Vuosikertomus 2010 Suomen 4H-liitto 4 H
Puheenjohtajan kynästä Tahdolla ja Taidolla -teemakauden saattaminen päätökseen, nuorten työnhakuvalmiuksien parantaminen lisäbudjetissa osoitetulla määrärahalla, Suomen edustajana toimiminen Yrittävä Eurooppa -kilpailussa sekä uuden toimintastrategian valmistelu ja hyväksyminen edustajakokouksessa ovat asioita, jotka tulee nostaa esille vuoden 2010 4H-toiminnasta. Tärkeintä on kuitenkin paikallistasolla toteutettava perustoiminta. Hyvin vaativassa ja muuttuvassa toimintaympäristössä nuorisojäsenmäärämme kasvoi jonkin verran. Ilahduttavaa on todeta, että järjestön työllistämien nuorten ja heille maksettujen palkkojen määrät nousivat selvästi. Nuoria koulutettiin aiempaa vuotta enemmän, ja kerhotoiminta säilyi vahvana. Teemakaudella tuotteistettiin ja yhtenäistettiin 4H-nuorisotyötä. Toimintamme selkeyttäminen näyttää jo tuottavan myönteistä tulosta. Yhdistyksistä ja piireistä saadun palautteen mukaan nyt on aikaisempaa helpompaa viestiä 4H-toiminnasta nuorille ja sidosryhmille. Selkeät toimintamallit ovat helpottaneet myös yhteistyötä kuntien kanssa. Kolme askelta työelämään on ainutlaatuinen konsepti, joka yhdistää lapsena alkavan harrastustoiminnan myöhemmin työelämävalmennukseen ja yrittäjyyskasvatukseen. Tämä kokonaisuus vakuutti Yrittävä Eurooppa -kilpailun kansallisen valintaraadin. Myös maan hallitus ja eduskunta osoittivat luottamusta 4H-järjestöä kohtaan kohdentamalla lisäbudjetissa puoli miljoonaa euroa nuorten työnhakuvalmiuksien parantamiseen Ajokortti työelämään -kurssien avulla. Luottamus ei ole ollut katteetonta, sillä määrärahalla on koulutettu jo 6 500 nuorta. Kerhokilpailu kehittää kerhotoiminnan laatua Meille 4H-työssä mukana oleville on selvää, että toimintamme tuo merkittävää lisäarvoa suomalaiselle yhteiskunnalle. 4H-nuorisotyö vastaa erinomaisella tavalla niihin tarpeisiin, jotka liittyvät muun muassa nuorten elämänhallinnan edistämiseen, työelämävalmiuksien parantamiseen ja yhteiskunnan välttämättömien palvelujen turvaamiseen. Kaikki 4H-kerhot iltapäiväkerhoja lukuun Huhtikuussa ottamatta 2010 kokoontunut voivat osallistua Suomen vuosittaiseen 4Hliiton edustajakokous kerhokilpailuun. hyväksyi Raati arvioi vuosiksi kerhojen 2011 itse 2013 strategian suunnittelemat Yhdistykset julisteet toiminnan sekä kerhopäiväkirjat, mukaisesti joiden ohjelmassa perusteella painotetaan voittaja valitaan. ytimessä. Nimensä paikallisen Kriteereinä toiminnan ovat keskeisyyttä muun muassa 4H-nuorisotyössä. Avainasemassa ketin ilme, kerhotoiminnan on yhdistysten monipuolisuus, tukipal- esittely-pavelujen parantaminen. osallistumisinnokkuus Huomiota sekä kiinnitetään toiminnan myös 4H-järjestön laatu ja pitkäjänteisyys. harjoittaman Tavoitteena kansalaiskasvatuksen kerhokilpailun selkeyttämiseen avulla ja toimintaamme kehittää on koskevan paikallisen viestinnän kerhotoiminnan vahvistamiseen. laatua. Erittäin tärkeää Lassilan on 4H-Topit havaita Noormarkun toimintaolosuhteiden jatkuva yhdistyksestä muutos, joka voittivat rajallisten vuoden taloudel- 2009 4Hlisten voimavarojen 4H-kerhokilpailun. kanssa vaatii Satakunnan tukitoimintojen ja hallinnon piirin reippaat tehostamista. kerholaiset Toivon, tekivät että 4Hyhteisöstämme tuomaristoon löytyy viisautta, vaikutuksen kaukonäköisyyttä aktiivisuudellaan. ja rohkeutta uusien Kerho hallinnollisten muun muassa etenkin rakenteiden järjesti etsimisessä. ansiokkaasti tapahtumia valtakunnallisella 4H viikolla ja pääsi esiin Haluan 4H-liiton useasti paikallisissa hallituksen medioissa. puolesta Kerholaiset ovat myös 4H-nuorisotyön ottaneet innokkaasti kiittää sydämellisesti edistämisestä osaa maakunnallisiin vuonna 2010. kilpailuihin. Kerhokilpailuun osallistui kaikkiaan 315 Raimo Luoma kerhoa 81 yhdistyksestä. Mukana Hallituksen oli yhteensä puheenjohtaja 4 109 4H-kerholaista.
Kohti yhtenäisiä avaintuotteita ja yhdenmukaisempaa toimintaa Neljä avaintuotetta: ryhmätoiminta, koulutukset, työllistäminen sekä nuorten yritykset. Vuosien 2008 2010 toimintateema Tahdolla ja Taidolla aktivoi koko järjestökentän työskentelemään yhtenäisten avaintuotteiden ja yhdenmukaisten toimintatapojen kehittämiseksi. Teeman toteutuksessa painopistealueiksi valittiin toimintojen tuotteistaminen ja tuotekehitys, yhdenmukaiset toimintamallit sekä näihin asioihin liittyvät viestintä ja koulutus. Tuotteistamisen ja tuotekehityksen kohteina olivat erityisesti 4H-yhdistyksille määritellyt neljä avaintuotetta: ryhmätoiminta, koulutukset, työllistäminen sekä nuorten yritykset. Uusina tuotteina käyttöön otettiin muun muassa 4H-Yritys sekä Ajokortti työelämään. Kaikista avaintuotteista laadittiin yhdenmukaiset kuvaukset. Lisäksi niihin liittyvä ohjeistus ja oheismateriaali päivitettiin. Markkinointi- ja viestintämateriaalin uudistaminen käynnistettiin. Työn etenemisestä kerrottiin paikallisille toimijoille erillisillä Teemainfoilla, joita julkaistiin viisi kappaletta. Tuotteiden parissa tehty työ kiteytyi vuonna 2009 julkaistuun Kolme askelta työelämään -malliin, joka on herättänyt laajaa kiinnostusta Suomessa ja erilaisissa kansainvälisissä yhteyksissä. Malli muun muassa edusti Suomea vuoden 2010 Yrittävä Eurooppa -kilpailussa. Kolme askelta työelämään -malli yhdistää lasten ja nuorten harrastustoiminnan sekä pitkäjänteisen yrittäjyys- ja työelämävalmiuksien lisäämisen omaleimaisella tavalla. Mallissa kansalaistaidot, työelämävalmiudet ja yrittäjyys nähdään kokonaisuutena, joka johtaa vastuulliseen ja yritteliääseen aikuisuuteen. Teemakauden aikana tehdyn työn ansiosta 4H-järjestöllä on nyt käytössään yhtenäiset avaintuotteet, joiden sisällöt, materiaalit ja koulutukset palvelevat erilaisissa tilanteissa. Viestintään ja markkinointiin on saatu uusia välineitä ja toiminnasta on helpompi viestiä eri yhteyksissä. Saatu palaute rohkaisee työn jatkamiseen. Uuden strategiakauden tavoitteena onkin tukea paikallisyhdistyksiä tuotteiden käytössä ja niistä tiedottamisessa. Myös työ yhdenmukaisten toimintatapojen parissa jatkuu. 3
4H valmentaa nuoria työelämään Nuorten työnhakuvalmiuksien parantamiseen puolen miljoonan lisämääräraha 4H-järjestössä nuorten työelämätaitoja kehitetään Kolme askelta työelämään -mallin mukaisesti. Yli 13-vuotiaat nuoret voivat käydä Ajokortti työelämään -kurssin, jonka jälkeen he saavat valita seitsemästä asiakaspalvelukoulutuksesta: Lastenhoitaja, Senioripalvelu, Dogsitter, Hevostaituri, Pihataitaja, Taimikonhoitaja ja Osaava kerhonohjaaja, heitä kiinnostavan koulutuksen. Lisäksi nuorilla on mahdollisuus työllistyä koulutuksen jälkeen 4H-yhdistysten kautta. Vuonna 2010 valtiovalta kohdisti 0,5 miljoonaa euroa 4H-järjestölle nuorten työnhakuvalmiuksien parantamiseen. Lisämäärärahalla järjestetään Ajokortti työelämään -kursseja 10 000 nuorelle sekä pidetään erilaisia asiakaspalvelukoulutuksia 420 nuorelle vuosien 2010 2011 aikana. Ajokortti työelämään -kurssilla työmaailman pelisäännöt tutuiksi Ajokortti työelämään -kurssilla nuoret oppivat työnhakuun ja työelämän pelisääntöihin liittyviä taitoja. Kurssilla käsitellään myös asiakaspalvelua ja ihmissuhdetaitoja sekä harjoitellaan haasteellisista asiakaspalvelutilanteista selviytymistä. Kurssin suoritettuaan nuori saa kortin ja todistuksen, jotka kertovat työnantajalle hakijan aktiivisuudesta. Vuonna 2010 järjestettiin 500 Ajokortti työelämään -kurssia, joihin osallistui 8 300 nuorta. Näistä lisämäärärahalla järjestettyjä kursseja oli 330, ja niihin osallistui 6 500 nuorta. Osallistujista 52 % oli tyttöjä ja 48 % poikia. Koulutettuja Ajokortti työelämään -kouluttajia järjestössä on 300. 4 Asiakaspalvelukoulutuksista erityistaitoja Asiakaspalveluun valmentavat koulutukset syventävät nuoren osaamista. Nuori perehtyy valitsemaansa alaan ja saa valmiudet toimia pienimuotoisissa palvelutehtävissä kyseisillä aloilla. Toimintakertomusvuonna 795 nuorta osallistui nuorille suunnattuihin koulutuksiin. Lisämäärärahakoulutuksiin osallistui 156 nuorta. Suosituimmat koulutukset olivat Osaava kerhonohjaaja, Dogsitter, Lastenhoitaja ja Senioripalvelu. 4H on vahva nuorten työllistäjä 4H-yhdistykset työllistävät nuoria muun muassa kerhojen ja muiden tilaisuuksien ohjaamiseen, kotien palvelutehtäviin sekä pihan ja puutarhan hoitotehtäviin. Vuonna 2010 4H-yhdistykset työllistivät 8 455 alle 29-vuotiasta nuorta. Työtunteja nuorille kertyi lähes 620 000. Osatekijänä ennätykselliseen nuorten työllistämiseen oli valtiovallan Nuorisoyhteistyö Allianssille suuntaama 5,1 miljoonan euron määräraha, jota Allianssi välitti järjestöille ja kunnille nuorten työllistämiseen nuorisotoimialalle. Kaikista Allianssin hyväksymistä järjestöhankkeista 4H:n osuus oli 44 % ja kaikista hankkeista 30 %. 4H:ssa palkkoja nuorille maksettiin viime vuonna 4,3 miljoonaa euroa, joista 1,6 miljoonaa euroa oli Allianssi-palkkoja.
TÖITÄ MIKKO KANKAALA Vuonna 2010 4H-Yrityksiä oli 164 kappaletta, ja niiden liikevaihto oli yhteensä yli 120 000 euroa. 4H-Yritys on turvallinen tapa kokeilla yrittäjyyttä 4H-Yritys on työväline nuorten yritystoiminnan käynnistämiseen ja tukemiseen. Se tarjoaa nuorelle mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä ohjatusti henkilökohtaisen yritysohjaajan opastuksella. 15-vuotiaan Eero Rantalan Pieni Leivontapuoti valittiin ensimmäiseksi Vuoden 4H-Yritykseksi. Pieni Leivontapuoti valmistaa tilauksesta täytekakkuja sekä suolaisia ja makeita kahvileivonnaisia. Yritys järjestää tarvittaessa myös pitopalvelua. Se on pitkälle tuotteistettu, sen logo on omaperäinen ja tuotteet taidokkaasti tehtyjä. Yrityksessä toteutuvat 4H:n toimintamenetelmä Tekemällä oppiminen sekä Kolme askelta työelämään -malli esimerkillisellä tavalla. Nuorisotoimikunta on nuorten ääni 4H:ssa Vuosi 2010 oli 4H:ssa nuorisotoimikunnan kannalta muutosten aikaa. Ensimmäistä kertaa nuorisotoimikunnan jäsenille annettiin jokaiselle oma ministerinsalkkunsa. NuToKu:lla oli vuoden aikana ajettavanaan tärkeitä asioita. Jatkoimme Nuorisojäsenet hallituksiin -kampanjaa, jossa tarkoituksena on saada jokaisen 4H-yhdistyksen hallitukseen nuori. Pyrimme lisäämään nuorten kuulemista myös piirien toiminnassa. Itse osallistuin Suomen 4H-liiton hallituksen kokouksiin. Yhdessä nuorisotoimikunnan kanssa olemme olleet ajamassa nuorten asioita eteenpäin, varsinkin ideoita, jotka tulivat esille valtakunnallisessa Nuorten 4H-parlamentissa 2010. Lisäksi NuToKu on edustanut järjestöä erilaisissa tapahtumissa ja messuilla. Nuorisotoimikunta toimi tehokkaasti edellisten vuosien tapaan nuorten äänen eteenpäin viejänä. Terveisin Mikko Kankaala 4H-Presidentti 2010 EERO RANTALA 5
KERHOT Kiinnostavat teemakerhot Käsityökerho, Kokkikerho, Eränkävijä, Metsäsalapoliisit, Heppakerho ja Lemmikkikerho. Nämä kaikki ovat esimerkkejä 4H-teemakerhoista, joihin on laadittu valmiit ohjaajan oppaat. Kerhon toiminta voi rakentua myös TOP-tehtävien pohjalle. Vuonna 2010 valmistuneet Kokkaa kestävästi ja Viljele iloisesti ovat uudet TOP-tehtäväkokonaisuudet, jotka löytyvät TOP-tehtäväpankista. Aineistojen pohjana ovat 12 tuttua kasvista, joiden viljelyyn perehdytään Viljele iloisesti -teeman kautta. Samoista kasviksista valmistetaan ruokaa Kokkaa kestävästi -teeman ruokaohjeiden mukaan. Lasten ja nuorten on tärkeää tiedostaa, että yksilön ympäristöteoilla on merkitystä. Kestävästi kokatessa pohditaan yhdessä kerholaisten kanssa ruoanvalmistuksen vaikutusta esimerkiksi ympäristöön, terveyteen sekä eläinten ja ihmisten hyvinvointiin. Aineistot on tuotettu yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun kanssa. Vuoden 4H-kerhossa oppii ja onnistuu Kerhokilpailun avulla kehitetään paikallisen kerhotoiminnan laatua. Kerhokilpailun tavoitteena on nostaa esiin parhaita kerhokäytäntöjä ja levittää niitä valtakunnallisesti. Kerhokilpailuun osallistui kaikkiaan 237 kerhoa 53 yhdistyksestä. Mukana oli yhteensä 3 385 4H-kerholaista. 4H järjestää kerhokilpailun yhteistyössä OP-keskuksen ja paikallisten osuuspankkien kanssa. Vuoden 4H-kerho -kilpailu 1. Köyhäjoen 4H-kerho 2. Kurjenkylän Kuplat 3. Mommilan asemaseudun 4H-kerho 2 819 4H-kerhoa ja 619 746 kerhokäyntiä. 6
Kilpailut Kisakokemuksista iloa ja osaamista Käytännön taitoja kartuttavissa valtakunnallisissa 4H-kisoissa osaamista kehitettiin kuvataiteessa, traktori- ja mönkijäcupissa, metsä- ja hevostaidoissa, luontopolulla, kokkaamisessa, kierrätysmateriaalin tuunaamisessa ja puiden istuttamisessa. Lisäksi 4H-kerhot kilpailivat Vuoden kerho -tittelistä. Kuvita kunta -kuvataidekilpailu Peruskoulujen 1. 6.-luokkalaisille suunnattuun kuvataidekilpailuun osallistui huikeat 14 000 oppilasta eri puolilla Suomea. Kilpailutehtävässä koululaiset pohtivat haastavan abstraktia käsitettä kunta. Kuvan tekemisen myötä oppilaat tutustuivat omaan kotikuntaansa siellä työskentelevien ihmisten välityksellä. Kuvita kunta -kuvataidekilpailun järjestivät yhteistyössä Suomen 4H-liitto, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö, Lasten Päivän Säätiö ja Finlands svenska 4H. Voimaa vapaaehtoisuudesta Olen toiminut 4H-kerhonohjaajana Virtain 4Hyhdistyksessä kahdeksan vuoden ajan. Kerhon ohjaaminen on antanut minulle paljon vastuuta, työkokemusta sekä iloa ja onnistumisen tunteita. Mielestäni ohjaajana toimimisessa on parasta lasten ja nuorten kanssa puuhailu. Se on antanut minulle positiivista energiaa. Toimin Suomen 4H-liiton nuorisotoimikunnan kerhoministerinä kaudella 2010 11. Vuoden aikana olen ollut mukana 4H:n valtakunnallisissa tapahtumissa. Lisäksi olen kannustanut kerhoja osallistumaan Vuoden 4H-kerho -kilpailuun. 4H-kerhojen ohjaajina toimivat koulutetut vapaaehtoiset. Vuonna 2010 nuoria kerhonohjaajia oli 1 943 ja aikuisohjaajia 1 538. Vuotta 2011 vietetään Euroopan vapaaehtoistoiminnan teemavuotena. Me vapaaehtoiset teemme tärkeää työtä. Hurraahuuto kaikille vapaaehtoisille: Hurraa! Terveisin Jenni Hirvi, Kerhoministeri 2010 Valtakunnalliset 4H-mestaruuskilpailut järjestettiin Siilinjärvellä 22. 23.6.2010. Luontoon, eläimiin ja konetaitoon liittyvistä mestaruuksista kamppaili 150 lasta ja nuorta. Rakenteeltaan kevyet TOP-kisat soveltuivat hienosti osaksi 4H-kerhojen ohjelmaa. TOPkilpailut houkuttelivat 1 700 lasta ja nuorta kokeilemaan taitojaan tuunaamisessa, kokkaamisessa ja puuntaimien istuttamisessa. JENNI HIRVI 7
H Hyvällä harrastuksella huomisen huipulle Toiminta-ajatus 4H-harrastuksessa lapsi ja nuori kasvaa kohti vastuullista ja yritteliästä aikuisuutta. Lapsen ja nuoren kehitysvaiheet huomioon ottavassa toiminnassa opitaan itse tekemällä. 4H-kerhossa omaksutaan käytännön taitoja ja tietoja koulutetun ohjaajan tuella. 4H-koulutukset ja -kurssit syventävät nuoren osaamista. Toiminnassa saadaan valmiuksia aktiiviseen kansalaisuuteen, yrittäjyyteen ja työelämään. Järjestöllinen päämäärä 4H-järjestö on valtakunnallinen, yhtenäinen ja kehittyvä lasten ja nuorten elämänhallintaa ja yritteliäisyyttä tukeva kansalaisjärjestö sekä johtava nuorisopalveluja tuottava järjestö. Arvot Järjestön arvopohja muodostuu neljästä H-kirjaimesta: Harkinta - Head kuvaa sitä, miten tärkeää ihmisen on jatkuvasti kehittää omaa ajatteluaan sekä pyrkiä kaikessa toiminnassaan rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Harjaannus - Hands tarkoittaa käytännön ja käden taitoja, joita harjoitellaan kaikessa 4H-toiminnassa. Tähän liittyvät tärkeänä osana asenteet, kuten esimerkiksi yritteliäisyys ja ahkeruus. Hyvyys - Heart kertoo toisen ihmisen kunnioittamisesta ja huolenpidosta. Siihen liittyvät myös yhteistyötaidot ja hyvä käytös. Hyvinvointi - Health on kokonaisvaltainen asia, johon liittyvät ihmisen fyysinen ja henkinen tasapaino sekä riittävä aineellinen hyvinvointi. 4H-toimija pystyy luomaan arjen hyvinvointia itselleen ja muille. 8 4H-järjestöön kuuluu yli 79 000 jäsentä. 4H-yhdistyksiä on 251 ympäri Suomea. Paikallisyhdistysten toimintaa tukee 14 4H-piiriä. Ruotsinkielistä toimintaa tarjoaa Finlads svenska 4H, jolla on 5 000 jäsentä.
Kolme askelta työelämään 1 2 3 Kasvu 1. ASKEL: Kerhotoiminta ja TOP (6+) Kerhotoiminnassa lapsi oppii monipuolisesti erilaisia taitoja. Vuosittain toteutuu yli 600 000 kerhokäyntiä. Kerhojen ohjauksesta vastaa yli 3 000 koulutettua, vapaaehtoista ohjaajaa. Merkittävä osa kerhoista toimii haja-asutusalueella, missä ne ovat yhä useammin lasten ja nuorten ainoa, ohjatun harrastustoiminnan muoto. Lasten ja ohjaajien tärkeimpänä työvälineenä toimii TOP-tehtäväpankki, joka sisältää yli 1 200 pedagogisesti pohdittua tehtävää kymmenestä eri aihepiiristä. TOP-tehtävissä toteutuu 4H-järjestön omaleimainen yrittäjyyskasvatusajattelu, TOP-yrittäjyyskasvatus. vastuulliseksi 2. ASKEL: Työelämävalmiudet ja työllistäminen (13+) ja Toinen askel tukee yli 13-vuotiasta nuorta työelämätaitojen opettelussa. Nuori saa perustiedot työelämän pelisäännöistä kahdeksan tunnin mittaisella Ajokortti työelämään -kurssilla. Yhdistysten järjestämät tehtäväkohtaiset koulutukset syventävät nuoren osaamista. Nuori voi työllistyä 4H-yhdistyksen kautta tai suoraan yrityksiin. 4H:ssa opitaan tekemällä. Neljä avaintuotetta ohjaavat yhdistysten perustoimintaa. Avaintuotteet muodostavat Kolme askelta työelämään -mallin. yritteliääksi 3. ASKEL: Nuorten yritykset (13+) Kolmas askel tarjoaa yli 13-vuotiaille nuorille mahdollisuuden yritystoiminnan harjoitteluun. Nuori tai nuorten ryhmä voi perustaa oman 4H-Yrityksen. Yrityksestä tehdään sopimus paikallisen 4Hyhdistyksen kanssa, ja nuori saa tuekseen henkilökohtaisen ohjaajan. 4H-Yritys Riihikahvila Kardemumma. 9
4H-järjestö vuonna 2010 4H- JÄRJESTÖ VUONNA 2010 90000 80000 70000 60000 50000 40000 30000 20000 10000 0 4H- JÄSENMÄÄRÄ 11929 12120 11889 10857 11566 11689 68556 71183 71890 70622 66931 67659 800000 800000 700000 700000 600000 600000 500000 500000 400000 400000 300000 300000 200000 200000 100000 100000 0 0 4H- KERHOKÄYNTIEN MÄÄRÄ 4H- KERHOKÄYNTIEN MÄÄRÄ 644689 656400 669840 694092 644689 656400 669840 694092 652305 652305 619746 619746 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Nuoret Aikuiset 2005 2005 2006 2006 2007 2007 2008 2008 Kerhokäynnit 2009 2009 2010 2010 Kerhokäynnit 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 4H- KERHOJEN MÄÄRÄ 167 154 139 130 130 92 92 2874 2874 2802 2773 2740 2727 4000 4000 3500 3500 3000 3000 2500 2500 2000 2000 1500 1500 1000 1000 500 500 0 4H- VAPAAEHTOISOHJAAJIEN MÄÄRÄ 4H- VAPAAEHTOISOHJAAJIEN MÄÄRÄ 1375 1471 1494 1536 1375 1471 1494 1536 2169 2175 2219 2208 2169 2175 2219 2208 1512 1512 1538 1538 1961 1961 1943 1943 2005 2006 2007 2008 2009 2010 4H- KERHOT IP- KERHOT 2005 2005 2006 2006 2007 2007 2008 2008 2009 2009 2010 2010 KERHONOHJAAJAT AIKUISOHJAAJAT KERHONOHJAAJAT AIKUISOHJAAJAT 5 ALLE 29- VUOTIAIDEN TYÖPALKAT 9000 ALLE 29- VUOTIAIDEN TYÖLLISTÄMINEN 4,5 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0,5 3,177 3,184 3,233 4,336 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 8014 7753 7030 8455 0 0 2007 2008 2009 2010 4H- NUORTEN TYÖPALKAT, MILJ. EUROA 2007 2008 2009 2010 NUORTEN TYÖLLISTÄMINEN JA TYÖVOIMA, HLÖ 4H on merkittävä nuorten työllistäjä. Vuonna 2010 järjestön kautta työllistyi 8 455 nuorta. 10
METSÄ 4H johdattaa lapset ja nuoret metsätiedon äärelle 4H-järjestön metsä- ja luontotoiminnan tavoitteena on lasten ja nuorten monipuolisen metsäja luontotietouden lisääminen sekä harrastus- ja työmahdollisuuksien tarjoaminen. Tämä työ on yhteiskunnallisesti erittäin tärkeää, sillä lapset ovat tulevaisuuden metsänomistajia, metsäammattilaisia, yrittäjiä, päätöksentekijöitä ja kuluttajia. Metsä- ja luontoasioita opetellaan 4H:ssa kerhoissa, kursseilla, kilpailuissa, töitä tekemällä, harjoittamalla pienimuotoista yritystoimintaa sekä tutustumalla metsätalouteen ja siihen liittyviin ammatteihin. Esimerkiksi Taimirumbaistutuskilpailujen osallistujat istuttivat yhteensä 221 654 puuntainta. Metsissä Mahdollisuus on 4H-järjestön malli metsäalan organisaatioiden välisestä yhteistyöstä. Mallin perusteella on kehitetty paikallisia ja maakunnallisia verkostoja, jotka järjestävät 4H:n koordinoimina metsä- ja luontoaiheisia tapahtumia yhteistyössä koulujen kanssa. Vuonna 2010 näihin tapahtumiin osallistui yli 38 000 lasta ja nuorta. 4H:lla on vahva rooli myös Suomen metsäsertifioinnin kriteerin numero 26 toimenpideohjelmissa. Toimenpideohjelmat tukevat maakunnissa tehtävää metsä- ja luontokasvatusta, ja ne ovat lisäksi laajentaneet systemaattisen metsään liittyvän kouluyhteistyön valtakunnalliseksi. Ympäristöradalta luonnontutkijaksi Ympäristörata oli 4. 6.-luokkalaisille suunnattu koulukampanja, jossa perehdyttiin luonnon monimuotoisuuteen ja vesiensuojeluun hauskalla tavalla. Käytännönläheisiä tehtäviä tehden oppilaat esimerkiksi rakensivat luontoelämysradan, tutustuivat omaan lähiympäristöönsä eri aisteja käyttäen sekä eläytyivät vesiensuojeluun roolipelin avulla. Ympäristöradan hyväksytysti suorittaneet luokat saivat jokainen pienen palkinnon ja osallistuivat samalla kilpailuun, jossa pääpalkintona oli luokkaretki koko porukalle keväällä 2011. Kampanjan toteutti Suomen 4H-liitto yhdessä maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Ympäristörata oli osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman Ympäristö 2010 -teemavuotta. 11
Kansainvälinen toiminta ja 4H-järjestön rahoitus Take a Lead -seminaari Tansaniassa Kansainvälinen Take A Lead -seminaari toteutettiin Suomen 4H-liiton ja Tansanian 4H:n välisenä yhteistyönä jo toista kertaa. Seminaari kokosi yhteen yli 50 4H- ja Young Farmers -organisaatioiden johtajaa ja toimijaa Afrikasta, Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Seminaarissa paneuduttiin erityisesti vertaisohjaajuuteen ja tasa-arvokysymyksiin afrikkalaisen nuorisotyön näkökulmasta. Osallistujilla oli lisäksi ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua neljän päivän ajan Tansaniassa tehtävään 4H-työhön. Tansanian 4H-organisaatiossa on 35 000 jäsentä. Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto rahoittaa Take a Lead hanketta. 4H:n ajatukset yrittäjyyskasvatuksesta ja tekemällä oppimisesta näyttävät soveltuvan erinomaisesti afrikkalaisten yhteiskuntien tarpeisiin. Seminaarin yhtenä tavoitteena olikin viedä eteenpäin 4H:n toimintamallia myös muihin Afrikan maihin. Suomen 4H-liiton pitkäaikainen työ Afrikassa sai seminaarin aikana laajalti kiitosta. Tansaniassa ja Namibiassa aikaansaadut tulokset herättävät kasvavaa kiinnostusta eri puolilla maailmaa. Rahoitus Kerhokilpailu kehittää kerhotoiminnan laatua 4H-järjestön kokonaisrahoitus oli 29,85 milj. euroa. Järjestön Kaikki 4H-kerhot iltapäiväkerhoja lukuun kokonaistuotot kasvoivat 15,8 % vuoden 2009 tasosta. Maa- ja ottamatta voivat osallistua vuosittaiseen metsätalousministeriö rahoitti 4H-toimintaa 4,68 milj. euron kerhokilpailuun. Raati arvioi kerhojen itse yleisavustuksella. Lisäksi myönnettiin erityisavustusta 0,47 milj. suunnittelemat julisteet sekä kerhopäiväkirjat, joiden perusteella voittaja valitaan. euroa nuorten työnhakuvalmiuksien parantamiseen. Kriteereinä ovat muun muassa esittely-paketin ilme, kerhotoiminnan monipuolisuus, Nuorisotyön ja koulutuksen tuotot nousivat yli 7,5 milj. euroon. Kasvua oli edellisestä vuodesta 8,2 %. Tuottoihin osallistumisinnokkuus sekä toiminnan sisältyvät osallistumismaksut, korvaukset nuorisopalveluista, laatu ja pitkäjänteisyys. Tavoitteena on OK-opintokeskuksen koulutustuet sekä kohdeavustukset, kerhokilpailun avulla kehittää kuten Allianssin tuki nuorten työllistämiseen. paikallisen kerhotoiminnan laatua. Työllistettyjen nuorten määrä nousi yli 20 %:lla, ja työllistämistoiminnan tuotot kasvoivat 4,68 milj. euroon. Tuotot Lassilan 4H-Topit Noormarkun 4Hyhdistyksestä voittivat vuoden 2009 koostuvat asiakkaiden maksuista, joilla katettiin työllistettyjen nuorten palkat sekä palkkojen sivukulut ja toimin- 4H-kerhokilpailun. Satakunnan 4Hpiirin reippaat kerholaiset tekivät nan organisointi. 4H sai Allianssin Työtä nuorille 2010 tuomaristoon vaikutuksen etenkin -hankkeen myötä 1,6 milj. euroa palkkaustukea nuorten aktiivisuudellaan. Kerho muun muassa työllistämiseen. järjesti ansiokkaasti tapahtumia valtakunnallisella 4H viikolla ja pääsi esiin Kuntien avustukset 4H-yhdistyksille olivat yhteensä useasti paikallisissa medioissa. Kerholaiset ovat myös ottaneet innokkaasti 2,88 milj. euroa. Hankerahoitus nousi 3,67 milj. euroon. Kasvua vuoteen 2009 verrattuna oli 86,5 %. osaa maakunnallisiin kilpailuihin. Kerhokilpailuun osallistui kaikkiaan 315 Järjestön taloudellinen tasapaino vaatii mittavaa kerhoa 81 yhdistyksestä. Mukana omatoimista varainhankintaa. Elinkeinotoimintojen oli yhteensä 4 109 4H-kerholaista. ja varainhankinnan yhteismäärä vuonna 2010 oli 3,88 milj. euroa. Summa kasvoi 0,88 milj. euroa edellisestä vuodesta. Suomen 4H-liiton tulokseen vaikutti erityisesti satunnaisiin tuottoihin kirjattu asunto-osakkeen myyntivoitto. 12
Tuloslaskelma ja toiminnan tuotot EUROT Rahoitus jakaantui paikallistason 4H-yhdistysten (77 %), maakunnallisten 4H-piirien (13 %) ja Suomen 4H-liiton (10 %) kesken. Suomen 4H-liiton tuloslaskelma Tuloslaskelma 2010 Tuloslaskelma 2009 VARSINAINEN TOIMINTA Nuorisotyö ja koulutus Tuotot ja avustukset EUR 100 249 EUR 213 011 Henkilöstökulut 336 815 320 930 Muut kulut 119 604-456 419 270 596-591 526 Kulujäämä -356 170-378 515 Hankkeet Hankeavustukset 391 912 341 458 Henkilöstökulut 37 782 51 886 Muut hankekulut 383 811-421 593 343 066-394 953 Kulu-/tuottojäämä -29 681-53 494 Viestintä Tuotot 208 732 233 208 Henkilöstökulut 196 197 170 099 Muut kulut, poistot 128 471-324 668 136 410-306 509 Kulujäämä -115 936-73 301 Välitystoiminta Tuotot ja varaston arvon muutos 145 143 127 580 Kulut -96 811-92 272 Tuottojäämä 48 332 35 308 Hallinto Henkilöstökulut 394 615 368 274 Muut hallintokulut, poistot 209 224-603 839 194 897-563 171 Kulujäämä -603 839-563 171 Varsinaisen toiminnan kulujäämä -1 057 295-1 033 174 VARAINHANKINTA Tuotot 145 449 170 501 Henkilöstökulut 29 532 63 254 Kulut 92 813-122 345 93 068-156 321 Tuottojäämä 23 104 14 180 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot 41 501 52 129 Kulut -4 060-17 746 Sijoitustoiminnan tappiot -1 751 0 Tuottojäämä 35 690 34 382 SATUNNAISET ERÄT Tuotot 907 617 0 Kulut -22 692 0 Tuottojäämä 884 925 0 YLEISAVUSTUKSET Valtionavustus 4H-toimintaan 4 682 500 4 682 500./. Valtionavustus 4H-piireille ja -yhdistyksille -3 737 390-3 740 917 Valtion lisämääräraha 4H-toimintaan 325 296 0./. Valtion lisämääräraha 4H-piireille ja yhdist. -292 600 977 806 0 941 583 977 806 941 583 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ 864 231-43 029 TASEEN LOPPUSUMMA EUR 4H-järjestön toiminnan tuotot 1 915 176 941 388 4H-järjestön toiminnan tuotot 4H- lii&o 4H- piirit 4H- yhdistykset Valtionavustus 4H-toimintaan 977 806 1 230 054 2 649 782 Kuntien rahoitus 4H- lii&o 4H- piirit 4H- yhdistykset 2 876 453 Nuorisotoiminta Valtionavustus 4H-toimintaan ja koulutus 977 100 806 249 1 230 591 054 433 2 6 649 842 782 959 Tuotevälitys, Kuntien rahoitus palveluasemat 145 143 135 343 2 1 876 063 453 246 Työllistämistoiminta Nuorisotoiminta ja koulutus 100 249 591 2 675 433 4 6 569 842 349 959 Hankkeet Tuotevälitys, palveluasemat 391 145 912 143 1 067 135 193 343 2 1 208 063 887 246 Jäsenlehti Työllistämistoiminta 208 732 2 675 4 569 349 Varainhankinta, Hankkeet muut tuotot 391 186 912 950 1 067 142 193 094 2 1 208 360 887 092 Elinkeinotoiminta Jäsenlehti 208 732 776 033 1 410 351 Satunnaiset Varainhankinta, tuotot muut tuotot 186 907 950 617 142 2 071 094 1 360 092 YHTEENSÄ Elinkeinotoiminta 2010 2 918 409 3 946 776 896 033 22 1 410 981 351 119 YHTEENSÄ Satunnaiset tuotot 2009 2 079 907 468 617 2 527 2 071 387 21 169 931 YHTEENSÄ 2010 2 918 409 3 946 896 22 981 119 YHTEENSÄ 2009 2 079 468 2 527 387 21 169 931 13
SÄÄTIÖ 4H-säätiö tukee nuorisotyötä 4H-säätiön tarkoituksena on suomalaisen 4H-toiminnan tukeminen, kehittäminen ja edistäminen. Säätiö palkitsee stipendein 4H-harrastuksessa ansioituneita nuoria, vapaaehtoisia ja toimihenkilöitä. Se tukee kansainvälistä nuorisovaihtoa ja myöntää apurahoja 4H-nuorisotyön edistämiseen. Säätiön toiminta perustuu elinkeinoelämän ja sidosryhmien tukeen sekä oman sijoitustoiminnan tuottoihin. Vuonna 2010 säätiö jakoi 19 valtakunnallista ja 22 maakunnallista stipendiä. Valtakunnallisten stipendien jakotilaisuus pidettiin 16.2.2011 valtioneuvoston juhlahuoneistossa. Stipendien jaon suoritti maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila yhdessä 4H-säätiön hallituksen puheenjohtajan Ensio Hytösen kanssa. Vuonna 2010 säätiö jakoi stipendejä ja avustuksia yhteensä 91 650 euroa. Kerhokilpailu kehittää kerhotoiminnan laatua Hallintoneuvosto 2009 2011 Puheenjohtaja: Kaikki Kansliapäällikkö 4H-kerhot iltapäiväkerhoja Jarmo Vaittinenlukuun Varapuheenjohtaja: ottamatta Toiminnanjohtaja voivat osallistua Lea vuosittaiseen Lastikka Maaherra kerhokilpailuun. Pirjo Ala-Kapee Raati arvioi kerhojen itse Toimitusjohtaja Matti Jääskeläinen Toimitusjohtaja suunnittelemat Terho Kalliokoski julisteet sekä kerhopäiväkirjat, Koipijärvi joiden perusteella voittaja valitaan. Johtaja Terhi Viestintäjohtaja Kriteereinä Suso ovat Kolesnik muun muassa esittely-paketin ilme, kerhotoiminnan monipuolisuus, Apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth Maanviljelysneuvos Esko Lindstedt Johtaja Martti osallistumisinnokkuus Pallari sekä toiminnan Päätoimittaja laatu Tapani ja pitkäjänteisyys. Ruokanen Tavoitteena on Toimitusjohtaja Tero Hemmilä kerhokilpailun avulla kehittää Maanviljelysneuvos Raimo Tammilehto Maakuntajohtaja paikallisen Matti kerhotoiminnan Viialainen laatua. Hallitus 2009 2011 Lassilan 4H-Topit Noormarkun 4Hyhdistyksestä Toimitusjohtaja voittivat Ensio vuoden Hytönen 2009 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: 4H-kerhokilpailun. Teknologia-asiantuntija Satakunnan 4H- Liisa Rosi Ylijohtaja Raimo Luoma Valtiosihteeri piirin Raimo reippaat Sailas kerholaiset tekivät Toimitusjohtaja tuomaristoon Seppo Hassinen vaikutuksen (säätiön etenkin asiamies) aktiivisuudellaan. Kerho muun muassa järjesti ansiokkaasti tapahtumia valtakunnallisella 4H viikolla ja pääsi esiin useasti paikallisissa medioissa. Kerholaiset ovat myös ottaneet innokkaasti osaa maakunnallisiin kilpailuihin. Kerhokilpailuun osallistui kaikkiaan 315 kerhoa 81 yhdistyksestä. Mukana oli yhteensä 4 109 4H-kerholaista. 14
Suomen 4H-liitto Suomen 4H-liiton jäseniä ovat liiton perustajajäsenet ja 4H-piirit. Perustajajäseniä ovat: ProAgria Keskusten Liitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Marttaliitto, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Pellervo-Seura, Suomen Kuntaliitto ja Työväen Sivistysliitto. Liittoon kuuluvat 4H-piirit ovat Lappi, Oulu, Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Keski- Suomi, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Suur-Savo, Kaakkois-Suomi, Häme, Satakunta, Lounais-Suomi ja Etelä-Suomi. 4H-järjestön rakenne Suomen 4H-liitto valtakunnallinen tuki Perustajajäsenet 8 kpl Henkilöjäsenet 79 348 jäsentä 4H-yhdistykset 251 kpl nuorisotoiminta 4H-piirit 14 kpl maakunnallinen tuki Valtuuskunta 2010 2012 Puheenjohtaja: Kansanedustaja Petteri Orpo, Turku Varapuheenjohtaja: Kansanedustaja Anneli Kiljunen, Lappeenranta Jäsenet Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä, Rovaniemi Kansanedustaja Unto Valpas, Raahe Aluekehitysasiantuntija Helena Aaltonen, Sotkamo Kansanedustaja Mika Lintilä, Toholampi Kansanedustaja Lasse Hautala, Kauhajoki Kansanedustaja Anne Kalmari, Kivijärvi Kansanedustaja Markku Rossi, Kuopio Kansanedustaja Eero Reijonen, Liperi Yrittäjäneuvos Risto Heikkilä, Anjalankoski Erityisasiantuntija Aija Tuimala, Hämeenlinna Vararehtori Seija Mahlamäki-Kultanen, Punkalaidun Lehtori Osmo Haataja, Salo Myyntipäällikkö Susanna Lindmark-Huttunen, Vantaa Viranomaispäällikkö Ilkka Häyrinen, Pieksämäki Kansanedustaja Merikukka Forsius, Vihti Markkinointiesimies Tellervo Hurskainen, Rääkkylä Ylitarkastaja Arto Seppälä, Mikkeli Johtaja Ritva Toivonen, Eura Kansanedustaja Outi Mäkelä, Nurmijärvi Yrittäjä, opettaja Anna-Kaisa Immonen, Hämeenkyrö Suunnittelija Anniina Kostilainen, Vantaa. Hallitus 2010 2012 Puheenjohtaja: Ylijohtaja Raimo Luoma Varapuheenjohtaja: Konsultti Timo Alatalo Johtaja Vesa Nuolioja Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä Agrologi Johannes Leppänen Professori Terhi-Anna Wilska Toimitusjohtaja Seppo Hassinen
Suomen 4H-liitto Karjalankatu 2 A 00520 HELSINKI Puh. (09) 7512 4200 4h-liitto@4h.fi www.4h.fi