Omistajaohjauksen periaatteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Omistajaohjauksen periaatteet"

Transkriptio

1 Omistajaohjauksen periaatteet 1

2 Varma omistajana Haluamme tukea ja kannustaa yhtiöitä menestymään, mikä turvaa ja parantaa sijoitustuottojamme pitkällä aikavälillä. Omistajaohjauksen periaatteissa kerromme läpinäkyvästi linjauksemme ja odotuksemme osakkeenomistajana. Meille tärkeitä lähtökohtia ovat läpinäkyvyys, vastuullisuus ja osakkeenomistajien yhdenvertaisuus. Periaatteet kattavat osakeomistukset Suomessa ja ulkomailla. Keskitämme toimemme yhtiöihin, joissa meillä on merkittävät vaikutusmahdollisuudet. Periaatteiden soveltamisessa huomioidaan mm. yhtiöiden kehitysvaihe ja omistajarakenne. 2

3 Varman ja omistamiemme yhtiöiden välinen vuorovaikutus Raportointi ja tilaisuudet Yhtiökokoukset Johdon tapaamiset Nimitysprosessit ja - toimikunnat Saamme tietoa yhtiöiden raportoinnin ja järjestettyjen sijoittajatilaisuuksien kautta. Osallistumme vuosittain n. 90 yhtiökokoukseen. Tapaamme säännöllisesti yhtiöiden johtoa ja hallitusta, etenkin jos Varman omistusosuus on merkittävä. Osallistumme hallitusten nimitysprosessiin ja osakkeenomistajien nimitystoimikuntiin Tavoitteena on ymmärtää ja arvioida yhtiön ja johdon toimintaa kokonaisuudessaan sekä viestiä yhtiölle omat linjauksemme ja odotuksemme osakkeenomistajana. 3

4 Yhtiökokoukset Osallistumme omistamiemme suomalaisten yhtiöiden yhtiökokouksiin. Edellytämme, että yhtiöt perustelevat tavallisesta poikkeavat esitykset jo yhtiökokouskutsussa. Tämä mahdollistaa sujuvan äänestyspäätöksen. Lähtökohtaisesti tuemme yhtiökokouksessa hallituksen ehdotuksia. Julkaisemme äänestyspäätöksemme vuodesta 2018 lähtien. Jos vastustamme hallituksen ehdotuksia, pyrimme jo ennen yhtiökokousta pääsemään keskustelemalla kaikkia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. Jos tämä ei ole mahdollista, Varman edustaja osallistuu yhtiökokoukseen ja käyttää puheen-vuoron näkökantamme selventämiseksi. Äänestyksen vaatiminen perustuu tilannekohtaiseen arvioon. 4

5 Hallituksen kokoonpano Omistajien tärkein tehtävä on nimittää hallitukseen yhtiön tarpeiden mukaisia, lisäarvoa tuovia jäseniä, jotka hyvällä hallitustyöskentelyllä mahdollistavat yhtiön pitkän aikavälin menestyksen. Hallituksen kokoonpanosta on hyvä keskustella suurimpien omistajien kanssa. Hallituksen kokoonpanossa on tärkeää, että jäsenet edustavat erityyppisiä taustoja ja osaamista. Hallituksessa on hyvä olla edustettuna kumpaakin sukupuolta sekä eri ikäluokkien edustajia. Muita linjauksiamme Suosittelemme, että yhtiöt täydentävät sisäistä hallitustyöskentelyn arviointia ulkoisella arvioinnilla muutaman vuoden välein. Riippumattomuuden määrittelymme perustuu Suomessa listayhtiöiden hallinnointikoodiin. Jos yhtiöllä on selkeä pääomistaja, on tämän edustajan luontevaa olla myös hallituksen jäsen. Puheenjohtajan ja toimitusjohtajan roolien on oltava pääsääntöisesti eriytettyjä. Suosittelemme, että pörssiyhtiön toimitusjohtajan hallituspaikkojen määrä rajoitetaan kahteen. Hallituspalkkiot Palkkiotasoa määriteltäessä keskeiset kriteerit ovat yrityksen tilanne, toiminnan luonne ja laajuus, joka määrittää hallitustyöskentelyn vaativuuden ja odotettavissa olevan työmäärän. Hallituspalkkioiden on oltava kilpailukykyisellä tasolla. Suosittelemme, että puheenjohtajan palkkio on vähintään kaksinkertainen hallituksen jäsenen palkkioon verrattuna. Lisäksi tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan roolin vaativuus on hyvä huomioida palkkion tasossa. Varma kannattaa hallituspalkkioiden maksamista osittain osakkeina. Suosittelemme, että osakkeet pidetään hallituksessa olon ajan.

6 Osakeantivaltuutukset Edellytämme, että kooltaan merkittävät, yleiseen käyttöön haettavat osakeantivaltuutukset eivät sisällä valtuutusta suunnattuun osakeantiin ilman tarkempaa määrittelyä suunnatun annin käyttötarkoituksesta. Osakeantivaltuutus on merkittävä, jos se kattaa yli 20 % yhtiön osakepääomasta. Pidämme lisäksi tärkeänä sitä, että yhtiökokous päättää osakeantivaltuutusten uusimisesta vuosittain, jotta hallitukselle annettu valtuutus perustuu mahdollisimman ajankohtaiseen tietoon. Yhtiöiden osakeperusteiset järjestelmät voivat antaa hyvän perustelun pidempikestoisen osakeantivaltuutuksen hakuun. Kannustinjärjestelmään tarkoitettu osakeantivaltuutus voidaan antaa lain salliman viiden vuoden ajaksi ja yleinen valtuutus uusia vuosittain. 6

7 Pääomarakenne, osingot ja omien osakkeiden takaisinostot Yhtiön hallituksen keskeinen tehtävä on määritellä yhtiön tavoitteisiin ja strategiaan sopiva pääomarakenne sekä linjaukset varojenjaosta. Varma edellyttää, että osakkeenomistajille kerrotaan selkeästi linjaukset pääomarakenteesta, osingonjaosta ja omien osakkeiden takaisinostosta. Varojenjaossa suosimme osingonmaksua omien osakkeiden takaisinoston sijasta. Etenkin kasvuyhtiöissä osakkeen arvonnousu voi olla sijoittajalle merkittävin tuotonlähde. 7

8 Johdon palkkaus ja palkitsemisjärjestelmät Yhtiön hallituksen tehtäviin kuuluu rakentaa toimiva ja kannustava johdon palkitsemisjärjestelmä. Hallituksen tehtävä on selventää osakkeenomistajille yhtiön strategian ja kannustinjärjestelmän välinen yhteys ja arvioida järjestelmän kannustavuutta. Osakkeenomistajan tehtävä on arvioida kannustinjärjestelmää kokonaisuutena. Läpinäkyvä ja selkeä raportointi on arvioinnin edellytys. Hallinnointikoodin edellyttämät tiedot antavat raportoinnille luontevan lähtökohdan. Hyvin rakennetut osakeperusteiset kannustinjärjestelmät ovat hyvä tapa palkita johtoa yhtiön tuloksen ja omistaja-arvon kasvattamisesta pitkällä aikavälillä. 8

9 Vastuullisuus Keskitymme yhtiöiden menestyksen kannalta oleellisiin vastuullisuusaiheisiin. Painotamme aiheita, joista meillä on osaamista ja joihin pystymme aidosti vaikuttamaan ennalta määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Edellytämme, että yhtiöt noudattavat yritysvastuun kansainvälisiä normeja ja sopimuksia, mm. YK:n Global Compact - yritysvastuualoitteen perustana olevia sopimuksia. Jos yhtiöllä on vakavia vastuullisuusrikkomuksia, keskustelemme niistä yhtiön kanssa ja pyrimme kehittämään yhtiön toimintatapoja. Odotamme yhtiöiden raportoivan, miten ilmastonmuutos vaikuttaa niiden liiketoimintaan ja kasvumahdollisuuksiin nyt ja tulevaisuudessa. Edellytämme tietoa siitä, miten ilmastonmuutos sisällytetään yhtiön hallinnointiin, strategiaan ja riskienhallintaan etenkin päästöintensiivisillä aloilla. Yhtiön asettamien tavoitteiden ja mittarien raportointi mahdollistaa edistyksen seuraamisen. 9

10 Varmalaisten osallistuminen muiden yhteisöjen hallintoon Varman hallituksen puheenjohtaja päättää toimitusjohtajan uusista hallitus- tai hallintoneuvostoedustuksista. Varman hallituksen puheenjohtaja päättää toimitusjohtajan esityksestä muun johtoryhmän jäsenten uusista hallitus- tai hallintoneuvostoedustuksista yhteisössä, joka ei ole Varman tytäryritys. Toimitusjohtaja päättää muun johtoryhmän jäsenten hallitus- tai hallintoneuvostoedustuksesta Varman tytäryrityksessä samoin kuin Varman edustuksesta työeläkealan yhteistoiminta-yhteisöissä. Muiden varmalaisten osalta päätöksen tekee toimitusjohtaja. 10

11

OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEET. Päivitetty

OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEET. Päivitetty OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEET Päivitetty 29.12.2016 ILMARINEN OMISTAJANA Olemme omistajana pitkäjänteinen, avoin ja aktiivinen: Tavoitteenamme on valita sijoituskohteet, joiden arvonkehitys pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

OMISTAJA- OHJAUKSEN PERIAATTEET

OMISTAJA- OHJAUKSEN PERIAATTEET OMISTAJA- OHJAUKSEN PERIAATTEET 17.12.2015 ILMARINEN OMISTAJANA Olemme omistajana pitkäjänteinen, avoin ja aktiivinen: Tavoitteenamme on valita sijoituskohteet, joiden arvonkehitys pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

ILMARISEN OMISTAJA- POLITIIKKA 18.12.2013

ILMARISEN OMISTAJA- POLITIIKKA 18.12.2013 ILMARISEN OMISTAJA- POLITIIKKA 18.12.2013 TEHTÄVÄMME Pidämme huolta työntekijöiden ja yrittäjien lakisääteisestä työeläketurvasta Sijoitamme eläkevarat tuottavasti, turvaavasti & vastuullisesti Pitkäjänteisellä

Lisätiedot

UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1 (5) UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006. Työjärjestystä on muutettu viimeksi

Lisätiedot

Omistajaohjaus 16.1.20 13

Omistajaohjaus 16.1.20 13 16.1.20 13 Omistajaohjaus Omistajaohjauksen periaatteet ovat keskeinen osa Varman sijoituspolitiikkaa. Nämä periaatteet ovat yhdensuuntaisia Työeläkevakuuttajat TELA:n vuonna 2006 julkistamien omistajaohjauksien

Lisätiedot

OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEET. Liite 29/1 Hallitus

OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEET. Liite 29/1 Hallitus OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEET Liite 29/1 Hallitus 26.1.2017 2 (5) OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEET 1. Yleiset lähtökohdat Työeläkesijoittajien merkittävät osakeomistukset edellyttävät avoimuutta omistajan

Lisätiedot

ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT

ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1 NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT 2 Alma Media Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta ( Toimikunta ) on yhtiön

Lisätiedot

Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS

Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS 1. Yleinen lähtökohta Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian ("Henki-Fennia") Corporate Governance -kuvaus on laadittu 1.1.2016 voimaan

Lisätiedot

1(5) Affecto Oyj OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS. 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus ja tehtävät

1(5) Affecto Oyj OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS. 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus ja tehtävät 1(5) Affecto Oyj OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus ja tehtävät Affecto Oyj:n (jäljempänä "Yhtiö") osakkeenomistajien nimitystoimikunta (jäljempänä "Toimikunta")

Lisätiedot

Lakiasiat 1(7) KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS

Lakiasiat 1(7) KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS Lakiasiat 1(7) KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS 1. Yleinen lähtökohta Fennian Corporate Governance -kuvaus on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleeseen Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys Palkka- ja palkkioselvitys Altia Oyj ("Altia" tai "yhtiö") on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle 23.3.2018 alkaen. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Tämä Altian palkka- ja palkkioselvitys

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Tilinpäätöksen 31.12.2015 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset

Lisätiedot

OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEIDEN TÄYTÄNTÖÖNPANO VUODEN 2018 SELVITYS

OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEIDEN TÄYTÄNTÖÖNPANO VUODEN 2018 SELVITYS OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEIDEN TÄYTÄNTÖÖNPANO VUODEN 2018 SELVITYS Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen johtoryhmän hyväksymä 15.5.2019 Selvitys kuvaa Ilmarisen omistajaohjauksen periaatteiden täytäntöönpanoa

Lisätiedot

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää

Lisätiedot

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen

Lisätiedot

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006.

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen (Yhtiökokouksen esityslistan kohta 8)

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen (Yhtiökokouksen esityslistan kohta 8) PIHLAJALINNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 5.4.2018 EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 2018 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen (Yhtiökokouksen esityslistan kohta 8)

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2017

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2017 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2017 Selvitys 5.3.2018 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Keilaranta 9 Selvitys Sisältö 1 Palkitsemisen

Lisätiedot

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunta ehdottaa, että valittavien hallituksen jäsenten

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättää perustaa pysyvän osakkeenomistajien nimitystoimikunnan valmistelemaan

Lisätiedot

Omistajapolitiikka ja omistajaohjauksen periaatteet. Sp-Rahastoyhtiö Oy

Omistajapolitiikka ja omistajaohjauksen periaatteet. Sp-Rahastoyhtiö Oy Omistajapolitiikka ja omistajaohjauksen periaatteet Sp-Rahastoyhtiö Oy Hyväksytty Sp-Rahastoyhtiön hallituksessa: 17.6.2016 Sisällysluettelo 1. Tausta... 2 2. Tavoitteet... 2 3. Omistajaohjaukseen liittyviä

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.4.2013 Sievi SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

9 VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN HALLITUKSEN JÄSENILLE JA TOIMITUSJOHTAJALLE

9 VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN HALLITUKSEN JÄSENILLE JA TOIMITUSJOHTAJALLE AFFECTO OYJ PÖYTÄKIRJA 112011 3 (6) 7 TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN Merkittiin, että yhtiön ja konsernin tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus olivat lain ja yhtiöjäijestyksen mukaisesti

Lisätiedot

Kotipizza Group Oyj:n ohjeistuksen mukaan lähiesimiehen esimiehen on hyväksyttävä kaikki yksittäiset palkitsemispäätökset.

Kotipizza Group Oyj:n ohjeistuksen mukaan lähiesimiehen esimiehen on hyväksyttävä kaikki yksittäiset palkitsemispäätökset. PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS TILIKAUDELTA 1.2.2017-31.1.2018 Kotipizza Group Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys on kuvaus palkitsemisesta yhtiössä. Selvitystä päivitetään ja tarkistetaan siten, että sen sisältämät

Lisätiedot

AHLSTROM OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS

AHLSTROM OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS AHLSTROM OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 5.4.2016 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus Ahlstrom Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta on Yhtiön osakkeenomistajien

Lisätiedot

HALLITUKSEN PÄÄTÖSEHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE TOKMANNI GROUP OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN PÄÄTÖSEHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE TOKMANNI GROUP OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN PÄÄTÖSEHDOTUKSET 24.3.2017 PIDETTÄVÄLLE TOKMANNI GROUP OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Hallitus on tehnyt seuraavat päätösehdotukset Tokmanni Group Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

SIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS

SIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI CAPITAL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 0190457-0 No. 2/2014 SIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 4.11.2014 AIKA: 4.11.2014 alkaen klo. 14:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon

Lisätiedot

DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017

DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 1 (5) DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 Hallituksen ehdotukset ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen kokoonpanoksi ja palkkioiksi varsinaiselle yhtiökokoukselle 2017 2 (5) Hallituksen

Lisätiedot

1.1 Päätöksentekojärjestys ja palkitsemisen keskeiset periaatteet

1.1 Päätöksentekojärjestys ja palkitsemisen keskeiset periaatteet PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SEKÄ PALKITSEMISRAPORTTI Päivitetty 30.1.2019 Tämä CapMan Oyj:n (jäljempänä CapMan) palkka- ja palkkioselvitys on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleen Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA METSO OYJ HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan, jonka

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2016

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2016 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2016 Selvitys 6.3.2017 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Keilaranta 9 Selvitys Sisältö 1 Palkitsemisen

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1(5) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Nordic Aluminium Oyj:n hallituksen kokouksessa

Lisätiedot

CAPMAN OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE - OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN

CAPMAN OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE - OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN CAPMAN OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE - OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että perustetaan osakkeenomistajien nimitystoimikunta valmistelemaan

Lisätiedot

Listayhtiöiden hallinnointikoodin noudattaminen

Listayhtiöiden hallinnointikoodin noudattaminen Linnainmaa & Turunen / CG-selvitys 2014 Listayhtiöiden hallinnointikoodin noudattaminen Comply or explain -periaate 76 ilmoitettua poikkeamaa suosituksista 0,6 / yhtiö Yleisin poikkeama sukupuolijakauma

Lisätiedot

SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN MONIMUOTOISUUS- POLITIIKKA

SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN MONIMUOTOISUUS- POLITIIKKA SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN MONIMUOTOISUUS- POLITIIKKA SISÄLTÖ Hallituksen koko 3 Riippumattomuuden arviointi 3 Hallituksen kokoonpano 3 Nimitys- ja palkkiovaliokunnan tehtävät 4 2 SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN

Lisätiedot

OP-Rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen omistajapolitiikka

OP-Rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen omistajapolitiikka -Rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen omistajapolitiikka -Rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen omistajapolitiikka -Rahastoyhtiö Oy on Osuuskunnan kokonaan omistama tytäryhtiö. Se hallinnoi Ryhmän omia

Lisätiedot

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS # 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

SEB GYLLENBERG RAHASTOYHTIÖ OY:N OMISTAJAOHJAUSTA KOSKEVAT PERIAATTEET (CORPORATE GOVERNANCE)

SEB GYLLENBERG RAHASTOYHTIÖ OY:N OMISTAJAOHJAUSTA KOSKEVAT PERIAATTEET (CORPORATE GOVERNANCE) 1 SEB GYLLENBERG RAHASTOYHTIÖ OY:N OMISTAJAOHJAUSTA KOSKEVAT PERIAATTEET (CORPORATE GOVERNANCE) SEB Gyllenberg Rahastoyhtiö Oy:n (jäljempänä Rahastoyhtiö) hallitus on hyväksynyt nämä omistajaohjausta koskevat

Lisätiedot

SIJOITTAJAN ODOTUKSET HALLITUKSEN JÄSENELLE KRIISITILANTEESSA. Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 16.10.2014

SIJOITTAJAN ODOTUKSET HALLITUKSEN JÄSENELLE KRIISITILANTEESSA. Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 16.10.2014 SIJOITTAJAN ODOTUKSET HALLITUKSEN JÄSENELLE KRIISITILANTEESSA Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 16.10.2014 2 Ilmarinen lyhyesti HUOLEHDIMME YLI 900 000 SUOMALAISEN ELÄKETURVASTA 529 000 työntekijää TyEL

Lisätiedot

YIT Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys

YIT Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys 1 YIT Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus YIT Oyj:n (jäljempänä "Yhtiö") osakkeenomistajien nimitystoimikunta (jäljempänä Toimikunta ) on Yhtiön osakkeenomistajien

Lisätiedot

1. Yhtiöjärjestyksen 10 :n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat

1. Yhtiöjärjestyksen 10 :n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat Yhtiökokouskutsu Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 13.3.2008 klo 11.00 yhtiön auditoriossa, osoitteessa Koneenkatu 8, 05830 Hyvinkää. KOKOUKSESSA

Lisätiedot

EVLI-KONSERNIN PALKITSEMISMALLI

EVLI-KONSERNIN PALKITSEMISMALLI Evli Pankki Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2016 2 Evli noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia. Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu hallinnointikoodin

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys. Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys. Palkka- ja palkkioselvitys 41 Tässä raportissa kuvataan Afarakin hallituksen ja johtoryhmän palkitsemisperiaatteet ja -käytännöt sekä kerrotaan heidän palkkioistaan ja osakeomistuksestaan vuonna 2014. Palkitsemisperiaatteet Afarak

Lisätiedot

CRAMO OYJ:N HALLITUKSEN JA YHTIÖN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

CRAMO OYJ:N HALLITUKSEN JA YHTIÖN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE CRAMO OYJ CRAMO OYJ:N HALLITUKSEN JA YHTIÖN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 30.3.2017 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN Hallitus ehdottaa varsinaiselle

Lisätiedot

Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti.

Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti. EXEL COMPOSITES OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti. Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat

Lisätiedot

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006.

Lisätiedot

INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017

INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 Sisällysluettelo Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys 3 Hallituksen jäsenten palkitsemisen keskeiset periaatteet 3 Toimitusjohtajan ja muun johdon

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa. 1(5) Aika 23.2.2009 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 22 osakasta edustaen yhteensä 9 169 259 osaketta ja ääntä, joka on 94,5 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

ELON OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEET

ELON OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEET ELON PERIAATTEET 2017 KESKINÄINEN TYÖELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ELO ELON PERIAATTEET SISÄLTÖ PERIAATTEET...3 TAUSTA JA TARKOITUS...3 SISÄLTÖ...4 Omistajaohjauksen toteuttaminen... 4 Omistajaohjauksessa huomioitavia

Lisätiedot

VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET

VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET 4.2.2016 TAUSTAA Haluamme avoimesti viestiä millaisia periaatteita ja linjauksia noudatamme sijoituspäätöksiä tehdessämme Vastuullisen sijoittamisen periaatteiden

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1.

Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1. LEMMINKÄINEN OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Paikka Läsnä 25.3.2015 klo 15.00 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman tilat, Salmisaarenranta 11, Helsinki Kokouksessa olivat

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2016 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,42 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

Palkka ja palkkioselvitys

Palkka ja palkkioselvitys Palkka ja palkkioselvitys 2018 2 Palkka- ja palkkioselvitys 2018 Evli Pankki Oyj:n ( Evli ) palkka- ja palkkioselvitys kuvaa yhtiön palkitsemiskäytäntöjä sekä ylimmän johdon eli hallituksen, toimitusjohtajan

Lisätiedot

OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEET

OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEET 1 (6) OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEET Tausta ja tarkoitus Tämä dokumentti kuvaa asioita, joita Elo pitää tärkeänä sijoituskohteita valitessaan ja omistajaohjausta toteuttaessaan. Lisäksi tämä dokumentti

Lisätiedot

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia

Lisätiedot

PALKITSEMINEN NOKIAN RENKAILLA

PALKITSEMINEN NOKIAN RENKAILLA PALKITSEMINEN NOKIAN RENKAILLA 9.4.2019 YHTEENVETO YHTIÖKOKOUKSELLE YLIMMÄN JOHDON PALKITSEMINEN NOKIAN RENKAILLA YHTIÖKOKOUS 2019 Päätöksenteko ja hallintotapa Nokian Renkailla Toimitusjohtajan ja konsernin

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2015 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,35 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen Yhtiökokouskutsu Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 21.3.2013 klo 10.00 Hyvinkääsalissa (os. Jussinkuja 1, 05800 Hyvinkää). Kokoukseen ilmoittautuneiden

Lisätiedot

Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana toimii Philip Baum. Jäseninä ovat Jelena Manojlovic, Markku Kankaala ja Barry Rourke.

Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana toimii Philip Baum. Jäseninä ovat Jelena Manojlovic, Markku Kankaala ja Barry Rourke. Palkka- ja palkkioselvitys Tässä raportissa kuvataan Ruukin hallituksen ja johtoryhmän palkitsemisperiaatteet ja - käytännöt sekä kerrotaan heidän palkkioistaan ja osakeomistuksestaan vuonna 2011. Palkitsemisperiaatteet

Lisätiedot

Hallituspalkkioanalyysi 2015. Esimerkkiyritys

Hallituspalkkioanalyysi 2015. Esimerkkiyritys Hallituspalkkioanalyysi 2015 Esimerkkiyritys Räätälöidyn hallituspalkkioanalyysin tarkka sisältö, rakenne sekä vertailuryhmä sovitaan erikseen kunkin tilaajan kanssa. Vertailuryhmä voidaan vapaasti valita

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/2013 VACON OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Vaasan Ylioppilastalo, Yliopistonranta 5, Vaasa

PÖYTÄKIRJA 1/2013 VACON OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Vaasan Ylioppilastalo, Yliopistonranta 5, Vaasa VACON OYJ:N Aika Tiistai klo 15.00 16.25 Paikka Vaasan Ylioppilastalo, Yliopistonranta 5, 65200 Vaasa Läsnä Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

ADAPTEO OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS

ADAPTEO OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS CRAMO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEN HYVÄKSYNNÄLLE EHDOLLINEN LUONNOS ADAPTEO OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1 Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan tarkoitus [Cramo Oyj:n 17.6.2019 pidetty

Lisätiedot

Työeläkevakuuttajat TELAn omistajaohjauksen periaatteet

Työeläkevakuuttajat TELAn omistajaohjauksen periaatteet Hyväksytty TELAn hallituksessa 27.4.2006 Työeläkevakuuttajat TELAn omistajaohjauksen periaatteet 1(6) Työeläkevakuuttajat TELAn omistajaohjauksen periaatteet 1. Yleiset lähtökohdat ja muistion tarkoitus

Lisätiedot

I. Nordean rahastot Corporate governance -ohjeistus omistajaohjauksen suuntaviivat

I. Nordean rahastot Corporate governance -ohjeistus omistajaohjauksen suuntaviivat 2010 1 (5) I. Nordean rahastot Corporate governance -ohjeistus omistajaohjauksen suuntaviivat Nordean rahastot 1 ovat hyväksyneet seuraavat omistajaohjausta koskevat suuntaviivat, joita sovelletaan suomalaisilla

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2016

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkka- ja palkkioselvitys 2016 A. Palkitsemisen päätöksentekojärjestys Yhtiön yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten palkitsemisesta hallituksen henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan valmisteleman

Lisätiedot

NIXU OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

NIXU OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS NIXU OYJ PALKKA- JA Nixu Oyj PL 39 (Keilaranta 15), FI-02151 Espoo, Finland Puhelin +358 9 478 1011 Fax +358 9 478 1030 Y-tunnus 0721811-7 Internet www.nixu.fi 2 (5) Palkka- ja palkkioselvitys on yhtenäinen

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA VALMET CORPORATION HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan osinkona 0,15

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 7. huhtikuuta 2016 alkaen kello 12.00 Radisson Blu Seaside -hotellissa, osoitteessa

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI # 20032017_SCA_V1 HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 26.4.2017 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS F-Secure Oyj 12. toukokuuta 2014 Sisällys Hallituksen ja yhtiön johtoryhmän jäsenten palkitseminen... 3 Hallitus... 3 Hallituksen palkitseminen... 3 Toimitusjohtaja... 4 Johtoryhmän

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 27.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2017-31.12.2017 osinkoa 0,09 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 12.4.2017 Copyright Bittium Corporation Bittium Corporation, Tutkijantie 8, FI-90590 Oulu, FINLAND, +358 40 344 2000, +358 8 343 032 Sisällysluettelo

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja ylimääräistä osinkoa 0,39 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan

Lisätiedot

Palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2015 palkitsemista koskevan osion mukaisesti.

Palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2015 palkitsemista koskevan osion mukaisesti. 1(5) B. PALKKIOSELVITYS Palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2015 palkitsemista koskevan osion mukaisesti. 1. Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys Yhtiökokous päättää

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 17.3.2015 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Ehdotus Aktia Pankki Oyj:n ylimääräiselle yhtiökokoukselle AKTIA PANKKI OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS

Ehdotus Aktia Pankki Oyj:n ylimääräiselle yhtiökokoukselle AKTIA PANKKI OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS Ehdotus Aktia Pankki Oyj:n ylimääräiselle yhtiökokoukselle 21.9.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan tarkoitus Aktia Pankki

Lisätiedot

6. Vuoden 2017 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2017 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 10. huhtikuuta 2018 klo 14.00 Scandic Marina Congress Centerissä, Katajanokanlaituri 6, 00160

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 3.6.2014 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...

Lisätiedot

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 1 (5) Componenta Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) 2011 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Componenta Oyj:n hallituksen kokouksessa

Lisätiedot

TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN

TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN Hallitus ehdottaa 11.4.2017 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 vahvistettavan taseen

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö ei jaa osinkoa vuodelta 2018. 5.2.2019 Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen Hallituksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2014 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

1. a) Yhtiön nimi: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 16,70 %

1. a) Yhtiön nimi: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 16,70 % Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 16,70 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä: Yhtiön toimialana on harjoittaa

Lisätiedot

1. a) Yhtiön nimi: TeliaSonera AB b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 11,7 %

1. a) Yhtiön nimi: TeliaSonera AB b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 11,7 % Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi: TeliaSonera AB b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 11,7 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on laajassa mielessä televiestintäpalveluiden

Lisätiedot

KPMG Audit Committee Member Survey. Sisäisen valvonnan ja hyvän hallintotavan kehittäminen tarkastusvaliokunnan jäsenen näkökulmasta

KPMG Audit Committee Member Survey. Sisäisen valvonnan ja hyvän hallintotavan kehittäminen tarkastusvaliokunnan jäsenen näkökulmasta KPMG Audit Committee Member Survey Sisäisen valvonnan ja hyvän hallintotavan kehittäminen tarkastusvaliokunnan jäsenen näkökulmasta KPMG Audit Committee Member Survey Tarkastusvaliokunnat ja hallituksen

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia: Kesko Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018

Kysymyksiä ja vastauksia: Kesko Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018 1 (5) Kysymyksiä ja vastauksia: Kesko Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018 Minkä suuruista osinkoa Keskon hallitus ehdottaa maksettavaksi? Keskon hallitus ehdottaa, että vuodelta 2017 vahvistetun taseen

Lisätiedot

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 10.00 Paikka: Läsnä: Yrjönkatu 18 (G18-juhlasali), 00120 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2018

Palkka- ja palkkioselvitys 2018 Palkka- ja palkkioselvitys 2018 Palkka- ja palkkioselvitys Tämä palkka- ja palkkioselvitys (jäljempänä selvitys ) on laadittu Arvopaperimarkkinayhdistyksen vuonna 2015 julkaiseman Suomen listayhtiöiden

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 20.2.2019 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen

Lisätiedot

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 31.3.2011 Copyright Elektrobit Corporation 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO: 1. HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2014 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinld Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot