Harjoittelubarometri 2012 2
3
4 Harjoittelubarometri 2012 1 Taustaa... 5 2.1 Korkeakouluopiskelijoiden demografiset tekijät...6 2.2 Korkeakouluopiskelijoiden tulokset...11 3.1 Korkeakoulujen henkilöstön demografiset tekijät...39 3.2 Korkeakoulujen henkilöstön vastaukset...41 4 Johtopäätökset...65 5 Lähteet...65 Kannen kuvat: Samuli Siirala ISBN 978-952-5628-60-9, pdf
5 1 Taustaa Akavan opiskelijoiden harjoittelubarometri toteutettiin nyt toista kertaa. Edellinen barometri toteutettiin vuonna 2010. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa harjoitteluolosuhteita ja -käytäntöjä suomalaisissa korkeakouluissa. Barometri toteutettiin avoimena verkkokyselynä huhtikuun 2012 lopussa kahden viikon vastausajalla. Kyselyyn vastasi yhteensä 2620 korkeakouluopiskelijaa ja 180 henkilöstön edustajaa. Korkeakoulujen henkilöstölle ja opiskelijoille oli erilliset, mutta osittain yhtenäiset, kyselylomakkeet. Eri koulutusalojen rakenteet ja harjoittelukäytännöt ovat hyvin vaihtelevia: osalla tutkintoon ei voi sisällyttää harjoittelua edes vapaaehtoisena, toisilla pakollisia harjoittelujaksoja on useita. Kyselylomake pyrittiin laatimaan riittävän yleisluontoiseksi. Kyselyä joudutettiin hypyillä, jolloin vastaajan ei tarvinnut vastata hänelle epärelevantteihin kysymyksiin. Useita harjoittelujaksoja suorittaneet opiskelijat vastasivat joko viimeisimmän harjoittelunsa tai harjoitteluiden keskiarvon perusteella. Kysymysrungot ovat liitteenä tämän raportin lopussa. Korkeakoulujen henkilöstöön kuului ura- ja rekrytointipalveluiden henkilökuntaa sekä eri koulutusohjelmien harjoitteluasioiden parissa työskenteleviä henkilöitä, kuten harjoitteluvastaavia. Harjoitteluvastaavien toimenkuvat vaihtelivat korkeakoulu- ja koulutusohjelmakohtaisesti. Osa, erityisesti ammattikorkeakoulujen henkilöstön edustajista, työskentelee päätoimisesti harjoitteluasioiden parissa. Osa hoitaa harjoitteluasioita sivutoimisesti oman työnsä ohessa. Tyypillisintä sivutoiminen harjoitteluasioiden hoito on yliopistojen pienissä laitoksissa. Raportti jakaantuu kahteen pääosaan: korkeakouluopiskelijoiden sekä korkeakoulujen henkilöstön vastauksiin. Kaavioiden tueksi on kerätty poimintoja avovastauksista. Huolimatta siitä, että harjoittelu on valtaosalla positiivinen kokemus, raportissa nostetaan esille erityisesti harjoitteluun liittyviä ongelmakohtia. Raportin kaavioissa puolikkaat desimaalit on pyöristetty ylöspäin. Aineiston kvantitatiivinen osuus on käsitelty SPSS-tilasto-ohjelman versiolla 20. Helsingissä 2.10.2012 Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVA Ville Kauppila Korkeakouluharjoitelija
6 2.1 Korkeakouluopiskelijoiden demografiset tekijät Sukupuolijakauma Naiset olivat selvästi miehiä innokkaampia vastaamaan kyselyyn sekä ammattikorkeakoulu- että yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Keskimäärin kaikista vastaajista lähes joka kolmas vastaaja oli nainen. Ammattikorkeakouluopiskelijoissa miesten suhteellinen osuus oli hieman yliopistovastaajia suurempi, johtuen lähinnä tekniikan ja liikenteen alan suuresta vastaajamäärästä. Aineiston vinoutunut sukupuolijakauma ei ole merkityksellistä tulosten yleistettävyyden kannalta, koska tuloksia ei ole tarkoitus tarkastella sukupuolen perusteella. Vastaajien naispainotteinen vinoutuneisuus on varsin yleistä korkeakouluopiskelijoille suunnatuissa kyselytutkimuksissa; Akavan opiskelijoiden vuoden 2010 harjoittelubarometrin sukupuolijakauma oli käytännössä sama (naiset 75 %, miehet 25 %). Opetus- ja kulttuuriministeriön toteuttaman Opiskelijatutkimus 2010 mukaan suomalaisista korkeakouluopiskelijoista 55 prosenttia on naisia ja 45 prosenttia miehiä. Vastaajien sukupuolijakauma Ikäjakauma Suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden keski-ikä on kansainvälisesti verrattuna iäkästä. Ammattikorkeakouluopiskelijat ovat keskimäärin hieman yliopisto-opiskelijoita nuorempia, opintojen mediaanialoitusikä on kuitenkin sama. Yliopisto-opiskelijoista 24 prosenttia on yli 30-vuotiaita, mutta ammattikorkeakouluopiskelijoista vain 12 prosenttia. (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2010, s. 16.) Vastaajien ikäjakauma on varsin laaja, vastaajien iät vaihtelivat 18 ja 61 vuoden välillä. Selvä enemmistö kyselyyn vastanneista on nuoriso-opiskelijoita, mutta useita aikuisopiskelijoitakin on mukana. Tutkimuksen kannalta on jopa suotavaa, että kyselytutkimukseen vastaa kaikenikäisiä korkeakouluopiskelijoita. Kaikkien vastanneiden korkeakouluopiskelijoiden keski-ikä on 24,9 vuotta (keskihajonta 5,1 vuotta), mediaani-iän ollessa 24 vuotta. Keskiarvo on mediaania herkempi ääriarvoille. Opintojen aloitusiälle ei ole yläikärajaa, joten on mielekkäintä tarkastella mediaaneihin pohjautuvia arvoja. Alle joka kymmenes vastaaja on alle 21-vuotias ja vastaavasti vain joka kymmenes yli 30-vuotias. Alle 30-vuotiaat vastasivat kyselyyn suhteellisesti selvästi yli 30-vuotiaita aktiivisemmin.
7 Korkeakouluopintojen aloitusvuosi Valtaosa kyselyyn vastanneiden yliopisto-opiskelijoiden nykyisten opintojen aloitusvuosista jakaantuu tasaisesti välille 2007-2011. Ammattikorkeakouluopiskelijoista neljä viidestä on aloittanut nykyiset opintonsa 2009-2011 vuosien aikana. Yleisesti vastaajilla harjoitteluasiat olivat hyvinkin ajankohtaisia: vastanneista ammattikorkeakouluopiskelijoista ainakin yhden harjoittelujakson suorittaneiden osuus oli 85 prosenttia. Yliopistovastaajilla vastaava luku oli 55 prosenttia. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden harjoittelun suorittaneiden korkeampi osuus johtuu pitkälti harjoittelun pakollisuudesta kaikissa koulutusohjelmissa. Nykyisten opintojen aloitusvuosi Vastaajien korkeakoulut Vastaaja-aines painottui vahvasti yliopisto-opiskelijoihin. Lähes kolme neljästä (74 %) vastaajasta opiskeli yliopistossa. Yhteensä kyselyyn vastasi 2620 opiskelijaa (AMK 689, yliopistot 1931). Vastaaja-ainesta voidaan pitää yliopisto-opiskelijoihin painottuneena, sillä suomalaisista korkeakouluopiskelijoista 57 prosenttia opiskelee yliopistossa ja 43 prosenttia ammattikorkeakouluissa. (Opiskelijatutkimus, 2010, s. 13.) Kyselyn levitystapa ja toteutusajankohta saattoivat vaikuttaa vastaajien yliopistopainotteisuuteen. Todennäköisesti huhtikuun lopussa monet ammattikorkeakouluopiskelijat olivat jo harjoitteluissa, kun taas yliopistoissa kevätlukukausi oli vielä täysipainoisesti käynnissä. Lisäksi osa opiskelija- ja ylioppilaskunnista oli jo lopettanut aktiivisen tiedottamisen kevätlukukauden osalta, mikä vaikutti vastaajamääriin. Kyselyä levitettiin muun muassa sosiaalisen median ja ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien ja yliopistojen ylioppilaskuntien kautta. Lähtökohtaisesti ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat toimivat luottamustoimisen henkilöstön voimin, kun taas yliopistojen ylioppilaskunnissa on kokopäiväisiä työntekijöitä. Tästä johtuen yliopistojen tiedotuskanavat olivat hieman ammattikorkeakouluja tehokkaammin tavoitettavissa.
8 Vastaajien jakauma ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden kesken Vastaajilta kysyttiin taustatiedoksi, missä korkeakoulussa he pääasiassa opiskelevat. Kahden korkeakoulututkinnon suorittajat valitsivat oman valintansa mukaan jommankumman. Yliopistoista eniten vastauksia kertyi Helsingin, Jyväskylän ja Oulun yliopistoista. Ammattikorkeakouluissa vastaajien jakauma oli kirjavampi. Eniten vastauksia saatiin Rovaniemen ammattikorkeakoulusta. Yliopisto-opiskelijoiden jakauma Yliopisto Kappaletta Osuus prosentteina Helsingin yliopisto 432 16,5 % Jyväskylän yliopisto 317 12,1 % Oulun yliopisto 274 10,5 % Tampereen yliopisto 200 7,6 % Itä-Suomen yliopisto 196 7,5 % Lappeenrannan teknillinen yliopisto 93 3,5 % Tampereen teknillinen yliopisto 86 3,3 % Vaasan yliopisto 83 3,2 % Lapin yliopisto 77 2,9 % Turun yliopisto 69 2,6 % Aalto-yliopisto 52 2,0 % Sibelius-Akatemia 31 1,2 % Åbo Akademi 17 0,6 % Kuvataideakatemia 1 0,0 % Maanpuolustuskorkeakoulu 1 0,0 % Svenska handelshögskolan 1 0,0 % Teatterikorkeakoulu 1 0,0 % Yhteensä 1931 73,7 %
9 Ammattikorkeakouluopiskelijoiden jakauma Amk Kappaletta Osuus prosentteina Rovaniemen ammattikorkeakoulu 187 7,1 % Humanistinen ammattikorkeakoulu 75 2,9 % Jyväskylän ammattikorkeakoulu 70 2,7 % Tampereen ammattikorkeakoulu 68 2,6 % Satakunnan ammattikorkeakoulu 58 2,2 % Turun ammattikorkeakoulu 44 1,7 % Metropolia Ammattikorkeakoulu 35 1,3 % Lahden ammattikorkeakoulu 26 1,0 % Savonia-ammattikorkeakoulu 26 1,0 % Hämeen ammattikorkeakoulu 16 0,6 % Diakonia-ammattikorkeakoulu 14 0,5 % Mikkelin ammattikorkeakoulu 11 0,4 % Vaasan ammattikorkeakoulu 10 0,4 % Seinäjoen ammattikorkeakoulu 9 0,3 % Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 7 0,3 % Oulun seudun ammattikorkeakoulu 6 0,2 % Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu 5 0,2 % Laurea-ammattikorkeakoulu 5 0,2 % Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu 4 0,2 % Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola 3 0,1 % Kajaanin ammattikorkeakoulu 3 0,1 % HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu 2 0,1 % Saimaan ammattikorkeakoulu 2 0,1 % Yrkeshögskolan Novia 2 0,1 % Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu 1 0,0 % Poliisiammattikorkeakoulu 0 0,0 % Yhteensä 689 26,3 % Vastaajien pääasialliset koulutusalat Eniten vastaajia kertyi suurimmilta koulutusaloilta: tekniikka ja liikenne (17 %), humanistinen (15 %), sosiaali, terveys ja liikunta (14 %) sekä yhteiskunta, hallinto ja laki (13 %). Jokin muu -vaihtoehdon vastanneet ilmeisesti kokivat hankalaksi sijoittaa alansa valmiisiin ryhmiin. Esimerkiksi tuotantotalouden ja farmasian opiskelijat olivat kaksi eniten jokin muu -kohtaan vastanneita. kuitenkin ensimmäiset voidaan sijoittaa tekniikan ja jälkimmäiset terveysalaan laveasti tulkittuna. Ammattikorkeakouluvastaajien yleisimmät alat olivat sosiaali, terveys ja liikunta sekä tekniikka ja liikenne. Yliopistovastaajia oli eniten humanistiselta alalta.
