukset.

3 - Toisen asteen yhteistyö on edennyt osallistumalla sen ns. yhteentoimivuusverkoston perustamiseen (pääsihteeri), ja seuraava MS-kilpailutus pyritään tekemään yhdessä. Tarjotaan myös tukea toisen asteen AAPAa vastaavan CIO-verkoston perustamiselle kutsumalla heitä IT-päiville ja kertomalla AAPAn kokemuksista ja verkoston eduista. - Alueellisen yhteistyön osalta näyttää siltä, että palvelukeskusta tulevat korvaamaan alueelliset yhteistyöhankkeet, mutta niistä ei 2016 ole vielä kovin konkreettisia esimerkkejä. c. CSC-konesalipilottiin Kajaaniin on saatu vuoden 2016 alkuun mennessä 14 kpl osallistujia. Kaikkien osallistuvien ammattikorkeakoulujen osalta toiminta ei ole lähtenyt vielä käyntiin. AAPA seuraa hanketta ja pyrkii edelleen edistämään virtualisointikonesalipilotin etenemistä. Pilotti päättyy keväällä 30/ , jolloin vuoden konesalisopimus päättyy, ellei siihen haeta jatkoaikaa. -CSC-konesalipilotista ei määräaikaan mennessä kukaan (14 AMK:a) ilmoittanut halukkuuttaan erota. Kuitenkin lokakuun lopussa irtisanoutumisia tuli niin, että vain neljä (4) AMK:a oli jatkamassa. Tästä seurannutta tilannetta pyydettiin AAPAn vuosikokouksessa selvittämään Centrian Jarmo Kauppinen (Matti Kuosmasen/Savonia ollessa estynyt). Päätökset jatkosta tehdään Lappeenrannan talvikokouksessa helmikuussa AAPA ammattikorkeakoulujen opetuksen ja oppimisen digitalisoinnin tukena AAPA:n julkaiseman ja Arenen hyväksymän Ammattikorkeakoulujen digitalisoinnin kehittämisohjelman mukaisesti: d. AAPA toimii korkeakoulun johdon kumppanina ja uusien innovatiivisten toimintamahdollisuuksien luojana. Lisäksi se edistää ajantasaisen tiedon saatavuutta sekä sisäisistä että ulkoisista tietovarannoista ja tiedon jalostamista johdon tarvitsemaan muotoon - Yhteistyötä ARENEn kanssa on 2016 syksyllä tiivistetty. Pääsihteeri on AAPAn edustajana vieraillut Arenen hallituksen syyskuun 2016 kokouksessa ja myös joulukuun ison salin kokoksessa. Myös Kopioston aineistoanalyysiä on kerätty ARENElle keväällä 2016 ja syksyllä oltu kuulemassa sen yhteenvetoa Kopiostossa. - AMK:n yhteistä eamk-hankehakemusta, jota Arene koordinoi, on pyritty tukemaan asiantuntijatyöllä sekä siitä tietoa verkostoon välittämällä. - Tiedonhankintaa on tehty eri kyselyin (Bencheit, systeemikysely, IT-barometri, Ecar) ja ns. BISE-hankkeen jatkoselvitys on käynnistetty. e. AAPA ohjaa suuntaamaan tietohallinnon resursseja aikaisempaa enemmän opetuksen ja oppimisen tukemiseen - Peppi on konkreettinen hanke useissa AMK:ssa, ja niissä tietohallinto tukee käyttöönottoa. Erillistä ryhmää (vrt. SIG-toiminta) ei ole perustettu käyttöönottoja tukemaan, mutta sille olisi ehkä tarvetta. Keskustelua Opinpolku.fi:n/OPH:n suuntaan on käyty ja KOOTuki-ryhmän roolia on pyritty vahvistamaan. Tästä näkökulmasta seurataan myös TH&ICT-ohjausryhmän jatkoa, eli miten tietohallinnon valtakunnallisia ohjausrakenteita tullaan muuttamaan. f. AAPA tukee opiskelijoiden henkilökohtaisten langattomien päätelaiteiden käyttömahdollisuuksia (BYOD=> kuluttajistuminen) sekä tuemme ajasta, paikasta ja päätelaitetyypistä riippumatonta opiskelua.

4 - Varsinaisia AAPA-tason toimenpiteitä ei ole tehty, mutta BYOD-toimintamallia tukevaa keskustelua on käyty paljon mm. SIG-ryhmissä g. AAPA edistää yhteistyötä soveltamalla toimialan kokonaisarkkitehtuuria. AAPA:n pitkän aikavälin tavoitteena on yhtenäistää koko korkeakoulusektorin tietotekniikka- ja tietojärjestelmäpalveluiden ekosysteemiä - Kokonaisarkkitehtuurityössä keskeisenä tahona on ollut KA-SIG, joka on mm. kerännyt palvelukatalogia ja järjestänyt pienimuotoista koulutusta. Haasteena on, miten saada uusia "vasta-alkajia" mukaan arkkitehtuurityöhön. - Avoimen tieteen ATT-viitearkkitehtuuria on käsitelty yhdessä TKI-johtajien verkoston ja AMK:n ATT-hankkeen kanssa sekä osallistumalla TUHA-verkoston eräisiin tapahtumiin. h. AAPA uudistaa ja selkeyttää tietohallinnon rakenteita - Vuoden 2016 aikana on maan eri alueilla syntynyt monia uudentyyppisiä ratkaisuja tietohallintojen organisoinnissa, mm. yhteistyötä AMK:n ja yliopistojen välillä. AAPAverkoston toimintaa ja sääntöjä on pyritty sopeuttamaan näihin muutoksiin niin, että kaikki AMK:t osallistuisivat edelleen aktiivisesti toimintaan ja saavat yhä täyden hyödyn AAPA-verkoston toiminnasta. i. AAPA auttaa turvaamaan kaikille toimintavarmat ja kustannustehokkaat ICT-infrastruktuuripalvelut. - infrastruktuurien osalta mainittavaa on ollut työasemasig:n toiminta sekä AAPAn edustajien osallistuminen FUNET2020-työryhmän työskentelyyn, jossa on linjattu korkeakouluverkon tulevaisuutta. 3. Toiminnan vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden parantaminen AAPA tukee ammattikorkeakoulujen tietohallinnon keskeisenä tehtävänä toimintaprosessien tehostamista ja strategisen ICT-linjakkuuden synnyttämistä ammattikorkeakouluissa. Selkeät toimintaprosessit ja korkeakoulujen tavoitteiden tuntemus helpottavat edelleen toimintavarmojen ja kustannustehokkaiden ICT-palvelujen kehittämistä - AMK:n toimintaprosessit tulevat uudistumaan Peppi-järjestelmän käyttöönoton myötä, ja tähän liittyvinä erilaiset valtakunnalliset palvelut (Opintopolku.fi, EXAM, VIRTA) kasvattavat merkitystään. Avoimen tieteen linjaukset tulevat mitä todennäköisimmin vaikuttamaan prosesseihin myös (ATT/TKI), samoin tietosuojadirektiivin voimaanastuminen. Kaikkia näitä AAPA on seuraamassa ja niihin vaikuttamassa. - TH&ICT-ohjausryhmän toimikauden piti päättyä vuoden 2016 lopulla, mutta sitä on päätetty jatkaa jatkon kestosta ei vuoden 2016 lopussa ole tarkkaa tietoa. Ryhmä teki myös itsearvioinnin loppuvuodesta Osittain sen perusteella ohjausmallia tullaan uudistamaan. Ohjausryhmässä AAPAa ovat edustaneet puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Ammattikorkeakoulut ovat uudessa tilanteessa rahoituksensa järjestämisen suhteen. AAPA edistää korkeakoulujen investointien tuottavuuden ja vaikuttavuuden seuraamista. Keskeisenä keinona on eri korkeakoulujen toiminnan ja talouden seuraaminen sekä tarvittaessa koulutuksen järjestäminen. - Merkittävä selvitys on vuosittainen BM-kysely, joka on siirtynyt EUNIS-järjestön koordinoimaksi eurooppalaiseksi toiminnaksi. AAPA-verkostossa vaihdetaan aktiivisesti tietoa eri puolilla tapahtuvista kehittämishankkeista ja investoinneista.

5 - Koulutustapahtumia ei ole AAPAn toimesta järjestetty 2016, mutta KA-SIG on tarjonnut kokonaisarkkitehtuuriin liittyvää koulutusta. - ICT Leaders Finland (ILF) yhdistyksen marraskuun lopussa järjestämään CIO-iltaan voivat AAPA- ja FUCIO-verkostojen jäsenet voivat osallistua veloituksetta. Tietohallinnon vaikuttavuutta pyritään kehittämään suuntamaalla tietohallinnon resursseja ydintoimintaa tukevaksi. AAPA ja FUCIO laativat yhteistyössä vuosittain IT-Barometri kyselyn kaikissa korkeakouluissa, jolla kartoitetaan liiketoiminnan keskeisiä IT-palvelutarpeita. Samoin seurataan kansainvälisiä vastaavia mittareita, kuten esim. EDUCAUSE TOP-10 kysely. - Vuoden 2016 aikana ydintoiminnoista on AAPAssa noussut esille TKI. Seinäjoen AAPAkokouksessa oli TKI-teema ja alkusyksystä oli ATT/TKI-työpaja, jossa pyrittiin tunnistamaan tukitarpeet TKI-aineistonhallinnan kysymyksiin. - Kaikkien AMK:n yhteisessä ARENEn koordinoimassa eamk-hankevalmistelussa on tunnistettu n. 20 kehittämiskohdetta, joista suuri osa liittyy digitalisaatioon ja sivuaa tietohallintoja. Hankkeen läpimeno OKM:ssä selviää alkuvuodesta IT-barometrin tietojenkeruu tehtiin alkuvuodesta 2016: Keskeisiä havaintoja oli mm: - Vastaavasti toteutettiin opiskelijat kohderyhmänä ns. ECAR-kysely. Siihen osallistui neljä AMK:a. Tulokset tuovat esille opiskelijoiden toiveita, jotka ovat melko konkreettisia; toivottiin esimerkiksi enemmän on-line-materiaaleja, viiveettömämpää kommunikaatiota ja yhtenäisempiä alustoja ja tallennettuja luentoja. Ammattikorkeakoulujen tietohallinnon sisäistä kustannustehokkuutta kehitetään jatkuvasti vuosittain tehtävällä Benchmark (BM)-kyselyllä ja analyysillä. Tulosten luotettavuutta, vertailtavuutta ja niiden raportointia korkeakoulun johdolle, kehitetään edelleen yhteistyössä kaikkien yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kesken niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. - BM-kyselyyn keväällä 2016 vastasivat paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki AMK:t. Yleisarvio on, että tulosten luotettavuus on parantunut ja aletaan nähdä myös aikasarjoja. Jatkossa olisi hyvä tarkentaa edelleen mukaan otettavia kustannuksia (mitä kuuluu mukaan, mitä ei) ja ehkä perustaa työryhmä, joka pureutuisi tarkemmin saatuihin tuloksiin. Nyt alueellisia, keskinäisiä vertailuja tehdään hajanaisesti ja tulokset jäävät helposti hyödyntämättä. Hankinnoissa hyödynnämme sekä korkeakoulujen yhteisiä, että kansallisia hankintayksiköitä sekä korkeakoulujen välistä suoraa yhteistyötä. - Metropolia tarjosi (Mikko Mäkelä) keväällä mahdollisuutta liittyä työasemalaitteiden (+ tabletit yms.) puitesopimuskilpailutukseen). Kilpailutus meni hyvin, mukaan tuli 9 AMK:a ja lisäksi 4 optiovarauksella. Sopimus tehtiin Fujitsun, Lenovon, HPn ja Delln kanssa. - Vaihtoehtona omalle puitesopimukselle olisi ollut Hansel-sopimuksen hyödyntäminen. Hansel-sopimusta ammattikorkeakoulut ovat voineet soveltaa syksystä 2015 alkaen. Se oli merkittävä avaus, ensimmäisenä valtuutettiin Hansel kilpailuttamaan MS-tuotteita. Kilpailutus toteutui osana kolmijakoa: korkeakoulut, teollisuus, julkinen sektori. - Yhteyshenkilönä Hanselissa Taina Maukonen. - Ohjelmistolisenssien yhteishankinnoista on vastannut LisenssiSIG. Kuluneen vuoden aikana ovat LisenssiSIG on julkaissut 14 tiedotetta LisenssiRingille. Keskustelun jälkeen todettu, etteivät Optima, Turvaposti, M-files ja LabView anna aihetta yhteisiin toimenpiteisiin. SIGistä on osallistuttu Hanselin asiakastyöryhmiin Adobe ja Microsoft -

