Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n jäsenlehti 2 2015 VaKHen uusi pääluottamusmies esittäytyy s. 5 Tutustu TTT:n jäsenetuihin! s. 12
puheenjohtajalta Nyt tarvitaan yhteistyötä ja neuvottelutaitoja Työmarkkinajärjestöt ovat viime vuosina tehneet useita hallituksen talouspolitiikkaa tukevia ratkaisuja ja suostuneet erittäin maltillisiin palkkaratkaisuihin. Suomi on hyvä maa, mutta sillä ei tällä hetkellä mene kovin hyvin. Talous on sakannut vuosia, tulevaisuus näyttää epävarmalta ja yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri on kyräilevä. Yhteiskunnan eri toimijat kaivautuvat syvemmälle omiin poteroihinsa ja luottamuksen ilmapiiri loistaa poissaolollaan. Vastakkainasettelu on lisääntynyt eikä yhteiskunnalliseen keskusteluun nouse asioita, joissa tavoiteltaisiin yhteistä hyvää. Päinvastoin, keskitymme moittimaan toisiamme sen sijaan, että toisimme parempia vaihtoehtoja keskusteluun. Suomen nykyistä tilannetta on joskus verrattu vuoden 1991 lamaan, jolloin Suomi teki 14 prosentin pakkodevalvaation ja päästi markan kellumaan, minkä seurauksena markka heikkeni 27 prosenttia. Pääministeri Esko Aho tarjosi työmarkkinaosapuolille yhteiskuntasopimusta kuten pääministeri Juha Sipilä vuonna 2015. Yhteiskuntasopimusneuvottelut kuitenkin kariutuivat elokuussa ja syitä lienee monia. Tavoite oli alun perin erittäin kunnianhimoinen ja neuvotteluaika lyhyt. Neuvotteluiden päättyminen ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö samat asiat pysyisi työmarkkinajärjestöjen listalla myös tulevaisuudessa. Reilun vuoden päässä häämöttää seuraava työmarkkinakierros ja muun muassa valtion virkaja työehtosopimusten sopimuskausi päättyy 31.1.2017. Ay-liikettä on turha syyttää saamattomuudesta kilpailukyvyn ja kestävyysvajeen hoitamisessa. Työmarkkinajärjestöt ovat viime vuosina tehneet useita hallituksen talouspolitiikkaa tukevia ratkaisuja ja suostuneet erittäin maltillisiin palkkaratkaisuihin. Eläkeuudistuskin tehtiin. Vastuuta on kannettu. Maltillisista palkkaratkaisuista huolimatta viime vuosina on nähty massiivisia irtisanomisia suuria voittoja tahkoavilta yrityksiltä esimerkiksi katsastusalalla. Tämä osoittaa, etteivät nimenomaan työnantajat ole sitoutuneet yhteisiin sopimuksiin. Yhteiskuntasopimusneuvotteluiden päättyminen ennenaikaisesti tuntuu järjettömältä, kun kaikki osapuolet tunnustivat niiden tarpeellisuuden. Neuvotteluissahan oli kyse vasta esityslistasta ja neuvotteluista olisi ollut mahdollisuus luopua milloin tahansa. Palkansaajienkin kannalta paras tulos syntyy aidon keskustelun ja tasavertaisen neuvottelun tuloksena. Sanelusta, kiristyksestä ja vastakkainasettelusta ei ole ratkaisuksi. Mikä olisi parempi vaihtoehto aidolle yhteistyölle ja neuvotteluille? Sanooko kolmas kerta toden? Jos yhteiskuntasopimusneuvottelut aloitetaan uudelleen, täytyy toivoa, että silloin pöntössä on tarpeeksi painetta ja että pilli viheltää! Heikki Tuominen puheenjohtaja 2 2/2015
sisältö 5 8 2 Puheenjohtajalta 4 Vapauden porteilla 7 Vakuutusväen Työttömyyskassa sulautui JATTK-työttömyyskassaan 8 TTT enemmän läsnä jäsentensä arjessa 10 Tule mukaan PlusMiinus30-toimintaan! 12 Jäsenetuja jäsenmaksun vastineeksi 14 Luottamusmies on jäseniä varten 15 Yhteystiedot 2 2015 Julkaisija Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry Ratamestarinkatu 11 00520 Helsinki Päätoimittaja Heikki Tuominen 0400 605 390 heikki.tuominen@tttry.fi Osoitteenmuutokset info@pardia.fi 075 324 7548 Ulkoasu ja taitto Innocorp Oy/Milla Toro Painopaikka Forssa Print 2015 ISSN 1457-9383 10 Toimitussihteeri Päivi Vuorivirta 040 583 8561 paivi.vuorivirta@tttry.fi 2/2015 3
ammatissa Pääluottamusmies on hallituksen työrukkanen ja paikallisten luottamusmiesten olkapää, Pekko Summanen pohtii toimenkuvaansa. 4 2/2015
TEKSTI Päivi Vuorivirta KUVAT Jari Härkönen Vapauden porteilla Vankilan ovet avautuvat raskaasti. Konnunsuolla, Kakolassa, Saramäessä, Sörnäisissä. Pekko Summanen tuntee ne ovet. Pekko Summanen on Vankila- ja kriminaalityön henkilöstö VaKHe ry:n tuore päätoiminen pääluottamusmies. Kesäkuuhun asti hän kulki vankilan ovista päivittäin. Nyt harvemmin. Hän on vapaalla vankilasta. Vaikka pääluottamusmiehen työ ei ole paikkaan tai aikaan sidottua, on toimisto nyt muualla. Helsinki, pääluottamusmies Summasen nelivuotinen pääluottamusmieskausi on vasta ihan aluillaan eikä pääluottamusmiehen toimenkuva ole vielä alle kuukaudessa täysin selkiytynyt Summasen mielessä. Aika on kulunut pääasiassa sähköpostien lukemiseen ja niihin vastaamiseen sekä lausuntojen kirjoittamiseen. Myös opiskeleminen ja aiempiin materiaaleihin tutustuminen on vienyt Summasen aikaa. VaKHe ry:n vuosikokous valitsi Summasen, ainoan ehdokkaan, pääluottamusmiehekseen keväällä. Summanen kertoo, ettei asettunut ehdolle suin päin. Tyrmäsin kyselyt ehdolle asettumisesta aluksi suoralta kädeltä. Mutta kun niitä alkoi tulla eri suunnista ja ihmisiltä, joiden mielipiteitä arvostan, päätin lähteä ehdolle. Mutta olin vakaasti siinä uskossa, että muitakin ehdokkaita ilmaantuu. Ei ilmaantunut. Summanen aloitti pääluottamusmiehenä kesäkuussa ja muutti työn perässä Helsinkiin. Työ ei sitä edellyttänyt, mutta Turusta käsin työskentely olisi vaatinut kohtuuttoman paljon matkustelua. Palaverit ovat Helsingissä ja maakuntiin olisin kuitenkin joutunut matkustamaan Helsingin kautta. Matkustaminen olisi vienyt niin paljon aikaa ja työnantajan rahaa, ettei se olisi ollut järkevää. Saramäki, työnjohtaja Summasella on virka Turun vankilassa. Sinne hän voi palata, ellei ammattiyhdistystoiminta vie mukanaan. Mutta sen näyttää aika. En tiedä, mitä tapahtuu neljän vuoden kuluttua. Jos viihdyn tässä roolissa ja jäsenistö on tyytyväinen, toinenkin kausi on mahdollinen. Maailma, jossa Summanen nyt työskentelee, on monella tapaa erilainen kuin edeltäjänsä. Sähköposteja, lausuntoja, kokouksia, matkustamista. VaKHe Vankila- ja kriminaalityön henkilöstö VaKHe ry on noin 700 jäsenen ammattiyhdistys. VaKHen jäsenistö työskentelee Rikosseuraamuslaitoksessa. Sen jäseniä on hallinnossa, arviointi- ja Ensimmäinen kuukausi uudessa työssä on ollut huomattavasti epäsosiaalisempi kuin aiemmat työni. Olen ollut 90 % ajasta omassa kopissani, nenä kiinni koneessa. Mutta ainakaan vielä hän ei kaipaa entiseen. Muureja, vankeja. Työskentelin Turun vankilan kiinteistöhuollossa. Olin vankilan talkkari. Avasin vessoja, kiinnitin hyllyjä, vaihdoin sellien televisioita, maalasin ja sen sellaista. Iso osa ajasta meni myös ulkopuolisten kuljettamiseen vankilan tiloissa. Saramäen huollosta vastaavat pääasiassa ulkopuoliset yritykset, jotka eivät saa liikkua vankilan tiloissa yksinään. Siihen tarvittiin Summasta. Kakola, työnjohtaja Kiinteistöhuollossa Summanen ei työskennellyt vankien kanssa, mutta siitäkin hänellä on kokemusta. Summasel- aluekeskuksissa, täytäntöönpanoyksikössä, yhdyskuntaseuraamustoimistoissa, koulutuskeskuksessa ja vankiloissa. Vartijat eivät yleensä kuuluu VaKHeen. 2/2015 5
ammatissa En osaa tuputtaa itseäni, mutta jos pyydetään, lähden aika herkästi kaikkeen mukaan. la on veneenrakentajan ja puusepänalan ammattitutkinto ja ennen kiinteistöhuoltoa hän ehti työskennellä Turun vankilan puupuolen työnjohtajana viisi vuotta. Vankilan puuverstaalla työnjohtajan normityöpäivä vastasi vangin työpäivää. Tehtäviini kuului neuvoa ja ohjata vankeja sekä opastaa uusia verstaan tavoille. Vangit tekivät puusta kaikkea mahdollista: huonekaluja ja käyttöesineitä. Summanen veti Turun vankilassa myös vankien toimintaohjelmia, esimerkiksi päihdekursseja. Konnunsuo, kesävartija, työmestari Summasen ura vankilassa alkoi jo kauan ennen Turkua. Konnunsuolla, Joutsenossa. Kun hän aloitti kesävartijana, ei hänellä ollut aiempaa vartija- tai vankilakokemusta. Se oli hyppy tuntemattomaan. Ja jännitti. Summanen kuitenkin painottaa, ettei vankien kanssa voi työskennellä, jos pelkää. Tervettä jännitystä on oltava ja vankien kanssa työskennellessä täytyy olla valppaana. Koko ajan ei tarvitse pelätä, että joku tulee päälle, vaikka se mahdollisuus on aina olemassa. Yleensä vangit ovat tavallisia ihmisiä ja rikokset on tehty päihteiden vaikutuksen alaisina. Minulla on aina ollut hyvät välit vankien kanssa. Vankiloista ay-toimintaan Vaikka Pekko Summasen hypyt Joutsenosta Turkuun, Turusta Helsinkiin ja vankilasta toimistotöihin ovat suuria, ei hän kesäkuussa ihan kylmiltään lähtenyt ammattiyhdistystoimintaan mukaan. Ennen pääluottamusmieskauttaan hän toimi seitsemän vuotta paikallisena luottamusmiehenä. Kun Summanen aloitti Turun vankilassa, silloinen luottamusmies sai houkuteltua, tai painostettua, Summasen mukaan ay-toimintaan. En osaa tuputtaa itseäni, mutta jos pyydetään, lähden aika herkästi kaikkeen mukaan. Ja sitä kaikkea on ollut. Summasta on pyydetty. Hän kertoo, että jossakin vaiheessa oli mukana kaikissa mahdollisissa työryhmissä, mutta vähensi niitä sitten tietoisesti. Tekemiseen löytyi taas uusi into. Ammattiyhdistystoiminnasta ei taida olla poispääsyä. Mutta Summasella ei toisaalta haluakaan. 6 2/2015
TEKSTI & KUVAT Päivi Vuorivirta Vakuutusväen Työttömyyskassa sulautui JATTK-työttömyyskassaan Sulautumista valmistellut työtyhmä allekirjoitti 8.4.2015 sulautumista koskevan sopimuksen. Sulautumisella saadaan talouteen, hallintoon ja palvelujen tuottamiseen kohdistuvia etuja. Sen jälkeen JATTK-työttömyyskassan jäsenistö toimii yhä laaja-alaisemmin julkishallinnon ja yksityisten työnantajien palveluksessa, mikä vähentää työttömyyskassan toimintaan liittyviä riskejä. Tulevaisuudessa tehokkaaseen toimintaan kykenevät kassat tulevat olemaan kooltaan entistä suurempia. Suuremmalla työttömyyskassalla on paremmat edellytykset kehittyä ja käyttää hyväkseen jatkuvasti muuttuvaa ja kehittyvää tekniikkaa. Henkilöstöresurssien yhdistäminen turvaa hyväksi koetut palvelut ja niitä pystytään edelleen kehittämään. Samalla pystytään vastaamaan pyrkimyksiin laajentaa kassojen toimintaa mm. työvoimahallinnon alueelle tällä hetkellä kuuluviin toimintoihin. TTT:n jäsenet on vakuutettu JATTK-Työttömyyskassassa. 2/2015 7
Teksti Heikki Tuominen Kuvat Antero Aaltonen TTT enemmän läsnä jäsentensä arjessa TTT on uudistamassa toimintaansa rohkeasti ja päivittää sen 2020-luvulle. Uudistuksen tavoitteena on parantaa edunvalvontaa jäsenten parhaaksi. Tulevana vuonna jäsen on TTT:n edunvalvonnan keskiössä. Tarkoituksena on rakentaa TTT:n jäsenyydestä kokonaisuus, joka sisältää edunvalvontaa, koulutusta, järjestötoimintaa ja jäsenetuja niin kilpailukykyiseen hintaan, että siitä ei voi kieltäytyä. TTT ei enää vuoden 2016 alusta maksa Pardialle lisäjäsenmaksua vaan vain Pardian varsinaisen jäsenmaksun. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa TTT tuottaa Pardian lisäjäsenmaksuun kuuluvat palvelut osin omassa toimistossaan ja osin ostopalveluna. Vuoden alusta alkaen yhdistysten virasto- ja yritystason henkilöstön edustajat saavat tukea neuvottelutoiminnassa ja sopimusten tulkinnassa suoraan TTT:n toimistosta. Myös lakimiesapu virastotason sopimusasioissa ja tuki muun muassa erimielisyysprosesseissa hoidetaan vuoden vaihteen jälkeen TTT:n toimiston kautta. Keskustason edunvalvonta ja lakimiespalvelut jatkuvat edelleen Pardian toimesta. TTT hoitaa jatkossa myös jäsenrekisterin ja jäsenmaksuvalvonnan itse. Liiton hallitus arvioi, että oman rekisterin myötä erityisesti jäsenmaksun seuranta selkiytyy. Yksittäisen jäsenen kohdalla siirtyminen Pardian jäsenrekisteristä TTT:n ylläpitämään jäsenrekisteriin tarkoittaa lähinnä sitä, että kaikissa jäsen- ja jäsenrekisteriasioissa jäsenet ovat vuoden vaihteen jälkeen yhteydessä suoraan TTT:n toimistoon. Historia: Pardian rakentaminen jäi kesken TTT:n tavoitteet uutta Pardiaa kohtaan olivat vuonna 2005 suuret. Tavoitteina olivat edunvalvonnan tehostaminen niin keskus- kuin paikallistasolla, yhteiskuntavaikuttamisen lisääminen sekä varautuminen jäsenmaksujen vähenemiseen suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Tavoitteena oli myös, että TTT:n toiminnan suuntaviivat omaksutaan myös Pardian edunvalvonnassa. Toimintoja keskittämällä ja päällekkäisyyksiä karsimalla tavoiteltiin parempaa kustannustehokkuutta. Pardian rakentaminen jäi kesken ja alkuperäinen tavoite yhdestä vahvasta järjestöstä ei toteutunut vaan järjestörakenne on Työnantaja perii jäsenen palkasta jäsenmaksun jatkossa samalla tavalla kuin tähänkin asti. Työnantajia ohjeistetaan syksyn aikana uudesta järjestelmästä ja edelleen hajanainen ja Pardiassa paljon pieniä järjestöjä, jotka käyttävät sääntöjen puitteissa merkittävästi valtaa ja palveluita. TTT:n kentässä on laajasti jaettu näkemys, että TTT:n tulee pyrkiä enemmän kohti ratkaisua jossa maksetaan vain siitä mitä käytetään. TTT:n, kuten myös muiden ammattijärjestöjen, jäsenmaksut ovat nousseet viime vuosina merkittävästi. Syitä tähän voidaan etsiä alenevista jäsenmääristä ja lisääntyneestä työttömyydestä. Pardian jäsenmaksuun, työttömyyskassamaksuun ja jäsenvakuutukseen kohdistuu lähivuosina merkittäviä korotuspaineita. 8 2/2015
1 2 3 4 heille toimitetaan uudet viitesiirrot. Myös itse maksavat jäsenet saavat ohjeet ja viitesiirrot oman jäsenmaksunsa maksamista varten. Lisäksi TTT:n jäsenyhdistysten jäsenrekisterin hoitajat koulutetaan käyttämään uutta jäsenrekisteriä syksyn aikana. Syksyn aikana mietitään myös, miten TTT:n koulutustarjontaa voitaisiin kehittää ja uudistaa. Osa Pardian järjestämästä kurssitarjonnasta jää vuodenvaihteessa pois ja TTT voi suunnitella koulutustensa sisältöä omien tarpeidensa mukaan. Pardian vastuulla on jatkossakin luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen verkkotuettu peruskoulutus. Luottamusmiesten peruskoulutukseen sisältyy myös jäsenhankinnan tuki. Vuoden 2016 koulutukseen palautetaan luottamusmiestiimit sekä työnantajaseminaari. TTT hoitaa itse vuoden vaihteesta lähtien myös jäsenvakuutuksen ja toimittaa jäsenilleen liiton jäsenkortin. Kaikista muutoksista tiedotetaan syksyn aikana tarkemmin TTT:n internetsivuilla 1. TTT:n 1. varapuheenjohtaja Tuomo Vikstedt. 2. Edustajiston puheenjohtajat Petteri Väänänen (kesk.) ja Timo Satomaa (oik.) sekä sihteeri Päivi Vuorivirta (vas.). 3. TTT:n edustajiston kevätkokous pidettiin 7.5.2015 Helsingissä. 4. Työsuojeluhallinnon pardialaiset TSHT ry:n Lea Piho. 2/2015 9
nuorisotoiminta Teksti & kuva Päivi Vuorivirta Tule mukaan PlusMiinus30 -toimintaan! Nuorisotoimikunnan tarkoitus on saada nuorten jäsenten ääni kuulumaan paremmin niin TTT:ssä kuin muussakin ay-toiminnassa. Ikärajaa ei ole vaan mukaan toivotetaan tervetulleeksi kaikki itsensä nuoriksi kokevat jäsenet, jotka haluavat tutustua ay-toimintaan. Toimikunnan päätehtävänä on järjestää PlusMiinus30-seminaari kerran vuodessa. Lehden ilmestymisen aikaan vuo- 10 2/2015
tuinen seminaari on pidetty 19. syyskuuta Helsingissä. PlusMiinus30-seminaari valitsee toimikunnan, joka kokoontuu muutamia kertoa vuodessa. Toimikunta pitää yhteyttä sidosryhmiin ja tekee esityksiä nuorten jäsenten nimeämisestä työryhmiin sekä nuorille jäsenille kohdistetuista edustuksista. Toimikunnan edustajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus TTT:n hallituksen kokouksissa ja edustajistossa. Toimikauden aikana PlusMiinus30-toimikunta pyrkii osallistumaan sekä Pardian että STTK:n PlusMiinus-30-tapahtumiin. Jos olet kiinnostunut TTT:n nuorisotoiminnasta, ota yhteyttä Petteri Väänäseen (petteri.vaananen@mttl.org). Omaa yhdistystä koskevissa asioissa kannattaa olla rohkeasti yhteydessä puheenjohtajaan, hallituksen jäseneen tai henkilöstön edustajaan, esimerkiksi luottamusmieheen. Tervetuloa mukaan mielenkiintoiseen ay-toimintaan ja vaikuttamaan tulevaisuuden työelämään! n Tykkää meistä myös Facebookissa Tekniikan ja Tiedon toimihenkilöt - Plusmiinus 30! 2/2015 11
TTT:n jäsenedut Jäsenetuja jäsenmaksun vastineeksi Lomaile Vierumäellä ja Levillä jäsenhintaan tai hae opintoapurahaa täydentäviin opintoihisi. Vierumäki Chalets TTT omistaa Vierumäellä 65 m 2 suuruisen (4+2 henkilöä) lomahuoneiston, jota vuokrataan jäsenten virkistyskäyttöön. Lomahuoneiston varustukseen kuuluu kaikki veitsistä viinilaseihin ja haarukoista huonekaluihin. Nauti oman saunan lempeistä löylyistä ja vilvoittelusta parvekkeella! Lomahuoneiston voi vuokrata kokonaiseksi viikoksi sunnuntaista sunnuntaihin, jolloin viikkohinta on 500 euroa. Varaus sunnuntaista torstaihin tai torstaista sunnuntaihin maksaa 300 euroa. Yksittäisen vuorokauden hinta on 200 euroa. Vuokralaisten käytössä on 2 sporttipassia ja 2 Poni-polkupyörää + kypärät. Levin Kätkäläinen TTT omistaa 65 m 2 :n suuruisen lomahuoneiston myös Levillä, Kittilän kunnan Sirkankylässä. Lomahuoneisto Kätkäläisen vuokrausaika on yksi viikko lauantaista lauantaihin. Jos viikkovarauksia ei ole tarpeeksi, voi Kätkäläisen varata myös lyhyemmäksi ajaksi, esim. pidennetyksi viikonlopuksi. Sesonkiviikoilla (1, 8 18, 37 39, 52) Kätkäläisen viikkohinta on 500 euroa. Muutoin viikkohinta on 250 euroa. Viikonloppu maksaa 180 euroa. Mökkiläisillä on käytössään kaksi hissilippua rinteeseen. 12 2/2015
Kylpylähotelli Levitunturi TTT on Kylpylähotelli Levitunturin osakasomistaja ja TTT:n jäsenet saavat 50 % alennuksen huoneiden hinnoista. Alennus on henkilökohtainen. Sesonkien ulkopuolella saattaa olla tarjouksia, jotka koskevat kaikkia huoneessa asuvia. Huoneen hintaan sisältyvät aamiaiset, aamu-uinti sekä sisäänpääsy elämyskylpylään, kuntosalille ja kylpylän lastenmaailmaan. Opintoapuraha TTT myöntää vuosittain opintoapurahaa jäsentensä ammatillisten ja ammattia täydentävien opintojen ja opintomatkojen tukemiseen. Apurahaa voivat hakea TTT:n jäsenet, jotka apurahaa hakiessaan ovat olleet TTT:n jäsenjärjestön jäsenenä vähintään kolme vuotta. Etusijalla ovat hakijat, joiden opiskelu tähtää ammattitutkintoon, joiden oma taloudellinen panos opiskelussa on merkittävä, jotka eivät ole saaneet apurahaa aiemmin ja joiden opinnot eivät ole vielä päättyneet. Vuonna 2015 apurahoina myönnettiin 6 600 euroa 12 hakijalle. Vuoden 2016 apurahat tulevat haettaviksi ensi keväänä. 2/2015 13
luottamusmies Luottamusmies on jäseniä varten Työpaikallasi on pardialainen luottamusmies, jonka puoleen voit kääntyä aina, jos sinulla on kysyttävää työ- tai virkasuhteeseesi liittyen. Luottamusmies tukee ja neuvoo jäseniä muun muassa seuraavissa asioissa: sopimusten soveltaminen ja tulkinta (palkat, työajat, työaikakorvaukset, loma-ajan palkat) työ- ja virkalainsäädännön soveltaminen ja tulkinta muut työnantajan ja työntekijän välisiin suhteisiin liittyvät asiat. Kuinka toimia, jos ongelmia ilmenee: selvitä, kuka on työpaikkasi luottamusmies ja ota häneen yhteyttä jos luottamusmies ei osaa ratkaista ongelmaa, Pardian asiamiehet auttavat luottamusmiestä palvelussuhteen ehtoihin liittyvissä sopimusten ja lakien soveltamis- ja tulkintakysymyksissä. Luottamusmies on sinua varten! 14 2/2015
yhteystiedot Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry Ratamestarinkatu 11, 8 krs. 00520 Helsinki www.tttry.fi Puheenjohtaja Heikki Tuominen 0400 605 390 heikki.tuominen@tttry.fi hallinnon johto virastojen ja yritysten neuvottelutoiminnan tuki Hallintoassistentti Päivi Vuorivirta 040 583 8561 paivi.vuorivirta@tttry.fi TTT:n internetsivut Tekevät-lehti kokousjärjestelyt ja kokoussihteerin tehtävät TTT:n opintoapurahat yhdistysten palkkakysely Palkansaajajärjestö Pardia ry Ratamestarinkatu 11, 3 krs. 00520 Helsinki Neuvonta/vaihde 075 324 7500 www.pardia.fi Jäsenyysasiat/jäsenrekisteriasiat 075 324 7548 ma pe klo 9 13 info@pardia.fi Yksityisten alojen yritykset asiamies Pentti Ekola 040 074 6391 Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan virastot ja yksityinen sosiaaliala lakimies Anna-Liisa Eskelinen 040 746 5018 Pardian jäsenpalvelut info@pardia.fi JATTK-työttömyyskassa Pasilanraitio 9 B 00240 Helsinki Neuvonta 09 720 6820 ma to klo 9 11.30 asiakaspalvelu@jattk.fi Palvelusuhteenehtoihin liittyvissä asioissa Pardian edunvalvontaosasto Yksityisten alojen edunvalvonta neuvottelupäällikkö Katja Heikkilä 0400 904 893 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan virastot lakimies Pekka Pietinen 045 7731 0397 Sisäasiainministeriön ja puolustusministeriön hallinnonalan virastot asiamies Mikko Äikäs 040 451 5002 Liikenne- ja viestintäministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön ja ympäristöministeriön hallinnonalan virastot asiamies Jarmo Lehtonen 045 657 7374 Valtiovarainministeriön hallinnonalan virasto lakimies Pirkko Janas 045 7731 0383 Ulkoasianministeriön hallinnon alan virastot ja yksityisten alojen virastoja vastaava lakimies Ari Komulainen 040 546 0858 2/2015 15