VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO"

Transkriptio

1

2 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2011 ympäristönsuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten laitosten kanssa vuonna 2005 tehdyn sopimuksen mukaisesti. Haisevien rikkiyhdisteiden kokonaismäärän (TRS-yhdisteet) mittaukset aloitettiin tammikuussa Avilon Oy:n käynnistyttyä. Alkuvuodesta oli korkeita TRS-pitoisuuksia. Ohjearvo 10 µg/m3 ylittyi tammi-, helmikuussa ja toukokuussa. Ylityksiä oli kaikkiaan 10 kertaa. Kesän jälkeen Avilonin viskoosikuidun valmistus loppui ja samoin haisevien rikkiyhdisteiden päästötkin. Hajutunteja oli tammi-heinäkuun aikana yhteensä 219 ja eniten niitä oli helmikuussa. Rikkidioksidin mittauksen ongelmana oli laitevika ja hyväksyttyjä tuloksia oli vain kahdelta kuukaudelta. Hyväksytyt rikkidioksidipitoisuudet olivat alle ohje- ja raja-arvojen. Rikkidioksidin kuukauden tuntiarvojen 99. prosenttipiste oli 3 % ohjearvosta (250 µg/m3) ja kuukauden 2. suurin vuorokausiarvo oli 6 % ohjearvosta (80 µg/m3). Rikkidioksidin suurin tuntikeskiarvo oli 11 % raja-arvosta (350 µg/m3) ja suurin vrk-keskiarvo oli 5 % raja-arvosta (125 µg/m3). Typpidioksidipitoisuudet olivat alle ohje- ja raja-arvojen. Typpidioksidin kuukauden tuntiarvojen 99. prosenttipiste oli 21 % ohjearvosta (150 µg/m3) ja kuukauden 2. suurin vuorokausiarvo oli 33 % ohjearvosta (150 µg/m3). Typpidioksidin suurin tuntikeskiarvo oli 59 % raja-arvosta(200 µg/m3) ja vuosikeskiarvo oli 25 % raja-arvosta (40 µg/m3). Raja-arvot tuli saavuttaa mennessä. Hengitettävien hiukkasten toiseksi suurin vuorokausiarvo oli suurin maaliskuussa (38 µg/m 3 ). Ohjearvo 70 µg/m 3 ei ylittynyt. Hengitettävien hiukkasten raja-arvon numeroarvo 50 µg/m 3 ei ylittynyt kertaakaan. Raja-arvon numeroarvon ylityksiä saa vuodessa olla 35 kpl. Vuoden keskilämpötila oli yli kaksi astetta korkeampi kuin edellisenä vuonna. Vallitsevat tuulen suunnat olivat etelän ja lännen väliltä.

3 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. YLEISTÄ MITTAUSTOIMINNASTA JA -JÄRJESTELMÄSTÄ 2.1. Mittauspisteet ja -komponentit 2.2. Mittausmenetelmät 2.3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot 2.4. Mittausten ajallinen edustavuus 3. SÄÄOLOSUHTEET 4. PÄÄSTÖT VUONNA TULOKSET JA NIIDEN VERTAAMINEN OHJEARVOIHIN 5.1. Haisevat rikkiyhdisteet, TRS 5.2. Rikkidioksidi, SO Typpidioksidi, NO Hengitettävät hiukkaset 5.5. Kokonaisleijuma 5.6. Ilmanlaatuindeksi 6. TULOSTEN TARKASTELU LIITTEET Liitetaulukot Liite 1 ohjearvot ja raja-arvot Liite 2 mittauspaikat

4 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 4 1. JOHDANTO Vuosiraporttiin on koottu ympäristönsuojelulain 86/ mukaiset Valkeakosken yhdyskuntailmanlaadun mittaustulokset ja teollisuuden päästötiedot. Valkeakosken mittausverkko käsittää kaksi mittausasemaa, joissa kaikki mittaukset ovat jatkuvatoimisia. Ilmanlaatuun Valkeakoskella vaikuttaa paperiteollisuus, tekokuituteollisuus ja liikenne. Ilmansuojelulaki ja -asetus tulivat voimaan vuonna Se velvoittaa kunnat huolehtimaan ilman laadun seurannasta ja päästöjen vaikutusten yleisestä tarkkailusta. Ilmansuojelulakia ja - asetusta muutettiin 1996 ja kumottiin Ilmansuojelua koskevat säännökset on sisällytetty nykyisin ympäristönsuojelulakiin. Valtioneuvosto antoi päätökset ilmanlaadun ohjearvoista, rikkilaskeuman tavoitearvoista (480/96), ilmanlaadun raja- ja kynnysarvoista (481/96), jotka astuivat voimaan Raja- ja kynnysarvoja muutettiin asetuksella (711/2001), jotka astuivat voimaan (Liite 1) Valkeakoskella ilmanlaatua on seurattu vuodesta 1968 lähtien. Jatkuvatoimiset mittaukset alkoivat vuonna 1981 rikkidioksidin ja leijuman mittauksina. Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua vuonna 2011 suoritettiin 2011 uusitun tarkkailusopimuksen mukaan. Sopimusosapuolet ovat: Avilon Oy, Bemis Valkeakoski Oy, Fortum Saarioisten lämpövoimala, Metso Paper Oy Valkeakoski, Styropalast Oy, UPM- Kymmene Oyj Tervasaari, Valkeakosken Energia Oy lämpöosasto ja Valkeakosken kaupunki sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaosto. Tarkkailun käytännön toteutuksesta vastaa Valkeakosken kaupungin ympäristöpalvelut. Vuosiraportin lisäksi mittaustulokset ilmoitetaan kuukausittain sopimusosapuolille. Sopimuksen mukaan mitattavia komponentteja olivat: rikkidioksidi (SO 2 ), pelkistyneiden rikkiyhdisteiden kokonaismäärä TRS (Total Reduced Sulfur), typpidioksidi (NO 2 ) ja hengitettävät hiukkaset (halkaisijaltaan <10 µm). Sääolosuhteista mitattiin lämpötilaa, tuulen suuntaa ja nopeutta. Haisevia rikkiyhdisteitä alettiin mitata vuoden alusta Avilonin lähdettyä käyntiin. Tarkkailun käyttökustannukset vuonna 2011 olivat euroa, jotka jaettiin sopijapuolten kesken.

5 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 5 2. YLEISTÄ MITTAUSTOIMINNASTA JA -JÄRJESTELMÄSTÄ 2.1. MITTAUSPISTEET JA -KOMPONENTIT Taulukossa 1 on esitetty ilmanlaadun mittauspisteet ja mitattavat epäpuhtaudet. Mittauspisteiden sijainti on esitetty liitteessä 2. Taulukko 1. Ilmanlaadun mittauspisteet ja -komponentit Valkeakoskella vuonna 2011 Terveyskeskus Rikkidioksidi Typpidioksidi Säähavainnot Haisevat rikkiyhdisteet Hiekkatekonurmi Hengitettävät hiukkaset 2.2. MITTAUSMENETELMÄT HAISEVAT RIKKIYHDISTEET (TRS-YHDISTEET) Terveyskeskuksessa haisevat rikkiyhdisteet mitattiin UV-fluoresenssiin perustuvalla jatkuvatoimisella rikkidioksidianalysaattorilla (API 100 A), johon oli liitetty TRS-yhdisteitä hapettava konvertteri (PPM 891). Näyteilma johdettiin suodattimen läpi konvertteriin, joka poisti rikkidioksidin näyteilmasta. Näyteilma otettiin noin 8 metrin korkeudelta katutasosta. RIKKIDIOKSIDI Terveyskeskuksessa rikkidioksidia mitattiin UV-fluoresenssiin perustuvalla jatkuvatoimisella rikkidioksidianalysaattorilla (Monitor Europe ML 9850). Näyteilma otettiin noin 8 metrin korkeudelta katutasosta.

6 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 6 TYPPIDIOKSIDI Terveyskeskuksessa typenoksideja mitattiin kelmiluminesenssimenetelmään perustuvalla jatkuvatoimisella analysaattorilla (Monitor Europe ML 9841). Mittaamalla rinnan pelkistettyä ja pelkistämätöntä ilmanäytettä saadaan typpidioksidi pitoisuus typen oksidien pitoisuuden ja typpimonoksidipitoisuuden erotuksena. Näyteilma otettiin noin 8 metrin korkeudelta katutasosta. HENGITETTÄVÄTHIUKKASET Hiukkasia mitattiin Hiekkatekonurmen huoltorakennukseen sijoitetulla jatkuvatoimisella pölymittarilla TEOM 1400A. Huoltorakennuksen katolla on PM 10 -leikkuri, joka päästää lävitseen alle 10 µm hiukkaset. Samalla näytevirta jaetaan päävirtaukseen 3 l/min, joka johdetaan mittausyksikköön värähtelijän päässä olevaan suodattimeen. Massan lisäys muuttaa värähtelytaajuutta, joka korjataan sähköisesti ja näin saadaan pitoisuus. Ohivirtaus 13,66 l/min johdettaan suodatinlaitteistoon. Jatkuvatoimisesta pölymittarista saatiin kahden minuutin keskiarvoja, jotka kerättiin ympäristötoimiston tietokoneelle. SÄÄTIEDOT Rehnin WS-3-RU sääasemalla mitattiin säätietoja tuulen suunnasta, tuulen nopeudesta ja lämpötilasta. Tulokset saatiin ympäristöpalveluiden tietokoneelle sisäisen atk-verkon avulla.

7 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 7 KALIBROINNIT TRS-analysaattorit kalibroitiin kaksi kertaa vuodessa JP-kalibroinnin toimesta. Lisäksi laitteiden nolla ja alue tarkistettiin sisäisellä nollailmasuodattimella ja permeaatioputkella (Sorrila). TRS-analysaattorien nollaus tarkistetaan automaattisesti kerran vuorokaudessa ja lisäksi Sorrilan laitteelle tehdään aluetarkistus. Rikkidioksidi- ja typenoksidi- analysaattorit kalibroitiin JP-kalibroinin toimesta kerran. Lisäksi laitteiden nolla- ja aluetarkistus tehdään automaattisesti kerran vuorokaudessa. Jatkuvatoimiselle pölyanalysaattorille tehtiin kerran K0 tarkistus ja massavirtauksien säädöt JP-kalibroinnin toimesta ILMANLAADUN OHJE JA RAJA-ARVOT Valtioneuvosto antoi päätökset ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvoista (480/96) ja ilmanlaadusta (711/2001). Nämä ohjearvoja koskevat päätökset eivät kuitenkaan kata kaikkia Valkeakoskella mitattavia epäpuhtauksia. Mittaustuloksia voi yleensä verrata ohjearvoon vain, mikäli tuloksia on vähintään 75 % maksimimäärästä. Vuosikeskiarvo on hyväksyttävä, jos mittaustuloksia on vähintään 9 kuukauden ajalta. Puuttuvat tulokset eivät saa kuitenkaan olla yhtenäiseltä jaksolta. Tässä raportissa on esitetty tähdellä (*) merkittynä sellaisia vuosikeskiarvoja, joita laskettaessa on ollut käytettävissä mittaustuloksia vain % maksimimäärästä tai mittaustuloksia on ollut riittävästi, mutta puuttuvat tulokset ovat yhtenäiseltä jaksolta. Kun verrataan haisevien rikkiyhdisteiden kokonaismäärää ohjearvoon, tarkastellaan kuukauden toiseksi suurinta vuorokausiarvoa. Rikkidioksidin yhden tunnin raja-arvo 350 µg/m 3 sallii 24 ylitystä kalenterivuodessa ja 24 tunnin raja-arvo 125 µg/m 3 sallii 3 ylitystä kalenterivuodessa. Rikkidioksidin ohjearvoa 250 µg/m 3 verrataan kuukauden tuntiarvojen 99 prosenttipisteeseen ja ohjearvoa 80 µg/m 3 verrataan kuukauden toiseksi suurimpaan vuorokausiarvoon. Typpidioksidin yhden tunnin raja-arvo 200 µg/m 3 sallii 18 ylitystä kalenterivuodessa ja kalenterivuoden raja-arvo 40 µg/m 3 ei saa ylittyä kertaakaan. Siirtymäkauden raja-arvoa 200 µg/m 3 verrataan vuoden tuntiarvojen 98 prosenttipisteeseen. Typpidioksidin ohjearvoa 150 µg/m 3 verrataan kuukauden tuntiarvojen 99 prosenttipisteeseen ja ohjearvoa 70 µg/m 3 verrataan kuukauden toiseksi suurimpaan vuorokausiarvoon. Hiukkasten PM tunnin raja-arvo 50 µg/m 3 sallii 35 ylitystä kalenterivuodessa ja kalenterivuoden raja-arvo 40 µg/m 3 ei salli yhtään ylitystä. Ohjearvoa 70 µg/m 3 verrataan kuukauden toiseksi suurimpaan vuorokausiarvoon. Hiukkasten, kokonaisleijuman (TSP) ohjearvoa 120 µg/m 3 verrataan vuoden vuorokausiarvojen 98 % -pisteeseen. Vuosi ohjearvoa 50 µg/m 3 verrataan vuosikeskiarvoon.. TSP-arvot voidaan laskea kertomalla PM 10 -arvot 1,2:lla.

8 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI MITTAUSTEN AJALLINEN EDUSTAVUUS Taulukko 2. Mittausten ajallinen edustavuus (prosenttia vuoden mittausajasta) vuonna 2011 Terveyskeskus Hiekkatekonurmi Säätiedot 93 TRS 93 SO 2 16 NO 2 89 PM TRS = haisevat rikkiyhdisteet, SO 2 = rikkidioksidi, NO 2 = typpidioksidi, PM 10 = hengitettävät hiukkaset 3. SÄÄOLOSUHTEET Valkeakosken säätilaa seurattiin terveyskeskuksen katolla olevalla mittausasemalla. Vuoden keskilämpötila oli yli kaksi astetta ylempi kuin edellisenä vuonna eli +6,4 0 C. Helmikuu oli kylmin, jolloin keskilämpötila oli -11,8 0 C. Kuukausista lämpimin oli heinäkuu, jolloin keskilämpötila oli +20,3 0 C. Korkein vuorokauden keskilämpötila mitattiin 1. ja 2. heinäkuuta +24,9 0 C. Matalin vuorokauden keskilämpötila mitattiin 18. helmikuuta -23,3 0 C. Kuva 1. Lämpötilan vuorokausikeskiarvot terveyskeskuksen säähavaintoasemalla 2011.

9 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 9 Taulukossa 3 on esitetty tuulen suunnan jakaumat (%) Valkeakoskella vuonna Taulukko 3. Tuulen suunnan jakaumat (% mittausajasta) Pohjoinen 7,4 % Koillinen 11,4 % Itä 8,1 % Kaakko 13,9 % Etelä 17,4 % Lounas 21,6 % Länsi 13,9 % Luode 6,1 % Yleisin tuulen suunta Valkeakoskella vuonna 2011 oli etelän ja lännen väliltä. 4. PÄÄSTÖT VUONNA 2011 Taulukossa 4 on esitetty ilmoitusvelvollisten laitosten päästötiedot. Edelliseen vuoteen verrattuna rikkidioksidipäästöt pysyivät lähes ennallaan. Typenoksidien päästöt vähentyivät yli 100 t edellisvuodesta. Hiukkaspäästöjen kokonaismäärä väheni yli 10 tonnia edellisvuodesta. Taulukko 4. Ilmoitusvelvollisten laitosten päästöt tonneina vuonna 2011 SO 2 NO x Hiukkaset TRS CS 2 VOC Avilon OY Bemis 10, 3 Valkeakoski Oy Fortum Lämpö 6,3 Oy, Saarioinen Metso Paper Oy 1,0 1,4 Valkeakoski UPM-Kymmene ,5 Oyj Tervasaari Valkeakosken Energia Oy 0,3 Walki Group 0,4 77, 294 Walki Oy YHTEENSÄ , , 594 SO 2 Rikkidioksidi NO x Typen oksidit, laskettu NO 2: na eli typpidioksidina TRS Haisevat rikkiyhdisteet, laskettu rikkinä CS 2 Rikkihiili, laskettu rikkinä VOC Muut haihtuvat orgaaniset yhdisteet kuin metaani (NMVOC-yhdisteet) Liikenteen aiheuttamat päästöt perustuvat laskentamalliin vuodelta 1996, jota on korjattu kertoimella rikkidioksidia 3 tonnia, typen oksideja 560 tonnia, hiukkasia 45 tonnia ja bentseeniä 10 tonnia.

10 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI TULOKSET JA NIIDEN VERTAAMINEN OHJEARVOIHIN 5.1. HAISEVAT RIKKIYHDISTEET (TRS-YHDISTEET) Valkeakoskella haisevia rikkiyhdisteitä mitattiin kahdessa mittauspisteessä, terveyskeskuksessa ja Sorrilan koululla. Taulukko 5. TRS-yhdisteiden vuosikeskiarvot µg/m 3 vuosina Terveyskeskus Sorrila Roukko ,5 1, ,2 2, ,4 1, ,6 2, ,4 2, ,1 1,9 1, ,5 2,0 1, ,0 1, ,0 1, ,1 2, ,1 2, ,3 1, ,3 1, ,6 0, ,1 Terveyskeskus Kalenterikuukausien toiseksi suurimmat vuorokausikeskiarvot olivat välillä 0,8 28 µg/m 3, ohjearvo ylittyi tammi- ja helmikuussa. Kuukausien suurimmat tuntikeskiarvot olivat välillä µg/m 3, joista suurin oli maaliskuussa. Kuukausikeskiarvot olivat välillä 0,5 5,8 µg/m 3. Suurin kuukausikeskiarvo oli helmikuussa. "Hajutunneilla" tarkoitetaan mittausaikoja tunteina, jolloin tuntikeskiarvo on suurempi kuin 10 µg/m 3. "Hajutunteja" vuoden aikana oli 219, joista helmikuussa niitä oli eniten (112 kpl).

11 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 11 Kuva 2. Haisevien rikkiyhdisteiden eri kuukausien 2. suurin vuorokausiarvo (ohjearvo 10 µg/m 3 ) terveyskeskuksessa vuonna Haisevien rikkiyhdisteiden päästölähteet tulevat esille mitattujen pitoisuuksien tuntikeskiarvojen tuulensuuntajakautumasta (Kuva 3.) Kuva 3. Haisevien rikkiyhdisteiden tuulensuuntajakauma terveyskeskuksessa Tuulennopeus >0,2 m/s.

12 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI RIKKIDIOKSIDI Valkeakoskella mitattiin ensimmäisen kerran yhdyskuntailman rikkidioksidipitoisuutta vuonna Jatkuvatoimisin laittein sitä on mitattu vuodesta 1981 lähtien ensin ns. sekvenssikeräimillä ja jatkuvatoimisella rikkidioksidianalysaattorilla. Vuonna 1990 siirryttiin DOAS-menetelmään, jolla mittauksia suoritettiin kahdella linjalla. Vuonna 2011 mittauksia suoritettiin SO 2 -anlysaattorilla terveyskeskuksessa. Taulukossa 5 on esitetty rikkidioksidin vuosikeskiarvot vuosina Taulukko 5. Rikkidioksidin vuosikeskiarvot µg/m 3 vuosina Taulukossa (*) merkityt vuosikeskiarvot ovat viitteellisiä, koska mittaustuloksia ei ole riittävästi. Linja 1/terv.keskus Linja ,3 3, ,7 4, ,0 6,1* ,1 6, ,4* 4,0* , ,1* , , , , ,8* Rikkidioksidipitoisuus vuonna 1971 oli Valkeakoskella 60 µg/m 3 ja 80-luvun alkupuolelta luvun puoliväliin tasolla 15 µg/m 3. Sen jälkeen rikkidioksidipitoisuus vuositasolla on vaihdellut välillä 1,4-13 µg/m 3. Taulukko 6. Rikkidioksidin vuoden vuorokausiarvojen 98. prosenttipiste ja vuoden vuorokausiarvojen mediaani µg/m 3 vuosina Vuodesta 2007 lähtien mittaukset on suoritettu terveyskeskuksen mittausasemalla. Taulukossa (*) merkityt vuosikeskiarvot ovat viitteellisiä, koska mittaustuloksia ei ole riittävästi. 98. prosenttipiste mediaani Linja 1/terv.ke Linja 2 Linja 1/terv.ke Linja ,8 11 2,0 3, ,8 10 2,3 3, ,0 13* 2,6 5,7* ,5 6, ,5* 9,1* 2,0* 3,7* , , ,8* --- 3,0* ,8 1, ,9 1, ,7 1, ,5 1, ,2* 1,8

13 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 13 Vuonna 2011 mittauksia saatiin riittävästi vain huhti- ja toukokuulta. Vuoden suurin tuntiarvo oli 37 µg/m 3 (raja-arvo 350 µg/m 3 ) ja suurin vuorokausiarvo oli 5,8 µg/m3 (raja-arvo 125 µg/m 3 ). Kuukauden tuntiarvojen 99. prosenttipisteet olivat välillä 2 10 µg/m 3 (ohjearvo 250 µg/m 3 ) ja toiseksi suurimmat vuorokausiarvot olivat välillä 1,7-5 µg/m 3 (ohjearvo 80 µg/m 3 ). Ohjearvojen ja raja-arvojen ylityksiä ei ollut vuonna Taulukko 7. Rikkidioksidin suurin tuntikeskiarvo µg/m 3 (raja arvo 350 µg/m3) ja suurin vuorokausikeskiarvo µg/m 3 (raja arvo 125 µg/m3) ja raja-arvojen ylitysten lukumäärä vuosina Taulukossa (*) merkityt vuosikeskiarvot ovat viitteellisiä, koska mittaustuloksia ei ole riittävästi. tunti ka ylitykset vrk ka ylitykset ) 147-3, ) 21* - 6,6* , , , * - 5,8* - - 1) Mittaus suoritettu DOAS- menetelmällä, 2) Mittaus suoritettu DOAS- menetelmällä alkuvuonna Kuva 4. Rikkidioksidin kuukauden tuntiarvojen 99. prosenttipiste terveyskeskuksessa vuonna Ohjearvo on 250 µg/m 3.

14 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 14 Kuva 5. Rikkidioksidin kuukauden toiseksi suurin vuorokausiarvo terveyskeskuksessa vuonna Ohjearvo on 80 µg/m 3. Kuva 6. Rikkidioksidin tuulensuuntajakauma terveyskeskuksessa Tuulennopeus > 0,2 m/s.

15 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI TYPPIDIOKSIDI Typpidioksidia on mitattu vuodesta 1990 lähtien DOAS-menetelmällä aluksi kahdelta linjalta. Vuonna 2011 mittauksia suoritettiin NO 2 -anlysaattorilla terveyskeskuksessa. Taulukossa 9 on esitetty typpidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvot vuosina Päästöissä typen oksidit ovat pääasiassa typpimonoksidina (NO). Ulkoilmassa typpimonoksidi hapettuu otsonin kanssa reagoidessaan typpidioksidiksi (NO 2 ). Taulukko 8. Typpidioksidin suurin tunti- ja vuosikeskiarvot vuosina Vuodesta 2007 lähtien mittaukset on suoritettu terveyskeskuksen mittausasemalla. Taulukossa (*) merkityt vuosikeskiarvot ovat viitteellisiä, koska mittaustuloksia ei ole riittävästi. Suurin tuntikeskiarvo Vuosikeskiarvo , , , ,3* , ,6* , , , , ,0 Tuntikeskiarvon raja-arvo on 200 µg/m3 ja vuosikeskiarvon raja-arvo on 40 µg/m 3 ne tuli saavuttaa viimeistään mennessä. Taulukko 9. Typpidioksidin vuoden tuntiarvojen 98. ja 99. prosenttipisteet µg/m 3 vuosina Raja-arvo on 200 µg/m 3 ja ohjearvo on 150 µg/m3. Vuodesta 2007 lähtien mittaukset on suoritettu terveyskeskuksen mittausasemalla. Taulukossa (*) merkityt vuosikeskiarvot ovat viitteellisiä, koska mittaustuloksia ei ole riittävästi. Tuntiarvojen Tuntiarvojen 2. suurin vrk-arvo 98. %-piste 99. %-piste * * * 31* 23*

16 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 16 Kuukauden tuntiarvojen 99. prosenttipisteet olivat välillä µg/m 3 (ohjearvo on 150 µg/m 3 ) ja kuukauden toiseksi suurimmat vuorokausiarvot olivat välillä µg/m 3 (ohjearvo on 70 µg/m 3 ). Kuva 7. Typpidioksidin kuukauden tuntiarvojen 99. prosenttipiste µg/m 3 terveyskeskuksessa vuonna Ohjearvo on 150 µg/m 3. Kuva 8. Typpidioksidin toiseksi suurin vuorokausiarvo µg/m Ohjearvo on 70 µg/m 3. terveyskeskuksessa vuonna

17 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 17 Kuva 9. Typpidioksidin tuulensuuntajakauma terveyskeskuksessa Tuulennopeus > 0,2 m/s HENGITETTÄVÄT HIUKKASET PM 10 Hengitettäviä hiukkasia mitattiin hiekkatekonurmen mittausasemalla. Mittaus suoritettiin jatkuvatoimisesti. Suurin hengitettävien hiukkasten 2. suurin vuorokausikeskiarvo oli 40 µg/m 3, joka mitattiin marraskuussa, ohjearvo 70 µg/m 3 ei ylittynyt. Hengitettävien hiukkasten raja-arvon numeroarvo 50 µg/m 3 ei myöskään ylittynyt. Vuositasolla ylityksiä saa olla 35 kpl. Taulukko 10. Hengitettävien hiukkasten suurin vuoden kuukausien 2. suurin vuorokausiarvo, raja-arvon 50 µg/m 3 ylitykset ja vuosikeskiarvo Hiekkatekonurmen mittausasemalla suurin vrk-arvo 50 µg/m 3 ylityksiä vuosi ka

18 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 18 Kuva 10. Hengitettävien hiukkasten toiseksi suurimmat arvot µg/m 3 mittauspisteessä vuonna hiekkatekonurmen Kuva 11. Hengitettävien hiukkasten tuulensuuntajakauma terveyskeskuksessa Tuulennopeus > 0,2 m/s.

19 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI KOKONAISLEIJUMA TSP Kokonaisleijumaa ei varsinaisesti mitata, mutta kokonaisleijuman raja-arvoon verrannollinen pitoisuus voidaan laskea kertomalla hengitettävien hiukkasten pitoisuus 1,2:lla. Vuoden vrk-arvojen 95 % -pisteen raja-arvoon verrattava pitoisuus oli hiekkatekonurmella 35µg/m 3 (raja-arvo 300 µg/m 3 )ja vuosikeskiarvo oli 17 µg/m 3 (raja-arvo 150 µg/m 3 ). Vuoden vrk-arvojen 98 % -pisteen ohjearvoon verrattava pitoisuus oli 44 µg/m 3 (ohjearvo 120 µg/m 3 ) ILMANLAATUINDEKSI Valkeakoskella otettiin 1999 käyttöön YTV:n (pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta) kehittämä ilmanlaatuindeksi. Indeksin avulla voidaan ilmanlaadusta tiedottaa selkeämmin. Indeksi on käytössä useissa Suomen kaupungeissa. Indeksilaskennassa mukana ovat rikkidioksidi, typpidioksidi ja hengitettävät hiukkaset (PM 10 ). Kullekin komponentille lasketaan oma yksittäinen indeksinsä tunneittain vertaamalla mitattua pitoisuutta indeksin rajaarvoihin (taulukko 11). Suurin yksittäisen komponentin tunti-indeksi on kyseisen tunnin ja sen vuorokauden indeksiarvo. Pitoisuuden ollessa sama kuin ohjearvo, indeksi saa arvon 100. Taulukko 11. Ilmanlaatuindeksin raja-arvot eri komponenteille µg/m 3. Ilmanlaadun kuvaus Indeksi NO 2 1 h SO 2 1 h PM 10 1 h TRS 1 h HYVÄ 0 50 TYYDYTTÄVÄ VÄLTTÄVÄ HUONO ERITÄIN HUONO Taulukko 12. Ilmanlaatuindeksin vuorokausiarvojen luokkajakautumat kuukausittain vuonna ERITTÄIN HYVÄ TYYDYTTÄVÄ VÄLTTÄVÄ HUONO HUONO TAMMI HELMI MAALIS HUHTI TOUKO KESÄ HEINÄ ELO SYYS LOKA MARRAS JOULU

20 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI TULOSTEN TARKASTELU Haisevat rikkiyhdisteet Haisevien rikkiyhdisteiden päästöt laskivat voimakkaasti 1990-luvun alussa Tervasaareen tehtaiden ja Säteri Oy:n tehostettua niiden talteen ottoa. Vuonna 2009 haisevien rikkiyhdisteiden eli TRSyhdisteiden päästöt loppuivat Tervasaaren tehtaiden sellunkeiton lopettamisen myötä ja Kuitu Finland Oy:n ajauduttua konkurssiin. Avilon Oy:n tuotanto käynnistyi reiluksi puoleksi vuodeksi alkuvuodesta Avilonin käynti näkyi yhdyskuntailman mittauksissa alkuvuodesta, jolloin oli ohjearvon ylityksiä kymmenenä päivänä tammi-, helmi- ja toukokuussa. Rikkidioksidi Yhdyskuntailman rikkidioksidipitoisuudet Valkeakoskella ovat pienentyneet alle viiteen prosenttiin 70- luvun alun pitoisuuksista. Mitatut pitoisuudet ovat huomattavasti alle annettujen uusien raja- ja ohjearvojen. Tähän on vaikuttanut käytettyjen polttoaineiden rikkipitoisuuden lasku ja teollisuuden prosessimuutokset. Typpidioksidi Typpidioksidipitoisuudet ovat pysyneet samalla tasolla viime vuosina ja vuorokautinen ohjearvo on joskus pakkaspäivinä ylittynyt. Ilmoitusvelvollisten laitosten päästöt ovat lähes vuosittain kasvaneet, mutta poikkeuksen teki vuosi Matalan päästökorkeuden takia on liikenteen osuus mitatuista pitoisuuksista merkittävin. Mitatut pitoisuudet vuonna 2011 eivät ylittäneet raja- tai ohjearvoja. Hengitettävät hiukkaset Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat aikaisempien vuosien tapaan suurimmillaan keväällä katupölystä ja kaukokulkeutumasta johtuen. Numeerista raja-arvoa 50µg/m 3 ei ylitetty kertaakaan.

21 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 21 Liitetaulukko1. Haisevien rikkiyhdisteiden l. TRS-yhdisteiden pitoisuudet rikkinä (S) µg/m3 terveyskeskuksen mittauspisteessä vuonna Mittausmenetelmä UV-fluoresenssi. tam hel maa huh tou kes hei elo syy lok mar jou ka. kk- keskiarvo 4,8 5,8 2,6 2,2 2,7 2,0 1,6 1,0 0,9 0,5 0,5 0,9 2,1 suurin vrk keskiarvo ,4 6,8 19 9,8 6,7 3,9 1,5 0,7 0,8 1,2 2. suurin vrk keskiarvo ,6 5,2 14 7,1 4,5 3,7 1,3 0,7 0,7 1,2 suurin tuntikeskiarvo ,1 1,8 1,0 1,5 3,0 99%tuntiarvo ,9 1,6 0,8 0,9 1,4 validiteetti vrk- ka. yli 10 µg/m hajutunteja (yli 10 µg/m3) Liitetaulukko 2. Rikkidioksidin pitoisuudet µg/m3 vuonna tam hel maa huh tou kes hei elo syy lok mar jou ka. kk- keskiarvo #### ##### 2,1 0,7 2,9 #### #### #### #### 1,8 suurin vrk keskiarvo 2,9 1,7 5,8 2. suurin vrk keskiarvo #### ##### 1,2 1,4 5 #### #### #### #### suurin tuntikeskiarvo 6, %tuntiarvo #### ##### 6, #### #### #### #### Validiteetti Vuoden vuorokausiarvojen 98. prosenttipiste 5,2 Vuoden vuorokausiarvojen mediaani 1,8 Vuoden tuntiarvojen 99. prosenttipiste 31,4 Liitetaulukko 3. Typpidioksidin pitoisuudet µg/m3 vuonna tam hel maa huh tou kes hei elo syy lok mar jou ka. kk- keskiarvo #### ##### 8,9 11 8,7 15 7,6 7,3 8,4 9, ,0 suurin vrk keskiarvo suurin vrk keskiarvo #### ##### , suurin tuntikeskiarvo %tuntiarvo #### ##### validiteetti Vuoden tuntiarvojen 99. prosenttipiste 31,4 Liitetaulukko 4. Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet µg/m3 Hiekkatekonurmen mittauspisteessä vuonna Mittausmenetelmä TEOM. tam hel maa huh tou kes hei elo syy lok mar jou ka. kk- keskiarvo 8, ,2 9,7 17 5,8 14 suurin vrk keskiarvo suurin vrk keskiarvo ,3 vrk-arvo yli 50 µg/m3 validiteetti

22 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 22 Liitetaulukko 5. Kokonaisleijuman (TSP) pitoisuudet µg/m3 Hiekkatekonurmen mittauspisteessä vuonna Laskettu TEOMin tuloksista. tam hel maa huh tou kes hei elo syy lok mar jou ka. kk- keskiarvo ,0 17 suurin vrk keskiarvo suurin vrk keskiarvo ,8 validiteetti vuoden vuorokausiarvojen 95. prosenttipiste 34,8 vuoden vuorokausiarvojen 98. prosenttipiste 44,3 Taulukko 6. Säätiedot Terveyskeskuksessa vuonna Mittausasema Rehn. tam hel maa huh tou kes hei elo syy lok mar jou ka. tuulen nopeus ka. 1,4 1,1 2,5 1,5 2,1 1,6 1,3 1,4 1,5 1,5 1,1 2,4 lämpötila ka. -6,1-11,8-1,6 6,0 10,7 17,7 20,3 16,8 12,6 7,1 4,1 1,3 6,4 validiteetti

23 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 23 LIITE 1 ILMANLAADUN RAJA-ARVOT ( VNA 711/2001) Aine Laskenta Raja-arvo Sallittuja ylityksiä ajankohta mihin aika kalenterivuodessa mennessä Rikkidioksidi (SO 2 ) 1 tunti 350 µg/m tuntia 125 µg/m Typpidioksidi ( NO 2 ) 1 tunti 200µg/m vuosi 40 µg/m Hengitettävät hiukkaset (PM 10 ) 24 tuntia 50 µg/m Lyijy (Pb) vuosi 0,5 µg/m Hiilimonoksidi (CO) 8 tuntia µg/m Bentseeni (C 6 H 6 ) vuosi 5 µg/m SIIRTYMÄSÄÄNNÖS, joita ei ennen edellisessä kohdassa säädettyjä ajankohtia saa pitoisuudet ylittää Rikkidioksidi (SO 2 ) 80 µg/m 3 vuoden vrk-arvojen mediaani 250 µg/m 3 vuoden vuorokausiarvojen 98. prosenttipiste Typpidioksidi ( NO 2 ) 200 µg/m 3 vuoden tuntiarvojen 98. prosenttipiste Kokonaisleijuma (TSP) 300 µg/m 3 vuoden vrk-arvojen 95. prosenttipiste 150 µg/m 3 vuosikeskiarvo RAJA-ARVOT KASVILLISUUDEN JA EKOSYSTEEMIN SUOJELEMISEKSI Aine Laskenta Raja-arvo ajankohta mihin aika mennessä Rikkidioksidi (SO 2 ) kalenterivuosi ja 20 µg/m talviaika Typen oksidit ( NO x ) kalenterivuosi 30 µg/m

24 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 24 OTSONIN KYNNYSARVOT Peruste Kesiarvon laskenta aika Kynnysarvo Terveyshaittojen ehkäiseminen 8 tuntia 110 µg/m 3 Kasvillisuuden suojeleminen 1 tunti 200 µg/m 3 24 tuntia 65 µg/m 3 Tiedotuskynnys 1 tunti 180 µg/m 3 Varoituskynnys 1 tunti 360 µg/m 3 ILMANLAADUN OHJEARVOT (VNp 480/1996) Hiilimonoksidi ( CO ) 20 mg/m 3 tuntiarvo 8 tuntiarvojen liukuva 8 h ka. Typpidioksidi ( NO 2 ) 150 µg/m 3 kk:n tuntiarvo 99. prosenttipiste 70 kk:n 2. suurin vrk-arvo Rikkidioksidi (SO 2 ) 250 µg/m 3 kk:n tuntiarvo. prosenttipiste 80 kk:n 2. suurin vrk-arvo Kokonaisleijuma (TSP) 120 µg/m 3 vuoden vrk-arvojen 98. prosenttipiste 50 vuosikeskiarvo Hengitettävät hiukkaset (PM 10 ) 70 µg/m 3 kk:n 2. suurin vrk-arvo Haisevien rikkiyhdisteiden kokonaismäärä(trs) 10 µg/m 3 kk:n 2. suurin vrk-arvo TRS ilmoitetaan rikkinä

25 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 25

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2012 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2012 ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2013 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristöpalvelut Katja Sippola 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2013 ympäristönsuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2010 VALKEAKO SKEN KAUPUNKI 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2010 ympäristönsuojelulain mukaisten

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristönsuojelu 29.5.2015 Heini Tanskanen 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2014 ympäristönsuojelulain mukaisten

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2009 ilmansuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten laitosten kanssa vuonna 2005 tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2007 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2007 ilmansuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten

Lisätiedot

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004 KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 04 Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala Ympäristö ja maankäyttö 04 ILMANLAADUN SEURANTA KAJAANISSA Kajaanin ilmanlaadun seurannan toteuttavat Kajaanin

Lisätiedot

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 Kaupunkirakenteen toimiala Rakentaminen ja Ympäristö Yleistä Tähän raporttiin on koottu yhteenveto Jyväskylän keskustan ja Palokan mittausasemien

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvä vähintään 74 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella ilmanlaatu

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvää vähintään 91 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella yleisin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tuntiindeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä kaikilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla,

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli heinäkuussa kaikilla asemilla hyvä. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ huhtikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli huhtikuussa tyydyttävä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ huhtikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli huhtikuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Kaarinassa

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa hyvä kaikilla muilla asemilla paitsi Paraisilla välttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ toukokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli toukokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2004

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2004 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU Ilmanlaatuindeksi vuonna Mansikkalassa Mansikkala ERITTÄIN HUONO ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ 15 HUONO 1 VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ toukokuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli toukokuussa tyydyttävä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä kaikilla muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa tyydyttävä muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa hyvä Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Paraisilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus elokuussa oli ssa ja Turun Orikedolla hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

YHDYSKUNTAILMAN RAPORTTI

YHDYSKUNTAILMAN RAPORTTI Valkeakosken kaupunki Ympäristönsuojelu PL 2 (Sääksmäentie 2) 3761 VALKEAKOSKI YHDYSKUNTAILMAN RAPORTTI HEINÄ-SYYSKUU 215 2 Yhteenveto ilmanlaadusta neljännesvuosijaksolla heinä-syyskuu: Valkeakosken kaupungin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa tyydyttävä muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa kaikilla asemilla hyvä. Tuntiindeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO Turun kaupunki ympäristönsuojelutoimisto 2006 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi ssa ja

Lisätiedot

tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli kaikilla asemilla hyvä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan ksi ssa ja välttäväksi

Lisätiedot

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli ssa ja Paraisilla hyvä, ssa hyvä tai tyydyttävä ja muilla mittausasemilla

Lisätiedot

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Maaliskuussa hengitysilmaa heikensi katupöly. Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa välttävä, Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä ssa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa Turun Kauppatorilla, Raisiossa sekä Paraisilla tyydyttävä

Lisätiedot

heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus heinäkuussa oli ssa hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa hyvä Raisiossa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa tyydyttävä tai välttävä ja muilla asemilla tyydyttävä lukuun ottamatta

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli ssa, ssa, Turun Orikedolla ja Paraisilla hyvä. ssa tavallisin laatuluokitus

Lisätiedot

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus syyskuussa oli kaikilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan erittäin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus joulukuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013 1. Yleistä Etelä-Karjalan yhdyskuntailmanlaaduntarkkailun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin mittauspisteistä. Vuonna 2013 mittausverkossa oli

Lisätiedot

lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus lokakuussa oli Turun Kauppatorilla tyydyttävä ja kaikilla muilla mittausasemilla hyvä. Orikedon

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2015... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet

Lisätiedot

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2017

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2017 Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA

Lisätiedot

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2016

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2016 Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia 216 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 216 METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Syyskuussa syksy ei vielä edennyt kovin pitkälle, vaan säätyyppi pysyi varsin lämpimänä. Syyskuussa

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA OY JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva: U P M Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa ASIANTUNTIJAPALVELUT

Lisätiedot

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 Kaupunkirakenteen toimiala Rakentaminen ja Ympäristö Jyväskylän ilmantarkkailun vuosiraportti 2016 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 1 2 JYVÄSKYLÄN ILMANLAADUN

Lisätiedot

ILMANLAATU JA ENERGIA 2019 RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA

ILMANLAATU JA ENERGIA 2019 RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA ILMANLAATU JA ENERGIA RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet Rauman Sinisaaressa tammi kesäkuussa RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Neljännesvuosiraportti 4/2009. Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Ympäristönsuojelu

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Neljännesvuosiraportti 4/2009. Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Ympäristönsuojelu TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Neljännesvuosiraportti 4/29 Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Ympäristönsuojelu 2 ESIPUHE Tampereen ilmanlaadun tarkkailu vuonna 29 on järjestetty

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maalikuu. Neljännesvuosiraportti 1/2015

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maalikuu. Neljännesvuosiraportti 1/2015 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Tammi-maalikuu Neljännesvuosiraportti 1/215 TAMPEREEN KAUPUNKI VIRANOMAISPALVELUT YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3 5656 67 FAKSI 3

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Elokuu oli Pohjois-Savossa sääolosuhteiltaan varsin tavanomainen. Kuopion ja Varkauden ilmanlaatu oli

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Kevään alku maaliskuussa oli sääolosuhteiltaan melko tavanomainen, mutta huhtikuussa

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Alkutalven lauha säätyyppi jatkui tammi- ja helmikuussakin. Tammikuun keskilämpötila

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Heinäkuu oli yleisilmeeltään kolea. Sademäärä Pohjois-Savossa oli ajankohtaan nähden varsin

Lisätiedot

Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut 2010

Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut 2010 Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut 21 ILMANLAATU HEINOLASSA VUONNA 29 ILMANLAATU HEINOLASSA VUONNA 29 Lahden kaupunki, Tekninen ja ympäristötoimiala, Lahden seudun

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta helmikuulta 2018

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta helmikuulta 2018 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 17 - helmikuulta 18 YHTEENVETO TULOKSISTA Kuopion, Varkauden ja Siilinjärven ilmanlaatu heikkeni selvästi lauhan loppusyksyn

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Touko- ja kesäkuu olivat molemmat ajankohtaan nähden selvästi koleampia. Touko-

Lisätiedot

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Porin ympäristövirasto Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Tiivistelmä Mittausaineisto ja tulokset: Heidi Leppänen, Boliden Harjavalta Oy Juha Pulkkinen, JPP Kalibrointi Ky Jari Lampinen, Porin kaupungin

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Joulukuu oli varsin lauha talvikuukausi. Koska pakkasia oli varsin vähän, myös Ilmanlaatu

Lisätiedot

RAUMAN KESKUSTAN ILMANLAATU 2015

RAUMAN KESKUSTAN ILMANLAATU 2015 RAUMAN KESKUSTAN ILMANLAATU 2015 Yhteenveto PM₁₀- ja NO₂-mittauksista Hallikadun mittausasemalla Rauman kaupunki Tekninen virasto Ympäristönsuojelu Katriina Mannonen SISÄLLYSLUETTELO 1 SANASTOA... 3 2

Lisätiedot

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2010

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2010 Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2010 Kouvolan kaupunki Ympäristöpalvelut ESIPUHE 3 Tämä vuosiraportti sisältää yhteenvedon Kouvolan ja Iitin ilmanlaadun tarkkailun tuloksista vuodelta 2010.

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN ILMANLAADUN TARKKAILU 2015

ÄÄNEKOSKEN ILMANLAADUN TARKKAILU 2015 1 ÄÄNEKOSKEN ILMANLAADUN TARKKAILU 2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMI UNTO HUTTUNEN ILMANSUOJELUJULKAISU 1 / 2016 2 YHTEENVETO Äänekosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2015 ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Lokakuu joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2011

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Lokakuu joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2011 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Lokakuu joulukuu Neljännesvuosiraportti 4/211 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Loka - joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2013

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Loka - joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2013 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Loka - joulukuu Neljännesvuosiraportti 4/213 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3 5656

Lisätiedot

RAUMAN KESKUSTAN ILMANLAATU 2016

RAUMAN KESKUSTAN ILMANLAATU 2016 RAUMAN KESKUSTAN ILMANLAATU 2016 Yhteenveto NO₂- ja PM₁₀-mittauksista Hallikadun mittausasemalla Rauman kaupunki Tekninen toimiala Ympäristönsuojelu Helmi Sipilä 25.7.2017 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 ILMANLAADUN

Lisätiedot

Lyhenteiden selitykset:

Lyhenteiden selitykset: Tampereella Lyhenteiden selitykset: CO NO x O 3 SO 2 TSP PM 10 PM 2.5 Temp Ws Wd RH μg/m 3 mg/m 3 hiilimonoksidi eli häkä typen oksidit (laskettu NO 2 :na eli typpidioksidina) otsoni rikkidioksidi leijuma

Lisätiedot

ILMANLAATU PIETARSAARENSEUDULLA VUONNA 2010

ILMANLAATU PIETARSAARENSEUDULLA VUONNA 2010 ILMANLAATU PIETARSAARENSEUDULLA VUONNA 2010 Pietarsaaren kaupunki Ympäristönsuojelutoimisto Raportti 1/2011 ILMANLAATU PIETARSAARENSEUDULLA VUONNA 2010 ESIPUHE Tämä raportti käsittää vuoden 2010 ilmanlaadun

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2010

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2010 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 1 Imatran ilmanlaatuindeksi vuonna 1 ERITTÄIN HUONO Mansikkala 15 1 HUONO VÄLTTÄVÄ ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI

PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI 16 Raportti PR-P1026-1 Sivu 1 / 6 Naantalin kaupunki Turku 25.9.2012 Kirsti Junttila PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI Tonester Oy, Rymättylä Mittaus 5. 17.9.2012 Raportin vakuudeksi

Lisätiedot

TÄYDENNYKSEN LIITE 34-2

TÄYDENNYKSEN LIITE 34-2 SUNSHINE KAIDI NEW ENERGY GROUP Permitting engineering services TYÖNUMERO F13551 ILMANLAADUN TARKKAILU Sisältö 1 Ilmanlaadun tarkkailu 2 1.1 Kemin nykyinen ilman laadun tarkkailu 2 1.2 Aiemmissa mittauksissa

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2016... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Loka joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2012

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Loka joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2012 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Loka joulukuu Neljännesvuosiraportti 4/212 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3 5656

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA OY JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva: UPM Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 213 ASIANTUNTIJAPALVELUT

Lisätiedot

Pietarsaaren kaupunki Ympäristönsuojelutoimisto Raportti 1/2012

Pietarsaaren kaupunki Ympäristönsuojelutoimisto Raportti 1/2012 Pietarsaaren kaupunki Ympäristönsuojelutoimisto Raportti 1/2012 ILMANLAATU PIETARSAARENSEUDULLA VUONNA 2011 ESIPUHE Tämä raportti käsittää vuoden 2011 ilmanlaadun tarkkailun Pietarsaaren kaupungissa sekä

Lisätiedot

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2009

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2009 Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2009 Kouvolan kaupunki Ympäristöpalvelut ESIPUHE 3 Tämä vuosiraportti sisältää yhteenvedon Kouvolan ja Iitin ilmanlaadun tarkkailun tuloksista vuodelta 2009.

Lisätiedot

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2016

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2016 Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia 2017 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2016 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2011

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2011 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 11 Mansikkalan ilmanlaatuindeksi vuonna 11 ERITTÄIN HUONO Mansikkala 15 1 HUONO VÄLTTÄVÄ ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi - maaliskuu. Neljännesvuosiraportti 1/2014

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi - maaliskuu. Neljännesvuosiraportti 1/2014 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Tammi - maaliskuu Neljännesvuosiraportti 1/214 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3

Lisätiedot

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2015

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2015 Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia 2016 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2015 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin

Lisätiedot

Ilmanlaatu Ämmässuolla vuonna 2016

Ilmanlaatu Ämmässuolla vuonna 2016 Ilmanlaatu Ämmässuolla vuonna 2016 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA OY JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva: U P M Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2014 ASIANTUNTIJAPALVELUT

Lisätiedot

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä 7.11.2011 Ilmanlaadun seurantaa vuoden jokaisena tuntina HSY huolehtii jäsenkuntiensa

Lisätiedot

OULUN ILMANLAATU MITTAUSTULOKSET 2010

OULUN ILMANLAATU MITTAUSTULOKSET 2010 1.1 11.1 12.1 13.1 14.1 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI JULKAISU 2/211 OULUN ILMANLAATU MITTAUSTULOKSET 21 3 25 2 Keskusta NO2 Pyykösjärvi NO2 Pyykösjärvi O3 Keskusta PM1 Keskusta PM2.5 Typpidioksidin tuntiraja-arvo

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Heinä-syyskuu. Neljännesvuosiraportti 3/2014

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Heinä-syyskuu. Neljännesvuosiraportti 3/2014 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Heinä-syyskuu Neljännesvuosiraportti 3/214 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3 5656

Lisätiedot

Kemin ilmanlaadun seuranta 2013-2014

Kemin ilmanlaadun seuranta 2013-2014 Kemin ilmanlaadun seuranta 2013-2014 Nab Labs Oy Ambiotica Tutkimusraportti 16/2015 Marjo Saarinen Toni Keskitalo 1 / 20 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 2 2. AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 2.1 TUTKIMUSALUE

Lisätiedot

OULUN ILMANLAATU MITTAUSTULOKSET 2007

OULUN ILMANLAATU MITTAUSTULOKSET 2007 JULKAISU 2/28 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO OULUN ILMANLAATU MITTAUSTULOKSET 27 1 µg/m3 Typpidioksidi Otsoni 8 6 4 2 18.2. 19.2. 2.2. 21.2. 22.2. OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO JULKAISU 2/28 OULUN ILMANLAATU

Lisätiedot

OULUN ILMANLAATU MITTAUSTULOKSET 2003

OULUN ILMANLAATU MITTAUSTULOKSET 2003 OULUN ILMANLAATU MITTAUSTULOKSET 23 µg/m3 25 TYPPIDIOKSIDIN TUNTIKESKIARVOT VUONNA 23 OULUN KESKUSTASSA 2 raja-arvon numeroarvo 15 1 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi Oulun kaupunki Ympäristövirasto

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011 PÄÄTE RVEYS JPP Kalibrointi Ky 2012 TIIVISTELMÄ Vuonna 2011 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 1000 t, hiukkaspäästöt

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010

VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010 PÄÄTE RVEYS ASEMA JPP Kalibrointi Ky 2011 TIIVISTELMÄ Vuonna 2009 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 1035

Lisätiedot