LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi viestintämarkkinalain. annetun lain muuttamiseksi JOHDANTO

Samankaltaiset tiedostot
Liikenne- ja viestintävaliokunnalle

MUISTIO Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtioneuvoston asetusta televisio- ja radiotoiminnasta (VNA 1245/2014, jäljempänä asetus).

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 26/2004 vp. Hallituksen esitys laiksi radiolain muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.

Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitetta koskevan sääntelyn uudistamisesta

Sivistysvaliokunnalle

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT

Säädöshankepäätös 1 (5) Perustiedot Hankkeen/toimielimen/strategian nimi

Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitesäännöksestä

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 23/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi radiotaajuuksista ja telelaitteista annetun lain muuttamisesta

Ratkaistavana päättynyt. Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta JOHDANTO

Lausunto ohjelmistojen siirtovelvoitetta sekä ääni- ja tekstityspalveluja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta

vjäs. Sari Palm /kd ( 1 3, 4 osittain) sihteeri Juha Perttula valiokuntaneuvos 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 15 jäsentä.

Virallinen huomautus on ensimmäinen vaihe komission rikkomusmenettelyssä. Määräaika Suomen vastauksen antamiselle päättyy

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO

LIIKENNEVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2001 vp. hallituksen esityksen laiksi postipalvelulain JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat.

4 PALUU i HAKU KAIKISTA

Kopiosto ry:n huomiot käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen tietoyhteiskuntakaareksi (HE 221/2013 vp) Pääviestit. I: EU-oikeudellinen tausta

Kopiosto ry:n huomiot käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen tietoyhteiskuntakaareksi (HE 221/2013 vp) Pääviestit. I: EU-oikeudellinen tausta

Muistio YLE TV1, YLE TV2, YLE Fem ja YLE Teema sekä vapaasti vastaanotettavat yleisen edun kanavat MTV3 ja Nelonen.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Raimo Vistbacka /ps vjäs. Lyly Rajala /kok sihteeri Mika Boedeker valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä.

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 16/2005 vp

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä.

Moniarvoinen viestintä ja mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan yhdenvertaisesti

2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Ilmoitettiin, että asia on saapunut valiokuntaan.

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma. Kuulemistilaisuus

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Kopiosto ry:n huomiot käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen tietoyhteiskuntakaareksi (HE 221/2013 vp)

asiantuntijajäsenistä

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2007 vp. Hallituksen esitys laeiksi joukkoliikenteen tarkastusmaksusta

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 29/2001 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/2010 vp

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi viestintämarkkinalain, televisio- ja radiotoiminnasta annettua

Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp)

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2011 vp. hallituksen esityksen laiksi maksulaitoslain JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat HALLITUKSEN ESITYS

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Ville Niinistö /vihr (6 osittain, 7 9 ) 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 14 jäsentä.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 16/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi Merenkulkulaitoksen. tuotantotoiminnan muuttamisesta JOHDANTO

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

HE 13/2017 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta. Satu Kangas

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

Hallintovaliokunnalle

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen. yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2010 vp

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/2009 vp. Hallituksen esitys kaupallisista tavarankuljetuksista

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

Läsnä pj. Antti Rantakangas /kesk (1 16, 17 osittain, 18 ja 19 ) vpj. Tapani Mäkinen /kok jäs. Marko Asell /sd

ehdotetaan laajennettavaksi. Vastaisuudessa myös Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saanut sijoitusrahasto

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

Ympäristövaliokunnalle

tapahtumien tutkinnasta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 16/2011 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain muuttamisesta

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki

Päätös Yleisradio Oy:n äänipalvelujen toteuttamisesta televisio-ohjelmissa vuonna 2013

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Liikenne- ja viestintävaliokunnalle

HALLITUKSEN ESITYS JA LAKIALOITE

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 29/2005 vp. Hallituksen esitys laiksi pysäköintivirhemaksusta

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoava teleyritys on velvollinen siirtämään verkossa ilman korvausta:

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta

VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/

Ajankohtaista Biopankkilaista

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 13/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi Eurojustia koskevan. koskevan päätöksen eräiden määräysten täytäntöönpanosta JOHDANTO

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lausunto yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisiointioikeuksien käyttämistä koskevasta ehdotuksesta

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 23/2004 vp. Hallituksen esitys laiksi ilmailulain muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.

