Rööri 4/2010 1
RööriBigBand työntouhussa Oboeperhe Werner 2
Rööri 4/2010 4 Puheenjohtajan palsta 5 Ulkomaan kirjeenvaihtaja 6 Tunnelmia seuran 25-vuotisjuhlasta 14 Jaana Norio-Timosen haastattelu 18 Jouko Teikarin haastattelu 23 Reportaasi juhlakonsertista 30 Juhani Tapanisen haastattelu 37 Asiaa lastenfagotista 39 Tehdasuutisia 40 Ensimmäinen fagottitunti 41 Sofspuoti 42 Seuran yhteystietoja 3
Kiitos hienosta seuramme 25- vuotisjuhlatapahtumasta! Talkootyöllä saimme aikaan monipuolisen viikonlopun hienoine konsertteineen ja juhlavan illanistujaisen kera. Oli mieltä lämmittävää tavata tapahtumassa paljon oboisteja ja fagotisteja, varsinkin runsaslukuisten uusien nuorten soittajien osallistuminen bigbandiin ja juhlakonserttiin oli todellinen vitamiiniruiske. Johtokunta sai uutta energiaa tulevien tapahtumien järjestelyyn, lapsille ja nuorille järjestetty soitanta ja ohjelma ovat vallanneet omat paikkansa tapahtumissamme. Jouluaika tietää oboisteille usein kiireitä, niinpä toivotankin heille hyviä Bachin Jouluoratorioita. Fagotistit voivat mennä kannustamaan oboistikollegoja ja nauttimaan joulutunnelmasta aidoimmillaan tai luoda omaa joulutunnelmaa glögin ja joulutorttujen äärellä! Mikko-Pekka 4
Espanjan auringon alla Jotta nyt oikein saadaan kaikki kateellisiksi niin kerrotaan heti alkuun, että palasin juuri siestakävelyltä Atlantin rannalla, T-paidassa. Tosin eivät tällaiset kelit tähän aikaan vuodesta tääläkään ole mitään tavallista herkkua. Sanomattakin lienee selvää, että on hyvin vaikeata kuvitella Suomen jouluoratoriosesonkia, joka varmastikin tällä hetkellä käy kuumimmillaan pakkasista huolimatta. Nyt on viimein saatu vuoden viimeinen lehti kasaan. Kiirettä piti jotta saataisiin ajoissa painoon, silmäni lienevät tällähetkellä ruudunmuotoiset kaikesta tästä näytön toljottamisesta. Tästä jäsenlehdestä tulikin aikamoisen potra pullukka, prosessia hidasti hieman se, että tämä toimittaja unohtui aina välillä lukemaan mielenkiintoisia juttuja ja tarinoita joita toimitukseen sateli hykerryttävä vuori, ja tietenkin viimetinkaan...nyt onkin hyvä hetki vetäytyä lukemaan hienoja elämäntarinoita kera glögimukin. Hyviä jouluhetkiä toivottaen Annika Leppälä p.s. löytyihän ne sivunumerotkin viimein latomakoneesta 5
Tunnelmia Suomen oboe- ja fagottiseuran 25- vuotisjulista 6
Rööribigband Suomenlinnan panimolla 13.11. 2010 Bigband-musiikin perinteet tuplarööriyhtyellä esitettynä ulottuvat vuoteen 2002, jolloin ensi kerran kokoonnuttiin Crusell-viikkojen yhteydessä Uuteenkaupunkiin harjoittamaan Markku Luuppalan mainiolla ja innostavalla opastuksella mainittua musiikkilajia. Kokemus oli osallistujille mieluisa. Niinpä tällä mallilla esiinnyttiin uudestaan seuraavan vuonna samoissa merkeissä ja vielä kolmannen kerran vuosikokoustapahtumassa Raumalla vuonna 2005. Hyvistä muistoista johtuen järjestettiin neljäs bigbandtapahtuma seuran 25-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä Suomenlinnassa. Siitä hieman takarivin ajurin mietteitä seuraavassa. Lauantaiaamu marraskuun 13. päivänä vuonna 2010 koitti mieluisin odotuksin. Luvassa oli SOFS-bigbandin 25- vuotisjuhlasoitanto Suomenlinnan Panimolla. Kontra kyytiin ja junalla kohti Helsinkiä. Helsingin asemalta lauttarantaan oli ehkä 10 min kävely. Kontra painaa 5,6 kiloa netto (punnittu juttu) ja laukku päälle. Laukun ergonomia ja muut matkavarusteet repussa saivat miettimään parannuksia soitinpussukkaan ehkä tapahtuu kunhan löytyy sovelias laukkusuutari. Harjoitusten alku upseerikerholla klo 1000 ei ihan natsannut kun lautat lähtivät tasatunnein ja 900 lautalle olisi pitänyt lähteä kotoa puolitoista tuntia aikaisemmin. Laiskuus on intohimomme (meitä oli kolme mattimyöhäistä). Niinpä jäi osa harjoituksesta kokematta. 7
Sitten siirryttiin Panimolle, jossa ihan kelpoisan lounaan jälkeen alkoi konserttimme. Aluksi soitti reilun rupeaman lämmittelybändinä oboeperhe Werner: Keijo Silventoinen, oboe Aale Lindgren, oboe ja oboe d amore Juha Metsäpelto, englannintorvi Tapani Salonen, heckelfoni Heikki Simola, fagotti ohjelmanaan seuraavaa: Reiche: Fanfaari (sov. Andreas Meister) Crusell: Marssi N:o 9 (sov. Jouko Koski) P. & M. Hill: Happy Birthday Vanhal: Divertimento Mussorgski: Näyttelykuvia / Promenade III, Tuileries (sov. Wolfgang Schottstädt) Tshaikovski: Pienten joutsenten tanssi Suk: Idylka Smetana: Luisina-Polka Enempää en tuosta arvaa kertoa kun tuli enemmän jännitettyä omaa roolia seuraavassa: Bigband tungeksi ravintolan päätyyn raivattuun tilaan ja kaikki mahtuivat kuin mahtuivatkin paikoilleen. Ihmettelin, miten mahdan selvitä yksin kontran osuuksista kun näytti, että tueksi saa vain pikkufagotteja mutta onneksi Marika ehti mukaan keikalle Lahden Conciksen ison kontran kanssa. Markku Luuppalan innostunut osaava johtaminen juontoineen 8
sai olon mukavaksi. Bändissä oli mukana monta vanhaa jäärää ensimmäisiltä bigband-keikoilta asti mutta myös, enemmistö kukaties kuitenkin, uusia naamoja. Ensikertalaislta jäi kuulumiset kyselemättä mutta tuskin tuo kurjaakaan oli. Mitä siis soitettiin, no näitä: Spencer Williams sov. Timo Nevalainen? Basin Street Blues George Gerschwin I Got Plenty o Nuttin sov. Pekka Svala Fred Fischer Jazz Girl sov. Otto Virtanen George Gerschwin Embraceable You sov. Jaakko Luoma Duke Ellington, Juan Tizol sov. Timo Nevalainen? Bud Green, Les Brown, Ben Homer sov. Markku Luuppala (transkr.) Caravan Sentimental Journey Kaj Chydenius / sov. Pekka Svala Sinua, sinua rakastan Rauno Lehtinen / sov. Pekka Svala On hetki Billy Strayhorn sov. Markku Luuppala (transkr.) Glenn Miller, Mitchell Parish sov. Markku Luuppala (transkr.) Josef Zawinul / sov. Markku Luuppala Birdland Take the A train Moonlight Serenade Louis Prima / sov. Pekka Svala Just a Gigolo / I Ain t Got Nobody 9
Esiintymässä oli seuraava lauma: Oboet ja englannintorvet: Hannu Perttilä, Aila Hettula, Saara Sallner, Sanna Niemikunnas, Martti Pesonen, Marja Talka Fagotit: Mikko-Pekka Svala, Noora Kärnä, Laura Clewer, Jarmo Korhonen, Elina Tolvanen, Marko Salmikangas, Iiro Uusitalo, Eero Purhonen, Matias Taba, Martti Ukkonen, Kalevi Leppä, Patrik Sallner Kontrafagotit: Marika Toivonen, Asko Artamaa Ohjelmisto oli tuttua edellisiltä keikoilta. Tosin aiemmin töristin pikkufagottia ja nyt ajoin kontraa. Oli hauska ja hankala kokemus. Ennennäkemättömät stemmat nostattivat keskittymispaineita. Näkyvyyskin oli puiston perukoilta hiukan rajoittunut, yleisöä ei näkynyt ollenkaan. Omasta mielestäni selvisin koko hommasta melko pienin kolhuin varsinkin kun kontranajokokemuksia ei ihan hirveästi ole ehtinyt karttua. Virtasen Otolle kiitos; Jazz Girl on hieno sovitus! Niin on monet muukki sanonu. Ravintoloitsija alkoi loppupuolella hermostua kun tupa oli kuulemma täynnä mutta kukaan ei ostanut mitään, kuuntelivat vain imarteleva juttu. Tästä hermostumisesta johtuen muutama kappale aiotusta ohjelmasta jouduttiin karsimaan pois. Aivan samaan huumaan kuin ensimmäisellä bigband-keikalla Pookin terassilla vuonna 2002 ei ihan päästy. Ehkä harjoitusta olisi saanut olla enemmän. Silti maistui tämäkin esitys mehevältä, varmaan osaksi sen erilaisuuden vuoksi ei ole ihan jokapäiväistä kauraa röörisoittajille. Luuppalan Markku oli jo ensimmäisen bigband-tapahtuman harjoituksissa ehtinyt opettaa silloin paikalla olleille bigband-musiikin 10
ominaispiirteitä ja soittotapoja mielenkiintoinen sivistyksen lisä. Vaikka oboet ja fagotit eivät varsinaisia mellakkasoittimia olekaan saatiin aikaan varsin mittavat soundit. Tuli väistämättä mieleen Lahden puhallinorkesterin kapellimestarin tokaisu Tässä on vain fortissimo, ei tarvitse soittaa täysillä!. Joistain myöhemmistä yleisökommenteista saattoi aistia, että äänivarat olivat näinkin pieneen tilaan ainakin riittävät. Vuosien varrella on puhuttu mahdollisuudesta levyttää bigband-musiikkia. Vielä se ei ole toteutunut mutta odottelemme pillejä puhkuen. Asko Artamaa 11
Suomen oboe- ja fagottiseuran vuosijuhla 13.11.2010 Ohikulkijat ihmettelivät sateisena lauantaiaamuna ihmeellisen näköistä porukkaa erikokoisine koteloineen kauppatorin rannassa. Kyseessähän oli tietysti Suomen oboe- ja fagottiseuran iloinen porukka menossa musisoimaan jälleen Suomen ainoaan, The Rööri Bigbandiin! Tämä erikoinen yhtye kokoontui nyt neljännen kerran. Aiemmat kerrat ovat olleet Uudenkaupungin Crusell-viikoilla sekä rööriseuran tapaamisessa Raumalla muutama vuosi sitten. Lauttamatkan jälkeen Martti ohjasti meidät Upseerikerhon tiloihin, joihin pistettiin harjoitukset pikaisesti pystyyn. Markku Luuppalan ammattitaitoisella johtamisella saimme biisit nopeasti kasaan ja siirryimme itse konserttipaikalle Suomenlinnan Panimolle. Oboeyhtye Vernerin upean aloituksen jälkeen viihdytimme ravintolakansaa ainutlaatuisella setillämme, jonka jälkeen nautimme panimon erinomaisista tarjottavista. Itse rööribändiveteraanina (jos näin voin jo asian ilmaista olihan tämä minulle jo neljäs kerta!) olin iloinen soittajien laajasta ikähaarukasta. Kokeneiden konkareiden joukossa oli myös uutta verta ja innostus oli aistittavissa jokaisessa! Pieni moitteen sana tulee seuran oboisteille... ottakaa mallia fagotisteista! Parhaillaan samaa stemmaa (ja fagottistemmoja on reilusti enemmän kuin oboella) soitti neljä soittajaa ja allekirjoittanut kopioi vielä juuri ennen keikkaa lisäkopioita nuoteista ravintolan antiikkisella kopiokoneella. Tälle yhtyeelle olisi lisääkin kysyntää ainakin soittajien, uskoakseni myös yleisön, mielestä! (Jos Panimoravintolan henkilökunnalta ei kysytä mitään... ;-) ) 12
Kun ilta tummui, siirryimme hieman pienemmällä porukalla takaisin Upseerikerholle itse juhlallisuuksiin. Upean alkufanfaarin jälkeen oli talon puolesta tarjoilla alkuruoka buffet-pöydästä, josta päälimmäisenä minun mieleeni jäi ihanat kalaruoat. Pääruokana oli peuran paahtopaistia ja jälkiruokana herkullista omenapiirakkaa manteli-vaniliavaahdolla. Tälle juhlaillalliselle olisin toivonut lisää seuran jäseniä, erityisesti nuoria, sillä ilta oli totisesti unohtumaton! Ette tiedäkään mistä jäitte paitsi! Onko näin, että ennen seuran valttikortiksi nostettu kollegoiden henkilökohtainen tapaaminen on menettänyt arvoaan kaikenlaisten sähköisten tapaamispaikkojen lisäännyttyä? Toivon todella että näin ei ole, sillä ainakin minulle tästä illasta jääneet muistot ovat korvaamattomia ja säilyvät vielä pitkään. Täytyy nyt myös mainita, että eri konsertit ympäri Helsinkiä tietysti verottivat heti osallistujamäärää niin illallisella kuin Bigbandissäkin. Harmi, sillä konsertit menettivät varmasti myös hyvää yleisökantaa. Syönnin ja jutustelun ohella juhlimme arvovaltaisessa seurassa 25-vuotiasta rööriseuraa lukuisten mielenkiintoisten tarinoiden ja vanhojen valokuvien parissa. Seuramme sai kolme uutta kunniajäsentä: Jaana Norio-Timonen, oboisti Jouko Teikari sekä fagotisti Juhani Tapaninen. Yhteiset muistelut olivat ihana lisä tähän muutenkin erityiseen iltaan! Erityiskiitos myös hauskalle tietovisalle ja vielä hauskemmille palkinnoille sekä itse kisan vetäjille! Pieni aivojumppa teki varmasti hyvää kaikille. Kiitos myös itse tapahtuman järjestäjille sekä juhlakansalle. Noora Kärnä 13
Jaana Norio-Timonen Martti Pesonen haastatteli 29.11.10 Muistaakseni olet Oulun tyttöjä alunperin. Ja Kärppien fani. Mitä mieltä olet Kärppien nykytilasta? Olen syntynyt Oulussa ja asunut siellä 1,5 vuotta. Äiti on oululainen ja isä raahelainen (ja mökki on Raahessa), niin että koen olevani sieltä kotoisin. Kannatan lätkässä Kärppiä ja pesäpallossa etenkin Pattijoen Urheilijoita (Raahesta) ja toissijaisesti Oulun Lippoa, joka tosin nyt luopui paikastaan superpesiksessä, nyyh. Kärppien tilanne: voi voi! Valmentajan vaihdos on ehkä auttanut vähän, mutta eilenkin tuli taas takkiin, ja vielä Pelikaaneilta! Kyllä tuolla miehistöllä ja taloudellisella panostuksella pitäisi pärjätä kunnolla. Mutta ehkä Kärpät vielä näyttävät kyntensä! Olet juristi ja oikeustieteen tohtori ja professori. Mutta olet myös opiskellut oboensoittoa ihan tosissasi. Olin Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla Asser Sipilän oppilaana. Sieltä siirryin ylioppilaaksi tultuani Espoon Musiikkiopistoon, jossa Asser minua opetti edelleen. Sitten jatkoin Jouko Teikarilla ja lopulta Sven-Erik Paanasella. Pakollinen kysymys: mikä sinut innosti rupeamaan oboistiksi? Koulun musiikinopettaja ehdotti huilua, mutta isän mielestä oboe oli parempi, kun huilisteja on niin paljon. Ja siinä isä oli oikeassa: olen päässyt soittamaan vaikka mihin, mihin en huilistina näillä taidoilla olisi kelvannut. Oboensoitto on sinulle kumminkin ollut ensisijaisesti harrastus. 14
En osaa kuvitella itseäni ammattimuusikkona, vaikka haaveilin joskus siitä, että olisin opiskellut oboensoittoakin muun ohessa. Harrastajaorkestereissa ja -kamarikokoonpanoissa soittaminen on ollut minulle valtavan antoisaa. Ja tietysti osallistuminen Suomen Oboe- ja Fagottiseuran toimintaan! Seura perustettiin 1985. Et ollut ihan alusta mukana, mutta jo vuoden 1989 pöytäkirjoissa sinut nähdään hallituksen jäsenenä. Näköjään jo silloin. Laskujeni mukaan olet toiminut erilaisissa toimihenkilötehtävissä 18 vuotta. Se on melkoinen rupeama 25-vuotiaan yhdistyksen toiminnassa. Pari vuotta olin johtokunnassa vain jäsenenä, mutta sitten rupesi lankeamaan vakansseja. Ensin viisi vuotta sihteeritaloudenhoitajana, sitten vielä taloudenhoitajana 6 vuotta, ja siinä seassa jäsensihteerinä ja jäsentiedotteen toimittajana. Vuodet 2002 ja 2003 sain löysäillä rivijäsenenä, kunnes 2004 valittin puheenjohtajaksi Jaakko Luoman jälkeen. Siinä toimin viisi vuotta, kunnes tehtävä siirtyi Mikko-Pekka Svalalle. Oletkin tähän mennessä ainoa oboistipuheenjohtaja seuran historiassa. Kun noinkin kauan hoidit monia erilaisia tehtäviä, niin se ehkä oli sinulle mieleistä hommaa? Pidin siitä kyllä. Pieni ministeriön juristityttö oli oikeasti ylpeä saadessaaan toimia itseään parempien oikeiden muusikkojen parissa ja toimia tehtävissä, joissa puolestaan saattoi kokea olevansa ehkä näitä pätevämpi. Onkos joitain kohokohtia jäänyt noilta ajoilta mieleen? 15
IDRS:n Frankfurtin kongressi 1992 esimerkiksi. Siellä oli paljon seuran jäseniä mukana, myös esiintyjinä, kuten Aale Lindgren ja Vital Bassoon fagottitrio. Piti osallistua seuran edustajana paneleihinkin ja muihin virallisiin tilaisuuksiin. Seuran levyn tekeminen oli taloudenhoitajan kannalta vähän jännittävää. Oltiin vähän huonoissa varoissa. Olin jo varautunut lainaamaan puuttuvat rahat omasta käsilaukustani, mutta ei sentään tarvinnut. Hyvin on myös jäänyt mieleen se painava kassi, jota sain aina raahata mukana tapahtumissa. Kassi, joka sisälsi myytäviä nuotteja, levyjä ja tekstiilejä ynnä muuta vastaavaa. Onneksi usein löytyi herrasmiehiä, jotka tarjosivat kantoapua. Tai sitten Alan Satu. Negatiivinen kohokohta, etten sanoisi töppäys, puolestaan oli jäsenmapin katoaminen. Samalla katosi valokuvia ynnä muuta materiaalia. Mihinkä ajankohtaan tuo osui? Kaiketi siihen, kun Seidi Palonen lakkasi olemasta sihteeri (v. 2000), ja seuran arkistoa siirrettiin nopeasti vaihtuville sihteereille. Ilmeisesti musta jäsenmappi ja kaikenlaista muuta sijoitettiin jonkun muun kuin sihteerin kellariin, ja ne jäivät sinne, kun toisaalta sihteerit ja toisaalta ao. asunnon asukkaat vaihtuivat. Yritin hieman kysellä materiaalin perään, mutta olisi pitänyt yrittää enemmän! Jollakulla saattaa se ehkä tänäkin päivänä olla kellarissaan? Joten pannaan täten etsinnät toimeen! Anonymiteetti taataan. Katsoin jo omalta kohdaltani läpi kaikki ajateltavissa olevat 16
laatikot. Ei löytynyt. Kaikki muutkin tehkööt samoin, varsinkin sen ajankohdan toimitsijat. Mieleenjääneitä henkilöitä? Edesmenneet kunniajäsenet Emanuel Elola ja Kyösti Pulkkinen esimerkiksi. Sampan ja hänen vaimonsa Marketan kanssa ihan ystävystyimme. Kyösti taas oli oikea vanhan ajan herrasmies, joka seurasi aina virkein mielin tapahtumia. Kössi oli aina mukana röörikursseillakin. Mutta mitä mieltä olet seuran tilasta nykyään? Siellä vähän näkyy sama yhdistystoiminnan vaimeneminen kuin muuallakin. Ajan ilmiö. Ihmisillä on niin paljon paitsi kiireitä myös muita mahdollisuuksia keskinäisiin yhteyksiin. On facebookit ja kaikki. Ja osallistumisesta pitäisi mielellään olla jotain näkyvää hyötyä. Onkohan jotain ikäpolvikuiluakin muodostumassa? Tai ainakin piirit ovat hajanaisempia. Eivät niin tiiviitä kuin aikaisemmin. Mutta eikö ole kuitenkin mainio asia tuo nuorisotoiminta, josta saatiin näyte juhlakonsertissa? Ja yhteissoitto on ollut hauskaa aina, kun sitä on järjestetty. Kannattaa siis panostaa sellaisiin toimintamuotoihin, jotka jo luonnostaan kokoavat ihmisiä puhaltamaan yhteiseen rööriin. Rööri-lehti painaa tämän mieleen ja pyrkii osaltaan vaikuttamaan siihen, että näin tapahtuu. Kiitos! 17
Jouko Teikari Martti Pesonen haastatteli 30.11.10 Mistäs olet kotoisin? Täältä Vehkalahdelta tietysti. Olet tehnyt pitkän uran oboistina, mutta alun perin taisit soittaa klarinettia? Koulupoikana kokeilin mm. banjoa, jota enoni vähän yritti opettaa. En oikein oppinut soittamaan kappaletta Aamulla varhain, ja eno tuumi, ettei tuosta pojasta tule soittajaa ikinä. Kitaraakin tapailin sekä Es-kornettia. Kiinnostuin klarinetista 17-vuotiaana Benny Goodmanin vaikutuksesta, ja opiskelin sitä Kotkan musiikkiopistossa. Suoritin kakkostutkinnon, jonka jälkeen opiston rehtori Ahti Karjalainen suositteli siirtymään oboeen, joista opistossa oli puute. Pidin sitä vähän loukkauksena, mutta oboe alkoi lopulta kiinnostaa. Sain opettajakseni Teuvo Kauppilan, HKO:n legendaarisen englannintorven soittajan. Vuonna 1962, 24-vuotiaana, pääsin Sibelius-Akatemiaan Asser Sipilän oppilaaksi. 1963 perustettiin Kansallisoopperan orkesteri, ja tulin pestatuksi sinne. Kolme vuotta myöhemmin liityin myös Savonlinnan oopperajuhlaorkesteriin, jossa sitten soitinkin 11 vuotta. Pääsit aika nopeasti juoneen mukaan! Oopperassa soitin vuoteen 1967. Sitten tuli RSO:n koesoitto, ja minut valittiin soolo-oboistiksi sektioon, jossa ennestään olivat Kaarlo Pietikäinen, Viljo Ala-Pietilä ja Leo Lötjönen. Seuraavana vuonna ruvettiin harjoittelemaan Lontoon vierailua varten. Paavo Berglund oli ylikapellimestarina, ja saksalainen oboeguru Hans- Werner Wätzig niihin aikoihin Suomessa. Herrat neuvottelivat keskenään, ja neuvottelujen tuloksena päätettiin lähettää yksi oboisti Berliiniin saksalaista oppia saamaan. Minä olin tähän halukas, joka itse asiassa oli ehto vakanssin saamiselle. Ja niin tie vei itsensä Karl Steinsin oppilaaksi. Steins oli myös auktoriteetti rööriasioissa, kirjoittanut niistä paljon luetun kirjankin. Minun olisi pitänyt myös käydä salaa Wätzigillä, mutta siihen ei enää riittänyt energiaa eikä 18
aikaa. Steinsin rööriperusteethan ovat edelleenkin voimassa varsinkin Saksassa, paljolti myös meillä. Suunnilleen näin. Eikä Steinsin tunnille kannattanut mennä muunlaisen röörin kanssa. Kerran yritin. Sillä röörillä ei kyllä soitettu. Lontoon matka siis toteutui v. 1968. Kotimaassa vielä Berglund preppasi kärsivällisesti tulevia koetoksia varten. Lontoossa oli ohjelmassa mm. Tapiola, Shostakovitshin kuudes ja Sibeliuksen neljäs. Ne soitettiin Royal Festival Hallissa. Saatiin hyviä arvosteluita, jousistoa sijoitettiin Euroopan 4-6 parhaan joukkoon. Puhaltajista mm.runollinen huilisti Ilpo Mansnerus sai lehdistössä kiitosta. Soitettiin myös Eroicaa Leicesterissä ja nauhoitettiinkin se BBC:lle. Oli vielä Sibelius-ohjelma Croydonissa. Yhdessä konsertissa muuan nuori tyttö kävi kiittämässä konsertin jälkeen oboensoitosta. Myöhemmin Manchesterissa 1989 hän tuli aikuisena tuli kertomaan, että hän oli nyt oboisti, ja oli saanut nuorena tyttönä kimmokkeen kuunneltuaan konserttiamme tuolla kiertueella. Niihin aikoihin saatettiin RSO:n edessä nähdä maailman tähtikapellimestareitakin. Esimerkiksi Andre Previn ja Lorin Maazel. Eivät he paljoa odottaneet ja ilmeet olivat alkuun penseät. Harjoitusten edetessä herrat kuitenkin selvästi sulivat. Kaarlo Poke Pietikäinen oli edeltäjäsi RSO:n soolo-oboistina. Arvostin Kaarloa suuresti. Hän jäi sitten 1970-luvun alussa eläkkeelle. Tapana oli, että lähtijälle kerättiin orkesterin keskuudesta lähtiäislahjakolehti. Kaarlo neuvoi, että osta sitten koko rahalla viinaa.tein niin, ja orkesteri kutsuttiin sitten Pietikäisille juomaan ne viinat pois. Mukana piti olla kaksi pulloa kahvilikööriä rouvan toivomuksesta. Tuossa urasi alkuvaiheessa tapahtui myös se kuuluisa käsihaaverisi. Se oli 1971. Olin loman aikana Vehkalahdella kotitalon töissä 19
perunakonetta käyttämässä, kun kone tarttui kiinni vasemman käden liian isoon rukkaseen ja samalla keskisormeen. Sormi jäi roikkumaan ikävästi. Ensiavun sain Haminan sairaalassa. Myöhemmin kuulin, että sairaalan ylilääkäri Claes Cedercreutz oli soittanut Kotkan sairaalaan ja kysynyt, mitä tekevät, jos tuodaan sinne. Amputoidaan ilman muuta, oli vastaus. Cedercreutz oli ruvennut kiroilemaan jotta ei helvetissä, me laitetaan se kuntoon. Ja kuntoon sitä ruvettiin laittamaan ja saatiin, vaikka keskinivel välistä mätäni ja tipahti pois. Yhden palasen Cedercreutz vielä pelasti mukaan kasvamaan kiinni. Onnistuin loukkaamaan sormen uudestaan kaatuessani ikkunoita pestessä tikapuiden kanssa. Siitäkin suoriuduttiin Cedercreutz viimeisteli operaation asemoimalla sormen sellaisen lopulliseen asentoon, jossa soittaminen saattoi olla mahdollista. Sitten alkoi kuntouttaminen. Se tarkoitti: puolinuottiskaaloja 10 tuntia päivässä, klo 9-20, ruokatunti välissä. Ja joka kerta, kun 4 senttiä lyhentynyt keskisormi tuli vuoroon, meni pieleen. Tätä jatkui kolmen viikon ajan, kunnes eräänä torstaina klo 17.30 ote onnistui, ja siitä lähtien joka kerta. Jotain vain naksahti kohdalleen, aivoyhteys muodostui hetkessä. Taustalla oli tosin maksimaalinen ja pitkäaikainen keskittyminen, mutta tapahtuma itsessään väläyksenomainen. Ja tuo keskittyminen oli niin totaalista, että sitä ei saanut häiritä millään tavalla. Ei musiikin tai radion kuuntelua, ei tv:n katselua, ei lukemista. Ei mitään muuta kuin ne skaalat. Valtava tahdonvoiman osoitus. Mutta pääsit uudestaan mukaan. Kauanko siinä meni? Vahinko tapahtui viisi päivää ennen töiden alkua, 12.8.71. Huhtikuun alussa palasin töihin, 7 kuukautta kului kaikkiaan. Ensimmäisessä konsertissa piti voittaa pelko. Sen verran oli jännittävää, että yksi sisääntulo tuli 2/8 ennen Elolaa, vaikka piti mennä yhtä aikaa. Arvostelija Olavi Kaukokin sen noteerasi. Sillä sormella sitten soitit seuraavat 18 vuotta RSO:ssa. Mutta opetuskin alkoi kiinnostaa. Vuonna 1972 aloin opettaa Espoon musiikkiopistossa ja 1979 20
minusta tuli oboensoiton lehtori Sibelius-Akatemiassa. Jorma Panula patisti hakemaan. Vuonna 2003 jäin siitä eläkkeelle mutta jatkoin kuusi vuotta tuntiopettajana. Tein opetushommaa mielelläni. Opetuksessa on mielestäni tärkeintä, että lähdetään oppilaan omasta persoonasta, eikä pakolla ajeta jotain koulukuntaa sisään. Sibiksessä käy usein ulkomaalaisia opettajia pitämässä mestarikursseja. Ne ovat hyödyllisiä. Esimerkiksi Ray Still 1990. Siinähän oli muitakin toimijoita järjestämässä. Still oli kyllä mieleenjäävä persoona. Itsekin kävin vierailemassa Michigan State Universityssä Lansingissä Detroitin lähellä. 40000 opiskelijan campus, musiikin opiskelijoita noin tuhat. Soitin siellä ohjelman, jossa olivat Crusellin Divertimento, Mozartin kvartetto, Rietzin konserttikappale, Schumannit ja Brittenin Temporal Variations. Sieltä tuli sitten Dan Stolper vastavierailulle. Soitit siis RSO:ssa 21 vuotta. Miten orkesteri sinä aikana kehittyi? Kehittyi valtavasti. Paavo Berglund pani tekemään töitä ja käänsi orkesterin kehitysuralle, jota on jatkettu. Ei ole jääty lepäämään laakereillaan. Muistuuko mieleesi joku tukala tilanne orkesterissa? Vuonna 1969 Kekkonen lähti Tallinnaan virittämään Viron suhteita. Mekin olimme mukana. Piti soittaa Eroica, ja juuri ennen kappaletta kuivausrätti jäi kiinni putkeen. Ei lähtenyt irti millään. Mukana oli polkupyörän puola, jolla sitä yritin rassata ulos, mutta turhaan. Lopulta ei auttanut muu kuin tuima isku puolan päähän ja katso, se auttoi. Ei tullut skandaalia. Loppuosa konsertista meni nieleskellessä sydäntä alas kurkusta. Siitä lähtien olen käyttänyt sulkaa. Olet varmaan ehtinyt soittaa monet pillit puhki? Muistan, että 1970, juuri ennen sitä käsihaaveria, poikkesin Saksan kiertueella Kielistä Nürnbergiin hakemaan tilaamani Gresselin, joka oli siihen aikaan Saksassa suosittu soitin, meillä lähes tuntematon. P. Jalasmaalla sellainen oli, ja ihastuin siihen. Se oli avoläppäinen, ja sointi oli erilainen kuin umpiläppäisessä. Soitin sillä vielä 1980 Edinburghissa, ja kaikkiaan 12 vuotta, kunnes se kertakaikkiaan 21
lahosi. 1980 hankin ensimmäisen Howarthini, joka niihin aikoihin oli perin ohutta puuta ja nopeasti kuluva. Tehtaan kanssa kehitettiin sitten XL-malli, jossa käytettiin paksumpaa puuta. On sitten ollut Kreulia, Sonoraa ja Marigaux ta. Nykyisin minulla on menossa kolmas XL, Dupin ja Frank. Howarth XL oli käytössä Denisovin oboekonsertossa, jossa on neljä korkeaa Bb:tä. Näistä kolme onnistui. Yhdellä Bolshoin orkesterin nauhalla kuulin oboistin onnistuvan kahdesti. Lähdit orkesterista vuonna 1988 inhimillisesti katsoen liian varhain, jo viisikymppisenä, ja rupesit sikafarmariksi. No, olihan siinä jo, kuten sanottu, yli 20 vuotta takana orkesterissa. Mutta kotitila Vehkalahdella rupesi kaipaamaan uutta isäntää, kun isä ilmoitti, ettei enää oikein jaksanut tilaa hoitaa. Minähän olin maamieskoulun käynyt, joten ei homma minulle uutta ollut. Päätös oli lopulta helppo eikä vaimo Kaijakaan pannut vastaan. Intendentti Kuosa taisi kyllä vähän yllättyä. Sikalan pito oli rankkaa, ja siitä luovuttiin kymmenen vuotta sitten. Nyt keskitymme viljanviljelyyn. Ja Kaija valmistelee väitöskirjaa. Jatkoit kuitenkin opetusta vuoteen 2009 saakka, ja niinkuin kaikki tiedämme, soitat edelleenkin aktiivisesti. Lopetin Sibelius-Akatemiassa silloin, mutta edelleen opetan Kotkan musiikkiopistossa, josta kaikki alkoi. Minulla on siellä tällä hetkellä 7 oppilasta. Meillä on Haminassa konserttitoimintaa. Kesällä on musiikkitapahtuma Elokuun illat, jonka taiteellisena johtajana toimin. Usein tulee osallistutuksi myös ohjelman suorittamiseen. Onnistunut projekti oli ooppera Kohti Haminan rauhaa vuonna 2009. Ansiokas libretto on Lars Huldénin käsialaa, ja sen on säveltänyt ahvenanmaalainen Lars Karlsson. Saatiin sopivasti rahoitusta, ja Kymi Sinfonietta oli mukana. Ettepä ole Kaijan kanssa jääneet sammaloitumaan. Röörilehti toivottaa samanlaisia luovia eläkepäiviä edelleen. 22
Suomen oboe- ja fagottiseura ry:n 25- vuotisjuhlakonsertti soitettiin 14.11. Helsingin konservatoriolla. Suurkiitos kuuluu Helsingin konservatoriolle, saimme käyttöömme heidän tilojaan ja konsertoida erittäin miellyttävässä akustiikassa. Konservatorion kamarimusiikkisali oli yllättävää kylläkin tupaten täynnä - sali oli liian pieni! Yleisö täytti tuolit, portaat, lisätuolit, seisomapaikat, ovensuun...mahtavaa! En olisi konserttia suunnitellessa uskonut, että salin n.100 hengen kapasiteetti ei riittäisi oboe- ja fagottimusiikin ystäville. Kiitos ja kumarrus kaikille konsertissa esiintyneille. Esitykset olivat mieleenpainuvia ja oli ilo nähdä oboistien ja fagotistien soittavan suoraan sydämestään. Konsertit aloitti Aila Hettulan ja Eero Purhosen ohjaama nuortenyhtye, jossa oli mahtipontisen runsas osanotto pikkuröörisoittajia useista eri musiikkiopistoista: oboisteja n.20 ja fagotisteja n.10. Juhlavanäky juhlakonsertin aloitukseksi! Nuoret jatkoivat sooloesityksin, oboisti Ukko Pietilä soitti upean jalostuneella ja vivahteikkaalla klangilla kitaristi Rody van Gemertin kanssa ja Joona Cornèr esitti päättäväisin ja sujuvin ottein John Burnesin Variaatiot. Helsingin kaupunginorkesterin emeritussoolo-oboisti Aale Lindgren esitteli konserttiväelle todellisen harvinaisuuden, basso-oboen. Mahtoikohan olla ensiesiintyminen tälle möreähkölle oboelle seuramme tilaisuuksissa? Juhlaviikonloppuna oli enempikin harvinaista herkkua tarjolla. Basso-oboen lisäksi seuramme väellä oli tilaisuus päästä kuulemaan muitakin harvinaisempia röörisoittimia. Erkki Suomalaisen dunkelweizen -aromisen kontrafagotin mörinän ja sibeliaanisten englannintorvien maalailujen lisäksi kuulimme 23
myös oboe d'amorea ja lauantaina RööriBigBandin alkusoitot esittäneessä Verneri-yhtyeessä oopperan tuplaröörien monitaituri Tapani Salonen soitti heckelfonia! Pianisti Jouko Laivuori soitti juhlakonserttimme pianoosuudet. Japanilaisen Kishio Hirain Sonaatti oboelle ja pianolle oli upean värikäs esitys, oboistina suomalaistunut/turkulaistunut soolo-oboisti Takuya Takashima Turun flharmoonisesta orkesterista. Anni Haapaniemi, Tapiola sinfoniettasta jatkoi Joukon parina. Heidän esitys oli alkuvoimainen ja korvia huumaava elämys. Jouko Laivuoren konsertin kolmas teos oli Radion sinfoniaorkesterin soolooboisti Jorma Valjakan ja soolofagotisti Otto Virtasen kanssa vauhdikkaasti ja ilmeikkäästi esitetty Francis Poulencin Trio. Uljas Pulkkiksen Soundwood valmistui Finnish Bassoon Quartet :n tilauksesta IDRS 2009 Birminghamin konferenssia varten. Birminghamin konservatoriolla pidetyssä suomalaisen musiikin konsertissa kantaesitimme Soundwoodin, valitettavasti salin akustiikka oli suomalaisille surullisen tuttu puheakustiikka ja Pulkkiksen mehevät soinnit eivät päässeet oikeuksiinsa. Onneksi tämän Suomen kantaesityksen saimme soittaa herkästi soivassa ja antoisassa akustiikassa. Uljas Pulkkiksen fagotin tuntemus pääsi oikeuksiinsa ja kvartetti soi urkumaisen monumentaalisesti. Viime kesänä Avanti! oli tilannut Vekottimen jäseniä soittamaan kokonaisen konsertin fagottimusiikkia Porvoon Suvisoiton avajaiskonsertiksi. Juhlakonserttimme lopuksi fagottiyhtye Vekotin esitti Suvisoiton konserttissa kantaesityksen saaneet fanfaarit Einojuhani Rautavaaralta ja ehkä tunnetuimmalta japanilaiselta elävältä säveltäjältä Toshio Ichiyanagilta. Mikko-Pekka Svala 24
Konserttiohjelma William Brade Jean-Baptiste Lully Der Königinnen Intrada L'air des hautbois Tanssisävelmä 1500-luvulta Pase el agoa, ma Julieta Manuel de Falla Nuorten rööribändi Siete canciones populares españoles El paño moruno Nana Canción Ukko Pietilä, oboe Rody van Gemert, kitara John Burnes Variaatiot Joona Cornér, fagotti Clive Strutt Variaatioita Bosnialaisista kansanlauluista Aale Lindgren, basso-oboe 25
Kishio Hirai Sonaatti Takuya Takashima, oboe Jouko Laivuori, piano Uljas Pulkkis Soundwood Finnish Bassoon Quartet Asko Padinki Erkki Suomalainen Mikko-Pekka Svala Otto Virtanen Benjamin Britten Temporal Variations Anni Haapaniemi, oboe Jouko Laivuori, piano Juan Crisóstomo Arriaga sov. Andreas Meister Jaime Texidor Dalman sov. Andreas Meister Quartett d-moll Allegretto Amparito Roca (Espanjalainen Marssi) Oboe Consort Helsinki Veera Pesu, oboe Keijo Silventoinen, mezzo-oboe Paula Malmivaara, altto-oboe Aale Lindgren, tenori-oboe Heikki Kulo, sello 26
Francis Poulenc Trio oboelle, fagotille ja pianolle Jorma Valjakka, oboe Otto virtanen, fagotti, Jouko Laivuori, piano Einojuhani Rautavaara Toshio Ichiyangagi Fanfara per fagotti Fanfare for 6 bassoons Fagottiyhtye Vekotin Asko Padinki Mikko-Pekka Svala Jussi Särkkä Tuukka Vihtkari Otto Virtanen Erkki Suomalainen 27
On harmaa ja kylmä syyspäivä, mutta konservatoriossa on lämpöinen tunnelma. Parikymmentä nuorta rööristiä on kokoontunut soittamaan yhdessä, ja ilmapiiri on jännittynyt. Kaikki kävelevät vuorollaan sisään kamarimusiikkisalin raidallisesta ovesta. Aluksi harjoitukset ovat täynnä pientä sählinkiä, mutta pian löytyy yhteinen sävel. Ennen konserttia saadaan pientä purtavaa, ja tauon jälkeen kaikki palaavat konserttisaliin, jossa yleisö jo odottaa. Rööribändin vuoro on ensimmäisenä, ja pienen virityksen jälkeen esitys voi alkaa. Ilmoille kajahtaa kolme mahtavaa barokkisävelmää. Esitys menee hyvin. Kokonaisuudessaan konsertti oli mitä mainioin juhlistus Suomen oboe- ja fagottiseuralle ja tietenkin isille. Mieleen jäi monta hyvää esitystä taitavilta soittajilta ja hyvä fiilis tietysti myös. Me fagotti-ihmiset pidimme paljon yhteisestä soittamisesta. Toivottelemmekin hyvää joulua kaikille!! 28
Rööribändin osallistujat: OBOET: Itä-Helsingin musiikkiopisto: Teemu Hallikainen, Jussi Heinilä, Tapio Humaljoki, Risto Innala, Helmi Koivumäki, Ukko Pietilä, Veera Salo, Sampo Toivio ja Enna Viita-aho Keski-Hgin mo: Anni Mäenpää ja Zeenab Taher Hyvinkään mo: Hilda Perander Lauttasaaren mo: Beatrice Böstman, Patricia Böstman, Nina Forsman, Joanna Keränen ja Stella Pajunen Espoon mo: Vilma Nummi Aila Hettula, Sanna Niemikunnas ja Saara Sallner (Nuoret) FAGOTIT: Henri Kivelä, Julia Junttila (Nurmijärven mo) Tuure Hakala (Hyvinkään mo) Eero Purhonen (Nuori) Joona Cornér (Espoon mo) Mimmi Nahi (Hgin konservatorio) Tuuli Ahonen ja Anna Mäki-Jyllilä (Keski-Helsingin mo) 29
Seuraava artikkeli on alunperin ilmestynyt Muusikkolehden Vapaapulttijuttusarjassa. Kirjoittanut: Patrik Stenström Sairauskohtaus ei lannistanut emeritusfagotistia Juhani Tapaninen muistelee kiitollisena orkesteriuraansa Radion sinfoniaorkesterin taiteilijaeläkkeellä oleva soolofagotisti Juhani Tapaninen kuuluu tunnollisten työntekijöiden sukupolveen. Sairauspoissaoloja ei työuran aikana juuri kertynyt, kun töihin mentiin vaikka kuumeessa. Eläkkeelle siirtymisen jälkeen terveyden kanssa on sitten ollut enemmänkin epäonnea. Vuonna 2004 Juhani Tapaninen sai vakavan aivoverenvuodon purjeveneessä Savonlinnassa. Olimme juuri saapuneet kaupunkiin ja minulla oli todella kova päänsärky. En aluksi ymmärtänyt tilanteen vakavuutta, yritin vain lepäillä, muistelee Tapaninen. Raija-vaimo haki apteekista lääkkeitä, mutta kun potilaan tila vain paheni, hän soitti lopulta hätänumeroon. Savonlinnassa ei osattu auttaa, vaan Tapaninen lähetettiin Kuopioon leikattavaksi. Myöhemmin Helsingin Töölön sairaalassa tehdyn kolmannen leikkauksen jälkeen hän oli koomassa 42 päivää. Muistan päänsäryn veneessä ja ambulanssiin menon, mutta siihen muistikuvani loppuvat. Heräsin koomasta puhe- ja liikuntakyvyttömänä, puuskahtaa Tapaninen. Ennuste oli huono koska hoitoon pääsy oli viivästynyt. Verenvuoto alkoi vaivihkaa tihkumalla eikä kertalaakilla, siksi diagnoosin teko hankaloitui. Jos olisin heti päässyt kunnon hoitoon, olisin ehkä 30
toipunut paremmin. Puhe on vieläkin hieman kankeaa ja kävely epävakaata. Pystyn kuitenkin kotona liikkumaan ongelmitta ilman apua, ja kaupungillakin pärjään kepin kanssa. Kohtalokas lääke Vuonna 2003 tehdyssä ohitusleikkauksessa Tapaniselta oli korjattu sekä aortta- että mitraaliläppä ja asennettu sydämentahdistin. Rintalasta oli pantu kiinni eräänlaisilla soljilla, ja kipulääkkeet pitivät huolen siitä, että kipuja ei juuri ollut. Olisin voinut lähteä viikon päästä vaikka keikalle, Tapaninen nauraa. Mutta ohitusleikkauksen jälkeen hän sai verenohennuslääkkeitä, joiden liika-annostus oli osasyynä aivoverenvuotoon. Fagotinsoitto loppui siihen. Jaksan soittaa noin kolme minuuttia ja joudun sitten toteamaan, ettei tästä tule mitään. Minun oli tarkoitus soittaa 75-vuotissyntymäpäivilläni huhtikuun 14. päivänä. En kuitenkaan vielä tiedä, pitäisikö 75-vuotispäiviä siirtää ihmeparantumista odotellessa muutamalla vuodella, Tapaninen vitsailee. Fagotti vie voiton Juhani aloitti soitto-oppilaskoulussa Helsingissä 1950, 15- vuotiaana. Isä oli entinen armeijan upseeri, sittemmin johtajaopettaja Sodankylässä ja kenties ajatteli, että armeija olisi sopiva kasvatuspaikka. Perheessä oli seitsemän lasta, joten valtion tarjoama kapea mutta pitkä leipä oli arvossaan. Soitto-oppilaskoulussa tartuin ensimmäistä kertaa tosissani johonkin soittimeen, kertoo Tapaninen. Olin aiemmin 31
soitellut korvakuulolta harmonia, mutta siinä kaikki. Opiskelin kolme vuotta trumpetinsoittoa, ja kun valmistuin koulusta, minut siirrettiin Ouluun. Tuubisti oli juuri saanut potkut, ja sain paikan sillä ehdolla, että ryhdyn soittamaan tuubaa. Juhani tarttui tuubaan. Hän harjoitteli kiivaasti ja ehti saavuttaa jopa armeijan soittomestaruuden, ennen kuin aloitti fagotinsoiton. Oulussa ollessaan hän kävi kaupunginorkesterissa keikoilla, kuuli kauniita fagottisooloja ja innostui soittimesta. Soitin aluksi ranskalaista fagottia. Ensimmäinen opettajani oli Pentti Koski, myöhemmin opiskelin Aarne Viljavan ja Emanuel Elolan johdolla. Sinunkaupat RSO:n kanssa Tullessaan Radion sinfoniaorkesteriin vuonna 1960 Tapaninen oli soittanut fagottia vuoden verran. Hän aloitti kakkosfagotistina ja soitti myös kontrafagottia. Puolen vuoden koeaika loppui lyhyeen: ylikapellimestari Nils-Eric Fougstedt tarjosi sinunkauppoja jo kahden viikon jälkeen, kuten hänellä oli tapana vakituisten soittajien kanssa. Alussa olin kyllä lujilla, taitoni olivat vaatimattomat. Jälkeenpäin voisi ajatella, että pärjäsin ehkä kieroon kasvaneen kunnianhimoni ansiosta, Tapaninen virnistää. Jouduin harjoittelemaan todella paljon, eikä sekään aina riittänyt. Orkesterin seuraava kapellimestari Paavo Berglund oli varsinainen piiskuri ja piti tiukkoja harjoituksia. Hän ravisteli todella rankasti vanhaa soittajakaartia, jolla asenteet olivat jo luutuneet ja jotka luulivat tietävänsä kaiken orkesterisoitosta. Uskon, että säästyin hänen hampailtaan, koska asenteeni oli yritteliäs ja innokas, Tapaninen miettii nyt. Muistan kuinka 32
soitimme Sibeliuksen 7. sinfoniaa kaupungintalolla. Tipahdin kelkasta toisella sivulla fagottien vuorotteluissa ja olin metsässä jonkin aikaa. Kun sitten seuraavana päivänä pyysin töpeksimistäni anteeksi, Paavo vähätteli tapahtunutta ja sanoi kannustavasti, että siihen saakkahan se meni ihan hyvin, Tapaninen nauraa. Mestarin opissa Wienissä Emanuel Elola oli elävä legenda, jolla oli orkesterissa vankka asema. Muutkin instrumentalistit ihailivat hänen fantastista soittoaan. 1950-luvun lopulla Suomessa oli kova kamppailu saksalaisen ja ranskalaisen fagotin välillä. Saksalaisen systeemin voittoon vaikutti varmasti se, että Elola, joka oli aivan omaa luokkaansa, soitti saksalaista soitinta. Hän oli tiukka esimies ja suhteemme olivat välillä lujilla kun hän aina löysi jotakin arvosteltavaa soitostani. Uskon kuitenkin, että hän piti ulospäin minun puoliani. Elola oli ollut 50-luvulla Karl Öhlbergerin oppilaana Wienissä, ja Paavo Berglund oli ollut siellä hänen tulkkinaan. Nyt Tapaninen pääsi vuonna 1962 Berglundin kirjeen siivittämänä Öhlbergerin oppiin. Oppilaaksi tultiin normaalisti koesoiton kautta, mutta Öhlberger sanoi lautakunnan edessä seisovalle Tapaniselle, ettei Herr Tapaniisen tarvitse soittaa; asia oli jo järjestetty. Opiskelin hänen johdollaan useaan otteeseen 30 vuoden ajan, eikä hän koskaan ottanut minulta penniäkään. Jos olin harjoitellut hyvin, hän kehui kovasti, mutta jos soitto ei joskus sujunut, hän lätkäisi ihan mielettömän läksykasan, ikään kuin kostoksi. Hänellä on ollut todella paljon oppilaita ja hän kertoi 33
saavansa jouluisin yli 400 korttia, nauraa Tapaninen. Erittäin moni suomalainen on käynyt Öhlbergin opissa niin moni, että wieniläismaestro on nimitetty Suomen oboe- ja fagottiseuran kunniajäseneksi. Jännittäminen ei auta Elola jäi vuonna 1982 sairaseläkkeelle vähän yli viisikymppisenä. Silloin Tapaninen kutsuttiin RSO:n äänenjohtajaksi. Minulle oli todella juhlaa päästä himoitsemalleni soolofagotin vakanssille. Toimin sitten soolofagotistina vuoteen 1995, jolloin jäin itse eläkkeelle. Viimeisinä vuosina oli jo kyllä sellainen olo, että korppikotkat istuivat puussa odottelemassa. Leikilläni olen sanonut että kollegat taisivat kehua soittoani eniten niinä viikkoina kun olin vapaalla, Tapaninen nauraa. Klarinetisti Sven Lavela oli tässäkin suhteessa idolini. Hän soitti aina vain paremmin ja paremmin eläkeikää lähestyessään. Hänellä oli aina aikaa auttaa muita, ja hän oli muutenkin ehdottoman hieno herrasmies. Paavo Berglund teki raakaa perustyötä ja nosti orkesterin tasoa valitsemalla uusia soittajia mutta myös pitämällä hurjaa harjoituskuria. Paavo tiesi mitä halusi, hän ei koskaan kokeillut mitään. Olen ylipäänsä pitänyt mestareista, jotka ovat selkeästi sanoneet miten jotkut soolot pitää soittaa. On turhauttavaa, jos ei saa harjoituksissa mitään palautetta ison soolon soitettuaan. Sinfoniakirjallisuuden kenties tunnetuimman fagottisoolon, Kevätuhrin avauksen, soittaminen vaatii kokonaisvaltaista soittokuntoa. Sen soittaminen lyö leimansa koko työviikkoon ja 34
usein viikkoihin ellei kuukausiin sitä ennenkin. Vaikka kuka tahansa soittaa sen kotonaan hienosti, itse tilanteessa jakkaralla on kyllä niin yksinäinen ja orpo olo, että ihan hirvittää. Soolo on yksi fagottikirjallisuuden vaikeimpia, nimenomaan henkisesti, summaa Tapaninen. Esiintymisjännityksestä puhuttaessa Tapaninen muistaa kaskun Okko Kamusta. Kamu oli kerran menossa lavalle, kun toimittaja kysyi häneltä, jännittääkö. Okko vastasi, että ei jännitä ja jos olen oikein ymmärtänyt, ei se tässä vaiheessa auttaisikaan. Tämän viisauden olen yrittänyt pitää korvieni välissä, hymyilee Tapaninen. Jännittäminen ei tosiaan auta tilannetta. Suomessa ollaan kyllä jotenkin ihan liian tosikkoja soittamisen suhteen. Rakkaudesta musiikkiin Mielimusiikkiani on ollut se, mitä kulloinkin olen soittanut. Kun kappaleen kanssa joutuu työskentelemään, siihen kasvaa kiinni ja siitä alkaa pitää. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Kalevi Ahon minulle säveltämä fagottikvintetto. Se oli niin pirullisen vaikea, että jouduin harjoittelemaan sitä aivan mielettömiä määriä luulen, että koirammekin jo vihasi sitä, Tapaninen vitsailee. Runsas harjoittelu kuitenkin teki sen, että suorastaan rakastuin teokseen. Vaikka olen pitänyt uudestakin musiikista, ehkä lempisoitettava löytyy kuitenkin Tšaikovski Brahmsakselilta, oopperoiden lisäksi. Savonlinnan Oopperajuhlaorkesterissa Tapaninen oli mukana alusta saakka ja ehti olla kolmekymmentä vuotta, aina vuoteen 1997. 35
Savonlinna oli mielestäni urani hienoin soittopaikka. Bändissä oli hirveän hyvä henki; siellä ei ollut niitä katkeroituneita muusikoita, jotka näkevät vain epäkohtia ja valittavat koko ajan kaikesta. Myös ympäristö on upea, ja oopperamusiikki on mielestäni parasta mahdollista musiikkia. Soitin vielä pari vuotta eläkkeelle siirtymiseni jälkeen Savonlinnassa. Savonlinnaan Tapaninen matkusti vaimonsa kanssa usein purjeveneellä, ja veneessä he asuivatkin. Purjehtiminen loppui vasta kuuden vuoden takaiseen sairauskohtaukseen. Toisaalta odotan vielä ihmeparantumista, toisaalta toivon, että joku haluaisi ostaa veneeni, siksi tarpeeton se on viime vuosina ollut. Suhde veneeseen on ollut kuitenkin niin kiinteä, että siitä olisi vaikea luopua, hän tunnustaa. Etuoikeutettua elämää Näin jälkikäteen sitä ehkä näkee selkeämmin sen, että soittajan ammatti on hieno ja suorastaan etuoikeutettu asia. Olen nähnyt maailmaa ja saanut runsaasti elämääni rikastuttavia kokemuksia työstäni. Olin onnekas, kun pääsin Lapista RSO:n kaltaiseen orkesteriin ja sain tehdä urani hienojen kapellimestareiden ja erinomaisten muusikoiden kanssa. 36
LÖYDETTY LASTEN FAGOTTI Piipahdinpa minäkin, maalaispoika, seuramme 25-vuotisjuhlan humuissa Helsingin Scandic-hotellin 9.kerroksen kabinetissa ihmettelemässä Frank&Meyerin uusimpia ostosteronialtistuksia,joihin köyhät fagotistit voivat langeta. Olivat Saksan poijjaat ja tytöt taas panneet parastansa. Tarjolla oli jos jonkinlaista röörikoteloa, höylää, puukkoa, piikkiä, poraa, lankaa, giljotiiniä, itse instrumenteistä nyt puhumattakaan. Oma rajallinen huomioni kiinnittyi tällä kertaa lähinnä kahteen tuotteeseen, joista toinen tarttuikin vaatteisiini. Se mukaan lähtenyt oli lähestulkoon piccolomallia oleva fagottiteline. Olin sitä jo jonkin aikaa himoinnut, kun olin niitä kollegoillani nähnyt. Kysymys on siis telineestä, joka mahtuu melkein taskuun(no ei nyt ihan) ja painaa vähemmän kuin rautainen nuottiteline. Mistähän lienee lentokonemetallista rakennettu. Näyttää siltä, kuin siinä ei voisi seisottaa aasialaista riisipuikkoakaan, mutta niin vain seisoo fagotti sen varassa tukevasti kuin olisi aina seissyt. Suosittelen lämpimästi kaikille fagottiopettajille ynnä erilaisissa ympäristössä keikkaileville fagotisteille. Hinta siinä sadanneljänkympin huitteissa. Toinen, vielä paljon suurempi kiinnostuksen kohteeni oli Mönnig-Adler&Co:n kehittelemä lastenfagotti! Keksintö on kuulemma n.kahden vuoden ikäinen. Mielestäni mullistava. Se eroaa aikaisemmista fagottinoista siten, että se on C-vireinen ja vastaa äänialaltaan normaalia fagottia.vastoin fagottinoa se on myös äänenväriltään kuin fagotti. Idea on siinä, että riisumalla 37
mallista kaikki ns. herkut soittimen paino on saatu hieman yli kahden kilon tuntumaan. Esim. kello on korvattu lähes painottomalla pleksiputkella, jonka seurauksena soittimen matalin ääni on suuri C, mutta jonka avulla soittimen suhteellinen intonaatio kuitenkin säilyy. Lisäksi liiat metalliosat on karsittu pois painonvähennyssyistä, mm. Esputken sulkijan akselisto on jätetty kokonaan pois. Se on korvattu pienenpienellä räppänällä putken kyljessä. Jnejne Firma mainostaa, että jo 7-vuotias voi aloittaa k.o.instrumentilla soittamisen. En pitäisi mahdottomana. Kaiken lisäksi soittimen hinta on toistaiseksi niinkin alhainen kuin 2720. Ei paha. Tämä nyt kuulostaa jo siltä, kuin olisin kyseisen firman mannekiini, mutta aina ei kaikki maailmassa ole ihan niin korruptoitunutta. Olen vain jo pitkään ollut kovasti kiinnostunut, josko joku jossain joskus keksisi kunnollisen kilpailijan fagottino-virukselle, jota en voi kuin ihmetellä(siis sitä virusta). Tämä Mönnig-Adlerin malli on selvästikin sellainen. Mielestäni jälkikasvun viljeleminen fagotissa on vakaumuksellisen tärkeää. Jos jostain löytyy soitin, jonka hinta on inhimillinen ja mitat lasten käteen sopivat, on se omiaan edistämään fagotin ILOSANOMAA. Lisätietoja löytyy osoitteesta www.moennig-adler.de muistiinmerkitsi Jarmo Corcci Korhonen, fagotinsoiton ystävä, TFO 38
Buffet Crampon ostanut Schreiberin ja Keilwerthin Ranskalainen soitinvalmistaja Buffet Crampon-ryhmä (Boehm-klarinetit, oboet, ranskalaiset fagotit ja saksofonit) on elokuussa ostanut saksalaiset, Markneukirchenissä toimivat soitinvalmistajat W Schreiber & Söhne (saksalaiset klarinetit, oboet ja fagotit) sekä Julius Keilwerth (saksofonit). Näistä muodostetaan Buffet Crampon Deutschland Gmbh, jonka noin 50 000 soittimen vuosituotanto on oiva lisää tuotantokapasiteetin puutteessa olevalle B-C:lle. Itsenäistyttyään muutama vuosi sitten B-C on aikaisemmissa yritysostoissa hankkinut vaskisoitinvalmistajat Besson ja Antoine Courtois mutta luopuu nyt York-tuotemerkin käytöstä vaskipuolella. 39
ENSIMMÄINEN FAGOTTITUNTI: Vähän jännitti aloittaa mutta sitten se meni ohi ja lisäksi se oli helpompaa kuin luulin.nyt se on jo ihan helppoa, joten jos jännittää aloittaa älä sentään pelkää. Rööriharjoitukset: röörin ääni kuulosti ankan vaakunnalta. Fagottisäätieteilijänä: osaan soittaa myrskyn, tuulen, sateen ja auringon. Ensimmäiset äänet: Ensimmäiset äänet naurattivat niin, että soittamisesta ei tullut mitään, mutta kyllä se nyt alkaa sujua. Kirj. Erika (8v) 40
SOFS-Puoti SOFS-levyjä 14 suomalaista musiikkia oboelle ja fagotille SOFS-tarroja 0,50 /kpl SOFS-paitoja 14 lyhythihainen t-paita (X-XL) Paidat ovat hyvälaatuisia R-collectionin paitoja, väriltään amerikanharmaita (vaalea harmaa) Paidat ovat suurenpuoleista kokoa, joten valitse kokosi mielummin alakanttiin. Kirjoja: Timo Nevalainen: Suomen oboe ja Fagottiseura 1985-2005 10 Nuotteja: Kari Öhlbergin orkesterikoulut I ja II fagotille, mukana pianosäestys Yhteishintaan: 20 I vihko: Beethoven: Sinfonia nro 4 Haydn: Sinfonia nro 79 Rimsky-Korsakov: Scheherazade II vihko: Cherubini: Arie der Neris Stravinsky: Kevätuhri Smetana: alkusoitto oopperaan Myyty Morsian postikulut lisätään hintaan Tuotteita voi tiedustella Sanna Niemikunnakselta puh 040 530 9237. Muille kuin jäsenille tuotteet toimitetan vasta, kun lasku on maksettu 41
42
Seuran uudet kunniajäsenet Juhani Tapaninen, Jaana Norio-Timonen ja Jouko Teikari 43
Suomen oboe- ja fagottiseura ry 2 44