Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 22/2008 9.6.2008 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti notkahti maaliskuussa Metsäteollisuustuotteiden viennin nimellisarvo jäi maaliskuussa 8 prosenttia pienemmäksi kuin vuosi sitten. Sahatavaran hinnat liukuivat edelleen alaspäin, mutta paperin hinnoissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Puu Suomeen tuotiin maaliskuussa 1,6 miljoonaa kuorellista kiintokuutiometriä puuta, josta 1,2 miljoonaa kuutiometriä oli venäläistä. Venäjän osuus Suomeen tuodusta puusta on viime vuoden heinäkuusta lähtien jäänyt jatkuvasti alle 70 prosenttiin, mutta maaliskuussa osuus kuitenkin kasvoi yltäen 74 prosenttiin. Venäläisen tuontipuun hinnan nousu pysähtyi kuluvan vuoden alussa. Venäjän seuraava puutullien korotus ajoittuu huhtikuun alkuun. Ulkomaankauppatilastoihin kirjautuvat puun tuontihinnat (CIF) sisältävät muiden valtioiden asettamat vientitullimaksut. Puuta tuotiin maahamme vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 4,4 miljoonaa kuutiometriä. Vain huippuvuosina 2005 ja 2006 tuonti on lähtenyt vuoden alussa vilkaammin käyntiin. Tammi maaliskuussa tuodusta puusta reilut 40 prosenttia oli koivukuitupuuta. Puutavaralajeista tuotiin seuraavaksi eniten haketta (0,7 milj. m³) sekä mänty- ja kuusikuitupuuta (0,6 milj. m³ kumpaakin). Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Suomesta vietiin ulkomaille 0,3 miljoonaa kuutiometriä puuta. Viety määrä oli tavanomainen. Metsäteollisuustuotteet Maaliskuussa Suomesta vietiin 1,0 miljardin euron arvosta metsäteollisuustuotteita. Metsäteollisuuden maaliskuun viennin nimellisarvo oli 8 prosenttia vuoden takaista pienempi. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä metsäteollisuustuotteiden viennin kumulatiivinen arvo päätyi 3,1 miljardiin euroon ja nimellisarvoista kasvua edellisvuodesta oli 2 prosenttia. Suomen koko tavaravienti kasvoi metsäteollisuustuotteiden vientiä nopeammin 5 prosentilla. Jos viennin arvot muutetaan reaalisiksi (defaltointi tukkuhintaindeksi), niin metsäteollisuustuotteiden vienti supistui kahdella prosentilla ja Suomen koko tavaravienti kasvoi kahdella prosentilla. Sahatavaran reaaliset vientihinnat jatkoivat maaliskuussa vuoden 2007 syksyllä alkanutta laskuaan. Sahatavara oli kuitenkin edelleen kalliimpaa kuin vuoden 2006 alkupuoliskolla, jolloin hinnat olivat pohjalukemissa. Paperin vientihinnoissa on viimeisen vuoden aikana tapahtunut suhteellisen vähäisiä muutoksia. Lisätietoja: Aarre Peltola, p. 010 211 2138, aarre.peltola@metla.fi Laatuseloste: www.metla.fi/metinfo/tilasto/laatu/ulkomaa.htm SVT Maa-, metsä- ja kalatalous 2008
2,0 1,5 milj. m 3 Yhteensä Venäjä Baltian maat Muut 100 80 /m 3 Mäntytukki Kuusitukki Koivutukki Mäntykuitupuu Kuusikuitupuu Koivukuitupuu Hake 60 1,0 40 0,5 20 0,0 05/1 05/7 06/1 06/7 07/1 07/7 08/1 Kuva 1. Puun tuonti Suomeen kuukausittain ja maittain 2005 2008 0 1/05 7/05 1/06 7/06 1/07 7/07 1/08 Kuva 2. Venäjältä Suomeen tuodun puun reaalihinnat 2005 2008 vuoden 2008 maaliskuun rahana (defl atointi tukkuhintaindeksi, kotimaiset tavarat) 180 1/2002 = 100 Tukkipuu 180 1/2002 = 100 Kuitupuu 160 140 Kantohinta Tuontihinta 160 140 120 120 100 100 80 80 Kuva 3. Tukki- ja kuitupuun reaalisten kanto- ja tuontihintojen kehitys 2002 2008 (defl atointi tukkuhintaindeksi, kotimaiset tavarat) 2 Metsätilastotiedote 22/2008
280 260 /m 3 Mäntysahatavara Kuusisahatavara 600 550 /t Valkaistu havusulfaattisellu Valkaistu lehtisulfaattisellu 240 500 220 200 450 180 400 160 350 /t 1000 900 800 700 600 Päällystetty aikakauslehtipaperi Päällystämätön aikakauslehtipaperi Sanomalehtipaperi /t 1000 900 800 700 500 400 600 500 Päällystetty hienopaperi Päällystämätön hienopaperi Kuva 4. Metsäteollisuustuotteiden viennin reaalihinnat 2002 2008 vuoden 2008 maaliskuun rahana (defl atointi tukkuhintaindeksi) Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 3
1. Puun vienti maalis- ja tammi maaliskuussa 2008 Puutavaralaji maaliskuu 2008 tammi maaliskuu 2008 muutos tammi maaliskuu 2008/2007 määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1000 m³ milj. /m³ 1000 m³ milj. /m³ % % % YHTEENSÄ 120 9. 333 27. - 1 1. RAAKAPUU 88 7. 243 21. 1-5. Havupuu 71 6 81,2 173 15 84,4 15 30 13 Mänty 62 5 84,8 154 14 88,0 12 27 13 mäntytukki 15 1 69,7 35 2 70,6-27 - 9 24 muu 47 4 89,7 119 11 93,0 33 39 4 Kuusi 7 0 60,2 16 1 55,6 19 53 28 kuusitukki 4 0 70,7 5 0 67,7 3 69 65 muu 3 0 48,0 11 1 50,3 28 44 12 Muut havupuut 2 0 48,0 3 0 55,9... muu havutukki - - - - - -... muu 2 0 48,0 3 0 55,9... Lehtipuu 4 0 109,7 8 1 105,7-34 - 22 18 Koivu 4 0 109,7 8 1 105,7-34 - 22 18 koivutukki 0 0 450,0 1 0 376,7-49 - 24 50 muu 3 0 73,4 7 1 74,8-32 - 22 16 Muut lehtipuut - - - 0 0 260,9... Polttopuu 0 0 111,1 2 0 96,3-37 - 31 10 Hake 11 1 46,8 52 2 45,4 7 38 29 Kyllästetty puu 1 0 273,6 8 3 353,3-68 - 62 22 JÄTEPUU 32 2 72,7 90 6 70,1-8 29 40 Luokkiin "muu" sisältyy tukkipuun mitta- ja laatuvaatimukset täyttämätöntä pyöreää puuta (kuten kuitupuuta ja erikoispuutavaralajeja). 2. Puun tuonti maalis- ja tammi maaliskuussa 2008 Puutavaralaji maaliskuu 2008 tammi maaliskuu 2008 muutos tammi maaliskuu 2008/2007 määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1000 m³ milj. /m³ 1000 m³ milj. /m³ % % % YHTEENSÄ 1 572 83. 4 389 238. 28 86. RAAKAPUU 1 538 83. 4 312 237. 27 87. Havupuu 526 31 59,4 1 461 86 58,7 6 42 34 Mänty 216 12 57,6 708 40 56,9 30 78 37 mäntytukki 52 3 66,8 130 9 65,8-46 - 29 33 mäntykuitupuu 164 9 54,6 578 32 54,9 91 197 56 Kuusi 310 19 60,4 752 45 60,3-3 30 35 kuusitukki 83 6 66,8 199 13 67,6-38 - 22 26 kuusikuitupuu 227 13 58,1 553 32 57,6 22 82 49 Muut havupuut 0 0. 