Puukauppa Syyskuu 2007. Tukkipuun hinnat loivassa laskussa 16.10.2007 887



Samankaltaiset tiedostot
Puukauppa toukokuu Puun hintojen lasku pysähtynyt

Puukauppa toukokuu Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa

Puukauppa tammikuu Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa

Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa.

kuutiometriä, joka ylittää viime vuoden vastaavan jakson ostomäärän viidellä prosentilla. Puun hintojen lasku pysähtyi alkuvuodesta

Puukauppa. Lokakuu Puukauppa. hiljenemässä Puukaupan hiljeneminen näkyi lokakuussa kantohintojen 0 4 prosentin

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna Pekka Ollonqvist 18.2.

noin kymmenesosa. Koko vuoden kertymää painoi alkuvuoden hiljainen puukauppa, ja huonoista korjuukeleistä

Puukauppa heinäkuu Puukauppa lähes pysähdyksissä heinäkuussa

Puukauppaa on käyty tasaista mutta verkkaista tahtia vuoden alkukuukausina.

Metsäteollisuus osti lokakuussa puuta yksityismetsistä 4,5 miljoonaa kuutiometriä. Se on viidenneksen enemmän kuin vuosi sitten, mutta ei

Kantohinnat kääntyivät laskuun vuonna 2003, joskin vuoden loppupuolella

Puukauppa Heinäkuu Kantohintojen nousu pysähtyi heinäkuussa

Puukauppa, toukokuu 2008

Puukauppa, heinäkuu 2009

Puukauppoja tehtiin vuoden alkuneljänneksellä

Puukauppa, kesäkuu 2010

Puukauppa, toukokuu 2009

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014

Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

Puukauppa, tammikuu 2009

Puukauppa, kesäkuu 2009

Puukauppa, marraskuu 2012

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, kesäkuu 2008

Puun ostot ja hinnat huhtikuu Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa. Päivitetyt tiedot metsätilaston taskujulkaisusta.

Puukauppa, joulukuu 2013

Puukauppa, helmikuu 2009

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Puukauppa, helmikuu 2010

Puukauppa, elokuu 2009

Puukauppa, joulukuu 2012

Puukauppa, toukokuu 2012

Puukauppa, tammikuu 2011

TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014

Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana. Metsäteollisuuden viikoittaiset ostomäärät olivat 1,1 1,8 miljoonaa kuutiometriä.

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä.

Puukauppa on käynyt tänä syksynä ennätyksellisen vilkkaana. Syksyn puukauppa huipentui lokakuussa, jolloin metsäteollisuus osti yksityismetsistä

Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa.

maaliskuun ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

verrattuna oli 29 prosenttia. Mänty- ja kuusikuitupuuvarastot olivat yhteensä 4,6 miljoonaa kuutiometriä

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia.

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2007

Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista. jakson jälkeen. Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä raakapuuta pysty- ja hankintakaupoilla

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Heinäkuu Heinäkuun hakkuut 3 miljoonaa kuutiometriä

2,8 miljoonaa kuutiometriä. Puukaupan reipas tahti on jatkunut helmikuussa: viikoilla 6 7 puuta kertyi yhteensä 1,5 miljoonaa kuutiometriä.

tämän vuoden raakapuun hintaodotuksista hidasti kevään puukauppaa. pysty- ja hankintakaupoilla

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 6 miljoonaa kuutiometriä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Syyskuu Syyskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu Helmikuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat toukokuussa 3,3 miljoonaa

Syksyn puukauppa jatkuu edellisvuosia tuntuvasti hiljaisempaan tahtiin. Syyskuussa metsäteollisuus osti puuta 2,1 miljoonaa kuutiometriä,

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat lokakuussa 5,0 miljoonaa

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat elokuussa 4,5 miljoonaa

Tukkipuun hakkuut olivat 2,4 ja kuitupuun 2,6 miljoonaa kuutiometriä. Edellisvuoden joulukuuhun verrattuna

METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat joulukuussa 5,5 miljoonaa kuutiometriä, 9 prosenttia

kuutiometriin, mikä vastaa noin 37 miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008

Paperiteollisuuden työtaistelutoimet pitivät puumassa- ja paperitehtaat kiinni suurimman osan toukokuuta, ja se heijastui myös hakkuisiin.

