Case LC Helsinki/Kotiharju

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Case LC Helsinki/Kotiharju"

Transkriptio

1 1 Case LC Helsinki/Kotiharju 1.Perustaminen Klubi on perustettu vuonna 1970, perustajajäseniä oli 25. Klubin perusti silloinen piirikuvernööri ja siitä tuli tyypillinen esikaupunkiklubi, johon kuului paikkakunnalta eri ammattien edustajia; oli K-kauppias, poliisi, pappi, opettajia, pienyritysten toimitusjohtajia ja suurempien yritysten osastopäälliköitä olipa yksi muusikkokin. Klubin aktiviteetit olivat etupäässä rahankeruu-aktiviteetteja, jotka tapahtuivat paikkakunnalla. Klubi kokoontui paikkakunnan ainoassa ravintolassa; retkusiivessä hoidettiin yleensä tulevat päätökset. 2. Klubi vuonna Klubista kasvoi vireä, paikkakunnalla hyvin näkyvä klubi, jonka jäsenmäärä nousi neljäänkymmeneen (joista 3 etuoikeutettua). Klubiin oli helppo saada uusia jäseniä, koska kaksikymmentä vuotta sitten rakennettu Kotiharjun asutusalue oli saanut hyvän maineen ja sinne muuttaneiden perheiden lapset alkoivat olla teini-iässä ja vanhemmilla oli aikaa omille harrastuksille. Jäsenet toivat omia tuttujaan klubiin. Klubi oli menestynyt hyvin aktiviteeteissaan, se oli viimeisessä Punainen Sulka keräyksessä piirin toiseksi paras ja valtakunnallisestikin kymmenen parhaan joukossa. Klubin jäsen Otso Niinivirta toimi piirikuvernöörinä ja kolme muuta jäsentä oli osallistunut piirihallitustyöskentelyyn. Klubista osallistui ainakin kaksi jäsentä liiton vuosikokouksiin ja piirin vuosikokouksissa oli aina täysi edustus. Klubin keski-ikä oli 53 vuotta ja klubista erosi vuosittain 1-2 jäsentä. Klubilla oli kaksi vahvaa varainhankinta-aktiviteettia: Kevättempaus ja joululehti. Klubi jakoi apurahoja paikkakunnan nuorisotyöhön ja vanhusten auttamiseen markkaa vuosittain. Lisäksi oli talkootyönä kunnostettu partiomaja ja rakennettu paikalliseen vanhainkotiin ulkoilupuisto. Klubikokouksiin osallistumisprosentti oli 70 ja kaikkien kunnia-asiana oli korvata poissaolot. Klubikokouksissa käsiteltiin melko tarkkaan kaikki klubin asiat ja niistä oltiin kiinnostuneita. Lähes jokaisessa klubikokouksessa oli veljen tai ulkopuolisen pitämä klubiesitelmä. Kerran vuodessa klubi teki ladyineen koti- tai ulkomaanmatkan. Klubin ladyillä oli omia kokouksia ja yksi varainkeruuaktiviteetti; joulumyyjäiset. 3. Klubi vuonna Yhdeksänkymmentäluvun puolivälin jälkeen klubin jäsenmäärä on ollut jatkuvassa laskussa ollen nyt 25, joista viisi on etuoikeutettua, keski-ikä on 64 vuotta. Uusia jäseniä on vaikea saada, koska rekrytointikynnys on korkea; edellytyksenä pidetään joko akateemista koulutusta tai yritysjohtoon kuulumista. Kahdessa rekrytointikampanjassa on saatu kolme uutta jäsentä, mutta he ovat viihtyneet klubissa alle kaksi vuotta. Osa jäsenistä on aktiivisia. Klubilla on edelleen vanhat aktiviteetit; kevättempaus ja joululehti. Joululehden mainosmäärä on pudonnut puoleen ja

2 hinnat on pidettävä alhaisina. Kevättempaus pidetään samanlaisena kuin ennenkin, mutta kävijämäärät ovat pudonneet, lisäksi jäseniä on vaikea saada mukaan itse tempaukseen. Viimeisessä Punainen Sulka aktiviteetissa klubi oli piirissä viidestoista ja valtakunnassa sadan huonommalla puolella. Klubin jäseniä ei viimeisen viiden vuoden aikana ole osallistunut piirihallitustyöskentelyyn ja piirin vuosikokouksiin ei saada täyttä edustusta. Liiton vuosikokouksiin on presidentti osallistunut silloin tällöin. Klubin hallitukseen on vaikea saada jäseniä,. Kuusi jäsentä on ollut kaksi kertaa presidenttinä, Otso Niinivaara jo kolme kertaa. Klubin jakamat apurahat ovat jääneet alle 3000 euron ja uusia palveluaktiviteettejä ei ole ollut 2000-luvulla. Klubikokouksiin osallistuminen 50-prosenttista eikä korvauksia enää pidetä kunnia-asiana. Kokouksiin ei tahdota löytää esitelmöitsijöitä ja kokoukset ovat muodostuneet kuivaksi byrokratiaksi; käsitellään hallituksen jo päättämiä asioita pikkutarkasti. Viimeinen klubin yhteinen retki suuntautui Tallinnaan, osanottajia oli yhteensä kymmenen. Klubin ladytoiminta lakkasi, kun viisi aktiivisinta ladyä siirtyi paikkakunnalle perustettuun naisklubiin. Klubin nuoremmat jäsenet (yhteensä kolme) ovat vaatineet uusia aktiviteetteja mutta vanhemmat jäsenet Otso Niinivaara etunenässä pitävät entisiä tuttuina ja turvallisina. 2 LC Helsinki/Kotiharjun strategiaprosessi. 1. Nykytila-analyysi 1a. Klubikysely. Klubi päättää tehdä yksinkertaisen klubikyselyn syyskuun klubikokouksessa. Tulokset: Plussia: hyvä klubihenki 8 kertaa, -hyvä kokouspaikka 7 kertaa, -maukkaat illalliset 6 kertaa, -miellyttävät kokoukset 5 kertaa, - hyvät aktiviteetit 2 kertaa, - pitkät perinteet 6 kertaa, - loistava menneisyys 3 kertaa. Miinuksia: -ikävystyttävät kokoukset 9 kertaa, - raskaat aktiviteetit 6 kertaa, - klikkiytyminen 5 kertaa, - muutama jäsen määrää kaikesta 2 kertaa, - kokousbyrokratia 3 kertaa, - jatkuvat hallitustehtävät 5 kertaa, - kokousesitelmien puute 6 kertaa, - klubiretkien loppuminen 7 kertaa. 1b. Klubikyselyn analyysi. Klubikyselyn tulokset analysoitiin työryhmässä, jolloin niitä todettiin voitavan käyttää sellaisenaan SWOT-analyysin rakentamisessa.

3 3 1c. Ympäristöoletus. Kotiharjun asukasluku on ja se on hienoisessa kasvussa. Paikkakunnalla on kaksi peruskoulua ja lukio sekä hyvät kauppapalvelut. Uusi ravintola on avattu. Paikkakunnalle on perustettu naisklubi vuonna 2007, jossa on yli kaksikymmentä jäsentä. Naapuripaikkakunnalla toimii uusi aktiivinen miesklubi, johon liittynyt useita Kotiharjulla asuvia. Kotiharjun vanha rintamamiestalojen alue on muuttunut eritasoisiksi kerrostaloiksi, joihin on muuttanut paljon lapsiperheitä ja korkeatasoisimpiin huoneistoihin hyvinvoipia perheitä. 1d. Sisäinen oletus Jäsenmäärä on viimeiset kymmenen vuotta pudonnut tasaisesti, ollen nyt 25. Samoin keski-ikä on noussut 64 vuoteen. Ellei mitään tehdä, on jäsenmäärä vaarassa pudota alle kahdenkymmenen viidessä vuodessa. Uusia jäseniä on vaikea saada, koska nykyiset eivät tunne paikkakunnalle muuttaneita uusia asukkaita. Useassa tapauksessa on jäsenyys tyrmätty äänestyksessä, koska tulokas ei täytä vanhoja kriteereitä akateemisesta koulutuksesta tai johtajan tittelistä. Klubin pääaktiviteetin, kevättempauksen, johtaa kolmen jäsenen ryhmä vuodesta toiseen. Hallitustehtävät kasautuvat myös muutamille jäsenille, koska muitakaan halukkaita ei ole.

4 4 2a. SWOT Vahvuudet Hyvä klubihenki Hyvä kokouspaikka ja illallinen Miellyttävät kokoukset? Pitkät perinteet Heikkoudet Ikävystyttävät kokoukset Raskaat aktiviteetit Klikkiytyminen Kokousesitelmien puute Klubiretkien loppuminen Uusien jäsenten mukaan saanti toimintaan Mahdollisuudet Paikkakunnan uudet asukkaat Paikkakunnan palvelujen paraneminen Naisklubin puolisot potentiaalisia jäsenehdokkaita Uhat Piiri perustaa paikkakunnalle uuden miesklubin Heikko imago paikkakunnalla; herrojen kerho Klubi kuolee uusien jäsenien puutteeseen

5 5 2b. Missio Missiomme on: Klubimme kuuluu kansainväliseen palvelujärjestöön ja pyrkii tukemaan paikkakuntamme nuoria heidän harrastuksissaan ja tukemaan heitä terveen elämän ja kehityksen turvaamiseksi. Klubi tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden kehittyä sosiaalisessa ympäristössä ja solmia kontakteja klubin sisällä sekä koko järjestön piirissä. Miksi klubimme on olemassa? 2c. Arvot Arvomme ovat: Isänmaa ja maailma. Luotettavuus Palveluhalu Talkoohenki Ihmisläheisyys Mikä on meille tärkeää ja tavoiteltavaa?

6 6 2d. Visio Visiomme on: Klubimme arvostetaan paikkakuntamme nuorison parhaaksi tukijaksi. Mihin haluamme päästä? 2e. Peruspäämäärät Päämäärä Nykytila Tavoitetila Klubissamme on 35 jäsentä, joista 30 on aktiivisia Klubikokouksissa viihdytään ja saadaan uusia virikkeitä. Osallistuminen 50% Osallistuminen 75% Klubillamme on vähintään kolme hyvin toimivaa ja näkyvää aktiviteettia paikkakunnalla, joihin kaikki jäsenet osallistuvat Joululehti, kolme jäsentä mukana. Kevättempaus, kymmenen jäsentä mukana. Yhteistuotto 3000 EUR Kaksi varainkeruuaktiviteettia, joissa kaikki mukana, yhteistuotto EUR. Yksi näkyvä palveluaktiviteetti. Klubimme imago paikkakunnalla Herrojen kerho Nuorison paras tukija paikkakunnalla

7 7 2f. Pelikenttä Palvelukenttämme on pääasiassa paikkakuntamme nuoriso. Osallistumme järjestön piirikohtaisiin, maakohtaisiin ja kansainvälisiin yhteisaktiviteetteihin. Varainkeruukohteenamme ovat paikkakuntamme asukkaat ja yritykset. Jos jäsenellämme on kontakti paikkakuntamme ulkopuoliseen yritykseen, käytämme niitä hyväksi. Emme harrasta varsinaista liiketoimintaa. Toiminta-alueemme. Mitä haluamme tehdä, mitä emme?

8 8 2g. Klubimme tuotteet ovat: Tuote Nykytila Tavoitetila Toimenpiteet Klubikokous Osanotto 50% osanotto 75% Varsinaisen kokouksen kesto 1 tunti. Hallitus valmistelee asiat hyvin. Jokaisessa kokouksessa on mielenkiintoinen esitelmä. Kevättempaus Tuotto 2500 Tuotto 6000, kaikki mukana Hankitaan nimekäs esiintyjä. Mainostetaan tempausta näkyvästi. Tempaukseen paljon lapsille sopivaa ohjelmaa Joululehti Tuotto Lehti lopetetaan, mainokset syystempauksen esitteeseen. Jäsenhankinta Netto -1 Netto +3 Markkinoidaan jäsenyyttä aktiviteeteissa, tiedotusvälineissä, järjestetyissä rekrytointitapaamisissa. Naisklubin puolisoihin otetaan yhteyttä. Apurahojen jako Stipendejä kouluille ja hankintoja vanhainkotiin Nuorisotyöhön ja osallistumiseen Klubi sitoutuu tukemaan paikkakunnan nuorisoa ja olemaan mukana heidän projekteissaan.

9 nuorten projekteihin Jäsenhankinta Vuositulos -1 Kasvu +3 Markkinoidaan jäsenyyttä aktiviteeteissa, tiedotusvälineissä, järjestetyissä rekrytointitapaamisissa. Naisklubin puolisoihin otetaan yhteyttä. 2e. Parannustoimenpiteet Toimenpide Tavoite Aikataulu Resurssit Klubikokouksen uudistaminen, Osanotto 75 % 2 vuotta Hallitus, vierailijat, klubimestari klubiesitelmät, hyvä valmistelu, varsinaisen kokouspaikan ulkopuolella pidetyt kokoukset. Joululehden lopettaminen Heti Hallitus Kevättempauksen uudistaminen: Nimekäs esiintyjä, hyvä markkinointi, lapsille ohjelmaa Tuotto 6000 EUR. Koko klubi mukana 2 vuotta Tempaustoimikunta, klubi, esiintyjät, tiedotustoimikunta. Apurahojen jaon uudistaminen Jaetaan etupäässä nuorisotyöhön ja projekteihin Syystempaus; Liikuntapainotteinen aktiviteetti paikkakunnan väestölle yhdessä naisklubin kanssa. Tuotto klubille Koko klubi mukana 2 vuotta Hallitus 2 vuotta Syystempaustoimikunta (Naisklubi mukana) Klubi Teatteriretki Tampereelle Mukaan 40 1 Kulttuuritoimikunta (Perustetaan)

10 10 Jäsenrekrytoinnin uudistaminen: Markkinoidaan jäsenyyttä aktiviteeteissa, tiedotusvälineissä, järjestetyissä rekrytointi-tapaamisissa. Naisklubin puolisoihin otetaan yhteyttä. Uusi palveluaktiviteetti. Ilmainen joulukonsertti, esiintyjinä paikkakunnan nuoriso (Veljet+ladyt) Nettolisäys 3/vuosi 3 vuotta Jäsentoimikunta, koko klubi Esiintyjiä 50 Yleisöä vuotta Konserttitoimikunta, paikkakunnan nuoriso

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

Suunnittelu. llä suunnittelulla pääp

Suunnittelu. llä suunnittelulla pääp Suunnittelu Vain hyväll llä suunnittelulla pääp äästään vapaaehtoistoiminnassakin tuloksiin. Suunnittelun perustana on tilanteen analysointi. Analyysin jälkeen j tehdää ään n suunnitelma (strategia). Suunnitelma

Lisätiedot

LC SAVONLINNA / SÄÄMINKI KLUBIN STRATEGIA. Strategia päivitetty 27.10.2015

LC SAVONLINNA / SÄÄMINKI KLUBIN STRATEGIA. Strategia päivitetty 27.10.2015 LC SAVONLINNA / SÄÄMINKI KLUBIN STRATEGIA Strategia päivitetty 27.10.2015 Tämän LC klubin strategian on laatinut klubin hallitukselle Ehdollepano- ja kehitystoimikunta. 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Lionsklubin strategian teko-ohje. Ossi Eloholma

Lionsklubin strategian teko-ohje. Ossi Eloholma Lionsklubin strategian teko-ohje Ossi Eloholma 2010 2 Lionsklubin strategian teko-ohje Johdanto Sana strategia on peräisin antiikin Kreikasta 510 eaa, jolloin heimon johdossa oli Strategos, jonka tärkein

Lisätiedot

Lions-piiri 107-N PTS DG Sini Eloholma Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa

Lions-piiri 107-N PTS DG Sini Eloholma Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa Lions- 107-N PTS 2015-2019 DG Sini Eloholma Hyväksytty hallituksen kokouksessa 5.11.2014 Kansainvälinen lions-järjestö Näkemyksemme- visio Järjestö säilyy vapaaehtoisten yhteiskunnallisten ja humanitaaristen

Lisätiedot

LC - VANTAA/VERNISSAN

LC - VANTAA/VERNISSAN LC - VANTAA/VERNISSAN STRATEGIA Päivitetty maaliskuussa 2012 Työryhmä: Terttu Harlu, Ritva Nepponen, Aija Lehmusvaara, Varpu Ylhäinen, Ritva Laakso-Liukkonen ja Marketta Korhonen 2/7 SISÄLLYSLUETTELO 1.

Lisätiedot

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA TAUSTATIETOA Järjestö on perustettu 1917 Chicagossa The International Association of Lions Clubs Palvelujärjestö WE SERVE Suomeen

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

LC - VANTAA/VERNISSAN

LC - VANTAA/VERNISSAN LC - VANTAA/VERNISSAN STRATEGIA Päivitetty kesäkuussa 2013 Työryhmä: Päivi Aho, Katriina Akselinmäki, Mervi Bordi, Maila Hongisto, Riitta Liisa Seitakari, Varpu Ylhäinen ja Ritva Laakso-Liukkonen 2/7 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

107 N-PIIRI PTS

107 N-PIIRI PTS Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa 24.4.2010 107 NPIIRI PTS 2010 2015 www.lions.fi/n Npiiri/ Holopainen Tuomo/ Ruissalo Jouko/Tuomikoski Antti/ Viinikainen Esko 1 Vaikka Lionstoiminta on vakaalla

Lisätiedot

107 G-PIIRIN STRATEGIA. Hyväksytty piirihallituksessa

107 G-PIIRIN STRATEGIA. Hyväksytty piirihallituksessa 107 G-PIIRIN STRATEGIA 2013 2016 Hyväksytty piirihallituksessa 22.2.2014 Sivu 2 / 7 Sisällysluettelo 1. Missio... 3 2. Perusarvot... 3 3. Nykytila-analyysi... 3 4. Pelikenttä... 4 5. Visio ja päämäärät...

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

N-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN STRATEGIA JA HANKKEET

N-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN STRATEGIA JA HANKKEET N-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN STRATEGIA JA HANKKEET 2012-2013 2/5 SISÄLLYSLUETTELO 1. Missio 2. Nykytila-analyysi ja johtopäätökset analyyseista 3. Pelikenttä 4. Visio 5. Päämäärät 6. Menestyskonsepti 7.

Lisätiedot

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016 Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset Pressan kestokansio, myös sähköisenä Puolisot mukana toiminnassa Klubin viihtyvyys / iloinen tekemisen meininki Kokoukset

Lisätiedot

Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016

Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016 Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016 Varainkeruuaktiviteeteilla taataan Lions-nuorisotyön tukemiseen tarvittavat varat. Punainen Sulka keräyksen 2016 2017 tavoitteet ovat klubeissa hyväksytyt ja

Lisätiedot

107 N-PIIRIN STRATEGIA.

107 N-PIIRIN STRATEGIA. Luonnos 107 N-PIIRIN STRATEGIA 2010 2015 www.lions.fi/n Ruissalo Jouko/Tuomikoski Antti/ Viinikainen Esko 1 Vaikka Lions-toiminta on vakaalla pohjalla, on uskallettava katsoa pitkälle horisonttiin. Mitä

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland

Lisätiedot

Klubin kehittämisestä ja koulutuksista

Klubin kehittämisestä ja koulutuksista Klubin kehittämisestä ja koulutuksista Meri-Karina 6.5.2014 Marja-Leena Knuutinen ELINIKÄINEN OPPIMINEN Yhteiskunnassa toimiminen edellyttää tietoja, taitoja, sivistystä ja osaamista. Koulutus edistää

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland

Lisätiedot

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson JÄSENTUTKIMUS 214 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson Jäsenkyselyn lähettäminen Kysely lähetettiin 14.1.214 LION-viestinä 19.863 vastaanottajalle Uudelleen muistutuksena LION-viestin yhteydessä 1.11.214

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen Strategiset tavoitteet 2014-2019 Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja 2014 2015 Copyright Rastor Oy Lions-liiton strategia 2014-2019 Strategiset linjaukset Kriittiset menestystekijät Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

KUVERNÖÖRIT RAHASTONHOITAJA VIESTINTÄJOHTAJA PIIRISIHTEERI LOHKOJEN PUHEENJOHTAJAT 15 HENKILÖÄ. GTM Tuomo Romakkaniemi

KUVERNÖÖRIT RAHASTONHOITAJA VIESTINTÄJOHTAJA PIIRISIHTEERI LOHKOJEN PUHEENJOHTAJAT 15 HENKILÖÄ. GTM Tuomo Romakkaniemi KUVERNÖÖRIT RAHASTONHOITAJA VIESTINTÄJOHTAJA PIIRISIHTEERI LOHKOJEN PUHEENJOHTAJAT 15 HENKILÖÄ GTM 5.11.2018 Tuomo Romakkaniemi Asialista Todetaan läsnäolijat Muistio, sivut 5 Jäsenmäärä, GAT ja raportointi

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

TITLE Klubijohtosuunnitelma Hannu Simström

TITLE Klubijohtosuunnitelma Hannu Simström TITLE Klubijohtosuunnitelma 2018-2019 Hannu Simström 22.5.2018 Someron Rotaryklubi - nykytilanne Someron Rotaryklubi perustettu 23.10.1954 Jäseniä tällä hetkellä 30 25 miestä, 5 naista Kauden 2017-2018

Lisätiedot

107 G-PIIRIN STRATEGIA

107 G-PIIRIN STRATEGIA 107 G-PIIRIN STRATEGIA 2015-2018 Hyväksytty piirihallituksessa 09.04.2016 Sivu 2 / 9 Sisällysluettelo 1. Missio...3 2. Perusarvot...3 3. Nykytila-analyysi...3 4. Pelikenttä...4 5. Visio ja päämäärät...4

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013

107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013 107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013 2/7 SISÄLLYSLUETTELO 1. Missio 2. Perusarvot 3. Nykytila-analyysi ja johtopäätökset analyyseista 4. Pelikenttä 5. Visio ja päämäärät 6. Menestyskonsepti 7. Kriittiset

Lisätiedot

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta LC Palokka Toimintakertomus kaudelta 2006-2007 2 LIONS CLUB Palokan toimintakertomus kaudelta 2006-2007 Kausi oli LC Palokan 29. Toiminta oli aktiivista ja perinteisten palveluaktiviteettien ja lahjoitusten

Lisätiedot

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107-M Finland. Suomi-Finland 1917-2017. Jäsenjohtajakoulutus. 20.4.2015 Jäsenjohtajakoulutus / IPDG Matti Reijonen 1

Lions Clubs International MD 107-M Finland. Suomi-Finland 1917-2017. Jäsenjohtajakoulutus. 20.4.2015 Jäsenjohtajakoulutus / IPDG Matti Reijonen 1 Jäsenjohtajakoulutus 20.4.2015 Jäsenjohtajakoulutus / IPDG Matti Reijonen 1 Jäsenhuollon ohjaus Suuntaa antamassa liiton / piirin 1. strategia 2. toimintasuunnitelma 3. tavoitteet Oman klubin 1. strategia

Lisätiedot

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat LIONS CLUB HELSINKI/VALLILA 21.3.2017 Piiri 107 N, I Alue, 2. lohko http://www.verkkoviestin.fi/lionshkivallila/ LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA 2017 2018 Toiminnan teemat ja raamit Toimintamme

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

Jäsenyyskomitean mietteitä

Jäsenyyskomitean mietteitä Jäsenyyskomitean mietteitä Kari Koski, Presidentti 2016-2017, 2017-2018 Turku Samppalinnan Rotaryklubi ry Piirin jäsenyyskomitean pj 2017-2018 JÄSENYYSKOMITEA 2017-2018 PP Kari Koski, Turku Samppalinna

Lisätiedot

1.2.2015. Johdanto. Teoreettinen viitekehys

1.2.2015. Johdanto. Teoreettinen viitekehys LC Blanka Porvoo STRATEGIA 1.2.2015 Johdanto Vuoden 2014 aikana paikallisia LC-klubeja kehotettiin päivittämään strategiansa. Työhön ryhdyttiin 8.11.2014 syksyisellä strategiaristeilyllä, jonka tulokset

Lisätiedot

LIONS 107 K-piiri K-PIIRIN STRATEGIA. Hyväksytty johtoryhmässä Hyväksytty piirihallituksessa

LIONS 107 K-piiri K-PIIRIN STRATEGIA. Hyväksytty johtoryhmässä Hyväksytty piirihallituksessa K-PIIRIN Hyväksytty johtoryhmässä 19.3.2018 Hyväksytty piirihallituksessa 5.4.2018 Käsittely piirin vuosikokouksessa 21.4.2018 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Toiminta-ajatus 3. Perusarvot 4. Pelikenttä

Lisätiedot

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS 2011-2012 Kuva; Vallanvaihto Äijälässä kauden 2010-2011 presidentti Heleena Talala ja tuleva presidentti Maija Järvenpää LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Derby Forum. Klubitoiminnan kehittäminen. Kausi

Lions Clubs International MD 107 Finland. Derby Forum. Klubitoiminnan kehittäminen. Kausi Lions Clubs International MD 107 Finland Derby Forum Klubitoiminnan kehittäminen Kausi 2012-2013 Klubitoiminnan kehittäminen Kummin rooli ja kummiklubien rooli Jäsentoimikunnan rooli Kehityskeskustelut

Lisätiedot

Arvojen merkitys klubille

Arvojen merkitys klubille Arvot ja lionismi Arvojen merkitys klubille Viimeistään 1980-luvulla tunteiden merkitys päätöksenteossa tunnustettiin tärkeäksi Lionsjärjestöllä on alun pitäen ollut voimakkaat eettiset arvot. (Lions-vuosikirjassa

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - PERUSTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ SUOMEN LIONSKLUBIEN

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Tausta Viestintätoimikunnan pj. MD-PRC Auvo Mäkinen ilmoitti puhelimessa 20.2.2011 LC Jyväskylä/Harjun Jouni Huotarille, että Lions-liitto

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - VAIKUTTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 PERUSTAMISEEN. ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ

Lisätiedot

PIIRIN 107-O STRATEGIA

PIIRIN 107-O STRATEGIA PIIRIN 107-O STRATEGIA 2014-2019 Laadittu maaliskuussa 2014 1VDG Heikki Hemmilä, DG Gurli Dumell, 2VDG Jukka Borén, PDG Mauno Mäkelä, ipdg Kerttu Illikainen, GMT Christina Simons, DC Raija Fors, CS Pekka

Lisätiedot

LIONS CLUB -PIRKKALA/ NAISTENMATKA

LIONS CLUB -PIRKKALA/ NAISTENMATKA LIONS CLUB -PIRKKALA/ NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS 2016 2017 1 I YLEISTÄ Kausi 2016-2017 oli klubin 30. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden päättyessä 25 jäsentä, joka toiminnan tehokkuuden

Lisätiedot

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5)

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) LIONS CLUB RY SÄÄNNÖT (MALLI) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club r.y. Sen kotipaikka on. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin

Lisätiedot

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt!

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Lions Clubs International MD 107 Finland Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Aktiviteetti lionsklubeille Netin turvallinen käyttö perheissä 1 Leijonien oma palveluaktiviteetti! Netin turvallinen käyttö

Lisätiedot

NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU

NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU Miksi viides palveluväylä (uudet sukupolvet palvelu) - Mahdollistaa tehokkaan väylän paikkakunnan nuorten tukemiseen - Tarvitaan

Lisätiedot

Asioiden ja ihmisten johtaminen. F-piirin koulutus 14. huhtikuuta 2012 Rafael Frans LC Vasa-Vasabygden

Asioiden ja ihmisten johtaminen. F-piirin koulutus 14. huhtikuuta 2012 Rafael Frans LC Vasa-Vasabygden Asioiden ja ihmisten johtaminen F-piirin koulutus 14. huhtikuuta 2012 Rafael Frans LC Vasa-Vasabygden JÄSEN- JA KOULUTUSASIAT 30.6.2011 M embership Uusien jäsenten hankkiminen jo olemassa oleviin klubeihin

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Vuosikokous 2013 Heinolassa päätti yksimielisesti toteuttaa kauden 2014-2015 aikana palveluaktiviteetin sotiemme veteraaneille (Tammenlehväsukupolvi)

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu

SÄÄNNÖT. LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu SÄÄNNÖT LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu 14.11.1976 1. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Karjalohja-Sammatti. Sen kotipaikka on Karjalohja. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

Lisätiedot

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG Piirin 107-L toimintasuunnitelma 2018-2019 LUONNOS Piirihallituksen kokous 17.2.2018 Tuomo Romakkaniemi 1VDG Esityksen sisältö 1.Toiminnan suunnittelun lähtökohdat 2.Piirin tarkoitus ja tavoite 3.Strategiset

Lisätiedot

Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia ja Huittinen Palvelu- ja varainhankinta

Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia ja Huittinen Palvelu- ja varainhankinta Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia 14.9. ja Huittinen 21.9. Palvelu- ja varainhankinta Maailmanlaajuisesta palvelukehyksestä tulee toisen vuosisatamme pysyvä jalanjälki. Historiamme kunnioittaminen

Lisätiedot

Lohkon puheenjohtajan itsenäisesti suoritettava koulutus

Lohkon puheenjohtajan itsenäisesti suoritettava koulutus Lohkon puheenjohtajan itsenäisesti suoritettava koulutus Moduuli 2: Lohkon puheenjohtaja lohkon hallintojohtajana TYÖKIRJA Tässä moduulissa keskitytään lohkon puheenjohtajan rooliin lohkon hallintojohtajana.

Lisätiedot

Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä

Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus 13.9.2014 Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä Marja Sundström-Pullinen. CM, presidentti LC Lempäälä / Sääksjärvi Aiheet: Varapresidentin sekä jäsenjohtajan tehtävät

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2013-2014 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 27. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 21 jäsentä. Kauden aikana klubista

Lisätiedot

LC Helsinki / Revonsalmi 1

LC Helsinki / Revonsalmi 1 LC Helsinki / Revonsalmi 1 LIONS CLUB Helsinki Revonsalmi 1. Yleistä Kulunut toimintakausi oli klubin 31. Kauden lopussa jäsenmäärä oli 26. Veli Pekka Hakkarainen erosi klubista helmikuussa 2008. Veli

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

GMT Raimo Gröhn

GMT Raimo Gröhn KAMPANJA KESTÄÄ KOLME KAUTTA, TARKOITUS SAADA JÄSEN VIIHTYVYYS PARENMAKSI SEKÄ JÄSENMÄÄRÄN LASKU PYSÄHTYMÄÄN 1.7.2018-30.6 2021 KAMPANJAMATERIAALI ROLL-UPIT piiri 1 kpl WINDERIT piiri 2 kpl KÄYNTIKORTIT

Lisätiedot

LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT

LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Salo-Uskela ry. Sen kotipaikka on Salon kaupunki. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin tarkoituksena

Lisätiedot

Klubin kehittämistyöpaja Marja Sundström-Pullinen GMT 107-E

Klubin kehittämistyöpaja Marja Sundström-Pullinen GMT 107-E Klubin kehittämistyöpaja 2013 Työpajan tavoitteet Klubin toiminnan laadun parantaminen Jäsentyytyväisyyden nostaminen Jäsenten sitouttaminen Mitä klubi tekee ja miten tekee? LAADUKKAASTI TOIMIVASSA KLUBISSA

Lisätiedot

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Perustamispäivä 26.9.1977 Rekisterinumero 128.217 LC Helsinki / Revonsalmi 2(6) 1. Yleistä Kulunut kausi oli klubin 32. toimintakausi.

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL D 107-N Piirikuvernöörin katsaus 05.02.2008 DG Markku Talvio

LIONS CLUBS INTERNATIONAL D 107-N Piirikuvernöörin katsaus 05.02.2008 DG Markku Talvio LIONS CLUBS INTERNATIONAL D 107-N Piirikuvernöörin katsaus 05.02.2008 DG Markku Talvio Lionismin ydin Mitä jos nämä henkilöt jotka ovat menestyneet motivoituneisuutensa, älykkyytensä ja kunnianhimonsa

Lisätiedot

DG -tiedote 9/

DG -tiedote 9/ LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6, 28600 Pori, Puh. 044 958 5715 Sähköposti veli-matti.andersson@lions.fi

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN

JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN Esittäjä: OLAVI MIETTINEN Päivämäärä 19.03.2011 Esityksen tavoite: Tulevat presidentit, -sihteerit ja komiteat Innostaa sekä lisätä valmiuksia: Suunnitella klubin

Lisätiedot

LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT

LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club, Tampere Koivisotnkyä ry. Sen kotipaikka on Tampere. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Klubin jäsenjohtajan tehtävät. Virkailijakoulutus

Klubin jäsenjohtajan tehtävät. Virkailijakoulutus Klubin jäsenjohtajan tehtävät Virkailijakoulutus Taustalla kauden 2011-2012 teemat Järjestön teema Me palvelemme Kv presidentin Wing-Kun Tamin teema Minä luotan Kotimainen teema Vastuu on minun Piirin

Lisätiedot

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu 13.2.2008 PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 TAPAHTUMAHISTORIA 21 vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu on yksi Lionsjärjestön nuoriso-ohjelmista. Kilpailu on yleinen

Lisätiedot

Derby Forum 2012-2013. DG Jukka Kärkkäinen

Derby Forum 2012-2013. DG Jukka Kärkkäinen Derby Forum 2012-2013 DG Jukka Kärkkäinen Idea 2009-2010 Hahmottelu Kevät 2012 Työryhmän kokoaminen Syksy 2012 Kyselykaavakkeen suunnittelu Syksy 2012 Nettikysely 27.11. - 7.12.2012 Tulosten yhteenveto

Lisätiedot

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 STRATEGIA 2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 Maan mahti voimakkain on yhteistyö VISIO 2015 Me olemme tunnettuja palveluistamme

Lisätiedot

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3

Lisätiedot

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

Jäsenten aktivointi Piirikokous Jämsänkoski

Jäsenten aktivointi Piirikokous Jämsänkoski Jäsenten aktivointi Piirikokous 12.10.2013 Jämsänkoski Kohdat 1 5 ovat johdanto aiheeseen Kohdat 6 17 ovat ryhmän 4 ajatuksia DGN Raili Töntsi Lahti-Laune 1 Jäsenmäärän muutos 2012 2013 RI:n ja SR:n tilastojen

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

1. Yleistä ohjeistusta

1. Yleistä ohjeistusta Suomen Lions-liitto Kokoukseen ilmoittautuminen OHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä ohjeistusta...1 2. Kirjautuminen...2 3. Osallistujatyypin valinta...3 4. Osallistujan tiedot...4 5. Ilmoittautumisen vahvistaminen/peruminen...5

Lisätiedot

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja Piirikuvernööri Heikki Saarinen Sinun.. Kyvykkyytesi ja kehityshalusi on huomattu, siksi olen valinnut juuri Sinut omaan piirihallitukseeni Tehtävä on vaativa

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland Piirikuvernööri 2016 2017 Aarto Mäkinen,

Lisätiedot

Kaikki toimintamme perustuu aitoon rotaryhenkeen, jonka ytimessä ovat neljän kysymyksen koe ja mottomme Palvelumieli itsekkyyden edelle.

Kaikki toimintamme perustuu aitoon rotaryhenkeen, jonka ytimessä ovat neljän kysymyksen koe ja mottomme Palvelumieli itsekkyyden edelle. ROTARYPIIRI 00 Toiminta rotaryvuonna 200 20 n rotaryvuoden teemana on RIP Ray Klinginsmithin teema Rakentaa yhteiskuntaa, yhdistää maanosia tai vapaasti muokaten Rotary toimii lähellä ja kaukana n toimintaa

Lisätiedot

Future Vision 09.02.2013

Future Vision 09.02.2013 Future Vision 09.02.2013 TAMPERE Yleisesitys: Säätiön uusi visio Matti Wall, RRFC Zone 15 2010-2013 Matti Wall Henkilöstöjohtaja, eläkkeellä Paperiteollisuus (UPM) Valkeakosken Rotaryklubi 1985 - Piirin

Lisätiedot

Jova 2 helmikuu 2017

Jova 2 helmikuu 2017 Jova 2 helmikuu 2017 Piiri 107-I 1VDG Seppo Saarela Suomen lionstoiminnan arvot 2017-2022 2012-2017 (kaikki 6 arvoa) Luotettavuus Talkoohenki Ihmisläheisyys Paikallisuus Palveluhalu Kansainvälisyys Missiomme

Lisätiedot

1 LIONS CLUB RAJAMÄKI versio 4.10.2011

1 LIONS CLUB RAJAMÄKI versio 4.10.2011 1 TOIMINTAKERTOMUS 2010-2011 Toimintakautena jatkettiin perinteistä klubitoimintaa klubin strategian mukaisesti. Toiminta ja aktiviteetit olivat lähes suunnitelmien mukaisia melko perinteisesti. Varoja

Lisätiedot

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 1 LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2014/2015 Presidentti: Arvo Ryhänen Kassa: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti:

Lisätiedot

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet MIKSI YSTÄVÄSEURA SRI LANKALLE? 1. KUMMILAPSITOIMINTA Toiminta alkoi jo vuonna 1986, projekti on toiminut 26 vuotta Käynnistäjinä Lion Seppo

Lisätiedot

YSRG. Rotaryn Nuorisotoiminnot. (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Youth Service Resource Group ja

YSRG. Rotaryn Nuorisotoiminnot. (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Youth Service Resource Group ja YSRG Youth Service Resource Group ja Rotaryn Nuorisotoiminnot (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Interact 14 18 v Tarkoitus: Antaa nuorille tilaisuus toimia yhdessä maailmanlaajuisessa toveripiirissä,

Lisätiedot

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2010-2011

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2010-2011 Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry Toimintakertomus kaudelta 2010-2011 Perustamispäivä 26.9.1977 Rekisterinumero 128.217 2 1. Yleistä Kulunut kausi oli klubin 34. toimintakausi. Klubin jäsenmäärä oli

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

Lions-toiminta on meidän yhteinen iloinen asia

Lions-toiminta on meidän yhteinen iloinen asia Lions-toiminta on meidän yhteinen iloinen asia 1 Johtaminen vapaaehtoisjärjestössä Lions toiminta-ajatus: Lionsit palvelevat yhdessä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla lasten ja nuorten

Lisätiedot

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012 ROTARYVUODEN SUNNITTELU Esittäjä: OLAVI MIETTINEN Päivämäärä: 17.03.2012 Esityksen tavoite: Tulevat presidentit, -sihteerit ja komiteat Innostaa sekä lisätä valmiuksia: Suunnitella klubin hallinto ja toiminta

Lisätiedot

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1 1 2 Karjahdus, presidentin palsta. KARI HYVÄT LIONIT JA LADYT. Hyvät Lionsveljet, puolisot ja uudet jäsenet. On tullut taas aika aloitella Lionskautta 2015 2016. Kauden haasteita on paljonkin mutta teemahan

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013. Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka

C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013. Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013 Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka Kesän aikana käynnistyneet hankkeet Jäsenrekisteri avautui 1.7.2013 kaikille niille liki 20 000

Lisätiedot

Johtamisvalmennus 7.8.2010

Johtamisvalmennus 7.8.2010 Johtamisvalmennus 7.8.2010 Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Kauden 2010 2011 teema: Eteenpäin yhdessä toimien Framåt tillsammans 1 ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010 2015 Arvot Isänmaa

Lisätiedot

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Toimintatavat Säätiö kartuttaa varojaan: - adresseista saatavilla lahjoituksilla - hankkimalla lisää Lions -ritareita, Arne Ritari -killan jäseniksi

Lisätiedot

MITEN NOSTAN KLUBINI JÄSENMÄÄRÄN 30 % TITLE PRESIDENTTIVUOTENANI. Piiri 1420 PETS 14.3.2015 Jussi Tuovinen Piiri 1420, AG Espoon seutu

MITEN NOSTAN KLUBINI JÄSENMÄÄRÄN 30 % TITLE PRESIDENTTIVUOTENANI. Piiri 1420 PETS 14.3.2015 Jussi Tuovinen Piiri 1420, AG Espoon seutu MITEN NOSTAN KLUBINI JÄSENMÄÄRÄN 30 % TITLE PRESIDENTTIVUOTENANI Piiri 1420 PETS 14.3.2015 Jussi Tuovinen Piiri 1420, AG Espoon seutu RI:n jäsenkehitys 1905-2010 Miksi uusilla jäsenillä on väliä? Klubin

Lisätiedot

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Suomen Lions-liiton vuosikokous 2018 Oulu OHJE Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Sisällys 1. Yleistä ohjeistusta... 1 2. Kirjautuminen... 2 3. Osallistujatyypin valinta... 3 4. Osallistujan tiedot... 4

Lisätiedot

Toimintakertomus Lions Club Helsinki/Pohjoinen. Suomi 100 vuotta -seinämaalaus Malmin peruskoulussa

Toimintakertomus Lions Club Helsinki/Pohjoinen. Suomi 100 vuotta -seinämaalaus Malmin peruskoulussa Toimintakertomus 2017-2018 Lions Club Helsinki/Pohjoinen Suomi 100 vuotta -seinämaalaus Malmin peruskoulussa Sisällys Katsaus toimintakauteen 2017-2018 Lions Club Helsinki/Pohjoinen numeroina Toiminta:

Lisätiedot