Koukussa draama Lyhytelokuvan tuotantosuunnitelma 4.11.2013 Versio 1 Pirkka-Pekka Launonen Piaume 13, Pikisaari
SYNOPSIS: Jarmo Uotila on 42-vuotias kouvolalainen mies. Jarmo on koulutukseltaan rakennusmies ja hän työskentelee näin ollen rakennustyömaalla. Jarmolla oli vaimo. Hänellä on myös kaksi lasta. Nuoruudessaan Jarmoa kiusattiin paljon hänen ylipainostaan ja alkoholiongelmistaan, mutta hän päätti muuttaa elämänsä suunnan ja aloitti kuntoilun. Nykyisin hän on hyvässä kunnossa ja harrastaa lenkkeilyä ja kuntoilua. Jarmon elämä muuttuu täysin, kun hänen vaimonsa sanoo haluavansa eron hänestä. Jarmolle kyseinen asia on täysi yllätys ja hän järkyttyy syvästi. Jarmo hakee lohtua pelikoneista. Hän jää syvästi koukkuun pelikoneiden maailmaan ja myös nettipokeri kiinnostaa häntä. Jarmon työkaverit saavat tietää asiasta ja häntä aletaan kiusaamaan työpaikalla asian johdosta. Jarmo velkaantuu pahasti, koska hänen täytyy saada koko ajan lisää rahaa pelaamiseen. Lopulta Jarmo herää todellisuuteen, kun hän unohtaa hakea tyttönsä Jennin juna-asemalta. Jarmo ymmärtää, että hänen peliriippuvuutensa on mennyt liian pitkälle ja hän tarvitsee apua ongelmaansa. PREMISSI: Elämässä täytyy mennä eteenpäin. DRAMATURGIA: Koukussa lyhytelokuva on alussa tunnelmaltaan hieman kolkko ja apea, mutta lopussa näkyy valoa tunnelin päässä. Valaistuksessa käytetään pääosin sen tilanteen luonnollista valoa. Lopussa enemmän lämminhenkistä valaistusta. Musiikkia ei juuri ole, paitsi Jarmon ollessa pelikoneilla. HENKILÖLUETTELO: Jarmo (42) Hiljainen, mutta toimelias rakennusmies. Mieleltään tasapainoinen paitsi silloin kun ongelmia ilmenee. Sporttinen, mutta perinteisen näköinen mies. Suhtautuu elämään valoisasti. Keijo (46) Jarmon työkaveri. Huumoripitoinen mies ja tykkää heittää huulta. Pitkä ja parrakas henkilö. Pitää kahvista yli kaiken ja suhtautuu elämään leppoisasti. Sauli (35) Elämäänsä ja työhönsä kyllästynyt mies, joka alkaa kiusaamaan Jarmoa hänen peliongelmiinsa liittyen. Omistaa paljon karismaa ja ajattelee olevansa muiden yläpuolella nuoresta iästään huolimatta. Jenni (14) Jarmon toinen lapsi. Teini-iässä oleva nuori neiti, joka on kuitenkin ikäisekseen hyvin käyttäytyvä. Käy isällään joka toinen viikko kylässä.
KUVASUHDE: 16:9 FORMAATTI: - PITUUS: 5-7 min Tuottaja: Kirsi-Marja Schali TYÖRYHMÄ: Pirkka-Pekka Launonen Ohjaus, käsikirjoitus Ei valittu Kuvaus Ei valittu Valaisu Antti Hast Leikkaaja Ei valittu Äänittäjä NÄYTTELIJÄT: Ei valittu RESEARCH: Ennakkosuunnittelu hyvin alussa. Kuvauslupia on joihinkin paikkoihin. Jarmon koti tulee olemaan Pirkka-Pekka Launosen asunto. Rautatieasemana toimii Oulun rautatieasema. Rakennustyömaata ei ole hankittu. Rahoitus on vielä saamatta ja hakusessa. Sopimus Antti Hastin kanssa on kunnossa ja pitää. LOCATION: Jarmon koti Tuulikintie 3 C 321 Rakennustyömaa Rautatieasema Ei valittu Rautatienkatu 11 a AIKATAULU: 20.4.2014 klo 12.00-16.00 Rakennustyömaakuvaukset. Jos rakennustyömaa saadaan hommattua
21.4.2014 klo 12.00 16.00 Kuvaukset Pirkka-Pekka Launosen kotona. Jarmon koti kohtaukset. 22.4.2014 klo 18.00 21.00 Juna-asemalla tapahtuvat kohtaukset. TYÖRYHMÄLUETTELO: Antti Hast osoite: Valtatie 99 puh: 023878724 621 email: antti.hast@jippii.net Pirkka-Pekka Launonen osoite: Tuulikintie 87 puh: 0445678234 email: pirkkapekka@gmail.com KALUSTO: Kuvauskalusto: 2 KPL Sony HVR-Z1E, Vinten Vision 10 kamerajalusta Äänityskalusto: 1 KPL AKG 300B+CK98 Valaisukalusto: 3 KPL IANIRO Punapääsetti 800W, 1 KPL HMI päivävalo 1 200W Muu kalusto: Final Cut Pro, Manfrotto valojalusta Kuljetuskalusto: Volgswagen Transporter REKVISIITTA Jarmon auto, Näyttelijöiden vaatteet, Jarmon kotiin tavaraa, kolikoita pelikoneeseen.
