KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017"

Transkriptio

1 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Kevään alku maaliskuussa oli sääolosuhteiltaan melko tavanomainen, mutta huhtikuussa kevään eteneminen hidastui huomattavasti ja tällöin vallitsi hyvin viileä ja myös sateinen säätyyppi. Talven jälkeen liikenteen aiheuttamat typpidioksidipitoisuudet laskivat selvästi maalis- ja huhtikuussa. Kevään katupölykausi alkoi maaliskuussa. Tällöin hengitettävien hiukkasten pitoisuudet sekä Kuopiossa että Varkaudessa kääntyivät kasvuun. Varkaudessa katupölyn huippu ajoittui maaliskuulle, jolloin ohjearvo Päiviönsaaren mittausasemalla ylittyi. Kuopiossa ja Suonenjoella katupölykauden huippu oli huhtikuun puolella. Kuopiossa hengitettävien hiukkasten ohjearvo ylittyi huhtikuussa Maaherrankadun, Tasavallankadun ja Sorsasalon mittausasemilla. Alkukevään suhteellisen viileän sään vuoksi otsonipitoisuudet pysyivät maalis-huhtikuussa vielä suhteellisen alhaisina. Hajuhaittoja aiheuttavien pelkistyneiden rikkiyhdisteiden pitoisuudet Varkaudessa laskivat selvästi talven korkeasta tasosta. Myös Kuopiossa pelkistyneiden rikkiyhdisteiden pitoisuudet olivat lakukeväästä alhaisia. Kuopion ja Varkauden ilmanlaadun reaaliaikaiset mittaustulokset ovat nähtävissä valtakunnallisessa ilmanlaatuportaalissa Kaikki mittaustulokset päivittyvät portaaliin tunnin välein. Lisätietoja: ympäristönsuojelutarkastaja Erkki Pärjälä, GSM , sähköposti:

2 Mittausasemat Kuopiossa vuonna 217 Kuopion Kasarmipuisto: Keskustan mittausasemalla Kasarmipuistossa mitataan keskusta-alueen taustailmanlaatua. Mitattavat epäpuhtaudet ovat lähinnä tieliikenteen epäpuhtauksia. Mittausvalikoimaan kuuluvat typen oksidit (NO x ), otsoni (O 3 ) ja hengitettävät hiukkaset (PM 1 ) ja pienhiukkaset (PM 2,5 ). Kuopion Maaherrankatu: Keskustan toisella mittausasemalla pääkirjaston yhteydessä mitataan tieliikenteen vaikutuksia ilmanlaatuun. Mitattavat epäpuhtaudet ovat typen oksidit (NO x ) ja hengitettävät hiukkaset (PM 1 ). Kuopion Sorsasalo: Sorsasalossa mitataan energiantuotannosta ja teollisuudesta peräisin olevaa rikkidioksidia (SO 2 ) sekä metsäteollisuuden päästöille ominaisia pelkistyneitä, haisevia rikkiyhdisteitä (TRS). Lisäksi asemalla mitataan hengitettäviä hiukkasia (PM 1 ). Mittausasemalla seurataan erityisesti Savon Sellu Oy:n tehtaiden ja alueen muun teollisuuden vaikutuksia ilmanlaatuun. Kuopion Tasavallankatu: Tasavallankadun varrella Niiralassa Kontutien päässä mitataan typen oksideja (NO x ) ja hengitettäviä hiukkasia (PM 1 ). Mittausasemalla seurataan lähinnä tieliikenteen ja Haapaniemen voimalaitosten ilmanlaatuvaikutuksia. Kuopion Haminalahti: Haminalahdessa mitataan pelkistyneitä, haisevia rikkiyhdisteitä (TRS). Mittauksella seurataan Jätekukko Oy:n Heinälamminrinteen jätekeskuksen hajuvaikutuksia lähimmän asutuksen piirissä. Säätiedot saadaan käyttöön Haminalahden, Kasarmipuiston, Tasavallankadun ja Sorsasalon mittausasemilla olevista säähavaintosondeista. Mittausasemat Siilinjärvellä vuonna 217 Siilinjärven Murtomäki: Murtomäen mittausasema sijaitsee Yara Suomi Oyj:n kaivoksen kaivos- ja rikastuhiekka-alueen länsipuolella noin 5 km:n päässä Siilinjärven keskustaajamasta. Mittausasemalla seurataan kaivosalueen pölypäästöjen vaikutuksia ilmanlaatua. Mittausvalikoimaan kuuluu hengitettävät hiukkaset (PM 1 ). Mittausaseman yhteydessä on myös sääasema. Mittausasemat Suonenjoella vuonna 217 Suonenjoen Sairaalakatu: Sairaalakadun mittausasema sijaitsee Suonenjoen keskustassa alueella, johon vaikuttavat tieliikenteen päästöjen lisäksi pientaloalueen lämmityksen päästöt. Mittausasema kuvastaa Suonenjoen keskustan taustailmanlaatua. Mittausvalikoimaan kuuluu hengitettävät hiukkaset (PM 1 ) sekä pienhiukkaset (PM 2,5 ). Mittausaseman yhteydessä on myös sääasema.

3 Mittausasemat Varkaudessa vuonna 217 Varkauden Päiviönsaari: Päiviönsaaren mittausasemalla Taipaleentiellä mitataan vilkkaasti liikennöidyn keskusta-alueen ilmanlaatua. Tulokset kuvaavat lähinnä tieliikenteen vaikutuksia. Mittausvalikoimaan kuuluvat typen oksidit (NO x ) ja hengitettävät hiukkaset (PM 1 ). Varkauden pääterveysasema: Pääterveysasemalla Savontiellä mitataan Stora Enso Oyj:n tehtaiden ja tieliikenteen vaikutuksia ilmanlaatuun. Mitattavat epäpuhtaudet ovat typen oksidit (NO x ), pienhiukkaset (PM 2,5 ) ja pelkistyneet rikkiyhdisteet (TRS). Varkauden Taulumäki: Taulumäen torin mittausasemalla mitataan kaupunkialueen taustailmanlaatua sekä Stora Enso Oyj:n tehtaiden vaikutuksia ilmanlaatuun. Mitattavat epäpuhtaudet ovat pelkistyneet rikkiyhdisteet (TRS) ja typen oksidit (NO x ). Varkauden Kosulanniemi: Kosulanniemessä mitataan Stora Enso Oyj:n tehtaiden ilmanlaatuvaikutuksia. Mitattavat epäpuhtaudet ovat pelkistyneet rikkiyhdisteet (TRS). Säätiedot saadaan käyttöön Päiviönsaarelta kaupungintalolla sekä Kosulanniemessä sijaitsevilta sääasemilta.

4 KUOPIO: HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN VUOROKAUSIARVOT Kasarmipuisto Maaherrankatu Tasavallankatu Sorsasalo Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Hengitettävien hiukkasten vuorokausiarvot Kuopiossa v Kasarmipuisto Maaherrankatu Tasavallankatu Sorsasalo SIILINJÄRVI JA SUONENJOKI: HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN VUOROKAUSIARVOT Siilinjärven Pahkamäki Siilinjärven Murtomäki Suonenjoki Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Hengitettävien hiukkasten vuorokausiarvot Siilinjärvellä ja Suonenjoella v Siilinjärven Pahkamäki Siilinjärven Murtomäki Suonenjoki

5 KUOPIO JA SUONENJOKI: PIENHIUKKASTEN VUOROKAUSIARVOT Kasarmipuisto Suonenjoki WHO:n esitys ohjearvoksi Toukokuu 216 8,9 25 Kesäkuu 216 7,3 25 Heinäkuu ,4 25 Elokuu 216 7,2 25 Syyskuu 216 6,5 25 Lokakuu 216 8,2 25 Marraskuu 216 7,8 2,9 25 Joulukuu 216 5,4 4,5 25 Tammikuu 217 7,7 25 Helmikuu 217 6, 25 Maaliskuu 217 4,6 4,3 25 Huhtikuu 217 7,9 4, Pienhiukkasten vuorokausiarvot Kuopiossa ja Suonenjoella Kasarmipuisto Suonenjoki WHO:n esitys ohjearvoksi KUOPIO: OTSONIN KORKEIMMAT TUNTI- JA 8 TUNNIN KESKIARVOT Tuntiarvot 8 tunnin arvot Tavoitearvo Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Otsonin tunti- ja 8 tunnin arvot Kuopiossa Tuntiarvot 8 tunnin arvot Tavoitearvo

6 KUOPIO: TYPPIDIOKSIDIN TUNTIARVOT Kasarmipuisto Maaherrankatu Tasavallankatu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Typpidioksidin tuntiarvot Kuopiossa Kasarmipuisto Maaherrankatu Tasavallankatu KUOPIO: TYPPIDIOKSIDIN VUOROKAUSIARVOT Kasarmipuisto Maaherrankatu Tasavallankatu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Typpidioksidin vuorokausiarvot Kuopiossa Kasarmipuisto Maaherrankatu Tasav allankatu

7 KUOPIO: RIKKIDIOKSIDIN TUNTI- JA VUOROKAUSIARVOT SORSASALOSSA Tuntiarvot Vuorokausiarvot tuntiarvolle vuorokausiarvolle Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Rikkidioksidin tunti- ja vuorokausiarvot Kuopiossa Tuntiarvot Vuorokausiarvot tuntiarvolle vuorokausiarvolle KUOPIO: PELKISTYNEIDEN RIKKIYHDISTEIDEN VUOROKAUSIARVOT Haminalahti Sorsasalo Toukokuu 216 4,9 1,6 1 Kesäkuu 216 3,4,7 1 Heinäkuu 216 2,5,8 1 Elokuu 216 3,8 1,1 1 Syyskuu 216 1,5 1,6 1 Lokakuu 216 1,5,3 1 Marraskuu 216,6 1, 1 Joulukuu 216,8,6 1 Tammikuu 217 1,9 1,8 1 Helmikuu 217 1,2 1,2 1 Maaliskuu 217 1,,8 1 Huhtikuu 217 1,, Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden vuorokausiarvot Kuopiossa Haminalahti Sorsasalo

8 VARKAUS: HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN VUOROKAUSIARVOT Päiviönsaari Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Hengitettävien hiukkasten vuorokausiarvot Varkaudessa Päiviönsaari VARKAUS: PIENHIUKKASTEN VUOROKAUSIARVOT Pääterveysasema WHO:n esitys ohjearvoksi Toukokuu 216 7,9 25 Kesäkuu 216 8,2 25 Heinäkuu ,3 25 Elokuu 216 7,4 25 Syyskuu 216 6,2 25 Lokakuu 216 8,1 25 Marraskuu 216 7, 25 Joulukuu 216 6,9 25 Tammikuu ,6 25 Helmikuu 217 1,3 25 Maaliskuu 217 7,9 25 Huhtikuu 217 7, Pienhiukkasten vuorokausiarvot Varkaudessa Pääterveysasema WHO:n esitys ohjearvoksi

9 VARKAUS: TYPPIDIOKSIDIN TUNTIARVOT Päiviönsaari Pääterveysasema Taulumäki Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Typpidioksidin tuntiarvot Varkaudessa Päiviönsaari Pääterveysasema Taulumäki VARKAUS: TYPPIDIOKSIDIN VUOROKAUSIARVOT Päiviönsaari Pääterveysasema Taulumäki Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Typpidioksidin vuorokausiarvot Varkaudessa Päiviönsaari Pääterveysasema Taulumäki

10 VARKAUS: PELKISTYNEIDEN RIKKIYHDISTEIDEN VUOROKAUSIARVOT Päiviönsaari Pääterveysasema Taulumäki Kosulanniemi Toukokuu 216 1,5 6,7 1,5 1 Kesäkuu 216 1,3 7,7 2, 1 Heinäkuu 216 4,6 1,7 1, 1 Elokuu 216 5,1 1,3,8 1 Syyskuu ,3 1,1 1,5 1 Lokakuu 216 8,8 9,,8 1 Marraskuu ,9 2,3 1 Joulukuu 216 9,7,4,8 1 Tammikuu 217 8,1 1,9 1,6 1 Helmikuu 217 5,7 2,5 1,9 1 Maaliskuu 217 8,5 1,6 1,1 1 Huhtikuu 217 3, 3,,8 1 3, 25, 2, 15, 1, 5,, Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden vuorokausiarvot Varkaudessa Päiviönsaari Pääterveysasema Taulumäki Kosulanniemi