6 kilpailutusten osalta. Adobe-lisenssit kilpailutti Metropolia, mukana 24 oli korkeakoulua. Lisäksi sopimukset tehtiin joulukuussa 2016 VMware-lisensseistä ja F-Securesta. Kärkihankehaun yhteydessä esillä ollut Plagiaatintunnistus siirtyi vuodelle Seuraavaa Microsoft-sopimusta on syksyllä 2016 alettu valmistella yhteistyössä yliopistojen ja myös toisen asteen toimijoiden (AMKE ry) kanssa. 4. Yhteistyön kehittäminen Yhteistyön kehittämisessä olennaisen tärkeää on sen lisäksi, että tietohallinnon johto verkostoituu, myös se, että edistetään asiantuntijoiden verkostoitumista tärkeimmillä tietohallinnon alueilla. AAPA tukee yhteistyössä FUCIOn kanssa toimintokohtaisten SIG- ryhmien (Special Interest Group) toimintaa ohjaamalla niiden tavoitteellisuutta, valvomalla tuloksellisuutta ja tiedottamalla SIG-ryhmien aikaansaannoksista. Merkittävin vuosittainen kaikkien it-asiantuntijoiden yhteistapaaminen on korkeakoulujen yhteiset IT-päivät. - Yhteistyö Fucion kanssa on tiivistynyt vuoden 2016 aikana; yhteistyötä on käsitelty aiemmassa kohdassa 1b. - SIG- ja vastaavien ryhmien toimittamat raportit vuoden 2016 tapahtumista on koostettu erilliseen liitteeseen (ks. Raportit AAPAn yhteistyöryhmien ajankohtaisista tilanteista ). - Vuoden 2016 IT-päivät järjesti Oulun yliopisto. Sen yhteydessä pidettiin AAPAn ja Fucion yhteinen kokous AAPA edistää yhteistyötä toisen asteen sekä muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Lisäksi tuemme kansainvälistä yhteistyötä seuraamalla ja kannustamalla osallistumaan Pohjoismaiseen NUAS-yhteistyöhön sekä liittymään korkeakoulujen eurooppalaisen IT-forumin EUNIKSEN jäseneksi. Lisäksi kannustamme osallistumaan korkeakoulujen EDUCAUSE-konferenssiin (EDUCAUSE Anaheim) ja muuhun sen toimintaan. - IT-päiville on pyritty saamaan mukaan myös toisen asteen tietohallintojohtoa. Edellä on jo todettu, että toisen asteen kanssa on käynnistetty syksyllä 2016 Microsoftsopimuksen yhteinen valmistelu. OKM:n ammatillisen osaston kanssa on käynnistynyt toisen asteen yhteentoimivuusfoorumi, jossa pääsihteeri on ollut mukana. Samassa yhteydessä on pyritty tukemaan toisen asteen tietohallintoverkoston muodostamista. - NUAS ( Det Nordiska Universitets Administratörs Samarbetet ) verkostossa ei ole AMKjäseniä. NUAS-kokous on tulossa HY:n järjestämänä maaliskuussa 2017 ja seminaari Åbo Akademi:n helmikuussa EUNIS (European University Information Systems) -järjestön ainut varsinainen AMKjäsen on Metropolia. Osallistujia Thessalonikin kokouksessa oli Metropoliasta ja Laureasta. - Educause-yhteisön varsinaisia jäseniä ei AMK:ssa ole. Vuoden 2016 konferenssiin osallistui TAMK:n ja Metropolian edustajia. (Matti Hartikainen TAMK sekä Jaakko Rannila ja Tuomas Orama Metropolia). - NordUnet 2016-konferenssi järjestettiin Helsingissä, osallistujia pääsihteeri + Kari Kataja ja Ari Kuusio HAMK

7 Kansallisessa yhteistyössä tärkeitä AAPA:n sidosryhmiä ovat ARENE, OKM, OPH, VM ja CSC, joiden kanssa edelleen lujitamme yhteistyötä. Lisäksi monipuolistamme ja tehostamme omaa yhteistä hankintatoimintaamme yhdessä kansallisten hankintaorganisaatioiden sekä kaupallisten toimittajien kanssa. - Yhteydenpito ARENEn kanssa on jatkuvaa, kuten jo edellä on todettu. - OKM:n kanssa yhteinen foorumi on ollut TH& ICT-ohjausryhmä, myös KOTA-päivillä oli AAPAn edustus (pääsihteeri ja Haaga-Helia) - OPH:n kanssa on käyty keskusteluita mm. Opintopolku.fi -palveluista ja keskinäisen yhteydenpidon ja viestinnän tehostamisesta - Yhteydet VM:n liittyvät lähinnä KA-työhön. Lisäksi yhteyksiä sinne on jonkin verran CSC:n kautta, mm. yhteentoimivuuden alueella - Esille on noussut myös se, ettei yhteistyötä ole ollut opiskelijajärjestö SAMOK ry:n kanssa. Tähän pyritään saamaan jatkossa parannusta. - Korkeakouluista tuli CSC:n osakkeenomistajia syksyllä Tämä on tuottanut keskustelua CSC:n palveluportfoliosta. FUNET työryhmä sekä konesalipilotti ovat olleet yhteistyöfoorumeita, samoin monien tietojärjestelmä- ja rekisteripalveluiden fasilitointi (VIRTA, EXAM, KOOTuki ). TH& ICT-ohjausryhmässä esitettiin CSC:n ulkoista arviointia palveluportfolion, ohjausmallin (nykyinen päättyy 2016 lopussa) ja eri roolien selkiyttämiseksi. AAPA-FUCIO yhteistyötä vakiinnutetaan ja kehitetään seuraavasti: 1. AAPAn ja FUCION työvaliokunnat määrittelevät ja priorisoivat listan keskeisistä yhteistyötarpeista ja mahdollisuuksista - AAPAn ja FUCIOn yhteistyösivuilla (KITY) on ns. Action-point -lista, jossa on kirjattuna yhteisiä tärkeitä asioita, joita käydään tvlk:n yhteiskokouksissa läpi 2. verkostojen yhteistyökokoukset (1-2 kpl) ohjaavat yhteistyötä ja arvioivat yhteistoiminnan tuloksia - Verkostojen yhteiskokouksia on pidetty yksi, IT-päivien yhteydessä. Tämän lisäksi pääsihteerit olleet mukana toistensa verkostokokouksissa. 3. asioita viedään eteenpäin verkostojen työvaliokuntien säännöllisissä yhteistyökokouksissa (2-3 kpl/vuosi) - Yhteisiä kokouksia on ollut vuoden 2016 loppuun mennessä kahdeksan (8). keskusteluaiheina Action point -listan asiat. Tärkeimpinä säännöt, verkostojen yhteistyön tiivistäminen ja muut yhteiset tapahtumat ja aktiviteetit (esim. kyselyt). 4. korkeakoulusektorin tietotekniikka- ja tietojärjestelmäpalveluiden ekosysteemin yhtenäistämistä edistetään mm. alueellisessa korkeakouluyhteistyössä, eri tietojärjestelmäkonsortioiden välisessä yhteistyössä sekä yhteisessä KOOTuki-ryhmässä. - Korkeakoulujen alueellinen yhteistyö on tiivistymässä tai selvityksen alla useissa kaupungeissa, mm. Lappeenrannassa, Tampereella, Vaasassa, Rovaniemellä, Oulussa, Jyväskylässä ja Turussa. - AMK:n puolella tietojärjestelmäkonsortioiden yhteistyötä edustaa lähinnä PEPPIekosysteemi. Peppi on otettu tai ollaan ottamassa käyttöön 80% AMK:sta. Tuotantokäytössä näistä on n. 40%:ssa, lopuissa on käyttöönotto meneillään eri vaiheissa. Perusrekisteri on vuoden 2016 käytössä Metropoliassa ja Tamk:ssa (ja XAMK:ssa).

