JÄSENTIEDOTE. 4/2013 16. elokuuta. Kauppakamariasiaa. Kauppakamari kouluttaa. Kansainvälisiä asoita. Muuta yritystietoa.



Samankaltaiset tiedostot
Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne

Työturvallisuuslaki /738

Länsi-Uudenmaan kauppakamari

Kurssi koostuu neljästä puolen päivän jaksosta (à 4 h), joiden lisäksi on ryhmätyö (4-6 h) ja lukupaketti.

SYYSKUU ELOKUU VAIKUTTAVA VIESTINTÄ IDIOOTTEJA YMPÄRILLÄSI? HYÖDYNNÄ DISC-HENKILÖANALYYSIÄ LIIKETOIMINNASSASI RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS

Erillinen HHJ-tutkinto järjestetään kaksi kertaa vuodessa Tampereella. Siihen voi osallistua vain HHJ-kurssitodistuksen saanut henkilö.

Rauman kauppakamarin koulutustarvekysely 2012

Erillinen HHJ-tutkinto järjestetään kaksi kertaa vuodessa Tampereella. Siihen voi osallistua vain HHJ-kurssitodistuksen saanut henkilö.

Kauppakamari yritysten tulevaisuuden tukijana

Lisätietoa koulutuksista: Päivi Junnila Koulutuspäällikkö Rauman kauppakamari

Erillinen HHJ-tutkinto järjestetään kaksi kertaa vuodessa Tampereella. Siihen voi osallistua vain HHJ-kurssitodistuksen saanut henkilö.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

SYYSKUU ELOKUU VAIKUTTAVA VIESTINTÄ IDIOOTTEJA YMPÄRILLÄSI? HYÖDYNNÄ DISC-HENKILÖANALYYSIÄ LIIKETOIMINNASSASI RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS

KOULUTUSKALENTERI Syksy 2013

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Vuoden arvonlisäverotapahtuma

KOULUTUSKALENTERI KEVÄT 2019 TAMMIKUU CONSUMER LAW READY KÄYTÄNNÖNLÄHEISTÄ KOULUTUSTA KULUTTAJANSUOJASTA YRITYKSILLE

Työaika kuormitustekijänä selvittäminen, puuttuminen ja vähentäminen

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op

Yrityksille tietoa TTT-asioista

Social media manager koulutus

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä Hallituspartnerit Itä-Suomi ry

Tampere ASENNE, MENESTYS JA KANSAINVÄLISYYS AMK-PÄIVÄT 2015

Finnveran kv-kasvun ja vientikaupan rahoitus Kv-kasvun ja rahoituksen aamupäivä. Seija Pelkonen Turun aluekonttori

TTK kouluttaa. / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

Yhteistyötä ja kehittämistäkolmas sektori ammattikorkeakoulun kumppanina

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa

Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuus- käytännöt tähän päivään

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen Eurosafety-messut

Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennus Ahvenanmaan verorajaa ylitettäessä

Henkilöstöruokailun arvonlisäverotus. Varatuomari Joachim Reimers

Koulutusviennin arvonlisäverotus Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari

Team Finland LetsGrow

PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä. KiVi 2009, Kotka

SATAKUNNAN TEOLLISUUSVISIO 2020 PROJEKTIN ESITTELY TULEVAISUUSFOORUMIA VARTEN

ALV:n verokantamuutokset ja kv. kaupan uudet säännökset Mika Jokinen Veroasiantuntija


Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö

JÄSENTIEDOTE. 3/ kesäkuuta. Kauppakamariasiaa. Kauppakamari kouluttaa. Kansainvälisiä asoita. Muuta yritystietoa.

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys

RPKK KoulutustaRjonta 2009

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Suunnitellusti vapaalle. Satakunnan ELY-keskus, asiakkuuspäällikkö Anne Jortikka

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä

YRITYKSESI TUKENA JOSEKIN NEUVONTA- PALVELUT

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Ensihoitopalveluala ja työturvallisuus - Miten Tehy auttaa

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta

Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Projektien rahoitus.

Työpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä

Team Finland palvelut yrityksille

Tilaustilanne on kohentunut, mutta heikko kysyntä on yhä yleisin kapeikkotekijä

Kasvuun johtaminen -koulutus

Reino Kanerva Esitys (3) Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Työsuojeluosasto

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä

Vanhustyön vastuunkantajat kongressi Finlandia-talo

Läsnätyön juridiikka

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

PK-Suhdannebarometri. Elokuu 2012

Luento 7. Arvonlisävero: Ulkomaan rahanmääräiset erät: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä.

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla

Palkanlaskentaosaajan valmennuskokonaisuus

ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit

Avoin innovointi liiketoiminnan tukena

Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina

CERTIFIED CREDIT ANALYST 13 KOULUTUSOHJELMA

Miten valmistautua rahoitusneuvotteluihin? - Pankinjohtajan näkökulma

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue

Vaarojen tunnistaminen ja riskien arviointi

Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

ICT- Go Global. Pk-yritysten kansainvälistymisen valmennusohjelma / SKa

YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013

Yrittäjän ystävä: TE-KESKUKSEN KEHITTÄMISPALVELUT PK-YRITYKSILLE

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

CERTIFIED CREDIT ANALYST 15

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

EVE Business Breakfast Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes

PUISTA BISNESTÄ 2010 Veijo Honkamäki Johtamistaidon Opisto JTO

LIIKETOIMINTAOSAAJA

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pirkanmaa

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä Nuppu Rouhiainen

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää,

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus?

Transkriptio:

SISÄLTÖ 4/2013 16. elokuuta KAUPPAKAMARIN JÄSENTIEDOTE JÄSENTIEDOTE Kauppakamariasiaa Kauppakamarilla vilkas syksy tulossa...3 Satakunnan teollisuusvisio 2020...3 Kasitie vihdoin konkreettisesti liikkeelle...3 Rauman meriväylän syventäminen...3 Jäämurtajatilaus on mahdollisuus...3 EK:n Suhdannebarometri- Suhdannekäänne parempaan lykkäytyy...3-4 Kauppakamarien Digitalisaatio-kiertue 2013 Raumalla...4 Open SAMK...4-5 Kauppakamari kouluttaa Kauppakamari kouluttaa Connecting Business! Kauppakamarin päivitetty Koulutuskalenteri/syksy 2013...6-8 Kansainvälisiä asoita Lisää paukkuja pk-yritysten kansianvälistymiseen...9 Suomalaista bio- ja terveysalojen osaamisella on kysyntää Venäjällä...9 Uusiutuvan energian vienninedistämismatka Saksaan 24. -27.9.2013...9 Tulevat tilaisuudet...9 Muuta yritystietoa Henkilötietojen suojaa kaupparekisterissä vahvistetaan... 10 Oman käytön verotuksesta, Helsingin seudun kauppakamarin veroasiantuntija Pekka Virtamo... 10 Lakiasiat Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi...11-12 www.rauma.chamber.fi kauppakamari@rauma.chamber.fi

YHTEYSTIEDOT Puhelin 02 822 1199 Faksi 02 822 1194 www.rauma.chamber.fi e-mail: etunimi.sukunimi@rauma.chamber.fi Toimitusjohtaja Jaakko Hirvonsalo Puhelin 02 8221 396 GSM 0500 593 531 Koulutuspäällikkö Päivi Junnila Puhelin 02 822 6985 GSM 044 765 4533 Yhteyspäällikkö Johanna Huhtala (KV-asiat ja Olkiluoto-yhteyshenkilö) Puhelin 02 822 6985 GSM 044 728 0896 Lakiasiantuntija Veroasiantuntija VT Juha Manner Brander&Manner Oy Puhelin 02 8240 618 GSM 0400 828 940 E-mail: juha.manner@brander-manner.fi www.brander-manner.fi työoikeus yhtiöoikeus, yrityssaneeraus- ja konkurssiasiat juridinen ja liiketoimintakonsultointi Venäjälle, erityisesti Moskovan alueella sopimusoikeus KTM Tapani Kulmala (KHT) Ernst & Young Oy Puhelin 0400 377 700 GSM 050 555 3888 e-mail: tapani.kulmala@fi.ey.com elinkeinoverotus yritysjärjestelyt Yritysasiantuntija KTM Jouko Tukkiniemi (KHT) Junitra Oy GSM 0400 591 312 e-mail: jouko.tukkiniemi@junitra.inet.fi yrityskaupat sukupolvenvaihdokset Rauman Kauppakamarin alueella toimivat HHJ (Hyväksytty Hallituksen Jäsen) tutkinnon suorittaneet asiantuntijat os. www.rauma.chamber.fi/asiantuntijat 2

KAUPPAKAMARIASIAA Kauppakamarilla taas vilkas syksy tulossa Rauman kauppakamarilla on tiedossa monipuolinen ja vilkas syksy. Projektipuolella vedämme läpi yhdessä Satakunnan kauppakamarin kanssa Satakunnan teollisuusvisio 2020 hankkeen ja kansainvälistymis- ja Olkiluotohankeemme jatkuu aktiivisena. Koulutussyksy on tärkeä, koska mm suuret verouudistukset ovat esillä tilinpäätös- ja veropäivässä marraskuussa. Näistä pitää kaikkien olla selvillä, sillä asiat vaikuttavat suoraan yrityksiin. Uusi vertaisklubi on saanut suuren suosion ja odotamme innolla sen käynnistymistä. Monet yritysjohtajat ja päälliköt hakevat konkreettista vertaisesimerkkejä toisiltaan ja nyt meillä on tarjota hyvä työkalu siihen. Pari paikkaa on vielä vapaana. Ota yhteyttä mahdollisemman pian varmistaaksesi paikkasi! Satakunnan teollisuusvisio 2020 Rauma ja Satakunnan kauppakamarien Satakunnan Teollisuusvisio 2020 yhteishanke on lähtenyt hienosti liikkeelle. Teollisuusvisiolla on jo perinteitä, sillä se tehdään viiden vuoden välein ja se on saavuttanut hyvän ja vahvan aseman. Hanke kerää yhteen maakunnan parhaat yrityselämän asiantuntijat kuuteen eri työryhmään. Visio haluaa parantaa yritysten kilpailukykyä. Hankkeessa arvioidaan Satakunnan elinkeinoelämän nykytilaa, tulevaisuuden trendejä ja näkymiä sekä haetaan kehittämislinjauksia ja -toimenpiteitä. Tavoitteena on saada uusia investointeja ja työpaikkoja kaikille elinkeinoelämän alueille Satakunnassa. Projektin lopputuloksena tunnistetaan kärkihankkeet, yritysverkostot niiden aikaansaamiseksi, mahdolliset rahoitusinstrumentit ja muut hankkeita edistävät toimenpiteet. Lisäksi tuodaan esille, mitä uusia mahdollisuuksia kasvulle avautuu sekä millaisia toimintaa supistavia uhkatekijöitä on olemassa. Projektin ohjauksesta vastaavat Rauman ja Satakunnan kauppakamarit ja prosessia tukee Ramboll Management Consulting (Ramboll). Projektia rahoittavat Satakuntaliitto sekä Rauman ja Satakunnan kauppakamarit. Kasitie vihdoin konkreettisesti liikkeelle Elinkeinoelämän kannalta on erittäin hyvä, että 8-tietä päästään vihdoin konkreettisesti rakentamaan. Vuoden 2014 rahoitus vahvistaa sen, että 8-tie on uusien tiehankkeiden kärkijoukkoa. Ensi vuodelle hankkeelle myönnettiin 20 milj euroa ja syksyn 2013 lisäbudjetissa annettiin jo 5,5 miljoonaa sekä 100 milj. euron myöntämisvaltuus hankkeelle. Valtatie 8:n investoinnilla annetaan vahva signaali koko länsirannikon elinkeinoelämän yhteiselle kehittämiselle. Tärkeää on, että kasitietä päästään jatkossa rakentamaan molemmista päistä, sillä liikenne on tukkoista sekä Rauma-Pori että Rauma- Turku välillä. Lähitulevaisuudessa 8-tielle tarvitaan toiset satamiljoonaa. Sitä kaipaavat mm Eurajoen ohitus, Laitilan risteys, Lakarin alueen risteys ja muut pullonkaulat. Näistä kaikki olisivat hyviä esityksiä lisäbudjetin yhteydessä annettavaan täsmäelvytysbudjettiin. Todennäköistä on, että suurin osa puuttuvista töistä arvioidaan seuraavaa liikennepoliittista selontekoa varten vuoden sisällä. Rauman meriväylän syventäminen myöhemmin budjettiin Rauman meriväylän syventämispäätös on jo tehty hallituksen kehysriihessä ja allokoitu vuodelle 2015, mutta budjettiin asti väylän syventäminen voi tulla vasta, kun lupa-asiat ovat järjestyksessä. Jos läjityslupa-kysymykset saadaan joustavasti hoidettua, meriväylä on todennäköisesti valtion budjetissa vuonna 2015. Valtio on nyt velvollinen myös ratkaisemaan läjitysongelmat. Jäämurtajatilaus on mahdollisuus Valtio hankkii jäänmurtajan vanhentuneen Voiman tilalle ja on jo varannut 120 milj. e hankintaa varten. Tämä antaa STX:n Rauman telakalle hyvän mahdollisuuden kasvattaa tilauskantaansa, sillä Raumalla on vahvaa osaamista ja näyttöä jäänmurtajien rakentamisesta. Koko telakkaklusterin tulevaisuuden kannalta on erittäin tärkeää, että tilauskantaa voidaan kasvattaa. Jäänmurtajakalustomme on kaiken kaikkiaan vanhenemassa, joten useampiinkin hankintoihin tulevina vuosina pitäisi olla mahdollisuus. EK:n Suhdannebarometri Johtava ekonomisti Penna Urrila: Suhdannekäänne parempaan lykkäytyy Odotukset loppuvuodelle valtaosin miinuksella EK:n heinäkuussa tekemän Suhdannebarometrin mukaan suomalaisyritysten suhdanneodotukset ovat kääntyneet uudelleen laskuun. Tämänhetkistä tilannetta kuvataan keskimääräistä heikommaksi, eikä käännettä parempaan odoteta loppuvuonna. Yleisen suhdannetilanteen arvioidaan jonkin verran heikkenevän kaikilla päätoimialoilla lähimmän puolen vuoden aikana. Uusia tilauksia on saatu alkukesällä varsin niukasti eikä edes kolmen kuukauden takaisiin varovaisiin tuotanto-odotuksiin ole täysin ylletty. Henkilöstö on vähentynyt kaikilla päätoimialoilla. Teollisuustuotannon arvioidaan pysyvän lähikuukaudet ennallaan ja rakentamisessa tuotantomäärät laskisivat. Myös palveluissa myynnin lisäys jäisi hyvin vähäiseksi. Työvoiman määrä supistuisi edelleen ja kannattavuus jäisi hieman viimevuotista vertailuajankohtaa matalammalle. Teollisuuden yleisiä suhdannenäkymiä mittaava saldoluku oli heinäkuussa lukemassa -8 3

KAUPPAKAMARIASIAA (huhtikuussa +1). Heinäkuussa kahdeksan prosenttia teollisuusyrityksistä ennusti suhdanteiden vahvistuvan vuoden jälkipuoliskolla. Suhdannelaskua odotti puolestaan 16 % vastaajista. Rakentamisen suhdannenäkymät olivat heinäkuussa tasolla -27 (huhtikuussa -25). Suhdannenousua ennusti vain yksi prosentti yrityksistä ja 28 % vastaajista arvioi tilanteen heikkenevän. Palveluyritysten suhdannenäkymät laskivat heinäkuussa -19 pisteeseen (huhtikuussa -10). Paranevaa kehitystä odotti vain neljä prosenttia vastaajista, kun 23 % ennusti käännettä heikompaan. EK:n suhdannebarometri kuvaa tilannetta hyvin myös Rauman kauppakamarin alueella. Epävarmuus ja nihkeä tilanne yrityksissä on hyvin yleistä ja tilauskannat ovat keskimäärin myös tavallista lyhyempiä. Kannattavuus kuitenkin vaihtelee runsaasti ja alueellamme on myös erittäin hyvin kannattavia menestyviä kärkiyrityksiä. Teollisuuden yleinen tilanne on kuitenkin pitkällä tähtäimellä luottavainen. Yleinen heikko ilmapiiri ja veronkorotukset vaikeuttavat vähittäiskauppaa, vaikka kesämyynti onkin mennyt suhteellisen hyvin. Kaupan alan kasvu on tällä hetkellä pysähdyksissä. Olkiluodon työntekijöiden väheneminen niinikään on pienentänyt ostovoimaa. Kauppakamarien Digitalisaatiokiertue 2013 Raumalla Tilaisuuden kohderyhmä ovat pk-yritykset, organisaatiot ja julkisen sektorin toimijat. Tilaisuus on maksuton. Tarkemman ohjelman ja ilmoittautumisohjeet löydät Rauman kauppakamarin sivuilta OpenSAMK on yritykselle hyvä paikka hankkia tulevaisuuden asiantuntijoita Teksti: Marika Elo Satakunnan ammattikorkeakoulu järjestää toisen kerran marraskuussa OpenSAMK nimisen tapahtuman. Viime vuoden tapaan tapahtuma järjestetään Raumalla, mutta lisäksi sitä laajennetaan Poriin. Avoimien ovien tyyliä myötäilevän OpenSAMKin on tarkoituksena antaa tietoa 2. asteen opiskelijoille korkeakouluopiskelu- ja työelämämahdollisuuksista tekemisen ja kokemisen kautta. - Potentiaalisille hakijoille tarjotaan vastauksia kysymyksiin, kuten mihin he voivat mennä valmistuttuaan ammattikorkeakoulusta. Kävijät voivat miettiä, minkä tyyppiset työtehtävät heitä kiinnostavat ja sen perusteella tarkastella sopivaa koulutusta koulutusohjelmien joukosta, kertoo tapahtuman pääorganisaattori, SAMKin yliopettaja Niko Kandelin. Lisäksi tapahtumassa kiertelee korkeakoulujen opiskelijoita, jotka etsivät kesätöitä, harjoittelupaikkoja sekä opinnäytetöiden aiheita. Yrityksille positiivinen kokemus Varaathan paikkasi ajoissa Päivämäärä: 16.10.2013 keskiviikko Kello: 12:15-16:00 Paikka: Cumulus Osoite: Aittakarinkatu 9, 26100 RAUMA (Kartalla) Kohti moderneja ja tehokkaita IT-ratkaisuja Tietotekniikka on hyvä renki, mutta huono isäntä. Tule kuulemaan, miten digitalisaatio voi parantaa organisaatiosi ja koko Suomen kilpailukykyä. Tilaisuuden tavoitteena on avata ajatuksia kohti tehokkaita tapoja käyttää IT-ratkaisuja ja innovoida uusia IT-pohjaisia liiketoimintamalleja sekä varmistaa, että IT-investoinneista saadaan täysi hyöty. Tilaisuuden jälkeen sinulla on vähintään yksi konkreettinen idea, jota voit hyödyntää omassa organisaatiossasi! Vuonna 2000 perustettu, laivojen ohjattavia potkurilaitteita valmistava raumalainen Steerprop Oy oli mukana tapahtumassa ensimmäisellä kerralla ja on halukas osallistumaan jatkossakin.- Lähdimme tapahtumaan kertomaan opiskelijoille Steerpropista sekä avaamaan keskustelua meriteollisuuden mahdollisuuksista työnantajana, kertoo Steerpropin markkinointipäällikkö Terhi Mäkinen. Steerprop hakee tapahtumasta tulevaisuuden osaajia ja innovatiivisia ihmisiä. Kuva: Juha Hietaoja - Viime vuonna saimme hyvin uusia kontakteja, yrityksen tunnettavuus nousi sekä esimerkiksi kesätyöpaikkahakemuksia tuli huomattavasti enemmän kun edellisvuosina. Viime kerran OpenSamk tilaisuuden perusteella otimmekin suunnittelupuolelle harjoittelijan kesän ajaksi. 4