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Heinäkuu oli yleisilmeeltään kolea. Sademäärä Pohjois-Savossa oli ajankohtaan nähden varsin

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Touko- ja kesäkuu olivat molemmat ajankohtaan nähden selvästi koleampia. Touko-

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Alkutalven lauha säätyyppi jatkui tammi- ja helmikuussakin. Tammikuun keskilämpötila

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Joulukuu oli varsin lauha talvikuukausi. Koska pakkasia oli varsin vähän, myös Ilmanlaatu

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Elokuu oli Pohjois-Savossa sääolosuhteiltaan varsin tavanomainen. Kuopion ja Varkauden ilmanlaatu oli

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta helmikuulta 2018

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta helmikuulta 2018 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 17 - helmikuulta 18 YHTEENVETO TULOKSISTA Kuopion, Varkauden ja Siilinjärven ilmanlaatu heikkeni selvästi lauhan loppusyksyn

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Syyskuussa syksy ei vielä edennyt kovin pitkälle, vaan säätyyppi pysyi varsin lämpimänä. Syyskuussa

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTASUUNNITELMIEN LAADINTA POHJOIS-SAVON ALUEELLE

ILMANLAADUN SEURANTASUUNNITELMIEN LAADINTA POHJOIS-SAVON ALUEELLE ILMANLAADUN SEURANTASUUNNITELMIEN LAADINTA POHJOIS-SAVON ALUEELLE Ilmanlaadun 21. mittaajatapaaminen 15.4.2015, Rauma, Kuopion kaupunki/alueelliset ympäristönsuojelupalvelut ILMANLAADUN SEURANTA POHJOIS-SAVOSSA

Lisätiedot

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 Kaupunkirakenteen toimiala Rakentaminen ja Ympäristö Yleistä Tähän raporttiin on koottu yhteenveto Jyväskylän keskustan ja Palokan mittausasemien

Lisätiedot

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2012

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2012 Kuopion ilmanlaatu vuonna 2012 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut JPP-Kalibrointi Ky TIIVISTELMÄ Vuonna 2012 rikkidioksidipäästöt Kuopiossa olivat noin 1 100 t, typen oksidien päästöt

Lisätiedot

Kuopion seudun ilmanlaatu vuonna 2017

Kuopion seudun ilmanlaatu vuonna 2017 Kuopion seudun ilmanlaatu vuonna 2017 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut JPP-Kalibrointi Ky Määritelmiä, yksiköitä ja symboleita µg/m 3 ng/m 3 mikrogrammaa kuutiometrissä nanogrammaa

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010

VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010 PÄÄTE RVEYS ASEMA JPP Kalibrointi Ky 2011 TIIVISTELMÄ Vuonna 2009 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 1035

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2004

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2004 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU Ilmanlaatuindeksi vuonna Mansikkalassa Mansikkala ERITTÄIN HUONO ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ 15 HUONO 1 VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä ssa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013 1. Yleistä Etelä-Karjalan yhdyskuntailmanlaaduntarkkailun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin mittauspisteistä. Vuonna 2013 mittausverkossa oli

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011 PÄÄTE RVEYS JPP Kalibrointi Ky 2012 TIIVISTELMÄ Vuonna 2011 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 1000 t, hiukkaspäästöt

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa hyvä Raisiossa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2015... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet

Lisätiedot

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2016

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2016 Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2016 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut JPP-Kalibrointi Ky Määritelmiä, yksiköitä ja symboleita µg/m 3 ng/m 3 AOT40 BaP BC C5H6 CO NMVOC NH3

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Maaliskuussa hengitysilmaa heikensi katupöly. Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa välttävä, Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa tyydyttävä tai välttävä ja muilla asemilla tyydyttävä lukuun ottamatta

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2018

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2018 VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2018 PÄÄTE Kuopion kaupunki Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut JPP Kalibrointi Ky 2019 Määritelmiä, yksiköitä ja symboleita µg/m 3 AOT40 BaP C5H6 CO NMVOC NH3 NO NO2 NOx

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa Turun Kauppatorilla, Raisiossa sekä Paraisilla tyydyttävä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi ssa ja

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus joulukuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2011

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2011 Kuopion ilmanlaatu vuonna 2011 KUOPION KAUPUNKI Ympäristönsuojelupalvelut JPP-Kalibrointi Ky TIIVISTELMÄ Vuonna 2011 rikkidioksidipäästöt Kuopiossa olivat noin 1 300 t, typen oksidien päästöt noin 2 500

Lisätiedot

KATSAUS KUOPION ILMANLAATUUN JA ESITYS ILMANLAADUN SEURANNAKSI VUOSILLE

KATSAUS KUOPION ILMANLAATUUN JA ESITYS ILMANLAADUN SEURANNAKSI VUOSILLE KATSAUS KUOPION ILMANLAATUUN JA ESITYS ILMANLAADUN SEURANNAKSI VUOSILLE 216-22 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut Kuopio 215 TIIVISTELMÄ Tähän katsaukseen on koottu yhteenveto ilmaan

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus elokuussa oli ssa ja Turun Orikedolla hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin

Lisätiedot

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli ssa ja Paraisilla hyvä, ssa hyvä tai tyydyttävä ja muilla mittausasemilla

Lisätiedot

tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli kaikilla asemilla hyvä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan ksi ssa ja välttäväksi

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tuntiindeksillä määriteltynä

Lisätiedot

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus syyskuussa oli kaikilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan erittäin

Lisätiedot

heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus heinäkuussa oli ssa hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli ssa, ssa, Turun Orikedolla ja Paraisilla hyvä. ssa tavallisin laatuluokitus

Lisätiedot

Kuopion seudun ilmanlaatu vuonna 2018

Kuopion seudun ilmanlaatu vuonna 2018 Kuopion seudun ilmanlaatu vuonna 218 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut JPP-Kalibrointi Ky Määritelmiä, yksiköitä ja symboleita µg/m 3 ng/m 3 mikrogrammaa kuutiometrissä nanogrammaa

Lisätiedot

TÄYDENNYKSEN LIITE 34-2

TÄYDENNYKSEN LIITE 34-2 SUNSHINE KAIDI NEW ENERGY GROUP Permitting engineering services TYÖNUMERO F13551 ILMANLAADUN TARKKAILU Sisältö 1 Ilmanlaadun tarkkailu 2 1.1 Kemin nykyinen ilman laadun tarkkailu 2 1.2 Aiemmissa mittauksissa

Lisätiedot

lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus lokakuussa oli Turun Kauppatorilla tyydyttävä ja kaikilla muilla mittausasemilla hyvä. Orikedon

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa hyvä Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Paraisilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa kaikilla asemilla hyvä. Tuntiindeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvä vähintään 74 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella ilmanlaatu

Lisätiedot

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2014

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2014 Kuopion ilmanlaatu vuonna 2014 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut JPP-Kalibrointi Ky TIIVISTELMÄ Vuonna 2014 rikkidioksidipäästöt Kuopiossa olivat noin 700 t, typen oksidien päästöt

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ toukokuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli toukokuussa tyydyttävä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvää vähintään 91 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella yleisin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ huhtikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli huhtikuussa tyydyttävä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Porin ympäristövirasto Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Tiivistelmä Mittausaineisto ja tulokset: Heidi Leppänen, Boliden Harjavalta Oy Juha Pulkkinen, JPP Kalibrointi Ky Jari Lampinen, Porin kaupungin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä kaikilla muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ huhtikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli huhtikuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Kaarinassa

Lisätiedot

YHDYSKUNTAILMAN RAPORTTI

YHDYSKUNTAILMAN RAPORTTI Valkeakosken kaupunki Ympäristönsuojelu PL 2 (Sääksmäentie 2) 3761 VALKEAKOSKI YHDYSKUNTAILMAN RAPORTTI HEINÄ-SYYSKUU 215 2 Yhteenveto ilmanlaadusta neljännesvuosijaksolla heinä-syyskuu: Valkeakosken kaupungin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä kaikilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla,