10 Vastaajien jakauma koulutusalan mukaan Koulutusala Kappaletta Osuus prosentteina Tekniikka ja liikenne 450 17,2 % Humanistinen 404 15,4 % Sosiaali, terveys ja liikunta 357 13,6 % Yhteiskunta, hallinto ja laki 339 12,9 % Luonnontieteet 299 11,4 % Opetus ja kasvatus 234 8,9 % Kauppa ja liiketalous 214 8,2 % Jokin muu, mikä 123 4,7 % Ympäristö ja luonnonvara 75 2,9 % Kulttuuri ja taide 73 2,8 % Matkailu, ravintola ja talous 49 1,9 % Suojelu ja sotilasala 3 0,1 % Yhteensä 2620 100,0 % Ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden jakauma koulutusalan mukaan
11 2.2 Korkeakouluopiskelijoiden tulokset Harjoittelun pakollisuus vaihtelee tutkintojen ja korkeakoulujen välillä Ammattikorkeakouluissa opintoihin pakollisena sisältyvää harjoittelua pidetään yhtenä tärkeimpänä koulutusta ja työelämää yhdistävänä opintojaksona. Ammattikorkeakoulututkinnoissa harjoittelu on huomattava osa opintoja: 210 270 opintopisteen tutkintoon sisältyy 30 120 opintopistettä harjoittelua (Opiskelijan amk, 2010, 76.). Koulutusohjelmasta ja -alasta riippuen suoritettavia harjoittelujaksoja on yksi tai useampi. Harjoittelun laajuus ja myönnettävät opintopistemäärät vaihtelevat koulutusaloittain. Yleisin käytäntö on, että kuukauden täysipäiväinen harjoittelu vastaa viittä opintopistettä. Yliopistojen tutkintoasetuksen mukaan yliopistotutkintoihin voi sisältyä asiantuntijuutta kehittävää tai syventävää harjoittelua. Yliopistoissa harjoittelu on määrätty pakolliseksi vain osaan, lähinnä professioon tähtääviin tutkintoihin. Tyypillisiä esimerkkejä pakollisen harjoittelun aloista ovat farmasian, psykologian, lääketieteen, sosiaalityön ja sosiaalityön koulutusohjelmat. Barometriin vastanneista yliopisto-opiskelijoista 61 prosenttia ilmoitti harjoittelun olevan pakollista ja 34 prosenttia vapaaehtoista. Viisi prosenttia ei tiennyt tai ollut varma, sisältyykö harjoittelu pakollisena osana tutkintoon. Kaksi prosenttia ammattikorkeakouluopiskelijoista vastasi, ettei harjoittelu ole pakollista heidän suorittamassaan korkeakoulututkinnossa. Kyseiset vastaajat ovat todennäköisesti valinneet vahingossa väärän vaihtoehdon tai ovat esimerkiksi niin opintojen alkuvaiheessa, että eivät ole vielä saaneet tietoa pakollisesta harjoittelusta. Ammattikorkeakouluissa harjoittelu on määrätty osaksi korkeakoulututkintoa (Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluopinnoista 352/2003). Korkeakouluopiskelijoiden käsitykset ja tiedot harjoitteluasioista ovat hyvin pitkälle sidoksissa siihen, kuuluuko harjoittelu pakollisena osana korkeakoulututkintoon/koulutusohjelmaan. Eräiden vastaajien kommentit kiteyttävät asian: Totuus on, etten ole edes herännyt ajattelemaan koko harjoitteluasiaa, koska siitä ei puhuta yliopistolla. Harjoittelua ei korosteta eikä sen tärkeydestä puhuta. Onko harjoittelu pakollinen osa suorittamaasi tutkintoa?
12 Opiskelijat vaativat palkallisia harjoitteluita Harjoitteluun liittyvissä palkkakäytännöissä on suuria ala- ja tutkintokohtaisia eroja: yliopistovastaajista 70 prosenttia sai harjoittelustaan palkkaa, ammattikorkeakouluvastaajista vain 41 prosenttia. Yleisintä palkaton harjoittelu on opetus- ja kasvatusaloilla sekä sosiaali-, terveys- ja liikuntaaloilla. Tekniikan ja liikenteen aloilla harjoittelu on sen sijaan palkallista yli yhdeksällä kymmenestä. Tekniikan ja liikenteen aloilla palkalliset harjoittelu selittyvät harjoittelukäytänteiden erilaisuudella: on tavallista, että harjoittelija on kesällä työsuhteessa kesätöissä, joka hyväksiluetaan myöhemmin syksyllä harjoitteluksi. Harjoittelupalkat ja erityisesti palkattomat harjoittelut puhuttavat sekä opiskelijoita että henkilökuntaa. Varsinkaan pakollisen harjoittelun ei pitäisi olla opiskelijan puun ja kuoren väliin ahdistava käytäntö, jolla yritykset saavat ilmaisia/puoli-ilmaisia palkkaorjia. Tunnen liian monta yliopisto-opiskelijaa, jotka harjoittelussaan tekivät alansa opintojen kannalta yhdentekeviä aputöitä ja keittivät kahvia toimeentulotuen perusosan suuruisella palkalla. Onhan se törkeää teettää pitkällä opinnoissaan olevilla, eli oikeasti ammattitaitoisilla ihmisillä ilmaista työtä! Opiskelijavastaajat kokivat palkkauksen liittyvän harjoittelun arvostukseen: palkaton työntekijä ei ole tasavertainen osa työyhteisöä: Kukaan ei arvosta harjoittelijaa, ketään ei kiinnosta onko hänellä ongelmia, eikä kukaan pääasiassa ole tietoinen hänen olemassaolostaan. Nykyään harjoittelijat ovat vain ilmaista työvoimaa. Opiskelijat vaativat yksimielisesti, korkeakoulujen henkilökuntaa useammin, palkallisia harjoitteluita (henkilökunnan näkemyksiä käsitellään luvussa 3.2). Yli 80 prosentin mielestä harjoittelusta tulisi maksaa aina tai useimmiten palkkaa. Avovastauksista nousi esiin huoli siitä, että yritykset käyttävät opiskelijoita systemaattisesti ilmaisena työvoimana. Palkattomalla harjoittelijalla voidaan teettää sellaisia hanttihommia, joita palkallisella