MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA

Suomen evankelis luterilaisen kirkon piispainkokouksen 12.2.2002 asettaman työryhmän mietintö MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA JA KIRKKOLAINSÄÄDÄNNÖN TARKISTAMINEN SUOMEN EV. LUT. KIRKON KESKUSHALLINTO SARJA B 2003:7

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA Piispainkokouksen 12. 13.2.2002 asettaman työryhmän mietintö Sarja B 2003:7 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 1 MIETINNÖN TAUSTA... 6 1.1 Suhde maahanmuuttajiin kirkon sisäisenä oppimisprosessina... 6 1.2 Kirkon itseymmärrys... 11 1.3 Muuttuva toimintaympäristö... 13 2 ULKOMAALAISTEN JA MAAHANMUUTTAJIEN ASEMA MIETINNÖN SUOSITUSTEN TOTEUTTAMISKELPOISUUS... 16 2.1 Suomalaista kotikuntaa vailla olevien henkilöiden rinnastaminen seurakuntien poissaolevaan väestöön (toimenpidesuositus A)... 18 2.2 Suomalaista kotikuntaa vailla olevien henkilöiden rinnastaminen Porvoon sopimuskirkkojen jäseniin (toimenpidesuositus B)... 20 3 KIRKKOLAIN KOTIKUNTASÄÄNNÖSTEN PURKAMISEN VAIHTOEHDOT... 23 3.1 Parokialiperiaatteen purkaminen... 23 3.2. Kasteen ja kirkon jäsenyyden keskinäisen kytkennän purkaminen... 25 4 TYÖRYHMÄN ESITYS KIRKOLLISEN LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISEKSI... 26 5 ESITYKSEN YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT... 35 5.1 Kirkkolaki... 35 KL 3:2 Seurakunta ja sen jäsenet... 35 5.2 Kirkkojärjestys... 39 KJ 1:3... 39 6 KIRKKOLAIN JÄSENYYSSÄÄNNÖSTEN TARKISTAMISEN TOIMINNALLISET ULOTTUVUUDET... 40 TOIMENPIDE EHDOTUKSET... 42 L y h e n t e e t... 43 L ä h t e e t... 44 Liite 1... 46 Liite 2... 48 Liite 3... 51

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA Piispainkokouksen 12. 13.2.2002 asettaman työryhmän mietintö Sarja B 2003:7 Piispainkokoukselle Piispainkokous asetti istunnossaan 12. 13.2.2002 (15 ) työryhmän selvittämään suomalaista kotikuntaa vailla olevien ulkomaalaisten mahdollisuutta tulla Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäseniksi. Täsmällinen toimeksianto on esitetty mietinnön johdantoluvussa. Työryhmä otti nimekseen Maahanmuuttajatyöryhmä II, ja se kokoontui 15 kertaa. Kysymys mahdollisuudesta kirkon jäsenyyteen eräiden keskeisten tunnistetietojen puuttumisesta huolimatta osoittautui huomattavan moniulotteiseksi. Selvitystyössä kohdattujen ongelmien haasteellisuudesta kertoo se, että piispainkokouksen mietinnölle asettama takaraja ylitettiin lähes vuodella. Saamansa toimeksiannon mukaisesti työryhmä arvioi Ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien asema mietinnössä esitettyjä lainsäädännöllisiä toimenpidesuosituksia ja laati esitöiden pohjalta lopuksi oman esityksensä säännösmuutoksineen. Mietintö on työryhmän yksimielisesti hyväksymä.

2 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA Helsingissä 8 päivänä elokuuta 2003 Kalervo Salo puheenjohtaja Erkki Huhta Ilkka Mäkelä Ulla Suotunen Marja Liisa Laihia Mikko Tähkänen Timo Frilander sihteeri

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 3 JOHDANTO Piispainkokous päätti istunnossaan 12. 13.2.2002 (15 ) asettaa jatkotyöryhmän, jonka tehtävänä on vuoden 2002 loppuun mennessä a) laatia ohjeistus seurakuntien toiminnallisen yhteistyön toteuttamiseksi maahanmuuttajaryhmien kanssa; b) tehdä ehdotus kirkkolainsäädännön tarkistamiseksi yllä mainittujen periaatelinjausten (Ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien asema mietinnön toimenpidesuositukset A ja B) mukaisesti siten, että ilman kotipaikkaoikeutta Suomessa olevien ulkomaalaisten kirkon jäsenyys tulisi mahdolliseksi. Toimeksiannon yhteydessä piispainkokous asetti jatkotyöryhmän puheenjohtajaksi vs. piispainkokouksen sihteerin, TT Kalervo Salon. Muiksi jäseniksi nimettiin hallintopäällikkö Erkki Huhta, ulkosuomalaistyön apulaissihteeri Ilkka Mäkelä sekä vs. kirkkohallituksen lakimies Ulla Suotunen. Maahanmuuttajatyöryhmä II:n sihteeriksi kutsuttiin vaikuttamistoiminnan koordinaattori Timo Frilander. Työryhmä päätti lisäksi nimetä pysyväksi asiantuntijajäsenekseen kirkon maahanmuuttajatyön sihteerin Marja Liisa Laihian. Hallintopäällikkö Huhta jäi eläkkeelle 1.1.2003 lukien, mutta jatkoi työryhmän pyynnöstä asiantuntija

4 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA jäsenenä. Hallintopäällikkö Mikko Tähkänen osallistui asiantuntijana työryhmän työskentelyyn 15.4.2003 alkaen. Vs. lakimies Ulla Suotunen siirtyi 1.3.2003 Kirkkohallituksen hallintoyksiköstä eläketoimiston palvelukseen. Koska mietinnön lainsäädäntötekninen osa oli tässä vaiheessa jo varsin pitkällä, työryhmä ei enää pitänyt lisäjäsenten kutsumista välttämättömänä. Vuosien 2002 2003 kuluessa maahanmuuttajatyöryhmä kokoontui kaikkiaan 15 kertaa. Valmistelutyössä kuultiin useita eri viranomaistahoja sekä kansalaisjärjestöjä. Erilliset lausunnot pyydettiin tietosuojavaltuutetulta ja ulkomaalaisvirastolta. Mietintöä luonnosteltaessa konsultoitiin ulkomaalaisvaltuutettua, Pakolaisneuvonta ry:tä, Helsingin seurakuntayhtymän keskusrekisteriä, veroviranomaisia, väestörekisterikeskusta sekä teologisten erityiskysymysten osalta Helsingin yliopiston ekumeniikan professoria Risto Saarista. Lisäksi työryhmä pyysi Helsingin ortodoksiselta seurakunnalta selvitystä siitä, millä tavoin suomalaista kotikuntaa vailla olevien henkilöiden kasteja jäsenyyskysymykset on hoidettu Suomen ortodoksisessa kirkkokunnassa. Suullisen selvityksen antoi isä Mitro Repo. Työryhmän sihteeri neuvotteli lainsäädäntöteknisistä kysymyksistä kirkkoneuvos Matti Halttusen kanssa. Työryhmän työ pohjautuu piispainkokoukselle tammikuussa 2002 luovutettuun mietintöön Ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien asema (Suomen ev. lut. kirkon keskushallinto, Sar

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 5 ja B 2002:1). Mainittu mietintö sisälsi lainsäädäntökysymysten osalta kaksi vaihtoehtoista toimenpidesuositusta: A. Kotikuntalain 4 :ssä tarkoitettua kotikuntaa vailla olevat henkilöt rinnastetaan seurakunnan poissaolevaan väestöön. Ratkaisu tarjoaisi laillisen perustan kasteen suorittamiselle näissä erityistapauksissa. B. Kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen tehdään tarvittavat muutokset, jotta kotikuntalain 4 :ssä tarkoitettua kotikuntaa vailla olevat henkilöt voidaan rinnastaa Porvoon sopimuskirkkojen jäseniin. Tämä tarjoaisi kotikuntaa vailla oleville henkilöille mahdollisuuden tulla kastetuiksi. Mietintöön sisältyi lisäksi ehdotus jatkotyöryhmän asettamisesta toimenpidesuositusten täytäntöönpanoa varten. Työryhmä tutustui laajasti sekä aiheesta aiemmin laadittuun suomalaiseen aineistoon että joidenkin eurooppalaisten kirkkojen maahanmuuttajatyössä saamiin kokemuksiin. Perusselvitys osoitti, että kysymys kotikuntaa vailla olevien ulkomaalaisten asemasta on monille kirkoille ajankohtainen. Ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien asema mietinnön pyrkimys kirkon kaikkien jäsenten tasapuoliseen kohteluun ohjasi myös jatkotyöryhmän työtä. Mietinnön työstämisprosessissa etsittiin ratkaisuja, joilla olisi vähän tai ei lain