8 - KOOTuessa on käyty mm. keskustelua VIRTA-palvelun hyödyntämisestä laajemmin erilaisiin opiskelijoille ja korkeakouluille suunnattuihin palveluihin. TUUDO järjestelmän kytkeminen VIRTAan ilmeisesti tehdään, mutta seuraavia ulkoisia palveluja varten on tarve tehdä periaatteellinen selvitystyö tietovarannon käyttöehdoista ja edellytyksistä. Ammattikorkeakoulun opintohallintoverkoston kanssa tehtävää yhteistyötä lisätään mm. OHAryhmän, KOOTuki-ryhmän ja VIRTA-yhteistyön kautta sekä kutsutaan opintohallinnon edustajia AAPA:n seminaareihin. - OHA-ryhmän puheenjohtaja osallistui Rovaniemen talvikokouksen seminaariosuuteen. - Pääsihteeri liittyi syksyllä mukaan KOOTuki-ryhmään. - VIRTA-tiedonkeruun merkitys kasvaa kaiken aikaa yhä tärkeämmäksi ja siihen tulee OKM:n kautta uusia elementtejä. KOTA-seminaari on keskeinen vuosittainen foorumi VIRTA-palvelun seurantaan. PEPPI-integraatio on merkittävä tiedonkeruun kannalta. Ammattikorkeakoulujen kirjastoverkoston kanssa tehtävä yhteistyö jatkuu ja sitä tiivistetään nimeämällä vakituinen yhteyshenkilö. AAPA tukee kirjastoja tietojärjestelmien uusissa hankkeissa ja kutsuu tarpeen mukaan kirjastoverkoston edustajia AAPA:n seminaareihin ja lähettää edustajan AMKIT-konsortion kokouksiin. - Yhteyshenkilönä kirjastojen AMKIT-konsortion suuntaan on toiminut pääsihteeri. Yliopistojen kanssa yhteinen yhteyshenkilö on ollut Kuno Öhrman (Hanken). Seinäjoen AAPA-kokouksessa kesäkuussa 2016 kuultiin AMKIT-konsortion edustajan (Jussi Kärki, SAMK) alustus kirjastojärjestelmähankkeen tilanteesta. AMKIT-konsortion kokouksissa ei ole ollut AAPAn edustajaa Lisätään yhteistyötä myös muiden opetuksen ja tutkimuksen kehittämisessä toimivien tahojen, kuten esimerkiksi Ammattikorkeakoulujen TKI-johtajaverkoston kanssa. - Seinäjoen AAPA-kokous kesäkuussa 2016 järjestettiin TKI-teemalla, alustamassa oli useita sen alueen asiantuntijoita. - ATT/TKI-hankkeeseen osallistumista on pyritty AAPAssa aktivoimaan mm. yhteisen työpajan muodossa, jossa tunnistettiin puolisen tusinaa yhteistä kehittämiskohdetta. Näitä olivat mm. data/aineistonhallintapolitiikka, tietosuojakysymykset ja ATTviitearkkitehtuuri. Pääsihteeri osallistui marraskuussa 2016 TKI-johtajaverkoston kokoukseen. 5.Tiedottaminen AAPA:n Eduuni-alustan käyttö on vakiintunut sen keskeisten sidosryhmien sisäiseksi tiedotus- ja viestintäkanavaksi. Saman sivuston yhteyteen on avattu myös AAPA:n julkiset www-sivut, jota ylläpidetään ajantasaisena sekä suomeksi että jatkossa myös osin englanniksi. AAPA ottaa käyttöön myös nopeasti kasvaneen ja laajentuneen korkeakoulujen yhteisen Eduunin KITY-sivuston (Korkeakoulujen IT-Yhteisö), joka on tärkeä AAPA:n ja FUCIO:n yhteistyöfoorumi. Siellä on mm. kaikkien SIG-ryhmien sivustot. - AAPAn työtilan ja sivuston eduunissa voidaan todeta olevan rakenteeltaan hieman sekava ja tietojen ajan tasalle saattaminen ja ylläpito vaatii työtä.

9 - Yhtenäistämistä FUCIOn sivurakenteen kanssa olisi tehtävä, mutta samalla yksinkertaistaa molempien rakennetta nyt tietojen haku on melko pitkien polkujen päässä. Esimerkiksi yhteisen työalueen, ns. KITY, roolia olisi terävöitettävä. - AAPA-sivut eivät myöskään näy ARENEn sivustolla, asiasta on informoitu ARENEn toimistoa ja pyydetty muutosta. AAPA edistää 1. Tiedotusta amkien johdon suuntaan tehostetaan tiivistämällä edelleen yhteistyötä Arenen kanssa - ARENE koordinoi kaikkien AMK:n yhteistä hanke-ehdotusta OKM:n, eamk-hanketta. Siinä on tehty yhteistyötä mm. ARENEn toimiston kanssa. Keskusteluyhteys ARENEn suuntaan on hyvä, toiminnanjohtajan ja ARENEn pj:n kanssa on käyty keskusteluita. Metropolian Riitta Konkola on valittu ARENEn hallituksesta AAPAn yhteysrehtoriksi. Hänen ja ARENEn toiminnanjohtaja ja AAPA-tvk:n yhteiskokous pidettiin Metropoliassa joulukuussa Pääsihteeri on vierailut ARENEn hallituksen kokouksessa sekä ison salin kokouksessa, kuten on jo mainittu edellä. 2. Tiedotusta ammattikorkeakoulujen omille tietohallintoyksiköille, etenkin SIG-ryhmien toimintaan liittyen. - Infokooste tapahtumista on pyritty toimittamaan syksystä 2016 lähtien säännöllisesti, lisäksi on välitetty runsaasti eri sidosryhmiltä tulleita viestejä. SIG:t tiedottavat AAPAlistalle myös suoraan (lista on niiden käytettävissä mm. yhteyshenkilöiden kautta). 6. AAPA tukee IT-johdon ammatillista kehitystä a) Yhteiset kokoukset AAPA-verkosto pitää kokoukset kolme kertaa vuodessa (helmikuussa, kesäkuussa ja loka-marraskuussa). Syyskokous pidetään IT-päivien yhteydessä ja se on ns. vuosikokous. Talvi- ja kesäkokousten yhteydessä järjestetään myös seminaari ajankohtaisen teemojen ympäriltä. - Helmikuun kokous Rovaniemellä - Kesäkuun kokous Seinäjoella, seminaarin teemana TKI-toiminta - ylimääräinen kokous toukokuussa Helsingissä Uunisaaressa, teemana FUCIOyhteistyö ja Esko Ala-Peijarin läksiäisjuhla - Syksyn vuosikokous Oulussa b) Yhteiset hankkeet AAPA:n yhteiset hankkeet on tärkeä tapa oppia toisilta ja kehittää yhdessä uutta, joista hyviä esimerkkejä ovat mm. Palvelukeskuksen suunnittelu, BencheIT pienryhmätyö, konesalipilotti, hankintayhteistyö ym. - Varsinaisia erillisiä yhteishankkeita ei ole ollut aktiivisena vuoden 2016 aikana. Palvelukeskustyö päättyi alkuvuodesta 2016 ja se tuotti paljon positiivisia kokemuksia, vaikka itse lopputulos ei ollut ennakkoajatusten mukainen. BM-pienryhmätyötä on AMK:ja kehotettu tekemään keskenään pienryhmissä. Muita yhteisiä teemoja on ollut

