Tiedote 16.6.2017 Turun kaupunginosien nimikkokasvit Vielä puuttuu muutamilta kaupunginosilta omat nimikkokasvit. Monilla niistä ei ole kaupunginosaseuraa eikä muutakaan asukasyhdistystä. Sen vuoksi nimikkokasvitoimikunta, johon kuuluvat Turkuseuran, Turun Pientalojen Keskusjärjestön ja Turun kaupungin edustajat, on keskuudessaan pohtinut asiaa ja päätynyt esittämään puuttuville kaupunginosille alla olevasta listasta löytyvät kasviehdotuksensa. Nyt on jäsenyhdistyksillä, yksittäisillä jäsenillä ja kaikilla kiinnostuneilla vielä mahdollisuus tehdä omia ehdotuksiaan näitten kaupunginosien nimikkokasveiksi. Ehdotukset tulee jättää syyskuun 2017 loppuun mennessä osoitteeseen info@turkuseura.fi Nimikkokasvitoimikunta tekee lopulliset valinnat loka-marraskuun aikana. Lisätiedot: nimikkokasvitoimikunnan puheenjohtaja Jouni Liuke, puh. 0400 930 304, jouni.liuke@pp.inet.fi Nimikkokasvitoimikunnan ehdotukset puuttuviin kaupunginosiin: IX kaupunginosa Toimikunta toteaa, että alue tarvitsee omat nimikkokasvinsa ja esittää: - nimikkopuuksi ruotsinpihlaja tai puistolehmus, - pensaaksi kameliajasmike, - perennaksi saksankurjenmiekka. Satama Sataman kaupunginosaan voidaan nimetä samat nimikkokasvit kuin Iso-Heikkilän kaupunginosaan. Satamassa Linnakaupungin uusien kerrostalokorttelien rakennustyö on alkanut ja laajenee Iso- Heikkilän kaupunginosaan. Toimikunta esittää laajentuvalle alueelle aikaisemmista valinnoista poiketen: - nimikkopuuksi kujasalava tai tuurenpihlaja, - pensaaksi onnenpensas, - perennaksi ei vielä ehdotusta. Artukainen Puuston osalta alue jakaantuu toisaalla Raisionjokivarteen ja toisaalla kartanon seutuun, joissa on erilainen lajisto. Toimikunta esittää - nimikkopuuksi koivu, - pensaaksi siperianhernepensas, - perennaksi kultapiisku. Kurjenmäki Toimikunta katsoo, että alue tarvitsee omat nimikkokasvinsa ja esittää: - nimikkopuuksi omenapuu, - pensaaksi syreeni, - perennaksi pioni tai aitoukonhattu. Skanssi Toimikunta katsoo, että alue tarvitsee omat nimikkokasvinsa. Ehdotuksia ei vielä ole. Lauste Alueelta on tullut yksittäisiä kasviehdotuksia, jotka ovat - nimikkopuuksi pallopaju l. terijoensalava, - pensaaksi syreeni,
- perennaksi akileija. Pohjola Toimikunta esittää aikaisemmin saadut ehdotukset huomioiden: - nimikkopuuksi vaahtera, - pensaaksi kataja, - perennaksi varjohiippa Kastu. Toimikunta katsoo, että alue tarvitsee omat nimikkokasvinsa ja esittää: - nimikkopuuksi suomenpihlaja, - pensaaksi mongolianvahtera, - perennaksi jalopähkämö. Lentokenttä. Toimikunta esitettää, että valitaan samat nimikkokasvit jotka valittiin naapurialueelle Moisioon: - nimikkopuu niinipuu, - pensas mustikka - perenna niittymaarianheinä Urusvuori. Toimikunta esittää, että valitaan samat nimikkokasvit jotka valittiin naapurialueelle Saramäkeen: - nimikkopuu rauduskoivu - pensas pähkinäpensas (sarapuu) - perenna isoalvejuuri Koskennurmi. Toimikunta esittää, että valitaan samat kasvit jotka valittiin naapurialueelle Yli- Maariaan: - nimikkopuu siipipähkinä - pensas lumipalloheisi - perenna maariankämmekkä Haaga. Toimikunta esittää, että valitaan samat nimikkokasvit jotka valittiin naapurialueelle Orikedolle: - nimikkopuu valkomulperipuu - pensas pensasmagnolia - perenna idänsinililja eli scilla Vuonna 2014 nimetyt ja julkistetut muiden kaupunginosien nimikkokasvit ja tietoa hankkeesta Suuri osa Turun kaupunginosista on nyt saanut omat nimikkokasvinsa. Nimikkopuita, -pensaita ja - perennoja on yhteensä sata, eri kasvilajikkeet mukaan lukien. Ajatus kaupunginosien nimikkokasveista syntyi Turun kulttuuripääkaupunkivuoden pihakilpailun yhteydessä. Sen esitti rakennusneuvos Raimo Narjus, pihakilpailuraadin puheenjohtaja. Pihakilpailussa Turulle oli jo lanseerattu kulttuuripääkaupungin tunnuskukka, Turku-tulppaani. Kaupunginosien nimikkokasvit ovat jatkoa tälle ajatukselle. Kaksi vuotta myöhemmin ajatus otettiin esiin ja perustettiin työryhmä, taustajärjestöinä Turkuseura, Turun Pientalojen Keskusjärjestö ja Turun kaupunki. Projektin tavoitteena oli löytää jokaiselle kaupunginosalle tai asuinalueelle ominainen puu, pensas ja perenna.
Nimikkokasvi on - joko kasvi, jota alueen asukkaat, yritykset ja yhteisöt istuttavat omiin pihoihinsa ja kaupunki mahdollisuuksien mukaan puistoihin ja muille julkisille alueille, tai - vanha, alueen historiaan liittyvä kasvi, jonka selviytymistä vaalitaan alueella. Ehdotuksia pyydettiin sekä kaupunginosaseuroilta ja omakotiyhdistyksiltä että yksityisiltä asukkailta. Yleisö sai myös esittää nimikkokasveja Piha & Puutarha -messuilla. Asukasyhdistykset saivat yleisöltä pyöreästi arvioituna parisataa ehdotusta. Nimikkokasvityöryhmälle päätyi yhdistysten kautta sekä yksityisiltä ihmisiltä yhteensä 91 eri nimikkokasviehdotusta. Työryhmä kävi läpi ehdotukset ja laati pohjan nimikkokasviluettelolle. Listaa täydennettiin, jotta oma nimikkopuu, -pensas ja -perenna saataisiin myös niille alueille, joille ei tullut ehdotuksia. Valinnoissa lähtökohtana pidettiin yhdistyksiltä saapuneita ehdotuksia sekä myös yksityisten ihmisten ehdottamia kasveja. Erityistä painoa annettiin hyville perusteluille. Joissakin kohdissa työryhmä on harkitusti vaihtanut ehdotetun kasvin toiseen. Ratkaisuissa nojattiin paljolti työryhmän jäsenen, puutarhaneuvos Arno Kasvin ja asiantuntijaksi kutsutun arboristi Robert Rainion näkemyksiin. Heikosti alueella menestyvä tai rikkaruohon tavoin leviävä kasvi on vaihdettu paremmin pihakasviksi sopivaksi. Raati suosi myös vaihtelua, jotta sama kasvi ei olisi kovin monen alueen nimikko. Tilalle valittiin hyvin menestyviä lajikkeita, jotka sopivat alueiden nykyiseen kasvistoon. Keskustelua aiheuttivat myös luonnonkasvit, jotka eivät sovellu istutettaviksi pihoihin. Rauhoitettuja kasveja ei saa siirtää kasvupaikaltaan. Myöskään hallitsemattomasti leviäviä kasveja ei pidä istuttaa puutarhaan. Kasviluettelossa on liitetty saman kaupunginosan lähekkäisiä asuinalueita yhteen. Listattuja alueita ei ole tarkoitus pitää tiukkarajaisina vaan luettelon tarkoitus on olla ohjeellinen ja joustava. Hanke päätettiin jättää avoimeksi prosessiksi, johon voi tehdä muutoksia ja lisäyksiä. Ehdotuksia nimikkokasveista voi edelleen lähettää Turkuseuralle ja Turun Pientalojen Keskusjärjestölle. Työryhmään kuuluivat Turkuseurasta Jouni Liuke (ryhmän puh.joht.), Willy Halminen, Tapio Jokinen, Heikki Lehtonen ja Arno Kasvi, Turun kaupungista Mari Helin ja Turun Pientalojen Keskusjärjestöstä Eva Latvakangas ja Heljä Niemi. Hanke oli jatkoa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuodelle 2011 Turussa. Yhteistyössä oli mukana myös Lounais-Suomen Puutarhayhdistys Turun kaupunginosien ja asuinalueiden nimikkokasvit -esitettä voi ostaa Turkuseurasta ja Turun Pientalojen Keskusjärjestöstä edulliseen yhden euron hintaan. Turun kaupunginosien ja asuinalueiden nimikkokasvit, luettelo 28.5.2014. Luetteloa täydennetään myöhemmin. Kaupunginosa puu pensas perenna Halinen Suomenpihlaja, Sorbus hybrida Japaninmagnolia, Magnolia kobus Mustila Rentukka, Caltha palustris Hamaro Ks. Räntämäki Harittu Ks. Koivula
Hepokulta Ks. Länsikeskus Hirvensalo (14 kaup.osaa) Hapankirsikka, Prunus cerasus Aitaorapihlaja, Crataegus grayana Hirvenputki, Seseli libanotis Huhkola Punatammi, Quercus rubra Sirotuomipihlaja, Amelanchier laevis Kevätesikko, punainen, Primula veris f rubra Härkämäki Ks. Pahaniemi Ilpoinen Punavaahtera, Acer rubrum Onnenpensas (komeaonnenpensas), Forsythia x intermedia Arovuokko, Anemone sylvestris Impivaara Ks. Kaerla Iso-Heikkilä Hopeavaahtera, Acer saccharinum Rusotuomipihlaja, Amelanchier lamarckii Rohtomesikkä, Melilotus officinalis Ispoinen Pyökki, Fagus sylvatica Mustaselja, Sambucus nigra Kielo, Convallaria majalis Itäharju Omenapuu, Malus x Pepinka Altaiskaja Pihasyreeni, Syringa vulgaris sp. Jalokiurunkannus, Corydalis nobilis Jyrkkälä Ks. Pahaniemi Jäkärlä Metsätammi, Quercus robur Harjaneilikka, Dianthus barbatus Kaerla Pallopaju (Terijoen salava) Salix fragilis Bullata Euroopansorvaripensas, Euonymus europaeus Särkynytsydän, Lamprocapnos spectabilis Kakskerta Tervaleppä, Alnus glutinosa Puistoalppiruusu, Rhododendron catawbiense Rusopäivänlilja, Hemerocallis fulva Koivula Taatanpihlaja, Sorbus x thuringiaca Fastigiata Tiikerinlilja, Lilium lancifolium
Keskusta, itäinen (I, II ja III kaup.osat) Puistolehmus, Tilia x vulgaris Pihasyreeni, Syringa vulgaris sp Käenrieska, Gagea sp Keskusta, läntinen (VI VII kaup.osat) Puistolehmus, Tilia x vulgaris Imukärhivilliviini, Parthenocissus quinquefolia Pelargoni, Pelargonium Koroinen Ks. Halinen Kuninkoja Ks. Länsikeskus Kupittaa Omenapuu, Malus x Tumma kaunotar Jasmike, Philadelphus sp. Ukonkello, Campanula latifolia Kurala Jättituija, Thuja plicata Etelänpihlaja, Sorbus torminalis Kultapiisku, Solidago virgaurea Kähäri Kanadanhemlokki, Tsuga canadensis Nuokkusyreeni, Syringa reflexa Verikurjenpolvi, Geranium sanguineum Kärsämäki Mänty, Pinus sylvestris Kultakärsämö, Achillea filipendulina Luolavuori Metsätammi, Quercus robur Amurinsyreeni (likusterisyreeni), Syringa reticulata Kielo, Convallaria majalis Länsikeskus Kynäjalava, Ulmus laevis Keltavuokko, Anemone ranunculoides Martti (IV V kaup. Osat) Rusokirsikka, Prunus sargentii Kultasade, Laburnum alpinum Kultapallo, Rudbeckia laciniata Goldball Metsämäki Ks. Räntämäki Moisio Niinipuu (metsälehmus), Tilia cordata Mustikka, Vaccinium myrtillus Niittymaarianheinä, Hierochloë hirta
