Ari Pyykkönen. Nilakan kalastusalueen käyttöja hoitosuunnitelma II

Ari Pyykkönen Nilakan kalastusalueen käyttöja hoitosuunnitelma II Pohjois-Savon kalatalouskeskus 2000

Sisällysluettelo 1. Perustiedot kalastusalueesta 1 1.1 Johdanto... 1 1.2 Lainsäädännöllinen perusta ja toiminnan rahoitus... 1 1.2.1 Kalastusalueen toimintaa säätelevät sopimukset ja pöytäkirjat 2 1.2.2 Toiminnan rahoitus 3 1.3. Kalastusalueen yleiskuvaus... 3 1.3.1 Vesistöt ja veden laatu... 4 1.3.2 Kuormitus... 5 1.3.3 Käyttö.... 6 1.3.4 Vesialueiden omistus... 6 1.4. Kalastus ja kalavesienhoito... 6 1.4.1 Kalastajat... 6 1.4.2 Pyydystiedot ja kalastusrasitus... 6 1.4.3 Pyyntirajoitukset ja rauhoitusalueet..... 8 1.4.4 Kalasto, kalakantojen nykytila ja rapukannat... 9 1.4.4.1 Kasvu.. 10 1.4.4.2 Muutokset tärkeimmissä kalakannoissa, nykytila ja ennusteita kirjanpitokalastuksen perusteella Nilakassa 11 1.4.5 Saalis... 12 1.4.6 Istutustoiminta ja kalanviljely.... 13 1.4.7 Istutusten rahoitus ja kannattavuus... 13 2. Kalastuksen kehittäminen ja hoidon tavoitteet..... 14 2.1 Yhteistyö kalavesillä..... 14 2.2 Viehekalastuksen kehittäminen..... 14 2.3 Seisovilla pyydyksillä tapahtuvan vapaa-ajan kalastuksen kehittäminen. 15 2.3.1 Kalastuskuntien luvanmyynti..... 15 2.3.2 Verkkokalastuksen säätely.... 15 2.3.3 Muun kalastuksen ja ravustuksen säätely... 16 2.4 Kalastusmatkailun kehittäminen.... 17 2.5 Elinkeinokalastuksen kehittäminen..... 17 2.6 Pyydysten merkintä ja kalastuksen valvonta. 18 2.7 Istutusten toteuttaminen... 19 2.7 Istutusten suojaus... 19 2.8 Kalavesien kunnostukset..... 20 3. Seuranta... 21 4. Oikeusapu ja aloitteet... 22 5. Koulutus ja tiedottaminen... 22 6. Yhteenveto 22 6.1 Perustiedot kalastusalueesta.. 22 6.2 Kalastuksen kehittäminen ja hoidon tavoitteet. 23 6.3 Seuranta. 25 7. Kirjallisuus... 25 8. Vesistökohtainen kalastuksen- ja kalavesien hoidon järjestäminen.. 26 8.1 Kumpusjärvi 26 8.15 Heinikanjärvi 30 8.2 Kumpusjoki 26 8.16 Ohenjärvi ja Pieni Ohenjärvi.. 31 8.3 Rikkajärvi. 26 8.17 Jokijärvi.. 31 8.4 Korppinen.. 27 8.18 Kumpunen.. 31 8.5 Sulkavanjärvi 27 8.19 Pirttijärvi.. 32 8.6 Sulkavanjoki 27 8.20 Iso-Ahveninen. 32 8.7 Ylimmäinen 28 8.21 Salmijärvi. 32 8.8 Kotaperäinen 28 8.22 Koutajoki. 32 8.9 Koutajärvi 28 8.23 Isojärvi 33 8.10 Hyödynjärvi 29 8.24 Suo-Kaija... 33 8.11 Kärväsjärvi 29 8.25 Hakonen 33 8.12 Mustinjärvi 29 8.26 Heinäjoki.. 33 8.13 Saarinen 30 8.27 Nilakka. 34 8.14 Petäjäjärvi.. 30

LIITTEET Liite 1. Liite 2. Liite 3. Vedenlaatuluettelo Veden laadun tulkintaohje Kalastuskuntien ja yksityisten vesialueiden pinta-ala ja osoitetiedot. Kalastusalueen sidosryhmien osoitetiedot Liite 4. Yksikkösaaliin kehitys muikkuverkolla vuosina 1989-1998 Liite 5. Yksikkösaaliin kehitys 27-33 mm:n verkoilla vuosina 1989-1998 Liite 6. Yksikkösaaliin kehitys yli 40 mm:n verkoilla vuosina 1989-1998 Liite 7. Kalansaalis Nilakan kalastusalueella vuonna 1997 Liite 8. Liite 9. KARTTALIITE Kalastusalueella vuosina 1990-1998 tapahtuneet istutukset Velvoitepäätökset NILAKAN KALASTUSALUEEN YHTEYSTIEDOT VUONNA 2000: PUHEENJOHTAJA: Toivo Tikkanen Jauhomäentie 331 B 72559 SÄVIÄ 017-887127 ISÄNNÖITSIJÄ: Ari Pyykkönen PL 1096, Puijonkatu14 70111 KUOPIO 017-5391162, 0400-251826

1 1. Perustiedot kalastusalueesta 1.1 Johdanto Kalastusta harjoitettaessa on pyrittävä vesialueiden mahdollisimman suureen pysyvään tuottavuuteen. Erityisesti on pidettävä huolta siitä, että kalakantaa käytetään hyväksi järkiperäisesti ja ottaen huomioon kalataloudelliset näkökohdat, sekä huolehdittava kalakannan hoidosta ja lisäämisestä. Tällöin on vältettävä toimenpiteitä, jotka voivat vaikuttaa vahingollisesti tai haitallisesti luontoon tai sen tasapainoon (KL 1 ). Kalastusoikeuden haltija on ensi kädessä velvollinen järjestämään kalastuksen ja kalakannan hoidon niin, että 1 :ssä mainitut tavoitteet otetaan asianmukaisesti huomioon (KL 2 1 mom.) Tämän lain 1 :ssä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi kalastusalueen tulee TE-keskuksen määräämän ajan kuluessa ottaa käyttöön käyttö- ja hoitosuunnitelma, joka sisältää selvityksen kalastusalueen kalakantojen tilasta sekä hoitoa ja kalastuksen järjestämistä koskevat yleiset suuntaviivat (KL 79 1 mom.). Nilakan kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma valmistui vuonna 1989. Kalastusalueen kokous teki päätöksen käyttö- ja hoitosuunnitelma II-vaiheen laatimisesta marraskuussa 1997. Sen tuli sisältää päivitetyt perustiedot, ohjeet kalastuksen- ja kalavesien hoidon kehittämiseksi, kalakantojen seurannan järjestämiseksi ja järvikohtaiset suunnitelmat. Käyttö- ja hoitosuunnitelma II perustuu alueen kalastuskunnille ja seuroille suunnattuun tiedusteluun, kerättyihin saalisnäytteisiin, kirjanpitokalastukseen sekä alueelta julkaistuihin raportteihin. Kysymykset tiedusteluissa ja järjestetyt palaverit ja kuulemiset tehtiin niin, että asianosaiset itse pääsivät mahdollisimman pitkälle vaikuttamaan lopputulokseen. Käyttö- ja hoitosuunnitelma II pyrkii lisäämään yhteistyötä kalastusalueen ja kalastuskuntien välillä unohtamatta muita vesialueiden omistajia ja kalastusalueella toimivia järjestöjä ja viranomaisia. Tämän käyttö- ja hoitosuunnitelman laatimisesta vastasi Pohjois-Savon kalatalouskeskus Nilakan kalastusalueen toimeksiannosta. Vastuullisena tekijänä oli kalatalousneuvoja Ari Pyykkönen. Nilakan kalastusalueen hallitus antoi asiantuntija-apua. 1.2 Lainsäädännöllinen perusta ja toiminnan rahoitus Kalastusalueiden perustamisesta säädettiin 1.1.1983 voimaan tulleessa kalastuslaissa. Kalastusalueet muodostettiin kalataloudellisesti yhtenäisistä vesialueista. Edustuksensa kalastusalueeseen saivat kalavesien omistajat ja eri kalastajaryhmät. Päätäntävaltaa käyttivät kalastusalueen valtuuskunta ja hallitus. Kalastusalueiden tuli laatia aluettaan koskeva käyttö- ja hoitosuunnitelma. Merkittävä muutos toimintaan tuli 1.1.1994 voimaan tulleen kalastuslain tarkistuksen myötä. Kalastusalueen valtuuskunta lakkasi olemasta ja uusiksi kalastusalueen toimielimiksi tulivat kalastusalueen kokous, hallitus ja isännöitsijä. Kalastusalueen jäseniä ovat (KL 71 ) kalastuskunnat, vesialueenomista-

