ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 22.09. 21.11.2008. 1. Kilpailukutsu. 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä



Samankaltaiset tiedostot
KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU

1.2 Osallistumisoikeus ja opintosuoritukset Kilpailu oli avoin kaikille OY:n, TTY:n ja Aalto yliopiston arkkitehtikouluissa opiskeleville.

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU

OPPILASASUNTOLAN KORJAUKSEN IDEAKILPAILU

PSOAS:n opiskelija-asuntokilpailu Huomisen opiskelijakoti

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU Julkisivuyhdistys r.y. Aalto yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto

-massoittelu ja julkisivusommittelu kiinnostavaa -uusi parvekemaailma on vaikeasti hahmotettavissa -rakennuksen havainnekuva puuttuu

- K a u n i s t a ja k e s t ä v ä ä -

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILUN 2015 ( ) ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA

HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU

Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu

ORNAMON JÄSENTEN TOIMIALAAN KUULUVIA SUOMESSA JÄRJESTETTÄVIÄ KILPAILUJA VARTEN

ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU

PUUN MAHDOLLISUUDET LÄHIÖTALOJEN KORJAAMISESSA JA LISÄRAKENTAMISESSA

Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava

JULKISIVUYHDISTYS RY.

Julkisivuremontti KILPAILUAINEISTO. Kilpailun säännöt Osallistumislomake Liite 1 - Vastauslomake Liite 2 - Vapaamuotoiset perustelut

Suomen Maisema-arkkitehtiliiton kilpailusäännöt Suomessa järjestettäviä kansallisia maisema-arkkitehtuurikilpailuja varten

VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNNAN KILPAILUSÄÄNNÖT

Julkisivun energiakorjaus. JSY Kevätkokous Stina Linne

PUUN MAHDOLLISUUDET LÄHIL HIÖTALOJEN KORJAAMISESSA JA LISÄRAKENTAMISESSA. Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011

Kevyen kutsukilpailun mallit

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

VALAISTUKSEN IDEASUUNNITTELUKILPAILU. Harjun alue. Kilpailuohjelma

JULKISIVUYHDISTYS RY.

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa?

Kilpailuehdotus The Soma

Keskiaikaisten markkinoiden infomökki SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUOHJELMA

Lähiökehittämisen oppimateriaalituotanto. LähiöOppi TTY Arkkitehtuurin laitos Korjausrakentamisen tutkimusryhmä

Vuoden Julkisivuremontti -kilpailu palkitsee parhaan julkisivuhankkeen. Mikko Tarri Korjausrakentaminen 2012, Wanha Satama

Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa?

Iltapäivän teeman rajaus

Rakennusalan suunnittelukilpailun periaatteet

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA

Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen?

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus

Kilpailun valmistelu käynnistettiin kaupungin aloitteesta.

äijälänranta-aidan ideakilpailu

Energiatehokkuus korjausrakentamisessa, case Raahen Kummatti - PURA JA RAKENNA - projekti 1970-luvun lähiössä

KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU

Suomen Arkkitehtiliitto - Finlands Arkitektförbund ry SAFA

Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy

Julkisivuteko palkinto

Julkisivukilpailussa kehityskelpoisia ratkaisuja

JULKISIVUYHDISTYS RY

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/5 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

RAKENNUSTEN ILMANPITÄVYYS

Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu

Opiskelijoiden visioita vanhan elementtikerrostalon tulevaisuudesta. Pienempi = parempi?

ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA. Kilpailukutsu KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä

KERROSTALOJEN KORJAUSTEN JA PERUSPARANNUSTEN ENERGIATEHOKKUUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTIA

KEMPELEEN #SOME-LAAVUT

Julkisivujen korjaussuunnittelu ja korjausten hintatietous

Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa

LAUSUNTO TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA LISÄRAKENTAMISMAHDOLLISUUDET TONTILLE

KOTOISA. tuotesuunnittelukilpailu. Liikelahja, joka kertoo tarinan

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI

Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy

HKL:N METROASEMIEN RADANTAUSTAULUJEN ILMEEN SUUNNITTELUKILPAILU

1.1 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ, LUONNE JA TARKOITUS 2.3 KILPAILUN RATKAISEMINEN, TULOKSEN JULKISTAMINEN JA NÄYTTEILLEPANO

Oulussa uutta ajattelua, rakennusvalvonnat hakevat kumppaneita. Oulun Malli

Julkisivuyhdistys linjasi strategiaansa

Seinäjoen kampusalueen silta. Suunnittelukilpailu SeAMK:n tekniikan opiskelijoille

nzeb- määräysten valmistelu3lanne ja aikataulu

LUMINORD Seminaarin ohjelma

HELPOTUS KILPAILUOHJELMA HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 !!!"#$%&#$%"'!!!"%(%%(%"'!!!")*&%+)"' MUOTOILUKILPAILU 2011

VAASA S WOODEN TOWER OF INNOVATION Architectural idea competition for TUT s School of Architecture students ( )

Puukerrostalojen asukas- ja rakennuttajakyselyt 2000 ja 2017

Ilpo Saukkonen. Sisäilmapaja Nurmes Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto

ALVAR AALTO -MUSEON JA KESKI-SUOMEN MUSEON NIVELOSAN YLEINEN SUUNNITTELUKILPAILU

Kilpailu on valtakunnallinen ja kattaa seuraavat viisi maantieteellistä aluetta: (Etelä Suomi, Länsi Suomi, Keski Suomi, Itä Suomi, Pohjois Suomi).

Tarmo Laskurien käyttö energiahallinnan tukena

RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa

Valaistus. Ulkovalaisimet. Case study. VTT Oulu. Energia tehokkaat ledit valaisevat VTT:n piha-alueen Oulu, Suomi

KOHDE. REMONTOITU OSITTAIN AIEMMIN v. 1994

Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin. Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki

COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY Prof. Juha Vinha

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku

LUONTO JA IHMISYSTÄVÄLLINEN ARKKITEHTUURI.

PIENTALON KORJAUSINFO. Oulun rakennusvalvonnan järjestämä tietoisku pientalonsa korjaamista suunnitteleville. TO klo Tervetuloa!

COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY Prof. Juha Vinha

JULKISIVUYHDISTYS R.Y.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Investointitoimisto Toimistopäällikkö KIT

KUTSU MODO-MUOTOILUKILPAILUUN

RAKENNUSFYSIIKKA 2013 SEMINAARIN AVAUS

Yhteisöllisen asumisen kehittäminen Tampereella

Lemminkäinen Ratkaisuja korjausrakentamiseen

LUMINORD

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi. uudistuu - tulevat haasteet

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN OH JELMA

Kerrostalojen korjaustoiminnan energiataloudellisten valintojen vertailu

Toiminnan kehittämiseen entistä vankempi ote

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

ENERGIATEHOKAS JULKISIVURAKENTAMINEN JA - KORJAAMINEN RAKENNESUUNNITTELIJAN NÄKÖKULMASTA. DI Saija Varjonen, A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Korjausrakentamisen nykytila ja tulevaisuus

Tulevaisuuden opiskelijaasumisen

PIENTALON KORJAUSINFO

Kansliapäällikkö Hannele Pokka, ympäristöministeriö. Puupäivät 2012, Helsinki. Hyvät puupäivien 2012 osanottajat!

Transkriptio:

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 22.09. 21.11.2008 ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA 1. Kilpailukutsu 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä Tehtävänä oli 1970-luvun elementtikerrostalon julkisivujen ilmeen kohentaminen, energiatehokkuuden ja toiminnallisuuden parantaminen sekä pihamiljöön uusiminen. Kilpailulla haettiin ennakkoluulottomia ehdotuksia uudemman rakennuskannan korjaussuunnittelun kehittämiseksi sekä yleisemmin myös 1970- ja 1980-luvun aluerakentamisen ns. ongelmakohtien ratkaisuvaihtoehdoiksi. Erityisesti toivottiin kerrostalojen matalaenergiakorjaukseen soveltuvia, tulevaisuuteen suuntaavia ratkaisuja. Suunnittelukohteena oli tyypillinen 3-kerroksinen (kellari ja kolme asuinkerrosta), elementtitekniikalla toteutettu tasakattoinen, hissitön asuinkerrostalo. Kilpailun järjesti Julkisivuyhdistys r.y. yhdessä OY:n,TKK:n ja TTY:n arkkitehtikoulujen kanssa. Kilpailun tekniset järjestelyt hoitaa TTY:n arkkitehtuurin laitos yhdessä Julkisivuyhdistys r.y.:n kanssa. 1.2 Osallistumisoikeus ja opintosuoritukset Kilpailu oli avoin kaikille OY:n,TKK:n ja TTY:n arkkitehtikouluissa opiskeleville. 1.3 Palkinnot ja lunastukset Palkintoina oli jaettavana 7000 euroa seuraavasti: I palkinto 3000 II palkinto 2000 III palkinto 1000 Lunastus 500 Lunastus 500 Palkintolautakunta voi yksimielisellä päätöksellä jakaa palkintoihin varatun summan toisinkin yhteissumman pysyessä samana. Kilpailun palkinnot jaetaan stipendeinä.

1.4 Palkintolautakunta Julkisivuyhdistys r.y.:n nimeämänä: - Julkisivuyhdistyksen puheenjohtaja, TkT Jussi Mattila, Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennetekniikan laitos - Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, päätoimittaja Betoni /Suomen Betoniyhdistys ry. OY:n nimeämänä: - Yrjö Tuppurainen Professori, Korjausrakentaminen - Jouni Koiso-Kanttila Professori, Rakennusoppi TTY:n nimeämänä: - Kari Salonen Professori, Rakennusoppi - Harri Hagan Yliassistentti, Korjausrakentaminen TKK:n nimeämänä: - Pekka Heikkinen Professori, Puurakentaminen - Hannu Hirsi DI, Rakennustekniikka - Toimittaja Auri Häkkinen Rakennuslehti Palkintolautakunnan sihteerinä toimi Riina Takala Julkisivuyhdistyksestä. 1.6 Kilpailun aikataulu Kilpailuaika alkoi ma 22.9.2008 ja päättyi pe 21.11.2008 2. Kilpailutekniset tiedot 2.1 Ehdotusten avaaminen Tekninen avustaja avasi palautetut työt (29 kpl) ja numeroi ne seuraavasti: 1. Syreeni 2. Pientä pintaremppaa 3. L-koodi 4. Saunalle 5. 2H+K 6. Solaari 7. Palapeli 8. Paluu tulevaisuuteen 9. Triplettes de Belleville 10. Julkisivu lounas 11. Syksy 12. Nuija 13. 360 Degree of Space 14. Mustikka 15. Nuuka 16. Tilkkutäkki 17. Verso 18. Kerkkä 19. Kolme taloa/koti 20. Pinotexia pintaan 21. Etelän hetelmä 22. FWD