Miksi mukaan? OpenSAMK on oiva tilaisuus bongata valioyksilöitä omiin riveihinsä. - Steerpropilla on tarvetta tulevaisuuden osaajille, muillakin on varmasti. Ihmisiä on siirtymässä eläkkeelle ja niin sanottu hiljainen tieto tulisi saada uusille sukupolville. Heillä on nykyajan laitteistot ja ohjelmat hallussa. Toisena kovana valttina Mäkinen pitää kansainvälisyyttä. - Kansainvälistyminen on suuri trendi. SAMKissa voi opiskella esimerkiksi International Business and Marketing Logistics nimisessä koulutusohjelmassa, josta opiskelijat saavat kansainvälistä kokemusta. SAMKin kautta löytyy osaajia niin taloushallinnon, henkilöstöhallinnon, logistiikan, markkinoinnin, konesuunnittelun kuin tuotantotalouden puolelta. Jokainen yritys löytää varmasti tarvitsemiaan osaajia. - Olen ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen mennyt SAMKiin opiskelemaan tradenomiksi organisaatio- ja henkilöstöjohtamisen linjalle. Vuonna 2009 jatkoin opiskelua SAMKissa työnohella ja vuonna 2012 valmistuin SAMKista ylempään AMK -tutkintoon, Terhi kertoo. Raumalla 5.11.2013 klo 12-16, Porissa 7.11.2013 klo 12-16 Yrityksille maksuton näytteilleasettaja paikka Lisätietoja: Niko Kandelin, 044 710 3605 www.opensamk.fi Steerpropin odotuksena tulevalle tapahtumalle on kontaktien lisääminen, kesätöistä, harjoitteluista ja opinnäytetöistä puhuminen sekä yrityksen tuonti ihmisten tietoisuuteen. Mäkinen aikoo osallistua tapahtumaan itse sekä hänen lisäkseen Steerpropin varaosamyyjä Minna Suominen. Molemmat ovat myös SAMKin kasvatteja. 5

Rauman kauppakamarin syksyn 2013 koulutuskalenterin koulutustarjontaa Koulutusten tarkemmat sisällöt ja ilmoittautumislinkit löydät Rauman kauppakamarin etusivulta alku syksyn aikana www.rauma.chamber.fi Miten turvata kv -kaupassa saatavat oikean maksutavan valinnalla Asiantuntija Aika Paikka Koulutus sisältö: Päivi S Pietarinen, Paicon keskiviikko 18.09.2013, klo 10.00 15.00 (lounas 12.00-13.00 ja aamu- ja iltapäiväkahvit) Byssa, Teknologiatalo Sytytin, Sinkokatu 11, 26100 Rauma on rakennettu siten, että se kertoo viejä-/tuoja yrityksen näkökulmasta mitä viejän /tuojan pitäisi huomioida kv- kaupan dokumenttimaksuissa ja erityisesti rembursseista. Excel-tehokurssi Asiantuntijana Aika Paikka Arja Kuukkanen, Powen Oy keskiviikko 2.10.2013, klo 9.00 16.00 (lounas klo: 12.00-13.00, aamu- ja iltapäivällä kahvit) Byssa, Teknologiatalo Sytytin, Sinkokatu 11, 26100 Rauma Koulutus sisältää mm: I LASKENTA JA GRAFIIKKA Laskenta Funktiot: loogiset, teksti, haku, matemaattiset Taulukkoryhmät Linkitykset työkirjojen/taulukoiden välillä Graafiset kuvaajat Kaavioiden luonti, muokkaus Kaaviotyypit, usea kuvaaja kaaviossa, SmartArt-kaaviot II RAPORTOINTI JA TILASTOINTI LAAJASTA AINEISTOSTA Tiedonhallinta Excelillä Ulkoiset tietolähteet, Tuodun tiedon käsittely Ehdollinen muotoilu, Tietojen lajittelu, suodatus ja ryhmittely Välisummat, Pivot-taulukot Makrot ja PowerPivot for Excel 2010 esittely Työhyvinvoinnin kehittäminen - teoriasta käytäntöön Asiantuntija Aika Paikka Henrietta Aarnikoivu, Protulos Oy keskiviikko 9.10.2013, klo. 9.00-16.00 (lounas 12.00-13.00 ja aamu- ja iltapäiväkahvit) Villa Tallbon Juhlatalo, Petäjäksentie 178, 26100, Rauma Koulutus sisältää mm: - Työhyvinvointi strategisena tekijänä - Mitä on työhyvinvoinnin johtaminen? - Työhyvinvoinnin johtamisen hyvät käytännöt - Miten tästä eteenpäin? 6

Ajankohtaista arvonlisäverotuksesta Asiantuntija Aika Paikka KTM Karl - Johan S i g f r i d s, Oy Certima Ab Torstai 17.10.2013, klo 9.00 13.00 (sis. aamupalan ja lounaan) Villa Tallbon Juhlatalo, Petäjäksentie 178, 26100, Rauma Koulutus sisältää mm: - Arvonlisäverovähennykset ja palautukset - Myynnin arvonlisävero - Verotusmenettely - Osallistujien alv-kysymykset Tuloksellinen ja tavoitteellinen sihteeri-/assistenttityö ( huom! järjestetään kaksi saman sisältöistä koulutusta peräkkäisinä päivinä) Asiantuntija Iina Rytikangas, Voimavaravalmentaja, LTC Life Coach Aika (1. koulutus) Torstaina 31.10.2013, klo. 9.00-16.00. (lounas noin klo: 11.30-12.30, iltapäivällä on kahvitauko). Aika (2.koulutus) perjantaina 1.11..2013, klo. 9.00-16.00. (lounas noin klo: 11.30-12.30, iltapäivällä on kahvitauko) Paikka Villa Talbon Juhlatalo, Petäjäksentie 178, 26100 Rauma Sisältö Valmennus sisältää alustuksia, keskusteluja sekä kirjallisia yksilöharjoituksia. Valmennuksen sisältö on erittäin käytännönläheinen ja ratkaisukeskeinen. Valmennuspäivä on innostava, kannustava, oivalluttava sekä osallistava. Tuonti tutuksi Asiantuntija Päivi S Pietarin, Paicon Aika Keskiviikko 6.11.2013, klo 10.00 15.00 (aamukahvi ja lounas 12.00-13.00) Paikka Byssa, Teknologiatalo Sytytin, Sinkokatu 11, 26100 Rauma Koulutuksessä käsitellään tuontitapahtuman hallinta ostosopimuksesta itse tuontitapahtumaan. Tarkoitus antaa hyvä yleiskuva huomioitavista asioista. Tilinpäätös- ja veropäivä 2013 Asiantuntijoina: Pauli K. Mattila, OTT ja Terhi Järvikare, KTL, johtaja, Keskuskauppakamari Aika: keskiviikko 13.11.2013 klo: 9.00-16.00 Paikka: Juhlahovi, Tikkalantie 7, 26100 Rauma Sisältö: Yritys- ja osinkoverotuksessa tapahtuu paljon muutoksia. Yhteisöverokantaa alennetaan ja veronhuojennusten voimas saoloaikaa lyhennetään. Poisto-oikeutta rajoitetaan ja edustusmenojen vähennysoikeus lakkaa kokonaan. Osinkoverotus muuttuu sekä listaamattomissa että listatuissa yhtiöissä. Tilinpäätös- ja veropäivässä käydään läpi kaikki muutoshankkeet. Mukana on myös muita ajankohtaisia verosuunnitteluun liittyviä teemoja. Yrityskohtainen räätälöity koulutus ( 1-3 pv) Järjestämme myös tarvittaessa räätälöityjä koulutuspaketteja yrityksellesi laajan asiantuntijaverkostomme kautta. Kysy lisää palvelusta! - Kurssin sisältö räätälöidään vastaamaan organisaatiosi tarpeita - Joustava aikataulutus - Luottamuksellisuus Muut 2013 tulossa olevat koulutukset: - 20.11.2013 Vuoden 2014 ennakonperintä asiantuntijana Sari Wulff, Verohallinto, klo: 10.00-15.00, Villa Tallbon juhlatalo, Petäkäksentie 178, 26100 Rauma 7

