SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 1



Samankaltaiset tiedostot
SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 4/2015 1

SÄKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 6/2015 1

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen

Keskiviikko klo Vanhusten palvelukeskus

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

y, / Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n osakaskuntien yhteistoiminta -alueen kuntien yhteistä jätelautakuntaa koskeva sopimus

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta on myös ilmoitettava niissä sanomalehdissä, joissa valtuusto on päättänyt kokouksistaan

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi.

KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Perusturvalautakunta

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS koulutusjohtaja Jari Kettunen, ,

KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS

Keskiviikko klo Vanhusten palvelukeskus. Jorma Lintunen

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9)

LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta

Tarkastuslautakunta

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Utsjoen kunta Esityslista 1/2019 1

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Ilmoitustaulunhoitaja Tapani Rasila

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

Muonion kunta Esityslista / 3/

EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/ (9)

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 4/

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

Kriisikuntakriteeristö uudistuu

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Nimenhuutoluettelo on pöytäkirjan liitteenä A. Puheenjohtaja Marko Pelttari

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2018 Tarkastuslautakunta Sivu 20

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 41 Taloushallinnon opettajan viransijaisuus. 43 Päätökset, kirjelmät ja tiedotukset

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kaurila Matti Rahkala Jarko Lindgren Hilkka Pöllänen Eero Kaukinen Irma Tanner-Penttilä Hannele, poistui 35 aikana

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / Sosiaali- ja terveyslautakunta klo

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

3 Kunnan lausunto Ely-keskuksen lausuntopyyntöön ; Tolsan maantien kevyen liikenteen väylä

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

Nimenhuutoluettelo on pöytäkirjan liitteenä A. Puheenjohtaja Marko Pelttari

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2010 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2018. Kunnanhallituksen kokoushuone, Kunnanvirasto, Rautalampi. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 5

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

Köyliön kunnanvirasto, valtuuston istuntosali

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 7/2018 Tarkastuslautakunta Sivu 32. Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus

Kokousaika klo Riihikosken terveysasema, taloustoimisto. Osallistujat

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

7 Rehtori Hannu Mansikkakorven irtisanoutuminen 8 Kuntayhtymän johtajan varahenkilön nimeäminen 9 Vuoden 2016 tilinpäätöksen ennakkotiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo Kuntajaon muutoksen toteutustapa

Kunnanhallituksen kokoushuone

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Kokousaika klo Riihikosken terveysasema, taloustoimisto. Osallistujat. Kaurila Matti Lindgren Hilkka Pöllänen Eero Maasalo Merja

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Yhtymäkokous

Transkriptio:

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 1 KOKOUSKUTSU AIKA 02.11.2015 klo 17:00 PAIKKA Säkylän kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 1 HALLINTOSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN 3 2 KUNTIEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMIEN SEURANTA JA TALOUSARVION 2016 KÄSITTELY 3 LAUSUNTO ALUEELLISESTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMASTA 4 SATAKUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS / LAUSUNTO 5 LOIMI-HÄMEEN JÄTEHUOLTO OY / KUNTIEN YHTEINEN JÄTELAUTAKUNTA / JÄTELAUTAKUNTASOPIMUS 4 7 9 10 6 SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN VIRKOJEN TÄYTTÄMINEN 12 9 ILMOITUSASIAT 13 MUUT MAHDOLLISET ASIAT Puheenjohtaja MARKO PELTTARI

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 2 OSALLISTUJAT Nimi Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Pelttari Marko Puheenjohtaja Salonen Harri Varapuheenjohtaja Henriksson Irmeli Jaspa Jarkko Luoto Tarmo Muhonen Heidi Tietari Satu Laaksonen Jari Lahti Sirpa Männistö Mika Sianoja Riitta Mäenpää Teijo Kunnanjohtaja/Esittelijä Saarinen Seppo Kunnanjohtaja/Varaesitt. Mäkipää Kalevi Vt. hall.joht./sihteeri

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 3 1 HALLINTOSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN 378/01.010/2013 YHDHALL Yhdistymishallitus ohjeisti yksimielisesti kokouksessaan 12.10.2015 25 valmistelua niin, että valmistellaan hallintosääntöön määräys, jonka mukaan lautakuntien puheenjohtajien tulee olla varsinaisia valtuutettuja. Säädöstä ei voida ulottaa koskemaan ympäristölautakuntaa, koska kuntien keskinäisessä sopimuksessa on sovittu, että ympäristölautakunnan puheenjohtajan nimeää Euran kunta. Jätelautakunta on siirtymässä Satakierron fuusion yhteydessä pois Säkylästä. Keskusvaalilautakunnan toiminnan luonne huomioiden ei liene välttämätöntä, että sen puheenjohtajan tulisi olla valtuutettu. Tarkastuslautakunnan osalta kuntalaki määrää, että lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Lisätietoja antaa: Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 02-8328 300 Yhdistymishallitus esittää yhteiselle kunnanvaltuustolle, että Säkylän hallintosääntöön tehdään seuraavat lisäykset: - 40 Sivistyslautakunnan puheenjohtajan tulee olla varsinainen kunnanvaltuutettu. - 43 Perusturvalautakunnan puheenjohtajan tulee olla varsinainen kunnanvaltuutettu. - 46 Teknisen lautakunnan puheenjohtajan tulee olla varsinainen kunnanvaltuutettu.

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 4 2 KUNTIEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMIEN SEURANTA JA TALOUSARVION 2016 KÄSITTELY 52/04.041/2015, 178/04.041/2015 YHDHALL Kuntalain 110 :n mukaan "kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien." Köyliön ja Säkylän kunnilla on taseessaan kertynyttä alijäämää, joten myös yhdistyneellä kunnalla tulee olemaan alijäämää. Uuden kuntalain määräystä neljän vuoden kattamisajasta sovelletaan ensimmäisen kerran vuoden 2015 tilinpäätökseen kertyneeseen alijäämään. Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettelystä säädetään kuntalain 118 :ssä. Jos kunta ei saa katetuksi taseeseen kertynyttä alijäämää määräajassa, voidaan käynnistää arviointimenettely. Arviointimenettely voidaan käynnistää, jos 1) Kunnan taseeseen kertynyttä alijäämää ei saada katettua määräajassa tai 2) asukasta kohti laskettu kertynyt alijäämä on kuntakonsernin viimeisessä tilinpäätöksessä vähintään 1.000 euroa ja sitä edeltäneessä tilinpäätöksessä vähintään 500 euroa tai 3) kunnan rahoituksen riittävyyttä tai vakavaraisuutta kuvaavat kunnan ja kuntakonsernin talouden tunnusluvut ovat kahtena vuonna peräkkäin täyttäneet raja-arvot (118.3 ) Kuntakonsernin alijäämän kattamisvelvoitetta sovelletaan ensimmäisen kerran vuoden 2016 tilinpäätöksessä. Säkylän ja Köyliön yhteisen kuntakonsernin alijäämä ylittää tällä hetkellä arviointimenettelyn rajan. Ellei tilannetta korjata vuoden 2016 kuluessa, valtiovalta voi aloittaa arviointimenettelyn vuonna 2017. Köyliön ja Säkylän kuntakonsernin alijäämää rasittavat molempien kuntien kiinteistöosakeyhtiöt. Köyliön kunnanvaltuusto on 8.12.2014 51 hyväksynyt Köyliön kunnan talouden vakauttamisohjelman 2015-2017. Ohjelma sisältää yhteensä 1,7 miljoonan euron nettomenojen vähennykset. Säkylän kunnanvaltuusto on 8.6.2015 20 hyväksynyt Säkylän talouden tasapainottamisohjelman 2015-2018. (Ohjelmassa on huomioitu osin Köyliön hyväksymän ohjelman vaikutuksia ja lisäksi on huomioitu yhdistymisavustuksen määrä.) Ohjelma sisältää Säkylän omin toimenpitein yhteensä 1,5 miljoonan euron nettomenojen vähennykset. Yhdistymisavustusta saadaan vuosina 2016-2018 yhteensä 2 miljoonaa euroa ja se jakautuu vuosille seuraavasti: 800 te - 600 te - 600 te. Säkylä vähensi henkilöstöään vuoden 2015 alussa. Toimenpiteiden vaikutus oli noin 12 henkilötyövuotta ja vuositasolla menoja vähentävä vaikutus noin 300.000 euroa. Köyliössä toteutettu yhden opettajan vähennys ja päätetty yläkoulun siirtymisestä Säkylään 2016 syksyllä. Koulun siirtymisen vaikutus vuositasolla noin 200-300 tuhatta euroa.

