Tiedon hyödyntäminen-seminaari 12.5. Hämeenlinna

Samankaltaiset tiedostot
Strateginen maakuntaohjelma VALMISTELU

Jukka Vepsäläinen, TEM Toimialapalvelu

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT

Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi : Koulutustarjonta 2016-prosessin käynnistyminen alueilla ja alueellinen ennakointiyhteistyö

hyödyntämismahdollisuuksia

Vanhusneuvostojen seminaari

Hämeen liitto palveluksessanne

TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2019

Julkaisuluettelo IA YLEISJULKAISUT

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke

ELYt ja alueellinen ennakointi

KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA (KESU) Alustavia näkökulmia; perusuran valinta

Eduskunta. Ennakoinnin institutionaalinen viitekehys. Valtioneuvosto. Tulevaisuusvaliokunta. Tutkimuslaitokset Tekes.

Julkaisuluettelo IA YLEISJULKAISUT

Julkaisuluettelo IA YLEISJULKAISUT

Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

HämePro tahtosopimus 2008

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019

Keski-Suomen maakuntaohjelma

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019

NÄKEMYKSIÄ ENSI VUOSIKYMMENEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEISTA

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2019

VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019

Keski-Suomen kasvuohjelma

TULEVAISUUSAJATTELU OSANA KEHITTÄMISTÄ. Tulevaisuus. Mustiala Anne Laakso, HAMK

Ennakointi on yhteistyötä. Koska tulevaisuutta ei voi tietää, se on tehtävä.

Hämeenlinnan seudun puheenvuoro

VÄESTÖKATSAUS kesäkuu 2018

TEM Toimialapalvelu ja Toimiala Online

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu

Näkemyksestä ja tiedosta menestystä

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Jukka Tapio

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018

MUUTAMA HUOMIO LASKELMISTA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA VÄESTÖNKASVUA

Kuntien tasa-arvofoorumi Turku Sinikka Mikola

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala

VÄESTÖKATSAUS toukokuu 2018

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018

Hämeen liiton strategia 2020

VÄESTÖKATSAUS marraskuu 2018

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2018

Kehittämis- ja rahoituspalvelujen valmistelutilanne

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus Timo Reina

VÄESTÖKATSAUS joulukuu 2018

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä.

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa

Etelä-Savo ennakoi Ennakoinnin toimintamalli ja esavoennakoi.fi -alusta

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016

Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014-

Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus

Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi. Satakuntaliitto

Mistä taustatietoa ennakointiin?

Hämeen liitto. Häme Region Häme Region. Toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarvio 2007 Hämeen liiton julkaisu IB:64

Hämeen liitto Esityslista 8/ (14)

Tiedolla johtaminen. Suvi Helanen TerPS2 2013

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI

Hämeen liitto palveluksessanne

Kommenttipuheenvuoro. Projektipäällikkö. Ari Näpänkangas. Pohjois-Pohjanmaan liitto

Miten väestöennuste toteutettiin?

ToimialaOnlinen hyödyntäminen ELYkeskuksessa. Tilastotiedot yhteiskunnan muutosten ja kriisien kuvaajana Kuopio. Strategiapäällikkö Juha Kaipiainen

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto

Millaista ennakointitietoa tarvitaan? Miten ennakointitietoa voidaan kerätä?

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu?

Alueryhmätoiminta 2018

Eteläpohojalaanen ennakoonti mitä se on? KJY:n henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät 2010 Seinäjoki Maakuntajohtaja Asko Peltola

Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Kainuun aluekehitysstrategiat linjataan uudelleen 2013

Alue-ennakoinnin kumppanuus Satakunnassa.

Maakunnallinen ennakointityö: case Pohjois Karjala

UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN

PH 2020 VALMISTELU: Strategia Vastuuvalmistelija: Riitta Nieminen

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Tulevaisuudentutkimus Pirkanmaalla

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS

Vesannon kuntastrategia Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

SKOL, strategia Esitys syyskokoukselle

Lapin toimialaklusterit 2016

TYÖPAJA: Osaamisrakenteet murroksessa. Tervetuloa! Mikko Väisänen

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja

Transkriptio:

Tiedon hyödyntäminen-seminaari 12.5. Hämeenlinna Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa Maakuntajohtaja Juhani Honka

Jäsentely A. Joitakin ajatuksia Tilastokeskuksesta ja sen asioista maakunnan liittojen näkökulmasta B. Hämeen liitto tilastot ja Tilastokeskus C. Hämeen liiton strategia palvelu ja muutos D. Tilastollinen toimintaympäristö Hämeen liitossa E. Ennakointi ja tilastojen käyttö ennakoinnissa F. Esimerkkejä

