PORIN ILMANLAATU. Porin kaupungin ilmanlaatu vuosina 1992-2002 mittaustulosten perusteella

PORIN ILMANLAATU Porin kaupungin ilmanlaatu vuosina 1992-2002 mittaustulosten perusteella PORIN KAUPUNKI ILMANSUOJELUJULKAISU YMPÄRISTÖTOIMISTO 2/2003 JOHANNA LAAKSO

TIIVISTELMÄ Porin kaupungissa ilmanlaatua on tarkkailtu jatkuvatoimisesti vuodesta 1985, jolloin käynnistyi ensimmäinen ilmanlaadun mittausverkko. Mittausverkko on vuosien saatossa kehittynyt palvelemaan kattavasti kaupunkilaisia, teollisuutta ja eri alojen asiantuntijoita ilmanlaatuun, päästölähteisiin ja säätietoihin liittyvissä kysymyksissä. Ympäristötoimisto on vastannut mittausjärjestelmän kehittämisestä, ylläpidosta ja mittaustulosten tiedotuksesta. Mittaustoimintaa valvoo ilmanlaatutyöryhmä ja kustannukset ilmantarkkailusta jakautuvat suurimpien teollisuus- ja energiantuotantolaitosten sekä Porin kaupungin kesken. Mittauspaikat ovat tarkastelujakson 1992-2002 aikana vaihdelleet jonkin verran. Pääasiassa keskustan ilmanlaadun mittauspaikkana on toiminut Itätullin mittausasema vilkkaasti liikennöidyllä paikalla Porin keskustassa. Lampaluodon ja Ahlaisten mittausasemat haja-asutusalueella kaupungin ulkopuolella ovat toimineet tausta-asemina sekä sääasemat terveyskeskuksessa, nykyisin Luontotalo Arkissa kaupungin keskustassa ja Kaanaassa Meri-Porissa ovat antaneet säätietoja, joita hyödynnetään ilmanlaadun mittaustuloksia tarkasteltaessa. Liikenne aiheuttaa suurimmat ilmanlaatuongelmat Porin keskustassa. Matalalta vapautuvat päästöt ja kaduilta nouseva pöly huonontavat ilmanlaatua keskustassa. Suurten pistemäisten päästölähteiden vaikutus ilmanlaatuun on selvästi liikennettä vähäisempi. Teollisuuden ja energiantuotannon päästöt vapautuvat korkealta, ehtien laimentumaan ja leviämään laajalle ennen maanpintaa. Ilmassa leijuvat hiukkaset ovat suurin ilmanlaatuongelma Porin keskustassa. Lumien sulamisen jälkeen maa on kuiva, jolloin jauhautunut hiekka ja muut hiukkasmaiset epäpuhtaudet pölyävät ilmassa tuulen ja liikenteen nostattamina. Hengitettävien hiukkasten ohjearvon ylitys on jokakeväistä. Porissa toimiva Operaatio Katuharja pyrkii ehkäisemään katupölyhaittoja tehokkaalla ja järjestelmällisellä hiekoitushiekan poistolla ja katujen pesulla. Sääolosuhteista riippuen ohjearvon ylitykset hengitettävien hiukkasten osalta ovat keväisin todennäköisiä. Itätullissa typpidioksidipitoisuudet ovat vuodesta 1996 lähtien olleet noin puolet ohjearvosta. Satunnaisesti pitoisuudet ovat kohonneet ja talvella 1997 ohjearvo ylitettiin. Ohjearvojen ylittyminen satunnaisesti on edelleen mahdollista. Vuodesta 2000 vuoteen 2002 typpidioksidipitoisuudet ovat kasvaneet noin 30 %. Hiilimonoksidipitoisuudet ovat laskeneet jonkin verran tarkastelujakson aikana Itätullissa. Viime vuosina pitoisuustaso on ollut noin 20 % ohjearvoista. Ohjearvojen ylittyminen keskustassa on epäsuotuisissa oloissa mahdollista, mutta ei kovin todennäköistä. Rikkidioksidipitoisuudet ovat pienentyneet alle puoleen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mittaustulosten perusteella ohjearvojen ylittyminen on erittäin epätodennäköistä, koska pitoisuudet ovat viime vuosina olleet vain muutamia prosentteja ohjearvosta. Otsonipitoisuudet voivat keväällä ja kesällä nousta kasvillisuuden suojelemisen kynnysarvon yli. Myös terveysvaikutusten perusteella annetun 8 tunnin keskiarvon kynnysarvon ylittyminen on satunnaisesti mahdollista.

SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ 1. JOHDANTO 5 2. ILMAN EPÄPUHTAUDET 6 2.1 Yleistä 6 2.2 Ilmansaasteet ja päästölähteet 6 2.3 Päästöjen vähentäminen 7 3. ILMANLAADUN MITTAUS PORISSA 9 3.1 Yleistä 9 3.2 Sääasemat 9 3.3 Ilman epäpuhtauksien mittaus 10 3.3.1 Rikkidioksidi (SO 2 ) 10 3.3.2 Typpidioksidi (NO 2 ) 11 3.3.3 Hiilimonoksidi (CO) 11 3.3.4 Leijuvat hiukkaset (TSP, PM 10 ) 11 3.3.5 Otsoni (O 3 ) 12 3.3.6 Haisevat rikkiyhdisteet (TRS) 12 3.4 Ilmanlaatuindeksi 12 4. ILMANLAADUN OHJE-, RAJA- JA KYNNYSARVOT 13 4.1 Ohje-, raja- ja kynnysarvot 13 4.2 Mittausparametrien tilastollinen määrittely 14 5. TULOKSET 16 5.1 Rikkidioksidi (SO 2 ) 16 5.2 Typpidioksidi (NO 2 ) 18 5.3 Hiilimonoksidi (CO) 19 5.4 Hengitettävät hiukkaset (PM 10 ) 20 5.5 Kokonaisleijuma (TSP) 21 5.6 Otsoni (O 3 ) 22 5.7 Haisevat rikkiyhdisteet (TRS) 23 5.8 Tuulensuunta 24 5.9 Mittausaineiston ajallinen edustavuus 24 5.10 Teollisuus- ja energiatuotantolaitosten päästöt 25 6. ILMANLAADUN KEHITYS 27 6.1 Rikkidioksidi 27 6.2 Typpidioksidi 27

6.3 Hiilimonoksidi 28 6.4 Hengitettävät hiukkaset 28 6.5 Kokonaisleijuma 29 6.6 Otsoni 29 6.7 Haisevat rikkiyhdisteet 29 7. YHTEENVETO 31 LÄHTEET 33 LIITTEET LIITE 1 LIITTEET 2-6 LIITTEET 7-14 Ilmanlaadun mittauspaikat ja ajat sekä mitattavat parametrit Nykyiset ilmanlaadun mittausasemat Vanhat mittausasemat

1. JOHDANTO Ympäristönsuojelulaki velvoittaa kuntaa huolehtimaan paikallisten olojen edellyttämästä ilmanlaadun seurannasta. Porin kaupungissa on toteutettu jatkuvatoimista ilmanlaadun tarkkailua vuodesta 1985 lähtien, jolloin ensimmäinen mittausverkko käynnistettiin. Tässä selvityksessä tarkastellaan ilmanlaadun kehitystä mittaustulosten perusteella vuosina 1992-2002 Porin kaupungissa. Selvityksessä käytetty aineisto käsittää mittaustuloksia rikki- ja typpidioksidista, hiilimonoksidista, leijuvista hiukkasista, otsonista ja haisevista rikkiyhdisteistä. Epäpuhtauksien pitoisuuksia verrataan ilmanlaadun ohje-, raja- ja kynnysarvoihin. Tulosten pohjalta arvioidaan ilmanlaadun kehitystä yhdisteittäin. Selvityksessä esitellään myös Porissa tapahtuvaa mittaustoimintaa ja mittausasemia. Ilmanlaadun mittaustoimintaa valvoo ilmanlaatutyöryhmä, joka koostuu Porin kaupungin ja teollisuuden edustajista. Mittausjärjestelmästä vastaa Porin kaupungin ympäristötoimisto, käytännön toteutuksesta ympäristötarkastaja Jari Lampinen. Tulosten käsittelystä tämän raportin osalta ja raportin laatimisesta on vastannut tp. suunnittelija Johanna Laakso. 5

2. ILMAN EPÄPUHTAUDET 2.1 Yleistä Merkittävimpiä kaupunki-ilman saasteita ovat hiukkaset, typen oksidit, rikkidioksidi, hiilimonoksidi ja hiilivedyt. Porissa myös haisevat rikkiyhdisteet aiheuttavat ajoittain ongelmia. Ilmansaasteiden päästölähteitä ovat liikenne, energiantuotanto, teollisuus, myös pientalojen lämmityksestä aiheutuu päästöjä. Ilmansaasteista aiheutuu sekä terveys- että ympäristöhaittoja. Suomessa ilmansaasteiden pitoisuudet eivät useimmille ihmisille aiheuta merkittäviä terveyshaittoja. Eri ihmisten herkkyys ilmansaasteille kuitenkin vaihtelee. Herkät väestöryhmät, kuten hengityselin- ja sydänsairaat sekä vanhukset ja lapset, voivat saada muita helpommin oireita ja terveyshaittoja kun ilmansaasteiden pitoisuudet kohoavat. Ilmansaasteista on haittaa myös luonnolle, aiheuttaen vesistöjen ja maaperän happamoitumista ja rehevöitymistä. Lisäksi kasvit kärsivät sekä suoraan lehtien ja neulasten kautta että juuriston vaurioitumisen myötä. Ilmansaasteiden vaikutukset näkyvät selvästi useiden kaupunkien ja teollisuuslaitosten ympäristössä puiden neulasvaurioina sekä puiden rungolla kasvavien jäkälien vähentymisenä ja vaurioitumisena. (Mitä hengitämme? 2002) 2.2 Ilmansaasteet ja päästölähteet Rikkidioksidia (SO 2 ) pääsee ulkoilmaan pääasiassa energiantuotannosta, fossiilisten polttoaineiden palaessa. Rikkidioksidipäästöt ovat laskeneet huomattavasti viime vuosikymmenen aikana, joten myös pitoisuudet ulkoilmassa ovat nykyisin alhaisia. Teollisuusprosessien häiriötilanteissa saattaa ulkoilmassa kuitenkin esiintyä kohonneita rikkidioksidipitoisuuksia. Typen oksideilla (NO x ) tarkoitetaan typpimonoksidia (NO) ja typpidioksidia (NO 2 ). Suurin osa typen oksidien pitoisuuksista aiheutuu energiantuotannosta ja liikenteestä, pääosin raskaasta liikenteestä. Typen oksidien pitoisuudet ovat korkeimmillaan ruuhka-aikoina, erityisesti talvisin tyynillä pakkassäillä. Typen oksidit osallistuvat alailmakehän otsonin muodostukseen. Hiilimonoksidi eli häkä (CO) on peräisin pääosin henkilöautojen pakokaasuista. Häkäpitoisuudet ovat nykyisin varsin alhaisia polttoaineiden ja moottoritekniikan parantumisen sekä pakokaasujen katalyyttisen puhdistuksen ansioista. Ilmassa on aina hiukkasia. Hiukkasten koko ja kemiallinen koostumus vaihtelevat suuresti. Kaikista ilmassa leijuvista hiukkasista käytetään termiä kokonaisleijuma (TSP = total suspended particles), ja hienojakoisemmista hiukkasista, halkaisijaltaan alle 10 mikrometriä, hengitettävät hiukkaset (PM 10 ). Pienet hiukkaset ovat terveydelle haitallisempia kuin suuret. Suuret hiukkaset taas aiheuttavat likaantumista ja ovat viihtyisyyshaitta. Suomessa suuri osa kaupunki-ilman hengitettävistä hiukkasista on peräisin liikenteen nostattamasta katupölystä. Pitoisuudet kohoavat eten 6

kin maalis-huhtikuussa, jolloin jauhautunut hiekoitushiekka ja asfalttipöly pääsevät liikenteen nostattamina ilmaan. Liikenteen hiukkaspäästöissä on runsaasti erilaisia polyaromaattisia hiilivetyjä (PAH), joista osa aiheuttaa syöpää. Hiukkaspitoisuuksia nostavat myös energiantuotanto, teollisuus ja puun pienpoltto. Pelkistyneet, haisevat rikkiyhdisteet (TRS = total reduced sulphur compounds) syntyvät pääosin puunjalostusteollisuudesta, jätevesien puhdistuksesta ja lietteen kompostoinnista. Useat pelkistyneet rikkiyhdisteet haisevat jo pieninä pitoisuuksina erittäin pahalle. Yläilmakehässä esiintyvä otsoni (O 3 ) toimii suojakilpenä auringon UV-säteilyä vastaan, kun taas alailmakehässä otsoni on ihmisille, eläimille ja kasveille haitallinen ilmansaaste. Otsonia ei ole päästöissä, vaan sitä muodostuu auringonvalon vaikutuksesta ilmassa typen oksidien ja hiilivetyjen välisissä reaktioissa. Liikenteen typen oksidipäästöillä on siis merkittävä osa otsonin muodostumisessa. Otsonipitoisuudet ovat yleensä pienempiä kaupunkien keskustassa kuin taajamien ulkopuolella. Tämä johtuu otsonin reaktiivisuudesta muiden ilmakehän epäpuhtauksien kanssa. Otsonipitoisuudet ovat suurimmillaan aurinkoisella säällä keväisin ja kesäisin taajamien ulkopuolella. Haihtuvilla orgaanisilla hiilivedyillä (VOC) tarkoitetaan suurta määrää hiilestä ja vedystä koostuvia kemiallisia yhdisteitä, jotka ovat peräisin mm. liikenteestä, teollisuudesta ja pientalojen lämmityksestä. Monet niistä ovat helposti höyrystyviä, haisevia ja ärsyttäviä yhdisteitä ja jotkut niistä lisäävät syöpäriskiä. Ulkoilman hiilivetypitoisuudet ovat yleensä alhaisia. Hiilivedyt ovat osana myös otsonin muodostumisessa. Hiilidioksidia (CO 2 ) syntyy kaikessa palamisessa. Fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyvä hiilidioksidi edistää kasvihuoneilmiötä, mutta se ei aiheuta paikallisia ilmanlaatuhaittoja. (Mitä hengitämme? 2002) 2.3 Päästöjen vähentäminen Lounais-Suomen omista päästölähteistä merkittävimpiä ovat liikenne ja suurimmat teollisuus- ja energiantuotantolaitokset. Näiden päästöjen vaikutukset näkyvät bioindikaattoriselvityksissä laajoilla alueilla suurimpien taajamien ja kyseisten laitosten ympäristössä. Toisaalta säännöllisesti toistetut bioindikaattoriselvitykset ovat osoittaneet, että päästöjen vähennystoimenpiteet ovat tuottaneet tulosta ja vaikutukset päästölähteiden ympäristössä ovat vähentyneet. (Lounais-Suomen Ympäristökeskus 2001) Rikkipäästöjä syntyy pääasiassa pistelähteistä eli energiantuotannosta ja teollisuudesta. Energiantuotannon rikkipäästöt syntyvät kun polttoaineessa epäpuhtautena oleva rikki palaa rikkidioksidiksi tai rikkitrioksidiksi. Rikkipäästöjä voidaan vähentää käyttämällä vähemmän rikkiä sisältäviä polttoaineita sekä vähentämällä savukaasujen rikkipitoisuutta polttoteknisin keinoin ja rikinpoistomenetelmien avulla. Nykyaikaisilla rikinpoistotekniikoilla pystytään saavuttamaan yli 90 %:n erotustehokkuus. (Seppänen 1991) 7

Tausta-alueiden rikkidioksidipitoisuudet ovat pienentyneet viime vuosikymmeninä tapahtuneen huomattavan rikkidioksidipäästöjen vähenemisen myötä. Myös taajama-alueilla rikkidioksidipitoisuudet ovat nykyisin hyvin pieniä, jopa merkittävien päästölähteiden läheisyydessä. Nykyisin liikenteen rikkipäästöt ovat varsin pieniä matalarikkisten polttonesteiden ansiosta. (Pietarila 2001) Lounais-Suomen rikkidioksidipäästöt ovat vähentyneet vuodesta 1980 vuoteen 2000 79 % (Lounais- Suomen Ympäristökeskus 2001). Typen oksidien päästöjen ja pitoisuuksien pieneneminen ei ole ollut läheskään niin voimakasta kuin rikkidioksidilla. Taajama-alueilla typen oksidien pitoisuudet voivat autoliikenteen päästöjen vaikutuksesta nousta varsin suuriksi. Liikenteen matalalta vapautuvat päästöt ovat tärkein taajamien typpidioksidipitoisuuksiin vaikuttava tekijä niilläkin paikkakunnilla, joissa suurin osa kokonaispäästöistä on teollisuuden ja energiantuotannon aiheuttamaa. Suurimmat typpidioksidipitoisuudet muodostuvat vilkkaasti liikennöidyille kaupunkien keskusta-alueille sekä teiden ja risteysalueiden läheisyyteen. Vaikka katalysaattoreiden vaatiminen autoihin rajoittaa ilman typpioksidien määrää, Suomessa liikenne tuottaa yli puolet typen oksideista. (Pietarila 2001) Energiantuotannon typenoksidipäästöjä voidaan vähentää polttoteknisin keinoin tai puhdistamalla savukaasuja. Suurvoimaloihin kehitetyistä low-no x polttimista johtuen ovat niiden typpipäästöt vähentyneet noin yhteen kolmasosaan vanhojen laitosten tasosta. Polttoaineista kivihiili, turve ja raskas polttoöljy sisältävät runsaasti typpeä. (Seppänen 1991) Typen oksidien kokonaispäästöt ovat vähentyneet Lounais-Suomessa vuodesta 1980 vuoteen 2000 noin 17 % (Lounais-Suomen Ympäristökeskus 2001). Epäsuorat hiukkaspäästöt, mm. liikenteen nostattama katupöly, vaikuttavat PM 10 pitoisuuksiin merkittävämmin kuin suorat, esim. polttoprosesseissa syntyvät päästöt. Hiukkaspäästöjä aiheutuu kuitenkin myös teollisuudesta sekä liikenteessä dieselmoottorien päästöistä. Teollisuuden hiukkaspäästöjä voidaan vähentää erityyppisillä märkä- ja sähkösuodattimilla. Uusimmat dieselmoottorit on varustettu katalysaattoreilla ja hiukkassuodattimilla. PM 10 pitoisuudet ovat korkeimmillaan keväisin, maalis-huhtikuussa, jolloin pitoisuuksia kasvattaa liikenteen ja tuulen maanpinnasta nostama pöly. (Seppänen 1991) Epäsuoria hiukkaspäästöjä voidaan pienentää mm. suorittamalla hiekanpoisto ja katujen pesu mahdollisimman pian lumien sulamisen jälkeen. Porissa toimii vuonna 1997 käynnistetty Operaatio Katuharja, jonka tarkoituksena on torjua katupölyä, jota syntyy liikenneväylillä pääasiassa talvikunnossapidossa käytettävistä sorasta ja hiekasta. Operaatio Katuharjan puitteissa on toteutettu järjestelmällinen hiekoitushiekan poisto ja katujen pesu. Tavoitteena on ollut myös yhteistyön ja tiedotuksen lisääminen. Viime vuosina kaupunki-ilman hiukkaspitoisuuksissa ei kuitenkaan ole havaittavissa muutosta parempaan. (Lampinen 2002) 8

3. ILMANLAADUN MITTAUS PORISSA 3.1 Yleistä Liitteessä 1 on esitetty graafisesti ilmanlaadun mittauspaikat ja ajat sekä mitattavat parametrit Porissa. Porin kaupunkiin rakennettiin keväällä 1985 ensimmäinen ilmanlaadun mittausverkko, jolloin aloitettiin jatkuvatoiminen mittaus kolmella eri mittausasemalla. Reposaaren sahan alueella, keskustan uimahallin pihalla ja terveyskeskuksessa tarkkailtiin ilman rikkidioksidipitoisuuksia. Uimahallin mittausasemalla mitattiin lisäksi leijuvan pölyn (TSP) pitoisuuksia. Mittausverkon osaksi hankittiin myös sääasema, joka mittasi tuulen nopeutta ja suuntaa sekä ilman lämpötilaa terveyskeskuksessa. Mittausjärjestelmän valvontahuone perustettiin terveyskeskukseen, entiseen lääkäriasuntoon, johon sijoitettiin tietokone ja matriisikirjoitin. Tapahtumaraportteja voitiin seurata myös sivukirjoittimen avulla Valtakadulla sijaitsevasta terveysvalvonnasta käsin. Tiedonsiirto toteutettiin jatkuvalla puhelinyhteydellä. Kiinteät puhelinyhteydet poistuivat käytöstä vuonna 1988, jolloin siirryttiin käyttämään valinnaisyhteyksiä modeemien ja mittausyksiköiden myötä. Tietokoneet oheislaitteineen ovat uusiutuneet moneen kertaan ja mittaustulosten raportointiohjelma DILTA on helpottanut tulosten käsittelyä. Tiedottaminen ilmanlaadun tarkkailutuloksista on muuttunut 1990-luvun alun osavuosiraporteista lähes reaaliaikaiseksi. Vuoden 1998 alusta alkaen Satakunnan Kansa on julkaissut yhteenvedon kuluneen kuukauden keskustan ilmanlaatuindeksistä. Ympäristötoimiston www-sivuilla on vuodesta 1999 lähtien päivitetty keskustan ilmanlaatuindeksiä jokaisena arkipäivänä. Mittausasemia esitellään tarkemmin liitteissä 2-14. 3.2 Sääasemat Taulukko 1. Säätietojen mittauspaikat ja vuodet. Mittauspaikka Mittausaika Terveyskeskus 1985-2000 Luontotalo Arkki 2000- Kaanaa 1990- Ensimmäistä mittausverkkoa perustettaessa vuonna 1985 hankittiin terveyskeskuksen valvontahuoneen yhteyteen SMA-300 sääasema, joka mittasi lämpötilaa, tuulensuuntaa ja nopeutta. Terveyskeskuksesta saatiin säätietoja aina syksyyn 2000 asti, jolloin sääasema siirrettiin kaupungin keskustaan, Luontotalo Arkkiin. Luontotalo Arkissa mitataan lisäksi ilman suhteellista kosteutta sekä ilmanpainetta. 9

Kaanaan sääasema perustettiin Meri-Poriin syksyllä 1990. Sääasema sijoitettiin noin 20 metrin korkeudelle linkkimastoon. SMA-300 sääasema mittaa lämpötilaa, tuulensuuntaa ja nopeutta. Kemira Pigments Oy saa myös tarvitsemansa säätiedot Kaanaan sääasemalta. 3.3 Ilman epäpuhtauksien mittaus 3.3.1 Rikkidioksidi (SO 2 ) Taulukko 2. Rikkidioksidin mittauspaikat ja vuodet Mittauspaikka Mittausaika Reposaari 1985-1988 Uimahalli 1985-1988 Terveyskeskus 1985-1990 Pihlava 1988-1992 Toejoki 1988-1992 Kaanaa 1990-1993 Ahlainen 1992- Itätulli 1992- Lampaluoto 1993- Aittaluoto 1999-2000 Reposaaren sahan alueella on mitattu ilman rikkidioksidipitoisuuksia jo vuodesta 1977 lähtien Länsirannikon Voima Oy:n (nyk. PVO-Lämpövoima Oy) toimesta. Käytetty menetelmä perustui näyteliuoksen johtokyvyn muutokseen mittaamiseen Scientific Industries mod. 67 laitteella. Vuonna 1985 SO 2 analysaattori luovutettiin Porin kaupungille, jolloin asema liitettiin osaksi ilmanlaadun mittausverkkoa. Ilman rikkidioksidipitoisuutta mitattiin terveyskeskuksessa Emiplan AQM-S1 johtokykyyn perustuvalla analysaattorilla ja keskustan uimahallilla UV-fluoresenssiin perustuvalla Monitor Labs 8850 -analysaattorilla. Uimahallin mittausasema siirrettiin vuonna 1988 Toejoelle, jossa ilman rikkidioksidipitoisuuksia mitattiin kevääseen 1992 asti. Terveyskeskuksen SO 2 pitoisuuksien mittaus lopetettiin syksyllä 1989. Vuonna 1988 Reposaaren mittausasema siirrettiin Pihlavan entiseen terveystaloon, jonne hankittiin uusi, UV-fluoresenssiin perustuva Monitor Labs 8850 - rikkidioksidianalysaattori. Pihlavan mittausasema toimi vuoden 1992 toukokuun loppuun. Kaanaan asuinalueella aloitettiin teollisuudesta ja energiantuotannosta aiheutuvien rikkidioksidipäästöjen mittaus syksyllä 1990. Analysaattori oli UVfluoresenssiin perustuva Thermo Environmental Instruments 43 A. Mittausta jatkettiin vuoden 1992 loppuun. Ahlaisten kirkonkylässä sijaitsevalla mittausasemalla on mitattu ilman rikkidioksidipitoisuuksia vuodesta 1992 lähtien UV-fluoresenssiin perustuvalla Monitor Labs 8850 -laitteella. Ahlaisten mittausasema toimii ns. tausta-asemana. Mittaus jatkuu edelleen. 10

Itätullin mittausasemalla, joka sijaitsee Porin kaupungin keskustassa, aloitettiin rikkidioksidipitoisuuden mittaus vuonna 1992 UV-fluoresenssiin perustuvalla Monitor Labs 8850 -analysaattorilla. Mittausta jatketaan edelleen. Lampaluodon kylässä ilman rikkidioksidipitoisuuksia on mitattu vuodesta 1993 lähtien. Mittausasema toimii ns. tausta-asemana. Analysaattori on UVfluoresenssiin perustuva Thermo Environmental Instruments 43 A. Aittaluodossa mitattiin rikkidioksidipitoisuuksia UV-fluoresenssiin perustuvalla, vuokratulla API 100 -laitteella marraskuun 1999 alusta helmikuun 2000 loppuun. Mittauksilla selvitettiin teollisuuden päästöjä lähimpänä sijaitsevaan asuinalueeseen. 3.3.2 Typpidioksidi (NO 2 ) Taulukko 3. Typpidioksidin mittauspaikat ja vuodet. Mittauspaikka Mittausaika Itätulli 1990-1992 1997- Ahlainen 1992-1996 Typen oksidien mittaus aloitettiin ensimmäisen kerran Porissa Itätullin mittausasemalla tammikuussa 1990. Mittausta jatkettiin toukokuun 1992 loppuun, jolloin Environnement AC-30M analysaattori siirrettiin Ahlaisten tausta-asemalle. Ahlaisissa typen oksideja mitattiin elokuuhun 1996 saakka. Typen oksidien mittaus aloitettiin Itätullissa uudelleen marraskuussa 1996 jatkuen edelleen. NO x analysaattori perustuu kemiluminesenssimenetelmään. Uusi Monitor Labs Inc 9841B - analysaattori hankittiin vuoden 2001 alussa. 3.3.3 Hiilimonoksidi (CO) Ilman hiilimonoksidipitoisuuden mittaus aloitettiin Itätullin mittausasemalla heinäkuussa 1994. CO-pitoisuutta mitataan jatkuvatoimisella, IR-absorptioon perustuvalla Thermo Environmental Instruments 48 analysaattorilla. 3.3.4 Leijuvat hiukkaset (TSP, PM 10 ) Taulukko 4. Leijuvien hiukkasten mittauspaikat ja vuodet. Mittauspaikka Mittausaika TSP Mittausaika PM 10 Uimahalli 1986-1988 Väinölä 1988-1995 1993-1994 Itätulli 1988-1996 1996- Kokonaisleijuman eli TSP:n mittaus aloitettiin tehokeräysmenetelmällä huhtikuussa 1986 uimahallin mittausasemalla. Keräystiheys oli kolme näytettä viikossa. Outo 11

kumpu Oy:ssä näytteistä analysoitiin kokonaisleijuman paino, orgaanisen aineksen paino sekä sinkki-, lyijy- ja kuparipitoisuudet. Keväällä 1988 TSP:n mittaaminen aloitettiin myös Väinölässä ja Itätullissa. Väinölän mittausasemalla mitattiin myös hengitettävien hiukkasten (PM 10 ) pitoisuuksia vuosina 1993 ja 1994 fraktioivalla Wedding & Associates PM 10 analysaattorilla. Jatkuvatoiminen hengitettävien hiukkasten (PM 10 ) mittaus alkoi Itätullissa vuoden 1996 alussa, jolloin hankittiin uusi, β-säteilyn absorptioon perustuva Eberline FH 62 IR analysaattori. Samalla Väinölän ja Itätullin TSP:n mittaus loppui. Kesällä 1996 tutkittiin Mäntyluodon Kirrinsannassa kokonaisleijuman (TSP) määrää kolme kuukautta kestävän mittausjakson aikana. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Kuusakoski Oy:n toiminnasta mahdollisesti aiheutuvia raskasmetallipäästöjä. 3.3.5 Otsoni (O 3 ) Alailmakehän otsonipitoisuuksia on mitattu Lampaluodon mittausasemalla joulukuun 1999 alusta vuoden 2000 loppuun. Huhtikuussa 2001 jatkuvatoiminen API 400 analysaattori siirrettiin Itätullin mittausasemalle. Itätullissa otsonipitoisuutta mitattiin vuoden 2003 tammikuuhun asti. 3.3.6 Haisevat rikkiyhdisteet (TRS) Aittaluodon asuinalueella mitattiin haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuuksia talvella 1999-2000 ja mittauksia jatkettiin Toejoen mittausasemalla maaliskuusta kesäkuuhun. Laitteisto käsittää jatkuvatoimisen analysaattorin lisäksi konvertterin, jolla poistetaan mittausta haittaavat muut yhdisteet. 3.4 Ilmanlaatuindeksi Ilman epäpuhtauksien pitoisuuksia voidaan ilmaista myös YTV:n ympäristötoimiston kehittämällä ilmanlaatuindeksillä, jolla yksinkertaistetaan pitoisuustietoja. Indeksi perustuu ilmanlaadun ohjearvoihin. Porissa indeksin laskennassa otetaan huomioon rikkidioksidin, typpidioksidin, hiilimonoksidin ja hengitettävien hiukkasten tuntipitoisuudet, joita verrataan ohjearvoihin. Jokaiselle epäpuhtaudelle lasketaan ali-indeksit, joista korkeimman arvo määrää ilmanlaatuindeksin arvon. Pitoisuuden ollessa sama kuin ohjearvo, indeksi saa arvon 100. Porissa ilmanlaatuindeksilaskenta otettiin käyttöön 1998. Indeksi laskettiin vuorokausipitoisuuksista ja laatuluokkia oli neljä. Uusittu, tuntipitoisuuksiin pohjautuva ilmanlaatuindeksi otettiin käyttöön syyskuussa 2002. Laatuluokkia on viisi, joissa arvioidaan terveysvaikutuksia ja muita vaikutuksia. Tiedot ilmanlaatuindeksistä julkaistaan kuukausittain Satakunnan Kansassa, sekä vuodesta 1999 lähtien indeksiarvoja on päivitetty arkipäivisin ympäristötoimiston www-sivuilla. 12

4. ILMANLAADUN OHJE-, RAJA- JA KYNNYSARVOT 4.1 Ohje-, raja- ja kynnysarvot Valtioneuvoston päätöksellä (480/1996) ilmanlaadun ohjearvot tulivat voimaan 1.9.1996 (taulukko 5) ja uuden asetuksen (711/2001) ilmanlaadun raja-arvoista ja kynnysarvoista valtioneuvosto antoi 9.8.2001 (taulukot 7 ja 8). Asetuksella kumottiin vuodelta 1996 oleva valtioneuvoston päätös ilmanlaadun raja-arvoista (taulukko 6) ja kynnysarvoista (481/1996), mutta päätöksessä säädetyt raja-arvot rikkidioksidin, typpidioksidin ja kokonaisleijumanpitoisuuksille ovat siirtymäsäännöksen mukaan voimassa siihen asti, kunnes asetuksessa säädettyjä uusia raja-arvoja on noudatettava. Asetuksessa (481/1996) säädetyt otsonin kynnysarvot siirtyivät sellaisenaan uuteen asetukseen. Jos raja-arvot ylittyvät tai ovat vaarassa ylittyä, kunnan on ryhdyttävä erityistoimenpiteisiin ilmanlaadun parantamiseksi. Raja-arvot ovat pitoisuustasoltaan selvästi ohjearvoja korkeampia, eikä niiden ylittyminen Porissa ole todennäköistä. Syyskuussa 1996 voimaan tulleet ohjearvot on määritetty 20 C:een lämpötilassa aikaisemman 0 C asemasta. Mittaustulokset ennen 1.9.1996 on korjattu vertailukelpoisiksi uusien tulosten kanssa. Taulukko 5. Ilmanlaadun ohjearvot. Aine Aika Ohjearvo Tilastollinen määrittely Rikkidioksidi (SO 2 ) tunti 250 µg/m 3 kuukauden tuntiarvojen 99. %-piste vrk 80 µg/m 3 kuukauden toiseksi suurin vrk-arvo Typpidioksidi (NO 2 ) tunti 150 µg/m 3 kuukauden tuntiarvojen 99. %-piste vrk 70 µg/m 3 kuukauden toiseksi suurin vrk-arvo Hiilimonoksidi (CO) tunti 20 mg/m 3 tuntiarvo 8 tuntia 8 mg/m 3 tuntiarvojen liukuva 8 tunnin ka Hengitettävät hiukkaset (PM 10 ) vrk 70 µg/m 3 kuukauden toiseksi suurin vrk-arvo Hiukkaset kokonaisleijuma (TSP) Haisevien rikkiyhdisteiden kokonaismäärä (TRS) vrk vuosi 120 µg/m 3 vuoden vrk-arvojen 98. %-piste 50 µg/m 3 vuosikeskiarvo 3 kuukauden toiseksi suurin vrk-arvo TRS ilmoitetaan rikkinä vrk 10 µg/m Taulukko 6. Ilmanlaadun raja-arvot ennen taulukossa 7 esitettyjä voimaantuloajankohtia. Rikkidioksidi (SO 2 ) Aine Aika Raja-arvo Tilastollinen määrittely vrk vrk 250 µg/m 3 vuoden vrk-arvojen 98. %-piste 80 µg/m 3 vuoden vrk-arvojen mediaani Typpidioksidi (NO 2 ) tunti 200 µg/m 3 vuoden tuntiarvojen 98. %-piste Hiukkaset kokonaisleijuma (TSP) vrk vuosi 300 µg/m 3 vuoden vrk-arvojen 95. %-piste 150 µg/m 3 vuosikeskiarvo Lyijy (Pb) vuosi 0,5 µg/m 3 vuosikeskiarvo 13

Taulukko 7. Raja-arvot terveyshaittojen ehkäisemiseksi Aine Raja-arvo Tilastollinen määrittely / voimaantulo Hiilimonoksidi (CO) 10 000µg/m 3 2) tuntiarvojen liukuva 8 tunnin keskiarvo 2005 Typpidioksidi (NO 2 ) 200 µg/m 3 tuntiarvo 2010 40 µg/m 3 kalenterivuosi 2010 Rikkidioksidi (SO 2 ) 350 µg/m 3 tuntiarvo 2005 125 µg/m 3 vuorokausiarvo 2005 Hengitettävät hiukkaset (PM 10 ) 50 µg/m 3 1) vuorokausiarvo 2005 40 µg/m 3 1) vuosiarvo 2005 Lyijy (Pb) 0,5 µg/m 3 1) kalenterivuosi 2001 Bentseeni (C 6 H 6 ) 5 µg/m 3 kalenterivuosi 2010 1) Tulokset ilmaistaan ulkoilman lämpötilassa ja paineessa. 2) Vuorokauden korkein 8 tunnin keskiarvo, joka valitaan tarkastelemalla 8 tunnin liukuvia keskiarvoja. Kunkin kahdeksan tunnin jakso osoitetaan sille päivälle, jona jakso päättyy. Taulukko 8. Otsonin kynnysarvot. Peruste Aika Kynnysarvo Tilastollinen määrittely Terveyden suojeleminen 8 tuntia 110 µg/m 3 tuntiarvojen 8-tunnin keskiarvo Kasvillisuuden suojeleminen tunti vrk 200 µg/m 3 65 µg/m 3 tuntiarvo vuorokausiarvo Väestölle tiedottaminen tunti 180 µg/m 3 tuntiarvo Väestön varoittaminen tunti 360 µg/m 3 tuntiarvo 4.2 Mittausparametrien tilastollinen määrittely Ajallinen edustavuus Ajallisen edustavuuden tulee olla 75 % kokonaismittausajasta. Ohjearvoihin vertaaminen voidaan tehdä, kun vuorokaudessa on vähintään 18 hyväksyttyä mittaustuntia. Kuukauden mittausjaksolta tulee olla käytettävissä vähintään 22 hyväksyttyä mittausvuorokautta. Rikki- ja typpidioksidi Rikki- ja typpidioksidin mittaustuloksia tuntiohjearvoon verrattaessa kunkin kuukauden pituisen mittausjakson tuntikeskiarvot järjestetään suuruusjärjestykseen, joista lasketaan 99. %-piste eli arvo, jonka alapuolelle 99 % tuntikeskiarvoista asettuu. Rikki- ja typpidioksidin vuorokausiohjearvoon on verrattu kuukausittain kunkin kuukauden toiseksi suurinta vuorokausiarvoa. 14

Hiilimonoksidi Hiilimonoksidin tuntiohjearvoon on verrattu kunkin kuukauden pituiselta mittausjaksolta suurinta tuntikeskiarvoa. Kahdeksan tunnin ohjearvoon on verrattu kunkin kuukauden pituiselta mittausjaksolta suurinta 8 tunnin liukuvaa keskiarvoa. Hengitettävät hiukkaset Hengitettävien hiukkasten vuorokausiohjearvoon on verrattu kunkin kuukauden toiseksi suurinta vuorokausiarvoa. Kokonaisleijuma Kokonaisleijuman mittaustuloksia vuorokausiohjearvoon verrattaessa vuoden pituisen mittausjakson vuorokausikeskiarvot järjestetään suuruusjärjestykseen, joista lasketaan 98. %-piste eli arvo, jonka alapuolelle 98 % vuorokausikeskiarvoista asettuu. Vuoden pituisen mittausjakson vuorokausikeskiarvoista lasketaan aritmeettinen keskiarvo, jota verrataan vuosiohjearvoon. Otsoni Otsonin kahdeksan tunnin ohjearvoon on verrattu kunkin kuukauden korkeinta tuntiarvojen 8 tunnin keskiarvoa. Keskiarvo lasketaan neljä kertaa vuorokaudessa, kello 0-8, 8-16, 16-24 ja 12-20. Tuntiohjearvoon on verrattu kunkin kuukauden suurinta tuntikeskiarvoa. Haisevien rikkiyhdisteiden kokonaismäärä Haisevien rikkiyhdisteiden kokonaismäärän ohjearvoon on verrattu kunkin kuukauden toiseksi suurinta vuorokausiarvoa. 15

5. TULOKSET 5.1 Rikkidioksidi (SO 2 ) Rikkidioksidipitoisuuksia on mitattu tarkastelujakson 1992-2002 aikana keskustassa Itätullin ja Aittaluodon mittausasemilla sekä ns. tausta-asemilla Ahlaisissa, Lampaluodossa ja Kaanaassa. Aittaluodossa rikkidioksidipitoisuuksia mitattiin neljän kuukauden ajan 1999-2000. Kuvissa 1-4 on esitetty rikkidioksidin tuntiohjearvoon ja vuorokausiohjearvoon verrattavat pitoisuudet keskustan mittausasemilla ja tausta-asemilla. Rikkidioksidin tuntiarvot, keskusta SO 2 µg/m 3 70 60 50 40 30 20 10 0 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 Kuva 1. Rikkidioksidin tuntiohjearvoon verrattavat pitoisuudet keskustan mittausasemilla. Vanha ohjearvo 500 µg/m 3, ohjearvo 1.9.1996 alkaen 250 µg/m 3. Rikkidioksidin tuntiarvot, tausta-asemat SO 2 µg/m 3 70 60 50 40 30 20 10 0 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 Kuva 2. Rikkidioksidin tuntiohjearvoon verrattavat pitoisuudet tausta-asemilla. Vanha ohjearvo 500 µg/m 3, ohjearvo 1.9.1996 alkaen 250 µg/m 3. 16

17

Rikkidioksidin vuorokausiarvot, keskusta SO 2 µg/m 3 60 50 40 30 20 10 0 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 Kuva 3. Rikkidioksidin vuorokausiohjearvoon verrattavat pitoisuudet keskustan mittausasemilla. Vanha ohjearvo 200 µg/m 3, ohjearvo 1.9.1996 alkaen 80 µg/m 3. Rikkidioksidin vuorokausiarvot, tausta-asemat SO 2 µg/m 3 60 50 40 30 20 10 0 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 Kuva 4. Rikkidioksidin vuorokausiohjearvoon verrattavat pitoisuudet tausta-asemilla. Vanha ohjearvo 200 µg/m 3, ohjearvo 1.9.1996 alkaen 80 µg/m 3. 5.2 Typpidioksidi (NO 2 ) Ilman typen oksidien pitoisuuksia on mitattu keskustassa Itätullissa, ja Ahlaisten tausta-asemalla. Kuvassa 5 on esitetty typpidioksidin tuntiohjearvoon verrattavat pitoisuudet Itätullin ja Ahlaisten mittausasemilla. Kuvassa 6 on vastaavasti typpidioksidin vuorokausiohjearvoon verrattavat pitoisuudet. Typpidioksidin mittaus siirtyi vuonna 1996 Ahlaisten mittausasemalta Itätulliin. 18

Typpidioksidin tuntiarvot Ahlainen 1992-1996 Itätulli 1996-220 200 180 160 140 SO 2 120 µg/m 3 100 80 60 40 20 0 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 Kuva 5. Typpidioksidin tuntiohjearvoon verrattavat pitoisuudet Ahlaisissa ja Itätullissa. Vuonna 1996 mittaus siirtyi Ahlaisten tausta-asemalta keskustaan Itätulliin. Vanha ohjearvo 300 µg/m 3, ohjearvo 1.9.1996 alkaen 150 µg/m 3. Typpidioksidin vuorokausiarvot Ahlainen 1992-1996 Itätulli 1996- SO 2 µg/m 3 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 Kuva 6. Typpidioksidin vuorokausiohjearvoon verrattavat pitoisuudet Ahlaisissa ja Itätullissa. Vuonna 1996 mittaus siirtyi Ahlaisten tausta-asemalta keskustaan Itätulliin. Vanha ohjearvo 150 µg/m 3, ohjearvo 1.9.1996 alkaen 70 µg/m 3. 5.3 Hiilimonoksidi (CO) Ilman hiilimonoksidipitoisuuden mittaus aloitettiin keskustassa Itätullin mittausasemalla heinäkuussa 1994. Kuvissa 7 ja 8 on esitetty hiilimonoksidipitoisuuden tuntiarvot ja tuntiarvojen liukuva 8 tunnin keskiarvo. 19

Hiilimonoksidin tuntiarvot, Itätulli 20 18 16 14 12 CO 10 mg/m 3 8 6 4 2 0 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 Kuva 7. Hiilimonoksidin tuntiarvoon verrattavat pitoisuudet Itätullissa. Vanha ohjearvo 30 mg/m 3, ohjearvo 1.9.1996 alkaen 20 mg/m 3. Hiilimonoksidin 8 tunnin liukuva ka, Itätulli 12 10 8 CO mg/m 3 6 4 2 0 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 Kuva 8. Hiilimonoksidin tuntiarvojen 8 tunnin liukuvat keskiarvot Itätullissa. Vanha ohjearvo 10 mg/m 3, ohjearvo 1.9.1996 alkaen 8 mg/m 3. 5.4 Hengitettävät hiukkaset (PM 10 ) Jatkuvatoiminen hengitettävien hiukkasten (PM 10 ) mittaus alkoi Itätullissa vuoden 1996 alussa. Kuvassa 9 on hengitettävien hiukkasten ohjearvoon verrattavat vuorokausipitoisuudet Itätullin mittausasemalla. Ohjearvo on 70 µg/m 3. 20

Hengitettävät hiukkaset (PM 10 ) vuorokausiarvot, Itätulli 120 100 80 µg/m 3 60 40 20 0 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 Kuva 9. Hengitettävät hiukkaset (PM 10 ), vuorokausiarvot Itätullissa. Ohjearvo on 70 µg/m 3. 5.5 Kokonaisleijuma (TSP) Kokonaisleijuman eli TSP:n mittaus aloitettiin tehokeräysmenetelmällä huhtikuussa 1986 uimahallin mittausasemalla, mittausta jatkettiin vuoden 1988 alkuun. Keräystiheys oli kolme näytettä viikossa. Keväällä 1988 TSP:n mittaus aloitettiin Väinölässä ja Itätullissa. Mittauksia jatkettiin vuoden 1995 loppuun. Kokonaisleijumatulokset on esitetty uusiin ohjearvoihin verrattavalla tavalla. Vuorokausiohjearvo on 120 µg/m 3, kyseessä on vuoden vuorokausikeskiarvojen 98. prosenttiarvo. Vuoden pituisen mittausjakson vuorokausikeskiarvoista lasketaan aritmeettinen keskiarvo, vuosiohjearvo on 50 µg/m 3. Kokonaisleijuma (TSP) vuoden vuorokausikeskiarvot µg/m 3 450 400 350 300 250 200 150 100 50 0 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 Väinölä Itätulli Uimahalli Kuva 10. Kokonaisleijuman (TSP) vuorokausiohjearvoon verrattavat pitoisuudet Väinölässä, Itätullissa ja Uimahallilla. Ohjearvo on 120 µg/m 3. 21

Kokonaisleijuma (TSP) vuosikeskiarvot µg/m 3 120 100 80 60 40 20 Väinölä Itätulli Uimahalli 0 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 Kuva 11. Kokonaisleijuman (TSP) vuosiohjearvoon verrattavat pitoisuudet Väinölässä, Itätullissa ja Uimahallilla. Ohjearvo on 50 µg/m 3. Itätullin kokonaisleijumasta määritettiin vuosina 1989-1995 lyijypitoisuus (Pb) (kuva 12). Lyijypitoisuuden raja-arvo terveyshaittojen ehkäisemiseksi on 0,5 µg/m 3. Kokonaisleijuman lyijypitoisuus, Itätulli 0,5 0,4 0,3 µg/m 3 0,2 Pb 0,1 0 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 Kuva 12. Kokonaisleijuman (TSP) lyijypitoisuus Itätullissa. Raja-arvo on 0,5 µg/m 3. Kuusakoski Oy:n toiminnasta mahdollisesti aiheutuvia päästöjä tutkittiin Meri- Porissa Mäntyluodossa mittaamalla kokonaisleijumapitoisuuksia kesällä 1996. Kokonaisleijumasta analysoitiin lyijypitoisuus. Ohjearvoja ei ylitetty. 5.6 Otsoni (O 3 ) Alailmakehän otsonipitoisuuksia on mitattu Lampaluodon mittausasemalla vuoden 2000 aikana. Keväällä 2001 otsonipitoisuuden mittaus siirrettiin Lampaluodosta Itätullin mittausasemalle. Toukokuussa 2001 alkanut mittaus päättyi Itätullissa tammikuussa 2003. Kuvissa 13 ja 14 on esitetty otsonin tuntiarvot ja tuntiarvojen 8 22

tunnin keskiarvot Lampaluodon ja Itätullin mittausasemilla. Terveyden suojelun kynnysarvo on 110 µg/m 3. Kynnysarvoa verrataan tuntiarvojen 8 tunnin keskiarvoon. Väestölle tiedottamisen kynnysarvo on 180 µg/m 3, jota verrataan tuntiarvoon. Otsonipitoisuudet vuonna 2000, Lampaluoto 140 120 O 3 µg/m 3 100 80 60 40 Suurin tuntiarvo Tuntiarvojen 8 tunnin keskiarvo 20 0 ta 2000 he ma hu to ke he elo sy lo ma jo Kuva 13. Otsonin tuntiarvot ja 8 tunnin keskiarvot Lampaluodossa. Tuntiarvon kynnysarvo väestölle tiedottamiselle on 180 µg/m 3. Tuntiarvojen 8 tunnin keskiarvojen kynnysarvo terveyden suojelemiselle on 110 µg/m 3. Otsonipitoisuudet vuosina 2001-2002, Itätulli 140 120 O 3 µg/m 3 100 80 60 40 20 Suurin tuntiarvo Tuntiarvojen 8 tunnin keskiarvo 0 to he sy ma ta 2002 ma to he sy ma Kuva 14. Otsonin tuntiarvot ja 8 tunnin keskiarvot Itätullissa. Tuntiarvon kynnysarvo väestölle tiedottamiselle on 180 µg/m 3. Tuntiarvojen 8 tunnin keskiarvojen kynnysarvo terveyden suojelemiselle on 110 µg/m 3. 5.7 Haisevat rikkiyhdisteet (TRS) Aittaluodon asuinalueella mitattiin haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuuksia marraskuusta 1999 helmikuun 2000 loppuun ja mittauksia jatkettiin Toejoen mittausase 23

malla maaliskuusta kesäkuuhun. Kuvassa 15 on haisevien rikkiyhdisteiden kokonaismäärä Aittaluodon ja Toejoen mittausasemilla. Ohjearvo on 10 µg/m 3 verrattuna kuukauden toiseksi suurimpaan vuorokausiarvoon rikiksi muutettuna. 10 8 Hajurikkiyhdisteiden vuorokausiarvot, Aittaluoto ja Itätulli µg/m 3 6 4 2 Aittaluoto Toejoki 0 ma jo ta 2000 he ma hu to Kuva 15. Hajurikkiyhdisteiden vuorokausiarvot Aittaluodossa ja Itätullissa. Ohjearvo on 10 µg/m 3, jota verrataan kuukauden toiseksi suurimpaan vuorokausiarvoon rikiksi muutettuna. 5.8 Tuulensuunta Tarkastelujakson 1992-2002 aikana säätietoja on mitattu keskustan tuntumassa, terveyskeskuksessa syksyyn 2000 saakka, jonka jälkeen sääasema siirrettiin Luontotalo Arkin katolle, ydinkeskustaan. Luontotalo Arkissa mitataan lisäksi ilman suhteellista kosteutta sekä ilmanpainetta. Terveyskeskuksen mittauskorkeus on noin 6 m maanpinnasta ja Luontotalo Arkin noin 25 m maanpinnasta. Kaanaan sääasema Meri-Porissa on toiminut koko tarkastelujakson ajan. Kaanaan sääasema sijaitsee linkkimastossa, noin 20 metrin korkeudella. Terveyskeskuksessa vallitseva tuulensuunta on vuosina 1992-2000 ollut kaakko. Luontotalo Arkin sääasemalla vuonna 2001 yleisin tuulensuunta oli länsi ja vuonna 2002 etelä. Kaanaan sääasemalla vallitseva tuulensuunta on vuosina 1992-2002 vaihdellut kaakon ja etelän välillä. Kaanaassa tuulennopeus on keskimäärin suurempi kuin keskustan mittausasemalla. Kesäisin vallitseva tuulensuunta on lounas molemmilla sääasemilla. 5.9 Mittausaineiston ajallinen edustavuus Vuoden 1992 mittausaineisto ei suureltakaan osin ole vertailukelpoinen ohjearvoihin, koska vuoden mittaustulosten ajallinen edustavuus eli validiteetti jäi alle 75 %. Syynä tähän ovat eri parametrien mittausjaksojen aloitus tai lopetus, tai mittalaitteiston siirto eri mittausasemalle. Myös häiriöt mittausasemilla alensivat validiteettia. Vuoden 1993 mittaustulosten ajallinen edustavuus täytti vaaditut 75 %. 24

Vuonna 1994 osa mittaustulosten validiteetista jäi alle 75 %. Kesällä Lampaluodon rikkidioksidianalysaattori rikkoutui, jolloin rikkidioksiditulosten validiteetti jäi alle 75 % Lampaluodon mittausasemalla. Vuoden 1994 Ahlaisten typpidioksiditulokset eivät ole vertailukelpoisia ohjearvoihin kesällä sattuneiden useiden laitevikojen takia. Hiilimonoksidianalysaattori asennettiin Itätullin mittausasemalle kesäkuun lopulla, jolloin validiteetin täyttäviä tuloksia saatiin heinäkuusta alkaen. Vuoden 1995 validiteetti oli yli 75 %. Vuoden 1996 elokuussa Ahlaisten typpidioksidianalysaattori siirrettiin Itätulliin, jolloin siirrosta aiheutuneiden ongelmien vuoksi Itätullin typpidioksiditietojen validiteetti ei täyttänyt 75 %. Vuosina 1997, 1998 ja 1999 mittaustulosten ajallinen edustavuus täytti vaaditut 75 %. Vuonna 2000 terveyskeskuksen sääaseman tuulennopeusmittari rikkoutui, jolloin vuoden mittaustulosten validiteetti jäi alle 75 %. Muiden mittaustulosten osalta 75 %:n validiteetti täyttyi. Vuosina 2001 ja 2002 mittaustulosten ajallinen edustavuus oli hyvä. Otsonipitoisuuden mittaus aloitettiin Itätullissa keväällä 2001, jolloin 75 %:n validiteetin täyttäviä mittaustuloksia saatiin huhtikuusta alkaen. 5.10 Teollisuus- ja energiatuotantolaitosten päästöt Kuvissa 16-19 on esitetty porilaisten teollisuus- ja energiantuotantolaitosten ilmapäästöjen kehitys vuosina 1990-2002. Rikkidioksidipäästöt Porissa 1990-2002 8000 tonnia 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 PVO Pori Energia PLV Aittaluoto PLV Pihlava Kemira Fortum Kuva 16. Porilaisten teollisuus- ja energiantuotantolaitosten rikkidioksidipäästöt ilmaan vuosina 1990-2002. 25

Typpidioksidipäästöt Porissa 1990-2002 tonnia 6000 5000 4000 3000 2000 1000 PVO Pori Energia PLV Aittaluoto PLV Pihlava Muut Kemira Fortum 0 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 Kuva 17. Porilaisten teollisuus- ja energiantuotantolaitosten typpidioksidipäästöt ilmaan vuosina 1990-2002. Hiukkaspäästöt Porissa 1990-2002 1200 tonnia 1000 800 600 400 200 0 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 PVO Pori Energia PLV Aittaluoto PLV Pihlava Muut Kemira Fortum Kuva 18. Porilaisten teollisuus- ja energiantuotantolaitosten hiukkaspäästöt ilmaan vuosina 1990-2002. Hiilidioksidipäästöt Porissa 1990-2002 tonnia 4500000 4000000 3500000 3000000 2500000 2000000 1500000 1000000 500000 0 Pori Energia PVO PLV Oy Kemira Fortum 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 Kuva 19. Porilaisten teollisuus- ja energiantuotantolaitosten hiilidioksidipäästöt vuosina 1990-2002. 26

6. ILMANLAADUN KEHITYS 6.1 Rikkidioksidi Suomalaisessa ilmansuojelupolitiikassa 1980-luvun loppupuoli ja 1990-luvun alku olivat rikkipäästöjen vähentämisen aikaa, vaikka Porissa vuonna 1993 nyk. Fortum Power and Heat Oy:n voimalaitoksen käynnistäminen lisäsikin rikkidioksidipäästöjä vuosikymmenen alussa. Laitosten ilmapäästöjen rikinpoistotoimien lisäksi myös liikenne- ja lämmityspolttonesteiden rikkipitoisuuksia alennettiin. Lounais- Suomen rikkidioksidipäästöt ovat vähentyneet vuodesta 1980 vuoteen 2000 79 % (Lounais-Suomen Ympäristökeskus 2001). Rikkidioksidipitoisuudet ovat pienentyneet huomattavasti tarkastelujakson 1992-2002 aikana Porin keskustassa. Myös tausta-asemilla mitatut pitoisuudet ovat olleet alhaisia ja viime vuosina yhä laskeneet (kuvat 1-4). Porin keskustassa rikkidioksidin tuntiohjearvoon verrattavat pitoisuudet ovat 1990- luvun alkupuolella olleet pääasiassa alle 10 % vanhasta tuntiohjearvosta (500 µg/m 3 ). Uuden tuntiohjearvon (250 µg/m 3 ) tultua voimaan 1996, keskustan pitoisuudet ovat yleisesti olleet alle 10 µg/m 3. Suurimmat pitoisuudet mitattiin vuosien 1999-2000 vaihteessa, neljän kuukauden mittausjakson aikana Aittaluodon mittausasemalla. Mittausasema sijaitsee muutaman sadan metrin etäisyydellä Aittaluodon teollisuusalueesta, jossa on mm. Corenson hylsykartonkitehdas. Rikkidioksidipitoisuus oli tällöin suurimmillaan 43 µg/m 3. Nykyinen tuntiohjearvo 250 µg/m 3, ei ole ylittynyt kertaakaan tarkastelujakson 1992-2002 aikana. Rikkidioksidin vuorokausiohjearvoon verrattavat pitoisuudet ovat olleet alhaisia koko tarkastelujakson ajan. Uuden vuorokausiohjearvon (80 µg/m 3 ) tultua voimaan 1996 pitoisuudet ovat olleet korkeimmillaan 25 % vuorokausiohjearvosta, Aittaluodon mittausasemalla. 6.2 Typpidioksidi Liikenne on tärkeä typen oksidien päästölähde energiantuotannon ohella. Erityisesti keskustan alueella typpidioksidipitoisuudet voivat autoliikenteen päästöjen vaikutuksesta nousta suuriksi. Toisaalta uusien bensiinikäyttöisten autojen katalysaattoripakko vuodesta 1992 lähtien on alentanut liikenteen typpidioksidipäästöjä. Vuonna 1993 käynnistetty nyk. Fortum Power and Heat Oy:n tuotantolaitos on lisännyt typpidioksidipäästöjä typenpoistolaitoksestaan huolimatta (kuva 17). Typpidioksidipitoisuuksien kehityksen arviointia vaikeuttaa mittauspaikan siirto vuonna 1996 Ahlaisten tausta-asemalta keskustan Itätullin mittausasemalle (kuvat 5 ja 6). 1992-1996 pitoisuudet Ahlaisissa olivat alhaisia. Korkein typpidioksidin tuntipitoisuus, 116 µg/m 3, mitattiin heinäkuussa 1995. Mitattu pitoisuus oli 39 % tuntiohjearvosta (300 µg/m 3 ). Ahlaisten mittausasemalla tunti- ja vuorokausiohjearvot eivät ylittyneet kertaakaan mittausjakson 1992-2002 aikana. 27

Liikenteen vaikutus näkyy selvästi typpidioksidipitoisuuksien kohoamisella mittauspaikan siirron jälkeen Ahlaisista Itätulliin (kuvat 5 ja 6). Typpidioksidin tunti- ja vuorokausiohjearvot ylittyivät tammikuussa 1997. Tuntiohjearvoon (150 µg/m 3 ) verrattava pitoisuus oli 205 µg/m 3, ohjearvo ylittyi 36 %. Vuorokausiohjearvoon (70 µg/m 3 ) verrattava pitoisuus oli 76 µg/m 3. Ohjearvo ylittyi 9 %. Talvipäivinä inversiotilanne syntyy usein kun liikenteen matalalta vapautuvat päästöt jäävät seisovaan, lähellä maanpintaa olevaan ilmakerrokseen. Inversiota esiintyy yleensä tyyninä, kirkkaina talvipäivinä, jolloin maanpinnan lähellä oleva kylmä ilmamassa ja hieman ylempänä oleva lämpimämpi ilmamassa, eivät pääse sekoittumaan keskenään lämpötilaeron seurauksena. Pakkasilmoilla inversiotilanne voi jäädä purkautumatta useiden päivien ajaksi, jolloin ilmansaastepitoisuudet pääsevät nousemaan suuriksi. (Laukkanen 1998) Itätullin mittausasemalla typpidioksidin tuntipitoisuudet ovat mittaushistorian aikana olleet keskimäärin 40 % tuntiohjearvosta. Vuodesta 2000 vuoteen 2002 typpidioksidin tunti- ja vuorokausipitoisuudet ovat kasvaneet noin 30 %. Tämä johtunee erityisesti linja-autoliikenteen kasvusta mittausaseman ohitse kulkevalla Isolinnankadulla. Myös muualta kuin paikallisista päästölähteistä peräisin oleva typpidioksidikulkeuma voi aiheuttaa pitoisuuksien nousun Itätullin mittausasemalla. 6.3 Hiilimonoksidi Liikenne on ainoa hiilimonoksidipitoisuuksiin oleellisesti vaikuttava päästölähde. Hiilimonoksidipitoisuustason hienoinen lasku viime vuosina on johtunut autokannan yleisestä paranemisesta, katalysaattoreilla varustettujen henkilöautojen osuuden kasvamisesta ja polttoaineiden laadun paranemisesta; uudet happea sisältävät polttoaineet ovat vähentäneet nimenomaan hiilimonoksidi- ja hiilivetypäästöjä. Itätullin mittausasemalla hiilimonoksidipitoisuudelle asetettuja ohjearvoja ei ole ylitetty kertaakaan 1994 alkaneen mittausjakson aikana (kuvat 7 ja 8). Vanha tuntiohjearvo oli 30 mg/m 3 ja uusi 1.9.1996 alkaen 20 mg/m 3. Alkuvuodesta 1996 ja 1997 tuntipitoisuudet kohosivat hieman yli 10 mg/m 3. Kahdeksan tunnin liukuvan keskiarvon vanha ohjearvo oli 10 mg/m 3 ja uusi ohjearvo 8 mg/m 3. Kahdeksan tunnin keskiarvon ohjearvoja lähenneltiin helmikuussa 1996 ja 1997 sekä joulukuussa 1999, jolloin pitoisuudet olivat yli 80 % ohjearvosta. Korkeimmat hiilimonoksidipitoisuudet mitataan talviaikaan. Syitä ovat mm. kylmän moottorin käyttäminen ryyppy päällä, jolloin palaminen on epätäydellistä sekä katalysaattorin huono toimivuus kylmänä. 6.4 Hengitettävät hiukkaset Hengitettävien hiukkasten kohonneet pitoisuudet ovat merkittävin ilmanlaatuongelma Porin keskustassa. Pitoisuudet kohoavat erityisesti keväisin lumien sulamisen jälkeen, jolloin maa on kuiva ja talven aikana kaduille ja jalkakäytäville levitetty ja jauhautunut hiekka pölyää ilmassa liikenteen ja tuulen nostattamana. 28

Hiekoitushiekan lisäksi hiukkaspitoisuuksia nostavat tien pinnasta ja autojen renkaista irronneet sekä diesel-autojen pakokaasuista, energiantuotannosta ja teollisuuden päästöistä peräisin olevat hiukkaset. Itätullin mittausasemalla Porin keskustassa on mitattu hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia vuoden 1996 alusta lähtien. Kuvasta 9 nähdään, että ohjearvon 70 µg/m 3, ylitys on jokakeväinen ongelma. Mittausjakson aikana pitoisuudet ovat ylittäneet ohjearvon noin 10 %:lla melkein joka kevät. Vaikka Operaatio Katuharjalla on pyritty Porissa ehkäisemään katupölyhaittoja keväästä 1997 lähtien, ei operaation kuluessa ole voitu hiukkasmittauksin osoittaa pitoisuuksien pienentyneen. 6.5 Kokonaisleijuma Porissa kokonaisleijuman mittaukset lopetettiin vuonna 1995 ja hiukkasten mittauksessa siirryttiin jatkuvatoimiseen hengitettävien hiukkasten mittaamiseen. Kokonaisleijumapitoisuuksia tarkastellaan tilastollisesti vuoden periodeissa. Mittausjakson 1986-1995 aikana kokonaisleijumapitoisuuksia on mitattu uimahallilla, Itätullissa sekä Väinölässä. Itätullissa ja uimahallilla hiukkaspitoisuudet ovat olleet korkeita, ja ohjearvojen ylitykset toistuvia (kuvat 10 ja 11). Itätullin kokonaisleijumasta analysoitiin lyijypitoisuus vuosina 1989-1995. Lyijypitoisuuden raja-arvo terveyshaittojen ehkäisemiseksi on 0,5 µg/m 3. Raja-arvoa ei ylitetty kertaakaan mittausjakson aikana (kuva 12). Suurin vuosikeskiarvo oli 0,1 µg/m 3, joka mitattiin vuonna 1989. 6.6 Otsoni Otsonipitoisuuksia on mitattu Porissa vuonna 2000 Lampaluodon tausta-asemalla ja vuosina 2001-2002 mittausta jatkettiin keskustassa Itätullissa. Otsonipitoisuudelle terveysvaikutusten perusteella annettu kynnysarvo (110 µg/m 3 kahdeksan tunnin keskiarvona) ylittyi huhtikuussa 2002 Itätullissa (kuva 14). Mitattu otsonipitoisuus oli 111 µg/m 3. Myös kesäkuussa 2001 otsonin kahdeksan tunnin keskiarvoksi mitattiin 110 µg/m 3. Vuorokausikeskiarvolle kasvillisuusvaikutusten perusteella annettu kynnysarvo 65 µg/m 3 ylitettiin useasti kevään aikana. Tuntiarvon kynnysarvo väestölle tiedottamisessa on 180 µg/m 3. Suurin tuntiarvo mitattiin huhtikuussa 2002 Itätullissa, jolloin otsonin tuntipitoisuus oli 121 µg/m 3. Pitoisuudet olivat korkeimmillaan keväisin ja alkukesästä. 6.7 Haisevat rikkiyhdisteet Haisevia rikkiyhdisteitä syntyy selluteollisuudessa ja jätevedenpuhdistamolla sekä jätevesilietteen kompostointialueella. Porin Aittaluodossa sijaitsevalta Corenso Oy:n hylsykartonkitehtaalta vapautuvia rikkiyhdisteitä mitattiin vuosina 1999 ja 29

2000 kahdessa eri mittauspaikassa; Aittaluodon mittausasema sijaitsi teollisuusalueen kupeessa ja Toejoen mittausasema vajaan kilometrin päässä päästölähteestä. Vuorokausiohjearvo haiseville rikkiyhdisteille on 10 µg/m 3 rikiksi muutettuna. Ohjearvoa ei ylitetty kertaakaan mittausjakson aikana (kuva 15). Suurimmat pitoisuudet mitattiin Aittaluodossa marraskuussa 1999 ja helmikuussa 2000, jolloin vuorokausiarvo oli 8 µg/m 3. Rikkiyhdisteet haisevat jo pieninä pitoisuuksina ja saattavat aiheuttaa viihtyisyyshaittaa ohjearvoa pienempinä pitoisuuksina. 30

7. YHTEENVETO Tässä selvityksessä on tarkasteltu Porin kaupungin ilmanlaatua vuosina 1992-2002 mittaustulosten perusteella sekä esitelty mittaustoimintaa. Ensimmäinen ilmanlaadun mittausverkko käynnistyi vuonna 1985, josta lähtien mittausverkkoa on kehitetty palvelemaan kattavasti sekä kaupunkilaisia että eri alojen asiantuntijoita. Porissa mitataan tällä hetkellä jatkuvatoimisesti ilman rikkija typpidioksidipitoisuuksia, hiilimonoksidipitoisuutta sekä hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia. Mittausjärjestelmä käsittää lisäksi kaksi sääasemaa, joista saadaan tietoja lämpötilasta, tuulensuunnasta ja nopeudesta sekä ilmanpaineesta ja kosteudesta. Mittauspaikat ovat tarkastelujakson aikana vaihdelleet jonkin verran päästölähteiden vaikutuksia arvioitaessa. Pääasiassa keskustan ilmanlaadun mittauspaikkana on toiminut Itätullin mittausasema vilkkaasti liikennöidyllä paikalla Porin keskustassa. Lampaluodon ja Ahlaisten mittausasemat haja-asutusalueella kaupungin ulkopuolella ovat toimineet tausta-asemina sekä sääasemat terveyskeskuksessa, nykyisin Luontotalo Arkissa kaupungin keskustassa ja Kaanaassa Meri-Porissa ovat antaneet säätietoja, joita hyödynnetään ilmanlaadun mittaustuloksia tarkasteltaessa. Liikenne aiheuttaa suurimmat ilmanlaatuongelmat Porin keskustassa. Matalalta vapautuvat päästöt ja kaduilta nouseva pöly huonontavat ilmanlaatua keskustassa. Suurten pistemäisten päästölähteiden vaikutus ilmanlaatuun on selvästi liikennettä vähäisempi. Teollisuuden ja energiantuotannon päästöt vapautuvat korkealta piipuista, ehtien laimentumaan ja leviämään laajalle ennen maanpintaa. Rikkidioksidipitoisuudet ovat pienentyneet alle puoleen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mittaustulosten perusteella ohjearvojen ylittyminen on erittäin epätodennäköistä, koska pitoisuudet ovat viime vuosina olleet vain muutamia prosentteja ohjearvosta. Typpidioksidipitoisuuksien kehityksen arviointia vaikeuttaa mittauspaikan siirto Ahlaisten tausta-asemalta Itätulliin keskustaan vuonna 1996. Ahlaisten mittaustuloksissa näkyy voimalaitoksen käynnistyminen vuosikymmenen alussa pitoisuuksien kohoamisena. Ohjearvoja ei kuitenkaan lähennelty. Itätullissa typpidioksidipitoisuudet ovat vuodesta 1996 lähtien olleet noin puolet ohjearvosta. Satunnaisesti pitoisuudet ovat kohonneet ja talvella 1997 ohjearvo ylitettiin. Typpidioksidipitoisuudet ovat korkeampia talvella inversion vuoksi, jolloin lämpötilaero estää ilmamassojen sekoittumista ja samalla päästöjen laimentumista. Ohjearvojen ylittyminen satunnaisesti on edelleen mahdollista. Vuodesta 2000 vuoteen 2002 typpidioksidipitoisuudet ovat kasvaneet noin 30 %. Tämä johtunee liikennemäärien kasvusta mittausaseman ohitse, mutta myös muualta kuin paikallisista päästölähteistä peräisin oleva typpidioksidikulkeuma voi aiheuttaa pitoisuuksien nousun Itätullin mittausasemalla. 31