Veritas Henkivakuutus Tilinpäätös HENKIVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS SISÄLLYSLUETTELO Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2005 Tuloslaskelma Tase Taseen liitteet Tunnusluvut ja analyysit Sijoitusjakauma (käyvin arvoin) Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle Tunnuslukujen laskentakaavat ja tunnuslukujen laskentaperiaatteet Hallituksen esitys voiton käytöstä
Veritas Henkivakuutus Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2005 (jäljempänä Veritas Henkivakuutus) on Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritaksen (Veritas Eläkevakuutuksen) tytäryhtiö. Emoyhtiön omistus yhtiöstä on 87,27 %. Henkivakuutustoimintaa on Veritaksessa harjoitettu vuodesta 1921 lähtien, ja nykymuodossaan yhtiö on toiminut vuodesta 1994 lähtien. Vuosi 2005 oli siis yhtiön kahdestoista toimintavuosi. Johto Yhtiön hallituksen puheenjohtajana on toiminut toimitusjohtaja Jan-Erik Stenman ja varapuheenjohtajana varatoimitusjohtaja Thor Sourander. Lisäksi hallitukseen kuului koko kalenterivuoden ajan varatoimitusjohtaja Margolit Söderholm ja fi losofi an maisteri, SHV Leo Wistbacka. Diplomiekonomi Torbjörn Jakas kuului hallitukseen 31.8.2005 saakka. Yhtiön toimitusjohtaja, fi losofi an tohtori, SHV Matti Ruohonen, kuului hallitukseen varajäsenenä. Henkivakuutusala Tapaninpäivänä vuonna 2004 Sumatran saaren hyökyaalto, tsunami, surmasi 178 suomalaista Thaimaassa. Henkivakuutuskorvaukset jäivät vaatimattomiksi. Tämä osoittaa, että suomalaisten henkivakuutusturvan tasossa on selviä puutteita. Turvan tason nostaminen edellyttää vakuutusyhtiöiltä aktiivista panosta. Vuosi 2005 oli henkivakuutustoiminnan kannalta suhteellisen normaali vuosi. Lainsäädännössä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Yksityishenkilöiden ottamien yksilöllisten eläkevakuutusten vakuutusmaksut vähennettiin verotuksessa viimeisen kerran ansiotuloista. Vuoden 2006 alusta alkaen yksilöllisissä eläkevakuutuksissa siirryttiin pääomatuloperusteiseen vähennysjärjestelmään. Näiden vakuutusten myynti elpyi jonkin verran edellisestä vuodesta. Yritysten ottamien ryhmäeläkevakuutusten myynnissä ei tapahtunut odotettua kasvua. Maksutulon voimakas kasvu johtui muutamasta suuresta eläkesäätiön purkamisesta vastuun siirtyessä vakuutusyhtiöihin. Lainojen takaisinmaksuturvan, eli niin sanotun lainavakuutuksen, suosio jatkoi kasvuaan. Vuosi 2005 oli jälleen suurten muutosten aikaa henkivakuutusmarkkinoilla. Työntekijöiden ryhmähenkivakuutuksen organisointi muutettiin vastaamaan uudistuneen kilpailulainsäädännön mukaisia vaatimuksia. Suomi-yhtiö lopetti uusien vakuutusten myynnin, ja Henkivakuutusosakeyhtiö Pohjola siirtyi OP-ryhmän haltuun, ja sen toiminta liitetään Osuuspankkien henkivakuutusyhtiön toimintaan. Samalla muutaman vuoden jatkunut Pohjolan yhteistyö säästöpankkien kanssa loppui, kuten myös osuuspankkien yhteistyö lähivakuutusyhdistysten ja Fennian kanssa. Näillä tapahtumilla on huomattava merkitys kilpailutilanteeseen markkinoilla. Sijoitusmarkkinoiden kehitys oli hyvä kolmantena vuotena peräkkäin, ja henkivakuutusyhtiöt tekivät hyviä tuloksia. Maksutulo kasvoi 10,3 %. Kapitalisaatiosopimusten maksutulo laski 32,5 %, ja säästöhenkivakuutuksen maksutulo kasvoi 7,5 %. Sen sijaan yksilöllisen eläkevakuutuksen maksutulo nousi 2,9 %. Ryhmäeläkevakuutuksen maksutulo kasvoi 99,4 % nimenomaan säätiöiden purkujen takia. Koko alan maksutulo oli 3,2 (2,9) miljardia euroa, josta 1,9 miljardia euroa oli laskuperustekorkoisia ja 1,3 miljardia euroa sijoitussidonnaisia vakuutuksia. Suluissa mainitut luvut ovat vuodelta 2004. Osakemarkkinoiden kehitys oli vuoden aikana suotuisa, ja Helsingin Pörssin portfolioindeksin nousu oli 30,14 %. Euroopan osakemarkkinoita kuvaavan STOXX600-indeksin nousu oli 23,51 %. USA:n keskuspankki nosti ohjauskorkoaan kahdeksan kertaa vuoden aikana. Ohjauskorko oli vuoden vaihteessa 4,25 %. Euroopan keskuspankki nosti ohjauskorkoaan kerran ohjauskoron ollessa vuoden lopussa 2,25 %. Pitkät korot jatkoivat laskuaan, ja yrityslainojen marginaalit supistuivat edelleen. Merkittävää oli myös se, että öljyn hinta jatkoi voimakasta nousuaan. Hyvä sijoitusvuosi kasvatti henkivakuutusyhtiöiden vakavaraisuutta merkittävästi vuoden aikana. Vakavaraisuus alkaa saavuttaa sen tason, joka yhtiöillä oli ennen vuonna 2000 tapahtunutta pörssiromahdusta. Alhainen
Veritas Henkivakuutus korkotaso suhteessa laskuperustekorkoon on pitänyt yhtiöt varovaisina asiakashyvitysten suhteen. Henkivakuutusyhtiöiden antamat asiakashyvitykset pysyivät suurin piirtein edellisen vuoden tasolla, ja kokonaistuotto vakuutussäästöille oli lähellä 4,5 %, joka oli laskuperustekorko 1.1.1999 saakka. Vakuutustoiminta Veritas Henkivakuutus osti 1.1.2005 Aktia Henkivakuutus Oy:n Aktia Säästöpankki Oyj:ltä. Henkivakuutusyhtiöiden toiminnat yhdistettiin kevään aikana ja toiminnalliset synergiat toteutettiin. Vakuutusten myynti Aktia Säästöpankin konttorien kautta onnistui hyvin, ja myynti kasvoi merkittävästi edellisestä vuodesta. Samassa yhteydessä Veritas-ryhmä luopui rahastoyhtiö-, varainhallinta- ja pankkiiriliiketoiminnoistaan, jotka siirtyivät Aktia Säästöpankille. Aktia Henkivakuutus fuusioitiin Veritas Henkivakuutukseen 31.12.2005. Tällä toimenpiteellä realisoidaan myös hallinnolliset synergiat. Aktiivinen myyntiyhteistyö Aktia Säästöpankin, paikallisosuuspankkien, Ålandsbankenin ja eräiden säästöpankkien kanssa jatkui, ja sitä kehitettiin perustamalla erityinen pankkimyyntiä tukeva yksikkö. Maksutulo Alla olevat maksutuloa, korvauskuluja ja vastuuvelkaa koskevat tiedot on ilmoitettu konsernitasolla. Vertailuluvuiksi on laskettu pro forma luvut vuodelle 2004. Yhtiön ensivakuutuksen maksutulo kasvoi 8,5 %, ja koko alan maksutulo kasvoi 10,3 %. Voimakkain kasvu tapahtui sijoitussidonnaisissa tuotteissa, joiden osuus maksutulosta on edelleenkin pieni. Maksutulo oli 96,0 (87,6) miljoonaa euroa ja markkinaosuus 3,0 % (3,1 %). Riskivakuutusten maksutulo oli 17,2 (16,6) miljoonaa euroa ja markkinaosuus 8,9 % (8,6 %). Yksilöllisen eläkevakuutuksen maksutulo laski 5,0 % ja oli 30,4 (31,9) miljoonaa euroa. Markkinaosuus tässä vakuutuslajissa laski ja oli 4,0 % (4,1 %). Säästö- ja sijoitusvakuutusten maksutulo oli 41,7 (29,3) miljoonaa euroa. Vapaaehtoisen ryhmäeläkevakuutuksen maksutulo aleni merkittävästi, koska asiakkailla oli mahdollisuus käyttää jo maksamiaan ikävuosien 63 ja 65 välisen turvan maksuja kattaakseen muuta turvaa. Kaikista säästö-, sijoitus- ja eläkevakuutuksista oli 12,8 % sijoitussidonnaisia. Kokonaismaksutulosta oli ahvenanmaalaisen Försäkringsaktiebolaget Liv-Alandian kanssa myönnettyjen rinnakkaisvakuutusten maksutulo 4,1 (3,8) miljoonaa euroa. Vakuutusmaksuissa sijoitussidonnaisten vakuutusten osuus nousi selvästi. Sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin maksettiin maksuja 26,3 (15,1) miljoonaa euroa. MAKSUTULO Veritas Henkivakuutus Muut Ryhmäeläkevakuutus Yksilöllinen eläkevakuutus Ryhmähenkivakuutus Henkivakuutus Sijoitusvakuutus M 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 01 02 03 04 05
Veritas Henkivakuutus Korvauskulut Maksettujen korvausten yhteismäärä laski edellisvuoteen verrattuna. Korvaukset olivat 52,2 (53,7) miljoonaa euroa. Korvauskulujen pieneneminen johtuu pääosin päättyneiden vakuutusten säästösummien 16,7 %:n laskusta 16,9 (20,3) miljoonaan euroon. Osa näistä määräaikaisista vakuutuksista maksetuista säästösummista on maksettu yhtiöön uusina vakuutusmaksuina, mikä näkyy maksutulossa. Sinänsä nämä summat eivät vaikuta yhtiön tulokseen tai vakavaraisuuteen. Kuolemantapausten perusteella maksetut korvaukset, lukuun ottamatta työntekijäin ryhmähenkivakuutusta, olivat 7,9 (8,8) miljoonaa euroa. Tässä on mukana tsunamikorvauksia 0,4 miljoonaa euroa. Sairauskuluvakuutuksista maksettiin korvauksia 5,7 (5,9) miljoonaa euroa. Vastuuvelka Konsernin omalla vastuulla oleva vakuutustekninen vastuuvelka kasvoi 13,7 % ja oli 698,6 (614,1) miljoonaa euroa. Vastuuvelasta oli 128,0 miljoonaa euroa sijoitussidonnaisissa vakuutuksissa. Ennen 1.1.1999 myönnettyjen vakuutusten vastuuvelka on laskettu käyttämällä 4,5 %:n laskuperustekorkoa. Ajalla 1.1.1999 28.2.2003 myönnetyille vakuutuksille on käytetty laskuperustekorkoa 3,5 %, ja 1.3.2003 jälkeen