6 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA kaan heijastusvaikutuksia yleiseen lainsäädäntöön. Tällöin ratkaisuvalta kaste ja jäsenyyskysymyksissä jäisi kirkon omiin käsiin. Ehdotuksessa on tavoiteltu valtiovallan ulkomaalaispolitiikan mahdollisista muutoksista riippumattomia toimintasuosituksia. Työryhmä joutui kuitenkin arvioimaan kriittisesti Ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien asema mietinnössä hahmoteltuja ratkaisuja. 1 MIETINNÖN TAUSTA Suomen evankelis luterilaisen kirkon jäsenyyttä määrittävien säädösten tarkistuksille voidaan löytää yhtäältä kirkon sisäisiä, toisaalta toimintaympäristön muutokseen liittyviä perusteita. 1.1 Suhde maahanmuuttajiin kirkon sisäisenä oppimisprosessina Viimeksi kuluneiden runsaan kahden vuosikymmenen aikana Suomen evankelis luterilaisen kirkon piirissä on tuotettu runsaasti maahanmuuttajien ja pakolaisten asemaa tarkastelevaa aineistoa. Maahanmuuttajatyöryhmä II:n

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 7 toimeksiantoa ajatellen näistä keskeisiä ovat seuraavat mietinnöt, ohjeistukset ja oppaat: Ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien asema (Suomen ev. lut. kirkon keskushallinto, Sarja B 2002:1) Kansan kirkosta kansojen kirkoksi (Suomen ev. lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 1999:2; Suomen ev. lut kirkon keskushallinto, Sarja C 1999:1) Maahanmuuttajat ja kirkko (Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto 1996) Kirkko ja pakolaiset kasvokkain. Kirkon pakolaistyö kansainvälistyvässä Suomessa (KUN:n työryhmämietintö 8.10.1996) Myös seuraavat dokumentit sivuavat työryhmän toimeksiantoa: Avioliiton solmiminen ekumeenisena kohtaamisena (Suomen ekumeeninen neuvosto 1994) Kirkon jäseneksi otettavalle annettava opetus (Piispainkokouksen ohjeisto 1994) Paluu uuteen. Opas inkerinsuomalaisten paluumuuttajien parissa tehtävään työhön (Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto 1994) Kansainvälistyvä seurakunta (Kirkon kasvatusasiain keskus 1994)

8 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA Muun kirkon papin oikeus suorittaa kirkollisia toimituksia (Suomen ev. lut. kirkon keskushallinto, Sarja B 1993:3) Paikallisseurakunnan opas inkeriläistyössä (Kirkon ulkoasiain neuvosto 1991) Kirkko ja turvapaikanhakijat (Suomen ev. lut. kirkon keskushallinto, Sarja D 1991:1) Kirkon pakolaistyön selvitys (Kirkon ulkomaanasiain neuvoston asettaman työryhmän muistio. Suomen ev. lut. kirkon keskushallinto, Sarja D 1987:11) Kirkon pakolaisselvitys (Kirkon ulkomaanasiain neuvoston asettaman työryhmän mietintö. Suomen ev. lut. kirkon keskushallinto, Sarja D 1985:5) Kirkon suhtautuminen maahanmuuttajiin ja pakolaisiin on ollut aikasidonnaista. Kysymys suomalaista kotikuntaa vailla olevien ulkomaalaistaustaisten henkilöiden jäsenyydestä Suomen ev. lut. kirkossa onkin suhteellisen tuore ilmiö. Vajaan kahden vuosikymmenen takaisissa pakolaisselvityksissä tätä aihetta ei käsitellä millään tavoin. Niissä on keskeistä kysymys kirkon ja sen paikallisseurakuntien kyvystä kohdata sekä sietää erilaisuutta. Kysymyksenasettelu liittyi 1980 luvun yleiseen ilmapiiriin, jossa monikulttuurisuus ja moniarvoisuus eivät vielä näyttäytyneet väistämättöminä ilmiöinä. Ulkomaalaistaustaisten henkilöiden mahdollisuutta päästä Suomen evankelis luterilaisen kirkon jäseniksi ei tuolloin nähty uskon

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 9 nonvapaus tai ihmisoikeuskysymyksenä. Dokumenteissa korostuu maahanmuuttajien ja pakolaisten oikeus oman uskontonsa harjoittamiseen. Pakolaisselvityksiä leimaakin huoli enemmistökirkon mahdollisesti harjoittamasta, kyseenalaisin keinoin tapahtuvasta käännyttämistoiminnasta. Luterilaisen tradition piiristä tulleiden inkeriläisten 1990 luvun alussa käynnistynyt laajamittainen maahanmuutto teki kysymyksen Suomen evankelis luterilaisen kirkon jäsenyydestä uudella tavalla ajankohtaiseksi. Tosin 1990 luvun alkupuolen muistioissa ja mietinnöissä (Kirkko ja turvapaikanhakijat, 1991; Kansainvälistyvä seurakunta, 1994) jäsenyyskysymyksiä ei vielä nähdä merkittävinä. Inkeriläisten paluumuuttajien parissa tehtävää työtä varten laadituissa oppaissa ja ohjeistuksissa (Paikallisseurakunnan opas inkeriläistyössä, 1991; Paluu uuteen, 1995) kirkon jäsenyyttä rajoittava lainsäädäntö todetaan, mutta siihen ei vielä esitetä muutoksia. Kirkon ulkosuomalaistyön neuvottelukunnan perusteellinen mietintö Maahanmuuttajat ja kirkko (1996) enteilee jo muutosta. Mietinnössä todetaan seuraavaa: Jokaisella maahamme muuttavalla kristityllä tulee olla... mahdollisuus osallistua jäsenenä joko kirkkomme tai oman tunnustuksensa mukaisen kirkon/seurakunnan elämään ja päätöksentekoon...

10 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA Edellä esitetyn periaatelausuman pohjalta mietintö toteaa lainsäädännön tarkistustarpeen, mutta ei tee asian suhteen konkreettisia toimenpide ehdotuksia. Myöskään kirkon ulkoasiain osaston asettaman työryhmän mietinnössä Kirkko ja pakolaiset kasvokkain (1996) jäsenyysproblematiikka ei näy millään tavoin. Mietinnön painopiste on uskontodialogissa. Vaikka se on syntynyt inkeriläisten maahanmuuton huippuvuosikymmenellä, siinä sivuutetaan luterilaisen tai muutoin kristillisen tradition piiristä mahdollisesti tulevat pakolaiset. Vasta 1990 luvun lopulla muutos kansankirkosta kohti kansojen kirkkoa alkaa näkyä myös pakolaisia ja maahanmuuttajia koskevissa dokumentteissa. Vaatimus jäsenyys ja lainsäädäntökysymysten ottamisesta pohdittavaksi näkyy selkeimmin kirkkohallituksen asettaman monikulttuurisuustyöryhmän mietinnössä Kansan kirkosta kansojen kirkoksi (1999) sekä piispainkokouksen asettaman maahanmuuttajatyöryhmän mietinnössä Ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien asema (2002). Pakolaisten ja maahanmuuttajien asemaa kirkossa pohtineiden lukuisten työryhmien työtä voi tiivistäen luonnehtia sanalla oppimisprosessi. Sen kuluessa kirkko on paitsi uudella tavalla kasvanut kansainvälisyyteen, myös oivaltanut oman itseymmärryksensä ja olemassa olevan lainsäädännön välillä vallitsevan jännitteen. Mietinnössä Ul