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 5 Palvelutuotannolle tarpeettomista kiinteistöistä luovutaan. Köyliön kunta toteuttaa linjausta parhaillaan. Tälle vuodelle kaavailtu kiinteistöjen myynnistä asetettu tavoite ei arvion mukaan toteudu, mutta käyttömenot pienenevät. Maksuja ja taksoja on osin jo korotettu. Vesitaksaa on jo korotettu, ja ympäristötoimiston neljän taksan korotuksia ympäristölautakunta käsittelee 10.11.2015. Liikuntapaikkojen maksut, koulu- ym. kuljetukset, iltapäivätoiminnan maksut ja ruokahuollon muutokset tuodaan yhdistymishallituksen käsittelyyn todennäköisesti 9.11. Ruokakuljetukset keskitetään osaksi työpajan toimintaa. Siivoustyönmitoitusta on arvioitu uudelleen. Köyliön 2015 tilinpäätöksestä on arvioitu tulevan lievästi ylijäämäinen. Säkylän osalta tilinpäätös muodostunee vahvasti alijäämäiseksi. Säkylän ja Köyliön ohjelmat sisältävät 0,5 % veron korotuksen vuodelle 2016 ja Köyliön ohjelma lisäksi 0,25 % korotuksen vuodelle 2017. Kunnanjohtaja tulee esittämään vuodelle 2016 veroprosentin nostoa yhdellä prosentilla. Vaikutus on vuositasolla noin 1,1 miljoonaa euroa. Säkylän ja Köyliön kuntien kaikki kiinteistöveroprosentit ovat alle maan keskiarvojen. Kunnanjohtaja tulee esittämään korotuksia kiinteistöveroprosentteihin. Kunnanjohtajan talousarvioesitys vuodelle 2016 tulee todennäköisesti sisältämään koko henkilöstön lomauttamisen kolmen viikon ajaksi. (Arvioitu menoja vähentävä vaikutus on noin 500.000 e.) Kuntien taloustilanne ja yhdistyvän kunnan konsernitaseen kertynyt alijäämä edellyttävät erittäin vahvasti ylijäämäistä tulosta vuodelta 2016, muutoin täyttyy kuntalain 118 :n määräys arviointimenettelyn käynnistämisestä. Riittävään ylijäämään vuonna 2016 voidaan päästä vain menoja rajusti leikkaamalla ja korottamalla veroja tuntuvasti. Talousarvion 2016 valmistelu on totutusta aikataulusta jäljessä, johtuen kuntaliitoksen toteutuksen ja yhteensovittamisen erittäin tiiviistä aikataulutuksesta sekä loppusyksyn muista lisätyötä aiheuttaneista operoinneista. Talousarvion 2016 alustavaa tuloslaskelmaa esitellään kokouksessa. Esityslistan liitteenä: - Köyliön talouden vakauttamisohjelma - Säkylän talouden tasapainottamisohjelma - Kuntaliiton kuvaus: Talouden sääntely uudessa kuntalaissa - Talouden kriisikuntakriteerien tarkastelu Arttu-kunnissa (Arttu2 -tutkimusohjelma) - Kiinteistöverojen vertailu keskiarvoihin Lisätietoja antaa: Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 02-8328 300 Kunnanjohtaja Seppo Saarinen, puh. 02-8378 6601 Yhdistymishallitus toteaa, että pykälän sisältö on tausta-aineistoa päätöksenteon perusteeksi myös veroprosenttien ja talousarvion valtuustokäsitte-

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 6 lyä varten. Yhdistymishallitus käsittelee asian ja esittää sen liitteineen yhteiselle kunnanvaltuustolle tiedoksi.