1 0 120,9-98 - 95 129 muu havutukki 0 0 73,9 0 0 73,9 394 11-78 muu havukuitupuu 0 0. 1 0 124,5-98 - 95 136 Lehtipuu 773 43 55,0 2 106 121 57,4 47 154 73 Koivu 729 41 55,8 1 956 114 58,5 46 154 74 koivutukki 44 3 76,3 93 7 77,5-44 - 9 64 koivukuitupuu 684 37 54,5 1 863 107 57,5 59 189 81 Eukalyptus - - - 13 1 86,8.. - 58 Muut lehtipuut 44 2 41,8 137 5 39,1 35 104 51 Polttopuu 10 0 21,4 18 0 18,9-65 - 29 104 Hake 229 9 39,4 728 30 40,8 40 66 18 Kyllästetty puu - - - 0 0. - 98-82. JÄTEPUU 33 0 14,0 77 1 17,7 41-2 - 31 Kuitupuiden luokkiin sisältyy myös erikoispuutavaralajeja. Lähteet: Tullihallitus; Metsäntutkimuslaitos 4 Metsätilastotiedote 22/2008
3. Puun tuonti maittain tammi maaliskuussa 2008 Puutavaralaji Venäjä Latvia Viro Ruotsi Britannia määrä arvo määrä arvo määrä arvo määrä arvo määrä arvo 1000 m³ milj. 1000 m³ milj. 1000 m³ milj. 1000 m³ milj. 1000 m³ milj. YHTEENSÄ 3 024 158 381 21 212 14 489 26 48 2 RAAKAPUU 2 959 157 381 21 212 14 489 26 48 2 Havupuu 775 44 119 7 68 4 318 19 48 2 Mänty 358 20 103 6 18 1 163 9 - - mäntytukki 117 8 - - - - - - - - mäntykuitupuu 241 12 103 6 18 1 163 9 - - Kuusi 416 24 16 1 50 3 155 10 48 2 kuusitukki 147 10 - - - - 29 2 - - kuusikuitupuu 269 14 16 1 50 3 126 8 48 2 Muut havupuut 1 0 - - - - - - - - muu havutukki 0 0 - - - - - - - - muu havukuitupuu 1 0 - - - - - - - - Lehtipuu 1 860 103 116 8 48 4 18 1 - - Koivu 1 755 99 87 7 45 4 18 1 - - koivutukki 92 7 - - - - - - - - koivukuitupuu 1 663 92 87 7 45 4 18 1 - - Muut lehtipuut 105 3 29 2 3 0 - - - - Polttopuu 12 0 5 0 - - 0 0 - - Hake 312 10 140 6 95 6 153 6 0 0 Kyllästetty puu - - - - - - 0 0 - - JÄTEPUU 65 1 - - 0 0 0 0 0 0 Puutavaralaji Uruguay Liettua Saksa Muut Yhteensä määrä arvo määrä arvo määrä arvo määrä arvo määrä arvo 1000 m³ milj. 1000 m³ milj. 1000 m³ milj. 1000 m³ milj. 1000 m³ milj. YHTEENSÄ 13 1 76 6 112 7 34 2 4 389 238 RAAKAPUU 13 1 76 6 112 7 23 1 4 312 237 Havupuu - - 34 2 86 6 11 1 1 461 86 Mänty - - 25 2 40 3 - - 708 40 mäntytukki - - - - 13 1 - - 130 9 mäntykuitupuu - - 25 2 28 2 - - 578 32 Kuusi - - 10 1 46 3 11 1 752 45 kuusitukki - - - - 23 1 - - 199 13 kuusikuitupuu - - 10 1 23 2 11 1 553 32 Muut havupuut - - - - - - 0 0 1 0 muu havutukki - - - - - - - - 0 0 muu havukuitupuu - - - - - - 0 0 1 0 Lehtipuu 13 1 39 3 0 0 11 1 2 106 121 Koivu - - 39 3 - - 11 1 1 956 114 koivutukki - - 1 0 - - 0 0 93 7 koivukuitupuu - - 38 3 - - 11 1 1 863 107 Muut lehtipuut 13 1 - - 0 0 0 0 150 7 Polttopuu - - - - 0 0 - - 18 0 Hake - - 2 0 26 1 0 0 728 30 Kyllästetty puu - - - - - - - - 0 0 JÄTEPUU - - - - 0 0 11 0 77 1 Kuitupuiden luokkiin saattaa sisältyä myös erikoispuutavaralajeja. Lähteet: Tullihallitus; Metsäntutkimuslaitos Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 5
4. Metsäteollisuustuotteiden vienti maalis- ja tammi maaliskuussa 2008 Tavaralaji yks. maaliskuu 2008 tammi maaliskuu 2008 muutos tammi maaliskuu 2008/2007 määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1000 yks. milj. /yks. 1000 yks. milj. /yks. % % % SUOMEN TAVARAVIENTI.. 5 534.. 16 470.. 5. PUU m³ 120 9. 333 27. - 1 1. METSÄTEOLLISUUSTUOTTEET.. 980.. 3 104.. 2. PUUTUOTETEOLLISUUS.. 229.. 698.. - 14. Sahatavara m³ 543 112 205 1 582 335 212-19 - 21-3 Mäntysahatavara m³ 297 60 203 855 179 209-7 - 12-5 Kuusisahatavara m³ 199 39 194 585 117 200-28 - 30-3 Muu havusahatavara m³ 0 0 454 0 0 323 29 145 90 Höyläsahatavara m³ 45 12 265 138 37 272-34 - 30 6 Lehtisahatavara m³ 1 1 504 3 2 482 3 2-1 Vaneri m³ 97 56 584 309 180 581-9 - 2 7 Viilu m³ 6 4 634 19 12 651-1 10 11 Lastulevy m³ 8 2 239 27 6 240-50 - 40 19 Kuitulevy t 4 2 429 12 5 434-5 13 19 Puiset huonekalut.. 13.. 40.. 23. Muut puuteokset.. 25.. 79.. - 20. Puutalot.. 16.. 40.. - 7. MASSA- JA PAPERITEOLLISUUS t 1 231 751. 4 009 2 406. 8 8. Massa t 194 90 465 699 327 467 9 13 4 Mekaaninen puumassa t 3 1 417 15 6 412-7 - 5 2 Puolikemiallinen puumassa t 12 6 451 36 16 444 5 7 2 Valkaisematon sulfaattisellu t - - - - - -... Valkaistu sulfaattisellu t 170 82 484 616 300 487 9 13 3 havusulfaatti t 126 62 494 433 218 502 3 7 4 lehtisulfaatti t 44 20 456 183 82 450 26 31 4 Liukosellu t - - - - - -... Valkaisematon sulfi ittisellu t - - - - - -... Valkaistu sulfi ittisellu t - - - - - -... Keräyspaperi ja -kartonki t 9 1 153 32 5 141 9 29 18 Muu kuin puumassa t 0 0 518 0 0 466 30 32 2 Paperi t 768 461 600 2 519 1 485 590 11 10-0 Sanomalehtipaperi t 28 12 435 123 53 428 36 30-5 Aikakauslehtipaperi t 426 238 559 1 408 772 548 14 13-1 päällystämätön t 197 101 510 697 347 498 28 28-1 päällystetty t 229 137 601 711 424 597 2 3 1 Hienopaperi t 258 162 628 804 504 627 1 1-1 päällystämätön t 100 62 622 312 194 623-7 - 4 3 päällystetty t 158 100 632 493 310 629 7 3-4 Säkkipaperi t 5 4 686 16 11 660-17 2 23 Muu voimapaperi t 27 16 601 85 53 623 28 34 4 Muu paperi t 25 29 1 180 82 93 1 132 26 30 3 Kartonki t 234 156 670 687 462 673 1 3 2 Kraftlaineri t 10 5 550 35 19 542 12 20 7 Muu sulfaattikartonki t 27 23 848 78 66 853-10 - 6 5 Fluting t 45 18 390 127 50 391 3 15 11 Muu kartonki t 151 110 729 448 327 732 2 3 1 Paperi- ja kartonkijalosteet t 35 43 1 239 103 131 1 279-3 - 1 2 MUUT TUOTTEET.. 4 544.. 13 339.. 6. Lähteet: Tullihallitus; Metsäntutkimuslaitos 6 Metsätilastotiedote 22/2008
5. Metsäteollisuustuotteiden tuonti maalis- ja tammi maaliskuussa 2008 Tavaralaji yks. maaliskuu 2008 tammi maaliskuu 2008 muutos tammi maaliskuu 2008/2007 määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1000 yks. milj. /yks. 1000 yks. milj. /yks. % % % SUOMEN TAVARATUONTI.. 5 204.. 15 383.. 5. PUU m³ 1 572 83. 4 389 238. 28 86. METSÄTEOLLISUUSTUOTTEET.. 140.. 410.. 25. PUUTUOTETEOLLISUUS.. 66.. 187.. 26. Sahatavara m³ 53 12 233 135 32 241 2 3 1 Mäntysahatavara m³ 9 2 165 25 4 159-19 - 11 10 Kuusisahatavara m³ 27 5 172 65 11 170-7 - 4 3 Muu havusahatavara m³ 1 0 247 4 1 240 33 11-16 Höyläsahatavara m³ 10 2 235 27 6 223 107 111 2 Lehtisahatavara m³ 4 3 758 13 10 774-13 - 12 2 Vaneri m³ 12 7 540 37 18 499 56 93 24 Viilu m³ 4 2 427 8 5 595 181 46-48 Lastulevy m³ 5 1 264 17 5 284 42 34-6 Kuitulevy t 10 6 647 29 19 638 9 16 6 Puiset huonekalut.. 23.. 68.. 44. Muut puuteokset.. 11.. 31.. 15. Puutalot.. 3.. 9.. - 15. MASSA- JA PAPERITEOLLISUUS t 100 75. 298 223. 28 24. Massa t 47 22 475 134 64 478 34 38 3 Mekaaninen puumassa t 2 1 383 7 3 414 185 201 6 Puolikemiallinen puumassa t - - - 0 0 434-84 - 83 6 Valkaisematon sulfaattisellu t 1 0 434 5 2 465-9 - 2 8 Valkaistu sulfaattisellu t 34 16 470 97 45 467 32 38 4 havusulfaatti t 0 0 729 2 1 544.. - 18 lehtisulfaatti t 34 16 470 96 45 466 30 36 4 Liukosellu t 5 4 790 13 11 828-6 26 34 Valkaisematon sulfi ittisellu t 0 0 253 0 0 303... Valkaistu sulfi ittisellu t 0 0 1 280 0 0 1 465-42 - 30 21 Keräyspaperi ja -kartonki t 5 1 187 11 2 187 216 262 15 Muu kuin puumassa t 0 0 1 706 0 0 1 165-31 - 46-21 Paperi t 20 16 806 60 47 787 6 7 2 Sanomalehtipaperi t 7 3 451 18 8 444-6 - 6-1 Aikakauslehtipaperi t 4 2 666 12 7 646 24 18-4 päällystämätön t 2 1 632 7 4 607 83 78-3 päällystetty t 2 1 713 4 3 710-19 - 19-0 Hienopaperi t 6 6 1 028 20 19 974 5 12 7 päällystämätön t 3 3 1 027 8 8 975 22 28 5 päällystetty t 3 3 1 029 11 11 973-5 3 8 Säkkipaperi t 1 0 717 1 1 718 29 53 19 Muu voimapaperi t 2 2 1 045 5 5 1 007 8 7-1 Muu paperi t 2 2 1 440 5 7 1 393 15-1 - 14 Kartonki t 24 14 597 72 42 583 50 54 3 Kraftlaineri t 12 5 452 36 16 442 176 123-19 Muu sulfaattikartonki t 1 1 1 051 2 2 975-25 - 9 22 Fluting t 0 0 496 1 0 489.. 7 Muu kartonki t 11 8 733 33 23 718 2 32 30 Paperi- ja kartonkijalosteet t 9 22 2 309 32 70 2 193 16 11-5 MUUT TUOTTEET.. 4 980.. 14 735.. 4. Lähteet: Tullihallitus; Metsäntutkimuslaitos Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 7
SVT Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous METSÄTILASTOTIEDOTTEET VERKKOON Metlan Metsätilastotiedotteissa on siirrytty verkkojulkaisuun tammikuussa 2008. Metsätilastotiedotteiden jakelu tapahtuu sähköpostitse lähetettävänä pdf-tiedostona ja myöhemmin lähettämällä linkki siihen osoitteeseen, josta uusi tiedote on ladattavissa. Muutoksen yhteydessä myös Metsätilastotiedotteiden ulkoasua on uudistettu. Lisätietoja: Mika Mustonen puh. 010 211 2261 mika.mustonen@metla.fi Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen tietopalvelu Unioninkatu 40 A 00170 Helsinki Sähköposti: metsatilasto@metla.fi www.metla.fi /hanke/3006/index.htm Puhelin 010 211 2139 Faksi 010 211 2104 ISSN 1796-0479 Suomen virallinen tilasto (verkkojulkaisu) ISSN 1797-3074 Metsätilastotiedote (verkkojulkaisu)