BUDJETTI /pv Sony HVR-Z7 x 2 165 AKG CK98, suuntamikki 10 Vinten Vision 10 kamerajalusta 20 Manfrotto Valojalusta 8 HMI päivävalo 1 200W 70 IANIRO Punapääsetti 800W (3 lamppua) 40 Final Cut Pro 80 Leikkaaja (3 pvä) 238.08 (3 pvä = 714.24) Käsikirjoitus Sopimuksen mukaisesti YHTEENSÄ: 3,682.6404 euroa KOHTAUSLUETTELO: Kohtaus 1 Jarmo kaupassa Jarmo kiertelee hyllyjen välejä ja nappaa mukaansa ruokatarpeita. Hän suuntaa kassalle ja maksaa ostokset. Tämän jälkeen hän suuntaa pelikonerivistölle ja alkaa pelaamaan. Kohtaus 2 Jarmo huomaa ajankulun Kolme tuntia on kulunut pelikoneiden äärellä ja Jarmo huomaa tämän. Hän säikähtää ja lähtee nopeasti kaupasta kohti kotia. Kohtaus 3 Jarmo suuntaa kotiin Jarmo saapuu autolleen ja kummastelee, kuinka ihmeessä aika meni niin nopeasti. Hän lähtee kohti kotia Kohtaus 4- Jarmo kotona Jarmo saapuu kotiin ja laskee työreppunsa lattialle. Hän laittaa kaupasta ostetut ruoat jääkaappiin ja alkaa laittamaan ruokaa. Samalla hän huomaa vaimonsa kuvan pöydällä ja katsoo sitä apeasti. Kohtaus 5 Jarmo kotona (aamu) Jarmo herää, laittaa ruokaa ja lähtee töihin. Kohtaus 6 Töissä
Töihin saapuessaan hän huomaa heti hänen hyvä ystävänsä Keijon. He tervehtivät toisiaan veljellisesti. He rupattelevat kuulumisia. Sitten he suuntaavat kohti säilytyslokeroitaan. Kohtaus 7 Sauli hyökkää Kun Jarmo ja Keijo kävelevät työpisteelle, heitä vastaan kävelee Sauli joka alkaa huutelemaan Jarmon peliriippuvuudesta. Keijo suutahtaa Saulille ja nostaa tämän rinnuksista seinää vasten ja uhoaa hänelle. Sauli livahtaa vähin äänin karkuun. Keijo taputtaa Jarmoa olalle ja lohduttaa häntä. Kohtaus 8 Jarmo kaupassa jälleen Jarmo on jälleen tavallisella kauppareissulla ja suuntaa pelikoneille ostosten maksamisen jälkeen. Kohtaus 9 Jarmo muistaa asian Jarmo on ollut pelikoneilla puolitoista tuntia ja päättää väkipakolla lähteä kotia. Heti saavuttuaan kotiin hän huomaa jääkaapin ovessa muistilapun. Jarmon olisi pitänyt hakea hänen tyttärensä Jennin junaasemalta kello viisi. Jarmo lähtee nopeasti autolla kohti asemaa. Kohtaus 10 Jarmo etsii Jenniä Jarmo on asemalla, muttei löydä Jenniä sieltä. Hän katsoo myös lähiympäristön, mutta Jennistä ei näy jälkeäkään. Jarmo miettii mitä tekisi. Hän päättää lähteä kotia kohti. Kohtaus 11 Jenni löytyy Jarmo kääntyy kotipihalleen. Jenni odottaa etuovella. Jarmo ryntää kohti Jenniä, mutta Jenni välttelee kontaktia. Kohtaus 12 Jenni huomaa erääntyneet laskut ja velkakirjat Hetken keskusteltuaan he menevät sisälle. Jenni näkee erääntyneet laskut ja velkakirjat. Kohtaus 13 Jarmo sairaalan käytävällä Jarmo istuu sairaalan käytävällä ja odottaa terapeuttiaan. Samalla tv:stä tulee jalkapallo-ottelu jonka voittaa KuPS, joka on Jarmon kotijoukkue. Jarmo hymähtää hieman. KÄSIKIRJOITUS:
Koukussa Draama 18.9.2013 Pirkka-Pekka Launonen Piaume 13 Pikisaaren yksikkö
1. INT, KAUPPA, Iltapäivä, TOUKOKUU JARMO on tavanomaisella kauppareissulla. Jarmo (42) on perinteinen ja urheilullinen suomalainen mies. Hän on ammatiltaan rakennusmies. Maksettuaan ostokset Jarmo suuntaa pelikoneille ja syöttää rahaa pelikoneeseen. Hän voittaa viisi euroa ja ilahtuu suuresti. Niinpä hän päättää syöttää lisää rahaa voitonhuumassa. Häneltä kuitenkin loppuu käteisraha kesken häviöputken myötä ja hän päättää vaihtaa luottokorttiin. 2. INT/EXT, KAUPPA, ILTA Kello on jo yli iltakahdeksan ja Jarmo jatkaa vieläkin. Lopulta hän katsahtaa kelloon ja tajuaa, että aikaa on kulunut kolme tuntia pelikoneen äärellä. Hän säikähtää kovasti ja vetää luottokortin pois pelikoneesta. Jarmo kävelee nopeaa tahtia pois kaupasta päätään pudistellen. 3. EXT, KOTIMATKALLA, ILTA Jarmo saapuu autonsa luokse ja käynnistää sen. Jarmo on vieläkin ymmällään tilanteesta. Kuinka hänellä saattoikin kulua kolme tuntia pelikoneiden äärellä. Hän kaasuttaa pois kaupan pihalta ja suuntaa kohti kotia. 4. INT, JARMON KOTI, ILTA Jarmo astuu etuovesta sisään ja laittaa työreppunsa seinän viereen nojaamaan. Jarmo kävelee keittiöön ja laittaa kaupasta ostetut ruoat jääkaappiin. Samalla hän kaivaa esille tarvittavat ainekset ruoan tekoa varten. Hän aloittaa ruoan tekemisen ja huomaa vaimonsa kuvan pöydällä. Hän tuijottaa sitä apeasti vähän aikaa. 5. INT, JARMON KOTI, AAMU Jarmo herää herätyskellon pirinään. Hän nousee ripeästi ja alkaa tekemään aamupalaa. Aamupalan syötyään hän tekee eväät ja pukee työvaatteet päälle. Hän ottaa avaimet ja lähtee töihin.
6. INT, JARMO TÖISSÄ, AAMUPÄIVÄ Jarmo saapuu työpaikalleen. Hän huomaa työpaikan kahvipisteellä hyvän ystävänsä KEIJON. KEIJO Hyvää huomenta Jarmo! Joko kuulit eilisen jalkapallonmatsin tulokset? JARMO Huomenia Keijo! Enpä ole kuullut tai lukenut. Kuinka peli päättyi? KEIJO Meidän eduksihan peli kääntyi. KuPS voitti pelin 3-1. Otatko kahvia? JARMO Hienompi homma! Ollaan askeleen lähempänä mestaruutta. Ei kiitos, vatsani ei kestä aamukahveja, kuten ehkä tiedät. KEIJO Vai niin. Vielä minä sinut tavoille opetan. Noh, eiköhän lähdetä työpisteelle. Jarmo ja Keijo nousevat ja lähtevät kohti säilytyslokeroitaan.
7. EXT, JARMO JA KEIJO KÄVELEVÄT TYÖPISTETTÄ KOHTI, AAMUPÄIVÄ Jarmo ja Keijo kävelevät työpistettä kohti ja juttelevat jalkapallopelistä. Heitä vastaan kävelee SAULI, työpaikan narsistinen kiusaajahahmo. Sauli aloittaa välittömästi huutelun. SAULI Hei mitäs meijä peliriippuvainen! Ookko joutunu ottamaan äidiltäs lainaa? Kuulemma ovat rikasta sorttia. Mammanpoika! KEIJO Tuki suusi! Asia ei sinulle kuulu. SAULI Ai ei vai? Eilenkin näin kuinka Jarmo hakkasi pelikoneen nappeja kaupassa. Tuollaiset psykopaatit ei meidän työpaikalle kuulu! Keijo suuttuu ja nostaa Saulin rinnuksista seinälle ja uhoaa hänelle KEIJO Kuules kääpä. Jos kuulen sun vielä kerrankin haukkuvan Jarmoa, niin sulle käy todella, todella huonosti! Keijo päästää Saulin ja Sauli luikkii vähin äänin karkuun. Keijo lohduttaa Jarmoa. KEIJO Älä tuollaisista älykääpiöistä välitä. Niitä ei tarvitse kuunnella, okei? Noniin, jatketaas matkaa. Kyllä se siitä. Jarmo ja Keijo jatkavat matkaansa kohti työpistettään.
8. INT, JARMO KAUPASSA, ILTAPÄIVÄ Jarmo käy ostamassa syötävää töiden jälkeen ja suuntaa kassan jälkeen pelikoneille. Hän alkaa jälleen syöttämään rahaa pelikoneeseen kiivasta tahtia. 9. INT, JARMO KAUPASSA, ALKUILTA Kolme tuntia kuluu pelikoneiden äärellä, kello on 19:00. Yhtäkkiä hän huomaa siivoojan kauppapussinsa juurella, jota hän on pitänyt kädessään. Jarmon jäätelöpaketti on sulanut ja levinnyt pussista lattialle. Jarmo tutkii taskujaan eikä löydä lantin lanttia pelikoneeseen. Hän lähtee kaupasta pahoitellen siivoojalle. 10. INT/EXT, JARMON KOTI, ALKUILTA Jarmo astuu etuovesta sisään ja avaa muovikassin. Vaikka jäätelö suli kassiin, aiheutti se hyvin vähän vahinkoa muihin ruokiin. Hän alkaa laittamaan ruokia jääkaappiin ja samalla hän huomaa lapun jääkaapin ovessa. Jarmon suu loksahtaa auki ja paniikki alkaa iskemään päälle. Hänen olisi pitänyt hakea tyttärensä JENNIN juna-asemalta kello viisi. Hän ottaa äkkiä takkinsa ja avaimensa ja ryntää ulos etuovesta. 11. EXT, JUNA-ASEMA, ILTA Jarmo kurvaa autollaan juna-aseman parkkipaikalle. Hän nousee ulos autosta ja yrittää etsiä Jenniä asemalta ja sen lähistöltä, tuloksetta. Hän yrittää päätellä mihin Jenni olisi mennyt. Hän ihmettelee miksei Jenni ole soittanut hänelle. Syykin selviää pian, nimittäin kännykän akku on loppu. Jarmo nostaa kädet niskansa taakse ja pyörii ympyrää. Hän puhaltelee ilmaa. Hän päättää lähteä kohti kotia. Hän ajattelee, että Jenni on lähtenyt sinne.
12. EXT, JARMON KOTI (ULKO-OVI), ILTA Jarmo saapuu kotipihalleen ja helpotuksekseen hän huomaa Jennin istuvan etuoven edessä. Jarmo ryntää kohti Jenniä, mutta Jenni torjuu hänet ja huutaa hänelle itku kurkussa. JENNI Missä helvetissä oot ollu! Ootin sua asemalla ainaki kaks tuntia! JARMO Olen todella pahoillani, mutta mulla meni töissä myöhään ja oli todella kiire. En muistanut, että minun piti hakea sinut. Jenni pyyhki kyyneleitään ja astuu sisälle. 13. INT, JARMON KOTI, ILTA Jenni potkaisee kengät jalastaan ja kävelee keittiöön. Hän huomaa samantien pöydällä olevat erääntyneet laskut sekä velkakirjat. Jenni katselee silmät pyöreinä ja suu auki papereita. Jenni Isä. Sulla on selitettävää. 14. INT, Sairaala, Päivä Jarmo istuu sairaalan käytävällä. Hän lukee lehteä ja odottaa pääsyä terapeutin luo. Taustalla olevasta televisiosta tulee jalkapallo-ottelu, jossa Kouvolan oma jalkapallojoukkue KuPS ottelee AC-Oulua vastaan. KuPS on pärjännyt tällä kaudella todella hyvin ja taisteleekin mestaruudesta AC-Oulua vastaan. Viimeiset kymmenen sekuntia pelistä käynnistyy ja KuPS pääsee laukomaan avoimesta paikasta suoraan maaliin. KuPS voittaa mestaruuden. Jarmo kuulee selostajan riemunkiljahdukset ja samalla Jarmolle nousee pieni hymy huulille.