2 jat, kalastusalueella toimivat ammattikalastajien järjestöt ja kalastusalueella Taulukko 1. Lainsäädännön perusteella kalastusalueen toimivaltaan kuuluvat hallinnolliset päätökset Asia KL 11 3 mom. mukainen pilkintä tai kyläläisen kotitarvekalastuskielto 6 kk:ksi. KL 16 2 mom. Vesialueen käyttämättä jättäminen. Aloite alioikeudelle käyttöön otosta. Pakkovuokraus. KL 26 2 ja 4 mom. Kalastuskielto tai helpotusten myöntäminen padon ala- tai yläpuolella. KL 32 2 ja 3 mom. perustuva tietyn kalastustavan tai välineen kieltäminen ja asetuksesta poikkeavan silmäkoon määrittäminen, jotta KL 1 :n ehdot täyttyvät. KL 35 2 mom. mukainen alamitan määrääminen. KL 37 2 mom. mukainen pyydys- ja kalastustapakielto. KL 43 ja 46 :n mukainen rauhoituspiirin perustaminen tai lakkauttaminen. KL 45. Rauhoituspiirin rajankäynnin hakeminen kiinteistötoimituksessa. KL 79 ja 81 : mukainen päätös käyttö- ja hoitosuunnitelmasta. KL 89 a ja 91 mukaisten omistajakorvausten- ja viehekalastusmaksujen jako toimivat virkistyskalastajien eduista huolehtivat järjestöt. Kalastusalueen koukseen saavat kalastusalueen jäsenet lähettää jäseniä seuraavasti (KL 73 ): yli 50 ha:n kalastuskunnat, kalastuskuntaan kuulumattomat yli 50 ha:n vesialueenomistajat, ammattikalastajajärjestöt ja virkistyskalastajia edustavat järjestöt yhden edustajan sekä alle 50 ha:n kalastuskunnat ja kalastuskuntaan kuulumattomat vesialueenomistajat rekisterikylittäin yhden yhteisesti valitsemansa edustajan. Pilkintäkortin poistuttua käytöstä kalastusalueen tehtäväksi tuli pilkintämaksuvarojen tilalle kalavesien omistajille maksettavien omistajakorvausten jako. Vuoden 1994 alusta tuli kalastuslakiin muutoksia, jotka lisäsivät kalastusalueiden hallinnollisia tehtäviä (taulukko 1). Päätäntävaltaa muutamissa asioissa siirrettiin lähemmäs kenttätasoa. 1.2.1 Kalastusalueen toimintaa säätelevät sopimukset ja pöytäkirjat Kalastusalueen isännöitsijän tehtävänä on päivittää ja säilyttää kalastusalueen toimintaa säätelevät sopimukset ja pöytäkirjat. Kalastuslain lisäksi kalastusalueen toimintaa säätelevät muutkin lait. Näistä tärkein on hallintomenettelylaki, jota on noudatettava, koska kalastusalueella on myös viranomaistehtäviä (taulukko 1). Uutena lakina toimintaa vaikuttaa jonkin verran laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999, jolla korvattiin vuodelta 1951 ollut laki julkisten asiakirjojen julkisuudesta. Näiden lakien nojalla kalastusalueen on kuultava ja tiedotettava riittävästi päätöksen teon yhteydessä ja avoimuusperiaatteen mukaisesti kalastusalueen kokouksen asiakirjat ovat kenen tahansa luettavissa ilman perustelua.

3 kalastusalueen toiminta perustuu kalastusalueen ohjesääntöön, jonka Kuopion maaseutuelinkeinopiiri vahvisti 11.08.1994 vuosikokouksen pöytäkirjat hallituksen pöytäkirjat valtakirjat selvittelysopimukset muut (mm. vuokra-, isännöintisopimukset.) 1.2.2 Toiminnan rahoitus Kalastusalue voi saada rahoitusta toiminnasta aiheutuviin kuluihin mm. seuraavilta tahoilta: TE-keskuksen myöntämä toimintamääräraha kalastuskorttivaroista (perustuu kalastusrasitukseen) TE-keskuksesta anottava harkinnanvarainen avustus kalatalouden edistämiseen kalastuskorttivaroista alle 200 mk:n osuudet vesialueiden omistajille maksettavista korvauksista (omistajakorvaukset ja viehekalastusmaksupalautukset) vesialueen omistajien valtakirjalla myöntämät osuudet heille maksettavista korvauksista kalastusalueen järjestämistä kalastusluvista kalavesien omistajien toimeksiannoista muusta liiketoiminnasta 1.3 Kalastusalueen yleiskuvaus muista avustuksista (mm. kunnat) välillisesti yhteistoiminnassa rahoitettavista hankkeista Vuoden 1997 alusta voimaan tullut kalastuslain tarkistus muutti onginnan ja pilkinnän jokamiehen oikeudeksi ja vapautti 65 vuotta täyttäneet kalastuskortin lunastamisesta. Lakimuutos pienentää kalastusalueille tulevaa korttivarakertymää tulevaisuudessa huomattavasti. Samalla tuli mahdollisuus kalastaa 1 kelalla, vavalla ja vieheellä läänin alueella maksamalla läänikohtainen viehemaksu. Heittokalastaja valitsee yhä useammin läänikohtaisen vieheluvan kalastusaluekohtaisen sijaan, mikä osaltaan alentaa kalastusalueen tuloja. Vuonna 1998 kalastusalueen hallintokulut olivat noin 16 000 mk. Istutuskulut olivat noin 54 000 mk ja muut hoitokulut 2 000 mk. Suunnittelujaksolla joudutaan kuluja pienentämään. Toimintaa voidaan ohjata hanketoiminnan suuntaan. Nilakan kalastusalue sijaitsee Itä-Suomen läänissä, Keiteleen, Pielaveden, jatervon kuntien alueella. Vesialue, jonka kokonaispinta-ala on 20 350 ha,

1.3.1 Vesistöt ja veden laatu 4 muodostuu pääosin Nilakasta ja siihen liittyvistä sivuvesistöistä. Kalastusalue rajoittuu lännessä Länsi-Suomen läänin rajaan, koillisessa Pielaveteen ja ulottuu etelässä lähelle Tervon kirkonkylää. Vesialue kuuluu Kymijoen vesistöön, Rautalammen reittiin lukuun ottamatta eräitä Viitasaaren reittiin laskevia pienjärviä. Kalastusalueen kotipaikka on Keitele, jossa asuu noin puolet alueen väestöstä. Tärkeimmät elinkeinot alueella ovat maa- ja metsätalous, palvelut ja teollisuus. Kalastusalueen keskusjärvi on Nilakka, jonka osuus kokonaispinta-alasta on noin 86 %. Alueella on noin 73 lampea tai järveä. Alueen suuremmat järvet ovat matalia, ja vesi on hyvälaatuista. Eräät alueet ovat lievästi rehevöityneitä. Lammet ovat enimmäkseen tummavetisiä ja reheviä. Kalastusalueen järvien vedenlaatutiedot on koottu veden laatuluetteloon (liite 1) ja järvikohtaisiin suunnitelmiin. Veden laatuluettelon yhteyteen on liitetty myös veden laadun tulkintaohjeet (liite 2) Lisätietoja vesistöistä saa myös karttaliitteestä. Nilakan pääosa sijaitsee Keiteleen, Pielaveden ja Tervon taajamien väliin muodostuvan kolmion sisällä. Rautalammin pääreitin vedet laskevat Nilakkaan Pielavedestä Säviänvirran kautta ja purkautuvat Äyskoskesta Rasvanki- Virmasveteen. Säviän keskivirtaama on 14 m³/s, ja valuma-alue (1165 km²) on samaa suuruusluokkaa Nilakan oman valuma-alueen (1002 km²) kanssa. Nilakan keskivirtaama Äyskoskella on 18,5 m³/s. Alueen luoteisosassa on Vuonamonlahti, jonka yhdistää muuhun Nilakkaan Keiteleen kirkonkylän kohdalla Vuonamonsalmi. Tärkeimpiä vesistöjä Nilakan lisäksi ovat Murtoselkä Pielavedessä, Säviänvirta, Koutajärvi, Sulkavanjärvi, Korppinen, Suvantojärvi, Heinikanjärvi, Salmijärvi, Isojärvi, Kumpunen, Pirttijärvi, Jokijärvi, Kärväsjärvi, Saarinen, Petäjäjärvi ja Ylimmäinen. Valuma-alueella on runsaasti soita, mikä lisää vesistöihin kulkeutuvan humuksen määrää. Tämä näkyy myös kohonneina veden rautapitosuuksina. Nilakka saa vetensä kahdesta pääsuunnasta. Säviävirrasta ja Vuonamonlahdesta tuleva vesi on huomattavasti valumavesiä parempaa, mihin vaikuttaa altaiden tasoittava vaikutus. Nilakan pääaltaan vesi on suhteellisen kirkasta ja kalavesiluokituksen mukaan hyvälaatuista. Vuonamonlahti on Suur-Nilakkaan verrattuna tummavetinen ja ravinnepitoisuudet ovat kohonneet. Vuonamonlahden pohjoispuolella ovat Lahnasjärvet, Korppinen ja Kumpusjärvi, jotka laskevat Sulkavanjärveen ja edelleen Sulkavanjokea myöten Vuonamonlahteen. Järvet ovat tummavetisiä, lievästi happamia ja ravinnepitoisuudet ovat kohonneita. Sulkavanjoen alaosaan liittyy Lappajärvi, joka on tummavetinen ja rehevä. Toinen Vuonamonlahteen pohjoisesta laskeva joki on Kangasjoki, joka saa alkunsa Kangasjärvestä. Idästä Vuonamonlahteen laskee Ylimmäinen Aittojoen ja Kotaperäinen Patajoen kautta. Järvet ovat keskikirkkaita ja vähäravinteisia.

