SenioriFoorum, Agricolan kirkko 11.10.2017 Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja Pertti Torstila Sodat, nälkä ja pakolaiset. Mikä on suomalainen vastuu maailman hädästä? Diplomaatin tehtävissä jouduin vuosien ajan seuraamaan läheltä Syyrian poliittista tilannetta. Vuonna 2011 kansannousu alkoi kääntyä sisällissodaksi. Normaali elämä lasten kouluun meno, arkinen työpäivä ja torielämän iloinen melske - olivat suistumassa raiteiltaan. Kun nyt kuusi vuotta myöhemmin SPR:n puheenjohtajana katson Syyriaa ei normaalioloista ole jäljellä mitään. Pommitukset ovat tuhonneet sähköyhteydet ja vesijärjestelmät. Taistelut ovat autioittaneet asuinalueet, tuhonneet tiet, hävittäneet kodit, koulut ja sairaalat. Lähes puoli miljoonaa ihmistä, joista suurin osa siviilejä, on saanut surmansa. Viisi miljoonaa syyrialaista on lähtenyt pakomatkalle, jonka seurauksena on ollut suurin pakolaiskriisi Euroopassa sitten toisen maailmansodan. Maapallomme on muuttunut viimeisten vuosien aikana ennen näkemättömällä tavalla, valitettavasti ei parempaan. Poliittiset vastakohtaisuudet ja kansainvälinen jännitys ovat kasvussa. Uusia kriisejä syntyy enemmän kuin vanhoja ratkaistaan ja kuilu hyvinvoivien ja hauraiden maiden välillä on syvenee. Särkyneet yhteiskunnat ja arvojen häpäisy ovat arkipäivää. Yli miljardi ihmistä elää kriisialueilla. Määrä on kaksinkertaistunut ja 60 miljoonaa ihmistä on paossa tuhojen tieltä. Sotien ohella väestönkasvu, köyhyys ja ilmastonmuutos lisäävät kurjuutta. Kun maa kuivuu viljelykelvottomaksi eikä ruokaa ole, ihminen lähtee liikkeelle. Epävarmuutta on myös Euroopassa, jossa populismi, nationalismi ja ääriliikkeet kasvattavat voimaansa. Jos sotien ja kuivuuden riivaamille alueille ei kyetä tuomaan rauhaa, pakolaisongelma pysyy. Muuttoliike ei pysähdy jos konfliktien syihin lähtömaissa ei kyetä vaikuttamaan. Valitettavasti ratkaisua suuriin konflikteihin Afrikasta Aasiaan ei ole näkyvissä, ei liioin vastauksia
pohjoisen ja etelän väliseen väestön epätasapainoon eikä ilmastonmuutokseen. Syyrian lähiympäristössä elämä on sekaisin monessa maassa, mutta nostan puheenvuorossani Syyrian esiin siksi, että juuri Syyriasta lähti liikkeelle Euroopan yllättänyt pakolaisaalto kesällä 2015. Suomalaisetkin maanosan pohjoisella reunalla joutuivat heräämään keskellä outoa ilmiötä. Tuhansien turvapaikanhakijoiden ilmestyminen suomalaiseen katukuvaan oli muistutus siitä, että etäisiltä tuntuvat sodat ja katastrofit - muiden huolet voivat aikamme keskinäisriippuvaisessa maailmassa tulla hyvin nopeasti myös meidän huoliksemme. Liioittelematta voimme sanoa, että suomalaiset Euroopan pohjoisella reunalla ovat maailmansodan jälkeen saaneet elää varsin turvattua elämää. Pommit eivät putoa päällemme eikä maa tärise. Tsunamit, hurrikaanit, kulkutaudit ja nälänhätä ovat olleet meille televisioruudulla seurattua kaukaista näytelmää. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden yllätettyä jouduimme kasvotusten sen tosiasian kanssa, että muu maailma mullistuksineen koskee myös meitä. Monet kysyvät miksi meidän pitäisi kantaa vastuuta Afrikan tai Kreikan rannikon tapahtumista? Eikö meillä ole riittävästi omiakin huolia hoidettavana? Toki meilläkin on ongelmia, jotka on ratkaistava. Kotoiset vaikeudet on otettava tosissaan, mutta kotimainen hätä ja kansainvälinen avun tarve eivät ole toistensa vastakohtia. Ne eivät sulje toisiaan pois. Maailman kriisit eivät ole suomalaisten syy, mutta silti meillä on vastuu ja velvollisuus olla mukana esimerkiksi pakolaisongelman ratkaisuissa. Voi olla hyvä pohtia esimerkiksi sitä, millaista apua me toivoisimme muilta jos tuhansia muukalaisia päivässä alkaisi tulla itärajamme yli. Hyvät kuulijat, Siinä tulehtuneessa ja tunnepitoisessa keskustelussa, jota Suomessa maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista käydään,
haluan kiinnittää huomiotanne kahteen asiaan, kahteen tärkeään asiaan. Ensimmäinen niistä on se, että oma hyvinvointimme ja oman yhteiskuntamme rauha on suorassa yhteydessä siihen mitä tapahtuu omien rajojemme ulkopuolella, hyvinkin kaukana meistä. Pakolaisvirrat eivät pysähdy Välimerelle. Me emme pääse niiden vaikutuksilta pakoon. Muuttoliike tulee vaikuttamaan syvästi yhteiskuntaamme. Tulevina vuosikymmeninä Suomesta tulee paljon nykyistä monikultturisempi maa. Sopeutuminen tähän vaatii joustavuutta ja hyväksyvää asennetta. On opittava elämään uuden todellisuuden kanssa ja tehtävä välttämättömyydestä hyve. Turvapaikanhakijoiden vastaanotto on saatu hallintaan, mutta edessä on toinen iso testi, oleskeluluvan saaneiden kotouttaminen. Meidän on yhdessä turvapaikan täällä saavien ihmisten kanssa rakennettava Suomea maana, jossa jokaisen on hyvä elää. Asenteet ja toimenpiteet ratkaisevat. Jos asenteet pysyvät yhtä jyrkkinä kuin mitä ne nyt ovat, niin on vaikea nähdä miten yhteiselo voi onnistua myöhemmin. Jos nyt toimimme oikein, kaikki hyötyvät. Jos toimimme väärin, seurauksena on jännitteitä ja äärilikkeiden kasvua, yhtä lailla maahanmuuttajien kuin kantasuomalaisten keskuudessa. Suomesta elämälleen uutta pohjaa hakevista yli 40 000 turvapaikanhakijasta suurin osa ei saa täältä turvapaikkaa. Mutta kolmasosa heistä - noin 13 000 - saa luvan jäädä Suomeen. Kuntiin eri puolille maata sijoitettiin viime vuonna 7000 turvapaikan saanutta. Tänä vuonna luku nousee lähelle 6000. Tämän suuruinen oleskeluluvan saaneiden joukko ei horjuta Suomea, mutta kotouttamisen epäonnistumiseen ei ole varaa. On huolehdittava siitä, että kotoutuminen, asuttaminen ja työllistyminen onnistuu. Maahanmuutajan työllistäminen on koko yhteiskunnan etu. Suomen väestökehitys huomioiden ovat hyvinvointivaltiomme perusteet tulevina vuosikymmeninä koetuksella. Tarvitsemme ulkopuolelta
tulevaa työvoimaa. Siirtolaiset eivät tähän oikein suhteutettuna ole uhka vaan mahdollisuus. Maahanmuuttajat voivat kanssamme rakentaa Suomea. He tuovat vireyttä talouteen ja elvyttävät kotimarkkinoita. Ruotsin esimerkki puhuu puolestaan. Siellä siirtolaisuus on tuonut työvoimaa toimialueille, joissa väkeä tarvitaan. Siivousalalla yli 50 prosenttia on maahanmuuttajia, hotelli ja ravintola-alalla heitä on lähes 50 prosenttia, bussinkuljettajina 40 prosenttia ja sairaanhoitajina 21 prosenttia. Syyriasta pakenee lääkäreitä, juristeja ja insinöörejä, mutta rajalla heistä tulee jotain aivan muuta: laittomia, epäiltyjä, pidätettäviä. Siirtolaisen identiteetille tämä on vaikea asia. Ennen sinulla oli asema yhteiskunnassa, mutta nyt oletkin ongelma. Kuinka voit kotoutua, jos yhteiskunta ympärilläsi pakottaa sinut näkemään itsesi ongelmana? Tehtävässäni olen joutunut huomaamaan kuinka vähäistä ihmismielen ja kulttuurierojen tuntemus on suomalaisessa pakolaiskeskustelussa. Turvapaikanhakijat tulevat kulttuureista, joissa ihmisenä oleminen on ratkaistu toisin kuin meillä. Tarvitsemme asennemuutosta jotta maahanmuuttajat onnistutaan integroimaan yhteiskuntaamme nopeasti ja hyvin. Kotoutus on ensijaisesti viranomaistoistoimintaa, mutta kolmannen sektorin osa tukitoiminnoissa maahanmuuttajien sopeuttamiseksi Suomeen on suuri. Maan hallitus, maakunnat, kunnat ja muut viranomaiset tarvitsevat kansalaisten tässä vaativassa työssä. Toinen asia, joka oman hyvinvointimme ja yhteiskuntamme rauhan ohella nousee esiin on inhimillisyys, välittämisen kulttuuri ja vastuu toisista ihmisistä. Suomalainen elämisen malli on se, että kohtelemme ihmisiä samoin periaattein. Pidämme kiinni oikeudenmukaisuudesta ja ihmisarvosta. Suurimmalle osalle meistä elämän suola on eläminen oikein, osana yhteisöä ja toisen arvokkuutta kunnioittaen. Meissä on myös vahva tunne siitä, että heikommassa asemassa olevien puolesta puhuminen ja toimiminen on oikein eikä väärin. Kuitenkin ajassamme suvaitsemattomuus ja vihapuhe valtaavat alaa. Suomi on muuttunut kylmemmäksi kuin ennen. Väinpitämättömyys ja itsekkyys nostavat päätään.