10 eamk-hankekokonaisuuden suunnittelu, vaikka se ei ole varsinainen AAPA-verkoston hanke. c) Yhteinen koulutus AAPA järjestää säännöllisesti jäsenilleen suunnattuja koulutuksia, kun niihin on tarvetta ja kysyntää. Näistä ovat esimerkkejä viime vuosina järjestetty KA-koulutus ja BISE Pro tietohallinnon johtamisen valmennuskurssi. - Koulutuksen tarvetta on pohdittu AAPA-työvaliokunnassa ja asia on ollut esillä myös sen kokouksissa. On todettu, että 2016 ei ole tunnistettu mitään keskeistä aihetta, josta laajempaa koulutusta olisi tarve järjestää. Mahdollisia nousevia teemoja ovat avoin tiede sekä 2018 voimaan astuva tietosuojadirektiivi. 7. AAPA-työvaliokunta ja IT-pääsihteeri toiminnan koordinoijina Kuuden henkilön AAPA-Työvaliokunnan tehtävä on suunnitella, valmistella ja toteuttaa AAPAkokouksessa sovittuja tämän toimintasuunnitelman mukaisia linjauksia. Työvaliokunta osallistuu tai nimeää edustajansa myös useisiin OKM:n, ARENE:n, FUCIO:n ja CSC:n järjestämiin työryhmiin ja tilaisuuksiin. AAPA-tvlk koordinoi lausuntoja ja kommentteja toimialan yhteisiin kehittämishankkeisiin. Työvaliokunta kokoontuu 6-7 kertaa vuoden 2016 aikana. Kokoukset pidetään pääosin verkkokokouksina. Vuosina 2016 ja 2017 pääsihteeripalvelut ostetaan Haaga-Helialta (1 htv/vuosi). Pääsihteeriksi on valittu Saku Vina (Turun ammattikorkeakoulu). - Työvaliokuntaan ovat kuuluneet pj. Jukka Ivonen Haaga-Helia, Tuomo Rintamäki Metropolia, Juha Venho Turun AMK, Ilpo Olkkonen Saimia, Ari Ilkka JAMK ja Ari Kuusio HAMK - Työryhmiä, joissa ollut edustus, on ollut esimerkiksi: TH&ICT-ohjausryhmä, Funet2020 ja EXAM-konsortio. - AAPA ei verkostona ole antanut 2016 lausuntoja, mutta yksittäiset AMK:t kyllä, esimerkiksi TUUDO-palvelun integroimisesta VIRTA-opintotietopalveluun. Lisäksi ARENElle on välitetty verkoston kommentteja lausuntoja varten esim. KOSKi-palvelun kehittämisestä. - TVK-kokouksia on ollut (lokakuun loppuun mennessä) 8 kpl, pääosin verkkokokouksina. Lisäksi on ollut 8 kpl yhteiskokouksia FUCIO-tvk:n kanssa ( mennessä) - Vuosina 2016 ja 2017 pääsihteeripalvelut ostetaan Haaga-Helialta (1 htv/vuosi). - Pääsihteeriksi valittiin 2015 lopussa Saku Vina (Turun ammattikorkeakoulu), joka irtisanoutui toukokuussa Uudeksi pääsihteeriksi valittiin julkisen haun kautta Jaakko Riihimaa Seinäjoelta, joka aloitti tehtävässä heinäkuun lopulla. Kesä-heinäkuun ajan pääsihteerin tointa hoiti (oto.) AAPAn varapj Juha Venho Turun AMK:sta

Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen

Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen

Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen

Lisätiedot

Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut. Pekka Linna,

Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut. Pekka Linna, Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut Pekka Linna, 2.9.2014 Yhteistyöryhmän perustaminen Opintohallinnon ja tietohallinnon verkostot päättivät 3.6.2014 perustaa yhteistyöryhmän tukemaan

Lisätiedot

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus. Pekka Linna,

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus. Pekka Linna, Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus Pekka Linna, 3.6.2014 Yhteistyöryhmän perustaminen Perustetaan yhteistyöryhmä tukemaan opintohallinnon ja tietohallinnon vastuualueita

Lisätiedot

Korkeakoulujen tietohallinto mitä RAKETTI-hankkeen jälkeen

Korkeakoulujen tietohallinto mitä RAKETTI-hankkeen jälkeen Korkeakoulujen tietohallinto mitä RAKETTI-hankkeen jälkeen Korkeakoulujen KOTA-seminaari 20.8.2013 Juha Haataja ICT-asiat korkeakoulujen strategioissa Korkeakoulujen tietohallintotoimintojen strategisen

Lisätiedot

OKM nimeämispyyntö jäseniksi Oppijan tietovirtojen ja Virtaopintotietopalvelun

OKM nimeämispyyntö jäseniksi Oppijan tietovirtojen ja Virtaopintotietopalvelun Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Asiakirjan nimi: OKM nimeämispyyntö jäseniksi Oppijan tietovirtojen ja Virtaopintotietopalvelun ohjausryhmään Asiakirjan päivämäärä: 31.01.2017

Lisätiedot

KATe-hanke. (KokonaisArkkitehtuurin Teknologiataso) Ammattikorkeakoulujen yhteiset IT-palvelut

KATe-hanke. (KokonaisArkkitehtuurin Teknologiataso) Ammattikorkeakoulujen yhteiset IT-palvelut KATe-hanke (KokonaisArkkitehtuurin Teknologiataso) Ammattikorkeakoulujen yhteiset IT-palvelut KATe-hankkeen taustaa Tällä hetkellä pääsääntöisesti kukin ammattikorkeakoulu suunnittelee, hankkii, toteuttaa

Lisätiedot

Korkeakoululaitoksen ICT ja yhteiset arkkitehtuurit. Ilmari Hyvönen

Korkeakoululaitoksen ICT ja yhteiset arkkitehtuurit. Ilmari Hyvönen Korkeakoululaitoksen ICT ja yhteiset arkkitehtuurit Ilmari Hyvönen 19.1.2016 Aiheita Tavoite ja arkkitehtuurityön ala Ohjausrakenteet Arkkitehtuurityö ja sen kolme tarkoitusta Ryhmät, yhteiset arkkitehtuurit

Lisätiedot

KOOTuki-ryhmän viestinnästä ja yhteistyön tuesta. Pekka Linna,

KOOTuki-ryhmän viestinnästä ja yhteistyön tuesta. Pekka Linna, KOOTuki-ryhmän viestinnästä ja yhteistyön tuesta Pekka Linna, 10.11.2014 Sisältö 1. Strategia 2. Toimintatavat sidosryhmäviestinnässä 3. Kanavat 4. Yhteistyön tukeminen ja yhteisötuottaminen 5. Välineet

Lisätiedot

KANSALLISEN PALVELUARKKITEHTUURIN YHTEISTEN LIITTYMIEN OHJAUS

KANSALLISEN PALVELUARKKITEHTUURIN YHTEISTEN LIITTYMIEN OHJAUS KANSALLISEN PALVELUARKKITEHTUURIN YHTEISTEN LIITTYMIEN OHJAUS 4.5.2017 Tausta: Sisältö Korkeakoulujen tietohallinnon kehittäminen: tiedon yhteismitallisuus ja järjestelmien yhteentoimivuus (2011) OKM-taso:

Lisätiedot

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyöryhmä

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyöryhmä Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyöryhmä Muistio Aika: 16.4.2015 klo 11.30-13.30 Paikka: https://connect.funet.fi/kootuki Läsnäolijat: yhteistyöryhmä: Kati Kettunen, Eva Raudasoja, Tapio Rimpioja,

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari 28.10.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Projektin ensisijaisena tavoitteena on yhteisesti suunnitella ja arvioida alueellisen ja paikallisen tason tietojärjestelmäarkkitehtuurin

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: AMK-sektorin näkökulma

Kommenttipuheenvuoro: AMK-sektorin näkökulma Kommenttipuheenvuoro: AMK-sektorin näkökulma Turo Kilpeläinen Toimitusjohtaja/rehtori Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy turo.kilpelainen@kamk.fi 044 7101 600 1 Yhdessä ja/vai erikseen ICT:n eri osa-alueilla

Lisätiedot

OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne. Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014

OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne. Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014 OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014 Aiheita RAKETTI hanke päättyi, työ jatkuu OKM:n CSC:ltä korkeakouluille ostamat palvelut Korkeakoulujen tietohallinnon

Lisätiedot

Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmästä. Tommi Jauhiainen Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous

Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmästä. Tommi Jauhiainen Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmästä Tommi Jauhiainen 9.12.2011. Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmä Ryhmä piti järjestäytymiskokouksensa 15.6.2011.