ei teettäisi, kuten eräs vastaaja asian tiivistää: Ilmaiseksi työtä tekeviä harjoittelijoita kohdellaan roskatyön tekijöinä. Lisäksi palkallisuutta perusteltiin opiskelijan jo ennestään niukan toimeentulon turvaamisella; harjoittelun suorittamisesta syntyy usein ylimääräisiä matka-, asumis- ja ruokailukuluja. Useat vastaajat raportoivat yrityksistä, jotka pyörittävät tiettyjä toimintojaan vuodesta toiseen ilmaisten harjoittelijoiden voimin. Aidosti tuottavasta työstä olisi opiskelijoiden mielestä maksettava asiallista palkkaa. Ilmaisen opiskelijatyövoiman suunnitelmallista käyttöä luonnehdittiin muun muassa hyväksikäytöksi ja riistoksi. Edes valtio voisi maksaa harjoittelijoilleen palkkaa, muuten jää vain hyväksikäytetty olo. On työnantajia, jopa valtiolla, jotka käyttävät palkattomuutta härskisti hyväksi. Vain kolme prosenttia korkeakouluopiskelijoista oli täysin palkattomien harjoitteluiden kannalla. Useimmiten palkattomia harjoitteluita perusteltiin sillä, että palkalliset harjoittelut saattaisivat vaarantaa harjoittelupaikkojen saannin ja siten pitkittää opiskeluaikoja. Eräät vastaajat kokivat, että varsinkin aloilla, joilla harjoittelu on välttämätöntä sekä erittäin olennaista ammattitaidon kannalta, kuten sosiaali- ja terveysalalla, palkattomat harjoittelut ovat perusteltuja. Toisin sanottuna harjoittelu nähtiin enemmän opintoina kuin työnä.
13 Pitäisikö korkeakouluharjoittelun olla palkallinen? Poimintoja avovastauksista palkkaukseen liittyen: Aikuisopiskelijana on mielestäni aika turhauttavaa tehdä palkatonta työtä monta kuukautta; edes nimellinen palkka olisi mielestäni jonkinlaista korvausta tehdystä työstä ja osoittaisi arvostusta harjoittelijan tekemää työtä kohtaan. Jos yritys ottaa esim. neljä opiskelijaa 2-4 kuukaudeksi vuoden aikana, on heillä käytettävissä yksi miestyövuosi täysin ilmaiseksi. Harjoittelijoiden työteho on todennäköisesti parempi kuin yhden huonon työntekijän sen vuoden aikana. Lisäksi yritykset selvästikin kikailevat näillä ilmaisilla harjoittelijoilla esim. ottaessaan harjoittelijan kesän ajaksi saadaan ilmainen kesätyöntekijä, jolloin ei tarvitse palkata muita. Vaikka palkkaukseni oli työehtosopimuksen (KVTES) mukainen minimi harjoittelijan palkka, ei se vastannut millään tasolla työtehtäviäni, vaatimusta ja osaamistani eikä yleisesti psykologien palkkausta tai liiton suosituksia harjoittelijan palkasta. Toimin työyhteisössä lähes täysiveroisena psykologina 37h/vko ja palkkani oli noin 1500e/kk 5 kuukauden ajan. Samaa minimipalkkaa kuntapuolella saavat kaikki harjoittelijat oli ala mikä vain. Mielestäni KVTES pitäisi saada muutettua siihen suuntaan, että korkeakouluopiskelijoille maksettava palkka olisi huomattavasti parempi. Harjoittelu on vain ilmaisen työn käyttöä yrityksissä. Omalla kohdallani huolettaa tällä hetkellä miten pärjään taloudellisesti viimeisen harjoittelujakson aikana, koska silloin en saa enää opintotukea, eikä opetusharjoittelun aikana pysty käymään töissä, sillä harjoittelu itsessään on jo täyttä työtä. Opetusharjoitteluista kun ei saa minkäänlaista palkkaa tai apurahaa. Palkkaa olisi hyvä maksaa harjoittelijoille, sillä harjoittelijat tekevät yhtä hyvää työtä kuin vakituisessa työsuhteessa olevat. Harjoittelijan tulisi saada harjoittelusta palkkaa, jos hänellä on paikkaan riittävä osaaminen. Palkka määriteltäisiin osaamisen mukaan. Myös harjottelijan harjoitteluajan elämiskustannuksia pitäisi jotenkin korvata, vähintään ruokapalkalla. Harjoittelusta saatavasta korvauksesta haluan vain sanoa, että opiskelijan pitää pystyä elättämään itsensä jollain tavalla kun opintotuki tippuu pois. Palkaton harjoittelu ei ole todellakaan hyvä juttu - tällöin vain varakkailla opiskelijoilla on mahdollisuus saada kokemusta. On ymmärrettävää, että saatava korvaus on pienempi, mutta jonkinlainen säädyllinen korvaus on kuitenkin saatava. Kelan määrittelemä vahimmäispalkka (1071 e / kk vuonna 2011) ei mielestäni saisi olla automaattinen valinta harjoittelijan palkkaukselle, vaan palkkauksessa tulisi painottaa suoritettua opintopistemäärää sekä työkokemusta. Viidennen vuoden ja akateemisesti koulutetun opiskelijan, jolla on alalta jo runsaasti työkokemusta, palkan tulisi olla reilusti yli 1800 euroa. Valtiolla täysin naurettava palkkaus: noin 1000 e/kk. Sillä vaikea tulla toimeen, varsinkin kun monet joutuvat muuttamaan harjoittelupaikan perässä Mielestäni ilmaisen työvoiman käyttäminen ja sen perusteleminen tulevaisuudessa paremmin joka tapauksessa työllistymisellä on väärin ja moraalisesti epäilyttävää. Harjoittelun pitäisi aina olla palkallista. Palkaton harjoittelu on harmaata taloutta : mehän olemme työntekijöinä osa yhteiskuntaa ja veronmaksajia. Minusta palkattomuus on täysin perustelematonta. Harjoitteluapuraha voisi toimia taloudellisena tukena työnantajalle, mutta parhaiten työntekijä sitoutuu työhönsä, jos työnantaja maksaa hänelle myös palkkaa.
