PITÄJÄNMÄEN TARMO 75 VUOTTA

1

2

PITÄJÄNMÄEN TARMO 75 VUOTTA 1925-2000 3

4 Taitto: Heikki Hiltunen KARISTO Oy Hämeenlinna ISBN 952-91-1832-5

SISÄLTÖ Saatesanat...6 1. Pitäjänmäki ja Pitäjänmäen Tarmo 1925 2000...8 2. Jäsenistö... 32 3. Jääkiekko... 36 4. Jalkapallo... 73 5. Suunnistus... 97 6. Yleisurheilu... 126 7. Hiihto... 146 8. Kesäleirit... 150 9. Ringette... 164 10. Lentopallo... 172 11. Rahanhankinta... 178 12. Naiset... 185 13. Ikämiehet... 192 14. Paini... 195 15. Nyrkkeily... 196 16. Voimistelu... 198 17. Pöytätennis... 202 18. Golf ja pienoisgolf... 204 19. Koripallo... 206 20. Jääpallo... 207 21. Uinti... 208 22. Muistoja, mielipiteitä ja hauskoja sattumuksia... 209 23. Tarmon vetäjiä ja Tarmo-sukuja... 213 Liitteet: Puheenjohtajat... 219 Sihteerit... 219 Rahastonhoitajat... 220 Kunniapuheenjohtajat... 220 Kunniajäsenet... 220 Erikoisansiomerkin saajat... 220 Kultaisen ansiomerkin saajat... 221 Tarmon vuoden urheilijat... 222 Lähdeluettelo... 223 Henkilöhakemisto... 224 5

SAATESANAT Pitäjänmäen Tarmon 75-vuotinen toimintataival vuosina 1925 2000 on värikäs ja monivaiheinen. Paljon on tapahtunut kolmessa neljännesvuosisadassa niin Pitäjänmäellä kuin Tarmossakin. Kun Tarmo perustettiin helmikuussa 1925, Pitäjänmäki oli pieni teollisuuspaikkakunta Helsingin pitäjän länsilaidalla. Alueella asui paljon Strömbergin työläisiä, eikä ollut ihme, että Tarmo liittyi Työväen Urheiluliittoon TUL:ään. 1950-luvun lopulla poliittiset riidat repivät TUL:n kahtia, ja vuonna 1960 Tarmo vaihtoi keskujärjestöä liittyen SVUL:iin. Keskusjärjestön lisäksi ovat urheilulajit vuosien kuluessa vaihtuneet Tarmossa. Painin, nyrkkeilyn ja yleisurheilun tilalle ovat tulleet jääkiekko, suunnistus ja lentopallo. Tarmon toiminnasta on tehty joitakin osahistoriikkejä, jotka ovat tarmolaisten itsensä kirjoittamia. Vuonna 1965 julkaistiin Reino Johanssonin laatima seuran 40-vuotishistoriikki. Kymmenen vuotta myöhemmin 1975 ilmestyi katsaus kymmenvuotiskauteen 1965 74. Seuraaviin vuosijuhliin 1985 valmistui historiikki Tarmon vuosista 1975 84. Vuonna 1995 Tarmo täytti 70 vuotta, ja silloinkin tehtiin suppea historiikki. Niiden tiedot ovat luoneet pohjan tälle kirjalle. Seuran julkaisema Tarmo-lehti on ilmestynyt keskeytyksettä vuodesta 1962, ja se on ollut tutkimuksessa tärkeänä lähteenä. Merkittäviä tietolähteitä ovat niin ikään olleet seuran pöytäkirjat ja toimintakertomukset, jotka ovat säilyneet varsin hyvin. Mehukkaan lihan asiapapereiden kuivakkaan luurangon ympärille ovat antaneet lukuisat seuran aktiivihenkilöiden haastattelut. Kirjoitustyötä ohjaavana historiatoimikuntana on ollut Tarmon johtokunta. Yhdysmiehenä on toiminut seuran puheenjohtaja Henrik Helenius. Erittäin tärkeänä apuna tutkimus- ja kirjoitustyössä ovat olleet kymmenet seuran aktiivit, jotka ovat uhranneet tuntikausia aikaansa tekijöille. Heiltä on saatu paljon arvokasta muistitietoa, jota ei ole missään pöytäkirjoissa tai toimintakertomuksissa. He on myös antaneet käyttöön vanhoja Tarmo-lehtiä, mielenkiintoisia muistiinpanoja ja päiväkirjoja sekä pääosan kirjan valokuvista. Kiitokset ansaitsee avustaan myös Urheilumuseon kirjaston ammattitaitoinen henkilökunta. Kirjasta on tilanpuutteen takia jouduttu jättämään pois monta tarmolaista, jotka olisivat ansainneet oman henkilöhaastattelun. Mahdollisimman monen aktiivin nimi on kuitenkin yritetty sijoittaa tekstiosaan. Toivoaksemme tämä 75-vuotishistoriikki antaa läpileikkauksen siitä merkittävästä urheilu- ja järjestötyöstä, jota Tarmo on Pitäjänmäellä ja sen lähiympäristössä tehnyt vuodesta 1925 lähtien. Kirja voinee olla myös pohjana tulevalle tutkimukselle, kun vuonna 2025 julkaistaneen Tarmon 100-vuotishistoria. Pitäjänmäellä 8. marraskuuta 1999 Heikki J. Eskelinen Esko Kanerva 6

Tarmon perustajajäsen Lauri Manninen (1891 1939) oli seuran ensimmäinen puheenjohtaja kymmenen vuotta. 7

1. PITÄJÄNMÄKI JA PITÄJÄNMÄEN TARMO 1925 2000 Tarmon perustamisaikaan 1920-luvulla Pitäjänmäki oli teollisuusseutua, joka kuului Helsingin pitäjään. Paikkakunnan suurin yritys ja työllistäjä oli Strömbergin tehdas. Rantarata valmistui vuonna 1902, ja se antoi uutta eloa Pitäjänmäkeen. Työväenyhdistys perustettiin maaliskuussa 1906. Oman talon yhdistys hankki vuonna 1911. Kolme vuotta myöhemmin taloon rakennettiin juhlasali ja näyttämö. Työväentalosta tuli myös Tarmon toiminnan keskuspaikka. Pitäjänmäen halki virtaa Mätäjoki, joka aikoinaan oli Vantaanjoen alkuperäinen, mahtavan leveä uoma. Talin pelloilla näkyvät vieläkin sen muinaiset penkereet. Patterinmäki Pajamäessä kuului ensimmäisen maailmansodan aikana Helsingin linnoitusketjuun. Toisen maailmansodan aikana kallioiden huipulle rakennettiin ilmatorjunta-asemat. Ensimmäisen maailmansodan aikaisia taisteluhautoja, pesäkkeitä ja ammuskellareita on yhä nähtävissä mäen kallioilla. Helsingin pitäjän länsilaidalla sijainnut Pitäjänmäki eli Sockenbacka liitettiin Helsinkiin sotien jälkeen vuonna 1946. Alueliitos merkitsi Tarmolle piirin vaihtoa ja joutumista kamppailemaan entistä kovempien kilpakumppaneiden kanssa. 1925 syntysanat työväentalossa 8 Pitäjänmäen Tarmon syntysanat lausuttiin sunnuntaina 8. helmikuuta 1925. Silloin kokoontui Pitäjänmäen työväenyhdistyksen talossa joukko Helsingin pitäjään kuuluneen kylän aktiiveja keskustelemaan urheiluseuran tarpeellisuudesta. Perustavan kokouksen avasi kaupanhoitaja Arthur Tulonen, ja hänet valittiin myös kokouksen puheenjohtajaksi. Sihteerinä kokouksessa toimi Valtter Lindholm. Pöytäkirja toteaa: Voimistelu ja urheiluseuran perustaminen paikkakunnalle katsottiin välttämättömäksi ja päätettiin se yksimielisesti perustaa. Pöytäkirja ei kerro, montako henkeä perustavaan kokoukseen osallistui. Keskusjärjestöksi TUL Jo kolmannessa kokouspykälässä otettiin kantaa keskusjärjestöön. Vaihtoehtoja oli hiljattain itsenäistyneessä maassa kaksi: SVUL ja TUL. Katkeran veljessodan perintönä maa oli jakautunut kahtia myös urheilurintamalla. Valkoinen Suomi kuului porvarilliseen SVUL:iin ja työväenliikkeen kannattajat TUL:iin. Pitäjänmäen kokous valitsi yksimielisesti jälkimmäisen, mikä kokouspaikka työväentalo ja asukkaiden työläistausta huomioon ottaen oli luonnollista. Uuden seuran säännöiksi hyväksyttiin TUL:n mallisäännöt. Seuran nimestä käytiin pöytäkirjan mukaan vilkas keskustelu, ja lopulta kokous päätyi ristimään sen Pitäjänmäen Voimistelu ja Urheiluseuraksi. Nimi kirjoitettiin aluksi ilman voimistelu-sanan jälkeen kuuluvaa yhdysmerkkiä. Johtokunnan tehtäväksi annettiin sopivan lisänimen keksiminen.

Tarmon edustajia TUL:n piirijuhlilla Lohjalla 1945. Lauri Manninen johtoon Urheiluseuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin 33-vuotias Lauri Manninen, varapuheenjohtajaksi Bruno J. Salminen ja sihteeriksi Valtter Lindholm. Heidän lisäkseen tuli johtokuntaan neljä vakinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Seuran johtajaksi tarkoittanee jonkinlaista toiminnanjohtajaa valittiin Arthur Tulonen, josta pöytäkirjassa käytettiin pelkästään sukunimeä. Liittymismaksuksi pöytäkirjassa käytettiin sanaa sisäänkirjoitusmaksu hyväksyttiin viisi markkaa. Aikuisten kuukausijäsenmaksun suuruudeksi tuli 1,50 markkaa ja nuorten yksi markka. Uusi seura osoitti jo ensimmäisessä kokouksessaan olevansa todellinen urheiluseura. Kokous keskusteli harjoitusillan tarpeellisuudesta ja antoi asian johtokunnan tehtäväksi. Johtokuntaa vielä evästettiin, että harjoitusillan järjestämiseksi on toimittava ripeästi. Niin ikään kokous jätti johtokunnan huoleksi nuorten osaston perustamisen. Perinnöksi Tarmo sai entiseltä V. ja U. Seuralta, jolla tarkoitetaan Kisaa, muutamia metallipalkintoja, pöytäkirjoja, jäsenkortteja, kassakirjan sekä 75 markaa rahaa. Johtokunta liitti ne Tarmon omaisuudeksi. Lauri Manninen oli aikaisemmin toiminut Kisan varapuheenjohtajana. Nimeksi Tarmo Urheiluseuran toinen yleiskokous pidettiin jo kahden viikon kuluttua sunnuntaina 22. helmikuuta kello 11. Esityslistalla oli monia tärkeitä asioita, muiden muassa seuran nimen valinta ja lajikysymyksestä päättäminen. 9

Aluksi pohdittiin kilpailun järjestämistä sopivan nimen löytämiseksi seuralle. Asia ratkesi kuitenkin nopeasti, kun Arthur Tulonen ehdotti Tarmo-nimeä. Johtokunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Seuralla on siten ollut sama nimi käytössä koko 75-vuotisen historiansa ajan. Tiettävästi nimen vaihtamista on pohdittu vain kerran 1980-luvun alussa. Kokous keskusteli myös naisosaston perustamisesta. Osaston tarpeellisuutta pohtimaan asetettiin toimikunta, johon valittiin Elma Kivistö ja Suoma Hagell. Naisosasto perustettiin, ja johtokunnan edustajaksi siihen tuli Uuno Autere. Myöhemmin todettiin, ettei hänellä ole osastossa työvelvollisuutta. Kantaa otettiin myös puku- ja lajikysymyksiin, jaostojen perustamiseen sekä merkkiluonnoksen valmisteluun. Johtokunta ehdotti, että Tarmo ottaisi harjoitettavakseen kaikki urheilulajit. Kokous oli toista mieltä, ja niin seuran ohjelmaan päätettiin ottaa vain voimistelun sauva- ja vapaaliikkeet, nyrkkeily, paini sekä kesäurheilut, jolla ilmeisesti tarkoitettiin lähinnä yleisurheilua. Maaliskuussa johtokunta päätti hankkia opettajat, jonkinlaiset valmentajat, voimalajeihin. Painin opettajaksi pyydettiin August Reiniä. Nyrkkeilyopettajan etsiminen jäi Uuno Autereen tehtäväksi. Tarmon ensimmäinen toimintavuosi 1925 oli varsin vilkas. Yleiskokous istui asioita pohtimassa kerran kuukaudessa paitsi touko-, elo- ja syyskuussa, jolloin pöytäkirjan mukaan oli muita hommia. Johtokunta kokoontui peräti 21 kertaa. Keväällä perustettu urheilujaosto piti sekin 12 kokousta. Vuoden 1925 kokonaissaldoksi tuli 47 kokousta ja 333 pykälää, kuten sihteeri Valtter Lindholm seuran toimintakertomuksessa totesi. Tarmon johtomiehiä 1940-luvun puolivälissä. Takarivissä Matti Kaijanmäki (vas.), Väinö Eddi Peltonen, Aarne Sundholm ja Josef Båsk. Eturivissä Uuno Autere, Väinö Viljanen, Arthur Tulonen ja Arvi Manninen. 10

Kilpailut käyntiin Tärkein seuran jaostoista oli urheilujaosto. Se suunnitteli seuran kilpailu- ja harjoitustoimintaa ja ryhtyikin toimimaan ripeästi. Tarmolaisille järjestettiin sisämestaruuskilpailut jo maaliskuun lopulla 1925. Pääsymaksuakin perittiin. Voittajalle päätettiin antaa mestaruuskirja, jonka hän sai pitää hallussaan seuraavaan kisaan saakka. Myös nuorille oli heti kilpailuja. Pikkupojille, 12 17-vuotiaille, järjestettiin vauhdittoman pituuden ja kolmiloikan mittelöt. Kisa-asuksi määrättiin mustat housut ja valkoinen paita. Helluntaina toukokuun lopulla 1925 Tarmo päätti järjestää kesäurheilukisan ja sen jälkeen illanvieton. Talvella 1926 järjestettiin seuran ensimmäiset hiihtokilpailut. Tammikuussa 1926 Tarmo sai kiertokirjeen, jossa ehdotettiin yhteistoimintaa porvarillisen urheiluliiton SVUL:n kanssa. Seuran johtokunta otti asiaan jyrkän kielteisen kannan, mutta vei asian kuukausikokoukseen. Se oli samaa mieltä kuin johtokunta: porvareiden kanssa ei veljeillä edes urheilukentällä. Hankintoja ja harjoituksia Urheiluvälineitä alettiin hankkia heti. Ensimmäisiä hankintoja olivat kiekko, keihäs ja seiväs. Pojille hankittiin kuula ja keihäs. Syksyllä 1925 päätettiin ostaa sekunttari eli sekuntikello ja 25 metrin mittanauha. Johtokunta keskusteli myös piikkikenkien eli piikkarien hankkimisesta mutta hylkäsi ajatuksen. Tarmolaisten harjoitukset kiinnostivat myös ulkopuolisia, jotka tulivat norkoilemaan työväentalolle. Siksi seuran johto päätti kieltää sivullisilta pääsyn harjoituksiin. Ilmeisesti salissa oli tupakoitu, sillä johtokunta määräsi harjoituksiin tupakointikiellon. Työväentalo oli talvella melko kylmä. Talossa oli vain yksi puulämmitteinen uuni, ja pakkasilla sisälämpö laski usein kymmeneen asteeseen. Tytöt jumppasivat käsineet kädessä ja vaatteet päällä; voimistelupukujen käyttö oli mahdotonta. Ohjelmallisia iltamia Ohjelmallisia iltamia pidettiin työväentalossa useita heti vuoden 1925 aikana. Maaliskuun lopulla järjestettiin ensimmäiset Tarmon karkelot kello 1/2 8 12 eli 19.30 24. Pääsymaksuksi määrättiin aikuisilta 6 markkaa ja lapsilta 3 markkaa. Tilaisuuteen hankittiin soittamaan hanuristi. Vaikka talo oli kylmä, iltamissa ihmisjoukko lämmitti salin. Ohjelma oli miltei kaikissa iltamissa samanlainen: tervetuliaissanat, runo, lausuntaa, lyhyt puhe, voimisteluesitys, paini- tai nyrkkeilynäytös ja ilveily tai pieni näytelmä. Yleisö sai sitten onkia, heittää nuolta, arvailla hernepullon sisällön määrää ja nuken nimeä. Joissakin iltamissa oli myös kaurapata, rengaspöytä ja tinttamareski. Viimeksi mainittu oli humoristinen esitys, jossa esiintyjistä näkyivät vain kasvot pahviseinään tehdyistä rei istä. 11

Kesäiset tanssit Pitäjänmäellä. Helmikuun lopussa 1926 pidetyssä vuosijuhlassa oli myös ohjelmaa. Kuultiin torvisoittoa, ihailtiin poikien voimistelujoukkueen notkeusesityksiä ja miesvoimistelijoiden pyramidinäytöstä, kajautettiin yhteislauluna Työväen marssi ja lopuksi saatiin tanssia tunnin ajan. Sota uhkaa 12 Maailmanpoliittisen tilanteen kiristyminen ja sodan uhka näkyivät myös Tarmon toiminnassa syksystä 1939 alkaen. Suunnitelmia kuitenkin tehtiin Tarmossa syksyllä 1939 toiveikkaasti. Elokuun lopulla johtokunta keskusteli 15-vuotisjuhlan järjestämisestä helmikuussa 1940. Talvimestaruuskilpailut sovittiin pidettäviksi helmikuun toisena sunnuntaina 1940. Kukaan tuskin osasi aavistaa, että silloin monet seuran urheilijoista hiihtäisivät ja taistelisivat sotarintamalla. Johtokunta piti kokouksen 1. marraskuuta 1939 ja päätti siirtää poikien sisäharjoituksia kunnes yleinen tilanne, liikekannallepano, selviäisi ja joukkoja pääsisi kotiin reservistä. Suurin osa asekuntoisista miehistä oli kutsuttu asepalvelukseen, kun Neuvostoliitto oli lokakuun alussa vaatinut Suomea lähettämään neuvottelijan Moskovaan. Baltian maiden kohtalosta jo aavistettiin, mitä Moskovan neuvotteluissa on odotettavissa. Liikekannallepano toteutettiin ylimääräisten kertausharjoitusten (YH) nimellä lokakuun puolivälissä 1939, ja myös monet tarmolaiset saivat silloin kutsun armeijan harmaisiin. Marraskuun kokouksen toisessa pykälässä päätettiin peittää urheilukoppien ikkunat ilmeisestikin ilmapommitusten varalta.

Huolta sodan uhreista Johtokunta kokoontui talvisodan alettua vasta 7. tammikuuta 1940. Heti toisessa pykälässä keskusteltiin sodasta ja sen vaikutuksista. Johtokunta pohti, mitä mahdollisuuksia seuralla olisi auttaa rintamalla kaatuneiden ja haavoittuneiden tarmolaisten omaisia. Yksimielisesti päätettiin avustaa kaatuneen seuran jäsenen omaista 500 markan summalla niin kauan kuin rahat riittävät. Avustusten jakaminen jäi rahastonhoitaja Arvi Mannisen tehtäväksi. Talvisodan päätyttyä Tarmon johtokunta kokoontui 29. maaliskuuta 1940. Tulevaisuudenusko eli vahvana: päätettin pitää vuosikokous 14. huhtikuuta ja jakaa silloin vuoden 1939 palkinnot. Sota-aika näkyi tarjoilun niukkuudessa; kahvin sijasta vuosikokousvieraat saivat teetä tai mehua. Johtokunta päätti jättää toimintasuunnitelman laatimatta vuodeksi 1940 nykyisen tilanteen takia. Epämääräisellä sanonnalla viitattiin käytyyn sotaan ja edelleen jatkuvaan sotatilaan. Kokouksessaan huhtikuun puolivälissä 1940 johtokunta keskusteli Länsi-Uudenmaan piirin kirjeestä, jossa tiedusteltiin sodassa haavoittuneiden seuran jäsenten kohtaloa. Tarmon johtokunta siirsi asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Levottomasta ajasta huolimatta Tarmo halusi urheilla. 24. huhtikuuta 1940 päätettiin tiedustella Loviisan Riennolta, olisiko mahdollista järjestää yleisurheiluottelua vaikean tilanteen päätyttyä. Yhden sankarivainajan vanhempien avustamisesta Tarmon johtokunta kieltäytyi. Johtokunta ilmoitti, että mainittu J. S. oli kokonaan lyönyt laimin jäsenmaksunsa maksamisen, ja siksi hänen katsottiin eronneen seurasta. TUL:n piirin kiertokirjeessä kyseltiin Tarmon sodassa olleista ja kaatuneista. Johtokunta päätti lähettää piirille tilaston Tarmon rintamalla olleista, haavoittuneista ja kaatuneista jäsenistä. Sairaaloissa oleville haavoittuneille jäsenille lähetettiin noin 75 markan arvoiset lahjapaketit. Piirin vuosikokous päätti perustaa kaatuneiden piirin urheilijoiden muistorahaston. Tarmon johtokunta ilmoitti kartuttavansa rahastoa. Norjan työväen urheilujärjestö lahjoitti suomalaisen veljesjärjestönsä kautta jaettavaksi apurahan TUL:n kaatuneiden tai haavoittuneiden jäsenten omaisille. Tarmon johtokunta päätti hakea avustusta vaikeasti haavoittuneelle tarmolaiselle Veikko Järviselle, jonka lupaava painiura päättyi talvisotaan. Kahdeksan sankarivainajaa Vuosina 1939 44 Tarmon toiminta oli varsin hiljaista. Suuri osa 19 45-vuotiaista miehistä oli rintamilla, ja monet naiset osallistuivat kotirintamalla sotaponnistuksiin. Talvi- ja jatkosodassa kaatui kahdeksan Tarmon jäsentä. Talvisodan sankarivainajia olivat Matti Laine, Erkki Lönnqvist sekä jalkapalloilijaveljekset Antti ja Toivo Nurminen. Jatkosodassa kaatuivat Kaino Saarmio, Martin Thilman, Fjalar Wetzell ja Viljo Tikkanen. Heistä kolme ensinmainittua pelasi jalkapalloa. Kaino Saarmio ja Viljo Tikkanen on haudattu Pitäjänmäen pieneen sankarihautausmaahan. 13

V&U.S. (voimistelu- ja urheiluseura) Tarmon punakantinen kunniakirja vuodelta 1940. Maljoja ja ansiomerkkejä Sotien jälkeen Tarmon urheilu- ja järjestötoiminta virisi nopeasti. Tammikuussa 1945 päätettiin 20-vuotisjuhlan järjestämisestä maaliskuussa. Samoihin aikoihin seuran vuosikokous päätti, että ansioituneille tarmolaisille ryhdytään jakamaan ansiomerkkejä. Siitä pitäen merkkejä on myönnetty lähinnä seuran vuosijuhlien yhteydessä. Samoihin aikoihin alkuvuodesta 1945 Tarmon perustajiin kuulunut johtaja Arthur Tulonen lahjoitti pokaalin seuran 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Kiertopalkinnon nimi oli Mailerien malja, ja siitä kilpailtiin 800 ja 1 500 metrin juoksussa. Pokaalin sai omakseen kolmella kiinnityksellä. Uusia suosikkilajeja olivat jääpallo ja sen pian syrjäyttänyt jääkiekko sekä suunnistus. Tarmo oli seurana sosiaalidemokraattien kirjoissa. Kun kommunistit saivat sotien jälkeen Neuvostoliiton vaatimuksesta toimintamahdollisuudet, he perustivat Pitäjänmäelle kilpailevan urheiluseuran. Jonkin verran seurat yrittivät yhteistyötä silloisessa kansanrintaman hengessä. Järjestettiin erityisesti tanssi-iltamia, mutta lähinnä kirjanpidosta syntyneiden riitojen takia yhteistoiminta loppui lyhyeen. 14

1945 Friherrsiin alaosasto Alkuvuodesta 1945 Friherrsiin päätettiin perustaa Tarmon alaosasto. Moni pitäjänmäkeläinen oli hankkinut 1930-luvulla maapalstan Friherrsistä, joka oli silloin metsäistä seutua. Useimmat jatkoivat urheilua Tarmossa. Friherrsin asukasmäärä kasvoi tasaisesti, ja alueen urheilijat ryhtyivät puuhaamaan omaa urheiluseuraa. Vanhat tarmolaiset eivät kuitenkaan halunneet erota emäseurastaan, joten Friherrsiin perustettiin Tarmon alaosasto. Uudella alaosastolla oli omat harjoituksensa ja kilpailunsa. Jäsenmäärä lisääntyi mutta pysyi melko pienenä. Tunnetuimpia seuran aktiiveista olivat entinen Tarmon rahastonhoitaja Arvi Manninen sekä nuorista Kalevi Laaksonen ja Martti Sarlin, Tarmon tuleva puheenjohtaja. Vuonna 1948 alaosasto itsenäistyi, jolloin sen toiminta Tarmossa päättyi. Puheenjohtajaksi ei halukkaita Vuonna 1950 Tarmo sai oman lipun 25-vuotisjuhliinsa. Vuosijuhlassa toimitettiin lipun naulaus. 1950-luvun alkupuolella ei Tarmon johtotehtäviin ollut tungosta. Johtokunnan jäsenet vaihtuivat tiuhaan, ja erityisesti puheenjohtajaksi tuntui olevan vaikeuksia löytää vapaaehtoisia. Ennakkoluulottomasti Tarmon sihteeriksi valittiin kuitenkin nainen. Tarmon 25-vuotisjuhlissa 1950 toimitettiin seuran lipunnaulaus Pitäjänmäen työväentalossa. 15

Tarmon ryhdikäs joukkue piirijuhlilla 1950-luvun alussa. Eila Riuttu, naimisiin mentyään Järvinen, hoiti sihteerin tehtäviä vuosina 1950 51. Tammikuussa 1955 Tarmon vuosikokous jouduttiin keskeyttämään neuvottelua varten, koska halukkaita puheenjohtajaksi ei löytynyt. Tauollakaan ei löydetty ratkaisua, ja keskustelu jatkui pitkään. Lopulta puheenjohtaja Aaro Kanervo lupautui ottamaan nuijan haltuunsa vielä vuoden ajaksi. Joulukuussa 1955 Tarmo järjesti ylimääräisen valmistavan vuosikokouksen. Ongelmaksi nousi jälleen puheenjohtajakysymys, sillä yhtään tehtävään halukasta ei löydetty. Varsinainen vuosikokous pidettiin tammikuussa 1956, ja jälleen tarvittiin puheenjohtajavaalissa neuvottelutauko. Lopulta Aaro Kanervo suostui jatkamaan. Talvella 1957 jatkui sama ongelma. Taas kerran piti kokous keskeyttää, ja taas kerran Aaro Kanervo lupautui jatkamaan. Hän asetti kuitenkin ehdoksi, että vuoden 1956 johtokunta pysyisi koossa. TUL vai SVUL? 16 1950-luvun lopulla Sosiaalidemokraattinen puolue ja TUL repesivät kahtia. Työväenliikkeen ristiriidat heijastuivat myös TUL:n urheiluseurojen toimintaan. Monet työläisurheiluseurat erosivat tai erotettiin liitosta. Myös Pitäjänmäen Tarmon keskusjärjestö vaihtui. Tarmon ero TUL:sta oli pitkällinen ja hieman sekava tapahtumasarja. Pari vuotta 1950-luvun lopulla näyttää menneen niin, ettei kukaan oikein tiennyt, mihin keskusjärjestöön Tarmo kuului.

Sosiaalidemokraattien vaikutusvaltainen puoluesihteeri Väinö Leskinen puhumassa Tarmon 30-vuotisjuhlassa 1955 Pitäjänmäen uudessa kansakoulussa. Tarmon puheenjohtaja Aaro Kanervo tervehtimässä juhlayleisöä seuran 30-vuotisjuhlassa 1955. 17

Kiista TUL:n kanssa alkoi lähinnä jääkiekosta. Tarmo halusi pelata kiekkoa SVUL:n sarjoissa, mutta TUL ei sitä hyväksynyt. Tarmon vuosikokouksessa tammikuussa 1955 esitelmöi piirisihteeri E. Simula liittokysymyksestä. Sen jälkeen seuran piirikokousedustajia evästettiin asiasta. Seuran 30-vuotisjuhlaan huhtikuun alussa 1955 saatiin puhumaan yksi maan tärkeimmistä poliitikoista, SDP:n värikäs puoluesihteeri Väinö Leskinen. Tarmon johtokunta pohti syksyllä 1955 urheilupoliittista tilannetta ja totesi, ettei se ollut tyydyttävä. Asiaan palattiin vuosikokouksessa tammikuussa 1956. Keskustelun alusti puheenjohtaja Aaro Kanervo. Puheenvuoroja käytettiin paljon ja useimmissa todettiin puheenjohtajan tavoin, ettei tilanne ole lainkaan tyydyttävä. Piirikokousedustajia evästettiin jälleen: elleivät piirin voimasuhteet muutu, ei Tarmo aseta piiritoimikuntaan eikä sen jaostoihin jäseniään. Tarmon johtokunta keskusteli heinäkuussa 1956 valtakunnan liittoasiasta. Vaaka alkoi kallistua SVUL:n suuntaan, ja 13. joulukuuta 1956 päätettiin lähettää liittymishakemus Suomen Jääkiekkoliittoon. TUL huolestui: jo pari päivää myöhemmin sai Tarmo keskusliitosta kirjelmän, jossa vaadittiin yleisen kokouksen kuulemista jääkiekkoasiassa. TUL määräsi, että kokous oli pidettävä viimeistään 10. tammikuuta 1957. Tarmo järjesti sovinnonhaluisesti ylimääräisen kokouksen, joka siunasi johtokunnan päätöksen. Äänestyksessä annettiin 16 ääntä johtokunnan ja Suomen Jääkiekkoliiton puolesta; TUL:ia puoltavia ääniä ei tullut yhtään. Johtokunta pidättäytyi äänestämästä. Kokous hyväksyi siten Tarmon liittymisen Suomen Jääkiekkoliittoon. Myöhemmin tammikuussa 1957 pidetty vuosikokous ei enää keskustellut asiasta. 1960 ero TUL:sta 18 TUL:n historiassa todetaan, että Pitäjänmäen Tarmo erotettiin TUL:sta kevään 1957 kuluessa. Syyksi mainitaan liittyminen Suomen Jääkiekkoliittoon yhdessä 23 muun seuran kanssa. Tarmon pöytäkirjojen mukaan asia ei ollut aivan näin yksiviivainen. Tammikuun 1958 vuosikokouksessa puheenjohtaja Aaro Kanervo loi katsauksen seuran urheiluliittojäsenyyteen. Hän kosketteli myös vuoden 1957 aikana ilmennyttä seuran sisäistä eripuraa, mutta totesi sen liioitelluksi. Huhtikuun alussa 1958 Tarmo piti ylimääräisen kokouksen, jonka esityslistalla oli tärkeä ehdotus: SVUL:n Helsingin piiriin liittyminen. Kokous päätti kuitenkin lykätä eroaan TUL:sta ja jäi odottamaan asioiden kehitystä. Jatkovuosikokouksessa tammikuun puolivälissä 1959 Tarmo kuului vielä TUL:iin, koska liiton Helsingin piiriedustajiksi valittiin Väinö Kuukauppi ja Aarne Paananen. Jääkiekkoliiton kokousedustajaksi tuli Bengt Ölander. Kokous päätti ehdottaa Uuno Auteretta TUL:n Helsingin piiritoimikuntaan. Keskusliittokysymyksestä käytiin vilkas keskustelu Tarmon ylimääräisessä kokouksessa marraskuun lopulla 1959. Pöytäkirjan mukaan kärkevän mielipiteiden vaihdon aiheutti kysymys eroamisesta TUL:n Helsingin piiristä. Kokous päätti siirtää kysymyksen ratkaisemisen vuosikokoukseen. Seuraavassa pykälässä todettiin, että vaikka seura on SVUL:n alainen, ei se muuta nimeään. Ratkaiseva vuosikokous pidettiin tammikuussa 1960. Seuran johto yritti edelleen lykätä päätöksentekoa liittokysymyksessä, mutta kokous vaati asian äänestykseen. Vuosikokousosanottajat äänestivät sitten selkeästi SVUL:n puolesta, ja niin Tarmo erosi TUL:sta. Seuran entinen puheenjohtaja Uuno Autere puolestaan ilmoitti heti eroavansa Tarmosta ja poistui kokoussalista.

1961 nimi lyhenee Tarmon vuosikokous päätti maaliskuussa 1961 lyhentää seuran nimen Pitäjänmäen Tarmo ry:ksi. Aikaisempi virallinen nimi oli alkuperäinen Pitäjänmäen Voimistelu- ja Urheiluseura Tarmo ry. Selvennykseksi todettiin, että nimi lyhennetään ainostaan käytännön syistä. Kaikki kokouksen osanottajat hyväksyivät muutoksen. Yleinen kokous 27. syyskuuta 1961 tutustui SVUL:in mallisääntöihin ja keskusteli niiden pykälistä. Mallisäännöt hyväksyttiin seuran toimintasäännöiksi yksimielisesti. Tarmo ei halunnut katkaista välejä työväenyhdistyksen kanssa eikä käynyt vieroksumaan työväentaloa. Kun seura sai tietää, että Pitäjänmäen työväentalon iso sali on vapaana seuran erilaisiin tilaisuuksiin, ryhtyi johtokunta tutkimaan, voisiko Tarmo käyttää salia. Huhtikuussa 1961 Pajamäki-seura ilmoitti Tarmolle, että se haluaisi antaa urheilujaostonsa Tarmon hoitoon. Ansiomerkkien saajia 40-vuotisjuhlassa keväällä 1965. Ylärivissä Onni Kärpälä (vas.), Bengt Ölander, Yrjö Kuuluvainen, Eero Vaittinen, Olli Kaijanmäki, Mauno Riuttu, Matti Kaijanmäki, Henry Wikström ja Eila Järvinen. Alarivissä Gunnar Laurila, tuntematon, Kalevi Laaksonen, Aarne Paananen, Terttu Nyqvist, Arvi Manninen, Kauko Järvinen, Alli Reuna (o.s. Manninen) ja Reino Johansson. 19

1962 Tarmo-lehti Oman Tarmo-lehden julkaiseminen alkoi maaliskuussa 1962. Lehti on ilmestynyt siitä saakka keskeytyksettä. Aluksi lehti oli A4-kokoinen ja 4 8-sivuinen; ensimmäinen numero tosin vain 1-sivuinen. Jokaisessa numerossa luotiin katsaus seuran toimintaan ja annettiin tietoja tulevista tapahtumista. Ensimmäisen vuoden aikana Tarmo-lehti ilmestyi peräti viisi kertaa, sittemmin julkaisutahti harveni hieman. Ensimmäinen vastaava toimittaja oli rahastonhoitaja Kauko Järvinen, jonka idea lehden julkaiseminen oli. Painos oli noin 5 000 kappaletta. Lehdessä oli myös mainoksia. Ilmoittajat olivat lähinnä Pitäjänmäen alueen yrityksiä. Julkaisussa oli usein myös pikku-uutisia kuten Tarmon pukusuojaan 1962 tehdystä murrosta. Numerossa 5/1962 pohdittiin Tarmo-lehden tarkoitusta ja tarvetta. Sen mukaan sysäys lehden perustamiseen tuli vuoden 1962 alussa vuosikokouksessa. Lehden tarvetta perusteltiin seuran toimialueen laajuudella; Pitäjänmäen lisäksi siihen kuuluivat Konala, Mäkkylä ja Pajamäki. Julkaisua tarvittiin yhteydenpidon parantamiseksi. Lehden avulla piirin asiat saatiin jäsenten tietoon, ja lehti auttoi vetämään urheilusta kiinnostuneet mukaan aktiiviseen toimintaan. Pitäjänmäkeen muuttaneet uudet asukkaat saivat lehdestä tiedon Tarmon olemassaolosta. Tarmo-lehden kirjoittajina toimivat pääasiassa eri jaostojen jäsenet. Hyvänä puolena pidettiin sitä, että kirjoitukset olivat aitoja, mutta kritiikin puuttumista pelättiin. Juhlakavalkadi 40-vuotisjuhlassa 1965. Vasemmalla pitkäaikainen puheenjohtaja ja puuhamies Aaro Kanervo. 20

Sali täyttyi Tarmon 40-vuotisjuhlassa keväällä 1965. Ansiomerkkien jako 60-vuotisjuhlassa keväällä 1985. Vasemmalla seuran aikaisempi puheenjohtaja Antero Virtanen. 21

Lehti esitti toivomuksen, että seuran vanhemmat jäsenet tarttuisivat kynään ja kirjoittaisivat oman näkemyksensä asioista. Yhteenvetona Tarmon johto uskoi, että lehti oli otettu vastaan myönteisesti: ulkoasuun ja sisältöön oltiin tyytyväisiä. Vuonna 1971 lehden koko pieneni puoleen entisestä, mutta sivumäärä vastaavasti lisääntyi. Ilmestymistiheydeksi vakiintui 2 3 kertaa vuodessa, kunnes 1990-luvulla lehteä on julkaistu vain kerta vuodessa. Lehti on pyrkinyt myös vaikuttamaan poliittisiin päättäjiin. 1970-luvun lopulla julkaistiin kipakka kirjelmä harjoitusvuorojen supistamisesta, 1990-luvulla kirjoitettiin jäähallin ja tekojääradan tarpeellisuudesta. Tarmo-lehden painosmäärä on vuosien kuluessa noussut noin 8 000 kappaleeseen. Julkaisua jaetaan edelleen talkoovoimin ilmaiseksi kaikkiin alueen koteihin ja yrityksiin. Vuosijuhlia ja historiikkeja 22 Tarmon 40-vuotisjuhlat pidettiin maaliskuussa 1965. Seuran lehden juhlanumero saattoi kehaista aiheellisesti, että seura oli paikkakuntansa suurin ja toimeliain urheilu- ja liikuntatyön hoitaja. Vuoden 1964 aikana oli ohjattuja harjoitus- ja kilpailutunteja 1 107. Jokaista harjoitustuntia kohden oli 33 osanottajaa. Juhlien jälkeen valmistui pitkäaikaisen tarmolaisaktiivin Reino Johanssonin kokoama historiikki vuosilta 1925 65. 40-vuotisjuhlakilpailut järjestettiin Pitäjänmäen urheilukentällä toisena helluntaipäivänä 7. kesäkuuta 1965. Vuosijuhlia on järjestetty näyttävin menoin myös 1975, 1985 ja 1995. Juhlien yhteydessä on julkaistu suppea historiikki seuran vaiheista ja jaettu ansiomitaleita aktiivisille jäsenille. Vuonna 1962 julistettiin kilpailu Tarmon merkistä. Ehdotuksia tuli runsaasti. Ennen 60-vuotisjuhliaan 1980-luvun puolivälissä Tarmo julisti kilpailun tarran suunnittelusta. Hyviä esityksiä tuli paljon, ja raati valitsi Jarkko Huovisen piirroksen. Jarkko oli seuran B68-juniori, ja hän sai palkinnoksi jääkiekkomailan. 1966 87 seuran parhaalle haarikka Vuonna 1966 Tarmon johtokunta ryhtyi valitsemaan vuosittain seuran parhaan urheilijan. Kimmokkeen tähän antoi neljä paikkakunnan K-kauppiasta, jotka lahjoittivat Tarmolle hienon hopeisen haarikan. Siihen kaiverrettiin vuosittain parhaaksi valitun nimi. Sääntöjen mukaan haarikka kiertää ikuisesti, mutta vuoden urheilija sai omakseen sen pienoismallin. Haarikan lahjoittajat olivat Valinta-Sipari Pajamäki, Valinta-Mäkelä Konala, Valinta-Sinerlahti Pitäjänmäki ja Nuolitien Valinta Pitäjänmäki. Ensimmäisen kiinnityksen palkintoon sai yleisurheilija Pertti Käck, jonka Tarmon johtokunta valitsi vuoden 1966 parhaaksi. Käck oli monipuolinen yleisurheilijalahjakkuus juoksijana sekä pituus- ja korkeushyppääjänä. Hän kunnostautui myöhemmin myös valmentajana. Vuoden urheilijan valintaa jatkettiin reilut 20 vuotta, mutta perinne päättyi ainakin toistaiseksi 1987.