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 11 komaalaisten ja maahanmuuttajien asema (2002) todetaan seuraavaa:... olemassa olevaan lainsäädäntöön (kotikuntaa koskevat säädökset) vetoamalla Suomen evankelis luterilainen kirkko on toistaiseksi onnistunut olemaan kohtaamatta maahanmuuttajien kaste ja jäsenyyskysymyksiä. On kuitenkin kysyttävä, toteuttaako kirkko maahanmuuttajien suhteen omasta itseymmärryksestään nousevaa missiota. Kysymys kasteesta ja kirkon jäsenyydestä on puhtaasti kirkon oma asia. Näitä kirkon uskon kannalta periaatteellisia ja keskeisiä kysymyksiä ei voida jättää maallisen regimentin ratkaistaviksi. 1.2 Kirkon itseymmärrys Suomen evankelis luterilainen kirkko on osa Kristuksen universaalia kirkkoa. Yhdessä muiden maassamme toimivien kristillisten kirkkojen sekä tunnustuskuntien kanssa se toteuttaa koko kirkolle uskottua lähetys ja palvelutehtävää ensisijaisesti Suomen rajojen sisäpuolella. Suomen kirkon missionaarinen ja diakoninen tehtävä kattaa kaikki mainitun paikalliskirkon toiminta alueella pysyvästi tai tilapäisesti oleskelevat ihmiset. Kuten mietinnössä Ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien asema (2002) todetaan, nykymuotoisen kotikuntalain sekä

12 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA kirkon jäsenyyttä koskevien säädösten keskinäinen kytkös muodostaa suurimman esteen suomalaista kotikuntaa vailla olevien henkilöiden kastamiselle ja kirkon jäseneksi ottamiselle. Vallitsevaa tilannetta on pidettävä teologisesti kestämättömänä. Niin kirkon järjestyksen, organisaation kuin hallinnonkin tulee palvella ja ilmentää Raamattuun sekä tunnustukseen sidottua kirkon olemusta. Lainsäädäntö ei saa rajoittaa kirkon ja sen paikallisseurakuntien mahdollisuutta toteuttaa Kristuksen käskyyn pohjautuvia perustehtäviään, evankeliumin oikeaa julistamista sekä sakramenttien oikeaa jakamista. Nyt olemassa oleva lainsäädäntö johtaa toisinaan tilanteisiin, joissa kaste ja lähetyskäskyn toteuttamista on pakolaisten ja maahanmuuttajien kohdalla pidettävä kirkon säädösten kannalta ongelmallisena. Tilanne on hankala paitsi kirkon itsensä, myös suomalaista kotikuntaa vailla olevien henkilöiden sekä kirkon työntekijöiden näkökulmasta. Suomen evankelis luterilainen kirkko korostaa sekä omissa dokumenteissaan että julkisuudessa avoimuuttaan ja inklusiivisuuttaan. Kirkolliskokouksen toukokuussa 1992 asettama kirkon hallinnon keventämiskomitea toteaa seuraavaa: Luterilainen seurakunta on varsin avoin. Se hyväksyy jäsenyyteensä ne, jotka haluavat elää seurakunnan yhteydessä.

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 13 Kirkon jäsenyyssäädösten ja itseymmärryksen välillä vallitseva jännite on paitsi ongelma, myös myönteinen haaste. Kirkon tulee identiteetistään luopumatta kyetä uudistamaan hallintoaan sekä käytäntöjään siten, että ne kulloisessakin historiallisessa tilanteessa parhaiten palvelevat Raamattuun ja tunnustukseen pohjautuvien perustehtävien toteuttamista. 1.3 Muuttuva toimintaympäristö Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston ja toiminnallisen osaston johtoryhmien toimeksiannosta tuotetun muistion Kansainväliset sosiaalieettiset kysymykset kirkkohallituksessa 2002 liite 2 toteaa seuraavaa: Nykymuotoisen taloudellisen globalisaation, väestönkasvun ja jo aiheutettujen ympäristötuhojen oloissa maailmanlaajuinen muuttoliike on peruuttamaton ilmiö. Tämä kehityskulku haastaa kaikki yhteiskunnat pohtimaan uudelleen olemassa olevien instituutioiden kansallisvaltio mukaan luettuna perusteita. Väestön pysyväluonteinen diversiteetti on otettava huomioon kaikissa yhteiskunnan tulevaisuutta koskevissa suunnitelmissa. Tässä mielessä paluuta perinteiseen kansallisvaltioon ei ole.

14 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA Suomen osalta maahanmuutto kasvaa edelleen tasaisesti. Kun maassamme vuoden 2001 lopussa asui n. 98 500 ulkomaalaistaustaista, suomalaisen kotikunnan saanutta henkilöä, vastaava luku vuotta myöhemmin oli jo 103 682 henkeä. TAULUKKO Suomessa asuvat ulkomaiden kansalaiset vuosina 1990/1995 2002 1990 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 26 255 68 566 73 754 80 600 85 060 87 680 91 074 98 577 103 682 (Lähde: www.tilastokeskus.fi) Ilman kotikuntaa maassamme oleskelevien ulkomaalaisten lukumääristä ei ole saatavissa tilastotietoa. Kirkon maahanmuuttajatyön piirissä on voitu todeta, että suurten asutuskeskusten ja opiskelukaupunkien ulkomaalaisväestön keskuudessa kirkon jäsenyyttä etsivien, kotikuntaa vailla olevien henkilöiden osuus on merkittävä. Oman lisähaasteensa muodostaa Euroopan Unionin 1.5.2004 toteutuva laajentumiskierros. Euroopan kirkkojen konferenssin yleiskokouksessa Trondheimissa kesällä 2003 esitettyjen arvioiden mukaan unionialueen sisäinen muuttoliike tulee laajentumisen myötä tuntuvasti voimistumaan. Vallitseva kehityssuunta edellyttää kirkolta nykyistä joustavampien jäsenyyskriteerien muotoilemista. Ellei lainsäädännöllisiä pullonkauloja kyetä kohtuuajassa purkamaan, juridista pohjaa vailla olevien kasteiden määrä tu

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 15 lee todennäköisesti kasvamaan. Tämä puolestaan johtaa eräissä seurakunnissa jo nyt käytettyjen epävirallisten ja lakiin perustumattomien ns. vierasrekistereiden paisumiseen. Edelleen on todettavissa, että seurakuntien maahanmuuttajatyöstä vastaavat henkilöt turhautuvat nykymuotoisen lainsäädännön joustamattomuuteen. Tällä hetkellä valtaosa suomalaista kotikuntaa vailla olevista pakolaisista, maahanmuuttajista ja opiskelijoista ajautuu Suomen evankelis luterilaisen kirkon ulkopuolelle. Ilman lainsäädännöllisiä tarkistuksia tähän asiaintilaan ei ole odotettavissa muutosta. Nykymuotoisella ja olemassa olevaan historialliseen tilanteeseen heikosti soveltuvalla lainsäädännöllä on myös heijastusvaikutuksia koko suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen asenneilmastoon. Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (ECRI) toteaa 14.12.2001 julkaistussa toisessa Suomea koskevassa maaraportissaan, että viranomaisten asennoitumisessa ulkomaalaisiin on yhä runsaasti korjattavaa. Edelleen ulkomaalaistaustaisten henkilöiden syrjintä esimerkiksi työ ja asuntomarkkinoilla on jatkuva ongelma. Paitsi kirkkona, myös merkittävänä suomalaisena instituutiona ja arvovaikuttajana evankelis luterilaisen kirkon tulisi edistää ulkomaalaistaustaisten henkilöiden myönteistä kotoutumista maahamme. Kirkon tulisi näyttää niin viranomaisille kuin koko yhteiskunnalle myönteistä esimerkkiä suhtautumisessa pakolaisiin ja maahanmuuttajiin. Nykytilanteessa kirkon harjoittaman kansain

16 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA välisyys ja suvaitsevaisuuskasvatuksen sekä olemassa olevan lainsäädännön välillä vallitsee ilmeinen jännite. Monille pakolaisille ja maahanmuuttajille mahdollisuudella tulla yhteisön jäseneksi on merkitystä, vaikka kirkko ei kykenisi tarjoamaan heille omakielisiä palveluja. Suomalaista kotikuntaa vailla olevien ulkomaalaistaustaisten henkilöiden kannalta jäsenyyden epäämisellä saattaa olla pitkäaikaisia kielteisiä vaikutuksia (osattomuuden ja ulkopuolisuuden tunteet, katkeroituminen jne.). 2 ULKOMAALAISTEN JA MAAHANMUUTTA JIEN ASEMA MIETINNÖN SUOSITUSTEN TOTEUTTAMISKELPOISUUS Saamansa toimeksiannon mukaisesti työryhmä arvioi Ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien asema mietinnössä esitettyjen lainsäädännöllisten toimenpidesuositusten A (rinnastaminen seurakunnan poissaolevaan väestöön) ja B (rinnastaminen Porvoon sopimuskirkkojen jäseniin) toteutettavuutta. Arvioinnissa pohdittiin sekä kirkon jäsenyyttä määrittävien säädösten tarkistustarpeen heijastusvaikutuksia yleiseen lainsäädäntöön että valittavien menettelytapojen ja niistä aiheutuvien säädösmuutosten tosiasiallista merkitystä maahanmuuttajien kannalta.

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 17 Voimassa oleva lainsäädäntö estää paitsi suomalaista kotikuntaa, käytännössä myös henkilötunnusta vailla olevien henkilöiden pääsyn kirkon jäseniksi. Näitä väestökirjanpidon ja verotuksen kannalta keskeisiä tunnistetietoja vailla ovat turvapaikanhakijat sekä Suomessa tilapäisluontoisesti oleskelevat henkilöt. Tilapäisluontoisena pidetään maassa alle vuoden mittaisella oleskeluluvalla taikka ilman oleskelulupaa tapahtuvaa oleskelua. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat pidempikestoisten viisumien haltijat, viisumivapaussopimusten piiriin lukeutuvat henkilöt sekä maassa ilman vaadittavia dokumentteja joko omaehtoisesti tai vastoin tahtoaan oleskelevat henkilöt. Maassa ilman vaadittavia dokumentteja oleskelevien kategoria käsittää myös ns. laittomasti maassa oleskelevat henkilöt. Koska tähän ryhmään lukeutuu esimerkiksi ihmissalakuljetuksen tai muun rikollisen toiminnan uhreja, Euroopan kirkkojenväliset yhteistyöjärjestöt eivät pidä laittoman maassa oleskelun käsitteen omaksumista kirkolliseen lainsäädäntöön tai kielenkäyttöön toivottavana. Eräissä eurooppalaisissa kielissä ns. laittomalle oleskelulle on jo löydetty neutraalimpia ja kohderyhmää paremmin kuvaavia määreitä (ohne Dokumente, sans papiers, clandestine).

18 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 2.1 Suomalaista kotikuntaa vailla olevien henkilöiden rinnastaminen seurakuntien poissaolevaan väestöön (toimenpidesuositus A) Ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien asema mietinnössä hahmotellut toimenpidesuositukset lähtevät suomalaista kotikuntaa vailla olevien henkilöiden rinnastamisesta johonkin jo olemassa olevaan jäsenkategoriaan. Siinä ei kuitenkaan otettu kantaa suomalaisen henkilötunnuksen puuttumisesta aiheutuviin ongelmiin. Mikäli henkilölle on määritetty kotikuntalain (201/1994) 4 :n tarkoittama kotikunta, hänellä on tällöin myös oikeus henkilötunnukseen. Kotikuntaa ei kuitenkaan pidetä henkilötunnuksen myöntämisen edellytyksenä. Ne Suomen kansalaiset ja kirkon jäsenet, jotka ovat pysyvästi muuttaneet ulkomaille ja samalla menettäneet äänioikeuden sekä vaalikelpoisuuden, lasketaan seurakuntien poissaoleviin jäseniin. Verovelvollisuus Suomessa voi syntyä myös ilman suomalaista kotikuntaa. Tuloverolain (1535/1992) 11 :n nojalla verovelvollisena pidetään henkilöä, jolla on täällä varsinainen asunto ja koti tai jos hän jatkuvasti oleskelee täällä yli kuuden kuukauden ajan. Tilapäinen poissaolo ei estä pitämästä oleskelua jatkuvana. Tuloveron kantamiseksi tarvittava henkilötunnus myönnetään tapauksissa, joissa TuloveroL 11 :ssä mainitut verovelvollisuuden edellytykset täyttyvät. Henkilön maksettavaksi voidaan

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 19 eräissä tapauksissa panna lähdeveroa, vaikka henkilötunnus puuttuisikin. Tapauksissa, joissa henkilö katsotaan verovelvolliseksi ja tällä perusteella oikeutetuksi henkilötunnuksen saamiseen, hänet voidaan merkitä väestötietojärjestelmään. Suomalaisen kotikunnan puuttuminen ei tällöin estä järjestelmään kirjaamista: Ulkomaalaisesta voidaan tallettaa 1 3 momentissa tarkoitetut tiedot, jos se on Suomessa asumisen tai työskentelyn, Suomea sitovan kansainvälisen sopimuksen velvoitteiden täyttämisen tai muun erityisen syyn vuoksi tarpeen. Tietojen tallettamisen edellytyksenä on, että niistä on saatu luotettava selvitys (VäestötietoL 4 4 momentti). Laki evankelis luterilaisten seurakuntien virkataloista ja rahastoista (106/1966) säätää seurakunnan jäsenen verovelvollisuudesta. Mainitun lain 13 :n nojalla kirkollisveronkannon piiriin kuuluvat ne evankelis luterilaisten seurakuntien jäsenet, joiden maksettavaksi on pantu kunnallisveroa. Työryhmä ei pidä suomalaista kotikuntaa vailla olevien ulkomaalaisten rinnastamista seurakuntien poissaolevaan väestöön suotavana. Tällainen menettely johtaisi tarpeettoman ja paikallisseurakuntien toiminnassa eriarvoistavan jäsenkategorian syntyyn kirkon sisälle. Mikäli voimassa

20 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA olevaan kirkkolakiin tehdään kotikuntavaatimuksen poistava lisäys, seurakunnan jäsenyys käy suomalaista kotikuntaa vailla olevien ulkomaalaisten osalta mahdolliseksi täysin oikeuksin ja velvollisuuksin. 2.2 Suomalaista kotikuntaa vailla olevien henkilöiden rinnastaminen Porvoon sopimuskirkkojen jäseniin (toimenpidesuositus B) Ehdotus kaikkien suomalaista kotikuntaa vailla olevien henkilöiden rinnastamisesta Porvoon sopimuskirkkojen jäseniin pyrki välttämään kirkkolain jäsenyyssäädösten tarkistamista. Ongelman ratkaisu kirkkojärjestystä muuttamalla korostaisi kirkon itsenäisyyttä kaste ja jäsenyyskysymyksissä. Vaikka suomalaista kotikuntaa vailla olevat henkilöt rinnastettaisiin Porvoon sopimuskirkkojen jäseniin, kirkkolain tarkistuksia ei työryhmän mielestä voida välttää. KJ 1:3 :n 2 momentista seuraa, että Porvoon sopimuskirkkojen jäsenet saavat ilmoituksen perusteella Suomen evankelis luterilaisen kirkon jäsenen oikeudet ja velvollisuudet. Kun näiden oikeuksien ja velvollisuuksien sisältöä ei lainsäädännössä lähemmin eritellä, mainittua pykälää lienee tulkittava laajasti. Tällöin mainittujen kirkkojen jäsen on ilmoituksen tehtyään sekä äänioikeutettu oman

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 21 seurakuntansa vaaleissa että vaalikelpoinen seurakunnalliseen luottamustoimeen. Edelleen hänen tulee maksaa kirkollisveroa, mikäli hänen maksettavakseen on pantu kunnallisveroa (VirkataloL 13 ; KL 15:2 /sel.). Lisäksi Porvoon sopimuskirkkojen papit voivat tuomiokapitulin myöntämän erivapauden turvin ja tietyin rajoituksin hoitaa papinvirkaa Suomen evankelis luterilaisessa kirkossa (KL 6:1 2 momentti/sel.). Porvoon sopimus koskee toistaiseksi pääsääntöisesti vain joko EU:n nykyisten jäsenvaltioiden tai unioniin lähivuosina liittyvien maiden kansalaisia. Koska EU alueella käytetyt henkilötunnukset eivät sovellu suomalaisen henkilöverotuksen pohjaksi, unionikansalaiset ovat tuloveronkannon osalta samassa asemassa kuin muut ulkomaalaiset. Mietinnön valmistumisajankohtana voimassa ollut ulkomaalaislaki (378/1991) antaa suomalaisen kotikunnan määrittämistä koskevien ennakkoedellytysten osalta huomattavia erivapauksia Euroopan talousalueen (EU:n jäsenmaat + Islanti, Norja ja Liechtenstein) sekä Sveitsin kansalaisille. Mainittujen valtioiden kansalaiset sekä heidän lähisukulaisensa saavat UlkomL 16 :n 4 momentin nojalla määräaikaisen oleskeluluvan Suomessa viideksi vuodeksi. KotikuntaL 4 :n viimeinen virke koskeekin ensisijaisesti tätä ryhmää. Vaikka Porvoon sopimukseen liittyneiden Viron ja Liettuan kirkkojen jäseniin, milloin he ovat mainittujen valtioiden kansalaisia, ei toistaiseksi sovelleta UlkomL 16 :ää, rajoitus poistunee Baltian maiden tullessa EU:n jäseniksi.

22 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA Kirkkolain jäsenyyssäädökset eivät nykymuodossaan rajoita Porvoon sopimuskirkkojen jäsenten pääsyä kohtuuajassa Suomen evankelis luterilaisen kirkon ja sen paikallisseurakuntien täysivaltaisiksi jäseniksi edellyttäen, että UlkomL 16 :n sisältämä kansalaisuusvaatimus täyttyy. Vaikka rinnakkainen jäsenkategoria avattaisiin myös Porvoon kirkkoyhteisön ulkopuolelta tuleville henkilöille, Euroopan talousalueen ja Sveitsin ulkopuolisten maiden kansalaiset olisivat nykyisen lainsäädännön voimassa ollessa jatkuvasti Porvoon sopimuskirkkojen jäseniä heikommassa asemassa. Vaikka EU alueelta tuleville henkilöille voidaan muita ulkomaalaisia vaivattomammin määrittää suomalainen kotikunta, heiltä edellytetään sitä kirkon jäsenyyden ehtona KL 3:2 :n 2 momentin perusteella. Koska jo KL 3:2 :n 2 momentin sisältämän kotikuntavaatimuksen lieventäminen näyttäisi takaavan suomalaista kotikuntaa vailla oleville henkilöille mahdollisuuden päästä kirkon ja sen paikallisseurakuntien jäseniksi, viittaus Porvoon sopimuskirkkoihin käy tarpeettomaksi. Työryhmä katsoo, ettei näitä erilaisia jäsenkategorioita muutoinkaan tulisi tarpeettomasti sekoittaa. Vaikka lainsäädännöllisten rajoitusten poistuessa molempien jäsenkategorioiden oikeudet ja velvollisuudet voitaisiin yhdenmukaistaa, Porvoon kirkkoyhteisön ulkopuolelta tulevaa henkilöä ei kuitenkaan voida ottaa paikallisseurakunnan yhteyteen KJ 1:3 :n 2 momentin tarkoittamassa ilmoitusmenettelyssä.

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 23 Edellä esitetyin perustein työryhmä katsoo, ettei Ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien asema mietinnössä esitetty toimenpidesuositus B (rinnastaminen Porvoon sopimuskirkkojen jäseniin) ratkaise kotikuntaa vailla olevien ulkomaalaisten kaste ja jäsenyyskysymyksiä. 3 KIRKKOLAIN KOTIKUNTA SÄÄNNÖSTEN PURKAMISEN VAIHTOEHDOT Kirkon itsenäistä ratkaisuvaltaa, sen jäsenten tasapuolista kohtelua sekä tarkasteltavan ongelman kattavaa ratkaisua ajatellen seuraavat vaihtoehtoiset ratkaisumallit ovat periaatteessa mahdollisia: 3.1 Parokiaaliperiaatteen purkaminen Perusselvitystä paikallisseurakuntaperiaatteen purkamisen heijastusvaikutuksista ei tiettävästi ole aiemmin tehty. Työryhmä kartoitti eräitä yleisiä parokiaaliperusteen hylkäämisestä aiheutuvia seurauksia. Henkilöverotuksen osalta ratkaisu merkitsisi kirkon jäsenten vapaampaa liikkuvuutta ja näin myös kirkollisveron korvaamista jäsen

24 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA maksukäytännöllä. Parokiaaliperiaatteen purkamisen myötä kirkon nykyinen järjestysmuoto kumoutuisi, ja lopputulos lähenisi yhdistyskirkkoa. Toteutettuna KL 3:2 :n 2 momentin kumoamista edellyttävä malli säilyttää ratkaisuvallan kaste ja jäsenyyskysymysten osalta kirkon omissa käsissä. Edelleen kotikuntakytkennän yhtäläinen purkautuminen mahdollistaisi kirkon jäsenten tasapuolisen kohtelun. Yleisen lainsäädännön osalta tarkistuspaineet jäisivät parokiaaliperusteen kumoutuessa vähäisiksi. Kirkkolainsäädännön kokonaisuuteen sitä vastoin kohdistuisi mittavia uudistustarpeita. Parokiaaliperusteeseen pohjautuva järjestysmuoto ei suoraan nouse Tunnustuskirjoista. Niihin sisältyy kuitenkin elementtejä, jotka edellyttävät pitäytymistä tässä keskiajalta periytyvässä kirkollisessa järjestyksessä. Työryhmä katsoo, että heijastusvaikutusten laajuutta sekä kirkon jäseniksi mahdollisesti hakeutuvien ulkomaalaisten suhteellisen vähäistä määrää ajatellen parokiaaliperusteesta luopuminen olisi suomalaisessa tilanteessa tarpeettoman järeä toimenpide. Työryhmä kiinnittää huomiota siihen, että paikallisseurakuntaperiaatteeseen on viime vuosina monelta taholta kohdistunut runsaasti paineita. Kun kysymys on luterilaisen identiteetin kannalta tärkeästä asiasta, parokiaaliperiaatteen relevanssin selvittäminen omana erityiskysymyksenään saattaisi tältä osin selkiyttää tilannetta.

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 25 3.2 Kasteen ja kirkon jäsenyyden keskinäisen kytkennän purkaminen Rekisterinpitoa koskeva yleinen lainsäädäntö ei edellytä rekisteriin merkittävältä kirkon jäsenyyttä. Henkilötietolain (523/1999) 12 :n 7 kohta antaa uskonnollisille ja aatteellisille yhdistyksille sekä yhteisöille oikeuden tallettaa tietoja paitsi jäsenistä, myös henkilöistä, joilla on säännölliset, mainittujen yhdistysten ja yhteisöjen tarkoituksiin liittyvät yhteydet. Teoriassa henkilö siis rekisterinpitoa koskevan yleisen lainsäädännön estämättä voitaisiin kastaa ja tehdä tästä asianmukainen merkintä kastettujen luetteloon ilman jäsenyysseuraamusta. Kääntäen olisi myös mahdollista luoda eräänlainen liitännäisjäsenkategoria ilman kastetta. Ratkaisu vastaisi tällöin Ruotsissa aiemmin sovellettua mallia. Tämä edellyttäisi kuitenkin KL 1:3 :n 1 momenttiin tehtävää muutosta. Vaikka kasteen ja kirkon sekä sen paikallisseurakuntien jäsenyyden keskinäisen kytkennän purkaminen olisi lainsäädännön kokonaisuutta ajatellen käyttökelpoinen vaihtoehto, ratkaisu on teologisesti mahdoton. Tunnustuskirjoissa tähän problematiikkaan ei suoranaisesti kajota, ilmeisesti siksi, että kirkko on eräitä harvinaisia poikkeuksia lukuun ottamatta aina johtanut jäsenyyden kasteesta. Kirkkojen Maailmanneuvoston Kaste, ehtoollinen ja virka asiakirjassa kasteen ja kirkon jäsenyyden keskinäinen kytkentä vahvistetaan seuraavasti:

26 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA Kasteen kautta kristityt saatetaan yhteyteen sekä Kristuksen että toistensa kanssa ja heidät liitetään samalla jäseniksi siihen kirkkoon, joka on ollut ja joka on kaikkialla ja kaikkina aikoina. 4 TYÖRYHMÄN ESITYS KIRKOLLISEN LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISEKSI Voimassa oleva KL 3:2 :n 2 momentissa säädetään seuraavasti: Kirkon jäsen on sen seurakunnan jäsen, jonka alueella hänellä on kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka. Mikäli kirkon ja sen paikallisseurakuntien jäsenyys halutaan avata suomalaista kotikuntaa vailla oleville ulkomaalaisille, tätä KL:n kotikuntasäännöstä on tarpeen muuttaa. Tällöin kotikuntavaatimus korvattaisiin asuinpaikalla niiden henkilöiden osalta, joilla ei ole KotikuntaL 4 :n tarkoittamaa kotikuntaa. Näiden kirkon jäseniksi tulevien henkilöiden jäsenyysedellytyksistä on tarpeen lähemmin säätää KJ:ssä. Työryhmä esittää, että KL 3:2 :ään lisätään uusi kolmas momentti seuraavasti:

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 27 Seurakunnassa voi olla myös kirkkojärjestyksessä tarkemmin säännellyin perustein 2 :n 2 momentin edellyttämää kotikuntaa vailla olevia läsnäoleviksi merkittyjä jäseniä. Vailla kotikuntaa oleva jäsen on sen seurakunnan jäsen, jonka alueella hän asuu. Edelleen työryhmä esittää, että KJ 1:3 :ään lisätään uusi kolmas momentti seuraavasti: Kirkon jäseneksi voi tulla kirkkolain 3 luvun 2 :n 3 momentissa tarkoitettu kotikuntaa vailla oleva henkilö, mikäli hän täyttää kirkkojärjestyksen 1 luvun 3 :n 1 2 momentin ehdot. Piispainkokous antaa asiaa koskevia tarkempia määräyksiä. Ratkaisua hahmoteltaessa on syytä ottaa huomioon seuraavat lait: Väestötietolaki (507/1993) Väestötietojen keräämistä, tallettamista ja luovuttamista säätelevän lain 4 :n 1 momentin 1 kohta mainitsee Suomen kansalaisesta välttämättä talletettavina tietoina muun muassa suomalaisen kotikunnan sekä henkilötunnuksen. Edelleen mainitun lain 4 :n 4 momentti säätää seuraavaa: Ulkomaalaisesta voidaan tallettaa 1 3 momentissa tarkoitetut tiedot, jos se on Suomessa asumisen tai työskentelyn,

28 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA Suomea sitovan kansainvälisen sopimuksen velvoitteiden täyttämisen tai muun erityisen syyn vuoksi tarpeen. Tietojen tallettamisen edellytyksenä on, että niistä on saatu luotettava selvitys. (VäestötietoL 4 1 3 momentit): Suomen kansalaisesta talletetaan 1) henkilön tunnistetietoina henkilötunnus, kansalaisvarmenteeseen sisältyvä sähköinen asiointitunnus, nimi, osoite ja kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka, sekä sellaiset tiedot kiinteistöstä, rakennuksesta ja huoneistosta, jotka yksilöivät hänen kotikuntansa ja siellä olevan asuinpaikkansa; 2) perheoikeudellista asemaa kuvaavat vanhempia, avioliittoa, puolisoa ja lapsia koskevat tiedot; 3) kansalaisuutta, toimivaltaisuutta ja kuolinaikaa koskevat tiedot, sekä 4) henkilön ilmoittamat tiedot äidinkielestä ja asiointikielestä, suomesta tai ruotsista, milloin kumpikaan näistä ei ole henkilön äidinkieli, sekä henkilön ilmoittamat tiedot ammatista, tietojen luovuttamista koskevista rajoituksista ja postiosoitteesta sekä vastaavasta muusta osoitteesta (1 mom.); Asianomaisten viranomaisten käyttöä varten talletetaan lisäksi tiedot lasten huostaanottoa koskevista sosiaalihuollon asioita käsittelevän monijäsenisen toimielimen ratkaisuista sekä vaalien ja kansanäänestysten toimittamista varten tarvittavat tiedot ääni ja äänestysoikeutetuista (2 mom.); Asianomaisten uskontokuntien ja 25 :n 6 momentissa tarkoitettujen viranomaisten käyttöön talletetaan lisäksi tiedot uskontokuntaan kuulumisesta (3 mom.).

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 29 Laki uskontokuntien jäsenrekistereistä (614/1998) Lain 1 velvoittaa evankelis luterilaista kirkkoa, ortodoksista kirkkokuntaa sekä rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia pitämään jäsenistään jäsenrekisteriä. Edelleen mainitun lain 4 määrittelee jäsenrekistereihin kirjattavat minimitiedot. Tässä yhteydessä henkilötunnusta ei pidetä välttämättömänä, ja sen voi korvata syntymäajalla. Lain 4 :n 3 kohta edellyttää suomalaista kotikuntaa koskevan tiedon kirjaamista paikallisseurakunnan jäsenrekisteriin. Ellei henkilöllä ole kotikuntaa Suomessa, tästä tehdään merkintä rekisteriin. Uskonnonvapauslaki ( 453/2003) Elokuussa 2003 voimaan tullut uskonnonvapauslaki vahvistaa evankelis luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkkokunnan oikeuden päättää itsenäisesti jäsenyyskriteereistään (UskVapL 3 1 momentti). Edelleen se pyrkii ottamaan huomioon monikulttuuristumisen vaikutukset esimerkiksi väljentämällä kotipaikkavaatimuksia uskonnollisten yhdyskuntien hallitusten osalta (UskVapL 12 1 momentti). Nämä intentiot vastaavat hyvin perustuslain (731/1999) 11 :ssä turvattua uskonnonvapautta. Mainittu perustuslain säännös luokittelee uskonnonvapauden perusoikeudeksi, joka tulee turvata kaikille Suomen lainkäyttöpiiriin lukeutuville henkilöille. Toisin kuin eräisiin muihin perusoikeussäännöksiin, PL 11 :ään ei sisälly rajoituslauseketta.

