LIONS CLUB -PIRKKALA/ NAISTENMATKA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIONS CLUB -PIRKKALA/ NAISTENMATKA"

Transkriptio

1 LIONS CLUB -PIRKKALA/ NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS

2 1 I YLEISTÄ Kausi oli klubin 30. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden päättyessä 25 jäsentä, joka toiminnan tehokkuuden ja jatkuvuuden kannalta on sopivalla tasolla. Kauden aikana klubiin liittyi yksi uusi ja erosi yksi jäsen. Pidetty veljemme Jorma Riippi nukkui pois toukokuussa lyhyen, mutta ankaran sairauden uuvuttamana. Toimintakauden klubin presidenttinä oli Mika Tyrkkö. Aktiviteetit toteutettiin suunnitellusti. Näkyvimmän aktiviteettimme, Mieskuoro Laulajien joulukonsertin toteutimme jo 22. kerran Pirkkalan kirkossa. Tilaisuus oli jälleen hyvin hoidettu ja tunnelmaltaan onnistunut. Konsertti on jo perinteinen ja odotettu joulun ajan tapahtuma Pirkkalassa. Konsertista saaduilla tuotoilla tuimme myös pirkkalalaisia järjestöjä, jotka osallistuivat konsertin ohjelmien myyntiin. Jatkoimme vakiintunutta palveluaktiviteettiamme vanhustyön keskus Pirkankoivun asukkaiden ulkoiluttamista. Toteutuskertoja oli kauden aikana yhdeksän. Ulkoilutukseen osallistuivat niin leijonat kuin puolisotkin. Järjestimme puolisoiden kanssa Pirkankoivun asukkaille myös kaksi virkistys-, musiikki- ja kahvitustapahtumaa ystävän- ja äitienpäivänä. Klubi teki lahjoituksen Pirkkalan kunnallisille päiväkodeille. Jokaiseen päiväkotiin lahjoitettiin kaksi rattikelkkaa kevättalvella ja tapaus uutisoitiin paikallislehdessä. Idea lahjoitukseen syntyi Jorma Riipin ajatuksista. Ensimmäinen Koko perheen liikuntatapahtuma järjestettiin Pirkkalan kolmen Lions Clubin ja Pirkkalan liikuntaseurojen yhteisenä hankkeena. Palaute oli hyvää ja kannustaa tekemään tapahtumasta säännöllisesti toistuvan. Punainen Sulka oli valtakunnallinen Lions tapahtuma ja klubimme osallistui omalla osuudellaan ja Koko perheen liikuntatapahtuma oli osa tätä kampanjaa. Klubihenki oli hyvä ja osanotto klubikokouksiin, aktiviteetteihin ja virkistystapahtumiin hyvällä tasolla. Puolisoiden rooli ja aktiivisuus oli tälläkin kaudella erittäin merkittävä ja mahdollisti kauden onnistumisen hyvin. Seuraavan kauden hallituksen kasaan saamiseksi piti tehdä töitä aiempaa enemmän. Tästä järjestettiin ylimääräinen työkokous. Ensimmäisen kerran klubin historiassa hallitus jatkaa lähes samalla kokoonpanolla myös seuraavana vuonna. 2. varapresidentti vaihtui hallitukseen seuraavalle kaudelle. 1

3 2 II HALLINTO 1. Klubikokoukset Syyskuu Ravintola Mylly, Pirkkala Lokakuu Ravintola Mylly - Vuosikokous Marraskuu Ravintola Mylly Joulukuu Ravintola Mylly - Pikkujoulu Tammikuu Ravintola Mylly Helmikuu Ravintola Mylly Maaliskuu Ravintola Mylly Huhtikuu Ravintola Mylly Toukokuu Ravintola Mylly 2. Hallitus Hallitukseen ovat kuuluneet seuraavat klubiveljet: Presidentti Mika Tyrkkö 1. Varapresidentti Pertti Wathen 2. Varapresidentti Esko Hautala Past- presidentti Vesa Kaasalainen Sihteeri Veli-Matti Virolainen Tiedotussihteeri Matti Kukkonen Rahastonhoitaja Kalervo Latva-Reinikka Klubi/seremoniamestari Matti Pitkänen Hallitus piti yhdeksän kokousta pääsääntöisesti klubikokouspäivinä ennen klubikokousta. 3. Muut virkailijat Nuorisovaihtoasiamies Huumetiedottaja Lions Quest ARS ja joulukorttiasiat Web- master Matka-asiamies Punainen Sulka 2017 LCIF- Suomi 100 vuotta Jukka Lehtinen Asko Naukkarinen Ari Rautakorpi Raimo Vainionpää Matti Pitkänen Matti Pitkänen Pertti Wathen Teuvo Männistö 4. Toimikunnat Joulukonsertti Vanhustyö Aktiviteetti/ PuSu Juhlat Jäsenet ja ehdollepano Tiedotus ja PR Pj. Juhani Miettinen Pj. Esko Hautala Pj. Asko Naukkarinen Pj. Jarmo Aspelin Pj. Pertti Wathen Pj. Ossi Nevala 2