5 Kuva 1. Muutokset veden laadussa vuosina 1989-1998 (kalastuskuntatiedustelu 1998) huomattavasti parantunut 18 % huonontunut 18 % parantunut 9 % pysynyt ennallaan 55 % Säviässä on Kärväsjärvi, joka on vähäravinteinen ja lievasti tummavetinen. Nilakan länsipuolella on Koutajärvi, joka on niukkaravinteinen ja kirkasvetinen. Koutajärveen laskee matala ja runsaskasvustoinen Hetejärvi. Koutajärvi laskee Koutajokea myöten Nilakkaan. Itä-Suomen ja Länsi-Suomen läänien rajalla sijaitsevat Hakonen, Isojärvi ja Salmijärvi, jotka laskevat Rimminjokea pitkin Suvantojärveen ja edelleen Suvannonjoesta Kolimaan. Alueen itäosissa ovat Kumpunen, Jokijärvi ja Pirttijärvi, joista vesi virtaa Pitkäjoen kautta Nilakkaan. Kumpunen ja Pirttijärvi ovat tummavetisiä, matalia ja rehevöityneitä. Heinikanjärvi on kirkasvetinen ja niukkaravinteinen. Kalastuskuntien antamien tietojen mukaan veden laatu on yleisesti hieman parantunut viime vuosina (kuva 1). Vuonamomonlahden kalastuskunnat kokivat veden laadun huonontuneen. 1.3.2 Kuormitus Hajakuormitus on tärkeä vesien tilaan vaikuttava tekijä alueella. Tärkeimmät hajakuormitusta aiheuttavat tekijät ovat maatalous, metsätalous, turvetuotanto sekä haja-asutus. Hajakuormitus on viime vuosina vähentynyt maatalouden investointien (lietealtaat, suojavyöhykkeet ja lietelannanlevityksen lopettaminen pelloille keväällä) ja ojituksen vähenemisen myötä. Turvetuotantoa on viime vuosina lisätty. Turvetuotanto on metsäojituksen ohella paikoin lisännyt suuresti kiintoaineksen määrää. Turvetuotannolta tulee vaatia riittävät vesiensuojelutoimet. Yksittäisistä kuormittajista on suurin Keiteleen kunnan jäteveden puhdistamo, jolla on ravinnekuormittajan pieni paikallinen merkitys. Säviänvirran yläpuolella on Pielaveden kunnan jäteveden puhdistamo.

6 1.3.3 Käyttö 1.3.4 Vesialueiden omistus 1.4 Kalastus ja kalavesien hoito Nilakkajärvessä uitetaan puuta nippu-uittona. Uittoväylä alkaa Pielavedestä ja jatkuu Kolun kanavasta eteenpäin. Uitto on vähentynyt viime vuosina. Alueen vesistöt antavat veneilyyn hyvät mahdollisuudet. Pielavedeltä voidaan eri reittejä veneillä aina Lahteen saakka. Keiteleen kanavan uskotaan lisäävän veneilyä Rautalamin reitillä. Kesämökkiläiset muodostavat merkittävän osan alueen vapaa-ajan kalastajista. Mikäli loma-asuntojen rakentaminen alueelle kiinnostaa tulevaisuudessa tulevat heidän osuutensa kasvamaan. He ovat useimmiten myös kalastuskunnan osakkaita. Kaavoitetun loma-asutuksen määrä kalastusalueella vuonna 1999 oli noin 540 kpl. Eri kaavoissa on alueelle suunniteltu enimmillään omarantaisia rakennuspaikkoja noin 500 kpl. Keskimäärin alueella on kaavoitettu noin 5 rakennuspaikkaa /muunnettu rantakilometri. Keiteleen kunnan alueella on voimassa Nilakan ja Koutajärven rantaosayleiskaava. Pielaveden kunnan alueella Nilakan rannoilla etupäässä Hirviniemen alueella on voimassa rantakaava. Pielaveden murtoselän rannoilla on voimassa osayleiskaava. Tervon kunnan alueella Nilakan rannoilla ovat voimassa Hautolahden osayleiskaava ja Äyskosken-Manginniemen osa-yleiskaava. Nilakan kalastusalueella on 12 järjestäytynyttä kalastuskuntaa, jotka omistavat lähes kokonaan alueen kalastusoikeuden. Kalastuskuntien vesipinta-ala vaihtelee 150-5550 ha, ja keskiarvo on 1618 ha. Keiteleen kunnan omistuksessa ovat lasketut Ylimmäinen ja Keskimmäinen Lahnasjärvi. Kalastuskuntien pinta-alat ja esimiestiedot on esitetty liitteessä 3. Kalastuskuntien rajat on esitetty karttaliitteessä. Nykyisin luokitellaan vapaa-ajan kalastajiksi kaikki muut kalastusta harrastavat paitsi elinkeinokalastajat (ammattikalastajat). Käsitteet eivät vastaa kalastuslainsäädännössä esitettyä jaottelua, virkistyskalastajat, kotitarvekalastajat ja ammattikalastajat. Tässä käyttö- ja hoitosuunnitelmassa on käytetty uutta jaottelua. 1.4.1 Kalastajat Nilakan kalastusalueella vuonna 1997 oli 7368 henkilöä (4486 ruokakuntaa), jotka harrastivat vapaa-ajan kalastusta. Päätoimisia elinkeinokalastajia alueella on neljä (verotettava kalastus tulo yli 30 % kokonaistuloista) ja sivutoimisia noin viisitoista. 1.4.2 Pyydystiedot ja kalastusrasitus Vapaa-ajan kalastajien kalastuspäivistä kului vuonna 1997 noin 28 % ongintaan ja pilkintään, 16 % heitto- ja vetouistelukalastukseen ja 56 % pääasiassa verkko- ja katiskakalastukseen.

