KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen
Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen välineitä 3. Aktiivinen omistajapolitiikka 4. Omistajaohjaus 5. Yrityksen vallankäytön ja päätöksenteon areena 6. Hallituksen jäseneltä vaadittava asiantuntemus ja kokemus 7. Omistajien, hallituksen ja johdon valtakuviot 8. Mitä on hyvä hallitustyö ja mitä hallituksen tulee osata 9. Valtastruktuurit - Johto/Hallitus
Aktiivinen omistajapolitiikka Tee inventointi aineellisesta ja aineettomasta omaisuudesta sekä niihin liittyvistä vastuista ja velvoitteista Muodosta käsitys omaisuuden käyvästä arvosta Salkuta omaisuus eli luokittele omaisuus eri ryhmiin käytön ja omistuksen perusteella Määrittele kullekin salkun erälle strategia, seuraa omistaja-arvon kehitystä ja määrittele myös omistuksesta luopumisen reunaehdot Ohjaa omistusta aktiivisesti ja aseta tavoitteet, seuraa niiden toteutumista ja puutu aktiivisesti poikkeamiin ja keskity tulevaisuuden ennakointiin aktiivinen ohjaus yhden omistajan yhtiössä aktiivinen ohjaus monien omistajien yhtiössä aktiivinen ohjaus markkinaehtoisessa, liiketoimintariskejä omaavassa yhtiössä aktiivinen ohjaus erityistehtäviä hoitavassa, ns. non profit-yhtiössä
Omistajaohjaus Kunnanhallitus vastaa kunnan toiminnan omistajaohjauksesta (39 ) Omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan (46 ) Omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu (47 ) HUOM! Osakeyhtiölain mukaan hallituksen jäsenellä on kaikissa toimissa velvollisuus huolellisesti toimien edistää yhtiön etua. Osakeyhtiölaki ei tunne itsenäistä konsernietua.
Omistajaohjaus Konserniohjetta sovelletaan kunnan tytäryhteisöjen sekä soveltuvin osin osakkuusyhteisöjen omistajaohjaukseen. Konserniohjeessa annetaan tarpeelliset määräykset ainakin: 1. kuntakonsernin talouden ja investointien suunnittelusta ja ohjauksesta 2. konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestämisestä 3. tiedottamisesta ja kunnan luottamushenkilöiden tietojensaantioikeudesta
Omistajaohjaus Lakiehdotuksen (83 ) mukaan Luottamushenkilöllä on oikeus saada kunnan konsernijohdon hallussa olevia konserniohjeissa määriteltyjä kunnan tytäryhteisöjen toimintaa koskevia tietoja, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. HUOM! osakeyhtiössä hallitus vastaa tiedon antamisesta ja harkitsee ettei rikota huolellisuusvelvoitetta ja yhdenvertaisuusperiaatetta. 4. velvollisuudesta hankkia kunnan kanta asiaan ennen päätöksentekoa HUOM! lain mukaan hallitus toimii aina yhtiön edustajana ja tekee päätöksensä itsenäisesti yhtiön edun mukaisesti. Osakkeenomistaja tekee päätökset vain yhtiökokouksessa. 5. konsernin sisäisistä palveluista 6. kunnan tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanosta ja nimittämisestä 7. kunnan tytäryhteisöjen hyvästä hallinnosta ja johtamistavasta.
Hallituksen jäseneltä vaadittava asiantuntemus ja kokemus Omistajapolitiikan ydintä on hallitusjäsenten valinta lakiehdotuksen (47 ) mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus ns. yhtiöiden hallinnointikoodin tarkempi määrittely: hallituksen jäsenten lukumäärän ja kokoonpanon on mahdollistettava tehtävien tehokas hoitaminen. Kokoonpanossa huomioitava yhtiön toiminnan tarpeet ja kehitysvaihe. Hallituksen jäsenellä oltava tehtävien edellyttämä pätevyys ja mahdollisuus käyttää riittävästi aikaa tehtävän hoitamiseen. HUOM! Hallituksen jäsenyys kunnan omistamassa yhtiössä ei ole kunnallinen luottamustoimi. HUOM! Nimitystoimikunta valmistelemaan hallituksen jäsenten valintaa
Mitä on hyvä hallitustyö ja mitä hallituksen tulee osata ymmärtää yhtiön tarpeet, tilan ja toimialan tuntee omistajastrategian, omistajan odotukset ja tavoitteet ohjaa yhtiön strategian tekemistä, tekee siitä selkeät päätökset ja ohjaa sen toteuttamista tekee oikeita ylimmän johdon henkilövalintoja hallitsee omistajan, hallituksen ja johdon välisen dynamiikan on osaava ja kriittinen, kysyy, analysoi ja esittää johdolle kysymyksiä ei hyväksy heti johdon ns. koottuja selityksiä johto kokee hallituksen itselleen resurssina, hallitus tukee, auttaa johtoa tavoitteiden saavuttamisessa hallitus arvioi säännönmukaisesti omaa toimintaansa hallitus arvioi säännönmukaisesti toimitusjohtajan toimintaa Hallitus, jolla ei ole riittävää osaamista ja kokemusta yhtiön toimialasta voi kohtalokkaasti hidastaa yrityksen strategista päätöksentekoa tai on kyvytön kyseenalaistamaan niitä linjauksia, joissa piilee suurimmat vaarat!