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 7 3 LAUSUNTO ALUEELLISESTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMASTA 328/47.470/2015 YHDHALL Varsinais-Suomen ELY-keskukselta on saapunut 22.9.15 päivätty lausuntopyyntö alueellisesta vesihuollon kehittämissuunnitelmasta. Alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma, Pohjavesivarat aktiiviseen hyötykäyttöön eteläisessä Satakunnassa ja Laitilassa, on valmistunut. Suunnitelmassa esitetään vaiheistettu suunnitelmaratkaisu, jolla turvataan sekä yhdyskuntien että elinkeinoelämän vedentarve laadullisesti ja määrällisesti. Hyviä pohjavesivaroja hyödyntämällä saadaan parannettua yhdyskuntien vedenhankinnan lisäksi myös alueen kilpailukykyä, erityisesti biotalouden edistämismahdollisuuksia. Suunnitelmaa voidaan hyödyntää vedenhankintaa koskevia päätöksiä tehtäessä sekä pohdittaessa yritysten toimintojen sijoittumista. Yksityiskohtaisemmat toteutussuunnitelmat laaditaan tämän suunnitelman pohjalta. Suunnittelualueeseen kuuluvat Euran, Köyliön ja Säkylän kunnat sekä Harjavallan, Kokemäen, Laitilan ja Rauman kaupungit. Suunnittelutyön teettivät suunnittelualueen kunnat yhdessä Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Satakuntaliiton, Varsinais-Suomen liiton ja Pyhäjärvi-instituutin kanssa. Suunnittelutyön ovat tehneet yhteistyössä Sweco Ympäristö Oy, Suomen Pohjavesitekniikka Oy ja Vesi-Instituutti WANDER. Työtä on valvonut Varsinais-Suomen ELY-keskuksen johdolla teettäjien edustajista koostunut työryhmä. Työryhmä pyytää lausuntoa kehittämissuunnitelman suunnitteluratkaisusta viimeistään 30.10.2015 mennessä. Säkylälle on annettu lisäaikaa lausunnon antamiselle 6.11.2015 saakka. Esityslistan liitteenä "Pohjavesivarat aktiiviseen hyötykäyttöön eteläisessä Satakunnassa / Tiivistelmä 31.8.2015" Lisätietoja antaa: Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 02-8328 300 Tekninen johtaja Tarmo Saarinen puh. 02-8328 317 Yhdistymishallitus toteaa Köyliön ja Säkylän kuntien sekä uuden Säkylän kunnan lausuntona seuraavaa: Nyt laadittu selvitys antaa lähtökohdan kuntien yhteiselle pohjaveden hyödyntämiselle. Säkylän kunta on jo vuonna 2010 ilmoittanut, että se on valmis toimittamaan elintarviketeollisuudelle puhdasta pohjavettä muidenkin kuntien alueelle. Säkylän ja Köyliön kunnat haluavat turvata puhtaan pohjaveden toimittamisen alueensa asukkaille, teollisuudelle ja varuskunnalle myös niiden laajentuessa. Lähialueen kuntien yhteiselle pohjaveden hyödyntämiselle tulee valmistella sellainen toimintatapa (yhtiö tai muu yhteistyömuoto), jolla hankkeelle saadaan vettä luovuttavien kuntien asukkaiden vankka tuki. Säkylän kunta haluaa olla mukana yhteistyötä toteuttavassa organisaatiossa.

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 8 Paikallinen vedentarve ja sen tulevaisuuden lisätarpeet tulee kaikissa erilaisissa vaihtoehtoratkaisuissa ottaa aina huomioon. Lisäksi tulee turvata pohjavettä luovuttavien vesilaitosten taloudelliset ja toiminnalliset edut.