7 Taulukko 2. Nilakan kalastusalueella käytössä olleet pyydykset ja pyydysyksiköt vuonna 1997. Kalastuskunta Nuotta Verkko Katiska kpl Rysä Mademerta Perustuu Luvanmyyntiin Pyydysyksiköt yhteensä Hamula kyllä 2 450 64 6 2 3 2 1052 Pitkä käsii siima Syöttikoukkpumersä Ra- Atrain Viehe Isoryta Paunetti Hautalahti- kyllä 2 400 160 10 50 5 50 50 35 1340 Riitlampi Kotaniemi kyllä 3 1113 421 2 2 4 2831 Koutajärvi ei 45 40 1 4 45 15 170 Leppäselkä kyllä 1 45 15 4 3 3 15 5 35 176 Sulkavanjärvi ei 60 50 20 2 10 170 Säviä ei 2 520 180 20 16 3 86 18 80 1 1414 Viinikkala kyllä 130 48 150 450 Vuonamo kyllä 1 450 120 10 80 100 1 1150 Äyräpään kyllä 261 37 5 2 20 8 584 Yhteensä 11 3474 1135 58 73 15 271 45 75 436 6 4 9337 Py/ha 0,5 Viehekalastuksen määrä on hieman lisääntynyt verrattuna vuoteen 1986, jolloin kalastuskunnat olivat myyneet noin 400 viehelupaa. Kalastuskuntien myyminen viehelupien määrä on pysynyt ennallaan. Nilakan kalastusalue on myynyt lisäksi vuosittain n. 200 yhteisviehelupaa. Nilakan kalastusalueen osuus viehekalastusmaksuvaroista oli vuonna 1997 10374,29 markkaa. Jakamalla summa läänikohtaisen viehekortin hinnalla 150 mk/vuosi voidaan arvioida, että läänikohtaisella viehekortilla kalasti kalastusalueella tuolloin noin 70 henkilöä. Nilakka on ollut myös ahkeran kalastuskilpailutoiminnan kohteena. Yhteensä voidaan arvioida, että Nilakalla kalasti vieheellä vuonna 1997 noin 800 henkilöä. Jokamiehen pilkintä- ja ongintaoikeudella kalastaneiden määrää ei voida luotettavasti arvioida. Kyseessä on kuitenkin huomattava joukko, jonka aiheuttama kalastusrasitus kohdistuu vähäarvoisiin kalalajeihin. Selvästi muita pyydyksiä enemmän oli käytössä harvoja verkkoja ja katiskoita. Tässä suhteessa tilanne ei ole muuttunut kymmenessä vuodessa. Nilakan kalastusalue kerää vuosittain kalastuskunnilta toimintailmoitukset, joista ilmenevät mm. käytetyt pyydykset (taulukko 2). Verrattuna vuoteen 1989 ovat pyydysyksikkömäärät hieman laskeneet. Keskiarvo oli tuolloin 0,56 pyydysyksikköä /ha. Vuonna 1997 oli keskiarvo 0,5 pyydysyksikköä/ha. Kalastuskuntien sääntöjen mukaan alueella voisi olla käytössä 2,2 pyydysyksikkö/ha. Verkko edellyttää kaksi pyydysyksikköä, katiska yhden pyydysyksikön ja 1 kela, vapa ja viehe yhden yksikön ja nuotta 20 pyydysyksikköä. Enemmistö kalastuskunnista myy pyydyskohtaisia lupia. Pyydysyksikön hinta on keskimäärin 4-7 markkaa/pyydysyksikkö. Kalleimpia ovat kalastuskunnan ulkopuolisille myytävät viehekalastusluvat. Pyydysyksikkömäärä pyydystä kohti on määrätty kalastuskunnan säännöissä. Kalastuskunnista 60 % myy lupia muille kuin kalastuskunnan osakkaille. Kalastuskuntien kalastusja metsästyslupatulot olivat vuonna 1997 yhteensä noin 48 000 mk (kuvat 2a. ja 2b.)

8 Kuva 2a. Kalastuskuntien kalastuslupatulot 1997 45000 40000 35000 30000 25000 mk 20000 15000 10000 5000 0 osakkaat ei osakkaat yhteensä Elinkeinokalastus tapahtuu nuotalla, isorysillä ja verkoilla. Se on elpynyt viime vuosina lisääntyneen muikkukannan myötä. Myös runsas kuhakanta luo edellytykset muikunkalastuksen ohessa tapahtuvaan elinkeinokalastukseen. Kolme kalastuskuntaa oli myynyt isorysälupia (rysä pyyntisyvyys yli 1,5 m). 1.4.3 Pyyntirajoitukset ja rauhoitusalueet Myytävien verkkolupien määrää ja solmuväliä rajoitetaan lähes kaikissa kalastuskunnissa. Kuhavesillä erityisesti jääkannen aikana oli suositettu solmuväliltään 50 mm tai sitä harvempien verkkojen käyttöä. Rauhoitusalueita on ollut yhteensä 7 kappaletta. Ne ovat olleet pinta-alaltaan keskimäärin 10 ha. Tarkoituksena on yleisesti ollut hauen lisääntymismahdollisuuksien parantaminen tai järvitaimenen ja kirjolohen istutusten suojaus. Useat kalastuskunnat olivat suosittaneet kalastuksen välttämistä kuhan kutuluodoilla ja niiden läheisyydessä kesäkuussa. Kuva 2b. Kalastuskuntien metsästyslupatulot 1997 7000 6000 5000 4000 mk 3000 2000 1000 0 osakkaat ei osakkaat yhteensä

9 Kuva 3. Muutokset kalakannoissa vuosina 1989-1998 (kalastuskuntakysely 1998) 100 % 80 % 60 % emme tiedä heikentynyt ennallaan lisääntynyt 40 % 20 % 0 % Ahven Hauki Harjus Kuha Taimen Kuore Lahna Muikku Made Salakka Särki Rapu Siika Säyne 1.4.4 Kalasto, kalakantojen nykytila ja rapukannat Nilakan kalastusalueella tavataan lähes kaikki maamme sisävesissä esiintyvät kalalajit. Alueen kalaston valtalajit ovat ahven, hauki, kuha, made, muikku ja siika. Nilakka järvi on Pohjois-Savon parhaita kuhajärviä. Kuva 4. Kalakantojen nykytila (kalastuskuntakysely 1998) 100 % 80 % 60 % emme tiedä heikko kohtalainen runsas 40 % 20 % 0 % Ahven Hauki Harjus Kuha Taimen Lahna Kuore Muikku Made Salakka Särki Rapu Siika Säyne

10 Vuosina 1989-1997 ovat kalastuskuntien antamien tietojen mukaan kuha-, lahna- ja muikkukannat lisääntyneet. Muikkukanta on lisääntynyt monien katovuosien jälkeen viime vuosina erittäin voimakkaasti. Kuha, ahven-, siikaja särkikannat ovat hieman lisääntyneet. Hauki, järvitaimen, made ja säynekannat ovat pysyneet ennallaan. Rapukanta on selvästi heikentynyt (kuva 3). Säviän virtaan rapurutto tuli vuonna 1957 ja seuraavana vuonna kanta tuhoutui Nilakasta. Yhdessä maakunnan parhaista rapujärvistä Koutajärvessä rapukanta tuhoutui vuonna 1991. Suurissa järvissä ei rapukannan elvytys ole onnistunut kunnolla. Kalakantojen nykytilanteessa ahven-, kuha-, muikku- ja särkikannat ovat runsaat ja harjus- järvitaimen- ja rapukannat heikot. Muiden kalalajien kantojen tila on kohtalainen ( kuva 4). Heikko rapukanta esiintyy alueella useissa vesistöissä myös Nilakassa. 1.4.4.1 Kasvu Kuhan kasvu verrattuna muihin Pohjois-Savon järviin on hyvä. Kasvu on nopeampaa kuin esimerkiksi Pohjois-Kallavedessä (Kontila 1996). Kuhanäytteistä suurin osa oli kalastettu 50 mm verkolla. Nilakalla kuhat saavuttavat säädetyn alamitan 37 cm 5-6 vuotiaina. Istutettu planktonsiika ja pieni järvisiika (murokas) kasvavat nuorena yhtä nopeasti. Murokas muodostaa siikasaaliista suurimman osan Murokkaaksi voidaan lukea siiat, joiden siivilähammasmäärä on alle 40 (kuva 6). Se häviää saaliista n. 6 ikävuoden jälkeen. Planktonsiiat jatkavat tuon jälkeen kasvua, mutta se on hidastuu (kuva 7). Kuva 5. Kuhan kasvukäyrä näytekaloja 72 kpl näytteitä otettu: 1v/72 kpl, 2v/72 kpl, 3v/70kpl, 4v/67kpl, 5v/43kpl, 6v/14kpl, 7v/3 kpl 500 450 475 400 p 350 i 300 t 250 u u 200 s 150 155 231 307 357 393 100 94 50 0 1 2 3 4 5 6 7 ikä

11 Kuva 6. Siikojen siivilähammas jakauma näytekaloja yht. 104 kpl 16 14 12 10 kpl 8 6 4 2 0 23 24 27 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 46 47 48 49 51 53 54 55 61 sh lukumäärä 1.4.4.2 Muutokset tärkeimmissä kalakannoissa, nykytila ja ennusteita suunnittelujaksolle kirjanpitokalastustulosten perusteella Nilakalla Nilakalla toimii kolme kirjanpitokalastajaa, joista kaksi jo noin kymmenen vuotta. Pohjois-Savon TE-keskuksen kalatalousyksikkö on koonnut ja tilastoinut tiedot. Saaliskirjanpidon perusteella on voitu laskea luotettava yksikkösaalis (kg/koentakerta/verkko) eri kalalajeille, koska kirjanpito on jatkunut riittävän pitkään ja kalastus on tapahtunut samojen henkilöiden toimesta pääasiassa samalla pyyntivälineellä (verkko). Yksikkösaalis kuvastaa kalakannan tilaa Seuraavassa esitettävät kirjanpitokalastustulokset vuosilta 1989-1998 ovat samansuuntaisia ja tukevat kalastuskuntien tekemiä arvioita muutoksista kalakannoissa ja kalakannan nykytilasta (liitteet 4,5 ja 6). Kuva 7. Siikojen kasvun vertailu 400 350 p i t u u s 300 250 200 150 100 sh 33-35 sh 37-40 sh yli 47 50 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ikä