EDUSKUNTA ASIAKIRJAVIHKO ^"VALIOKUNNAT. ^ idlj^r \fj> ilil

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2009 vp

ASIA: FINNET-LIITTO RY:N LAUSUNTO KOSKIEN LUONNOSTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI TEKIJÄNOIKEUSLAIN 25 I JA 47 :N MUUTTAMISESTA

Transkriptio:

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi viestintämarkkinalain 134 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta, viestintämarkkinalain 134 :n ja televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamiseksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 16 päivänä maaliskuuta 2010 lähettänyt liikenne- ja viestintävaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen laeiksi viestintämarkkinalain 134 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta, viestintämarkkinalain 134 :n ja televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamiseksi (HE 13/2010 vp). Lausunnot Eduskunnan päätöksen mukaisesti perustuslakivaliokunta ja sivistysvaliokunta ovat antaneet asiasta lausunnot (PeVL 27/2010 vp ja SiVL 9/2010 vp), jotka on otettu tämän mietinnön liitteiksi. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - neuvotteleva virkamies Jussi Mäkinen, liikenne- ja viestintäministeriö - lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren, oikeusministeriö - hallitusneuvos Jorma Waldén, opetusministeriö - lakimies Riikka Rosendahl, Kuluttajavirasto - ylitarkastaja Sari Loijas, valtakunnallinen vammaisneuvosto VANE - erikoissuunnittelija Jouko Kokko, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) - lakiasiain päällikkö Katri Olmo, Yleisradio - lakimies Sanna Tuominen, Digita Oy - lakimies Minna Miettinen, Elisa Oyj - apulaisjohtaja Petra Wikström Van Eemeren, MTV Media - Project Director Janne Holopainen, PlusTV - kehitysjohtaja Tapio Haapanen ja kehitysjohtaja Pekka Pesari, TeliaSonera Oyj - asiantuntija Veijo Turunen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK - lakiasiainjohtaja Mika Enäjärvi, FiCom - lakiasiainjohtaja Teemu Summanen, Finnetliitto ry - puheenjohtaja Antero Penttinen ja lakimies Pamela Sarasmo, Kuuloliitto - yksikönpäällikkö Kaisa Alanne ja erityisasiantuntija Jari Heiskanen, Kuurojen Liitto ry - tiedonsaantijohtaja Teuvo Heikkonen, Näkövammaisten Keskusliitto - johtaja Marcus Wikström, Suomen Televisioiden Liitto - toiminnanjohtaja Nina Laurio, Suomen elokuvatuottajien keskusliitto - johtaja Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto - lakiasiain päällikkö Tommi Nilsson, Kopiosto ry - projektinjohtaja Lauri Kaira, Luovan työn tekijät ja yrittäjät (Lyhty) HE 13/2010 vp Versio 2.0