4 3 5. Toiminnantarkastajat Toiminnantarkastajat: Jarmo Aspelin ja Raimo Vainionpää Varatoiminnantarkastajat: Ari Rautakorpi ja Juhani Miettinen 6. Puolisotoiminta Puolisotoimintaa ohjasi Päivi Tyrkkö 3

5 4 III TOIMINTA 1. Aktiviteetit Pirkankoivun ulkoilutus isänpäivänä Pirkkalan joulunavaus ja joulumyyjäiset Lipaskeräys Pirkkalan keskustassa o Kaikki kolme klubia mukana lipaskeräyksessä Itsenäisyyspäivän seppeleenlasku ja veteraanien haudoille kynttilät Pirkankoivun ulkoilutus sunnuntaina joulukonsertti Pirkankoivun ulkoilutus Lasten tapahtuma 5.2. Pirkankoivun ulkoilutus ja ystävänpäivänkahvit Liikenteenohjaus kirkolla Kansalliset seniorit tapahtumassa Pirkankoivun ulkoilutus Pirkankoivun ulkoilutus 9.4. Unelmien liikuntapäivä Pirkankoivun ulkoilutus ja virkistystapahtuma Muu toiminta 3. PR-toiminta Veljien leijonamatka suuntautui Naantaliin ja Rauman saaristoon. Mukana oli 22 oman klubimme veljeä, puolisoa ja omaista sekä 7 henkilöä LC Pirkkala/Pirkattarista ja LC Nokia/Lotuksesta. Perinteinen kirkkovenesoutu Pyhäjärvellä ja kauden aloitus Pihlajaniemessä veljeä oli katsomassa Ruotsi-ottelua Ratinan Stadionilla Vierailija Ari Suominen, piirin 2. piirikuvernööri piti puheenvuoron klubikokouksessa Sanna Kauppinen kertoi kodin turvallisuudesta ja ensiavun tärkeydestä Klubin teatteri-ilta Tampereen Teatterissa Näytelmä joka meni pieleen 9.3. LC Pirkattaret olivat vieraana ja Lady Tuija Ikosen kummilapsitoiminta esitelmällä Hallituksen vaihtokokous Tiedotussihteeri toimitti kauden aikana 10 informatiivista, monipuolista ja viihdyttävää klubilehteä Veli Jorma Riippi kävi palkitsemassa Seniorien parhaan lipunmyyjän Seniorien yhteistilaisuudessa 4

6 5 Jarmo Jampe Aspelin ehdotti Lionien näkyvyyden ja yhtenäisen ilmeen parantamiseksi heijastinliivien hankintaa. Pirkkalainen-lehdessä oli juttu ja valokuvia rattikelkkojen lahjoituksesta kunnan päiväkodeille Pirkkalaisessa oli myös joulukonsertistamme kertova ennakkojuttu Matti Pitkäsen ylläpitämät kotisivumme valokuvineen ja liitetiedostoineen ovat erittäin toimivat, monipuoliset ja informatiiviset niin sidosryhmiemme kuin potentiaalisten uusien jäsentenkin suuntaan. Samalla ne toimivat jäsensivujensa osalta erinomaisena tietolähteenä myös omalle jäsenistöllemme. Ossi Nevala päivitti taajaan tapahtumien mukaan Klubin Facebook sivuja Sihteeri julkaisi Positiivinen Pirkkala - Facebook sivuille Joulukonsertin mainoksia Julkaisimme kannatusilmoituksen Pirkkalan sotaveteraanien joululehdessä 3. Lahjoitukset Klubin tekemät lahjoitukset kaudella Lions Lahjoitus/ LCIF-Rahasto 130,00 Lions-E-piirin Nuorisoleirin tukemiseen 52,00 Pirkkalan Punaiselle Ristille Sydän Iskuria varten 500,00 Rattikelkat Pirkkalan päiväkodeille 1398,60 Tyttöjen Orpokodille Matarassa 300,00 Pirkankoivussa esiintyjien kulukorvaus 150,00 Punainen sulka keräykseen 2799, ,50 Punainen Sulka keräyksen kokonaislahjoitus Kaudella 2015/ ,00 Kaudella 2016/ , ,90 Ladyt Kahvitukset Pirkankoivussa (R.Lehtinen) 60,00 60,00 Edellä mainituissa lahjoituksissa ei ole otettu huomioon aikaisempina vuosina lahjoituksiksi merkittyjä joulukonserttiohjelmien palautuksia ohjelmia myyneille järjestöille. 5