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 9 4 SATAKUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS / LAUSUNTO 195/08.082/2013 YHDHALL Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymähallitus on kokouksessaan 28.9.2015 päättänyt ehdottaa sairaanhoitopiirin jäsenkunnille ja Satakuntaliitolle, että valtakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnon uudistuksen aikataulun pituuden ja Satakunnan sote-palveluihin tarvittavan rahoituksen riittämättömyyden vuoksi ne aloittavat viipymättä Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnon vapaaehtoisen yhdistämisen kuntavetoisen valmistelun niin, että sairaanhoitopiirin jäsenkunnat oikeuttavat Satakuntaliiton toimimaan yhteisen sosiaali- ja terveydenhuollon toimijan valmistelun alustana ja koordinoijana niin, että hankkeelle valmistellaan projektisuunnitelma ja tätä varten hankkeelle palkataan projektijohtaja. Lisäksi yhtymähallitus ehdottaa em. pohjalta sairaanhoitopiirin jäsenkunnille ja erityisesti Porin perusturvan jäsenkunnille ja Rauman kaupungille ja Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän jäsenkunnille sekä Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän jäsenkunnille, että em. toimintatavalla laaditaan pikimmiten selvitykset näiden kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon toimintojen ja niiden sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymien mahdollisesta vapaaehtoisesta hallinnollisesta yhteen liittämisestä sairaanhoitopiiriin sekä aloitetaan tämän edellyttämä Satakunnan sairaanhoitopiirin perussopimuksen muutosvalmistelu Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän muodostamiseksi. Satakuntaliiton maakuntahallitus on kokouksessaan 5.10.2015 120 päättänyt esittää kunnille ja sairaanhoitopiirille, että Satakuntaliitto on valmis toimimaan Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnon vapaaehtoisen yhdistämisen kuntavetoisen valmistelun alustana ja koordinoijana sekä valmistelemaan yhdessä jäsenkuntien, sairaanhoitopiirin ja sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymien kanssa projektisuunnitelman maakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnon vapaaehtoiselle yhdistämiselle. Esityslistan liitteet: - SATSHP:n yhtymähallituksen pk-ote 28.9.15 168; Satakunnan sosiaalija terveydenhuollon uudistus Lisätietoja: Perusturvajohtaja Kalevi Mäkipää, puh. 02-8328 301 Säkylän ja Köyliön yhdistymishallitus esittää lausuntona Satakuntaliiton maakuntahallitukselle ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymähallitukselle seuraavaa: Yhdistymishallituksen näkemys on, että vapaaehtoista valmistelua ei ole syytä aloittaa ennen kuin valtioneuvosto on määritellyt tulevien sote-alueiden lukumäärän. Tämän jälkeen sote-alueiden valmistelutyö tulee aloittaa valtioneuvoston ohjeiden mukaisesti.

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 10 5 LOIMI-HÄMEEN JÄTEHUOLTO OY / KUNTIEN YHTEINEN JÄTELAUTAKUNTA / JÄTELAUTAKUNTASOPIMUS 177/03.035/2015 YHDHALL Forssan kaupunginhallitus on lähettänyt Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n ja Satakierto Oy:n yhteistoiminta-alueen kunnille 8.10.15 ja 16.10.15 päivätyt kirjeet kuntien yhteisen jätelautakunnan toiminnan aloittamisesta. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n ja Satakierto Oy:n osakkeenomistajakunnat ovat osaltaan hyväksyneet yhtiöiden sulautumisasiakirjat, ja sulautuminen etenee. Yhtiöiden yhdistyessä Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:ksi myös yhtiöiden yhteistoiminta-alueiden jätelautakuntien toiminnat yhdistyvät. Satakierto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteisen jätelautakunnan toiminta loppuu, ja toimintaansa jatkaa Loimi Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteinen jätelautakunta. Euran, Huittisten ja Säkylän kuntien nimettyä jäsenensä ja tämän varajäsenen Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien jätelautakuntaan lautakunta aloittaa uudessa kokoonpanossa vuonna 2016. Tarkoitus on, että jatkossakin kukin lautakunnan jäsenkunta nimeää lautakuntaan jäsenen ja tämän varajäsenen. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien vuonna 2012 tekemää jätelautakuntasopimusta muutetaan niin, että sopimuksen osapuolina ovat nykyisten kuntien lisäksi myös Euran, Huittisten ja Säkylän kunnat. Sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat: Akaa, Eura, Forssa, Huittinen, Humppila, Jokioinen, Koski TI, Loimaa, Oripää, Punkalaidun, Sastamala, Somero, Säkylä, Tammela, Urjala ja Ypäjä. Euran, Huittisten ja Säkylän kuntia pyydetään nimeämään jäsen ja tämän henkilökohtainen varajäsen Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien jätelautakuntaan. Naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain nojalla kahden jäsenen ja varajäsenen tulisi olla naisia ja kahden jäsenen miehiä. Sukupuolijakauman toteutuminen tulisi varmistaa etukäteen neuvotteluissa. Yhteistoiminta-alueen kuntia pyydetään hyväksymään jätelautakuntaa koskeva sopimusluonnos. Loimi-Hämeen jätehuolto Oy:n vanhoista omistajista Loimaan kaupunki on jo ennättänyt moittimaan valmisteltua yhteistyömallia. Esityslistan liitteet: - Forssan kaupunginhallituksen kirjeet, 8.10.2015 ja 16.10.2015 - LHJ:n osakaskuntien jätelautakunnan johtosääntö (Forssan kaup.valtuusto hyv. 18.6.2012, voimaantulo 1.7.2012) - Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteistä jätelautakuntaa koskeva sopimusluonnos Lisätietoja antaa: Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 02-8328 300

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 11 Yhdistymishallitus toteaa tilanteen ja käsittelee asiaa tarkemmin myöhemmin.

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 12 6 SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN VIRKOJEN TÄYTTÄMINEN 5/02.022/2015 YHDHALL Säkylän kunnassa on kaksi sosiaalityöntekijän virkaa ja Köyliön kunnassa yksi sosiaalityöntekijän virka. Tulevan kuntaliitoksenkin jälkeen perusturva tarvitsee kolme sosiaalityöntekijää, että palvelut pystytään järjestämään kysyntää vastaavassa laajuudessa. Säkylän sekä Köyliön kunnassa on määräaikainen sosiaalityöntekijä. Määräaikainen työsuhde päättyy molemmissa viroissa 31.12.2015. Määräaikaisuuden syynä on ollut sosiaalityöntekijän kelpoisuuden puuttuminen. Mikäli sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtäviin ei saada kelpoisuuslaissa säädetyn kelpoisuuden omaavaa henkilöä, tehtävään voidaan ottaa enintään vuodeksi henkilö, jolla suoritettujen opintojen perusteella on riittävät edellytykset tehtävän hoitamiseen. Käytännössä joudutaan siis vuosittain selvittämään, onko saatavilla tehtävään kelpoisuusehdot täyttäviä, tehtävään soveltuvia henkilöitä. Kelpoisuuden puuttuminen on peruste määräaikaiselle virka- tai työsuhteelle. Sosiaalityöntekijän tehtäviin kelpoisuusvaatimuksena (Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 3 ) on ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä. Lisätietoja: Perusturvajohtaja Kalevi Mäkipää, puh. 02-8328 301 Yhdistymishallitus päättää myöntää täyttöluvan kahteen sosiaalityöntekijän virkaan ja valtuuttaa Säkylän perusturvalautakunnan täyttämään sosiaalityöntekijän virat 1.1.2016 alkaen.

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 13 9 ILMOITUSASIAT YHDHALL Yhdistymishallituksen tietoon saatettavat asiakirjat: Satakuntaliitto - Maakuntahallituksen kokouksen pöytäkirjanote 26.10.15 134; Satakuntaliiton perussopimuksen muuttaminen kuntaliitoksen vuoksi. Merkitään yhdistymishallituksen tietoon saatetuksi.