Lisätiedot

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli heinäkuussa kaikilla asemilla hyvä. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2014

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2014 Kuopion ilmanlaatu vuonna 4 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut JPPKalibrointi Ky TIIVISTELMÄ Vuonna 4 rikkidioksidipäästöt Kuopiossa olivat noin 7 t, typen oksidien päästöt noin t,

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ toukokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli toukokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004 KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 04 Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala Ympäristö ja maankäyttö 04 ILMANLAADUN SEURANTA KAJAANISSA Kajaanin ilmanlaadun seurannan toteuttavat Kajaanin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa tyydyttävä muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2013

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2013 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2013 PÄÄTE JPP Kalibrointi Ky 2014 TIIVISTELMÄ Vuonna 2013 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 900 t, hiukkaspäästöt

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa hyvä kaikilla muilla asemilla paitsi Paraisilla välttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa tyydyttävä muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä 7.11.2011 Ilmanlaadun seurantaa vuoden jokaisena tuntina HSY huolehtii jäsenkuntiensa

Lisätiedot

KATSAUS SIILINJÄRVEN ILMANLAATUUN JA ESITYS ILMANLAADUN SEURANNAKSI VUOSILLE 2016-2020

KATSAUS SIILINJÄRVEN ILMANLAATUUN JA ESITYS ILMANLAADUN SEURANNAKSI VUOSILLE 2016-2020 KATSAUS SIILINJÄRVEN ILMANLAATUUN JA ESITYS ILMANLAADUN SEURANNAKSI VUOSILLE 216-22 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut Kuopio 215 TIIVISTELMÄ Tähän katsaukseen on koottu yhteenveto

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristönsuojelu 29.5.2015 Heini Tanskanen 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2014 ympäristönsuojelulain mukaisten

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2015

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2015 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2015 PÄÄTE RVEYS ASEMA JPP Kalibrointi Ky 2016 Määritelmiä, yksiköitä ja symboleita µg/m 3 mikrogrammaa kuutiometrissä AOT40 kumuloitunut

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO Turun kaupunki ympäristönsuojelutoimisto 2006 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Loka joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2012

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Loka joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2012 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Loka joulukuu Neljännesvuosiraportti 4/212 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3 5656

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Lokakuu joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2011

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Lokakuu joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2011 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Lokakuu joulukuu Neljännesvuosiraportti 4/211 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2016... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet

Lisätiedot

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2010

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2010 Kuopion ilmanlaatu vuonna 2010 KUOPION KAUPUNKI Ympäristöpalvelut JPP-Kalibrointi Ky TIIVISTELMÄ Vuonna 2010 rikkidioksidipäästöt Kuopiossa olivat noin 1 900 t, typen oksidien päästöt noin 2 800 t, hiilimonoksidipäästöt

Lisätiedot

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaadun kehitys 1990- ja 2000-luvuilla sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 2010-2015

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaadun kehitys 1990- ja 2000-luvuilla sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 2010-2015 Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaadun kehitys 199- ja 2-luvuilla sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 21-215 KUOPION KAUPUNKI Ympäristökeskus 29 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 1 Ilman epäpuhtauksien terveys-

Lisätiedot

Moninaista tietoa ilmanlaadun mittauksilla

Moninaista tietoa ilmanlaadun mittauksilla Tutkija Birgitta Komppula Ryhmäpäällikkö Katja Lovén Ilmatieteen laitos, Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia Moninaista tietoa ilmanlaadun mittauksilla Suomen ilmanlaadun seuranta on kattavaa ja

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2009 ilmansuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten laitosten kanssa vuonna 2005 tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maalikuu. Neljännesvuosiraportti 1/2015

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maalikuu. Neljännesvuosiraportti 1/2015 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Tammi-maalikuu Neljännesvuosiraportti 1/215 TAMPEREEN KAUPUNKI VIRANOMAISPALVELUT YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3 5656 67 FAKSI 3

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2013 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristöpalvelut Katja Sippola 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2013 ympäristönsuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten

Lisätiedot

PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI

PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI 16 Raportti PR-P1026-1 Sivu 1 / 6 Naantalin kaupunki Turku 25.9.2012 Kirsti Junttila PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI Tonester Oy, Rymättylä Mittaus 5. 17.9.2012 Raportin vakuudeksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1 3165/11.01.01/2013 77 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. (09) 816 24849 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 Kaupunkirakenteen toimiala Rakentaminen ja Ympäristö Jyväskylän ilmantarkkailun vuosiraportti 2016 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 1 2 JYVÄSKYLÄN ILMANLAADUN

Lisätiedot

1 (15) Arto Heikkinen

1 (15) Arto Heikkinen 1 (15) TIIVISTELMÄ Riikinnevan Ekovoimalaitoksen savukaasupäästöjen leviämistä on mallinnettu yleisesti käytössä olevalla AERMOD-mallilla. Tarkastelussa ovat olleet SO 2 -, NO x -, NO 2 - ja hiukkaspäästöt.

Lisätiedot

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2004

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2004 Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2004 KUOPION KAUPUNKI Ympäristökeskuksen julkaisu 1/2005 JPP-Kalibrointi Ky 1 TIIVISTELMÄ Vuonna 2004 rikkidioksidipäästöt Kuopiossa olivat 3 790 t, typen oksidien

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Loka - joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2013

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Loka - joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2013 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Loka - joulukuu Neljännesvuosiraportti 4/213 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3 5656

Lisätiedot

Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 2016

Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 2016 Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 216 Julkaisu 3/217 1 Sisällys JOHDANTO... 1 TIIVISTELMÄ... 2 MITTAUSTOIMINTA... 4 HIUKKASET... 6 HENGITETTÄVÄT HIUKKASET (PM 1 )... 6 PIENHIUKKASET (PM 2,5 )... 9 TYPEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 3053/11.01.01/2015 67 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi - maaliskuu. Neljännesvuosiraportti 1/2014

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi - maaliskuu. Neljännesvuosiraportti 1/2014 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Tammi - maaliskuu Neljännesvuosiraportti 1/214 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3

Lisätiedot

Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 2014

Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 2014 Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 214 OULUN ILMANLAATU Mittaustulokset 214 Oulun kaupunki Oulun seudun ympäristötoimi Julkaisu 2/215 SISÄLTÖ JOHDANTO 1 TIIVISTELMÄ 2 ILMANLAADUN SEURANTAA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2011 ympäristönsuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten laitosten kanssa vuonna 2005 tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Lisätiedot

RAUMAN KESKUSTAN ILMANLAATU 2015

RAUMAN KESKUSTAN ILMANLAATU 2015 RAUMAN KESKUSTAN ILMANLAATU 2015 Yhteenveto PM₁₀- ja NO₂-mittauksista Hallikadun mittausasemalla Rauman kaupunki Tekninen virasto Ympäristönsuojelu Katriina Mannonen SISÄLLYSLUETTELO 1 SANASTOA... 3 2

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 2017

Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 2017 Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 217 julkaisu 3/218 1 Sisällys JOHDANTO... 1 TIIVISTELMÄ... 2 MITTAUSTOIMINTA... 4 HIUKKASET... 6 HENGITETTÄVÄT HIUKKASET (PM 1)... 6 PIENHIUKKASET (PM 2,5)... 9 TYPEN OKSIDIT...1

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maaliskuu. Neljännesvuosiraportti 1/2017

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maaliskuu. Neljännesvuosiraportti 1/2017 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Tammi-maaliskuu Neljännesvuosiraportti 1/217 TAMPEREEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3 5656 67 FAKSI 3 5656 6374 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2016

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2016 Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2016 JPP-Kalibrointi Ky 2017 ISSN-L 1798-2820 ISSN 1798-2820 (painettu) ISSN 1798-2839 (verkkojulkaisu) kansikuva: http://www.toisinsanoen.fi/artikkelit/ihmisteneurooppa/2014/05/onko-kaupungin-politiikkaa-silleen-jaettaeminen

Lisätiedot