Savonlinnan kaupunginkirjasto TOIMINTAKERTOMUS 2014 1
1. TOIMINTA-AJATUS Kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksena on tarjota savonlinnalaisille monipuoliset ja nykyaikaiset kirjasto- ja tietopalvelut. Palveluihin kuuluvat: - Kirjojen ja muun aineiston lainaaminen - Aineiston käyttömahdollisuus kirjaston tiloissa - Neuvonta, tietopalvelu ja kaukopalvelu - Käyttäjäkoulutus - Verkkopalvelut - Näyttelyt ja tapahtumat 2. KATSAUS VUOTEEN 2014 Savonlinnan kirjastoverkostoon kuuluivat - Pääkirjasto Joeli - Kerimäen kirjasto - Punkaharjun kirjasto - Savonrannan kirjasto - Kirjastoauto Käkriäinen Palvelupisteiden yhteenlaskettu aukioloaika sekä kirjastoauton pysäkeilläoloaika vuoden aikana oli Näkymä Joelin toisesta kerroksesta 7 677 tuntia. Pääkirjasto oli avoinna kuusi päivää viikossa (kesäkaudella lauantaisin suljettu), Kerimäen ja Punkaharjun kirjastot viisi päivää viikossa ja Savonrannan kirjasto neljä päivää viikossa. Kirjastoauto Käkriäinen ajoi kahdessa vuorossa koko Savonlinnan alueella. Savonrannan haja-asutusalueelle ostettiin kirjastoauton palveluja Heinäveden kunnankirjastolta. Kirjaston toimitilat säilyivät ennallaan. Ainoa muutos oli, että Savonrannan kirjaston tiloihin siirrettiin yhteispalvelupiste entisestä kunnantalosta. Kirjastotoimenjohtaja oli esittelemässä kirjastoasioita aluejohtokuntien kokouksissa Savonrannalla 22.4.2014 sekä Punkaharjulla ja Kerimäellä 19.5.2014. Kaupungin tarkastuslautakunta piti kokouksensa pääkirjastossa 11.9.2014. Kirjastotoimenjohtaja oli paikalla esittelemässä kirjaston toimintaa ja vastaamassa kysymyksiin. 2
Toimitilapalvelu ja pääurakoitsija tekivät Joelissa vuositarkastuksen 14.3.2014. Tarkastuksessa todettiin puutteita ja vikoja, jotka ovat peräisin rakennuksen suunnittelu- tai rakentamisvaiheista. Osa vioista on tarkastuksen jälkeen korjattu. Kaupungin työsuojelu ja työterveyshuolto tekivät tutustumiskäynnin pääkirjastoon 3.10.2014. Etelä-Savon kirjastojen yhteisen uuden kirjastojärjestelmän hankinnan valmistelu jatkui. Hanketta hallinnoi Mikkelin kaupunginkirjasto. Järjestelmä otetaan käyttöön vuoden 2015 aikana. Kirjasto kertoi palveluistaan verkkosivuilla, Facebookissa, ilmoitustauluilla ja asiakkaille jaettavilla lehtisillä. Sanomalehti Itä-Savossa ilmestyi viikoittain kirjastopalsta, jossa tiedotettiin ajankohtaisista asioista. Kirjasto oli vuoden mittaan lukuisia kertoja esillä mediassa. Varsinkin pääkirjastossa järjestetyt näyttelyt ja tapahtumat saivat hyvin julkisuutta. Asiakaspalautetta kerättiin kaikissa toimipisteissä ja saatiin sähköpostitse ja puhelimitse. Palaute käsiteltiin säännöllisesti työpaikkakokouksissa ja siihen vastattiin kirjaston ilmoitustauluilla ja verkkosivuilla. Joelin aikuisten osastoa Kirjasto tehosti palauttamattoman aineiston karhuntaa ja maksujen perintää. Tiedotus meni hyvin perille ja asiakkaille jäänyttä aineistoa saatiin takaisin kiertoon. Asiakastyöasemia oli Joelissa 19 kpl ja muissa kiinteissä kirjastoissa 2-4 kpl. Joelissa oli asiakaskäytössä myös kannettava tietokone ja kaksi ipadia sekä langaton verkko. Kirjaston kaikissa palvelupisteissä myytiin poistokirjoja koko vuoden ajan. Erillisiä poistomyyntitapahtumia ei järjestetty. Joelissa otettiin käyttöön vaihtokirjahylly, johon asiakkaat saivat tuoda omia tarpeettomia kirjojaan ja vaihtaa ne muiden asiakkaiden kirjoihin. Palvelu osoittautui erittäin suosituksi. Ely-keskuksen tukema hanke Digiosaamista kaikille käynnistyi 1.9.2014, jolloin projektisihteeri aloitti ohjelman suunnittelun. Syksyn aikana järjestettiin neljä opastustilaisuutta kirjaston henkilökunnalle sekä 25 opastustilaisuutta kirjaston asiakkaille. Osallistujia oli kaikkiaan noin 600 henkeä. 3
3. KIRJASTON KÄYTTÖ Asiakaskäyntejä kirjaston eri toimipisteisiin tehtiin vuoden 2014 aikana kaikkiaan noin 252 000 kertaa. Kävijät palvelupisteittäin: Pääkirjasto Joeli 185 000 Kirjastoauto Käkriäinen 23 000 Kerimäen kirjasto 24 000 Punkaharjun kirjasto 16 000 Savonrannan kirjasto 4 000 Asukasta kohden lainoja oli 15,65 kpl. Lainamäärä oli kaikkiaan 562 870 kpl. Lisäystä edelliseen vuoteen verrattuna oli noin 22 %, pääkirjastossa jopa 40 %. Vuosi 2013 oli kuitenkin poikkeuksellinen, koska pääkirjasto ja musiikkikirjasto olivat muuton takia lähes kolme kuukautta suljettuina ja laina-ajat epätavallisen pitkät. Muusikko - kiviveistos Joelin musiikkiosastolla Vuoteen 2012 verrattuna kokonaislainaus lisääntyi noin 10 %. Vertailussa ovat mukana myös Kerimäen ja Punkaharjun kirjastot, vaikka ne tulivat osaksi Savonlinnan kirjastolaitosta vasta kuntaliitoksessa 1.1.2013. Kerimäen kirjastoauto Kulkuri lakkautettiin kesällä 2013; sen lainamäärä vuodelta 2012 on tilastossa yhdistetty kirjastoauto Käkriäisen lainamäärään. Musiikkikirjasto, joka kesään 2013 saakka toimi omissa tiloissaan, on tilastossa yhdistetty pääkirjastoon. Lainaus palvelupisteittäin: Osuus Muutos Lainamäärä lainauksesta 2012-2014 Pääkirjasto Joeli 418 519 74 % +24 % Kirjastoautot 46 270 8 % -21 % Kerimäen kirjasto 55 475 10 % -9 % Punkaharjun kirjasto 34 151 6 % -3 % Savonrannan kirjasto 8 455 2 % -20 % Lainaajia oli vuoden aikana kaikkiaan 10 141 henkilöä tai yhteisöä. Yhteisöt olivat pääasiassa koululuokkia ja päiväkotiryhmiä, joten todellinen asiakasmäärä on suurempi. Uusia kirjastokortteja annettiin vuoden aikana noin 1 000 kpl. 4
Lainaus aineistoryhmittäin: - aikuisten kaunokirjallisuus 26 % - aikuisten tietokirjallisuus 21 % - lasten ja nuorten kirjat 29 % - aikakauslehdet 8 % - dvd-elokuvat 7 % - musiikki- ja puheäänitteet 8 % - muu aineisto 1 % Kirjoja ja muuta aineistoa kuljetettiin säännöllisesti palvelupisteiden välillä. Asiakkaille kuljetuspalvelu oli maksutonta. Kirjaston eri toimipisteisiin saapui kaukolainoja 511 kpl. Kaukolainoja muihin kirjastoihin lähetettiin 357 kpl. Vanhin pöllö - kiviveistos Joelin edessä 4. KOKOELMAT JA HANKINNAT Vuoden lopussa kirjaston kokoelmissa oli kaikkiaan 232 134 tallennetta. Uutta aineistoa hankittiin 12 009 kpl ja käytöstä poistettiin 16 865 kpl. Kokoelmista oli pääkirjastossa noin 53 %, Kerimäen kirjastossa 22 %. Punkaharjun kirjastossa 19 % ja Savonrannan kirjastossa 6 %. Kirjastoautolla ei ollut omaa kokoelmaa, vaan sen hyllyjä täydennettiin päivittäin kiinteistä kirjastoista käsin. Kirjat muodostivat edelleen valtaosan kokoelmista, vaikka muiden aineistotyyppien suhteellinen osuus on vuosittain vähitellen kasvanut. Aineistoryhmittäin kokoelmat jakautuivat seuraavasti: - kirjat 86 % - äänitteet 8 % - nuotit 3 % - dvd-elokuvat 2 % - muu aineisto 1 % Uutuushankinnasta oli kirjoja 10 293 kpl. Musiikki- ja muita äänitteitä hankittiin 934 kpl ja dvd-elokuvia 519 kpl. Uuden aineiston hankintaan käytettiin 6,62 asukasta kohden. Sanomalehtiä tilattiin kirjaston palvelupisteisiin kaikkiaan 54 vuosikertaa ja aikakauslehtiä 263 vuosikertaa. Lisäksi kirjastoon tuli lahjoituksina useita kymmeniä lehtiä. 5
5. TAPAHTUMAT, NÄYTTELYT JA RYHMÄKÄYNNIT Kirjastossa oli vuoden aikana noin 70 yleisötilaisuutta, suurin osa Joelissa. Niihin osallistui kaikkiaan noin 4 000 henkeä. Eniten yleisöä vetivät Aivot kuntoon kulttuurilla -tapahtuma tammikuussa, Joelin yksivuotispäivä syyskuussa sekä lastentapahtuma Kiskot kutsuvat lokakuussa. Luettelo tapahtumista on liitteenä. Vierailevia näyttelyitä kirjaston eri palvelupisteissä oli yhteensä 37 kpl. Luettelo näyttelyistä on liitteenä. Lisäksi kirjaston henkilökunta järjesti kirjaston omista kokoelmista kymmeniä teemanäyttelyitä, joissa oli esillä ja lainattavissa aineistoa eri aihepiireistä. Kiskot kutsuvat" -leikkituokio Vanhassa kirjastotalossa Nälkälinnanmäellä oli heinäkuussa Tatsi2014 - näyttely, jossa oli mm. valokuvia ja tekstiaineistoa kirjaston historiasta. Opastettuja kirjastokäyntejä järjestettiin vuoden aikana 126 kertaa, suurin osa Joelissa. Savonlinnalaisten ja lähiseudun ryhmien lisäksi Joeliin kävi tutustumassa mm. useiden muiden kirjastojen henkilökuntaa. Ryhmäkäynnit: Ryhmiä Osallistujia Joeli Päiväkodit 8 121 Alakoulut 37 726 Muut oppilaitokset 45 686 Muut ryhmät 30 623 Kirjaston muut palvelupisteet 6 101 --------------------------------------------------------------------------------- Yhteensä 126 2 257 Toukokuussa Joelissa järjestettiin alakoulujen 4-luokkalaisille Älyrata, jossa harjoiteltiin kirjastonkäyttöä erilaisten tehtävien avulla. Älyradan kiersi noin 200 koululaista. 6
Kesällä kirjasto järjesti Lukeva lomalainen -kilpailun ja syksyllä Kirjallisuusdiplomi 10 vuotta -kilpailun. Näihin osallistui yhteensä 86 lasta ja nuorta. Voittajat saivat kirjapalkintoja. Lukukoirat alkoivat vierailla kirjastossa syyskuusta alkaen. Taidelukiolaiset esiintymässä Joelin 1-vuotispäivänä Kirjasto teki pitkäjänteistä yhteistyötä monien tahojen kanssa. Näitä olivat mm. kaupungin koulut ja päiväkodit, Savonlinnan musiikkiopisto, Taidelukio, Itä-Suomen yliopisto Joel Lehtosen seura, Nälkälinnanmäki-seura, Linnan Lausujat, kirjoittajayhdistys Akseli, Suomen tietokirjailijat ry, Suomi-Venäjä - seuran Savonlinnan osasto sekä useat muut järjestöt ja laitokset. 6. TALOUS JA HENKILÖSTÖ Kirjaston menot vuonna 2014 olivat kaikkiaan 2 143 137. Menot asukasta kohden olivat 59,58. Yhden lainan laskennallinen hinta oli 3,81. Kirjaston menot jakautuivat seuraavasti: Henkilöstömenot 39 % Kiinteistömenot 17 % Aineistohankintamenot 11 % Muut menot 33 % (atk-palvelut, kuljetukset, posti- ja teleliikenne jne.) Kirjaston tulot vuonna 2014 olivat noin 61 000. Summa koostui pääosin myöhästymis- varaus- ja kaukopalvelumaksuista. Lisäksi kirjasto sai AVIkeskukselta 30 000 :n avustuksen Digiosaamista kaikille -hankkeeseen. 7
Vuoden päättyessä kirjaston vakituisessa palveluksessa oli 24 työntekijää, joista 5 osa-aikaista. Henkilötyövuosien määrä oli 22 htv. Vuoden mittaan kirjastossa oli 11 työllistämisvaroin palkattua henkilöä ja 16 muuta määräaikaista työntekijää. Heidän henkilötyövuosiensa määrä oli yhteensä 1,37 htv. Erikoiskirjastonhoitaja Liisa Parviainen siirtyi eläkkeelle palveltuaan Savonlinnan kaupunginkirjastossa vuodesta 1969 alkaen. Työpaikkakokouksia pidettiin vuoden aikana 14 kertaa. Toukokuussa henkilökunnalle järjestettiin opinto/virkistysmatka Viipuriin, jossa tutustumiskohteina olivat Alvar Aallon suunnittelema kirjastorakennus sekä Viipurin linna. Kirjastolaisia Viipurissa Koko henkilöstön yhteinen koulutus/virkistyspäivä järjestettiin marraskuussa Itä-Karjalan kansanopistossa Punkaharjulla. Päivän luennoijana oli työpsykologi Anna Lohman, joka puhui aiheesta Hyvinvointi työpaikalla. 8
LIITTEET NÄYTTELYT JOELISSA Yhteensä 30 vierailevaa näyttelyä 1. 4.1. Hyvä kiertää -näyttely / Savonlinnan toimintakeskus. 1. 31.1. Kallioharjun pikkukodit / Ateljee Tea Vatanen 2.1. 28.2. Vieraita ulkoavaruudesta teoksia kierrätysmateriaalista / Ritva Nurmi 6.1. 1.2. Jaetut hetket. Valokuvanäyttely / Savonlinnan Suomi Viro -yhdistys 3.2. 31.3. Hesen hauskat hahmot / Nukke- ja lelumuseo Suruton 10.2. 10.3. Kädentaitojen näyttely / SAMI, Artemia 14.2. 15.3. Vaivaisukkoja / Savonlinnan ala-asteen koulujen oppilaat 3. 15.2. Akvarelleja ja Tiffany-lasitöitä / Jarmo Honkanen 17.2. 8.3. Jos muisti pettää valokuvanäyttely / Aarne Vartia 10. 22.3. Ei lasten leikkiä valokuvia holokaustista. Kiertonäyttely 11.3. 9.4. Langasta nukka ja nukasta ryijy / Talvisalon koulun oppilaat 24.3. 17.4. Aurinko paistaa valokuvanäyttely Savon Kodin arjesta 21.4. 3.5. Valokuvia Savonlinnasta / Eero J. Laamanen 1. 26.5. Linnasta linnaan / Museoviraston kiertonäyttely 5. 17.5. Valokuvia ja piirroksia luonnosta / Pirjo Airas 19. 31.5. Matematiikkaa kuvina / Mikko Heiska 2. 14.6. Proomusta uittotukkiin -valokuvanäyttely. Vedenalaista kulttuuriperintöä Savonlinnan seudulta / Maija Huttunen 16. 28.6. Siveltimen satoa luonto- ja meriaiheisia akvarelleja / Kimmo Lahtinen 30.6. 2.8. Match Made. Eteläsavolaisten kuvataiteilijoiden ja muotoilijoiden yhteisnäyttely. Järj. Taiteen edistämiskeskus 4. 16.8. Maisemamaalauksia / Pirjo Laaksonen 18. 13.9. Matkan varrelta valokuvanäyttely / Saija Linnamurto ja Arja Häkkinen 8.9. 24.10. Savonlinna 375 vuotta -kuvataidenäyttely / Savonlinnan koulujen oppilaat 15. 27.9. Siivellä taidenäyttely / Heli Kolho 29.9. 11.10. Mielen kuvat valokuvanäyttely / Savonlinnan kriisikeskus 13. 25.10. Havainto, ajatus valokuva! / Kerimäen kameraseuran 30-vuotisnäyttely 27.10. 8.11. Henkilökuvia / Olavi Uusitalo 28.19. 29.11. Muumi-näyttely / Mertalan koulun oppilaat 10.11 5.12. Luontovalokuvia / Juhani Jartti 8. 20.12. Taidenäyttely / Eija Riitta Parkkinen 8.12. 7.1. Sarjakuvanäyttely / Mertalan ja Talvisalon koulujen oppilaat 9
TAPAHTUMAT JOELISSA 29.1. Kuuloliiton infotilaisuus 30.1. Tieteen Happy Hour / Etelä-Savon tiedeseura 1.2. Aikuiskoulutuspäivä 6.2. Venäläisen kirjallisuuden lukupiiri 8.2. Nukketeatteriesitys: Kultakutri ja kolme karhua / Savonlinnan teatteri 8.2. Tapahtumapäivä / Nuorten yrittäjyystalo Innostin 13.2. Tieteen Happy Hour / Etelä-Savon tiedeseura 15.2. Luentotilaisuus: elokuvateatteri Olavin talon historia / Nälkälinnanmäki-yhdistys 19.2. Kanava-hankkeen esittely 20.2. Satutuokio / lastenkulttuurikeskus Verso 4.3. Luento Etiopian kulttuurista / Rahel Tariku 8.3. Kirjallisuusluento, Markku Turunen / Joel Lehtosen seura 10.3. Aivot kuntoon kulttuurilla -tapahtuma 12.3. Syövän koskettamat -keskustelutilaisuus 17.3. Herätä sisäiset voimavarasi -luento 19.3. Kirjavilla, käsityö- ja kirjallisuuspiiri 19.3. EU-vaaliehdokkaiden haastattelu- ja keskustelutilaisuus 20.3. Satutuokio 20.3. Tieteen Happy Hour / Etelä-Savon tiedeseura 22.3. Puruveden pelimannien konsertti 24.3. Kirjallisuusilta / kirjoittajayhdistys Akseli 26.3. Pyhän Olavin killan tilaisuus 29.3. Loisto-yhteyden tilaisuus 8.4. Keskustelutilaisuus omaishoitajien elämästä 9.4. Allergiaviikon tilaisuus 11.4. Mainzin konservatorion oppilaiden konsertti 14.4. Origami-työpaja 24.4. Satutuokio / lastenkulttuurikeskus Verso 29.4. Kirjailijavierailu, Jere Malinen 6.5. Omaiset mielenterveystyön tukena -keskustelutilaisuus 8.5. Venäläisen kirjallisuuden lukupiiri 17.5. Improvisaatioesitys / Musiikkiopiston teatterilinjan aikuisryhmä 22.5. Satutuokio / lastenkulttuurikeskus Verso 23.5. Tietoa diabeteksesta / Savonlinnan seudun diabetes-yhdistys 13.6. Terveydenhuollon sähköisten palvelujen esittelytilaisuus Heinäkuu Match Made -näyttelyyn liittyvät taiteen teehetket ja työnäytökset 10
25.7. Satu- ja laulutuokio 2.8. 25-vuotiaiden juhla / Savonlinnan kaupunki 2.9. Muistelu -ryhmä 6.9. Aikuiskoulutuspäivä Opin ovi 13.9. Luento Jordanin myllyn historiasta / Nälkälinnanmäki-seura 10.9. Valtakunnallinen itsemurhien ehkäisypäivän tapahtuma 17.9. Irti huumeista - tietoisku 19.9. Joelin 1-vuotispäivä. Tapahtumia koko päivän ajan 23.9. Kirjallisuusluento Erich Kästneristä / Savonlinnan Suomi-Saksa -yhdistys 25.9. Venäläisen kirjallisuuden lukupiiri 2.10. Nuorten Akatemian tilaisuus 3.10. Nuorten Akatemian tilaisuus 7.10. Muistelu -ryhmä Lokakuu Digiosaamista kaikille - tilaisuudet, yhteensä 25 kpl 9.10. Puhevammaisten viikon tapahtuma 14.10. Tieteen Happy Hour / Etelä-Savon tiedeseura 16.10. Kirjallisuusluento / Suomi-Venäjä -yhdistys 18.10. Lastentapahtuma Kiskot kutsuvat. Järj. kirjaston henkilökunta sekä Itä-Suomen yliopiston opiskelijat 27.10. Luento puukerrostaloista / Nälkälinnanmäki-seura 29.10. Illan vieraana Saimi Hoyer 3.11. Pelituki-hankkeen koulutustilaisuus 4.11. Muistelu-ryhmä 8.11. Muksumusaa. Puhallinorkesteri Saimaan konsertti 10.11. Pohjolan peikot. Pohjoismaisen kirjastoviikon satutuokio 10.11. Piirrä oma pelihahmosi. Kansallisen pelipäivän tilaisuus 14.11. Klovni Elviira -esitys / Lastenkulttuurikeskus Verso 19.11. Unicefin teemapäivä. Lasten oikeuksien julistus 25 v. 19.11. Elokuvaesitys Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi. Pohjoismaisen kirjastoviikon tilaisuus 27.11. Suomi-Venäjä -seuran lukupiiri 28.11. Satu ja Aatos -satutuokio / Lastenkulttuurikeskus Verso 2.12. Muistelu-ryhmä 11.12. Saiturin joulu nukketeatteriesitys / Lastenkulttuurikeskus Verso 11.12. Tieteen Happy Hour / Etelä-Savon tiedeseura Joulukuu Joelin joulukalenteri - tapahtumia päivittäin 11
VAKITUINEN HENKILÖSTÖ PÄÄKIRJASTO Asikainen, Marjo kirjastovirkailija (0,5 htv) Boman, Tapani kirjastotoimenjohtaja Hyvönen, Virpi palveluvastaava Jääskeläinen, Johanna kirjastonhoitaja (0,6 htv) Kaksonen, Tarja kirjastovirkailija Kukkonen, Sanna osastonjohtaja Makkonen, Heli kirjastovirkailija Mattila, Johanna osastonjohtaja Miettinen, Leena osastonjohtaja Parviainen, Liisa erikoiskirjastonhoitaja 1.1. 30.4. Pitkänen, Maija kirjastovirkailija Pitkänen, Teijo vahtimestari (0,5 htv) Pulkkinen, Pirkko kirjastonhoitaja Pärnänen, Sari kirjastovirkailija Reponen, Vesa vahtimestari Seppänen, Aune toimistosihteeri (0,5 htv) Silventoinen, Sari kirjastovirkailija KIRJASTOAUTO Asikainen, Marjo Karjalainen, Reijo Haverinen, Urpo kirjastovirkailija (0,5 htv) kirjastoautonkuljettaja-virkailija kirjastoautonkuljettaja-virkailija KERIMÄEN KIRJASTO Kokkonen, Soile kirjastonjohtaja (0,5 htv.) Virkavapaalla 1.7. 31.12. Korhonen, Sari kirjastovirkailija Pukkila, Leena järjestelyapulainen PUNKAHARJUN KIRJASTO Kokkonen, Soile kirjastonjohtaja (0,5 htv.) Virkavapaalla 1.7. 31.12 Karjalainen, Liisa kirjastovirkailija Immonen, Marja-Liisa kirjastovirkailija (0,6 htv) SAVONRANNAN KIRJASTO Pesonen, Arja kirjastovirkailija (0,55 htv) 12
MÄÄRÄAIKAINEN HENKILÖSTÖ Työpiste pääkirjasto Joeli, ellei toisin ole merkitty: Km = Kerimäen kirjasto, Ph = Punkaharjun kirjasto, Sr = Savonrannan kirjasto Työllisyysvaroin palkatut Häkkinen, Sirpa 9.6. 31.12. Härkönen, Sirpa 1.1. 31.10. Kajanto, Jori 10.11. 31.12. Kallio, Elisa 22.9. 31.12. Kojo, Jenni 3.2. 31.12. Laamanen, Jari 15.9. 10.10. (Sr) Loikkanen, Katriina 1.1. 30.6. Neuvonen, Sirpa 1.1. 31.12. (Km) Räty, Seija 18.8. 31.12. Tiihonen, Markku 3.2. 2.8. Toivanen, Kirsi 3.11. 31.12. Harjoittelijat ja työkokeilussa olleet Kokkonen, Sanna 3.3. 2.9. Olin, Jenna 12.5. 11.8. Pennanen, Jonna 15.9. 15.12. Schneck, Ella 1.1. 3.11. Kesätöissä olleet koululaiset ja opiskelijat Horttanainen, Outi 1.6. 31.7. Kaarlampi, Ida 1.6. 30.6. (Ph) Kaasinen, Susanna 1.6. 31.7. (Km) Kenakkala, Joel 28.7 31.8. Liukku, Marjo 1.6. 31.7. (Km) Kotiranta, Aki 1.6. 31.8. Makkonen, Marleena 1.6. 31.7. (Ph) Muut määräaikaiset Honkanen, Virve (työssäoppiminen) 28.8. 31.12. Levänen, Marjo (projektisihteeri) 1.9. 31.12. Pyykkönen, Moonika (oppisopimus) 1.9. 31.12. (Ph) Toropainen, Niina (kirjastovirkailijan sijainen) 1.1. 31.12. (Ph ja Km) Valkonen, Anne (kirjastosihteeri, koeaika) 1.9. 31.1.2 13
HENKILÖSTÖN TÄYDENNYSKOULUTUS Päivä Koulutustilaisuus, paikkakunta Osallistujat 5.3. Kohtaamisia kirjastoissa ja nuorten parissa (Kirjavaa-hanke). Mikkeli Kukkonen 7.3. Kokoelmat eläväksi -koulutustilaisuus. Lahti Mattila 26.3. Esille, näytille, tarjolle -koulutustilaisuus. Mikkeli Kaksonen, Pitkänen, Pärnänen 13.5. Elämyksiä antamassa, kokemuksia tuottamassa - koulutus. Mikkeli Mattila 20.5. Marc21 -luettelointikoulutus. Mikkeli Jääskeläinen 5.-6.6. Ensiapu I. Savonlinna Hyvönen, Silvennoinen 7.-8.5. Turvallisuuskoulutus. Savonlinna Koko henkilökunta 24. - 25.9. E-kirja -opastus Koko henkilökunta 7.10. ABC - hankkeet etenee -koulutus. Mikkeli Miettinen 13.10. Mediakasvatusta toiminnallisesti (ipad-koulutus, Kirjavaa-hanke), Savonlinna 4.11. Musiikkikirjastokoulutus. Mikkeli Miettinen Kukkonen, Asikainen 26.11. Opintomatka Joensuun kaupunginkirjastoon Asikainen, Boman, Hyvönen, Kaksonen, Mattila KOKOUKSET JA TYÖRYHMIEN JÄSENYYDET - Etelä-Savon kirjastonjohtajien kokous, Mikkeli 9.4.: Soile Kokkonen - Etelä-Savon kirjastonjohtajien kokous, Mikkeli 15.10.: Tapani Boman - Itä-Suomen kirjastonjohtajien kokous, Mikkeli 11.11.: Tapani Boman - Etelä-Savon kirjastojen kokoelmapolitiikka -työryhmä: Leena Miettinen - Uutta kirjastojärjestelmää valmisteleva parametrityöryhmä: Johanna Mattila - Yleisten kirjastojen neuvosto: Soile Kokkonen 14