12 Kuhan yksikkösaalis yli 40 mm verkoilla on noussut 90-luvulla. Vuodet 1995 ja 1997 olivat parhaat kuhavuodet ja kasvu oli hyvä. Kesän 1997 lisäksi oli lämmin ja otollinen kuhalle kesä 1999. Tästä voi ennustaa tulevia hyviä kuhavuosia suunnittelujaksolla olettaen, että kuha tulee pyyntikokoiseksi 5-7- vuotiaana. Siian yksikkösaalis 27-33 mm:n verkoilla kasvoi 90-luvun puoliväliin saakka. Tämän jälkeen pienen siian osuus on vähentynyt ja yli 40 mm:n verkolla saadaan siikasaalista aiempaa enemmän. On huomioitava, että Nilakan murokas on alikalastettu. Sen kalastukseen on sopiva noin 25 mm:n verkko. Ison ahvenen osuus on lisääntynyt ja pienen vastaavasti pienentynyt. Järvitaimen kanta on pysynyt ennallaan. Muikkukanta on yksikkösaaliiden perusteella selvästi parantunut. Kannan huippu koettiin vuonna 1997, mutta se on edelleen hyvällä tasolla. Muikulle ovat tyypillisiä voimakkaat kannanvaihtelut, joten sen muikkukantojen kehitystä on mahdotonta luotettavasti ennustaa pitkällä aikavälillä. Kannanvaihteluun voidaan vaikuttaa hidastavasti voimakkaalla kalastuksella. Säätelytoimena sekin on usein riittämätön, koska hyvien muikkuvuosien vallitessa kalakauppa ei ole toistaiseksi pystynyt ostamaan kaikkea tarjolla olevaa muikkua kannattavaan hintaan. Erityisesti pienellä muikulla on ollut menekkivaikeuksia. Tästä syystä elinkeinokalastajat eivät ole voineet hyödyntää täysimääräisesti hyvää muikkukantaa. 1.4.5 Saalis Nilakan kalastusalueen kokonaissaalis oli vuonna 1997 noin 220 000 kg eli 10,8 kg/ha (Riistan- ja kalantutkimus 1998). Vapaa-ajan kalastajien osuus oli noin 180 000 kg ja elinkeinokalastajien 40 000 kg. Kuva 8a. Elinkeinokalastajien saaliin jakuma (%) kalalajeittain Nilakan kalastusalueella vuonna 1997 (elinkeinokalastustiedustelu 1998) Ahven 2,8 % Muukala 7,8 % Hauki 0,6 % Särki 8,1 % Lahna 1,1 % Siika 5,5 % Made 0,4 % Kuha 7,3 % Klohi 0,0 % Taimen 0,3 % Muikku 66,1 %

13 Kuva 8b. Vapaa-ajan kalastajien saaliin jakauma (%) kalalajeittain NIlakan kalastusalueella 1997 (Riistan- ja kalantutkimus 1998) Muikku 22,0 % Muukala 0,1 % Ahven 21,8 % Taimen 1,4 % Klohi 2,7 % Hauki 11,7 % Kuha 20,3 % Made 3,6 % Siika 11,0 % Särki 0,4 % Lahna 5,1 % 1.4.6 Istutustoiminta ja kalanviljely 1.4.7 Istutusten rahoitus ja kannattavuus Vapaa-ajan kalastajien saalista suurin osa oli muikkua, ahventa, kuhaa ja haukea. Ammattikalastajien saalislajeista tärkein oli muikku (kuvat 8a, 8b. ja liite 7) Nilakan kalansaaliin arvo oli noin 1,6 miljoonaa markkaa vuonna 1997 laskettuna kalan kalastajahinnalla. Vapaa-ajan kalastuksen saaliin arvo oli noin 1,3 miljoonaa markkaa ja elinkeinokalastuksen noin 0,3 miljoonaa markkaa. Pääosan saaliin arvosta muodostivat muikku, ahven ja kuha. Elinkeinokalastajien saaliin arvosta 2/3 muodostui muikusta. Päälajeja istutuksissa olivat yksikesäiset kuhat, eri ikäiset järvitaimenet (pääasiassa 2-vuotiaat tai 3-kesäiset) ja yksikesäiset planktonsiiat (liite 8). Planktonsiikaistutukset Nilakkaan olivat 1990-luvulla maltillisia ja kuhaistutukset runsastuivat vuosikymmenen puolivälistä lähtien samalla kun järvitaimenistutukset vähentyivät. Sivuvesistöihin istutettiin pääasiassa planktonsiikoja ja vuosina 1995-1997 valittuihin kohteisiin rapuja. Jokivesistöihin istutettiin harjuksia ja vuosina 1997 ja 1998 koemielessä vastakuoriutuneita järvitaimenia. Istutusten rahoituksesta ovat vastanneet pääasiassa kalastuskunnat. Ne ovat käyttäneet istutustoimintaan lupatulojaan ja kalastuskorttivaroista palautettavia omistajakorvauksia (korvaus vesialueen omistajalle onginta- ja pilkintäoikeuden menetyksestä). Kalastusalue on rahoittanut istutukset kalastuskorttivaroista, virkistyskalastuslupatuloista ja kunnan avustuksesta. Kalastusalueen kuluista noin 3/4 kohdistui vuonna 1997 istutustoimintaan. Nilakalla tehdään myös velvoiteistutuksia (liite 9). Valtion kalanviljelyvaroilla tehtävät istutukset ovat lähes loppuneet 1990 luvulla, koska Iso-Ahvenisen luonnonravintolammikkotoiminta lopetettiin.

- 14 - Istutusten kannattavuus Nilakan kalastusalueella istutustoimintaa voidaan pitää kannattavana. On kuitenkin huomioitava, että pääistutuslajit kuha ja siika (murokas) lisääntyvät luontaisesti. Kuhan istutus on tärkeintä viileinä kesinä, jolloin luontainen lisääntyminen on heikkoa. Pääasiassa yli 0,3 kg siiat saaliissa ovat peräisin istutuksista, koska murokas on hidaskasvuista. Hoitolajien saaliin arvo on ollut suurempi kuin istutuksen arvo. Hoitolajien ( kuha, järvitaimen ja siika) osuus saaliista oli Nilakan kalastusalueella noin 17 % vuonna 1997. Saatu saalis ei kuitenkaan yksin kerro istutusten kannattavuutta vaan täytyy verrata saadun saaliin arvoa istutus- ja kalastuskustannuksiin. Vuosittain on istutettu kaloja keskimäärin noin 80 000 markan arvosta. Arvioon istutuskustannuksista on lisättävä noin 30 % kalastuskustannuksia (Salojärvi ja Huusko 1987), jolloin keskimääräisiksi vuosikustannuksiksi muodostuu noin 105 000 markkaa. Istutuslajien saaliin arvo oli vuonna 1997 laskettuna Riista- ja kalatalouden ilmoittamilla kalastajahinnoilla noin 460 000 markkaa ( 30 % kokonaissaaliin arvosta). 2. Kalastuksen kehittäminen ja hoidon tavoitteet 2.1 Yhteistyö kalavesillä Kalastuskunnat ovat suuria ja niitä on vesialueen pinta-alan huomioon ottaen vähän. Yhteistyö kalavesillä on Nilakan kalastusalueella toiminut hyvin. Yhteisviehelupa saatiin aikaiseksi nopeasti ja hyvän kuhakannan edesauttamana sillä on ollut kysyntää tyydyttävästi. Myöskin istutukset tapahtuvat yhteisistutuksina. Kalastuksen valvontaa on keskitetty kalastusalueelle. Tarvittaessa käynnistetään neuvottelut Pielaveden kalastusalueen kanssa yhteistyön lisäämiseksi. Yhteistoiminta olisi tarkoituksenmukaista vähenevien määrärahojen takia. 2.2 Viehekalastuksen kehittäminen Nilakan kalastusalueen viehekalastuslupa on edelleen tarpeellinen. Kalastusalueen ja kalastuskuntien tulisi tutkia mahdollisuudet Leuhunkosken, Kumpusenjoen, Kotaperäisen ja Säviänvirran saamiseksi erityiskalastuspaikoiksi. Käyttö- ja hoitosuunnitelman I-vaiheen mukaisesti Nilakka järvelle luotiin laaja koko järven käsittävä virkistyskalastuslupa. Lupa perustuu selvittelysopimuksiin, joilla kalastuskunnat ovat antaneet kalastusalueelle mahdollisuuden myydä viehelupia. Myös kalastuskunnat myyvät viehelupia. Onginta- ja pilkintä ovat nykyisin jokamiehenoikeuksia ja lunastamalla läänikohtainen viehekortti voidaan uistelua harjoittaa 1 kelalla, vavalla ja vieheellä käyttäen lisäksi yhtä painoviehettä tai syvääjää (Kl 8 1 mom.). Alle 18-vuotiaat ja 65 vuotta täyttäneet on vapautettu maksuista kalastettaessa viehekortilla.

- 15 - Nilakan kalastusalueen virkistyskalastuslupa palvelee vetouistelijoita, joilla yleensä on pyynnissä useampia vapoja. Viehekalastus tulee ensisijaisesti perustumaan kuhan kalastukseen. Kuhan nykyistä alamittaa 37 cm on pidetty kalastusalueella liian pienenä ja uudeksi alamitaksi on esitetty 40 cm. Useissa uistelukilpailuissa punnitukseen on saanut tuoda vain 40 cm:n mitan täyttäviä kuhia. Vetouistelussa saadaan usein alamittaisia kaloja, koska kuhan uistelussa käytetään pienikokoisia vieheitä. Kuhan suosii saalissaan kuoreita ja pieniä muikkuja. Saaliskalan koko on selvästi pienempi kuin hauella. Kalastusalueen päätöksellä kuhan alamitta on tarkoitus nostaa kalastusasetuksella säädettyä alamittaa 37 cm korkeammaksi 40 cm:n. 2.3 Seisovilla pyydyksillä tapahtuvan vapaa-ajan kalastuksen kehittäminen 2.3.1 Kalastuskuntien luvanmyynti Kalastus seisovilla pyydyksillä perustuu kalastuskuntien luvanmyyntiin. Kalastuskuntien lupatuloilla rahoitetaan osa kalastusalueella tapahtuvasta kalavesien hoidosta myös lähivuosina. Säännöissä ei yleensä ole yksiköity isorysää, mutta se voitaisiin kalastuskuntien vuosikokouspäätöksillä asettaa 20 pyydysyksiköksi. 2.3.2 Verkkokalastuksen säätely Pyydysyksikön hinnaksi suunnittelujaksolla suositellaan 10 mk/pyydysyksikkö osakkailta ja 20 mk/pyydysyksikkö kalastuskunnan ulkopuolisilta. Metsästys- ja ravustusluvat hinnoitellaan edelleen erikseen. Verkkokalastusta säädellään kalastuskuntien toimesta rajoittamalla myytävien lupien määrää, verkkojen solmuväliä ja rauhoitusalueilla. Verkkojen määrärajoitukset suurilla vesillä tulee tehdä tulevaisuudessa harkiten, koska vapaa-ajankalastus on koko ajan vähenemässä. Sen sijaan pienemmillä järvillä verkkojen määrää voidaan rajoittaa.. Myös ammattikalastajat tarvitsevat elinkeinon harjoittamiseen riittävän suuria verkkomääriä. Tiukat verkkomäärärajoitukset voivat myös aiheuttaa kalastusoikeuden ylityksiä. Käytetyin solmuväli oli kalastuskuntatiedustelun mukaan kuhan ja järvitaimenen kalastuksessa 50 mm, ahvenen kalastuksessa 35 mm ja siian kalastuksessa 40 mm. Näillä pyydyksillä saatu kuha painoi noin 900 g, järvitaimen 1100 g, ahven 150 g ja siika 500 g. Kuhan kalastuksen sesonki ajoittuu syyskuusta helmikuulle. Parhaiten kuhia saadaan verkoilla ensijäiltä syvänteiden rinteiltä. Sinne ne hakeutuvat jo sulan veden aikaan vesien jäähdyttyä ja saaliit paranevat. Kutuaikana niitä voi olla vaikea tavoittaa, koska ne eivät kude parvessa vaan pareittain ja koiras vahtii kudun jälkeen mätiä sen kuoriutumiseen saakka ja liikkuu vähän. Kutualueen läheisyydestä niitä voi satunnaisesti tavoittaa syönnökseltä. Keskikesällä kuhan tavoittaminen verkkoon on satunnaista. Ne oleskelevat silloin

- 16 - päiväaikaan harppauskerroksessa ja nousevat iltahämärissä kuore- tai muikkuparvien perässä lähemmäs pintaa ja mahdollisesti lähelle rantaa. Kuha takertuu helposti verkkoon ja esimerkiksi 45 mm:n verkolla saadun kuhan pituus voi vaihdella 25-45 cm. Suurin osa saaliskaloista on kuitenkin keskiarvokaloja noin 40 cm/600 g, joten solmuvälisäätelyllä voidaan vaikuttaa saaliskalan kokoon. Kalastettuna 50 mm:n verkolla kuha painaa keskimäärin 800 g ja on 45 cm pitkä ja kalastettuna 55 mm:n verkolla 1000 g tai hieman yli ja on 47-50 cm pitkä. Riistan- ja kalantutkimus on laatinut Rautalammin reitille taimenkantojen hoito-ohjelman. Siinä esitetään, että rautalammin reitin järvitaimenen suojelu edellyttää solmuväliltään 31-54 mm:n verkkojen käytön rajoittamista. Kalastuskunnat voivat suositella, että kuhan luontaisilla kuhaluodoilla ei kalastettaisi niiden myymillä luvilla10.6.-10.7 välisenä aikana Tavoitteeksi asetetaan, että kuha ehtisi kutea kerran ennen saaliiksi joutumistaan. Naaras kutee noin 6-8 vuoden iässä, jolloin se on yleensä yli 45 cm pitkä ja painaa noin 1 kg:n. Tämä edellyttää solmuväliltään 31-54 mm verkkojen käytön kieltämistä 1.9-31.3 välisenä aikana Nilakalla ja Pielaveden Murtoselällä 1.1.2004 alkaen. Siirtymäaikana 31.12.2003 saakka edellytetään solmuväliltään 31-49 mm verkkojen käytön kieltämistä. Samalla pyritään parantamaan järvitaimenten selviytymistä entistä kookkaammiksi yksilöiksi. Sivuvesistöissä, joissa kuha ei ole tärkeä kala(hoitolaji siika) rajoitetaan 28-44 mm:n verkkojen käyttöä. Kaikkein pienimmissä järvissä (alle 50 ha) ei tarvita solmuvälirajoituksia Suositukset on tarkemmin esitetty osassa 10 Vesistökohtaiset suunnitelmat kalataloudellisesti merkittäville yli 10 ha:n järville ja virtavesille. 2.3.3 Muun vapaa-ajan kalastuksen ja ravustuksen säätely Kalakantojen järkevän käytön mahdollistamiseksi ei tulisi rajoittaa kalastustapoja, jotka kohdistuvat myös vähäarvoisiin kalalajeihin. Erityisesti isorysä- ja nuottakalastuksen sivusaaliina tulee runsaasti vähäarvoista kalaa. Katiskapyyntiä tulisi suosia ja pyyntikulttuuria elvyttää. Isorysien ohjeelliseksi määräksi asetetaan 1 isorysä/ 1000 vesihehtaaria. Isorysän saaliskapasiteetin määrittäminen on erittäin vaikeaa, koska järven eri osat ovat kalastuksellisesti eri arvoisia. Rapuruton leviämisen estäminen on alueella yksi tärkeistä tavoitteista mikäli rapukannat hoitovesissä elpyvät. Rapuruttoa levittävät itiöt kuolevat mikäli pyyntivälineitä pidetään alle - 10 C pakkasessa vähintään vuorokausi. Yksinkertaisinta on säilyttää pyydykset talven yli ulkotilassa. Kuivaaminen auringossa tai pitäminen saunassa + 80 C lämmössä muutaman tunnin ajan ovat yksinkertaisia tapoja desinfioida pyyntivälineet ja pyydykset.

2.4 Kalastusmatkailun kehittäminen - 17 - Täpläravun välityksellä saattaa rapurutto tarttua myöskin jokirapuun. Jokirapu on vielä herkempi rapurutolle. Täpläravun istuttamista Nilakan kalastusalueelle tulee tarkoin harkita. Siirtoistutukseen kuten myös uuden lajin istuttamiseen on oltava TE-keskuksen lupa (KL 121 ). Alueelle ei saa siirtää rapuja ja ravustus- tai kalastusvälineitä rapurutto alueelta. Ravustukseen sopivien pyydysten tai pyyntilaitteiden desinfiointi tulee valvoa kalastuskuntien toimesta. Kalastuskunnilla tulee edelleen olla mahdollisuus rajoittaa ravustukseen myytävien pyydysyksikköjen määrää ja hinnoitella rapuyksikkö poiketen muiden pyydysyksiköiden hinnoittelusta. Ravustuksen tulisi tuottaa kalastuskunnalle niin paljon tuloja, että voidaan järjestää riittävä valvonta ja rapukannan hoito. Kalastusalue tarjoaa kalastuksellisen perustan viehekalastajille ylläpitämällä Nilakan virkistyskalastuslupaa. Lupaa myydään tärkeimmissä matkailukohteissa. Virtavesien kalastusta kehitetään. Kalastusalue on mukana tarkoitukseen sopivissa kalapaikkaoppaissa ja kalastusmatkailuprojekteissa. Kalastusalue tiedottaa matkailuyrittäjiä ja luvanmyyntipisteitä kalastukseen, ravustukseen ja vesialueella tapahtuvaan metsästykseen tarvittavista luvista. Yhteistyötä lisätään virkistyskalastusjärjestöjen kanssa. Opastusta veneenlaskupaikoille parannetaan. Selvitetään veneenlaskupaikan tarve Nilakan kaakkoisrannalla Tervossa. Tarpeen mukaan opastetaan ja autetaan matkailuyrittäjiä palveluiden ja edellytysten luomisessa kalastusmatkailuun. Selvitetään mahdollisuus saada sivutoiminen kalastusopas alueelle. Voidaan kartoittaa ottipaikat ja laatia ohje miten Nilakalla kannattaa kalastaa vuoden ajat huomioon ottaen. Nilakan ottipaikat oppaan jakelu tapahtuisi matkailuyrittäjille ja luvanmyyntipisteisiin. Ammattikalastajat voisivat järjestää maksullisen ohjelmapalvelun kalastusmatkailijoille. Siihen voisi sisältyä mm. isorysän kokemista tai nuottakalastusta tai verkkojen kokemista ja muutakin ohjelmaa kuten rantakalan syömistä. Ohjelmapalvelut voisivat olla tilattavissa alueen matkailuyrittäjiltä. 2.5 Elinkeinokalastuksen kehittäminen Alueella toimii yksi kalansavustamo ja Tervossa on kehitteillä järvikalan vastaanottoa. Ammattikalastajat myyvät saaliinsa pääasiassa pyöreänä. Jatkojalostuksella saadaan saaliille lisäarvoa ja elinkeino kannattavammaksi. Samalla voisi syntyä muutamia uusia työpaikkoja. Yhteistyöllä pyrittäisiin saamaan kalasta parempi hinta ja tarjoamaan tasaisemmin kalaa markkinoille. Kalan tulee olla hyvälaatuista, mikä edellyttää katkeamatonta kylmäketjua. Kalan keräilyn järjestämistä ja pienimuotoista jatkojalostusta edistetään kalastusalueen toimesta.

- 18 - Kalasataman rakentamismahdollisuudet tulisi selvittää sekä tarvittaessa ryhtyä toimiin asian eteenpäinviemiseksi. Kalasatama tulisi varustaa vähintään jäähilekoneella. Myös muikun, ahvenen ym. kala perkaukseen soveltuva laite olisi tarpeellinen. Kalasataman toimintoja voisi hoitaa myös perustettava kalaosuuskunta. Kalastusalue voisi luoda yhdessä kalastuskuntien kanssa ammattikalastukseen yhteislupa-alueen. Yhteislupa-alue käsittäisi Nilakan ja Pielaveden Murtoselän. Lupaehdoiksi asetettaisiin kuuluminen Pohjois-Savon TE-keskuksen ammattikalastajarekisteriin ja myöhemmin määritettävällä tavalla vähäarvoisen kalan kalastusvelvollisuus. Luvan myynnistä vastaisi kalastusalue, joka palauttaisi mahdollisista lupa-tuloista kertyvät varat mukana oleville kalastuskunnille tai käyttäisi kalavesien hoitoon vähennettynä luvan myynnistä ja hallinnoinnista aiheutuvilla kuluilla esimerkiksi 20 % lupatuloista. 2.6 Pyydysten merkintä ja kalastuksen valvonta Kalastusalue asettaa tehtävään 3-4 asiansa osaavaa valvojaa. Päätehtävä on virkistyskalastusluvalla ja läänikohtaisella viehekortilla tapahtuvan kalastuksen valvonta sekä kalastuskortin valvonta. Toimeksiantona valvotaan myös kalastuskuntien asettamia kalastusta koskevia päätöksiä. Valvonta-alue pyritään saamaan koko kalastusalueen kattavaksi. Kalastuksenvalvojat koulutetaan tietoisiksi lainsäädännöstä ja kalastusta koskevista päätöksistä. Kalastuksen valvonta on keskitetty kalastusalueelle. Noin 80 % kalastusalueen pinta-alasta on kalastusalueen valvonnan piirissä. Kalastuslain 101 :ssä on rajattu vesialueen omistajan, osakkaan tai kalastusoikeuden haltijan valvontaoikeus. Heillä on oikeus ottaa verekseltä talteen luvaton pyydys, sekä saatu saalis tai vene mikäli kyseisessä tapauksessa joku kalastaa ilman asianomaista lupaa tai luvan osoittamaa oikeutta kalastaa ylitetään. On muistettava, että vain valan tehneellä valvojalla on lain suomat täydet oikeudet valvoa kalastusta kalavesillä. Kalastuksenvalvontaan lisätään rahoitusta. Tulostavoitteeksi voidaan asettaa, että 5 % Nilakan kalastusalueella saatavista kalastusalueen ja kalastuskuntien lupatuloista käytetään kalastuksen valvonnasta aiheutuviin kuluihin. Samalla valvojat velvoitetaan pitämään valvontapäiväkirjaa, jonka perusteella kulukorvaukset maksetaan. Pyydysten merkintää parannetaan siirtymällä kalastusasetuksessa määritetyn lippusalon käyttöön suurilla järvillä. Kalastuskunnat voivat tehdä talkoilla lippuja. Yleisen kulkuväylän ulkopuolella olevan selvästi merkityn pyydyksen yli kulkeminen on kielletty. Lisäksi konevoimalla varustetulla aluksella ei saa tulla 50 metriä lähemmäksi selvällä merkillä varustettua pyydystä. Selvänä merkkinä pidetään vähintään 1,5 m vedenpinnasta nousevaan salkoon kiinnitettyä neliönmuotoista vähintään 30 cm korkeaa ja leveää lippua. Veden pintaan lasketun tai pinnan läheisyyteen ulottuvan ankkuroidun pyydyksen uloimman pään merkkisalko ja ajoverkkojadan molempien päiden merkkisalot on kuitenkin varustettava kahdella päällekkäisellä edellä tarkoitetulla lipulla (KL 33 ja KA 16 ).

- 19-2.7 Istutusten toteuttaminen Laatu. Istutukset pyritään toteuttamaan yhteisistutuksina. Samalla voidaan helpommin valvoa, että istutetaan Rautalammin reitin kantaa olevia kalanpoikasia ja ne ovat terveitä ja hyväkuntoisia. Nilakan tärkein hoitolaji on kuha. Myös järvitaimenta voidaan istuttaa mikäli muikku tai kuorekannat ovat hyvät. Selvitetään mahdollisuudet istuttaa nopeakasvuista siikaa. Paras hoitolaji sivuvesistöihin on siika. Myös planktonsiialla on saatu hyviä kasvutuloksia pienvesissä. Haukea ei kannata istuttaa, jos vesistössä tapahtuu luontaista lisääntymistä. Jokivesiin istutetaan 0-v. tai 1-v. järvitaimenia ja harjusta. Koutajärveen ja muihin sivuvesistöihin on käynnistetty rapukannan elvyttäminen ja sitä tullaan jatkamaan. Jokirapua voidaan istuttaa hoitoaluekohtaisessa suunnitelmassa esitettyihin kohteisiin. Tarkoitukseen olisi parasta käyttää emorapuja ( 6-9 cm). Ohjeellisina istutusmäärät ovat: yksikesäinen kuha 5-10 kpl/ha, yksikesäinen siika 10-20 kpl/ha, järvitaimen (0-v.) 1-2 kpl/m² ja jävitaimen (1-v.) 2 kpl/10 m² koskialueilla, järvitaimen (2-3 vuotias) 0,5 kpl/ha, esikesäinen hauki 1kpl/10 rantametriä, yksikesäinen harjus 10-20 kpl/ha järvialueilla tai 3-5 kpl/10 m² koskialueilla ja rapu 1-5 kpl/ rantametri tai emoravut istutetaan suurempina erinä paikkaansa. 2.8 Istutusten suojaus Kuhat, siiat ja järvitaimenet istutetaan tankkikuljetuksena kovahkolle rannalle kumisaapas syvyyteen syvänteiden tuntumaan. Kuhat, siiat, hauet ja säyneet voidaan kuljettaa lyhytaikaisesti myös happipakkauksessa. Säyneet ja hauet istutetaan ruohikoiden tuntumaan. Ravut voidaan kuljettaa mm. kalalaatikoissa. Järvitaimenia ja kirjolohia istutettaessa on huolehdittava, että ne eivät joudu välittömästi kalastuksen kohteeksi. Menettely Onkimista, pilkkimistä ja läänikohtaisella viehekortilla tapahtuvaa kalastusta lukuun ottamatta on kalastuskunnilla tai kalastusalueella mahdollisuus kieltää kalastus istutuspaikoilta. Tavallisesti kielto on määräaikainen ja voimassa rajatulla alueella. Istutuspaikat määrätään kalastusalueen kokouksessa vahvistettavassa istutussuunnitelmassa ja kalastuskunnat tekevät kieltopäätöksen keväällä vuosikokouksessaan ja hoitavat tiedottamisen sekä kieltoalueiden

2.9 Kalavesien kunnostukset - 20 - merkinnän. Valvonta kuuluu kalastuskunnille tai niiden valtuuttamana kalastusalueelle. Kalanpoikasten levitys selkäalueille on myös hyvä tapa parantaa istukkaiden selviämistä istutustapahtuman jälkeen. Laajempi sedimentin poisto ruoppaamalla, vedenpinnan nosto ja virtauksen muuttaminen vaativat ympäristölupaviraston luvan. Lupa on aina kysyttävä ennen hankkeen aloittamista vesialueen omistajalta. Ympäristökeskus tutkii tarvitseeko hanke ympäristölupaviraston luvan. Yleensä kunnostustoimet ovat kalliita. Rahoitusta voidaan hakea TE-keskuksesta, ympäristökeskuksista, kunnista tai hankkeita voidaan käynnistää EU- hankkeina. Pienemmät hankkeet kuten pienimuotoiset virtavesien kiveämiset tai veneestä tapahtuva ruohikon niitto voidaan toteuttaa kalastusalueen tai kalastuskuntien toimesta. Vesikasvillisuutta poistetaan voimavarojen mukaan niittämällä ja tarvittaessa ruoppaamalla. Kohteita on erityisesti pienissä järvissä. Tähän liittyy myös veden pinnan nostotarpeita. Kasvillisuuden poistoa ei pidä tehdä avohakkuuperiaatteella, vaan kasvillisuuden joukkoon tehdään muutaman metrin levyisiä käytäviä veden virtausolojen parantamiseksi. Niittokustannukset ovat olleet aiemmin 500-3000 mk/ha/vuosi ja ruoppaus 10-60 mk/poistettava sedimenttikuutio. Hoitokalastukset Ennen hoitokalastuksen aloittamista tulee hajakuormitus selvittää ja saada kuriin. Hoitokalastus on yksi tapa rehevöityneiden usein särkikalavaltaisten järvien kunnostamiseksi. Onnistuneella hoitokalastuksella voidaan vähentää järven sisäistä kuormitusta. Se voi särkikalojen vähennyttyä johtaa veden laadun paranemiseen. Hoitokalastuksen lisäksi suositellaan petokalaistutuksia samanaikaisesti hoitokalastuksen kanssa ja oikein mitoitettuja esimerkiksi siikaistutuksia onnistuneen hoitokalastuksen jälkeen. Aiemmin tehdyissä hoitokalastuksissa kustannukset ovat olleet noin 200 mk/ha/vuosi ja 2-3 mk/saaliskilo. Näissä kustannuksissa ei ole mukana talkootyön arvoa. Hoitokalastus voidaan tehdä kohtuullisin kustannuksin riittävän tehokkaasti alle 200 ha järvissä. Hoitokalastus vaatii asianosaisten useamman vuoden sitoutumisen lisäksi (yleensä talkootyötä) onnistuakseen mahdollisesti myös ammattikalastajien saamista mukaan hoitokalastukseen riittävän tehokkaan kalastuksen aikaansaamiseksi. Talkootyönä tehtyjen hoitokalastusten saaliit eivät ole olleet riittäviä. Tärkeä on huomio, jonka mukaan ensimmäisen tehokkaan kalastusvuoden jälkeen särki pyrkii tehostamaan lisääntymistään kannan pienennyttyä. Tästä syystä on tehokalastuksen oltava pitkäkestoista. Hoitokalastuksen aloittaminen tulee perustua harkintaan, koska se on kallista, vaatii kovasti työtä ja sen tulee tapahtua pitkäjänteisesti ja tehokkaasti riittävän hyvien tulosten aikaansaamiseksi. Nilakassa särkikalat eivät aiheuttane voimakasta rehevöitymistä. Sen sijaan eräissä pienissä järvissä on hoitokalastustarvetta ja siellä voidaan helpommin saada aikaan merkittäviä tuloksia.

- 21 - Menettely Järven kunnostuksesta kiinnostuneet tahot kokoavat hoitoa ohjaavan työryhmän, jossa ovat edustettuina ainakin kalastuskunta, kalastusalue, neuvonta, TE-keskus ja ympäristökeskus. Selvitetään kunnostuksen tarve ja menetelmä. Mikäli päädytään hoitokalastukseen tulee selvittää järven veden laatu ja jollei saalistietoja ole käytettävissä selvittää koeverkkokalastuksilla särkikalojen osuus saaliista. Runsaat leväkukinnat ovat yleensä selvä merkki vinoutuneesta järven ravinnetaloudesta. Ensisijaiseksi tavoitteeksi hoitokalastuskohteessa asetetaan hajakuormituksen vähentäminen (ulkoinen kuormitus). Mikäli hajakuormitusta ei vähennetä palaavat järven särkikalakannat onnistuneenkin hoitokalastuksen jälkeen hyvin nopeasti runsaiksi ja järven tila entiselleen. Haetaan tarvittavat luvat ja laaditaan hoitokalastussuunnitelma. Saalistavoitteeksi voidaan asettaa esimerkiksi 100 kg särkikaloja/ha, josta kalastetaan 50 kg /ha ensimmäisenä vuonna ja loput seuraavina vuosina. Ahvenkantoja voidaan pienentää hyvinkin nopeasti voimakkaalla katiskapyynnillä (suuri määrä tiheitä katiskoita). Samalla ahventen keskikoko kasvaa. Särkikalojen osalta pyynti voidaan toteuttaa isorysillä, tiheällä nuotalla ja katiskoilla. Parhaaksi tavaksi vähentää särkikalamassoja on osoittautunut syksyllä särkikalojen parveutumisaikaan syvänteistä tapahtuva nuottakalastus. Isorysillä hoitokalastus on tehokkainta alkukesästä. Ongelmaksi tulee, kuinka vähäarvoisen kalan kalastus tehostetaan näin voimakkaasti ja kuinka saalis markkinoidaan (saadaan rannasta pois). 3. Seuranta Kalavesien hoidossa istutustoiminta on tärkein osa-alue. Tietoja istutusten tuloksellisuudesta tarvitaan mm. istutussuunnitelmia sekä käyttö- ja hoitosuunnitelmaa tehtäessä. Muu kalavesienhoitojärjestelmä tarvitsee myös tietoja kalakannoista ja veden laadusta. Nilakan kalastusalueella on kerätty tietoja pyydysmääristä vuosittain perustuen kalastuskuntien ja kalastusalueen luvanmyyntiin. Toimintaa jatketaan. Kirjanpitokalastusta jatketaan 2-5 kalastajan voimin. Kirjanpitokalastajien verkosto tulisi saada kattamaan koko kalastusalue. Tämä edellyttää 2-3 uuden kirjanpitokalastajan saamista verkostoon. Kirjanpitokalastus edellyttää pitkäjänteistä saaliskirjanpitoa esimerkiksi verkko ja katiska pyynnistä. Myöskin ammattikalastajien saalistiedoista saadaan arvokasta tietoa kalakantojen kehittymisestä. Tarpeen mukaan voidaan tehdä koekalastuksia, kerätä saalisnäytteitä lajin- ja