Keskuskauppakamarin matkaseminaarit: Lisätietoja: www. kauppakamarikauppa.fi/matkaseminaarit - Taloushallinnon Eloseminaari Tallinnassa 29. 30.8.2013 Asiantuntijoina: Kirsti Auranen, Pauli K. Mattila, Leena Rekola- Nieminen - Sihteeri- ja Assistenttipäivät 2013 Tallinna 12. 13.9.2013 - Esimiespäivät Vierumäellä 8. 9.10.2013, Asiantuntijoina: Pekka Järvinen, Kirsi Parnila - Talous ja Vero -laivaseminaari 23. 25.10.2013. Asiantuntijoina: Jukka Koivumäki, Toivo Koski, Pekka Ruuhonen, Juha Sääskilahti, Risto Walden - Työsuhdepäivät Naantalissa 21. 22.11.2013 - Seminaarimatka Singaporeen 19. 25.9.2013. Asiantuntijoina Pekka Lundmark, Kirsi Parnila, Marko Rantaeskola, Arttu Salmenhaara, Jari Talvinen, Thomas Zilliacus HHJ-kurssi suunnitteilla alkavaksi marraskuussa 2013 Yrittäjä, yritysjohto, omistajat ja rahoittajat tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita, liiketoimintaosaajia, jotta yritys kykenisi kaupallistamaan tuotteitaan, kasvamaan, uudistumaan ja laajentamaan markkina-alueitaan samalla säilyttäen kannattavuutensa. - Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -kurssi soveltuu hallitustyöskentelyn aktivoimiseen ja kehittämiseen se sopii sekä hallitustyötä jo tekeville henkilöille tai sitä harkitseville ja auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia hyödyntämään hallitustyöskentelyä entistä paremmin. - Vuodesta 2007 alkaen HHJ -kurssin käyneille on ollut tarjolla mahdollisuus suorittaa HHJ -tutkinto. - Kurssi koostuu neljästä puolen päivän jaksosta (à 4 h), joiden lisäksi ohjelmassa on ryhmätyö (4 6 h) ja lukupaketti Mikäli kiinnostuit, niin ota yhteyttä sähköpostilla paivi.junnila@rauma.chamber.fi Järjestimme keväällä uutena koulutuksena kirjanpidon perusteet (2 pv). Kouluttajana toimi KTL Asta Manner, jolla on pitkä käytännön kokemus alalta. Aikaisemmin Asta on toiminut toimistopäällikkönä Visma Services Teemuaho Oyssä ja Turun tilitoimistossa. Hänellä on pitkäaikainen kokemus myös toimimisesta laskentatoimen lehtorina Turun kauppakorkea-koulussa. Hänen erityisalaansa kuuluvat kirjanpito, tuloslaskenta ja kansainvälinen (ulkoinen) laskentatoimi. Koulutus sai osallistujilta hyvät palautteet käytännönläheisestä luennointitavasta ja Astaa toivottiin myös jatkossa kouluttamaan kirjanpidon asioita raumalaisille. Kevääksi 2014 on tarjolla jälleen Astan koulutusta jäsenistölle. Raumalla järjestettiin myös Verohallinnon asiantuntijan Tomi Peltomäen koulutusta verottajan vaatimukset matkakustannusten korvaamiselle Erityisesti palautteessa kehuttiin, että koulutus oli hyvä tietopaketti ja asiantuntijalla oli selkeä esitystapa ja korkea asiantuntemus. Kevääksi on suunnitteilla Tomin kanssa luontaisetujen verotukseen liittyvä koulutus. 8 www.rauma.chamber.fi kauppakamari@rauma.chamber.fi

KANSAINVÄLISIÄ ASIOITA Lisää paukkuja pk-yritysten kansainvälistymiseen Pk-yritysten kansainvälistymisaktiivisuus on ennätyskorkealla. Aikomukset kansainvälistyä ovat kuitenkin säilyneet ennallaan viimeisen vuoden aikana, ja kansainvälistyviä yrityksiä tarvitaan lisää. Uuden yritystoiminnan aloittamista ulkomailla suunnittelee reilut 10 prosenttia yrityksistä. Nykyisen toimintansa laajentamista kohdemarkkinoille harkitsee puolestaan noin neljännes yrityksistä. Tiedot ilmenevät EK:n Pk-toimintaympäristökyselystä, johon vastasi yhteensä 541 yrittäjää ja yritysjohtajaa. Kyselyssä selvitettiin hallituksen toimia yrittäjyyden edistämiseksi, toiminnan kansainvälistämistä, rahoituksen saatavuutta ja maksuaikoja. Joka kymmenes vastaajista piti todennäköisenä, että yritys ei laajene kansainvälistyen vaan päinvastoin siirtää osan tai koko toimintansa pois Suomesta seuraavan kolmen vuoden aikana. Luku on sama kuin edellisessä kyselyssä puolitoista vuotta sitten. Suunnitelmien taustalla on pkyrittäjien turhautuminen Suomen raskaaseen kustannustasoon. Erityisesti työvoimakustannukset ovat viime vuosina kehittyneet epäedulliseen suuntaan ja heikentäneet suomalaisyritysten kansainvälistä kilpailukykyä. Varsinkin teollisuudessa ja keskisuurissa yrityksissä ollaan tyytymättömiä nykyiseen kustannustasoon ja säädösympäristöön. Niiden koetaan luovan jatkuvasti uusia rasitteita pk-yrityksille. Suomalaisella bio- ja terveysalojen osaamisella on kysyntää Venäjällä Tekes on teettänyt kaksi selvitystä, joissa selvitetään Venäjän tarjoamia liiketoiminta- ja yhteistyömahdollisuuksia suomalaisille life science -alan toimijoille. Keskeinen havainto on, että suomalaisten mahdollisuuksia parantaisi yhtenäisenä rintamana toimiminen alueiden keskinäisen kilpailun sijaan. Finpron tekemässä selvityksessä on analysoitu bio- ja terveysalojen trendejä ja kehitysnäkymiä Venäjällä seuraavien 3 5 vuoden aikana. Selvitys osoittaa, että Venäjän taloudelliset ja poliittiset muutokset, keskiluokan kasvu, kaupan vapautuminen ja laajat investointiohjelmat bio- ja lääkealoilla ovat avanneet kiinnostavia mahdollisuuksia myös suomalaisille. Tietoisuus suomalaisesta bioteknisestä osaamisesta on Venäjällä kuitenkin suhteellisen vähäistä ja rajoittuu lähinnä Pietariin. Siksi suomalaisen bio- ja terveysalojen osaamisen tunnettuuden kasvattaminen, kasvojenkohotus, olisi Finpron selvityksen mukaan tärkeää. Tämä edellyttää aktiivista osallistumista venäläisiin alan kokouksiin ja messutapahtumiin. Olisi myös tärkeää, että suomalainen osaaminen esiintyisi Venäjällä nimenomaan suomalaisena, verrattuna nykytilanteeseen, jossa Suomen eri alueet kilpailevat keskenään samojen venäläistahojen huomiosta. Tarvitaan esimerkiksi alan liittojen perustamana kansallinen suomalais-venäläistä bio- ja terveysalojen yhteistyötä koordinoiva taho. Uusiutuvan energian vienninedistämismatka Saksaan 24. 27.9.2013 Saksalais-Suomalainen Kauppakamari ja Keskuskauppakamari järjestävät yhdessä suomalaisille uusiutuvan energian alalla toimiville yrityksille vienninedistämismatkan Saksaan. Matkan aikana yrityksillä on mahdollisuus tutustua saksalaiseen uusiutuvaan energiaan ja tavata yrityskohtaisesti potentiaalisia saksalaisia yhteistyökumppaneita. Matka järjestetään syyskuussa 2013. Tarkempi matkakohde räätälöidään osallistuvien yritysten tarpeet huomioon ottaen. Matkaan sisältyy osallistuminen RENEXPO - energiamessuille Augsburgissa. Vienninedistämismatkan tavoitteena on edistää uusiutuvaan energiaan perustuvan suomalaisen teknologian ja osaamisen vientiä Saksaan mahdollisimman käytännönläheisesti ja kustannustehokkaasti. Matkan aikana yritykset voivat löytää ja tavata sopivia saksalaisia yhteistyökumppaneita sekä tuoda esille omaa osaamistaan ja tarpeitaan sekä teknologisia ratkaisujaan. Yritystapaamiset, kontaktifoorumit, kuljetukset Saksassa sekä tutustumiskäynnit best practice-kohteissa kuuluvat matkan ohjelmaan. Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin asiantuntija vastaa matkan toteutuksesta. Matkan suunniteltu kesto on neljä arkipäivää. Osallistujamäärä on käytännön syistä rajoitettu 8 yritykseen. Lisätietoja: Maija Nuutinen, puh. 050 336 4441, maija.nuutinen@dfhk.fi Tulevia tapahtumia syksyllä: Laatujärjestelmien avulla tehokkuutta toimintaan Sisältö: Tilaisuus on tarkoitettu pkyritysten kehittämisestä ja laatujärjestelmistä vastaaville tai kiinnostuneille henkilöille. Tarkoituksena on antaa yrityksille tietoa laatujärjestelmien rakentamisesta ja merkityksestä yritysten tehokkuuden lisäämiseksi. Tietoisku ulkomaankaupan maksutavoista ja rahoituksesta Sisältö: Ajankohtaista tietoa ulkomaankaupan maksutavoista sekä rahoitusvaihtoehdoista. Tilaisuus ruotsin markkinoihin liittyen Sisältö: Tilaisuudessa keskustellaan Ruotsin markkinoiden mahdollisuuksista sekä miten sinne on mahdollista päästä. Yrityksiä kehotetaan kansainvälistymään, mutta kotiläksyt pitää tehdä huolella. Lisäksi tilaisuudessa käydään läpi, millaisia eroavaisuuksia on maiden välillä mm. verotuksessa ja pankkijärjestelmissä. 9

MUUTA YRITYSTIETOA 10 Henkilötietojen suojaa kaupparekisterissä vahvistetaan Yritysten vastuuhenkilöiden henkilötunnuksen loppuosan saa kaupparekisteristä vastaisuudessa vain perustellusta syystä. Vastuuhenkilöiden tarvitsee ilmoittaa rekisteriin kotiosoitetietojen sijasta pelkkä kotikunta. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2014 alussa. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa yksilön oikeusturvaa ja turvallisuutta. Lisäksi se yhdenmukaistaa hallinnon menettelytapoja, sillä vastaavien henkilötietojen luovutusta muista rekistereistä on jo rajoitettu. Viranomaisten tiedonsaantia ehdotus ei kavenna. Kotiosoitetiedoilla ei yleensä ole merkitystä kaupparekisteriotteen käyttäjälle, koska tarvittaessa kysyjä saa ne väestörekisterijärjestelmästä. Ulkomailla asuvien on edelleen ilmoitettava rekisteriin kotiosoitteensa. Kotiosoitteen sijasta kysyjille luovutetaan vain tieto asuinmaasta. Yritysten vastuuhenkilöillä tarkoitetaan yksityisten yrittäjien lisäksi muun muassa hallituksen jäseniä, toimitusjohtajia ja yhtiömiehiä. Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämä kaupparekisteri on virallinen ja julkinen yritysrekisteri. Tällä hetkellä kaikki kaupparekisteriin merkityt tiedot ovat kenen tahansa saatavilla lukuun ottamatta osoitetietoja, jos niiden luovuttamisen on estänyt maistraatin määräämä turvakielto. Oman käytön verotuksesta Arvonlisäverolain 20 :n mukaan myyntinä pidetään myös tavaran tai palvelun ottamista omaan käyttöön siten kuin AVL 21-26 :ssä säädetään. Tavaran ottamisella omaan käyttöön tarkoitetaan sitä, että tavara otetaan tai luovutetaan verollisesta liiketoiminnasta yksityiseen kulutukseen, luovutetaan vastikkeetta taikka siirretään tai muuten otetaan muuhun kuin vähennykseen oikeuttavaan käyttöön. Tavaran omaa käyttöä koskevia säännöksiä sovelletaan vain, jos tavarasta on voitu tehdä vähennys tai tavara on valmistettu verollisen liiketoiminnan yhteydessä. Käytännössä kysymys on esimerkiksi vastikkeettomista luovutuksista yrittäjän tai tämän lähipiirin yksityiseen kulutukseen. Omaa käyttöä on myös vastikkeeton luovuttaminen yrityksen työntekijöiden yksityiseen kulutukseen, kuten merkkipäivä- ja joululahjat, sekä vastikkeettomat luovutukset ulkopuolisille, kuten edustuslahjat. Jos alun perin verollisessa liiketoiminnassa käytetty ja vähennyskelpoisena käsitelty tavara siirretään AVL 114 :n vähennysrajoitusten alaiseen käyttöön tai yrityksen verottomaan toimintaan, on tällöinkin kyse omasta käytöstä. Työpaikalla tapahtuva kulutus, kuten kahvitarjoilu ja vastaavat sosiaalimenot, ei ole yksityiskulutusta. Tavanomaisten mainoslahjojen ja vähäarvoisten tavaranäytteiden luovuttamista ei pidetä omaan käyttöön ottamisena, eikä myöskään kylkiäisiä eli tavaroita, jotka luovutetaan ostajalle varsinaisen myyntituotteen ohessa näennäisesti veloituksetta. Palvelun ottamisella omaan käyttöön tarkoitetaan sitä, että elinkeinonharjoittaja suorittaa, luovuttaa tai muulla tavalla ottaa palvelun vastikkeetta omaan tai henkilöstönsä yksityiseen kulutukseen, taikka suorittaa tai muuten ottaa palvelun vähennysrajoitusten alaiseen tai muuhun kuin vähennykseen oikeuttavaan käyttöön. Palvelun omaa käyttöä koskevia säännöksiä sovelletaan vain, jos ostetusta palvelusta on voitu tehdä vähennys tai jos itse suoritettu palvelu on suoritettu verollisen liiketoiminnan yhteydessä ja elinkeinonharjoittaja myy vastaavia palveluja ulkopuolisille. Omaa käyttöä ei siis ole liikkeenharjoittajan itselleen yksityishenkilönä suorittama palvelu, esimerkiksi korjausliikkeen omistajan omaan hyödykkeeseensä suorittama huolto- tai korjaustyö. Oma käyttö sen sijaan on kyseessä, jos hän korjauttaa hyödykkeen liikkeessään korjaamon työntekijällä; samoin jos esim. autokorjaamo huoltaa korjaamoyrityksen omana työsuhdeautona käytettävää henkilöautoa. Palvelujen ilmaisluovutuksista ei ole suoritettava veroa, jos luovutus tapahtuu verollisen liiketoiminnan tarkoituksiin, esimerkiksi markkinointitarkoituksessa. Tavaran tai palvelun omaan käyttöön ottamisesta ei suoriteta veroa, kun elinkeinonharjoittaja ottaa vähäisessä määrin tavaroita tai palveluja omaan tai perheensä yksityiseen kulutukseen (AVL 22 a ). Vähäisen oman käytön määränä pidetään enintään 850 euroa vuodessa verottomin hinnoin laskettuna. Verohallinto tulkitsee säännöksen koskevan tilanteita, joissa verovelvollisena on luonnollinen henkilö, puolisot, jakamaton kuolinpesä tai verotusyhtymä. Oman käytön verotus ei koske tavaroiden ja palvelujen alihintaisia luovutuksia, joissa siis asiakkaalta on peritty jonkin suuruinen vastike. Alihintaisia luovutuksia käsitellään myyntinä ja arvonlisävero suoritetaan perityn vastikkeen määrästä. Mikäli alihintainen luovutus tapahtuu etuyhteystilanteessa niin, että peritty vastike on käypää markkina-arvoa huomattavasti alempi ja hinnoittelupoikkeama on aiheutunut myyjän ja ostajan AVL 73 d :ssä tarkoitetusta etuyhteydestä, pidetään suoritettavan veron perusteena käypää markkina-arvoa. Lisäksi tämän siirtohinnoitteluoikaisun edellytyksenä on, että ostajalla ei ole oikeutta vähentää hankintaan sisältyvää veroa täysimääräisesti. Otettaessa tavara omaan käyttöön veron peruste on ostetun tavaran ostohinta tai sitä alempi todennäköinen luovutushinta, itse maahan tuodun tavaran veron peruste tai sitä alempi todennäköinen luovutushinta ja itse valmistetun tavaran osalta valmistamisesta aiheutuneet välittömät ja välilliset kustannukset. Otettaessa palvelu omaan käyttöön veron peruste on ostetun palvelun ostohinta tai sitä alempi todennäköinen luovutushinta tai itse suoritetusta palvelusta aiheutuneet välittömät ja välilliset kustannukset. Otettaessa tavara tai palvelu osittain omaan käyttöön määräytyy veron peruste sen mukaan, mikä on oman käytön osuus tavaran tai palvelun koko käytöstä. Tavaran tai palvelun omaan käyttöön ottamisesta suoritettava vero kohdistetaan ajallisesti sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana omaan käyttöön ottaminen on tapahtunut, ts. tavara siirretty muuhun kuin vähennykseen oikeuttavaan käyttöön tai palvelu suoritettu. EEN päällikkö Maija Kärkäs

LAKIASIAT Jaakko Sainio lakimies Helsingin seudun kauppakamari Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi Työturvallisuuslaki muuttuu muun muassa työn vaarojen selvittämistä ja arviointia koskevan 10 :n osalta 1.6.2013 lukien. Muutoksella täsmennetään työturvallisuuslakia lisäämällä myös työajoista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät huomioitaviin asioihin. Työajoista aiheutuvien haitta- ja vaaratekijöiden tulisi lakimuutosta koskevan hallituksen esityksen mukaan kuulua jo nykyisin selvitettäviin asioihin, mutta täsmennyksen ansiosta työaikaan liittyvien tekijöiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle korostuu. Työajoilla on merkitystä myös työn ja muun elämän yhteensovittamisen kannalta ja sitä kautta myös laajemmin työntekijän hyvinvointiin. Työajoista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät on ymmärrettävä laajasti. Työajoilla tarkoitetaan työ- ja lepoaikoihin liittyviä asioita kuten yötyötä, vuorotyötä, ylityötä ja riittäviä lepotaukoja, mutta myös muuta työntekijän työhön sidottuna oloa koskevaa aikaa. Vaarojen arvioinnissa huomioon otettavan työhön sidonnaisuuden tulee kuitenkin olla työnantajan toimenpiteistä johtuvaa. Työhön sidottuna oloa koskevaa aikaa on esimerkiksi matkustaminen, jonka ei pääsääntöisesti katsota kuuluvaan työaikaan. Työhön sidonnaisuuden piiriin lukeutuvat myös ne tilanteet, joissa työnantaja edellyttää työntekijän vastaavan puhelimeen tai sähköposteihin varsinaisen työaikansa ulkopuolella. Työnantajan tulee työaikojen osalta ottaa vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa työn ja toiminnan luonteesta riippuen huomioon esimerkiksi seuraavia seikkoja: - työpäivien pituus - työntekijän mahdollisuus itse säätää työpäivän pituutta - kokonaistyöaika - peräkkäisten työvuorojen toistuvuus - työvuorojen kiertosuunta - ylityöt ja niiden määrä - työn suorittamisajankohta - työaikojen ennakoitavuus - työhön sidonnaisuuden aiheuttama kokonaiskuormitus sekä - työntekijöiden mahdollisuus riittävään palautumiseen työpäivän aikana ja niiden välillä. Työaikoihin liittyvien haitta- ja vaaratekijöiden selvittämistä ja arviointia ei tule toteuttaa erillisenä muista haitta- ja vaaratekijöistä, vaan kaikki työhön liittyvät haitta- ja vaaratekijät tulee ottaa selvittämisessä ja arvioinnissa huomioon. Tämä siksi, jotta myös eri haitta- ja vaaratekijöiden keskinäiset vaikutukset tulevat selvitetyiksi ja arvioiduiksi. Työaikoihin liittyvien haitta- ja vaaratekijöiden selvittämisessä tarvittavia tietoja saa muun muassa työaikakirjanpidosta, vuoroluetteloista, ajopiirturista sekä suoraan työntekijöiltä, esim. työaikakyselyjen kautta. Työntekijän työmatkoista saa tietoa puolestaan esimerkiksi taloushallinnon dokumenteista. Työnantaja voi hyödyntää vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa myös työterveyshuoltoa, sillä hyvään työterveyshuoltoon kuuluu muun muassa poikkeavista työajoista johtuvien terveyshaittojen ennaltaehkäisy ja tunnistaminen. Uudistetun 10 :n 1 momentin mukaan työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työajoista, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät sekä, jos niitä ei voida poistaa, arvioitava niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle. Tällöin on otettava huomioon: 1) tapaturman ja muu terveyden menettämisen vaara kiinnittäen huomiota erityisesti kyseisessä työssä tai työpaikassa esiintyviin työturvallisuuslain 5 luvussa tarkoitettuihin vaaroihin ja haittoihin; 2) esiintyneet tapaturmat, ammattitaudit ja työperäiset sairaudet sekä vaaratilanteet; 3) työntekijän ikä, sukupuoli, ammattitaito ja muut hänen henkilökohtaiset edellytyksensä; 4) työn kuormitustekijät; 5) mahdollinen lisääntymisterveydelle aiheutuva vaara; 6) muut vastaavat seikat. Työaikaan liittyviä säännöksiä yllä mainitussa työturvallisuuslain 5 luvussa ovat erityisesti 25 työn kuormitustekijöiden välttämisestä ja vähentämisestä, 30 yötyöstä sekä 31 työn tauottamisesta. On huomattava, että mikäli työnantajalla ei ole edellä tarkoitettuun toimintaan riittävää asiantuntemusta, on työnantajan käytettävä ulkopuolisia asiantuntijoita. Työnantajan on lisäksi varmistuttava, että kyseisillä asiantuntijoilla on riittävä pätevyys ja muut edellytykset tehtävän asianmukaiseen suorittamiseen. Työnantajalla tulee olla hallussaan työturvallisuuslain 10 :ssä tarkoitettu selvitys ja arviointi. Selvitys ja arviointi on tarkistettava olosuhteiden olennaisesti muuttuessa ja se on muutenkin pidettävä ajan tasalla. Työterveyshuollolla on myös merkittävä rooli työn sisältämien vaarojen ja terveyshaittojen ehkäisemisessä. Työterveyshuoltolain 4 :n mukaan työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä ja työolosuhteista johtuvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä työntekijöiden turvallisuuden, työkyvyn ja ter- 11