14 Harjoittelun pakollisuus jakaa opiskelijoiden mielipiteet Yliopisto-opiskelijoilta kysyttiin, pitäisikö harjoittelun olla pakollinen osa kaikkia yliopistotutkintoja, kuten ammattikorkeakouluissa. 61 prosentin mielestä harjoittelun pitäisi olla pakollista kaikissa tutkinnoissa, 24 prosentin mielestä ei ja 16 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa. Yleisimmin harjoittelun pakollisuutta perusteellaan työelämään tutustumisella ja työllistymismahdollisuuksien parantamisella: Monella alalla työharjoittelu on oleellisen tärkeä askel työllistymisen kannalta, joten mielestäni on sekä yksilön, oppilaitoksen että yhteiskunnan etu, että opiskelijat saavat mahdollisuuden suorittaa vähintään yhden työharjoittelujakson pakollisena osana opintojaan. Mielestäni harjoittelun tulisi olla pakollista, koska oman alan työkokemusta arvostetaan ihan liikaa ensimmäistä työpaikkaa haettaessa, ja jos kokemusta ei ole, on vaikea päästä edes työhaastatteluun. Pitäisikö harjoittelun olla pakollinen osa kaikkia yliopisto-tutkintoja? Myös muiden tahojen aiemmat kyselytutkimukset ovat antaneet samansuuntaisia viitteitä. Helsingin yliopiston kyselytutkimuksen tulokset vahvistavat harjoittelun tarpeellisuuden: yliopistoopiskelijoista yli 56 prosenttia piti pakollista harjoittelua erittäin tarpeellisena ja yli 27 prosenttia melko tarpeellisena. (Kunnari et al., 2012.) Alla on poimintoja avovastauksia sekä harjoittelun pakollisuuden puolesta että vastaan. Kommentteja harjoittelun pakollisuuden puolesta: Mielestäni olisi hienoa, jos yliopistoihinkin tulisi pakolliset pienet harjoittelut, jotta opiskelijat saisivat oikeasti tutustua oman alan töihinsä. Mielestäni harjoittelu on välttämätön tulevaisuuden kannalta, sillä pelkistä kirjoista ei opi millään käytäntöä. Mielestäni harjoittelu avaa hyvät mahdollisuudet nähdä käytännössä minkälaista tulevaisuuden työelämässä mahdollisesti on. Mielestäni harjoittelu oli erittäin hyödyllinen ja antoisa kokemus ja olen sitä mieltä, että harjoittelu pitäisi sisällyttää pakolliseksi osaksi opintoja Harjoittelu on todella tärkeä osa teoreettistakin yliopistotutkintoa! Kuukauden päästä valmistuvana ja ahkerasti oman alan töitä hakeneena olen havainnut, että valmistuessa KTM:ksi pitäisi olla jo oman alan työkokemusta. Sen vuoksi olisi hyvä, että harjoittelu kuuluisi pakollisena osana myös yliopiston kauppatieteellisiin opintoihin.
15 Mielestäni työharjoittelun pitäisi olla pakollinen osa jokaista tutkintoa. Harjoittelusta saisi hyvän kuvan siitä, opiskeleeko oikealla alalla. Harjoittelu selkeyttäisi oman ammatillisen erikoistumisen valintaa. Käytäntö toisi myös motivaatiota opiskella teoriaa. Ilman työkokemusta tutkinto jää sirpaleiseksi ja pintapuoliseksi, vaikka koulun penkillä istuisikin neljä tai jopa kuusi vuotta täysipäiväisesti. Ilman työkokemusta on vaikea saada töitä, ilman harjoittelua on vaikea saada työkokemusta. Ainakin näinä epävakaina taloudellisina aikoina. Harjoittelu myös edistäisi niiden työhönpääsymahdollisuuksia, jotka eivät pääse suhteiden kautta ensimmäisiin kesätöihin. Monella alalla työharjoittelu on oleellisen tärkeä askel työllistymisen kannalta, joten mielestäni on sekä yksilön, oppilaitoksen että yhteiskunnan etu, että opiskelijat saavat mahdollisuuden suorittaa vähintään yhden työharjoittelujakson pakollisena osana opintojaan. Työtä ei opi muuten kuin tekemällä, joten hyvät harjoittelupaikat ovat kultaakin kalliimpia! Kommentteja harjoittelun vapaaehtoisuuden puolesta: En kannata harjoittelun pakollisuutta. Erään ystäväni opinnot pitkittyivät, koska hän ei onnistunut saamaan harjoittelupaikkaa pakollista harjoittelua varten. --pakollisuus tarkoittaa käytännössä palkattomuutta. Harjoitteluiden sisällyttäminen yliopisto-opintoihin vaatii mielestäni erityisiä perusteluita. Yliopistossa kyse tulisi kai pääsääntöisesti kuitenkin olla teoria ja tutkimuspainotteisesta koulutuksesta ja nykyisellä viiden vuoden valmistumisvauhdilla aikaa riittävän teorian ja tutkimuksellisen näkemyksen omaksumiseen on niukasti. Harjoitteluilla on toki paikkansa, kun näiden opintojen tavoitteet ovat riittävän perusteellisesti mietitty. Yliopistojen harjoittelutukijärjestelmä epätasa-arvoinen Yksi voimakkaimmin esille nostettu aihe on yliopistojen harjoittelutukijärjestelmän toimimattomuus ja harjoittelutuen riittämättömyys. Harjoittelutuki on subventio, jonka yliopisto maksaa harjoittelupaikalle. Esimerkiksi kolmen kuukauden harjoittelusta yliopisto maksaa harjoittelupaikalle harjoittelijan kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Harjoittelutuki ei ole lähtökohtaisesti palkkatuki, vaan harjoittelutuen avulla pyritään varmistamaan laadukas ohjaus harjoittelijalle. Käytännössä harjoittelutuki kuitenkin koetaan usein palkkatukena, sillä se vähentää harjoittelijasta aiheutuvia kustannuksia harjoittelupaikalle. Harjoittelutukeen liittyviä ongelmakohtia käsitellään lisää korkeakoulujen henkilöstön vastauksien yhteydessä luvussa 3.2. Harjoittelutukeen liittyvät asiat ovat osalle yliopisto-opiskelijoista kovin tuntemattomia. Peräti 29 prosenttia vastanneista ei osannut sanoa, onko harjoittelutukea saatavissa heidän yliopistostaan. Vastauksien perusteella näyttää siltä, että harjoitteluasioista ei juuri puhuta opiskelujen alussa, vaan harjoitteluasioihin perehdytään vasta harjoittelun tullessa ajankohtaiseksi. Opiskelijoiden mukaan useimmissa yliopistoissa harjoittelutukea ei ole riittävästi saatavilla. 