myönnetyille vakuutuksille on käytetty laskuperustekorkoa 2,5 %. Tästä säännöstä poikkeavat ryhmäeläkevakuutukset, joille on käytetty 3,5 %:n laskuperustekorkoa, V+Plus sijoitusvakuutukset, joiden laskennassa on käytetty laskuperustekorkoa 2,5 % ja Senior eläkevakuutukset, joille on käytetty 4,05 % laskuperustekorkoa. Ennen 1.3.1988 myönnetyille yksilöllisille eläkevakuutuksille on käytetty laskuperustekorkoa 2,5 %. Koko laskuperusteisen kannan keskimääräinen laskuperustekorko on 3,61 %. Sijoitustoiminta Emoyhtiön tuloslaskelmaan kirjatut sijoitustoiminnan bruttotuotot kasvoivat 47,9 miljoonaan euroon edellisen vuoden 38,9 miljoonasta eurosta. Syynä tähän olivat muun muassa 11,2 (5,0) miljoonan euron myyntivoitot ja suuremmat 3,8 (2,8) miljoonan euron arvonalennusten palautukset osakesalkussa. Sijoitustoiminnan kulut nousivat 13,1 miljoonaan euroon edellisen vuoden 12,7 miljoonasta eurosta. Sijoitustoiminnan nettotuotot arvonkorotukset mukaan lukien olivat 44,2 (27,7) miljoonaa euroa. Yhtiö jatkoi aktiivista sijoittamista osakemarkkinoille, joiden kehitys oli vahvasti positiivinen. Tämä nostikin osakesalkun tuoton 28,9 %:iin. Yleisen korkotason alhaisuudesta johtuen uusia korkosijoituksia tehtiin hillitysti. Erityisesti valtioiden obligaatioiden osuus joukkovelkakirjasalkusta oli edelleen pieni. Olemassa olevan joukkovelkakirjasalkun tuotto oli 3,0 %. Kiinteistöjen osuus salkussa pysyi yli 20 %:ssa ja tuotto oli 10,1 %. Kokonaisuutena yhtiön sijoitustoiminta tuotti käyvin arvoin laskettuna 9,1 %. Asiakkaille maksettujen laskuperustekoron ja hyvitysten jälkeen yhtiön vakavaraisuus kasvoi selvästi. SIJOITUKSET (käyvin arvoin) Veritas Henkivakuutus Kiinteistöt Osakkeet ja osuudet Muut rahoitusmarkkinavälineet Joukkovelkakirjalainat Lainasaamiset M 700 600 500 400 300 200 100 0 01 02 03 04 05
Veritas Henkivakuutus SIJOITUSTOIMINNAN NETTOTUOTOT (käyvin arvoin) Veritas Henkivakuutus M 60 50 40 30 20 10 0 01 02 03 04 05 Riskienhallinta Riskienhallinta perustuu Veritas Henkivakuutuksessa hallituksen tekemään vuosittaiseen riskienhallintasuunnitelmaan. Suunnitelmassa määritellään eri toimintojen riskienhallinnan tavoitteet sekä riskinoton rajat, vastuualueet, avainluvut ja valvontaperiaatteet. Riskinhallintasuunnitelma kattaa yhtiön koko toiminnan. Hallitus vahvistaa sijoitustoiminnan pääperiaatteet vuosittain sijoitussuunnitelmassa. Sijoitussuunnitelma sisältää muun muassa sijoitusten allokointia ja riskien keskittämistä koskevia rajoituksia. Yhtiöllä on yhdessä emoyhtiön kanssa sijoitusriskipäällikkö, jonka tehtävänä on seurata sijoitustoimintaan liittyviä riskejä ja raportoida niistä. Organisaation rakenne mahdollistaa sijoitusriskipäällikön itsenäisen, sijoituspäätöksiä valmistelevasta ja niitä tekevästä sijoitustoiminnosta riippumattoman toiminnan. Sisäisen tarkastajan pääasiallinen tehtävä on turvata yhtiön riskienhallinta-, seuranta- ja hallintoprosessien tehokas toiminta asetettujen tavoitteiden ja toimintatapojen mukaan. Hallitus vahvistaa sisäisen tarkastuksen painopistealueet sisäisen tarkastuksen vuosittaisessa suunnitelmassa. Sisäinen tarkastaja raportoi säännöllisesti hallitukselle. Vuonna 2005 sisäisen tarkastuksen painopiste oli muun muassa korvausprosessin tarkastamisessa sekä sijoitustoiminnan työprosessien ja raportoinnin läpikäynnissä. Riskienhallinta esitellään lähemmin tilinpäätöksen riskienhallintaa koskevassa liitteessä. Liikekulut ja organisaatio Tuloslaskelman liikekulut olivat 12,3 (12,2) miljoonaa euroa. Hallinnollisista palveluista vastaava henkilöstö on pääosin Veritas Eläkevakuutuksen palveluksessa. Ne erät, jotka on maksettu Veritas Eläkevakuutukselle hallinnollisista palveluista, sisältyvät vastaaviin eriin Veritas Henkivakuutuksen liikekuluissa ikään kuin henkilökunta olisi ollut suoraan Veritas Henkivakuutuksen palveluksessa. Veritas Henkivakuutuksen johdolle on tilikauden aikana maksettu palkkoina ja palkkioina 249 112 (241 153) euroa. Koko henkilökunnalle on palkkoina ja palkkioina maksettu 6,0 (5,8) miljoonaa euroa. Vuoden aikana Veritas Henkivakuutuksen palveluksessa on ollut keskimäärin 152 (158) henkilöä.
Veritas Henkivakuutus LIIKEKUSTANNUSSUHDE Veritas Henkivakuutus % 140 130 120 110 100 01 02 03 04 05 Tulos ja vakavaraisuus Tilikauden tulos osoittaa voittoa 3 633 418,45 euroa. Tulosta heikensi noin 7,2 miljoonan euron varaus, jolla alennettiin yksilöllisten eläkevakuutusten vastuuvelan diskonttokorkoa 4,5 %:sta 4,05 %:iin. Yhtiön vakavaraisuus vahvistui. Hyvän vakavaraisuusaseman takia yhtiö tarjosi pääomalainan antajille mahdollisuutta saada takaisin pääomalaina etuajassa. Osa lainanantajista suostui tähän, ja pääomalaina supistui 13,3 miljoonasta eurosta 4,2, miljoonaan euroon. Toimintapääoma oli vuoden lopussa 102,4 miljoonaa euroa, ja sen minimimäärä oli 30,8 miljoonaa euroa. Näin ollen toimintapääoma oli 3,3 kertaa minimivaateen suuruinen. Vakavaraisuuspääoma oli 18,1 % vastuuvelasta, kun se vuotta aiemmin oli 17,4 %. VAKAVARAISUUSASTE (suhteessa vastuuvelkaan) Veritas Henkivakuutus % 25 20 15 10 5 0 01 02 03 04 05 Konsernitilinpäätös Konsernitilinpäätös käsittää 15 yhtiön kokonaan omistamaa kotimaista asunto- ja kiinteistöosakeyhtiötä ja osittain omistetun tytäryhtiön Vaasan Liiketalo Oy:n. Tämän lisäksi konsolidoidaan Kiinteistö Oy Luna sekä Kiinteistö Oy Turun Antintalo konsernin osakkuusyhtiöinä. Veritas Henkivakuutukseen 31.12.2005 sulautuneen Aktia Henkivakuutus Oy:n tuloslaskelma on konsolidoitu konsernintilipäätöksessä. Veritas Henkivakuutuksen ja Veritas Jälleenvakuutuksen fuusion seurauksena Hiisi Group Oy sekä sen kahdesta tytäryhtiöstä Hiisi Varainhoito Oy:stä ja Hiisi PKL Oy:stä (aiemmin Hiisi Pankkiiriliike Oy) tuli Veritas Henkivakuutuksen tytäryhtiöitä. Lisäksi Veritas Henkivakuutuksen ja Hiisi Group Oy:n yhteisesti omistamasta Hiisi RH Oy:stä (aiemmin Veritas Rahastoyhtiö Oy) tuli Veritas Henkivakuutuksen tytäryhtiö. Näitä yhtiöitä ei kuitenkaan ole konsolidoitu tytäryhtiöinä Veritas Henkivakuutuksen konsernitilinpäätöksessä sen vuoksi,
Veritas Henkivakuutus että olosuhde konsernina tulee olemaan lyhytaikainen. Hiisi PKL Oy, Hiisi RH Oy ja Hiisi Varainhoito Oy ovat vapaaehtoisessa selvitystilassa, kun taas emoyhtiö Hiisi Group Oy on tarkoitus asettaa selvitystilaan vuoden 2006 aikana. Tilikauden aikana konsernista poistui yksi osittain omistettu kiinteistöyhtiö ja siihen tuli lisää yksi kokonaan omistettu kiinteistöyhtiö. Vuoden 2005 aikana konsernin palveluksessa oli keskimäärin 154 (159) henkilöä. Johdolle maksettiin palkkoina ja palkkioina 332 052 (241 153) euroa. Koko henkilöstölle on palkkoina ja palkkioina maksettu 6,1 (5,9) miljoonaa euroa. Konsernin tilikauden tulos oli 2,3 (0,7) miljoonaa euroa voitollinen. Tulevaisuuden näkymät Sijoitusmarkkinoiden kilpailutilanne ja muuttuneet verosäännökset ovat vaikuttaneet siihen, että vakuutusyhtiöiden kiinnostus riskivakuuttamiseen on selvästi kasvanut. Samaan suuntaan vaikuttaa tarve ainakin osittaiseen kustannusvastuun siirtämiseen yhteiskunnalta yrityksille ja yksityishenkilöille sairaanhoitokustannuksissa, jotka muodostavat yhä suuremman osan kuntien menoista. Riskivakuuttamisen tarjonnan ja kysynnän piristyminen on terve piirre suomalaisessa vakuutustoiminnassa. Tällöin varustaudutaan myös ikääntyvän väestön hoitokulujen kasvun varalle, mikä on toistaiseksi ollut Suomessa hyvinkin pientä. Toisaalta tarvitaan omaehtoista eläkesäästämistä, jolla varaudutaan eliniän pitenemiseen sen lisäksi, että myös työssäoloaika pitenee. Infl aatio ja korkotaso ovat pysyneet alhaisina. Osassa yhtiön korkosidonnaisesta vakuutuskannasta on edelleen 4,5 %:n laskuperustekorko, vaikka vuoden 2005 tilinpäätöksessä tämän kannan osa merkittävästi pienenikin. Tämä muodostaa edelleen haasteen yhtiön sijoitustoiminnalle. Riittävän vakavaraisuuden turvaaminen ja asiakkaille annetun suhteellisen korkean tuoton yhteensovittaminen vaatii tulevaisuudessa yhä tarkempaa suunnittelua ja riskien hallintaa. Kapea tuottomarginaali asettaa vaatimuksia myös yhtiön kustannustehokkuudelle ja riskiliikkeen tulokselle. Veritas Henkivakuutuksella on laaja pankkiyhteistyö. Yhdessä pankkien kanssa yhtiöllä on mahdollisuus kehittää ja myydä asiakkaiden tarpeisiin sopivia tuotteita kustannustehokkaasti. Pankkien kautta tapahtuva myynti tullee olemaan hyvin merkittävä tekijä yhtiön maksutulon kasvussa.
TULOSLASKELMA 1 000 Emoyhtiö Konserni 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. 2005 2004 2005 2004 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo 81 420 79 336 96 002 79 336 Jälleenvakuuttajien osuus 678-1 130 678-1 130 82 098 78 206 96 680 78 206 Sijoitustoiminnan tuotot 47 914 38 879 48 629 37 108 Sijoitusten arvonkorotukset 9 389 1 482 21 089 1 482 Korvauskulut Maksetut korvaukset -45 203-48 926-52 248-48 926 Jälleenvakuuttajien osuus 359 843 359 843-44 843-48 083-51 889-48 083 Korvausvastuun muutos -5 845-5 719-5 845-5 719 Fuusion vaikutus korvausvastuuseen 869 0 937 0 Jälleenvakuuttajien osuus -275-2 -275-2 Fuusion vaikutus jälleenvakuuttajien osuuteen 0 0 0 0-5 251-5 722-5 183-5 722 Korvauskulut yhteensä -50 095-53 804-57 072-53 804 Vakuutusmaksuvastuun muutos Vakuutusmaksuvastuun muutos -142 374-39 001-142 374-39 001 Fuusion vaikutus vakuutusmaksuvastuuseen 86 114 0 65 434 0 Jälleenvakuuttajien osuus -2 317-45 -2 317-45 Fuusion vaikutus jälleenvakuuttajien osuuteen 0 0 0 0-58 577-39 045-79 258-39 045 Liikekulut -12 339-12 153-13 364-12 153 Sijoitustoiminnan kulut -13 088-12 676-12 423-10 303 Sijoitusten arvonkorotuksen oikaisu -4 0 Vakuutustekninen tulos 5 302 889 4 279 1 490 Muu kuin vakuutustekninen laskelma Satunnaiset erät Fuusiotappio -549 0 Konserniliikearvon arvonalennus -501 0 Osuus osakkuusyritysten tuloksesta verojen jälkeen -446-446 Tuloverot Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot -1 120-548 -1 130-548 Laskennallinen vero 0 131 Tulos varsinaisesta toiminnasta verojen jälkeen 3 633 341-1 130 628 Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos 0 336 Vähemmistöosuus tilikauden tuloksesta 85 57 Tilikauden tulos 3 633 677 2 288 685
TASE Vastaavaa Emoyhtiö Konserni 31.12. 31.12. 31.12. 31.12. 1 000 2005 2004 2005 2004 Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet 1 139 1 181 1 139 1 181 Muut pitkävaikutteiset menot 1 584 2 109 1 584 2 109 Ennakkomaksut 215 346 215 346 2 939 3 636 2 939 3 636 Sijoitukset Kiinteistösijoitukset Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeet 76 896 76 496 116 126 115 588 Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä 43 507 45 959 Lainasaamiset omistusyhteysyrityksiltä 5 915 6 127 5 915 6 127 126 318 128 581 122 042 121 715 Sijoitukset saman konsernin yrityksissä ja omistusyhteysyrityksissä Osakkeet ja osuudet saman konsernin yrityksissä 1 112 1096 1 112 1096 Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä 151 151 Osakkeet ja osuudet osakkuusyrityksissä 0 0 151 151 1 263 1 248 1 263 1 248 Muut sijoitukset Osakkeet ja osuudet 131 210 122 562 131 201 122 553 Rahoitusmarkkinavälineet 328 008 307 157 328 008 307 157 Kiinnelainasaamiset 285 282 285 282 Muut lainasaamiset 4 230 4 905 4 230 4 905 463 732 434 906 463 723 434 897 Sijoitukset yhteensä 591 314 564 735 587 028 557 860 Sijoitussidonnaisten vakuutusten katteena olevat sijoitukset 126 991 19 388 126 991 19 388 Saamiset Ensivakuutustoiminnasta Vakuutuksenottajilta 444 261 444 261 Jälleenvakuutustoiminnasta 357 112 357 112 Muut saamiset 1 746 237 1 494 713 2 547 609 2 295 1 086 Muu omaisuus Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 563 733 563 733 Muut aineelliset hyödykkeet 88 60 88 60 651 793 651 793 Rahat ja pankkisaamiset 10 136 4 688 10 138 4 688 10 787 5 481 10 788 5 481 Siirtosaamiset Korot ja vuokrat 7 160 7 322 7 183 7 346 Muut siirtosaamiset 1 178 1 733 1 183 1 733 8 339 9 055 8 366 9 080 Vastaavaa yhteensä 742 916 602 905 738 407 596 531
TASE Vastattavaa Emoyhtiö Konserni 31.12. 31.12. 31.12. 31.12. 1 000 2005 2004 2005 2004 Oma pääoma Osakepääoma 21 751 21 751 21 751 21 751 Ylikurssirahasto 1 473 1 473 1 473 1 473 Muut rahastot 6 412 6 682 3 644 3 907 Tilikauden tulos 3 633 677 2 288 685 33 270 30 584 29 157 27 816 Vähemmistöosuus 1 059 1 698 Tilinpäätössiirtojen kertymä Poistoero 0 0 Pääomalaina 4 200 13 300 4 200 13 300 Vakuutustekninen vastuuvelka Vakuutusmaksuvastuu 508 079 472 724 508 079 472 724 Jälleenvakuuttajien osuus 0-2 317 0-2 317 508 079 470 407 508 079 470 407 Korvausvastuu 62 502 57 526 62 502 57 526 Jälleenvakuuttajien osuus 0-275 0-275 62 502 57 251 62 502 57 251 Vakuutustekninen vastuuvelka yhteensä 570 581 527 658 570 581 527 658 Sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelka Vakuutustekninen vastuuvelka 127 984 20 095 127 984 20 095 Velat Ensivakuutustoiminnasta 1 241 1 192 1 241 1 192 Jälleenvakuutustoiminnasta 44 202 44 202 Muut velat 1 831 6 579 355 1 258 Laskennallinen verovelka 0 0 3 116 7 973 1 640 2 652 Siirtovelat 3 766 3 295 3 785 3 311 Vastattavaa yhteensä 742 916 602 905 738 407 596 531
TASEEN LIITTEET Sijoitukset 31.12.2005 Emoyhtiö Konserni 2005 1 000 Sijoitusten käypä arvo ja arvostusero Jäljellä oleva Kirjanpito- Käypä Jäljellä oleva Kirjanpito- Käypä hankinta- arvo arvo hankinta- arvo arvo meno meno Kiinteistösijoitukset Kiinteistöt 90 491 90 996 110 044 Kiinteistöosakkeet saman konsernin yrityksissä 49 547 50 052 66 456 Kiinteistöosakkeet omistusyhteysyrityksissä 18 056 18 056 20 679 16 342 16 342 20 679 Muut kiinteistöosakkeet 8 789 8 789 9 060 8 789 8 789 9 060 Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä 43 507 43 507 43 507 Lainasaamiset omistusyhteysyrityksiltä 5 915 5 915 5 915 5 915 5 915 5 915 Sijoitukset saman konsernin yrityksissä Osakkeet ja osuudet 1 112 1 112 1 112 1 112 1 112 1 112 Lainasaamiset 151 151 151 151 151 151 Muut sijoitukset Osakkeet ja osuudet 131 210 131 210 169 256 131 201 131 201 169 256 Rahoitusmarkkinavälineet 329 770 328 008 339 214 329 770 328 008 339 214 Kiinnelainasaamiset 285 285 285 285 285 285 Muut lainasaamiset 4 230 4 230 4 230 4 230 4 230 4 230 592 572 591 314 659 866 588 286 587 028 659 947 Rahoitusmarkkinavälineiden jäljellä oleva hankintameno sisältää: Korkotuotoiksi tai niiden vähennykseksi jaksotettua nimellisarvon ja hankintahinnan erotusta -1 763-1 763 Indeksiin sidottujen lainojen tuottoa 0 0 Kirjanpitoarvo sisältää Tuloutettuja arvonkorotuksia 505 505 Muita arvonkorotuksia Arvostusero (käyvän arvon ja kirjanpitoarvon erotus) 68 552 72 919
1 000 Emoyhtiö Konserni 2005 2004 2005 2004 Oman pääoman muutokset Osakepääoma Osakepääoma 1.1. 21 751 21 751 21 751 21 751 31.12. 21 751 21 751 21 751 21 751 Ylikurssirahasto Ylikurssirahasto 1.1. 1 473 1 473 1 473 1 473 31.12. 1 473 1 473 1 473 1 473 Muu oma pääoma Varmuusrahasto 6 614 4 445 6 614 4 445 Siirto edellisen tilikauden ylijäämästä 0 2 169 0 2 169 Osakkeenomistajille -232 0-232 0 31.12. 6 382 6 614 6 382 6 614 Hallituksen käyttövarat 69 39 69 39 Siirto edellisen tilikauden ylijäämästä 30 30 30 30 Eri tarkoituksiin -69 0-69 0 31.12. 30 69 30 69 Voittovarat 677 3 077-2 091 302 Siirto varmuusrahastoon 0-2 169 0-2 169 Jaettu osinkoina -647-878 -647-878 Siirto hallituksen käyttövaroihin -30-30 -30-30 Tilikauden tulos 3 633 677 2 288 685 31.12. 3 633 677-479 -2 091 Muu oma pääoma yhteensä 31.12. 10 045 7 359 5 932 4 592 Oma pääoma yhteensä 31.12. 33 270 30 584 29 157 27 816 Voitonjakokelpoiset varat 31.12. Vapaa oma pääoma 31.12. 10 045 7 359 5 932 4 592 Voitonjakokelpoiset varat yhteensä 31.12. 10 045 7 359 5 932 4 592 Vakavaraisuustunnusluvut Toimintapääoma Oma pääoma ehdotetun voitonjaon vähentämisen jälkeen 32 361 29 607 Vapaaehtoiset varaukset ja kertynyt poistoero 0 0 Omaisuuden käypien arvojen ja taseen kirjanpitoarvojen välinen arvostusero 68 812 46 915 Pääomalaina 4 200 13 300 Aineettomat hyödykkeet (-) -2 939-3 636 Muut erät -23-315 102 412 85 871 Vakuutusyhtiölain 11 luvun 4 :n toimintapääomavaatimus 30 853 27 404 Runsasvahinkoisten vuosien varalle vakuutustekniseen vastuuvelkaan sisältyvä tasoituserä 5 600 5 619 Toimintapääoma ja tasoitusmäärä suhteessa omalla vastuulla olevaan vakuutustekniseen vastuuvelkaan vähennettynä tasoitusmäärällä ja 75 %:lla sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelasta (%) - vuodelta 2005 18 % - vuodelta 2004 17 % - vuodelta 2003 14 % - vuodelta 2002 11 % - vuodelta 2001 13 %
TUNNUSLUVUT JA ANALYYSIT (miljoonaa ) YLEISET TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2005 2004 2003 2002 2001 Liikevaihto 125,6 107,0 102,3 87,8 91,9 muutos (%) 17,4 % 4,7 % 16,5 % -4,4 % 3,3 % Liikevoitto 7,7 2,6 4,3 2,3 4,9 % liikevaihdosta 6,2 % 2,4 % 4,2 % 2,6 % 5,3 % Kokonaistulos 29,6 23,7 17,5-15,8-14,3 Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle (käyvin arvoin) 9,1 % 8,4 % 8,2 % 0,5 % 0,3 % Kokonaispääoman tuotto ilman sijoitussidonnaista vakuutusta prosentteina (käyvin arvoin) 8,6 % 7,6 % 7,1 % 0,3 % 0,4 % Henkilöstömäärä 152 158 158 154 148 HENKIVAKUUTUSTOIMINNAN TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2005 2004 2003 2002 2001 Vakuutusmaksutulo 81,4 79,3 72,4 68,7 71,6 muutos (%) 2,6 % 9,6 % 5,3 % -4,1 % 6,8 % Liikekustannussuhde prosentteina kuormitustulosta 126,6 % 129,6 % 130,7 % 126,2 % 121,1 % Liikekustannussuhde prosentteina taseen loppusummasta 2,3 % 2,5 % 2,7 % 2,8 % 3,0 % Toimintapääoma 102,4 85,9 64,2 43,3 47,1 Tasoitusmäärä 5,6 5,6 5,9 6,0 8,7 Vakavaraisuuspääoma 108,0 91,5 70,1 49,3 55,8 Vakavaraisuusaste prosentteina vastuuvelasta 18,1 % 17,4 % 14,4 % 10,8 % 13,3 %
TUNNUSLUVUT JA ANALYYSIT (miljoonaa ) TULOSANALYYSI 2005 2004 2003 2002 2001 Vakuutusmaksutulo (ennen alennuksia) 82,1 78,2 71,2 67,5 70,0 Sijoitustoiminnan tuotot ja kulut sekä arvonkorotukset ja niiden oikaisut 44,2 27,7 29,9 19,1 20,3 Maksetut korvaukset -44,8-48,1-51,1-36,6-31,7 Vastuuvelan muutos ennen lisäetuja (asiakasetuja) ja tasoitusmäärän muutosta -61,4-43,1-33,5-36,3-43,0 Liikekulut -12,3-12,2-12,2-11,4-10,7 Vakuutustekninen tulos ennen lisäetuja (asiakasetuja) ja tasoitusmäärän muutosta 7,7 2,6 4,3 2,3 4,9 Muut tuotot ja kulut 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Liikevoitto 7,7 2,6 4,3 2,3 4,9 Tasoitusmäärän muutos 0,0 0,3 1,3 2,7 0,1 Lisäedut ( asiakasedut) -2,5-2,0-1,6-3,8-4,9 Voitto ennen satunnaiseriä, varauksia ja veroja 5,3 0,9 4,0 1,2 0,1 Satunnaiset tuotot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Satunnaiset kulut -0,5 0,0 0,0 0,0 0,0 Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 4,8 0,9 4,0 1,2 0,1 Tilinpäätössiirrot 0,0 0,3 0,2 0,0 0,2 Tuloverot -1,1-0,5-1,2-0,4-0,1 Tilikauden voitto 3,6 0,7 3,1 0,8 0,3
TUNNUSLUVUT JA ANALYYSIT (miljoonaa ) SIJOITUSTOIMINNAN NETTOTUOTTOERITTELY 2005 2004 Suorat nettotuotot 23,7 23,1 Lainasaamiset 0,2 0,2 Joukkovelkakirjalainat 14,1 13,9 Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset 0,5 0,4 Osakkeet ja osuudet 2,9 3,5 Kiinteistösijoitukset 7,6 7,0 Sijoituslajeille kohdistamattomat tuotot, kulut ja liikekulut -1,7-1,8 Arvonmuutokset kirjanpidossa 1) 10,0 2,7 Osakkeet ja osuudet 7,7 2,2 Joukkovelkakirjalainat 1,8 0,8 Kiinteistösijoitukset 0,5-0,3 Sijoitustoiminnan nettotuotot kirjanpidossa 33,7 25,9 Arvostuserojen muutos 2) 21,9 21,1 Osakkeet ja osuudet 22,1 8,7 Joukkovelkakirjalainat -6,2 7,3 Kiinteistösijoitukset 5,9 4,9 Muut sijoitukset 0,1 0,2 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 55,6 47,0 Johdannaisten osuus sijoitustoiminnan nettotuotoista -2,2-0,7 1) Myyntivoitot ja tappiot sekä muut kirjanpidon arvonmuutokset 2) Taseen ulkopuoliset arvonmuutokset
SIJOITUSJAKAUMA (KÄYVIN ARVOIN) 31.12.2005 31.12.2004 31.12.2003 31.12.2002 31.12.2001 milj. euro % milj. euro % milj. euro % milj. euroa % milj. euroa % Lainasaamiset 1) 4,6 0,7 % 5,3 0,9 % 7,6 1,4 % 1,7 0,3 % 2,0 0,4 % Joukkovelkakirjalainat 1) 2) 340,4 51,0 % 326,9 52,8 % 318,2 57,4 % 275,0 55,0 % 243,4 52,4 % *sisältää korkorahastoja 17,2 21,1 15,8 9,3 2,0 Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset 1) 2) 26,3 3,9 % 40,6 6,6 % 17,9 3,2 % 64,1 12,8 % 28,4 6,1 % *sisältää korkorahastoja 3,1 14,6 11,6 2,0 2,0 Osakkeet ja osuudet 150,1 22,5 % 103,9 16,8 % 94,4 17,0 % 76,0 15,2 % 102,3 22,0 % Kiinteistösijoitukset 145,6 21,8 % 142,0 23,0 % 116,5 21,0 % 83,2 16,6 % 88,4 19,0 % Sijoitukset yhteensä 666,9 100 % 618,6 100 % 554,6 100 % 500,0 100 % 464,6 100 % Jvk-salkun modifioitu duraatio (D mod = D/1+r) 4,2 1) Sisältää kertyneet korot 2) Korkorahastoista pitkän koron rahastot sisältyvät joukkovelkakirjalainoihin ja lyhyen koron rahastot muihin rahoitusmarkkinavälineisiin
SIJOITUSTOIMINNAN NETTOTUOTTO SITOUTUNEELLE PÄÄOMALLE Sijoitustoim. nettotuotot käyvin arvoin 1) Tuotto - % sitoutuneelle pääomalle Tuotto - % sitoutuneelle pääomalle Tuotto - % sitoutuneelle pääomalle Tuotto - % sitoutuneelle pääomalle Tuotto - % sitoutuneelle pääomalle Sitoutunut pääoma 2) milj. euro milj. euro 1.1.-31.12.2005 1.1.-31.12.2005 1.1.-31.12.2005 2004 2003 2002 2001 4) 4) 4) Lainasaamiset 0,2 4,9 4,7 % 4,6 % 3,9 % 4,9 % 5,9 % Joukkovelkakirjalainat 3) 10,1 335,5 3,0 % 8,0 % 7,5 % 7,2 % 5,5 % *josta korkorahastoja 0,7 17,0 3,9 % 8,5 % 1,4 % 2,9 % 0,1 % Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset 3) 0,5 27,3 2,0 % 1,9 % 2,0 % 1,6 % 3,8 % *josta korkorahastoja 0,1 6,0 1,6 % 1,7 % 0,2 % 0,3 % Osakkeet ja osuudet 32,4 111,8 28,9 % 12,5 % 15,4 % -27,1 % -16,9 % Kiinteistösijoitukset 14,0 138,5 10,1 % 9,5 % 7,8 % 10,2 % 6,1 % Sijoitukset yhteensä 57,2 618,0 9,3 % 8,7 % 8,2 % 0,5 % 0,3 % Sijoituslajeille kohdistamattomat tuotot, kulut ja liikekulut -1,0 618,0-0,2 % -0,3 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 56,3 618,0 9,1 % 8,4 % 8,2 % 0,5 % 0,3 % 1) Sijoitustoiminnan nettotuotot käyvin arvoin = Raportointikauden lopun ja alun markkina-arvojen muutos - kauden aikana tapahtuneet kassavirrat Kassavirralla tarkoitetaan ostojen / kulujen ja myyntien / tuottojen erotusta. 2) Sitoutunut pääoma = Markkina-arvo raportointikauden alussa + kuukausittain aikapainotetut kassavirrat. 3) Sisältää ko. sijoituksiin tilastoitavien korkorahastojen tuotot 4) Vuosien 2001-2003 tuotto on laskettu sijoitusten käypien arvojen keskiarvon mukaan (vuoden alun ja lopun käypien arvojen keskiarvo)
TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT JA TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERIAATTEET YLEISET TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1.1 Liikevaihto + Vakuutusmaksutuotot ennen jälleenvakuuttajien osuutta + sijoitustoiminnan nettotuotto tuloslaskelmassa + muut tuotot 1.2 Liikevoitto tai -tappio ja kokonaistulos Henkivakuutusyhtiön tulosanalyysi Vakuutusmaksutulo Sijoitustoiminnan tuotot ja kulut sekä arvonkorotukset, niiden oikaisut ja arvon muutokset Maksetut korvaukset Vastuuvelan muutos ennen lisäetuja (asiakasetuja) ja tasoitusmäärän muutosta Liikekulut Muut vakuutustekniset tuotot ja kulut Vakuutustekninen tulos ennen lisäetuja (asiakasetuja) ja tasoitusmäärän muutosta Muut tuotot ja kulut Liikevoitto tai -tappio Tasoitusmäärän muutos Lisäedut (asiakasedut) Voitto tai tappio ennen satunnaisia eriä Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Voitto tai tappio ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja Tuloverot ja muut välittömät verot Tilikauden voitto tai tappio Kokonaistulos + liikevoitto/ -tappio +/- taseen ulkopuolisten arvostuserojen muutos 1.3 A Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle (käyvin arvoin) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin suhteessa sitoutuneeseen pääomaan lasketaan sijoituslajeittain ja sijoitusten yhteismäärälle ottaen huomioon päivittäin tai kuukausittain aikapainotetut kassavirrat. Kauden tuotto lasketaan ns. mukautettua Diets:in kaavaa (aika- ja rahapainotettua kaavaa) käyttäen niin, että sitoutunut pääoma lasketaan lisäämällä kauden alun markkina-arvoon kauden aikaiset kassavirrat painotettuina sillä suhteellisella osuudella koko kauden pituudesta, joka on jäljellä tapahtumapäivästä tai tapahtumakuukauden puolivälistä kauden loppuun. 1.5 Kokonaispääoman tuotto ilman sijoitussidonnaista vakuutusta prosentteina (käyvin arvoin) +/- liikevoitto tai tappio + korkokulut ja muut rahoituskulut + perustekorkokulu +/- arvonkorotusrahastoon kirjattu arvonkorotus/ peruutus +/- sijoitusten arvostuserojen muutos ------------------------------------------------------------------------------------------------------------- x 100 + taseen loppusumma - sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelka +/- sijoitusten arvostuserät Tunnusluvun jakajana lasketaan tilikauden ja edellisen tilikauden taseen mukaisten arvojen keskiarvona. 1.6 Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana Tunnusluku lasketaan keskiarvona kalenterikuukausien lopussa lasketuista henkilökunnan lukumääristä. Lukumäärässä otetaan huomioon palveluksessa olleiden henkilöiden mahdollinen osa-aikaisuus. Henkilökunnan kuuluvaksi lasketaan ne henkilöt, joille maksetaan tilikauden aikana palkkaa.
TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT JA TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERIAATTEET HENKIVAKUUTUSTOIMINNAN TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2.1 Vakuutusmaksutulo Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta. 2.2 Liikekustannussuhde prosenteissa kuormitustulosta + liikekulut ennen vakuutusten aktivoitujen hankintamenojen muutosta + korvausten selvittelykulut ------------------------------------------------------------------------------------------------------------- x 100 kuormitustulo Kuormitustulo on laskuperusteiden mukaan liikekustannusten kattamiseen tarkoitettu erä ja liikekulut eivät sisällä jälleenvakuutuksen palkkioita. Kuormitustuloon sisällytetään kaikki kuormituserät. Liikekustannussuhde prosenteissa taseen loppusummasta + liikekulut ennen vakuutusten aktivoitujen hankintamenojen muutosta + korvausten selvittelykulut ------------------------------------------------------------------------------------------------------------- x 100 taseen loppusumma Taseen loppusumma on aloittavan taseen loppusumma. 2.3 Toimintapääoma tilinpäätöksen mukaisessa valuutassa + oma pääoma ehdotetun voitonjaon vähentämisen jälkeen + tilinpäätössiirtojen kertymä +/- sijoitusten arvostuserot +/- laskennalliset verovelat + pääomalainat (Vakuutusvalvontaviraston luvalla) - aineettomat hyödykkeet +/- muut laissa säädetyt erät 2.4 Tasoitusmäärä 2.5 Vakavaraisuuspääoma + toimintapääoma + tasoitusmäärä 2.6 Vakavaraisuusaste prosentteina vastuuvelasta vakavaraisuuspääoma ------------------------------------------------------------------------------------------------------------- x 100 vakuutustekninen vastuuvelka - tasoitusmäärä - 75 % sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelasta Vakuutustekninen vastuuvelka lasketaan jälleenvakuuttajien osuuden jälkeen
Veritas Henkivakuutus Hallituksen esitys voiton käytöstä Konsernin voitonjakokelpoinen vapaa oma pääoma 31.12.2005 oli 5 932 295,98 (4 591 713,33) euroa tilikauden voitto mukaan luettuna. Emoyhtiön vapaa oma pääoma oli 10 044 998,30 euroa. Hallitus ehdottaa, että emoyhtiön tilikauden voitosta 3 633 418,45 eurosta jaetaan osinkoa 5,00 euroa osakkeelta, yhteensä 878 490,00 euroa. Hallitus esittää lisäksi, että hallituksen käyttöön ei siirretä muita varoja yleishyödyllisiä tarkoituksia varten ja että jäljelle jäävä tulos, eli 2 754 928,45 euroa, siirretään varmuusrahastoon. Jos hallituksen esitys hyväksytään, ovat yhtiön osakepääoma ja vapaat omat rahastot seuraavat: Sidottu oma pääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto Vapaa oma pääoma Varmuusrahasto Hallituksen yleishyödylliseen käyttöön varatut varat Yhteensä 21 751 412,40 euroa 1 473 369,70 euroa 9 136 681,67 euroa 29 826,63 euroa 32 391 290,40 euroa Turussa 22. maaliskuuta 2006 Jan-Erik Stenman puheenjohtaja Thor Sourander varapuheenjohtaja Leo Wistbacka Margolit Söderholm Matti Ruohonen toimitusjohtaja