30 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA UskVapL 4 :n 4 momentti säätää maistraatin toimivallasta seuraavasti: Maistraatin, jonka toimialueella henkilöllä on kotikunta tai väestökirjanpitokunta, on viipymättä talletettava uskonnolliseen yhdyskuntaan liittymistä tai eroamista koskeva tieto väestötietojärjestelmään ja toimitettava uskonnollisesta yhdyskunnasta eronneelle vahvistus eroamisesta. Maistraatin on viipymättä ilmoitettava uskonnolliselle yhdyskunnalle henkilöt, jotka ovat tehneet eroamisilmoituksen maistraatille. Edellä mainittu säännös johtaa tiukasti tulkittuna tilanteeseen, jossa kotikuntaa vailla olevan ulkomaalaisen asuinpaikkakunnan maistraatti ei ole toimivaltainen liittymisja eroamisilmoituksia koskevissa kysymyksissä. Tästä ei kuitenkaan aiheutune ongelmaa, koska VäestötietoL 43 :n 4 momentti siirtää näissä tapauksissa toimivallan Helsingin maistraatille. Kirkon ja sen paikallisseurakuntien jäseneksi otettavalta voidaan odottaa sellaista elämäntilannetta, joka mahdollistaa VäestötietoL 4 :ssä lueteltujen tietojen tallettamisen väestötietojärjestelmään. UskVapL 4 3 momentti säätää uskonnolliseen yhdyskuntaan liittymisestä ja siitä eroamisesta seuraavaa: Uskonnollisen yhdyskunnan tulee välittömästi ilmoittaa yhdyskunnan jäseneksi otetut ja yhdyskunnalle eroamisilmoituksen tehneet henkilöt väestötietolaissa

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 31 (507/1993) tarkoitettuun väestötietojärjestelmään. Ilmoituksen tulee sisältää henkilön täydellinen nimi, syntymäaika tai henkilötunnus sekä liittymis ja eroamispäivä. Väestötietojärjestelmään kirjaaminen edellyttää pääsääntöisesti suomalaista henkilötunnusta. Eräissä poikkeustapauksissa henkilöllä saattaa olla kytkentä väestötietojärjestelmään jopa ilman henkilötunnusta. Näihin ns. viitehenkilöihin lasketaan suomalaisen kanssa avioliitossa olevat, Suomen rajojen ulkopuolella asuvat ulkomaalaiset. Mainitusta UskVapL 4 3 momentista seuraa, että rekisteröintikysymysten selvittely jää maistraatin tehtäväksi. Henkilötunnusta ja/tai suomalaista kotikuntaa vailla olevan ulkomaalaisen tullessa kirkon jäseneksi hänen maassaoloperusteidensa tutkinta ei uuden uskonnonvapauslain oloissa kuulu paikallisseurakunnalle. Näissä tapauksissa henkilöstä kirjataan liittymiskaavakkeen edellyttämät tiedot, ja ne toimitetaan toimivaltaiselle maistraatille. Maassa ilman vaadittavia dokumentteja oleskeleva henkilö voidaan ottaa kirkon jäseneksi. Hänestä kirjataan liittymiskaavakkeen mukaiset tiedot, ja ne toimitetaan maistraatille. Ellei henkilö hyväksy tätä menettelyä, hänet voidaan tietyin edellytyksin joko kastaa jonkin lähtö taikka alkuperämaassaan toimivan luterilaisen kirkon jäseneksi tai ohjata jonkin muun Suomessa toimivan kristillisen kirkon taikka yhdyskunnan piiriin. Toisen luterilaisen kirkon jäseneksi kastaminen edellyttää aina asianomaisen kirkon hyväksyntää. Kaik

32 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA kien puutteellisin dokumentein maassa oleskelevien henkilöiden mahdollisuus uskonnon harjoittamiseen on turvattava PL 11 :n tarkoittamalla tavalla. Sanottu koskee sekä pastoraalista ulottuvuutta että vapaata osallistumismahdollisuutta seurakuntien jumalanpalvelus ja hartauselämään. Maistraatit vastaavat oman virka alueensa väestötiedoista ja niiden ylläpidosta. On huomattava, että maistraattien käytännöt ja laintulkinta ulkomaalaiskysymyksissä voivat vaihdella. VäestötietoL 2 :n 3 momentti säätää seuraavaa: Väestörekisterikeskus vastaa väestötietojärjestelmän yleisestä toimivuudesta ja rekisteritoimintojen yhtenäisyydestä. Rekisterihallintoasetuksen (248/1996) 3 säätää seuraavaa: Väestörekisterikeskuksen tehtävänä on kehittää väestökirjanpidon menetelmiä, ohjata väestökirjanpidon paikallisviranomaisia sekä suorittaa muut sille säädetyt väestökirjanpitoon liittyvät tehtävät. Mikäli tavoitteeksi asetetaan, että kotikuntaa vailla olevat henkilöt voidaan kirjata väestötietojärjestelmään, tulkintalinjan yhdenmukaistaminen edellyttää yhteistyötä Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien kanssa.

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 33 Vaikka henkilötunnus mahdollistaa väestötietojärjestelmään kirjaamisen ja kirkollisveronkannon, kotikunnan puuttumisesta aiheutuu väistämättä eräitä ongelmia. Väestörekisterikeskus ja maistraatit eivät nykytilanteessa aukottomasti kykene seuraamaan kotikuntaa vailla olevien mutta väestötietojärjestelmään merkittyjen ulkomaalaisten muuttoa paikkakunnalta toiselle. Ongelma koskee lähinnä henkilöitä, jotka muuttaessaan laiminlyövät lakisääteisen ilmoitusvelvollisuutensa ja joilla ei ole verotettavaa tuloa. Myöskään uskontokuntatietoa ei kotikuntaa vailla olevien henkilöiden osalta toistaiseksi rekisteröidä. Kun VäestötietoL 4 :n 3 momentti velvoittaa väestötietoviranomaista merkitsemään väestörekisteriin tiedon uskontokunnasta, vallitsevan käytännön taustalla lienee osin suurimpien kirkkojen oma rajoittava lainsäädäntö (kotikunta jäsenyyden ehtona). Esitettyjen säännösmuutosten jälkeenkin ongelmaksi jää, että maahanmuuttajat eivät kaikissa tapauksissa halua tulla merkityiksi minkäänlaisiin rekistereihin. Tämä koskee paitsi islamilaisista maista tulevia ja kristinuskoon kääntyneitä henkilöitä, myös niitä, jotka alkuperäisessä kotimaassaan ovat syystä tai toisesta joutuneet vaikeuksiin viranomaisten kanssa. Erityisesti näissä tapauksissa on tarpeen korostaa, että HenkilötietoL 11 12 :n mukaan ihmisen uskonnollinen vakaumus on salassa pidettävä tieto. Edelleen rekisteröitävällä on oikeus eräiltä osin rajoittaa

34 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA väestötietojärjestelmään kirjattujen henkilötietojen luovuttamista (HenkilötietoL 30 ). Kun tarkasteltavana oleva jäsenyysproblematiikka monilta osin kytkeytyy sisäasiainministeriön ja sen alaisen Väestörekisterikeskuksen hallinnonalaan, työryhmä esittää, että piispainkokous pyytäisi mietinnön lainsäädännöllisistä toimenpidesuosituksista lausuntoa Väestörekisterikeskukselta. Lisäksi työryhmä pitää tarpeellisena lausunnon pyytämistä mietinnön kokonaisuudesta kirkon ulkoasiain neuvostolta (KUN). On mahdollista, että kirkkolain jäsenyyssäännösten täydentäminen aiheuttaa tarkistuspaineita yleiseen lainsäädäntöön. Nämä heijastusvaikutukset on tarpeen selvittää erikseen sekä tehdä selvityksen edellyttämät säädösmuutokset.

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 35 5 ESITYKSEN YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 5.1 Kirkkolaki KL 3:2 Seurakunta ja sen jäsenet Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi kolmas momentti siten, että seurakunnan jäsenenä voi olla myös kirkkojärjestyksessä tarkemmin säännellyin perustein kotikuntaa vailla oleva henkilö. Tällaisia jäseniä voivat olla ne ulkomaalaiset, joille ei ole rekisteröity kotikuntaa väestötietojärjestelmään, jotka asuvat seurakunnan alueella ja jotka muutoin täyttävät seurakuntaan liittymisen edellytykset. Sellaiset henkilöt, joilla on Suomessa kotikunta, mutta jotka tosiasiallisesti asuvat muun kunnan alueella, eivät voi siirtyä asuinpaikkakuntansa seurakunnan jäseniksi. Henkilö, jolla ei ole Suomessa kotikuntaa, merkitään seurakunnan kirkonkirjoihin merkinnällä kotikuntaa vailla oleva jäsen. UskVapL 4 3 momentti edellyttää uskonnollisen yhdyskunnan jäsenen kirjaamista väestötietojärjestelmään. Mainittuun järjestelmään voidaan rekisteröidä myös suomalaista kotikuntaa vailla olevia ulkomaalaisia.