Puun ostot ja hinnat lokakuu Puukauppa piristymässä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011

Puutavaralajien hintojen viikko- ja kuukausitilastoinnissa

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, syyskuu 2014

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013

Puun ostot ja hinnat marraskuu Myrskytuhopuu on vilkastuttanut puukauppaa

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, joulukuu 2010

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013

Teollisuuden ostot yksityismetsistä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011

4 Puukauppa. Kantohinnat

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, marraskuu 2011

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus

Reaalinen kantohintaso oli viime vuonna 3,3 prosenttia alempi kuin vuonna Nimellisesti kantohinnat

METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2014

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014

Puukauppa alueittain 2013

METSÄTILASTOTIEDOTE 51/2014

Teollisuuden ostot yksityismetsistä

Transkriptio:

A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa Syyskuu 2007 Toimittaja: Mika Mustonen 16.10.2007 887 Tukkipuun hinnat loivassa laskussa Puukauppa kävi syyskuussa normaaliin tahtiin. Metsäteollisuus osti puuta yksityismetsistä 4,6 miljoonaa kuutiometriä, mikä vastaa syyskuun kymmenen edellisen vuoden keskiarvoa. Tammi syyskuun ostokertymä, 32,9 miljoonaan kuutiometriä, oli kaikkien aikojen suurin. Syyskuun lopussa ostomäärät olivat jo suuremmat kuin koko viime vuoden puukauppa yhteensä. Puukaupan suhdannehuippu koettiin kesäkuussa, kun havutukin nopea hinnannousu toi puuta markkinoille 6,3 miljoonaa kuutiometriä. Syyskuussa mänty- ja kuusitukin keskikantohinnat laskivat prosentin edellisestä kuukaudesta. Kesä heinäkuun vaihteen hintahuipusta havutukkien hinnat ovat tulleet 3 4 prosenttia alaspäin. Laskusta huolimatta havutukeista maksetut keskihinnat olivat syyskuussa 40 prosenttia (20 /m³) korkeammat kuin vuosi sitten, jolloin puun hinnat olivat jo nousussa. Syyskuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 69,8 ja kuusitukista 71,4 euroa kuutiometriltä. Kuitupuun hinnat ovat kesän pienen notkahduksen jälkeen lähteneet uudelleen nousuun. Mänty- ja koivukuitupuusta maksettiin syyskuussa kaksi prosenttia parempaa kantohintaa kuin kuukautta aiemmin. Kuusikuitupuun kantohinta pysyi vakaana. Mänty- ja koivukuitupuun syyskuun keskikantohinta oli noin neljänneksen korkeampi kuin vuosi sitten. Kuusikuitupuulla nousu jäi 13 prosenttiin. Kuitupuun hyvä kysyntä näkyi myös hankintahinnoissa. Hankintakaupoilla myydyn kuitupuun keskihinnat jatkoivat nousuaan prosentilla edelliskuusta. Sahatavaramarkkinoiden korkeasuhdanne nosti tänä vuonna havutukkien reaalihinnat korkeammalle kuin vuosikymmeniin. Viime kuukausien keskihintoja korkeammalla ne ovat viimeksi olleet öljykriisin aikaan 1970-luvun puolivälissä. Kuitupuulla hintakehitys on pitkällä aikavälillä kulkenut hyvin eri tavoin kuin havutukeilla. Kuitupuun reaalihintojen 1990-luvun puolivälin jälkeen alkanut laskeva trendi on kääntynyt nousuksi. Mänty- ja koivukuitupuun reaalihinnat olivat syyskuussa silti edelleen noin 10 prosenttia alemmat kuin kymmenen vuotta sitten. Hyvän kysynnän ja hintojen myötä vuoden 2007 puukauppa on kohoamassa kaikkien aikojen ennätykseen. Myös hakkuut olivat tammi elokuussa ennätyksellisen suuret, ja hakkuumäärät yksityismetsissä kasvoivat 20 prosenttia edellisvuodesta. Puun tuonti oli puolestaan vähentynyt. Tammi heinäkuussa tuontipuun määrä hiipui viime vuodesta viidenneksellä.