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut

Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut Avointen yliopistojen neuvottelupäivät 12.-13.10.2011 Soile Pylsy, CSC CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. Puhuja? Soile

Lisätiedot

RAKETTI tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena

RAKETTI tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena RAKETTI tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena Marja Kylämä 13.11.2008 1 Taustaa Sähköisen asioinnin edistäminen korkeakouluissa -työryhmä 12/2005 11/2007 OPM:n hallinnonalan tietohallintostrategiatyö

Lisätiedot

Puhuja? Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut CSC JA PALVELUT. Avointen yliopistojen neuvottelupäivät Soile Pylsy, CSC

Puhuja? Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut CSC JA PALVELUT. Avointen yliopistojen neuvottelupäivät Soile Pylsy, CSC -verkkopalvelu CSC:n palvelut Avointen yliopistojen neuvottelupäivät 12.-13.10.2011 Soile Pylsy, CSC CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. Puhuja? Soile Pylsy, asiantuntija

Lisätiedot

Tilinpäätöskertomus 2016

Tilinpäätöskertomus 2016 Tilinpäätöskertomus 2016 Tilinpäätöskertomus 2016 2 (10) Vuosi 2016 on ollut yliopistojen IT-johtajien FUCIOn verkoston kannalta mielenkiintoinen. Digitalisaatio ja sen edistäminen nousivat voimakkaasti

Lisätiedot

Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen & julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen & julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen & julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri 30.10.2012 Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Aiheita Tietohallintolaki ja julkisen hallinnon

Lisätiedot

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi RAKETTI-hankekokonaisuus Klaus Lindberg CSC Tieteen tietotekniikan keskus

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmien toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden

Lisätiedot

Veli-Pekka Laukkanen Leena Koski. sivu 1. Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksen työjärjestys 2

Veli-Pekka Laukkanen Leena Koski. sivu 1. Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksen työjärjestys 2 Asialista 1 / 2013 1 (5) LAMPPU2015-hankkeen ohjausryhmän kokous Aika 16.5.2013 klo 13:00 Paikka Lync Ohjausryhmän jäsenet Hankkeen koordinaattori Teeman 5 koordinaattori Pertti Heikkilä Hankkeen koordinaattori

Lisätiedot

ICT opetuksen ja tutkimuksen tukena

ICT opetuksen ja tutkimuksen tukena ICT opetuksen ja tutkimuksen tukena Juha Haataja Juha.Haataja@minedu.fi Suomen haasteita korkeakoulujen ICT:n näkökulmasta Miten yhdessä saadaan kilpailuetua? riittävän vahvat yksiköt joiden kesken on

Lisätiedot

IT Benchmarking 2011. Yvonne Kivi Bencheit Helsingin yliopisto. 31.10.2012 IT-päivät, Rovaniemi, Helsingin yliopisto 1

IT Benchmarking 2011. Yvonne Kivi Bencheit Helsingin yliopisto. 31.10.2012 IT-päivät, Rovaniemi, Helsingin yliopisto 1 IT Benchmarking 2011 Yvonne Kivi Bencheit Helsingin yliopisto 31.10.2012 IT-päivät, Rovaniemi, Helsingin yliopisto 1 Bencheit Tekijät Kansainvälisyys Tuloksia 31.10.2012 IT-päivät, Rovaniemi, Helsingin

Lisätiedot

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme

Lisätiedot

Korkeakouluissa tapahtuvan opiskelun ja opiskelun tulipalvelujen yhteistyöryhmä

Korkeakouluissa tapahtuvan opiskelun ja opiskelun tulipalvelujen yhteistyöryhmä Korkeakouluissa tapahtuvan opiskelun ja opiskelun tulipalvelujen yhteistyöryhmä Aika: 9.10.2014 klo 13.00-16.00 Paikka: Helsingin yliopisto, auditorio VIII (Unioninkatu 34) Läsnäolijat: Yhteistyöryhmä:

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

LAMPPU2015-hanke Ohjauryhmän 1. kokous klo 13:00 Lync verkkokokous TERVETULOA!

LAMPPU2015-hanke Ohjauryhmän 1. kokous klo 13:00 Lync verkkokokous TERVETULOA! LAMPPU2015-hanke Ohjauryhmän 1. kokous 16.5.2013 klo 13:00 Lync verkkokokous TERVETULOA! 1. Kokouksen avaus Tervetuloa LAMPPU2015-hankkeen ohjausryhmän 1. kokoukseen! 2. Läsnäolijoiden toteaminen Ohjausryhmän

Lisätiedot

Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat klo kh. 3.1.

Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat klo kh. 3.1. Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat 12.9. klo 13.00-13.45 kh. 3.1. Markus Pauni: Avaus (3 min) Kari Prättälä: Kuntajakoselvitykset kuntauudistuksessa (10 min) Markus Pauni:

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Tavoitteiden ja teemojen mukainen toiminnan

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi Rahoittaja: #OPEKE OPEKE AMMATILLISEN OPETTAJANKOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi 27.9.2017 Mikä OPEKE on? Valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitetään ja uudistetaan

Lisätiedot

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti Palvelutuotannon tietojärjestelmäratkaisut Uudenmuotoiset yliopistot ja tietohallinto

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

RAKETTI-OPI-osahankkeen tulokset projektien tukena

RAKETTI-OPI-osahankkeen tulokset projektien tukena RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi RAKETTI-OPI-osahankkeen tulokset projektien tukena RAKETTI-tulosseminaari

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

Lausunto Palvelut ja tiedot käytössä - Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia

Lausunto Palvelut ja tiedot käytössä - Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia JulkICT strategia Kotkan kaupunki Tietohallinto Asia: Lausunto Palvelut ja tiedot käytössä - Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia 2012-2020 Viite: VM:n lausuntopyyntö VM 155:00/2011 1. Vastaajan

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

XDW-projektissa rakennetut palvelut

XDW-projektissa rakennetut palvelut XDW-projektissa rakennetut palvelut Korkeakoulujen KOTA-AMKOTA seminaari 23. 24.9.2010 Manne Miettinen CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. RAKETTI-hankkeen tavoite korkeakouluja

Lisätiedot

Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: RAKETTI-VIRTA-projektin tilannekatsaus

Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: RAKETTI-VIRTA-projektin tilannekatsaus RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: RAKETTI-VIRTA-projektin tilannekatsaus Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke,