Hämeen liiton strategia ja toiminta Hämeen liitto toimii siten, että ihmiset haluavat ja voivat tehdä työtä ja asua Hämeessä, Etelä-Suomen suurimpien kaupunkien keskellä Hämeen liitto on kansanvaltaiseen päätöksentekoon nojaava, asiantunteva, julkinen palveluorganisaatio, joka kokoaa ja jäsentää Hämeen maakunnan kehittämisnäkemyksen ja toteutusvoiman Hämeen liitto kokoaa maakunnan poliittisen tahdon käynnistää ja pitää yllä maakunnan yhteistyötä valvoo maakunnan etuja kansainvälistää maakuntaa markkinoi maakuntaa Maakuntajohtaja Juhani Honka Liitto vetää strategiset linjat kokoamalla Hämeen maakunnan yhteisen strategian maakuntasuunnitelmaan muodostamalla Hämeen kehittäjäyhteisöjen kanssa yhteisen kehittämisen toimintamallin ennakoimalla tulevaisuuden toimintaympäristöjä perustuen vankkaan tietopohjaan ja palveluun Liitto luo suunnittelu- ja toteuttamisvalmiutta edistämällä Hämeen maakunnan fyysisen ja toiminnallisen ympäristön kilpailukykyisyyttä ohjelmoimalla kehittämisvoimavarojen suuntaamisen (maakuntaohjelma) laatimalla maakuntakaavan, sen edellyttämät selvitykset sekä toteuttamissuunnitelman Liitto palvelee toteuttajia kohdentamalla kansallisten ja EU-ohjelmien rahoitusta laatimalla maakunnan talousarvion yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa varmistamalla ohjelmien ja suunnitelmien toteutumisen Liitto tuottaa hallinto- ja tukipalvelut huolehtimalla demokraattisesta päätöksentekojärjestelmästä hankkien resurssit, toimien niiden puitteissa taloudellisesti ja tehokkaasti tuottamalla sisäiset palvelut ja puitteet Ennakointi ja elinkeinopolitiikka Matti Lipsanen Toimintaympäristöt Heikki Pusa Toimeenpanopolitiikka Jouko Ylipaavalniemi Talous- ja yleishallinto Kaisa Hemilä

Tilastollinen toimintaympäristö Hämeen liitossa Muut hankkeet ja projektit Hämeen ennakointiyhteistyö Hyvä Hämestrategia Markkinointi ja viestintä HäMepro Kaupunkiseutuje n kehityskuva Toimialojen kehittäminen / Klusterit akuutit ulkopuoliset tilastotarpeet: - eri viranomaiset - yritykset - tiedotusvälineet - yksityiset henkilöt, opiskelijat jne. akuutit ulkopuoliset tilastotarpe et Hameenliitto.f i Kuntakansi o Seurantaraportti sisäiset tilastotarpeet ja selvitykset sisäiset tilastotarpeet ja selvitykset: - maakuntasuunnitelma - maakuntakaava - maakuntaohjelma - TTS, toimintakertomus ja osavuosikatsaukset - tiedotteet - kertaluonteiset tilastotarpeet ja selvitykset

Mitä on ennakointi? Tilastot, havaittava todellisuus, Historiantutkimus, muisti, tilastot totuus Tilastot, ennusteet arvot, tavoitteet, tulevaisuudentutkimus EILEN NYT HUOMENNA Tilastoilla voidaan kuvata nykyistä aikaa eksaktisti. Tilastoilla voidaan kuvata myös menneisyyttä niin pitkälle kuin tilastoja riittää. Samoin voidaan perustellusti arvioida tulevaisuutta, kunhan ei edetä liian pitkälle. Tulevaisuuden ennakointi menneen ja nykytilan perusteella riippuu myös aihepiiristä. Joissakin teemoissa voidaan edetä pitkällekin (väestöennusteet, ilmastoennusteet), joissakin vain lyhyt hetki (ihmisen käyttäytyminen). Hämeen ELY-keskus, Jukka Vepsäläinen, ENNAKOIVA HÄME 25.4.2003 / 5.5.2010

Väkiluvun muutos, henkeä 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 1997 1995 1991 Väestönmuutokset tekijöittäin Kanta-Hämeessä 1991 2009 Luonnollinen väestönkasvu Nettomaassamuutto Nettosiirtolaisuus 1600 1400 263 298 273 1200 1000 800 600 411 402 70 214 160 1180 1179 1209 209 400 200 0-200 344 115 62 174 136-89 -349 143 719 761 764 117 21 103 300 243 90 170 32-66 -30-36 -1-184 -183 106 22 117 486 101-400 Lähde: Tilastokeskus, väestönmuutokset 1991-2009