2 milj. m³ milj. m³ 7 40 6 5 2005 2006 2007 30 4 3 20 2007 2005 2 10 1 2006 0 I II III IV V VI VII VIII IX X XI XII 0 I II III IV V VI VII VIII IX X XI XII Kuva 1. Yksityismetsien puukaupan määrät kuukausittain 2005 2007 Kuva 2. Yksityismetsien puukaupan kumulatiivinen määrät 2005 2007 /m³ 80 Kuusitukki Mäntytukki 70 Kuusitukki Koivutukki 60 Mäntykuitupuu Mäntytukki Kuusikuitupuu 50 40 30 Koivutukki Koivukuitupuu -40-30 -20-10 0 10 20 30 40 Muutos, % Kuva 4. Nimellisten kantohintojen suhteelliset muutokset, tammi syyskuu 2007/2006 20 10 Kuusikuitupuu Mäntykuitupuu Koivukuitupuu Yksityismetsien puukauppa, taulukkoluettelo Hinta-alueittain (6) 1. Pystykaupat syysuussa 2007 2. Hankintakaupat syyskuussa 2007 3. Pystykaupat tammi syyskuussa 2007 4. Hankintakaupat tammi syyskuussa 2007 0 02 03 04 05 06 07 Kuva 3. Yksityismetsien puukaupan nimelliset kantohinnat kuukausittain 2002 2007 Metsäkeskuksittain (13) 5. Puukauppamäärät (pysty- ja hankintakaupat) syyskuussa 2007 6. Puukauppamäärät (pysty- ja hankintakaupat) tammi syyskuussa 2007 7. Pystykauppojen puumäärät syyskuussa 2007 8. Pystykauppojen puumäärät tammi syyskuussa 2007 9. Hankintakauppojen puumäärät syyskuussa 2007 10. Hankintakauppojen puumäärät tammi syyskuussa 2007

3 1. Yksityismetsien pystykaupat syyskuussa 2007 Hinta-alue Tukkipuu Kuitupuu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi Koivu /m³ /m³ /m³ /m³ /m³ /m³ Etelä-Suomi 70,0 146 71,0 287 45,4 16 16,3 120 25,8 120 14,7 44 733 Pohjanmaa 70,0 251 71,7 196 47,6 7 18,5 273 26,0 171 17,8 140 1 038 Keski-Suomi 71,2 125 73,1 303 47,0 18 15,9 108 25,0 131 14,9 54 739 Savo-Karjala 70,0 107 71,1 197 47,5 19 15,7 104 23,1 117 14,9 67 610 Kymi-Savo 70,1 172 70,1 205 52,3 26 15,8 116 23,5 98 15,0 53 670 Lappi 63,9 56 60,4 12-0 19,5 102 22,8 19 17,5 25 213 Koko maa 69,8 858 71,4 1 200 48,5 85 17,2 823 24,8 655 16,1 383 4 004 Koko maa 1 kk sitten 70,6 747 72,1 900 48,3 62 16,9 627 24,7 480 15,8 259 3 075 Muutos-% -1 15-1 33 0 37 2 31 0 36 2 48 30 Vuosi sitten 49,6 713 51,1 1 078 43,9 79 13,5 690 22,0 600 13,0 327 3 487 Muutos-% 41 20 40 11 10 8 28 19 13 9 24 17 15 2. Yksityismetsien hankintakaupat syyskuussa 2007 Hinta-alue Tukkipuu Kuitupuu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi Koivu /m³ /m³ /m³ /m³ /m³ /m³ Etelä-Suomi 72,9 12 74,6 13 49,3 1 32,2 27 37,5 19 31,1 12 84 Pohjanmaa 69,6 8 69,4 3.. 0 33,7 54 35,4 6 34,2 33 104 Keski-Suomi 68,8 2 69,0 2 50,9 1 31,8 8 33,8 4 31,7 5 23 Savo-Karjala 70,4 8 69,4 5 52,1 2 32,2 29 34,2 12 31,9 20 76 Kymi-Savo 67,9 7 69,3 5 53,4 2 31,1 16 34,7 8 30,9 10 48 Lappi 65,1 3.. 0-0 32,5 38 39,9 2 33,6 5 48 Koko maa 70,1 41 71,6 29 51,7 6 32,6 173 35,8 51 32,6 84 384 Koko maa 1 kk sitten 70,4 40 71,1 29 51,9 5 32,4 162 35,4 45 32,2 72 352 Muutos-% 0 3 1 0 0 20 1 7 1 13 1 17 9 Vuosi sitten 49,0 44 50,6 37 45,3 6 25,2 179 31,3 68 25,3 81 415 Muutos-% 43-7 41-22 14 0 29-3 14-25 29 4-7.. Hintaa ei ole ilmoitettu, koska hinta-alueen ostomäärä oli pystykaupoilla pienempi kuin 1000 m³ tai hankintakaupoilla pienempi kuin 500 m³. Taulukot eivät sisällä erikoispuutavaralajeja, joiden puukauppamäärät esitetään taulukoissa 5 ja 6.

4 3. Yksityismetsien pystykaupat tammi syyskuussa 2007 Hinta-alue Tukkipuu Kuitupuu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi Koivu /m³ /m³ /m³ /m³ /m³ /m³ Etelä-Suomi 65,3 938 67,0 2 074 45,4 102 15,3 828 25,2 861 14,0 285 5 088 Pohjanmaa 64,9 1 385 66,0 993 45,7 32 17,3 1 537 25,3 855 16,5 745 5 548 Keski-Suomi 65,9 793 68,6 1 858 46,2 108 15,2 654 24,7 760 14,4 293 4 466 Savo-Karjala 66,4 915 68,1 1 829 46,8 144 15,4 839 23,6 967 14,8 475 5 169 Kymi-Savo 66,5 1 666 66,7 1 985 50,2 199 15,4 1 006 23,7 859 14,7 410 6 125 Lappi 59,9 293 54,8 78-0 18,8 484 24,1 112 17,2 122 1 090 Koko maa 65,5 5 990 67,3 8 818 47,6 584 16,2 5 349 24,5 4 414 15,3 2 330 27 486 Koko maa vuosi sitten 46,9 2 981 48,9 5 248 42,8 349 12,8 3 198 21,5 2 851 12,3 1 435 16 063 Muutos-% 40 101 38 68 11 67 26 67 14 55 24 62 71 4. Yksityismetsien hankintakaupat tammi syyskuussa 2007 Hinta-alue Tukkipuu Kuitupuu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi Koivu /m³ /m³ /m³ /m³ /m³ /m³ Etelä-Suomi 60,7 136 61,6 167 46,7 14 28,6 276 34,9 245 27,7 122 961 Pohjanmaa 61,4 105 60,0 61 45,9 4 30,1 684 31,6 75 30,2 390 1 319 Keski-Suomi 59,4 33 59,2 53 47,1 12 28,4 109 32,2 69 28,0 67 343 Savo-Karjala 62,0 48 60,1 47 49,0 18 28,2 227 31,3 100 28,3 144 583 Kymi-Savo 59,9 106 58,5 92 50,9 23 27,8 302 32,2 171 27,9 132 826 Lappi 61,4 30 53,7 7-0 29,3 152 32,8 6 29,3 24 220 Koko maa 60,8 458 60,1 428 48,7 72 29,0 1 750 33,0 665 29,0 878 4 251 Koko maa vuosi sitten 47,1 338 48,4 358 43,9 55 24,5 1 499 30,4 637 24,4 720 3 607 Muutos-% 29 36 24 20 11 31 18 17 8 4 19 22 18.. Hintaa ei ole ilmoitettu, koska hinta-alueen ostomäärä oli pystykaupoilla pienempi kuin 1000 m³ tai hankintakaupoilla pienempi kuin 500 m³. Taulukot eivät sisällä erikoispuutavaralajeja, joiden puukauppamäärät esitetään taulukoissa 5 ja 6.