32 prosenttia vastanneista kertoi, että harjoittelutukea voi hakea, mutta se ei riitä kaikille. 24 prosenttia kertoi, että harjoittelutukea on saatavilla riittävästi. 15 prosenttia kertoi, ettei heidän yliopistossaan ole mahdollisuutta saada harjoittelutukea. Harjoittelutuen niukkuutta kommentoitiin muun muassa seuraavasti: Valtiotieteellisessä harjoitteluapurahoja riittää n. joka toiselle hakijalle. Julkiset harjoittelupaikat (jonne työllistymiseen sitä tukea siis tarvitsisi) taas vaativat tuen olemassaoloa. Yliopistosta voi hakea työharjoitteluajalle harjoittelurahaa, mutta sitä voi saada vasta kun kandidaatin tutkielma on suoritettuna. Meillä harjoittelu kuuluu kandidaatin opintoihin, joten ei ole mitään mahdollisuuksia saada rahallista tukea 3kk kestävään harjoitteluun.
16 Onko korkeakoulustasi mahdollista saada taloudellista tukea (harjoittelutuki) harjoittelun suorittamiseen? (yliopisto-opiskelijat) Muita kommentteja harjoittelutukeen liittyen: Apurahojen hakeminen pitäisi tehdä joustavammaksi. Monet hakudeadlinet sijoittuvat maalis-huhtikuulle, mutta jos harjoittelun haluaa aloittaa toukokuussa, rahoituksen varmistuminen olisi hyvä olla selvillä aiemmin. Mielestäni on myös epäreilua, jos kaikki apurahat jaetaan kerran vuodessa, tämä rajoittaa todella paljon opiskelijan mahdollisuuksia sovittaa harjoittelu omaan aikatauluunsa. Harjoitteluun pitäisi ehdottomasti rohkaista, uusien taitojen oppiminen ja työelämään integroituminen on ehdoton edellytys varsinkin kansainväliselle uralle tähtääville. Harjoittelutuen saaminen on tehty aivan liian vaikeaksi: nykyisen käytännön mukaan se olisi mahdollista vasta opintojen aivan loppuvaiheessa maisteriseminaari II jälkeen. Ilman harjoittelutukea on minkäänlaista harjoittelupaikkaa varsin vaikea saada. Harjoittelutukea on kuitenkin tarjolla liian harvoille ja nykyinenkin tuki on leikattu juuri puoleen. Opiskelija joutuu itse kustantamaan esim. seutuliput harjoittelupaikkaan, lounaat ym. Mielestäni tilanne on kohtuuton, varsinkin kun ottaa huomioon että muissa tiedekunnissa (esim. oikeustieteellinen) harjoittelut on itsestään selvästi palkallisia.. Miksi sosiaalityön opiskelijoita syrjitään? Yliopiston tarjoama harjoittelutuki on riittämätön opiskelijoiden määrään nähden. Vain muutama työnhakija saa tuen ja yliopiston tukema harjoittelupaikka on vain noin 30:lle opiskelijalle. Yliopistolla ei ole samanlaisia harjoittelusopimuksia kuin muilla oikeustieteellisillä tiedekunnilla. Suoraan sanottuna Lapin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan harjoittelumahdollisuudet ovat huonot. On erikoista, että saman yliopiston sisällä on hyvin suuret erot tiedekunnittain monelleko harjoitteluapurahan voi myöntää. Eri yliopistojen korvauskäytännöt harjoittelupaikoille aiheuttavat selkeää opiskelijoiden eriarvoisuutta silloin kun opiskelija joutuu hakemaan omaa opiskelupaikkakuntaansa laajemmalta alueelta pakollista harjoittelupaikkaa. Harjoittelutuet opiskelijoille ovat hyvin rajalliset laitoksellamme ja usea alamme harjoittelupaikka vaatii harjoittelijalta yliopiston myöntämää harjoittelutukea, jotta he voivat ottaa opiskelijan harjoittelijaksi. Tilanne on Helsingin valtiotieteellisessä katastrofaalinen. Ongelmia on kaksi: ensinnäkin harjoitteluapuraha arvotaan, joten esimerkiksi minä en viimeisen vuoden opiskelijana loistavilla arvosanoillakaan saanut apurahaa, vaan joku ensimmäisen vuoden opiskelija, jota ei edes kiinnosta. Toinen suuri ongelma on se, että melkein kaikki yhteiskunnallista harjoittelupaikkaa tarjoavat (valtio, esim. ministeriöt, kunnat, Väestöliitto, yms, järjestöt) vaativat apurahan yliopistolta. Harjoittelu olisi ollut todella tärkeä tutkintooni, ja säästin sitä varten rahaa työnteolla, koska en onnistunut arvonnassa. Kävikin ilmi, että en saa edes hakea miltei mitään tarjoituista harjoittelupaikoista, esim. Valtiotieteellisen harjoittelupaikat sivulta, sillä, kuten mainitsin, työnantajat vaativat apurahan. Jäin siis ilman harjoittelupaikkaa. Ymmärrän, että rahaa ei riitä kaikille eivätkä työnantajat halua maksaa kaikkea. Ainakin omalla laitoksellamme harjoittelutukea ei riitä läheskään kaikille. Alle puolet hakeneista saa tuen, tälle pitäisi tehdä jotain.
17 Toinen ongelma koski harjoittelutuen hakemista. Pitäisi ilmeisesti tietää 1/2-1 vuosi etukäteen koska on menossa harjoitteluun ja kuinka monelle kuukaudelle tarvitsee tukea, mikä on käytännössä mahdotonta. Harjoittelutukisysteemin pitäisi olla paljon joustavampi. Varsinkaan valtio, pysty maksamaan palkkaa harjoittelijalle. Mutta tällä hetkellä tilanne on erittäin epäreilu, siksi että apuraha vaaditaan. Valtio ei myöskään saa parhaita ja motivoituneimpia harjoittelijoita, vaan arvonnassa onnistuneet. On selvä juttu, että heillä on paras mahdollisuus työllistyä valtiolle jatkossa. Harjoitteluapurahaa on jaettavana liian vähän pääaineeni opiskelijoille. Harjoitteluvastaavien yleisyys Tavallisesti korkeakouluissa on harjoitteluasioita hoitava nimetty yhdyshenkilö, joka ohjaa opiskelijoiden harjoittelua ja hoitaa harjoitteluasioita. Nimikkeet vaihtelevat korkeakouluittain, esimerkkeinä harjoittelun yhdyshenkilö, harjoitteluinsinööri, harjoittelukoordinaattori sekä harjoitteluvastaava. Harjoitteluvastaava on tavallisesti yliopistoissa pääainekohtainen ja ammattikorkeakouluissa koulutusohjelmakohtainen. Yliopisto-opiskelijoiden tietous oman koulutusohjelman harjoitteluasioista on ammattikorkeakouluopiskelijoita heikompaa. Tuloksissa on erityisen silmiin pistävää yliopisto-opiskelijoiden kohdalla En osaa sanoa -vastaajien suuri, 40 prosentin osuus. Tulosten perusteella näyttää siltä, että useissa yliopistojen koulutusohjelmissa harjoitteluasiat ovat varsin tuntemattomia. Yliopistoopiskelijoista 49 prosenttia ja ammattikorkeakouluopiskelijoista 76 prosenttia tiesi, että heidän yksikössään on nimetty harjoitteluasioita hoitava henkilö. Onko laitoksellasi / yksikössäsi / koulutusohjelmassasi nimetty harjoitteluvastaava, joka ohjaa harjoittelua? Harjoittelun tärkein tehtävä oman alan työkokemuksen kartuttaminen Korkeakouluopiskelijat kokevat harjoittelun tärkeimmäksi tehtäväksi oman alan työkokemuksen hankkimisen ja oman alan työtehtäviin tutustumisen. Eikä ihme, harjoittelupaikka on suurimmalle osalla korkeakouluopiskelijoista ensikosketus oman alan työpaikkaan. Kaikkein tärkeintä työharjoittelussa on työkokemuksen saaminen ja tutustuminen omaan alaan käytännössä. Tällainen tutustuminen voisi parantaa opiskelumotivaatiotakin, kun on saanut kokeilla minkälaista alan työelämä voi olla. Ensimmäisen vuoden opiskelijana en vielä oikein tiedä, mitä kaikkea ja missä kaikkialla voisin edes työskennellä. Työharjoittelu laajentaa tietämystä.
18 Pakollinen harjoittelu olisi oiva keino lisätä opiskelujen kiinnostavuutta. Usein yliopistotason opinnot keskittyvät liikaa teoriaan ja käytäntö unohtuu. Erittäin tärkeää olisi myös saada tietoa oman alan työllistymismahdollisuuksista. Näin ns. oikealla alalla olemisen voisi varmistaa. Vastaajat saivat valita valmiista vaihtoehdoista enintään kolme heidän mielestään tärkeintä harjoitteluun liittyvää tekijää. Sekä opiskelijat että korkeakoulujen henkilöstö pitävät harjoittelun tärkeimpänä tehtävänä työkokemuksen karttumista. Tärkeiksi koetaan myös uusien verkostojen ja kontaktien luominen sekä osaamista ja opintotaustaa vastaavat työtehtävät. Korkeakoulujen henkilöstä painottaa opiskelijoita enemmän näkökulmaa, että harjoittelun tarkoituksena on antaa uusinta tietoa koulutuksen sisällöstä ja laadusta. Yli puolet (56 %) henkilöstön edustajista vastasi opiskelijoiden oman ammatti-identiteetin syventämisen olevan tärkeimpiä harjoitteluun liittyviä seikkoja. Opiskelijoilla vastaavat luvut olivat selvästi pienempiä (YO 33 % ja AMK 40 %). Osaltaan näkemyseroa saattaa selittää ammatti-identiteetti -sanan abstraktius osalle opiskelijoista. Harjoittelun keskeisimmät hyötynäkökulmat luonnollisesti vaihtelevat sen mukaan, tarkastellaanko hyötyjä opiskelijan, työnantajan vai korkeakoulun näkökulmasta. Vastaajat saivat valita (enintään) kolme tärkeintä harjoitteluun liittyvää tekijää
19 Tulokset ovat samankaltaisia muiden tutkimustulosten kanssa. Helsingin yliopiston teettämän selvityksen mukaan harjoittelun keskeisimmät työelämähyödyt liittyvät opiskelijoiden mahdollisuuteen tutustua oman alan työtehtäviin ja organisaatioihin sekä oman alan työkokemuksen kartuttamiseen. (Kunnari et al., 2012.) Penttilän haastatteluissa korkeakouluopiskelijat nostivat esiin harjoittelun myönteisiä tekijöitä: oman alan työkokemuksen karttumisen, kokemuksen myötä muun työn saannin helpottumisen, käsityksen saamisen työelämän todellisuudesta, opintojen suuntaamisen työkokemuksen perusteella sekä verkostoitumisen. Negatiivisiksi tekijöiksi korkeakouluopiskelijat kokivat harjoittelutuen vaihtelun aloittain, palkattomuuden tai erisuuren tuen eriarvoistamisen, harjoittelupalkan pienuuden sekä harjoitteluun pääsyn epävarmuuden (ja tästä johtuvan mahdollisen opintojen viivästymisen). (Penttilä, 2009.) Muita kommentteja harjoittelun hyödyistä: Harjoittelu on tärkeä osa opintoja, koska tällöin opiskelija näkee konkreettisesti millaiseen ympäristöön hän mahdollisesti tulevaisuudessa työllistyy ja millaisia vaatimuksia häneen kohdistetaan ja mitä odotetaan. Jos aivan puhtaalta pöydältä lähtee työelämään siipiään availemaan, voi todellisuus tulla aika kovana vastaan. Kun osaa vähän valmistautua ja tietää mitä odottaa ja mitä itseltä odotetaan, koen ainakin itse että työelämään on huomattavasti helpompi astua. Työharjoittelu on äärettömän tärkeää, itse en voisi kuvitella opintoja ilman sitä! Loistava paikka verkostoitua ja tehdä itseään tunnetuksi sekä kartuttaa suosittelijoita. Harjoittelu on tärkeää oman osaamisen kannalta. Se myös mahdollistaa työllistymisen harjoittelupaikkaan tai kontaktit, joita voi hyödyntää työllistymisen ollessa ajankohtainen. Oman alan työkokemus antaa konkreettisen näkökulman opintoihin, antaa itsevarmuutta hakea töitä, auttaa verkostoitumaan ja suuntautumaan jo opiskeluvaiheessa. Ei ole oikein, että maisteriksi voi valmistua lähes kirjoja tenttimällä. Enemmistö korkeakouluopiskelijoista on harjoittelussa Korkeakouluopiskelijoiden harjoittelujaksot koostuvat joko yhdestä tai useasta harjoittelusta. Vastanneista ammattikorkeakouluopiskelijoista 85 prosenttia on suorittanut harjoittelujakson tai -jaksot joko osittain tai kokonaan. Vastaava luku on yliopisto-opiskelijoilla 55 prosenttia. Harjoittelujaksoon tai -jaksoihin liittyvät kysymykset on kysytty luonnollisesti vain harjoittelussa olleilta. Oletko suorittanut harjoittelun kokonaan tai osittain osana suorittamaasi korkeakoulututkintoa?
20 Yritykset ja julkisyhteisöt yleisimpiä harjoittelupaikkoja 36 prosenttia kyselyyn vastanneista korkeakouluopiskelijoista suoritti harjoittelunsa yrityksissä. Julkisyhteisöissä, kuten valtioilla ja kunnissa, tehtiin 40 prosenttia harjoitteluista. Koulutussektorilla harjoittelunsa suoritti 15 prosenttia ja järjestöissä, yhdistyksissä tai säätiöissä 9 prosenttia. Ammattikorkeakouluopiskelijat suorittavat harjoittelunsa koulutussektorilla yliopisto-opiskelijoita merkittävästi harvemmin, kun taas yrityssektori on heillä yliopisto-opiskelijoita yleisempi harjoittelupaikka. Missä harjoittelut suoritetaan vertailu ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden välillä Harjoittelupaikat hankitaan pääsääntöisesti itse Selvä enemmistö korkeakouluopiskelijoista hankkii harjoittelupaikkansa itse. Ammattikorkeakouluopiskelijoista 75 prosenttia on hankkinut harjoittelupaikan itse, yliopisto-opiskelijoista 68 prosenttia. Alakohtaiset käytännöt ovat varsin erilaisia. Erityisesti tekniikan ja liikenteen alalla harjoittelupaikat hankitaan 95 prosenttisesti aina itse. Sosiaali-, terveys- ja liikunta- sekä opetus- ja kasvatusaloilla korkeakoulun rooli harjoittelupaikkojen hankinnassa on suurempi. Opetus- ja kasvatusalalla korkeakoulun yksikkö tai laitos järjestää yli puolet harjoittelupaikoista. Hankitko harjoittelupaikan itse vai hankkiko laitos tai yksikkö sen?
21 Korkeakouluopiskelijoiden harjoittelupaikan hankkiminen koulutusalan mukaan Harjoittelupaikat löytyvät melko helposti Yliopisto-opiskelijat kokevat keskimäärin harjoittelupaikkojen saatavuuden ammattikorkeakouluopiskelijoita hieman helpommaksi. Yliopisto-opiskelijoista 82 prosenttia koki harjoittelupaikan löytymisen olleen helppoa tai melko helppoa. Ammattikorkeakouluopiskelijoista samoin kokee 76 prosenttia. Tuloksia tarkasteltaessa on hyvä muistaa, että kysymykseen on vastannut vain harjoittelussa olleet. Henkilöt, jotka ovat kokeneet harjoittelupaikan löytämisen vaikeaksi ja eivät ole vielä suorittaneet harjoittelua, eivät ole luvuissa mukana. Vastaukset saattavat antaa liian optimistisen kuvan kaikkien korkeakouluopiskelijoiden tilanteesta ja harjoittelupaikkojen saatavuudesta. Harjoittelua en ole suorittanut, sillä en ole lukuisista, moninaisista ja mielestäni erinomaisista pyrinnöistä sitä saanut. Oman alan harjoittelupaikkoja on aivan liian vähän ja niistä kilpailee liian moni opiskelija ja vastavalmistunut. Toisaalta vastaukset olivat kaksijakoisia: osalle korkeakouluharjoittelupaikkoja on tultu tarjoamaan jopa puoliväkisin. Harjoittelupaikan pomo rekrytoi minut käytännössä kotoa harjoitteluun hakemalla. Yliopiston puolesta harjoittelun järjestäminen toimii erinomaisesti, jopa liian helposti kun paikka tuodaan tarjottimella suoraan opiskelijan eteen.