7 6 5. Osallistuminen E-piirin- ja valtakunnantason toimintaan Piirifoorumi 3.9. Piirikokous Sastamala o Martti Arola osallistui Suomen Lions-liiton vuosikokoukseen osallistuminen Joensuussa o Martti Arola ja Eeva Leskinen IV PALKITSEMISET JA HUOMIONOSOITUKSET klubi sai 100-vuotismerkin Juhani Miettinen sai 25-vuotispalkinnon jäsenyydestä Matti Kukkonen 30 vuotismerkin jäsenyydestä Jorma Riippi sai 40 vuotismerkin jäsenyydestä Kauden Leijonaksi valittiin toisen äänestyskierroksen jälkeen Matti Kukkosen ja Martti Arolan välillä äänin 3-10 Martti Arola Presidentti Mika Tyrkkö kiitti hallituksenvaihtotilaisuudessa klubin hallitusta, virkailijoita sekä kaikkia leijonia ja puolisoita aktiivisuudesta kuluneen kauden aikana. V JÄSENET Kauden lopussa klubiin kuuluivat seuraavat veljet: Martti Arola, Jarmo Aspelin, Esko Hautala, Antti Helminen, Juhani Husa, Viljo Hämäläinen, Vesa Kaasalainen, Matti Kukkonen, Olavi Kurkela, Kalervo Latva-Reinikka, Jukka Lehtinen, Leo Lehtinen, Erkki Liski, Sami Liski, Juhani Miettinen, Teuvo Männistö, Asko Naukkarinen, Ossi Nevala, Matti Pitkänen, Ari Rautakorpi, Vesa Rönkkö, Mika Tyrkkö, Raimo Vainionpää, Veli-Matti Virolainen ja Pertti Wathen Kaudella klubiin liittyneitä yksi, eronneita yksi ja kuolleita yksi. Pirkkalassa Veli-Matti Virolainen Sihteeri

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS 2015 2016 30-VUOTISJUHLAKAUSI I YLEISTÄ 2 Kausi 2015-2016 oli klubin 29. täysimittainen toimintakausi ja klubin 30-vuotisjuhlakausi. Se leimasi koko kauden

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2013-2014 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 27. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 21 jäsentä. Kauden aikana klubista

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 28. täysimittainen toimintakausi. Kauden aikana klubin jäsenmäärä kasvoi kahdella. Klubissa

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2011-2012 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 25. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 19 jäsentä, joten jäsenmäärä

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 26. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 19 jäsentä. Kauden aikana klubista

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta LC Palokka Toimintakertomus kaudelta 2006-2007 2 LIONS CLUB Palokan toimintakertomus kaudelta 2006-2007 Kausi oli LC Palokan 29. Toiminta oli aktiivista ja perinteisten palveluaktiviteettien ja lahjoitusten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Liminka 23.08.2015 klo 10:00 Kokouspaikka Liminka, Luontokeskus PÖYTÄKIRJA Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala CS

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Suomussalmi 10.9.2016 klo 11:00 KOKOUSPAIKKA Suomussalmi, Hotelli Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 LC Hirvensalmi 107-D piiri TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 TOIMINTAKAUSI Kesän aktiviteettien jälkeen 47. toimintakauden 2012-2013 kokoukset aloitettiin hallituksen kokouksella 27.8.2012 kunnanhallituksen kokoustiloissa.

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1 1 2 Karjahdus, presidentin palsta. KARI HYVÄT LIONIT JA LADYT. Hyvät Lionsveljet, puolisot ja uudet jäsenet. On tullut taas aika aloitella Lionskautta 2015 2016. Kauden haasteita on paljonkin mutta teemahan

Lisätiedot

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Vuokatti 21.2.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Vuokatti, Vuokatin urheiluopisto Pöytäkirja Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2015-2016 Hallitus 2015-2016 Pres. Siht.Seppo Airaksinen Rah.h.Heikki Kuisma Varasih. 1.vara pres.lauri Seppälä 2.vara pres.kauko Rupponen Pastpres.Heikki

Lisätiedot

LC Helsinki / Revonsalmi 1

LC Helsinki / Revonsalmi 1 LC Helsinki / Revonsalmi 1 LIONS CLUB Helsinki Revonsalmi 1. Yleistä Kulunut toimintakausi oli klubin 31. Kauden lopussa jäsenmäärä oli 26. Veli Pekka Hakkarainen erosi klubista helmikuussa 2008. Veli

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA 2018-2019 Pekka Siitonen, GLT Lions Clubs International E-Piirin koulutuskoordinaattori Pekka Siitonen 040 537 8840 pekka.siitonen@lions.fi LC Lempäälä, lion 2009 alkaen GLT

Lisätiedot

Punainen Sulka 2017 tiedote

Punainen Sulka 2017 tiedote Punainen Sulka 2017 tiedote 20.10.2017 Pari tehtävää PuSuun osallistuneille klubeille Nyt on viimeinen aika hakea (ellette jo ole hakeneet) palautusta klubille, joka on 25% klubinne keräämästä tuloksesta.

Lisätiedot

Alue 2 aluefoorumi, 23.11.2015 Niittylounas

Alue 2 aluefoorumi, 23.11.2015 Niittylounas Rakennetaan yhdessä vahvemmat Lions-klubit Tiedän, että jokaisen klubin pitävän elinvoimaansa tärkeänä, ottaen uusia jäseniä ja panostaen klubiviihtyvyyteen. Kiitos klubien työn taantumistamme on tehokkaasti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA KAUDELTA YLEISTÄ Kansainvälisenä presidenttinä toimi Robert Bob E. Corlew USA:sta. TOIMINTAKAUDEN TEEMAT: Kansainvälisen presidentin teema Kotimainen teema Piirikuvernöörin teema Strenghten the Pride Vahvempina

Lisätiedot

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Perustamispäivä 26.9.1977 Rekisterinumero 128.217 LC Helsinki / Revonsalmi 2(6) 1. Yleistä Kulunut kausi oli klubin 32. toimintakausi.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 YLEISTÄ Toiminnan tarkoitus ja sisältö Toimintavuonna 2010 2011 Lions Club Rovaniemi - Ounasvaaran tarkoituksena on ollut mm. edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa,

Lisätiedot

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 STRATEGIA 2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 Maan mahti voimakkain on yhteistyö VISIO 2015 Me olemme tunnettuja palveluistamme

Lisätiedot

DG -tiedote 9/

DG -tiedote 9/ LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6, 28600 Pori, Puh. 044 958 5715 Sähköposti veli-matti.andersson@lions.fi

Lisätiedot

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

1 (6) LC Kemi/Merenhelmet Toimintakertomus

1 (6) LC Kemi/Merenhelmet Toimintakertomus 1 (6) LC Kemi/Merenhelmet Toimintakertomus 2016 2017 2 (6) 1. YLEISTÄ Toimintakaudella 1.7.2016 30.6.2017 Merenhelmet osallistuivat aktiivisesti kuukausikokouksiin ja erilaisiin palveluaktiviteetteihin.

Lisätiedot

Jova 2 helmikuu 2017

Jova 2 helmikuu 2017 Jova 2 helmikuu 2017 Piiri 107-I 1VDG Seppo Saarela Suomen lionstoiminnan arvot 2017-2022 2012-2017 (kaikki 6 arvoa) Luotettavuus Talkoohenki Ihmisläheisyys Paikallisuus Palveluhalu Kansainvälisyys Missiomme

Lisätiedot

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen I-piirin KOULUTUS D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen Koulutuksen toteutuminen Syksyllä osallistuneita n 300 henkilöä Elokuu LPJ 23.8 Oulu Syyskuu Lohko-/ aluekokous 24.9, aiheena mm brandiasiat uusien koulutus

Lisätiedot

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

Piirin 107-G toimintasuunnitelma

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

Kauniainen Grankulla Rotary Club

Kauniainen Grankulla Rotary Club Kauniainen Grankulla Rotary Club Toimintasuunnitelma Rotaryvuosi 2008-2009 Juha Pulkkinen Toteuta unelmasi Förverkliga drömmen Make Dreams Real Yleistä Toiminta jatkuu noudattaen klubissa hyviksi koettuja

Lisätiedot

Toiminnan tarkastaja Arto Välimäki, varatoiminnantarkastaja Matti Näsi. Lauri Seppälä. Esko Virtanen. Matti Näsi Arto Välimäki.

Toiminnan tarkastaja Arto Välimäki, varatoiminnantarkastaja Matti Näsi. Lauri Seppälä. Esko Virtanen. Matti Näsi Arto Välimäki. Lions Club Kylmäkoski Toimintakertomus kaudelta 2016-2017 Hallitus 2016-2017 Presidentti Sihteeri Rahaston hoitaja Heikki Kuisma 1.Vara pres. 2.Vara pres. Past pres. Varasihteeri Klubimestari Tailtwister

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Utajärvi 20.11.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Utajärvi, Merilän Kartano 20.11.2016 PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala Harri Hirvelä Ari Korhonen Hannu

Lisätiedot

Jäsenet Toimikauden alussa jäsenmäärä oli 33, toimikauden lopussa 32. Etuoikeutettuja jäseniä oli yksi.

Jäsenet Toimikauden alussa jäsenmäärä oli 33, toimikauden lopussa 32. Etuoikeutettuja jäseniä oli yksi. LC Kuopio/Päiväranta TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2010-2011 Jäsenet Toimikauden alussa jäsenmäärä oli 33, toimikauden lopussa 32. Etuoikeutettuja jäseniä oli yksi. Jäsenmaksu Jäsenmaksun suuruus oli 85 euroa.

Lisätiedot

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 1 LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2014/2015 Presidentti: Arvo Ryhänen Kassa: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti:

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

1. Varapresidenttikoulutus

1. Varapresidenttikoulutus 1. Varapresidenttikoulutus 12.4.2014 Lempäälän piirikokous Marja Sundström-Pullinen GMT, 1. varapresidentti LC Lempäälä / Sääksjärvi Aiheet: Varapresidentin tehtävät sekä valmistautuminen presidenttikauteen

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

LC NURMIJÄRVI KANERVA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013

LC NURMIJÄRVI KANERVA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 1 Hallitus 24.9.2013 Vuosikokous 3.10.2013 LC NURMIJÄRVI KANERVA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 KOOTTUA TIETOA KANERVISTA

Lisätiedot

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG Piirin 107-L toimintasuunnitelma 2018-2019 LUONNOS Piirihallituksen kokous 17.2.2018 Tuomo Romakkaniemi 1VDG Esityksen sisältö 1.Toiminnan suunnittelun lähtökohdat 2.Piirin tarkoitus ja tavoite 3.Strategiset

Lisätiedot

Lions 107-K

Lions 107-K Lions 107-K 27.2.2012 Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 3 / 2011-2012 Lauantaina 25.helmikuuta 2012 klo 9.00-15.00 Ravintola Kaks Ruusua, Varkaus PÖYTÄKIRJA Osallistuneet piirihallituksen jäsenet,

Lisätiedot

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Utajärvi 29.11.2015 Kokouspaikka Utajärvi, Merilän Kartano Pöytäkirja Osanottajat: Piirihallitus Harri Hirvelä DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija

Lisätiedot

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin KLUBITASO Klubi Tehtävä Klubin jäsenjohtaja Klubin 1. varapresidentti Klubin rahastonhoitaja Presidentti Sihteeri ALUE- JA LOHKOTASO Lohko Lohko-taso Lohkon puheenjohtaja Alue Alue-taso Alueen puheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä.

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä. 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2010-2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 28.08.2010 klo 09.30 15.15 Paikka: Hotelli Julie, Valimontie 3, 80710 LEHMO Läsnä: 25 jäsentä, 1 vieras, Liite

Lisätiedot

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat LIONS CLUB HELSINKI/VALLILA 21.3.2017 Piiri 107 N, I Alue, 2. lohko http://www.verkkoviestin.fi/lionshkivallila/ LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA 2017 2018 Toiminnan teemat ja raamit Toimintamme

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 10.10.2005 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2004-30.6.2005 1. YLEISTÄ Klubin 48. toimintavuosi toteutettiin perinteisiä muotoja noudattaen. Aktiviteetit olivat pääosin samat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 LÄHTÖTILANNE Kuluva toimintakausi on järjestyksessä 57:s. LC Kankaanpää on Kankaanpään neljästä klubista vanhin. Jäsenmäärä on kauden alkaessa 40 veljeä. Klubin talous

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia LIONS INTERNATIONAL D 107 I VUOSIKOKOUS, 22.4.2017 Oulu 14.15-16.30 ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Piirin ohjesäännön mukaan piirikokouksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri

Lisätiedot

D107-I PIIRIKOKOUS

D107-I PIIRIKOKOUS D107-I PIIRIKOKOUS 25.4.2015 PÖYTÄKIRJA Aika: 25.4.2015 klo 12:45-15:47 Paikka: Kokkokankaan seurakuntakeskus, Kissaojantie 12 Kempele Läsnä: Liite 1, klubien valtakirjat, 36 kpl. Edellisen piirikokouksen

Lisätiedot

D 107-I Vahvempina yhdessä - Palvelulla hyvinvointia Innostuneesti palvellen & Hetkeen tarttuen

D 107-I Vahvempina yhdessä - Palvelulla hyvinvointia Innostuneesti palvellen & Hetkeen tarttuen 14.12.2014 D 107 I PIIRIHALLITUS Piirihallituksen kokous Pöytäkirja 2/ Aika ja paikka 14.12.2014 klo 15:00-18:11 Merilän Kartano. Meriläntie 1, 91600 Utajärvi Osanottajat: Piirihallitus Susanna Saranlinna

Lisätiedot

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta 7.12.2007 / Olavi Vähämäki 1 LAIHIAN ROTARYKLUBI Vuosikertomus v. 2006-2007 Hallitus ja komiteat Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Presidentti Past Presidentti

Lisätiedot

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi PÖYTÄKIRJA Osallistujat: Vieraat: Sivistystoimenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen, PDG Seppo

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 09.10.2006 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2005-30.6.2006 1. YLEISTÄ Kansainvälisen presidentin Ashok Mehtan teemana oli Plus yksi. N-piirin tavoite oli sama, eli jokaiseen

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland

Lisätiedot

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015 PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN 1 Yleistä Suomen Lions-liitto r.y:n ohjesäännön 20 mukaan perheenjäsenten osallistuminen klubien palvelutoimintaan on lionstoimintaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat 2016-2017 Ulla Rahkonen 1VDG Toteuttamisen edellytykset Toimintaan sitoutuminen Yhteistyö Toimijoiden perehdytys Tehokas viestintä 10.5.2016 esittäjän etunimi

Lisätiedot

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6)

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) Klubihallitus Presidentti Martti Muukkonen I varapresidentti Kari Uuksulainen II varapresidentti Risto Hiltunen Sihteeri Kyösti

Lisätiedot

Toimintakertomus Lions Club Helsinki/Pohjoinen. Suomi 100 vuotta -seinämaalaus Malmin peruskoulussa

Toimintakertomus Lions Club Helsinki/Pohjoinen. Suomi 100 vuotta -seinämaalaus Malmin peruskoulussa Toimintakertomus 2017-2018 Lions Club Helsinki/Pohjoinen Suomi 100 vuotta -seinämaalaus Malmin peruskoulussa Sisällys Katsaus toimintakauteen 2017-2018 Lions Club Helsinki/Pohjoinen numeroina Toiminta:

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle Liite Hannu Anttonen 28.3.2016 Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle 2016-2017 Koulutuksella ja valmennuksella kehitämme ja uudistamme klubien ja piirin johtamista tavoitteena tuloksellinen toiminta

Lisätiedot

1 (7) LCKemi/Merenhelmet Toimintakertomus

1 (7) LCKemi/Merenhelmet Toimintakertomus 1 (7) LCKemi/Merenhelmet Toimintakertomus 2015 2016 2 (7) 1. YLEISTÄ Toimintakaudella 1.7.2015 30.6.2016 Merenhelmet osallistuivat aktiivisesti kuukausikokoukseen ja erilaisiin palveluaktiviteetteihin.

Lisätiedot

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016 Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset Pressan kestokansio, myös sähköisenä Puolisot mukana toiminnassa Klubin viihtyvyys / iloinen tekemisen meininki Kokoukset

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme?

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lions-kampanjat kaudella 2016-1. Punainen Sulka 2017 Lions-liiton rekisteröity tuotemerkki Lionit ovat vuodesta 1972 keränneet Punainen Sulka kampanjoissa noin

Lisätiedot

Inner Wheel. Finland. Vuosikertomus

Inner Wheel. Finland. Vuosikertomus Finland Inner Wheel Unique&United Ainutlaatuiset Yhdessä Vuosikertomus 1.7.2015-30.6.2016 Kansallisen neuvoston toiminta käynnistyi huomaamattomasti, koska sama henkilö jatkoi vielä presidenttinä ja kansallisena

Lisätiedot

LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5)

LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5) LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5) Piirikuvernööri I Varapiirikuvernööri DG Jouko Hirvonen (Kaija Sirviö) Kyntövaarankuja 8 Matkap. 050 555 5969 1 VDG Kyösti Suomalainen (Asta) LC Kitee/Ilmarinen

Lisätiedot

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella.

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 10.10.2013 LOKAKUU lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. PNAT- kokouksen oli kutsunut koolle III alueen 2. lohkon puheenjohtaja Tuomo Hokkinen.

Lisätiedot

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Presidentti Teppo Luoto p. 050-45 84570 teppo.luoto@kolumbus.fi Lions tunnuslause - Organisations valspråk Järjestömme tunnuslause We serve - Me palvelemme - Vi tjänar

Lisätiedot

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson JÄSENTUTKIMUS 214 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson Jäsenkyselyn lähettäminen Kysely lähetettiin 14.1.214 LION-viestinä 19.863 vastaanottajalle Uudelleen muistutuksena LION-viestin yhteydessä 1.11.214

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Vuosikokous 2013 Heinolassa päätti yksimielisesti toteuttaa kauden 2014-2015 aikana palveluaktiviteetin sotiemme veteraaneille (Tammenlehväsukupolvi)

Lisätiedot

Lions Clubs International 107-M, Finland

Lions Clubs International 107-M, Finland 1 Lions Clubs International 107-M, Finland Piirikuvernööri 2018 2019 Vesa Kynnysmaa ja puoliso Marja LC Köyliö Pyhän Henrikintie 401 A 27750 Köyliö / puh. 050-5267721 e-mail: vesakynnysmaa@gmail.com www.lions107m.org

Lisätiedot

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland

Lisätiedot

KLUBISIHTEERI lyhyt versio

KLUBISIHTEERI lyhyt versio KLUBISIHTEERI lyhyt versio Materiaali on Power Point-muodossa osoiteessa: WWW.lions.fi Jäsenkeskus Tietoluola Koulutusmateriaalit PowerPoint -esitykset 1 Sihteerin tehtävät Valmistelut ennen toimintakautta

Lisätiedot

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja Piirikuvernööri Heikki Saarinen Sinun.. Kyvykkyytesi ja kehityshalusi on huomattu, siksi olen valinnut juuri Sinut omaan piirihallitukseeni Tehtävä on vaativa

Lisätiedot

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin KLUBITASO Klubi Tehtävä Klubin jäsenjohtaja Klubin 1. varapresidentti Klubin rahastonhoitaja Presidentti Sihteeri ALUE- JA LOHKOTASO Lohko Lohko-taso Lohkon puheenjohtaja Alue Alue-taso Alueen puheenjohtaja

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 2.10.2003 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2002-30.6.2003 1. YLEISTÄ kokouksissa Klubin 46. toimintavuosi noudatti perinteisiä linjoja. Aktiviteetit olivat samat kuin edellisinä

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN VALMENNUS

KLUBISIHTEERIN VALMENNUS KLUBISIHTEERIN VALMENNUS Ulvila 21.4.2018 CS Hilve Reijonen hilve.reijonen@gmail.com 1 Valmennuksen tavoite Tiedät tehtäväsi tärkeyden ja sen merkityksen klubisi hyvinvoinnille Osaat hoitaa tehtäväsi velvoitteet

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?

Lisätiedot

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo C-PIIRIN VUOSIKOKOUS 16.4.2016 klo 11.15 14.55 Tietotalo, Humppilantie 9 A, Jokioinen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Juha Pirkkamaa avasi kokouksen klo 11.15 ja toivotti kokoukseen osallistuvat

Lisätiedot