5 5. Yksityismetsien puukauppamäärät (pysty- ja hankintakaupat) syyskuussa 2007 Metsäkeskus Tukkipuu Kuitupuu Erikois- Kaikkiaan Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä puutavaralajit 1 Rannikko 63 84 5 150 77 76 39 191 12 353 Etelärannikko 25 25 3 52 29 20 10 59 1 112 Pohjanmaa 38 59 2 98 48 56 29 132 11 241 2 Lounais-Suomi 85 118 5 208 71 59 26 156 13 377 3 Häme-Uusimaa 48 158 9 215 47 60 20 127 7 350 4 Kaakkois-Suomi 82 95 10 186 66 48 22 136 5 327 5 Pirkanmaa 64 168 8 240 57 75 28 160 11 411 6 Etelä-Savo 98 116 18 231 66 58 41 165 5 401 7 Etelä-Pohjanmaa 97 82 4 183 101 52 43 196 35 414 8 Keski-Suomi 64 137 11 212 60 60 31 150 11 374 9 Pohjois-Savo 41 119 10 170 55 65 47 167 6 343 10 Pohjois-Karjala 74 83 11 168 78 64 40 182 4 353 11 Kainuu 46 25 0 71 47 25 23 96 14 181 12 Pohjois-Pohjanmaa 79 33 1 113 131 44 78 253 38 405 13 Lappi 59 12 0 72 140 20 30 189 17 278 Koko maa 900 1 229 91 2 219 996 706 467 2 168 179 4 567 Koko maa 1 kk sitten 787 929 67 1 783 789 525 331 1 645 152 3 579 Muutos-% 14 32 36 24 26 34 41 32 18 28 Koko maa vuosi sitten 757 1115 85 1 957 869 668 409 1 946 138 4 041 Muutos-% 19 10 7 13 15 6 14 11 30 13 Erikoispuutavaralajit: mänty- ja kuusipikkutukit, koivun erikoistyvet, haapatukit ja haapakuitupuu. 6. Yksityismetsien puukauppamäärät (pysty- ja hankintakaupat) tammi syysuussa 2007 Metsäkeskus Tukkipuu Kuitupuu Erikois- Kaikkiaan Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä puutavaralajit 1 Rannikko 324 445 18 787 474 450 230 1 156 76 2 018 Etelärannikko 139 161 11 311 206 176 66 449 15 774 Pohjanmaa 185 284 7 476 268 274 164 707 61 1 244 2 Lounais-Suomi 546 681 31 1 258 492 388 169 1 049 74 2 381 3 Häme-Uusimaa 390 1 399 74 1 863 406 541 172 1 119 78 3 060 4 Kaakkois-Suomi 713 892 69 1 674 610 460 180 1 250 53 2 977 5 Pirkanmaa 353 908 43 1 304 330 404 146 880 69 2 254 6 Etelä-Savo 1 059 1 185 153 2 397 698 570 362 1 630 61 4 088 7 Etelä-Pohjanmaa 589 439 21 1 048 712 292 313 1 316 233 2 597 8 Keski-Suomi 473 1 003 77 1 553 432 425 214 1 071 84 2 708 9 Pohjois-Savo 341 1 075 77 1 494 430 557 335 1 323 52 2 868 10 Pohjois-Karjala 621 801 85 1 507 636 510 283 1 429 38 2 974 11 Kainuu 306 152 2 460 344 163 159 666 85 1 212 12 Pohjois-Pohjanmaa 410 180 6 595 897 200 499 1 597 193 2 385 13 Lappi 323 85 0 409 637 118 146 901 93 1 403 Koko maa 6 449 9 246 656 16 350 7 099 5 079 3 209 15 387 1 188 32 925 Koko maa vuosi sitten 3 319 5 607 404 9 329 4 697 3 488 2 155 10 340 628 20 298 Muutos-% 94 65 62 75 51 46 49 49 89 62 Erikoispuutavaralajit: mänty- ja kuusipikkutukit, koivun erikoistyvet, haapatukit ja haapakuitupuu.

6 7. Yksityismetsien pystykauppojen puumäärät syyskuussa 2007 Metsäkeskus Tukkipuu Kuitupuu Kaikkiaan Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä 1 Rannikko 55 75 5 134 63 67 32 162 296 Etelärannikko 18 17 3 38 21 13 6 39 77 Pohjanmaa 37 58 2 96 42 54 26 123 219 2 Lounais-Suomi 81 115 4 200 57 51 20 129 328 3 Häme-Uusimaa 47 156 9 211 42 57 18 117 328 4 Kaakkois-Suomi 78 92 9 180 58 44 19 121 301 5 Pirkanmaa 63 167 7 237 54 73 26 153 389 6 Etelä-Savo 94 113 17 224 58 54 34 145 369 7 Etelä-Pohjanmaa 93 81 4 178 83 50 37 170 348 8 Keski-Suomi 63 136 11 209 54 58 28 140 350 9 Pohjois-Savo 38 115 9 162 39 59 34 132 294 10 Pohjois-Karjala 69 81 10 160 65 58 33 155 316 11 Kainuu 45 25 0 70 41 25 21 87 157 12 Pohjois-Pohjanmaa 77 32 1 110 107 41 57 205 315 13 Lappi 56 12 0 68 102 19 25 145 213 Koko maa 858 1 200 85 2 143 823 655 383 1 860 4 004 Koko maa 1 kk sitten 747 900 62 1 710 627 480 259 1 366 3 075 Muutos-% 15 33 37 25 31 36 48 36 30 Koko maa vuosi sitten 713 1 078 79 1 870 690 600 327 1 617 3 487 Muutos-% 20 11 8 15 19 9 17 15 15 Erikoispuutavaralajien ostomääriä ei ilmoiteta kauppamuodoittain. Kuukauden kokonaismäärät esitetään taulukossa 5. 8. Yksityismetsien pystykauppojen puumäärät tammi syyskuussa 2007 Metsäkeskus Tukkipuu Kuitupuu Kaikkiaan Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä 1 Rannikko 254 359 15 628 318 328 145 792 1 420 Etelärannikko 91 99 9 199 120 80 29 229 428 Pohjanmaa 163 260 6 429 198 248 116 563 992 2 Lounais-Suomi 479 627 26 1 132 360 293 115 769 1 901 3 Häme-Uusimaa 368 1 347 67 1 782 348 487 142 977 2 759 4 Kaakkois-Suomi 654 840 60 1 555 448 361 131 941 2 495 5 Pirkanmaa 335 874 38 1 247 294 367 123 784 2 031 6 Etelä-Savo 1 013 1 145 139 2 296 558 498 279 1 334 3 630 7 Etelä-Pohjanmaa 551 417 19 987 527 270 228 1 026 2 013 8 Keski-Suomi 458 984 70 1 512 360 393 170 923 2 435 9 Pohjois-Savo 324 1 049 67 1 441 336 503 246 1 086 2 526 10 Pohjois-Karjala 590 780 77 1 447 503 464 229 1 196 2 643 11 Kainuu 295 149 2 446 252 153 116 522 968 12 Pohjois-Pohjanmaa 375 167 5 547 559 183 285 1 028 1 575 13 Lappi 293 78 0 371 484 112 122 718 1 090 Koko maa 5 990 8 818 584 15 392 5 349 4 414 2 330 12 094 27 486 Koko maa vuosi sitten 2 981 5 248 349 8 579 3 198 2 851 1 435 7 484 16 063 Muutos-% 101 68 67 79 67 55 62 62 71 Erikoispuutavaralajien ostomääriä ei ilmoiteta kauppamuodoittain. Kumulatiiviset kokonaismäärät esitetään taulukossa 6.

7 9. Yksityismetsien hankintakauppojen puumäärät syyskuussa 2007 Metsäkeskus Tukkipuu Kuitupuu Kaikkiaan Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä 1 Rannikko 8 8 0 16 14 9 6 30 45 Etelärannikko 7 7 0 14 8 8 4 20 34 Pohjanmaa 1 1 0 2 6 1 2 10 11 2 Lounais-Suomi 4 3 0 8 14 8 5 28 36 3 Häme-Uusimaa 2 2 1 4 6 3 2 11 15 4 Kaakkois-Suomi 3 2 1 6 8 4 3 14 21 5 Pirkanmaa 1 1 0 3 3 2 2 7 10 6 Etelä-Savo 4 3 1 8 9 5 7 20 28 7 Etelä-Pohjanmaa 3 1 0 5 17 2 6 26 30 8 Keski-Suomi 1 1 0 3 5 2 3 10 13 9 Pohjois-Savo 3 3 1 8 16 6 13 35 43 10 Pohjois-Karjala 5 2 1 8 13 6 7 26 34 11 Kainuu 1 0 0 1 7 0 3 9 10 12 Pohjois-Pohjanmaa 3 0 0 3 24 3 21 48 52 13 Lappi 3 0 0 4 38 2 5 44 48 Koko maa 41 29 6 76 173 51 84 308 384 Koko maa 1 kk sitten 40 29 5 73 162 45 72 279 352 Muutos-% 3 0 20 4 7 13 17 10 9 Koko maa vuosi sitten 44 37 6 87 179 68 81 329 415 Muutos-% -7-22 0-13 -3-25 4-6 -7 Erikoispuutavaralajien ostomääriä ei ilmoiteta kauppamuodoittain. Kuukauden kokonaismäärät esitetään taulukossa 5. 10. Yksityismetsien hankintakauppojen puumäärät tammi syyskuussa 2007 Metsäkeskus Tukkipuu Kuitupuu Kaikkiaan Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä 1 Rannikko 69 86 3 158 156 122 85 364 522 Etelärannikko 48 62 2 111 86 96 37 220 331 Pohjanmaa 21 24 1 47 70 26 48 144 191 2 Lounais-Suomi 67 54 5 126 132 95 54 281 406 3 Häme-Uusimaa 22 52 7 81 58 54 30 142 224 4 Kaakkois-Suomi 60 52 8 120 162 99 49 309 429 5 Pirkanmaa 19 34 5 57 36 37 23 96 154 6 Etelä-Savo 46 41 15 101 140 72 83 296 397 7 Etelä-Pohjanmaa 38 21 2 61 184 22 85 291 352 8 Keski-Suomi 15 19 7 41 73 32 44 148 189 9 Pohjois-Savo 17 26 10 53 94 54 89 237 290 10 Pohjois-Karjala 31 21 8 60 133 45 55 233 293 11 Kainuu 11 3 0 14 92 10 43 144 159 12 Pohjois-Pohjanmaa 35 12 1 48 338 17 214 569 617 13 Lappi 30 7 0 37 152 6 24 182 220 Koko maa 458 428 72 958 1 750 665 878 3 293 4 251 Koko maa vuosi sitten 338 358 55 751 1 499 637 720 2 856 3 607 Muutos-% 36 20 31 28 17 4 22 15 18 Erikoispuutavaralajien ostomääriä ei ilmoiteta kauppamuodoittain. Kumulatiiviset kokonaismäärät esitetään taulukossa 6.