Lisätiedot

Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: RAKETTI-VIRTA-projektin tilannekatsaus

Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: RAKETTI-VIRTA-projektin tilannekatsaus RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: RAKETTI-VIRTA-projektin tilannekatsaus Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke,

Lisätiedot

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 KEINOlaiset 18.9.2018 KEINO 1 Sisältö o KEINOsta lyhyesti o Ajankohtaista: o Tilaajaryhmätoiminta käynnistyy! o Muutosagenttien haku alkaa! o Kestävien

Lisätiedot

Lapin ja Länsi-Pohjan sotejohdon

Lapin ja Länsi-Pohjan sotejohdon Lapin ja Länsi-Pohjan sotejohdon seminaari Lapin- ICT 1 Soten tekoa aiottu jo vuosia 2 Soten kalvoista tuttu mantra 3 Ei tämä mitään rakettitiedettä ole Jos ongelmat olisivat rakettitiedettä, ne olisivat

Lisätiedot

Kehittämishankkeet ja korkeakoulujen yhteinen visio. Rehtori Pertti Puusaari, Hämeen ammattikorkeakoulu

Kehittämishankkeet ja korkeakoulujen yhteinen visio. Rehtori Pertti Puusaari, Hämeen ammattikorkeakoulu Kehittämishankkeet ja korkeakoulujen yhteinen visio Rehtori Pertti Puusaari, Hämeen ammattikorkeakoulu Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen ICT:n ohjausyhteistyö (ka.csc.fi) Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö

Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö Kuntamarkkinat 11.9.2014 Juha Rannanheimo Ratkaisupäällikkö, sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut + Kuntaliiton toimeksiannosta

Lisätiedot

Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto

Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Työryhmä VM asetti työryhmän tekemään esityksen Kieku-järjestelmän elinkaaren hallinnasta

Lisätiedot

Asettamispäätös OKM asettamispäätös Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan tietohallinnon ohjausryhmä (OpIT)

Asettamispäätös OKM asettamispäätös Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan tietohallinnon ohjausryhmä (OpIT) Asettamispäätös OKM/12/040/2012 03.09.2012 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM013:00/2012 OKM asettamispäätös Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan tietohallinnon ohjausryhmä (OpIT) Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan

Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan 2008 Lapin korkeakoulukonserni perustetaan 2009 Perustetaan korkeakoulujen yhteinen neuvottelukunta Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti aloittaa toimintansa

Lisätiedot

CSC:ltä ostetut palvelukokonaisuudet vuonna 2014

CSC:ltä ostetut palvelukokonaisuudet vuonna 2014 CSC:ltä ostetut palvelukokonaisuudet vuonna 2014 Sopimus palvelukokonaisuuksien toimittamisesta OKM:n korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osastolle koulutuksen, tieteen, kulttuurin ja hallinnon tarpeisiin.

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

Koulutuksen tietojärjestelmien kehittäminen JY:ssä. IT-palvelut Markku Närhi

Koulutuksen tietojärjestelmien kehittäminen JY:ssä. IT-palvelut Markku Närhi Koulutuksen tietojärjestelmien kehittäminen JY:ssä IT-palvelut Markku Närhi Koulutuksen tietojärjestelmien kehittäminen - taustaa Modernit verkkopalvelut ovat osa korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: RAKETTI-VIRTA-projektin tilannekatsaus

Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: RAKETTI-VIRTA-projektin tilannekatsaus RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: RAKETTI-VIRTA-projektin tilannekatsaus Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke,

Lisätiedot

Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Tietohallinnon vastuualue

Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Tietohallinnon vastuualue Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen 12.9.2012 Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Tietohallinnon vastuualue Aiheita Muistio tietohallinnon kehittämisestä RAKETTI-hankkeen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

KOTA-seminaari 1.9.2015 Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto

KOTA-seminaari 1.9.2015 Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto KOTA-seminaari 1.9.2015 Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto TUHA-verkosto lyhyesti Verkoston suunnittelu käynnistyi RAKETTI TUTKI:n järjestämästä kick off tilaisuudesta 14.1.2014

Lisätiedot

Opintopolun käyttöönoton tuki ja organisointi. Yhteistyöryhmä Ossi Raatikainen, CSC

Opintopolun käyttöönoton tuki ja organisointi. Yhteistyöryhmä Ossi Raatikainen, CSC Opintopolun käyttöönoton tuki ja organisointi Yhteistyöryhmä 2.9.2014 Ossi Raatikainen, CSC Sisältö Johdanto Mikä muuttuu, mikä ei? Kuinka kokonaisuutta hallitaan Sidoshankkeita Ryhmien nykytila Painopisteet

Lisätiedot

Kaupungin hankkeet muuttuvassa toimintaympäristössä

Kaupungin hankkeet muuttuvassa toimintaympäristössä Kaupungin hankkeet muuttuvassa toimintaympäristössä Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kehittämispäällikkö Tarja Saarelainen Valtuuston päätös 19.5.2014: Valtuustolle tuodaan vuonna 2016 tiedoksi kaupunkistrategian

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

RAKETTI ohjausryhmä. RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto. RAKETTI -VIRTA tilannekatsaus Projektipäällikkö Kirsi Pispa

RAKETTI ohjausryhmä. RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto. RAKETTI -VIRTA tilannekatsaus Projektipäällikkö Kirsi Pispa RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi RAKETTI ohjausryhmä RAKETTI -VIRTA tilannekatsaus 24.9.2013

Lisätiedot

Kommentteja FinELibin strategiaan

Kommentteja FinELibin strategiaan 24.11.2011 Kommentteja FinELibin strategiaan 2012 2015 http://www.kansalliskirjasto.fi/attachments/5l4xoyz0b/62qj3tbul/files/currentfile/finelib_strategia_2012 2015.pdf Yleistä strategiasta Tiivis esitysmuoto

Lisätiedot

Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu. Esitys johtoryhmään

Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu. Esitys johtoryhmään Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu Esitys johtoryhmään 21.2.2017 Viestinnän sisältöjen vuosisuunnittelu Viestintä- ja markkinointipäällikkö esittää, että Xamkin johtoryhmä osallistuu vastuullaan olevan

Lisätiedot

Opetus- ja koulutusyhteistyöhön liittyvä korkeakoulujen tietojärjestelmien yhteentoimivuuden kehittäminen ja arkkitehtuurityö

Opetus- ja koulutusyhteistyöhön liittyvä korkeakoulujen tietojärjestelmien yhteentoimivuuden kehittäminen ja arkkitehtuurityö Opetus- ja koulutusyhteistyöhön liittyvä korkeakoulujen tietojärjestelmien yhteentoimivuuden kehittäminen ja arkkitehtuurityö 2016-2018 30.8.2016 Ilmari Hyvönen Taustaa Digitalisaation vaikutukset korkeakoulutukseen

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA- JA KEHITTÄMISSEMINAARI

KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA- JA KEHITTÄMISSEMINAARI KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA- JA KEHITTÄMISSEMINAARI 31.10.2018 Tampereen ammattikorkeakoulu Päivi Karttunen, vararehtori Susanna Saarinen, kehittämispäällikkö TAMK numeroina yhteensä noin

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Arene ry:n kannanotto (5.3.2014) Yhteiskunnan ja talouselämän muutosten