LAKIASIAT veyden suojelemiseksi ja edistämiseksi. Työterveyshuollon toiminta perustuu työpaikkaselvitykseen, jossa selvitetään esimerkiksi työn fyysinen ja psyykkinen kuormittavuus, työjärjestelyt sekä työympäristöstä ja työntekijän yksilöllisistä ominaisuuksista aiheutuva erityinen sairastumisen vaara. Näin pyritään ehkäisemään ennakolta näiden tekijöiden aiheuttamia terveyshaittoja. Siitä huolimatta, että työpaikkaselvitys sisältää samankaltaisia asioita kuin työnantajan työturvallisuuslain perusteella tekemä työpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi, ne eivät ole toistensa vaihtoehtoja, vaan molemmat tulee toteuttaa. Työturvallisuuslain mukainen vaarojen selvittäminen ja arviointi on työnantajan velvollisuus ja työterveyshuoltolain mukaisen työpaikkaselvityksen laatiminen työterveyshuollon velvollisuus. Eroavaisuuksia on muun muassa siinä, että vaikka hyvin tehdyssä työpaikkaselvityksessä arvioidaan työn vaarat ja haitat, siinä ei useinkaan aseteta havaittuja riskejä tärkeysjärjestykseen. Toisaalta työpaikkaselvityksessä voi myös jäädä huomioimatta harvoin suoritettaviin töihin liittyvät vaarat. Joka tapauksessa työpaikkaselvitystä voidaan käyttää työturvallisuuslain mukaisessa vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa apuna. Sama pätee myös toisinpäin. Ne voidaan myös suorittaa samanaikaisesti yhteisessä prosessissa. Muutamia paikkoja vielä vapaana! Vertaisklubi on syntynyt kauppakamarin asiakaskunnan tarpeiden ja toivomusten pohjalta. Syksyllä käynnistyy ensimmäinen yritysten johdolle suunnattu vertaisklubi Raumalla. Vertaisklubissa tapaat säännöllisesti muita yritysjohtajia tutussa ja luottamuksellisessa pienryhmässä, jossa klubilaiset sparraavat toisiaan konkreettisten aiheiden ympärillä. Klubi on osaamisen jakamista ja tehokasta verkostoitumista parhaimmillaan! Yhä useampi yritysjohtaja kaipaa kontaktiverkoston lisäksi läheistä ja luottamuksellista ryhmäkeskustelua samassa asemassa ja samankaltaisten kysymysten parissa työskentelevien kollegoiden kanssa. Jakamalla tietoa, osaamista, kokemuksia, huolenaiheita ja menestystarinoita muiden kanssa, saa asioihin uusia näkökulmia ja konkreettista tukea työhön. Näihin haasteisiin vastatakseen Rauman kauppakamarissa käynnistyy syksyllä 2013 uusi vertaisklubi toiminta. Keskusteluja ohjaa FM Pekka Pirhonen, joka on kokenut coach ja pienryhmien fasilitoija. Pekka on mukana mm. Rauman kaupungin tarina & strategiahankkeessa. Vertaisklubissa verkostoidut tehokkaasti ja saat konkreettista tukea työhösi! Lisätietoja klubitoiminnasta ja ilmoittautumiset Toimitusjohtaja Jaakko Hirvonsalo, 0500-593531 Koulutuspäällikkö Päivi Junnila p. (02) 822 1199 tai 044-765 4533, Email: paivi.junnila@chamber.fi klubin hinta: Rauman kauppakamarin jäsenille 990 + alv / 12 kk, (normaalihinta 1390 + alv / 12 kk) Klubipäivät: 18.9.2013, 20.11.2013, 6.2.2014, 10.4.2014 ja 11.6.2014 Kellonaika: 14.00-17.00 10 syytä liittyä klubiin: Kehität ammattiosaamistasi Luot uuden luottamusverkoston Opit toisten kokemuksista ja vältät muiden virheet Saat hyödyllisiä vinkkejä miten toimia eri tilanteissa Näet asiat uusista näkökulmista Saat tukea ja sparrausta sinua askarruttaviin kysymyksiin Kuulet kauppakamarin asiantuntijoiden puheenvuoroja Kuulut LinkedInin suljettuun keskusteluryhmään Saat kaupan päälle laadukkaan koulutuspäivän Saat ammattikirjan ilman eri maksua (arvo noin 40 ) Rauman Offsetpaino Oy 08.2013