23. Metamorfoosi 24. Denim 25. Green Polarbear 26. Kaks potenssiin kaks 27. Musta lammas 28. Amadeus 29. Tulisielu 2.2 Kilpailuehdotusten palautus ja käyttöoikeus Palkitut ja lunastetut työt jäävät Julkisivuyhdistys r.y.:n haltuun. Muut alkuperäispiirustukset palautetaan tekijöille. Järjestäjällä on oikeus kuvauttaa ne ja käyttää niitä julkisivukorjauksen esimerkkiaineistona tilaisuuksissaan ja julkaisuissaan. Tekijänoikeus säilyy ehdotuksen tekijällä. Kilpailun ratkaisemisen jälkeen työt ovat noudettavissa arkkitehtuurin osastojen vahtimestareilta. 3 Kilpailutehtävä 3.1 Kilpailutehtävän tausta Kilpailutehtävän valinnan taustana on se, että Suomessa on runsaasti 1960-luvulla ja sen jälkeen rakennettuja ns. elementtiaikakauden asunkerrostaloja, joista merkittävä osa on tullut tai on tulossa lähiaikoina ensimmäistä kertaa korjattavaksi. Rakennusten energiatehokkuus on yleensä erittäin heikko verrattuna uudisrakentamiseen, uusista energiamääräyksistä puhumattakaan. Osassa tästä rakennuskannasta julkisivun betonirakenteet ovat vaurioituneet siten, että tarvitaan suhteellisen raskaita korjaustoimia. Näissä tapauksissa, kun rakennuksen ilme tulee korjaustoimien seurauksena joka tapauksessa muuttumaan, korjaamisessa on käytettävissä hyvin monenlaisia arkkitehtonisia mahdollisuuksia. Suomen rakentamista ohjaavat energiamääräykset tiukkenevat koko ajan. Energiaa säästävät ns. matalaenergiakorjaukset eivät ole yleensä kannattavia, jos tarkastellaan pelkästään energian säästöstä saatavia hyötyjä. Jos samalla kuitenkin saavutetaan parempi sisäilma ja pystytään torjumaan rakenteiden turmeltumismekanismit, niin toimenpide on elinkaaritaloudellisesti perusteltu. Matalaenergiakorjaukseen liittyy esim. rakennuksen vaipan lämmöneristävyyden parantaminen sekä IV-ratkaisujen uusiminen ja sen myötä saavutettava lämmön talteenotto. Uusiutuvien energiamuotojen käyttöönotto on tulevaisuutta myös rakentamisessa. Ehdotuksen tekijä voi halutessaan käyttää tunnettuja energiantuottomuotoja ja ideoida myös ennakkoluulottomia tapoja rakennuksen energiatehokkuuden parantamiseksi. Kyseeseen voi mm. tulla rakennuksen massoittelu, vaippalasitus, tuulienergia, aurinkoenergia, geoterminen energia, lämmön talteenotto (vaatii konehuoneen ja isot hormit), vaipan viherrakentaminen tms. 3.3 Kilpailun tavoitteet Kilpailun tavoitteena oli löytää ennakkoluulottomia ratkaisuja korjausrakentamiseen ja lähiöuudistukseen erityisesti matalaenergiakorjauksen näkökulmasta rakennuksen energiatehokkuutta parantamalla sekä myös - parantaa rakennuksen ja sen julkisivujen teknistä käyttöikää elinkaariajattelun mukaisesti - parantaa rakennuksen ulkonäköä ja houkuttavuutta asuntomarkkinoilla - parantaa maantasokerroksen ja asuntojen toiminnallisuutta - löytää uusia materiaali- ja suunnitteluratkaisuja tekniseen korjaamiseen sekä ehdotuksia uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämiseksi - parantaa piha-alueen esteettistä ja toiminnallista laatua kaikki ikäryhmät huomioiden - parantaa liikuntarajoitteisten toimintaympäristöä eli luoda ns. esteettömyyspolku Kilpailija sai halutessaan esittää myös täydennysrakentamista (maantasokerros, kattokerros, yms.) huomioiden paikoitustarve ja piha-alueen riittävyys. Myös rakennuksen osittainen purkaminen oli mahdollista..

4 Yleisarviointi ja jako luokkiin 4.1 Yleistaso ja arvosteluperusteet Palkintolautakunta piti kilpailun yleistasoa korkeana. Ehdotuksissa oli perehdytty kiitettävästi kilpailun tavoitteisiin ja mukana oli useita ennakkoluulottomia ehdotuksia sekä energiatehokkuuden, materiaalinkäytön että teknisten ratkaisujen suhteen. Koska kyseessä oli painotetusti Ideakilpailu, palkintolautakunta päätti arvostelussaan painottaa osatekijöitä seuraavassa järjestyksessä: 1. Energiataloudellinen käsittelytapa arkkitehtuurin ja teknisten ratkaisujen suhteen 2. Tilaratkaisujen muutokset panos-tuotos-ajattelun suhteen 3. Piharatkaisut ja lähiympäristö 4. Muut ansiot Palkintolautakunta ei korostetusti painottanut ratkaisujen taloudellisuutta - sitä kuitenkaan vähättelemättä. Kilpailun luonteeseen ja tavoitteisiin kuului arkitodellisuudesta irtautuminen ja uusien ideoiden ja ratkaisutapojen etsintä. Ehdotuksilta ei arvostelussa edellytetty kuitenkaan teknisten ratkaisujen virheettömyyttä, vaan palkintolautakunta arvioi, olisiko esitetty idea mahdollista toteuttaa sitä sen omista lähtökohdista kehittäen. 4.2 Energiataloudellinen käsittelytapa arkkitehtuurin ja teknisten ratkaisujen suhteen Parhaissa ehdotuksissa oli jalostettu nykyistä rakennusta ja saatu siitä arkkitehtuuriltaan kiinnostavampi ja asuntomarkkinoilla vetovoimaisempi. Positiivisia muutoksia oli saatu aikaan hyvinkin hennoilla ja varovaisilla toimenpiteillä. Panostuotos-ajattelu on ollut kohdallaan. Rakennusta voimakkaasti muuttaneet ehdotukset sisälsivät joukon erittäin mielenkiintoisia ehdotuksia. Laajojen asuntoalueiden korjausfilosofiana liiallinen muutos sisältää myös riskin kaoottisesta ja ylivirikkeellisestä lopputuloksesta. Huolestuttavan moni rakennusta voimakkaasti muuttava tai lisärakentava ehdotus ei ollut löytänyt tasapainoista lopputulosta. Joissakin tapauksissa lopputulos on muuttunut nykytilannetta laaduttomammaksi rakennus ei joko sitoudu aikaansa tai ole myöskään nykyarkkitehtuurin laatutekijöitä omaava. 4.3 Tilaratkaisujen muutokset panos-tuotos-ajattelun suhteen Julkisivujen osuus keskiraskaan korjausrakentamisen kokonaiskustannuksissa on vähäinen verrattuna tilaratkaisuiden mahdollisiin kustannuksiin. Pääosin muutokset olivat harkittuja ja maltilla tehtyjä. Mukana oli toki myös ehdotuksia, joiden rakentamistaloudellinen ajattelutapa oli epärealistinen. Suuret, kalliit muutokset eivät tuoneet varsinaista lisäarvoa. Panos-tuotos-ajattelu ei ollut kohdallaan. 4.4 Piharatkaisut ja lähiympäristö Piharatkaisujen osuus arvioinneissa jäi vähäiseksi, johtuen pääasiassa siitä, että niiden suunnitteluun ei ollut kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Poikkeuksiakin toki löytyi. Keskimäärin pihapiirit ja lähiympäristö olivat varsin tavanomaisia ja osittain jopa vain käsittelemätöntä tontinosaa. Paikoitus oli yleensä hoidettu talon sisäänajonpuoleisessa päädyssä, osassa selvästi yli- tai alimitoitettuna. Paikoituksen sijoittamista parvekevyöhykkeen eteen pidettiin virheratkaisuna. Muutamassa ehdotuksessa oli erinomaisesti rikastettu pihapiiriä viherhuoneilla, kesäkeittiöillä ja pihamökeillä. 4.5 Muut ansiot Muutamassa ehdotuksessa oli poikkeuksellisen ansiokkaasti tutkittu joko rakenteita, esteettömyyttä tai ekologiaa, mikä otettiin arvostelussa myönteisesti huomioon. Kilpailun luonteen vuoksi pidettiin ansiona myös ehdotuksen omaperäisyyttä ja poikkeamista rutiininomaisista ratkaisuista. Jokunen varmalla ja kokeneella ammattitaidolla tehty ehdotus ehkä kärsi arvostelussa tästä linjauksesta.

5. Jako luokkiin ja ehdotuskohtainen arviointi Ehdotuksen nro 19 ei katsottu täyttävän kilpailun ehtoja eikä sitä arvosteltu. Käsiteltyään ehdotuskohtaisesti muut kilpailuehdotukset, päätti palkintolautakunta laittaa ne seuraaviin luokkiin: 5.1 Palkintoluokka 5 kpl (1,8,9,14,20) Ehdotukset, jotka ovat ratkaisseet kilpailun tavoitteet kiitettävästi ja osoittaen normaalista korjausrakentamisesta positiivisesti poikkeavaa, oivaltavaa ratkaisutapaa. Koska kaikissa em. ehdotuksissa oli omaehtoisia ratkaisuja ja painotuksia ideakilpailun kannalta, päätti palkintolautakunta jakaa kolme ensimmäistä palkintoa ehdotusten 1,9 ja 14 kesken asettamatta painotuksia tärkeysjärjestykseen. 5.2 Yläluokka (YL) 5 kpl (12,17,21,24,25) Ehdotukset, jotka ovat ratkaisseet kilpailun tavoitteet kiitettävästi. Ehdotuksia voi pitää ennakkoluulottomina ja raikkaina puheenvuoroina korjausrakentamisen suunnittelukentässä. 5.3 Ylempi keskiluokka (YKL) 9 kpl (4,5,7,10,11,16,22,23,27) Ehdotukset, jotka ovat ratkaisseet kilpailun tavoitteet erittäin hyvin ja ammattitaitoisesti. Ehdotusten joukossa on erinomaisen oivaltavia osaratkaisuja, kokonaisuus ei aina ole kuitenkaan tasapainossa. 5.4 Alempi keskiluokka (AKL) 4 kpl (3,13,15,29) Ehdotukset, jotka ovat ratkaisseet kilpailun tavoitteet hyvin mutta eivät ole onnistuneet ratkaisemaan kuin osan tavoitteista. Myös tässä luokassa on mielenkiintoisia yksityiskohtaratkaisuja. 5.5 Alaluokka (AL) 5 kpl (2,6,18,26,28) Ehdotukset, jotka ovat ratkaisseet kilpailun tavoitteet välttävästi ja ovat joissakin kohdissa selvästi tehneet virheellisiä ratkaisuja kokonaistavoitteiden suhteen. Osassa ehdotuksia ns. panos-tuotos-ajattelu ei ole kohdannut todellisuutta. 5.6 Ehdotuskohtainen arviointi Ehdotuksista laadittiin jokaisesta arviointilomake, jotka ovat tämän pöytäkirjan liitteenä. Kritiikkiliitteissä on koottu palkintolautakunnan arviointeja 1-5 asteikolla ja mahdollisia huomautuksia ranskalaisin viivoin. Kohta Yleisarviointi ei ole edellisten keskiarvo vaan kuvaa ehdotuksen yleistä kiinnostavuutta, presentaatiota ja perehtymistä ideakilpailun tavoitteisiin. Arkkitehtuurin laitosten vastaavat opettajat antavat pyydettäessä tarkemman työkohtaisen arvioinnin tai pitävät oman laitoksensa töistä erillisen kritiikkitilaisuuden.

6. Kilpailun ratkaisu Päätettyään yksimielisesti luokkajaon ja palkitut ehdotukset, palkintolautakunta päätti jakaa palkinnot seuraavasti: 2. palkinto, 2000 euroa, nimimerkille nro 1 Syreeni 2.. palkinto, 2000 euroa, nimimerkille nro 9 Triplettes de Belleville 2. palkinto, 2000 euroa, nimimerkille nro 14 Mustikka Lunastus, 500 euroa, nimimerkille nro 8 Paluu tulevaisuuteen Lunastus, 500 euroa, nimimerkille nro 20 Pinotexia pintaan 7. Nimikuorten avaus Palkintolautakunnan läsnä ollessa avattiin nimikuoret ja tekijöiksi osoittautuivat: Jaettu 2.palkinto a 2000,- Nimim.nro 1 SYREENI Tekijät ja oppilaitos Emma Linsuri OY Linda Salo OY Nimim.nro 9 TRIPLETTES DE BELLEVILLE Tekijä ja oppilaitos Satu Huuhka TTY Nimim.nro 14 MUSTIKKA Tekijä ja oppilaitos Hanna-Maija Tervo OY Lunastus a 500,- Nimim.nro 8 PALUU TULEVAISUUTEEN Tekijä ja oppilaitos Akseli Leinonen TTY Avustaja Minna Koskinen TTY Nimim.nro 20 PINOTEXIA PINTAAN Tekijä ja oppilaitos Erkki Dankwa TKK Muiden ehdotusten nimikuoret avattiin tilaisuuden jälkeen teknisen avustajan toimesta. Palkintolautakunta 28.11.2008