Johdanto - toiminnanjohtaja Lauri Rechardt, Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry - toiminnanjohtaja Stiina Laakso, Suomen audiovisuaalisen alan tuottaja SATU ry - edunvalvontajohtaja Martti Kivistö, Teosto ry - toiminnanjohtaja Kirsi Niittyinperä, Tuotos ry. HALLITUKSEN ESITYS Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi viestintämarkkinalain säännöksiä ohjelmistojen siirtovelvoitteesta sekä lisättäväksi televisio- ja radiotoiminnasta annettuun lakiin säännökset ohjelmistoihin liitettävistä tekstityksestä ja äänitekstityksestä. Nykyisen siirtovelvoitesäännöksen soveltamista ehdotetaan jatkettavaksi vuoden 2011 kesäkuun loppuun, jolloin ehdotetut muutokset tulisivat voimaan. Ohjelmistojen siirtovelvoitetta ehdotetaan rajoitettavaksi nykyisestä siten, että sen piiriin jäisivät julkisen palvelun ohjelmistojen lisäksi vain ne vapaasti vastaanotettavat yleisen edun mukaiset valtakunnallisen ohjelmistoluvan nojalla lähetettävät televisio-ohjelmistot, joihin tulee liittää ääni- ja tekstityspalvelu. Televisio- ja radiotoiminnasta annettuun lakiin ehdotettavilla muutoksilla pyritään edistämään näkö- ja kuulorajoitteisten mahdollisuutta päästä osallisiksi televisiolähetyksistä. Ehdotettu velvoite hyödyttää myös muita ryhmiä, kuten ikääntyviä sekä maahanmuuttajia. Nykyistä siirtovelvoitesääntelyä jatkavan viestintämarkkinalain 134 :n voimaantulosäännöksen muutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1 päivänä syyskuuta 2010 ja sitä on tarkoitus soveltaa kesäkuun 2011 loppuun. Viestintämarkkinalain ja televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2011. Siirtovelvoitesääntely ehdotetaan säädettäväksi kaupallisten kanavien osalta määräajaksi siten, että se on voimassa vuoden 2016 joulukuun loppuun. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Yleisperustelut Yleistä Liikenne- ja viestintävaliokunta toteaa, että yleispalveludirektiivin uudistaminen vuonna 2009 niin sanotun telepaketin yhteydessä annetulla neuvoston ja parlamentin direktiivillä 2009/136/EY on kaventanut entisestään kaapelitelevisiokanaville määrättävän hyväksyttävän siirtovelvoitteen alaa. Sen piirissä voivat olla direktiivin täytäntöönpanoajan kuluttua enää vain yleistä etua edistävät ohjelmistot, joihin on liitetty palveluita, joiden avulla näkö- ja kuulovammaiset voivat seurata ohjelmia. Direktiivin uudistus tulee panna täytäntöön 25.5.2011 mennessä. Direktiivi edellyttää myös, että siirtovelvoitetta on tarkasteltava säännöllisin väliajoin uudelleen. Hallituksen esityksessä ehdotettu uudistettu siirtovelvoite olisi määräaikainen päättyen vuoden 2016 lopussa, jolloin merkittävä osa televisiotoimiluvista päättyy. Tämän jälkeen kaupallisten televisio-ohjelmistojen siirtovelvoitteelle ei esityksen mukaan todennäköisesti enää ole tarvetta televisiolähetysten vaihtoehtoisten jakeluteiden kehittymisen vuoksi. Valiokunta painottaa nimenomaan esityksen määräaikaisuutta ja viestintä- ja verkkoteknologian nopeaa kehittymistä. Liikenne- ja viestintävaliokunta toteaa edelleen, että viestintämarkkinalain 134 :n mukaisella siirtovelvoitteella on suora yhteys tekijänoikeuslain soveltamiseen, sillä siirtovelvoitteen 2

Perustelut LiVM 8/2010 vp HE 13/2010 vp piiriin kuuluvasta edelleenlähettämisestä ei tekijällä ole oikeutta korvaukseen tekijänoikeuslain 25 i :n mukaan. Valiokunta viittaa sivistysvaliokunnan asiasta antamaan lausuntoon (SiVL 9/2010 vp). Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin muutoksin ja huomautuksin. Voimassa olevan sääntelyn jatkaminen Nykyisen siirtovelvoitesääntelyn voimassaoloaikaa ehdotetaan jatkettavaksi kesäkuun 2011 loppuun, kun se muutoin päättyisi osittain elokuun lopussa 2010. Valiokunta kannattaa nykyisen sääntelyn voimassa olon pidentämistä, jotta varmistetaan edellytykset siirtovelvoitteen piiristä vuonna 2011 poistuvien televisio- ja radioohjelmistojen sopimusperusteiselle edelleen lähettämiselle. Siirtovelvoitteen alaiset ohjelmistot Viestintämarkkinalain 134 :n 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan siirtovelvollisuuteen kuuluvat Yleisradio Oy:n ohjelmistot niihin liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen. Tähän asiantilaan ei hallituksen esityksessä esitetä muutosta. Voimassa olevan 134 :n 1 momentin 3 kohdassa sisällytetään siirtovelvollisuuden piiriin kaikki valtakunnallisen ohjelmistoluvan nojalla tarjottavat vapaasti vastaanotettavat televisio- ja radio-ohjelmistot. Yleispalveludirektiivin uudistusta noudattaen hallituksen esityksessä ehdotetaan nyt 134 :n 1 momentin 3 kohdan muuttamista ja ohjelmistojen rajaamista vapaasti vastaanotettaviin yleisen edun mukaisiin valtakunnallisen ohjelmistoluvan nojalla lähetettäviin televisio-ohjelmistoihin. Saman momentin 4 kohdassa liitetään siirtovelvoitteen piiriin muun muassa ohjelmistoihin liittyvät oheis- ja lisäpalvelut. Esitykseen liittyvän 3. lakiehdotuksen 19 a :n mukaan tulee näihin ohjelmistoihin liittää ääni- ja tekstityspalvelu. Asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että erityisesti kaupallisten ohjelmistojen yleisen edun mukaisuuden sisältö jää esityksessä määrittelemättä ja perustelematta, mikä voi johtaa epäselvyyteen siirtovelvoitteeseen kuuluvista ohjelmista ja velvollisuudesta liittää ohjelmistoihin ääni- ja tekstityspalveluja. Perustuslakivaliokunta ja sivistysvaliokunta ovat lausunnoissaan kiinnittäneet huomiota samaan asiaan. Liikenne- ja viestintävaliokunta ehdottaa tämän johdosta, että ohjelmistojen yleisen edun mukaisuutta koskevaa säännöstä täsmennetään laissa. Hallituksen esityksen mukaan siirtovelvoitteen piirissä olevien kanavien määrä vähenisi olennaisesti nykyisestä tilanteesta. Siirtovelvoitteen piiriin kuuluisivat Yleisradion televisio- ja radiokanavien lisäksi MTV3, Nelonen sekä mahdollisesti SuomiTV ja Sub. Siirrettävien kaupallisten kanavien määrä alentuisi esityksen perustelujen mukaan kahdeksasta kolmeen tai neljään ja kaupallisen radion lakiperusteinen välittäminen loppuisi kokonaan. Valiokunta edellyttää, että radio- ja televisiotoiminnasta annetun lain 19 a :ssä tarkoitettuja yleisen edun mukaisia ohjelmistoja ei tulkita liian laajasti siten, että siirtovelvoitteen piiriin kuuluvien ohjelmistojen määrä lisääntyisi asiallisesti hallituksen esityksessä esille tuodusta laajuudesta. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus 1). Valiokunta viittaa sivistysvaliokunnan arvioon, jonka mukaan uudistus merkitsee siirtovelvollisten ohjelmistojen vähentymisen vuoksi tulonlisäystä tekijänoikeuden haltijoille ja tältä osin tekijänoikeuslain 25 i :n soveltamisalan tosiasiallista kaventumista, mitä sivistysvaliokunta pitää säännöksen poikkeusluonne huomioiden kannatettavana. Valiokunta pitää tärkeänä, että määriteltäessä lopullisesti yleisen edun mukaiset siirtovelvollisuuden alaan kuuluvat ohjelmistot otetaan huomioon myös kansalaisten alueellisesti tasavertainen mahdollisuus nauttia moniarvoisesta viestinnän sananvapaudesta, mikä on ollut siirtovelvollisuuden eräs keskeinen perustelu ja tavoite. Saadun tiedon mukaan Suomessa on myös alueita, joissa antennilähetysten vastaanotto ei onnistu riittävän hyvin tai joilla esimerkiksi 3

Perustelut kunnan rakennusjärjestyksen nojalla on ohjattu kotitalouksia kaapeliverkkoon. Asiantuntijakuulemisessa on tuotu myös esiin näkemys, että eräiden nyt siirtovelvoitteen alaan kuuluvien vakiintuneiden ohjelmistojen edelleen lähetys kaapelitelevisioverkossa tulee uusien tekijänoikeuskorvausten korkean tason takia päättymään. Liikenne- ja viestintävaliokunnalle ja sivistysvaliokunnalle on toimitettu Kopiosto ry:n ilmoitus vapaasti vastaanotettavien kotimaisten televisiokanavien edelleen lähettämisen tariffista kaapeliverkoissa. Liikenne- ja viestintävaliokunta yhtyy sivistysvaliokunnan arvioon, jonka mukaan ilmoituksessa mainittu tariffi 0,03 euroa/kotitalous/kanava/kuukausi ei ole niin merkittävä, että vakiintuneiden ohjelmistojen näkyvyys sen johdosta vaarantuisi. Jakeluverkko Suomessa on televisiotalouksia noin 2,26 miljoonaa eli 91 % kaikista talouksista. Nykymallissa noin puolet suomalaisista katsoo televisiota antenniverkon kautta ja noin puolet kaapeliverkon kautta. Osalla kaapeliverkko on käytännössä mm. näkyvyyden kannalta ainoa vaihtoehto. Nykyinen rakenne onkin nähtävä pääosin toisiaan täydentävänä eikä rinnakkaisjakeluna. Liikenne- ja viestintävaliokunta tiedostaa, että kaapelitelevisio-ohjelmistojen lähetystekniikka ja laajemmin yleinen viestintätekniikka kehittyvät jatkuvasti. Hallituksen esityksessä omaksuttu teknologianeutraali lähtökohta on tästä syystä kannatettava. Hallituksen esityksen perusteluista esille tuleva jakeluverkkoa koskeva uusi teknologianeutraali tulkinta ei kuitenkaan käy ilmi ehdotetuista pykälämuutoksista, mikä jättää osin epäselväksi siirtovelvoitteen soveltamisalan suhteessa käytettävään viestintätekniikkaan. Valiokunta ehdottaa tämän vuoksi 2. lakiehdotuksen 134 :n sanamuodon täsmentämistä. Asiantuntijalausuntojen mukaan suuri osa perinteisistä kaapeliverkoista on tällä hetkellä niin sanottuja hybridiverkkoja, joissa ainoastaan viimeinen yhteys taloyhtiön antennijakamosta asuntoon on toteutettu perinteisellä DVB-C-tekniikalla. Meneillään on 1950 1970-luvuilla rakennettujen talojen suurimittainen peruskorjausvaihe, jonka yhteydessä uusitaan monien talojen tietoliikennekaapelointi. Valiokunta korostaa, että valtion ei tule toimenpiteillään hidastaa viestintäteknologian kehittymistä tai suosia vanhaa ja epätarkoituksenmukaista teknologiaa. Esityksen teknologianeutraalilla lähestymistavalla varmistetaan, että työt voidaan toteuttaa tarkoituksenmukaisinta tekniikkaa käyttäen. Ääni- ja tekstityspalvelu Valiokunta pitää erittäin kannatettavana hallituksen 3. lakiehdotuksen 19 a :ään sisältyvää ehdotusta saattaa ohjelmistot nykyistä paremmin näkö- ja kuulorajoitteisten saataville. Velvoite edistää näkö- ja kuulovammaisten oikeutta vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä ja turvaa viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet lailla. Sääntelyllä toteutetaan Suomen allekirjoittaman YK:n vammaisten oikeuksien ja ihmisarvon suojaamista koskevan yleissopimuksen 30 artiklan 1 kohdan b alakohdan määräystä, jonka mukaan sopimusvaltioiden on taattava vammaisille mahdollisuus päästä osallisiksi muun muassa televisio-ohjelmista ja elokuvista yhdenvertaisesti muiden väestöryhmien kanssa. Ehdotus on omiaan turvaamaan perustuslain 22 :n mukaisesti perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista. Hallituksen esityksen mukaan ääni- ja tekstityspalvelua ei tarvitse liittää musiikkiesityksiin eikä urheilu- tai lastenohjelmiin. Lastenohjelmien osalta säännöstä perustellaan kohderyhmän vähäisellä lukutaidolla. Asiantuntijakuulemisessa on toisaalta lastenohjelmien tekstitystarvetta perusteltu juuri lasten lukemaan oppimisella. Valiokunta edellyttää, että lastenohjelmien tekstityksen merkitystä lasten kehitykselle selvitetään tarkemmin ja että selvityksen pohjalta harkitaan uudelleen velvoitetta lastenohjelmien tekstittämisestä. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus 3). Valiokunta pitää asianmukaisena ääni- ja tekstityspalveluita koskevan, televisiotoiminnan harjoittajalle asetetun, lakisääteisen velvoitteen kustannusten rajaamista yhteen prosenttiin 4

Perustelut LiVM 8/2010 vp HE 13/2010 vp televisiotoiminnan harjoittajan edellisen tilikauden liikevaihdosta. Näin varmistetaan se, että ääni- ja tekstityspalveluista aiheutuvat lakisääteiset kustannukset eivät nouse kohtuuttomiksi. Halutessaan televisiotoiminnan harjoittajat voivat myös ylittää tarjonnassaan lain vaatiman tason. Asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että prosentin kulukatto tulisi laskea kanavakohtaisesta liikevaihdosta. Hallituksen esityksessä valittu vaihtoehto on valiokunnan käsityksen mukaan kuitenkin selkeä ja sitä on mahdollista valvoa tehokkaasti. Seuranta Käsiteltäessä vuonna 2005 tekijänoikeuslain muutosesitystä (HE 28/2004 vp) eduskunta hyväksyi lausuman, jossa se edellytti, että tekijänoikeuslain 25 i :ään hyväksytyn korvaussäännöksen poistamisen vaikutuksia seurataan ja että tekijänoikeuslain mukaiset oikeudet jatkossa turvataan Suomen kansainvälisten sitoumusten edellyttämällä tasolla tilanteissa, joissa jakeluvelvoitteen alaa mahdollisesti muutetaan tai uusia tai uudentyyppisiä televisio- tai radiolähetysten välittämistapoja otetaan käyttöön tai vastaanottotavat merkittävästi muuttuvat. Valiokunta pitää tärkeänä, että käsittelyssä oleva uudistus ei johda tekijänoikeuden haltijoiden eikä kansalaisten kannalta nykyistä huonompaan tilanteeseen. Kehittyvä teknologia mahdollistaa toisaalta tulevaisuudessa yhä laajenevat uusimuotoiset palvelut, kuten tilausohjelmapalvelut, joiden tekijänoikeuksista tulee sopia normaalisti palveluntarjoajien ja tekijöiden kesken. Liikenne- ja viestintävaliokunta muistuttaa, että yleispalveludirektiivi ja sääntelyn määräaikaisuus velvoittavat viranomaisia seuraamaan tämän uudistuksen vaikutuksia. Valiokunta pitää sivistysvaliokunnan tavoin välttämättömänä, että jos verkko- ja palvelutarjonta vuosien 2011 2016 välisenä aikana kehittyisi tavalla, jota ei voida nyt ennakoida, ja kehitys johtaisi tekijöiden tai kansalaisten kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, opetus- ja kulttuuriministeriö ryhtyy toimenpiteisiin tekijänoikeuslain 25 i :n muutostarpeiden arvioimiseksi esimerkiksi siten, että siirtovelvoitteessa tarkoitetut edelleenlähetykset palautettaisiin kokonaan tai osittain tekijänoikeuskorvausten piiriin. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus 2). Yksityiskohtaiset perustelut 2. lakiehdotus 134. Velvollisuus ohjelmistojen ja palvelujen siirtämiseen. Hallituksen esityksellä pyritään perustelujen mukaan nykyistä teknologianeutraalimpaan lähestymistapaan. Siirtovelvollisuutta koskevaa säännöstä sovelletaan esityksen mukaan käytännössä johtimella toteutettuihin verkkoihin, joiden kautta tarjotaan katsojille televisio- ja radiolähetyksiä, jotka he voivat ottaa vastaan kuluttajamarkkinoilla tavanomaisella vastaanotinlaitteella, kuten televisiolla, televisioon liitettävällä lisälaitteella (set-top-box) tai radiovastaanottimella. Tämä rajaa saadun selvityksen mukaan esityksessä tarkoitetun toiminnan siten, että avoimen internetin välityksellä ennalta määrittelemättömälle yleisölle tarjottavat televisiopalvelut (internet-televisio) eivät voi olla siirtovelvoitteen piirissä, vaikka niissä tarjottaisiinkin siirtovelvoitteen piirissä olevia ohjelmistoja. Merkitystä ei sitä vastoin ole sillä, miten kaapelitelevisioverkko on teknisesti toteutettu ja millä tekniikalla ohjelmistot siinä siirretään. Muutos entiseen ei näy lakiehdotuksissa eikä erityisen selkeästi myöskään esityksen perusteluissa. Valiokunta pitää välttämättömänä korostaa sitä, että viestintämarkkinalain 134 :n mukainen siirtovelvoite koskee edelleen ainoastaan verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoavia verkkoyrityksiä. Siirtovelvoite ei edelleenkään laajene sellaisiin viestintäverkkoihin, joita ei käytetä pääasiassa televisio- ja radio-ohjelmistojen tai muun kaikille vastaanottajille samanlaisena välitettävän aineiston lähettämiseen tai tarjolla pitoon. Ohjelmat on edelleen tarjottava käyttäjälle muuttamattomina ja samanaikaisesti alkuperäisen lähetyksen kanssa. 5

Päätösehdotus Valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uuden 2 momentin, jolloin nykyinen 2 5 momentti siirtyy 3 6 momentiksi. Momentissa täsmennettäisiin hallituksen esityksen perustelujen mukaisesti, että 1 momentin siirtovelvoite koskee myös verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoavaa teleyritystä, joka käyttää ohjelmistojen välittämiseen muuta kuin perinteistä kaapelitelevisiotekniikkaa edellyttäen, että ohjelmistojen vastaanotto on mahdollista tavanomaisilla televisio-ohjelmistojen vastaanottolaitteilla. Valiokunta viittaa myös hallituksen esityksen perusteluihin, joiden mukaan kaapelitelevisioverkon verkkopalvelun tarjoajaan, joka siirtää ohjelmistot katsojille jollakin muulla kuin yleisesti kaapelitelevisioverkossa käytetyllä tekniikalla, sovelletaan pykälässä tarkoitettua velvoitetta, jos hän myös tarjoaa katsojille laitteita, joiden avulla ohjelmistojen vastaanottaminen tavanomaisilla kuluttajalaitteilla on mahdollista. Valiokunnan ehdottaman uuden 2 momentin tarkoittaman televisio-ohjelmien vastaanoton tulee siis olla mahdollista tavanomaisilla vastaanottolaitteilla (TV/set-top-box). 3. lakiehdotus 19 a. Ohjelmistojen saattaminen näkö- ja kuulorajoitteisten saataville. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan todennut, että velvoite liittää televisio-ohjelmistoihin ääni- ja tekstityspalvelu ja välillisesti myös 2. lakiehdotuksen 134 :n 1 momentin 3 kohdan mukaisen siirtovelvoitteen laajuus jäävät ehdotetussa säännöksessä viime kädessä pitkälti asetuksenantajan ja toimiluvan myöntäjän harkintaan. Valiokunnan mielestä sääntelyä on välttämätöntä täydentää siten, että lain tasolla säädetään riittävän täsmällisesti niistä edellytyksistä, joiden perusteella ohjelmistojen voidaan katsoa olevan yleisen edun mukaisia. Tällaiset edellytykset voivat perustuslakivaliokunnan mielestä koskea muun muassa esityksen perusteluissa (s. 14) mainittuihin ohjelmistojen monipuolisuuteen ja suomentai ruotsinkielisten ohjelmien määrään liittyviä seikkoja samoin kuin säännöksessäkin mainittua uutis- ja ajankohtaisohjelmien sisällyttämistä ohjelmistoihin. Liikenne- ja viestintävaliokunta ehdottaa pykälän 2 momentin täydentämistä yleisen edun mukaisen ohjelmiston määrittelyllä perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan myös edellyttänyt, että pykälän 3 momentin sisältämää asetuksenantovaltuutta täsmennetään siten, että laista käy ilmi se prosentuaalinen osuus tai ainakin näin määritelty enimmäisosuus ja vaihteluväli niistä ohjelmistoon sisältyvistä ohjelmista, joihin ääni- ja tekstityspalvelu on liitettävä. Jos tarkoituksena on asetusluonnoksen ilmentävällä tavalla korottaa velvoitetta vuosittain, on tämäkin ilmaistava laissa. Valiokunta on asettanut edellä luetellut muutokset ääni- ja tekstityspalveluvelvoitteen laajuuden määrittelemisessä edellytykseksi sille, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Liikenne- ja viestintävaliokunta ehdottaa pykälän 3 momentin täydentämistä perustuslakivaliokunnan edellyttämillä täsmennyksillä. Ohjelmille, joihin ääni- ja tekstityspalvelu tulee liittää, voidaan valtioneuvoston asetuksella asettaa asteittain nousevat kiintiöt osuuksina ohjelmatunneista. Kiintiö vuosina 2011 2016 voi olla 10 50 prosenttia ohjelmista ja julkisen palvelun ohjelmien osalta 50 100 prosenttia. Säätämisjärjestys Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan tehnyt 3. lakiehdotuksen 19 a :ään valtiosääntöoikeudellisen huomautuksen, minkä johdosta liikenne- ja viestintävaliokunta on muuttanut tätä säännöstä. Päätösehdotus Edellä esitetyn perusteella liikenne- ja viestintävaliokunta ehdottaa, että 1. lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana, 6

Päätösehdotus LiVM 8/2010 vp HE 13/2010 vp että 2. ja 3. lakiehdotus hyväksytään muutettuina (Valiokunnan muutosehdotukset) ja että hyväksytään kolme lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotukset). Valiokunnan muutosehdotukset 2. Laki viestintämarkkinalain 134 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 134, sellaisena kuin se on laissa 1329/2007, seuraavasti: 14 luku Erinäiset säädökset 134 Velvollisuus ohjelmistojen ja palvelujen siirtämiseen (1 mom. kuten HE) Edellä 1 momentissa tarkoitettu siirtovelvoite koskee myös verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoavaa teleyritystä, joka käyttää ohjelmistojen välittämiseen muuta kuin perinteistä kaapelitelevisiotekniikkaa edellyttäen, että ohjelmistojen vastaanotto on mahdollista tavanomaisilla vastaanottolaitteilla. (Uusi) (3 6 mom. kuten HE:n 2 5 mom.) Voimaantulosäännös (Kuten HE) 3. Laki televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 9 päivänä lokakuuta 1998 annetun televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998) 36 :n 2 momentti, 36 a :n 4 momentti ja 40, sellaisina kuin ne ovat, 36 :n 2 momentti ja 36 a :n 4 momentti laissa 394/2003 sekä 40 sellaisena kuin se on mainitussa laissa 394/2003 ja laissa 1068/2007, ja lisätään 19 a seuraavasti: 7

Päätösehdotus 19 a Ohjelmistojen saattaminen näkö- ja kuulorajoitteisten saataville (1 mom. kuten HE) Ääni- ja tekstityspalvelu on liitettävä Yleisradio Oy:stä annetussa laissa (1380/1993) tarkoitettuihin julkisen palvelun ohjelmistoihin. Äänija tekstityspalvelu on liitettävä myös valtakunnallisen ohjelmistoluvan nojalla lähetettäviin yleisen edun mukaisiin ohjelmistoihin siten kuin siitä tarkemmin valtioneuvoston asetuksella säädetään. Yleisen edun mukaisia ovat monipuoliset, suomen- ja ruotsinkielisiä ohjelmia sisältävät ohjelmistot, joiden toimiluvan mukaan tulee sisältää uutis- ja ajankohtaisohjelmia. Äänija tekstityspalvelua ei tarvitse liittää musiikkiesityksiin eikä urheilu- tai lastenohjelmiin. Ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset muun kuin julkisen palvelun televisiotoiminnan harjoittajille eivät saa ylittää yhtä prosenttia televisiotoiminnan harjoittajan edellisen tilikauden liikevaihdosta. Ohjelmille, joihin ääni- ja tekstityspalvelu tulee liittää, voidaan valtioneuvoston asetuksella säätää asteittain nousevat kiintiöt osuuksina ohjelmatunneista. Edellä 2 momentissa tarkoitettujen valtakunnallisen ohjelmistoluvan nojalla lähetettävien ohjelmistojen osalta kiintiö voi olla vuosina 2011 2016 ohjelmista 10 50 prosenttia ja julkisen palvelun ohjelmista 50 100 prosenttia. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää ääni- ja tekstityspalvelun teknisestä toteuttamisesta ja lähettämisestä. Valtioneuvoston asetuksella tulee vahvistaa kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta aiheutuva ohjelmatuntikohtainen kustannus. 36, 36 a ja 40 (Kuten HE) Voimaantulosäännös (Kuten HE) Valiokunnan lausumaehdotukset 1. Eduskunta edellyttää, että radio- ja televisiotoiminnasta annetun lain 19 a :ssä tarkoitettuja yleisen edun mukaisia ohjelmistoja ei tulkita liian laajasti siten, että siirtovelvoitteen piiriin kuuluvien ohjelmistojen määrä lisääntyisi asiallisesti hallituksen esityksessä esille tuodusta laajuudesta. 2. Eduskunta edellyttää, että jos verkko- ja palvelutarjonta vuosien 2011 2016 välisenä aikana kehittyy tavalla, jota ei voida nyt ennakoida, ja kehitys johtaa tekijöiden tai kansalaisten kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, hallitus ryhtyy toimenpiteisiin tekijänoikeuslain 25 i :n muutostarpeiden arvioimiseksi. 3. Eduskunta edellyttää, että lastenohjelmien tekstityksen merkitystä lasten kehitykselle selvitetään tarkemmin ja että selvityksen pohjalta harkitaan uudelleen velvoitetta lastenohjelmien tekstittämisestä. 8

Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2010 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. vpj. jäs. Martti Korhonen /vas Saara Karhu /sd Mikko Alatalo /kesk Marko Asell /sd (osittain) Leena Harkimo /kok Kalle Jokinen /kok Jyrki Kasvi /vihr Lauri Kähkönen /sd vjäs. Mats Nylund /r (osittain) Markku Pakkanen /kesk Lyly Rajala /kok Pertti Salovaara /kesk Janne Seurujärvi /kesk Ilkka Viljanen /kok Anne-Mari Virolainen /kok Sari Palm /kd. Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Kaj Laine. 9