Lisätiedot

Alueiden ja kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa, tilanne

Alueiden ja kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa, tilanne www.kunnat.net/akusti Alueiden ja kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa, tilanne Sairaanhoitopiirien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5.2015 Minna Saario

Lisätiedot

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Heikki Talkkari / VM

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Heikki Talkkari / VM Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli JUHTA:n kokous 29.11.2018 Heikki Talkkari / VM Informaatio-ohjauksen toimintakenttää Valtio Kunta Maakunta Kuhtanek Tietokeko DigiNyt Patinea TH-lautakunta Yhteistyöelin

Lisätiedot

lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo ,

lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo , ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2008-09 170 / vaihtokk, kk Keskim EU lähtijöistä (2v (2v vaihdon 08/09 lähtijöistä 2007-08 EU toteuma) toteuma) kesto, kk 07/08 + OPM 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela Valtakunnallinen kehittämistehtävä 10.11.2017 Matti Sarmela Johdanto Lain yleisistä kirjastoista mukaan (29.12.2016/1492) Yleisten kirjastojen toiminnan tasapuoliseksi tukemiseksi valtakunnallisella kehittämistehtävällä

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti

Lisätiedot

Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut

Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut Ohjausryhmä 9.4.2018 5.4.2018 1 Sisältö Projektin tausta ja tavoitteet Työsuunnitelma Toimenpiteet ja tuotokset 5.4. mennessä Seuraavat tehtävät

Lisätiedot

Työpaja 3: ICT-tuen jatkovaihe tavoitetila ja kehittämiskohteet

Työpaja 3: ICT-tuen jatkovaihe tavoitetila ja kehittämiskohteet Työpaja 3: ICT-tuen jatkovaihe tavoitetila ja kehittämiskohteet Työpaja 3 : ICT tuen jatkovaihe tavoitetila ja kehittämiskohteet Ohjelma klo 13.30 15.15 Porin seudun ICT-ympäristön nykytilan tulosten esittely

Lisätiedot

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén 1 Korkeakoulujen talouden tunnusluvut 2015-2016 Johtaja Hannu Sirén Vakavaraisuus, ammattikorkeakoulut Omavaraisuusaste Centria ammattikorkeakoulu 74 % 73 % Diakonia ammattikorkeakoulu 79 % 82 % Haaga

Lisätiedot

Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö. RISTIKKI ryhmän ehdotus

Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö. RISTIKKI ryhmän ehdotus Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö RISTIKKI ryhmän ehdotus 1 Ristikki -ryhmä RIS (Research & Innovation Services) + tikki Ryhmä perustettiin 2011 Tutkimushallinnon päivien yhteydessä Ryhmä vai tehtäväkseen

Lisätiedot

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009 Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla Lähtökohta (2005) Teknologiayritysten toimintaympäristö

Lisätiedot

Hankintayhteistyö korkeakoulujen kirjastojärjestelmän hankinnassa

Hankintayhteistyö korkeakoulujen kirjastojärjestelmän hankinnassa Hankintayhteistyö korkeakoulujen kirjastojärjestelmän hankinnassa Missä mennään -webinaari Minna-Liisa Kivinen Kirjastojen taustajärjestelmän hankintayhteistyö Kaikki Voyageria käyttävät kirjastot ovat

Lisätiedot

minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio

minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio Hyvä liittokokousedustaja ja hyvät jäsenyhdistykset, Haluamme, että järjestötoiminta on hauskaa. Haluamme

Lisätiedot

Sustainability in Tourism -osahanke

Sustainability in Tourism -osahanke 25.3.2013 Päivi Lappalainen Matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskus Osaprojektin tavoitteet Osaprojektin tavoitteena oli työpajojen ja tilaisuuksien kautta koota yritysten näkemyksiä ja tarvetta vastuullisen

Lisätiedot

Tietohallintolain tulokset. Hannele Kerola, Jari Kallela

Tietohallintolain tulokset. Hannele Kerola, Jari Kallela Tietohallintolain tulokset Hannele Kerola, Jari Kallela EK:n lausuma 331/2010 Eduskunta edellyttää hallituksen seuraavan lainsäädännön tavoitteiden, kuten tietojärjestelmien yhteentoimivuuden ja kustannustehokkuuden,

Lisätiedot

CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus

CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Avoimuuden kypsyystason arviointi Kriteerit Pisteet Eri toimijoiden vastuut Toimenpiteet Kypsyystaso Indikaattorit:

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 143 Kokouksen avaus 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 145 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulujen ICT-kokonaisuuden hallinnasta: OKM - CSC - korkeakoulut. Ilmari Hyvönen

Ajankohtaista korkeakoulujen ICT-kokonaisuuden hallinnasta: OKM - CSC - korkeakoulut. Ilmari Hyvönen Ajankohtaista korkeakoulujen ICT-kokonaisuuden hallinnasta: OKM - CSC - korkeakoulut Ilmari Hyvönen 13.4.2015 Korkeakoulut, CSC, OKM/KTPO ja arkkitehtutyö tietohallinto, ICT-palvelut, ehtutyö, CSC:n palvelut,

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

Hankkeen viestintäsuunnitelma

Hankkeen viestintäsuunnitelma Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 15. elokuuta 2016 / 1 Hankkeen viestintäsuunnitelma 1. Hankkeen kuvaus Ydinosaajat-hankkeessa luodaan malli koulutusorganisaatioiden

Lisätiedot

Ehdotus korkeakoulujen tutkimuksen tuen ja hallinnon verkoston perustamisesta

Ehdotus korkeakoulujen tutkimuksen tuen ja hallinnon verkoston perustamisesta Ehdotus korkeakoulujen tutkimuksen tuen ja hallinnon verkoston perustamisesta 1. Taustaa TUTKI -osahankkeen yhtenä tavoitteena on ollut korkeakoulujen välisen yhteistyön edistäminen tutkimushallinnon alueella

Lisätiedot

EU-tietosuoja-asetus Vaikutukset korkeakoulun IT:n näkökulmasta Case Laurea

EU-tietosuoja-asetus Vaikutukset korkeakoulun IT:n näkökulmasta Case Laurea www.laurea.fi EU-tietosuoja-asetus Vaikutukset korkeakoulun IT:n näkökulmasta Case Laurea FUASin etiikkaseminaari 4.4.2017 Laurea Kimmo Pettinen 2 Sisältö Tieto - henkilötieto GDPR:n vaikutukset Pääasiallinen

Lisätiedot

Miksi yhteentoimivuusfoorumia tarvitaan? Ylitarkastaja Tomi Kytölä

Miksi yhteentoimivuusfoorumia tarvitaan? Ylitarkastaja Tomi Kytölä Miksi yhteentoimivuusfoorumia tarvitaan? Ylitarkastaja Tomi Kytölä 6.9.2016 Miksi? Hallituksen kärkihankkeeet osaamisen ja koulutuksen alalla painottavat mm. digitaalisia ratkaisuja, monipuolista yhteistyötä

Lisätiedot

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2009-10 200 / vaihtokk, kk toteuma + toteuma + haettu, ka) haettu, ka), kk 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu 102 471 94 200 105 502 85 340 8 860 29604 Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot