Vuosikertomus 2012 Suomen 4H-liitto 4 H
|
|
- Liisa Katajakoski
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vuosikertomus 2012 Suomen 4H-liitto 4 H
2 Puheenjohtajan tervehdys Elämässä sattuu joskus kuin ikkuna avautuisi uuteen maisemaan. Itse koin tällaisen tunteen, kun huhtikuussa 2012 Suomen 4H-liiton valtuuskunta valitsi minut liiton hallituksen puheenjohtajaksi. Vahdinvaihto tapahtui kesken edustajakokouskauden, kun ylijohtaja Raimo Luoma pyysi eroa toimittuaan tehtävässä neljä vuotta. Syynä eroon oli puheenjohtajuudesta mahdollisesti syntyvä, virkatyöhön liittyvä jääviystilanne. Järjestöväki osoittaa Raimolle lämpimät kiitokset erittäin sitoutuneesta puheenjohtajuusrupeamasta! Lähes jokaisella suomalaisella on jonkinlainen käsitys 4Hnuorisotyöstä, niin minullakin. Mutta puheenjohtajuus avasi avaran ikkunan Suomen suurimpaan nuorisojärjestöön, jonka toiminta todellakin tuo lisäarvoa tämän ja tulevaisuuden yhteiskunnan haasteisiin. Nyt 85 vuotta täyttävä kansalaisjärjestö onkin kyennyt jatkuvasti uudistamaan toimintaansa. Nyt jos koskaan tarvitaan ponnisteluja nuorten työllistämiseksi ja työelämävalmiuksien sekä yritteliäisyyden edistämiseksi. Ongelmien syntymistä ja syrjäytymistä tulee ehkäistä ennakkoon, näin vähennetään inhimillisiä, sosiaalisia ja taloudellisia menetyksiä. 4H-järjestöllä on eri ikäryhmien kohtaamiseen nykyaikaiset toimintamallit, joilla tavoitetaan vuosittain kymmeniätuhansia lapsia ja nuoria. Parasta luottamustyössä on ihmisten kohtaaminen. Nuorten 4H-stipendiaattien upeat elämäntarinat todella vahvistavat uskoa tulevaisuuteen. 4H-järjestöä on myös siunattu sitoutuneilla luottamushenkilöillä ja työntekijöillä. 2 Kerhokilpailu kehittää kerhotoiminnan laatua Elämän ja toiminnan on hyvä nojata vahvaan ja pysyvään arvoperustaan, mutta toisaalta tulee omata reaktiivisuutta maailman muutoksiin. Nämä ominaispiirteet löytyvät 4Hjärjestöstä selkeästi. Nuorisotyön kehittämisen lisäksi järjestöväen ennakkoluulottomuus ulottuu tukipalvelujen järjestämiseen. Kaikki 4H-kerhot iltapäiväkerhoja lukuun Vuoden 2012 aikana ottamatta 4H-järjestössä voivat mietittiin laajapohjaisesti, kerhokilpailuun. miten 4H-piirit ja Raati liitto arvioi kerhojen itse osallistua vuosittaiseen parhaiten pystyisivät suunnittelemat auttamaan paikallisia julisteet 4Hyhdistyksiä käytännön kirjat, nuorisotyössä. joiden perusteella Ilman voittaja valitaan. sekä kerhopäivä- paikallistasolla tapahtuvaa Kriteereinä lasten ovat ja nuorten muun muassa esittely-paketin ilme, ole kerhotoiminnan olemassa- monipuolisuus, kohtaamista ei 4H-järjestöllä olon oikeutusta. osallistumisinnokkuus sekä toiminnan laatu ja pitkäjänteisyys. Tavoitteena on Huhtikuussa 2013 kokoontuva kerhokilpailun 4H-liiton avulla kehittää edustajakokous ottaa paikallisen kantaa esitykseen, kerhotoiminnan laatua. jonka mukaan piirien ja liiton toiminnat yhdistetään. Uudistuksella Lassilan tavoitellaan 4H-Topit Noormarkun 4Hyhdistyksestä ja taloudellisesti voittivat vuoden 2009 yhdistyksille tasalaatuisia tuotettavia palveluja, 4H-kerhokilpailun. vuorovaikutuksen Satakunnan 4Hlisäämistä järjestössä piirin sekä reippaat toimivia työyhteisöjä. tuomaristoon vaikutuksen etenkin kerholaiset tekivät aktiivisuudellaan. Kerho muun muassa Hallituksen puolesta järjesti esitän ansiokkaasti parhaat tapahtumia valtakunnallisella vastuul- 4H viikolla ja pääsi esiin kiitokset aktiivisille 4H-nuorille, lisille 4H-perheille sekä useasti sitoutuneille paikallisissa medioissa. Kerholaiset ja työntekijöille. ovat myös ottaneet innokkaasti luottamushenkilöille 4H-nuorisotyö ei olisi osaa mahdollista maakunnallisiin ilman kilpailuihin. Kerhokilpailuun kuntien osallistui kaikkiaan 315 maa- ja metsätalousministeriön, ja muiden yhteistyökumppaneiden kerhoa 81 yhdistyksestä. Mukana tukea, siitä sydämelliset oli yhteensä kiitokset heille Hkerholaista. Tytti Tuppurainen Hallituksen puheenjohtaja 4H-järjestöön kuuluu lähes jäsentä. 4H-yhdistyksiä on 245 ympäri Suomea. Paikallisyhdistysten toimintaa tukevat 14 4H-piiriä ja 4H-liitto. Ruotsinkielistä toimintaa tarjoaa Finlands svenska 4H, jolla on jäsentä. 2
3 Kohti yritteliästä aikuisuutta Toiminta-ajatus 4H-harrastuksessa lapsi ja nuori kasvaa kohti vastuullista ja yritteliästä aikuisuutta. Lapsen ja nuoren kehitysvaiheet huomioon ottavassa toiminnassa opitaan itse tekemällä. 4H-kerhossa omaksutaan käytännön taitoja ja tietoja koulutetun ohjaajan tuella. 4Hkoulutukset ja -kurssit syventävät nuoren osaamista. Toiminnassa saadaan valmiuksia aktiiviseen kansalaisuuteen, yrittäjyyteen ja työelämään. Järjestöllinen päämäärä 4H-järjestö on valtakunnallinen, yhtenäinen ja kehittyvä lasten ja nuorten elämänhallintaa ja yritteliäisyyttä tukeva kansalaisjärjestö sekä johtava nuorisopalveluja tuottava järjestö. Matka aikuisuuteen otetaan kolmella askeleella 4H:n tekemä nuorisotyö on pitkäjänteistä kasvatustyötä, jonka johtotähtenä on kasvu aktiiviseen kansalaisuuteen. 4H:ssa kasvetaan itse tekemällä, oivaltamalla, erehtymällä ja oppimalla. Kolme askelta työelämään -toimintamalli on vakiintunut järjestön käyttöön ja selkeyttänyt kasvatustyötä. 1. askel: Kerhotoiminta ja TOP (6+) Lapsi voi tulla mukaan 4H-järjestön toimintaan jo 6-vuotiaana, kun hän liittyy 4H-kerhoon. Kerhojen toimintamenetelmänä on tekemällä oppiminen, ja tärkein työväline siinä on sähköinen TOP-tehtäväpankki. 2. askel: Työelämävalmiudet ja työllistäminen (13+) Yli 13-vuotiaille suunnatussa toiminnassa painottuvat työelämävalmiuksien hankkiminen ja oman rahan ansaitseminen. Työelämävalmiuksia saadaan Ajokortti työelämään -kurssilla ja 4H-työelämäkursseilla. Nuorella on usein mahdollisuus työllistyä 4H-yhdistyksen kautta. 3. askel: Nuorten yritykset (13+) Yrittäjyydestä kiinnostuneet nuoret voivat perustaa oman 4H-Yrityksen. Perustiedot yrittämisestä nuori saa 4H-yrityskurssilla. 4H-yrittäjällä on aina oma ohjaaja. Usein yrityksiä perustetaan myös yhdessä ystävien kanssa. 3
4 4H-järjestö vuonna
5 Meissä on voimaa Tallinnassa nostettiin yhteishenkeä 4H-järjestön toimihenkilöseminaariin marraskuisessa Tallinnassa osallistui 230 toimihenkilöä. Joka kolmas vuosi järjestettävän tapahtuman teemana oli strategiaa mukaillen Vahvistamme viestintää. Tsemppitreffeillä keskusteltiin muun muassa kaupunkiyhdistysten, vasta-alkajien ja konkareiden muodostamissa ryhmissä. 4H-liitto esitteli tukitoimintojaan Infotorilla. Toimihenkilöpäivillä oli mukana runsaasti yhteistyökumppaneita, kuten Linnanmäki ja kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus Cimo. Koulutus on arjen tukea 4H-liitto järjesti toimihenkilöille vuoden aikana yli 40 koulutusta, mikä on aiempia vuosia enemmän. Koulutusten määrää lisäsivät tilastointiohjelma Ankkurin ja intranetin koulutuskiertueet. Toiminnanjohtajille ja luottamushenkilöille järjestettiin koulutusta myös verkossa. Lisäksi yhdistysten toimihenkilöille oli tarjolla piirien järjestämiä koulutuksia. Nuorisotoimikunta uudisti itsensä Kesän 2011 valtakunnallisessa Nuorten 4H-parlamentissa valittu nuorisotoimikunta eli Nutoku teki poikkeuksellisen pitkän, puolitoista vuotta kestäneen kauden. Kautensa aikana nutokulaiset uudistivat toimikunnan jäsenten valintatavan. Nuorisotoimikuntaan haetaan vuodesta 2013 eteenpäin suoralla hakemuksella, ja toimikunnan kausi on kalenterivuoden mittainen. Nuorisotoimikunnan tärkeä aloite oli myös nuorisojäsenten määrän lisääminen 4H-yhdistysten hallituksissa. Lisäksi nutokulaiset testasivat paikallisia nuorten vaikuttajaryhmiä omissa yhdistyksissään. Vapaaehtoistyön ohjelma uudistettiin vuonna Vapaaehtoisia on 4H:ssa ohjaustehtävissä noin ja luottamustehtävissä lähes saman verran. Ohjelma antaa toiminnanjohtajalle tukea vapaaehtoisten kanssa tehtävään työhön. 5
6 4H-kerhosta taitoja koko elämän ajaksi Tekeminen ei lopu Top-tehtäväpankissa on yli Top-tehtävää. Uusia Top-teemoja tuotettiin vuoden aikana kahdeksan, ja niistä jokainen sisältää useita koukuttavia tehtäviä. Uusien teemojen avulla syntyvät niin pannarit, letut kuin munakkaatkin ja tutuiksi tulevat esimerkiksi geokätköily ja lintuharrastus. Kaikki Top-tehtävät on rakennettu tekemällä oppimisen pedagogiikan mukaisesti. Top-tehtävien parissa tekeminen ei lopu, eikä tehtäväpankki jätä kerhonohjaajaa koskaan tyhjän päälle. Sähköisiä Top-tehtäviä voi hyödyntää kuka tahansa lasten ja nuorten kanssa työtä tekevä tai vapaa-aikaa viettävä. Vuoden 4H-kerhossa lapset oppivat toisiltaan Vuoden 4H-kerho on Lammelan 4H-kerho Satakunnasta. Kylätalolla kohtaa viikoittain kaksitoista lasta, iältään kuudesta neljääntoista. Hyvä yhteishenki eri-ikäisten lasten kesken on syntynyt, kun kaikki ovat samalta kylältä ja samasta koulusta. Palkitulla kerhokaudella kerholaiset saivat pareittain suunnitella ja ohjata yhden oman kerhokerran. Vuoden 4H-kerho -kilpailussa kerholaiset pääsevät esittelemään toimintaansa ja kerhovuoden tapahtumia. Samalla etsitään ja jaetaan hyviä käytäntöjä kaikkien noin H-kerhon käyttöön. Kerhokilpailuun osallistui 341 kerhoa ja mukana oli yhteensä H-kerholaista. Lisää liikettä! 4H-viikkoa vietettiin loka-marraskuun vaihteessa Samalla viikolla juhlitaan myös 4Hkerhotoiminnan Topi-maskotin nimipäivää. 4H-viikon vauhdikas teema oli Lisää liikettä, jota tukemaan julkaistiin uusi, samanniminen TOP-teema. 4H-viikolla kerhoja, perheitä, lapsia ja nuoria kannustettiin liikkumaan TOP-tehtävien innoittamina. Vuonna 2012 toteutui kerhokäyntiä H-kerhossa. Vuoden 4H-kerho -kilpailu 1. Lammelan 4H-kerho, Merikarvian 4H-yhdistys 2. Ylämaan 4H-kerho, Etelä-Saimaan 4H-yhdistys 3. Mangakerho, Oriveden 4H-yhdistys 6
7 Kilpailuista innostusta Lettu lensi voitokkaasti Vuoden 2012 kotitalouskisa perustui uuteen Topteemaan, ja siinä kilpailtiin kahdessa sarjassa. Alakouluikäisten tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa maailman parhaat lettukemut ja koota kemuista raportti. Sarjaan osallistui yhteensä 150 ryhmää 80 eri yhdistyksestä. Raportin toteutustapa oli vapaa. Vanhemmille nuorille tarkoitetun Letunheiton mestaruus -kilpailutehtävän tavoitteena oli oppia paistamaan lettuja ja tuottamaan video YouTubeen. Kilpailuvideoita julkaistiin noin kolmekymmentä. Kisassa tekijät oppivat käytännössä myös tekijänoikeuksista valitessaan videoille musiikkia. Lettu kilpailu toteutettiin yhteistyössä Myllyn Paras Oy:n kanssa, joka muun muassa lahjoitti kisan palkinnot. Vuoden toisessa valtakunnallisessa kilpailussa innostuttiin käymään kalassa. Kala-Topi kilpailun palkinnot arvottiin kaikkien saalista saaneiden kesken. Ympäristöradalla meno jatkuu Koulukampanjana vuonna 2010 toteutettu Ympäristöratahanke jatkui 4H-kerhoissa vuosina 2011 ja nuorta kerhonohjaajaa 37 yhdistyksestä koulutettiin käyttämään Ympäristörata-opetusmateriaalia kerhoissa. Kerholaiset perehtyvät ympäristöradalla luonnon monimuotoisuuteen ja vesiensuojeluun hauskalla tavalla. He rakentavat luontoelämysradan, tutustuvat omaan lähiympäristöönsä eri aisteja käyttäen sekä eläytyvät vesiensuojeluun roolipelin avulla. 4H toteutti koululaisten kerhokampanjan MTK:n säätiön tuella. Lettukemut Tuuloksen 4H-kokkikerho 2. Silja Rautio, Limingan 4H-yhdistys 3. Mommilan asemanseudun 4H-kerholaiset, Hausjärven 4H-yhdistys Letunheiton mestaruus 1. Tillintalliaiset, Hankasalmen 4H-yhdistys 2. Karoliina ja Andreas, Kempeleen 4H-yhdistys 3. Veera ja Fanni, Rovaniemen 4H-yhdistys 7
8 Työelämätaitoja oppimassa Nuorten työllistäminen 4H:ssa Kolme askelta työelämään -toimintamallin toisen askeleen muodostavat työelämävalmiudet ja työllistäminen, kolmannelta löytyvät nuorten omat yritykset. Ne tukevat yli 13-vuotiaiden nuorten työelämätaitojen opettelua ja työllistymistä. Tavoitteena on parantaa nuorten työelämään liittyviä tietoja ja taitoja sekä tarjota mahdollisuuksia ensimmäisiin työkokemuksiin. Nuoren tie kulkee Ajokortti työelämään -kurssin kautta 4H-työelämäkursseille. Nuori voi työllistyä joko 4H-yhdistyksen välittämien ja tarjoamien töiden kautta tai omaan yritykseen. Lisäksi hän saa hyvät valmiudet työllistyä muille avoimille työmarkkinoille. Ajokortti työelämään ja työelämäkurssit Ajokortti työelämään -kurssille osallistui vuoden aikana nuorta. Kurssi antaa nuorelle perustiedot työnhausta ja työelämän pelisäännöistä. Lisäksi kurssilla harjoitellaan asiakaspalvelu- ja ihmissuhdetaitoja. Jo yli nuorta on suorittanut Ajokortti työelämään -kurssin, joita ohjaamaan 4H on kouluttanut yli 400 ohjaajaa. Uudistetut 4H-työelämäkurssit perehdyttävät nuoria käytännönläheisesti kerhonohjaamiseen, lastenhoitoon ja koirienhoitoon sekä koti-, piha- ja metsätöihin. Työelämäkursseja ohjaavat vapaaehtoiset ammattilaiset yhteistyössä yhdistyksen toimihenkilön kanssa. Vuonna 2012 nuoret kävivät yli yksittäistä neljän tunnin työelämäkurssia. Vuonna H-järjestön kautta työllistyi alle 29-vuotiasta nuorta. Palkkoja nuorille maksettiin 3,6 miljoonaa euroa. 4H-Yrityksiä oli 304 ja niiden yhteinen myynti oli euroa. 8
9 Oikeita töitä 4H:n kautta Nuorisotakuu 4H tarjoaa 4 ratkaisua Vuonna 2012 Suomessa valmisteltiin Nuorisotakuuta, joka astuu voimaan vuoden 2013 alusta. Nuorisotakuu tarkoittaa sitä, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle voidaan tarjota työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. 4H-järjestö haluaa olla mukana toteuttamassa nuorten yhteiskuntatakuuta yhdessä muiden kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. 4H esitti vuonna 2012 neljä ratkaisua, joilla se voi osallistua nuorisotakuun toteutukseen. Neljä ratkaisua ovat: - Nuorten työllistäminen nuorisoalalle, mm. 4H-järjestöön. - Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten seinättömät 4H-työpajat erityisesti taajama-alueiden ulkopuolella. - Ajokortti työelämään -kurssit koko 9.-luokkalaisten ikäluokalle. - Elämä haltuun -ryhmät yläkoululaisille. Ryhmien toiminnassa hyödynnetään TOP-tehtäväpankkia ja 4H-toimihenkilöiden nuorisoalan ammattitaitoa. Yritystä on! 4H-Yritys on työväline nuorten yritystoiminnan käynnistämiseen ja tukemiseen. Se tarjoaa nuorelle mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä ohjatusti henkilökohtaisen yritysohjaajan opastuksella. Perustiedot yrittämisestä nuori saa 4H-yrityskurssilla. 4H-Yrityksen voi perustaa 13 vuotta täyttänyt nuori, yksin tai yhdessä ystävien kanssa. Lokakuussa 2012 nuoret 4H-yrittäjät ja yrittäjyydestä kiinnostuneet kokoontuivat Bisnes tapahtumaan Ouluun. Sata 4H-yrittäjää osallistui yrittäjyyteen liittyviin työpajoihin, kuunteli asiantuntijoita, esitteli omia yrityksiään ja myi tuotteitaan. Vuoden 4H-Yritys on MimmiTeam Hankasalmen 4H-yhdistyksestä. Kunniamaininnan saivat kalastustarvikkeita myyvä JL-Vaaput Luumäen 4H-yhdistyksestä ja Helke, akustinen soitinyhtye Virtain 4H-yhdistyksestä. Tapiola-ryhmä palkitsee vuoden 4H- Yrityksen 500 euron rahapalkinnolla. 9
10 Kansainvälistymistä 4H:ssa Uudet kulttuurit kiinnostavat 4H-toiminta tarjoaa nuorille mahdollisuuden sekä oppia kulttuurien välisestä kanssakäymisestä että kansainvälistyä vaihto-ohjelmissa, leireillä ja kansainvälisissä tapahtumissa. Oivallus siitä, että lopulta olemme kaikki erilaisia ja silti samanarvoisia, syntyy kanssakäymisessä erimaalaisten nuorten kanssa. Nuorisovaihtoon lähti vuoden 2012 aikana 21 suomalaista nuorta, ja Suomeen saapui 22 nuorta. Aidon kokemuksen suomalaisesta kulttuurista nuorille tarjosi 47 isäntäperhettä, jotka ottivat nuoren osaksi omaa arkeaan viikoista kuukausien ajaksi. Ensimmäistä kertaa Suomeen saapui nuoria myös Costa Ricasta ja Etelä-Koreasta. Yhteistyötä Afrikan 4H:laisten kanssa Suomen 4H tukee Namibian 4H-järjestön työtä uudella kehitysyhteistyöhankkeella, jota rahoittaa ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosasto. Crossing boundaries keskittyy Namibian 4H:n laajentumiseen edelleen kolmen uuden läänin alueelle. Angolassa 4H-työ alkoi, kun sinne Suomen 4H:n tuella perustettiin uusi organisaatio. Vuodesta 2009 vuosittain toteutettu Take a lead -seminaari Tansaniassa sai jatkoa ensimmäisestä Junior take a lead -seminaarista, joka järjestettiin kesällä Tansaniassa Suomen 4H:n avustuksella. Kansainvälisyyskurssille Suomessa osallistui 66 nuorta. Kansainvälisille leireille Petroskoissa Karjalassa ja Viron Joulumäellä osallistui yhteensä 36 4H:laista ympäri Suomea. Suomen 4H:ssa toimii myös kv-tiimi, joka on 30:n kansainvälisestä toiminnasta kiinnostuneen nuoren työryhmä. Kansainvälistä työtä tehdään 4H:ssa pitkälti Folke Bernadotte -muistosäätiön avustuksella. 10
11 Metsä, luonto ja ympäristö Metsä tutuksi 4H:n toiminnassa 4H-järjestön metsä- ja luontotoiminnan kautta lapset ja nuoret saavat laaja-alaisen käsityksen metsien käytöstä. He pääsevät tutustumaan metsäluontoon ja moniin metsätalouden tarjoamiin töihin. Kasvatamme tulevaisuuden päättäjiä, metsänomistajia, metsäammattilaisia ja kuluttajia, joille metsä on tuttu paikka. Metsätiimi on yhteistyötä 4H-metsätiimeissä toimii laaja joukko eri metsä- ja luontoalan osaajia. 4H toimii verkoston koollekutsujana ja organisoijana. Metsätiimissä alan toimijat järjestävät yhdessä laadukkaita koulutapahtumia lapsille ja nuorille. Yhteistyö tuottaa pitkäjänteistä metsä- ja luontokasvatusta. Metsätiimien järjestämiin koululaisten metsäpäiviin osallistui noin lasta ja nuorta. Panasonic-taimienistutuskampanjassa nuoret istuttivat lähes tainta, ja Arktiset Aromit ry:n marja- ja sienirasteille osallistui lasta ja nuorta. Ympäristötekoja, joista kasvaa iso virta 4H-ympäristökasvatus antaa lapsille ja nuorille monipuolisen luonto- ja ympäristökuvan ja tarjoaa mahdollisuuden arjen ympäristötekoihin. Kun tekijöinä ovat koko maan 4H:laiset, kasvaa puroista suuria virtoja. Kesän aikana 4H-nuoret keräsivät ennätysmäärän lannoite- ja siemensäkkejä Reilu teko -kampanjassa. Säkkejä kertyi kiloa, ja säkkikeräys tarjosi kesätyön sadoille nuorille ympäri Suomea. Noin puolet koko maan lannoite- ja siemensäkeistä palaa 4H-keräyksen kautta kiertoon. Reilu teko -kampanjan yhteistyökumppaneita vuonna 2012 olivat Yara Suomi Oy, Agrimarket, K- Maatalous, Peltosiemen ja Tilasiemen. 4H-yhdistykset eripuolilla Suomea jatkoivat myös romumetallin keräämistä teollisuudelle. Metallikeräyksellä paikalliset 4H-yhdistykset hankkivat varoja nuorisotyöhön. Myös ajoneuvojen akkuja kerättiin. Keräyksessä oli yhteistyökumppanina Stena Recycling Oy. 11
12 4H-säätiö 4H-säätiö tukee nuorisotyötä 4H-säätiön tarkoituksena on suomalaisen 4H-toiminnan tukeminen, kehittäminen ja edistäminen. Säätiö avustaa, edistää ja myöntää stipendejä ansioituneille nuorille, vapaaehtoisille ja toimihenkilöille. Se tukee kansainvälistä nuorisovaihtoa ja myöntää apurahoja 4H-nuorisotyön edistämiseen. Säätiön toiminta perustuu elinkeinoelämän ja sidosryhmien tukeen sekä oman sijoitustoiminnan tuottoihin. Vuonna 2012 säätiö jakoi 20 valtakunnallista ja 22 maakunnallista stipendiä. Valtakunnallisten stipendien jakotilaisuus pidettiin valtioneuvoston juhlahuoneistossa. Stipendien jaon suoritti maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen yhdessä 4H-säätiön hallituksen jäsenen Raimo Sailaksen kanssa. Vuonna 2012 säätiö jakoi stipendejä ja avustuksia yhteensä euroa. Kerhokilpailu kehittää kerhotoiminnan laatua Hallintoneuvosto Kaikki 4H-kerhot iltapäiväkerhoja lukuun Puheenjohtaja: ottamatta voivat osallistua vuosittaiseen kansliapäällikkö kerhokilpailuun. Jaana Husu-Kallio Raati arvioi kerhojen itse Varapuheenjohtaja: suunnittelemat julisteet sekä kerhopäiväkirjat, joiden perusteella voittaja valitaan. toiminnanjohtaja Lea Lastikka Muut jäsenet: viestintäjohtaja Kriteereinä Merja Haverinen ovat muun muassa esittely-paketin Tero ilme, Hemmilä kerhotoiminnan monipuolisuus, toimitusjohtaja toimitusjohtaja Matti Jääskeläinen osallistumisinnokkuus sekä toiminnan yksikön johtaja Panu Kallio toimitusjohtaja laatu Sami ja pitkäjänteisyys. Karhu Tavoitteena on johtaja Terhi kerhokilpailun Koipijärvi avulla kehittää johtaja Suso Kolesnik paikallisen kerhotoiminnan laatua. apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto- Häggroth johtaja Martti Lassilan Pallari4H-Topit Noormarkun 4Hyhdistyksestä Palojoki voittivat vuoden 2009 professori Päivi päätoimittaja Tapani Ruokanen maakuntajohtaja 4H-kerhokilpailun. Matti Viialainen Satakunnan 4Hpiirin reippaat kerholaiset tekivät Hallitus tuomaristoon vaikutuksen etenkin Puheenjohtaja: aktiivisuudellaan. Kerho muun muassa toimitusjohtaja järjesti Ensio ansiokkaasti Hytönen tapahtumia valtakunnallisella 4H viikolla ja pääsi esiin Varapuheenjohtaja: kansanedustaja Johanna Ojala- Niemelä useasti paikallisissa medioissa. Kerholaiset Pia ovat Pakarinen myös ottaneet innokkaasti toimitusjohtaja valtiosihteeri Raimo Sailas osaa maakunnallisiin kilpailuihin. Kerhokilpailuun osallistui kaikkiaan 315 toimitusjohtaja Seppo Hassinen (säätiön asiamies) kerhoa 81 yhdistyksestä. Mukana oli yhteensä H-kerholaista. 12
13 Suomen 4H-liitto Suomen 4H-liitto on 4H-järjestön keskustoimisto, jossa työskentelee 15 vakituista toimihenkilöä. 4Hjärjestöön kuuluu lähes jäsentä. 4H-yhdistyksiä on 250 ympäri Suomea. Paikallisyhdistysten toimintaa tukee 14 4H-piiriä. 4H-piirit ovat Lappi, Oulu, Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pohjois- Savo, Pohjois-Karjala, Suur-Savo, Kaakkois-Suomi, Häme, Satakunta, Lounais-Suomi ja Etelä-Suomi. Jäseniä ovat perustajajäsenet ja 4H-piirit. Perustajajäseniä ovat ProAgria Keskusten Liitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Marttaliitto, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Pellervo-Seura, Suomen Kuntaliitto ja Työväen Sivistysliitto. Vuonna H:ssa valmisteltiin palvelu- ja organisaatiouudistusta, joka toteutuessaan toisi piirien tilalle kuusi alueyksikköä, jotka toimivat osana 4H-liittoa. Päätöksen asiasta tekee Edustajakokous keväällä Valtuuskunta Puheenjohtaja: kansanedustaja Petteri Orpo, Turku. Varapuheenjohtaja: kansanedustaja Anneli Kiljunen, Lappeenranta. Muut jäsenet: kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä, Rovaniemi ent. kansanedustaja Unto Valpas, Raahe aluekehitysasiantuntija Helena Aaltonen, Sotkamo kansanedustaja Mika Lintilä, Toholampi kansanedustaja Lasse Hautala, Kauhajoki kansanedustaja Anne Kalmari, Kivijärvi kansanedustaja Markku Rossi, Kuopio kansanedustaja Eero Reijonen, Liperi yrittäjäneuvos Risto Heikkilä, Anjalankoski erityisasiantuntija Aija Tuimala, Hämeenlinna vararehtori Seija Mahlamäki-Kultanen, Punkalaidun lehtori Osmo Haataja, Kaarina myyntipäällikkö Susanna Lindmark-Huttunen, Vantaa viranomaispäällikkö Ilkka Häyrinen, Pieksämäki kasvatust. maisteri Merikukka Forsius, Vihti markkinointiesimies Tellervo Hurskainen, Rääkkylä ylitarkastaja Arto Seppälä, Mikkeli johtaja Ritva Toivonen, Eura kansanedustaja Outi Mäkelä, Nurmijärvi yrittäjä, opettaja Anna-Kaisa Immonen, Hämeenkyrö metsänhoitaja Anniina Kostilainen, Vantaa. Hallitus Puheenjohtaja: kansanedustaja Tytti Tuppurainen Varapuheenjohtaja: konsultti Timo Alatalo Muut jäsenet: johtaja Vesa Nuolioja kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä agrologi Johannes Leppänen professori Terhi-Anna Wilska toimitusjohtaja Seppo Hassinen 4H-nuorten presidentti 13
14 4H-toiminnan rahoitus H-järjestön kokonaisrahoitus oli 27,2 milj. euroa. Rahoitus jakaantui järjestössä paikallistason 4H-yhdistysten (80 %), maakunnallisten 4H-piirien (13 %) ja Suomen 4H-liiton (7 %) kesken. Maa- ja metsätalousministeriö rahoitti 4H-toimintaa 4,2 milj. euron yleisavustuksella. Tuen määrä laski 9,6 % edellisvuodesta. Ministeriöltä saatavan yleisavustuksen leikkaukset vuosille merkitsevät järjestölle kokonaisuudessaan 24 %:n vähenemää. Järjestön valtionavustus jaettiin Suomen 4H-liitosta 4H-piireille. 4H-piirit jakoivat avustukset 4H-yhdistyksille yhteisesti sovittujen toiminnallisten tulosten perusteella. Ministeriön myöntämä perusrahoitus mahdollistaa 4H-toiminnan kunnissa. Järjestön valtionavustus yhdessä laajan omatoimisen varainhankinnan ja palveluiden tuottamisen kanssa tuo kuntiin merkittäviä verotuloja. Nuorisotyön ja koulutuksen tuotot olivat yli 6,4 milj. euroa. Tuottoihin sisältyvät osallistumismaksut, korvaukset nuorisopalveluista, OKopintokeskuksen koulutustuet sekä kohdeavustukset. Työllistettyjä nuoria oli lähes ja työllistämistoiminnan tuotot olivat 4,3 milj. euroa. Tuotot koostuvat pääosin asiakkaiden maksuista, joilla katetaan työllistettyjen nuorten palkat sekä palkkojen sivukulut ja toiminnan organisointi. Kuntien harkinnanvaraiset avustukset 4H-yhdistysten nuorisotyöhön olivat liki 2,8 milj. euroa. Tuen määrä laski edelleen 1,1 % edellisestä vuodesta. Hankerahoitus jatkoi kasvuaan ollen 4,3 milj. euroa. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 6,9 %. Rahoituksen avulla kehitettiin toimintaa edelleen ja käynnistettiin uusia toimintamuotoja. Järjestön talouden tasapainon ylläpitäminen vaatii vuosittain mittavaa omatoimista varainhankintaa. Elinkeino- ja palvelutoimintojen sekä varainhankinnan yhteismäärä oli vuonna 2012 yli 3,7 milj. euroa. 14
15 Tuloslaskelma ja toiminnan tuotot Suomen 4H-liiton tuloslaskelma Rahoitus jakaantui paikallistason 4H-yhdistysten (80%), maakunnallisten 4H-piirien (13 %) ja Suomen 4H-liiton (7 %) kesken. 15
16 4H-järjestön arvot Järjestön arvopohja muodostuu neljästä H-kirjaimesta. Harkinta - Head kuvaa sitä, miten tärkeää ihmisen on jatkuvasti kehittää omaa ajatteluaan sekä pyrkiä kaikessa toiminnassaan rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Harjaannus - Hands tarkoittaa käytännön- ja käden taitoja, joita harjoitellaan kaikessa 4H-toiminnassa. Tähän liittyvät tärkeänä osana asenteet, esimerkiksi yritteliäisyys ja ahkeruus. Hyvyys - Heart kertoo toisen ihmisen kunnioittamisesta ja huolenpidosta. Siihen liittyvät myös yhteistyötaidot ja hyvä käytös. Hyvinvointi - Health on kokonaisvaltainen asia, johon liittyvät ihmisen fyysinen ja henkinen tasapaino sekä riittävä aineellinen hyvinvointi. 4H-toimija pystyy luomaan arjen hyvinvointia itselleen ja muille. Suomen 4H-liitto Karjalankatu 2 A HELSINKI
Vuosikertomus 2011 Suomen 4H-liitto 4 H
Vuosikertomus 2011 Suomen 4H-liitto 4 H Puheenjohtajan kynästä Vuonna 2011 sitoutunut 4H-väki näytti jälleen voimansa. Perustoiminnan tulokset olivat erinomaiset. Erikseen on syytä mainita Ajokortti työelämään
Vuosikertomus 2010 Suomen 4H-liitto 4 H
Vuosikertomus 2010 Suomen 4H-liitto 4 H Puheenjohtajan kynästä Tahdolla ja Taidolla -teemakauden saattaminen päätökseen, nuorten työnhakuvalmiuksien parantaminen lisäbudjetissa osoitetulla määrärahalla,
Vuosikertomus 2014 Suomen 4H-liitto 4 H
Vuosikertomus 2014 Suomen 4H-liitto 4 H Puheenjohtajalta Vuosi 2014 vei mukanaan paljon muutoksia ja uudistuksia sisältäneen poikkeuksellisen ajanjakson 4H-järjestön hienossa historiassa. Vuosi käynnistyi
Vuosikertomus 2013 Suomen 4H-liitto 4 H
Vuosikertomus 2013 Suomen 4H-liitto 4 H Puheenjohtajan tervehdys Vuosi 2013 jää aikakirjoihin merkittävänä vaiheena 4H-järjestön historiassa. Hallinnon päätöksillä viitoitettiin uusia toimintamalleja,
Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä
Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä 30.11.2018 Järjestöt koulujen ja oppilaitosten kumppanina työelämävalmiuksien edistämisessä. Helena Herttuainen, Suomen 4H-liitto ry 4H-järjestö 4H on lasten ja
4 H. Toimintakertomus 2014 4H-nuorisotoimikunta
NUTOKU 4 H Toimintakertomus 2014 4H-nuorisotoimikunta VUOSI Mikä on nuorisotoimikunta? Nuorisotoimikunta eli Nutoku koostuu viidestä 16 28-vuotiaasta 4H-nuoresta, jotka haluavat vaikuttaa järjestön nuorisotoiminnan
Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 86. toimintavuosi
Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2018 86. toimintavuosi Suomen 4H-järjestöllä on 50 000 jäsentä, joista nuorisojäseniä on 43 000. Järjestön kokonaistuotot ovat n. 26 milj. euroa. Kerhotoiminta
Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma toimintavuosi
Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2016 59. toimintavuosi 000088404048 Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Suomessa tulevaisuususko on ollut koetuksella mm. vaatimattoman talouskehityksen,
NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011
Sivu 1 / 5 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti
Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 88. toimintavuosi
Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 88. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat
Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 85. toimintavuosi
Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 85. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat
Vapaaehtoisena 4H:ssa
Vapaaehtoisena 4H:ssa Vapaaehtoistoiminnan ohjelma 1. 4H ON TOIMIHENKILÖIDEN JA VAPAAEHTOISTEN YHTEISTYÖTÄ 4H-toiminta perustuu ammattitaitoisten toimihenkilöiden ja vapaaehtoisten hyvään yhteistyöhön.
4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto 2013 Edustajakokouksen hyväksymä
4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ 4 H Suomen 4H-liitto 2013 Edustajakokouksen hyväksymä Yhteinen tekemisen tahto 4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...
Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu Lahti
Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu 47 15100 Lahti www.lahti.4h.fi Tiedon Taidot hanke Ohjausryhmän kokous 1/2015 perjantai 20.11.2015 1 Esityslista 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7.
4H-Yritys. Ohjattuja yrittäjyyden ensiaskeleita
4H-Yritys Ohjattuja yrittäjyyden ensiaskeleita 4H-Yritys on Osa 4H-nuorisotyötä. Valmis työväline nuorten yritystoiminnan tukemiseen ja käynnistämiseen. Mahdollisuus kokeilla yrittäjyyttä ohjatusti. TYÖELÄMÄVALMIUDET
Juuan 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 81. toimintavuosi
Juuan 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 81. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat vuorovaikutus-
4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto Edustajakokous 26.4.2013
4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ 4 H Suomen 4H-liitto Edustajakokous 26.4.2013 Yhteinen tekemisen tahto 4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.
4 H. Vuosikertomus 2013 4H-nuorisotoimikunta
NUTOKU 4 H Vuosikertomus 2013 4H-nuorisotoimikunta Mikä nuorisotoimikunta? Kerhokilpailu kehittää kerhotoiminnan laatua 4H-nuorisotoimikunnan tehtävänä on tuoda 4H-nuorten ääni kuuluville niin järjestön
Vuosikertomus 2009 SUOMEN 4H-LIITTO
Vuosikertomus 2009 SUOMEN 4H-LIITTO Puheenjohtajan kynästä Viime vuosien määrätietoinen ponnistelu 4H-nuorisotyön selkeyttämiseksi, yhtenäistämiseksi ja tuotteistamiseksi kantaa kaunista hedelmää. Järjestömme
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2
Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (7) Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat nuoret +15 nuorten yrittäjyyden tukeminen ja heidän keskinäinen verkottuminen nuorten työllistäminen yhdistyksen
EDUSKUNNAN MAATALOUSJAOSTOLLE
Maatalousjaosto HE 134/2016 vp EDUSKUNNAN MAATALOUSJAOSTOLLE 4H johdattaa työelämään ja yrittäjyyteen 4H-nuorisotyön ydinsisältö on kiteytetty Kolme askelta työelämään toimintamalliin (liite). Kerhoissa
4H-yhdistyksen luottamushenkilön opas
4H-yhdistyksen luottamushenkilön opas www.4h.fi 1 4H-yhdistyksen luottamushenkilön opas Tämä opas auttaa sinua alkuun 4H-yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana sekä toiminnanjohtajan esimiehenä tai hallituksen
Toimintakertomus 2018 Liedon 4H-yhdistys. 4H Toimintakertomus 1
Toimintakertomus 2018 Liedon 4H-yhdistys 4H Toimintakertomus 1 Liedon 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen
VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW
LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö
Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen
Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
Suomen 4H-liitto Vuosikertomus 2007
Suomen 4H-liitto Vuosikertomus 2007 Puheenjohtajan tervehdys Vuosi 2007 merkitsi Suomen 4H-liitolle ja koko 4H-järjestölle erään aikakauden päättymistä, tulevan toiminnan suunnittelua ja erityisesti sitoutunutta
Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!
Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Ensi vuotta käynnistämme innolla vapaaehtoistoiminnan juhlavuotena. Kutsumme sinutkin mukaan yhteiseen
YLEISAVUSTUSHAKEMUS 2017
YLEISAVUSTUSHAKEMUS 2017 RUOKOLAHDEN kunnalle! Kunnanhallitus Ha kija: VUOKSEN 4H-YHDISTYS Osoite: Puhelin: Kotisivut: Yhteyshlö: Nällisuontie 3 56100 Ruokolahti 040 6311112 www.vuoksi.4h.fi Susanna Pöyhönen
NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014
Sivu 1 / 6 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti
Suomen 4H-liitto VuoSikertomuS 2008
Suomen 4H-liitto Vuosikertomus 2008 Puheenjohtajan kynästä Vuosi 2008 siirtyi historiaan dramaattisia ja traagisia tapahtumia sisältäneenä ajanjaksona. Meitä nuorisotyön parissa toimivia järkytti syyskuussa
Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR
Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla
Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta
Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
JUUAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015
JUUAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015 JUUAN 4H-YHDISTYS JÄSENET HALLITUS KOKOUKSET 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen
Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8
Nastolan 4H-yhdistys ry. Y-tunnus: Yhdistyksen perustamiskokouksesta 60 vuotta! VUOSIKERTOMUS 2015
Nastolan 4H-yhdistys ry Y-tunnus: 10706445 Yhdistyksen perustamiskokouksesta 60 vuotta! VUOSIKERTOMUS 2015 Nastolan 4H-yhdistys ry Nastolan 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat 4Hjärjestön yhteinen päämäärä,
4H-järjestön ympäristöohjelma
4H-järjestön ympäristöohjelma Julkaisija: Suomen 4H-liitto ry, Helsinki 2007 4H-järjestö rakentaa kestävää tulevaisuutta 4H-järjestön toiminta perustuu luonnon ja ympäristön arvostukseen. Järjestön käytännön
NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013
Sivu 1 / 5 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti
NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012
Sivu 1 / 6 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti
Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto
Parempaa huomista ihmisille Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Porvoo 20.4.2016 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Yhdistykset hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena
Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta
Page 1 of 6 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta Page 2 of 6 OSAAMISELLA KILPAILUKYKYÄ Pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä on parannettu kehittämällä yritysten
4H-yrittäjänä olet itsesi pomo. #YritäOpiTienaa #4HSuomi
4H-yrittäjänä olet itsesi pomo www.4h.fi/yritys #YritäOpiTienaa #4HSuomi 4H = Suomen suurin nuorisojärjestö 4H toimii maailman laajuisesti 2 Ampun 4H yhdistys toimii Lapinjärven, Myrskylän, Orimattilan
Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio
Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634 Sirkka-Liisa
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin
TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT
TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille
Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY
Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa Päivi Ovaska Projektipäällikkö Saimaan ammattiopisto Sampo Antti Oravuo Yritysasiantuntija Imatran seudun kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksen edistämistä
Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet
Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110
Pohjola on parasta Eurooppaa. Kansilehti. Norden är toppen av Europa
Pohjola on parasta Eurooppaa Kansilehti Norden är toppen av Europa Pohjola-Norden Pohjoismaisen kansalaisyhteistyön keskusliitto Suomessa Edistää pohjoismaista yhteistyötä sekä tekee Pohjoismaita tunnetuksi
Nuorisotakuun määritelmä
Nuorisotakuun tilanne 14.5.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Nuorisotakuu työryhmän puheenjohtaja TEM/Työllisyys ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuun määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran
3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus
3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa
4H-NUORISOTYÖ Mukana muutoksessa
4H-nuorisotyö 2017 2019, 1. luonnos 30.11.2015 YHTEINEN TAHTO 4H-NUORISOTYÖ 2017 2019 Mukana muutoksessa Joka kolmas vuosi Suomen 4H-liiton edustajakokous päättää 4H-nuorisotyön keskeiset linjat. Ennen
4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2016
4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2016 IF YE SIRYE 4 H www.4h.fi/maailmalle Kansainvälinen 4H:n nuorisovaihto INTERNATIONAL 4H YOUTH EXCHANGE 2016 Oletko sinä seuraava 4H-vaihtari? 4H tarjoaa sinulle upean
Loppuraportti. 1.7.2010 31.1.2011 4H-kotieläinpiha -hanke. Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu 47 15100 LAHTI. Lahden 4H-yhdistys ry maaliskuu 2011
2010 Loppuraportti 1.7.2010 31.1.2011 4H-kotieläinpiha -hanke Neljänkaivonkatu 47 15100 LAHTI maaliskuu 2011 Raportointiajanjakso: 1.7.2010-31.1.2011 Hankkeen nimi: 4H-kotieläinpiha -hanke Päätösnumero:
TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö
TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta 26.09.2013 Ylöjärvi, Valo Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto Toiminta-ajatuksemme Pirkanmaan TE-toimisto toteuttaa
ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET
ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta
Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2014 Toimintasuunnitelma 2015 83. toimintavuosi
Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2014 Toimintasuunnitelma 2015 83. toimintavuosi 1 Sisällys LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014... 3 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYS... 4 JÄSENET...
Mynämäen-Mietoisten 4H-Yhdistys r.y. Toimintakertomus 2012
Mynämäen-Mietoisten 4H-Yhdistys r.y. Toimintakertomus 2012 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYS JÄSENET HALLITUS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön
Maaseutuverkostoyksikön vuodet 2007 2013 Mitä on opittu? Päivi Kujala Maaseutuverkostoyksikön johtaja Naantali 5.5.2014 Verkosto- ja hankeseminaari
Maaseutuverkostoyksikön vuodet 2007 2013 Mitä on opittu? Päivi Kujala Maaseutuverkostoyksikön johtaja Naantali 5.5.2014 Verkosto- ja hankeseminaari VIESTII KOULUTTAA KERÄÄ JA LEVITTÄÄ HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ
Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen
Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Lahti 22.8.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs Osaamiskeskusohjelma 2007
Kehittämishanke. Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015
Kehittämishanke Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015 Perustiedot Hankesuunnitelma Kustannus ja rahoitus Tavoitteet Allekirjoitus ja lähetys Hakija N
Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia
Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena
PEFC-ryhmäsertifiointi / Itäinen sertifiointialue (Keski-Suomi, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala) Kriteerin 26 mukainen toimenpideohjelma
PEFC-ryhmäsertifiointi / Itäinen sertifiointialue (Keski-Suomi, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala) Kriteerin 26 mukainen toimenpideohjelma Kuva: Jukka Hujala 1. Johdanto 2. Kriteerin sisältö ja tarkoitus 3.
Nuorisotakuu määritelmä
Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Koululaisten oma yhteiskunta
Koululaisten oma yhteiskunta Taloudellinen tiedotustoimisto TAT ry Nuorelle tietoa ja positiivisia kokemuksia työelämästä Nuorille työelämä-, yrittäjyys- ja talousvalmiuksia Työelämäyhteistyö osaksi suomalaista
Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen
Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Valtakunnallinen hissiseminaari 9.5.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs
Kokemuksia ja tunnelmia kehittämistyöstä
Kokemuksia ja tunnelmia kehittämistyöstä Lasten Liike - Iloa ja liikettä iltapäiviin! LASTEN JA NUORTEN HARRASTUS- JA KERHOTOIMINNAN PÄIVÄ Maria Ulvinen I Olympiakomitea I 2018 1 ONGELMA 2 UNELMA 3 RATKAISU
Nuorisotakuun toteuttaminen
Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu
MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen
MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,
Pöytäkirja. Pirjo Riskilä (vara) x Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry Mira Uusiportimo (vara)
LAPIN LIITTO Pöytäkirja 5.4.2013 Järjestöneuvottelukunnan 2. kokous Aika: 5.4.2013 klo 9.00-11.00 Paikka: Lapin liitto Osallistujat: Läsnä Poissa Nimi Järjestö x Raili Kerkelä Kemijärven Järjestökiehinen
Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi
Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi
Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.
Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä
NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!
NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita
Mynämäen-Mietoisten 4H-yhdistys Toimintakertomus 2011
Mynämäen-Mietoisten 4H-yhdistys Toimintakertomus 2011 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä,
Hallinto ja aluetoiminta
Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi
Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille
Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Nuori2017 28.3.2017 Työpajatoiminnan vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen
SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET
SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET Järjestöpäivät Rantasipi Aulanko, Hämeenlinna Kulttuuriasiainneuvos Mirja Virtala 24.9.2008 Opetusministeriön liikuntayksikkö OPETUSMINISTERIÖ 1 ESR VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA
Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet
Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,
on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi
on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Leader-ryhmät - Rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään
Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen
Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä
Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa
Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Suomen Latu ry ulkoilun ja retkeilyn asiantuntija Perustettu 1938 Toimii valtakunnallisesti ja paikallisesti 215 yhdistystä, joissa 80 000 jäsentä Kaikki löytävät mielekkään
YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta
YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta Keskiviikko 21.2 2018 Klo 12-15.30 Wanha Herra, Metelinmäen kabinetti Lahti Osallistujat Asikkala: Matti Kettunen Hartola: Johanna Huttunen Hollola: Antti Anttonen
Lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan tarkoitetun valtionavustuksen käyttö Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa vuonna 2010
Lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan tarkoitetun valtionavustuksen käyttö Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa vuonna 2010 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2014
4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2014 IF YE SIRYE 4 H www.4h.fi/maailmalle Kansainvälinen 4H:n nuorisovaihto International 4H youth exchange 2014 Oletko sinä seuraava 4H-vaihtari? 4H tarjoaa sinulle upean
POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU
POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU Kuopiossa 21.11.2015 Tapahtuman taustaa Polkuja- koreografiakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Järjestäjien suureksi yllätykseksi 33 koreografiaa ilmoittautui
Alueelliset verkostot
Alueelliset verkostot työpajatoiminnassa ja etsivässä nuorisotyössä Parempia palveluja nuorille Alueellisen verkostoyhteistyön yhdyspinnat Etsivä nuorisotyöntekijä tukee alle 29- vuotiaita nuoria, jotka
Ohjaamo osana ESR-toimintaa
Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR
Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo
Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke Ainomaija Rajoo - - maakunnan tulee asettaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto, jolle
Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiakiertue 8.3.-31.3.
1 (9) Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiakiertue Ohjelmat paikkakunnittain jäljempänä dokumentissa. PÄIVÄ AIKA KAUPUNKI PAIKKA tiistai 8. maaliskuuta 2011 klo 9.00-12.30/15.00 Helsinki Helsingin
OTE MUUTOKSEEN JA TULEVAISUUTEEN
4H-nuorisotyö 2017-2019 OTE MUUTOKSEEN JA TULEVAISUUTEEN H 4 1 Suomen 4H-liitto Edustajakokous 27.4.2016 LUONNOS 4H-NUORISOTYÖ 2017 2019 Ote muutokseen ja tulevaisuuteen YHTEINEN TAHTO 4H-järjestö on ollut
INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen
INTERREG IVC Alueiden välinen yhteistyö Suomessa Tuomas Turpeinen Mikä on INTERREG IVC? Lissabonin ja Göteborgin strategioissa määriteltyjä tavoitteita korostava yhteistyöohjelma Tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia
Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli
19.10.2016 kello 9.30-15.30 Kumppanuuden käsikirjasto maaseutupolitiikka.fi/ kumppanuus Kuntaorganisaatio henkilöstö ja poliitikot keskushallinto ja sektorit, yli sektorirajojen kunnalla tärkeä koordinoiva
Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia
Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:
Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3.
3 (9) Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3. Aika keskiviikkona 16.3. klo 9.00-12.00/14.30 Paikka Mauno Koivisto -keskus, BioCity, Tykistökatu 6 (Auditorio) Päivi Sillanaukee,
MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN
MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN 24.1.2017 MAJAOJA-SÄÄTIÖSTÄ Säätiö perustettiin 14.12.2000 rakkaudesta kulttuuriin. Säätiön tarkoituksena on jakaa vuosittain apurahoja erilaisiin kulttuurikohteisiin. Etusijan
Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon