Rikoksentorjuntaneuvoston toimintasuunnitelma 2009 Sisällys 1. Toiminnan painopisteet 1 Neuvoston kokoukset 2 Työvaliokunta 2 2. Väkivallan vähentämisohjelman jatko ja väkivaltajaosto 3 Järvenpään paikallispilotti 3 3. Paikallinen rikoksentorjunta ja sen tukeminen 3 Avustukset 4 4. Seminaareja ja muita hankkeita 4 Seminaarit 4 Oppaat 5 Hankkeita 5 5. Viestintä 5 6. Kansainvälinen yhteistyö 6 Pohjoismainen yhteistyö 6 Yhteistyö Euroopan unionissa 7 EUCPN 7 ECPA-kilpailu 7 7. Sihteeristö ja talous 7 1. Toiminnan painopisteet Neuvoston toiminnassa jo useamman vuoden ylivertainen prioriteetti on ollut Kansallisella väkivallan vähentämisohjelmalla, ensiksi sen valmistelulla ja sitten sen toteutuksen edistämisellä. Ohjelman koordinointia varten neuvostossa on toiminut väkivaltajaosto. Vuonna 2009 väkivallan vähentäminen tulee edelleen olemaan yksi toiminnan painopistealueista. Väkivalta ei ole vähentynyt toivotusti. Seurantaraportin valmistuttua tammikuussa 2009 päätetään uusista linjauksista ja prioriteeteista. Paikallisen/seudullisen turvallisuussuunnittelun kehittäminen on vuoden 2009 toinen painopistealue. Sisäisessä turvallisuuden ohjelmassa Turvallinen elämä jokaiselle edellytetään, että uudet laaja-alaiset paikalliset turvallisuussuunnitelmat valmistellaan vuonna 2009 kokoontuville uusille valtuustoille hyväksyttäväksi vuoden 2010 loppuun mennessä. Rikoksentorjuntaneuvoston kuuluu huolehtia, että väkivallan vähentäminen ja muu rikosten ehkäiseminen otetaan näissä turvallisuussuunnitelmissa osaavasti ja oikealla painolla huomioon.
2 Rikollisuutta ehkäistään paljolti rikosten uhreille aiheutuvien seurausten vähentämiseksi. Neuvoston toiminnassa on alkanut painottua entistä enemmän uhrinäkökulma. Vuonna 2009 valmistuvien Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen raporttien pohjalta ruvetaan määrätietoisemmin kehittämään suomalaista uhripolitiikkaa. Neuvoston kokoukset Neuvosto pitää neljä kokousta vuonna 2009. Jatketaan käytäntöä, että kokouksia isännöivät kiertävästi neuvostossa edustettuina olevat yhteistyötahot, joiden toimintaan samalla tutustutaan. Samoin jatketaan vuonna 2007 aloitettua käytäntöä, jonka mukaan neuvoston kokouksissa esitetään jokin ajankohtainen rikollisuuskatsaus. Kokousten suunnitellut ajankohdat, teemat, paikat ja tärkeimmät käsiteltävät asiat ovat seuraavat: Tammikuun loppu/helmikuun alku Kokouspaikka: Suomen Kaupan Liitto; kokouksen ja katsauksen teemana myymälärikollisuus toimintakertomus 2008 väkivallan vähentämisohjelman jatkotoimet viestintäsuunnitelma yhteisöille myönnettävien avustusten periaatteet Toukokuu Kokouspaikka: Helsingin syyttäjävirasto; teemana syyttäjälaitos kriminaalipolitiikassa; katsauksessa rikosjuttujen virta ilmitulo poliisitutkinta- syyttäjä tuomioistuinkäsittely rangaistuksen täytäntöönpano hyväksytään avustuslausunto Rikosuhripäivystyksen esittely Elo-/syyskuu Kokouspaikka: Finnsecurity; teemana turvateollisuus; Suomen ECPA-ehdokkaan valinta Joulukuu Kokouspaikka: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; rikollisuus ja siihen vaikuttavat tekijät sosiaali- ja terveydenhuollon seurannassa käsitellään vuoden 2010 toimintasuunnitelma sovittelutoiminnan esittely Työvaliokunta Työvaliokunta valmistelee neuvoston kokouksissa käsiteltäviä asioita ja päättää asioista, joista se työjärjestyksen perusteella on oikeutettu päättämään. Työvaliokunnan kokouksia on nelisen sekä kevät- että syyskaudella. 2
3 2. Väkivallan vähentämisohjelman jatko ja väkivaltajaosto Kansallisen väkivallan vähentämisohjelman kausi päättyy muodollisesti vuoden 2008 lopussa. Tammikuussa 2009 väkivaltajaosto laatii ohjelman toteutuksesta seurantaraportin valtioneuvostolle. Seurantaraportissa esitetään, mitä toimia ja linjauksia olisi tarpeen tehdä väkivallan vähentämiseksi jatkossa. Tiedetään, että ainakaan vakavin väkivalta ei ole vähentynyt tavoitellusti ja monien ohjelman tointen toteutus on kesken. Väkivaltajaosto asetettiin alkuaan koordinoimaan, edistämään ja seuraamaan väkivallan vähentämisohjelman toteutusta. Sen toimikausi päättyy 2008 lopussa. Väkivallan vähentäminen/ehkäiseminen on niin keskeinen rikoksentorjuntatehtävä, että rikoksentorjuntaneuvostolla on syytä olla sitä varten erityinen jaosto jatkossakin. Siksi neuvosto on asettanut uuden väkivaltajaoston 14.5.2011 päättyväksi toimikaudeksi. Seurantaraportin valmistelun ohella sen tehtävänä on edistää jatkossa päätettäviä väkivallan vähentämisen painopisteitä ja esimerkiksi ohjata väkivallan tietopalvelun ylläpitämistä turvallisuussuunnittelu-sivuston yhteydessä. Yhtenä vuoden 2009 prioriteettina väkivaltajaostolla on nuorisoväkivallan ehkäiseminen. Tammikuussa 2009 julkaistaan väkivaltajaoston valmistelema tarkistuslista siitä, miten väkivallan vähentäminen tulisi ottaa huomioon paikallisissa turvallisuussuunnitelmissa. Sihteeristö levittää tarkistuslistaa ja edistää sen käyttöä. Tavoite on, että ainakin neljänneksessä paikallisista turvallisuussuunnitelmista ja erityisesti suurten kaupunkien suunnitelmissa väkivallan vähentäminen on otettu huomioon tarkistuslistan edellyttämällä tavalla. Järvenpään paikallispilotti Väkivallan vähentämisohjelmaan on liittynyt Järvenpäässä vuonna 2006 alkanut väkivaltaa vähentämään/ehkäisemään pyrkivä paikallinen pilottihanke. Sen päätöstilaisuus on 29.1.2009 ja hanke raportoidaan maaliskuussa 2009. 3. Paikallinen rikoksentorjunta ja sen tukeminen Kehitetään paikallisia ja seudullisia turvallisuussuunnitelmia sekä rikoksentorjuntayhteistyötä kunnissa. Erityisesti pyritään huolehtimaan, että väkivallan vähentäminen otetaan asiaankuuluvasti huomioon paikallisissa turvallisuussuunnitelmissa. Tämä tehdään koordinoidusti sisäisen turvallisuuden ohjelman yhteydessä ja yhteistyössä Kuntaliiton kanssa. Selvitetään mahdollisuuksia saada uusiin aluehallinnon Alluihin rikoksentorjunnan koordinaattorit edistämään tietoon perustuvia hankkeita kuntien/paikallisessa turvallisuussuunnittelussa. Neuvosto päivittää edelleen paikallisen rikoksentorjunnan yhdyshenkilöverkostoaan ja tiivistää yhteyksiään siihen huolehtiakseen, että rikollisuuden ehkäisy saa tarvitsemansa aseman paikallisessa turvallisuussuunnittelussa. Syyskaudella järjestetään seminaari, johon toivotaan yhdyshenkilöiden osallistuvan laajalti, ja neuvoston viestinnässä yhdyshenkilöitä pidetään keskeisinä kohderyh- 3
4 mänä. Yhdyshenkilöverkosto kattaa tavoitellusti Suomen kunnat siten, että niissä asuu 90 prosenttia maan väestöstä. Avustukset Oikeusministeriö on vuodelle 2009 varannut 170 000 euroa käytettäväksi avustuksina yhteisöille rikoksentorjuntahankkeiden tukemiseen sekä hankkeiden arvioimiseen. Paikallisen rikoksentorjunnan tukemiseksi myönnettävistä varoista ilmoitetaan keväällä haettavaksi 130 000 euroa. Neuvosto antaa lausuntonsa hakemuksista oikeusministeriölle toukokuussa pidettävässä kokouksessa. Avustuksissa priorisoidaan ainakin hankkeita, joissa suoritetaan laadukas arviointi. Muista priorisointiperiaatteista päätetään vuoden ensimmäisessä neuvoston kokouksessa. Rikoksentorjuntahankkeiden arviointeihin varataan käytettäväksi 40 000 euroa, jotta kiinnostavimmista jo toteutuneista hankkeista saataisiin arviointiraportteja. Kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että arviointiraportit täyttäisivät riittävän korkeat kriteerit. Avustettuja hankkeita seurataan ja tarvittaessa osallistutaan niiden kehittelyyn ja toteutukseen. Kiinnostusta suorittaa laadukas hankearviointi pyritään kasvattamaan tarjoamalla sihteeristön apua hankesuunnitteluun. Huolehditaan, että hankkeet raportoidaan ja kuvaukset sisältävät mahdollisuuksien rajoissa tuloksellisuusarvioinnin edellyttämät tiedot. Oikeusministeriön kanssa neuvotellaan avustussumman kaksinkertaistamisesta, jotta sillä voitaisiin toteuttaa nykyistä kunnianhimoisempia hankkeita. Ministeriölle esitetään harkittavaksi, että avustusvarat siirrettäisiin neuvoston päätettäväksi. Nykyisinkin avustuksen saajat usein käsittävät avustuksen nimenomaan rikoksentorjuntaneuvoston tueksi hankkeille. Jos ministeriö hyväksyy ehdotuksen, avustusehdoissa edellytetään, että saaja sopivalla tavalla tiedottaa hankkeen toteutuneen neuvoston rahoituksella. 4. Seminaareja ja muita hankkeita Seminaarit Vuonna 2009 toteutetaan seuraavat seminaarit: Turvallisuussuunnittelun valtakunnallinen seminaari pidetään Helsingissä 28. ja 29. tammikuuta sisäasiainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön, Etelä-Suomen lääninhallituksen, Suomen kuntaliiton ja rikoksentorjuntaneuvoston välisenä yhteistyönä. Suurten kaupunkien rikoksentorjuntaseminaari järjestetään Espoossa tai Vaasassa ennen kesää kaupungin kanssa yhteistyössä. Seminaarissa käsitellään paikallista rikoksentorjuntaa ja turvallisuussuunnittelua erityisesti isäntäkaupungin kokemuksista käsin. 4
5 Syyskaudella järjestetään seminaari paikkatietojärjestelmien käytöstä rikollisuuden ehkäisyssä. Seminaarin kohderyhmänä ovat erityisesti rikoksentorjunnan paikalliset yhdyshenkilöt ja siellä esitellään aihetta koskeva opas. Neuvosto järjestää seminaarin Internetistä ja nuorisorikollisuudesta. Seminaarissa käsitellään Internetin merkitystä nuorten arkirikollisuuden ja sen ehkäisyn kannalta. Aihe liittyy toiseen vuoden 2009 ECPA-kilpailun alateemaan. Seminaari voidaan järjestää yhteistyössä ja siitä luovutaan, jos muut järjestävät aiheesta riittävästi tapahtumia. Oppaat Neuvosto valmistelee oppaat: Tammikuussa 2009 julkistetaan tarkistuslista siitä, miten väkivallan vähentäminen tulisi ottaa huomioon kuntien turvallisuussuunnitelmissa. Rikollisuus kartalle. Opas tehdään jatkoksi paikallisen rikoksentorjunnan ideakirjasarjalle. Siinä mahdollisimman kansantajuisesti pyritään opastamaan, miten paikkatietojärjestelmiä tulisi käyttää rikollisuuden ehkäisyn suunnittelussa. Oppaan esikuvana käytetään Ruotsin BRÅn kirjasta. Koulujen toimet rikosten ehkäisemiseksi. Yhteistyössä opetusministeriön/opetushallituksen kanssa, jos sellaisesta sovitaan, laaditaan hyvien käytäntöjen koonnos kotimaisista ja ulkomaisista hankkeista, joilla koulujen on osoitettu tuloksellisesti ehkäisevän rikollisuutta (koulukiusaaminen mukaan lukien). Oppaan esikuvana käytetään Ruotsin BRÅn kirjasta. Hankkeita Oppaan valmisteluna vireillä ollut hanke senioriväestön turvallisuudesta on syytä muotoilla selvitykseksi tarkoituksenmukaisista tavoista vähentää senioriväestön riskejä joutua rikosten kohteeksi. Rikoksentorjuntaneuvosto kokoaa työryhmän tekemään selvitystä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on käynnistämässä senioriväestön turvallisuus hanketta. Selvitetään mahdollisuudet tehdä yhteistyötä ja vältetään päällekkäisyyksiä. 5. Viestintä Viestintää toteutetaan vuosille 2009-2011 päivitettävän viestintäsuunnitelman mukaisesti. Viestintäsuunnitelma käsitellään neuvoston ensimmäisessä kokouksessa tammi-/helmikuussa. Vuonna 2009 viestinnässä painotetaan, kuten neuvoston toiminnassakin, väkivallan vähentämistä. Neuvoston sihteeristön ylläpitämään turvallisuussuunnittelun tietopankkiin (www.turvallisuussuunnittelu.fi) lisätään väkivallan ehkäisyn tietopalvelu. Väkivallan vähentämiseen opastavan sisällön tuottamisen lisäksi tietopankkia kehitetään mm. tuottamalla turvallisuussuunnitteluun yleensä opastavaa sisältöä. Neuvosto huolehtii, että tietopankin linkit ovat luotettavia ja tasasuhtaisesti turvallisuussuunnittelun eri aspekteja käsitteleviä. 5
6 Haaste-lehdestä ilmestyy neljä korkeatasoista numeroa. Pyritään siihen, että koko lehti olisi luettavissa myös verkkoversiona, kun se siirtyy uuteen julkaisujärjestelmään. Selvitetään mahdollisuudet julkaista kansainvälisesti kiinnostavinta aineistoa englanniksi. Rikoksentorjuntaneuvostonvuosia kotisivujen (www.rikoksentorjunta.fi) sisältö-, rakenne- ja ulkoasu-uudistuksen odotetaan toteutuvan viimeistään kesällä 2009 oikeusministeriön uuden julkaisujärjestelmän käyttöönoton myötä. Hanke on siirtynyt vuosia järjestelmän teknisten ongelmien vuoksi. Uuteen järjestelmään siirretään myös turvallisuussuunnittelun tietopankki väkivallan vähentämisen tietopalveluineen. Vuonna 2009 päivitetään neuvoston toiminnasta kertovat esitteet ja suunnitellaan neuvoston oman julkaisusarjan luomisen edellyttämät toimenpiteet. Vuoden 2009 alussa luodaan aikaisemmin ilmestyneen Ritonen-tiedotelehtisen tilalle uusi sisäisen viestinnän kanava, sähköpostitse lähetettävä info. Useita kertoja vuodessa tarpeen mukaan lähetettävässä tiedotteessa kerrotaan lyhyesti keskeiset neuvoston ja rikoksentorjunnan uutiset. Info lähetetään erikseen sovittaessa muillekin tahoille, kuten kuntien rikoksentorjunnan yhdyshenkilöille. 6. Kansainvälinen yhteistyö Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismaisen rikoksentorjuntayhteistyön nk. sihteeristövastuu on vuonna 2009 Tanskalla, jossa pidetään rikoksentorjuntaneuvostojen vuosittainen kokous. Kokouksen yhtenä teemana tulee olemaan rikoksentorjunta-käsite, mistä jatketaan Lofooteilla 2008 pidetyssä kokouksessa alkanutta keskustelua. Pohjoismainen väkivaltahanke, jota on toteutettu pohjoismaisten rikoksentorjuntaneuvostojen ja Pohjoismaiden kriminologisen yhteistyöneuvoston (NSfK) kanssa raportoidaan maaliskuussa 2009. Pohjoismaiden ministerineuvosto on rahoittanut hanketta 1 miljoonalla Tanskan kruunulla. Sovitun tehtävänjaon mukaan vastuu loppuraportin laatimisesta on Suomella. Tanskalaiset valmistelevat EUCPN:n työohjelmaan eurooppalaisen seminaarin järjestämistä paikallisesta rikoksentorjuntayhteistyöstä ja sen tukemisesta. Tarkoitus on, että seminaari järjestettäisiin pohjoismaisten rikoksentorjuntaneuvostojen yhteistyöllä. Osallistutaan toivotulla tavalla sen valmisteluihin. Neuvosto osallistuu muiden rikoksentorjuntaneuvostojen kanssa lehden Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention julkaisemiseen vielä vuonna 2009, jolloin ilmeisesti tullaan päättämään lehden lopettamisesta. Rikoksentorjuntaneuvostojen ja NSfK:n hanke Internetissä olevasta pohjoismaisesta kriminologisesta bibliografiasta jatkuu. NSfK:n vuotuinen tutkijaseminaarin aikaa ja teemaa ei ole vielä ilmoitettu. Ruotsin BRÅn järjestämä Stockholm Criminology Symposium kriminologian palkintosere- 6
7 monioineen on 22.-24. kesäkuuta. Tapahtumasta on tullut merkittävä rikoksentorjuntatutkimuksen kansainvälinen foorumi. On syytä varautua, että rikoksentorjuntaneuvosto ja sen yhteistyötahot osallistuvat tälläkin kertaa useihin symposiumin sessioihin. Rikoksentorjuntayhteistyö Euroopan unionissa EUCPN Rikoksentorjuntaneuvosto ja oikeusministeriö vastaavat yhdessä Euroopan rikoksentorjuntaverkoston EUCPN:n kansallisesta edustuksesta. Rikoksentorjuntaneuvostolle myönnettiin syksyllä 2007 Framework Partnership Agreement -asema. Tämä tarkoittaa mahdollisuutta toteuttaa EUCPN:n intressissä olevia hankkeita siten, että hanke toteutetaan lähes kokonaan EU-rahoituksella. EUCPN:stä valmistuu 2009 ulkoinen arviointi. Tarkoitus on, että Ruotsin puheenjohdolla syyskaudella tehdään ratkaisut verkoston tulevasta kehittämisestä, mahdollisesti rikoksentorjuntayhteistyön perusteellisesta uudelleenorganisoinnistakin. Suomi toimii aktiivisesti sekä jäsenmaiden välisen rikoksentorjuntayhteistyön että EUtasoisen rikoksentorjunnan kehittämiseksi. toimitetaan suomalaista aineistoa verkoston kotisivuille. ECPA-kilpailu Neuvosto valitsee myös vuonna 2009 Suomen ehdokkaan kilpailuun Eurooppalaisesta rikoksentorjuntapalkinnosta ja mahdollisesti muita EUCPN:n parhaiden käytäntöjen konferenssissa esiteltäviä hankkeita. Kilpailu ja konferenssi ovat Ruotsin järjestelyvastuulla. Teemana on Lapsiin ja nuoriin kohdistuvien ja heidän tekemien rikosten ehkäisy nykyiset ja tulevat perspektiivit alateemoina Rikokset ja niiden ehkäisy kouluissa ja Tietotekniikkarikokset. 7. Neuvoston sihteeristö ja talous Kriminaalipoliittisen osaston rikoksentorjuntayksikkö toimii neuvoston sihteeristönä. Siinä on päätoimista henkilöstöä rikoksentorjuntaneuvos yksikön johtajana ja neuvoston pääsihteerinä, kolme erikoissuunnittelijaa, kolme suunnittelijaa, toimitussihteeri (Haaste-lehti) ja osastosihteeri. Maaliskuun alusta pääsihteeri vaihtuu nykyisin viranhoitajan jäädessä eläkkeelle. Sihteeristössä huolehditaan, että siinä on jatkossakin rikoksentorjunnan keskeisten alueiden asiantuntemus. Oikeusministeriön kanssa on sovittu, että rikoksentorjuntaan on vuonna 2009 käytettävissä samantasoinen toimintamääräraha kuin vuonna 2008 eli rikoksentorjuntaneuvoston toimintamenoihin on varattu noin 60 000. Tästä summasta mm. 7
8 - järjestetään toimintasuunnitelman tilaisuudet - julkaistaan Haaste lehteä (nettomenot noin 12 000 ) - jatketaan neuvoston kotisivujen ja turvallisuussuunnittelusivujen uudistusta, toteutetaan jälkimmäisen yhteyteen väkivaltasivusto, kustannetaan uuteen julkaisujärjestelmään siirtyminen ja rahoitetaan aineiston käännökset ruotsiksi - kustannetaan laadittavat oppaat - maksetaan neuvoston käyttämien asiantuntijoiden matkustuskuluja Yhteisöille rikoksentorjuntahankkeisiin ja niiden arviointeihin myönnettäviin avustuksiin on käytettävissä niin ikään vuoden 2008 tason määräraha eli yhteensä 170 000. Sihteeristön palkat ja muut kustannukset sisältyvät kriminaalipoliittisen osaston henkilöstö- ja muihin kustannuksiin. 8