Muhkuri Metsätammi, Quercus robur Jasmike, Philadelphus sp. Tarha-alpi, Lysimachia punctata Mälikkälä Ks. Länsikeskus Mäntymäki Makedonianmänty, Pinus peuce Pensassembra, Pinus pumila Idänunikko, Papaver orientale Nummi Hapankirsikka, Prunus cerasus Juhannusruusu, Rosa pimpinellifolia Plena Myskimalva, Malva moschata Nättinummi Ks. Länsikeskus Oriketo Ks. Räntämäki Paattinen Kriikuna, Prunus domestica subsp. institia Orapaatsama, Rhamnus cathartica Ahomansikka, Fragaria vesca Pahaniemi Ruotsinpihlaja, Sorbus intermedia Ruusu, Rosa blanda Blush Damask Keltakurjenmiekka, Iris pseudacorus Paimala Ks. Jäkärlä Pansio Linnunkirsikka, Prunus avium Kultaherukka, Ribes aureum Pystykiurunkannus, Corydalis solida Peltola Rusokirsikka, Prunus x Accolade Kevätsuudelma Neidonruusu, Rosa alba Maiden s Blush Kuolanpioni, Paeonia anomala Pitkämäki Ussurinpäärynäpuu, Pyrus ussuriensis Kellokuusama, Kolkwitzia amabilis Sinivuokko, (A.) Hepatica nobilis Port Arthur (VIII kaup.osa), Metsävaahtera, Acer platanoides Syreeni, Syringa sp. Andenken an Ludwig Späth Suopayrtti (rohtosuopayrtti) Saponaria officinalis Pääskyvuori Raita (uros), Salix caprea Kaihonkukka, Omphalodes verna
Raunistula Kynäjalava, Ulmus laevis Pihasyreeni, Syringa vulgaris sp. Jalokiurunkannus, Corydalis nobilis Ruissalo Metsätammi, Quercus robur Japaninmagnolia, Magnolia kobus Mustila Valkovuokko, Anemone nemorosa Ruohonpää, Ks. Länsikeskus Runosmäki Metsävaahtera, Acer platanoides Pihasyreeni (sinipunainen), Syringa vulgaris sp. Valkovuokko, Anemone nemorosa Räntämäki Valkomulperipuu, Morus alba Pensasmagnolia, Magnolia sieboldii Scilla (Idän sinililja), Scilla siberica Satava Ks. Kakskerta Suikkila Mänty, Pinus sylvestris Syreenihortensia, Hydrangea paniculata Mustila, Limelight Sinivuokko, (A.) Hepatica nobilis Takakirves Ks. Kaerla Tasto Ks. Jäkärlä Teräsrautela Ks. Länsikeskus Uittamo (korjattu 2.12.2016) mänty, Pinus sylvestris katajapensas, Juniperus communis kalliokielo, Polygonatum odoratum Vaala Pallopaju (Terijoen salava), Salix fragilis Bullata Pihajasmike, Philadelphus coronarius Pioni, Paeonia sp. Varissuo Serbiankuusi, Picea omorica Kielo, Convallaria majalis Vasaramäki Metsätammi, Quercus robur Pensasmagnolia, Magnolia sieboldii Varjolilja, Lilium martagon
Vähä-Heikkilä Hevoskastanja, Aesculus hippocastanum Näsiä, Daphne mezereum Aitoukonhattu, Aconitum napellus Vätti Valkopyökki, Carpinus betulus Ruusuorapihlaja, Crataegus x media Sinivuokko, (A.) Hepatica nobilis Yli-Maaria Siipipähkinä, Pterocarya fraxinifolia Lumipalloheisi, Viburnum opulus Roseum Maariankämmekkä, Dactylorhiza maculata