Mitä tässä tilanteessa tulisi tehdä? Sanotaan, että meitä ihmisiä kolmea laatua. On heitä, jotka tiukan paikan tullen lähtevät karkuun toivoen, että joku toinen hoitaa harmit pois. On heitä, jotka strutsin tavoin kaivavat pään hiekkaan jotta pahaa ei tarvitse nähdä. Ja sitten on niitä, jotka ryhtyvät toimeen tilanteen korjaamiseksi. Kun kuulet vihapuhetta tai olet sen kohteena ei sinulle saa riittää passiivinen vaitiolo, hiljainen suvaitsevaisuus. Rasismilla ja vihapuheella on se ominaisuus, että se kovenee jos sitä vastaan ei nousta. Vaikeneminen, päivittely tai jalo oikeassa oleminen samanmielisten joukossa saattaa rauhoittaa mieltä, mutta ei muuta tilannetta. Me emme voi suvaita ja samalla eristäytyä. Emme voi elää eri elämää toisten vieressä olevien todellisuudesta irrallaan ikäänkuin se ei koskisi meitä. Maahanmuuttajat on otettava mukaan elämään naapureina ja ystävinä. On aika rakentaa siltoja, ei muureja, ihmisten välille. Eristäytyminen, erillään eläminen ja vuorovaikutuksen unohtaminen tuottavat vihan hedelmiä. Yhteisöllisyyden rakentaminen vastaanottotyössä ja kotouttamisessa on tärkeää. Sänky, ruokaraha ja pingispöytä eivät riitä. Toinen ihminen on nähtävä silmien tasolla, ei vain vieraan kulttuurin tai uskonnon edustajana. Epäluuloisuus ja empatia ovat molemmat inhimillisiä tunteita, mutta empatia tuottaa viime kädessä kaikkien osapuolten kannalta suuremman hyödyn. Hyvät kuulijat, Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja laajemmin ymmärrettynä koko inhimillisyyden käsitteen taustalla on ihmiselämän suojelu, turvattomien, katastrofien uhrien, haavoittuneiden ja sairaiden ihmisten suojelu. Mistä mahtavat historian kirjoittajat tulevaisuudessa muistaa aikamme jos nyt toimimme väärin? Siitäkö, että puolustuskyvyttömät ihmiset alistettiin tarkoituksellisesti tai tahattomasti aseiden tuhovoiman alle tai siitä, että ihmisten asuinsijat, koulut ja sairaalat tuhottiin, kokonaiset kaupungit pommitettiin rauniokasoiksi ja miljoonat ajettiin pakomatkalle? Siitäkö, että eristämme toisennäköiset ihmiset ghettoihin, joissa
epätoivo purkautuu väkivallaksi? Tuskin toivomme tällaista todistusta meistä ja ajastamme. Minulle opetettiin lapsena, että avun saaminen on oikeus ja avun antaminen on velvollisuus. Toisen ihmisen kärsimys on otettava vakavasti eikä inhimillistä hätää tule eritellä tai mitoittaa. Oikeus ihmisarvoon ja rauhaan kuuluu myös oman piirimme ulkopuolelta tuleville. Jokaista apua tarvitsevaa tulee auttaa. Ihmisarvon tunnustaminen on raja, jota kukaan meistä ei voi ohittaa. Läpi maailman historian on vahvoissa kulttuureissa arvostettu hädässä olevan auttamista. Väkivaltaa ihannoineet ja ihmisarvoa vähätelleet ideologiat ovat jääneet lyhytikäisiksi. Suomen Punainen Risti on maamme suurin humanitäärinen järjestö. Olemme osa kansainvälisen Punaisen Risti liikettä, joka on maailman suurin ja tunnetuin avun tuoja inhimillisen hädän keskellä. Järjestö tunnetaan itsenäisenä, puolueettomana ja vahvana inhimillisyyden puolustajana. Kun Yhdistyneet Kansakunnat tai muut poliittiset päättäjät ovat voimattomia on paikalla aina Punainen Risti. 140 vuoden ajan ihmisen kohtaaminen on ollut myös Suomen Punaisen Ristin toiminnan ydintä. Me tuomme apua ja annamme neuvoja ennen onnettomuuksia, me toimimme niiden aikana ja niiden jälkeen. Emme epäröi auttaa ja puhua heikompien puolesta. Turvapaikanhakijoiden vastaanotto on ollut Suomen Punaisen Ristin suurin operaatio maailmansodan jälkeen. Syksyllä 2015 SPR tuli tehtävänsä mukaisesti viranomaisten avuksi ja antoi poliittiselle johdolle tärkeän avun vaikeassa tilanteessa. Toimintavalmiutemme ja kykymme muutamassa kuukaudessa kasvattaa kapasiteettia kuudesta vastaanottokeskuksesta yli sataan oli tärkeä tekijä koko suomalaisen yhteiskunnan tasapainolle. Pakolaisten hätä käynnisti ainutlaatuisen auttamisen hengen kärjistyneestä mielipideilmastosta huolimatta. Kun kesäkuussa 2015 SPR ylläpiti kuutta vastaanottokeskusta, oli niitä seuraavan vuoden vaihteessa jo 106 ja niissä yhteensä 20 000 vuodepaikkaa. Kun sosiaalisessa mediassa jylläsi vihapuhe sai SPR muutamassa viikossa 10 000 uutta vapaaehtoista riveihinsä ja
kaksinkertaistimme 2015 vuosittaisen Nälkäpäivämme keräystuloksen 4,2 miljoonaan euroon. Poikkeuksellinen lahjoitusvalmius oli suomalaisten vastaus rasisimille ja vihapuheelle. Näin ajatteli ja toimi suomalaisten enemmistö, tolkun kansa. Vastaanottokeskuksissa eri puolilla Suomea vapaaehtoistyötä tekevä SPR:n väki tietää miten tärkeätä on osoittaa pakolaisille inhimillisyyttä arjen keskellä. Tutustumalla turvapaikanhakijoihin ja heidän tarinaansa ennakkoluulo katoaa, turvallisuuden tunne ja luottamus kasvaa. Vastaanottokeskuksissa työtä tekevät eivät pelkää turvapaikanhakijoita. He ovat oppineet elämään yhteistä arkea iloineen ja suruineen. Nämä kohtaamiset ovat parasta turvallisuustyötä rauhan säilyttämiseksi. Punainen Risti ei erottele ihmisiä heidän oikeudellisen asemansa perusteella. SPR ei päätä turvapaikanhakijoiden tai oleskeluluvan saavien määrää. Viranomaiset harkitsevat turvapaikanhakijan perusteet ja päättävät oleskeluvasta. Toimimme viranomaisten apuna ja noudatamme Suomen lakeja ja viranomaispäätöksiä omiin arvoihimme ja periatteisiimme tukeutuen. Emme nouse barrikaadeille, mutta tuomme rohkeasti esiin mielipiteemme. Tällaisessa roolissa olemme ansainneet niin kansalaisten kuin viranomaisten luottamuksen. Maahanmuutto on koetellut paitsi Punaisen Ristin valmiuksia, myös suomalaista arvopohjaa. Tasavallan presidentti sanoi suomalaiseen maahanmuuttokeskusteluun liittyvän kummallisen piirteen: halu väärinymmärtää tuntuu toisinaan olevan suurempi kuin yritys ymmärtää. Me Punaisessa Ristissä uskomme, että meillä on mahdollisuus vaikuttaa niihin kielteisiin voimiin, jotka tällä hetkellä koettelevat suomalaisten sisäistä eheyttä. Rohkenen toivoa, että tässä kirkkosalissa nyt istuvien kuulijoitteni mielissä liikkuu vahvana usko tähän samaan. ++++