36 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA VäestötietoL 4 :n 4 momentin mukaan ulkomaalaisesta voidaan tallettaa tietoja, jos se on Suomessa asumisen tai työskentelyn, Suomea sitovan kansainvälisen sopimuksen tai muun erityisen syyn vuoksi tarpeen. Seurakuntaan liittymistä voidaan pitää muuna erityisenä syynä (UskVapL 4 3 momentti). UskVapL ei edellytä jäseneksi otettavalta kotikuntalain mukaista kotikuntaa eikä edes henkilötunnusta (UskVapL 4 3 momentti; 4 4 momentti). Suomalaista kotikuntaa vailla olevien osalta toimivalta uskonnolliseen yhdyskuntaan liittymistä ja siitä eroamista koskevissa kysymyksissä kuuluu Helsingin maistraatille (VäestötietoL 43 4 momentti). Väestötietojärjestelmään rekisteröiminen merkitsee automaattisesti sitä, että henkilölle annetaan henkilötunnus. Seurakunnan jäseneksi liittyvästä, kotikuntaa vailla olevasta ulkomaalaisesta kirjataan liittymiskaavakkeen mukaiset ja UskVapL 4 :n 3 momentin edellyttämät tiedot. Jäseneksi liittyvällä ulkomaalaisella voi jo entuudestaan olla henkilötunnus esimerkiksi silloin, jos hänelle on maksuunpantu tuloveroa, vaikka hänellä ei olisikaan suomalaista kotikuntaa. Kun jäsen on rekisteröity väestötietojärjestelmään, hänen tietojaan käsitellään seurakunnissa samalla tavoin kuin muidenkin jäsenten jäsentietoja. Seurakunnan väkiluku on läsnäoleviksi merkittyjen jäsenten lukumäärä. Tämä lukumäärä pitää sisällään myös kotikuntaa vailla olevat jäsenet. Tällaisten seurakuntalaisten osuus voidaan ilmoittaa tilastoja sekä KL:ssa ja KJ:ssä

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 37 olevia, seurakunnan väkiluvun määrää edellyttäviä tietoja varten erikseen, mikäli se ei ole mahdollista suoraan järjestelmästä. Mikäli kotikuntaa vailla oleva jäsen muuttaa pysyvästi ulkomaille eikä muuttaessaan eroa kirkosta, hänen jäsenyytensä paikallisseurakunnassa katsotaan päättyneeksi. Kotikuntaa vailla olevien jäsenrekisterin pitämiseen sovelletaan henkilötietolakia (523/1999) ja lakia uskontokuntien jäsenrekisteristä (614/1998). Kotikuntaa vailla olevasta seurakunnan jäsenestä saa rekisteröidä kaikki ne tiedot, jotka rekisteröidään muistakin seurakunnan jäsenistä. Tällaisia tietoja ovat sukunimi ja etunimet, mahdollinen henkilötunnus ja syntymäaika, osoite, uskontokuntaan liittymisajankohta ja uskontokunnasta eroamisajankohta. Lisäksi henkilöstä voidaan kirjata uskontokuntien jäsenrekisteristä annetun lain 5 :n mukaiset tiedot. Käytännössä toimitaan samalla tavoin kuin muidenkin jäsenten kohdalla. Kotikuntaa vailla olevan seurakunnan jäsenen lapsen liittämisestä seurakunnan jäseneksi joko kasteen kautta taikka muutoin on voimassa, mitä siitä uskonnonvapauslaissa, kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä säädetään. Henkilö, jolla ei ole kotikuntaa Suomessa, voidaan kastaa myös silloin, jos hänellä on joko alkuperä tai kotimaassaan mahdollisuus tulla jonkin siellä toimivan evankelisluterilaisen kirkon taikka Porvoon kirkkoyhteisön jäsen

38 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA kirkon jäseneksi. Asiasta on korrektiussyistä sovittava ko. evankelis luterilaisen kirkon tai seurakunnan kanssa ennen kastetoimitusta (kirkkohallituksen yleiskirjeen 7/1994 liite). Toimituksesta tehdään merkintä asianomaisen seurakunnan kastettujen luetteloon. Kirjallinen kastetodistus on aina annettava, ellei asianomaisen pyynnöstä muuta johdu. Kotikuntaa vailla olevalla seurakunnan jäsenellä on oikeus päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista ja seurakunnan tarjoamista muista eduista KL:n ja KJ:n säännösten mukaisesti. Tällainen jäsen voidaan vihkiä kirkollisesti ja hän voi ryhtyä kummiksi edellyttäen, että hänet on myös konfirmoitu. Hän voi saada kirkon, seurakunnan tai seurakuntayhtymän viran taikka jumalanpalvelukseen, kirkollisiin toimituksiin, diakoniaan tai opetukseen liittyvän pysyväisluonteisen työn. Jos toinen tai molemmat kihlakumppanit ovat Suomen evankelis luterilaisen kirkon jäseniä, seurakunta voi avioliittolain (234/1929) 10 :n mukaisesti suorittaa avioliiton esteiden tutkinnan. Tutkinnasta on muutoin voimassa mitä siitä avioliittoasetuksessa (820/1987) määrätään.

MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 39 5.2 Kirkkojärjestys KJ 1:3 Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädetään niistä perusteista, milloin kotikuntaa vailla oleva henkilö voi tulla kirkon jäseneksi. Keskeisin edellytys on se, että hänet on oikein kastettu. Sen seurakunnan, johon henkilö liittyy, kirkkoherra päättää siitä, milloin henkilö voidaan kastaa tai voiko hän aiemmin saamansa kasteen perusteella liittyä seurakunnan jäseneksi. Kasteen voi suorittaa muunkin seurakunnan pappi. Tällöin kasteen suorittaneella papilla on KL 16:2 b :n mukainen ilmoitusvelvollisuus sille seurakunnalle, jonka jäseneksi kyseinen henkilö tulee. Samoin on ilmoitettava muista suoritetuista kirkollisista toimituksista (KJ 2:25 ). Mikäli kirkkoherra ei suostu kirkkoon liittymistä koskevaan pyyntöön, menetellään niin kuin KJ 1:3 :n 3 momentissa säädetään. Maassaolon minimiajan määritteleminen ei ole tarpeellista, sillä asia on ratkaistava tapauskohtaisesti. Lisäksi edellytetään, että henkilö asuu sen seurakunnan alueella, jonka jäseneksi hän liittyy. Piispainkokoukselle ehdotetaan oikeutta antaa asiassa tarkempia määräyksiä. Kastetulle annetaan todistus.

40 MAAHANMUUTTAJIEN JÄSENYYS SEURAKUNNASSA 6 KIRKKOLAIN JÄSENYYSSÄÄNNÖSTEN TARKISTAMISEN TOIMINNALLISET ULOTTUVUUDET Mikäli KL 3:2 :ään tehdään kotikuntavaatimuksen poistava lisäys, paineet omakielisten palvelujen tarjoamiseen kirkon ulkomaalaistaustaisille jäsenille tulevat kasvamaan. Työryhmä selvitti olemassa olevan lainsäädännön tarjoamia mahdollisuuksia uusien kieliperustalla toimivien seurakuntien perustamiseen, vieraskielisten palvelujen kehittämiseen sekä työntekijöiden vapaampaan liikkuvuuteen. Olemassa oleva kirkkolainsäädäntö ei mahdollista seurakunnan tai seurakuntayhtymän määräämistä kaksikielisiksi tapauksissa, joissa vieraskielisen, so. muun kuin ruotsin tai suomenkielisen ja saamelaisten kotiseutualueella saamenkielisen väestön määrä näyttäisi tätä edellyttävän. Rajoitus pohjautuu kielilakiin (148/1922), jota KL soveltuvin osin noudattaa. Kirkkohallitus voi kuitenkin perustaa kokonaan vieraskielisiä seurakuntia. Työryhmä katsoo, että niihin tulisi soveltaa KL 25:12 :n säännöstä seurakunnista, joille on annettu erityisiä oikeuksia. Vaikka pykälä nykyisellään koskee vain Suomen saksalaista ev. lut. seurakuntaa, sen soveltamisalaa ei ole rajoitettu. Kysymys siitä, tulisiko