8 Puukauppa kuukausittain Puukauppatilastossa esitetään metsäteollisuuden yksityismetsistä ostaman puun ostomäärä- ja hintatietoja, jotka perustuvat puun ostajien ja myyjien tekemiin puukauppasopimuksiin. Tilasto laaditaan puutavaralajeittain ja kauppamuodoittain (pysty- ja hankintakauppa). Puun hinnoissa aluejakona käytetään kuutta hinta-aluetta, ostomäärissä lisäksi metsäkeskuksia (13). Aluejaot esitetään oheisissa kartoissa. Osto- ja hintatiedot koskevat kuutta pääpuutavaralajia. Niiden lisäksi on tammikuusta 1999 alkaen tilastossa mukana erikoispuutavaralajien ostomäärät. Erikoispuiksi luetaan mänty- ja kuusipikkutukit, koivun erikoistyvet, haapatukit ja haapakuitupuu. Vuosina 1999 ja 2000 erikoispuuhun luettiin lisäksi mäntypylväät, männyn erikoistyvet ja parrunaiheet. Kauppamuodoittaisissa ostomäärissä erikoispuutavaralajit eivät ole mukana. Erikoispuutavaralajien hintoja ei myöskään tilastoida. Määritelmät Pystykauppa tarkoittaa ostajan metsänhakkuuoikeutta erikseen sovittujen puiden korjaamiseksi. Hinta määritetään kantohintana. Hankintakaupassa myyjä vastaa puiden hakkuusta ja korjuusta sovitulle varastopaikalle. Hinta määritetään hankintahintana. Mikäli kauppa tehdään myyjän jo valmiiksi jollekin varastopaikalle toimittamasta puuerästä, kutsutaan tällaista hankintakauppaa käteiskaupaksi. Yksityismetsillä puukauppatilastossa tarkoitetaan varsinaisten yksityismetsänomistajien metsien lisäksi myös mm. yhteismetsiä sekä kuntien ja seurakuntien metsiä. Tilasto ei sisällä yhtiöiden omien metsien eikä Metsähallituksen metsien puukauppoja. Menetelmät Metsäteollisuus ry toimittaa kuukausittain keskitetysti jäsenyritystensä yksityismetsien puukaupan ostomääräja hintatiedot Metsäntutkimuslaitokselle. Tilaston kattavuus muuttui vuoden 2002 alussa, josta lähtien tilastoon ei enää sisälly Suomen Sahat ry:n puukauppatietoja. Hinnat perustuvat puun ostajan ja myyjän väliseen puukauppasopimukseen kirjattuihin hintoihin. Mahdolliset ehdolliset lisät tai erät (esimerkiksi sopimusasiakkaiden kanssa sovitut hinnantarkistukset sekä hankintakauppojen laatu- ja aikaisuuslisät) eivät sisälly hintoihin. Puun hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa (ALV). Puun hinnat julkaistaan tiedotteessa 10 sentin tarkkuudella. Metsätilaston verkkopalvelussa (Metinfo Tilastopalvelu) hinnat ovat saatavissa sentin tarkkuudella. Puutavaralajien keskihinnat lasketaan tilastointikuukauden ostomäärillä painottaen. Jos hinta-alueen jonkin Metsäkeskukset 2007 Puukauppatilaston Puukauppatilaston hinta-alueet 1.7.2006 hinta-alueet alkaen 1.7.2006 alka keskukset 2007 venanmaa nnikko Etelärannikko 0 Ahvenanmaa 1 Rannikko Pohjanmaa 1a Etelärannikko unais-suomi 1b Pohjanmaa me-uusimaa 2 Lounais-Suomi akkois-suomi 3 Häme-Uusimaa kanmaa 4 Kaakkois-Suomi 5 Pirkanmaa lä-savo 6 Etelä-Savo lä-pohjanmaa 7 Etelä-Pohjanmaa ski-suomi 8 Keski-Suomi 9 Pohjois-Savo 10 Pohjois-Karjala 11 Kainuu nuu 12 Pohjois-Pohjanmaa hjois-pohjanmaa 13 Lappi ppi 0 ETELÄ- SUOMI POHJOIS- SUOMI 13 12 1b 7 8 5 2 3 1a 9 6 4 11 10 Hinta-alueet ja metsäkeskukset Etelä-Suomi Rannikko/Etelärannikko (1a) Lounais-Suomi (2) Häme-Uusimaa (3) Pohjanmaa Rannikko/Pohjanmaa (1b) Etelä-Pohjanmaa (7) Kainuu (11) Pohjois-Pohjanmaa (12) Keski-Suomi Pirkanmaa (5) Keski-Suomi (8) Savo-Karjala Pohjois-Savo (9) Pohjois-Karjala (10) Kymi-Savo Kaakkois-Suomi (4) Etelä-Savo (6) Lappi Lappi (13)

9 puutavaralajin ostomäärä on pystykaupoilla pienempi kuin tai hankintakaupoilla pienempi kuin 500 m³, puutavaralajin keskihintaa ei ilmoiteta. Ostomäärärajoituksella varmistetaan, että alueellinen hintainformaatio on riittävän edustavaa. Ostomäärien pienentyessä alle kyseisten rajojen yksittäisiin puukauppoihin liittyvien rakenteellisten tekijöiden vaikutus saattaa näkyä voimakkaana perättäisten kuukausien hinnan vaihteluna. Metsäteollisuus ostaa Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin metsäkeskusten alueilla havukuitu-nimikkeellä sekä mäntyä että kuusta. Koska havukuitupuu tilastoituu mäntykuitupuuhun, sisältyy näillä alueilla mäntykuitupuuluokkaan myös jonkin verran kuusta. Laho kuusikuitupuu luetaan tilastossa mäntykuitupuuksi. Luotettavuus Yksityismetsien puukaupan osto- ja hintatilasto kattaa noin 86 prosenttia koko maan yksityismetsien puukaupoista. Tukkipuun koko maan ostomääristä tilasto kattaa noin 82 prosenttia ja kuitupuun ostomääristä noin 90 prosenttia. Metsäkeskuksittain kattavuus vaihtelee noin 78 ja 96 prosentin välillä. Suuralueittain tarkasteltuna tilaston kattavuus on paras Itä-Suomessa ja heikoin Länsi- ja Pohjois-Suomessa. Aineiston ulkopuolelle jäävät puunostajat ovat pääosin pieniä ja keskisuuria sahoja. Vertailtavuus Verrattaessa ostomääriä hakkuumääriin on otettava ostomäärätilaston noin 86 prosentin kattavuuden lisäksi huomioon, että puukauppasopimukset yleensä aliarvioivat hakattavan puun määrän. Puukauppasopimusten aliarvio on noin 10 prosentin suuruusluokkaa. Jos siis ostomääriä halutaan muuntaa hakatuksi puuksi, on käytettävä kerrointa 1,25 1,30. Näin saadut hakatun puumäärän arviot eivät ole aikaviiveen takia suoraan vertailukelpoisia markkinahakkuutilaston hakkuumäärien kanssa, koska kaupan kohteena oleva leimikko saatetaan korjata vasta seuraavan vuoden aikana. Yksityismetsien kuukausittaista puukauppatilastoa on laadittu vuoden 1985 lokakuusta lähtien. Tiedot ovat saatavissa Metinfo Tilastopalvelusta (www.metla.fi/ metinfo/tilasto). Tietoja julkaistaan myös Metsätilastollisessa vuosikirjassa.

SVT Suomen Virallinen Tilasto Finlands Officiella Statistik Official Statistics of Finland Maa-, metsä- ja kalatalous Yhteystiedot: Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen tietopalvelu Unioninkatu 40 A 00170 Helsinki Puh. 010 211 2139 Faksi 010 211 2104 www.metla.fi/ ISSN 1795-5165 Maa-, metsä- ja kalatalous ISSN 0359-9124 Metsätilastotiedote